__MAIN_TEXT__

Page 1

VASEN2021 Arhinmäki: Lähiöiden palvelut turvattava SIVU 2

1


Media on rakentanut kuntavaaleista Helsingissä pormestarivaaleja. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki muistuttaa, ettei pormestari yksin päätä asioista eikä edes suurin puolue. Ratkaisevaa on koko valtuuston paikkajakautuma.

”Loppujen lopuksi pormestari on vain kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ja hänellä on yksi ääni valtuustossa – Helsingissä yksi ääni 85:stä. Helsingissä on tällä valtuustokaudella ollut punavihreä enemmistö, ja pormestari Jan Vapaavuoren kanta on monissa asioissa hävinnyt”, sanoo Arhinmäki. Arhinmäki on Helsingin valtuuston 2. varapuheenjohtaja ja vasemmistoliiton pormestariehdokas. Miksi pormestarimallia vastustavalla puolueella on oma ehdokas? ”Julkisuus rakastaa politiikan henkilöitymistä. Jos vasemmistoliitto ei asettaisi pormestariehdokasta, valtuuston neljänneksi suurin puolue jäisi pois aika monista keskusteluista, joissa voimme kertoa näkemyksistämme.” Yksi pormestarimallin heikkouksista on Arhinmäen mukaan juuri se, että asiat jäävät henkilöiden varjoon.

Arhinmäki toteaa, että ihmisten jokapäiväiseen arkeen vaikuttavat kaikkein eniten ne päätökset, joita tehdään kunnanvaltuustoissa. ”Kuntatasolla päätetään esimerkiksi siitä, minkä kokoisia koululuokat ovat, minkä verran varhaiskasvatuksessa on opettajia lapsia kohden, paljonko rakennetaan asuntoja ja mihin, miten vanhusten palvelut toimivat ja mitkä lähimetsät säilytetään.”

Ihmisten jokapäiväiseen arkeen vaikuttavat eniten kuntatasolla tehtävät päätökset, sanoo Paavo Arhinmäki.

Arhinmäki arvioi, että 70–80 prosenttia arkipäivään vaikuttavista asioista päätetään kuntatasolla. Valtuustoissa

ei ole erikseen hallitusta ja oppositiota, vaan jokaisen päätöksen taakse on haettava erikseen enemmistö.

Jos Paavo Arhinmäki saisi yksin päättää yhden asian korjaamisesta Helsingissä, mikä se olisi? ”Huolehtisin siitä, että jokaisella helsinkiläisellä kuluisi asumiseen huomattavasti nykyistä vähemmän rahaa. Korkeintaan neljäsosa käteen jäävistä tuloista olisi kohtuullista, kun nyt monella menee reilusti yli puolet.” Arhinmäki sanoo, että asuntotuotannon ja luontoarvojen välinen ristiriita on todellinen, ja siinä joudutaan koko ajan tasapainottelemaan. ”Siellä missä rakennetaan, pitää rakentaa tiiviisti ja nykyistä korkeamminkin. Näin voidaan säästää ympärillä olevaa luontoa.” Olennaista on Arhinmäen mukaan määrän lisäksi se, mitä rakennetaan. Asuntojen hinnannousua ei ole saatu Helsingissä hillittyä, koska yli puolet rakentamisesta on ollut kovan rahan asuntoja. ”Pitäisi rakentaa enemmän omakustanteisia omistus- ja vuokra-asuntoja, joista sijoittajat eivät voi vetää isoa siivua välistä. Tästä käydään kovaa vääntöä jatkuvasti. Vasemmistoliitto puolustaa tällaista rakentamista, toisella puolella kokoomus ja perussuomalaiset eivät halua kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.”

Edessä kuntavaalit, ei pormestarivaalit VASEN2021 Julkaisija: Helsingin Vasemmistoliitto ry Päätoimittaja: Arto Huovinen Toimitussihteeri: Greetta Lamminen Valokuvaaja: Pinja Nikki Taitto ja ulkoasu: Berghäll’s Finest Oy Toimituskunta: Toni Asikainen, Antti Kauppinen, Markku Kärkkäinen, Sini Perentz, Galia Suárez Katainen, Valter Söderman, Tuulia Vainio. Yhteystiedot: www.helsinki.vasemmisto.fi , Lintulahdenkatu 10, 3. krs www.facebook.com/helsinginvasemmisto | helsinki@vasemmistoliitto.fi

2


Toinen vasemmistoliitolle tärkeä asia ovat palvelut, erityisesti lähiöiden palvelut.

Työelämän muutokset vaikuttavat kaikkiin

”Valtuutetut asuvat aika suurelta osin kantakaupungissa, vaikka suurin osa helsinkiläisistä asuu lähiöissä. Lähiöitä ei varmaan tietoisesti unohdeta, mutta kun puhutaan maailman toimivimmasta kaupungista, on keskitytty aika paljon kantakaupungin palveluihin ja elävöittämiseen. Sekin on tärkeää, mutta on puolustettava lähikouluja ja -kirjastoja sekä lähiöiden terveyspalveluja ja liikuntapaikkoja.” Kolmas iso asia ovat Arhinmäen mukaan kaavapäätökset. ”Vasemmistoliitto on ollut Helsingin vihrein puolue. Olemme puolustaneet lähimetsiä, kallioita ja puistoja. Oli kysymys vaikkapa Keskuspuistosta tai Vartiosaaresta, olemme olleet aktiivisin poliittinen ryhmä.”

Moni asia on Helsingissä myös hyvin. ”Helsinki on pääkaupungiksi hyvin vehreä. Asuntopolitiikka on hoidettu siten, ettei ole syntynyt jyrkästi eriytyneitä alueita. Kaikilla alueilla on kaupungin vuokra-asuntoja, kovan rahan asuntoja ja erilaisia välimuotoja.” ”Valitettavasti viimeisimmässä budjetissa leikattiin koulutuksesta, minkä vuoksi vasemmistoliitto irtautui budjettisovusta. Yritimme vääntää viimeiseen saakka, koska hallitus on tukenut kuntia, jotta ne eivät korona-aikana leikkaisi koulutuksesta. Silti varakas ja hyvin pärjäävä Helsinki päätti leikata peruskouluista. Minulle oli järkytys, että vihreät ja sosialidemokraatit lähtivät tässä kokoomuksen mukaan.” Arhinmäki toteaa olleensa 20 vuotta valtuustossa. Tämä oli vasta kolmas kerta, kun vasemmistoliitto ei ollut mukana budjettisovussa. ”Tämä kuvastaa sitä, että vasemmistoliitto on ollut vastuullinen toimija Helsingissä, ja olemme aina pyrkineet löytämään yhteisiä ratkaisuja ja kompromisseja”, Arhinmäki sanoo.

Uhka vai mahdollisuus? Aina molempia! Tämä pätee myös työelämän muutoksiin. Pätkä-, projekti-, vuokra- ja ilmaistöiden lisääntymistä, työn "prekarisoitumista", voi lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä se on käynnistynyt työnantajien halutessa ulkoistaa palkkatyötä ja sen lakisääteisiä sivukuluja. Prosessi tarjoaa elinkeinoelämälle myös pidemmän aikavälin palkintoja: paremmat edellytykset työvoiman kontrollointiin, sen neuvotteluaseman heikentämiseen (“hajota ja hallitse”) ja ay-liikkeen voimattomaksi saattamiseen. Pätkätyöläiset kiertävät työnantajista ja työtehtävistä toiseen. Näin heiltä on riistetty koko joukko etuuksia, jotka kuuluvat selviöinä pitkäkestoisten työsuhteiden yhteyteen. Suuria ongelmia aiheuttaa törmääminen lainsäädäntöön ja viranomaiskäytäntöihin, jotka on laadittu sen oletuksen varassa, että palkansaaja on joko vakinaisessa työsuhteessa tai työtön. Toisaalta prekaari työ voidaan nähdä osoituksena ihmisten halusta vapautua – vapautua sidoksesta yhteen työpaikkaan, yhteen työaikaan, yhteen tulomuotoon (palkkatuloon). Vaihtelevat työt ja työn muodot tarjoavat parhaimmillaan liikkuvuutta, aitoa joustavuutta ja vapautta päättää omasta elämästä ilman elinikäistä sitoutumista yhden yrityksen palvelukseen. Paluu tilanteeseen, jossa kaikilla oletetaan olevan yksi ammatti ja pitkäkestoinen työpaikka, ei ole sen enempää mahdollinen kuin toivottavakaan. Olennaista on kysyä, millä ja kenen ehdoilla työ- ja tuotantoelämän muutokset tapahtuvat. Työelämän muutokset ja epävarmuus eivät kosketa vain pätkätyöläisiä. Ne vaikuttavat kaikkeen ja kaikkiin. Tuotantoa ulkoistetaan tai siirretään muualle, tuotantoehtojen myllerryksessä yhden ammattiosaamisen varaan laskettu työurat kriisiytyvät. Useimmiten palveluita tarvitaan paikan päällä, jolloin niiden tuotantopaikkaa ei voi siirtää. Niinpä palvelualoilla useimmiten ainoa tapa tehostaa on asiakaspalvelijoiden vähentäminen tai palveluiden laadusta tinkiminen.

Jos “jokainen on yrittäjä”, jokainen on myös prekaari. Termit “yrittäjä” ja “yritys” ovat jo sinällään harhaanjohtavia ja ideologisia. Mitä yhteistä on Applella ja yhtä kännykän ruuvia suoltavalla pajalla? Lukemattomat pienyrittäjät ja alihankkijat kamppailevat tilanteessa, jossa aidon markkinakilpailun tilalla on pelkkää jyräämistä, kiristystä ja sanelua. Pienyrittäjien ongelmien taustalla ovat samat prosessit kuin palkkiotyöläistenkin ongelmien. Oikeiston lääke prekarisaatioon eli työelämän edelleenliberalisoiminen vain pahentaisi ongelmia. Vaikka vapauttamisen nimissä tehtyjä uudistuksia oikeutetaan dynaamisuudella, joustolla ja työllisyyden paranemisella, seuraukset olisivat päinvastaiset. Epävarmuus pakottaa työntekijät riskittömiin ratkaisuihin: uudelleenkouluttautuminen ja uudelle uralle heittäytyminen vähentyvät. Vaikka työllisyys hetkellisesti ja paikallisesti parantuisikin, työehtojen ja työvoiman neuvotteluaseman heikentyminen jakaisi työmarkkinoita entisestään tavalla, jonka loogisena lopputuloksena on 1800-luvun kapitalismin ylösnousemus. Uudelleenorientaatiota kuitenkin vaaditaan myös työväenliikkeeltä ja ammattiliitoilta. Niiden toiminta nojaa yhä vakinaisessa työsuhteessa olevan ammattityöläisen malliin. On aloitettava työajan lyhentämistä ja työn uudelleenjakamista ajava kamppailu. Sen osana voidaan ajaa vastuullista automaatiota, jonka turvin kehnoimmin palkatuista ja sisällöllisesti epäpalkitsevimmista työtehtävistä voidaan luopua. On elvytettävä laajaan solidaarisuuteen perustuvat toiminta- ja taistelutavat, vaadittava itsensätyöllistäjille kollektiivista neuvotteluoikeutta ja vaikkapa vuosilomapankkia. Koska ongelmat ovat yhteisiä, on kamppailunkin oltava yhteistä. Yrittäjän ja palkansaajan välinen ero on hämärtynyt. Väliinputoamistilanteet lisääntyvät työmarkkinoiden jatkuvassa muutoksessa. Perustulo toisi niin freelancerin kuin aloittavan yrittäjän toimintaan tukea ja turvaa. Yrittäjän ansioturvan ehtojen keventäminen tukisi uusien yritysten perustamista. Tuomas Nevanlinna

Kuntavaalit 2021 Ennakkoäänestys 7.–13.4. Varsinainen vaalipäivä 18.4. 3


Kunnissa tehdään ilmaston ja ympäristönsuojelun kannalta tärkeää työtä, sanoo kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mai Kivelä. Heti valtuustokauden alussa päätetään prioriteetit, miten mihinkin panostetaan.

Koronaaika osoittanut lähiluonnon arvon Onko Helsinki ilmastoystävällinen kaupunki? Kivelän mukaan kyllä ja ei. ”Helsingissä halutaan aidosti tehdä ilmastotyötä, ja paljon on tehtykin, tärkeimpänä Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma. Helsingin ilmastovahti -nettisivustolta kaupunkilaiset voivat reaaliaikaisesti seurata, miten toimenpiteet etenevät, mikä on niiden painoarvo, kuka vastaa toteutuksesta ja miten kaukana ollaan tavoitteesta”, Kivelä sanoo. Kaupungin strategiassa siis lähdetään kunnianhimoisista ilmastotavoitteista. ”On kuitenkin kysyttävä, ovatko kaupungin energiajärjestelmän, rakentamisen, rakennuskannan, liikenteen ja kuluttamisen päästöt kestävällä tasolla. Silloin nähdään, että tarvitaan vielä paljon työtä, päätöksiä ja suurta rakennemuutosta, jotta voisi sanoa Helsingin olevan aidosti kestävä kaupunki.”

4

Muun luonnonsuojelun kannalta on Kivelän mukaan keskeistä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. ”Helsinki on monella tapaa ainutlaatuinen pääkaupunki. Täällä on paljon todella upeaa kaupunkiluontoa: meri, metsät, saaret, Vantaanjoki. Korona-aika on korostanut lähiluonnon ja virkistysalueiden säästämisen merkitystä ihmisille.” Kivelä sanoo, että kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa pitäisi enemmän arvottaa olemassa olevia viheralueita, kun päätetään, rakennetaanko vai säästetäänkö. ”Helsingissä on ollut monia maankäytön konflikteja. Esimerkiksi Kruunuvuorenrannassa tarvittiin hallinto-oikeuden päätös kaavan kumoamiseksi, kun vasemmistoliitto ei saanut muita ryhmiä suojelun taakse.” Yksi ongelma on Kivelän mukaan se, ettei kaavoituskohteiden luontoarvoista kerätä tarpeeksi tietoa. ”Jos ei ole kattavasti kartoitettu luontoa, ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä on arvokasta.” Asuntojen määrää voi Kivelän mielestä lisätä tiivistämällä jo rakennettuja alueita. Arvokkaisiin luontokohteisiin

ei kerta kaikkiaan saa rakentaa. ”Totta kai Helsingissä tarvitaan asuntoja, mutta myös luonnon monimuotoisuus on vastuullamme.” ”Esimerkiksi Keskuspuistoa on vähä vähältä päätetty nakertaa niin yleiskaavassa kuin Helsinki Garden -suunnitelmassa. Vasemmistoliitto ainoana isoista puolueista puolusti Keskuspuistoa molemmissa päätöksissä.” Kaikki luonnonsuojelu ei ole Kivelän mukaan ensisijaisesti rahasta kiinni, vaan poliittisesta tahdosta. Ruuhkamaksut eivät välttämättä ole miljoonainvestointi ja energiatehokkuuden lisääminen kaupungin omissa rakennuksissa tuo vain säästöjä. Raha ei ole suurin kysymys myöskään autojen ja tilojen yhteiskäytössä, kiertotalouden edistämisessä tai siinä, mitä kaupungin laitoksissa syödään. ”Totta kai rahaa tarvitaan esimerkiksi energiajärjestelmän muuttamiseen päästöttömäksi tai joukkoliikenteen lipunhintojen alentamiseen. Uudet raideinvestoinnit ovat valtava investointi, mutta niitä tarvitaan kaupungin kasvaessa, jotta liikenne ei jäisi henkilöautojen varaan”, Kivelä korostaa.


Mitä on se reilu siirtymä? Vasemmisto puhuu ympäristöpolitiikassa reilusta siirtymästä, mutta mitä se oikein tarkoittaa? ”Yhteiskunta täytyy jälleenrakentaa niin, että se kunnioittaa ympäristön asettamia reunaehtoja, oli kysymys ilmaston lämpenemisestä, sukupuuttoaallosta tai resurssien tuhlaamisesta. On rakennettava uusiksi koko se normaali elämä, johon olemme tottuneet”, sanoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ympäristöpoliittinen asiantuntija Laura Kolehmainen. Tarvittava ponnistus on Kolehmaisen mukaan verrattavissa sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen, jossa samalla luotiin hyvinvointivaltio. ”Samalla tavalla tämä ekologinen jälleenrakentaminen on tehtävä reilusti.

Vasemmisto ei voi pitää mitään yhteiskunnallista uudistusta hyväksyttävänä, jos siinä ei pyritä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseen. Siirryttäessä fossiilitaloudesta uuteen talouteen on samalla korjattava eriarvoistava tulonjakopolitiikka.” Kolehmainen korostaa, ettei vihreiden valintojen pidä olla identiteettikysymys. ”Ei pidä jakaa ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin eli niihin, joilla on varaa, resursseja ja halua elää kestävästi sekä niihin, joilla ei ole. Ympäristökriisin torjunta ei voi jäädä yksilön hyvän tahdon ja aktiivisuuden varaan. Sellainen ei ole reilua, se johtaa syyllistämiseen, se jakaa yhteiskuntaa ja vuosikymmenet markkinaehtoisia ympäristötoimia ovat osoittaneet, ettei tarvittava muutos synny läheskään riittävällä vauhdilla ja riittävän laajana, jos on syntyäkseen lainkaan.”

Kolehmaisen mukaan keskeisessä osassa on valtio: kun rakennetaan yhteiskunta lähtökohdiltaan kestäväksi, ei kansalaisen tarvitse erikseen valita kestävää vaihtoehtoa, vaan se on osa arkea.

Laura Kolehmainen ja Mai Kivelä sanovat, että seuraavalla valtuustokaudella tehdään Helsingissä tärkeitä ilmastopäätöksiä.

”Hyvä esimerkki reilusta siirtymästä on liikenne. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan polttoaineen veronkorotus ja tieliikenteen päästökauppa ovat vaikuttavimmat liikenteen päästövähennystoimet. On täysin mahdollista kompensoida niistä pieni- ja keskituloisille aiheutuvat menetykset kohtuullisin kustannuksin ja vähällä byrokratialla.” Helsingissä tämä tarkoittaa panostamista joukkoliikenteeseen, jotta se olisi asukkaille halvempaa. Vastaavalla tavalla tämä koskee Kolehmaisen mukaan julkisia hankintoja, kaupungin laitoksissa tarjottavaa ruokaa tai rakennusten lämmittämiseen käytettävää energiaa. ”Reilu siirtymä maksaa varmasti rahaa, mutta se pitää joka tapauksessa toteuttaa planetaaristen reunaehtojen vuoksi”, Kolehmainen korostaa.

5


Jokainen nuori tarvitsee turvallisen aikuisen Lasten ja nuorten pahan olon oireiluun ei ole yksittäistä ratkaisua, mutta keskeistä olisi, että heillä olisi turvallisia aikuisia läsnä elä-

jossa yhdistettiin perinteinen lastenneuvolatoiminta ja perhetyö. Työntekijät tekivät yhdessä kotikäynnin jokaiseen perheeseen, jossa odotettiin ensimmäistä lasta. Samalla jaettiin tietoa kunnan palveluista ja kerrottiin, mistä mahdollisiin vaikeuksiin saa apua. ”Imatran malli toimi aika pienillä resursseilla, mutta lastensuojelun menot vähenivät merkittävästi. Se oli tehokas juuri universaaliutensa takia”, Honkasalo korostaa.

mässään. Jos sellaisia ei ole omassa kodissa, niitä pitäisi olla muussa kasvuympäristössä, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja vapaa-ajalla.

”Yksittäisillä turvallisilla aikuisilla saattaa olla nuorten elämässä valtava merkitys,” sanoo nuorisotutkija, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo. ”Erilaiset oireilut kertovat yhteiskunnassa vallitsevasta polarisaatiosta, ja nuoret ovat osa yhteiskuntaa. Oireilu kertoo myös siitä, ettei ole enää sellaisia ennalta ehkäiseviä palveluita, joita joskus aikaisemmin oli. On selkeää tutkimusnäyttöä, mitä hyvää seuraa, kun tukea ja turvaa saa ajoissa. Myös varhaiskasvatusta ja peruskoulua vahvistamalla voidaan moniin ongelmiin puuttua ajoissa.” Hyvänä esimerkkinä varhaisista toimista Honkasalo mainitsee lapsiperheiden kotipalvelut, joita oli vielä laajasti käytössä hänen lapsuudessaan 1980-luvulla. Toinen esimerkki on niin ikään historiaan jäänyt Imatran malli,

6

Helsinki on paljon suurempi kaupunki kuin Imatra ja täällä on vedottu siihen, ettei ole realistista edes kokeilla mallia, koska se maksaisi liikaa. Honkasalon mielestä kyse on tosiasiallisesti haluttomuudesta. ”Ei ymmärretä eikä hyväksytä, että myös hyväosaisiin perheisiin tehtäisiin kotikäyntejä. Mutta hyvinvointivaltion voima on aina ollut nimenomaan universaaliudessa.” Tiedetään, että lasten ja nuorten mielenterveyden oireilun taustalla on vanhempien vastaava oireilu. Siksi olisi hyvin tärkeää, että apua ja tukea saisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mutta pandemia aiheutti sen, että jopa yksityiseltä puolelta on ollut vaikea saada apua. Ja sitten tuli vielä Vastaamo-tragedia. Pandemian aikana monia palveluita on siirretty etäpalveluiksi. Honkasalo huomauttaa, että jos nuorella on kotona ongelmia, ei hänen ole helppo soittaa kotoa Teamsilla tai vastaavalla ja kertoa pahasta olostaan. Honkasalon mukaan eduskunnan sivistysvaliokunnassa on seurattu tarkkaan koulupäivien tukipalvelujen toimimista. Todella tärkeänä asiana valiokunta on pitänyt muun muassa oppilashuoltoa ja kouluruokailua. Monin

paikoin tukipalvelut lakkasivat kokonaan. Käynnit kouluterveydenhuollon putosivat yli 80 prosenttia, samoin kuraattoripalvelut ja oppilashuolto vähenivät kauttaaltaan. Suomessa on tässä suuria alueellisia eroja. On sellaisiakin kuntia, joissa ei koronaa juurikaan ilmennyt, mutta oppilashuollon palveluja ajettiin alas ja kouluterveydenhuollon henkilöstöä siirrettiin muun terveydenhuollon piiriin. ”Minua huolestuttaa, miten saadaan kiinni hoito- ja hoivavaje. Hammashuollon vajeesta puhutaan usein, mutta pitäisi puhua myös pandemian aikana tulleesta sosiaalipuolen vajeesta”, hän painottaa. Hallitusohjelmassa on kirjaus interventiohankkeesta neuvoloissa. Hankkeen mukaan tietoa ja tukea lapsiperheille pyritään tarjoamaan juuri ennen kuin lapsi menee varhaiskasvatukseen. Tiedetään, että lapsiperheet, joissa huono-osaisuus kasautuu, jäävät helposti varhaiskasvatuksen ulkopuolelle. ”Neuvolajärjestelmä on hyvinvointivaltion hienoimpia esimerkkejä universaaliudesta. Kun systeemi on olemassa, sitä vahvistamalla on mahdollista saavuttaa hyviä tuloksia. Myös teini-ikäisten vanhemmat tarvitsisivat oman neuvolajärjestelmän tai tukipalvelun”, Honkasalo huomauttaa.

Yhteiskunnan polarisaatio näkyy nuorten arjessa, sanoo Veronika Honkasalo.


Mihin kuntoon jätämme paikat lähtiessämme? Mietin usein, miltä tekomme näyttävät viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä. Katsovatko jälkeemme tulevat tekojamme raivolla vai kiitollisuudella?

Harrastuksia kaikille matalalla kynnyksellä ja kevyellä kukkarolla ”Miksi vain varakkaiden lapsilla saisi olla mah-

kynnyksen opetus- ja harrastustoimintaa, jolla pyritään tavoittamaan taiteen perusopetuksen ulkopuolelle jäävät lapset ja nuoret.

dollisuus harrastaa?” Tätä kysyy Laura Lintula, musiikkiopiston rehtori, freelance-muusikko ja yksi Rytmimajakkahankkeen käynnistäjistä. ”Miksi musiikkikoulutuksen päämäärän pitäisi olla, että tuotetaan resursseja tuhlaten harvoja huippustaroja? Miksi ei lähdettäisi ajatuksesta, että mitä enemmän lapsia saadaan harrastuksen pariin, sitä todennäköisemmin tuotetaan merkityksiä, osallisuutta ja hyvinvointia laajemmassakin mittakaavassa?” hän kysyy. Rytmimajakka on Meri-Helsingin musiikkiopiston järjestämää matalan

Neljättä vuotta käynnissä olevassa hankkeessa on tällä hetkellä mukana 12 peruskoulua ja opetuspaikkoja kouluilla on 24. Hankkeen myötä Lintula on huomannut, kuinka erilaista arki on eri puolilla kaupunkia. ”Eriarvoisuus riipaisee syvältä. Jossain isä kiittää kyyneleet silmissä, että hänen lapselleen tarjotaan hyvin edullisesti tai jopa maksutta mahdollisuus harrastaa musiikkia. Eikä tarvita viimeisen päälle hienoja vaatteita eikä kiiltäviä logoja.” ”Joskus osallistumattomuus ja osattomuus voi olla kiinni puuttuvasta bussilipusta. Ei sellaista kohdatessaan voi ajatella muuten kuin, että kaikille lapsille on järjestettävä tasa-arvoiset koulutus- ja harrastusmahdollisuudet”, Lintula sanoo.

Menneisyydessä on paljon väkeä, joille minä olen vihainen. He ovat tuhonneet planeettaamme, kurjistaneet köyhien oloja ja rikkoneet koulutuslupauksia. 50 vuotta sitten rakennetut homekoulut sairastuttavat ihmisiä tänään. Historiassamme on tehty myös paljon hyvää, josta olen edellä menneille kiitollinen: demokratia, peruskoulu, kolmikanta, julkinen terveydenhuolto. Nämä ovat yhteiskuntamme hyviä puolia, jotka auttavat selviämään huonoista. Entä teemmekö me nykyihmiset enemmän huonoa vai hyvää? Hakkaammeko metsät, kuivatammeko suot ja pilaammeko järvet – vai säilytämmekö puhtaan luontomme tulevaisuuteen? Leikkaammeko lapsilta pikavoittojen toivossa vai olemmeko valmiit sijoittamaan varhaiskasvatukseen, opetukseen ja terveydenhuoltoon? Outoa kyllä, vastaukset näihin kysymyksiin eivät ole itsestään selviä. Monet poliitikot mieluummin rohmuavat vaalirahaa yhteiskuntamme kurjistajilta kuin parantavat maailmaa. Luonnossa liikkujan perussääntö pätee myös ihmiselämään: jätetään tämä paikka lähtiessämme parempaan kuntoon kuin se oli tullessamme. Mike Pohjola Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä

7


joutuvat ottamaan vastaan vanhempien suuttumuksen”, Malin sanoo. ”Kummallista, että joillakin on kauhea huoli kiusaamisesta ja nuorten voinnista, mutta sitten he tekevät päätöksiä, joiden seurauksena on vielä vähemmän aikuisten läsnäoloa.”

Helsinki jättämässä oppimiserot hoitamatta Petra Malin näkee, että aidosti punavihreä politiikka olisi investointi Helsingin tulevaisuuteen.

Kaupunginvaltuutettu sekä kasvatus- ja koulu-

”On tutkittu asia, että etäopetus lisäsi oppimiseroja. Nyt ne uhkaavat jäädä hoitamatta. Osassa kouluja mahdollisuudet ovat vielä toisia huonommat.”

tuslautakunnan jäsen Petra Malin kuvailee

Malin harmittelee, että Helsingissä nollattiin se hyvä, mitä oli tarkoitus valtion rahalla tehdä.

Helsingin mittavia koulutuksen määrärahaleikkauksia käsittämättömiksi. Vielä oudommaksi tilanteen tekee, että Helsinki käyttää valtion myöntämiä koro-

Eräät budjettisovussa mukana olevista puolueista selittelivät, että koronakompensaatio- ja tasa-arvorahoilla voidaan kompensoida leikkauksia. ”Vaikka rahoja käytettäisiinkin niin, leikkauksia jää silti. Esimerkiksi peruskouluilta katoaa miljoonia euroja. Leikkausten kohteeksi joutuvissa kouluissa jakotunteja vähennetään, samoin oppilaiden saama yksilöllinen huomio vähenee. Se on todella, todella huono asia”, Malin sanoo.

nakompensaatio- ja tasa-arvorahoja aivan toisin kuin oli alun perin tarkoitus. ”Rahoja myönnettäessä ajatus oli, että niillä voidaan korjata korona-aikana syntyneitä oppimisvajeita. Lisärahaa ei tarkoitettu siihen, että voidaan sitten itse olla sijoittamatta koulutukseen”, Malin sanoo.

Osa valtion rahoista on osoitettu esimerkiksi tukiopetukseen, joten niitä ei voi käyttää pelkästään leikkausten paikkailuun. Tasa-arvorahaa voi käyttää paikkaamiseen, mutta koronaraha on merkitty pitkälti muuhun, esimerkiksi tukiopetukseen ja S2-opetukseen. ”Leikkauspäätöksen tehneet poliitikot pesivät osittain kätensä. Nyt rehtorit joutuvat koulukohtaisesti päättämään, missä suurennetaan ryhmiä tai mistä otetaan jakotunteja pois. Samalla he

Myös toiseen asteeseen eli ammattikouluun ja lukioon tuli leikkauksia. Säästötoimien takia ammattiopetuksessa lisättiin työssä oppimista. ”Mutta milloin ollaan sellaisessa tilanteessa, että nuoret voivat oikeasti oppia työssä? Kukaan ei voi pelkästään työpaikalla oppia ammattia”, Malin puuskahtaa. Työssä oppiminen on täysin riippuvaista siitä, minkälaisia yhteistyökumppaneita satutaan saamaan ja löydetäänkö edes kaikille oppilaille paikkaa. Niinpä nuoret joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa, onnistuvatko opinnot. ”Toisella asteella on oltu paljon etäopetuksessa, joten sielläkin tarvittaisiin panostusta oppimiserojen vähentämiseen. Kaikki valtiolta tuleva koronaan liittyvä raha menee nyt kuitenkin siihen, etteivät leikkaukset olisi ihan niin pahoja”, hän sanoo. ”Kun otetaan huomioon, että maan hallituksessa demarit, vihreät ja RKP panostavat vasemmistoliiton rinnalla kasvatukseen ja koulutukseen ja yrittävät lisätä laatua, näkyy kuntatasolla hirveä looginen ja moraalinen ristiriita. Yhtäkkiä kumppanit sanovatkin, että on vastuullista leikata. Se, mikä on valtiotasolla huonoa, onkin muka kuntatasolla hyvää”, Malin ihmettelee. Hänen mielestään vaikuttaa siltä, ettei ollut halua tai rohkeutta tehdä kuntatasolla aidosti punavihreätä politiikkaa, vaan mentiin kokoomuksen selän taakse. ”Sanotaan, että kokoomus pakotti meidät leikkaamaan. Mutta ei olisi ollut mikään pakko. Olisi ollut täysin mahdollista tehdä punavihreä budjetti.” ”Jos vasemmistoliitto saa vielä lisäpaikkoja, niin on erittäin hyvä mahdollisuus siihen, että valtuuston punavihreä enemmistö voi myös käytännössä tehdä punavihreää politiikkaa. Olemme jo nyt monessa asiassa kokoamme suurempi ryhmä. Myös Helsingin budjettia laadittaessa demareiden, vihreiden ja RKP:n tulisi jatkossa pitää vasemmistoliittoa eikä kokoomusta luonnollisena kumppaninaan”, Malin sanoo.


Satunnaisten enemmistöjen mahdollisuus Korona ei ole vain keuhkoihin pesiytyvä virus. Sen yhteiskunnalliset vaikutukset hengitetään syvälle demokraattisen päätöksenteon ytimeen. Koronapandemia on pakottanut riskiryhmiin kuuluvat sekä heidän omaishoitajansa ja läheisensä jättäytymään pois julkisista tapahtumista. Heti alkukeväästä osa poliittisesti valituista luottamushenkilöistä joutui jättämään kokouksia väliin oman tai läheisensä turvallisuuden takia. Tuolloin erään kokouksen jälkeen keskustelussa nousi esiin uhka satunnaisten enemmistöjen mahdollisuudesta. Päätöksenteko ei tällöin perustuisikaan edustukselliseen demokratiaan, vaan satunnaiseen tilanteen aiheuttamaan enemmistöön. Onneksi Helsingin kaupunki sai nopeasti etäyhteydet aikaiseksi, ja poliittinen päätöksenteko on sittemmin mahdollistunut myös riskiryhmien ja heidän läheistensä osalta. Kuntavaalien yhteydessä nousee satunnaisten enemmistöjen mahdollisuus jälleen esiin. Jättävätkö riskiryhmäläiset äänestämättä, koska pelkäävät ruuhkautuvilla äänestyspaikoilla muhivaa tartuntariskiä? Toisaalta kyse ei ole vain äänestämisestä vaan myös ehdokkaaksi asettumisesta. Kuinka moni riskiryhmäläinen uskaltaa asettautua ehdolle tai olla jonkin ehdokkaan tukiryhmässä tekemässä vaalityötä? Kuinka toteuttaa koronaturvallisuuden vaatimukset täyttävää vaalikampanjaa?

Eriarvoisuuteen tärkeää tarttua ajoissa "Jatkossa toinen aste on maksuton kaikille. Siksi on tärkeää tukea riittävästi joka ikistä oppilasta jo peruskoulussa, jotta kaikki pärjäävät myös toisella asteella”, opetusmi-

le, riittävä määrä henkilöstöä ja päiväkotien sijainti kohtuullisen etäisyyden päässä. Niin ikään ruotsinkielinen varhaiskasvatus on saatava toteutumaan lain mukaisesti. Tarkastuslautakunnan vuonna 2019 tekemän arvioinnin mukaan perusopetus on Helsingissä alueellisesti tasaarvoista sikäli, että alueilla toimitaan samojen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Koulujen rehtorit eivät kuitenkaan pidä perusopetuksen laatua alueellisesti tasa-arvoisena.

nisterin erityisavustaja, Helsingin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Dan Koivulaakso sanoo.

"Aiemmat koulutusleikkaukset ovat heikentäneet maailman parasta koulua. Nyt valtio on kääntänyt suuntaansa ja panostaa kaikkiin koulutusasteisiin, mutta Helsinki on lähtenyt leikkausten tielle. Se on vastuutonta, ja se sekä suututtaa että surettaa.” Koivulaakson mukaan Helsingin uudella valtuustolla tulee olemaan peruskoulutuksen saralla valtavasti umpeen kurottavia aukkoja leikkausten jäljiltä. Lisäksi varhaiskasvatukseen on luotava selkeä toimenpideohjelma, jolla turvataan varhaiskasvatus kaikille lapsil-

Oppilaiden tuen tarve oli kasvanut, koska nuoret oireilevat yhä enemmän. Kouluista myös puuttui erityisopettajia kasvavaan tarpeeseen nähden. Arvioinnin perusteella kouluihin tulisi saada lisäresursseja, kun tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden määrä kasvaa. ”Yhteiskunnallinen eriarvoisuus näkyy myös kouluissa, ja se on huolestuttavaa. Onneksi meillä on erittäin tehokkaita puuttumisen keinoja kuten positiivisen diskriminaation rahat.” Tämä raha on korvamerkittyä lisärahaa eriarvoisuuden vähentämiseksi. Sen myöntämisperusteena ovat alueen sosioekonomiset tekijät ja S2-oppilaiden määrä. "Tutkimuksen mukaan tämä raha on lisännyt etenkin maahanmuuttajataustaisten tyttöjen sekä suomenkielisten poikien todennäköisyyttä hakeutua toisen asteen koulutukseen," Koivulaakso sanoo.

Helsingin Vasemmistoliitto on ehdokasasettelussaan ja vaalityön suunnittelussa pyrkinyt ottamaan erityisesti huomioon korona-ajan vaatimukset. Suomalaisen demokratian toimivuuden kannalta ja vaalituloksen laillisuuden näkökulmasta on nyt erityisen tärkeää kantaa vastuuta siitä, että vaaleissa toteutuu kaikkien oikeus osallistua kuntademokratiaan. Antti Kauppinen Kirjoittaja on Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja Helsingin kaupungin kulttuurijaoston jäsen

Dan Koivulaakso on puolitoistavuotiaan lapsen isänä huomannut, kuinka tärkeä asia päivähoitopaikan sijainti on.


Viime syksynä esiteltiin laajat Kontulan uudis-

suntoja. Kontulasta ei pidä tehdä pelkästään rikkaiden asuinpaikkaa, ja samaa mieltä ovat kaikki, joiden kanssa olen puhunut.”

tussuunnitelmat. Kaupunginosaan tehdään

Kontulan uudistussuunnitelmissa kaupungin omat tilat vähenisivät 500 neliömetrillä.

paljon täydennysrakentamista, vanha ostari puretaan kokonaan pois ja tilalle rakennetaan uusi. Vaikka suunnitelmia aletaan toteuttaa aikaisintaan vuosikymmenen puolivälissä, ne täsmentyvät jo lähivuosina. Kontulan Vasemmiston puheenjohtajan Mikko Perttolan mielestä uudistuksella ei saa hävittää Kontulan ostarin ainutlaatuista kulttuurisekoitusta. ”Ostarilla on esimerkiksi Suomen ensimmäinen uzbekistanilainen ravintola. Emme halua monikulttuurisuutta pois, mutta se on vaarana, jos uudistettujen tilojen vuokrat ovat liian kalliita vanhoille yrittäjille.”

”Mitä sieltä sitten lähdetään karsimaan? Esimerkiksi päihdeongelmaisten ja mielenterveyskuntoutujien keskus Symppis on sellainen, jota ei saa poistaa.” Perttolaa ärsyttää Kontulan ja laajemminkin Itä-Helsingin huono maine. ”Kontula on mainettaan selkeästi parempi paikka. Täällä on palvelut lähellä, hyvät liikenneyhteydet ja paljon viheralueita. Suuri osa asukkaista on ihan tyytyväisiä kotiseutuunsa.” ”Kerran saatu huono maine toistuu helposti lehtijutusta toiseen, koska niin saadaan raflaavia otsikoita.” Perttola on kotoisin Lahden naapurista Nastolasta. Hän muistelee, miten Lahdesta pitkään puhuttiin ”Suomen Chicagona”, mutta nyt sitä kuulee enää harvoin. Maine voi siis muuttuakin.

Kontulan Vasemmisto on yksi vasemmistoliiton aktiivisimmista puolueosastoista Helsingissä. Se toimii koko Mellunkylän alueella. Vasemmistoliiton kannatus alueella on korkeampi kuin Helsingissä keskimäärin. Uusia jäseniä on viime aikoina tullut tasaiseen tahtiin. Puheenjohtaja Perttolakin liittyi jäseneksi vasta toissa vuonna. Viime syksystä lähtien hän on ollut myös vasemmistoliiton Helsingin piirihallituksen jäsen. Osasto on järjestänyt toritapahtumia, naistenpäivänä on jaettu kukkia Kontulan ostarilla, on ollut poliitikkojen toriparlamentti ja laskiaisrieha Kivikon puistossa. Perinteisesti on ostarilla tarjottu jouluglögit, mutta viimeksi korona esti sen. ”Ihmiset tulevat tapahtumissa paljon juttelemaan ja kyselemään. Täällä on kyllä aika paljon ihmisiä, jotka eivät ole äänestäneet ollenkaan.” Perttola kertoo lähtevänsä kunnallisvaaleihin teemalla ”Kontulan ostarista pitää tulla paikka kaikille – ei harvoille”. Hän toivoo, että yhä useampi lähtisi vaikuttamaan omassa asuinympäristössään.

Perttola kertoo kontulalaisten pelkäävän, että täydennysrakentamisella nakerretaan viheralueita. ”Niin ei saa käydä, vaikka täydennysrakentamista tarvitaankin”, hän sanoo. ”Kysymys on myös siitä, minkälaisia asuntoja tehdään. Helsinkiin tarvitaan erityisesti edullisia vuokra-asuntoja, mutta myös kohtuuhintaisia omistusa-

Kontula uuden edessä

Mikko Perttola on lähtöisin Nastolasta, mutta nykyään kotipaikka on ylpeästi Kontula.

Helsingin Vasemmiston kuntavaaliohjelma: helsinki.vasemmisto.fi/kuntavaaliohjelma-2021/ 10


Rouheaa kaupunkikulttuuria Korjausvelkaa Helsingin liikuntapaikoissa Henrik Nyholm pitää tärkeänä kansan treenipaikkoja kuten ulkoilualueiden kuntoiluvälineitä.

Helsingin varavaltuutet-

tää, korjata tai perusparantaa, mutta siihen ei osoiteta riittävästi varoja.

tu Henrik Nyholm sanoo olevansa innoissaan, että vasemmistoliitonkin ajama harrastustakuu-ajatus on edennyt. Koululaisten liikuntaa edistetään uudella ”Suomen mallilla”,

”Kaupungin periaatteena on, ettei se tue liikuntahankkeita täysimääräisesti. Perusteluksi esitetään resurssien puute. Tämä on johtanut alueiden eriarvoistumiseen ja siihen, että monet oikeasti tarpeelliset hankkeet eivät edisty, kun ohi ajavat ison rahan hankkeet, jotka pystyvät keräämään yksityistä rahaa.” Nyholm toteaa, että lähiluonto ja lähimetsät ovat yksi tärkeimmistä liikunnan ja virkistäytymisen paikoista. Harmillisesti täydennysrakentamista kuitenkin usein osoitetaan lähiluonnon, lähiliikunta-alueiden ja kenttien päälle.

Kaupunginvaltuutettu Vesa Korkkula pitää rouheasta kaupunkikulttuurista. ”Kaupunkia suunnitellaan liikaa pelkästään kaupallisen toiminnan näkökulmasta. Joka paikkaan kaavaillaan hotelleja, ja kauppakeskuksiakin alkaa olla jo tarpeeksi. Jos kaikki paikat ovat kulutusta varten, suljetaan kaupunkitilasta pois ne, joilla ei ole varaa kuluttaa. Kaupungin pitää kuulua kaikille”, Korkkula sanoo. Korkkulan mukaan kymmenen viime vuoden aikana mielenkiintoisin kulttuuri on tapahtunut väliaikaisissa tiloissa kuten Suvilahden ja Kalasataman alueella. ”Itselleni Sompasauna on ollut tosi tärkeä paikka. Koronakesänä ihmiset organisoivat itse bileitä puistoihin ja hylättyihin rakennuksiin. Kaikki kaupunkikulttuuri lähtee asukkaista – joissakin tapauksissa riittää, ettei kaupunki tee mitään eli ei estä toimintaa.” Korkkula sanoo kaipaavansa ”positiivista epämääräisyyttä”.

”Suomessa lähdetään siitä, että kaiken täytyy olla tiptop, ja kaikki maksaa sitten sairaan paljon.” Korkkula itse harrastaa skeittausta ja pyöräilyä sekä toimii dj:nä. Hän ottaa positiiviseksi esimerkiksi parina kesänä toimineen Skeittikontin, jossa on ollut tarjolla musiikkia, vettä ja ensiapua. Korkkula haluaisi myös pysyvän lavan Alppipuistoon. ”Jo pelkästään se, että kaupungissa olisi enemmän julkisia vessoja ja roskiksia, mahdollistaisi paremmin ajanviettoa kaupungissa.” Huonona esimerkkinä Korkkula pitää vuosien 1998–2008 ”Stop töhryille” -kampanjaa. ”Se tappoi tehokkaasti kaupunkikulttuuria. Nyt graffiteihin ja tageihin suhtaudutaan vähän terveemmin, vaikka niitä yhä poistetaan. Seiniin ja sähkökaappeihin saa jo tehdä luvallisestikin maalauksia.” ”Miksi kaupungissa saisi näkyä pelkästään kaupallisia viestejä”, Korkkula kysyy.

jonka pilottivaiheessa Helsinki on mukana. ”Helsingin tulee omistautua tälle ja pyrkiä olemaan ensimmäinen kunta, joka tarjoaa kaikille koululaisille tilaisuuden päästä harrastuksen piiriin koulun kautta koulupäivän aikana. Alkuvaiheessa hankkeen panostukset kohdistetaan kouluihin, joissa on runsaasti erityistä tukea tarvitsevia ja vähävaraisten perheiden lapsia”, Nyholm sanoo. ”Poliittisia erimielisyyksiä voi syntyä siitä, millä tavalla Suomen mallissa hyödynnetään julkisia tiloja ja miten niiden käyttämistä kompensoidaan. Uudet tai hyvin pidetyt julkiset tilat ovat tästäkin syystä entistä tärkeämpiä investointeja liikunnan hyväksi.” Nyholm huomauttaa, että Helsingissä on paljon liikuntapaikkoja, joita pitää kehit-

”Kun huomattava osa kaupungin menoista kuluu terveydenhoitoon, niin liikuntainvestoinneilla on ehkäisevä, kansanterveydellinen merkitys”, sanoo Nyholm, joka on TUL:n varapuheenjohtaja. ”Vasemmistoliitto peräänkuuluttaa sitä, että Helsingin kasvaessa liikuntaympäristön pitää olla jo esirakentamisvaiheessa samalla viivalla asuinrakentamisen kanssa. Kenttien pitää olla valmiina asukkaiden muuttaessa alueelle.” Nyholm kertoo, että yli puoluerajojen on löytynyt näkemys vanhemman väen ja nuorten liikunnan edistämisestä. Helsingin NYT-liikunnassa kohderyhmä ovat nuoret aikuiset, ja toteutus tapahtuu seurojen avulla. Nyholm pitää tärkeänä tukea myös kansan treenipaikkoja kuten ulkoilualueiden kuntoiluvälineitä. Monin paikoin ne ovat tulossa käyttöikänsä loppuun.

11


Asumiskustannusten ei pitäisi karkottaa Helsingissä työtä tekeviä kauaksi kaupungista, sanovat Mia Haglund ja Mira-Veera Auer.

Tärkeintä on kohtuuhintainen asuminen Vasemmistoliiton mielestä tulotaso ja varallisuus eivät saa määrittää, voiko joku olla helsinkiläinen, sanoo kaupunginvaltuutettu Mia Haglund.

12

”Helsingin on jatkossakin oltava myös siivoojien, lähihoitajien ja kaupanmyyjien kaupunki. Monet sellaiset, joiden työpaikka on Helsingissä, joutuvat asumaan kauempana. Eikä kyse ole pelkästään pienituloisista, vaan kallis asuminen on keskituloistenkin ongelma.” Haglundin mielestä asuntotuotannon kasvattaminen ei yksin ratkaise ongelmaa. Vaikka asuntojen tarjontaa on viime vuosina lisätty, hinnat eivät ole kääntyneet laskuun. Vaikuttavin keino olisi rakentaa merkittävästi lisää kunnan omia, omakustanteisia vuokraasuntoja.

Haglund pitää käänteentekevänä, että Helsingin uudessa asumisen ja maankäytön ohjelmassa sitoudutaan korottamaan pitkän korkotuen ARA-asuntojen osuutta kolmeenkymmeneen prosenttiin vuodesta 2023 lähtien. ”Tämä tarkoittaa tuhansia uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja mahdollistaa kaikkien tuloluokkien asumisen Helsingissä.” Kaikki pieni- ja keskituloiset eivät kuitenkaan tulorajojen vuoksi voi saada ARA-vuokra-asuntoa. Siksi pitäisi Haglundin mielestä rakennuttaa omakustanteisia vuokra-asuntoja myös ARA-järjestelmän ulkopuolella. Lisäksi tarvitaan omakustannusperiaatteella rakennettavaa omistusasumista. ”Kun kaupunki luovuttaa tontteja, pitäisi projektit pilkkoa pienemmiksi, jotta myös pienet toimijat voisivat tarjoutua rakentajiksi. Näin voisi edistää esimerkiksi ryhmärakentamista.” Hitas on tarjonnut Helsingissä omakustanteista omistusasumista.


”Hitas-järjestelmässä on ollut ongelmia, kun keinottelijat ovat hamstranneet useita asuntoja vuokrattaviksi. Se ei vastaa Hitasin tarkoitusta. Syksyllä valtuusto päättikin, että kahdessa vuodessa on luotava uusi järjestelmä, jossa valuviat on korjattu”, toteaa Haglund. Vasemmistoliitolle on tärkeää ottaa asumisen hinnan lisäksi huomioon asuinalueiden eriytymisen (segregaation) torjuminen, kaupunginosien luonne sekä asuinalueiden yhteensovittaminen kaupunkiluonnon kanssa. ”Eriytymiskehitystä on purettava tuomalla sekoittuneempaa tulotasoa alueille, joille hyväosaisuus on tiivistynyt. Ennen kaikkea tarvitsemme kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista alueille, joilla niitä ei ennestään ole. Nythän segregaatiota torjutaan vain työntämällä nykyisiä asukkaita pois,” sanoo Haglund, joka on kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. Asumisen ja maankäytön ohjelman mukaan täydennysrakentamisessa otetaan huomioon kaupunginosien omaleimaisuus, paikalliset toiveet ja alueelle syntynyt kulttuuri. ”On hyvä rakentaa tiheämmin sinne, minne raideliikenne kulkee. Paikallisesti on kuitenkin syntynyt konflikteja täydennysrakentamisen ja lähiluonnon välille esimerkiksi Meri-Rastilassa. Onneksi lopulta löydettiin yhteisymmärrys Rastilanrannan säästämisestä. Vuosaarelaiset olivat hyvin aktiivisia, ja tämä kertoo kansalaisliikkeiden vaikutuksesta.” Haglund kertoo fiilistelevänsä vanhoja ostareita. ”Puhos esimerkiksi on luonut ihan oman kulttuurinsa ympärilleen, eikä Helsingissä ole sen yrittäjille tai käyttäjille toista samanlaista paikkaa. Vaikka Itistä kunnostetaan ja rakennuksia korjataan, pitää taata Puhoksen jatkaminen entisenlaisena.” Myllypuroa pidetään usein onnistuneena esimerkkinä lähiöiden kunnostamisesta. Mia Haglund on eri mieltä. ”On toki hienoa, että Myllypuroon on investoitu ja sinne on saatu Metropolian kampus. Mutta uusi ostari on tosi kolkko ja persoonaton, ja siellä on pelkästään ketjuliikkeitä. Kunnostuksen jälkeen monissa muissakin paikoissa liiketilojen vuokrat ovat niin korkeita, ettei vanhoilla pienyrittäjillä ole varaa jatkaa niissä. Olisi traagista, jos tämä olisi myös Kontulan ostarin tulevaisuus.”

Kaupungin asuntojen laadusta on puhuttava Mira-Veera Auerin mielestä Helsingin asumisessa on pielessä kovan hinnan lisäksi erityisesti asumisen laatu. Sisäilmaongelmia ja niihin liittyviä traagisia kohtaloita on paljon. ”Yksi syy ongelmiin on se, että Helsingin kaupunki vain rakennuttaa eikä rakenna itse. Jos kaupunki tekisi itse ja määrittäisi laatutason, se olisi pidemmällä aikavälillä edullisempaa rakentamista, koska korjauksiin menisi vähemmän rahaa. Yksityiset firmat tekevät nykyään myös korjaukset, ja niissäkin halpa hinta on tärkein kriteeri.” Hekalla suhtaudutaan Auerin mukaan vähätellen sisäilmaongelmiin. ”Sellaiset kaupungin asunnot, joissa on vikoja, ovat keskeneräisiä asuntoja, eikä niitä pitäisi vuokrata ihmisille. On häkellyttävää ja surullista, että Suomessa vähätellään ja syyllistetään ihmisiä, jotka joutuvat kärsimään näistä ongelmista.” Auer katsoo, että Helsinki pystyisi paremmin hallitsemaan asuntomarkkinoita, jos kaupungin omaa vuokraasuntotuotantoa rakennettaisiin paljon enemmän. ”Vuokra-asumista ei Helsingissä eikä Suomessa nähdä yhtä houkuttelevana kuin omistusasumista. Tämä vaatisi asennemuutosta, mutta silloin vuokraasuntojen pitäisi olla laadukkaita, houkuttelevia ja monenlaisiin tarpeisiin soveltuvia”, sanoo Auer, joka toimii vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtajana.

Auerin mielestä pitäisi panostaa asuinympäristöjen elinvoimaisuuteen, jotta olisi parempia ja elävämpiä kaupunkialueita. Itse kaupungin vuokra-asunnossa Jakomäessä asuvana Auer näkee vuokra-asumisessa mahdollisuuksia. ”Alueen luonteen takia Jakomäkeen on syntynyt ihan erilainen yhteisöllisyys. On asukasdemokratia-aktivismia, ja ihmiset ovat kiinnostuneita omasta lähiympäristöstään.” ”Kaupunki voisi brändätä, että vuokraasuminen on positiivinen asia omistusasumisen rinnalla eikä vain se huonompi vaihtoehto. Hekan talojen kivijalkaan voisi rakentaa edullisia liiketiloja, jolloin alue saisi myös palveluita. Tämä olisi samalla ekologinen ratkaisu, kun ihmisten ei tarvitsisi matkustaa ympäri kaupunkia palvelujen perässä. Ihmiset pystyisivät työllistymään ja työllistämään toisiaan omassa elinpiirissään. Taloyksiköt voisivat hankkia yhdessä vaikka ompelukoneita taikka pitää kuntosalia alueen asukkaiden käytössä”, sanoo Auer. Mira-Veera Auerin mukaan Helsingissä satsataan ihan eri tavalla keskustaan kuin lähiöihin. Asukkailta tulevat signaalit ohitetaan tai alueiden kehittämisestä ei kysytä kunnolla lainkaan. ”Ihmisillä pitäisi olla oikeus asua lähellä omia työpaikkojaan. Matalapalkkaiset palvelualojen työntekijät joutuvat nyt usein asumaan kaukana. Heille tulee liikkuminen kalliiksi, ja on se myös ympäristökysymys.”

13


Verotus on feministinen kysymys ”Verotus on feministinen kysymys, sillä tasaarvo maksetaan veroilla. Yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii erityisesti kuntaverotuksen rakenteiden uudistamista, sillä tasa-arvo tehdään kunnissa”, sanoo talous- ja sosiaalihistorian opiskelija Minna Majaniemi. Minna Majaniemen mielestä kuntaverotus pitäisi valtion tuloveron tavoin muuttaa progressiiviseksi.

”Suomessa työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet sukupuolen perusteella. Naisenemmistöiset alat ovat pienipalkkaisia kunnan aloja. Ne pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä, vaikka yhteiskunta ei maksakaan työstä riittävää korvausta. Palkkatasa-arvo saavutetaan vain, jos olemme valmiita maksamaan siitä.” Majaniemi korostaa, että talous on aina arvovalintoja. Viime vuosikymmeninä tulo- ja varallisuuserot ovat Suomessa kasvaneet ja sukupuolten väliset palkkaerot pysyneet ennallaan. Taloudellinen tasa-arvo on alistettu talouskuripolitiikalle ja leikkauslistoille. ”Pienet erot kasautuvat vuosien saatossa, ja siksi varallisuuserot ovat kehittyneet niin suuriksi.” ”Veroilla maksetaan hyvinvointi ja tasaarvo, mutta samalla verotuksen rakenteet itsessään tuottavat joko tasa-arvoa tai eriarvoisuutta. Kuntavero on tällä hetkellä käytännössä tasavero, eikä sitä makseta pääomatuloista. Se tuottaa eriarvoisuutta, koska pieni- ja keskituloiset maksavat kunnan menoista suhteessa enemmän kuin suurituloiset.”

14

Majaniemen mielestä kehitystä ei voi kääntää ilman rakenteellisia muutoksia. Tarvitaankin verouudistus, jossa ansio- ja pääomatulojen verotus yhdistetään ja viedään saman progressiivisen asteikon alle. Myös kuntaverotus sekä tuleva sote-alueiden verotus tulisi muuttaa progressiiviseksi ja pääomatulot sisältäväksi. ”Verotuksen rakenteista ei tietenkään päätetä kunnissa, vaan valtion tasolla. Minusta on kuitenkin tärkeää puhua verotuksesta myös kuntavaalien yhteydessä.” ”On väärin, että kaikkein rikkaimmat maksavat suhteessa vähemmän veroja kuin pieni- ja keskituloiset. Voi myös kysyä, olisiko edes mitään kestävyysvajetta, jos veropohjaa ei olisi viime vuosikymmeninä jatkuvasti nakerrettu”, Majaniemi toteaa. Kunnat saavat tuloja myös kiinteistöjen verottamisesta ja valtion yhteisöveron osuuksista. Majaniemi ei kannata niiden korottamista. Kiinteistöveron nostaminen lisäisi asumiskustannuksia, jotka ovat Helsingissä muutenkin korkeat. Koronan seurausten vuoksi ei

myöskään pitäisi lisätä pienten ja keskisuurten yritysten yhteisöverotaakkaa, koska se vaikeuttaisi niiden mahdollisuuksia luoda työpaikkoja. Verotuksen kiristäminen sieltä, missä se on mahdollista eli kaikkein rikkaimmilta, olisi Majaniemen mukaan askel kohti feministisempää yhteiskuntaa. ”Verovaroin tuotetut kuntien peruspalvelut pitävät pystyssä hyvinvointivaltiota. Samalla koulut ja hoiva-ala rakentavat mahdollisuuksien tasa-arvoa. On hyvä muistaa, että joku tekee nämä työt joka tapauksessa, maksettiin niistä tai ei. Useimmiten tämä joku on nainen, joka tekee työn ilmaiseksi kotona.” Julkisen sektorin kasvattamisen puolesta puhuu Majaniemen mukaan myös tarve varautua ympäristökriisiin. ”Tulevaisuuden politiikka on ilmastonmuutoksen takia jatkuvaa kriisinhallintaa. Yhteiskunnan kestävyyttä on vahvistettava. Kestävyyden pohjana on vahva julkinen sektori ja toimivat peruspalvelut - eli kunnan naisenemmistöisten alojen työntekijät.”


Yhdenvertaisuus on kaupungin velvollisuus Kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed sanoo, että Helsinki on aidosti kansainvälinen, monikulttuurinen, moni-

myyden hoitamisen, segregaation ennalta ehkäisyn ja erityisesti nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisen. Huolta tulevasta aiheuttaa kotihoidon tuen Helsinki-lisän leikkaaminen, sillä siitä ei tehty minkäänlaista vaikutusarviota. Pelkona on, että 200 euron leikkaus iskee pahiten jo muutenkin heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa oleviin ihmisiin.

kielinen ja moninainen kaupunki. ”Helsinki on aina ollut sitä ja tulee aina olemaan. Tätä ei tarvitse

Keskeistä on niin ikään asuntopolitiikka, kun Helsinkiin muuttaa koko ajan uusia ihmisiä ja tuloista menee suuri osa asumiseen. ”Olisi rakennettava monipuolisesti ja luontoarvoista tinkimättä niin, että ihmisillä on varaa asua mieluiten joukkoliikenteen varrella.”

muuttaa, päinvastoin.” Hän näkee, että kansainvälistyvässä maailmassa monikulttuurisuus on Helsingille myös kilpailuetu. Tänne muuttaa osaajia ympäri maailmaa, täällä on esimerkiksi englanninkielisiä kouluja ja päiväkoteja. Samaan aikaan tarvitaan kuitenkin myös koko ajan yhdenvertaisuutta edistäviä toimia, joiden tekemistä Said Ahmed pitää Helsingin velvollisuutena. Yksi tällainen toimi on hänen aloitteestaan tehty kokeilu anonyymistä rekrytoinnista. Nimetöntä palkkaamista kokeiltiin viime vuonna 12 eri alalla, ja kokemukset pilotista olivat niin hyviä, että kokeilu sai jatkoa. Helsinki on siis toiminut ja toimii rekrytoinnissa yhdenvertaisuuden mallikaupunkina. Moni muu kaupunki on nyt virittelemässä samanlaisia aloitteita. ”Minuun on oltu yhteydessä Tampereelta, Turusta, Espoosta, ja vasemmistoliiton valtuutetut muista kunnista ovat kysyneet, voivatko he käyttää samaa pohjaa. Yhdenvertaisuus etenee kaupunkitasolla yksi kaupunki kerrallaan”, hän iloitsee.

”Pitää ymmärtää, että maailma muuttuu ja monimuotoistuu. On erilaisia ja erikokoisia perheitä, on erilaisia tapoja asua. Korona toi päivänvaloon, että muunkieliset asuvat paljon ahtaammin kuin suomen- ja ruotsinkieliset. Ei ole mitään järkeä, että iso perhe asuu ahtaasti pienessä asunnossa.”

Tärkeintä hänen mielestään on hyvä ja vastaanottava asenne. Kun on hyvä ilmapiiri, on helppo kotoutua. ”Jos ollaan torjuvia, puhutaan ihmisistä kielteiseen sävyyn, nähdään heidät aina uhkakuvien kautta kuluerinä ja ulkopuolisina, niin silloin myös kotouttaminen epäonnistuu.” ”Siksi on keskeistä, että edistetään pääsyä työelämään ja koulutukseen sekä kielen mahdollisimman nopeaa oppimista. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, koska kieltä ei opita niin, että ollaan jossain yksin ja käydään kielikurssilla. Kieli opitaan muiden kanssa. Eri kaupunginosissa on jo nyt naapureiden kesken yhteisöllistä toimintaa, ja kaupunki voisikin toimia mahdollistajana niin, että eritaustaiset perheet tekisivät yhdessä jotain ja tutustuisivat toisiinsa”, Said Ahmed visioi.

”Haluan, että joka ikinen helsinkiläinen nuori kokee taustasta riippumatta, että tämä on hänen kotikaupunkinsa ja hän on arvokas eikä täällä suvaita vihapuhetta tai muukalaisvihaa. Poliitikot viestivät, miten ihmisille ylipäätään puhutaan. Vihapolitiikka muuttuu vihateoiksi kaduilla.”

Said Ahmed teki viime valtuustokaudella aloitteen, että valtuuston kokouksissa olisi viittomakielen tulkkaus. Aloite meni läpi, mutta käytännössä hienosäätöä tarvitaan vielä. ”Yhdenvertaisuus on myös tällaisia pieniä asioita, joita voi korjata yksitellen. Kannattaa huomata, että joillekin ne voivat olla tosi isoja asioita. Esimerkiksi kriisiaikana viittomakielen tulkkeja ei ollut paikalla, kun pormestari piti viikoittain koronatiedotustilaisuuksia. Pitäisi aina varmistaa, ettei yksikään ihminen jää tiedonsaannin ulkopuolelle. Jokaisella on oikeus saada tietoa siitä, mitä omassa kunnassa tapahtuu.”

Suldaan Said Ahmed ihmettelee, että Helsinkilisän leikkauksesta päätettiin ilman vaikutusarviointia.

Kotouttamisessa ja maahanmuutossa hän pitää tärkeänä, että jokainen, joka muuttaa Helsinkiin, voi kokea olevansa helsinkiläinen. ”Minulla on moninainen identiteetti, olen samaan aikaan itähelsinkiläinen, suomalainen, somalialainen ja muslimi, puhun monia kieliä, ymmärrän monia kulttuureita. Kasvoin Pohjois-Karjalassa Kontiolahdella, mutta koen Helsingin kotikaupungikseni. En halua, että puhutaan ihmisistä luokittelemalla ’me’ ja ’he’, vaan että säilyy me-henki.” ”Kaikki järkevät ihmiset ovat samaa mieltä siitä, että onnistunut kotouttaminen palvelee meitä kaikkia. On viisasta auttaa kotouttamisprosessissa olevia ihmisiä, että he pääsevät elämässä eteenpäin, oppivat kielen ja tulevat mukaan rakentamaan meidän kaupunkiamme”, Said Ahmed korostaa.

Ensi valtuustokauden polttavimpina asioina Said Ahmed luettelee työttö-

15


Duunariravintoloitsija samassa sopassa kuin työntekijänsä Itse itsensä työllistävä, reilu työnantaja ja me-

ja työntekijöiden välillä on turhaa ja vääristää keskustelua. Roolit ja vastuut ovat tietenkin erilaiset, mutta yhtä kaikki samassa veneessä ollaan”, hän sanoo.

nestyvä pienyrittäjä naisvaltaisella matalapalkka-alalla – utopiaako? Ei. Meksikolaisravintolassaan ahkeroiva vasemmistoaktiivi Galia Suárez Katainen osoitGalia Suárez Katainen haaveilee vasemmistolaisten naisten mentoriverkostosta, joka opastaisi omaa yritystä perustavia.

taa sen. ”Pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät ovat duunareita siinä missä työntekijätkin. Sen takia vastakkainasettelu yrittäjien

Yhteisiä ovat murheet ja huoli huomisesta. Ja palvelualoilla parannettavaa riittää. ”Tämän päivän Helsingissä on valtavasti ihmisiä, jotka eivät tule toimeen tuloillaan, ja tämä koskee myös meitä itsensätyöllistäjiä ja pienyrittäjiä.” Suárez Katainen on monikulttuurisen perheen jäsen, joten yrittäjyys oli itsestään selvä valinta huonosti työllistyvään vähemmistöön kuuluvalle. Hän sijoitti kokkipuolisonsa kanssa kolme vuotta sitten Pueblo bar y taqueria -ravintolaan saadakseen turvattua työpaikat perheensä jäsenille. Kovalla työllä, hyvien työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden avulla aiemmin tappiollinen ravintola rupesi menestymään.

”Minulle oikeudenmukaisuus ja heikkojen puolustaminen ovat aina olleet tärkeitä asioita. Se, että elämäntie toi minut yrittäjyyden polulle, ei ole muuttanut arvomaailmaani. Vasemmistoliitosta, ja erityisesti sen yrittäjyystyöryhmästä, löysin henkisen kotini”, hän kertoo. Suárez Katainen tiivistää suuren ongelman: pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät eivät saa samanlaista eläke- ja työttömyysturvaa kuin työntekijät. Sekä eläke- että työttömyysturvassa on huutavia puutteita, jotka heijastuvat myös kaupungin verotuloihin. Hän korostaa, että naisvaltaisilla palvelualoilla pitää edistää sukupuolten tasa-arvoa niin, että palkka maksetaan työn eikä sukupuolen mukaan. Tarvitaan kollektiivisen neuvotteluoikeuden ja paikallisen sopimisen kehittämistä – niissä Helsinki voisi tehdä paljon. ”Kilpailukykyä vääristävistä epäreiluista yritystuista pitäisi päästä eroon. Olisi hyödyllisempää tukea sellaisia pk-yrityksiä, jotka työllistävät ja uudistavat alaa. Kannattaisi kannustaa ja tukea yrittäjiä harmaan talouden kitkemiseen. Sen voisi tehdä esimerkiksi tukemalla yritystä ensimmäisen työntekijän palkkakustannuksissa. Jos tuki kohdennettaisiin heikoimmin työllistyvien kuten maahanmuuttajien palkkaamiseen, nostettaisiin samalla työllisyyttä.” ”Palvelualat työllistävät paljon Helsingissä, alan työpaikat syntyvät täällä ja ne pysyvät täällä, jos niille annetaan mahdollisuuksia.” Suárez Katainen muistuttaa, että yrittäjien tuottamat palvelut vaikuttavat suoraan kaupungin elinkeinoelämään, sivistys- ja vapaa-ajan toimeen, kaavoituksiin ja maankäyttöön sekä henkilöstöpoliittisiin ratkaisuihin.

16


Outi Alasen mukaan kiusaaminen on luovilla aloillakin yleistä, mutta sen edessä ei tarvitse nostaa käsiä pystyyn.

Kulttuurin ja pienyritysten asialla Helsinki ja Suomi elävät kulttuurista. Esimerkiksi metsäteollisuus työllistää noin 40000 ihmistä, kun kulttuuriala työllistää 120000 henkeä. Iso osa heistä asuu Helsingissä, iso osa heistä on yksinyrittäjiä. Olen yksi heistä.

Työpaikkakiusaamisessa ei ole sivullisia Työpaikkakiusaaminen on erittäin yleistä kulttuurialalla, Me too ilmiö oli vain ongelman pintaraapaisu. Tätä

Alasen mukaan kiusaaminen on henkistä väkivaltaa. Sen takana on huono johtaminen: ei ole taitoja ja kykyjä johtaa työporukkaa rakentavasti ja ammattitaitoisesti. Ongelman syntysyyt Alanen tiivistää näin: kiusaajat ovat olleet itse jossain vaiheessa kiusattuja. He selviävät usein kiusaamalla muita.

mieltä on Outi Alanen, näyttelijä, terveydenhoitoalan ammattilainen ja vertaistukija, joka ei suostu katsomaan sivus-

”Työyhteisössä pitäisi puolustaa toinen toistamme, kun huomaamme kiusaamista. Martin Luther King sanoi, että vaarallisinta ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”, hän muistuttaa. Mitä Helsingin kaupunginvaltuutettu voi tehdä työpaikkakiusaamiselle?

ta henkistä väkivaltaa. ”Kokonaan käsittelemättä on esimerkiksi naisten harjoittama kiusaaminen, vaikkapa naisohjaajan miesnäyttelijää kohtaan tai naistaiteilijan toista naista kohtaan”, hän sanoo. ”Kiusaaminen on niin yleistä, että tiedän ihmisiä, jotka ovat ajautuneet itsemurhan partaalle.” ”Ohjaajan tehtävä olisi tukea näyttelijää ystävällisesti, ei antaa turkkamaisesti raippaa tai puuttua asiattomasti ulkonäköön. Liian usein näyttelijät kuitenkin jätetään yksin ratkaisemaan asiat.” Musiikin alalla Alanen arvelee tilanteen olevan samankaltainen, tukea ja apua ongelmiin saa harvoin. Stand up -genren Alanen tietää olevan tosi kova maailma, siellä pärjäävät vain ne, joilla on terävimmät kyynärpäät.

”Olen pelastuslautakunnassa jatkuvasti nostanut tätä asiaa esille. Varavaltuutettunakin voi tehdä aloitteita, joiden avulla luodaan työntekijöille turvallinen polku, kehen ottaa yhteyttä, jos tulee kiusatuksi. Tein myös aloitteen, että lautakunnan kokouksissa olisi pysyvä henkilöstön edustaja”, Alanen kertoo. ”Kiusaaminen vanhenee kahdessa vuodessa. Työryhmäni on esittänyt ajan pidentämistä viiteen vuoteen. Nyt se on asianomistajarikos, mutta myös ulkopuolisen pitäisi voida tehdä ilmoitus.” ”Minua ei aikanaan kukaan pystynyt auttamaan, eivät liitot, eivät esimiehet. Silloin päätin, että ainoa vaihtoehto on lähteä mukaan politiikkaan ensin kunta- ja sitten eduskuntavaaleihin, jotta voisin yrittää muuttaa vanhentunutta työlakia”, Alanen sanoo.

Yksityisyrittäjät, freelancerit ja itsensätyöllistäjät ovat työelämän heikko-osaisia. Meillä ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin vakituisessa työssä olevilla. Puhumattakaan mahdollisuuksista pitää sairauslomia. Työttömyysturvaa ei ole. Me emme myöskään samaistu pääomavaltaisiin suuryrityksiin. Siinä missä suuryritykset tähtäävät voiton maksimointiin, pienyrittäjät pohtivat, miten saada ensi kuussa perheelle ruokaa pöytään. Joissain tapauksissa yrittäjyys ei ole edes valinta, vaan kyse on jopa pakkoyrittäjyydestä. Hiljattain eräs suuri kansainvälinen ohjelmatoimisto ilmoitti, ettei maksa enää palkkaa, vaan pakotti muusikot yrittäjiksi. Yksinyrittäjän neuvotteluasema on olematon, jos pöydän toisella puolella on kansainvälisen suuryrityksen lakimiesarmeija. Usein kaupungin kilpailutukset eivät huomioi mitenkään pieniä yrityksiä. Tarjouskilpailuissa pitäisi paremmin huomioida pienet yritykset, ja kilpailutukset pitäisi pilkkoa pienempiin osiin. Kilpailutusten tulisi olla sen kokoisia, että myös pienillä toimijoilla on realistinen mahdollisuus osallistua niihin. Helsingistä tulee tehdä kulttuurin ja kaupunkitapahtumien suurkaupunki. Siinä meillä pienyrittäjillä on valtava rooli. Kaupungin pitää tukea pienyrittäjiä enemmän: avoimia työtiloja, kohtuuhintaisia vuokria, kevyempää byrokratiaa, suoraa tukea. Me pienyrittäjät olemme puun ja kuoren välissä, vaikka olemme kaupunkikulttuurin selkäranka ja sydän. Vasemmistoyrittäjä on vastuuntuntoinen, eettinen ja solidaarinen. Ja rakastaa ylpeästi yrittäjyyttä. Pauli Jokinen Kirjoittaja on kaupunkiaktiivi, tietokirjailija ja yrittäjä

17


Tapahtuma- ja kulttuurialan moninaisuutta ja laajaa työllistävyyttä ei usein tulla edes ajatelleeksi, sanoo Feniks Willamo.

Kun ei rokki soi…

Minja Koskela haluaa herätellä feminismiä puhumaan yhteiskuntaluokista. ”Suomessa puhutaan ylipäätään liian vähän yhteiskuntaluokista. Pelätäänkö, että sillä säikäytetään ihmiset? Kysehän ei ole ihmisten luokittelusta, vaan yhteiskunnan rakenteiden tekemisestä näkyviksi. Kun feminismin perusperiaate on tehdä näkyväksi epätasa-arvoa, niin miksi niin tärkeä asia kuin luokka jätetään usein sivuun?” Yli 1-vuotiaiden Helsinki-lisän leikkaaminen on Koskelan mielestä kuntatason esimerkki siitä, miten tehdään politiikkaa näennäisen feministisesti, mutta oikeasti heikennetään naisten asemaa ja erityisesti niiden naisten asemaa, joilla on vähemmän rahaa käytettävissä.

sia ei monikaan tullut ”silloin ennen” edes ajatelleeksi. Kun vaikkapa tunnetun artistin keikat peruuntuvat, se näkyy kansalaisille, mutta näkymättömiin jäävät monet muut leipää vaille jääneet. Teknikot, roudarit, keikkamyyjät, keikkabussifirmat, baarit työntekijöineen...

”Korona jähmetti tapahtuma- ja musiikkialan live-tapahtumat nollaan, juuri mitään ei voinut toteuttaa. Yhtälö on yksinkertainen: kun ei ole keikkoja, ei ole tuloja. Harvalla, jos kellään, on kuukausien taloudellisia puskureita suojanaan”, sanoo musiikkialan monitoimihahmo ja kansalaisaktiivi Feniks Willamo.

Hän toivookin kaupungilta tukea mahdollisimman laajasti, myös yksinyrittäjille. ”Helsinki myönsi viime keväänä yksinyrittäjille pientä tukea ja sellaista tarvittaisiin edelleen. Kokemus osoitti, että kriisiaikana Kelan ja työkkärin jonojen kasvaessa monet joutuivat odottamaan tukiaan pitkään rahattomina.”

Hän on toiminut viimeiset kymmenen vuotta ammattimaisesti agenttina ja promoottorina, viimeiset vuodet All Day Agencylla. Lisäksi hänellä on oma pienyritys, jonka kautta hän toimii tapahtumajärjestäjänä, pyörittää djkeikkoja ja klubi-iltoja, joilla itse soittaa. Tämä tuplakuvio pelasti hänet, mutta monella tutulla on mennyt paljon huonommin.

”Erilaiset toimintamallit saattavat nykyisellään jäädä tukimuotojen väliin, kun alan toimintakäytännöistä ei aina olla kovin hyvin perillä. Nyt olisi kuitenkin tärkeintä käyttää rahaa näihin elinkeinoihin ja niiden säilyttämiseen täällä, yksityiskohdat voi setviä sitten myöhemmin, kun ollaan kuivilla”, Willamo sanoo.

18

Hänelle kansalaisaktivismi eri foorumeilla on tähän saakka ollut tapa vaikuttaa. Nyt vaikuttaminen tuntuu entistäkin tärkeämmältä, kun ”rasistisia asenteita ja vihapuhetta normalisoidaan, huolella rakennettua hyvinvointivaltiota murennetaan, tuloerot kasvavat ja yhteiskunnallinen keskustelu raaistuu. Siksi vasemmisto ja #einatsejaminnekään.”

”Oikeisto perustelee tätä tasa-arvoa lisäävänä tekona, mutta tosiasiassa se heikentää pienituloisten naisten asemaa ja riippuvuutta puolisosta. Kun lisä leikataan pois tilanteessa, jossa päivähoidossa ei ole resursseja, se ei paranna naisten työmarkkina-asemaa eikä perheiden hyvinvointia. Päätös on tehty pelkästään säästösyistä.” Toinen vastaava kysymys on Koskelan mukaan Helsingin koulutusleikkaukset. ”Korona on jo lisännyt perheiden välistä eriarvoisuutta ja heikentänyt niiden oppilaiden asemaa, jotka muutenkin ovat tarvinneet apua. On täysin vastuutonta, että Helsinki lähtee leikkaamaan. Tämäkin on luokkakysymys.” Finlandia-talon seinän valaiseminen siniseksi korona-aikana on Koskelan mukaan “kiva ele, mutta se ei tuo yhdellekään hoitajalle voita leivän päälle”. “Naisvaltaiset alat ovat joutuneet venymään. Siitä pitäisi antaa konkreettinen kiitos symbolisen eleiden sijaan.”

MInja Koskela ihmettelee, että feministisenä puolueena esiintyvä vihreät oli valmis koulutusleikkauksiin

Kuvaaja: Oskari Sipola

Erilaisten elämystapahtumien kerrannaisvaikutuk-

Willamon mukaan normaalitilanteessa erilaiset harrastamisen tilat kuten harjoittelukämpät ja studiot ovat tärkeitä, niitä Helsinki voisi järjestää lisää. Nyt ykkösasia on raha, erilaisille tukimuodoille on huutava tarve. Tapahtuma- ja kulttuuriala on hyvin moninainen, erilaisia toimijoita on yksittäisistä freelancereista erikokoisiin firmoihin.

Näennäisfeminismi heikentää naisten asemaa


Kaupunginvaltuutettu Anna Vuorjoki on tehnyt kymmenkunta vuotta Uudellamaalla koulupsykologin töitä. Arkikokemuksesta hänen näppituntumansa on, että sinä aikana nuorisopsykiatriseen hoitoon pääseminen on vaikeutunut selvästi. ”Ei ole varsinaista tutkimusnäyttöä, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat olisivat kymmenen viime vuoden aikana olennaisesti lisääntyneet, mutta apua haetaan nyt selkeästi enemmän. Kynnys on madaltunut, mutta palveluja ei ole riittävästi”, hän sanoo. Kun nuoria on vaikea saada nuorisopsykiatrisen avun piiriin, niin esimerkiksi kouluilla joudutaan työskentelemään sellaisten nuorten kanssa, joiden problematiikka on vähän liian vaikeaa hoidettavaksi koululla. Psykiatrisessa hoidossa on vuosia ollut suunta, että laitoshoitoa vähennetään ja hoidon painopistettä siirretään avopalveluihin. ”Perusajatus on hyvä ja kannatettava, mutta samaan aikaan avohoitoa pitäisi lisätä vastaamaan laitospaikkojen vähennystä. Myös aikuispuolella on kehitetty erilaisia hyviä työmuotoja, ettei sairaalahoidon tarvetta tulisi. On tärkeää kysyä, onko osastopaikkojen vähentäminen ollut liian nopeata, pystytäänkö kaikkien avuntarpeeseen vastaamaan”, Vuorjoki pohtii. Keskeinen poliittinen kysymys on, millä tavalla mielenterveyshoitoa rahoitetaan. Vasemmistoliitto on vuosittain vaatinut Helsingin budjettineuvotteluissa lisää rahaa mielenterveyspalveluihin. ”Kun toimitaan niin, että ihmiset pääsevät avun piiriin ennen kuin ongelmat ovat kroonistuneet, voidaan samoillakin resursseilla saada enemmän aikaan. Pitää kuitenkin nähdä myös se realiteetti, että tällä hetkellä on suhteellisen paljon aika vaikeasti oireilevia ihmisiä, mutta mielenterveyshoidon resurssit eivät vastaa olemassa olevaa tarvetta”, Vuorjoki sanoo.

Terapiatakuu-aloitteessa on vaadittu nopeaa pääsyä keskusteluhoidon tai terapian piiriin. ”Tämä on hyvin tärkeä ja merkittävä uudistus, ja Uudellamaalla on jo käynnissä kehittämistyötä. On tärkeä valvoa, että se toteutuu hyvällä tavalla.” Hän muistuttaa, että kun puhutaan poliittisesti mielenterveyden edistämisestä, puhutaan hyvin laajasta kirjosta asioita. Monenlaisilla poliittisilla päätöksillä tulonjaosta alkaen vaikutetaan tavalla tai toisella siihen, miten ihmiset voivat psyykkisesti.

Hyvinvointivelka tulee kalliiksi

”Tiedetään, että köyhyys voi ennakoida psyykkistä kuormitusta. Yksi tapa ehkäistä psykiatristen palvelujen tarvetta on satsata arkiseen tukeen, jota annetaan perheille. Samoin oppimisen tukeen kouluissa, että lapset saavat sellaista opetusta, että pystyvät voimaan koulussa hyvin ja kokemaan onnistumista eivätkä koulupäivät tunnu kohtuuttoman kuormittavilta. Kaikkeen tähän pystytään vaikuttamaan kuntapolitiikassa”, hän sanoo. ”Kun kaikki ihmiset eivät saa tarvitsemaansa sosiaalityön tai terveydenhoidon apua tai mielenterveyspalvelua, se synnyttää hyvinvointivelkaa. Sellaista avun ja palvelun tarvetta, mikä tavalla tai toisella tulee kuitenkin yhteiskunnan kannettavaksi tulevina vuosina”, Vuorjoki korostaa. ”Olen joskus laskenut, että jos esimerkiksi minä koulupsykologina koko työuran aikana pystyn kaksi kertaa tekemään jotain sellaista, mikä estää nuorta syrjäytymästä työelämästä, olen jo maksanut oman palkkani takaisin yhteiskunnalle. Yhdenkin sellaisen nuoren, joka ei pääse työelämään, taloudellinen vaikutus yhteiskunnalle on niin iso, että kannattaa tehdä todella paljon ongelmien ehkäisemiseksi. Hyvä hoito on taloudellisestikin järkevää.” Hän kummastelee, mikä on se voima, joka ajaa tekemään leikkauksia tässä kohdassa. Vaikka tiedetään 1990-luvun kokemuksesta, että kun kriisin aikana lasten ja nuorten palveluista leikataan, sillä on todella huonot seuraukset. Vuorjoki sanoo tienneensä aina, että suomalainen neuvola on hyvä ja arvokas asia, ja että sillä on iso merkitys ennalta ehkäisevästä näkökulmasta. ”Omaa esikoista odottaessani vasta todella ymmärsin, mitä se tarkoittaa. Isossa elämänmuutoksessa säännölliset tapaamiset tutun terveydenhoitajan kanssa neuvolassa ovat äärettömän tärkeitä.”

”Vasemmistoliitossa tavoitteena on hyvinvointivaltion ylläpitäminen. Lähdemme siitä, että yhteiskunnan palveluja ja tukea tarjotaan kaikille ihmisille riippumatta asemasta tai tuloista. Neuvola on ydinesimerkki sellaisesta, siellä käyvät kaikki ja se on tarjolla kaikille.”

Miepit ovat olleet tervetullut lisä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, sanoo Anna Vuorjoki.

”Tässä ajassa on tullut vastaan aika paljon sellaista ajatusta, että kun julkiset resurssit ovat niukat, pitäisi ruveta kohdentamaan palveluita vain niille, joilla on jotain erityisiä ongelmia. Se on vaarallinen ajatus”, hän painottaa.

19


Jokainen perhe voi päätyä lastensuojelun asiakkaaksi Sandra Hagman sanoo, että Helsingissä on hyviä palveluja, mutta niitä on vaikea saada ajoissa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä Sandra Hagman on nähnyt

”Kaikki tällaiset perheet eivät suinkaan voi huonosti, mutta katse pitää kääntää palveluihimme: kuinka pystymme tunnistamaan erilaisten perheiden tarpeet ja tukemaan perheitä heille toimivilla tavoilla.”

viime vuosien surullisen kehityksen: yhä useammin lapset tulevat lastensuojelun asiakkaiksi

Hagman korostaa, että mistä tahansa lapsiperheestä voi tulla lastensuojelun asiakas jonain päivänä. Yhtäkkiä voikin sairastua vakavasti tai menettää läheisen, voi joutua työttömäksi, lapsi voi joutua kiusatuksi tai kärsiä mielenterveysongelmista.

”Mielestäni meillä vallitsee tässäkin jokin keskiluokkainen kateus: Helsinki on rikas, mutta silti liian usein ajatellaan, että köyhien tai huonoosaisten lapsilla ei olisi oikeutta samanlaisiin asioihin kuin keskiluokkaisten tai varakkaiden lapsilla. Murtamalla asenteita ja tekemällä oikeanlaisia toimia luotaisiin pitkäkantoisia vaikutuksia lasten tulevaisuuden näkymiin. Päinvastaisesta esimerkistä käyvät koulutusleikkaukset, niiden todellinen kustannushan näkyy vasta 20 vuoden kuluttua”, Hagman sanoo.

kiireellisen sijoituksen kautta. Samalla kustannukset ovat nousseet jopa kahdeksan prosentin vuosivauhtia. ”Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, että systeemimme ei ole pystynyt tunnistamaan perheiden hätää eikä auttamaan ajoissa”, itsekin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja sosiaalialan opettajana toiminut Hagman sanoo. Sijoitusten taustoja on selvitetty tutkimuksin myös Helsingissä. Vanhempien väkivaltaisuus ja nuorten päihdeongelmat ovat yleisimpiä sijoitusten taustasyitä. Näihin ongelmiin tulisikin saada apua varhaisemmin. Perhetaustoista korostuu maahanmuuttajaja yksinhuoltajatausta muuhun väestöön nähden.

20

”Politiikassa on tärkeää pitää mielessä ihmisyyden realiteetit. On historiankin valossa vieras ajatus, että perheiden tulisi pärjätä omillaan. Helsingin, jossa yli puolet on muualta tulleita, täytyy huolehtia perheiden hyvinvoinnista paikkaamalla erilaisin palveluin luontaisten turvaverkkojen puutetta.” ”Kun puhutaan lapsista, pitää puhua myös vanhemmista. Lapsia ei voi irrottaa erillisiksi olennoiksi, vaan he elävät perheidensä yhteydessä. Vanhempia auttamalla autetaan myös lapsia. Sen takia mielenterveys-, päihdekuntoutus- ja kotoutumispalveluiden sekä työllistymis- ja kouluttautumismahdollisuuksien pitää olla hyvin järjestettyjä”, Hagman korostaa. Lapsiperheköyhyyden poistamiseen pystytään kuntatasonkin päätöksillä vaikuttamaan esimerkiksi tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia ja ohjaamalla enemmän rahaa ennaltaehkäisevään toimeentulotukeen.

Helsingissä on pitkät jonot esimerkiksi perheneuvoloihin. Voi mennä pari kuukautta ennen kuin saa edes ensimmäisen ajan ja varsinainen työskentely pääsee käyntiin ehkä vasta puolen vuoden jälkeen. ”Se tuntuu lasten kannalta tosi raastavalta. Lapsihan elää joka päivä ainutkertaista lapsuuttaan, tässä ja nyt eikä kuukausien kuluttua. Ei häntä voi panna ’pauselle’ tai pitoon odottamaan ongelmien ratkaisua. Tilanteet voivat odottaessa pahentua ja sekin tiedetään, että apua haetaan pikemminkin myöhään kuin varhain.” Hagmanin mielestä nyt olisi korkea aika lisätä resursseja perheiden palveluihin. ”Lapsiin satsaamisen pitäisi olla yhteiskuntamme ykkösprioriteetti. Lapsiin resursoiminen on pitkäjänteistä ja näennäisesti kallista työtä, mutta siinä on se hauskuus, että tämän päivän kustannukset ovatkin tulevien vuosikymmenten säästöjä ihmisten voidessa paremmin.”


Lähipalvelut ovat osa inhimillistä yhteisöä ”Suuruus itsessään ei tuo neroutta terveydenhoitojärjestelmään, hoito voi olla hyvää ja tehokasta myös pienissä yksiköissä. Pienten yksiköiden vahvoina etuina ovat yksilöllisyys, inhimillisyys ja hoitosuhteen jatkuvuus.”

Samuel Adouchiefin mielestä terveydenhoitoa on kehitettävä kokonaisvaltaisella otteella inhimillisyys mielessä.

Näin sanoo Samuel Adouchief, vankilalääkäri, joka tuntee elämän karulta kantilta. Hän haluaa kehittää sote-järjestelmää tehokkuus ja tuottavuus mielessä, mutta ennen kaikkea ihmisiä ja työntekijöitä kunnioittaen. Vasemmistolaisesti ja vastuullisesti. ”Sote-työntekijät ovat arvokas voimavara ja tämän tulee näkyä työntekijämitoituksessa niin, että työn ehtii tehdä hyvin ja uupumatta. Sen pitää näkyä myös palkassa”, hän korostaa ja

muistuttaa Aulikki Oksasen tekstistä ”nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty”. Tällä hetkellä kuntatyönantaja kärsii pätevien hoitajien vajeesta. ”Meidän tulee kysyä, miten saamme työntekijämme voimaan töissään hyvin ja olemaan ylpeitä työpanoksestaan ja organisaatiostaan.” Adouchief kertoo joutuneensa näkemään liian paljon murheellisia inhimillisiä kehityskulkuja työskennellessään las-

tenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osastoilla sekä nykyään vankilalääkärinä. Näillä näköalapaikoilla surullisten tarinoiden risteyskohdissa yhteiskuntamme rakenteiden huonosti toimivat osat ovat tulleet selvästi esiin. Vankiterveydenhuoltoa (VTH) hän kuvaa hoitajavetoiseksi organisaatioksi, joka toimii ketterästi ja tehokkaasti. ”Moniammatillinen arvostus ja yhteistyö on totta myös monissa kunnallisissa yksiköis-

sä, mutta niitä on syytä kehittää edelleen.” ”Suurten sote-keskittymien lisäksi on resurssitehokasta, terveystulosta tekevää ja inhimillistä panostaa myös lähipalveluihin ja matalan kynnyksen sote-pisteisiin. Toimivia paikallisia sote-keskuksia tulee juhlia ja jatkokehittää, ei fuusioida suurempiin väen väkisin”, hän sanoo. Hän muistuttaa, että lähipalvelut ovat osa alueensa yhteisöä. Lisäksi ne ovat yleensä saavutettavia myös sellaisille, joille liikkuminen ja suurissa yksiköissä samoileminen on haasteellista. Palveluiden keskittämisen ja muun kehittämisen taustaperustelut on kerrottava avoimesti. ”Tutkimustieto ei tue olettamaa, että suurempi tai yksityistetty olisi parempaa tai tehokkaampaa. Usein jopa päinvastoin”, hän sanoo,. Samat asiat pätevät lähes suoraan myös kotihoidon työntekijöihin ja hoivapalveluihin. ”Perushoivan ja -terveydenhoidon järkevä ja riittävä resursointi säästää kokonaiskustannuksia päivystyskäyntien ja erikoissairaanhoidon menojen säästymisenä. Puhumattakaan inhimillisestä lisähyvinvoinnista, jota potilaille, työntekijöille ja omaisillekin koituu”, Adouchief sanoo.

21


Helen mainettaan parempi ilmastotoimija

Asunto ensin, mutta mitä sen jälkeen? Asunto ensin -mallin toteutus on jäänyt puolitiehen, kymmenkunta Helenin hallituksen jäsen Sirpa Puhakka sanoo, että yhtiö pyrkii paljon voimakkaammin hiilineutraaliuteen kuin mitä mielikuva saattaa olla. Helen pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Kivihiilen käytön on määrä puolittua nykyisestä vuosina 2022–2023 ja Hanasaaren voimala suljetaan lopullisesti 2024. Puhakka korostaa, että energia-alalla prosessit ovat pitkiä: ”Joskus ajateltiin, että yhdellä tai kahdella investoinnilla päästään hiilineutraaliuteen, mutta tosiasiassa kysymys ei ole vain kivihiilestä vaan koko infrastruktuurista, kaikesta mitä tehdään.” Helen teki viime vuonna 350 miljoonan euron investoinnit hiilineutraaliin tuotantoon. Niihin sisältyi tuulipuisto Lakiakangas 3 Pohjanmaalla. ”Tuulivoiman rooli Helenissä kasvaa. Pienemmässä mittakaavassa mukana ovat aurinkopaneelit, joita voi jo jokainen kuluttaja hankkia.” Lisäksi Helsingissä tutkitaan tulevaisuuden ratkaisuja kuten maalämmön ja meriveden käyttämistä kaupungin lämmittämisessä. Ruskeasuolle on suunnitteilla geolämpölaitos. Myös hukkalämmön käyttämistä selvitetään. Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen Puhakka pitää tärkeänä, että Helenissä haetaan sitä, miten asukkaat ja taloyhtiöt pystyvät itse valvomaan energiankäyttöään. ”Suunnitelmien käytäntöön saaminen vie kuitenkin energia-alalla aina aikaa, ja se voi tuntua ilmastokriisissä hitaalta. Ratkaisujen pitää olla taloudellisesti kestäviä, eikä kannata mennä väliaikaisiin ratkaisuihin.” Helen on sataprosenttisesti Helsingin kaupungin omistama yhtiö. ”Vaikka yhteiskunnan omistamia yhtiöitä usein arvostellaan, Helen on menestynyt vaativalla toimialalla. Se kertoo, että kaupunki voi erinomaisesti toimia omistajana”, Puhakka sanoo.

22

vuotta sitten käyttöön otetusta mallista olisi jo korkea aika päästä seu-

Keskeistä asunnottomuuden hoidossa on ennalta ehkäisy, sanoo Antti Kaajakari.

tarpeessa olevan elämänlaatua ja tarjoaisi mahdollisuuden kuntoutumiseen. ”Se vaikuttaisi myös asuinalueilla koettuun turvallisuuden tunteeseen, ja yksiköiden hajaantuminen tasaisi sosiaalista painetta eri asuinalueiden välillä.” ”Ostopalvelusopimuksiin pitäisi kirjata paljon enemmän sisältöä, alkaen lääkäripalveluista ja sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuudesta.”

raavaan vaiheeseen. Tätä mieltä on pitkään Helsingin kaupungilla aikuissosiaalityötä tehnyt Antti Kaajakari. ”Mallin mukaiset asumisyksikköpaikat ovat vähentyneet vuoden 2013 jälkeen, mutta sekä Helsingin väkiluku että tuettua asumista tarvitsevien määrä ovat nousseet. Helsinkiläinen asunnoton saattaa pahimmillaan joutua odottamaan asumisyksikköpaikkaa 2–3 vuotta. Tämä on täysin kestämätön tilanne”, hän sanoo. Tuetun asumisen lisääminen ei Kaajakarin mielestä yksin riitä. Lisäksi asumisyksiköiden kokoa tulisi pienentää ja palveluiden resursseja kasvattaa. Nykyisen kaltaiset 50–100 henkilön asumisyksiköt voivat olla monella tavalla ongelmallisia. ”Mielestäni yhteisöllisyyden, asukkaiden kokeman omistajuuden ja naapurusto-osallisuuden rakentaminen yli 30 henkilön asumisyksikköön on lähes mahdotonta”, hän sanoo. Kaajakari katsoo, että riittävä resursointi asunnottomien asumispalveluihin parantaisi monen tuetun asumisen

Kaajakari korostaa, että keskeistä asunnottomuuden hoidossa on ennaltaehkäisy. Sitä paitsi, se on aina halvempaa kuin jälkeenpäin hoitaminen. Tuettu asuminen pitäisi pystyä järjestämään ilman, että asiakas ensin menettää edellisen asuntonsa. ”Henkilöt, jotka asuvat omassa asunnossa, mutta jotka olisivat tuetun asumisen tarpeessa, tarvitsisivat nykyistä tukevampia palveluita. Tarvittaisiin asumisen tukiyksikön tai jonkin muun psykiatria- ja päihdepalveluiden alaisen yksikön ylläpitämä, riittävästi resursoitu erityiskotihoito tai vastaava asiakasryhmään erikoistunut palvelu”, hän sanoo. Helsingin kaupunki on laatinut oman toimenpidesuunnitelman asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi vuosille 2020–2022. ”Toimenpideohjelma sisältää paljon hyvää kuten asumisneuvonnan ja asumisen tuen kehittämisen, ARAvuokra-asuntojen tuotantotavoitteen nostamisen ja jälkihuollon piirissä olevien asuntotilanteen parantamisen. Nyt on tärkeää seurata asetettujen toimenpiteiden toteutumista ja vaikuttavuutta”, Kaajakari sanoo.


Helsingissä oltava sijaa teollisuustyöpaikoille Helsingistä on hävinnyt kymmeniä tuhansia perinteisen

Oikeus turvalliseen vanhuuteen kuuluu kaikille Kuvittele neljävuotias lapsi yksin kotiinsa. Välillä paikalla käy hoitaja. Tämä lämmittää ruoan, antaa tarvittavat lääkkeet ja auttaa pesulle, mutta sitten lapsi on taas omissa oloissaan, päivä ja yö toisensa jälkeen, riippumatta siitä millaista hätää yksin oleminen aiheuttaa.

teollisuuden-työpaikkoja. Pääluottamusmies Ilpo Haajan mukaan kaupunki ei näytä pitävän niitä välttämättöminä.

Tämä tilanne on Suomessa todellisuutta, vaikka yksin eivät jääkään lapset. Pienen lapsen tasolle taantuneet vanhukset, erityisesti muistisairaat, sen sijaan jäävät. Suomalainen vanhustenhoito on voinut huonosti jo vuosia, ja me kaikki tiedämme, että käsillämme on inhimillinen katastrofi, joka ei ratkea itsestään – itse asiassa päinvastoin: ihmisten eläessä yhä pidempään muistisairauksista kärsivien määrä vain kasvaa. Sivistyneessä yhteiskunnassa yksikään vanhus ei joudu pelkäämään, että hän jää ilman tarvitsemaansa apua, tukea tai hoitoa. Seuraavalla valtuustokaudella Helsingin on vihdoin resursoitava riittävästi vanhustenhoitoon, jonka laiminlyöminen on häpeällinen tahra suomalaisen hyvinvointivaltion historiassa. Se tahra ei ole kadonnut mihinkään, vaikka koronakriisin takia aiheesta vähemmän uutisoidaankin. Tarvitsemme lisää ympärivuorokautisen hoidon paikkoja, mutta myös lisää resursseja kotihoitoon. Nämä palvelut vanhuksen on saatava ilman, että hänellä on läheinen, joka niitä vaatimalla vaatii.

Ilpo Haajalla on pitkä ura Helsingin telakalla ja sen työntekijöiden luottamustehtävissä.

”Esimerkiksi vuokrasopimuksia uusittaessa nostetaan maanvuokra niin korkeaksi, että teollisuus varmasti lähtee pois. Me kuitenkin tarvitsemme myös ne työpaikat, joissa kysymys on käsillä tekemisestä. Kaupungin pitäisi antaa sekä yksityiselle että kunnalliselle teollisuustuotannolle mahdollisuus.” Haajan mielestä työllistämisen pitäisi olla enemmän kunnan velvoitteena: ”Eläkeputken poistuessa tulee yhä enemmän vaikeasti työllistyviä. Yksityinen puoli ei asiaa hoida.” Haaja on ollut 12 vuotta Helsingin telakan päätoiminen luottamusmies, sitä ennen osaston luottamusmies ja tämän jälkeen varapääluottamusmies. Ennen pääluottamusmieheksi tuloa hän työskenteli levyseppänä. Telakalla on kokemusta siitä, että jos tiukka paikka tulee, käydään työtaisteluun. Ainoana työpaikkana Suomessa työntekijät taistelivat siellä lakolla ulos kikystä. Haaja sanoo, että telakalle ulkomailta kuten Baltiasta tuleville lähetetyille työntekijöille pitää maksaa sama palk-

ka kuin suomalaisille: ”EU on luonut työvoiman vapaan liikkuvuuden, ja sen pitäisi sanktioida siitä aiheutuvat epäkohdat”. Haaja kantaa huolta koulutuksesta: ”Ei saa mennä takaisin aikoihin, joina perheillä ei ollut varaa viedä kuin yksi tai kaksi lasta oppikouluun, vaikka kuinka olisi lapsilla ollut lukupäätä.”

Vanhustenhoidon korjaaminen on tehtävä ensisijaisesti vanhusten takia, mutta myös siksi, että yhden ihmisryhmän oikeuksien loukkaaminen rapauttaa lopulta kaikkien luottamusta yhteiskuntaan. Meistä jokaisella on oikeus uskoa, että kun tilanne niin vaatii, yhteiskunta kyllä auttaa. Vanhustenhoidon ongelmat ovat korjattavissa. Varakkaassa Helsingissä se vain vaatii poliittista tahtoa – ja valtuutettuja, jotka ovat valmiita korjaamaan epäkohtia. Sen eteen minä haluan tehdä töitä. Meri Valkama Kirjoittaja on tutkiva toimittaja ja kirjailija

”Peruskoulu muutti tämän, ja nyt vasemmistoliiton ajama oppivelvollisuuden pidentäminen 18 vuoteen antaa jokaiselle mahdollisuuden koulutukseen. Kädentaitojakin tarvitaan, ja myös niihin ammatteihin pitää kouluttaa.” Haaja toteaa, että terveydenhoito ei toimi Helsingissä hyvin. ”Jonot ovat hirvittävän pitkiä. Kaikilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus päästä kohtuuajassa lääkäriin.” Lisäongelma on lähipalvelujen poistuminen: ”Se vaikeuttaa hoitoon pääsyä varsinkin niille, jotka eivät ole enää niin hyviä kulkemaan. Terveyden kanssa ei ole leikkimistä – jokaisella on vain yksi elämä.” Kuvaaja: Emma Grönqvist

23


Raideliikenne järjestettävä julkisena palveluna korjausvelan kasaantuminen. HKL:n virkamiehet ja vasemmistoliitto pyrkivät viimeiseen saakka turvaamaan, että infra pidettäisiin kunnossa.” ”Uusissa liikennehankkeissa on pitkät investointiajat”, Suoranta sanoo. ”Raidehankkeiden viivästyminen vaikuttaa myös rakennettavien asuinalueiden toimivuuteen.” Vasemmistoliiton keskeinen periaate on, että joukkoliikenteen – erityisesti raideliikenteen – olisi pysyttävä julkisen toimijan järjestettävänä. ”Tämä omistuskysymys tulee olemaan iso asia seuraavalla valtuustokaudella. Itse haluaisin bussiliikenteenkin takaisin kaupungille, mutta se voi olla vaikeaa.”

Miten HKL pärjää, kun Julkinen liikenne ja erityisesti raideliikenne ovat Anu Suorannan mukaan ilmastoteko.

korona on vähentänyt matkustajamääriä? ”HKL:n on pärjättävä, koska HKL:ää ei voi ajaa alas. Kaupungin liikenne on strateginen toimiala. Vaikeuksia on, mutta niitä pystytään kuntarahoituksella paikkaamaan”, sanoo HKL:n johtokunnan jäsen, Helsingin varavaltuutettu Anu Suoranta. Suorannan mukaan HKL:lle tuottaa ongelmia kaupungin budjetti, jota vasemmistoliitto ei voinut hyväksyä. ”Kaupungin infrastruktuuri on ongelmissa. Kriittisiä investointeja kuten idän metroasemien kunnostuksia lykättiin ja esimerkiksi Helsingin yliopiston aseman uuden sisäänkäynnin rakentaminen ei käynnisty. Tämä on hölmöläisten peitonjatkamista, koska investoinnit olisi kannattanut tehdä koronaaikana. Niillä olisi luotu työtä ja estetty

24

Suorannan mukaan liikkuminen on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Jos se on vaikeaa, se aiheuttaa eriarvoisuutta. Siksi julkisen liikenteen pitäisi olla edullista. Helsingin vasemmistoliiton kuntavaaliohjelmassa esitetään uudelleen selvitettäväksi joukkoliikenteen maksuttomuutta. Alennuksia pitäisi kohdistaa myös kertalippuihin, kun ne nyt kohdistuvat kausilippuihin. ”Kun liikenne kulkee kiskoilla, se on myös ilmastoteko.” Suoranta kiittää Paavo Arhinmäen panosta kaupunkipyörien alueen laajentamisessa. Seuraavassa laajennuksessa kesällä tulee koko kaupungin alueelle lähinnä kiskoasemien viereen lisää kaupunkipyöriä. Suoranta sanoo pohtineensa, että merellisenä kaupunkina Helsingissä voisi olla julkisen toimijan järjestämää vesiliikennettä.

”Ei pelkästään viihdeliikennettä, vaan osana liikennejärjestelmää kuten esimerkiksi Tukholmassa ja Göteborgissa. Hyvät kokemukset Suomenlinnan lauttaliikenteestä kertovat, että se olisi täysin järjestettävissä.” Suoranta kertoo hahmottaneensa vesiliikenteeseen mallin ”kolmesta ympyrästä”, jotka olisivat yhteydessä toisiinsa ja kiskoliikenteeseen. Yksi olisi ItäHelsingin ympyrälinja. Keskimmäinen ympyrä olisi Kivinokka-KalasatamaHakaniemi-Katajanokka-KauppatoriKruunuvuorenranta-Laajasalo. Kolmas ympyrä olisi Kauppatorilta Lauttasaareen. Vesiliikenne auttaisi ruuhkien purkamisessa ja sillä olisi terveysvaikutuksia. Suorannan mielestä aika ajoin esiin pulpahtavassa keskustatunnelissa ”ei olisi järjen häivää”. ”Keskustatunneli lisäisi henkilöautoliikenteen määrää, ja toimisi siten päinvastaiseen suuntaan, kun tarkoituksena on siirtää liikennettä kiskoille sekä lisätä kävelyn ja pyöräilyn määrää.” ”On kestävää ja ekologista ajattelua poistaa tarpeetonta autoilua. Siihen voidaan vaikuttaa pysäköintijärjestelyillä ja ruuhkamaksuilla, mutta välttämätön työmatkaliikenne pitää olla järjestetty. Osa työntekijöistä kerta kaikkiaan tarvitsee henkilöautoa, mutta poikkeukset on helppo hoitaa teknologialla.” Suoranta on valtiotieteiden tohtori ja työehtoasiantuntija. Hän sanoo, että kaupungin pitää olla aidosti hyvä työnantaja: ”Kuljettaminen on raskasta vuorotyötä. Työolosuhteiden täytyy olla kunnossa, ja siinä kaupungilla on skarppaamisen paikka. Johdon on toimittava työntekijöitä kuunnellen.”


Joukkoliikenteestä hyötyvät kaikki Joukkoliikenne hyödyt-

Mithikun mukaan nykyisen rahoitusmallin ongelma.

tää muitakin kuin vain sen käyttäjiä, muistuttaa HSL:n hallituksen jäsen Hanna Mithiku. ”Joukkoliikenteen ansiosta esimerkiksi yksityisautoilijat ja yrittäjien tavarakuljetukset kärsivät vähemmän ruuhkista. Julkisella liikenteellä on iso merkitys työssäkäyntimahdollisuuksille ja vanhusten sekä muidenkin hyvinvoinnille, kun on fyysisesti ja rahallisesti mahdollisuus päästä palveluiden ääreen.” Mithikun mielestä tietullit olisivat yksi vaihtoehto kerätä tasaisemmin rahoitusta kaikilta, jotka hyötyvät julkisesta liikenteestä. Nyt pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä puolet rahoitetaan lipputuloilla ja puolet tulee kunnilta. ”Pääkaupunkiseudulla tehdään isoja raideinvestointeja metroon ja pikaratikkaan. Ne ovat pitkäaikaisia, mutta maksuaikaa on enintään 30 vuotta. Niistä tulee rahoitusmallin takia kestämätöntä painetta lipunhintoihin, ja sitä saisi tietulleilla aika merkittävästikin kevennettyä. Lainsäädännöllä pitäisi toki mahdollistaa tietullien käyttäminen alueen hyväksi.” Korona on vähentänyt matkustamista joukkoliikenteessä. Tässäkin näkyy

”Pitää varoa sellaista kierrettä, että matkustajien vähetessä nostetaan lippujen hintoja, mikä tutkitusti edelleen vähentää joukkoliikenteen käyttämistä. Pitäisi käyttää kaikki keinot, että kun liikkuminen on koronan jälkeen taas turvallista, niin ihmiset palaisivat joukkoliikenteeseen. Eikä niin, että siinä vaiheessa joukkoliikenne on kalliimpaa ja sen palvelut heikentyneet.” Osa etätyöstä jäänee pysyväksi. Se ei Mithikun mielestä ole ongelma: ”Eihän ole itsetarkoitus, että joukkoliikenteellä on mahdollisimman paljon käyttäjiä, vaan että sen osuus tehtävistä matkoista olisi mahdollisimman suuri.” Vasemmistoliiton kannalta tärkein asia joukkoliikenteessä on kohtuuhintaisuus. Lisäksi tärkeää on panostus kevyeen liikenteeseen sekä liikennejärjestelmän kehittäminen kaavoituksessa joukkoliikennettä tukevaksi. ”Liikenne on lisäksi merkittävin yksittäinen tekijä pyrittäessä kohti hiilineutraalia Helsinkiä. Tavoitetta ei ikinä saavuteta, ellei joukkoliikenteen käyttö olennaisesti kasva. On paljon nopeampaa päättää kunnissa raideliikenteen ja sähköbussien lisäämisestä kuin jättää yksityisten ihmisten varaan se, että he vaihtavat sähköautoihin”, Mithiku sanoo.

Gerchman haluaa ilmaisen joukkoliikenteen Opiskelija Jakov Gerchmanin mielestä Helsinkiin pitäisi saada ilmainen joukkoliikenne. Jos ajatus tuntuu kaukaiselta, Gerchman muistuttaa, että Tallinnassa se on toteutettu. Tallinnan on arvioitu myös taloudellisesti hyötyneen ratkaisustaan. Helmikuussa 2020 Luxemburgista – joka tosin on alueeltaan melko pieni – tuli ensimmäinen valtio, jossa joukkoliikenne on kokonaan maksutonta. ”Ennen kaikkea maksuton joukkoliikenne olisi ilmastoteko, koska se vähentäisi henkilöautojen käyttöä. HKL:n raideliikenne kulkee sataprosenttisesti uusiutuvalla energialla. Ilmaisesta liikenteestä hyötyisivät erityisesti pienituloiset kuten opiskelijat ja eläkeläiset. Lopulta kaikki hyötyisivät.” Ilman Vantaan ja Espoon mukaantuloa maksuttomuus voitaisiin toki toteuttaa vain Helsingin sisällä tapahtuvilla matkoilla. Gerchmanin mukaan oikeudenmukaisinta olisi rahoittaa uudistus tietulleilla. Se ei välttämättä riittäisi, joten kaupungin pitäisi sijoittaa lisää julkiseen liikenteeseen.

25


Helsingin vasemmistoliiton kuntavaalikärjet 2021 Toimivat lähipalvelut Tasa-arvoa kasvatuksella ja koulutuksella Ympäristöä kunnioittavaa kaupunkitilaa Oikeus terveyteen ja hyvinvointiin Kestävää työtä ja riittävää toimeentuloa Kohtuuhintainen koti ja toimivaa rakentamista Hyvä Helsinki kuuluu jokaiselle meistä www.helsinki.vasemmisto.fi | www.facebook.com/helsinginvasemmisto

26


”Ostaisitteko nyt 100hehtaaria luonnontilaista metsää suojeltavaksi?”

Mitä tehtäis seuraavaksi? Me Tradekassa uskomme,että omistaminen tekee ihmisillehyvää. Inhimillinen omistajuusvie maailmaa eteenpäin ja palauttaa hyvää yhteiskuntaamme. Jotta jäsenemme voisivat kanssammeparantaa maailmaa ja omistaa omaa tulevaisuuttaan, olemme ottaneet käyttöön Jäsenaloitteet. Tee omasi ja vaikuta.

tradeka.fi/jasenaloite 27


Profile for Helsingin Vasemmisto

Vasen-lehti_kuntavaalit 2021  

Vasen-lehti_kuntavaalit 2021  

Profile for helvas
Advertisement