Issuu on Google+

maga z i ne

Mahdollisuuksien kau punki olla

kaunis Pa k k o


Yhteiskunta määrittää kauneusihanteita

suomalais huumekasvi tak

s.14

sisällysluettelo kolumnit 5

tunne vihollisesi

37 kaukana kavala sota 38 Lihasten ja järjen balanssi 54 RIP sanomalehti

artikkelit 14 Pakko olla kaunis 18 Verkon viemää 24 Huumeongelmia vastavallankumousten varjoissa 28 Kun tippa voi tappaa 30 Puukkojunkkarien villi länsi ilman sankareita 52 Tutkimuksia ja stereotypioita tasa-arvo pyrkimysten esteinä 56 Mahdollisuuksien kaupunki

2


set sotilaat s.56 ien viljelyn kuumiehiä?

Jupit valtaavat kaupungin KOE KAUPUNKI 8

Aistit auki ravintolamuseossa

12 Luihin ja ytimiin 17 Meikittömänä luonnon puolesta 22 Helsingin valtaus - Saksalaista tilaustyötä 50 Lätkän viemää

s.24

51 Luovutan 60 Tähtitiedettä kaikille

KOHTAAMISIA 9

Ammatti, jota ei koulussa opeteta

23 Kaveripiiri veti jenginuoreksi 48 Punainen kissa Pohjanmaalta

urheilu

53 Kallion kultakurkuksi vahingonlaukauksesta

40 Tee kaikkesi ja enemmän 41 Esteratsastus palaa Stadikalle 42 Espoon Bluesin vuoristorata 44 Super Bowl -tradition juhlaa 3


toimitus PÄÄTOIMITTAJA

KUVAAJAT

Raimo Ahonen

Veera Ruoholinna

TOIMITTAJAT Päivi Akonpelto Johanna Impponen Bea Bergholm Pinja Lehtovaara Elisa Kallanto Nelli Lapintie Aleksi Kyyrö llja Vuorinne Jesse Mäntysalo Kristian Olá Matias Autio Meeri Kataja Joni Ahokas Edi Lindberg Elina Velakoski Maaria Havumäki Iina Holopainen

Sari Tamminen Vanessa Riki Laura Gren Aino Haili Sari Näsälä Rosa Mönttinen Johanna Erjonsalo Jami Hellman Jonna Yletyinen Pinja Lehtovaara Pia Saarikettu ULKOASU Jari Niklander Hanna Elevant Iina Töykkälä Hanna Lääperi TAITTO Jari Niklander

4


Uskonnollisten myyttien rinnalle nousseita maallisia myyttejä puolustetaan samanlaisella kiihkolla kuin vaikkapa pyhää kolminaisuutta tai

Tunne vihollisesi

K

neitseellistä sikiämistä.

Toimittaja: Kristian Olá

eskustelu suvaitsevaisuudesta ja sen vastakohdasta on jo kauan sitten alkanut elää täysin omaa elämäänsä. Termit ovat irtautuneet todellisuudesta ja ne soveltuvat nykyään paremmin leimakirveiksi ja filosofisen taistelutantereen poteroiksi kuin keskustelua helpottamaan.

Edellä mainitut ihmiset tuntuvat usein kuvittelevan, että heidän arvonsa ja heidän maailmankatsomuksensa ovat tieteellisesti oikeiksi todistettuja ja että kaikki siitä poikkeava harhaoppisuus johtuu tietämättömyydestä tai sivistyksen puutteesta. He unohtavat, että moraali, arvot ja elämänkatsomus ovat kysymyksiä, joihin ei löydy aukottoman oikeita vastauksia.

Myönnän, että olen itsekin karsastanut sanaa ’suvaitsevainen’ sen synnyttämien mielleyhtymien tähden. Sillä tunnutaan tarkoittavan sellaista asennetta, joka ei uskalla tuomita mitään tai ketään. Minä taas olen luonteeltani sellainen, että jakelen lonkalta tuomioita vasemmalle ja oikealle jatkuvalla syötöllä ja vailla valitusmahdollisuutta.

Siinä mielessä hekin ovat fundamentalisteja, jotka ovat täysin vakuuttuneita maailmankatsomuksensa yksinoikeudesta totuuteen. Uskonnollisten myyttien rinnalle nousseita maallisia myyttejä puolustetaan samanlaisella kiihkolla kuin vaikkapa pyhää kolminaisuutta tai neitseellistä sikiämistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten sietäisi tai suvaitsisi ihmisiä, jotka ovat kanssani asioista eri mieltä. Päinvastoin, minusta on virkistävää keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat muodostaneet erilaisen maailmankuvan, varsinkin jos se on loppuun mietitty ja hyvin perusteltu. Joillekin on kuitenkin erittäin hankala sietää mitään, mikä on heidän vakaumustensa kanssa ristiriidassa.

Aitoa suvaitsevaisuutta olisi mielestäni se, että pyrkisimme omista lähtökohdistamme käsin ymmärtämään harhaoppista keskustelukumppaniamme emmekä ainoastaan todistamaan hänen oppinsa ilmeisen harhaisuuden. Lopettaessamme lähetystyömme ja laskiessamme suojauksemme voimme oikeasti oppia ’tuntemaan vihollisemme’.

Opiskelijamedia Trombit 18.3.-12.4.2013 HEO Median opiskelijoiden kevään päättötyö Trombit käynnistyi maanantaina 18.3.2013. Opiskelijat tuottivat neljän viikon ajan jounalistista sisältöä osoitteeseen www.trombit.net ja paikallisradioon 103.1MHz. Tämän vuoden teema oli ”Helsinki”. eli asioita pyrittiin käsittelemään kansainvälisen metropolin näkökulmasta. Trombit tuotti uutisia, haastatteluja, henkilökuvia, studiovierailuja, suoria otteluselostuksia, videoita, kuvajournalismia, valokuvia, toimitettuja radio-ohjelmia ja lähetysvirtaa. Paikallisradio Trombit FM kuului pääkaupunkiseudulla taajuudella 103,1 MHz. Lähetys oli kuultavissa myös Trombit sivustolla. Trombitiin osallistui noin sata opiskelijaa. Mukana olivat kuva-, lehti-, ja urheilujournalismin, graafisen suunnittelun sekä radio- ja tv-journalismin opiskelijat. HEO Media on mediaopetukseen erikoistunut kansanopisto Helsingin Kalliossa. Facebook: Trombit Heo Twitter: Heo Trombit Terveisin Raimo Ahonen, Trombitin päätoimittaja. Vastaava opettaja, HEO Media www.heo.fi

5


UUTISIA

H

Koulurauhaa mielenilmaisun avulla

elsingin opettajien ammattiyhdistys järjestää mielenilmaisun koulurauhan puolesta keskiviikkona 10.4 kello 16.30 Helsingin Senaatintorilla. Sekä opettajille että oppilaille on noussut viime päivien uutisoinnin myötä huolta ja kysymyksiä työrauhan ja turvallisuuden takaamisesta. Esimerkiksi kuka takaa työrauhan, elleivät opettajat? Onko kouluilla riittäviä keinoja vaikeiden tilanteiden hoitamiseksi ja mikä on koulutuksenjärjestäjien tuki tilanteissa ja niiden selvittelyissä?

K

Yhteishaussa kaikkien aikojen ennätys

evään yhteyshaussa on tänä vuonna ollut ennätysmäärä hakijoita.

Yliopistoihin haki yli 73 000, ammattikorkeakouluihin 76 500 ja aikuiskoulutukseen yli 17 000 ihmistä, mikä tarkoittaa, että hakijamäärät ovat nousseet kaikissa kolmessa kategoriassa viime vuoteen verrattuna. Ammattikorkeakoulujen suosituimmat hakukohteet löytyivät sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta. Yliopistoissa humanistinen ala on ylivoimaisesti suosituin 15 300 hakijalla. Aloituspaikkojen määrä on ammattikorkeakouluissa 17 400 nuorten puolella ja aikuiskoulutuksessa 5800. Yliopistojen aloituspaikkoja on yhteensä 16 400. Korkeakoulut tiedottavat valinnoista heinäkuussa. Lähteet: Yle, HS Toimittaja: Kristian Olá Kuvaaja: Veera Ruoholinna

Helsingin opetusviraston maanantaina erottamana opettajan Antti Korhosen tapaukseen ei mielenosoituksessa oteta suoranaista kantaa. ”Mielenosoituksen pontimena on Korhosen erottamisen esiin nostama yleinen problematiikka. Ei oteta kantaa yksittäistapaukseen, vaan siihen mitkä ovat opettajan oikeudet ja velvollisuudet ylläpitää työrauhaa”, HOAY:n puheenjohtaja Laura Nurminen kommentoi HS:lle antamassaan haastattelussa. Alppilan yläasteen rehtori teki poliisille tutkintapyynnön Korhosen liiallisesta voimankäytöstä, kun tämä kaksi viikkoa sitten työnsi vastaan hangoitelleen oppilaan selästä pitäen ulos koulun ruokalasta. Opetusalan ammattijärjestö – OAJ on pyytänyt Helsinkiä perumaan erottamispäätöksen. Korhoselle osoitetaan tukea Facebookista löytyvästä nettiadressista, joka tiistai iltapäivään mennessä oli kerännyt jo yli 90 000 allekirjoitusta. ”Haluamme viestiä, että lasten ja nuorten kasvattaminen on meidän kaikkien yhteinen asiamme. Se ei saa jäädä yhden ammattiryhmän harteille. Myös vanhemmat ovat erittäin tervetulleita, kaikkien ponnisteluja tarvitaan”, Laura Nurminen sanoo. Tilaisuudessa tullaan kuulemaan puheenvuorot ainakin OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaiselta, Suomen vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilalta sekä HOAY:n puheenjohtaja Laura Nurmiselta. Mielenosoitus on kaikille avoin ja paikalle toivotaan mahdollisimman monia, jotka tuntevat yhteistä kasvatusvastuuta ja kokevat koulujen työrauhan itselleen tärkeäksi. Lähteet: hoay.fi, metro.fi, HS.fi Toimittaja: Johanna Impponen Kuva: Sari Tamminen

6


ten mielenosoittajien mukaan biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä ja johtaa suuriin kasvihuonekaasupäästöihin. Greenpeacen lehdistötiedotteen mukaan Neste Oil hyödyntää palmuöljyä dieselin valmistuksessa. Se on noussut maailman viiden suurimman yksittäisen palmuöljyn käyttäjän joukkoon. Monet Kaakkois-Aasian eläinlajit, kuten orangit ja sumatrantiikerit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon palmuöljyplantaasien laajenemisen takia. Viidestä kuuteen ”Ei sademetsää tankkiin” ja ”Where have our trees gone” –banderollleilla varustautuneen aktivistin puissakiipeilyä oli seuraamaassa myös poliisipartio.

Teologian opinnot kiinnostavat yhä useampaa

Toimittaja: Päivi Akonpelto Kuvaaja: Sari Tamminen

Helsingin yliopistoon saapui kevään 2013 yhteishaussa 26 632 hakemusta. Hakijoiden määrä nousi edellisvuodesta 1500 kappaleella ja näyttää siltä, että määrät ovat tasaisessa kasvussa. Vuodesta 2011 kasvua on tapahtunut noin 10 prosenttia. Suurin kasvu hakijamäärissä tapahtui teologisessa tiedekunnassa, jonne tänä vuonna haki 782 opiskelijaa eli 26 prosenttia edellisvuotta enemmän. Teologisen tiedekunnan dekaani Aila Lauha epäilee Helsingin yliopiston sivuilla suosion nousun syiksi muun muassa määrätietoisen tiedottamisen tiedekunnan tutkimuksesta, opetuksesta ja työllistymismahdollisuuksista. Myös farmasian sekä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan hakijamäärät nousivat. Jälkimmäinen keräsi hakemuksia reilut 30 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Alati nousevista hakijamääristä huolimatta, kaikki hakijat eivät kuitenkaan osallistu pääsykokeisiin. Vuosi sitten pääsykokeisiin osallistui 60 prosenttia hakijoista ja heistä 30 prosenttia pääsi yliopistoon. Lähde: http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/4-2013/8-11-14-21.html Toimittaja: Elisa Kallanto Kuvaaja: Sari Tamminen

Matkustajien luottamus metroon on laskenut

HSL

:n asiakastyytyväisyystutkimuksesta käy ilmi, että entistä useampi kokee metrolla matkustamisen turvattomaksi ja epäluotettavaksi. Syksyllä 2011 teetetyssä kyselyssä 90 prosenttia matkustajista oli sitä mieltä, että metro on hyvin aikataulussa. Uusimman tutkimuksen mukaan tyytyväisyys on pudonnut 83 prosenttiin. Myös matkustajien turvallisuudentunne on kokenut kolauksen. Syksyllä 2011 80 prosenttia matkustajista ilmoitti matkansa sujuneen vailla järjestyshäiriöitä. Nyt lukema on pudonnut 69 prosenttiin, mikä on kaikkien aikojen pohjanoteeraus.

Greenpeace osoitti mieltä Finlandia-talolla

Y

mpäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit järjestivät pienimuotoisen mielenosoituksen Finlandia-talolla torstaina aamupäivällä. Eleellä oli tarkoitus vastustaa palmuöljyntuotantoa Neste Oilin yhtiökokouksen yhteydessä. Orankiasuis-

Tutkimuksesta käy ilmi, että turvallisimpana julkisena kulkuvälineenä matkustajat pitävät bussien päivävuoroja. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista matkustajista ilmoitti matkansa sujuneen turvallisesti. HSL:n turvallisuuspäällikö Jari Kaisla ei keksi tyhjentävää syytä kyselytulosten rajulle muutokselle viime vuodesta. Hänen mukaansa vartiointia on tehostettu. Lähde: Metro, HSL:n asiakastyytyväisyystutkimus. Toimittaja: Kristian Olá Kuvaaja: Veera Ruoholinna

7


Aistit o l amus

auki

r av i n t

e o ssa

Toimittaja: Johanna Impponen Kuvaaja: Vanessa Riki

Hotelli- ja ravintolamuseon syksyllä 2012 avautunut pysyvä näyttely Palveluksessanne! on hauska toiminnallinen kokemus alan ammattilaisille, harrastajille ja kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneille.

E

nsimmäisenä näyttelyyn astuessa huomio kiinnittyy pitkiin putkiloihin, joissa näkyy muun muassa kahvipapuja, valkosipulia sekä salmiakkia. Jokaisen putken alta löytyy nappi, jota painamalla pääsee haistamaan putkesta tulevaa tuoksua ja arvailemaan mikä se voisi olla, mikäli ei ulkonäöltä tunnista. Tuoksuttelun jälkeen siirrytään pelaamaan. Ravintola Svengi -pelissä kuljetaan noppaa heittämällä läpi ravintolaillan magneettitaululla. Pelin edetessä kohdalle osuvat tehtävät auttavat joko etenemään, tai palaamaan pelissä taaksepäin. Eija ja Timo Korpela löysivät näyttelyn etsiessään aktiviteettia päivälle. Mielenkiinnon herätti yleinen kiinnostus historiaan.

”Näyttely on ollut todella hieno. Kun tietää joitakin hotelleja nimeltä, on hauska nähdä mitä niiden historiassa on ollut”, Eija Korpela sanoo. ”Jostain kohdin tuli nuoruuskin mieleen”, jatkaa Timo Korpela hymyillen.

Sisustusta, musiikkia, toimintaa Ensimmäinen Alkoholiliike avattiin Suomessa 5.4.1932. Näyttelyyn rakennetussa pienessä 1930-luvun Alkossa voi selailla vuoden 1934 vähittäismyyntihinnastoa, tai ihailla vanhoja viinipulloja. Tämän jälkeen rohkeimmat uskaltautuvat avaamaan äänihuuliaan karaokepisteelle. Listalta löytyy laaja skaala kappaleita, aina Beatlesista Antti Tuiskuun. Seuraavan nurkan takana pääsee ihastelemaan tunnelmallista Big Ben -baaria. Lahdessa sijaitsevan Go Inn -ravintolan yhteydessä toiminut Big Ben -baari oli ensimmäisiä englantilaiseen tyyliin sisustettuja baareja Suomessa. Hauskana lisänä löytyy iskurepliikkikone, joka kertoo legendaarisia iskurepliikkejä niin naisille kuin miehillekin. Repliikin voi jopa tulostaa muistoksi mukaan. ”Tästä on tulossa myös puhelimelle ladattava mobiiliversio”, museolehtori Merja Nummi kertoo.

8


Toimittaja: Bea Bergholm

Kuvat: Laura Gren

Thérèse haaveilee löytävänsä enemmän aikaa maalaamiselle tulevaisuudessa.

Ammatti, jota ei koulussa opeteta

Näyttelyn loppupuolella silmät nauliutuvat upeaan pienoismallihotelliin, jota voisi kuvailla jokaisen pikkutytön nukketalounelmaksi. Kuvitteellisen Belle Èpoguen pienoismalli esittää aikansa huippumodernia hotellia. Tämän kaiken lisäksi näyttelyssä on esillä vanhoja keittiökoneita, astioita, ravintoloiden ruokalistoja ja paljon muuta. Näyttely tarjoaa erittäin kattavan kuvan matkailu- ja ravitsemusalan kehityksestä useiden valokuvien sekä faktojen avulla.

T

hérèse Österholm sai idean lähteä kokeilemaan tatuoimista, kun hän oli pitämässä taidenäyttelyä Sveitsissä. Paikalle saapunut mies kehui Thérèsen taidetta ja sanoi, että hänen tatuointeja tekevä poikansa saattaisi olla kiinnostunut Thérèsen töistä. Suomeen palattuaan Thérèse ei kauaa asiaa pohtinut, vaan meni heti tatuointiliikkeeseen harjoittelijaksi. Thérèse työskentelee nyt yhdeksättä vuotta tatuoijana ja taidemaalarina. Alun perin hän valmistui mainosalan töihin ja ehtikin olla AD:na eli visuaalisena suunnittelijana yli kymmenen vuotta. Tatuointiliikkeessä harjoittelussa ollessaan hän sai seurata lähietäisyydeltä tatuoijien työskentelyä, ja oman yrityksen perustaminen alkoi kiinnostaa. ”Minulle tuli sellainen fiilis, että omassa liikkeessäni tekisin monia asioita eri tavalla. Lisäksi sisustaminen on minulle rakas harrastus, ja tahdoin toteuttaa itseäni myös liikkeen visuaalisen ilmeen avulla. Halusin omannäköiseni tatuointiliikkeen.”

Tuoksubaarissa pääsee testiin sekä hajuaisti että tunnistustaidot. ”Suurin osa näyttelyssä kävijöistä ovat alan opiskelijoita tai ammattilaisia. Heiltä on tullut erityisesti kiitosta näyttelyn toiminnallisuudesta”, Merja Nummi kertoo. ”Edellinen näyttelymme oli perinteisempi museonäyttely, jossa pääsi lähinnä vain katselemaan. Nyt kulman takaa löytyy enemmän yllätyksiä, joita pääsee itse kokeilemaan.”

Tatuointien pysyvyys haastaa

Niin aukesi Hakaniemen Hämeentielle tatuointistudio Liskogalleria. Liskogalleriassa tatuointikoneet surraavat viitenä päivänä viikossa kello 12:sta kuuteen illalla. Päivä alkaa työpisteiden valmistelulla: kaikki välineet ja koneet suojataan hyvin. Asiakkaita virtaa liikkeeseen jatkuvasti, ja yhtä tatuointia tehdään kerrallaan neljästä viiteen tuntia, asiakkaan kivunsietokyvyn mukaan. Oman yrityksen pyörittämiseen liittyvät paperihommat ja tavaratilaukset Thérèse hoitaa pääosin työajan ulkopuolella, kun pahin ruuhka on mennyt ohi. ”Mielestäni asiakkaiden kohtaaminen on tässä työssä hienointa. Tatuoitavana ihminen on sekä henkisesti että fyysisesti alasti, täysin omana itsenään. Työ on hyvin erilaista mainosalaan verrattuna, missä kaikilla on tietynlainen bisnesrooli p��ällä”, kertoo Thérèse.Thérèsen mukaan haastavinta työssä on tekninen puoli. Iho on materiaalina aivan omanlaisensa, eikä tatuoimista voi verrata paperille tai kankaalle maalaamiseen. Jokainen viiva on pysyvä eikä sitä voi pyyhkiä pois. Se pitää koko ajan yllä mielenkiintoa ja jännitystä työssä.

Visuaalinen näkemys tekniikkaa tärkeämpää Tatuointiala on kasvussa ja ihmiset ottavat tatuointeja aiempaa enemmän. Thérèse arvioi, että media ja etenkin maailman tatuointiliikkeistä kertovat tv-ohjelmat ovat vaikuttaneet asiaan. ”Jos ei osaa piirtää, ei voi oppia tatuoimaan. Vaikka hallitsisi tatuointikoneen käytön ja työn teknisen puolen, täytyy osata suunnitella kuvia ja räätälöidä niitä eri asiakkaille.” Thérèse suosittelee, että aloitteleva tatuoija hakeutuu studioon harjoittelijaksi ja tekee itselleen kunnon portfolion. Kotona harjoitteleminen on aina riskialtista. Jos sitä haluaa tehdä, täytyy ottaa selvää asioista ja olla erityisen tarkkana hygienian kanssa. Lähes kaikki tatuoijat ovat saaneet taitonsa muualta kuin koulusta, mutta Thérèsen mielestä tatuointiopetuksen siirtäminen kuvataidekouluihin ei olisi ollenkaan hullumpi idea. ”Tatuoiminenhan on eräs kuvataiteen muoto. Kilpailu alalla kasvaisi, mutta toisaalta kouluopetus antaisi ihmisille mahdollisuuden valita tatuoijan uran helpommin ja aikaisemmassa vaiheessa.”

9


Hels 10


sinki Ink 2013 Kuvaaja; Laura Gren

11


Luihin ja ytimiin

Maailmanlaajuisesti yli 35 miljoonaa kävijää kerännyt Body Worlds -näyttely on nyt ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomessa. 12


N

Toimittaja: Pinja Lehtovaara

äyttelyssä on esillä aitoja ruumiita, joiden avulla havainnollistetaan anatomiaa, fysiologiaa ja terveyttä. Esillä on ruumiiden lisäksi yksittäisiä elimiä, elimistöjä ja läpinäkyviä kehon poikkileikkauksia.Kuulostaa hitusen karmaisevalta, mutta ei kun rohkeasti eteenpäin!

Ainutlaatuinen menetelmä Esillä olevat ruumiit ja elimet on plastinoitu. Plastinoinnissa ruumiin nesteet ja rasvat korvataan nestemäisillä muoveilla, jotka kovettuvat tyhjiökyllästyksen jälkeen. Sitten ruumiit asetellaan luonnollisiin asentoihin, minkä jälkeen ne kovetetaan kaasun, lämmön tai valon avulla. Menetelmän on kehittänyt Gunther von Hagens vuonna 1977. Hän halusi saada aikaan havainnollistavampia näytteitä, joiden avulla voisi opettaa anatomiaa lääketieteen opiskelijoille. Plastinoituja näytteitä voi opetuskäytössä nimittäin tutkia ja käsitellä kädestä pitäen.

Sydämen ja terveyden asialla

Body Worlds -näyttelyillä on erilaisia teemoja, ja Heurekan näyttely on teemaltaan Sydämen tarina. Se kertoo anatomian, sydäntautiopin, psykologian ja kulttuurin näkökulmasta, miten sydän ravitsee, säätelee ja ylläpitää elämää. Sisään hämyiseen näyttelytilaan astuttuaan kävijä kohtaakin ensimmäiseksi plastinoidun sydämen. Lasikuvun sisällä nököttävä elin näyttää muoviselta. On vaikea uskoa, että kyseessä on ihan oikeasti sydän – siis samanlainen voimakimppu, joka parasta aikaa pumppaa verta minunkin sisuksissani. Kaikki ovat nähneet elimiä ja luurankoja koulukirjojen sivuilla, mutta näyttelyssä ihmisruumiin eri osiin pääsee tutustumaan ainutlaatuisen läheltä. “Näytteet pysyvät hyvässä kunnossa, mutta koululaisvieraita pitää kyllä vähän vahtia”, kertoo Heurekan markkinointipäällikkö Heli Seppälä. Houkutus käydä tökkimässä ruumiita on suuri.

Onni on terveyttä

Esillä on niin tupakoitsijan täysin mustuneet keuhkot kuin syöpää sairastaneen ihmisen munuaisetkin. Näyttelyn pääpaino on kuitenkin terveellisyydessä, Seppälä muistuttaa. “Toivottavasti kävijöiden mieleen jää nimenomaan terveysaspekti, joka kumpuaa tiedosta: kun tiedän, ymmärrän ja arvostan”, vahvistaa Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski.

Kuvaaja: Aino Haili

“Toivoisimme, että näyttelykävijät tuntisivat oman kehonsa ja haluaisivat pitää siitä hyvää huolta.” Esillä olevat ruumiit eivät ole lainkaan niin kammottavia kuin voisi kuvitella. Lähinnä ne herättävät hämmästystä – kyljellään vitriinissä makaava, raskaana oleva nainen on oikeasti joskus elänyt. Edessäni on ihan oikea kuollut ihminen, jonka vatsassa olevan vauvan näen omin silmin. Kaikki näyttelyssä esillä olevat ruumiit ja suurin osa muista näyttelykohteista on saatu lahjoituksina. Ne on saatu ihmisiltä, jotka ovat eläessään antaneet suostumuksensa siihen, että heidän ruumistaan käytetään näyttelyssä opetustarkoituksiin. .

Ruumiit kiinnostavat yleisöä

Näyttely on ollu avoinna seitsemän viikkoa, ja sen on käynyt katsomassa jo yli 70 000 kävijää. Se on lähes tuplannut Heurekan kävijämäärän. “Näyttelyn sisältöön liittyvä vähäinen kritiikki on tullut lähinnä ihmisiltä, jotka eivät ole näyttelyyn tutustuneet – he eivät periaatteessa pidä ajatuksesta, että aitoja ihmisruumiita on esillä tai että sitä mainostetaan julkisuudessa.” Ensimmäistä kertaa näyttelyn nähnyt Taina Lilja-Finnilä vaikuttui näkemästään ja suosittelee näyttelyä kaikille koulukäisistä ylöspäin. “Onhan tämä hienompi kuin mikään tietokone”, hän sanoo. “Mieleen jäi erityisesti ihmiskehon hauraus. Se, miten suurta vahinkoa pienikin vaurio voi saada aikaan.”

Tietoisuuden puolesta

Näyttelyn loppumetreillä tohtori von Hagensin potretin vieressä lukee hänen toiveensa siitä, että Body Worlds herättäisi kävijöissä ajatuksia, synnyttäisi oivalluksia ja syventäisi itsetuntemusta. Omasta kehostaan on tietoinen aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Se, miten pitkään tietoisuus pysyy mielessä, on kuitenkin toinen asia. Parkinsonin tautia sairastava 68-vuotias von Hagens haluaa kuoltuaankin vaikuttaa ihmisten tuntemukseen omista kehoistaan. Hän nimittäin aikoo asettua osaksi näyttelyään. “Vaimoni plastinoi ruumiini, ja tulen seisomaan näyttelyn sisääntulossa toivottaen ihmiset tervetulleeksi”, hän on kertonut.

13


Historian aikana olemme pidentäneet kaulaamme, typistäneet jalkojamme, käyttäneet kosmetiikkaa, korsetteja ja hiuslisäkkeitä, urheilleet pakonomaisesti, ostaneet ryppyvoiteita ja käyneet jopa kirurgin veitsen alla. Tämän kaiken olemme tehneet vain näyttääksemme kauniilta ja sopiaksemme milloin mihinkin muottiin.

14


K

auneusihanteet ovat kulttuurisia käsityksiä siitä, millaista ulkonäk öä pidetään yhteiskunnassa kauniina. Käsitys kauneudesta vaihtelee kulttuurista ja ajasta toiseen. Kivikauden tunnetuin naispatsas, Willendorfin Venus edusti sen ajan ihannetta: rehevää hedelmällisyyden perikuvaa. Nykyään yleisin ihanneruumis on sporttisen hoikka, mutta edelleen esimerkiksi Nigeriassa pyöreämpiä naisia pidetään laihoja kauniimpina. Tästä johtuen liian hoikat naiset yrittävätkin lihottaa itseään tähän ihanteeseen sopiviksi. Sukupuolentutkija Taina Kinnunen Tampereen yliopistosta sanoo, että on oikeastaan täysin sattumanvaraista, mitkä piirteet tietyssä kulttuurissa päätyvät yleisiksi ihanteiksi. Globalisoitumisen myötä kuitenkin länsimainen kauneusihanne vaaleine ihonväreineen on levinnyt laajalle. Kinnusen mukaan suomalainen kauneuskulttuuri on amerikkalaistunut. Tämä johtuu pitkälti siitä, ettei Suomessa ole esimerkiksi EteläEuroopan tapaan pitkää esteettistä perinnettä, joten amerikkalainen tyyli on päässyt helposti rantautumaan Suomeen. Amerikkalaista perintöä ovat esimerkiksi hiusten värjääminen, ripsienpidennykset ja tekokynnet koristeluineen.

Pakko olla kaunis Toimittaja: Bea Bergholm

Kuvat: Laura Gren

Kauniit naiset, käytännölliset miehet

Kun puhutaan kauneusihanteista, puhutaan aina oletuksellisesti naisista. Kinnusen mukaan tämä johtuu yhteiskunnan vahvasta vallanjaosta sukupuolten välillä. Naiset ovat alisteisessa asemassa ja he pyrkivät kauneudella saamaan valtaa. Vaikka vallan epätasaista jakautumista usein kritisoidaan, Kinnunen näkee asiassa myös toisen puolen. ”Naisilla on mahdollisuus toteuttaa kauneutta hyvin monella eri tavalla, etenkin länsimaisissa kulttuureissa. Oikeastaan heteromiesten ulkonäkökriteerit ovat tiukimmat, he eivät voi leikkiä ulkonäöllään naisten tapaan”, Kinnunen pohtii. Historiassa on nähtävissä taitekohta, jolloin kauneudesta tuli yksinomaan naisten asia. 1800-luvulle asti myös miehet ehostautuivat, pukeutuivat koreasti, meikkasivat ja käyttivät peruukkeja. Myöhemmin kauneus alettiin yhdistää vahvasti feminiinisyyteen ja kauneuden tavoittelusta tuli naisille sekä oikeus että velvollisuus. Vielä 1800-luvulla vaimon kauneus laskettiin miehen ansioksi, ja mies ylpeili huolitellulla vaimollaan ja osti tälle kalliita vaatteita. Naisen kauneus oli miehen statussymboli ja merkki vauraudesta.

Kosmetiikka on monelle helpoin tapa muuttaa ulkonäköään mielestään kauniimmaksi.

Yhteiskunta määrittää kauneusihanteita

Uuden ajan Euroopassa 1400-luvulta lähtien vallitsi vahva käsitys siitä, miten kauneus ja rakkaus liittyvät toisiinsa. Tunneteorioiden mukaan rakkaus syntyy, kun ihminen havaitsee jotain läpikotaisin hyvää ja kaunista, jota kohtaan tuntee vetovoimaa. Kauneus ja rakkaus yhdistyivät ihmisten arkiajattelussa, ja kauneudesta tuli naisen työtä. Ajateltiin, että nainen on maallisen kauneuden esikuva. Naisen tehtävä oli olla kaunis ja miehen tehtävä oli katsoa ja arvioida tätä kauneutta.

15


Pahimmillaan median esittämä epärealistinen käsitys kauneudesta voi laukaista syömishäiriön. Italialainen uuden ajan kauneusteoreetikko Tommaso Buoni pyrki selittämään, miksi juuri naisen kuuluu olla kaunis. Hänen mukaansa nainen on heikompi ja tyhmempi sukupuoli, ja tulisi helposti tyrmätyksi, ellei hän olisi kaunis. Ulkonäkö on siis valttikortti, jolla tyhmä nainen selviää elämässä eteenpäin. Yhdysvaltalainen feministifilosofi Susan Bordo esittää mielenkiintoisen näkemyksen siitä, kuinka kauneusihanteiden muutos liittyy naisen yhteiskunnallisen aseman muutokseen. Esimerkiksi 1900-luvun alussa naisten yhteiskunnallinen asema vahvistui ja naiset saivat äänioikeuden useissa länsimaissa. Sitä mukaa kun naisen yhteiskunnallinen tila laajeni, ruumiiseen kohdistuvat vaatimukset kiristyivät. Ihanteellinen ruumiinmuoto naiselle 1900-luvun alussa oli äärimmäisen hoikka. Vastaavasti taas sotien jälkeen 1950-luvulla naisten asema oli heikko, naisen tehtävä oli olla kotona hoitamassa lapsia ja tekemässä kotitöitä. Tästä johtuen naiset saivat fyysisesti enemmän tilaa ja heidän sallittiin olevan pyöreitä.

Halveksittu lihavuus

Sen lisäksi että kauneus on kuulunut naisille, se kuului pitkään myös vain rikkaille. Itsensä ehostamisella pyrittiin kapuamaan yhteiskunnassa arvostetumpaan asemaan. Varakkailla ihmisillä oli aikaa istua sisällä ehostautumassa, eikä heidän tarvinnut paiskia töitä ulkoilmassa köyhien tapaan. Tästä johtuen rikkaat olivat hyvin syöneitä, jopa lihavia, ja kalpeita. Köyhät työläiset erottuivat joukosta, sillä he olivat raskaan työn laihduttamia ja auringossa ruskeaksi paahtuneita. Nykyään asetelma on kääntynyt päin vastoin: hyvätuloisilla on varaa lähteä lomalle ruskettumaan ja panostaa ruumiinsa muokkaamiseen. Kun lähes kaikilla länsimaissa on ruokaa riittämiin, lihavuutta pidetään merkkinä itsehillinnän puutteesta ja laiskuudesta. Helposti siis luullaan, että lihavuuden parjaaminen on nykyajan ilmiö, mutta todellisuudessa lihavuutta on arvosteltu jo paljon aiemmin. Anu Korhonen kertoo kirjassaan Silmän ilot 1500-luvun kirjoituksista, joissa lihavia kuvataan ahneiksi ja laiskoiksi. ”Rikkaus ja toimettomuus ne mielihaluja ravitsevat, leikki, viini ja kevytmielisyys ne syöttävät lemmenkipeän lihavaksi kuin narrin: pidättäydy siis kaikesta ruoasta, joka yllyttää ruumistasi himoon, ja kaikesta sellaisesta, joka houkuttaa mieltäsi turhuuteen.” Saavuttamaton ihanneihminen Nykypäivän kauneusihanteiden luomisesta syytetään pitkälti mediaa, eikä suotta. Useat tutkimukset osoittavat, että medialla ja mainonnalla on suuri rooli naisiin kohdistuvien ulkonäköpaineiden luomisessa ja muokkaamisessa. Etenkin nuoruusiässä oman identiteetin rakentaminen on vielä kesken ja silloin otetaan paljon vaikutteita ympäröivästä maailmasta. Ulkonäköpaineiden sisäistämiseen vaikuttavat kuitenkin monet yksilölliset piirteet, eli kaikki eivät koe median luomia ihanteita yhtä vahvoina. Jokainen reagoi ulkonäköpaineisiin omalla tavallaan. Ihmisen ikä, itsetunto ja ystäväpiiri vaikuttavat siihen, kuinka rankasti ulkonäköön liittyvät paineet otetaan. Joissain kaveripiireissä ulkonäölle annetaan suurempi arvo, siitä puhutaan enemmän ja ihmisten kauneutta vertaillaan keskenään. Varsinkin nuorille samanikäisten ystävien hyväksyntä on kaikki kaikessa.

Mainonta luo meille mielikuvia siitä, mikä on kaunista ja tavoiteltavaa.

Miksi naisiin kohdistuvat ulkonäköpaineet sitten ovat niin haitallisia? Median luoma ihanne ulkonäöstä on epärealistinen, saavuttamaton, mutta silti sitä tavoitellaan sitkeästi. Etenkin mainonnassa esiintyvä ihannenainen on ikinuori, rypytön, hoikka, isorintainen, siloposkinen, urheilullinen, seksikäs ja kaikella tapaa virheetön. Koska kukaan ei oikeasti voi olla tällainen, ihannenaisen kuvaa täytyy muokata meikillä, vaatteilla ja lopuksi vielä kuvankäsittelyllä

16


Sosiologi Anthony J. Cortesen mukaan tällainen median luoma naiskuva toimii provokaattorina, jonka tarkoitus on vangita kuluttajan huomio ja herättää erilaisia tunteita. Median ihannenainen ei ole inhimillinen, vaan pelkkä tyhjä kuori, jonka tuntomerkki on yleisesti hyväksytty kauneus. Kun ihminen vertaa itseään johonkin saavuttamattomaan, tässä tapauksessa median ihannenaiseen, hän kokee tyytymättömyyttä itseään ja omaa ulkonäköään kohtaan. Pitkällä tähtäimellä tämä heikentää etenkin nuorten naisten itsetuntoa ja voi aiheuttaa masennusta ja muita mielialahäiriöitä. Pahimmillaan median ihannoiman laihuuden tavoittelu, äärimmäinen itsensä kontrollointi ja syömisten säännöstely voivat johtaa syömishäiriöön. Taina Kinnunen onkin todella huolissaan etenkin nuorista naisista, joihin kovat ulkonäköpaineet vaikuttavat. ”On miltei ihme, jos nykyään selviää ilman minkäänlaista syömishäiriötä”, Kinnunen sanoo. Hänen mukaansa kauneuden tavoittelu on äärimmäisen haitallista silloin, kun se saa ylivallan elämästä ja kaikki muu pyörii ulkonäköihanteisiin mukautumisen ympärillä. Kauneus ei nykyään ole enää rikkaiden ja joutilaiden huvi,

vaan siitä on tullut kaikkia koskeva velvollisuus, miltei pakko. Jollekin kauneus voi olla mukava harrastus tai jopa ammatti, mutta suurimmalle osalle siitä on tullut jotain, joka määrittelee tekemistä ja käytöstä hyvinkin pitkälle. Uskallanko ottaa aurinkoa, ettei ihoni rypisty? Sallinko itselleni tämän kakunpalan, vaikka tiedän, että se muuttuu kehossani rasvaksi? Menenkö suurennuttamaan rintani, vaikka tiedän komplikaatioiden riskit? Jokainen saa halutessaan tavoitella kauneutta, mutta pohtia sopii, mihin kaikkeen muuhun meille jäisi aikaa ja rahaa, jos emme sijoittaisi sitä pakkomielteiseen kauneuden tavoitteluun.

Jutussa käytetty lähteinä seuraavia teoksia: Pauline von Bonsdorff & Anita Seppä (toim.): Kauneuden sukupuoli – näkökulmia feministiseen estetiikkaan Umberto Eco: Kauneuden historia Katariina Kyrölä & Hannele Harjunen (toim.): Koolla on väliä! – Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli Kaari Utrio: Bella Donna – kaunis nainen kautta aikojen Anu Korhonen: Silmän ilot – kauneuden kulttuurihistoriaa uuden ajan alussa Laura Pöyhönen: Kosmetiikkaa kuluttava nainen nyky-yhteiskunnassa – Narratiiveja naiskuluttajien elämästä (pro gradu, Aalto yliopiston korkeakoulu, 2012

Meikittömänä luonnon puolesta

Syyskuussa toista kertaa Suomessa järjestetty Meikitön päivä ei jäänyt vain siihen. Tällä kertaa halukkaat saattoivat ilmoittautua kuvattavaksi aiheesta kertovaa kirjaa ja Anna Äärelän valokuvanäyttelyä varten.

Postihalliin on ripustettu 11 kuvaa eri-ikäisistä naisista. Satunnainen ohikulkija pysähtyy katsomaan, mistä on kyse. Kuvia yhdistää kolme tekijää: naiseus, meikittömyys ja luonto. Kaikkien valokuvien alla on pieni laatikko, jossa kuvattava kertoo ajatuksiaan Meikittömästä päivästä. Suurin osa naisista kokee meikkaamisen osana itseään, rutiinina, joka on huomaamaton osa arkea. Päivä meikittömänä oli kuitenkin positiivinen kokemus. ”Minulle sekä voimakas meikki että täysin meikittömänä oleminen on yhtä luontevaa, mutta fiilis on eri”, kampanjassa mukana ollut Anne Kukonhovi kertoo laatikossaan.

”Meikittäkin voi olla kaunis” Äärelä on koonnut ajatuksensa näyttelystään kuvansa alle. ”Halusin valokuvillani näyttää, kuinka meikittäkin voi olla kaunis.” Äärelän mukaan kodin pieni sekasorto ja meikittömyys ovat osoitus siitä, että elämässä on muutakin kuin ulkonäön pohtimista.

Purkkien sisältö ei aina ole tiedossa Kampanjan takana oleva Joutsenmerkki korostaa kosmetiikan sisältämien kemikaalien haittavaikutuksia ja ennen kaikkea vähäistä tietoa purkkien sisällöstä. Usein ei tiedetä, miten

kemikaalit vaikuttavat ihmiseen ja luontoon. Luonto on vahvasti läsnä myös valokuvissa, mutta luonnon kosmetiikka jää lähes huomioimatta näyttelyssä. Valokuvia katsomaan pysähtynyt Bea Bergholm ihmetteleekin kampanjan asettelua. ”Näyttelyn idea on hyvä, mutta miksi ääripäät on asetettu vastakkain, kun on olemassa ympäristöystävällistä luonnon kosmetiikkaa.” Bergholm ei itse osallistunut Meikittömään päivään, sillä meikkaaminen on osa häntä.

Suuri osallistujamäärä ei herättänyt huomiota Sarita Blomqvistin kuvaa katsomaan pysähtynyt Kirsikka Manninen ihmetteli, mistä näyttelyssä oli kyse. ”En ole koskaan kuullutkaan koko Meikittömästä päivästä”, hän toteaa. Vaikka tapahtuma keräsi syyskuussa liki 25 000 osallistujaa, silti moni Mannisen tapaan ei tiennyt kampanjasta saati sitten näyttelystä mitään. Valokuvat ovat esillä Postihallissa 2.4. asti. Toimittaja: Elisa Kallanto Kuvaaja: Sari Näsälä

17


Toimittaja: Nelli Lapintie

Verkon viemää

Kuvaaja: Laura Gren

Gootti, hippi, punkkari, pissis, kettutyttö, grunge, skeittari, gangsta, emo, hevari, rokkari.. Jokainen on kuullut ainakin yleisimmät nuorison alakulttuurien edustajien nimikkeet arkielämän yhteydessä. Ne ovat osa kieltämme ja olennainen osa aikuistumista.

T

eini-ikäisten ja nuorten aikuisten lokerointi tyylikategorioihin liikkuu haukkumanimikkeistä tavoiteltaviin tyylistatuksiin. Eri alakulttuurit ja niiden suuntaukset voivat näkyä puhtaasti esteettisesti tai olla kokonainen elämäntapa. Nykyään eri ”skenen” edustajia ei ole tosin niin helppo erottaa ja nimetä kuin vaikka 1970- luvun punkkaria. Tyylisuuntaukset ovat haarautuneet synnyttäen valtavan määrän omia alalajeja. Tänä päivänä ne leviävät ja yhä useammin jopa syntyvät internetissä. Mitä nuorisokulttuuri oikeastaan sitten tarkoittaa? Wikipedia määrittelee sen varsin hyvin: ”Nuorisokulttuuri on teinien tai laajemmin nuorten alakulttuuri joka koostuu nuorten tulkinnasta nykymaailmasta ja siitä pohjautuvasta käyttäytymis- ja pukeutumistavoista. Se on myös nuorien reaktio sille mitä senhetkinen elinympäristö on, ja se mitä nuorilta vaaditaan ja odotetaan aikuisena.”

Nuorison synty ja alakulttuurien historia Nuorisokulttuuri ja sen alakulttuurit puhkesivat kukkaan 1950- luvulla Yhdysvalloissa. Syntyi uusi yhteiskunnallinen ryhmä nuoret, tai teinit. Ennen tätä oltiin siirrytty lapsuudesta suoraan aikuisuuteen, työelämään ja rakentamaan perhettä. Lisääntynyt vaurastuminen kuitenkin pidensi vuosia koulun penkillä, joka oli olennainen tekijä nuorisokulttuurin syntymisessä. Rokkikulttuuri repäisi alun kultaisille vuosikymmenille, jonka jälkeen eri tyylisuuntauksia on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. 1990-luvun informaatioteknologian läpimurto johti eri alakulttuurien hajaantumiseen ja voimakkaaseen kaupallistumiseen.

Oma yhteisö klikkauksen päässä Syntyvät ilmiöt ovat vahvasti sidonnaisia sosiaalisiin muutoksiin ja ajan henkeen. 2000-luvulla syntyneet blogit ja vlogit (video-blogit) jatkoivat verkon tuoman murroksen tarjontaa. Chat -palstat ja irkkaus olivat jo synnyttäneet yhteisöjä, joille uudet kanavat toivat uusia kasvoja. Sosiaalisen median verkkosivustot kuten MySpace, Irc-galleria ja lopulta Facebook saivat nuoret tottumaan elämänsä ja yhteisöjensä jakamiseen, mikä toimi pehmittäjänä bloggausinnolle. Kahdeksan vuotta sitten syntynyt Youtube tarjoaa lukemattomia päiväkirjamaisia vlogeja ja ohjeistusvideoita mihin vain. Hakusanalla ”How to be gyaru” löytyy huimaavat 37 100 hakutulosta. Blogien välityksellä nuoret pystyvät jäljittelemään ja löytämään eri tyylisuuntauksia vaikka toiselta puolelta maailmaa, kuten Japanista. Henkilökohtaisten blogien ja sosiaalisten medioiden profiilien rinnalle on syntynyt myös sosiaalisia verkostoja, joissa voi esitellä tyyliään. Lookbook.nu –sivuston ”hypetetyimmät” asut liikkuvat tuhansissa. Voimakkain verkon alakulttuurien ja tyylisuuntausten synnyttäjä on kuitenkin epäilemättä blogiverkosto Tumblr. Se on toiminut monen nuoren kanavana tyylin löytämiseen ja uusien virtauksien omaksumiseen. Tarjonta on lähes sensuroimatonta ja eri sivustoja löytyy häkellyttävä määrä. Tumblr-blogeja on tällä hetkellä arviolta 100 miljoonaa.

18


Japanilaisen katumuodin rantautuminen Japanilaisen katumuodin suosituimmat suuntaukset kuten lolitat ja gyarut ovat kasvaneet todella isoiksi ilmiöiksi myös Suomessa. Ne herättävät paljon huomiota länsimaiseen muotiin tottuneiden silmissä, hyvässä ja pahassa. Luonnottomat meikit ja kampaukset, usein peruukit, sekä nukkemaiset vaatteet eri variaatioin kuuluvat olennaisena osana tyyleihin. Alkujaan moni japanilaisista katutyyleistä oli kuitenkin tehty jäljittelemään länsimaista, usein yhdysvaltalaista ulkomuotoa ja tyyliä. Japanin täysin oma katukulttuurinsa ja trendit ovat säilyneet lähes eristyksissä muun maailman valtavirran vaikutteilta ja siksi kiehtovatkin nuoria omalaatuisuudellaan. Japanilaista kulttuuria harjoitetaan usein kokonaisuudessaan tyylin lisäksi. Mangan, japanilaisten sarjakuvien lukijakunta on iso myös länsimaissa ja japanilainen ruoka on suosittua.

Hipsterit Hipsteri on lähivuosina syntynyt ja vakiintunut termi, jonka merkitys muuttuu ja sitä käytetään eri tavoin. Karkeasti määriteltynä se tarkoittaa vaihtoehtoisen alakulttuurin edustajaa. Pukeutuminen, musiikki, ruoka, usein sekä poliittiset, että uskonnolliset näkemykset ovat valtavirrasta poikkeavia. Ilmiön laajetessa termin määrittelyyn tulee kuitenkin paradoksi, kun levinnyt tyyli alkaa olla oma valtavirtansa ja täten siis kaukana vaihtoehtoisesta ja omaperäisestä. Jo aiemmin olemassa ollut indie –kulttuuri on sulautunut nykyään hipsterismiksi, koska indie-musiikki ja elokuvat kuuluvat olennaisesti hipsterin elämään. Myös jotkut elementit aiemmin porvarinuorille mielletyistä ovat liittyneet hipsterin määritelmään, kuten trendikäs ja kallis asuinalue, sekä tietty elektroniikka. Termi jakaa näkemyksiä, osa käyttää sitä puhtaasti tyylin kuvailuna, kohteliaisuutena tai osa haukkumasanana. Kuultua myös, että kuten aito punkkari, aito hipsterikään ei kutsu itseään siksi.

#Seapunk Useista verkossa syntyneistä pienistä alakulttuureista voi kiistellä ovatko ne itsenäisiä, vai vain tietyn ilmiön haarautuneita alalajeja. Sittemmin jo valtavirtaan karatessaan kuollut #seapunk syntyi pienen ryhmän kesken sosiaalisessa mediassa. Siihen kuuluu elektroninen tanssimusiikki, sekä vahva sinisen, vihreän ja turkoosin käyttäminen tyylissä hiusväri mukaan lukien. Oikea #seapunk ei ole sitä itseään ilman ”hashtagia” seapunkin edessä. Sillä halutaan korostaa verkon asemaa tyylisuuntauksen synnyssä.

“Lennän taas Olen juppihippipunkkari ja vaihdan paikkaa Lennän taas Turha meikäläistä yrittääkään kategoriin laittaa Hei mä lennän taas Olen juppihippipunkkari ja vaihdan paikkaa Lennän taas Mul on pir tanauha, visakor tti, irokeesi täynnä lakkaa” (Neljä ruusua – Juppihippipunkkari)

Sanastoa:

Hashtag: #-merkkiä käytetetään sosiaalisissa mediassa,

kuten Twitterissä, Instagramissa ja Tumlbrissa. Liittäessään merkin sanaan, pääset sitä klikkaamalla sivulle, jossa näkyy kaikkien käyttäjien jotka ovat hastaganneet saman sanan kuvat tai tekstit. Se auttaa löytämään samanhenkisiä käyttäjiä ja blogeja.

Grunge: 1980-luvulla syntynyt vaihtoehtoisen rokin

alakulttuuri. Musiikillisesti genrelle on tavanomaista masentuneet, eli ”angstiset” sanoitukset ja melodia. Pukeutumiseen kuuluu, maihinnousukengät, isot ruutupaidat, rikkinäiset sukkahousut ja tummat meikit. Grunge nousi todella isoksi 1990-luvulla Nirvanan aikakautena, ja pukeutumistyyli on tullut takaisin katukuvaan voimakkaammin uudestaan 2010-luvulla.

Pissis, eli pissaliisa: 2000-luvulla yleiskäyttöön tullut

haukkumasana. Pissis on teini-ikäinen, usein kovaääninen, kiroileva ja kiljuva tyttö. Viikonloppuna humalassa puistoissa ja kaduilla, itkee usein juovuksissa. Asuun kuuluu valkoiset tai vaaleat farkut, vaaleanpunainen, glitter, tekotimantit, liian tumma meikkivoide ja voimakkaat, barbiemaiset meikit.

Emo: Rokin alakulttuuri. Pillifarkut, kireät bändipaidat,

bändimerkit, niittivyöt ja –korut, värjätyt ja usein mustat hiukset, mustat silmämeikit sekä pojilla, että tytöillä ovat yleisimpiä emotyylin elementtejä. Stereotyyppinen emo on ujo, angsti, herkkä, tunteellinen ja synkkä. Emokulttuuri liitetään usein myös itsensä vahingoittamiseen ja masennukseen.

Lähteet: - Wikipedia

#Seapunk on vain yksi esimerkki internetin välityksellä levinneistä ilmiöistä, eikä tule varmasti jäämään viimeiseksi. Tuoreet ilmiöt kuten space goth, soft grunge ja pastel grunge ovat selkeästi isommasta alakulttuurista erottautuneita haaroja, vastaavanlaisia syntyy jatkuvasti.

- http://www3.jkl.fi/ksmuseo/haloo/nuoriso/nuorisokulttuuri1. htm

Nuorison alakulttuurien kirjo on niin monilukuinen, että useammalla on vaikeuksia tunnistaa enää puoliakaan tai pysyä perässä. Jotkut alakulttuurit myös poikkeavat toisistaan maa- ja etenkin mannerkohtaisesti. Ne myös elävät, muuttuvat ja kuolevat.

- Jaana Lähteenmaa – Myöhäismoderni nuorisokulttuuri, tulkintoja ryhmistä ja ryhmiin kuulumisen ulottuvuuksista. (Nuorisotutkimusverkosto, 2000)

- Mikko Salasuo, Janne Poikolainen & Pauli Komonen (toim.) – Katukulttuuri, Nuorisoesiintymiä 2000-luvun suomessa. (Nuorisotutkimusverkosto, 2012)

19


Earth

Kuvaa jat; Sari 20 N채s채l채, Aino Haili, Rosa M


h Hour

Mรถnttinen, Johanna Erjonsalo, Sari Tamminen 21


K

eväällä 1918 Suomen sisällissota hallituksen valkoisten joukkojen ja kapinallisen Punakaartin välillä oli käynnissä. Sodan loppupuolella huhtikuussa myös Helsinki sai osansa konfliktista joutuessaan toimimaan verisen taistelun näyttä-

mönä. Valkoiset havittelivat valta-asemaa pääkaupungissa, joka oli ollut siihen mennessä vahvasti punaisten hallinnoimaa aluetta. Valkokaarti oli kehittynyt kevättalven aikana aiempaa voimakkaammaksi, mutta vallan kaappaamiseksi tarvittiin lisää tukea. Tämä johti siihen, että senaatti päätti kutsua saksalaisjoukot apuun valtamaan Helsingin valkoisten haltuun. Sotilaallinen yhteistyö hyödytti myös saksalaisia, jotka saivat vastapalveluksena Suomesta muun muassa puuta.

saksalaista

tilaustyötä

Monituhatpäinen saksalaisjoukko saapui Hankoon 3. huhtikuuta. Maihinnousun tehneen Itämeren divisioonan komentajana toimi kenraalimajuri, kreivi Rüdiger von der Goltz. Saksalaisten ensisijaisena strategisena tavoitteena oli Helsingin valtaaminen. Keskiviikkona 10. huhtikuuta saksalaisjoukko saapui Leppävaaraan, Helsinkiä ympäröineen maalinnoituksen edustalle. Leppävaarassa taisteltiin seuraavan päivän ajan, kunnes 12. päivänä hyökkääjät suuntasivat Helsinkiin. Miehittäjät etenivät nopeasti. 13. huhtikuuta laivaston voimakkaan tulituksen kohteeksi joutui muun muassa Borgströmin tupakkatehdas. Konekivääritulituksen alla joutui antautumaan lopulta myös punaisten komentokeskuksena toiminut Smolna, jonka edustalla käytiin raju taistelu. Ja kun vielä Pitkänsillan pohjoispuolikin joutui taipumaan saksalaisylivoiman alla, niin Helsinki oli lopullisesti valkoisten hallussa. Seuraavana päivänä, 14. huhtikuuta, venäläiset luovuttivat Viaporin linnoituksen suomalaisille. Kuukauden päästä Viaporin nimi muutettiin Suomenlinnaksi. Helsingin taistelu oli ohi melko nopeasti. Saksalaisten oli lopulta helppo vallata pääkaupunki, jota puolustivat ainoastaan punakaartit. Esimerkiksi venäläiset olivat poistuneet kaupungista jo viikkoa aikaisemmin. Taistelun tauottua saksalaiset jäivät Helsinkiin. Kreivi von der Goltzin johdolla järjestettiin voitonparaati, joka kulki Töölön sokeritehtaalta eli nykyiseltä Oopperatalolta Senaatintorille. Saksalaissympatia oli voimakasta ja heidän asemansa kaupungissa vahva. Suomeen haluttiin jopa saksalainen kuningas, mutta tämä hanke kaatui Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Monarkian päämieheksi kaavailtu Hessenin prinssi Friedrich Karl ei ehtinyt koskaan ottaa kruunua vastaan – eikä edes käymään Suomessa.

Vahingot näkyvät yhä

”Kaatuneiden ruumiiden tuntemista varten ovat Koleeraparakki ja poliisimaneesi yleisölle avoinna kello 11-3” Ilmoitus Helsingin Sanomissa 16. huhtikuuta 1918. Jälkeenpäin arvioituna Helsingin taistelun merkitys jäi kuitenkin lopulta melko vähäiseksi. Sisällissodan ratkaisun kannalta tärkeimmät taistelut käytiin Lahdessa, Tampereella ja Viipurissa. Sisällissota päättyi 16. toukokuuta 1918 valkoisten voittoon. Noin neljä kuukautta kestänyt sota vaati yhteensä lähes 37 00 ihmisen hengen. Saksalaiset poistuivat Suomesta lopullisesti 16. joulukuuta ja Suomen itsenäisyys tuli voimaan täysimääräisenä.

22

Toimittaja: Jesse Mäntysalo Kuvat: Laura Gren, Sari Tamminen

Helsingin taistelun jäljet näkyvät konkreettisesti muun muassa Pitkässäsillassa, jonka kyljessä on yhä jälkiä saksalaisten ammuskelusta. Ihan näin vähillä tuhoilla taistelusta ei kuitenkaan selvitty. Aineelliset vahingot olivat suuret. Monet rakennukset, kuten nykyisen Lasipalatsin alueella sijainnut Turun kasarmi, paloivat maan tasalle. Myös Hakaniemessä sijaitseva Helsingin työväentalo eli Paasitorni tuhoutui sisäpuolelta täysin. Taistelu vaati myös verrattain paljon uhreja. Muutaman päivän aikana menehtyi yhteensä 500 taistelijaa, joista 300 oli punaisia ja 200 saksalaisia. Valkokaartilaisia menehtyi parisenkymmentä.

Lähteet: Kolbe, Laura & Nyström, Samu: Helsinki 1918 – Pääkaupunki ja sota Pertti Nybergin blogikirjoitus: http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2007/08/24/saksalaiset-valtasivat-helsingin/

HELSINGIN VALTAUS

Nopea ja tuhoisa taistelu


Kaveripiiri veti jenginuoreksi

Tenho Lindströmin, 17, elämä hymyilee. Hän on työharjoittelussa ennaltaehkäisevää ja korjaavaa kriminaalityötä tekevän KRIS ry:n Sörnäisten toimipisteessä. Tenho liikkuu mielellään kaupungilla juttelemassa muille nuorille ja kannustaa heitä mukaan KRISin toimintaan. Hän ei halua kenenkään joutuvan samaan tilanteeseen, missä hän itse oli vielä reilu vuosi sitten.

T

enho liikkui nuorisojengeissä, joissa tehtiin pahoinpitelyitä ja muita rikoksia. Hän liittyi nuorisojengiin 12-vuotiaana asuessaan Korsossa. Kotona meni hyvin, mutta kaveripiirin vaikutus oli puoleensavetävä. - Seura teki kaltaisekseen. Mutsi kannusti koulunkäyntiin, mutta kaverit tuntuivat tärkeämmiltä. Lopulta kuvioihin tuli huumeet ja rikollisuus, Tenho muistelee. Hän liikkui jengissä, jossa oli mukana parikymmentä nuorta miestä. Nuorimmat olivat 12- ja vanhimmat 30-vuotiaita. - Rikoksia tekeviä oli porukassa muutama. Suurin osa vain hengaili mukana seuran takia.

Jengeillä on omat pomonsa, joista varsinkin nuorimmat jäsenet ottavat mallia. Pomoilla on paljon valtaa ja usein he vain koordinoivat toimintaa muiden tehdessä ”likaiset työt”.

Aseistautuminen vakava uhka

Poliisin tietoon tulleet jengit ovat tehneet muun muassa ryöstöjä ja väkivaltaista velkojen perintää. Rikosten motiivit ovat siis ainakin osittain taloudellisia, mutta mukana on myös yleistä ilkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä, joilla ei varsinaisesti

Välillä jengien kesken tulee väkivaltaisia erimielisyyksiä. Henkirikoksia ei ole toistaiseksi tapahtunut, mutta kaukana ne eivät ole olleet. Aseistautumista on jo tapahtunut. Puukkojen lisäksi jengiläisten keskuudessa on jo ampuma-aseita. Hengenlähtö on ollut lähellä myös Tenholla. - Kerran tuli paha riita somalijengin kanssa. Eräs tyyppi uhkasi mua aseella. Aseen piippu oli jo suussani, mutta selvisin tilanteesta. Lopulta mä iskin sitä tyyppiä puukolla.

KRIS auttoi kuiville

Tenho pelastautui rikollisympyröistä perheensä tuen ja KRIS ry:n avulla. Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa rikollisuuteen suistuneita nuoria saamaan kiinni vastuullisesta ja mielekkäästä elämästä. Sen jäsenet ovat sitoutuneet päihteettömyyteen, rehellisyyteen, toveruuteen ja yhteisvastuullisuuteen. - Mutsi puhui yhden yhdistykseen kuuluvan henkilön kanssa, joka sai houkuteltua mut mukaan toimintaan. Halusin totta kai myös itse rauhoittua, koska ennen pitkää olisi voinut käydä todella huonosti. Tenholla on nyt työharjoittelupaikan lisäksi uusi kaveripiiri. Vanhoihin jengituttuihin hän ei ole pitänyt yhteyttä, mutta kavereitaan Tenho on kannustanut mukaan KRISin toimintaan. Tenho käy myös kaduilla juttelemassa nuorille ja kertomassa omasta historiastaan. Hän haluaa auttaa ja rohkaista rikollisuuteen ajautuneita nuoria kaidalle polulle. - Välillä avun tarjoamiseen suhtaudutaan epäluuloisesti – katotaan, että mitähän helvettiä toi meinaa. Yritän kuitenkin auttaa muita, koska itse olen joutunut oppimaan kantapään kautta.

23

Toimittaja: Jesse Mäntysalo Kuvat: Jami Hellman

Jenginuoria yhdistää ennen kaikkea vaikeat kotiolot ja syrjäytyminen. Jengien syntymekanismi on lopulta melko yksinkertainen. Yhteiskunnassa sivuraiteelle luisuneet nuoret hakeutuvat tai ajautuvat toistensa seuraan ja yhdistäytyvät, sillä he eivät halua jäädä näkymättömiksi. - Suomessa päättäjät kieltäytyvät uskomasta, että eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvaminen johtaa väistämättä syrjäytymiseen ja jengiytymiseen. Tie ongelmanuoresta ammattirikolliseksi tai moottoripyöräjengiläiseksi on usein lyhyt, totesi jengiasiantuntija Kaj Bärlund tammikuussa Helsingin Uutisissa. - Jengeihin mennään, koska sillä tavalla saadaan mainetta ja kunnioitusta. Jengiltä saa myös tarvittaessa suojelua, Tenho sanoo. - Se tuntui silloin hienolta, mutta ei se ole sellaista mainetta, josta myöhemmin voisi olla ylpeä.

voi kuvitella pyrittävän mihinkään. Se on jenginuorille ajanviettotapa, turhautumisen purkamiskeino. Ympyröissä liikkuu myös huumeita ja muita päihteitä. Täysin oma lukunsa ovat jengien väliset kahinat. Tenho arvelee nuorisojengejä olevan Helsingissä kymmenkunta. - Ne haluavat laajentua. Suurimassa jengissä on jo varmaan 200 jäsentä. Somaleilla ja venäläisillä on lisäksi omat porukkansa.


Huumeongelmia vastavallankum

Toimittaja: Aleksi Kyyrö

Kuvat: Jami Hellman

Amerikan keskustiedustelupalvelu CIA:ta on syytetty usein kyseenalaisista hankkeista, jotka on suoritettu ”kansallisen turvallisuuden nimissä.” 1980-luvulla tapahtui kaksi operaatiota, joiden seuraukset ulottuvat nykypäivään saakka. Kummassakin tapauksessa CIA:n tukemat salaiset vallankaappausyritykset edistivät kriitikoiden mukaan huumeiden kasvatuksen ja salakuljetuksen räjähdysmäistä kasvua eri puolilla maailmaa.

1980

-luvulla Nicaraguassa hallitsi demokraattisesti valittu vasemmistolaisen Sandinista-hallinto. Yhdysvaltoja Sandinistat eivät miellyttäneet, joten hallinto päätettiin kaataa CIAn avustuksella ja korvata Amerikan intressejä tukevalla hallituksella . Vallankumousta päätettiin vauhdittaa tukemalla Sandinistoja vastustavia, contra-sisseiksi nimettyjä kapinallisia. Rahoitus saatiin myymällä aseita Iranille, joka oli sodassa Irakin kanssa. Contrien käymää sotaa tuettiin myös väitteiden mukaan muillakin keinoilla. Operaatioidensa aikana CIA:n väitettiin ”katsoneen muualle” kun contrat salakuljettivat tonneittain kokaiinia Amerikkaan. Katukaupasta saadut voitot kanavoitiin Nicaraguan hallintoa vastustavan sissisodan rahoitukseen. Tapaus vuoti lopulta julkisuuteen ja aiheutti yhden suurimmista poliittisista skandaaleista Amerikan historiassa. Kongressissa ja lopulta oikeudessa haettiin selvitystä osallisilta. Myös CIA päätti suorittaa sisäisen tutkinnan tapauksen johdosta. Tutkinnan päätyttyä tiedustelupalvelun johtoporras kuitenkin totesi kaikkien CIA:han kohdistettujen syytösten olevien perättömiä. Amerikan kongressille tehdyissä selonteoissa Reaganin hallinto lopulta myönsi osallistuneensa huumeiden kuljetukseen. Laitonta operaatiota puolusteltiin sillä, ettei Sandinistahallinnon kaatamiseksi oltu myönnetty virallista rahoitusta.

Synkkä liitto

Elokuussa 1996 vanhat haavat revittiin jälleen auki. San Jose Mercury News julkaisi tällöin kolmiosaisen Dark Alliance-nimisen juttusarjan. 20 000 sanan artikkelisarja käsitteli Iran-Contra-skandaalin yhteydessä julki tulleita huumekuljetuksia, joihin CIA oli osittain sotkeutunut. Jutun kirjoittaja oli Pulitzer-palkittu pitkän linjan tutkiva journalisti Gary Webb. Hän oli käynyt läpi vuoden verran Iran-Contra-skandaalin asiakirjoja sekä haastatellut tapaukseen liittyviä henkilöitä. Vaikka Iran-Contraan liittyvissä selonteoissa CIA:n sekaantuminen huumeiden salakuljetukseen oli tullut osittain julki, paljasti Webbin juttu tapauksen tarkempia yksityiskohtia. Tällaisia olivat muun muassa asiakirjat jotka todistivat, että CIA:n sisseille luovuttamien koneita käytettiin kokaiinin kuljettamiseen Väli-Amerikasta Yhdysvalloissa sijaitseviin sotilastukikohtiinja lentokentille. Webb nimesi myös henkilöitä, jotka olivat toimineet välikäsinä huumeiden salakuljetuksessa. Lisäksi juttusarja selvitti kokaiinin jakeluketjun päätöspisteen Amerikassa. Ravintoketjun loppupään paljastuminen asettikin uuteen valoon yhden 1980-luvun suurimmista sosiopoliittisista ongelmista – crackin käytön. Crackia valmistetaan yksinkertaisesti lisäämällä kokaiiniin

24


vastavallankumousten varjoissa leivinjauhetta. Siitä syntyy kiinteä aine, jota voidaan polttaa. Crack on pulverikokaiinia huomattavasti halvempaa ja aiheuttaa nopeammin vaikean riippuvuuden. Amerikassa kokaiini päätyi Webbin mukaan crackiksi jalostettuna lopulta Los Angelesissa sijaitsevan South Centralin slummeihin. Pääosin afroamerikkalaisten asuttamalla köyhällä alueella crackin käyttö muodostui nopeasti todelliseksi epidemiaksi.

Amerikkalainen tuhkimotarina ja tragedia

Aineen katukauppaa Los Angelesissa johti pääosin yksi henkilö alaisineen – ”Freeway” Ricky Ross- niminen huumekauppias. Kouluttamaton ja lähes lukutaidoton Ross onnistui kuitenkin rakentamaan nopeasti tehokkaan jakeluketjun crackille. Freeway -lempinimen Ross sai aineen myyntiä varten Los Angelesin Harbor Freeway-alueelta ostamiensa kiinteistöjen mukaan.

Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiaa päätetä Washingtonissa? Ricky Ross jäi lopulta kiinni yritettyään ostaa 100 kiloa kokaiinia siviilipukuiselta liittovaltion agentilta. Oakland Tribunen haastattelussa Ross kertoo tienanneensa huumekaupalla parhaimmillaan 3 miljoonaa dollaria päivässä. Oikeudenkäyntien yhteydessä hänen arvioitiin tienanneen crackin myynnillä uransa aikana yhteensä 600 miljoonaa dollaria. Nykyrahassa summa on yli miljardi dollaria. Webb haastatteli häntä useasti juttusarjaansa. Ross kertoi, kuinka nicaragualainen Oscar Blandon toimitti hänelle miljoonien dollarien arvosta kokaiinia päivittäin. Lisäksi Blandon myi kumppaninsa kanssa aseita Los Angelesin rikollisjengeille. Blandon kertoi Rossille olevansa bisneksineen CIAn:n suojelussa. Blandon oli Webbin artikkelin yksi päähenkilöistä jonka roolia huumekaupassa kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti.

levittäminen slummeihin oli lisännyt väkivaltaa ja jengiytymistä sekä aiheuttanut lukuisia muita ongelmia. Tilannetta ei myöskään helpottanut, että Amerikka oli 1970-luvulla julistanut suureen ääneen virallisen ”sodan huumeita vastaan.” Iran-Contra-skandaali ja lukuisat muut syytteet CIA:n osallisuudesta huumekauppaan muun muassa Vietnamin sodan yhteydessä eivät lisänneet huumesodan uskottavuutta kansalaisten mielissä. Kampanjan iskulause ”Just say no”, jota myös presidentti Ronald Reaganin vaimo kannusti televisiossa Amerikkaa hokemaan, kääntyi pian muotoon ”just say why not?” Kansalaisaktivistit olivat jo ennen skandaalia toistuvasti väittäneet huumeiden päätyvän Amerikkaan CIA:n kautta. Webbin artikkelin myötä he saivat vahvistuksen epäilyksiinsä. Tiedustelupalvelun akronyymi muotoutuikin uudestaan aktivistien keskuudessa Cocaine Import Agency:ksi, Cocaine In America:ksi ja Criminals In Action:ksi Kokaiinin valmistuksessa käytettäviä kokapensaita ei kasva Yhdysvalloissa, mutta huume on silti maassa yleinen. Kokaiinia onkin joskus kutsuttu ”Amerikan kahviksi” sen laajan levinneisyyden vuoksi. The Guardianin 2009 julkaisemassa artikkelissa kerrottiin huumeiden jäänteistä Yhdysvaltojen rahaliikenteessä olevista seteleissä. . Myös crackin katukaupasta koituvat vankilatuomiot toivat lisäpontta aktivistien argumentteihin. Viiden gramman hallussapidosta sai 1980-luvulla saman ehdottoman viiden vuoden vankeustuomion kuin 500 grammasta kokaiinijauhetta. Pulverimuodossa kokaiini näyttääkin levinneen kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, kun taas crackia esiintyy pääosin mustien asuttamissa slummeissa ja köyhemmillä aluilla.

Ampukaa viestintuoja

Webbin artikkelin sisältö ja sen herättämä julkinen keskustelu nostivat sen pian puhutuimpien uutisaiheiden joukkoon. Sen saaman kansallisen huomion johdosta artikkelille perustettiin oma verkkosivu, jolla oli parhaimmillaan yli miljoona kävijää päivässä. 90-luvun puolivälissä ei nettiyhteyttä ollut vielä jokaisessa taloudessa, joten määrä oli aikaansa nähden huomattava.

Tavoitteena oli ”antaa Afganistanissa Neuvostoliitolle oma Vietnamin sota.”

Vuonna 1986 Amerikan liittovaltion poliisi FBI pidätti myös Blandonin. Oikeudessa hänet tuomittiin huumeiden hallussapidosta jakelutarkoituksessa 24 kuukauden vankeustuomioon. Hänestä tuli ainoa ulkomaalainen Amerikan historiassa jota ei karkotettu maasta huumekauppatuomion johdosta. Myös Ricky Ross on Blandonin tavoin vapaalla jalalla. Vankilasta vapauduttuaan Ross on kiertänyt kouluissa, vankiloissa ja lukuisissa eri laitoksissa luennoimassa huumekaupan aiheuttamista haitoista ja vaaroista.

Väkivalta ja päihdeongelma

Dark Alliance- juttusarja aiheutti laajamittaisen kohun. Useat kansalaisaktivistit syyttivät CIA:ta epäsuorasta köyhään mustaan väestöön kohdistuvasta sodasta. Crackin ja aseiden

Webbin mukaan viralliset tahot eivät reagoineet juttuun mitenkään ja yrittivät vaieta sen kuoliaaksi. Valtamedia sen sijaan ei vaiennut. Se kääntyi puolustelemaan Reaganin hallintoa ja vähätteli huumekaupan roolia skandaalissa. Toiset toimittajat pitivät Dark Alliancea vuosikymmenen tärkeimpänä tutkivan journalismin taidonnäytteenä, toiset taas liioitteluna ja mutkien suoriksi vetämisenä.

25


90 prosenttia Amerikan rahaliikenteessä olevista seteleistä sisältää kokaiininjäämiä 26


Artikkelin sisältöä vääristeltiin toistuvasti sitä kritisoivissa kirjoituksissa. Webb ei missään vaiheessa väittänyt CIA:n salakuljettaneen itse kokaiinia vaan esitti todisteita siitä, että CIA oli sallinut contrien kuljettaa huumeita Amerikkaan rahoittaakseen omaa sotaansa. Mediaskandaalin paisuessa ja lehteen kohdistuneen kritiikin seurauksena San Jose Mercury Newsin päätoimittaja sanoutui lopulta irti jutusta. Webb jäi freelanceriksi, mutta työnsaanti vaikeutui näyttävästä ansiolistasta huolimatta. Hän alkoi saada myös tappouhkauksia, häntä seurattiin ja hänen asuntoonsa murtauduttiin toistuvasti. Joulukuussa 2004 Webb löydettiin asunnostaan kuolleena. Kuolinsyytutkijoiden mukaan hän oli tehnyt itsemurhan ampumalla itseään käsiaseella päähän. Kahdesti. Tapaus julistettiin itsemurhaksi ja Webbin ruumis tuhkattiin omaisten pyynnöstä ennen ruumiinavausta.

CIA:n pyhä sota

Toinen merkittävä tapaus löytyy Kylmän sodan ajalta 80-luvun alkupuolelta Afganistanista. Neuvostoliitto oli hyökännyt Afganistaniin ja USA halusi löytää keinon horjuttaa Neuvostoliiton asemaa suurvaltana. Tavoitteena oli ”antaa Afganistanissa Neuvostoliitolle oma Vietnamin sota.” Sopiva välikappale tähän löytyi Afganistanissa neuvostomiehitystä vastaan taistelleista islamilaisista mujahedin-sisseistä.

USAn tukema Pohjoinen liitto on suojellut oopiumin tuotantoa ja myyntiä. Mujahedinien tukiverkoston organisaattorina toimi geopoliitikko ja strategisti Zbigniew Brzezinski, jota Obama on ylistänyt ”yhtenä historian suurimmista ajattelijoista.” Brzezinski toimi ennen operaatiota muun muassa presidentti Jimmy Carterin hallinnossa neuvonantajana kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Brzezinskin neuvoja noudattaen Yhdysvallat alkoi yllyttää välikäsien kautta mujahedineja pyhään sotaan ateismia ja maallista valtaa edustaneita neuvostojoukkoja vastaan. Yhdysvaltojen asema sodanlietsonnassa piti salata tarkoin mujahedineilta, sillä amerikkalaisetkaan arvot eivät muslimisotureita liiemmin miellyttäneet. Lisäksi operaation paljastuminen olisi johtanut massiiviseen ulkopoliittiseen skandaaliin ja mahdolliseen avoimeen sotaan Neuvostoliiton kanssa. Amerikkalaiset joutuivatkin turvautumaan Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:n apuun. Sen avulla mujahedineja kyettiin tukemaan pienemmällä kiinnijäämisen riskillä. CIA pystyi ISI:n kautta kouluttamaan, rahoittamaan ja aseistamaan mujahedin-sissejä.

Salaisen sodan seuraukset

Yhteisoperaatiossa huumeet tulivat mukaan kuvioihin, kun mujahedinit määräsivät maanviljelijät kasvattamaan oopiumia ”vallankumousverona.” Varsinkin Afganistanin ja Pakistanin rajaseuduilla huumeiden viljely ja käyttö lähtivät voimakkaaseen kasvuun. Ennen CIA:n ja ISI:n yhteistyötä alueella ei esiintynyt heroiinin valmistuksessa käytettävää

oopiumia, poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Kahden vuoden kuluttua operaation alkamisesta Pakistanin ja Afganistanin rajaseudulla valmistettiin 60 prosenttia Yhdysvaltojen heroiinin kysynnästä. Vuodesta 1979 vuoteen 1985 oli huumeidenkäyttäjien määrä kasvanut alueella satunnaistapauksista 1,2 miljoonaan. Määrä kasvoi jyrkemmin kuin missään muualla maailmassa. Huumekauppaa tutkineen professori Alfred Mccoyn mukaan ”Afgaanijohtajat ja paikalliset rikollisjärjestöt pyörittävät Pakistanin tiedustelupalvelun johdolla satoja heroiinilaboratorioita. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat kieltäytyneet tutkimasta afgaaniliittolaistensa huumesyytteitä, koska Yhdysvaltojen huumepolitiikka Afganistanissa palvelee sotaa Neuvostoliiton vaikutusvaltaa vastaan.”

Oopiumintuotanto tänä päivänä

Mujahedinien tukemisesta seuranneen huumeaallon ja nykyisen Afghanistanin sodan välilä on yhtäläisyyksiä. Ottawan yliopiston emeritusprofessori ja taloustieteilijä Michel Chossudovsky on syyttänyt Amerikan sotilasoperaatioiden lisänneen oopiuminviljelyä Afganistanissa. Talebanit ryhtyivät valtaannousunsa jälkeen kitkemään oopiuminviljelyä Afganistanista. Huumeiden vastainen kampanja kulminoitui vuonna 2000, jolloin talebanjohtaja Mohammed Omar julisti oopiuminviljelyn islamin lakien vastaiseksi. Tämän seurauksena oopiumintuotanto laski 91 prosentilla edellisvuoteen nähden. Omarin operaatio on Chossudovskyn mukaan historian onnistunein huumeiden vastainen kampanja.

Chossudovskyn on sanonut kirjassaan Sota ja globalisaatio, että USAn tukema Pohjoinen liitto on suojellut oopiumin tuotantoa ja myyntiä. Karzain siirtymähallituksen aikana oopiumimarkkinat palasivat samalle tasolle ennen talebanien valtaan astumista. YK:n huumeohjelma UNDCP:n mukaan oopiuminviljely lisääntyi vuonna 2002 657 prosentilla edellisvuodesta. Lokakuussa 2009 New York Times uutisoi Afghanistanin presidentin edesmenneeseen veljeen Ahmed Wali Karzaihin kohdistuneista epäilyistä. Karzain oli jo pitkään arveltu olevan iso tekijä maan huumebisneksessä. New York Timesin mukaan hän toimi CIA:n palkkalistoilla kahdeksan vuoden ajan. Talebanit ovat käyttänyt Karzain väitettyjä huumekytköksiä propaganda-asenaan nykyistä hallintoa vastaan.

Suomalaiset sotilaat huumekaupan jaloissa

Suomalaisten osuutta Afghanistanin sodassa on toisinaan kritisoitu vaihtelevista syistä. Edesmennyt valtioneuvos Harri Holkeri kyseenalaisti Suomen roolin myös Afganistanin huumeongelman näkökulmasta. Holkeri esitti Turun Sanomissa 10.8 2010 julkaistussa Kaukaa haettua -otsikoidussa kolumnissaan seuraavat kysymykset: ”Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehiä? Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiaa päätetä Washingtonissa? Koska hallituksemme lukee, mitä lukee maamme allekirjoittamissa huumeiden vastaisissa sopimuksissa?”

27


Kun tippa voi tappaa

K u n t i pp a

Jokainen muistaa vanhempiensa sanat ennen ensimmäistä baarireissua: juomaa ei saa jättää näkyvistä, ettei kukaan laita sinne tyrmäystippoja. Kyllä kyllä -vastauksistahuolimatta asia unohtuu nopeasti ja baarihuumauksia tapahtuu jatkuvasti.

V

enla joutui huumauksen kohteeksi oltuaan kaveriporukalla helsinkiläisessä yökerhossa viime syksynä. Ilta sujui normaaliin tapaan kunnes filmi katkesi. Aamulla herättyään Venla huomasi makaavansa sairaalassa tiputuksessa ja kiinni useissa eri johdoissa, sillä hänen sydämen toimintaansa valvottiin. ”Olin herättyäni tokkurassa ja ensimmäinen muistikuva aamusta oli, kun kuulin hoitajan huikkaavan, että meidän lakkaprinsessa heräsi. Siinä vaiheessa en vielä tajunnut, mistä tämä nimi tuli, mutta pian se selvisi”, Venla muistelee.

Mistä on kyse?

Lakka eli gammabutyrolaktoni (GBL) on gamman esiaine, joka muuttuu elimistössä gammaksi eli gammahydroksidivoihapoksi. Gammaa käytetään joissakin Euroopan maissa lääkeaineena, mutta Suomessa se on rekisteröity laittomaksi huumausaineeksi. Kuitenkin gamman väärinkäyttöä päihteenä esiintyy kasvavissa määrin ja yliannostuksia tapahtuu jatkuvasti, sillä millikin liikaa ainetta johtaa ei toivottuihin seurauksiin. Annosmäärästä riippuen gamma aiheuttaa tajunnan tason

laskua. Lisäksi vaikutuksiin kuuluu muun muassa verenpaineen lasku, muistamattomuus, uneliaisuus, huimaus, pahoinvointi, kouristukset, sydämen toiminnan ja hengityksen heikkeneminen. Usein gammaa käytetään bilehuumeena, sillä sen vaikutuksina tunnetaan myö s euforinen ja rentoutunut olo. Ainetta voidaan käyttää myös huumauksiin. Suun kautta otettuna vaikutus alkaa 15-30 minuutin kuluessa. Seuraukset eivät ole läheskään aina euforiset, sillä alkoholin tai muun keskushermostoon vaikuttavan aineen kanssa nautittuna gamma aiheuttaa hengenvaaran ja myrkytykset ovat johtaneet kuolemantapauksiin. ”Lääkäri totesi, että minulla oli suojelusenkeli matkassa. Aluksi ajattelin hänen liioittelevan, mutta lääkärin ja kavereiden valaisevan infon jälkeen illan tapahtumista ja päätymisestäni sairaalaan, tajusin, että hengen lähtö ei ollut kaukana.”

Tyhjä filmi

Kaikki tietävät, että juomia ei saa jättää baarissa vartioimatta, mutta silti moni tekee niin. On helppoa ajatella, ettei

28


voi t a p p a a ”Joillakin näyttää yksinkertaisesti olevan suunnaton tarve saattaa tuntematon ihminen hengen vaaraan. Sairasta!”

Hulluilla on sairaat huvit

29

Henkilöiden nimet on muutettu. Valokuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity tekstin tapahtumiin. Lähteet: Irti huumeista ry , Päihdelinkki

omalle kohdalle satu mitään pahaa ja, että ne on ne toiset Myös Anni ihmettelee huumauksen motiiveja. joita huumataan. Venlan yllätykseksi hänen kertoessaan Hänet huumattiin viime kesänä tutussa ja turvallisessa tapahtumista lähipiirilleen monen kaverin kaveri on kokenut baarissa Helsingissä. saman. Venlalla ei ole varmaa tietoa, missä ”Mies oli koko illan asenteella baby can I get vaiheessa hänen juomaansa laitettiin ainetta, mutta hän epäilee hetkeä, your number. Kukaan ei myöskään tuntunut jolloin uusi tuttavuus halusi tietävän kuka hän oli.” välttämättä tarjota hänelle kaljan. Venla kertoo jutelleensa juomaa odottaessaan miehen kavereiden kanssa ja juoman ”Silloin kun nautin alkoholia, käyn lähes aina samassa saatuaan hän muistaa enää vain pieniä pätkiä illasta. paikassa, jossa tunnen henkilökunnan. Tällä kertaa ei Tapahtumien jälkeen Venlaa häiritsi se, että hän ei itse kuitenkaan olisi pitänyt jättää juomaa tapojeni mukaan muistanut mitään käytöksestään tai matkasta sairaalaan. baaritiskille odottamaan tupakan ajaksi”, Anni toteaa. Kaverit kertoivat Venlalle ruvenneensa epäilemään, että jotain ylimäärästä oli joutunut lasiin, kun Venla ei ollut enää Annin ilta sujui tavalliseen tapaan lukuun ottamatta oma itsensä. Kaverit eivät saaneet häneen mitään pitkäkeshäiriköksi käyvää miestä, joka yritti iskeä naista koko illan, toista kontaktia ja hän tuntui elävän omissa maailmoissaan. eikä kehotuksista huolimatta jättänyt Annia rauhaan. ”Kuulemma kun teimme lähtöä baarista, joku mies oli kovasti ”Mies oli koko illan asenteella baby can I get your number. yrittänyt saada lupaa saattaa minut kotiin, ettei kavereideni Kukaan ei myöskään tuntunut tietävän kuka hän oli.” tarvitsisi raahata minua perässään huonon kuntoni vuoksi. Tämä mies toivotettiin kuitenkin suorinta tietä helvettiin.” Toisen lonkeron juotuaan Annista tuntui, että hänen oli päästävä kotiin. Annin olo ei vastannut nautitun alkoholin Venlan oli kavereineen tarkoitus mennä yöbussilla kotiin, määrää ja hänen itsesuojeluvaisto heräsi. Kotimatkastaan mutta kyytiä odottaessa Venla meni tajuttomaksi. Paikalle Anni ei muista mitään ja aamulla hän heräsi sängystään sattui naisten onneksi poliisit, jotka tilasivat ambulanssin, edellisen illan vaatteissa. sillä hekään eivät saaneet Venlaa reagoimaan ärsykkeisiin. ”Minulla oli edessä vielä työpäivä ja tarkoitus oli ottaa sen vuoksi vain muutamat.” Pari ylimääräistä tippaa muutti kuitenkin suunnitelman virkeästä työpäivästä, sillä Mikäli Venlan tapauksessa juoman tarjonnut mies olisi sama Annin olo oli kauhea ja hän voi pahoin tunteja. kuin saatille lähtijä -ehdokas, olisi huumauksen motiivi ilmeinen. Asiasta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Tässäkään tapauksessa huumaajasta ei ole varmaa tietoa, Kauhutarinoissa nuoria huumataan, jonka jälkeen ryöstetään, sillä edellä mainittu mies häipyi baarista omia aikojaan, eikä pahoinpidellään tai raiskataan. silminnäkijöitä ole. Anni kyseli jälkikäteen, jos joku olisi Monissa tapauksissa kuitenkin toisen juomaan lisätään mahdollisesti nähnyt epämääräistä pyörintää odottavien tippoja, jonka jälkeen henkilö jätetään oman onnensa nojaan. lasien luona, mutta kukaan ei tuntunut tietävän ”Joillakin näyttää yksinkertaisesti olevan suunnaton tarve tapahtuneesta. saattaa tuntematon ihminen hengen vaaraan. Sairasta!” Toimittaja: Elisa Kallanto Kuvat: Laura Gren


30


31


uomen henkirikostilastot ovat murheellista luettavaa. Meillä tehdään kaksi kuolemaan johtavaa väkivaltarikosta 100 000 asukasta kohti, joka tarkoittaa vuosittain noin 100 tapausta. Luku on väkilukuun suhteutettuna kaksi kertaa suurempi kuin vaikkapa Ruotsissa. Henkirikollisuuden nykyinen taso ei siitä huolimatta yllä lähellekään synkimpien aikojen lukuja. 1800-luvulla, lähes sata vuotta kestäneen häjykauden aikana surmattiin Etelä-Pohjanmaalla 1500 ihmistä. Pahimmilla alueilla väkivallan uhrina menehtyi vuosittain jopa 60 ihmistä vuotta ja 100 000 asukasta kohden, kun muualla maassa luku oli kolmen luokkaa. Etelä-Pohjanmaan väkivaltaisimpien alueiden henkirikollisuus oli jopa koko maailman mittakaavassa poikkeuksellisella tasolla. Nykyään sama seutu on henkirikostilastojen valossa rauhallisuuden tyyssija, joten satavuotisen rähinäjakson selitys ei löydy pelkästään pohjalaisesta kansanluonteesta. Häjyily käsitti monenlaista häiriökäyttäytymistä. Häjysakit kiersivät kuokkavieraina häissä tappeluita hakien. Hääjuhlissa tehdyt tapot eivät olleet harvinaisia. Häjyt kulkivat myös talosta taloon vaatien kestitystä väkivallalla uhkaillen. Tapoihin kuului myös luvaton ajeleminen toisten hevosilla, uhkapelaaminen ja julkijuopottelu sekä käräjien häiritseminen. Häjyily oli voimissaan 1790-luvulta lähtien seuraavan sadan vuoden ajan. Yleisintä se oli erityisesti Härmässä, Kauhavalla ja Kortesjärvellä, kun taas esimerkiksi ruotsinkielinen rannikkoseutu ja Suupohjan alue saivat olla häjyilyn suhteen melko rauhassa.

”Isontalon Antti oli ensimmäinen ja Rannanjärvi oli toinen Pukkilan Jaska se Kauhavalta oli kolomas samanmoinen.” Käsitys häjyistä, eli puukkojunkkareista, on muuttunut aikojen saatossa jopa ihannoivaan suuntaan. Kansanperinteessä häjyjä on romantisoitu ja heidät on haluttu nähdä verrattomina pohjalaisina sankarihahmoina. Tämä kuva vastaa huonosti todellisuutta. Häjyjen toiminta oli usein kaukana rehdistä. Iso sakki saattoi käydä paljon pienemmän joukon kimppuun, eikä uhreilla välttämättä ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua.

A i k a n s a n u o r is o r i ko l l is ia Häjyt olivat oman aikansa nuorisorikollisia, ja siihen viittaa myös ryhmän nimitys. Häjy on eteläpohjalainen murresana, jolla tarkoitetaan pientä, vähän uhmakasta lasta. Häjyilemisellä tarkoitetaan kiukuttelua. Perheen nuorinta lasta kutsutaan häjymukulaksi, jollaisia puukkojunkkareista monet olivat.

Nuorten pohjalaismiesten suistumista jengirikollisuuteen on pyritty selittämään monilla eri tavoilla. Mitään yhtä selkeää vastausta ei tutkimuksissa ole löydetty, vaan häjyilmiön syntymekanismi on erilaisten osien summa. Kiistattomasti on kuitenkin voitu osoittaa, että väkivalta lisääntyi sitä mukaa kun sosiaali- ja varallisuuserot kasvoivat. Monen häjyn tarina oli hyvin samanlainen. Tyypillinen häjy oli elämäänsä tyytymätön nuori renkimies. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä kotitalo oli jäänyt perimisjärjestyksessä ensimmäisenä olleelle isoveljelle. Tällöin nuoremman veljen vaihtoehdoiksi jäi lähteminen maailmalle oman onnensa nojaan tai työskenteleminen renkinä veljensä johtamassa taloudessa. Menestyvän veljen alaisena työskenteleminen vailla merkittävää asemaa ja ympäristön arvostusta aiheutti ennen pitkää sosiaalista alemmuudentunnetta. Statuksen lasku johti turhautumiseen, jota lääkittiin viinalla ja purettiin rettelöimällä. Väkivallalla ja pelottelulla haettiin myös arvostusta, jota ei muuten saatu osakseen ja häjyinä sosiaaliasteikon alempaan päähän kuuluneet nuoret tunsivat olevansa jotain. Ainakin heitä pelättiin. Häjyjä kestittiin ja palveltiin, koska heihin haluttiin pitää hyvät välit. Pelko johti myös siihen, ettei häjyjä saatu useinkaan vastuuseen rikoksistaan. 1800-luvulla rikoksella tuli olla vähintään kaksi todistajaa, jotta tuomio voitiin langettaa, eikä monellakaan ollut kanttia todistaa hurjia häjyjä vastaan. Pelkona oli kosto. Vaikka häjysakit koostuivatkin nuorista renkimiehistä, niin ainakin Ala- ja Ylihärmässä sakkien päämiehinä toimivat varakkaat talolliset, maineikkaat puukkojunkkarit Antti Rannanjärvi ja Antti Isotalo. Tämän on katsottu olleen eräänlaista protestointia. Talolliset olivat 1600-luvulta lähtien sääty-yhteiskunnassa varsin alistetussa asemassa. Heidän vaurastumisensa johti ajan myötä siihen, että maaton maatalousväestö tuli heistä riippuvaiseksi. Tämä nosti talollisten itsetuntoa ja antoi näille vapauden toimia oman päänsä mukaan piittaamatta säätyläisten mielipiteistä. Toisaalta joidenkin talonpoikien saattoi olla hankala irrottautua entisestä, railakkaasta elämäntyylistään.

Sy n kät h e n ki r i ko sti lastot Rikollisuuden nuorisokeskeisyys käy ilmi myös tilastoista. Esimerkiksi henkirikoksista syytettynä olleiden henkilöiden keski-ikä oli vuosina 1789-1825 noin 24 vuotta. Merkittävää on myös se, että uhrit olivat keskimäärin lähes kymmenen vuotta syytettyjä vanhempia. Henkirikoksiin syyllistyivät 95-prosenttisesti miehet. Huomionarvoista monissa häjyjen tekemissä henkirikoksissa oli niiden määrätynlainen suunnitelmallisuus. Häjyt olivat aina aseistautuneita minne tahansa he menivätkin, joten he olivat käytännössä koko ajan valmiita käyttämään väkivaltaa. Häätappoja tapahtui paljon, koska häjyillä oli tilaisuuksissa mukanaan puukkoja. Kostomurhissa uhrit olivat ennalta valikoituja, mutta monesti häjyille ei ollut niinkään merkitystä sillä, kuka tapetaan. Pääasia oli, että joku tapetaan. Tappoja tehtiin myös äkkipikaistuksissa, hetken mielijohteesta, mutta monesti häjyt olivat hakeutuneet tällaisiin tilanteisiin ja varautuneet jo etukäteen tappamaan.

32


”Vaasan veri ei vapise, eikä Kauhavan rauta ruostu Niskasta kiinni ja puukolla selekähän, jossei se muuton suostu.”

33


Moinen suunnitelmallisuus on hyvin harvinaista suomalaisessa henkirikollisuudessa, joka koostuu 80-prosenttisesti spontaaneista, humalassa tehdyistä surmista. Häjyihin viina vaikutti lähinnä stimuloivasti. Se oli väline, josta haettiin rohkaisua ja lisää potkua, ei henkirikoksia selittävä tekijä.

Tapp o i i h m is iä k u i n kärpäs iä Puukkojunkkarius henkilöityy vahvasti, paitsi Isotaloon ja Rannanjärveen, myös Matti Haapojaan. Siinä missä isot Antit olivat varakkaita, talollisia häjypäälliköitä, Haapojan lähtökohdat olivat aivan toisenlaiset. Isossakyrössä 1845 syntynyt ja Ylistaron Kainastolla kasvanut Haapoja oli ääriesimerkki eteläpohjalaisesta nuoresta miehestä, joka muovautui vaikeiden elinolojen myötä vaaralliseksi rikolliseksi. Suomalaisten mieliin hän on jäänyt häikäilemättömänä murhamiehenä ja taitavana vankikarkurina. Haapoja syyllistyi todistettavasti kolmeen henkirikokseen, mutta todellinen luku on moninkertaisesti suurempi. Epävirallisten tietojen mukaan Haapoja on edelleen Suomen pahin murhamies. Uhreja on väitetty olleen lähes 30, mutta todennäköisesti luku on alle 20. Syynä siihen, ettei Haapoja jäänyt kiinni suurimmasta osasta teoistaan oli todisteiden puuttuminen. Hän teki useat tekonsa karkumatkojensa aikana esimerkiksi Siperiassa, eikä henkirikoksilla ollut todistajia. Monissa tapauksissa uhria ei koskaan löydetty. ”Tapan ihmisiä kuin kärpäsiä”, totesi Haapoja itsekin.

”Sellaaset herrat kun poliisit ja vallesmannit, niist ei välitetä mitään Kuvernööripappa ja Vaasan linna,ne poijasta huolen pitää.” Tappokierre alkoi joulukuussa 1869, jolloin 24-vuotias Haapoja puukotti kaverinsa Heikki Impposen Ylistarossa. Teko oli tyypillinen häätappo, josta Haapoja lähti lusimaan 12 vuoden kuritushuonerangaistusta. Joukkoon mahtui myös tekoja, joita häjyistä paatuneimmatkin kavahtivat. Tällainen oli esimerkiksi Maria Salosen kuristusmurha Helsingissä 1890. Kolmannen todistetun henkirikoksensa Haapoja teki lokakuussa 1894, kun hän tappoi vanginvartija Juho Rostedtin Turun Kakolassa aloittamansa riehumisen seurauksena. Kolme kuukautta myöhemmin Haapoja hirttäytyi sellissään. Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1947 Haapojan viimeisistä hetkistä: ”Näin päättyi tämän kuuluisan suurmurhaaja elämä, ei suinkaan mihinkään henkiseen herätykseen tai siveelliseen parannukseen, vaan veritekoihin ja rikollisen pelkurin tekemään itsemurhaan. Näin ollen ei Matti Haapojassa voi olla aineksia mihinkään sankarityyppiin.” Haapojan luuranko oli 1930-luvulta lähtien vuosikymmenien ajan esillä Rikosmuseossa. Kuuluisa murhamies pääsi haudan lepoon kotiseudulleen Ylistaroon lopulta vuonna 1995.

Perkeleen välikappale oli ympäristönsä tuote Syitä Haapojan kieroutuneelle luonteelle ei tarvitse hakea kaukaa. Hänen kotiolonsa olivat tavanomaistakin vaikeammat. Perheen pää, Heikki Haapoja, oli kova ryyppymies. Tämän tästä perhe joutui pakenemaan taivasalle, kun Heikki yltyi humalapäissään riehumaan ja pilkkomaan kirveellä huonekaluja. Hurjistuneen miehen taltuttamiseen tarvittiinkin usein kourallinen kylän miehiä. Neljää poikaansa Heikki kasvatti nyrkeillä. Juho Haapoja, Matin vanhin veli, oli vielä isäänsäkin väkivaltaisempi. Kun Haapojan talossa koitti sukupolvenvaihdos, Juho otti välittömästi käyttöönsä isännän otteet. Hän hakkasi Mattia sumeilematta, ainoana tarkoituksenaan saada tämä lähtemään talosta lopullisesti. Matti joutuikin lähtemään maailmalle vasta 11-vuotiaana. Turvata hän ei voinut edes

34


äitiinsä Mariaan, joka oli hyvin lepsu kasvattaja. Heikin ankaruuden vastapainoksi Maria salli lastensa tehdä lähes mitä tahansa. Myöhemminkään Matti ei muistellut pahalla isänsä ja veljensä ankaraa kuritusta, vaan syytti kohtalostaan äitiään ja tämän liian pehmeitä kasvatusmetodeja.

”Ei Suomi toista tunne, vertaistaan murhaajaa, joka hengen riisti, ryösti ja teki tuhojaan.”

Matti Haapojan vaikea lapsuus antaa vastauksen siihen, miksi hänestä tuli toisten hengelle ja terveydelle vaarallinen tappokone. Rikkinäinen koti ja toistuvan väkivallan kohteena oleminen ei voinut olla vaikuttamatta Haapojan persoonallisuuden kehittymiseen. Isän ankaruus ja äidin sallivuus saattoi sumentaa Haapojan ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Hänen moraalikäsityksensä oli pahasti vääristynyt.

Perkeleen välikappale – kuten Haapoja itse itseään luonnehti – oli lopputulos isän ankaran kurinpidon, veljen hillittömän väkivaltaisuuden ja äidin sallivan, jopa pahantekoon innostavan kasvatuksen yhteentörmäyksestä.

Matti Haapojan tekijäprofiili on poikkeuksellinen. Ennen ensimmäistä kuristushuonerangaistustaan Haapoja oli vielä tyypillinen häjy. Hän oli palannut maailmalta kotikonnuilleen Kainastolle palveltuaan sitä ennen vielä sotaväessä. Hän elätti itsensä satunnaisilla töillä ja joutui jopa palaamaan Juho-veljensä tilalle rengiksi. Vähitellen Haapoja lähti hakemaan monien muiden nuorten tavoin jännitystä vaatimattomaan elämäänsä rikoksilla ja rettelöinneillä.

35


Impposen tappoa seurannut tuomio ja sopeutumattomuus vankilaelämään johti karkauksiin. Siitä alkoi kierre, joka muovasi Matti Haapojasta jonkin sellaisen, joka nykypäivänä käsitetään sarjamurhaajaksi. Hänelle ei ole löytynyt sopivaa vertailukohtaa edes myöhempien aikojen rikollisista. Joskus Haapoja tappoi uhrinsa taloudellisen hyödyn vuoksi, mutta esimerkiksi Maria Salosen murha jäi vaille järjellistä motiivia. Karkumatkoillaan hänellä saattoi olla mukanaan rikostoveri, jonka hän otti pois päiviltä kun tämä kävi hänelle hyödyttömäksi. Haapoja pyrki vierittämään vastuuta omista teoistaan toisten ihmisten niskaan ja antoi itsestään kaunistellun kuvan. Käräjillä hän käyttäytyi välinpitämättömästi, jopa ylimielisesti. Salosen murhaa hän kuvaili käräjäsalissa täysin tunteettomasti osoittamatta minkäänlaista katumusta: ”Siihen minä sen sitten heitin. En katsonut liekö kuollutkaan. Vielähän tuo taisi potkia, kun lähdin pois.” Haapojassa on useita vaikeaan persoonallisuushäiriöön viittaavia piirteitä. Tätä oletusta tukevat myös aikalaistodistukset. Historiankirjoitukset, Haapojasta kirjoitetut lehtijutut ja hänen tekemiensä henkirikosten kuvaukset eivät missään määrin viittaa siihen, että Haapoja olisi ollut mielisairas. Päinvastoin häntä pidettiin jo kotiseudullaan siivona ja tasapainoisena nuorukaisena, jonka ainoa huono taipumus oli rikollisuus. Alkoholia hän käytti melko vähän.

Va l le s m a n n i a nto i s a m a l la m i ta l la Kansanlaulun Kauhavan rumalla vallesmannilla tarkoitetaan Adolf Hägglundia. Hänestä tuli Kauhavan nimismies 26-vuotiaana 1864, kun kukaan muu ei virkaan halunnut. Aikalaiskirjoitukset kuvailevat Hägglundia isoksi, karskiksi ja komeaksi mieheksi, jonka äänessä oli käskevä sävy. Hägglund ei epäröinyt tarttua pamppuun laittaessaan rikollisia kuriin. Hän taisteli häjyjä vastaan näiden omilla keinoilla – pelolla ja väkivallalla. Hägglundin menetelmät menivät monesti liiankin pitkälle. Pampun eteen joutuivat usein myös pienemmät rötöstelijät ja liian äänekkäästi elämöineet humalaiset. Hägglund otti erityisesti Isotalon ja Rannanjärven sakit ajojahtinsa kohteeksi ja päätti saattaa heidät edesvastuuseen keinolla millä hyvänsä. Hän nosti kanteen Isotaloa vastaan 1858 sattuneesta taposta, josta häntä oli aikoinaan syytetty. Hägglund etsi käsiinsä todistajia, jotka vuosien jälkeen väittivät nähneensä Isotalon tappaneen erään rengin. Vaikka vastakkaisia todistajiakin oli, Isotalolle langetettiin lopulta 12 vuoden kuritushuonerangaistus, jonka hän suoritti Turun Kakolassa.

”Ei saa laulaa Rannanjärvestä, Rannanjärvi on kuollu. Rannanjärven hauralle on marmoripatsas tuotu.”

”Poliisimestari kertoi, että hän on harvoin tavannut miestä, joka olisi niin selväpäinen ja loogillinen. Hänen puhe- ja kielitaitonsa on ihmeellinen”, kirjoitti Päivälehti Haapojasta lokakuussa 1890. Aikalaiskertomusten mukaan Haapoja oli poikkeuksellisen älykäs mies, josta olisi toisenlaisissa olosuhteissa saattanut tulla suurmies muutenkin kuin rikollisuuden saralla. Yhtenä esteenä oli hänen lyhytjännitteisyytensä. Haapojan on mainittu olleen myös sosiaalisesti kyvytön. Kuvaukset Haapojan persoonasta antavat ymmärtää hänen olleen psykopaatti. Traumaattinen lapsuus yhdistettynä impulsiivisuuteen ja väkivaltaan altistaviin perinnöllisiin tekijöihin löytyy lukuisten sarjamurhaajien taustalta.

”Isontalon Antti ja Rannanjärvi, ne jutteli kaharen kesken: Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, niin minä nain sen komian lesken.” Haapoja ei katunut rikoksiaan. Hän ymmärsi itsekin niiden tuomittavuuden. Salosen murhaoikeudenkäynnissä tuomari kysyi Haapojalta, katuiko tämä tekoaan, ja mainitsi sen voivan lieventää tuomiota. Haapojan vastaus oli karu, mutta osuva: ”Mahdotonta lieventää. Ei teillä pykälät piisaa rankaisemaan minua, niin kuin ansioni olisi.”

”Ei ole enää kahtatoista vuotta!” Isotalon kerrotaan vitsailleen ensimmäisen Kakolassa viettämänsä päivän jälkeen. Rannanjärvi tuomittiin useista lievemmistä rikoksista tuntuviin sakkoihin, raipparangaistukseen ja vesileipävankeuteen. Yrjö Alanen ylistää kirjassaan Puukkojunkkarien aika Hägglundia mieheksi, joka kukisti Härmän häjyjen mahdin.

Mu u tto l i i ke vei häj y t mu k a n a a n Virkavallan valpastuminen ei ollut ainoa häjyjen aikakauden päättymistä selittävä tekijä. Samoin kuin ilmiön synnylle, myös sen katoamiselle oli monia eri syitä. Etelä-Pohjanmaalle oli muodostunut työvoiman ylitarjontaa, joka johti siihen, etteivät nuoret voineet enää käyttäytyä ihan miten tahansa, mikäli halusivat saada töitä. Häjyilyn hiipuminen ajoittui myös vaiheeseen, jossa siirtolaisuus voimistui. Vaasaan vuonna 1883 tullut rautatie edesauttoi pohjalaisten siirtymistä leveämmän leivän toivossa maailmalle. Siirtolaisia oli paljon varsinkin niissä sosiaaliluokissa, joihin häjytkin kuuluivat. Isojen Anttien siirtyessä syrjään häjyille ei enää löytynyt johtajia. Isotalo ei vankilasta päästyään palannut rikosten pariin. Hän vietti loppuelämänsä kotikylässään Ylihärmässä vapaudesta nauttien.

36


Rannanjärveä tuomio ei täysin rauhoittanut. Hän ei syyllistynyt enää rikoksiin, mutta eli muuten railakasta elämää hamaan loppuun asti. Häjyn luonne koitui lopulta hänen kohtalokseen. Antti Rannanjärvi kuoli 1882 tappelun yhteydessä saamaansa puukoniskuun.

Lähteet:

Alanen, Yrjö: Puukkojunkkarien aika (1931)

”Sitä minun ei sovi sanoa, jottei ole kuritettu minua minun lapsuuteni ajalla, sitä olen tainnut saara vähän liiaksikin, joka onkin minun luontoni karaissut eli tehnyt kovaksi, ja luullakseni se onkin kovaluontoiselle lapselle juuri samanarvoista kun koittaisitte tulta öljyllä sammuttaa.” - Matti Haapoja

Ervasti, Kaijus: Murhamiehen muotokuva – Matti Haapoja 1845-1895 (VAPK-kustannus 1992) Ylikangas, Heikki: Puukkojunkkareitten esiinmarssi (1976)

Toimittaja: Jesse Mäntysalo Kuvaaja: Vanessa Riki

odista uutisoidaan yhä vähemmän. Vuonna 2011 amerikkalaisessa mediassa Afganistanin sotaa käsittelevien otsikoiden osuus oli kaksi prosenttia kaikista uutisista. 2010 osuus oli neljä prosenttia. Mistä nykyinen trendi sitten johtuu? Ovatko mediamogulit havahtuneet huolehtimaan mahdollisista lasten menettämistä yöunista? Halutaanko ihmisiä suojella shokeeraavilta kuvilta? Tuskin. Persianlahden sodan aikana Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin pr-osasto oli laskelmoinut, että sodan kannatus kasvaisi esittämällä onnistuneita täsmäiskuja. Videoita pyöri uutiskanavilla ympäri vuorokauden, vaihtuen välillä tietokonegrafiikoihin joissa fetissinomaisella tarkkuudella esiteltiin ”älypommien” teknisiä tietoja. Yhdysvallat on koko ajan tarkempi siitä, miten sota mediassa esitetään. Taustalla ovat toisinaan myös yksittäisten tahojen taloudelliset intressit. Mediajätti MSNBC:n osakkeenomistaja General Electric saa vuosittain useita satojen miljoonien tilauksia sotateollisuusyrityksiltä. Tällaiset yhtiöt miettivät melko tarkkaan, mihin sävyyn ne sodasta uutisoivat. Uutisyleisön lisäksi myös sotilaiden kokemus sodasta muuttuu. Yhdysvallat käyttää yhä useammin ilmapommituksissa miehittämättömiä lennokkeja, joita voidaan ohjata tuhansien kilometrien päästä. Lennokkien käyttö suojaa sotilaiden fyysiseen turvallisuuden lisäksi myös psyykkistä puolta.

Toimittaja: Aleksi Kyyrö

S

Kaukana kavala sota

Armeijan tutkimuksissa on todettu, että sotilaiden riski sairastua post-traumaattisiin stressihäiriöihin pienenee sen myötä, mitä kauempaa he ovat vihollisen tappaneet. Mustavalkoisen hahmon räjähtämistä kappaleiksi tukikohdan videoruudulla ei koeta yhtä raflaavana kuin reaalimaailmassa. Kotisohvilla ihmisiä viedään kauemmaksi sodasta myös puheen tasolla. Uutisissa kuulee yhä harvemmin puhuttavan enää sodista. ”Sota” korvataan usein neutraalimmalla termillä kuten ”konflikti” tai ”sotilasoperaatio.” Tuhansia kuolonuhreja aiheuttaville pommituksillekin löytyy jokin orwellilaiselta haiskahtava kiertoilmaisu, kuten ”keskitason sotilaallinen interventio.” Vaarana onkin, että sodat muuttuvat uutisissa pikkuhiljaa pelkäksi kaunistelevaksi retoriikaksi ja tilastoiksi. Ne muuttuvat steriileiksi ja koskettavat lopulta enää harvempia sodan ulkopuolisia. Tilastotiedot jäävät pelkiksi numeroiksi, kun humanitaariset seuraukset pysyvät poissa uutiskuvista, silmistä ja mielistä. Irakin sodassa kuoli joidenkin arvioiden mukaan yli miljoona ihmistä ja 4.7 miljoonaa joutui pakolaisiksi. Tilastojen luvut kuitenkin unohtuvat helpommin kuin kuollutta lastaan sylissään pitelevän äidin kasvot. Ne muistuttavat sodan todellisesta luonteesta enemmän kuin yhdenkään kenraalin lausunto tai lehdistölle suunnattu tiedonanto. Ne antavat sodalle sen todelliset kasvot. Jotta emme unohtaisi.

37


Toimittaja: Elisa Kallanto

Lihasten ja järjen balanssi

W

uhuu! Koko Suomi pumppaa rautaa ja kerää massaa bootyyn. Nyt ollaan siis oikeilla jäljillä, sillä anorektinen laihuus ei ole enää in. Mitä ihmettä tapahtuu? Palataan syksyyn 2012. Suuri osa suomalaisista on päättänyt jälleen kerran päästä kuluneen ja ehkä sitä edeltävänkin kesän kiloista eroon ja aloittaa dieetin eli suomeksi sanottuna laihdutuskuurin. Salijäsenyydet myyvät ennätystahtiin, ja tulevat himotreenaajat säntäävät salille. ”Nyt itkee läski”, kuuluu yhden jos toisenkin suusta. Lokakuun loppuun mennessä salille mahtuu taas, eikä ryhmäliikuntatunneillakaan ole ruuhkaa. Rohkeimmat ovat aloittaneet pikkujoulukauden, sillä kerkiäähän sitä taas dieettaamaan joulun jälkeenkin. Tammikuun 2013 koittaessa salijäsenyydet päivitetään jälleen ja, jos et tässä vaiheessa omistanut ainuttakaan salikorttia, niin hyi häpeä! Parin viime vuoden aikana fitneksen suosio on kasvanut niin maailmalla kuin Suomessakin huomattavasti. Vaikka kaikki eivät treenaakaan kisakuntoon, silti salikansaa katsoessa huomaa selvän muutoksen: yhä useampi tuntuu tietävän mitä tekee, tai jos ei tiedä niin feikkaa todella hyvin. Televisio on pullollaan ohjelmia, joissa tähdätään pussikeittodieettien sijaan elämäntapamuutokseen, ja moni ikilaihduttaja onkin ottanut neuvosta vaarin. Kaikkien paheksuma tosi tv -hömppä on ehkä tuonut sittenkin jotain hyvää, vaikka tiedän, että tälläkin hetkellä moni pyörittelee silmiään ja tuhahtelee ruudun toisella puolella. TV:n lisäksi motivaatiota uuteen elämään antavat blogit, mutta ennen niitä riisutaan nyt kuitenkin nämä maailmaa ruusuiseksi väärentävät lasit pois. Syötän googlen hakukenttään fitness ja edessäni on lukematon määrä enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyviä blogeja. Availen niitä yksitellen ja usko parempaan loppuu. Pikakelauksen jälkeen yhteenvetona voi vain todeta: taitaa tulla aikamoinen tungos seuraaviin Bikini Fitness -kisoihin! Viimeistään kuntosalin pukuhuoneessa selviää, kenellä homma on oikeasti hallussa, sillä jos henkilö X kaivaa laukustaan pinkin Dietmix Shakerin, täytyy kyseessä olla oikea fitnessfriikki. Ilman muuta palautusjuoma on ihan must, kun hikipisaroita on vuodatettu vuorotellen juoksumatolla ja kuntopyörässä, unohtamatta niitä parin kilon käsipainoja. Arvostan, ihailen ja ehkä jopa hieman kadehdin heitä – tai lähinnä heidän motivaatiotansa – jotka todella ovat tikissä kunnossa. On myös hienoa huomata, että yhä useampi haluaa todella laittaa elämänsä remonttiin ja jopa onnistuu siinä. Mutta siinä vaiheessa, kun kirkkain silmin hehkutetaan ruukkusalaatin ja rasvattoman raejuuston voittamatonta comboa sekä kaivetaan leffassa karkkipussin sijaan proteiinipatukka laukusta, ei minulla ole enää mitään lisättävää.

38


Kuvat: Pia Saarikettu

39


URHEILU

S

Kirjoittaja: Matias Autio/Urheilujournalismi

uomalaiset saivat eräänä maaliskuisena maanantai-iltana kylmää vettä niskaansa. Yleisradio näytti televisiossa Sinivalkoinen valhen -dokumentin, joka sai varmasti monet kansalaiset ahdistumaan ja menettämään yöunensa, vielä keskellä arkea. Eikö YLE voinut säästää meitä ja näyttää tätä auki repivää todellisuuden tyrmäysiskua vaikka perjantaina, jolloin yöunien menetys ei vaikuta seuraavaan työpäivään.

Kuva: Veera Ruoholinna

Ei pidä ruotia vain hiihtoa, vaan pitää avata epäilevä katse koko urheilukentälle. Mieleen vyöryvät suomalaiset kiekkosankarit, jotka ensimmäisen NHL-kautensa jälkeen palaavat kesälomille taskut täynnä pätäkkää. Ansioiden lisäksituomisina on myös uusi komea leuka ja kassakaapin kokoiset hartiat. Ihan eri tasolla on pohjoisamerikkalainen fysiikkaharjoittelu. Kaikki on siellä suurempaa, myös punttisalin painot.

Vuosia kiljuneet kohuotsikot hiihtäjien dopingin käytöstä ovat saaneet meidät turtumaan. Maanantai-illan dokumenttiin oltiin vain pakattu kaikki tämä tieto ja ripoteltu reilusti uusia näkökulmia päälle, monen vatsanpohjalta kouraisi. Ruma on tuo kokonaisuus pinnan alla.

Uskokaamme siihen, että Mikael Granlundin löytää uudella mantereella täyteläiset aamupuurot ja voimat saataisiin kunnon lätkämiehen tasolle. Amerikkalainen tapa tehdä pojista miehiä on kuitenkin aina ollut kaikkien tiedossa ja yleisesti suvaittua. Kuinka moni aidosti uskoi katsoessaan Superbowlia, että kaikilla gladiaattoreilla on puhtaat jauhot pussissa?

Erityisesti meiltä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa syntyneiltä lapsilta veti dokumentti voiteet pohjista. Meiltä, jotka olimme vielä vuosituhannen vaihteessa nuoria ja uskollisia urheilu sankareiden palvojia. Anti-sankaruuden julki-tulemisesta ja siitä johtuneesta järkytyksestä olemme tietysti jo päässeet yli, mutta haavojen auki repiminen ja epärehellisyyden systemaattisuus saa voimaan pahoin.

Monien mielestä doping pitäisi sallia kokonaan, jolloin urheilu olisi kaikille yhtä reilua. Urheilijat muuttuisivat parissa vuodessa kirjaimellisesti yli-ihmisiksi. Satanen juostaan yhdeksään sekuntiin, jalkapalloilijat eivät pysähdy 90 minuutin aikana kertaakaan ja kontaktilajien ryminät muistuttaisivat autourheilun romurallia. Kaikki vaihtoehdot miellyttäisivät varmasti penkkiurheilijaa.

Pitkän linjan “doping-guru” Jarmo Punkkinen valmentaa vielä nykyisinkin koko kansan ampumahiihtäjää Kaisa Mäkäräistä. Vuoden 2011 urheilugaalassa, kun Mäkär��inen julistettiin vuoden urheilijaksi, oli Punkkinen ensimmäinen, jota ampumahiihtäjä riensi halaamaan. Kaisan hiihtovauhti on vuodesta toiseen ollut se ase, jolla on palkintopallille kiivetty. Ammuntatarkkuuteen tuskin ollaan vielä löydetty sihdinparantajaa. Ehkä sekin osa-alue saataisiin kuntoon kiekkoleijonien opein kannabiksella. Sehän tunnetusti rauhoittaa.

Olympialaisista tulisi formula ykkösten omainen kilpavarustelun sotatanner. Mikä suurvalta on etevin superihmisen kehittäjä ja kenellä on moderneimmat mömmöt laboratoriossaan? Tällaisen ratkaisun eteen heittäytyisivät imaami ja paavi poikittain. Ihmisten ylenpalttiseen muokkaamiseen on aina ollut eettisesti kimuranttia. Urheilun kannalta, hyvä niin.

No, ei leimata syyttömiä ja maalata piruja seinille. Kaisa tiedetään erittäin lahjakkaana harjoittelijana ja Punkkinen maailman parhaimpiin kuuluvana valmentajana. On kuitenkin kaiken tiedon nojalla sinisilmäistä olla ajattelematta karmaisevaa mahdollisuutta yhä kukoistavasta douppauskulttuurista.

Jos haluaa nähdä täysin eettisesti puhdasta ja rehellistä kilpaurheilua, saa rajata aika määrän lajeja pois. Kyseenalaisia keinoja ei kaihdeta voiton saavuttamiseksi. Siitähän kilpaurheilussa on kyse, kaikkensa tekemistä tuloksen eteen. Kaikki luonnollisesti haluavat olla parhaita ja urheilijat tahtovat tulla muistetuiksi. Addiktio, joka tyydytetään vain kullalla. Sen ansiosta me rakastamme heitä, urheilusankareita.

40


Esteratsastus palaa STADIKALLE

E

Syksyllä estehevoset palaavat 61 vuoden jälkeen Olympiastadionin nurmelle. Viime kerran stadionilla on kilpailtu esteratsastuksessa Helsingin Olympialaisten päätöskilpailussa 1952. steratsastuksen Grand Prix -sarjan finaali järjestetään Olympiastadionilla 14.–15.syyskuuta. Mahdollisuus järjestää kilpailut historiallisesti arvokkaalla, nurmipohjaisella areenalla tuli yllättäen. Esteratsastus oli aiemmin perinteisesti olympialaisten päätöslaji, ja kisojen viimeisenä päivänä ratsastajat pääsivät stadionille kilpailemaan täyden katsomon edessä.

Suomen Ratsastajainliiton (SRL) tavoitteena on järjestää koko perheen tapahtuma, jossa nähdään muutakin hevosalan ohjelmaa, ja joka houkuttelee katsomoon muitakin kuin normaalisti kisoissa käyviä. Muut ratsastuksen lajit, kuten koulu- ja kenttäratsastus, vikellys, lännenratsastus ja valjakkoajo, esitellään erilaisissa näytöksissä. Aikaisemmin GP-sarjan finaali on järjestetty myös historiallisella Laakson ratsastusstadionilla Helsingissä. Osakilpailut käydään kesän aikana Ypäjällä, Savonlinnassa, Salossa, Hangossa ja Lappeenrannassa. - On todella hienoa saada Olympiastadionille uusia lajeja, kuten ratsastus. Toivon ja uskon, että nekin ratsastuksen ystävät, jotka eivät normaalisti käy kilpailuissa, voisivat tulla seuraamaan tapahtumaa stadionille, joka on helposti tavoitettavissa, toteaa Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen Olympiastadionin nettisivuilla.

Sunnuntaina hypätään olympiarata Sunnuntaiaamupäivällä kilpailussa palataan historiaan. Kutsuratsukot hyppäävät nimittäin Helsingin Olympialaisten Grand Prix -radan. Björn Strandellin suunnittelema rata oli 786 metriä pitkä ja sisälsi 13 estettä. Esteiden maksimikorkeus oli 160cm, ja vesihaudan pituus huimat viisi metriä. - Teemme radasta soveltaen nykypäivään ja kutsutuiden ratsukoiden tasoon sopivan. Myös estekalusto on moderni, kertoo radan toteutuksesta vastaava kansainvälinen ratamestari Aki Ylänne SRL:n nettisivuilla. Helsingin olympialaisissa ratsastuksessa kilpailtiin koulu-, kenttä- ja esteratsastuksessa. Jokaisessa lajissa kilpailtiin sekä henkilökohtaisista että joukkuemitaleista. Olympiahistoriassa ensimmäistä kertaa myös naiset saivat osallistua kouluratsastukseen. Aiemmissa olympialaisissa valtaosa kilpailijoista oli upseereita, mutta Helsingissä jo puolet kilpailijoista oli siviilejä. Ruotsi oli ratsastuksen menestynein maa, jonka kilpailijat ottivat neljä kultamitalia kuudesta. Esteratsastukseen osallistui 52 ratsastajaa 20 maasta. Suomea edustivat Henrik Lavonius, Viktor Jansson ja Mauno Roiha. Joukkueenjohtajana toimi Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth.

Yhteistyötä jääkiekkoseurojen kanssa Ylen Urheiluruudun mukaan hevosten tuominen Olympiastadionille ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyötä jääkiekkoseurojen kanssa. Jokeri ja HIFK kohtaavat jälleen ensi kaudella Olympiastadionilla, kun Talviklassikko pelataan 1.3.2014. Tapahtumat mahdollistavat toisensa, koska sekä esteratsastuskisat että talviklassikko pilaavat stadionin nurmen. Talviklassikon jälkeen nurmikenttä pitäisi joka tapauksessa uusia kesällä 2014. Näin SRL, Jokerit ja HIFK voivat jakaa nurmenkorvaamisen kulut. Toimittaja: Meeri Kataja Kuvaaja: Jonna Yletyinen

41


Espoon Bluesin

O

n talvinen lauantai-ilta. Espoon Blues pelaa veitsi kurkulla kauden toiseksi viimeistä kotiotteluaan yli 5000-päisen katsomon edessä. Vastassa oli niin ikään pudotuspelipaikasta taisteleva SaiPa. Ainoastaan voitolla espoolaiset säilyttäisivät mahdollisuutensa playoff-paikkaan. Aiemmin viikolla joukkue oli voittanut TPS:n ja katkaissut samalla yli 10 ottelua kestäneen tappioputkensa. 60 minuuttia myöhemmin Blues on voittanut ottelun täpärästi 4-3-lukemin. Voitto piti joukkueen haaveet pudotuspelipaikasta elossa, jättäen espoolaiskiekolle pientä toivoa. Viikkoa myöhemmin unelmat murskaantuivat Tampereen illassa. Sarjan viimeisenä ollut Ilves tyrmäsi heikosti pelanneen espoolaisjoukkueen 5-2. Seitsemän vuotta kestänyt playoffputki oli saanut päätöksensä. Pettymykselliseen loppuun päädyttiin monien vaiheiden kautta. Tällaista lopputulosta ei olisi voinut aavistaa syyskaudella.

Loistava Startti Kauden 2012-2013 alussa espoolaiset pelasivat liigan parasta kiekkoa ennakkoluulottomalla sekä rohkealla asenteellaan. Pelaajista erityisesti ’’Teho-Teemut’’ eli Teemu Rinkinen ja Teemu Ramstedt viihdyttivät kansaa Espoon mittapuulla kovilla maalimäärillä. Ramstedt myös valittiin kuukauden pelaajaksi syyskuussa.

Joukkueen maalivahti Juuso Riksman oli kuin muuri Bluesin maalilla päästäen syyskuun aikana vain yhdeksän maalia viidessä ottelussa. Vastuuta maalilla sai myös Antti Ore, joka pelasi kolmessa ottelussa. Syyskuun aikana Blues kärsi ainoastaan yhden tappion kahdeksassa ottelussa. Tässä vaiheessa oli vielä lupa odottaa suuria tekoja.

Täydellinen mahalasku Seuraavan kuukauden aikana espoolaisten peli kääntyi päälaelleen. Joukkue kärsi peräti kuusi tappiota. Tappioista oli jo vaistottavissa jyrkän alamäen alkua. Sairastuvalta palannut espoolaisseuran kapteeni Arto Laatikainenkaan ei ollut enää entisessä kunnossa, sillä pitkään kestänyt loukkaantuminen oli hidastanut konkaripakin menoa entisestään. Suuri käännekohta lokakuussa oli myös julkistaa kesken kuluvan kauden päävalmentaja Lauri Marjamäen tuleva lähtö joukkueesta. Marjamäki siirtyy ensi kaudeksi valmentamaan Oulun Kärppiä. Kauden edetessä Espoon Bluesia varjostivat myös lukuisat loukkaantumiset. Tammikuussa pelattu nuorten mm-turnaus toi espoolaisille erittäin kovan takaiskun. Joukkueen syyskauden maalipyssy Miro Aaltonen loukkasi vakavasti polvensa Suomen ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan.

42


Aaltosen polvi leikattiin, eikä mies enää tämän jälkeen liigaotteluissakaan pelannut. Tammikuun puolivälissä Bluesin tehokenttä koki totaalisen hajoamisen. Ramstedt sai korkean tarjouksen venäläiseltä SKA Pietarilta, jonka seurauksena Blues luopui hänestä rahan himossa. Ketju oli toki hajonnut jo aikaisemmin Niko Niemisen loukkaannuttua aikaisemmin. Ramstedtin lähtö oli kuitenkin viimeinen naula kakkoskentällisen arkkuun. Tähän vielä lisättynä Camilo Miettisen lähtö Tepsiin, sekä Mika Hannulan karkaaminen vihollisseura Helsingin IFK:hon, saatiin katastrofin ainekset valmiiksi.

lähes yksinomaan maalivahtipelillään. Bluesista puuttuvat viime kaudella kunnolliset rouhijat, joiksi Nyholmia ja Ståhlhammaria ei voida laskea. Myös junioreille tulisi antaa enemmän mahdollisuuksia, todisteena B- ja A-junioreiden finaalipaikat ja SM-kullat. Juniorityö onkin espoossa yksi Suomen parhaista.

Ensi kaudella puhaltavat uudet tuulet Eilen julkistettiin Bluesin uusia pelaajasopimuksia. Uusina vahvistuksina seuraan siirtyivät Siim Liivik sekä paluumuuttaja Mikko Koskinen. Molemmat pelaajat tulevat olemaan suuri apu joukkueelle.

Kukaan ulkomaalaisvahvistuksista

ei kuluvalla kaudella päässyt siihen

Liivik on joukkuepelaaja ja hengenluoja, joka pelaa jokaisen tilanteen tunteella loppuun. Mies sopii täydellisesti periksiantamattomaan espoolaisryhmään. Liivik tunnetaan myös ajoittaisista ylilyönneistä. Aikaisemmin Hifk-kasvatti on pelannut lähinnä neloskentällisessä sekä alivoimassa. Liivik on myös edustanut Suomen nuorten maajoukkuetta vuoden 2008 MM-turnauksessa, joten lahjakkaasta pelaajasta kyse siinäkin mielessä. Koskinen taas voi olla ensi kaudella itse varmuus tolppien välissä. Paluumuuttaja oli suuressa roolissa Bluesin menestyksessä kaudella 2008-2009 ja ryösti kesken kauden ykkösmaalivahdin paikan Bernd Bruckleriltä. 24-vuotias vantaalainen pelasi tuona kautena 33 ottelua liigan kolmanneksi parhaalla torjuntaprosentilla ja oli ehdokkaana vuoden tulokkaaksi.

kuntoon mitä heiltä odotettiin. Tilalle ostetut ulkomaalaisvahvistukset Vladimir Dravecky, Ryan Vesce ja Mark Lee eivät kukaan onnistuneet vakuuttamaan joukkueessa samalla tavalla kuin Hannula tai varsinkaan Ramstedt. Myöhemmin kaudella Hannula olikin tärkeässä roolissa nostamassa Hifkiä pudotuspeleihin. Lisäksi joukkueeseen saapui duunaripelaajia, kuten Robert Nyholm ja Tomi Stålhlhammar joita Espoossa oli jo ennestään enemmän kuin tarpeeksi. Näiden niin sanottujen turhien pelaajien sijaan Bluesin olisi pitänyt antaa enemmän vastuuta lupaaville nuorille pelaajilleen. Nyt esimerkiksi lupaavat nuoret pelaajat A-junioreista Robert Rooba ja Nico Nyberg saivat vain satunnaista vastuuta neloskentässä. Helmikuu oli lopulta kuitenkin kuukausista se synkin espoolaisille. Blues ei saavuttanut kuin kaksi voittoa koko kuukauden aikana ja tammikuussa alkanut tappioputki oli jo ehtinyt kasvaa yli kymmenen ottelun mittaiseksi. Joukkue oli vajaa kuukaudessa pudonnut kuuden parhaan joukosta pudotuspeliviivan alle. Maaliskuussa Blues otti vielä kaksi voittoa, mutta ero vastustajiin oli kasvanut jo liian suureksi. Espoolaiset jäivät ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ulos pudotuspeleistä.

Jos tilanne olisi ollut toisin Espoolaisten kausi päättyi pettymykseen, mutta syitä siihen voitaisiin spekuloida loputtomiin. Suurimpana syynä yleisesti ottaen pidetään avainpelaajien myymistä ulkomaille. Pelaajien myynti ei kuitenkaan ole ainoa syy Bluesin mahalaskuun Itse asiassa ainoa tähtipelaaja, joka lähti seurasta oli Ramstedt. Ramstedtin panosta joukkueessa ei pidä kuitenkaan vähätellä olihan mies tehokkain pelaaja espoolaisjoukkueessa. Toinen syy Bluesin sukellukseen voisi olla maalivahtien jatkuva kierrätys. Menestyvä seura ei voi peluuttaa kolmea maalivahtia vuoron perään. On löydyttävä se selvä ykkösvahti, joka pystyy pelaamaan illasta toiseen varmoin ottein. Tosiasia on kuitenkin myös se, että jos Blues olisi edes yhden ottelun voittanut tappioputkensa keskellä, voisi tilanne olla toinen. Tuolloin joukkueen kausi olisi alkanut uudestaan ja uusi nousu olisi ollut mahdollinen. Esimerkkinä Porin Ässät. Joukkue oli ennen helmikuuta playoff-viivan ulkopuolella. Tämän jälkeen tapahtui kuitenkin ilmiö nimeltään Antti Raanta. Ässät voitti seuraavat 15 peliään

Lisäksi Blues on solminut tärkeitä jatkosopimuksia junioreidensa kanssa. Tärkein kiinnitys jatkosopimuksista oli Juuso Ikonen, joka kuuluu suomalaisten nuorten liigapelaajien eliittiin. 18-vuotias espoolaisen jääkiekon kulmakivi löi itsensä läpi jo toissa kaudella. 41 pistettä A-junioreissa toivat Ikoselle näytönpaikan liigajoukkueessa suoraan kakkoskentällisessä. Nuorukainen kiitti vastuusta ja tehtaili 20:ssä ottelussa yhdeksän pistettä. Ensi kautta varten Ikoselle pedataan entistä suurempaa roolia jopa ykkös- tai kakkoskentässä. Espoolainen varataan ensi kesänä NHL:ään ja uusi sopimus on vuoden mittainen. Aika näyttää nähdäänkö Ikonen vuoden päästä taalaliigassa. Myös uusi päävalmentaja valinta näyttäisi päällisin puolin hyvältä, sillä Jyrki Aho luotsasi Jypin vuosi sitten Suomen mestariksi. Ahon pesti virallistetaan heti Jypin pelien päättyessä. Jatkoajan Blues-foorumin mukaan tuore päävalmentaja toisi Olli Malmivaaran mukanaan Espooseen. Malmivaara toisikin hyvää kokemusta ja puolustusosaamista espoolaisten varsin kokemattomaan puolustukseen. Lähtijöitä Bluesista olisi näillä näkymin muutama. Kristian Kuuselan siirto Tapparaan on julkistamista lukuunottamatta selvä. Kuuselan lähdön myötä espoolaiset menettävät runsaasti kiekollista osaamista. Ulkomaalaispelaajista jokainen lähti, mutta ehkä hyvä näin. Kukaan ulkomaalaisvahvistuksista ei kuluvalla kaudella päässyt siihen kuntoon mitä heiltä odotettiin. Tulevalle kaudelle Blues on kertonut katsovansa ulkomaiset pelaajat kaikessa rauhassa, jotta niin sanotut flopit jäisivät vähäisiksi. Bluesin ensi kauteen valmistautuminen on siis jo hyvässä vauhdissa, sillä espoolaisseurassa elää suuri halu palata SM-huipulle. Toimittaja: Joni Ahokas

43

Kuvat: Johanna Erjonsalo


-tradition juhlaa

44


elmikuun ensimmäinen viikonloppu. Joka vuosi. Suomessa kauppiaat hierovat käsiään tyytyväisinä, koska hyvän katteen omaavat ulkomaiset oluet (lähinnä yhdysvaltalaiset) tulevat luultavimmin loppumaan hyllyistä. Toivottavasti kanansiipien ja hot dog -tarvikkeiden tilausmäärät on tarkistettu. On Super Bowl -viikonloppu. Suomessa tämä koskee lähinnä vain sunnuntain ja maanantain välistä yötä. Yhdysvalloissa Super Bowliin lataudutaan kokonaisen viikon ajan. Lajiin perehtyneet tietävät jokaisen tarkan yksityiskohdan ja tilaston, mitä loppuotteluun liittyy. Mediat ottavat selvää kaikista pienistäkin faktoista, jotta mikään herkullinen asia ei jää avaamatta ennen vuoden tärkeintä koitosta. Kun Super Bowl -ilta koittaa, ystävät kokoontuvat usein sitä katsomaan samaan paikkaan. Jokainen on ottanut vapaata tai iltavuoron seuraavan päivän töistä. Kaupassa on käyty. Jenkkioluita, kanansiipiä, hot dog -ainekset, limua, sipsiä jne. Rahaa on palanut ja paljon. Jostain on vain kehittynyt päähän ajatus, että ottelua on katsottava jenkkityyliin mässäillen. Katsotaanko jääkiekon MM-finaalia Venäjä-Ruotsi tällaisella tavalla vaikka jääkiekko on meille ”se laji”? Entä Valioliigan ratkaisukierroksia? Luulen, että ne voivat päästä jo lähemmäs. Ottelussa pelaavat vastakkain asiantuntijat yllättänyt Baltimore Ravens ja kauden alusta asti vahva Super Bowl -voittajaehdokas San Francisco 49ers. Baltimore aloitti runkosarjan hyvin, mutta sen päätösvaiheilla joukkue oli suorastaan pelillisessä kriisissä. Tappioita tuli helpoillekin joukkueille. Ravensin onneksi joukkueen divisioona AFC North oli heikkotasainen tällä kaudella, joten Baltimore otti divisioonavoiton Cincinnati Bengalsin nenän edestä. Runkosarjan jälkeen eräs NFL:n kaikkien aikojen parhaista linjapuolustajista, Ray Lewis, kertoi medialle lopettavansa uransa kauden jälkeen. Vahvasti uskonnollinen Lewis buustasi Ravensin uskomattomaan lentoon, ja joukkue pudotti ennalta vahvempia joukkueita matkalla Super Bowliin.

nä utelen pelistä heidän mielipiteitään, tulee karu fakta esiin. Monet heistä eivät edes tiedä sääntöjä tai finaalissa pelaavien joukkueiden kokoonpanoista ketään pelaajaa. Mikä Super Bowlissa sitten viehättää?

Taloudellisesti ylivertainen urheilulaji Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltojen ehdottomasti suosituin laji perustuen fanimääriin ja katsojalukuihin. Maailman 50 rikkaimman urheiluseuran joukkoon mahtuu joka ikinen 32 NFL-joukkueesta. Forbesin teettämän tutkimuksen mukaan jokaisen NFL-organisaation arvo on vähintään miljardi dollaria. Lajin tuotot Yhdysvalloissa eivät hyödytä ainoastaan seuroja vaan pelaajat tienaavat myös todella hyvin. Forbesin kesäkuussa 2012 tehdyn tarkistuksen mukaan maailman 100 tienaavimman urheilijan joukossa on 30 NFL-pelaajaa. Eli lähes kolmannes! TV:stä seurattuna laji hallitsee myös katsojalukuja. Vuonna 2011 Yhdysvalloissa katsotuimmista 25 ohjelmasta 23 oli NFL-otteluita. Keskimäärin yhtä ottelua seuraa kotioloista 17,5 miljoonaa silmäparia ja siksi se on TV-asemille kulta- tai jopa timanttikaivos. Super Bowl on maailman katsotuin urheiluohjelma vuosittain. Vuonna 2009 jalkapallon Mestareiden liigan finaali FC Barcelona – Manchester United keräsi muutaman miljoonan katsojan enemmän kuin Super Bowl, mutta tämä oli poikkeus. On arvioitu, että finaalia on mahdollista katsoa 200 eri maassa ja että se voisi saavuttaa yli miljardin katsojan maksimissaan. Silti on tutkittu, että vuosittain noin 98 prosenttia katsojista tulee Pohjois-Amerikasta. Katsojaennätys on vuodelta 1982, jolloin yli 40 miljoonaa silmäparia näki San Francisco 49ersin voiton Cincinnati Bengalsista.

Keskimäärin yhtä ottelua seuraa kotioloista 17,5 miljoonaa silmäparia

San Francisco taas oli viime kauden vahvojen esitysten jäljiltä vahvassa iskussa ja selvitti varmoilla otteilla paikan finaaliin. Ainoastaan konferenssifinaalissa Atlanta Falconsia vastaan 49ers oli ajoittain vaarassa hävitä, mutta komeetan lailla NFL:n pelinrakentaja-eliittiin nousseen Colin Kaepernickin avulla joukkue lopulta voitti ottelun. Kisastudioon kokoontuneesta kaveriporukastani valitettavasti kukaan ei finaalijoukkueita kannata, joten oman joukkueen jännittämisen puoli puuttui tänä vuonna paikan päältä. Asiasta useiden tuttujeni kanssa puhuttuani on tullut tosiaan selväksi, että Super Bowl -öitä ei todellakaan harrasta ainoastaan lajiin enemmän perehtyneet. Luokka- ja työkavereistani hyvin moni on katsonut vuosittain sen. Kun seuraavana päivä-

Suurimmat TV-yhtiöt kamppailevat jättisummilla, mikä saa vuosittain Super Bowlin kanavalleen esitettäväksi. Vuodesta 1967 lähtien CBS ja NBC ovat molemmat lähettäneet sen 17 kertaa, FOX seitsemän ja ABC kuusi kertaa. Super Bowlin aikana näytettävät mainokset maksavat yrityksille noin neljä miljoonaa dollaria 30 sekunnin pätkästä. Silti niistäkin kamppaillaan kiivaasti. Elokuvastudiot, elintarvikeketjut ja autovalmistajat hyödyntävät tätä mahdollisuutta eniten. Super Bowl -mainoksista onkin tullut eräs parhaista yksittäisistä mainostustavoista amerikkalaisille yrityksille. Super Bowliin liittyvää sälää, vaatetta ja pikkupurtavaa on arvioitu myytävän noin 12 miljardin dollarin arvosta. Edellä mainittujen faktojen ei pitäisi jättää ketään kylmäksi. Mutta miksi sitten lajia seurataan täällä Suomessa niin kovin vähän?

45


Suomen urheilumediat eivät ole aiempina vuosina juurikaan lajia seuranneet. Emme pääse lukemaan lehdistä lajista ennen kauden pääkoitosta, Super Bowlia. Monilla on mielikuva, että ottelut tulevat meille suomalaisille kovin myöhään. Tosiasiassa ne alkavat sunnuntaisin klo 20.00, 23.00 ja 02.30. Yhdet ottelut pelataan myös torstaisin ja maanantaisin. Ne tosin alkavat Suomen aikaa vasta 03.30. Luulen silti, että suurin syy on lajin vaikea seurattavuus Suomessa. Nettipalvelu NFL Game Pass maksaa vuodessa reilut 200 euroa, eikä monikaan ole valmis laittamaan sellaista summaa lajiin, josta ei paljoa tiedä. Nelonen Pro on vasta viimeisen kahden vuoden aikana ostanut luvan näyttää yhden ottelun suorana viikossa.

Traditio Suurimmalle osalle urheilun vannoutuineista seuraajista Super Bowl on kuitenkin tapa saada kaveriporukka yhteen. Ottelusta niinkään välittämättä, kuulumiset on mukava vaihtaa olutta siemaillen ja hyvää ruokaa syöden. Vaikka pelin alkamisaika on niin vaikea Suomessa kuin se on, on juuri tämä tradition tärkeys monelle se suurin syy, miksi tv:n eteen raskailla silmillä keräännytään.

Taktinen ellei taktisin peli Amerikkalainen jalkapallo on äärimmäisen taktinen peli. Perusideana on 100 jaardin mittaisella kentällä pyrkiä neljällä yrityksellä etenemään kymmenen jaardia, jotta joukkue saa uudet neljä yritystä. Vastustajan päässä odottaa maalialue, jonne pallo on toimitettava hallitusti omalle pelaajalle joko pallo kädessä juosten tai omalle pelaajalle heittäen jotta saa ansaittua voittoon tarvittavat pisteet. Näillä tavoin maalin tehneenä saa täydet pisteet (kuusi) sillä hyökkäysvuorolla, eli touchdownin. Jokaisen touchdownin jälkeen saa vielä yrittää potkumaalia (yksi lisäpiste) tai ylimääräistä yhden pelin hyökkäystä vastustajan maalialueen tuntumasta (kaksi lisäpistettä onnistuessaan). Jos hyökkäysvuoro päättyy potkumaalietäisyydelle ja joukkue ei näe mahdollisuuksia saavuttaa touchdownia, voivat he yrittää potkumaalia kuinka pitkältä tahansa kenttää. Jos se onnistuu, saa siitä kolme pistettä. Joukkueet ja sen valmennustiimit ovat seuranneet vastustajan ryhmityksiä ja pelikuvioita viikkokaupalla, jotta heikkoudet ovat aavistettavissa ja tiedossa. Joukkueiden pelikirjat niin hyökkäyksen kuin puolustuksen osalta saattavat sisältää yli sata erilaista pelikuviota, joita pelaajien on taktisista syistä lähes pakko noudattaa. Yhdenkin pelaajan nukahdus taktisesta kuviosta saattaa olla ratkaisevassa osassa vastustajan onnistuneessa pelissä. Erittäin mielenkiintoisen lisän Super Bowliin tuo tänä vuonna veljesten välinen taisto. Ensimmäistä kertaa amerikkalaisen jalkapallon pääsarjan historian aikana veljespari kohtaa toisensa päävalmentajan asemassa. 49ersin Jim Harbaugh vastaan Ravensin John Harbaugh. Finaaliparin varmistuttua yhdysvaltalaismedia risti ottelun Bro’Bowliksi. Ottelut kestävät noin kolme tuntia, joista aktiivista peliaikaa on tasan tunti. Kärsimättömimmät eivät jaksa keskittyä peliin, josta kaksi kolmasosaa on mainosten ja tilastojen näyttämistä. Tämä on suurin ongelma, joka on esiintynyt tuttujeni joukossa jotka Super Bowlin haluavat katsoa. Muutamat ovat myöntäneet kiinnostuvansa ainoastaan puoliaikashowsta ja sen massiivisesta toteutuksesta.

46


Kun kysyin noin 20 tutultani sosiaalisen median kautta kysymyksen ”Miksi katsot Super Bowlin?” oli yli kymmenen vastauksessa sanat traditio tai tapa. Super Bowlista on toisin sanoen kehittynyt Suomessa penkkiurheilijoiden keskuudessa sosiaalinen tapahtuma.

Tuleva Hall of Fame-pelaaja Ray Lewis saa uralleen sopivan ja suorastaan yliluonnollisen päätöksen Ravensin mestaruuden varmistuttua. Lewisin puhe ottelun jälkeen jää fanien muistoihin eräänä tunteikkaimmista. Legenda pääsee eläkkeelle mestarina.

Itse ottelu päättyy Baltimore Ravensin tiukkaan 34-31-voittoon. Suurin osa medioista piti ennakkosuosikki San Franciscoa lähes varmana voittajana etukäteen. Ottelussa nähdään lukuisia hienoja suorituksia, mutta uudeksi potkunpalautusennätykseksi (108 jaardia) muodostunut Jacoby Jonesin touchdown jää ottelusta parhaiten mieleen.

Super Bowlissa on taikaa. Toimittaja: Edi Lindberg Kuvaaja: Johanna Erjonsalo Lähteet: forbes, YLE, behindsteelcurtain

47


Punainen

kissa a t l a a m n a ohj

P

Kiekko liukuu jäällä maalivahdin ohi. Katsojat pidättävät hengitystään tuomarin tarkastaessa maalia nauhalta. Maalin var mistuttua, repeää riemu lopullisesti katsomossa. Ihmiset nousevat ylös hurraamaan puna-asuisten tyttöjen heilutellessa punaisia pyyhkeitä ja valkoisia huiskuja musiikin pauhatessa hallissa. Jenni Aho istahtaa Helsingin jäähallin por taille ja laskee vakoiset pom-pomit viereensä. Jäällä peli jatkuu ja yleisö rauhoittuu hetkeksi.

Cheerleadermäinen aurinkoisuus ei katoa pelin päätyttyäkään

Pelkällä cheerleadauksella ei elä, sillä Big Red Catsien tanssijat eivät saa palkkaa. ”Olen aina tykännyt tanssia. Vanhempani huomasivat sen minun ollessani pieni, ja veivät minut tanssitunneille Ouluun”,

Tulevaisuuttaan Jenni ei ole vielä kovin pitkälle suunnitellut. Suunnitelmiin kuuluvat ainakin tanssiminen ja ehkä jatkokoulutus graafisena suunnittelijana. ”Sen pidemmälle en uskalla elämääni suunnitella”, hän naurahtaa. Jennin haaveena olisi myös palata vielä joskus kotikulmille Ouluun. ”Jotenkin olen vain jämähtänyt Helsinkiin”, Jenni nauraa.

48

Kuvaaja Jami Hellman

”Tanssi on aina ollut osa elämääni”

Helsinkiin Jenni päätyi noin viisi vuotta sitten. Kun sairaanhoitajaksi opiskelu Hyvinkäällä ei sittenkään tuntunut omalta jutulta, päätyi Jenni opiskelemaan graafista suunnittelua Helsingin Käpylän Heltech -oppilaitokseen. Taidekoulua käyneenä graafinen suunnittelu tuntui hänestä luonnolliselta uravalinnalta.

Toimittaja Elina Velakoski

25-vuotias Big Red Cats Cheerleadersin tanssija Jenni on muutaman käänteen jälkeen päätynyt pieneltä paikkakunnalta Muhokselta, Oulun kupeesta, Helsinkiin. Vaatekaupassa työskennellessään Jenni kuuli silloiselta työkaveriltaan Big Red Cats Cheerleaders -tanssiryhmästä. Uskomatta juurikaan mahdollisuuksiinsa, hän päätti käydä koe-esiintymässä, ja saikin paikan. Nyt hän on ollut ryhmässä kohta jo neljä vuotta. Pieneltä paikkakunnalta suurkaupunkiin muutto ei käy käden käänteessä. Hakiessaan ryhmään Jenni etsiskeli vielä omaa paikkaansa uudessa kotikaupungissaan. ”Big Red Cats, ja sen myötä solmimani ihmissuhteet ovat auttaneet minua sopeutumaan Helsinkiin”, Jenni myöntää. Jääkiekkojoukkue HIFK:in kannustamisen lisäksi ryhmä vastaa myös Suomen jääkiekon A-maajoukkueen kannustuksesta. ”A-maajoukkueen pelit ovat ihan eri luokkaa kuin SM-sarjan pelit. Ihmisiä on enemmän, halli on eri ja musiikki on erilaista”, Jenni vertailee. Tanssiminen sekä HIFK:in kannustusryhmässä että A-maajoukkueen peleissä vievät paljon aikaa kalenterista, jonka vuoksi vapaa-aikaa pelien ja töiden jälkeen jää vähän. ”Käyn paljon salilla ja tapaan ystäviäni”, Jenni kertoo vapaa-ajastaan.

muistelee Jenni harrastuksensa alkua. Tanssikoulun tunneilla hän kävi aina lukion viimeiseen vuoteen saakka. ”Haaveena olisi jossain vaiheessa jatkaa tanssitunneilla käymistä, kunhan vain aikaa löytyy”, hän huokaisee. Tanssituntien jättämän aukon täyttävät ainakin joltain osin tanssiryhmän harjoitukset. Tanssin lisäksi myös musiikki on suuri osa Jennin elämää, hän on soittanut muun muassa poikkihuilua kymmenen vuotta. ”Olen ottanut muutaman laulutunninkin”, musiikkilukion käynyt Jenni tunnustaa. Myös laulaminen ja soittaminen joutuivat jäämään lukion viimeisenä vuotena.


Jenni Aho on tanssinut Big Red Cats Cheerleaders -ryhm채ss채 nelj채 vuotta

49


ätkän viemä

Toimittajat: Iina Holopainen & Maaria Havumäki

T

Kuvaaja: Pinja Lehtovaara

Kaksi toimittajaa tutustui NHL-pelin maailmaan. arkoituksena oli lähteä testaamaan jotain uutta ja kiehtovaa urheilulajia. Listasimme ylös kaikki mielekkään kuuloiset harrastukset ja karsimme niistä heti kättelyssä puolet. Osa lajeista ei ollut tarpeeksi haastavia, suurin osa liiankin haastavia ja loput ääliömäisiä.

Tässä kohtaa oli hyvä tehdä ratkaiseva liike ja kysyä ideoita miespuolisilta kavereilta. Ehdotuksia tuli kolme. Jokin kiva kamppailulaji, brasilialainen paini tai vastaava, ja änärin hakkaaminen. Näistä lukemattomista ja kiehtovista ideoista päädyimme valitsemaan sen terveimmän kuuloisen. Vielä kun luokkakaverilta löytyi pelit ja vehkeet, homma oli käytännössä jo paketissa. Niinpä lähdemme taistelutahtoa uhkuen kohti NHL-maailmaa. Pelin omistaja on onneksi asentanut laitteet pelausvalmiuteen, joten meidän ei tarvitse kuin istahtaa alas ja tarttua ohjaimiin. Ohitamme reteästi valikon peliohjekohdan – kyllähän me nyt yhden pikku pelin selätämme ilman ohjeitakin. Jonkun ajan kuluttua palaamme häntä koipien välissä tutkimaan ohjeita. Ei muuten, mutta ei se päätön ohjaimien rämppääminen tuottanutkaan kovin hyvää tulosta. Hetken ohjeita tutkittuamme pääsemme aloittamaan kunnolla ja ehdimmekin pelata tyytyväisenä kymmenisen minuuttia, kunnes alkaa tuntua, ettei kaikki ole vieläkään ihan kohdillaan. Pelinomistaja kutsutaan paikalle ja selviää, että ruudulla on kokoajan pyörinyt yksinpeli. Toinen toimittajista olikin iloisesti yllättynyt hyvistä taidoistaan. Hienostihan se sujuu, kun pleikkari itse hoitaa pelaamisen. Kaksinpeli saatiin käyntiin, ja homma alkoi näyttää lupaavalta. Pohdittuamme pitkällisesti minkä väriset paidat haluamme pelaajillemme pääsimme vihdoin kaukaloon. Ammattilaisen ottein hallitsimme peliä ensimmäisen erän, mitä nyt yhtään maalia ei tullut. Pelin omistaja näytti kärsivän närästyksestä siinä vaiheessa, kun toinen toimittajista kysyi: ”Millä näppäimellä tää heittää ton kiekon?” Toisessa erässä suureksi riemuksemme tuli vihdoin ensimmäinen maali. Homma oli kuin olikin siis hallinnassa. Pian aloimmekin päästä oikeaan tunnelmaan, äijät etenivät jäällä lähes haluttuun suuntaan, yleisö mylvi ja musiikki oli kohdillaan. Huurteinen juoma täydentäisi kuvion, mutta kumma kyllä pelin omistaja ei ollut varautunut tarjoamaan janoisille pelaajille virvoikkeita. Viimeisessä erässä maaleja tulikin jo tasatahtiin, osa pelaajan synnyinlahjojen avulla, osa vahingossa. Päätimme kuitenkin että huipulla on hyvä lopettaa, joten luovutimme ohjaimet ja tyydyimme loppulukemaan 3-0. Loppujen lopuksi kummastakaan ei tainnut tulla sen suurempaa änärifania. Ensikertalaisena ohjaimien käyttäminen tuntui hankalalta: vaikka ohjeet oli luettu, eri näppäimien tarkoitukset unohtuivat nopeasti ja suurimman osan ajasta huiskimme menemään painellen mitä tahansa toivoen, että kiekko lentää oikeaan suuntaan. Lisäksi samanlaista hurmosta, joka miespuoliset pelaajat tuntuu yleensä valtaavan, emme saavuttaneet. Täytyy myöntää, että muutama ilonkiljahdus saattoi päästä ilmoille, mutta miesten tapaan älytöntä karjumista ja älämölöä emme saaneet aikaan.

50


O

len jo muutaman vuoden ajan suunnitellut meneväni luovuttamaan verta. Ensin piti odottaa 18-vuotiaaksi asti, sitten ihan oikeat syyt (muutama tatuointi) estivät menemisen ja viimeisen puoli vuotta olen vainjahkaillut asian kanssa. Nyt sain vihdoinkin mentyä kokeilemaan, miltä tuntuu olla todellinen luovuttaja. Minua vastaanottamassa Sanomatalon SPR:n Veripalvelussa on sairaanhoitaja Pauliina Kanervo. Kanervo kertoo tilastoja verenluovutuksesta. Tällä hetkellä verta luovuttamassa käy päivittäin yli tuhat suomalaista.

Luovutan! Luovutettu veri riittää ainakin toistaiseksi kaikille tarvitseville, mutta luovuttajien määrä on kääntynyt laskuun. Verenluovutus pelastaa henkiä, se ei ole mainoskikka, vaan täyttä totta. Joka vuosi noin puoli miljoonaa suomalaista saa luovutettua verta. Verta käytetään isojen leikkausten yhteydessä, onnettomuuksien uhreille, synnyttäneille äideille sekä syöpäpotilaille. Pussillinen luovutettua verta ei vielä sellaisenaan jatka matkaansa, vaan siitä erotellaan veren eri osat: punasolut, verihiutaleet ja plasma.

Luovuttamisen taustalla halu auttaa

Ensikertalaisen kokemus Faktatietojen jälkeen on aika käydä itse asiaan. Ensikertalaisena sairaanhoitaja haastattelee minua kysellen terveydentilastani ja mahdollisista sairauksista. Vielä hemoglobiinin mittaus ja sitten varmistuu, että olen sopiva luovuttaja: 18-65-vuotias perusterve ihminen. Tietyt sairaudet, lääkkeet ja esimerkiksi tatuoinnit ja lävistykset voivat estää luovutuksen, joten kriteereihin kannattaa perehtyä rauhassa ennen luovuttajaksi ryhtymistä. Luovutuspäivänä on tärkeää pitää huoli siitä, että syö ja juo riittävästi, jotta välttyy heikotukselta verenoton yhteydessä. Muutama iso lasi vettä ja mandariini, ja sitten makaan jo pedillä valmiina luovuttamaan verta. Neulakammoisten kannattaa pitää katse visusti kiinni, sen verran kokoa neulalla on, mutta pistäminen ei satu. Hoitaja kehottaa minua rutistelemaan sideharsorullaa kädessäni, jotta veri alkaa virrata letkun kautta pussiin. 460 millilitraa tulee hyvää vauhtia täyteen, noin kuudessa minuutissa. Neulan poiston jälkeen juon lisää vettä ja lepäilen vielä hetken. Verenluovutus ei jännittänyt yhtään ja jälkeenpäin on edelleen oikein hyvä olo. Kahvitarjoilun jälkeen lähden kohti kotia, kyynärtaive tiukasti sidottuna, ”Hengenpelastaja”- kangaskassi kädessä ja valmiina seuraavaan luovutuskertaan.

51

Toimittaja: Bea Bergholm Kuvat: Johanna Erjonsalo

Aktiivisimpia luovuttajia ovat nuoret naiset ja keski-ikäiset miehet ja naiset. Kanervo arvelee,että ruuhkavuosina lapset ja ura vievät helposti kaiken huomion, mutta ne jotka ovat nuorempana luovuttaneet, palaavat usein luovuttajiksi taas keski-iässä. Lisäksi monella kiinnostus verenluovutukseen siirtyy vanhemmalta lapselle eräänlaisena jatkumona. Näin on käynyt minunkin kohdallani, sillä isäni on käynyt usein luovuttamassa verta. ”Suomessa on edelleen vahva halu auttaa ja vapaaehtoistyötä tehdään paljon”, kertoo Kanervo. Hänen mielestään se on hieno asia, mutta lisää luovuttajia kaivataan koko ajan. Tiedon levittäminen ja aktiivinen kampanjointi ovat hänen mukaansa hyviä keinoja. SPR:n Veripalvelu käy usein esimerkiksi kouluissa ja messuilla kertomassa verenluovutuksesta ihmisille. Kanervon mielestä on tärkeää muistuttaa ihmisiä siitä, että vaikka veren luovuttaminen on pieni teko, sillä on iso merkitys.

Kanervo ei usko, että luovutusinto lisääntyisi palkkioiden avulla. ”Verenluovutuksen tulee olla täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa, jotta ikäviltä lieveilmiöiltä vältyttäisiin.” Suomessa verenluovutuksen ajatellaan olevan teko lähimmäisen hyväksi, ja rahallinen korvaus onkin laissa kielletty. Kanervo kertoo mielenkiintoisen esimerkin siitä, mitkä asiat vaikuttavat ihmisten luovutusintoon. Vuonna 2002 Myyrmannin kauppakeskuksen pommiräjähdyksen päivänä Helsingin Kivihaan luovutuspisteessä kävi yli 400 luovuttajaa. Tavallisesti määrä on noin 30-50 ihmistä. Suuret tragediat ovat selkeästi yhteydessä ihmisten haluun auttaa jollain konkreettisella tavalla.


Tutkimuksia ja stereotypioita

tasa-arvo pyrkimysten

esteinä

Yhdeksänkymmentäluvun alussa eräs pieni, kolmen näyttelijän ja käsikirjoittajaohjaajan muodostama teatteriseurue hakeutui produktiollaan esiintymään Naisasialiike Unionin tiloihin. Ihmisten kohtaamattomuutta ja yksinäisyyttä käsittelevässä näytelmässä oli kuitenkin yksi raskauttava piirre: erään roolin esitti mies. Seurueelta evättiin pääsy esiintymään yhdistyksen kahvilaan.

S

e että Suomessa annettiin ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa äänioikeus myös naisille, on yleensä velvoittanut yleiseen ja yhtäläiseen valppauteen osallistua muuhunkin tasa-arvoa edistävään toimintaan, niin eleiden kuin erilaisten käytäntöjen tasolla. Vuosikymmenten saatossa on saavutettu monta merkittävää naisten asemaan ja suomalaisten arkeen vaikuttavaa uudistusta. Kouluruokailun järjestäminen (1943), e-pillerin hyväksyminen (1961), periaate samapalkkaisuudesta (1962), taattu päivähoito alle kolmevuotiaille (1990), oikeus kunnalliseen päivähoitoon ennen oppivelvollisuutta (1996) ja laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (2005) muodostavat säädösten sarjan, joka on tarjonnut kasvualustan tasa-arvon mahdollistumiselle. Esteet tasa-arvon toteutumiselle ovat pikemminkin sidoksissa asenteisiin ja ennakkoluuloihin.

Haastetuksi tullut naistutkimus

Yhdysvalloista Suomeen rantautunut naistutkimus vakiintui 1980-luvulla yliopistolliseksi oppiaineeksi. Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa rinnalle alkoi kuitenkin entisten feministitukijoiden toimesta muodostua vastavoimaksi naistutkimuksen kritiikki, joka asetti kyseenalaiseksi feminismin osana tieteellistä lähestymistapaa. Tutkimusalan nimi päivittyi sukupuolentutkimukseksi ja sisällöt alkoivat hahmottua uusiksi. Vaikka sukupuolentutkimus onkin oiva alusta kaikkien

asiaan liittyvien ilmiöiden analysoimiseksi, käytännön elämässä tasa-arvon toteutumisen tiellä saattaa olla kysymys yllättävän syvään juurtuneista stereotyyppisistä käsityksistä, jotka ponnahtavat pintaan juuri silloin kuin pitäisi kyetä toimimaan objektiivisesti ja tekemään selkeitä ja sitoutumattomia ratkaisuja.

Sisäänrakennetut ja päälle liimatut stereotypiat

Jo pienet lapset kasvatetaan tiettyjen stereotypioiden mukaan. Ei-niin-tiedostava keskivertoäiti saattaa antaa tyttölapselle nuken miettimättä sen tarkemmin seurauksia. Tosin ammattikasvattajatkin kehottavat äitejä peittelemään yhdessä tyttären kanssa nuket nukkumaan. Kysymys on mallioppimisesta, jonka päämäärä on viime kädessä lajinjatkamiseen liittyvän hoivavietin tukeminen. Pieni poika puolestaan löytää yleensä ilman opastustakin käteensä kepin tai tikun, jolla leikkiä pyssyleikkejä tai maanmuokkausta hiekkalaatikolla. Oma lukunsa ovat ne sukupuolirooleja koskevat käsitykset ja kuvastot, joihin kasvava lapsi törmää esim. viihdeteollisuuden ja mainonnan kautta. On vaikea löytää niille mitään muuta kuin lähinnä kaupallisia motiiveja. Miesten ja naisten esineellistämiseksi yltävä muotittaminen tuskin antaa rakentavaa käsitystä sukupuolirooleista ja -asenteista.

52


Miestutkimuksen puheenvuoro

Miestutkimusta ei ole institutionalisoitu tieteenalaksi. Sen alku Suomessa sijoittuu kuitenkin samoihin aikoihin naistutkimuksen synnyn kanssa. Sosiologisista alkoholisteihin ja asunnottomiin kohdistetuista elämäntapatutkimuksista erottui erityisesti miehiä koskevia epäkohtia. Sukupuolitutkimuksen historian aikana markkinoille on tasaiseen tahtiin ilmestynyt ei-akateemista, suurelle yleisölle suunnattua miesten ja naisten asemaa käsittelevää kirjallisuutta. Naistutkimuskritiikin rantauduttua Suomeen alkoi joukkoon ilmestyä enemmän myös miesten kirjoittamia kirjoja. Niiden pääasiallisin sisältö on miehiin kohdistuneisiin muutospaineisiin reagoiminen sekä miesten aseman kokonaisvaltaisen ymmärtämisen laiminlyöminen.

Kuten Naisasialiitto Unionin, myös Miessakit ry:n henkilöjäseneksi voi liittyä vain jos on sopivaa sukupuolta. Miehille suunnattuun yhdistykseen on tosin mahdollisuus hakea kannatusjäsenyyttä. Sitä voi hakea vaikka sattuisi olemaankin nainen. Toimittaja: Päivi Akonpelto Kuva; Rosa Mönttinen

Artikkelin taustamateriaalina käytetty seuraavia lähteitä: Wikipedia Naiset ja miehet Suomessa 2009, Tilastokeskus 2010 Naisasialiitto Unionin www-sivut Miessakit ry:n www-sivut Suomalainen nainen, Otava 1999 Vuonna 1995 perustettu Miessakit ry:n perustamisen lähtökohArno Kotro, Hannu T. Sepponen (toim.) Mies vailla tasa-arvoa, tana oli ajatus, että ”miehet ja naiset tarvitsevat uudenlaista, Tammi 2007 omalle sukupuolelle rauhoitettua tilaa muuttuneen yhteiskunnan Arto Jokinen: Panssaroitu maskuliinisuus, Tampere University tuomien mahdollisuuksien ja haasteiden ymmärtämiseksi”. Press, 2000 Yhdistyksen arvoissa kiinnittyy huomio sanaan ”sukupuolisensitiivisyys”.

Reilu kädenojennus

Toimittaja: Jesse Mäntysalo Kuvat: aarnetenkanen.fi

K

Kallion kultakurkuksi vahingonlaukauksesta

allio on Aarne Tenkaselle armasta aluetta. Hän on asunut kulmilla siitä lähtien, kun hänet tuotiin pärekorissa mummonsa oven taakse. Pikku-Aarnen varpaassa oli ollut lappu, jossa hänestä pyydettiin pitämään huolta. Aarne kasvoi mummonsa hoivissa Pengerkadulla. Mummo on jo vainaa, mutta koti on edelleen sama ”kahdeksan neliön kaksio, jonka toista huonetta ei ole löytynyt.” ”Kallio on kotikylä, jonne olen juurtunut. En voisi kuvitellakaan asuvani muualla”, Tenkanen sanoo. Toinen koti on Taipale Pubissa, Tenkasen nykyisessä kantapaikassa, jonka asiakaskunnan vaihtuvuus on ollut vähäistä. ”Vain harva tietää, miten sinne pääsee. Sisään näkee vain ovisilmästä ja ovi aukeaa tietyllä koputuskoodilla.” Aarne Tenkanen ponnisti Pengerkadulta koko kansan tietoisuuteen 1990-luvun alussa Gösta Sunqvistin radio-ohjelmien kautta, joista eritoten Koe-eläinpuisto nousi huippusuosioon. Radiomenestys avasi ovet myös Tenkasen urakehitykselle. Hän itse sanoo artistinuransa alkaneen vahingonlaukauksesta. ”Esitin eräässä ohjelmassa kappaleen ”Hemaisevan seksikäs pörröpää”. Sen jälkeen Radiomafiaan tuli kasapäin kirjeitä ja kortteja, joissa vaadittiin kappaleen levyttämistä. Single julkaistiin 1995 ja siitä homma lähti liikkeelle.” Tenkanen lähti kolmen keikkapaikan Euroopan kiertuelle, joka jatkuu edelleen. Artistinuran myötä ratikkakuskin hommat ovat jääneet taakse. Joidenkin tarinoiden mukaan ajolupa

meni tosin jo kostean nuoruuden myötä, mutta Tenkanen itse väittää jääneensä virkavapaalle keikkakiireidensä vuoksi. ”Sitä paitsi, en ole koskaan nähnyt, että ratikkakuskeja olisi puhallutettu”, möreä-ääninen taiteilija kuittaa. Tenkasen urakehitys lienee herättänyt närää joissakin entisissä kollegoissa. Hänen mieleensä on jäänyt muutaman vuoden takainen tapaus Helsingin kaupungin liikennelaitoksen pikkujouluista, joissa hän oli esiintymässä. ”Kun aloitin keikan sanomalla ”hyvää iltaa, ystävät”, niin joku muija takarivistä vastasi, että ”me ei kuule olla sun ystäviä”. Sen jälkeen ei ole HKL:n pikkujouluihin enää kutsuttukaan.”

Suosio pysyy, levytys jatkuu Artisteja on tullut ja mennyt, mutta laulavan ratikkakuskin suosio on pysynyt vakaana. Tenkanen ei tiedä itsekään menestyksensä salaisuutta, mutta arvelee täyttävänsä ehkä Irwin Goodmanin jättämää tyhjiötä. ”Yleisö on yhä suunnilleen samanlaista kuin aloittaessa, vaikkakin naisia näkee nykyään keikoilla enemmän.” ”Alkuperäisten radio-ohjelmien kuuntelijoita on edelleen yleisössä, ja osalla on jo keikoilla käyvää jälkikasvuakin” Radiotyöt Gösta Sundqvistin kanssa päättyivät, kun Sundqvist menehtyi vuonna 2003 vain 46-vuotiaana. Silloin myös Tenkanen päätti pysähtyä hetkeksi. ”Pidin kolmen kuukauden keikkabreikin, mutta kun rahat loppuivat, niin oli pakko jatkaa. Jos Gösta ei olisi halunnut mun jatkavan keikkailua, niin kai hän olisi testamentannut mulle niin paljon fyrkkaa, että olisin voinut lopettaa.” ”Jälkeenpäin ajatellen Gösta lähti todella nuorena, vaikka silloin hän tuntui tietenkin vanhalta äijältä”, Tenkanen heittää. Hän myöntää ikävöivänsä yhteistyötä pitkäaikaisen aisaparinsa kanssa. ”Radio-ohjelmien tekeminen oli todella kivaa, vaikka ei ne mitään rahasampoja olleetkaan.” Aarne palasi hetkeksi radioaalloille 2008, kun hän alkoi tehdä Tenkasen temppunurkka -nimistä ohjelmaa Suomipopille. Suunnitelmissa oli myös koe-eläinpuistomaisen radiokuunnelman tekeminen, mutta idea jäi toteutumatta Nyt Tenkanen on palannut radiostudiosta jälleen levytysstudioon. Kuudennen studioalbumin on tarkoitus ilmestyä syksyllä. ”Jatketaan siitä mihin edellisellä levyllä jäätiin – eli Popedameiningillä!”

53


R I P s a no m a l e h t i

R S

IP sanomalehti

Toimittaja: llja Vuorinne

anomalehden suosion romahtaminen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta tänä vuonna ollaan historiallisessa taitekohdassa – vuonna 2013 kokonaisrahamäärällä mitattuna verkkomainonta maailmassa ohittaa ensimmäisen kerran mainonnan painetuissa sanomalehdissä. Lukijat ovat tietysti jo kauan sitten alkaneet siirtyä lukemaan digitaalisia sisältöjä, mutta nyt myös mainostulot virtaavat kasvavissa määrin verkossa. Siellä missä ovat lukijat, ovat myös mainostajat, eikä ilman mainostuloja ole journalismia, paitsi ehkä verovaroin kustannettu yleisradiotoiminta. Suuret ikäpolvet pitävät suomalaisia sanomalehtiä elossa vielä hetken, mutta tulevaisuutta niillä ei ole – journalismin tulevaisuus on verkossa. Perinteinen sanomalehtiajan journalismi ei sellaisenaan toimi verkossa, mutta suomalaiset verkkolehdet eivät ole ainakaan vielä uskaltaneet lähteä kehittämään oikeasti kiinnostavaa digitaalista sisältöä. Niinpä ne tyytyvät epätoivoisesti kalastelemaan lukijoita millä tahansa bikineihin, pippeleihin, tisseihin tai hassuihin eläimiin liittyvillä katso kuvat -uutisilla. Vakavat uutisetkin ovat suureksi osaksi muilta lehdiltä lainattuja tai pr-koneiston tiedotteista copy-pastettuja. Verkkolehdet keskittyvät toistaiseksi kilpailemaan laadun sijasta määrässä. Netti on muuttanut myös mediakentän valta-asetelmia. Kun kuka tahansa netin käytön perusteet osaava voi julkaista tietoa esimerkiksi blogissaan, on perinteisen median monopoli tiedonvälityksessä murentunut ja lukijalla on suurempi vapaus hankkia ja tuottaa tietoa. Tämä on tietysti pelkästään hyvä ja palvelee ainakin ajatuksen tasolla kansalaisyhteiskuntaa ja vapaata tiedonvälitystä. Blogosfäärin mahdollistama vapaa ja helppo julkaisemismahdollisuus on myös tuonut esiin sen monen journalistin kannalta ikävän faktan, että suurin osa nykyisistä toimittajista on korvattavissa. Suurimman osan toimittajien – tai esimerkiksi Trombitiin kirjoittavien journalistiopiskelijoiden – julkaisemasta tiedosta voi yhtä hyvin välittää omaa blogiaan pitävä sysmäläinen lukiotyttö. Yksi verkkojournalismin uskottavuuden takaamisen keino on avoimuus. Esimerkiksi tämän kirjoituksen yhteydessä voisi tuoteselosteena mainita, että sen tiedot perustuvat The Economist -lehden Maailma 2013 julkaisuun, sekä Johanna Vehkoon Painokoneet seis! -kirjaan. Verkkojournalismin trendinä on myös pienille yleisöille suunnattu sisältö ja paikallisuus. ”Oravan kuolema talosi edessä voi olla sinun kannaltasi kiinnostavampaa juuri nyt kuin Afrikassa kuolevat ihmiset” – kuten Facebookin perustaja Mark Zuckerberg asian ilmaisee. Kiinnostavaa tai ei, on Trombit ajan hermolla vuoden 2013 Helsinki -teemallaan.

54


Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit rantautuivat Suomeen ja olivat suosittua viihdett채 80-luvulla.

55


Mahdollisuuks

–Helsinki kultai Helsingin keskustassa liikkuessakaiken voisi kuvitella olevan kohdillaan. Keskustan kerrostalot näyttävät samalta kuin aina, Stockmann seisoo tutulla paikallaan ja ihmiset parveilevat rautatieasemalla tavalliseen tapaan. Jokin näyttää kuitenkin erilaiselta…

Forum on

Jostain syystä Kampin kauppakeskuksen tilalla on suuri aukio, joka on täynnä linja-autoja. Myöskään Forumia saatikka nykytaiteen museo Kiasmaa ei näy missään. Hetkinen… Ihmisetkin näyttävät jotenkin kummallisilta. Vastaan kävelee naisia tuuheiden permanenttikampausten ja suurten muovisten korvakorujen kanssa ja miehiä vyötärömittaisissa pikkutakeissa.

Niinpä niin. Olemmekin palanneet ajassa 80-luvun kultaiseen Helsinkiin. 56


sien kaupunki

sella 80-luvulla Toimittaja: Maaria Havum채ki Kuvaaja: Sari Tamminen

n yksi 80-luvun taidonn채ytteist채. Se avattiin marraskuussa 1985.

57


Muutosten tuulet puhaltavat Vaikka Helsingin keskusta ei olekaan muuttunut radikaalisti kolmessakymmenessä vuodessa, on silti elämä kaupungissa vuonna 2013 erilaista kuin 80-luvulla. Asukkaita on tässä ajassa tullut reippaasti lisää: vuonna 1980 asukkaita oli alle viisisataatuhatta, kun taas viime vuodenvaihteessa Helsingissä asui jo kuutisensataatuhatta ihmistä. Tämän lisäksi muun muassa kaupunkikulttuuri oli tuohon aikaan erilainen ja talouden tilanne aivan toinen. 80-luku olikin monessa mielessä muutosten aikaa Helsingissä. Lisääntynyt väkimäärä pakotti tiiviimpään asutukseen ja uusia asuinalueita rakennettiin keskustan ulkopuolelle jo rakennettujen esikaupunkien viereen. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weissin mukaan yksi merkki kasvaneesta asukasluvusta ovat myös keskustaan tuohon aikaan kohonneet kauppakeskukset.

Nousukauden myötä vielä kahdeksankymmentäluvulla Helsingissä vallitsi suuri kaupunkirakentamisen aika. Asuntojen lisäksi toteutettiin muitakin suuria rakennustöitä, kuten aiemmin mainitut kauppakeskukset ja metro. Vuosikymmenen loppua kohden tilanne alkoi muuttua ja nousukausi saavuttaa loppuaan. Talouden tilanne ylikuumeni muun muassa luottomarkkinoiden vapauttamisen ja pankkivalvonnan heikkouden vuoksi. Nousukausi loppui ja sen synnyttämä taloudellinen kupla puhkesi. Tätä seurasi surullisenkuuluisa yhdeksänkymmentäluvun lama.

Jupit valtaavat kaupungin Kolmisenkymmentä vuotta sitten kaupunkielämä ja -kulttuuri olivat vielä jokseenkin erilaisia kuin nykypäivänä. Sarantola-Weissin mukaan Helsinki oli vielä tuolloin hiljainen kaupunki, esimerkiksi yöelämää oli huomattavasti vähemmän. Kahvilakulttuurikaan ei ollut täysin rantautunut Helsinkiin tuohon aikaan.

”Paikkaa pidettiin hieman peräkylänä.” ”Kauppakeskukset olivat uudenlaista ajattelua. Tätä ennen niitä oli valtavan paljon vähemmän ja ihmiset asioivat lähiöiden ostoskeskuksissa.” Niille ei koettu olevan tarvetta ennemmin. Esimerkiksi nykyinen Forum rakennettiin vasta vuonna 1985 entisen yksikerroksisen liikekeskuksen tilalle. Samoin Kluuvin kauppakeskus avattiin vuonna 1989 vanhaan Elannon tavarataloon. 80-luvun suuriin mullistuksiin kuului myös 1982 Helsinkiin saapunut metro. Sen suunnittelu oli alkanut jo lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin, mutta hanke koki vastustusta ja se hidasti suunnitelmien täytäntöön panoa. Metroa pidettiin liian kalliina ja tarpeettomana pieneen Helsinkiin. Varsinkin itäisissä kaupunginosissa oltiin aluksi epäluuloisia metron suhteen. Erityisesti närää aiheutti suorien bussiyhteyksien lopettaminen keskustaan ja itähelsinkiläisten pakko liityntäliikenteen opetteluun. Sarantola-Weiss muistelee muutosvastarinnan olleen kova, mutta etenkin itään päin lähtevän bussiliikenteen aiheuttamien suurten ruuhkien väheneminen sai ihmiset huomaamaan metron kätevyyden nopeasti.

Nousukausi luo haavoittumattomuuden harhaa Helsinkiin ja yleensä elämään 80-luvulla toi oman leimansa koko vuosikymmenen kestänyt voimakas taloudellinen nousukausi. Kulutus lisääntyi, lainan saanti oli helppoa ja kaikille tuntui riittävän töitä. ”Etenkin nuorten työllisyystilanne oli hyvä”, toteaa Sarantola-Weiss.

Puutteet saivatkin asukkaat, etenkin nuoret toivomaan parannusta ja uudistusta kaupungin menoon. ”Alkoi esiintyä ajattelua, että Helsinkiin pitäisi saada kaupunkikulttuuria. Paikkaa pidettiin hieman peräkylänä.”

Niinpä uusia villityksiä alkoi levitä. Muun muassa eksoottisuus monessa mielessä alkoi olla pinnalla ja tavoittelemisen arvoista. Sarantola-Weiss mainitsee esimerkkinä tex mex -ruoan ja viinikulttuurin, joita Suomessa ei aikaisemmin juuri ollut harrastettu. Nuoret, jotka useiden muutosten takana olivat, pääsivät muutenkin kahdeksankymmentäluvulla ääneen ja esille. Sarantola-Weiss toteaakin vuosikymmenen olleen nuorten ihmisten aikaa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat kaupungin katuja viilettäneet jupit. Jupit, eli nuoret menestyvät kaupunkilaiset olivat 80-luvun tuotoksia. He olivat varakkaita, tyylitietoisia ja akateemisesti kouluttautuneita. Juppikulttuuri liittyi myös vahvasti taloudelliseen nousukauteen juuri varallisuuteen ja menestykseen pohjautuneen luonteensa vuoksi. Sanoista young, urban, professional muodostuneella jupilla oli myös negatiivinen sävynsä. Etenkin kaupungin ulkopuolella heitä saatettiin pitää turhan tärkeinä hienostelijoina.

Avoin, tyylikäs ja kansainvälinen Yleinen ilmapiiri 80-luvun Helsingissä alkoi olla menestyksen myötä avoimempi ja iloisempi. Tästä ehkä juontuu ajanjakson kuvaileminen kultaiseksi kahdeksankymmentäluvuksi. Elintaso nousi, rahaa oli käytössä yhä enemmän ja kasvu huipentui vuosikymmenen loppua kohden. ”Köyhä Suomi sinnittelee -ajattelu alkoi olla historiaa tässä vaiheessa”, Sarantola-Weiss kuvailee. Varsinkin nuorten pukeutumisesta tuli yhä tyylitietoisempaa ja siihen haluttiin panostaa. Merkkivaatteet kuten Lacosten

58


Pasila on yksi niistä Helsingin kaupunginosista, joka koki vielä 80-luvulla suuria muutoksia.

paidat ja Leviksen farkut värittivät katukuvaa, ja solarium oli kovassa huudossa. Sarantola-Weissin sanoin ulkonäön oli oltava tehokas ja trimmattu. 80-luvulla Helsinki alkoi olla myös entistä kansainvälisempi kaupunki. Vaikutteita haettiin ulkomailta ja kaupunkikulttuuriin haluttiin uudenlaisia tuulia. Myös kansainvälistymisessä nuorilla helsinkiläisillä oli suuri rooli, sillä he olivat yhä kouluttautuneempia ja kielitaitoisempia.

Siisteydestä Sarantola-Weiss kiittäisi ennemminkin erilaista elämäntyyliä kaupungissa kuin sen asukasta itseään. ”Ihmiset eivät käyttäytyneet fiksummin, vaan roskaamistilanteita oli vähemmän.” Esimerkiksi ravintoloiden sisätiloissa sai vielä tuolloin tupakoida, jolloin tumppeja ei päätynyt niin paljon maahan niiden edustalle. Lisäksi samanlaista nykypäivän piknik-kulttuuria ei vielä tuolloin tunnettu, joten puistot pysyivät puhtaampina. Myöskään koiria ei Helsingissä ollut vielä läheskään yhtä paljon kuin nykyään.

Nousukausi loppui ja sen synnyttämä taloudellinen kupla puhkesi. Oliko kaikki ennen paremmin? ”Enimmäkseen tämä on varmasti nostalgiaa”, toteaa Sarantola-Weiss kysymykseen siitä, oliko 80-luvulla kaikki sitten oikeasti paremmin. Kuten aina, menneeseen kaivataan ja sitä pidetään parempana kuin nykypäivää. Tuon ajan Helsinkiä on kuvailtu muun muassa puhtaammaksi, halvemmaksi ja muutenkin paremmaksi paikaksi elää kuin nykyään.

Kallistuminen taas sinänsä voikin pitää paikkansa. Vielä 80-luvun alussa Helsingissä asuminen oli suurin piirtein yhtä kallista kuin muualla maassa. Nousukauden myötä vuosikymmenen kuluessa ja lähestyessä loppuaan hinnat kuitenkin karkasivat hurjaan nousuun. Mikä on sitten suurin ero kahden Helsingin, 1980- ja 2010-luvun, välillä?

Niissä vallitseva tunnelma. Sarantola-Weiss kuvailee 80-lukua naiivin optimismin ajaksi. Tuolloin Helsingissä oli vielä kaikki mahdollista. Lähteet: www.hel.fi Helsingin uutiset Wikipedia www.vatt.fi

59


T채htitied

T채htitorninm채ki on yksi kaupungin Kierros observatoriossa tutustuttaa saavutuksiin ja talon merkityseen m 60


dett채 kaikille

n kauneimmista puistoista. a t채htitieteeseen, sen historiaan ja maailman t채htitornien kehityksiss채. 61


Unioninkadun päässä, Tähtitorninmäellä sijaitseva Helsingin observatorio avaa uusia näkymiä

tähtitieteen historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Yliopistomuseoon kuuluva yleisökeskus järjestää erityisesti koululaisille suunnattuja opastettuja kierroksia. Myös

yliopiston yhteydessä itsenäisesti toimiva tähtitieteellinen yhdistys Ursa pitää toimistoa observatorion tiloissa.

Katse taivaalle ”Mä haluan katsoa tonne taivaalle, kaikki mitä siellä näkyy on sukua, samasta aineesta tehty kuin minäkin.”

ollut inspiroiva. Tähtitornissakin on käyty pääoppaan Paula Kyyrön johdolla.

Kotkalainen Risto Pulkkinen, 71, on harmissaan Ursan kautta hankkimansa hienon, tietokoneohjelmoitavan kaukoputken toimintahäiriöstä. Kaukoputken jalustan moottori on epäkunnossa. Onneksi Ursan toimistossa osataan auttaa. Sakari Lehtinen, 67, lupaa hoitaa vian, vaikka takuuaika onkin viime viikolla mennyt umpeen.

”Tähtitiede on usein opettajille vieras aihepiiri ja siksi haluammekin auttaa heitä elävöittämään tähtitieteen opetusta”, kertoo observatorion johtaja Päivi Harjunpää. ”Opintoihin ei ennen juurikaan sisältynyt tähtitiedettä, nykyään fysiikan opettajien on mahdollista sitä opiskella.”

Observatorion koululaisryhmille varatut aamupäivät ovat vilkkainta aikaa. Tämän kertainen kierros on juuri päättynyt luentosaliin. Ympäristö on iloisista huudahduksista päätellen

62


Meridiaanisalissa voi tutustua Suomen tähtitieteen historiaan. 1820-luvulta peräisin olevalla vertikaali- eli pysty-ympyrällä on mitattu tähtien korkeuksia horisontista. 63


Ursa tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet osallistua aktiivisesti yhdistyksen toimintaan. Lehden ja sähköisten kanavien lisäksi harrastajat kokoontuvat vuoden mittaan tapaamisiin. Risto ja Oskari Pulkkinen ovat kaukoputkenkorjausreissulla. Sakari Lehtinen on yksi Ursan kymmenestä työntekijästä.

Tähtitieteenlaitoksesta yleisön palvelijaksi Turun palon jälkeen 1827 yliopisto määrättiin siirrettäväksi pääkaupunkiin. Se tarvitsi muiden uusien tilojen ohella observatorion, joka valmistui ensimmäisen tähtitieteen professorin Argelanderin ja arkkitehti Engelin suunnitelmien pohjalta 1834. Tähtitieteen laitos lopetettiin vuonna 2010, jolloin se yhdistyi fysiikan laitokseen Kumpulan kampukselle. Observatorio suljettiin peruskorjausta varten. Talon haluttiin säilyttävän yhteyden tähtitieteeseen ja observatoriolle annettiin uusi elämä. Remontoidut tilat avattiin palvelemaan yleisöä. Observatorion perusnäyttelyyn on koottu tutkimusesineistöä vuosikymmenten varrelta. Vaihtuvalle, ajankohtaisempia aiheita käsitteleville näyttelyille on varattu yksi huone. Kävijällä on näin mahdollisuus saada käsitys myös nykytutkimuksesta. Kosketusnäyttöjen takaa avautuu tietoa Aurinkokunnan ja maailmankaikkeuden rakenteesta sekä oman tähtitaivaamme ilmiöistä, observatorion ja Suomen tähtiteteen historiasta ja tutkimuksen eturintamasta.

Maailman vanhin tiede Luonnon perusmysteereiden, ajan, aineen ja avaruuden kolmiyhteyteen kiteytyy ihmisen elämisen ja olemisen peruskysymyksiä. Ihminen on kivikaudelta lähtien kirjaimellisesti kurottanut Kuuta kohti käyttäessään taivaankappaleita ajan mittareina. Eläinten luihin tehdyistä kaiverruksista on löydetty mahdollisia merkkejä systemaattisesta Kuun vaiheiden seuraamisesta.

ESOn (European southern observatory) 50-vuotisjuhlanäyttelyn teleskooppikuvat kertovat toisesta ääripäästä. Väliin mahtuu paljon erilaista tutkimusta mitä moninaisemmilla välineillä. Helsingin observatoriossa voi tuntea olevansa osa päättymätöntä luonnonjärjestyksen ketjua yhtenä esimerkkinä hiukkasten järjestäytyneisyydestä – ja tuntea ylpeyttä siitä kuinka pitkälle avaruuden tutkimus on käsissämme kehittynyt. ”Näyttelyissämme keskitytään pääasiassa avaruuden tutkimukseen maanpinnalta, toki täysin unohtamatta avaruusteleskooppeja, siis satelliitteja, jotka ovat nykyään tähtitieteessä merkittävä kanava tehdä havaintoja”, Päivi Harjunpää kertoo. Observatoriolla järjestetään yleisöopastuksia joka kuun toisena lauantaina klo 14-15. Tällöin pääsylipun hinnalla pääsee myös opastetulle kierrokselle. Kuluvan kuun 25. päivänä avautuu uusi vaihtuva näyttely, jossa on esillä Tähtien sota -aiheisia leluja, jotka on lainattu Suomen Lelumuseo Hevosenkengästä, joka puolestaan on saanut k.o. lelut lahjoituksena suomalaiselta keräilijältä. lisätietoja: www.observatorio.fi. Toimittaja: Päivi Akonpelto Kuvat: PA

64


Paranalin observatorioon Atacaman autiomaahan Chileen sijoitetut suuret kaukoputket edustavat osaa organisaation rakentamista ja hallinnoimista maailman edistyneimmist채 teleskoopeista. 65


66


67


HEO


Trombitmag2013