Page 1

• 1 •


SISÄLTÖ TAIVALKOSKEN KARTTA

4

POHJOLA KILTA

6

1.MILLAISIA TAIVALKOSKELAISET OVAT?

KIRJAVA ELÄMÄ

8

TYÖTYREITÄ KÄSNÄT KÄESSÄ

9

”ANTAA PÖLÖKYN JUOSTAAA!"

11

VÄÄRÄNMERKKINEN ÄLYKAPULA

12

”MINULLA ON SEMMONEN TUNNE, ETTÄ EN KUOLE PÖLLINTEKKIÄNÄ!”

13

KALLE PÄÄTALO – SANASAVOTTAJÄTKÄ

14

KUN KONRAD NÄKI TÖNSELÖSTÄ ROAKUN, JOSSA OLI SIMPTSUKKA

16

HELMIEN LUOKITUS

17

2. MITEN LIIKUTAAN?

”VOE HELEVETTI ETTÄ UKKOON TULI LIIKETTÄ!”

18

3. MITÄ LAITETAAN LAUTASELLE?

HANGATAAN LEIVÄLLÄ LAULUVARTTA

23

KUINKA TAIVALKOSKELAINEN OLET?

26

4. MIHIN VOIT TÖRMÄTÄ?

SELKOSET 28 5. MITÄ VOIT NÄHDÄ JA TEHDÄ?

TUHANSIEN TARINOIDEN TAIVALKOSKI

31

MENNEISYYDEN POLUILLA

31

KALLEN ELÄMÄ JA KIRJAT

34

KOILLISEN HUIPULLA

35

Suunnittelu ja toteutus: WWW.SEVEN-1.COM

• 2 •


• 3 •


KUULAMPI

ETÄISYYDET • 4 •

Oulu 143 km Kokkola 311 km Kairo 3 962 km Narvik 567 km Kuala Lumpur 8 948 km


KOSTONJOKI

TAIVALKOSKI

KOTISEUTUMUSEO

SIIKARANTA PÄÄTALOKESKUS KIRKKO

TAIVALVAARA

ERKANVAARA

• 5 •


RAIDERS OF THE LOST SAMPO

IHMISKUNTA SAA SILLOIN TÄLLÖIN päänvaivakseen kihelmöivän salaisuuden, kuten Atlantiksen. Yhtä mehevä arvoitusleikki on sampo, rikkauksia jauhava mylly Kalevalassa.

Kalevalan tapahtumat pyörivät kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan, keskinäisten kärhämien ja naimakauppojen ympärillä. Pohjola sijaitsi jossain Pohjanlahden seudulla. Kalevalaisille se oli maailman pimeä puoli – kylmä ja vaarallinen. Sampo oli Pohjolan kansan hallussa. Mikä sampo todellisuudessa oli? Onko se yhä Pohjolassa? Pohjola Kilta lähtee tutkimusmatkalle! Ehkä löydämme sammon, Pohjolan aarteen.Tutustumme tapoihin jotka ovat muille outoja. Kohtaamme ilmiöitä joista muut eivät ole kuulleet. Syömme ruokia joita muut eivät ole maistaneet.

Tule mukaan!

• 6 •


• 7 • © Päätalo-instituutin ja Taivalkosken kunnan kuva-arkistot


1. MILLAISIA TAIVALKOSKELAISET OVAT?

KIRJAVA ELÄMÄ ~

”Jos tikka on kirjava, niin ihmisen elämä on kirjavampi”, sanoi Päätalon Riitu, Kallen äiti. Taivalkoskelaisen piti koota leipänsä murusista: karjasta, pelloilta, heinäniityiltä, marjastuksesta, kalastuksesta, metsästyksestä, savotoista ja tukinuitosta. ELÄMÄN SISÄLTÖNÄ oli työ, ja eteenpäin ponnisteltiin edellisiltä sukupolvilta perityillä opeilla. Lestadiolaisen uskon rinnalla elivät vielä vanhan kansan taikakonstit elämän vaikeuksissa ja sairauksien hoidossa. Uutuuksia kuten koulua, kirjoja, autoa tai lääkäriä pidettiin joutavana hömpötyksenä.

Elämä oli yhteisöllistä ja sosiaalista.Vähäisen vapaa-ajan viihdettä oli juttujen kertominen. Iltaisin taivalkoskelaiset kokoontuivat johonkin taloon raatille eli kertomaan kaskuja, tarinoita ja arvoituksia. Vaikka jotkut olivat selkeästi syrjäkyläläisiä tai mökkiläisiä, jotkut taas kirkonkylän väkeä tai talollisia, ketään ei syrjitty. Sekaan sopivat luontevasti myös Vienan Karjalasta tulleet pakolaiset. Toivatko juuri vienankarjalaiset Taivalkoskelle palan sampoa? Niin paljon hengenvoimaa Taivalkoskelle ovat tuoneet ihmiset, joiden juuret juontavat Vienan runonlaulumaille.


© Viljo Lohilahti/Päätaloinstituutin ja Taivalkosken kunnan kuva-arkistot

TYÖTYREITÄ KÄSNÄT KÄESSÄ KÄSNÄ TYÖTYRIN käessä, rakko laiskan kämmenessä, määrittelee

taivalkoskelainen sananparsi. Kunnon ihminen oli työihminen. Työ oli elämän keskipiste, eikä työ- ja vapaa-ajalla ollut selvää rajaa. Lapsiakin arvioitiin sen mukaan, millainen työihminen tuosta kasvaa. Mitä nuorempana täytti aikuisen saappaat työnteossa, sitä hienompaa. Uittotyömailla huhkittiin yötä päivää. Uittojätkät pysyivät hereillä kofeiinin voimalla: kahvia saattoi kulua 20 kuppia päivässä. Uitot oli vain pakko hoitaa, ennen kuin vesi alkoi kesän edetessä laskea. Uittotyöt alkoivat heti jäiden lähdettyä, joten jätkä sai työmaalla kylmää kyytiä. Töihin hän oli tullut hiihtämällä. Talven savotoilla työpäivä kesti 8–10 tuntia. Kämppäemännät vasta pitkää päivää painoivatkin. He nousivat jo aamukolmelta pistämään perunapadat ja käristyskattilat tulelle, jotta miehet pääsivät kuudelta syömään.Työpäivä päättyi ehkä vasta yhdeltätoista illalla. Rehkiminen metsäteollisuuden parissa alkoi jo 1800-luvulla Taivalkosken sahalla. Saha pyöri ympäri vuorokauden kahdessa työvuorossa. Vuoron pituus oli 12 tuntia, ja siihen kuului yksi ruokatunti. Työ oli hyvin raskasta, sillä puutavara liikuteltiin käsin.

• 9 •


• 10 • © Veijo Jussila/Päätalo-instituutin ja Taivalkosken kunnan kuva-arkistot


”ANTAA PÖLÖKYN JUOSTAAA!" SUOMEN RAKENTAMINEN nieli puuta, etenkin sotien jälkeen. Sitä saatiin Taivalkosken valtavista metsistä, jotka tänäänkin peittävät ¾ kunnan pinta-alasta. Taivalkoskelaiset työmiehet ja -naiset lisäsivät mielellään savotat ja uitot yhdeksi tilkuksi kirjavaan elantoonsa.

˜˜TAIVALKOSKEN SAHA 1830-luvun lopulla Oulun porvarit perustivat Iijoen kesyttömimpään koskeen, Taivalkoskeen, vesisahan. Saha oli toiminnassa vuosittain sulan veden aikaan 6–7 kuukautta. Se tarjosi leivänsyrjää noin 10–15 perheelle eli 70–80 ihmiselle. He työskentelivät sahan lisäksi esim. hakkuutöissä tai sahan virkailijoiden palvelusväkenä. Sahan ympärille alkoi kertyä asutusta, kun saha antoi vakinaisille työntekijöilleen maata torppien perustamista varten. Niin sai Taivalkosken kirkonkylä alkunsa.

˜˜SAVOTAT JA UITOT Maataloustöiden päätyttyä taivalkoskelaiset suuntasivat talveksi savotoille pöllintekoon, parkkuuseen ja hevosajohommin. Moni jätkänalku lähti jo kymmenkesäisenä isänsä apumieheksi ja oppipojaksi. Savottajätkien tehtävänä oli tuottaa uittovalmiita tukkeja vesistöjen varsille. Kun lumi suli, savotat päättyivät. Heti jäiden lähettyä alkoivat uitot. Savottojen tuottamat tukit uitettiin Taivalkoskelta jokia ja puroja myöten lopulta Iijokeen. Tukkien määränpäänä oli Iin satama eli Hamina, josta ne jatkoivat matkaansa sahoille ja tehtaille. Uittomenetelmänä oli pääasiassa irtouitto: virtaava vesi kuljetti vapaana kelluvat tukit. Uittomiesten työnä oli estää puiden ajautuminen sivu-uomiin ja rannalle, hinata puut sieltä missä ei ole virtaa sekä lajitella puut oikeille omistajille uiton päätyttyä. Työ oli liikkuvaa: uittomiehet seurasivat tukkien uintimatkaa ja nukkuivat joka yö eri paikassa. Ruokakin kulki mukana ns. sohoveneessä. Lue lisää uittoelämästä: www.pohjolakilta.fi

• 11 •


VÄÄRÄNMERKKINEN ÄLYKAPULA METSÄTÖITÄ TEHTIIN pitkään samalla tyylillä ja samoihin aikoi-

hin, jotka määräsi vuodenaikojen kierto. Ruismoottorit jylläsivät.Vasta 1950-luvun puolivälissä työn luonne alkoi muuttua koneiden myötä. Suursavotat loppuivat 1960-luvulla, Iijoen uitto vuonna 1987. ˜˜VÄÄRÄNMERKKINEN JA MUITA VIRKOJA Työt jakaantuivat selkeästi tukkien kaato- ja ajotöihin sekä niiden uittoon. Työntekijöitä tarvittiin paljon, jokaiselle löytyi oma ”virka.” Esimerkiksi vonkamiehet vahtivat, etteivät tukit päässeet uitossa ruuhkautumaan. Kymppi johti työporukkaa ja hartsuherra huolehti muonavarastosta. Pönttömiehet koukkivat keksillä oman uittoyhtiön puut tukkien erottelussa tynnyrinpuolikkaalla seisten. Jonkun piti vielä tarkastaa, että erottelu oli tehty oikein. Tämä oli merkintarkkailijan eli vääränmerkkisen työtä. Moni uittomies aloitti merkintarkkailijana, jotkut jo alle kymmenvuotiaana. Vääränmerkkisen homma olikin myrskyisä johdatus uittomiehen uralle. Vääränmerkkinen sai näet jokaisesta huomaamastaan väärin erotellusta puusta palkkion, joka vähennettiin erottelussa työskentelevien urakkapalkasta. Naiset työskentelivät savottojen kokkeina, kämppäemäntinä. Työ oli raskasta, mutta hyväpalkkaista ja melko itsenäistä. Hyvä kämppäemäntä oli ammattitaitoinen, vastuullinen sekä aina huoliteltu ja puhdas. Lisäksi hän hoiti mallikkaasti miesten kasvattamisen: omalla käytöksellään emännän tuli kannustaa myös jätkiä hyviin tapoihin. Lue lisää kämppäemännän arjesta: www.pohjolakilta.fi

˜˜KEKSI JA ÄLYKAPULA Jokaisen uittomiehen perustyökalu oli keksi eli uittohaka. 2–5 metriä pitkän haan päässä oli haarakas teräspiikki. Keksillä uittojätkä paimensi virrassa uivia tukkeja. Keltanokan yleinen moka oli ”nojata jokeen”. Tukki antoi periksi keksin alla, ja jätkä mulahti tukkien sekaan. Pöllintekijän työkaluihin puolestaan kuului älykapula, puinen mittakapula pöllin paksuuden kokeilemiseksi.


Moderni aika eteni myös Koillismaan selkosille. Ensimmäisiä koneita olivat moottorisahat ja traktorit, jotka ilmestyivät jätkien työmaille 1950-luvulla. Moottorisahat olivat kömpelöitä parinkymmenen kilon mötiköitä. Ensimmäisen kerran traktori möyri metsätöissä talvella 1954–55, mutta hevosen korvaajaksi ei tuon ajan peleistä ollut. Talvella 1957–1958 Taivalkosken metsissä työskenteli noin 1000 miestä, 300 hevosta ja 30 traktoria. Lue lisää hevos- ja konesavotoista: www.pohjolakilta.fi

˜˜KÄMPÄT Uittomiehet majoittuivat yleensä vanhoihin erämiesten kämppiin, laavuihin tai kotaan. Lämpöä he saivat rakotulista ja kuumasta kahvista. Järviuitoissa miehet asuivat myös lautoille rakennetuissa majoissa ja varppausaluksissa. Savottajätkien kämpässä oli 1800-luvulla maalattia ja lämmönlähteenä sisäänlämpiävä kiuas keskellä kämppää. Petinsä jätkät tekivät havujen päälle ja ottivat puseron peitoksi. Vähitellen kämppien tähtiluokitus nousi. Vuoden 1928 kämppälaki sääti vähimmäisvarustukseksi ikkunat, uunin, lattiat ja kaksikerroksiset sängyt. Taivalkoskelaisessa savottakämpässä saattoi kortteerata sata jätkää ja kämpän tallissa kymmeniä hevosia.

”MINULLA ON SEMMONEN TUNNE, ETTÄ EN KUOLE PÖLLINTEKKIÄNÄ!” VIIHTEESTÄ VASTASIVAT värikkäät persoonat ja raatimiehet eli hyvät jutunkertojat. Taivalkoski on tuottanut Suomelle kaksi poikkeuksellista raatimiestä: Kalle Päätalon ja Pekka Jalavan. Kummankin sukujuuret johtavat Vienan Karjalan kalevalaisille runomaille. Sieltäkö pulppusi heidän kertojanlahjansa?

˜˜HUTTU-HEIKKI JA PEKKA JALAVA Eräs viihdyttäjistä oli Huttu-Heikki, joka hauskutti erityisesti savotoilla. Heikki peluutti esimerkiksi kitapilijarttia. Pelaaja yritti heittää viisi pallomaiseksi vuoltua puunpalaa Heikin ammottavaan suuhun. Huttu-Heikin varsinainen ala oli kuitenkin kometiijan pellaaminen eli hän esitti maksusta näytelmän esittäen itse kaikki roolit. Ohjelmistossa oli härski versio Elinan surmasta sekä vauhdikas Villen ja Heikin auttoonnettomuus. Nykyajan taivalkoskelaisiin raatimiehiin kuului Pekka Jalava (1977–2012). Hän oli tunnetuimpia suomalaisia stand up -koomikoita, jota pidettiin maamme parhaana improvisoijana. Hän pisti shown pystyyn vaikkapa yleisön jäsenten ammattien ja tatuointien pohjalta.

• 13 •


KALLE PÄÄTALO – SANASAVOTTAJÄTKÄ KALLEKIN LÄHTI muiden poikien tavoin uitto- ja savottahommiin

heti kansakoulun jälkeen. Työmiehenalussa oli kuitenkin yksi perustavanlaatuinen vika. ”Perkele, että tuo poika on aina nokka kiinni kirjassa!” isä-Herkko noitui. ”Minulla on semmonen tunne, että en kuole pöllintekkiänä!”, vakuutti 17-vuotias Kalle. Osuuskaupan siivottomassa huussissa hän luki salaa Mika Waltarin opaskirjaa Aiotko kirjailijaksi? Kallen isä kammosi kirjoja. Hänet oli traumatisoinut Johan Möllerin tekemä Katekismus, jota päntättiin rippikoulussa ulkoa. Möllerin mukaan Herkko kutsui kaikkia kirjoja nimellä mölläri. Hänen poikansa kirjoittaisi vielä yhden maailmankirjallisuuden laajimmista mölläreistä, Iijoki-sarjan. Siinä on 26 osaa, sivuja noin 17 000 ja kirjoittaminen kesti 27 vuotta. Sen verran käsnäkouraa Kallessa oli, että häntä hävetti tietokoneella kirjoittamisen helppous. Yhteensä Kalle tarinoi 26 000 sivun verran. Kansa ahmi Kallen kirjoja. Ne oli luotu oikeasta elämästä. Kalle tuli kirjojensa kautta lukijoille niin läheiseksi, että nämä kirjoittivat hänelle kuin kaverilleen. Kun Kalle sairastui syöpään, he pelkäsivät että tarinat jäisivät kesken. ”Jaksa vielä kirjoittaa! Sisulla! Perkele! Olen nuori lukijasi. Olen sinulta saanut paljon elämän opetusta,” kirjoitti eräs. Kalle Päätalo on Koillismaan suurin sanasavottajätkä ja koko Suomen raatimies.

• 14 •


• 15 • © Minna Lehtola


© Veijo Jussila/Päätalo-instituutin ja Taivalkosken kunnan kuva-arkistot

KUN KONRAD NÄKI TÖNSELÖSTÄ ROAKUN, JOSSA OLI SIMPTSUKKA TAIVALKOSKEN KORVUANJOESSA elää harvinainen jokihelmi-

simpukka eli raakku. Karjalaiset toivat seudulle helmenpyynnin. Heille helmet olivat maksuvälineitä. Juuri Korvuanjoesta on löytynyt Suomen arvokkain helmi. ˜˜VETEHISEN OMAISUUTTA TÄHYÄMÄSSÄ Suomalaiset omaksuivat helmisanaston karjalaisilta. Jokihelmisimpukan karjalankielinen nimi on roakku, helmen simtsukka. Simtsukkaa helpotettiin ja sanottiin simpukka. Roakunpyytäjällä oli reikäpohjainen lautta tai vene, jonka laidassa oli lasipohjainen ratti eli tönselö. Reiän tai tönselön kautta pyytäjä tähysti pohjaa. Pyyntivälineenä oli kahtomarauta eli simpsa. Siinä oli kuusi piikkiä, joiden väliin raakku napattiin. Helmenpyyntiin piti lähteä nöyrin mielin, sillä helmiä pidettiin vedenhaltijan omaisuutena. Kateus ja kehuskelu eivät myöskään kuuluneet roakunpyytäjien käytökseen.

• 16 •


˜˜KONRADIN TÄYSJYVÄNEN Helmestys oli taivalkoskelaisten lotto. Uittomiehet availivat raakkuja joutohetkinään, ja pikkupojat pulikoivat vesissä niitä sukellellen. Tuhannesta pyydetystä raakusta arviolta vain yhdestä löytyi helmi. Oli myös ammattimaisia helmestäjiä, kuten Konrad Hollo (1892–1974). Vuonna 1924 hän löysi Korvuanjoesta Suomen arvokkaimman helmen, yli sentin läpimittaisen täysjyväsen. Nykyään helmen arvo olisi noin 100 000 euroa, ja sen uskotaan hohtelevan Englannin tai Ruotsin kruununjalokivien joukossa. Lue lisää Konrad Hollosta ja hänen helmibisneksestään: www.pohjolakilta.fi

HELMIEN LUOKITUS 1. TÄYSJYVÄNEN

Hopeanhohtava täydellisen pyöreä helmi. Arvokkain.

UUSNIEKKA

Hopeanhohtava soikea. Lähes yhtä arvokas kuin täysjyvänen.

TAUKKA

Hopeanhohtava puolipyöreä.

PIKIPALLO

Musta pyöreä. Arvohelmien alin luokka.

SOKERITOPPA

Sokeritoppa.

JUNKA

Litteä helmi.

RUTUKKA

Kantikas. Ei käyttöarvoa.

KUORIKKO

Pisaranmuotoinen kuoreen tarttunut helmi. Ei käyttöarvoa.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

Kuten kultahipuilla, myös erilaisilla helmillä oli oma nimitys.

• 17 •


2. MITEN LIIKUTAAN?

”VOE HELEVETTI ETTÄ UKKOON TULI LIIKETTÄ!” ~

Matka A:sta B:hen oli pitkä, tietöntä sydänmaata riitti. Asioimaan lähdettiin hevosella, hiihtämällä ja kävellen kymmenienkin kilometrien päästä. ONNEKSI AINA ei tarvinnut lähteä mökistä mihinkään, vaan palvelu pelasi vienankarjalaisten kulkukauppiaiden ansiosta. Heiltä sai ostaa lähes kaikkea mahdollista mustekynistä ja nutturaneuloista saippuoihin ja kankaisiin. Uutiset kuultiin kaupan päälle. Laukkukauppiaat liikkuivat niin höyrylaivalla, hevosreellä kuin porollakin.

Poro oli vielä 1800-luvun alkupuolella kätevin kulkupeli. Se pystyi kulkemaan umpihangessa ja löysi talvellakin ruokansa itse. Porolla piipahdettiin Oulussa asti. Metsätöiden myötä hevonen alkoi valloittaa teitä ja taipaleita. Vahva ja yhteistyökykyinen polle oli savottajätkän paras kaveri. ˜˜IIJOKI Iijoki on ollut vuosituhansia tärkeä kulkureitti sisämaan ja rannikon välillä. Kirkkokin sitä myöten on siirretty vuonna 1877 – tietenkin uittamalla tukeiksi purettuna. Keskiajalla Iijoella kulki ahkeraan eränkävijöitä ja kauppamiehiä. Iijoessa kuohui eräs mahtava koski – ainut, jota ei voinut laskea alas eikä sauvoa ylös. Matkalaiset joutuivat kuljettaman veneensä kosken ohi työläästi maitse eli taivaltamaan. Siitä sai koski nimekseen Taivalkoski. Sinäkin voit liikkua Iijoella. Taivalkosken Melontakeskuksessa voit harrastaa kanoottipujottelua, freestylemelontaa tai rauhallista retkimelontaa joen vaihtelevista maisemista nauttien. Mitä jos osallistuisit Päätaloviikolla Iijokisoutuun? Iijokisoutu soudetaan perinteisillä puuveneillä vapaana virtaavaa uomaa myöten 160 km Pudasjärvelle Taivalkoskelta. Matkaa on 160 km ja tapahtuma kestää viisi päivää.

• 18 •


˜˜TELATIE 1600-luvun alussa Taivalkosken pohjoisrannalle oli perustettu tila, joka sai kruunulta erikoistehtävän. Talon asukas velvoitettiin pitämään kunnossa telatietä, jota pitkin veneet kiskottiin Taivalkosken ohi. Lisäksi asukkaan oli ruokittava ja majoitettava kruunun asioissa matkaavia ja kuljetettava heitä lähimpiin kyliin. 1680-luvulla taloa asunut Matti Matinpoika kyllästyi erikoistehtäväänsä, ja joutui siitä hyvästä käräjille.

˜˜SESTOMINEN Sestomisella on useita merkityksiä, hurjapäisin niistä on joessa uivan tukin päällä tasapainoilu. Vaaratekijöitä sisältävä sestominen kuului kokeneiden uittomiesten työnkuvaan. Se oli omiaan herättämän kilpailuvietin tukkijätkien kesken, ja putoamista seurasi aina naurunremakka.

˜˜TUKKILAUTAT Vuodenkierron kohokohtia oli jokien jäidenlähtö. Näky oli komea, mutta liian kauaksi aikaa ei saanut jäädä ihastelemaan. Edellisen sahauskauden puutavara ja tervatynnyrit odottivat kuljetusta. Iijoki oli liian matala raskaille tervaveneille, mutta nyt se tulvi viikon parin ajan. Isoista tukeista sidottiin vitsaksilla tai näreillä noin 10 m leveitä ja 20 m pitkiä lauttoja, joita ohjattiin meloilla. Aina löytyi huimapäitä, jotka laskivat lautalla Taivalkoskesta. Sitä kerääntyi väki sankoin joukoin sillalle katsomaan. Parissa vuorokaudessa lautta oli perillä rannikolla Iissä. Takaisin lautanviennistä tultiin kävellen. 1900-luvun alkupuolella puiden irtouitto syrjäytti lauttojen laskun.

• 19 •


• 20 •


• 21 •


˜˜AUTO Kaikista suomalaisista taivalkoskelaiset autoilevat keskimäärin eniten: 25 580 km vuodessa. Taivalkoski on edelleen hulppeiden mittasuhteiden pitäjä. Kun paljon autoilee, jotain aina sattuukin. 4 % Taivalkoskelle rekisteröidyistä autoista kolaroi Oulussa, 5 % Helsingissä. Toisaalta harjoitus tekee mestarin. Kaikkiaan pohjoissuomalaiset kolaroivat vähemmän kuin muut.

ENTISAIKAAN KUN AUTOILU OLI UUTTA, SATTUI ENEMMÄN KOMMELLUKSIA. ”Joku ukko, mahto olla maalaisukon tollisko, seisoa känötti kattuin ristauksessa nahkalaukku selässään ja ällisteli minne menisi. Minä painon törräytyslaitetta. Voe helevetti että ukkoon tuli liikettä! Mutta se törräytys oli vikateko – isnöörin mielestä! Minä sanon, että oisikko minun pitäny ajaa sen ukon yli. Että minähän vain kiirehin ukkoa suuntaan tai toiseen, kun jäi tuohon ällistelemään.” Näin kertoo Patruuna-Kalle inssiajostaan 50-luvun alussa Oulussa veljenpoikansa Kalle Päätalon mukaan. ”Isnööri” asetti ajokortille ehdoksi, ettei Patruuna-Kalle saisi tulla viittäkymmentä kilometriä lähemmäksi Oulua – eikä mitään muutakaan kaupunkia. Kalle Päätalo kertoo myös autoilevasta ukkoherrasta (= hakkuu- tai uittoalueen päätyönjohtaja), Iivari Vahtolasta ja hänen autostaan Viiksi-Heikistä. Viiksi-Heikillä Iivari ja Kallen isä kulkivat katsastamassa leimikoita Paanajärvellä asti. Sotien jälkeen Iivari hankki avoauton, taivalkoskeksi hellepiilin. Tähänkin autoon liittyy kovapäinen autokoululainen, kun Iivari myöhemmin möi sen ja piti ostajalle viikon autokoulun. Aitoja kaatui ja riihen seinät rytisivät.


3. MITÄ LAITETAAN LAUTASELLE?

HANGATAAN LEIVÄLLÄ LAULUVARTTA ~

Koillismaalaisessa ruoassa maistuu niin Vienan Karjala, Kainuu kuin Lappikin. Ruokalajeista löytyy vielä erilaisia versioita ympäri laajaa pitäjää. Juhlahetkinä Taivalkoskella murennettiin koillismaalaiseen tapaan kahvin sekaan leipäjuustoa. RUOKAA EI vielä 1930-luvullakaan ollut ähkyksi asti. Kasvava, töitä paiskiva nuorikin sai vain harvoin syödä itsensä kylläiseksi. Ruokaperinteestä löytyy raskaan työn raatajien ruokalajeja kuten läskikäristys.

Ensimmäiset pysyvät asukkaat saapuivat Taivalkoskelle 1590-luvulla mm. Savosta. Taivalkoskelaiset ovat perineet savolaisilta esi-isiltään yllättävien näkökulmien geenin. Eväidensyöntiehdotus kuului vaikkapa ”Eikö, poijjat, hangata välillä leivällä lauluvartta.”

˜˜VARRASLEIPÄ Taivalkoski kuuluu kuivan eli nahkean leivän vyöhykkeeseen. Paikallista varrasleipää kannattaa tulla kauempaakin hakemaan. Entisaikaan emännät leipoivat rukiista reikäleipää eli orsileipää kahdesti vuodessa, talvisin ja keväisin. Ison talon uuniin saattoi mahtua kerralla paistumaan 29 leipää. Leivät kuivattiin tuvan katossa riippuvissa vartaissa. Kuivuneet leivät vietiin aittaan orrelle, jossa ne sopivasti kostuivat. Puukolla leikattaessa leipä natisi lupaavasti.

• 23 •


˜˜METSÄTYÖMIESTEN EVÄÄT Mitä hartsua eli muonaa raavaat savottajätkät laittoivat lautaselle, kun viimeinkin koitti ruokatauko? Taivalkosken savottakämpissä perinteinen aamuruoka oli käristys ja perunat, iltapäiväruokana lihapainotteinen keitto. Iltapalaksi oli rinkeleitä ja korppua kahvin ja teen kera, joskus saattoi saada kämppäemännän paistamia munkkeja. Uittomiehet kävivät töissä usein kotoa käsin, joten eväätkin tuotiin kotoa. Eväsrepusta löytyi tyypillisesti leipää, voita ja suolaläskiä, joskus poron kuivalihaa, palvilammasta tai suolakalaa.

˜˜JÄTKÄNJUUSTO Savottajätkien suosikkeihin kuulunut sapuska, joka tehtiin perunoista ja läskikäristyksestä.

˜˜LEIPÄKEPERRYS Kuivista leipäpalasista ja läskikäristyksestä tehty savottalaisten ruoka.

˜˜LIHALAATIKKO Perinteisinä aineksina ovat perunaviipaleet, luinen mullinrinta, suola ja vesi. Myöhemmin on alettu käyttää mausteena pippuria ja sipulia. Lihan annetaan suolaantua yön yli ja leikataan keittopaloiksi. Lihat ja perunaviipaleet ladotaan vuorotellen uunivuokaan, vettä lisätään sen verran että perunat peittyvät puoliksi. Laatikkoa haudutetaan 200-asteisessa uunissa vähintään 2–3 tuntia, kunnes luut irtoavat lihoista.

˜˜USKOVAISTEN PASTILLI Perinteinen tomusokerimainen piparminttupastilli, joka on tunnettu kautta aikain ympäri Suomen. Pastilleja imeskeltiin kirkossa, jottei saarnan aikana yskittäisi. Taivalkoskelta löytyy tänäänkin oikein uskovaisten pastillikone. Pastillit valmistetaan sokerista, piparmintusta ja tilkasta pirtua. Toki Taivalkoskella on maistettu myös pontikkaa. Lue aiheesta lisää: www.pohjolakilta.fi

• 24 •


• 25 • © Veijo Jussila/Päätalo-instituutin ja Taivalkosken kunnan kuva-arkistot


KUINKA TAIVALKOSKELAINEN OLET? Pitääkö ruisleivän natista kun sitä leikkaa?

Pysytkö tukin päällä?

EI

KYLLÄ

Osaatko varoa jokeen nojaamista? KYLLÄ

EI

OLETKO KARANNUT KALLE PÄÄTALON KIRJASTA? OLET NIIN TAIVALKOSKELAINEN.

EI

KYLLÄ

Oletko mestari pöllinparkkuussa? EI

KYLLÄ

KYLLÄ

EI

Oletko löytänyt helmen?

SINUSSA ON MEHEVÄÄ TAIVALKOSKELAISUUTTA. ANNA TULLA VAIN!

PIENIÄ YKSITYISKOHTIA VIELÄ PUUTTUU. NOUSE PYHITYSVAARAN HUIPULLE JA SULJE SILMÄSI. TIEDÄT MIHIN SUUNTAAN SINUN PITÄÄ ITSEÄSI KEHITTÄÄ.

Oletko hyvä jutunkertoja?

KYLLÄ

OLET SELVÄSTI TAIVALKOSKIHENKINEN. EI KAIKKEA TARVITSE OSATAKAAN.

EI

OLET TAIVALKOSKELAISUUDEN KÄTKETTY HELMI!

Oletko lukenut kaikki Kalle Päätalon kirjat?

EI

KYLLÄ

OSOITAT IHAILTAVAA PYRKIMYSTÄ TAIVALKOSKELAISUUTEEN. KÄY USEIN TAIVALKOSKELLA, NIIN SINUSTA VOI TULLA LÄHES SYNTYPERÄINEN.

MAISTA TAIVALKOSKELAISTA VARRASLEIPÄÄ, NIIN PÄÄSET TAIVALKOSKELAISUUDEN MAKUUN. SIITÄ VOI ALKAA ENNENNÄKEMÄTÖN KEHITYS.

• 26 •


Osaatko pelata kitapilijarttia?

Onko käsissäsi useammin känsiä kuin rakkoja? EI

KYLLÄ

KYLLÄ

TAIVALKOSKELAISUUS UINUU SYVÄLLÄ SISIMMÄSSÄSI. TULE KERRAN PÄÄTALOVIIKOLLE, ETTÄ SE PÄÄSEE ESIIN TÄYDELLÄ TEHOLLA.

Selviätkö vaikka minkälaisesta savotasta?

Oletko hyvä purkamaan sumia? KYLLÄ

EI

Autoiletko vähintään 25 580 km vuodessa?

KYLLÄ

Kuuluuko työnteko vapaa-ajan harrastuksiisi?

EI

KYLLÄ

OLET HUKANNUT TAIVALKOSKELAISUUTESI. MUTTA TAIVALKOSKELTA SAATTAISIT LÖYTÄÄ ITSEESI PUUTTUVAN PALAN, JOTA OLET JO KAUAN ETSINYT.

EI

KYLLÄ

EI

SE ON FIFTYSIXTY. OSALLISTU PÖLLINPARKKUUN MM-KISOIHIN – TIEDÄT ONKO TAIVALKOSKELAISUUS SINUA VARTEN. USKOMME ETTÄ ON.

EI, EI. OLLAAN AIKA KAUKANA TAIVALKOSKELAISUUDESTA. VOIT SILTI VIIHTYÄ TAIVALKOSKELLA, SAADA VÄHÄN ETÄISYYTTÄ TAVALLISEEN ARKEESI.

Oletko joskus ostanut kulkukauppiaalta?

EI

KYLLÄ

TULE SINÄKIN TÄNNE PORISEMAAN, VAIKKET TÄYSIVERINEN TAIVALKOSKELAINEN OLEKAAN.

EI

JOS ALOITIT KOVAN TINKIMISEN, SINUSSA ON HÄIVÄHDYS TAIVALKOSKELAISUUTTA.

LUE PÄÄTALOA – YMMÄRRÄT PAREMMIN TAIVALKOSKELAISIA SÄVYJÄSI. EHKÄ SAAT NIISTÄ UUDEN SUUNNAN ELÄMÄLLESI!

PERUSEDELLYTYS ON KUNNOSSA, MUTTA VIELÄ RIITTÄÄ TYÖTÄ. IIJOKISOUTUUN OSALLISTUMALLA VOIT HARPATA MUUTAMAN TEHTÄVÄN YLI.

• 27 •


4. MIHIN VOIT TÖRMÄTÄ?

SELKOSET ~

Taivalkoskella näet laajat erämaat eli selkoset. Selkosilla elelee tyypillisiä pohjoisen eläimiä kuten kuukkeli ja poro. Siellä on tilaa myös monille uljaille erämaan asujille karhulle, hirvelle, kotkalle, joutsenelle ja metsolle. Talvisin Taivalkoskella näet muhkeat puhtaanvalkoiset hanget, sillä alue kuuluu Suomen runsaslumisimpiin. Kesäisin löydät kaikkialta hiekkarantoja ja kristallinkirkasta, vapaana virtaavaa vettä. Ei ihme, että puhdasta vettä arvostavat jokihelmisimpukka ja koskikarakin asuvat Taivalkoskella.

• 28 •


˜˜JOKIHELMISIMPUKKA ELI RAAKKU (MARGARITIFERA MARGARITIFERA) Maailmanlaajuisestikin harvinainen raakku elää Taivalkoskella vanhojen metsien suojelualueen läpi virtaavassa Korvuanjoessa. Tumma ja vaikeasti havaittava nilviäinen asustaa pohjasoraan kaivautuneena ja saattaa pysytellä lähes paikoillaan jopa vuosikausia. Ruoakseen se imeksii virran tuomaa planktonia. Toukkavaiheensa raakku elää harmittomana alivuokralaisena lohen tai taimenen kiduksissa ja pudottautuu kevään tullen pohjasoraan 2–3 vuodeksi. Raakku voi elää yli satavuotiaaksi. Jokihelmisimpukka rauhoitettiin ensimmäisenä nilviäisenä Suomessa vuonna 1955.

˜˜PUROTAIMEN (SALMO TRUTTA FARIO) Purotaimen alias forelli alias tammukka alias tonko, Taivalkosken kunnan nimikkolaji. Purotaimen on synnyinpuroonsa elelemään jäänyt taimen. Lohikalana moni taimen lähtee pari–kolmevuotiaana vaeltamaan kohti järveä tai merta. Toisilta vaellus jää tekemättä joko siksi ettei pääse tai sitten kotiseudulla on mukavasti ravintoa saatavilla. Ehtiihän sitä myöhemminkin, vaikkapa sitten kun ensimmäiset poikaset on tehty. Purotaimen elää mieluiten metsäpuroissa jotka virtaavat vuolaasti ympäri vuoden.

˜˜KOSKIKARA (CINCLUS CINCLUS) Koskikara eli vesipappi on rastaan kokoinen varpusten sukuun kuuluva lintu, joka sukeltaa ravintonsa virtaavien vesien pohjasta. Koskikara on vastavirran lintu: se muuttaa Suomeen talvehtimaan kirkasvetisten koskien rannoille. Pullea, lyhytpyrstöinen, lyhytsiipinen lintu sukeltelee ja syöksähtelee koskessa palaten kivelle tai jään reunalle tähystämään. Valkoinen rintalaikku toimii tuulastusvalona, jolla pohjan herkkupalat, toukat ja hyönteiset, erottuvat paremmin. Rasvainen höyhenpeite estää lintua kastumasta. Koskikaran höyhenrasva oli ennen haluttua aserasvaa.

˜˜KRAATTERIJÄRVEN PUNASAVI Taivalkoskella sijaitsee yksi Suomen yhdestätoista löydetystä asteroidin jättämästä kraatterista. Kuopassa lainehtii pisaranmuotoinen Saarijärvi, jonka pohjassa on punasaviesiintymä. Savea käytettiin 1800-luvulla uunien muuraukseen, 1920-luvulla järven rannalla oli tiilitehdas. Nykyään savesta tehdään keramiikkaa harrastusmielessä.

˜˜VANADIINI Taivalkoskella esiintyy vanadiinipitoista malmia, ja paikkakunnalla toimi maailmanlaajuisestikin merkittävä vanadiinipentoksidia tuottanut Mustavaaran kaivos 1976–1985. Parhaimmillaan kaivoksella työskenteli yli 300 henkeä. Vanadiinia käytetään parantamaan esimerkiksi teräksen kestävyyttä.

• 29 •


• 30 • © Mirjami Jurmu


5. MITÄ VOIT NÄHDÄ JA TEHDÄ?

TUHANSIEN TARINOIDEN TAIVALKOSKI ~

Taivalkosken löydät Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Koillismaalta, Iijoen yläjuoksulta. Taivalkoskelta puolestaan löydät juurevia ihmisiä, mehevää murretta ja Koillismaan komeaa luontoa. ASUKKAITA ON noin 4 400. Taivalkoskelainen lähihistoria on tullut tutuksi Kalle Päätalon kertomana. Mutta tarinat eivät ole vain taivalkoskelaisten. Niihin on talletettu kaikkien suomalaisten juuret.

TAIVALKOSKELLA VOIT ELÄÄ TARINAT TODEKSI.

MENNEISYYDEN POLUILLA ˜˜TUHANSIEN TARINOIDEN KULTTUURIREITTI Taivalkosken kulttuuripolku, joka käy keskustassa, historiallisella Jalavan kaupalla ja kirkolla. Reitillä tutustut Taivalkosken historiaan, rakennuksiin ja ihmisiin 10 opastaulun saattelemana. Näet mm. Kalle Päätalon armeijaan lähtöpaikan. Reitti alkaa Taivalkosken Melontakeskuksesta, jonka paikalla muuten 1800-luvulla sijaitsi Taivalkosken saha.

• 31 •


˜˜TAIVALKOSKEN KOTISEUTUMUSEO Talonpoikaisperheen elämää 1930-luvulla aittoineen, työvälineineen, pukuineen ja puhdetöineen. Museon päärakennuksena toimii metsänvartijan virka-asunto 1880-luvun lopulta. Rantatie 3.

˜˜TAIVALKOSKEN KIRKKO Taivalkoskelaisilla on ollut kirkonkellojen kanssa poikkeuksellisen huono tuuri. Kello-ongelmat kuuluivat kauas, ja taivalkoskelainen sai kaikkialla kuulla olevansa ”kellottoman kirkon mies”. Ensimmäinen kirkko rakennettiin 1840-luvulla. Tapuliin ei ensin aiottu laittaa kelloa, vaan ruotsalaiseen tyyliin triangeli. Päädyttiin kuitenkin hankkimaan perinteinen kello. Tammikuussa 1895 paukkui Taivalkoskella niin kova pakkanen, että kello särkyi. Nyt oli pakko ostaa se triangeli. Koko maassa piti näet puolen vuoden ajan soittaa joka päivä kirkonkelloja marraskuussa kuolleen Aleksanteri III:n muistoksi. Vuonna 1920 saatiin uusi, hyvä kello. Sen kuminasta taivalkoskelaiset saivat iloita viiden vuoden ajan, sillä heinäkuussa 1925 salama poltti kirkon ja siinä meni sitten kellokin. Taivalkosken nykyinen, Kauno S. Kallion suunnittelema puukirkko valmistui 1933. Kirkkotie 7.

• 32 •


• 33 • © Mirjami Jurmu


˜˜KENTTÄRATA Saksan armeija rakennutti jatkosodassa vuosina 1942–44 käyttöönsä kapearaiteisen 178 km pituisen rautatien Hyrynsalmelta Suomussalmen ja Taivalkosken kautta Kuusamoon. Rakentajina olivat pääasiassa venäläiset ja puolalaiset sotavangit sekä saksalaiset mielipidevangit. Noin 1000 vankia menehtyi epäinhimillisissä oloissa, ja heidät haudattiin ratapenkereeseen joukkohautoihin. Taivalkosken Isokummussa sijaitsivat asema, veturitallit, veturipaja ja vankileiri. Voit tutustua tapahtumapaikkoihin Kenttäratareitillä Isokummussa Jokijärventien varrella. Alueella on myös muistomerkki kuoleman radan uhreille.

˜˜PÖLLINPARKKUUN MM-KISAT Pöllinparkkuu eli tukkien kuoriminen oli tärkeä osa metsätöitä, koska se paransi tukkien kuivumista. Parkattu tukki ui sujuvammin, säilytti värinsä ja säästyi toukkatuhoilta. Pöllinparkkuun MM-kisoissa voit ainakin kokeilla tätä nopeutta ja tarkkuutta vaativaa lajia. Wanhoja moottorisahoja, moottorisahaveistoesityksiä ja muita työnäytöksiä sekä illalla Pöllinparkkuutanssit. Lue kisojen tunnelmista: www.pohjolakilta.fi

KALLEN ELÄMÄ JA KIRJAT KAARLO (KALLE) ALVAR PÄÄTALO (s. 11.11.1919 Taivalkoski, k. 20.11.2000 Tampere) kirjoitti Taivalkosken Suomen kartalle ja sydämiin. Iijoki-sarjasta kumpuaa muistoja ja elämyksiä ehtymättä.Tästä on syntynyt Taivalkoskelle oma kulttuurilajinsa.

˜˜KALLIONIEMI Kalle syntyi Taivalkosken Jokijärven kylässä metsätyömies Herman ja Riitu Päätalon seitsenlapsiseen perheeseen. Lapsuudenkoti Kallioniemi on kunnostettu perinteitä kunnioittaen ja mahdollisimman tarkasti. Pihapiiri on hyvin säilynyt 1920-luvun maalaismiljöö. Kallioniementie 7 C.

˜˜PÄÄTALO-KESKUS Siviiliammatiltaan Kalle oli rakennusmestari. Päätoimiseksi kirjailijaksi hän ryhtyi vuonna 1963. Tutustu Kalle Päätalon näköistyöhuoneeseen ja hänen elämästään kertovaan näyttelyyn. Näyttely tekee taivalkoskelaisten ja kaikkien suomalaisten lähihistoriasta eläviä tarinoita. Avoinna ympäri vuoden, opas paikalla Päätaloviikolla, muulloin tilauksesta. Urheilutie 4.

• 34 •


˜˜PÄÄTALON MUISTOMERKKI Esikoisteos Ihmisiä telineillä ilmestyi 1958. Yhteensä Kalle Päätalo kirjoitti 44 teosta: Koillismaa-sarjan, Iijoki-sarjan, yksittäisromaaneja ja näytelmiä. Painosmäärä jo kirjailijan eläessä oli noin 3,6 miljoonaa. Kirjailijaprofessori Kalle Päätalon muistomerkki Kirja sijaitsee keskustassa Kalle Päätalon torilla. Muistomerkin on suunnitellut taiteilija Arja Lehtimäki.

˜˜PÄÄTALOVIIKKO Koko perheen kulttuuri- ja kirjallisuusviikko heinäkuussa: lukija- ja kirjallisuustapahtumia, näyttelyjä, konsertteja, teatteriesityksiä, kulttuurikierroksia, perinnetyönäytöksiä, tietokilpailuja, kotiseututapahtumia… Päätaloviikoilla on joka vuosi vaihtuva teema.

KOILLISEN HUIPULLA ˜˜TAIVALVAARA Keskustan tuntumassa kohoavalla vaaralla on korkeutta 278 m, huipulta näet hulppeat näkymät yli Taivalkosken ja koillismaalaisen maiseman. Huipulta löytyy kesäisin Taivalvaaran Seikkailupuisto, jossa on 13,5 metriä korkea kiipeilyseinä, 16-metrinen köysilaskeutumispiste, joka on käytössä myös talvisin sekä kolme eritasoista seikkailurataa. Talvisin Taivalvaara on perinteinen talviurheilukeskus laskettelurinteineen, hyppyrimäkineen ja latuineen.

˜˜PYHITYSVAARA 422 metriä korkea vaara on Taivalkosken korkein kohta. Huipulle kulkee merkitty polku ja ennen tai jälkeen nousun voit huilata ja evästellä laavulla vaaran juurella.

˜˜KYLMÄLUOMAN RETKEILY- JA AARNIALUE Kylmäluomassa saat ihailla karunkauniita männikkökankaita, kirkkaita vesistöjä ja korkeita harjujonoja. Alueella oli 1930-luvulla suuria savottoja, joiden kämpänraunioita voit nähdä metsissä. Saatat huomata myös vanhoja heinäsuovan pohjia muistona ajoista, jolloin Taivalkoskella niitettiin lehmille rehut suoniityiltä. Voit nauttia luonnosta monin tavoin, esim. patikoiden, meloen tai soutaen. Patikointireittejä on 54 km ja niiden varrelta löytyy tulentekopaikkoja ja laavuja. Kylmäluoman kala-apajilla tykkäävät käydä niin paikalliset kuin matkailijat. Kylmäluomassa voit myös hiihtää valmiilla tai omilla laduilla. Kylmäluomaan on helppo päästä: valtatien nro 5 varrella, 45 km Kuusamosta etelään.

Lue myös Metsäkylän luontopolkuverkostosta, johon liittyy monta tarinaa: www.pohjolakilta.fi

• 35 •


POHJOLA KILTA POHTII

TAIVALKOSKEN SAMPO KYLLÄ SILLÄ TYÖHULLUUDELLAKIN olisi hengis-

sä pysynyt. Tai ehkei sittenkään? Varavoimanlähteenä taisi olla taivalkoskelainen sampo: jutuniskentä.

TARINA JATKUU:

www.pohjolakilta.fi

• 36 •

Kulttuuriseikkailijan käsikirja - Taivalkoski | Pohjola Kilta  
Kulttuuriseikkailijan käsikirja - Taivalkoski | Pohjola Kilta  

Millainen on paikka, joka sai Kalle Päätalon kirjoittamaan 26 000 sivua?

Advertisement