Issuu on Google+

Issue 01 – Feb. 11

hello finland! mihin ilmoittaudun? hei suomi! where do i sign up?


5

Editor’s Letter

8

Concept Käsite

10

Hello, Finland, I’m Back. Where Do I Sign Up? Terve, Suomi, Olen Palannut. Minne Ilmoittaudun? — Kaisa Ahtiainen

17

Fin-Ish — Eva-Liisa Orupold

19

Dark Light — Jussi Hellsten

24

Waiting, Work And The Rug Odotus, Työ Ja Matto — Anna Puhakka — Noora Puhakka

28

Did The Mind Come With The Body? Tuliko Mieli Kehon Mukana Takaisin? — Laura Suntio

32

Help! Apua! — Ben Amore

33

Next Seuraavaksi


4


editor’s letter by Anna Puhakka Founder / Editor-in-Chief Perustaja / Päätoimittaja

5


Hello Readers! Welcome to the first edition of HESA Inprint!

We have worked very hard to get this issue out in only a few short weeks, as well as building the website and translating submissions. It has been a whirlwind ride with very little sleep since Kaisa, Thierry and I work during the days. We could not have done it unless we were passionate about creativity and willing to suffer a few tired eyes. I founded this magazine as a place for all kinds of people to voice and share their creative endeavours. To show your work! Often we as people are frightened to voice differing opinions or to show our soul in fear of them being critiqued. At HESA Inprint we do not look for a specific way of writing or creating art but want to see things that show your view (in reference to the current monthly theme) regardless of what the medium is. This first issue is a direct result of my own return to Finland after almost a decade abroad; finding myself lacking the correct custom and knowledge on how to make myself a full-fledged Finnish citizen again. On this theme we have compiled work that is about moving back to your home country or adopting a new one as your home. We look at this through experiences of finding work, study, childhood and feelings of displacement. In our next issue we will be focusing on the much broader subject of dreams and aspirations in all their forms. I hope you enjoy this first instalment of HESA Inprint and that it will inspire you to get involved with your own creative work.

Rakkaudella Luomiseen

6


Hei Lukijat Tervetuloa HESA Inprintin ensipainokseen!

Olemme tehneet kovasti töitä saadaksemme tämän ensimmäisen numeron ulos vain muutamassa viikossa. Tässä ajassa olemme myös rakentaneet nettisivujamme ja kääntäneet tekstejä joko suomeksi tai englanniksi tarpeen mukaan. Koska me kaikki - Kaisa, Thierry ja Minä - työskentelemme päivittäin, olemme viettäneet monta unetonta yötä, joita emme olisi kyllä jaksaneet ilman tätä intohimoa kaikkea luovaa kohtaan. Perustin tämän lehden paikaksi, jossa kaikenlaiset ihmiset voisivat jakaa luovia tekeleitään. Näyttääkseni Teidän töitänne! Usein me ihmiset pelkäämme kertoa omat mielipiteemme tai näyttää sielujamme, koska pelkäämme kritiikkiä. HESA Inprintissä me emme etsi mitään tietynlaista kirjoitustyyliä tai tapaa tehdä taidetta, vaan haluamme nähdä juuri teidän omat mielipiteenne (koskien kuukauden aihetta) mediasta viis. Tämän ensimmäisen numeron teema on reaktio omaan muuttooni takaisin Suomeen lähes kymmenen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen ja siihen, kuinka en enää omaa tapoja tai tietoa siitä, mikä tekisi minusta taas kokonaisen Suomen kansalaisen. Tähän teemaan liittyen olemme koonneet töitä jotka liittyväät muuttoihin - joko omaan tai uuteen kotimaahan. Katsomme tätä henkilöiden omakohtaisten kokemuksien kautta, liittyen työnhakuun, opiskeluun, lapsuuteen ja syrjätyneisyyden tuntemuksiin. Seuraavassa numerossa teemanamme on Unelmat kaikessa monimuotoisuudessaan. Toivon että nautitte tästä ensimmäisestä HESA Inprintistä ja että se inspiroi teidätkin mukaan omilla töillänne.

With Love For Creating

7


Hesa inprint is a bilingual (Finnish & English) blog, web magazine and printed zine. Based in Finland’s Helsinki, we aim to provide a platform for artists, writers, photographers, film makers and anyone who has a vision and voice to share their opinions, work and stories not for a pay check but for the love of creating. Each month will feature a subject matter to which anyone can then submit their work. (See how to get involved)

concept

Hesa inprint wants to give the views of all kinds of people from all walks of life. We are not intentionally a political publication but realise that in today’s world all things can and probably will be viewed as political even when that is not its intent. The blog is updated weekly and it features a bulk of the submitted work. The web magazine is a monthly publication that features the best of that month’s submissions and will show the content (if applicable) in both Finnish and English. At the end of each month a printed version of the web magazine will be made in to a zine, which can be ordered from us. We are a group of 3 volunteers who run, edit, translate and create HESA inprint for you, we look forward to receiving your submissions, comments and hope you will enjoy our endeavours.

8


HESA inprint on kaksikielinen (Suomi & Englanti) helsinkiläinen blogi, nettilehti ja zine. Aikeemme on luoda tila kirjailijoille, taiteilijoille, valokuvaajille, filmintekijöille ja kaikille, joilla on oma ääni, visio ja jotka rakastavat uuden luomista. Joka kuukausi julkaisumme käsittelee yhtä aihetta joihin kuka tahansa voi osallistua omilla töillään. (Katso how to get involved) HESA inprint haluaa kuulla ja julkaista mielipiteitä riippumatta tekijän taustasta. Me emme ole tarkoituksella poliittinen lehti, mutta ymmärrämme, että nykymaailmassa kaikista aiheista voi tehdä poliittisen riippumatta siitä, onko se ollut alkuperäinen tavoite vai ei.

käsite

Blogiamme ylläpidetään ja julkaistaan viikoittain, jolloin esittelemme töillään osallistuvien julkaisut. Nettilehtemme ilmestyy kerran kuukaudessa ja siihen valitsemme osallistuneista tekijöistä mielestämme parhaat. Nämä ilmestyvät sekä suomen että englannin kielisinä. Jokaisen kuun lopussa tuotamme myös pienen zine julkaisun jonka voitte tilata meiltä. HESA inprint koostuu kolmesta vapaaehtoisesti toimivasta tekijästä, jotka toimittavat, editoivat, kääntävät ja luovat HESA inprinttiä Teille. Odotamme innolla tekemäänne aineistoa lehteemme sekä palautettanne. Toivottavasti tulette nauttimaan HESA inprintistä.

9


hello, finland, i’m back. where do i sign up? text by Kaisa Ahtiainen

It’s almost like meeting an old friend, and you’re facing that awkward moment when you think to yourself, do we hug now, or…? You’re not quite certain about the level of your friendship anymore; so much time has passed you’re not sure if they remember you now. You both look different; you’ve grown… yes, grown older. Grown apart? Perhaps that, too. I’ve just returned to my home country, Finland, after about 6 years of absence. Sure, I’ve visited over the holidays, but I have been more away than present. Six eventful, memorable, educating years in Britain have changed me and I’m not sure how yet. The first 3 I spent in a university in the North-East of England, “studying” the lovely language that is English. Don’t get me wrong, that was no sarcastic comment. I love English and I love the English! By studying I mean I read a few famous pieces of literature, – Shakespeare, Austen, Joyce… – I wrote essays, got graded and graduated. Of course, the university years weren’t quite so straightforward, I did enjoy most of the classes, which, in later years I got a bit more freedom in choosing. What I enjoyed best were the people. The culture, the tea drinking and the drinking! I guess, why I’m writing this piece now, I’m supposed to somehow point the finger to the things which make me so different from the rest of my home people. What are they then? Even I’m not so certain. Something has definitely changed over the years. 10


terve, suomi, olen palannut. minne ilmoittaudun? teksti Kaisa Ahtiainen

Kohtaat vanhan ystävän ja olet epämukavassa tilanteessa. Ajattelet itseksesi: halataanko, vai…? Ystävyyden tasostakaan ei ole enää varmuutta, liikaa aikaa on kulunut, etkä tiedä, muistaako tämä sinua enää. Molemmat näyttävät erilaisilta, molemmat ovat kasvaneet… Aivan, vanhemmiksi. Erilleen? Kenties. Olen juuri palannut kotimaahani Suomeen, noin 6 vuoden poissaolon jälkeen. Toki olen käynyt lomilla kotona, mutta olen ollut enemmän poissa kuin läsnä. 6 tapahtumarikasta, unohtumatonta ja opettavaista vuotta Britanniassa ovat muuttaneet minua, enkä vielä tiedä miten. Ensimmäiset kolme vuotta kuluivat yliopisto-opiskeluun koillisEnglannissa. ”Opiskelin” ihanaa englannin kieltä. Älä nyt käsitä väärin, en tarkoittanut tätä luettavaksi sarkastiseksi. Englannin kieli ja ihmiset ovat mainioita. Opiskelemalla – lukemalla läpi – muutaman kuuluisan teoksen (Shakespeare, Austen, Joyce), ja kirjoittamalla pari esseetä läpäisin tutkinnon ja valmistuin. Eivät yliopistovuoteni tietenkään olleet noin yksinkertaisia, ja kyllä kursseista sai nauttiakin, varsinkin jälkimmäisinä vuosina, jolloin sain itse valita kursseja vapaammin. Ihmisistä nautin eniten. Kulttuurista, teenjuonnista ja juonnista! Siksi kirjoitankin tätä nyt: pitäisi jotenkin osoittaa, miksi olen nyt niin erilainen muista suomalaisista. En ole varma. Joku on kuitenkin muuttunut viime vuosien aikana. 11


hello, finland, i’m back. where do i sign up? After my graduation I thought a little break from learning would be in order so I got myself a little job in the neighbouring city. This was only supposed to be a short stop on the way, whilst thinking about the next move. I ended up staying in that job for 3 years. Translating adverts and endless typing on the computer filled my days and if it wasn’t for the range of brilliant and lovely work mates I think I would have left a long time before I actually did. One day in the heart of the British winter I realized that it would be best now to think about that new move. Let’s face it: I’m 27 and not getting any younger. That’s what went through in my head when I applied for a student place in Finland, what have I to lose? One more summer went by and I got the news: I got in; a Master’s programme was granted to me. The timing could not have been worse or better considering it was one of the best and most unforgettable summers of my life I was living at the minute. However, this chance was a big one and I did not want to miss it. So much happened, so much was left in the dark, so many smiles and even more tears, but now I’m here. For at least 2 years. Just a bit more further education, to better myself, learn new things, build up on the prospects for the future… I sound like a university leaflet. Back in Finland. Am I supposed to dance for joy? Am I supposed to kiss the land under my feet with the most humble mind and praise its excellence? I’m not feeling it. I’ve become an alien to my own kind. Is it you, my old friend or is it me, we just don’t seem to share much in common anymore. You did not push me away I left at my own free will, but is there a price to pay?

12


terve, suomi, olen palannut. minne ilmoittaudun? Valmistumiseni jälkeen pidin pienen tauon opiskelusta ja sain itselleni naapurikaupungista työpaikan. Tämänkin piti olla väliaikaisratkaisu, kunnes miettisin seuraavaa siirtoa. Jäin töihin kuitenkin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Mainoskääntäminen ja loputon tietokoneella näpyttely täyttivät päiväni, ja jos kollegat eivät olisi olleet niin loistavia olisin lähtenytkin jo kauan ennen kuin sitten lopulta tein. Eräänä, englantilaisen sydäntalven päivänä sitten päätin, että on seuraavan siirron aika. No, olinhan jo 27-vuotias, siis korkea aika edetä. Hain Suomesta opiskelupaikkaa, mitäs siinä olisi menetettävää? Yksi kesä vielä ja sain tiedon: paikka oli minun. Maisteriohjelma. Ajoitus oli huonoin ja paras koskaan, sillä elin juuri yhtä elämäni parasta kesää. Kuitenkin tilaisuus oli niin hyvä, etten voinut siitä kieltäytyä. Paljon tapahtui, paljon hämärtyi, ja hymyjen ja kyyneleiden saattelemana palasin nyt takaisin, ainakin kahdeksi vuodeksi. Vielä vähän kouluttautumista, itsensä kehittämistä, uuden oppimista ja tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoittamista… kuulostan ihan yliopisto-oppaalta. Taas Suomessa. Pitäisikö tanssia ilosta? Pitäisikö suudella maata jalkojeni alla nöyrin mielin ja ylistää sen erinomaisuutta? En tunne niin. Olen vieraantunut omistani. Onko vika sinussa, vanha ystävä, vai minussa, mutta meillä ei ole enää kovinkaan paljon yhteistä. Et karkottanut minua pois, lähdin vapaasta tahdostani, mutta mikä on sen hinta?

13


hello, finland, i’m back. where do i sign up?

Helsinki, the city of so many good memories, old friends and adventures, do you even want me here? Who wants to know I’ve returned, hand up! I notified some of the most important authorities of my return, the mail, the local register office, the social insurance institution… I even had to send an application for personal social security – one of the main things Finland prides itself for the rest of the world: we give this to everyone, it’s the law and a citizen’s right. Well, it kind of made me feel like a second class citizen, having to apply for this basic right. Obviously, they gave me it, but still. I don’t want to get ill, but in case I do, I would like to reserve the right to get treated in the best ways possible – for free. They say home is where the heart is. Does that mean it’s wherever you are, feeling content and happy? Or does it mean you can build a home wherever if only you are surrounded by love? I’m still unsure of where I feel at home right now, all I know is I’ve just come back here and I want to go back there. There are more questions than answers. Is it longing, is it love, is that where I felt most like home? Who knows, but there must be something there worth returning to, if not for anything else then at least for the reminder of why I’m in Finland now, one of my many ‘homes’ in the first place.

14


terve, suomi, olen palannut. minne ilmoittaudun?

Helsinki, monien muistojen, vanhojen ystävien ja seikkailujen kaupunki, tahdotko minua edes? Käsi ylös, jos haluat tietää minun palanneeni. Ilmoitin jo tärkeimpiin virastoihin, että olen tullut takaisin. Posti, maistraatti, kansaneläkelaitos… Minun piti jopa hakea takaisin sosiaaliturvani, asia, jolla Suomi ylpeilee maailmalla: tämä lain mukaan kuuluu kaikille, se on kansalaisen perusoikeus. Tämän, perusoikeuden hakeminen sai minut tuntemaan itseni kakkosluokan kansalaiseksi. Toki sen sain, mutta kuitenkin. Jos sairastun, haluan minua hoidettavan parhaalla mahdollisella tavalla – ilmaiseksi.

Sanonnan mukaan koti on siellä, missä sydänkin. Tyytyväisyyden ja onnen tunteet ja rakkaus tekevät kai kodin kaikkialle, vaikka itse olenkin vielä epävarma sen suhteen, missä oma kotini sijaitsee. Sinne ja takaisin. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Kun katson kotiin, kaipaanko jotakin, vai rakastanko? Kuka tietää, mutta paluun syyn on oltava jotain sen arvoista: vaikka vain muistutus siitä, miksi olen nyt Suomessa, yhdessä monista kodeistani.

15


I was born in Tallinn, Estonia 1983. We had a huge house and even bigger yard, which consisted of apple trees, greenhouse, berry bushes and opportunity to get lost in it. I remember playing there almost every day without getting bored because there was always a new exciting corner dirty and scary enough to pay attention to. My brother, who is older than me thought one day that I should share my detective life and introduced me to all our neighbourhood kids who felt the same adventurous spirit. Oh boy, what a series of action experiences started from that day on!

I came to Finland in the early 90´s and in a way everything changed, but didn’t. My backyard shrunk, berries and vegetables moved to grocery stores, dirty corners turned clean, but without any sting I found another ways to express my adventurous soul. I adopted new surroundings as I had always played hide and seek there. I started to have new clan members, who were always ready to get down and dirty. It felt like season 2 or a sequel of my childhood in Tallinn. Everything new is new only for a short moment, until it becomes your history and some day you can look back realizing that all the changes in your life were meant to be. 16


Eräänä päivänä vanhempi veljeni sanoi että minun kannattaisi jakaa tämä yksityisetsivän elämäni muiden kanssa ja esitteli minut naapureiden lapsille, jotka jakoivat villin luonteeni. Voi pojat, minkälaisia jännittäviä kokemuksia jaoimmekaan siitä päivästä lähtien!

fin-ish

by Eva-Liisa Orupold (text & photographs / teksti & valokuvat)

Minä synnyin Tallinnassa, Virossa vuonna 1983. Meillä oli iso talo ja sitäkin suurempi piha, jossa omenapuut, kasvihuone ja marjapensaat loivat mahdollisuuden eksyä. Muistan leikkineeni siellä lähes päivittäin väsymättä, koska jokainen jännittävä, likainen ja pelottava nurkka oli huomioni arvoinen.

Saavuin Suomeen 90-luvun alussa ja monella tapaa kaikki muuttui, muuttumatta ollenkaan. Takapihani pieneni, marjat ja vihannekset muuttivat kauppaan, likaiset nurkat puhdistuivat, mutta ilman menetyksen pistoa sillä löysin uusia tapoja ilmaista tätä seikkailunhaluista luennattani. Sopeuduin uuteen ympäristööni, sillä olin aina leikkinyt siellä piilosta. Sain uusia klaanin jäseniä, ketkä olivat aina valmiina panemaan toimeksi. Tuntui siltä, että lapsuuteni Tallinnassa olisi saanut jatkoa. Kaikki on uutta vain hetkellisesti, kunnes siitä muokkaantuu historiasi ja jonain päivänä voit katsoa menneeseen ja todeta että kaikki elämäsi muutokset tapahtuivat koska niiden pitikin. 17


18


dark light

by Jussi Hellsten photographs from his series Dark Light / valokuvat sarjasta Dark Light

19


“This winter has been absolute mind blower for a photographer. I started playing with natural light sources of the city and color in post-work to create this desert, surreal, fairytale land look.�

20


21


22


“This winter has been absolute mind blower for a photographer. I started playing with natural light sources of the city and color in post-work to create this desert, surreal, fairytale land look.�

23


waiting, work and the rug text by Anna Puhakka photographs by Noora Puhakka

Työvoimatoimistossa on rauhallinen tunnelma. Huokausten rytmittämä odotushuone katsoo televisiosta Coronation Street -saippuaoopperaa. Vanhempi mies näpyttelee tietokoneella ja vilkaisee ajoittain toiveikkaasti vuoronumeron vaihtumistaulua. The employment office is calm. The people in the waiting room are watching Coronation Street tempered by a rhythmic sequence of sighs. An older man types away on a computer, casting hopeful glances at the queue numbers changing on the board.

odotus, työ ja matto teksti Anna Puhakka valokuvat Noora Puhakka

24


Olen odottanut 15 minuuttia. Oma numeroni on 144: taulu näyttää 111. Yksitoista enemmän kuin saapuessani. Olen tullut ilmoittamaan itseni paikalle olevaksi. Kotona olin jo tehnyt netti-ilmoituksen ja CV:n. Mietin miksi täällä ei ole nopeampaa kaistaa meille jotka ovat jo lomakkeet täyttäneet kotona ja haluavat vain tulla todistamaan ne oikeiksi. Tunnustaa itsensä olemassaolevaksi.

I have waited 15 minutes. My number is 144, the board shows 111, eleven more than on my arrival. I have come to register myself as a returning resident, having already completed an internet registration and CV at home. I wonder why there isn’t a special queue for those of us who have already filled in the necessary forms and now only wish to prove their own existence as a an undeniable truth.

25


112, hätä- vai vuoronumero? Hymyilen itsekseni tälle pienelle ironialle, mutta pian vakavoitan ilmeeni. Eihän suomessa saanut hymyillä, olla iloinen vai saiko? Olen ollut nyt Suomessa lähes kaksi viikkoa, viimeksi asuin täällä 2003. Edelliset seitsemän vuotta olen viettänyt Englannissa opiskellen ja töitä tehden. Sitäkin ennen yli puolet elämästäni olen asunut ulkomailla. Olen ja tunnistan itseni suomalaiseksi mutta usein tunnen itseni ulkolaiseksi omassa maassani. Onko mahdollista näin pitkän ajan jälkeen olla suomalainen ulkomaalainen omassa kotimaassa? Vuoronumero vaihtuu 113:sta, 25 minuuttia, luulen että tulen takaisin huomenna – aamulla – aikaisin, jos vaikka sitten pääsisin heti ilmoittamaan olemassaolostani. Tällä tahdilla työkkäri on suljettu ennen kun pääsen palveltavaksi. Mikonkadun Työvoimatoimistossa on kirkkaan punainen matto. Kuvittelen sen joskus olleen valkea, toivoa täynnä joka on vuosien kuluessa muuttunut odottelevista huokauksista kirkkaaksi veri lammikoksi. Vanha mies istuu edelleen katsoen tietokoneen näyttöä, naputtelu on lamaantunut. Huomaan että enemmistö odottajista on naisia. Numerot ovat seisahtuneet 117:ään. Ovet ovat enää auki puoli tuntia. Päätän lähteä. Käydä kahvilla ja pohtia tulevaisuuttani suomalaisena kotona olevana ilmoittautuneena kansalaisena.

26

waiting, work and the rug


odotus, tyĂś ja matto

112 (eqv.911), emergency number or queue number? I smile to myself at this small irony but soon make my face serious again. You are not allowed to smile in Finland, to be happy or are you? I have been in Finland for almost two weeks now, last time I lived here was in 2003. The past seven years I have spent in England studying and working. Even before that I have lived over half my life abroad. I am and recognise myself as Finnish but often feel like a stranger in my own country. Is it possible, after such a long time, to be a Finnish foreigner in my own home country? The queue numbers change to 113, 25 minutes have passed and I think I might come back tomorrow – in the morning – early if then I could register my existence straight away. At this rate the employment office will close before I am to be served. The employment office on Mikonkatu has a bright red rug. I imagine that it was once white, full of hope, that has over the years turned by expectant sighs in to a bright pool of blood. The old man still sits, staring at the computer screen his tapping has become despondent. I notice that there are more women then men in this office. The numbers have stopped at 117. The doors will only be open for another half an hour. I decide to leave, to go for a coffee and ponder my future as a returned and registered Finnish citizen.

27


did the mind come with the body? text by Laura Suntio

What does it really mean when moving back to Finland? Even though I have waited it for so long, and the time abroad was like a project, it really is not that easy as one might imagine. For me, the battle was with myself. It was a battle of a year or so after moving back, before I came into terms with it. Here I will share some of my thoughts and concerns that I had, and I still do, as I am again, in the same situation. I think the hardest thing was to realize that life here cannot be picked up from the point where it was left off. Not that there was anything specific or special that I left behind, only the everyday normal life. During the first year back, I came to realize what that everyday normal life had meant for me before leaving the country. In 2002 I moved to England, to study. I spent four years there and visited Finland during the holidays. During the holidays it used to be a constant party and vacation mood, not that everyday life that I’m talking about now. The process to get acquainted with yourself as a Finn who lives in Finland, was not an easy road. Mainly all this is mental, as you have to form a new way of thinking and understanding of things, people, friends and family. And the constant battle of thinking that how can you be so misunderstood with your peers, who talk the same language and you know. Yet, they seem distant and clueless of what is going on.

28


tuliko mieli kehon mukana takaisin? teksti Laura Suntio

Mitä se oikein tarkoittaa kun on muuttamassa takaisin Suomeen? Sitä ei ole helppoa kuvitella, vaikka sitä on odottanut kauan, ja ulkomailla on olo on tuntunut projektilta. Minulle, tämä oli taistelu itseni kanssa. Tätä taistelua kesti vuoden verran sen jälkeen kun olin tullut takaisin, ennen kuin olin sujut sen asian kanssa, että olin nyt takaisin Suomessa. Jaankin nyt mietteitäni ja huoliani, joita olen pohtinut, sillä olen taas samassa tilanteessa uudelleen. Vaikeinta oli ehkä tajuta, että se elämä mikä tänne jäi, ei ollutkaan jatkettavissa siitä mihin sen jätin. Ei sillä, että olisin jättänyt taakseni jotain erikoista tai erityistä, ainoastaan arkielämän. Ensimmäisen paluu vuoteni aika ymmärsin, mitä tämä arkielämä oli minulle tarkoittanut ennen maasta muuttoa. Vuonna 2002 muutin opiskelemaan Englantiin. Olin Englannissa neljä vuotta, mutta lomilla kävin Suomessa. Lomilla ollessa harvemmin kokee arkea, vaan yleistä juhla- ja lomatunnelmaa. Se prosessi, että joutui oppia tuntemaan itsensä suomalaisena joka asuu Suomessa, ei ollutkaan helppoa. Pääasiallisesti tämä on henkistä, sillä ajatteluprosessi ja ymmärtäminen, muuttuvat suhteessa asioihin, ihmisiin, ystäviin ja perheeseen. Ihmetys siitä, että kuinka tunnen itseni väärinymmärretyksi kaltaisteni joukossa, jotka puhuvat samaa kieltä ja tuntevat minut. He tuntuvat etäisiltä ja tietämättömiltä siihen, mitä tapahtuu.

29


did the mind come with the body?

As the first time abroad was not enough, I went ahead and did it again. This time the country being Sweden. I don’t know if I have learnt from the previous experience but at least I know what to expect and I myself, am not that confused, if the people around seem to be in my eyes to me, of course. Thinking back I think the hardest part was to realize that the life in Finland does go on. Even though I had done much while away, I still felt as I was supposed to do the same when back. As if something had been in hold and I should make up the lost time and move forward at the same time. No wonder it got confusing! The first year back for me was soul searching, and searching my own place in this society, within the friends, etc. At times, it was not easy, but hey, I’m here and still going. So, these were some of my thoughts and experiences that I have gone through, but I would not change them for anything. What does not kill you makes you stronger, right?

30


tuliko mieli kehon mukana takaisin?

Niin kun ensimmäinen kerta ulkomailla ei olisi ollut riittävä, lähdin uudelleen. Tällä kertaa Ruotsiin. Sitä, olenko oppinut aiemmasta kokemuksestani, en tiedä, mutta tiedänpähän mitä tuleman pitää, enkä ole niin ihmetyksissäni siitä, jos ympärilläni olevat vaikuttavat minusta niin olevan, tietenkään. Ajatellen taakse pain, vaikeinta oli ymmärtää, että elämä Suomessa jatkuu. Vaikka olinkin saavuttanut paljon poissaolessani, silti tuntui, kuin olisi pitänyt tehdä se sama kun tulin takaisin. Ikään kuin jotain olisi ollut pysähdyksissä ja minun pitäisi korvata se menetetty aika ja samalla siirtyä eteenpäin. Ei ihme että se oli hämmentävää! Minulla ensimmäinen vuosi paluumuuttajana oli oman paikan etsimistä yhteiskunnassa, ystävien keskuudessa, jne. Aina ei ollut helppoa, mutta täällä on pää ja näillä mennään. Nämä olivat joitain ajatuksiani ja kokemuksiani joita olen itse läpi käynyt, mutta kaikesta huolimatta, en niitä pois vaihtaisi. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Vai?

31


help! – apua! by Ben Amore

32


next seuraavaksi Deadline: Sunday 27.02.2011 Unelmat – Dreams / Aspirations

You don’t have to be a professional artist, writer, photographer or a filmmaker to get involved with HESA inprint. We are looking for anyone with a vision and voice to share their opinions, work and stories not for a pay check but for the love of creating.

For more information

hesainprint.com/how-to-get-involved

Hakuaika: päättyy 27.2.2011 Unelmat – Dreams / Aspirations

Sinun ei tarvitse olla ammatiltasi taiteilija, kirjailija, valokuvaaja tai filmintekijä osallistuaksesi HESA inprinttiin. Me etsimme henkilöitä, joilla on oma ääni, visio ja jotka rakastavat uuden luomista ei rahan tähden vain vaan rakkaudesta luoda.

Lisätietoja

hesainprint.com/how-to-get-involved 33


— hesainprint.com

Anna Puhakka

founder

/ editor-in-chief / päätoimittaja

perustaja

/ head of online media

Thierry François

art director

Kaisa Ahtiainen

editorial director

— Ben Amore Eva-Liisa Orupold Jussi Hellsten Laura Suntio Noora Puhakka — Eva-Liisa Orupold

toimituspäällikkö

contributors tekijät

— front cover etusivu

34


hesainprint.com


HESA inprint - Issue 01