uutta osaamista teksti KATJA ALAJA kuvat VILLE RINNE n Timo Terävä on toiminut VTV:n tuloksellisuustarkastuspäällikkö Lassi Perkisen esimiehenä. Lassi on ollut monella tapaa avuksi tarkastusvirastolle, hän sanoo.
Lainassa valtiolta Henkilökierto tuo uusia ajatuksia ja osaamista niin vaihtoon menevälle asiantuntijalle kuin organisaatiolle. Sen tietää tarkastusvirasto.
V
altiontalouden tarkastusviraston VTV:n tuloksellisuustarkastuspäällikkö Lassi Perkinen on ollut lainassa kaupungilla viime elokuusta lähtien. Perkinen on työkierrossa tarkastusvirastossa yhteisen sopimuksen siivittämänä. Perkinen on viihtynyt virastossa mainiosti. – Näen tässä vain plussia. Saa oppia uusia asioita ja tekemisen tapoja sekä tehdä töitä uudessa työyhteisössä. Kon-
14
taktit jäävät eliniäksi. Vain niin sanottuja omia töitä VTV:ssä en pysty tekemään, Perkinen kokee. Hän oli puhunut toiveestaan päästä työkiertoon esimiehelleen jo joitakin vuosia sitten. Perkisellä on takanaan pitkä ura VTV:n tuloksellisuustarkastuksessa, ja hän kaipasi uusia aivopähkinöitä. Samalla alalla toimiva tarkastusvirasto vaikutti hyvältä paikalta, koska siellä saatuja kokemuksia voisi soveltaa omassa organisaatiossa myöhemmin. Perkinen pisti hakemuksen vetämään.
Helsingin henki | maaliskuu 2017
– Täytyy kiittää työnantajaa, että sieltä löytyi joustoa ja ymmärrystä. Tästä saa lisämotivaatiota työntekoon. Tarkastusjohtaja Pirjo Hakanpää nyökkää. – Juuri näin. Julkishallinnossa tehdään usein pitkiä työuria, ja on tärkeää oppia erilaisia tapoja tehdä samojakin asioita.
Vahva kehittämisote
Tarkastusvirasto auttaa asiantuntijan roolissa tarkastuslautakuntaa arvioi-
maan, kuinka hyvin kaupunki ja kaupunkikonserni ovat onnistuneet toteuttamaan valtuuston antamia tavoitteita. Lopputuotoksena syntyy arviointikertomus, jota kaupunginvaltuusto käsittelee kesäkuussa ja jota myös kaupunginhallitus kommentoi. Perkisen työaika on jakautunut arviointityön ja kehittämistehtävien kesken. Hän on arvioinut muun muassa Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjauksen, suurten liikenneinvestointien ja tontinluovutuksen koor-