Page 1

Terveytt채

LUONNOSTA Marjo Tourula

Arja Rautio


Terveytt채

LUONNOSTA


Terveytt채

LUONNOSTA Marjo Tourula

Arja Rautio


Terveyttä LUONNOSTA Marjo Tourula Arja Rautio

Tekstin copyright © Marjo Tourula ja Arja Rautio Valokuvien copyright © Veikko Virkkunen / Metsähallitus, Henriika Salmi, Marjo Tourula, Arja Rautio ja Thule-instituutin kuva-arkisto Julkaisija: Thule-instituutti Oulun yliopisto, Metsähallitus ja Oulun seutu Julkaisupaikka ja -aika: Oulu 2014 Graafinen suunnittelu: Hannele Heikkilä-Tuomaala ISBN: 978-952-62-0374-4


NOCTURNE Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Eino Leino


SISÄLTÖ 1. JOHDANTO

7

2.

KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTO

11

3.

TERVEYTTÄ LUONNOSTA

13

3.1.

Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet

13

3.2.

Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen

19

3.3.

Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen

27

3.4.

Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin

35

3.5.

Väestöryhmien erityistarpeet

43

3.6.

Terveydenhuollon interventiot

53

4. JOHTOPÄÄTÖKSET

57

LÄHTEET

61

Liite 1

72


JOHDANTO

7

1. JOHDANTO

R

unoilijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat jo pitkään ja moninaisesti tuoneet esille luonnon merkityksen terveyttä ja hyvinvointia edistävänä tekijänä. Kuitenkin vasta 2000-luvulla luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat nousseet sekä tutkimuksen että terveyden edistämistyön kehittämisen kohteiksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tietokantojen hakutuloksessa lähes 80 % aihetta koskevista tutkimuksista oli julkaistu 2000-luvulla. Ihminen on sopeutunut elämään luonnossa noin viiden miljoonan vuoden ajan ihmisen historiasta, ja vain noin 2000 vuotta sitten alkoi sopeutuminen kaupunkiympäristöihin (ks. Yamaguchi ym. 2006). Koemme metsän ja luonnon edelleen miellyttävimpänä ympäristönä. Tällä hetkellä kuitenkin noin puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa, ja arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä kolme viidestä henkilöstä tulee asumaan kaupunkimaisessa ympäristössä (Smith & Guarnizo 2009). Teollistuminen ja kaupungistuminen ovat johtaneet

lisääntyviin sisälläoloaikoihin. Tyypillinen amerikkalainen viettää arvion mukaan jopa 90 % elämästään sisätiloissa (Evans & McCoy 1998). Ihmisten lisääntynyt irtaantuminen luonnosta on noussut huolenaiheeksi, ja tilastoseurantojen mukaan luonnon virkistyskäyttö onkin olennaisesti vähentynyt Yhdysvalloissa ja Japanissa (Pergams & Zaradic 2008). Toisaalta laajempi, 20 maata koskeva tarkastelu osoittaa ulkoilun lisääntyvän (Balmford ym. 2009), ja Suomessa ulkoilu kuuluu lähes kaikkien elämään (Sievänen & Neuvonen 2011). Elinympäristön kysymykset ovat terveyden edistämisen haasteena, mikä näkyy myös kansallisissa kehittämislinjauksissa. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa, Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020, on yhtenä painoalueena terveyttä ja turvallisuutta tukeva elinympäristö (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010): ”Elinympäristön tila vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos ja ekosysteemin tilan heikkeneminen kaven-


8

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

tään sairauden poissaoloa (WHO 1948), vaan myös kykyä sopeutua ja korjata eri osa-alueiden häiriöitä. Yksilön toimintakyky, koettu elämänlaatu ja hyvinvointi ovat terveys-käsitteeseen sisältyviä tekijöitä. (Huber ym. 2011.) Camfieldin ja Skevingtonin (2008) mukaan hyvinvointi ja elämänlaatu ovat hyvin lähellä toisiaan, ja ne voidaan käytännössä katsoa tarkoittavan samaa asiaa. Kimin (2000) typologian mukaan Myös Valtioneuvoston periaateympäristön ulottuvuutta voipäätökseen (Sosiaali- ja terNLAAJUINEN EK MA OS L daan tarkastella fyysisen, I veysministeriö 2008) on Y ST AA NTOYMPÄRIST M O E U sosiaalisen ja symbokirjattu tavoitteeksi Ö L EM TTU YMP E N lisen jaottelun muN järjestää kansalaiÄR KE I IS ut TÖ lm RA kaisesti. Fyysisen sille hyvät mahPu KTIVITEET A n IT ne at mi As ympäristön ajau dollisuudet ark um ik ALLISTALOU Li K I tellaan muodosS kiliikuntaan ja PA TEISÖ H Y tuvan elävästä esteettömät a m ELÄMÄNTA ja elottomasta lähiliikuntaa P nt osasta. Eloton paikat kaikVÄESTÖ Ikä, ympäristö jakien ikä- ja sukupuoli, perinnölliset kaantuu luonväestöryhmitekijät nolliseen ymen saatavilKa t , e a i päristöön, kuk le. Asutusaluis läh kilt iik aju iym a ta lit a po anl pä soi ten ilma, vesi eiden puistot , ris lta us ilm tö alo aa stä ot i, m ja maa, sekä lähiluontokohr r k alu Ma lttuu eil t l u keinotekoiseen e teina sekä kauk ima vo ympäristöön alkaisemmat kansalTerveys- ja hyvinvointitekijät kaupungeissamme kaen meitä ympälispuistot tarjoavat röivistä vaatteistamme mahdollisuuksia sekä ja päätyen maapalloa ymarkiliikuntaan että monipäröiviin satelliitteihin. puolisille luontoharrastuksille. Jakartan (Jakar- Kuvio 1. Terveyden kartta (Barton & Grant 2012). Fyysinen ympäristö on toimintakenttä, mutta ta Declaration 1997) ja myös stressin ja erilaisten ärsykkeiden lähde. Ottawan (Ottawa Charter for Health PromoMonet fyysisen ympäristön elementit vaikuttation) julistukset tukevat luonnon tuottamaa hyvat elämäntyyliin, aktiviteetteihin, tapoihin ja vinvointi- ja terveysnäkökulmaa (WHO 1986). terveyteen. Sosiaalinen ympäristö muodostuu Terveys on täydellisen fyysisen, psyykkiihmisistä ja yhteisöistä, joissa yksilön odotesen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, ei pelkästavat hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttävät, että hyvä elämä voidaan turvata silloinkin, kun jaettavana ovat niukkenevat voimavarat. Jokaisen sukupolven pitäisi jättää perinnöksi elinkelpoisempi ympäristö.” (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.)

kavalio, Lii Ruo ku

Tulot, In nov oi nt i iaalinen s o S pä äo

nt i,

pä ris ennuksset, P tö Rak aik t, ka k , O y l s e t t o n u k sill ke s n ö a kä n Ty y

ino

siteetti iver iod

B aaperät a, M Ma si, , Tiet dut Ve Ka a,

ta Työ

Ilmasto n ta sa pa olliset el n n o in u inym L o

I

A

inen, Oppiminen kim eik ,L en Investointi , t in ina kk ar ot M ost rk Ve sapa


JOHDANTO

taan toimivan tietyllä tavalla odotuksiin sidotun systeemin mukaisesti. Symbolinen ympäristö on kielen, merkitysten, tapojen, sääntöjen sekä kulttuuristen symbolien kautta vahvasti liittyneenä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön osaalueisiin. (Kim 2000.) Barton ja Grant (2012, kuvio 1) jakavat ympäristön rakennettuun ympäristöön ja luontoon. Luonnolla viitataan tässä katsauksessa ihmistä ympäröivään luontoon, jossa ihmistoimien näkyvät jäljet ovat vain pienenä osana (Kettunen 2008). Ympäristön ja ihmisen terveyden välinen vuorovaikutus on monimutkainen, monien eri tekijöiden kokonaisuus. Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa -hanke Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa (OPEN – Oulu Parks Enjoying Nature) -hankkeen tarkoituksena on edistää terveydenhoito-, hyvinvointi- ja matkailualan palveluinnovaatioita. Projektin tavoitteet ovat yhdenmukaiset hyvinvointiohjelmien kanssa, joissa korostetaan kansalaisten terveyden edistämistä, eriarvoisuuden poistamista, hyvinvointia edistävien yhteistyöverkostojen luomista sekä alaan liittyvän osaamisen ja elinkeinoelämän kehittämistä. (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008–2017, Terveys 2015 kansaterveysohjelma, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012–2015). Metsähallituksen ja Oulun kaupungin toteuttamassa Open-hankkeessa Oulun seudun virkistysalueista rakennetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa yhtenäinen toimintaympäristön ja palvelukokonaisuuden muodostama verkosto. Hankkeessa lisätään tietoisuutta luonnon tuottamista terveys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä kehitetään siihen liittyvää osaamista.

9

Hankkeeseen liittyvän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kerätä luontoympäristön tuottamien terveys- ja hyvinvointivaikutusten aihealuetta koskeva tutkittu tieto kattavasti yhteen ja tehdä siitä yleisluonteinen yhteenveto ja johtopäätökset. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista ja herättää mielenkiintoa aihetta kohtaan. Kirjallisuuskatsausta on myös hyödynnetty luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia arvioivan mittarin kehittämisessä. Tiedon tuottaminen hyvinvointihyödyistä on tärkeää, ja hyötyjen ja kustannusten vertailulla saadaan perusteita yhteiskunnan virkistyspalveluiden tuottamiseen (Sievänen & Neuvonen 2011). Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yleiskatsaus ilman tiukkoja ja tarkkoja sisäänottokriteereitä mahdollistaen laajat aineistot. Tutkittavaa ilmiötä kuvataan luokittelemalla ilmiön ominaisuuksia. (Salminen 2011.) Yksi kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodoista on integroiva kirjallisuuskatsaus, joka mahdollistaa kirjallisuuden tarkastelun ja syntetisoinnin (Torraco 2005) sekä tuottaa laajemman kuvan aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen verrattuna (Evans 2008). Se myös sallii erilaisin metodisin lähtökohdin tehdyt tutkimukset analyysin aineistoksi (Whittemore & Knalf 2005). 


K I R J A L L I S U U S K AT S AU KS E N TOT EU T U S J A A I N EI S TO

11

2. KIRJALLISUUSKATSAUKSEN toteutus ja aineisto

K

atsaus toteutettiin vaiheittaisesti: tutkimusongelman muotoilu, aineiston kerääminen, arviointi, analyysi sekä tulkinta ja tulosten esittäminen (Cooper 1989). Katsauksessa tarkasteltiin aikaisempia tutkimuksia, jotka liittyivät luontoympäristön tuottamiin terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin, ryhmiteltiin tutkimusten tuloksia sekä luotiin johtopäätöksiä tutkimus- ja kehittämistyölle. Katsauksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisia ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia luontoympäristö tuottaa? 2. Millaisilla menetelmillä luontoympäristön tuottamia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia on mitattu? 3. Mitä perusteita ja kehittämisehdotuksia aikaisempi tutkimus tuottaa terveyden edistämiseen?

Hurrikaanit, maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta eri puolilla maailmaa (Bratman ym. 2010 kirjallisuuskatsaus). Kokonaisvaltainen turvallisuus, sekä psyykkinen että fyysinen, on ennakkoehto terveyden ja hyvinvoinnin saavuttamiselle luontoympäristöissä. Ilman psyykkistä turvallisuuden tunnetta elpyminen ja luontokokemuksen terapeuttinen vaikutus eivät ole mahdollisia (Salonen 2010). WHO:n (2013) määritelmän mukaan ympäristöterveys käsittelee kaikkia ihmisen ulkopuolisia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä ja niihin liittyviä käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Ympäristöterveys sisältää niiden ympäristötekijöiden määrittämisen ja hallinnan, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa terveyteen ja suuntautua estämään sairautta ja luomaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Ympäristöterveyteen liitetään yleensä terveyttä vaarantavia riskitekijöitä, jotka liittyvät esimerkiksi ilmansaasteisiin, ultraviolettisäteilyyn, kemikaaleihin sekä vesi- ja ruokaturvallisuu-


12

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

teen. Ympäristössä voi olla monia fyysistä terveyttä uhkaavia tekijöitä, mutta myös koettua epämiellyttävyyttä. Ympäristöterveydestä puhuttaessa olisi tärkeää tuoda esiin myös luontoympäristön terveyttä edistävät vaikutukset ja laajentaa ympäristöterveyden-käsite sairauslähtöisestä riskien huomioimisesta terveyttä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tekijöihin. Tämä kirjallisuuskatsaus kohdentuu luonnon tuottamiin myönteisiin terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin jättäen riskitekijät, niiltä suojautumisen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulkopuolelle. Green care -käsitteen alkuperä ulottuu Alankomaihin, jossa 1970-luvulla puhuttiin care farm -tiloista. Suomeen tämä käsite tuli vuonna 2008. Green care tarkoittaa väljästi luonnon hyödyntämistä sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluiden tuottamisessa. Green care pitää sisällään luontoon tai maatilalle sijoittuvia interventioita, kuten hoivamaatalouden, eläinavusteisen terapian ja terapeuttisen puutarhanhoidon, joilla on selkeä tavoite ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä, ja joita koulutettu henkilökunta toteuttaa. (Soini ym. 2011.) Green care voidaan jakaa luonnon kokemuksellisuuteen sekä vuorovaikutuksellisuuteen luontoelementtien kanssa. Kokemuksellisuuteen sisältyy aktiivinen luonnossa liikkuminen (esimerkiksi luontoliikunta ja seikkailuterapia) sekä luonnon katselu. Vuorovaikutuksellisuus luontoelementtien kanssa on terapeuttista puutarhanhoitoa ja eläinavusteista terapiaa (Haubenhofer ym. 2010). Kirjallisuuskatsausta ei ole kohdennettu varsinaisesti green care -aihealuetta käsitteleviin tutkimuksiin, mutta katsaus sivuaa green care -käsitettä tarkasteltaessa luontoympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutuksia kokemuksellisuuden näkökulmasta. Tarkempi kuvaus kir-

jallisuuskatsauksen toteuttamisesta löytyy liitteestä 1. Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset luokiteltiin sisällön mukaisiin kategorioihin: 1) terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet, 2) luonnon yhteys fyysiseen terveyteen, 3) luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen, 4) luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin, 5) väestöryhmien erityistarpeet sekä 6) terveydenhuollon interventiot. Ihminen on kokonaisuus, jossa kehollisuus, tajunnallisuus ja situationaalisuus kietoutuvat toisiinsa (Rauhala 2005) eikä ympäristöä voida siitä erottaa (Pinder ym. 2009). Jaottelu on siten keinotekoinen, mutta auttaa hahmottamaan luonnon tuottamaa moniulotteista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimuskenttää. 


T E R V E Y T TÄ J A H Y V I N VO I N T I A E D I S TÄVÄT LU O N N O N O M I N A I S U U D E T

13

3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA 3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet

J

o 30 vuotta sitten keskusteltiin luonnosta hyvinvointitekijänä sekä mahdollisuuksista kartoittaa sitä monitieteisesti. Esitettiin kysymyksiä: ”Millainen on konkreettisesti hyvä luonnonympäristö ja miten luonnon eri tekijät vaikuttavat hyvinvointiin?” Tutkimuksessa käytettiin Pyynikin ulkoilualueen kävijöiden haastatteluja. Mieleisin lähivirkistysaluetyyppi sisälsi luonnontilassa olevia alueita, ihanteellisimmillaan metsää ja vesistöä. Metsä nähtiin sekä fyysisenä (ilman puhdistajana ja suojan antajana) että psyykkisenä (rauhoittajana) hyvinvointitekijänä. Ympäristön virkistyskäytön kannalta tärkeimpiä ominaisuuksia olivat luonnon sopivuus virkistyskäyttöön, kauneus ja esteettisyys sekä puhtaus, siisteys ja saasteettomuus. (Eskelinen 1979.) Vihreän luontoympäristön ilman laatua parantava ominaisuus on yksi luontoympäristön terveysvaikutusten taustamekanismi, joka

on laajasti tiedostettu. Myös kaupunkipuistojen merkitys lämpötiloja tasaavana tekijänä on tärkeä. (Karjalainen ym. 2007, Paoletti ym. 2011, Su ym. 2011.) Kulttuuriset tekijät ja henkilökohtaiset näkemykset, mieltymykset ja elämäntavat vaikuttavat käsityksiimme ympäristön ominaisuuksien arvostuksesta sekä siihen, millaisia vaatimuksia asetamme erilaisille viher- ja puistoalueille (Tyrväinen ym. 2007). Mielipaikalla tarkoitetaan yleensä arkiympäristön paikkaa, joka koetaan tärkeänä ja arvokkaana itselle. Mielipaikka on elvyttävä, kiehtova ja auttaa psyykkisen tasapainon saavuttamisessa (Korpela & Hartig 1996). Luontoympäristöt, kuten puistot, rannat tai metsät, ovat Suomessa (Korpela & Hartig 1996, Korpela & Ylèn 2007) sekä myös kansainvälisesti (Newell 1997) yleisimmin nimetty mielipaikaksi. Mielipaikan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi mainittiin Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa hiljaisuus, metsäinen tunne, luonto ja toimivuus (Tyrväinen ym. 2007). Simulan (2012) laadul-


14

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

liseen haastatteluaineistoon perustuvassa väitöstutkimuksessa osa haastateltavista ei pitänyt kaupunkiluontoa luontoelämysten lähteenä. Kaupunkiluonnon ilmanlaatu koettiin huonoksi ja liikenteen taustakohina ja yleinen häly peittivät allensa heikoimmat luontoäänet yksipuolistaen äänimaailmaa. Metsän on arvioitu auttavan väsymyksestä palautumisessa kaupunkiympäristöä paremmin (Staats ym. 2003), sillä siihen sisältyvät vähäiset ihmismäärät, hiljaisuus, liikkeiden vähyys ja hitaat muutokset. Metsän ärsykkeet ovat ennustettavissa, eivätkä ne ole ristiriitaisia tai monimerkityksellisiä. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.) Hauru ym. (2012) tutkivat metsän ominaisuuksia elvyttävyyden näkökulmasta Helsingin kaupunkiympäristössä. Tutkimukseen osallistuneet kokivat elvyttävimpänä ympäristönä metsän siimeksen, josta ei ollut näköyhteyttä kaupunkimaiseen ympäristöön. Asutuksen ympäröimää metsää pidettiin elvyttävämpänä kuin teiden ympäröimää metsää. Laajat saarekkeet metsäistä elinympäristöä tai tiheä ja monikerroksinen kasvillisuus, joka ehkäisi kaupunkiympäristön näkymistä metsään, mahdollistivat paremmin elvyttävyyskokemuksien saavuttamisen. (Hauru ym. 2012.) Metsässä käynnin säännöllisyyttä edisti metsän suuri koko (noin 2 hehtaaria) (Coles & Bussey 2000) ja pienemmissä metsiköissä sen muoto (Coles & Bussey 2000, Grahn ym. 2005). Erityisesti lapsilla nämä seikat vaikuttivat huomattavasti heidän leikkeihinsä (Grahn ym. 2005). Suuremmilla luontoalueilla näyttäisi olevan merkittävämpi vaikutus terveyteen pieniin alueisiin verrattuna (Mitchell ym. 2011). Monimuotoisia maisemia erilaisine elinympäristöineen, jotka sisältävät puita, vettä, sinistä taivasta ja pilviä, pidetään miellyttävinä.

Pretty ym. (2005) näyttivät aikuisille yli 300 valokuvaa maaseudulta ja kaupunkiympäristöistä saadakseen selville, millaisia ympäristöjä pidetään miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Kuvat, joissa oli mukana myös eläimiä, kuten lampaita, koettiin miellyttävinä, vaikka niissä ei ollut vettä tai taivasta. Näissä kuvissa eläimet korvasivat vesistön ja taivaan. Tummaa taivasta ja ukkospilviä ei suosittu, ja vihreää maisemaa pidettiin ruskeaan verrattuna miellyttävämpänä. Useat tutkittavista eivät pitäneet maaseudun maisemia koskaan epämiellyttävinä. Maaseudulla roskat ja hylätyt autot olivat väliaikainen ongelma, koska vihreä kasvillisuus yhdessä sinisen taivaan tai veden kanssa kumosi epämiellyttävät elementit. Rikkoontuneet, pilaantuneet ja hylätyt kaupunkiympäristöjen alueet sekä kuvat, joissa oli graffiteja, rakennustelineitä, betonielementtejä, roskia ja särkyneitä ikkunoita koettiin epämiellyttävinä. Kaupunkimaisemaa pilvenpiirtäjineen ja puistoineen pidettiin miellyttävänä erityisesti silloin, kun vesistöä ja sinistä taivasta oli läsnä. Vierailu, mutta ei niinkään asuminen, arvioitiin tällaisessa paikassa miellyttäväksi. (Pretty ym. 2005.) Ympäristön vaihtelevuudella, sekä vihreiden että ei-vihreiden alueiden sijainnilla kävelyetäisyydellä, on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia (Pereira ym. 2012). Ruotsalaistutkimuksessa kaupunkien luonto- ja puutarhaympäristön laatuominaisuudet muodostuivat muun muassa rauhallisuudesta, erämaisuudesta, lajien rikkaudesta, tilasta, oleskelupuutarhoista ja juhlavuudesta (Grahn ym. 2005). Asuinalueiden lähiluonnon määrän ja virkistysarvoa lisäävien ominaisuuksien vaikutusta muun muassa tyytyväisyyteen tutkittiin kysely- ja GISpaikkatietomenetelmien avulla. Mitä useampia


T E R V E Y T TÄ J A H Y V I N VO I N T I A E D I S TÄVÄT LU O N N O N O M I N A I S U U D E T

virkistysarvoa lisääviä ominaisuuksia luontoympäristöissä oli, sitä tyytyväisempiä ja jossakin määrin elinvoimaisempia asuinalueella oltiin. Useita laatutekijöitä omaavia alueita saavutettiin kuitenkin harvemmin. (Björk ym. 2008.) Puistojen laatutekijöitä voidaan mitata ja tutkia suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen (Bedimo-Rung ym. 2005). Australiassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin puistoihin tehtyjen parannustöiden lisäävän vierailijoiden määrää ja vierailijoiden kävelyn sekä aktiivisuuden tason määrää puistoissa (Veitch ym. 2012). Luomalla mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen,

15

puistot vaikuttavat fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia edistävästi (Bedimo-Rung ym. 2005). Virkistysarvoltaan korkeilla lähiluontoalueilla on osoittautunut olevan yhteys viikoittaiseen kohtalaisen fyysiseen aktiivisuuden määrään (Björk ym. 2008). Arvioitaessa puistojen suhdetta ja merkitystä fyysiseen aktiivisuuteen, voidaan tarkastella neljää maantieteellistä aluetta. 1) Aktiviteettialueet ovat vyöhykkeitä, osia tai mahdollistavia alueita, joka ovat erityisesti suunniteltu tai yleisesti käytetty liikuntaan, kuten urheilukentät, polut ja leikkikentät. 2) Puistoa tukeviin alu-


16

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

eisiin sisältyvät huoltoalueet ja varusteet, jotka tekevät liikkumisen puistoissa houkuttelevaksi ja turvalliseksi erilaisille käyttäjille. Nämä alueet eivät suoraan edistä fyysistä aktiivisuutta, mutta kuuluvat alueen kokonaisuuteen, kuten yleiset rakennukset, suojat, majat, eväsretkialueet ja parkkipaikat. Puistoa tukevilla alueilla voi olla yhteyttä siihen, kuinka usein ja kuinka pitkään ihmiset alueella viihtyvät sekä kuinka aktiivisia ihmiset siellä ovat. Koska puistot ovat enemmän kuin osiensa summa, on välttämätöntä tarkastella myös 3) aluetta kokonaisuutena, sen kokonaisvaikutelmaa ja merkitystä,

esimerkiksi alueen esteettisyyden, koon ja monimuotoisuuden näkökulmasta. Tähän yhteyteen liittyy myös tiedon keräämisen tärkeys puiston kokonaiskäytettävyydestä sekä saavutettavuudesta. Puiston käyttöön vaikuttavat vahvasti 4) puistoa ympäröivien alueiden ominaisuudet, kuten liikenne (saavutettavuus), turmeltuneet tai hylätyt asumukset (esteettisyys), rikollisuus (turvallisuus) ja asuinalueen väestölliset tekijät. (Bedimo-Rung ym. 2005.) Alueen houkuttelevuuteen ja käyttöön vaikuttavat puistojen toiminnalliset ominaisuudet, kunto, esteettisyys, turvallisuus, puistojen hallinta sekä saavutettavuus. Alueiden toiminnalliset ominaisuudet johtavat erilaisiin käyttömuotoihin. Esimerkiksi urheilukenttiä käyttävät erilaiset urheiluseurat, ja luonnontilaisilla alueilla voi puolestaan olla vähäisempää liikuntaa vaativaa luonnon tutkiskelua. Toiminnallisia ominaisuuksia ovat kävijöiden käytössä olevat puistojen varustukset (esim. valaistus, makkaranpaistopaikat, keinut) sekä järjestetyt aktiviteetit (esim. liikuntakerhot, konsertit, kilpailut). Toiminnalliset ominaisuudet tuovat alueelle monipuolisuutta erilaisia tarpeita varten eri ajankohtina, vuoden ympäri. (BedimoRung ym. 2005.) Ihmiset hakeutuvat mielellään alueille, joiden kunto on hyvä ja varustus ehjää ja turvallista, ja välttelevät huonokuntoisia alueita. Visuaaliset vihjeet alueella esiintyvästä perinteisiä normeja ja arvoja rikkovasta käyttäytymisestä, kuten ympäristöön jätetyt roskat, graffitit ja huono omaisuuden ylläpito sekä häiritsevä sosiaalinen käyttäytyminen (esimerkiksi juopottelu ja laiton pitkäaikainen oleskelu puistossa), vaikuttavat käsitykseen alueen kunnosta. Esteettisyys sisältää puiston erilaiset houkuttelevat ja viehättävät design-tekijät. Kauneudella ja mie-


T E R V E Y T TÄ J A H Y V I N VO I N T I A E D I S TÄVÄT LU O N N O N O M I N A I S U U D E T

lenkiintoisilla näkymillä, joita lumoavat maisemat tarjoavat, voi olla hyvin voimakas fyysistä aktiivisuutta motivoiva vaikutus, kuten Owen ym. (2004) toteaa kirjallisuuskatsauksensa johtopäätöksissä. Turvallisuusnäkökohtaa voidaan tutkia henkilökohtaisia turvallisuudentunteita tai objektiivisia rikostilastoja tarkastelemalla. Ympäristön turvattomuus voi johtaa aktiviteettien etsimiseen muualta kuin luonnosta. Hallinta liittyy puistojen suunnitteluun, hoitamiseen ja taloudenpitoon. Saavutettavuus on sekä alueelle pääsyä että navigointia alueen sisällä. Saata-

17

villa olevien puistoalueiden määrä ja jakautuminen yhteisössä, kaikkien ihmisten oikeudenmukainen pääsy puistoihin sekä etäisyydet kodin ja lähimmän puiston välillä tuovat haasteita saavutettavuuteen. (Bedimo-Rung ym. 2005.) Puistojen ja laadukkaiden ulkoilualueiden saavutettavuudella on yhteys aikuisten lisääntyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen useiden tutkimusten mukaan (Giles-Corti & Donovan 2002, Giles-Corti ym. 2005, Ellaway ym. 2005, Sugiyama ym. 2008, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010, Mahmood ym. 2012). Hollantilaisen tutkimuksen mukaan asuinpaikan


18

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

lähellä sijaitsevilla vihervirkistysalueilla oli yhteys pyöräilyyn käytettyyn aikaan (WendelVos ym. 2004) sekä australialaisessa tutkimuksessa kävelyn määrään (Sugiyama ym. 2008, 2010). Henkilöt, jotka havaitsivat lähiympäristössä paljon luontoa, kokivat fyysisen ja psyykkisen terveytensä paremmaksi kuin ne, jotka havaitsivat vähän luontoa ympärillään (Sugiyama ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen saavutettavuudella on havaittu olevan positiivista yhteyttä sekä yksilön elämäntyytyväisyyteen että yhteisön tyytyväisyyteen kaupunkiympäristössä (Vemuri ym. 2011). Kuntokävely on suosituimpia ulkoiluharrastuksia Suomessa, ja suurin osa siitä tapahtuu lähellä kotia sijaitsevissa virkistyskohteissa (Sievänen & Neuvonen 2011). Virkistäytymistä tuottava luontoalue on mahdollista saavuttaa helposti keskimäärin 35 %:lla tutkimuksissa mukana olleiden EU-maiden (n=23) kansalaisella. Suomessa lähiympäristön luontovirkistysalueet ja jokamiehen oikeudet ovat erityisen tärkeitä; noin 80 % vastaajista matkusti korkeintaan kahdeksan kilometriä päästäkseen virkistäytymään luontoon. (PEER 2012.) Amerikkalainen organisaatio ”The Trust for Public Land (TPL)” on käynnistänyt aloitteen, jonka tavoitteena on helposti saavutettava puisto jokaiselle perheelle (Parks for People, Trust for Public Land 2012). Ihanteellisimmillaan viherympäristö tulisi saavuttaa 5 minuutin kävelyllä (Coles & Caserio 2001) tai Sugiyaman ym. (2010) mukaan sijaita korkeintaan 1600 metrin päässä asuinpaikasta. Maaseudulla asuvat kuvasivat haastatteluissa olevansa etuoikeutettuja kaupunkilaisiin verrattuna päästessään helposti luontoon (O’Brien 2005). Tarvitaan sekä helposti saavutettavia lähiluontokohteita että kaukaisempia luonto-

alueita, jotka mahdollistavat pidempiaikaista luonnossa viipymistä. Esimerkiksi opettajille tehty tutkimus osoitti toistuvaa työstressiä kokeneiden opettajien suosivan pidempiaikaista luonnossa olemista, kun taas vähän työstressiä kokeneille riittävät lyhyet luonnon aistinautinnot, kuten lintujen viserryksen kuuleminen lähiluonnossa. Kauempana kotoa olevat luontokohteet voivat nousta tärkeämpään asemaan suuremman stressin tai kriisin aikana. (Gulwadi 2006.) Kanadan luonnonsuojelualueilla (Pinery Provincial Park, Gatineau Park) esiin nousivat laajojen suojelualueiden moninaiset terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset. Alueella vierailu täytti vierailun motiivit ja tavoitteet; luonnossa käynti oli positiivinen elämänkokemus, ja luontokontaktin arvioitiin parantavan kanadalaisten elämänlaatua. (Lemieux ym. 2012.) 


LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN

19

3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen

Luonto itsessään tuottaa terveysvaikutuksia

L

Luontoympäristöjen kansanterveydellinen merkitys tulee esille kahden mekanismin kautta: puistot houkuttelevat ihmisiä viettämään suuremman osan vapaa-ajastaan ulkona ja motivoivat liikkumaan enemmän, mutta myös luontoympäristö itse tuottaa terveys- ja hyvinvointivaikutuksia (ks. de Vries ym. 2003). Tyrväisen (2001) kaupunkimetsän arvottamista koskevassa tutkimuksessa luonto itsessään nousi tärkeimmäksi tekijäksi, joka nähtiin tärkeämpänä kuin liikunta. Myös muualla Pohjoismaissa teh-

uonto koskettaa ihmistä kaikkien aistien kautta. ”Se on aika-tila, jossa mieli ja ruumis yhtyvät aistikokemuksessa osaksi luonnon mystistä suuruutta. Tunne siitä, että ihminen on erottamaton osa aistimaansa hetkeä ja todellisuutta, keskittää ajatukset käsillä olevaan tilanteeseen.” (Simula 2012, s.129.) Pienet yksityiskohdat, kuten puiden lehtien värit ja puiden lävitse lankeava valo sekä metsän äänet ja hajut tuovat mielihyvää (O’Brien 2005).


20

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

tyjen tutkimusten mukaan ihmiset hakevat hiljaisuutta ja esteettisiä elämyksiä metsämaisemista (Tyrväisen 2001 mukaan Bennet ym. 1981, Grahn 1991, Jensen 1995). Luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissa ollaan, rentoudutaan sekä kävellään, kun taas aktiivisempi fyysinen harjoittelu voi tapahtua muissa ympäristöissä (Korpela & Ylén 2007). Moritan ym. (2007) kyselytutkimuksessa vihamielisyyden ja masentuneisuuden väheneminen metsäpäivän jälkeen ei pelkästään aiheutunut liikunnasta vaan ennemminkin metsäympäristöstä. Viherympäristöjen yhteys liikuntaan ja sairauksiin Vuosittain kuolee yhä enemmän ihmisiä sydänja verisuonisairauksiin, joiden arvioidaan pysyvän johtavina kuolleisuuden aiheuttajina (WHO 2012). Korkea verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, diabetes, epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta, tupakointi ja epätarkoituksenmukainen alkoholin käyttö ovat yleisimpiä riskitekijöitä (WHO 2011). Näistä vähäinen fyysinen liikunta aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 1.9 miljoonaa kuolemaa vuosittain (WHO 2004). Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suojaavasti useisiin sairauksiin, kuten sepelvaltimoja verenpainetautiin, syöpään, diabetekseen ja osteoporoosiin, sekä vähentää kuolleisuutta (Pate ym. 1995, Scully ym. 1998). Puistojen läheisyys lisää fyysistä aktiivisuutta (Kaczynski & Henderson 2007, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010), jolla on kansaterveydellistä merkitystä (Pretty ym. 2005). Liikunta laskee jo itsessään verenpainetta, kohentaa itsetuntemusta ja mielialaa, mutta luontoympäristössä nämä terveysvaikutukset vahvistuvat. Kokeellisessa tutkimuksessa verenpaine oli

matalampi ja mieliala parempi niillä tutkittavilla, jotka liikuntaharjoitetta tehdessään katsoivat miellyttäviä luontomaisemakuvia, kuin niillä tutkittavilla, jotka pelkästään harjoittelivat tai harjoittelun ohessa katsoivat epämiellyttäviä maisemakuvia (Pretty ym. 2005). Mielenkiintoisessa luontoympäristössä juoksevat henkilöt juoksivat lujempaa, mutta kokivat silti saman verran väsymystä ja fyysisiä oireita, kuin rauhallisempaan tahtiin ikävystyttävällä urheiluradalla juoksevat (Pennebaker & Lightner 1980). Ihmiset myös suorittivat liikuntaohjelmansa loppuun useammin luonnossa kuin sisätiloissa (Pretty ym. 2007), ja fyysiseen aktiivisuuteen sitoudutaan luontoympäristöissä pidemmiksi ajoiksi (Pennebaker & Lightner 1980, Pretty ym. 2007). Bowlerin ym. (2010) laajassa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, lisäävätkö luonnossa tapahtuneet aktiviteetit terveysvaikutuksia muuta ympäristöä enemmän. Katsaukseen valikoiduista tutkimuksista suurin osa mittasi tunteita, osa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä sekä pieni osa kardiovaskulaarisia, hormonitasoon tai immuunijärjestelmän toimintaan liittyviä toimintoja. Objektiivisen kvantitatiivisen synteesin ja meta-analyysin tulokset antoivat selkeää näyttöä luontoliikunnan tunteisiin liittyvistä positiivisista vaikutuksista muihin ympäristöihin verrattuna. Luontoliikunta vähensi koettuja negatiivisia tunteita, kuten vihaa, uupumusta ja surua. Hieman näyttöä löytyi luontoliikunnan myönteisistä vaikutuksista koettuun energiatasoon sekä tarkkaavaisuuteen. Heikointa näyttö oli fysiologisiin vasteisiin, kuten verenpaineeseen ja kortisolin tasoon, joskin analyysi perustui tältä osin muutamaan tutkimukseen. Tutkimuksiin osallistuneet olivat yleensä opiskelijoita, aikuisia miehiä ja


LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN

fyysisesti aktiivisia aikuisia, minkä takia tutkimukset eivät anna luotettavaa kuvaa koko väestöstä. Vaikutuksia todennettiin pääosin lyhyellä aikavälillä, mikä nostaa esiin pitkittäistutkimuksen ja kumulatiivisten terveysvaikutusten tutkimisen tarpeellisuuden. Aikaisemmat tutkimustulokset osoittivat suuntaa-antavasti luontoympäristöllä olevan suoria ja positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, mutta lisätutkimuksia tarvitaan arvioitaessa yleistä kansaterveydellistä merkitystä. (Bowler ym. 2010.) Laajoissa, Englannissa tehdyissä väestötason kyselytutkimuksissa osoitettiin suositellun fyysisen aktiivisuuden määrän saavuttavan paremmin ne henkilöt, jotka asuivat eniten lähiviheralueita sisältävillä asuinalueilla (Coombes ym. 2010, Mytton ym. 2012). Fyysisen aktiivisuuden ja viherympäristön välinen yhteys oli voimakkaampaa, kun analyysi rajattiin koskemaan vain kaupunkiympäristöä, jolloin yhteyttä ei näyttäisi selittävän maaseudulla asuvien fyysinen aktiivisuus. Yhteyttä viheralueiden ja tavanomaisten aktiviteettien, kuten kävelyn, välillä ei kuitenkaan löytynyt, vaan yhteydet tulivat esille puutarhanhoidon ja työterveysliikunnan kautta. Viherympäristön ja fyysisen aktiivisuuden väliset yhteydet eivät välttämättä selity tavanomaisilla henkilökohtaisilla viherympäristöjen virkistyskäytöillä. (Mytton ym. 2012.) Eurooppalaisessa tutkimuksessa asuinympäristön vihreiden alueiden suurempi määrä oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja vähäisempään ylipainoon ja lihavuuteen. Vihreiden asuinalueiden ihmiset harrastivat 3.3 kertaa enemmän säännöllistä fyysistä harjoittelua kuin ne, jotka asuivat vähemmän viheralueita sijaitsevilla asuinalueilla. (Ellaway ym. 2005.) Laajan (60 tutkimusta) kirjallisuuskatsauksen tuloksena suurimmasta osasta aikaisempia tut-

21

kimuksia löydettiin positiivinen tai heikko yhteys viherympäristön ja ylipainoisuuteen liittyvien terveysindikaattoreiden väliltä. Joiltakin osin eri tutkimusten tulokset olivat kuitenkin ristiriitaisia. (Lachowycz & Jones 2011.) Tanskalaisessa kyselytutkimuksessa viherympäristön läheisyydellä oli yhteyttä vähäisempään stressitasoon ja pienempään ylipainon todennäköisyyteen, mutta käyntimäärät viheralueilla eivät selittäneet tätä yhteyttä (Nielsen & Hansen 2007). Englantilaisen tutkimuksen mukaan lähimpänä viheralueita asuvat henkilöt olivat jopa todennäköisimmin ylipainoisia (Cummins & Fagg 2012). Asuinalueen viherympäristön määrällä ei välttämättä ole suoraa yhteyttä fyysisen aktiivisuuden määrään, eikä se siten näyttäisi selittävän kokonaan luontoympäristön ja terveyden välistä yhteyttä (Maas ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen fysikaalisilla tekijöillä on vaikutusta verenpaineeseen. Ympäristön lämpötilalla ja erityisesti ikääntyvien verenpainetasolla on voimakas yhteys; ulkoilman lämpötilan noustessa verenpaine laskee (Alperovitch ym. 2009), ja tavanomainen kylmäaltistus talvella, sekä jo pelkkä kasvojen jäähtyminen, nostavat verenpainetta (Edwards ym. 2008). Sekä metsämaiseman näkeminen (Suda ym. 2001, Lee ym. 2009) että metsän tuoksut (Miyazaki ym. 1999) vaikuttavat puolestaan verenpainetta laskevasti. Pelkästään luontomaiseman katsominen ikkunasta laski 10 minuutissa tutkimushenkilöiden verenpainetta, kun taas ikkunattomassa huoneessa verenpaine puolestaan nousi. Verenpaine oli myös matalampi luontoympäristössä käveltäessä. (Hartig ym. 2003.) Samankaltainen vaikutus tuli esiin katsottaessa luontoja kaupunkiaiheisia videoita. Luontoaiheisen, 10 minuuttia kestävän videon katselu palautti


22

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

stressistä 4–7 minuutissa, mikä näkyi muun muassa verenpaineen ja lihasjännityksen laskuna. (Ulrich ym. 1991.) Myös pulssi oli alhaisempi luontoaiheisia videoita (Laumann ym. 2003) ja metsämaisemaa (Lee ym. 2009) katsottaessa verrattuna kaupunkiympäristön videoihin. Metsäkylvyn vaikutukset ”Shinrin-yoku” on japanilainen määritelmä, joka tarkoittaa metsän tunnelman saavuttamista tai ”metsäkylpyä” (forest bathing) (Tsunetsugu ym. 2010). Metsäkylpy on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromaterapian ominaisuuksia. Metsäkylpyyn mennään rentoutumaan ja virkistäytymään sekä samalla hengitetään haihtuvia antimikrobisia yhdisteitä, puun eteerisiä öljyjä (Li 2010). Metsäkylpy on saanut lisääntynyttä huomioita ja suosiota rentoutumista lisäävän ja stressiä ehkäisevän kykynsä takia Japanissa viime vuosina (Morita ym. 2007, Tsunetsugu ym. 2010). Fysiologiset mittaustulokset osoittivat metsäkylvyllä olevan rentouttavaa vaikutusta. Park tutkimusryhmineen (2010) tutki metsäkylvyn fysiologisia vaikutuksia 24 japanilaisessa metsässä. Koehenkilöt (n=280) joko katselivat ja istuivat tai kävelivät metsässä. Kontrollitilanteessa he olivat kaupunkiympäristössä. Laaja kokeellinen tutkimus osoitti metsäympäristön edistävän matalampaa verenpainetta ja pulssia sekä kortisolipitoisuutta, lisääntynyttä parasympaattisen hermoston aktiivisuutta ja matalampaa sympaattisen hermoston aktiivisuutta kuin kaupunkiympäristö. (Park ym. 2010.) Parasympaattisen hermoston aktiivisuus nousee, kun tunnemme olomme rentoutuneeksi ja sympaattisen hermoston aktiivisuus puolestaan nousee stressitilanteissa. Syljen amylaasientsyymin määrä antoi viittei-

tä sympaattisen hermoston toiminnan matalammasta tasosta metsäympäristöissä (Yamaguchi ym. 2006). Lin ym. (2008a, 2008b) tutkimukset tukivat näitä löydöksiä. Metsäkylpy vaikutti laskevasti adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuuteen veressä. Kaupunkivierailun yhteydessä tätä vaikutusta ei havaittu. Kortisolin määrä voi toimia biologisena indikaattorina kuvastamassa stressitasoa ja sen vaihtelua. Ward Thompson ym. (2012) tutkimuksen tarkoituksena oli testata, vaikuttaako asuinalueen viherympäristön määrä stressiin. Hän mittasi syljen kortisolin määrää sekä subjektiivista koettua stressiä ja yleistä hyvinvointia kyselyjen avulla. Tulokset osoittivat merkittävää yhteyttä koetun stressin, päivittäisen kortisolin määrän ja asuinalueen viherympäristön määrän välillä. Asuinalueen viherympäristö osoittautui olevan merkittävä stressitasoon vaikuttava tekijä. Mitä suurempi viherympäristön prosenttiosuus oli, sitä suurempi oli kortisolin lasku. Myös koettu stressitaso laski asuinalueen viherympäristön määrän lisääntyessä. (Ward Thompson ym. 2012.) Myös tilastollisesti merkittävää yhteyttä on löydetty työntekijöiden luontokontaktin ja stressin sekä yleisten sairausoireiden välillä. Luontokontakti työpäivän aikana vähensi stressiä ja sairausoireita. (Largo-Wightin ym. 2011.) Stressi estää ihmisen immunologisen järjestelmän toimintaa. Korkea kortisolitaso voi olla yhteydessä matalaan luonnollisten tappajasolujen (Natural Killer) aktiviteetin tasoon (De Amici ym. 2000). Li (2006, 2007, 2008a, 2008b) selvitti tutkimusryhmiensä kanssa metsäympäristön tuottamaa ihmisten immunologista järjestelmää vahvistavaa vaikutusta mittaamalla luonnollisten tappajasolun (NK-solujen) aktiviteettia. Tappajasoluilla on tärkeä


LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN

puolustajan tehtävä kasvainsoluja, bakteereja ja virus-infektoituneita soluja vastaan. Tappajasolujen korkea aktiivisuustaso laskee muun muassa syövän esiintyvyyttä (Imai ym. 2000). Metsien tuottamien antimikrobisten yhdisteiden, puiden eteeristen öljyjen (phytoncides), yhteyttä ihmisten tappajasolujen aktiviteettiin ja solun sisäisten proteiinien tasoon tutkittiin tämän tärkeän näkökohdan takia. (Li 2010.) Tutkimus osoitti puiden eteeristen öljyjen merkittävästi lisäävän tappajasolujen aktiivisuutta (Li ym. 2006). Tutkimuksessa käytettiin japanilaisten puiden, kuten sentripuun, öljyä (Li ym.

23

2006). Grassmannin ym. (2003) tutkimus osoitti myös eurooppalaisen vuorimännyn öljyn sisältävän antioksidatiivisia ominaisuuksia. Laboratorioissa tehtyjen kokeiden lisäksi Li (2007) teki ryhmänsä kanssa tutkimuksen, jossa koehenkilöt osallistuivat 3 vuorokautta kestävään metsäkylpytutkimukseen. Tutkittavien (12 tervettä miestä) metsäkylpyyn sisältyi rauhallista kävelyä metsässä, jonka puut olivat pääosin japanilaisia setripuita, pyökkejä ja tammeja. Verikokeet metsäkylpyä ennen ja jälkeen osoittivat huomattavan eron tappajasoluissa. Metsäkylpy lisäsi merkittävästi tap-


24

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

pajasolujen aktiivisuutta ja määrää sekä solunsisäisten valkuaisaineiden (perforin, GrA, GrB, GRN) määrää. (Li ym. 2007, Li ym. 2008a, 2008b.) Metsäretken jälkeen luonnollisten tappajasolujen lisääntynyt aktiivisuustaso säilyi yli seitsemän vuorokautta (jopa 30) sekä miehillä että naisilla (Li ym. 2008a, 2008b). Myös päivän kestävällä metsäretkellä on myönteisiä vaikutuksia puolustusjärjestelmän toimintaan (Li ym. 2010). Metsättömässä ympäristöllä tällaisia vaikutuksia ei esiinny. Puiden eteeristä öljyä mitattiin olevan metsien ilmassa, mutta kaupungeissa sitä ei juurikaan havaittu olevan (Li ym. 2008b). Japanilainen sanomalehti, The Japan Times, kirjoitti Li:n tutkimuksiin liittyen: ”Jonain päivänä lääkärin resepti stressaantuneille työntekijöille voi olla: Kävele metsissä” (The Japan Times 2008). Elämäntapaan kuuluvat toistuvat metsäkylvyt voivat vähentää stressiin liittyvien sairauksien riskejä. Negatiivisilla tunteilla, kuten masennuksella, ahdistuneisuudella ja vihamielisyydellä, on riskejä lisäävä vaikutus muun muassa sydän- ja verisuonitaudeissa sekä lisääntyneessä kuolleisuudessa (Taylor ym. 1997). Luonnon mielipaikoissa negatiiviset tunteet muuttuvat positiivisemmiksi (Korpela & Ylén 2007), jolloin metsässä kävely voi vähentää sepelvaltimotaudin riskitekijöitä (Morita ym. 2007). Asuinympäristön vaihtelevalla vihreydellä voi olla suojaavaa vaikutusta sepelvaltimotautiin ja aivohalvaukseen suhteen. Sairaalakäynnit sekä itse ilmoitettujen sydänsairauksien tai aivohalvauksien määrät olivat selkeästi vähäisempiä niillä aikuisilla, joiden lähiseudulla oli enemmän vaihtelevuutta viher- ja ei-viheralueissa. Tutkijat arvioivat lisääntyneen fyysisen aktiivisuuden myös vaikuttavan tähän yhteyteen. (Pereira ym. 2012.) Metsässä kävely osoittautui laskevan

myös diabetesta sairastavien henkilöiden veren glukoosipitoisuutta tehokkaammin kuin muut aktiviteetit (Ohtsuka ym. 1998). Mielipaikan vaikutukset koettuun terveyteen Terveytensä huonommaksi kokeneet tutkittavat henkilöt ilmoittivat hyötyvänsä luonnossa sijaitsevassa mielipaikassa käynnistä eniten (Korpela & Ylén 2007). Luonnon yhteys koettuun terveyteen oli voimakkainta erityisesti kotiäideillä, ikääntyvillä ja matalassa sosioekono-


LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN

misessa asemassa olevilla henkilöillä, jotka olivat riippuvaisimpia ja eniten kosketuksissa lähiympäristöönsä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2006). Kansallisia tilastotietoja analysoimalla saatiin tuloksia, joiden mukaan sairastuvuus oli matalinta enemmän luontoa sijaitsevilla asuinalueilla. Luonnon ja terveyden yhteys tuli voimakkaimmin esiin lapsilla ja matalammassa sosioekonomisessa asemassa olevilla henkilöillä. (Maas ym. 2009a.) Hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että stressaavat elämäntilanteet olivat yhteydessä sairausoireisiin ja koettuun psyykkiseen terveyteen. Viherympäristöt kolmen kilometrin etäisyydellä kodista vähensivät merkittävästi stressaavia elämäntilanteita ja niiden aiheuttamia negatiivisia terveysvaikutuksia. (van den Berg ym. 2010.) Koetun terveydentilan sekä toimintakyvyn on arvioitu paranevan luontoympäristöissä. Asuminen luontorikkaalla asuinpaikkakunnalla osoitti myös laajan (n=17 000) hollantilaisen epidemiologisen tutkimuksen mukaan vähentävän sairausoireita ja lisäävän koettua terveyttä. (de Vries ym. 2003.) Lähiluontopaikoilla todettiin olevan kansanterveydellistä merkitystä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2009a). Toisaalta yksiselitteistä johtopäätöstä ei voi tehdä luontoympäristön läheisyyden ja terveyden lisääntymisen yhteydestä, koska on myös mahdollista, että terveet ja terveelliset elämäntavat omaavat henkilöt valitsevat asuinalueekseen juuri luontoa sisältävän ympäristön (Groenewegen ym. 2006). Luonnon monimuotoisuuden vaikutukset terveyteen Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti pitää sisällään elämän koko kirjon, kuten laji-

25

en perinnöllisen muuntelun ja runsauden sekä elinympäristöjen, geologisen ja maisematason monimuotoisuuden sekä ekosysteemien toimivuuden (Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2013). Nopeasti kapeneva biodiversiteetti on kuvattu ihmisten toiminnasta johtuvaksi maailmanlaajuisesti vaikuttavaksi kehityssuunnaksi. Samanaikaisesti krooniset tulehdukselliset sairaudet ovat lisääntyneet erityisesti teollistuneissa maissa. Tulehdus on avaintekijänä astmassa, allergisissa sairauksissa, autoimmuunisairauksissa ja monissa syövissä. Nämä kaksi kehityssuuntaa, kapeneva biodiversiteetti ja tulehduksellisten sairauksien voimakas lisääntyminen, voivat olla yhteydessä toisiinsa. (von Hertzen ym. 2011, Hanski ym. 2012.) Suomalaisessa tutkimuksessa osoitettiin tutkittavien henkilöiden kodin lähellä olevan luontoympäristön monimuotoisuuden vaikuttavan iholla olevien bakteeriluokkien koostumukseen. Terveisiin henkilöihin verrattuna, atooppisesti herkistyneiden henkilöiden asuinympäristön biodiversiteetti oli kapeampi, ja heillä oli merkittävästi matalampi yleinen gammaproteobakteerien moninaisuus ihollaan. (Hanski ym. 2012.) Luontoympäristö ja väestön kuolleisuus Luontoympäristön vaikutuksesta kuolleisuuteen on näyttöä joidenkin tutkimusten mukaan. Laajassa kanadalaisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin yli 35-vuotiaiden aikuisten (n=575 000) kuolleisuutta ja verrattiin sitä viheralueiden määrään. Kuolleisuus väheni viheralueiden määrän lisääntyessä. Voimakkain vaikutus oli hengityselinsairauksien kuolleisuudessa, vaikka ilmansaasteiden vaikutus otettiin tutkimuksessa huomioon. Yhteyteen saattoivat vaikuttaa myös asuinalueen sosiodemograafiset ja elintapaan


26

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

liittyvät tekijät. (Villeneuve ym. 2012.) Samankaltaisiin tuloksiin päädyttiin toisessa tutkimuksessa, jossa kuolleisuuden osoitettiin olevan Englannissa matalampaa niillä henkilöillä, jotka kokivat luontoympäristön useimmin (Mitchell & Popham 2008). Myös Japanissa tehdyssä viiden vuoden seurantatutkimuksessa löydettiin yhteyksiä; asuminen alueella, jossa oli kävelyn mahdollistavia viheralueita, vaikutti myönteisesti ikääntyvien pitkäikäisyyteen. Eloonjäämisen todennäköisyyttä lisäsi myös tutkittavien positiivinen asenne nykyistä yhteisöään kohtaan sekä halu jatkaa siellä elämistään. (Takano ym. 2002.) Kuitenkin viherympäristön ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden yhteydellä näyttäisi olevan kansallisuudesta, sosiaalisesta ja ympäristöllisestä kontekstista riippuvaista eroavuutta, sillä Uudessa Seelannissa viherympäristön ja kuolleisuuden välillä ei löytynyt yhteyttä (Richardson ym. 2010). Sa-

moin myös USA:n suurkaupunkeja (n=49) koskevassa tutkimuksessa yhteyttä viherympäristön ja kuolleisuuden (sydänsairaudet, diabetes, keuhkosyöpä, auto-onnettomuudet) välillä ei löytynyt. Vihreämmät kaupungit osoittautuivat olevan laajemmalle alueelle levittäytyneitä, jolloin niissä oli myös korkeampi riippuvuus autoista. (Richardson ym. 2012.) Luonnon tuottamia fyysiseen terveyteen liittyviä vaikutuksia on tutkittu monin erilaisin tutkimusmenetelmin ja -asetelmin, kuten väestötason epidemiologisiin laajoihin tilastoihin, solutason tutkimuksiin, kokeellisiin tutkimuksiin sekä koettuihin vaikutuksiin perustuen. Samansuuntaiset tutkimustulokset vahvistavat tietoa siitä, että luontoympäristöllä on merkittävää fyysistä terveyttä edistävää vaikutusta. 


LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN

3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen

S

ugiyama ym. (2008) tutkimuksen mukaan asuinympäristön vihreys näytti olevan enemmän yhteydessä psyykkiseen kuin fyysiseen terveyteen. Myös haastattelututkimuksessa haastateltavat kuvasivat yksityiskohtaisemmin ja korostuneemmin metsän emotionaalisia ja psykologisia kuin fyysisiä vaikutuksia (O’Brien 2005). Koemme luonnon katsomalla luontoa tai olemalla fyysisesti luonnossa läsnä. Jo pelkästään

27

ikkunasta näkyvän luonnon vaikutukset psyykkisiin voimavaroihin ovat merkittäviä (Taulukko 3, mukaillen Gilchrist 2011). Laajan luontoaiheisen seinävalokuvan katselu (Felsten 2009) ja nauhoitettujen luontoäänien kuunteleminen (Diette ym. 2003) vähensivät stressiä (Diette ym. 2003, Felsten 2009) ja lievensivät koettua kipua sairaalaympäristössä (Diette ym. 2003). Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan voi korvata oikeaa luontoa. Kahnin ym. (2008) tutkimuksessa sydämen sykkeen tasoittuminen lievän stressin jälkeen oli nopeampaa niillä tutkittavilla, jotka katselivat todellista ikkunasta


28

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Taulukko 3. Ikkunasta näkyvän luonnon vaikutus psyykkisiin voimavaroihin (mukaillen Gilchrist 2011). Tutkimus Tulokset Terveydenhuollon konteksti Ulrich (1984) Tutkimuksessa vertailtiin leikkauksesta toipuvia potilaita, joiden ikkunasta näkyi joko puita tai tiiliseinä. Maisemanäkymää katselevat tarvitsivat vähemmän vahvaa kipulääkettä ja kotiutuivat aikaisemmin. Asuinalueen konteksti Kaplan (2001) Kotona luontonäkymä ikkunasta oli yhteydessä korkeampaan asuinalueen tyytyväisyyteen kokonaisuudessaan ja koettuun hyvinvointiin. Puiden näkyminen ikkunasta oli yhteydessä rauhan tunteeseen, ja puiden puuttuminen yhdistettiin hermostuneisuuteen ja keskittymiskyvyn puutteeseen. Wells (2000) Lasten keskittymiskyky parani, kun he muuttivat kotiin, jossa ikkunoista näkyi enemmän luontoa. Asunnon laatu ei selittänyt muutosta. Taylor ym. (2002) Tytöillä, jotka näkivät ikkunasta enemmän luontoa, oli enemmän itsehillintää. Samaa yhteyttä ei esiintynyt pojilla. Tennessen & Cimprich Opiskelijat, joilla näkyi enemmän luontoa ikkunasta, (1995) suoriutuivat paremmin tarkkaavaisuutta vaativista tehtävistä. Luonnolla ei ollut vaikutusta opiskelijoiden mielialaan. Koulukonteksti Matsuoka (2010) Korkeammat koepisteet, valmistuneiden määrä ja opiskelijoiden aikomukset edetä opinnoissaan pidemmälle sekä matalampi rangaistavan käyttäytymisen taso yhdistettiin puiden ja pensaiden ikkunanäkymään. Laajoilla yksitoikkoisilla aukeilla (nurmikko, urheilukenttä, parkkipaikka) oli negatiivinen vaikutus. Opiskelijoiden sosioekonomiset tekijät ja etninen tausta sekä opiskelijoiden määrä ja rakennusten ikä eivät olleet selittävinä tekijöinä. Työpaikkakonteksti Kaplan (1993) Tutkimus 1 Toimistotyöntekijät, joilla oli luontonäkymä ikkunasta, ilmoittivat vähemmän sairausoireita puolen vuoden sisällä ja korkeampaa työtyytyväisyyttä kuin ilman luontonäkymää olevat työntekijät. Kaplan (1993) Tutkimus 2 Toimistotyöntekijöiden tyytyväisyys ikkunanäkymään lisääntyi luontonäkymän lisääntyessä. Tyytyväisyys ikkunanäkymään oli yhteydessä työtyytyväisyyteen, innostumiseen tehtävistä, vähäisempään turhautuneisuuteen, elämäntyytyväisyyteen ja yleiseen terveyteen. Leather ym. (1998) Työpaikan ikkunasta näkyvä luonto suojasi työstressin negatiiviselta vaikutukselta, aikomukselta lopettaa työt. Sillä oli myös yhteyttä korkeampaan työtyytyväisyyteen sekä pientä myönteistä vaikutusta yleiseen hyvinvointiin. Shin (2007) Metsänäkymä työpaikan ikkunasta lisäsi työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja vähensi stressiä. Henkilökohtaisilla tekijöillä (iällä, sukupuolella tai työn sisällöllä) ei ollut vaikutusta tutkimuksen tuloksiin.

Aineisto 46 potilasta, USA

188 kerrostalon asukasta, USA

17 lasta, USA 169 lasta/vanhempaa, USA 72 opiskelijaa, USA

101 koulua, USA

120 toimistotyöntekijää, USA

615 toimistotyöntekijää, USA

100 viinin tuottajaa, Etelä-Eurooppa

931 toimistotyöntekijää, Korea


LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN

avautuvaa luontomaisemaa verrattuna niihin tutkittaviin, jotka katsoivat samaa luontomaisemaa ikkunan kokoisesta plasmaruudusta. Luonto elvyttää Flow-kokemukseen liittyy monia elementtejä, kuten tasapaino henkilökohtaisten taitojen ja aktiviteettien tuomien haasteiden välillä, keskittyminen toiminnan tarkkaavaisuuteen, itsetietoisuuden häviäminen, tunne toiminnan ja ympäristön hallinnasta, hetkellinen huolten, rajoitteiden, ajan ja paikan häviäminen sekä

29

nautinnollisuus ja mielihyvä. Metsissä on paljon flow-kokemusta edesauttavia elementtejä, ja metsäkokemus tuottaa erityisen kokemuksen tilan, jota ei ole saavutettavissa jokapäiväisessä arjessa. Osa ihmisistä saavuttaa luonnossa flow-kokemuksia riskejä ja vaaroja sisältävien seikkailuharrastusten kautta. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.) Luonnon elvyttävyyteen liittyy kaksi keskeistä teoriaa. Elvyttävyys voidaan nähdä palautumisena stressitilanteesta, jolloin ihminen reagoi hyvinvointia uhkaavissa tilanteissa fysiologisesti, psyykkisesti ja toiminnallisesti (Ulrich 1991).


30

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Toisaalta, kun tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky väsyvät, elpyminen voidaan nähdä henkisen uupumuksen lievittymisenä miellyttävän ympäristön vetäessä tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti auttaen näin käsittelemään epämiellyttäviä kokemuksia ja palauttamaan keskittymiskykyä (Kaplan & Kaplan 1989). Koettu elvyttävyyden tunne pitää sisällään paikassa syntyvän lumoutumisen, arkipäivästä irtautumisen, johdonmukaisuuden ja ulottuvuuden havainnon sekä yhteensopivuuden. Lumoava ympäristö vetää tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti ilman, että se vaatii ihmiseltä ponnisteluja keskittymisessä. Elvyttävä luontoympäristö tarjoaa esteettistä mielihyvää ja levollisuuden tunteen. Irtaantuminen on arjen uuvuttavista ympäristöistä siirtymistä fyysisesti elvyttävämpiin paikkoihin ja henkisellä tasolla psykologista pakoa jokapäiväisistä ajatuksista. Johdonmukaisuus on käsitys ympäristöstä järjestäytyneenä ja ymmärrettävissä olevana paikkana, jonka osat muodostavat yhtenäisen vaikutelman. Elvyttävän ympäristön voi kokea ympäröivän itseään. Se pitää sisällään tunteen ulottuvuudesta muodostaen toisaalta oman maailman, mutta samalla myös laajempaan kokonaisuuteen kuulumisen. Yhteensopivuus on ykseyden tunnetta ympäristön kanssa, tunnetta ympäristöön kuulumisesta. Ympäristö on silloin yhteensopiva omien mieltymysten ja tavoitteiden kanssa. (Kaplan & Kaplan 1989.) Koettuun terveyteen voidaan liittää elinvoimaisuutta kuvastavat subjektiiviset energisyyden ja innokkuuden tunteet (Ryan & Frederick 1997), jotka ovat teoreettisesti yhdistetty elvyttävyyskokemukseen (Nix ym. 1999). Terveytensä heikommaksi kokeneet (Korpela 2003) sekä henkilöt, joilla oli enemmän raha- tai työhuolia (Korpela ym. 2008, 2010)

sekä suurempia kriisejä (Ottosson & Grahn 2008) hyötyivät emotionaalisesti eniten mielipaikkakäynneistä. Mielipaikkaan mennään rauhoittumaan, rentoutumaan ja hakemaan turvallisuuden tunnetta. (Korpela 2003.) Luonto on kuvattu parhaimmaksi paikaksi kiukun purkamiseen ja murheiden käsittelyyn. Siellä voi etsiytyä omaan rauhaan ja antautua surulleen. (Simula 2012.) Korpela ja Ylén (2009) osoittivat tutkimuksellaan mielipaikkakäynneillä olevan myönteistä vaikutusta tarkkaavaisuuteen, rentoutumiseen, ajatusten selkiytymiseen, subjektiiviseen elinvoimaisuuteen ja itseluottamukseen. Metsässä psyykkinen elinvoimaisuus lisääntyy (Park ym. 2010). Mielipaikassa pidempään viipyminen ja käyntien useus voimistavat elvyttävyyskokemusta; vierailun pidentäminen 15 minuutista 1.5 tuntiin sekä kerran viikossa tapahtuva mielipaikassa käynnin lisääminen 2–3 kertaa viikossa tapahtuvaksi vahvistavat elvyttävyyskokemusta huomattavasti. (Korpela ym. 2008.) Kokeellinen tutkimus osoitti niiden henkilöiden, jotka kävivät vähintään kerran päivässä viiden päivän ajan mielipaikassa, kokevan merkittävästi vahvemman elvyttävyyskokemuksen kuin henkilöiden, jotka olivat kontrolliryhmässä tai eivät käyneet mielipaikoissa ollenkaan. Ryhmät eivät eronneet koetun pää-, selkä- tai lihaskivun määrän suhteen toisistaan. (Korpela & Ylén 2009.) Korpelan (2003) tutkimuksen mukaan aikuiset, jotka kokivat mielialansa kielteiseksi, valitsivat mielipaikakseen mieluiten luonnon. Englantilaiseen haastattelututkimukseen osallistuneet aikuiset kertoivat nauttivansa luonnossa ja metsässä käynneistä, koska pystyivät silloin irtautumaan arkipäivän paineista. He kuvasivat saavansa usein syvempiä kokemuksia


LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN

metsissä verrattuna muihin viherympäristöihin. Erityisesti aikaisemmat lapsuudessa koetut seikkailut ja jännityksen tunteet olivat tähän yhteydessä (O’Brien 2005). Myös henkilöt, jotka kokivat enemmän somaattisia sairausoireita, kuten päänsärkyä, rinta- tai mahakipua, heikotusta tai huimausta, valitsivat mielipaikakseen useimmin luonnon kuin ne henkilöt, joilla oli vähemmän tai ei lainkaan sairausoireita (Korpela 2003). Esteettinen kokemus voi saada aikaan elvyttävän kokemuksen, tai esteettinen kokemus voi jo itsessään olla elvyttävyyttä (Nasar 1997). Han (2010) korostaa tutkimuksessaan kuitenkin mieltymysten tärkeää merkitystä luonnonkauneutta ja elvyttävyyttä välittävänä tekijänä. Park puolestaan (2011) selvitti tutkimusryhmineen kokeellisessa tutkimuksessaan Japanissa metsän fysikaalisten tekijöiden, kuten ilman lämpötilan, kosteuden, säteilylämmön ja tuulen vaikutuksia psykologisiin vasteisiin. Metsä osoittautui olevan sekä mitatuilta fysikaalisilta tekijöiltään että koetulta lämpömukavuudeltaan kaupunkiympäristöä suotuisampi. Metsässä koettiin positiivisempia tunteita kaupunkiympäristöön verrattuna. Metsä koettiin hyvin miellyttävänä ja suotuisana sekä hyvin luonnollisena ja hengellisenä. Tunteet olivat selkeästi yhteydessä ympäristön fysikaalisiin tekijöihin ja koettuun lämpömukavuuteen, mikä osaltaan selittää positiivisempien tunteiden kokemisen metsässä kaupunkiympäristöön verrattuna. Elvyttävyyskokemuksiin liittyvät tutkimukset kohdentuvat suurelta osin kaupunkien lähiympäristöjen luontoalueille. Colen ja Hallin (2010) tutkimus on yksi erämaihin kohdentuvista elvyttävyyttä mitanneista tutkimuksista. Amerikkalaisilla erämaisilla suojelualueilla (Wilderness

31

Area; The Alphine Lakes Wilderness ja the Three Sisters Wilderness) vieraileville (n=531), sekä päivävierailijoille että yön yli retkeilijöille, annettiin täytettäväksi kyselylomake, jolla kerättiin tietoa koetuista tunteista ja ympäristön elvyttävyydestä. Useimmat olivat kokeneet huomattavaa stressin vähenemistä ja henkistä virkistymistä. Erämainen luonto sisälsi monia elvyttäviä ominaisuuksia. Alueella liikkuneiden muiden retkeilijöiden määrä ja alueen ruuhkaisuus eivät merkittävästi vaikuttaneet stressin vähenemiseen, henkiseen virkistymiseen eivätkä ympäristön elvyttävyyteen. Päiväretket vaikuttivat stressiin ja henkiseen virkistymiseen samantasoisesti kuin yön yli vietetyt retket, mutta kokemus ympäristön elvyttävyydestä oli merkittävästi syvempi retken pituuden lisääntyessä. Tutkimus osoitti erämaatyyppisen luonnon erityisen laajan kapasiteetin tuottaa elvyttävyyskokemuksia. (Cole & Hall 2010.) Luontoympäristö parantaa mielialaa (Korpela & Ylén 2007, Schultz & Tabanico 2007), henkistä uupumusta ja koettua stressiä (Korpela & Ylén 2007). Mielialaa tutkivalla mittarilla selvitettiin japanilaisen metsäympäristön vaikutusta jännittyneisyyteen ja ahdistuneisuuteen, masennukseen ja alakuloisuuteen, suuttumukseen ja vihamielisyyteen, väsymykseen, sekavuuteen sekä elinvoimaisuuteen. Pelkkä metsässä istuminen ja metsän katselu sekä metsässä kävely saivat merkittäviä myönteisiä vaikutuksia aikaan kaikissa mielialan osatekijöissä kaupunkiympäristöön verrattuna. Mielialamittaukset osoittivat, että metsäympäristö voi lievittää psyykkistä jännittyneisyyttä, masennusta, suuttumusta, väsymystä ja sekavuutta. (Park ym. 2010.) Mieliala muuttui voimakkaimmin myönteiseksi luonnossa sijaitsevalla mielipaikkakäynnillä verrattuna muihin mieli-


32

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

paikkaympäristöissä käynteihin. Mielipaikkaan hakeudutaan myös mielialan ollessa neutraali tai hyvä, jolloin myönteiset tunteet säilyvät tai vahvistuvat. Kenenkään tutkittavan mielialassa ei esiintynyt muutoksia huonompaan suuntaan. (Korpela 2003.) Luonnossa koetaan enemmän positiivisia tunteita, kun taas kaupunkiympäristössä vihan ja aggressiivisuuden tunteet lisääntyvät (Hartig 2003). Luontokokemus voi parantaa kognitiivisia toimintoja. Luontokokemukset vaikuttavat monin tavoin kognitiiviseen toimintaan ja mielenterveyteen. (Shin ym. 2010, Bratman ym.

2012.) Luonnossa tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien suorittaminen parani hieman kaupunkiympäristöön verrattuna (Hartig ym. 2003). Bermanin ym. (2008) tutkimuksessa sekä kasvitieteellisessä puutarhassa kävelyn että pelkkien luontokuvien katselun jälkeen tutkittavat suoriutuivat selkeästi paremmin muisti- ja tarkkaavaisuustehtävistä kaupungissa kävelleeseen tai kaupunkikuvia katselleeseen ryhmään verrattuna. Luonnollisissa olosuhteissa toteutetussa kvasikokeellisessa tutkimuksessa oli puolestaan tavoitteena selvittää haastavan erämaavaelluksen vaikutuksia tunteisiin, elämäntyytyväisyyteen sekä tarkkaavaisuuteen vertailemalla muissa, ei erämaatyyppisissä ympäristöissä lomaileviin sekä ilman lomaa oleviin, normaaleihin päivärutiineihin osallistuviin tutkittaviin. Erämaisessa luonnossa patikoineiden tutkittavien tarkkaavaisuustehtävästä suoriutuminen parani luontokäynnin jälkeen. Samanlaista kognitiivista suorituskyvyn paranemista ei tullut esille muissa ryhmissä. (Hartig ym. 1991.) Luontosuhde psyykkistä hyvinvointia edistävänä tekijänä Luontoharrastuksilla, lapsuuden kokemuksilla ja luonnossa yksin olemisella on yhteyttä elvyttävyyden kokemuksen saavuttamiseen. (Korpela ym. 2008.) Nisbetin ym. (2011) mukaan luontosuhde vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin. Psyykkinen terveys on yhteydessä ympäristön tilaan ja luonnossa vietettyyn aikaan. Ihmiset, joiden luontoyhteyden taso on matala tai jotka väliaikaisesti (esimerkiksi ankarat sääolosuhteet) eivät pääse luontoon, voivat kokea matalampaa hyvinvoinnintasoa. Subjektiivinen tunne vahvasta luontosuhteesta vaikuttaa hyvinvointia edistävästi. Hyvä luontosuhde voi


LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN

toimia jopa suojaavana tekijänä muita psyykkistä terveyttä uhkaavia tekijöitä vastaan. Mayer ja Frantz (2004) sekä Nisbet ym. (2011) ovat kehittäneet kyselymittareita, joilla luontoyhteyttä on mitattu. Henkilökohtainen luontoyhteyden kokeminen on ennustavana tekijänä ekologiselle käyttäytymiselle ja kestävän kehityksen valinnoille sekä myötävaikuttavana tekijänä elämäntyytyväisyyden (Mayer & Frantz 2004) ja subjektiivisen hyvinvoinnin saavuttamiselle (Mayer & Frantz 2004, Cervinka ym. 2012). Luontoyhteys liittyy erityisesti elämän mielekkyyden kokemiseen, tunteeseen elämän

33

tarkoituksesta sekä osoittaa positiivista itsensä arvostamista (Cervinka ym. 2012). Luontoyhteys on liitetty myös useisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten mukavuuteen, tunnollisuuteen ja avoimuuteen (Nisbet ym. 2009). Luontoliikunta edistää psyykkistä terveyttä Barton ja Pretty (2010) yhdistivät tutkimuksensa meta-analyysiin aineistot kymmenestä aikaisemmin tehdystä tutkimuksesta, joissa oli tutkittu luontoliikunnan vaikutusta aikuisväestön (n=1252) itsetuntoon ja mielialaan. Tulokset


34

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

osoittivat luontoliikunnalla olevan selkeä itsetuntoa ja mielialaa parantava vaikutus. Aikaisempien tutkimusten mukaan hyvällä itsetunnolla on yhteyttä terveyteen, terveellisiin elämäntapoihin ja vähäisempään itsemurhariskiin (Torres & Fernandez 1995). Mieliala vaikuttaa päivittäiseen elämänlaatuun, onnellisuuteen, hetken arvostamiseen, stressistä selviämiseen (Berger ym. 2002) ja fyysiseen terveyteen (Flory ym. 2004). Jopa lyhyt luontoliikunta vaikutti merkittävästi itsetuntoon ja mielialaan; suurin muutos ilmeni viiden minuutin jälkeen liikunnan aloittamisesta. Vaikutukset vähenivät 10–60 minuutin jälkeen, mutta lisääntyivät jälleen koko päivän kestävän luontoliikunnan aikana. Itsetuntoon vaikutti parhaiten kevyt luontoliikunta. Vaikutukset vähenivät liikunnan intensiteetin lisääntyessä. Myös mielialaan vaikutti parhaiten kevyt liikunta, mikä laski keskitasoisessa rasituksessa, mutta nousi jälleen voimakkaan fyysisen liikunnan yhteydessä. Kaikki erilaiset luontoalueet vaikuttivat positiivisesti, mutta vesistöjen läheisyydessä vaikutus oli voimakkainta. Luontoliikunnalla oli samankaltaisia yhteyksiä itsetuntoon ja mielialaan sekä miehillä että naisilla. Nuorilla yhteydet olivat voimakkaimpia. Muutokset olivat pienimpiä terveillä tutkittavilla ja suurimmat psyykkisistä ongelmista kärsivillä henkilöillä. (Barton & Pretty 2010.) Coonin ym. (2011) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin kokeellisia tutkimuksia (n=11), joissa vertailtiin luontoliikuntaa sisätiloissa tapahtuvaan liikuntaan ja niiden vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin. Luontoympäristö yhdistettiin suurempaan elvyttävyyden tunteeseen ja energian kasvuun sekä jännityksen, sekavuuden, vihan ja masennuksen vähenemiseen. Luonnossa saavutettiin suurempi nautinto ja tyytyväisyys. Siellä koettiin myön-

teisempää sitoutumista ja halua jatkaa liikuntaa myös myöhemmin. Psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen toi lisähyötyä luontoliikuntaan. Luonto ylläpitää ja edistää psyykkistä hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Luonto elvyttää, parantaa mielialaa ja elinvoimaisuutta. Luontoliikunta vahvistaa luontoympäristön psyykkistä terveyttä edistäviä vaikutuksia. 


LUONNON YHTEYS SOSIA ALISEEN HYVINVOINTIIN JA SOSIOEKONOMISIIN TEKIJÖIHIN

3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin

S

imulan (2012) tutkimuksessa haastateltavat kuvasivat luonnon paikaksi, jossa voi päästä omaan rauhaan ja viehättyä aistimistaan asioista. Paikka, jossa voi kuulla vain luonnonääniä eikä tapaa muita ihmisiä, mahdollistaa yksityisyyteen uppoutumisen ja onnistuneet luontokokemukset. Huomio siirtyy pois itsestä ja luonnon havainnoinnista silloin, kun kohtaa muita ihmisiä. Luon-

35

non kokeminen häiriintyy. Osa haastateltavista kuvasi yksin olemisen hetket parhaimmiksi. Yksityisyys voi olla myös perheenjäsenten tai hyvien ystävien kesken jaettuja sanattomia, rinnalla olemisen hetkiä, jolloin asioita tehdään yhdessä, mutta silti itsekseen. (Simula 2012.) Mielikuvamenetelmää käyttäneessä tutkimuksessa tarkkaavaisuuden väsymisen yhteydessä luontoa pidettiin miellyttävämpänä kaupunkiin verrattuna. Yksin, turvalliselta tuntuvassa luontoympäristössä, saavutettiin elvyttävyyden kokemuksia. Toisaalta seura mahdollisti elvyttävyyskokemuksen saavuttamisen luonnossa luo-


36

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

malla turvallisuuden tunnetta. (Staats & Hartig 2004.) Luonto tarjoaa paikan sosiaaliselle yhdessäololle perheen, ystävien (O’Brien 2005) sekä luonnossa liikkumiseen erikoistuneiden harrastusyhteisöjen jäsenten kanssa. Samanhenkisyys, yhteisyys ja sosiaaliset kokemukset ovat olennainen osa harrastamista. Samanhenkisyys ilmenee välittömyytenä; toisten luonnossa liikkujien kanssa on helppo seurustella. Luonnossa liikkuminen voi yhdistää ihmisiä yli yhteiskunnallisten ryhmäjakojen. Erämailla kohdatut ihmiset voidaan kokea hengenheimolaisina, jolloin erävaellus voi yhdistää samalla tavoin kuin esimerkiksi kansalaisuus. (Simula 2012.) Sen lisäksi, että lähiseudun luontoympäristöt mahdollistavat toisten ihmisten tapaamisen, ne myös lisäävät sosiaalisia siteitä ja yhteisöllisyyttä (Sullivan ym. 2004). Asuinympäristön koetun vihreyden yhteys psyykkiseen terveyteen osoittautui Australiaan kohdentuvassa tutkimuksessa selittyvän osittain sosiaalisella yhtenäisyydellä (Sugiyama ym. 2008). Myös irlantilainen tutkimus osoitti, että lähiympäristön kävelyyn soveltuvat alueet ja puistot vaikuttivat politiikkaan osallistumiseen, ihmisten luottavaisuuteen ja sosiaaliseen osallistumiseen sekä siihen, että naapurit tunsivat toisensa paremmin (Leyden 2003). Ihmiset tunsivat itsensä vähemmän yksinäisiksi ja kokivat vähemmän sosiaalisen tuen puutetta silloin, kun heidän kotinsa sijaitsi lähellä asuinalueen viherympäristöä. Vähemmän yksinäisyyttä kokeneet ihmiset tunsivat itsensä myös terveemmiksi. Heillä oli vähemmän sairausoireita ja altistumista psyykkisille sairauksille. (Maas ym. 2009b.) Viherympäristöillä näyttäisi olevan vaikutuksia rikollisuuden määrään. Kuo ja Sullivan (2001b) käyttivät poliisin rikostilastoja apu-

naan tutkiessaan rikollisuuden ja kasvillisuuden välistä yhteyttä kaupunkialueilla. Mitä vihreämpi asuintalojen ympäristö oli, sitä vähemmän sekä omaisuusrikoksia että väkivaltarikoksia esiintyi. Vihreämmillä alueilla koettiin vähemmän pelkoa, epäkohteliaisuutta, aggressiivisuutta ja väkivaltaista käytöstä. Toisaalta aikaisempien tutkimusten mukaan tiheäkasvillista kaupunkiympäristöä on pidetty vaarallisena (Talbot & Kaplan 1984) ja yhdistetty rikollisuuden pelkoon (Shaffer & Anderson 1985) erityisesti silloin, kun kasvillisuus estää näkyvyyden (Kuo ym. 1998). Luonnossa kokemusten reflektointi helpottuu, mikä parhaimmillaan edistää henkilökohtaista kasvua. Luonnossa liikkuessa pienet yksityiskohdat ja suuremmat kysymykset löytävät oikeita mittasuhteita. Tutkimusten mukaan merkittäviä elämän ongelmia, perheen sisäistä vihamielisyyttä ja henkistä väsymystä pystyivät parhaiten kohtaamaan ja käsittelemään ne asukkaat, joiden asuinalueella oli luontoympäristöä (Kuo 2001, Kuo & Sullivan 2001a). Miten määrittää ympäristön markkina-arvo? Ympäristöarvoja voidaan mitata yhteismitallistamalla ne rahayksikköinä. Markkinattomien hyödykkeiden arvo, kuten luonnon virkistysarvo, mitataan silloin samalla tavoin kuin markkinoilla vaihdettavien hyödykkeiden arvot. Ympäristöhyödykkeen kokonaisarvo voidaan määrittää käyttöarvon, optioarvon ja olemassaoloarvon summasta. Käyttöarvo on hyödykkeen käytöstä saatavaa arvoa, kuten suoria käyttöarvoja marjoista, sienistä ja riistasta sekä maisemista ja virkistyksestä. Optioarvo kuvastaa mahdollisuutta käyttää ympäris-


LUONNON YHTEYS SOSIA ALISEEN HYVINVOINTIIN JA SOSIOEKONOMISIIN TEKIJÖIHIN

töhyödykettä tulevaisuudessa. Luonnon monimuotoisuus lisää hyvinvointia olemassaolollaan ilman käyttäjähyötyä, joka määrittyy olemassaoloarvoksi. (Juutinen 2012.) Ympäristöhyödykkeiden arvottamiseen on kehitetty monenlaisia markkinahintoihin ja kustannuksiin perustuvia menetelmiä, joihin luonnon monimuotoisuus ja virkistyskäyttö asettavat kuitenkin haasteita. Preferenssien paljastamisessa, kuten matkakustannusmenetelmässä ja hedonistisessa hintojen menetelmässä, ihmisten käyttäytyminen pyritään liittämään jonkin ympäristöresurssin määrään tai laatuun. Mat-

37

kakustannusmenetelmässä kohdealueelle matkustavien kustannukset kertovat siitä, millaisen arvon he antavat käyntikerralle. (Juutinen 2012.) Ulkoiluaktiviteetteihin liittyy erilaisia kuluja tuottavia tekijöitä, kuten matkustus, ruokailu, varustus ja erityiset välineet. Identifioimalla ja mittaamalla niistä aiheutuvat kulut, voidaan myös arvioida tiettyjen virkistysaktiviteettien arvostusta (Otto ym. 2012). Hedonististen hintojen menetelmässä ympäristön laatuun liittyvien ja markkinoilla vaihdettavien tuotteiden hintojen kautta saadaan tietoa ympäristön laadun arvosta. (Juutinen 2012.)


38

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Kaupunkien vihreät luontoalueet ovat hyvinvointia tuottavia julkisia hyödykkeitä, mikä näkyy muun muassa asuntojen hinnoissa. Espanjassa Castellón kaupungissa mitattiin kolmen ympäristömuuttujan (puutarhojen ja puistojen näkymä, lähimmän luontoalueen koko, asunnon etäisyys luontoalueesta) vaikutusta asuntojen hintaan. Ympäristötekijöistä vain etäisyydellä luontoalueeseen oli merkitystä; jokainen 100 metriä etäämpänä vihreästä alueesta laski asunnon hintaa keskimäärin 1800 €. Johtopäätöksissä tuodaan esille useiden pienten puistojen tärkeys ja niiden merkitys kaupunkisuunnittelussa. (Morancho 2003.) Luontoympäristön merkitys on huomattu myös suomalaisessa markkinoinnissa, ja tuotu se huoneistojen mainontaan ja myynnin edistämiseen; esimerkiksi ”Asunto läheltä luontoa, hyvänolon järvenrantakoti ja luonto kotisi kynnyksellä” -iskulausein houkutellaan kuluttajia. Eteläsuomalaisiin kuntiin kohdistuneessa kuuma-laatuasuminenkyselyssä asumisunelmiin liittyi juuri luonnonläheisyys (Kyttä & Johansson 2012). Preferenssien ilmaisemiseen perustuvissa menetelmissä, kuten arvottamisen menetelmässä ja valintakoemenetelmässä, luodaan hypoteettiset markkinat ympäristöhyödykkeille. Vastaajilta kysytään suoraan, kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan esimerkiksi ympäristön laadun kohentumisesta. Vastaajalle voidaan esittää joko yksi valintatilanne tai useita valinta-asetelmia. Tavoitteena on saada yksityiskohtaista tietoa ympäristöhyödykkeen arvon muodostavista tekijöistä. Arvottamistutkimuksia voidaan hyödyntää päätöksenteossa vertailemalla ympäristöhyödykkeiden arvoja ja kustannuksia. (Juutinen 2012.) Suomessa tehdyn kaupunkimetsien arvottamistutkimuksen tavoitteena oli selvittää asenteita ja hyötyjä liittyen kau-

punkimetsien käyttöön Joensuussa ja Salossa sekä laskea niiden rahallista arvoa mittaamalla asukkaiden halukkuutta maksaa laajojen metsävirkistysalueiden ja pienien puistojen käytöstä. Molemmilla paikkakunnilla kaupunkimetsien nähtiin tuottavan enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Enemmän kuin kaksi kolmasosaa tutkimukseen osallistuneista oli halukas maksamaan virkistysalueen käytöstä. Rahallinen arvo virkistysalueen hyödyistä oli selkeästi korkeampi kuin ylläpitokulut. (Tyrväinen 2001.) Yhdysvalloissa luontoympäristön arvoa mitattiin arvottamalla luonnon virkistysalueil-


LUONNON YHTEYS SOSIA ALISEEN HYVINVOINTIIN JA SOSIOEKONOMISIIN TEKIJÖIHIN

la käytettyä aikaa. Tutkimus osoitti Yhdysvaltojen tarjoaman luonnonvirkistyspalveluiden ja puistojen määrän olevan huomattavia ja niiden tuottaman arvotetun ajan olevan huomattavasti suurempi rahassa laskettuna, kuin mitä vastaavat alueiden ylläpitoon menevät toiminto- ja hallintakulut olivat. Puistot tuottivat laskelmien mukaan 2.2 miljardia tuntia luontovirkistystä, mikä ajan arvottamisen kautta rahassa laskettuna tarkoittaa 14 miljardia dollaria vuosittain. (Siikamäki 2011.) Ekosysteemipalveluiksi kutsutaan hyvinvointia lisääviä ekosysteemien toimintoja; ekosysteemit tuottavat ruokaa, puhdasta ilmaa ja vettä, mutta myös monia virkistysmahdollisuuksia. Jokamiehenoikeudella mahdollistuva lähiluonnon virkistyskäyttö on merkittävä ekosysteemipalvelu Suomessa. ROS (Recreation Opportunity Spectrum) -lähestymistapaa käyttämällä selvitettiin ekosysteemin mahdollisuuksia tuottaa virkistyspalveluja. Viheralueet kartoitettiin, arvioitiin vierailijoiden määrä, matkustusetäisyydet sekä laskettiin matkakulut. PEER-raportin (2012) mukaan lähivirkistyskertojen ja luontomatkojen taloudellinen arvo kansallisella tasolla on miljardeja euroja. Suurin käyttöpaine kohdistuu tiheästi asuttujen kaupunkien viheralueille, mutta huomattavaa taloudellista arvoa tuottavat myös laajoille Pohjois-Suomen luontoalueille tehtävät luontomatkat. Esimerkiksi Metlan valtakunnallisen kyselytutkimusaineiston (LVVI2) mukaan Pohjois-Pohjanmaan lähiluontoalueille tehtiin 47 miljoonaa käyntiä, joka on maakunnista neljänneksi korkein määrä. Jokamiehenoikeuksiin perustuvien lähialueiden käyntien arvon laskettiin Pohjois-Pohjanmaalla olevan 10000–19000 €/m2. (PEER 2012.) Laskelmissa ei ole huomioitu luonnonympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutuksien

39

tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluiden säästettyjä kustannuksia. Hyöty yritystoiminnassa Valtion kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin sijoittama rahasumma palautuu yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin myös yritystoiminnan ja työpaikkojen lisääntyessä. Kaikkien Suomen 37 kansallispuiston kokonaistulovaikutus oli vuonna 2011 yhteensä 108,3 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutukset 1394 henkilötyövuotta. Lisäksi seitsemän retkeilyalueen kokonaistulovaikutus oli 14,6 miljoonaa euroa ja 189 henkilötyövuotta. (Metsähallitus 2012.) Hyöty sairauksien ehkäisyssä Säännöllinen fyysinen aktiivisuus ehkäisee korkeaa verenpainetta, riskiä sairastua diabetekseen ja syöpään. Ylipainoisuus, lihavuus ja vähäinen liikkuminen on yhdistetty vakaviin terveydellisiin ongelmiin, kuten sydänsairauksiin, syöpään ja aivohalvaukseen, jotka ovat johtavia kuolleisuuden aiheuttajia. Ylipainoisuudella, alentuneella terveydentilalla ja korkeilla terveydenhuollon kuluilla on kiinteä yhteys. Carolinan yliopistossa Yhdysvalloissa on kehitetty laskuri, joka tuottaa rahallisen arvion vähäisen liikkumisen aiheuttamista kuluista. Esimerkiksi Iowassa liikunnan vähäisyys merkitsee 5.3 miljardin dollarin ylimääräisiä menetyksiä työntekijöiden tuottavuudessa sekä lisääntyneissä työntekijäkuluissa ja terveydenhuollon kuluissa. Luontoalueiden saavutettavuutta lisäämällä ja laatua parantamalla voidaan lisätä ihmisten fyysistä aktiivisuutta luontoliikunnan avulla ja vähentää terveydenhuollon kuluja merkittävästi. (Otto ym. 2012.)


40

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Maantieteellinen epätasa-arvo ja terveyden edistäminen Maantieteellinen epätasa-arvoisuus, joka vaikuttaa sosioekonomiseen terveyden epätasaarvoisuuteen, tulee esille useissa tutkimuksissa. Laaja englantilainen väestötason tutkimus osoitti, kuinka kuolleisuus oli suurempaa matalan tulotason väestöryhmässä. Eri sosioekonomisten väestöryhmien kuolleisuuslukujen erot olivat kuitenkin pienempiä alueilla, joissa sijaitsi eniten luontoa. Kuolleisuus oli selkeästi matalampaa niissä ryhmissä, joissa luonnon saa-

vutettavuus oli suurinta. (Mitchell & Popham 2008.) Esimerkiksi Los Angelesin lähialueiden matalatuloisissa vähemmistöyhteisöissä sijaitsevien puistojen käyttömäärän havainnointi ja asukkaiden haastattelu osoittivat julkisten puistoalueiden olevan merkittävänä väestön fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavana voimavarana (Cohen ym. 2007). Arvion mukaan hyvä luonnon saavutettavuus voi ehkäistä 1328 kuolemaa vuosittain matalamman tulotason väestöryhmissä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin terveyttä edistävällä ympäristöllä olevan ratkaiseva merkitys terveyden epätasa-arvoisuuden ehkäisyssä. (Mitchell & Popham 2008.) Valikoiva muuttoliike ja kerääntyminen tietynlaisiin asuinympäristöihin voivat osittain selittää kaupunkimaisuuden ja terveyden välisiä suhteita. Kaupungin keskusta voi houkutella korkean riskin omaavaa väestöä, kun puolestaan korkean tulotason omaavilla on mahdollisuus valita suotuisa elinympäristö. (Verheij ym. 2008.) Englantilaisessa tutkimuksessa suuremmalla viheralueiden määrällä näytti olevan yhteyttä parempaan terveyteen, mutta toisaalta yhteydet vaihtelivat köyhyyden ja kaupunkimaisuuden mukaisesti. Sekä esikaupunkialueen että maaseudun korkeampien tulojen alueella tätä yhteyttä ei havaittu. Yhtenä mahdollisena selityksenä esitettiin omien puutarhojen merkitsevän hyvinvoinnin kannalta enemmän kuin kunnallisten viheralueiden. Suurempi viheralueiden määrä köyhillä esikaupunkialueilla oli yhteydessä matalampaan terveyteen, minkä ajateltiin osittain johtuvan matalammasta yleisestä terveydestä, mutta myös köyhien alueiden heikkolaatuisista viheralueista. (Mitchell & Popham 2007.) Amsterdamiin kohdistuvassa tutkimuksessa ympäristöön liittyvillä tekijöillä, kuten viherympäristön laadulla, oli vaikutus-


LUONNON YHTEYS SOSIA ALISEEN HYVINVOINTIIN JA SOSIOEKONOMISIIN TEKIJÖIHIN

ta vähemmistöryhmien terveyteen. Asuminen lähellä laadukkaita viheralueita ja sosiaalinen osallistuminen olivat yhteydessä matalampaan systoliseen verenpaineeseen sekä verenpainetaudin todennäköisyyteen tutkimukseen osallistuneilla marokkolaisilla. Tutkimuksessa tuotiin esille vähemmistöryhmien suurempi altistuminen monille epäsuotuisille, yleisesti heidän asuinalueellaan oleville ympäristötekijöille. (Agyemang ym. 2007.) Sosioekonomisten väestöryhmien väliset terveyserot ovat haaste tasa-arvoon tähtäävälle terveys- ja yhteiskuntapolitiikalle Suo-

41

messa ja maailmalla (Prättälä ym. 2007). Väestötasolla on kiinnitetty vain vähän huomiota siihen, miten luontoympäristön saavutettavuus vaikuttaa sosioekonomiseen terveyden epätasa-arvoisuuteen, vaikka tutkimustietoa luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista on jo runsaasti (Mitchell & Popham 2008). Maantieteellinen epätasa-arvoisuus näkyy myös amerikkalaiseen kaupunkiin kohdistuneessa tutkimuksessa, jossa sisä- ja ulkoliikuntapaikat, kuten puistot ja pyöräily- sekä juoksureitit, kartoitettiin ja vertailtiin saatavilla olevia liikuntapaikkoja tulotasojen mukaan jaoteltui-


42

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

hin kaupunginosiin. Matalan sosioekonomisen tason alueella oli vähemmän liikuntapaikkoja, ja näistä oli pienempi osuus maksuttomia, verrattuna korkean sosioekonomisen tason alueisiin. (Estabrooks ym. 2003.) Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan välitön pääsy korkean virkistysarvon omaavaan luontoon oli harvinaista ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti jakaantunutta (Björk ym. 2008). Myös englantilaisessa GISpaikkatietoanalyysiin perustuvassa tutkimuksessa viheralueiden saavutettavuus oli jakaantunut epätasaisesti johtuen etnisistä ja uskonnollisista tekijöistä (Comber ym. 2008). Terveyden edistämisen etiikassa kysymys tasa-arvosta nähdään haasteellisena ja ajankohtaisena terveyden edistämisen ohjaavana periaatteena ja toiminnan tavoitteena (Pieti-

lä ym. 2013). Pietilä ym. (2013) tuovat kansalliseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen perustuen yhtenä päätelmänä ja suosituksena esille terveyserojen ja terveyden sosiaalisten taustatekijöiden ymmärtämisen tärkeyden. Tähän liittyen on tarpeen syventää terveydenhuollon ammattilaisten, kouluttajien, hoitotyön johtajien ja tutkijoiden ymmärrystä aiheesta. Luonto mahdollistaa yksityisyyden, mutta tarjoaa myös paikan sosiaaliselle yhdessäololle. Luontoympäristöllä on terveyttä edistävää vaikutusta ja virkistysarvoa. Maantieteellinen epätasa-arvoisuus tuo haasteita terveyden tasa-arvon edistämiseen. 


VÄ ES TÖ RY H M I E N E R I T Y I S TA R P E E T

3.5. Väestöryhmien erityistarpeet

M

ikä motivoi ihmisiä menemään luontoympäristöön? Kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden kävijät eivät muodostaneet Metsähallituksen ja Itä-Suomen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan yhdenmukaista ryhmää, vaan heidät voitiin jaotella virkistysmotiivien perusteella neljään ryhmään: sosiaaliset itsensä kehittäjät, henkistä hyvinvointia hakevat nostalgikot, kuntoilevat luontoseikkailijat ja luontosuuntautuneet rentoutujat. (Konu & Kajala 2012.)

43

Paikka ei ole vain fyysinen sijainti, vaan siihen yhdistyvät myös kokemukset ja muistot (Cheng ym. 2003). Tiettyihin tuttuihin paikkoihin voi liittyä vahvoja tunteita, jotka lisääntyvät aina monien käyntien yhteydessä vuosien varrella (O’Brien 2005). Ihmisten aikaisemmilla kokemuksilla ja arvoilla on merkitystä siihen, millaiseksi henkilön paikkaidentiteetti (place identity) ja ympäristömenneisyys muodostuvat. Yhteenkuuluvuus ympäristön kanssa edellyttää, että henkilökohtaiset odotukset ja tavoitteet, joita ympäristölle asetetaan, toteutuvat, ja toiminta on yhteensopivaa ympäristön


44

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

kanssa. Henkilökohtaisten luontoon hakeutumisen motiivien ja odotusten toteutuessa luontoalueille hakeudutaan mahdollisuuksien mukaan aina uudelleen. Elinympäristöön kohdistuvat odotukset ja tarpeet vaihtelevat eri väestöryhmien ja kulttuurien välillä. Jokaiseen elämänkulun vaiheeseen liittyy erityisiä ominaispiirteitä, jotka määrittävät elinympäristölle asetettuja odotuksia ja tarpeita. (Wiik 2005.) Vaikka odotukset ja tarpeet vaihtelevat eri-ikäisillä, niin kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa ikäryhmissä vihreän ympäristön lisääntynyt määrä näytti lisäävän koetun terveyden määrää (Maas ym. 2006). Puistojen käytössä ja virkistysulkoilukäyttäytymisessä löytyy eroavuuksia, jotka pohjautuvat moniin väestörakenteellisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin, kuten sukupuoleen (Richardson & Mitchell 2010), ikään, väestöryhmään, sosioekonomiseen asemaan ja asuinpaikan sijaintiin (Lee ym. 2001). Luontoympäristö ja lapset ”Kehittävät leikkipaikat on mahdollista leikkiä loppuun, metsää ei koskaan” (Marketta Kyttä). Lapsuuden kokemukset ovat keskeisessä asemassa myöhemmissä luontoharrastuksissa. Luonnossa liikkumiseen voidaan sosiaalistua jo lapsuudessa, jolloin luontoliikunnasta voi tulla elämäntapa. (Simula 2012.) Lapsuuden metsäkokemukset näkyvät vielä aikuisuudessa ympäristöön kohdistuvissa asenteissa ja luontosuuntautuneisuudessa (Ward Thompson ym. 2005, Wells & Lekies 2006). Lapsuuden ”villin” luonnon kokemukset retkeilystä, patikoinnista, metsässä leikkimisestä, metsästyksestä ja kalastuksesta, mutta myös ko-

kemukset ”jalostetusta” luonnosta, kuten kukkien keräämisestä, puiden ja siementen istuttamisesta ja kasvien hoidosta, näyttäytyivät myöhemmin aikuisuudessa myönteisinä asenteina luontoa kohtaan (Wells & Lekies 2006). Aikuiset kuvasivat haastattelututkimuksessa lapsuuden metsäkokemuksensa vahvoina ja positiivisina mielikuvitusta, seikkailua ja vapautta sisältävinä hetkinä (O’Brien 2005). Erilaisista leikki- ja virkistäytymispaikoista voi tulla koko elämän mittaisia, mielenterveyttä ja hyvinvointia edistäviä lähteitä (Milligan & Bingley 2007). Tärkein yksittäinen ennustava tekijä sille, miten miellyttävänä metsä koetaan ja kuinka usein metsässä aikuisuudessa käydään, ovat lapsuuden kokemukset ja metsissä käyntien useus (Ward-Thompson ym 2002). Ne nuoret, jotka kokivat lapsuudessa metsän turvallisena ja miellyttävänä leikkipaikkana, valitsivat metsän myös nuorena aikuisena paikaksi, missä pystyi rentoutumaan ja palautumaan stressaavista tilanteista (Milligan & Bingley 2007). Nykyajan lapsilla voi olla kuitenkin rajoittuneet mahdollisuudet tutkia ja seikkailla metsissä ilman valvontaa, koska vanhemmat korostavat lastensa turvallisuutta ja pyrkivät suojelemaan vaaroilta (O’Brien 2005, Milligan & Bingley 2007). Milliganin ja Bingleyn (2007) monivaiheisessa laadullisessa tutkimuksessa mukana olleet nuoret kertoivat lapsuuden aikaisista metsäkokemuksistaan. Tutkimus toi esiin strukturoimattomien ja vähemmän valvottujen lapsuudenleikkien tärkeän merkityksen lapsen luottamuksen ja riskinarviointitaidon kehittymiselle. Korpelan ym. (2002) tutkivat kaupungeissa asuvien suomalaislasten (8–9-vuotiaita sekä 12–13-vuotiaita) mielipaikkoihin liittyviä elvyttävyyskokemuksia ja itsesäätelyä strukturoidun haastattelun avulla. Kaikki tutkimukseen osal-


VÄ ES TÖ RY H M I E N E R I T Y I S TA R P E E T

listuneet lapset ilmoittivat, että heillä on olemassa mielipaikka. Urheilupaikat olivat lasten useimmin ilmoittamia mielipaikkoja. Toiseksi suosituimpana mielipaikkaympäristönä toimi jokin asuinalueen osa, kuten kodin piha, koti tai oma huone, ja vasta tämän jälkeen tuli luonto, kuten puistot ja metsä. Monet vanhemmista eivät tienneet, missä heidän lapsensa mielipaikka sijaitsi (Korpela ym. 2002). Milliganin ja Bingleyn (2007) tutkimuksessa mukana olleista nuorista (16–21-vuotiaita) noin 25 % kertoi hakeutuvansa metsään ollessaan pahoillaan tai stressaantunut.

45

Mielipaikoissa käytiin erilaisten aktiviteettien, kavereiden tapaamisen, kognitiivisen elpymisen ja tunteisiin liittyvien tekijöiden sekä henkilökohtaisten syiden takia. Kognitiivinen elpyminen ja tunteiden säätely eivät vaatineet mielipaikassa käymistä yksin; 12–13-vuotiaat kävivät mielipaikoissa ystäviensä kanssa nuorempaa ikäluokkaa useammin. (Korpela ym. 2002.) Milliganin ja Bingleyn (2007) tutkimuksen nuoret kävelivät, pyöräilivät, ulkoiluttivat koiraansa tai vain istuivat mielipaikassaan metsässä. Metsä tarjosi lapsuudessa paikan, jossa saattoi oppia ja testata fyysistä kette-


46

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

ryyttään. Tämä puolestaan edesauttoi itseluottamuksen ja itsenäisyyden tunteen voimistumista antaen sisäistä voimaa kohdata haastavia ja stressaavia tilanteita. (Milligan & Bingley 2007.) Nuorten fyysinen aktiivisuus, erityisesti ulkoilu, osoittautui lisäävän nuorten elämänlaatua viiden vuoden seurantatutkimuksessa (Gopinath ym. 2012). Vaikka käveleminen saattoi olla avainelementti virkistäytymiseen, yhtä tärkeäksi koettiin myös paikka, jossa käveltiin. Metsän terapeuttinen vaikutus perustui osittain puiden kokoon ja ikään, mutta myös niiden turvallisuutta, suojaa ja rauhallisuutta antaviin ominaisuuksiin. Metsän moninaisuus ja sen tarjoamat aistikokemukset rentouttivat. Toisaalta osa nuorista koki metsän pelottavana. Tiheä metsä, valon puute, eläimet ja hyönteiset, hyökkäyksen kohteeksi joutuminen, onnettomuudet, likaisuus ja tartunnat mainittiin nuoria koskevassa tutkimuksessa epämukavuutta ja pelkoa aiheuttaviksi asioiksi. Sadut ja myytit metsien keijukaisista ja hirviöistä sekä yliluonnollisista voimista saattoivat luoda käsitystä metsän vaaroista lapsuudessa. (Milligan & Bingley 2007.) Kanadassa, suojelualueilla vierailuihin liittyen, kysyttiin arvioita puistossa käynnin vaikutuksista lapsen kehityksellisiin ominaisuuksiin. Merkityksellisimmät myönteiset vaikutukset arvioitiin tapahtuneen lapsen fyysisen kehityksen, sosiaalisen tiedon ja kyvykkyyden sekä kognitiivisen oppimisen ja kielen alueilla. Kyselyyn vastanneista yli 50 % arvioi jonkin lapsen kehityksellisistä ominaisuuksista edistyneen suojelualueella käynnin myötä. (Lemieux ym. 2012.) Kyselytutkimuksen mukaan luonnon läheisyys näyttäisi myös suojaavan lasta stressaavissa elämäntilanteissa (Wells & Evans 2003).

Viherympäristö ja lasten terveys Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD) on lasten yleisin keskushermostollinen vaurio, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia lapsen koulumenestykseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja hyvinvointiin (American Academy of Pediatrics 2011). Kuon ja Faber Taylorin (2004) tutkimuksessa vanhemmat havainnoivat lapsensa ADHD-oireita erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Aktiviteetit viherympäristössä vähensivät selkeästi oireita, eivätkä siihen vaikuttaneet sosiaaliset kontaktit, kuten muissa ympäristöissä. Myöhempi kokeellinen tutkimus vahvisti tätä tulosta. Lapset pystyivät keskittymään paremmin tehtäviin käveltyään ensin 20 minuutin ajan puistossa. Muut ympäristöt eivät saaneet samaa myönteistä vaikutusta aikaan. Luonto voi tarjota turvallisen, edullisen ja helposti käytettävissä olevan mahdollisuuden ADHD-oireiden helpottamiseen. (Faber Taylor & Kuo 2009.) Kansainvälinen tarkastelu osoittaa viheralueiden määrän ja laadun vaikuttavan lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen. Ruotsalaisessa tutkimuksessa ympäristön laatua määrittivät muun muassa puiden ja pensaikkojen määrä sekä maaston muodot. Korkealaatuisessa ulkoympäristössä vietetty aika osoittautui olevan yhteydessä useisiin 3–5-vuotiaiden päiväkodissa hoidossa olevien lasten terveyteen liittyviin tekijöihin, kuten hoikempaan vartaloon, pidempiin yöuniin, parempaan hyvinvointiin sekä korkeampaan kortisolitasoon. Kortisolia erittyy lisämunuaisista fyysisessä ja psyykkisessä rasituksessa, ja tässä tutkimuksessa korkeamman kortisolitason arvioitiin johtuvan lisääntyneestä aktiivisuuden määrästä. Lasten aktiivisuuden taso lisääntyi laadukasta luontoa sisältävissä ympäristöissä;


VÄ ES TÖ RY H M I E N E R I T Y I S TA R P E E T

askelten määrä minuuttia kohden oli suurempi, ja lapset viihtyivät ulkona pidempään. Pitkän ulkoilun jälkeen lapset nukkuivat myös pidemmät yöunet. (Söderström ym. 2012.) Roemmichin ym. (2006) tutkimuksessa aineistoa kerättiin 4–7-vuotiaiden lasten aktiivisuudesta käyttämällä liike- ja kiihtyvyysmittaria, kerättiin tietoa TV:n katseluun käytetystä ajasta sekä ympäristön ominaisuuksista GISpaikkatietomenetelmää käyttäen. Tulokset tukivat käsitystä siitä, miten suurempi puistojen osuus lähiympäristössä vaikutti lasten fyysistä aktiivisuutta lisäävästi. Myös Hollannissa (de Vries ym. 2007) ja Yhdysvalloissa (Frank ym. 2007) tehtyjen tutkimusten mukaan viheralueiden määrä vaikutti lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Kävelyn määrä osoittautui kuitenkin vähäiseksi, sillä vain 14 % 5–20-vuotiaista käveli ainakin kerran päivässä ja vain 6 % käveli 0.5 mailia tai enemmän. (Frank ym. 2007.) Cohenin ym. (2006) tutkimuksen mukaan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yli kaksinkertainen niillä nuorilla tytöillä, joiden kodista reilun puolen kilometrin etäisyydellä sijaitsi pieniä puistoja, luontoalueita, kävelypolkuja ja juoksuratoja. Tähän tulokseen on voinut vaikuttaa aktiivisten perheiden asuinpaikan valinta puistojen läheisyydestä. Puistoissa myös fyysinen aktiivisuus on paikkaan liittyvää normatiivista käyttäytymistä, joka voi ohjata nuoria. (Cohen ym. 2006.) Yleisellä lähiympäristön aktiivisuusystävällisellä vaikutelmalla on lasten fyysistä aktiivisuutta lisäävää merkitystä (de Vries ym. 2007). Elämäntyylin muutos vähäistä liikuntaa sisältäväksi on lisännyt huolta lasten terveydestä. Ylipainoisuus, diabetes, astma, D-vitamiinin puute sekä tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt ovat lisääntyneet. Tämän päivän lapset voivat olla ensimmäinen sukupolvi, jolla on ris-

47

kinä saavuttaa lyhyempi elinodote kuin aikaisemmalla sukupolvella. (Olshansky ym. 2005.) Louv (2008) käyttää käsitettä luontovajehäiriö (nature-deficit disorder) kuvatessaan lasten elämäntyylin muutosta vähän ulkoilua ja liikuntaa sisältäväksi. Lisääntyvä näyttö luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista antaa perusteen korostaa luontoliikuntaa lasten terveydenhuollossa (McCurdy ym. 2010 kirjallisuuskatsaus). Luonnon tuottamiin terveysvaikutuksiin liittyvät sukupuolten väliset erot Tutkimuksia sukupuolten välisistä eroista luonnon terveysvaikutuksiin liittyen on vähän, ja ne kohdentuvat usein naisiin (vrt. Maller ym. 2008). Espanjalaisessa tutkimuksessa raskaana olevien naisten fyysiseen terveyteen liittyvän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kodin lähellä olevan vihreän ympäristön määrän ja henkilökohtaisen ilmansaasteille altistumisen välisiä yhteyksiä. Tulokset osoittivat enemmän viheralueita sisältävän asuinalueen raskaana olevien naisten viettävän enemmän aikaa ulkona sekä altistuvan vähemmän ilmansaasteille. (Dadvand ym. 2012a.) Viherympäristön läheisyydellä näyttäisi olevan positiivista vaikutusta lasten syntymäpainoon (Dadvand ym. 2011, Donovan ym. 2011) erityisesti niiden raskaana olevien naisten kohdalla, jotka ovat matalassa sosioekonomisessa asemassa (Dadvand ym. 2012b). Yhdysvaltalaisessa haastattelututkimuksessa naiset toivat esille erämaaretkeilyn vaikuttavan heidän arkielämäänsä monin tavoin lisääntyneen itseluottamuksen, muuttuneiden näkökulmien, sosiaalisten suhteiden sekä mielen selkeytymisen kautta (Pohl ym. 2000). Myös Weselyn ja Gaarderin (2004) tutkimuk-


48

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

sen mukaan naiset saivat monia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä liittyviä positiivisia vaikutuksia luonnossa liikkumisesta, mutta haavoittuvuuden tunne ja pelko väkivallan kohteeksi joutumisesta rajoittivat ulkoilua. Turvattomuuden tunne saattoi rajoittaa ulkoilun määrää ja elvyttävien luontokokemusten saavuttamista (Ryan 2005, Ward Thompson ym. 2005, O’Brien 2005). Naiset halusivat liikkua muiden seurassa tai vähintäänkin koiran kanssa, koska tunsivat olonsa epämiellyttäväksi yksin (O’Brien 2005). Miehet puolestaan kokivat vähemmän pelkoa ja enemmän kiinnostus-

ta erämaaluontoa kohtaan (Mallerin ym. 2008 mukaan, Kellert & Berry 1984, Virden & Walker 1999). Suomen suojelu- ja retkeilyalueita koskevat Metsähallituksen kävijätutkimukset (n = 46) osoittavat naisten ja miesten vierailevan lähes yhtä paljon Suomen suojelu- ja retkeilyalueilla. Miesten osuus kävijätutkimusten vastaajista oli kuitenkin hieman suurempi 28:lla eri alueella. Naiset puolestaan lähiulkoilevat miehiä enemmän (Sievänen & Neuvonen 2011). Helsinkiin kohdistuvassa tutkimuksessa naiset korostivat lähiympäristön luontoalueiden virkistys- ja terveysvaikutuksia miehiä enemmän (Tyrväinen ym. 2007). Kuitenkin Iso-Britanniassa tehdyn väestötason tutkimuksen mukaan miesten sydän- ja verisuoni- sekä hengitystiesairauksien kuolleisuus laski asuinalueen viherympäristön lisääntyessä, mutta samanlaista merkittävää yhteyttä ei havaittu naisten osalta. Miehillä, jotka asuivat vihreimmillä asuinalueilla, oli 5 % matalampi riski kuolla sydänja verisuonisairauteen ja 11 % matalampi riski kuolla hengityselinsairauteen kuin miehillä, jotka asuivat vähiten viherympäristöä sisältävillä asuinalueilla. (Richardson & Mitchell 2010.) Laurén (2009) on kuvannut tutkimuksessaan suomalaisten naisten kertomuksia metsästä arkisen hyvinvoinnin lähteenä. Metsään liittyvällä hyvinvoinnilla tarkoitetaan ”koettua psyykkistä ja fyysistä terveyttä, hyvää oloa, onnellisuutta tai onnen tunteita edesauttavia asioita sekä niiden kulttuurisia, jaettuja ulottuvuuksia” (Laurén 2009). Metsäkokemukset kiinnittyvät havaitsemiseen, aistimiseen, erilaisiin aktiviteetteihin ja olemisen tapoihin sekä vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Metsään menemisen motiivit ovat saattaneet elämänkulun aikana muuttua, mutta lapsuudessa opitut tavat kulkea rauhassa, hiljaa ja luontoa kunnioittaen, ovat


VÄ ES TÖ RY H M I E N E R I T Y I S TA R P E E T

säilyneet. Metsästä etsitään hiljaisuutta. Omaa sisäistä rauhaa ja levollisuutta tavoitellaan hiljentymällä ja sulautumalla ympäröivään luontoon, mikä nousi Laurénin tutkimuksessa yhdeksi keskeisimmäksi metsään hakeutumisen motiiviksi naisilla. Erityisesti elämän kriisivaiheissa metsän merkitys hyvinvoinnille korostuu. Hiljaisuuden lisäksi luonnonrauhan tavoitteluun sisältyy symbolinen erottautuminen suorituksia vaativasta yhteiskunnasta. (Laurén 2009.) ”Itsekin tehokkuutta arvostavassa työelämän oravanpyörässä tunnen toisinaan lähes fyysisenä kipuna kaipuun metsän hiljaisuuteen, Savon saloille, Kainuun korpiin ja Lapin erämaihin.” (Nimimerkki Metsänmuistoja, n. 30 v. A05008:313, Laurén 2009) Rauha löytyy tutusta lähimetsästä tai kaukaisista erämaista. Naiset kuvasivat kertomuksissaan aidoksi koetun, itselle sopivan ja hyvää oloa tuottavan metsän hiljaisena, hyväntuoksuisena, vaihtelevamaastoisena ja pehmeäkulkuisena, mutta ei upottavana. Vanhat, isot puut symboloivat vakautta, turvallisuutta ja suojaa sekä edustavat pysyvyyttä ja voimaa. Ikääntyvillä naisilla lähimetsien merkitys arjessa korostuu, mutta metsissä olemista rajoittavat fyysinen jaksamattomuus ja sairaudet. Kertomuksista nousee esille menneisyyden metsäkokemukset, kaipuu ja kauniit muistot. Hyvinvointia häiritsevinä negatiivisina tekijöinä naiset kuvasivat melun, metsään heitetyt jätteet sekä ihmisten aikaan saamat muutokset metsissä, kuten metsänhoitotöiden jäljet ja hakkuut. Menetyksen tunteet, koettu pettymys ja suru kohdistuivat sekä metsän että siihen liittyvien muistojen häviämiseen. (Laurén 2009.)

49

Miesten kertomuksissa patikointi ja retkeily vaikeakulkuisissa olosuhteissa edustavat miehisyyttä, vapauden tunnetta, fyysistä ja psyykkistä hyvää oloa. Miehet menevät metsään fyysistä kestävyyttä vaativille vaelluksille, tarkkailemaan luontoa, kalastamaan ja metsästämään. (Laurén 2009.) Matkat erämaihin samoina vuoden aikoina voidaan nähdä jäsentävän miesten vuoden kiertoa (Laurénin 2009 mukaan Tuulentie 2002). Metsästämistä harrastaa suuri joukko suomalaisia: 8,2 % aikuisväestöstä eli 331 000 henkilöä. Nuorten keskuudessa metsästyshar-


50

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

rastus on vähentynyt, mutta muun aikuisväestön keskuudessa suosio on pysynyt ennallaan ja ikääntyvien keskuudessa hieman kasvanut. Metsästys muodostaa selkeästi suurimman metsien virkistyskäyttöön liittyvien ulkoiluharrastusten harrastuskertojen määrän. Metsästys on edelleen vahvasti miesten harrastus, vaikka naisten metsästysharrastus on kaksinkertaistunut. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Myös kalastus on voittopuolisesti miesten harrastus, vaikka kalastus on naisten keskuudessa hieman kasvanut. Kalastus kuuluu suosituimpiin harrastuksiimme, joissa luonnontuotteita hyödynnetään ravinnoksi. Kalastusta harrastaa 44 % väestöstä. Mato-onginta on suosituinta ja virvelöinti tai uistelu toiseksi suosituimpia kalastusharrastuksen muotoja. Nämä ovat erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Perhokalastus on suosituinta Pohjois-Suomessa. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Amerikkalaisista 37.4 miljoonaa henkilöä kalasti tai metsästi vuonna 2011 (U.S. Fish & Wildlife service 2012). Metsästys ja kalastus ovat merkittäviä miesten ulkoiluharrastuksen muotoja ja fyysistä aktiivisuutta lisääviä tekijöitä. Luontoympäristö ja ikääntyvät Arvion mukaan maailmanlaajuisesti noin 24 miljoonalla ihmisellä on dementia, ja määrä tulee lisääntymään yli 81 miljoonaan vuoteen 2040 mennessä (Ferri ym. 2005). Tämä tuo tarpeen lisätä muistisairaiden elämänlaatuun vaikuttavien tekijöiden ymmärrystä. Laadullisessa, grounded teoria -lähestymistapaa käyttäneessä tutkimuksessa, muistisairaiden haastatteluista nousi esiin ulkoympäristön arvostus sen mahdollistaessa liikunnan, raikkaan ilman hengittämisen, emotionaalisen hyvinvoin-

nin sekä vapaamuotoisen naapureiden ja ystävien kohtaamisen. Luontoa arvostettiin. Dementia vähensi kuitenkin ulkoiluaktiviteetteja ja ulkoilun supistumista vain kaikkein tutuimmille lähialueille. Vieraat paikat aiheuttivat stressiä ja sekaannusta ja ulos pääsemättömyys masennuksen tunnetta. (Duggan ym. 2008.) Muistisairaat kuvasivat ulkoilun lisäävän hyvää elämänlaatua. Myönteiset vaikutukset voivat näkyä jopa lyhyempänä intensiivisen hoidon vaiheena (Duggan ym. 2008). Amerikkalaisessa tutkimuksessa muistisairaiden hoitokodissa vertailtiin ulkona ja sisällä toteutetun aktiviteettiohjelman vaikutusta uneen ja käyttäytymiseen. Ulkoiluaktiviteetit lisäsivät selkeästi muistisairaiden unen pituutta ja vaikuttivat myönteisesti kielelliseen levottomuuteen. (Connell ym. 2007.) Luontokokemuksen mahdollistava ympäristön suunnittelu on osoittautunut yhdeksi tärkeäksi tekijäksi Alzheimerin tautia sairastavien hoidossa (Zeisel ym. 2003). Luonnon tärkeyden merkitys kasvaa iän myötä (Tyrväinen ym. 2007). Elämäntarkoitusta mitanneessa saksalaisessa kyselytutkimuksessa elämän eri osa-alueet korostuivat aina tiettynä ikäkautena. Nuoruudessa ystävät muodostivat tärkeimmän elämäntarkoituksen. Nuorena aikuisena parisuhde ja keskiaikuisuudessa työ korostuivat. Eläkkeelle siirryttäessä terveys ja altruismi sekä iäkkäillä hengellisyys, uskonto, luontokokemukset ja eläimet muodostivat tärkeimmät elämäntarkoituksen osa-alueet. Tulokset mukailivat Eriksonin psykososiaalista kehitysteoriaa. (Fegg ym. 2007.) Helposti arkielämässä saavutettavat lähipuistot ja luontoalueet ovat tärkeitä iäkkäille henkilöille. Mowen ym. (2007) kyselytutkimuksen (yli 50-vuotiaat, n=1515) tulokset osoittivat kävelyetäisyydellä olevien puistojen positiivisen


VÄ ES TÖ RY H M I E N E R I T Y I S TA R P E E T

yhteyden puistoissa käyntien tiheyteen. (Mowen ym. 2007.) Puistossa vierailivat eniten ne henkilöt, jotka kokivat ja tunnistivat saaneensa terveyteen, liikuntaan ja elvyttävyyteen liittyviä hyötyjä. Tietoisuus luonnon tuottamista terveyshyödyistä lisäsi luonnossa käyntiä. Puistossa vierailivat eniten myös korkeasti koulutetut, kävelyetäisyyden päässä puistosta asuvat henkilöt. Puistojen lähietäisyydellä sijaitsi keski- tai korkean tulotason asuinalueet. (Payne ym. 2005.) Kävelyetäisyydellä olevat puistot lisäsivät päivittäistä liikuntaa ja vaikuttivat siten koettuun terveyteen. Puistoissa käynnillä ja sosiaa-

51

lisella tuella oli suoraa vaikutusta ikääntyvien koettuun terveyteen. (Mowen ym. 2007.) Samansuuntaisia tuloksia saatiin kyselymenetelmää (Payne ym. 2005) sekä päiväkirja ja verenpainemittauksia (Orsega-Smith ym. 2004) käyttäneestä tutkimuskokonaisuudesta. Suurimmalla osalla puistoissa käyntiin (Cleveland Metroparks) yhdistyi kohtalainen tai korkea fyysisen aktiivisuuden taso. (Payne ym. 2005.) Tärkeimmät puistokäynneistä saavutetut koetut hyödyt liittyivät terveyteen (mahdollisuus liikuntaan ja stressistä palautumiseen). Myös verenpaine oli yhteydessä puistossa käytettyyn


52

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

vapaa-aikaan (käynnin useus, viipymä, fyysisen aktiivisuuden taso) sekä koettuihin terveysvaikutuksiin; diastolinen verenpaine oli matalampi niillä henkilöillä, jotka kokivat saaneensa terveyteen liittyviä hyötyjä puistossa käynneistä (Orsega-Smith ym. 2004). Ruotsalaisessa yli 60-vuotiaille (n=1402) tehdyssä kyselytutkimuksessa seurattiin virkistysulkoiluun liittyviä tekijöitä. Miehillä ulkoiluaktiivisuutta lisäävinä ennustavina tekijöinä olivat kyky itsenäiseen peseytymiseen, tupakoimattomuus ja maastokävelyn mahdollistavan paikan saavutettavuus. Naisilla puolestaan ulkoiluaktiivisuutta lisäävinä ennustavina tekijöinä olivat kyky itsenäiseen peseytymiseen, korkeampi koulutus, maastokävelyn mahdollistavan paikan saavutettavuus (81–87-vuotiaiden naisten ryhmässä). Naisilla ulkoiluaktiivisuuteen olivat yhteydessä myös mahdollisuus selvitä odottamattomista kuluista, parisuhteessa eläminen, eläminen ilman väkivallan pelkoa sekä eläminen ilman kaatumisen pelkoa. Iäkkäillä naisilla näyttäisi siten olevan useampia ulkoilua rajoittavia tekijöitä miehiin verrattuna. (Sjögren & Stjernberg 2010.) Ulkona liikkumisen pelko on iäkkäillä yleistä. Rantakokon ym. (2009) tutkimuksessa 75–81vuotiaista naisista 65 % ja miehistä 29 % pelkäsi liikkua ulkona johtuen huonosta sosioekonomisesta asemasta, liikuntaelinsairauksista, hitaasta kävelynopeudesta sekä lähialueen huonoista teistä, mäkisestä maastosta ja meluisesta liikenteestä. Metsäkylpy tuo ikääntyneille suoria terapeuttisia vaikutuksia. Verenpainetautia sairastavat 60–75-vuotiaat tutkimukseen osallistuneet henkilöt (n=24) jaettiin kahteen ryhmään, joista koeryhmä oli 7 vuorokautta metsässä (White Horse Mountain National Forest Park) ja kontrolliryhmä kaupunkiympäristössä Kiinas-

sa. Metsässä tutkittavien verenpaine oli selkeästi matalampi. Sydän- ja verenkiertoelinsairauksiin liittyvät indikaattorit sekä negatiivista mielialaa kuvaavat pistemäärät olivat myös matalammat metsässä. Ilmanlaatu oli metsässä huomattavasti parempi. Metsäympäristöllä on sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä edistävää vaikutusta. (Mao ym. 2012.) Täytyy kuitenkin huomioida, että terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat yhtä aikaa monet tekijät (kuvio 1). Yksistään luonnon läsnäolo ei riitä terveyden ylläpitämiseen. Amerikkalaisen raportin mukaan maaseudulla asuvilla iäkkäillä henkilöillä oli korkeampi ylipainoisuuden ja vähäisen liikkumisen taso sekä matalampi ruokaturvallisuuden taso kuin esikaupunkialueella asuvilla. Vertailu osoitti sydänsairauksien, diabeteksen ja kaatumisten olevan maaseudulla yleisempää. (Durazo ym. 2011.) Maaseudulla asuvien ikääntyvien naisten vähäisempi vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus ja erilaiset siihen vaikuttavat tekijät verrattuna kaupungeissa asuviin naisiin tuo tarpeen kohdennettuihin interventioihin (Wilcox ym. 2000). Syyseuraussuhteiden selkeä osoittaminen on vaikeaa. Paynen ym. (2005) tutkimuksessa puistossa käyvät henkilöt kokivat psyykkisen ja fyysisen terveytensä paremmaksi kuin henkilöt, jotka eivät käy puistossa. Toisaalta henkilöt, jotka eivät käy puistossa olivat iäkkäämpiä ja terveydentilaltaan heikompia. Epäselvää on, edistääkö puistossa käynti terveyttä vai käyvätkö terveemmät henkilöt puistoissa. Yhteys on kaksisuuntainen. (Payne ym. 2005.) Luonnolla on terveydellistä vaikuttavuutta eri-ikäisiin ihmisiin. Kokemukset luonnosta ja sen merkitykset vaihtelevat elämänkulun eri vaiheissa. 


TERVEYDENHUOLLON INTERVENTIOT

3.6. Terveydenhuollon interventiot

L

uonnon virkistäytymistä ja elvyttävyyttä tuottavista vaikutuksista ei välttämättä olla tietoisia ja luonnon vaikutukset voidaan aliarvioida (Herzog ym. 2002). Hollantilaisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä laajuudella terveydenhuollon toimijat ohjaavat potilaitaan fyysiseen aktiivisuuteen liittyen ja mainitsevatko he luontoliikunnan lisäedut. Fyysiseen aktiivisuuteen liittyvää ohjausta annettiin 26 %:ssa potilastapaamisista ja yleisim-

53

min silloin, kun oireet olivat epämääräisiä, eikä selkeää diagnoosia ollut. Yllättävää oli, ettei luontoa mainittu kertaakaan. (Maas & Verheij 2007.) Säännöllisen liikunnan määrää voidaan lisätä parantamalla mahdollisuuksia saavuttaa fyysistä aktiivisuutta lisääviä paikkoja sekä yhdistämällä siihen informatiivista ulottuvuutta (Kaplan & Kaplan 2011). Luontoympäristöt ovat otollisia ympäristöjä terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristön suojeluun liittyvän tiedon antamiselle ja asenteisiin vaikuttamiselle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 16 puistossa järjestettiin vierailijoille terveysvies-


54

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

tintään fokusoituneita erilaisia ohjelmia. Yksi hyvää palautetta saanut projekti oli nuorille kohdistettu fyysistä aktiivisuutta edistävä terveysohjelma kansallispuistossa, minkä tavoitteena oli ehkäistä ylipainoisuutta ja diabetesta. (Wong & Higgins 2010.) Vaikuttamalla asenteisiin ja tapoihin tehokkaasti sekä lisäämällä luonnon virkistyskäyttöä terveyttä edistävänä menetelmänä, pystytään vaikuttamaan kansaterveyteen ja sitä kautta vähentämään huomattavasti terveydenhuollon kuluja (Karjalainen ym. 2010). Korpela ym. (2008) esittävät ”mielipaikkareseptien” kirjoittamista terveyteen liittyvän ohjauksen yhteydessä. Ihmisiä voitaisiin ohjata etsimään mielipaikkoja arjen ympäristöistään, käymään mielipaikoissa säännöllisesti ja reflektoimaan paikkakokemuksiaan, -mieltymyksiään ja -muistojaan. Vähän liikkuville ja fyysisestä terveysohjauksesta piittaamattomille henkilöille tällainen resepti, joka suuntaa ohjauksen pois fyysisestä harjoittelusta, voisi toimia epäsuorana menetelmänä myös fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä. (Korpela ym. 2008.) Erilaiset aktiviteetit ja tapahtumat voivat rohkaista sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja auttaa tutustumaan lähiympäristön luontoon (O’Brien 2005). Tutkimukset tuovat esiin ihmisen ja luontoympäristön monimutkaiset suhteet, joissa erilaiset esteet voivat rajoittaa tai estää luontoon menemisen. Yhtenä esimerkkinä siitä, miten rohkaisemalla voidaan vaikuttaa terveelliseen luontoliikuntaan osallistumiseen metsissä, on englantilainen laaja projektikokonaisuus. Tulokset osoittivat, että ohjattujen aktiviteettien järjestämisellä ja osallistumiseen tukemisella voi olla ratkaiseva merkitys esteiden voittamisessa joidenkin ryhmien kohdalla. Projektikokonaisuus (Active England Pro-

gramme) kohdistui erityisesti matalan tulotason omaaviin henkilöihin, kehitysvammaisiin, naisiin ja tyttöihin, vähemmistöryhmiin, yli 45-vuotiaisiin sekä alle 16-vuotiaisiin. Projekteissa järjestettiin tapahtumia, infrastruktuurin kehittämistä, ohjattuja aktiviteetteja luonnossa sekä parannettiin saavutettavuutta. Sosiaalisen verkoston merkitys, sosiaalistuminen ja ryhmään kuuluminen olivat yksi merkittävä osallistujien esille nostama projektista noussut hyöty. (Morris & O’Brien 2011.) Brasiliassa puolestaan järjestettiin maksuttomia ohjattuja liikuntatunteja puistoissa, mitkä edesauttoivat lisäämään fyysistä aktiivisuuden tasoa. Tällä nähtiin olevan merkitystä matalassa sosioekonomisessa asemassa oleville henkilöille ja hyvä keino fyysisen aktiivisuuden tasoerojen ehkäisyyn. (Parra ym. 2010.) Norjassa sijaitsevassa luonto-kulttuuri-terveys-keskuksessa (NaCuHeal centre) oli mahdollisuus osallistua erilaisiin terveyttä edistäviin aktiviteetteihin. Laadullisen tutkimusraportin mukaan suurin osa osallistujista kertoi heidän terveydessään, elämänlaadussaan ja toiminnassaan tapahtuneen muutosta parempaan sekä ryhmään kuulumisen tunteen lisänneen pystyvyyden tunnetta ja itsetuntoa. (Batt-Rawden & Tellnes 2005.) Luontoelementtiä voitaisiin paremmin hyödyntää terveydenhuollon konteksteissa, kuten kliinisessä hoitotyössä, lääkkeettömänä kivunlievitysmenetelmänä. Kokeellisessa tutkimuksessa bronkoskopia-toimenpiteeseen liittyen koeryhmän henkilöiden sängynpäätyyn laitettiin suuri luontokuva sekä annettiin luontoääninauhoite kuunneltavaksi. Erityisesti vanhemmat potilaat ja terveydentilansa paremmaksi kuvanneet potilaat ilmoittivat kokeneensa selkeästi vähemmän kipua kuin kontrolliryhmän potilaat. (Diette ym. 2003.) Erilaisia uusia menetelmiä


TERVEYDENHUOLLON INTERVENTIOT

käyttäen on mahdollista myös kehittää terveydenhuollon interventioita. GIS-paikkatietokartoitusta käytettiin visualisoitaessa lasten ylipainoisuuden yleisyyttä ja tunnistettaessa sen myötävaikuttavia tekijöitä Texasissa. Kartta osoitti ylipainoisuuden keskittymisen joillekin alueille ja esimerkiksi eri suhteessa jakaantuneet pikaruokalat, ruokakaupat ja viherympäristöt. Karttatiedot kannustivat kehittämään interventioita eri organisaatioiden välisenä yhteistyönä. (Sage ym. 2010.) Myös erilaisia sairauksia poteville ryhmille voidaan suunnata luonnossa toteutettua, ta-

55

voitteellista hyvinvointia edistävää toimintaa (Annerstedt & Währborg 2011). Annerstedtin ja Währborgin (2011) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan on suhteellisen vähän, mutta luotettavaa näyttöä luontoavusteisen terapian vaikuttavuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta käyttää sitä kansanterveydellisesti merkityksellisenä keinona. Tarkempia luonnon ja terveyden välisiä syys-seuraussuhteita selkeyttäviä tutkimuksia kaivattaisiin kuitenkin lisää. Seikkailuterapia erämaisessa luonnossa (Wilderness Adventure Therapy) pohjautuu opettamiseen luontokokemusten kautta, ja sitä on sovellettu erilaisille osallistujaryhmille. Shanahan ym. (2010) kirjallisuuskatsauksen mukaan ensisijaisena seikkailuterapian sovelluksena ovat olleet syrjäytymisuhan alla olevat tai rikoksia tehneet nuoret. Seikkailuterapia osoittautui edistävän myönteisiä käyttäytymismuutoksia ja sosiaalista sopeutumista. Aikaisempi tutkimus toi esille monia sovelluksia, mutta lisäksi perusteluja uudelle mahdollisuudelle käyttää seikkailuterapiaa myös traumaattisen aivovamman saaneiden nuorten kuntouttamisessa. (Shanahan ym. 2010.) Ylipainoisille nuorille järjestetty, ryhmiin perustuva seikkailuterapia luonnossa, osoittautui tehokkaaksi menetelmäksi vaikuttaa ylipainoon sekä myönteiseen minäkuvan kehittymiseen (Jelalian ym. 2006, Lloyd-Richardson ym. 2012). Vaikutukset olivat pitkäaikaisia näkyen kahden vuoden seurannassa (Lloyd-Richardson ym. 2012). Kotona tapahtuva 120 minuuttia kestävä viikoittainen luontoaltistuminen toi myönteisiä vaikutuksia tarkkaavuuden elpymiseen ja keskittymiskykyyn rintasyöpään sairastuneilla naisilla kokeellisen tutkimuksen mukaan (Cimprich & Ronis 2003). Psyykkisesti sairaat henkilöt ko-


56

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

kivat puolestaan parantavaa lohtua (the healing balm effect) luontoon suuntautuneilla ohjatuilla ja ryhmissä toteutetuilla kävelyretkillä, mikä auttoi heitä tuntemaan olonsa paremmaksi monin eri tavoin. Laadullinen, etnografista ja grounded teoria -lähestymistapaa käyttänyt tutkimus lisäsi ymmärrystä siitä, miten ohjattu liikunta jo itsessään fyysisen aktiivisuuden kautta, mutta myös luonnon ja sosiaalisen ympäristön kautta, näyttäytyi myönteisenä, kokonaisvaltaisena kokemuksena. (Priest 2007.) Toisenlaisesta näkökulmasta toteutetun amerikkalaisen projektin tavoitteena oli lisätä maaseudulla asuvien diabetesta sairastavien aikuisten fyysistä aktiivisuutta. Koska ympäristön olosuhteet, kuten puutteelliset kävelytiet, liikenne ja toisaalta kuljetuksen puute, liikuntaohjelmien vähäisyys, mäkisyys sekä sää, ilmoitettiin liikuntaa rajoittaviksi tekijöiksi, järjestettiin kävelyä sisätiloissa, koulujen käytävillä

ja portaikoissa. Ryhmässä pysyttiin, koska siitä koettiin olevan apua painonhallinnassa, kolesterolin alentamisessa, diabeteksen hoitamisessa ja kunnon kohentamisessa. Osallistujat kuvasivat sisätilat turvalliseksi, mukavaksi, edulliseksi ja säältä vapaaksi kävely-ympäristöksi. (Riley-Jacome ym. 2010.) Elämyksellisyydestä, rauhoittavista aistikokemuksista tai elvyttävyydestä ei kuitenkaan ollut mainintoja. Tietoisuutta tulisi lisätä luonnon mahdollistamista ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä sekä hyvinvointia monipuolisesti ylläpitävistä ja edistävistä vaikutuksista, sekä jakaa siitä tietoa elintapaohjauksessa. Erilaisille osallistujaryhmille suunnatut tavoitteelliset toiminnat luonnossa ovat hyvin perusteltavissa luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävällä vaikuttavuudella. 


J O H TO PÄ ÄTÖ KS E T

57

4. JOHTOPÄÄTÖKSET

T

utkimustulokset tukevat yleisesti näkemystä luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävistä vaikutuksista. Kausaalisten syy-seuraussuhteiden todentaminen on kuitenkin vaikeaa, koska muuttujien väliset suhteet ovat monimutkaisia. (ks. myös Lee & Maheswaran 2010.) Terveys ja hyvinvointi ovat käsitteinä laajoja. Monilla tekijöillä on yhteisvaikutusta objektiivisesti mitattavaan tai subjektiiviseen koettuun terveyteen ja hyvinvointiin, ja nämä tekijät vaihtelevat elämänkulun eri vaiheissa. (kuvio 1.) Tutkimustuloksia voitaisiin hyödyntää tehokkaammin käytännön kehittämistyössä. Tarvitaan luonnon terveyttä parantavien vaikutusten laajempaa tiedostamista ja vankkaa yhteistyötä tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja käytännön työntekijöiden välillä eri sektoreilla, erityisesti terveydenhuollon ja ympäristösektorin välillä. (Karjalainen ym. 2010.) Ihmisille tulisi opettaa luontoympäristön huomioimista (Korpela & Ylén 2007). Eri koulutusasteen oppilaitoksien opetussuunnitelmiin tulisi lisätä tähän

aiheeseen liittyviä opintokokonaisuuksia. Tietoisuuden lisäämiseen on pyritty vastaamaan erilaisilla hankkeilla, kuten OpenAir -hankekokonaisuudella. Luontoympäristön monimuotoisuuden, ilmaston lämpenemisen ja ihmisten terveyden sekä hyvinvoinnin väliset yhteydet ovat lisääntyvässä määrin nousseet kansainväliseen keskusteluun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Eurooppalainen tutkimusyhteistyöaloite (Forests, Trees, and Human Health and Well-being: COST action E39), jonka tavoitteena on lisätä tietoutta luonnonympäristön tuottamista terveys ja hyvinvointivaikutuksista Euroopassa kehittämällä yhteistyötä metsä-, terveys-, ympäristö- ja sosiaalitieteiden tutkijoiden välillä. Tavoitteena on yhdistää luontomatkailuun, vapaa-aikaan ja virkistysaktiviteetteihin liittyvää hyvinvointitutkimusta sekä rakentaa siltoja tiedon siirtämiseen tutkimuksen, käytännön ja hallinnon välillä. (COST Action IS1204. Tourism, Wellbeing and Ecosystem Services (TObeWELL) 2012.)


58

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Kirjallisuuskatsauksen pohjalta muodostettiin seuraavia johtopäätöksiä: • Ympäristöterveyden keskustelussa tulisi huomioida luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset, ei kohdistua ainoastaan riskitekijöihin. • Luonto edistää ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia. Merkittävämpää huomion kohdentamista luonnon vaikutuksiin tarvitaan erityisesti terveydenhuollon ja yhdyskuntasuunnittelun organisaatioissa. • Tietoisuutta luonnon vaikutuksista tulisi lisätä ja jakaa tietoa elintapaohjauksessa. • Metsäkylpy edistää terveyttä! Suomesta löytyy runsaasti ”metsäkylpylöitä”. Ajatus on uusi Suomessa, vaikka Japanissa sen vaikutukset tunnetaan jo hyvin. • Eri väestö- ja osallistujaryhmille suunnattuja luontoaktiivisuutta lisääviä menetelmiä tulisi kehittää ja luonto huomioida eri sektoreiden toiminnassa. Erityishuomiota tarvitaan lasten ja ikääntyvien terveyden edistämistyöhön. • Tutkimusten mukaan terveyttä edistää jo pelkästään ikkunasta avautuva näkymä tai luontoaiheiset kuvat. Tätä voitaisiin paremmin hyödyntää esimerkiksi viemällä luontoaihetta julkisiin tiloihin, erityisesti terveydenhuollon yksiköihin. • Monipuoliset luontoalueet lähipuistoista kaukaisempiin erämaihin mahdollistavat monet luontoharrastukset. Jopa lyhytaikainen luonnossa käynti tuottaa terveyshyötyjä. Luonnon virkistyskäytöllä on kansanterveydellistä merkitystä.

• Terveyden tasa-arvo on yleisten strategioiden tavoitteena. Kaikilla täytyisi olla mahdollisuus päästä luontoon. Yhdyskuntasuunnittelulla voidaan vaikuttaa luonnon saavutettavuuteen. • Luonnon tuottamat terveys- ja hyvinvointivaikutukset tulisi huomioida ihmisiin kohdistuvien vaikutusten (IVA) arvioinnin yhteydessä rakennushankkeita suunniteltaessa. Arviointia ei tulisi kohdentaa pelkästään rakennushankkeen suoria haitallisia vaikutuksia, kuten melua ja savua kohtaan, vaan arvioida myös hankkeen takia poistuvia luonnon tuottamia terveyshyötyjä. • Terveydenhuoltolaissa velvoitetaan kuntia seuraamaan kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Tiedon kerääminen luontoympäristön vaikutuksista on perusteltua. Kirjallisuuskatsaukseen pohjautuvaa Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset -kyselylomaketta voidaan hyödyntää tähän tarkoitukseen. Kuntajohto tarvitsee tietoa luonnon terveysvaikutuksista päätöksentekonsa tueksi. Luontoympäristö voidaan huomioida sähköisessä hyvinvointikertomuksessa. • Tutkimukset painottuvat keski-ikäisiin aktiivisiin henkilöihin. Tarvitaan lisää tutkimustietoa ja ymmärrystä eri-ikäisten ihmisten luontokokemuksista ja -vaikutuksista. • Kaupunkiympäristön lähiluontokohteet painottuvat tutkimuksissa. Lisää tutkimustietoa tarvitaan kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Tutkimustuloksia tulisi julkaista tieteellisissä kansainvälisissä julkaisusarjoissa.


J O H TO PÄ ÄTÖ KS E T

• Kokemuksiin perustuvaa subjektiivista tutkimusta sekä objektiivisesti mitattavaa tutkimusta luonnon terveysvaikutuksista tarvitaan lisää. Laadullisia tutkimuksia tarvitaan kuvaamaan ydinkäsitteitä ja ilmiön sisältöä syvällisemmin. Tarvitaan myös interventiotutkimuksia, joissa erilaisten hoidollisten väliintulevien tekijöiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta mitataan. Monitieteisillä tutkimushankkeilla voidaan vastata luontoa koskevaan tiedon tarpeeseen. 

59


LÄHTEET

61

LÄHTEET Agyemang C, van Hooijdonk C, Wendel-Vos W, UjcicVoortman JK, Lindeman E, Stronks K & Droomers M. 2007. Ethnic differences in the effect of environmental stressors on blood pressure and hypertension in the Netherlands. BMC Public Health 7:118. Alperovitch A, Lacombe JM, Hanon O, Dartigues JF, Ritchie K, Ducimetiere P & Tzourio C. 2009. Relationship between blood pressure and outdoor temperature in a large sample of elderly individuals: the Three-City study. Arch Intern Med 169(1):75-80. American Academy of Pediatrics. 2011. ADHD: Clinical practice guideline for the diagnosis, evaluation, and treatment of attention-deficit/hyperactivity disorder in children and adolescents. Pediatrics 128(5):1-17. DOI: 10.1542/peds.2011-2654. Annerstedt M & Währborg. 2011. Nature-assisted therapy: Systematic review of controlled and observational studies. Scandinavian Journal of Public Health 39:371-388. Balmford A, Beresford J, Green J, Naidoo R, Walpole M & Manica A. 2009. A global perspective on trends in nature-based tourism. Plos Biology 7(6):e1000144. Barton J. & Pretty J. 2010. What is the best dose of nature and green exercise for improving mental health? A multi-study analysis. Environ. Sci.Technol 44:3947-3955. Barton H & Grant M. 2012. Urban planning for healthy cities: A review of the progress of the European

Healthy Cities Programme. To be published in Journal of Urban Health. ISSN 1099-3460 [In Press]. Batt-Rawden KB & Tellnes G. 2005. Nature-culturehealth activities as a method of rehabilitation: an evaluation of participants’ health, quality of life and function. International Journal of Rehabilitation Research 28:175-180. Bedimo-Rung A, Mowen AJ & Cohen DA. 2005. The significance of parks to physical activity and public health. American Journal of Preventive Medicine 28:159-168. Berger B, Pargman D & Weinberg RS. 2002. Foundations of exercise psychology, Fitness Information Technology: Morgantown. Berman MG, Jonides J & Kaplan S. 2008. The cognitive benefits of interacting with nature. Psychological Science 19(12):1207-1212. Björk J, Albin M, Grahn P, Jacobsson H, Ardö J, Wadbro J, Östergren P-O & Skärbäck E. 2008. Recreational values of the natural environment in relation to neighbourhood satisfaction, physical activity, obesity and wellbeing. J Epidemiol Community Health 62:e2. Bowler DE, Buyung-Ali LM, Knight TM & Pullin AS. 2010. A systematic review of evidence for the added benefits to health of exposure to natural environments. BMC Public Health 10:456.


62

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Bratman GN, Hamilton JP & Daily GC. 2012. The impacts of nature experience on human cognitive function and mental health. Annals of the New York Academy of Science. 1249:118-136. Cervinka R, Röderer K & Hefler E. 2012. Are nature lovers happy? On various indicators of well-being and connectedness with nature. Journal of Health Psychology 17(3):379-388. Cimprich B & Ronis DL. 2003. An environmental intervention to restore attention in women with newly diagnosed breast cancer. Cancer Nursing 26(4):284-292. Cheng A, Kruger L & Daniels S. 2003. ‘Place’ as an integrating concept in natural resource politics: propositions for a social science research agenda. Soc. Nat. Resources 16(2):87-104. Cohen DA, McKenzie TL, Sehgal A, Williamson S, Golinelli D & Lurie N. 2007. Contribution of public parks to physical activity. American Journal of Public Health 97(3):509-514. Cole DN & Hall TE. 2010. Experiencing the restorative components of wilderness environments: Does congestion interfere and does length of exposure matter? Environment and Behavior 42(6):806-823. Coles RW & Bussey SC. 2000. Urban forest landscapes in the UK: progressing the social agenda. Landscape and Urban Planning 52:181-188. Coles R & Caserio M. 2001. Social criteria for the evaluation and development of urban green spaces. URGE-Development of Urban green spaces to improve the quality of life in cities and urban regions. Project deliverable 7. Saatavana http://www. urge-project.ufz.de/PDF/D7_Social_Report.pdf. [29.10.2012]. Comber A, Brunsdon C & Green E. 2008. Using GIS-based network analysis to determine urban greenspace accessibility for different ethnic and religious groups. Landscape and Urban Planning 86(1):103-114. Connell BR, Sanford JA & Lewis D. 2007. Therapeutic effects of an outdoor activity program on nursing home residents with dementia. Journal of Housing for the Elderly 21(3-4):194-209. Coombes E, Jones AP & Hillsdon M. 2010. The relationship of physical activity and overweight to objectively measured green space accessibility and use. Social Science & Medicine 70:816-822.

Coon JT, Boddy K, Stein K, Whear R, Barton J & Depledge H. 2011. Does participating in physical activity in outdoor natural environments have a greater effect on physical and mental wellbeing than physical activity indoors? A systematic review. Environmental science & Technology 45:1761-1772. Cooper HM. 1989. Integrating research. A guide for literature reviews. 2nd ed, Sage Publications, Newbury Park, California. COST Action E39. Forests, Trees and Human Health and Well-being. Saatavana http://www.cost.eu/domains_actions/fps/Actions/E39. COST Action IS1204. Tourism, Wellbeing and Ecosystem Services (TObeWELL) 2012. Saatavana http://www. cost.eu/domains_actions/isch/Actions/IS1204. Cummins S & Fagg J. 2012. Does greener mean thinner? Associations between neighbourhood greenspace and weight status among adults in England. International Journal of Obesity. 36:1108-1113. Dadvand P, de Nazelle A, Figueras F, Basagana X, Su J, Amoly E, Jerrett M, Vrijheid M, Sunyer J & Nieuwenhuijsen MJ. 2011. Green space, health inequality, and pregnancy. Environment International. 40:110-105. Dadvand P, de Nazelle A, Triguero-Mas M, Schembari A, Cirach M, Amoly E, Figueras F, Basagana X, Ostro B & Nieuwenhuijsen M. 2012a. Surrounding greenness and exposure to air pollution during pregnancy: An analysis of personal monitoring data. Environmental Health Perspectives 120(9):1286-1290. Dadvand P, de Nazelle A, Figueras F, Basagana X, Su J, Amoly E, Jerrett M, Vrijheid M, Sunyer J & Nieuwenhuijsen MJ. 2012. Green space, health inequality and pregnancy. Environment International 40:110-115. De Amici D, Gasparoni A, Chirico G, Ceriana P, Bartoli A, Ramajoli I, et al. 2000. Natural killer cell activity and delivery: possible influence of cortisol and anesthetic agents. A study on newborn cord blood. Biol Neonate. 78(1):70–2. de Vries S, Verheij RA, Groenewegen P & Spreeuwenberg p. 2003. Natural environments – healthy environments? An exploratory analysis of the relationship between green space and health. Environment and Planning A 35(10):1717-1731. de Vries SI, Bakker I, van Mechelen W & HopmanRock M. 2007. Determinants of activity-friendly neighborhoods for children: results from the SPACE study. The science of Health Promotion 21(4) supplement:312-316.


LÄHTEET

Diette GB, Lechtzin N, Haponik E, Devrotes A & Rubin HR. 2003. Distraction therapy with nature sights and sounds reduces pain during flexible bronchoscopy. A complementary approach to routine analgesia. Chest 123:941-948. Donovan GH, Michael YL, Butry DT, Sullivan AD & Chase JM. 2011. Urban trees and the risk of poor birth outcomes. Health Place 17(1):390-393. Duggan S, Blackman T, Martyr A & Van Schaik P. 2008. The impact of early dementia on outdoor life: A ‘shrinking world’? Dementia 7:191-204. Durazo EM, Jones MR, Wallace SP, Van Arsdale J, Aydin M & Stewart C. 2011. The health status and unique health challenges of rural older adults in California. Health Policy Brief. UCLA Center for Health Policy Research. Edwards DG, Roy MS & Prasad RY. 2008. Wave reflection augments central systolic and pulse pressures during facial cooling. American Journal of Physiology - Heart and Circulatory Physiology 2008, 294:H2535-H2539. Ellaway A, Macintyre S & Bonnefoy X. 2005. Graffiti, greenery, and obesity in adults: secondary analysis of European cross sectional survey. BMJ 331:611-612. Eskelinen O. 1979. Pyynikin ulkoilualue; Tutkimus erään metsäisen ulkoilualueen luonnonympäristön hyvinvointitekijöistä. Silva Fennica 13(2): 146-151. Estabrooks P, Lee R & Gyurcsik N. 2003. Resources for physical activity participation: does availability and accessibility differ by neighbourhood socioeconomic status? Annals of Behavioral Medicine 25:100-104. Evans D. 2008. Overview of Methods. Teoksessa: Reviewing Research Evidence for Nursing Practice: Systematic Reviews, 137–148. Toim. Christine Webb & Brenda Ross. Oxford: Blackwell Publishing. Evans GW & McCoy JM. 1998. When buildings don’t work: The role of architecture in human health. Journal of Environmental Psychology 18:85-94. Faber Taylor A & Kuo FE. 2009. Children with attention deficits concentrate better after walk in the park. Journal of Attention Dissorders 12:402-409. Fegg MJ, Kramer M, Bausewein C & Borasio GD. 2007. Meaning in life in the Federal Republic of Germany: results of a representative survey with the schedule for meaning in life evaluation (SMiLE). Health and Quality of Life Outcomes 5:59. doi:10.1186/14777525-5-59.

63

Felsten G. 2009. Where to take a study break on the college campus: An attention restoration theory perspective. Journal of Environmental Psychology 29:160-167. Ferri CP, Prince M, Brayne C, Brodarty H, Fratiglioni L, Ganguli M, Hall K & Hasegawa K. 2005. Global prevalence of dementia: A Delphi consensus study. The Lancet 366:2112-2117. Flory JD, Manuck SB, Matthews KA & Muldoon MF. 2004. Serotonenergic function in CNS as associated with daily ratings of positive mood. Psychiatry Res 29:11-19. Frank L, Kerr J, Chapman J & Sallis J. 2007. Urban form relationships with walk trip frequency and distance among youth. The Science of Health Promotion. 21(4) supplement. Gilchrist K. 2011. Promoting wellbeing through environment: the role of urban forestry. Trees, people and the built environment. The ICF Urban Trees Research Conference Parallel session 1b: promoting green networks and human wellbeing. Saatavana: http://www.forestry.gov.uk/pdf/FCRP017.pdf/$file/ FCRP017.pdf [21.11.2012]. Gopinath B, Hardy LL, Baur LA, Burlutsky G & Mitchell P. 2012. Physical activity and sedentary behavior and health-related quality of life in adolescents. Pediatrics 130:e167-e174. Grahn P, Stigsdotter UA & Berggren-Bärring A-M. 2005. Green structure and urban planning. Final report of COST Action C11. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities :240-248. Grassmann J, Hippeli S, Vollmann R & Elstner EF. 2003. Antioxidative properties of the essential oil from Pinus Mugo. J Agric Food Chem 51:7576-7582. Gulwadi GB. 2006. Seeking restorative experiences: elementary school teachers’ choice for places that enable coping with stress. Environment and Behavior 38(4):503-520. Han K-T. 2010. En exploration of relationships among the responses to natural scenes: scenic beauty, preference, and restoration. Environment and Behavior 42:243-270. Hanski I, von Hertzen L, Fyhrquist N, Koskinen K, Torppa K, Laatikainen T, Karisola P, Auvinen P, Paulin L, Mäkelä MJ, Vartiainen E, Kosunen TU, Alenius H & Haahtela T. 2012. Environmental biodiversity, human microbiota, and allergy are interrelated. Pro-


64

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

ceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 109(21):8334-8339. Hartig T, Evans GW, Jamner LD, Davis DS & Gärling T. 2003. Tracking restoration in natural and urban field settings. Journal of Environmental Psychology 23:109-123. Haubenhofer DK, Elings M, Hassink J & Hine RE. 2010. The development of green care in Western European countries. Explore 6:106-111. Hauru K, Lehvävirta S, Korpela K & Kotze DJ. 2012. Closure of view to the urban matrix has positive effects on perceived restorativeness in urban forests in Helsinki, Finland. Landscape and Urban Planning 107:361-369. Herzog TR, Chen HC & Primeau JS. 2002. Perception of the restorative potential of natural and other settings. Journal of Environmental Psychology 22:295-306. Huber M, Knottnerus JA, Green L, van der Horst H, Jadad AR, Kromhout D, Leonard B, Lorig K, Loureiro MI, van der Meer JWM, Schnabel P, Smith R, van Weel C & Smid H. 2011. How should we define health? BMJ 343:d4163. Imai K, Matsuyama S, Miyake S, Suga K & Nakachi K. 2000. Natural cytotoxic activity of peripheralblood lymphocytes and cancer incidence: an 11year follow-up study of a general population. Lancet 356:1795–1799. The Japan Times. 2008. “Forest therapy” taking root. Researchers find that a simple stroll among trees has real benefits. Jelalian E, Mehlenbeck R, Lloyd-Richardson EE, Birmaher V & Wing RR. 2006. ‘Adventure therapy’ combined with cognitive-behavioral treatment for overweight adolescents. International Journal of Obesity 30:31-39. Juutinen A. 2012. Metsien monikäyttöä voidaan arvottaa. Päättäjien metsäakatemian vuosikirja 2011. Heikkinen A, Hänninen H & Antila E (toim.) Suomen metsäyhdistys, Libris Oy. Kaczynski AT & Henderson KA. 2007. Environmental Correlates of Physical Activity: A Review of Evidence about Parks and Recreation. Leis Sci 29(4):315–354. Kahn PH. Jr, Friedman B, Gill B, Hagman J, Severson RL, Freier NG, Feldman EN, Carriére S & Stolyar A. 2008. A plasma display window?- The shifting baseline problem in a technologically mediated natural world. Journal of Environmental Psychology 28:192-199.

Kaplan R. 1993. The role of nature in the context of the workplace. Landscape and Urban Planning 26:193-201. Kaplan R. & Kaplan S. 1989. The experience of nature. A psychological perspective. Cambridge: Cambridge University Press. Kaplan R. 2001. The nature of the view from home – psychological benefits. Environment and Behavior 33:507-542. Kaplan R. & Kaplan S. 2011. Well-being, reasonableness, and the natural environment. Applied Psychology: Health and Well-being 3(3):304-321. Karjalainen E, Sarjala T & Raitio H. 2010. Promoting human health through forests: overview and major challenges. Environ Health Prev Med 15:1-8. Kettunen A. 2008. Kurjenrahkan kansallispuiston kävijöiden virkistyskokemukset subjektiivisen hyvinvoinnin tuottajina. Pro gradu -tutkielma, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto. Kim HS. 2000. The nature of theoretical thinking in nursing. Second edition New York: Springer Publishing Company. Korhonen M. 2011. Evon retkeilyalueen kävijätutkimus 2010. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 153. Korpela K & Hartig T. 1996. Restorative qualities of favorite places. Journal of Environmental Psychology 16(3):221-233. Korpela K, Kyttä M & Hartig T. 2002. Restorative experience, self-regulation, and children’s place preferences. Journal of Environmental Psychology 22(4): 387-398. Korpela K & Ylèn M. 2007. Perceived health is associated with visiting natural favourite places in the vicinity. Health & Place 13:138-151. Korpela KM, Ylén M, Tyrväinen L & Silvennoinen H. 2008. Determinants of restorative experiences in everyday favorite places. Health & Place 14:636-652. Korpela KM & Ylén M. 2009. Effectiveness of favoriteplace prescriptions. A field experiment. Am J Prev Med 36(5):435-438. Korpela KM, Ylén M, Tyrväinen L & Silvennoinen H. 2010. Favorite green, waterside and urban environments, restorative experiences and perceived health in Finland. Health Promotion International 25(2):200-209. Kuo FE, Bacaicoa M & Sullivan WC. 1998. Transforming inner-city landscapes: Trees, sense of safety, and preference. Environment and Behavior 30:28-59.


LÄHTEET

Kuo FE. 2001. Coping with poverty: impacts of environment and attention in the inner city. Environment and Behavior 33:5-34. Kuo FE & Sullivan WC. 2001a. Aggression and violence in the inner city: effects of environment via mental fatigue. Environment and Behavior 33:543-571. Kuo FE & Sullivan WC. 2001b. Environment and crime in the inner city: Does vegetation reduce crime? Environment and Behavior 33(3):343-367. Kuo FE & Taylor AF. 2004. A potential natural treatment for attention-deficit/hyperactivity disorder: evidence from a national study. Research and Practice 94(9):1580-1586. Kyttä M & Johansson M. 2012. Kuumakuntien kyselyn tuloksia. Mapita, yhteistyössä Erikson Oy, Etuovi.com. Saatavana http://www.eriarc.fi/laatuasuminen/asukaskyselyn_tulokset_20120304.pdf. [9.11.2012]. Lachowycz K & Jones AP. 2011. Greenspace and obesity: a systematic review of the evidence. Obesity reviews 12:e183-e189. Largo-Wight E, Chen WW, Dodd V & Weiler R. 2011. Healthy Workplaces: The effects of nature contact at work on employee stress and health. Public Health Reports 126:124-130. Laukkanen R. 2010. Luontoliikunta ja terveys – kooste luonnon ja luontoliikunnan terveysvaikutuksista perustuen valikoituihin tieteellisiin tutkimuksiin. Suomen latu. Laumann K, Gärling T & Stormark KM. 2003. Selective attention and heart rate responses to natural and urban environments. Journal of Environmental Psychology 23:125-134. Laurén K. 2009. Metsä arkisen hyvinvoinnin lähteenä naisten kertomuksissa. Alue ja ympäristö 38 (2):13-24. Leather P, Pyrgas M, Beale D & Lawrence C. 1998. Windows in the workplace: sunlight, view and occupational stress. Environment and Behavior 30(6):739-762. Lee J, Scott D & Floyd MF. 2001. Structural inequalities in outdoor recreation participation: a multiple hierarchy stratification perspective. J Leisure Res 33:427-449. Lee J, Park B-J, Tsunetsugu Y, Kagawa T & Miyazaki Y. 2009. Restorative effects of viewing real forest landscapes, based on a comparison with urban landscapes. Scandinavian Journal of Forest Research 24:227-234. Lee ACK & Maheswaran R. 2010. The health benefits of urban green spaces: a review of the evidence. Journal of Public Health 33(2)212-222.

65

Lemieux CL, Eagles PFJ, Slocombe DS, Doherty ST, Elliott SJ & Mock SE. 2012. Human health and well-being motivations and benefits associated with protected area experiences: an opportunity for transforming policy and management in Canada. Parks The International Journal of Protected Areas and Conservation 18.1:71-85. Leyden KM. 2003. Social capital and the built environment: the importance of walkable neighbourhoods. American Journal of Public Health 93(9):1546-1551. Li Q, Nakadai A, Matsushima H, Miyazaki Y, Krensky AM, Kawada T & Morimoto K. 2006. Phytoncides (Wood Essential Oils) induce human natural killer cell activity. Immunopharmacology and Immunotoxicology 28:319-333. Li Q, Morimoto K, Nakadai A, Inagaki H, Katsumata M, Shimizu T, et al. 2007. Forest bathing enhances human natural killer activity and expression of anti-cancer proteins. Int J Immunopathol Pharmacol. 20(2):3–8. Li Q, Morimoto K, Kobayashi M, Inagaki H, Katsumata M, Hirata Y, et al. 2008a. A forest bathing trip increases human natural killer activity and expression of anti-cancer proteins in female subjects. J Biol Regul Homeost Agents. 22(1):45–55. Li Q, Morimoto K, Kobayashi M, Inagaki H, Katsumata M, Hirata Y, et al. 2008b. Visiting a forest, but not a city, increases human natural killer activity and expression of anti-cancer proteins. Int J Immunopathol Pharmacol. 21(1):117–27. Li Q. Effect of forest bathing trips on human immune function. 2010. Environ Health Prev Med 15:9-17. Li Q, Kobayashi M, Inagaki H, Hirata Y, Li YJ, Hirata K, Shimizu T, Suzuki H, Katsumata M, Wakayama Y, Kawada T, Ohira T, Matsui N, Kagawa T. 2010. A day trip to a forest park increases human natural killer activity and the expression of anti-cancer proteins in male subjects. J Biol Regul Homeost Agents 24(2):157-165. Lloyd-Richardson EE, Jelalian E, Sato AF, Hart CN, Mehlenbeck R & Wing RR. 2012. Two-year follow-up of an adolescent behavioral weight control intervention. Pediatrics 130:e281-e288. Louv R. 2008. Last child in the woods. Chapel Hill (NC): Algonquin Press. Maas J, Verheij RA, Groenewegen P, de Vries & Speeuwenberg P. 2006. Green space, urbanity, and


66

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

health: how strong is the relation? J Epidemiol Health 60:587-592. Maas J & Verheij RA. 2007. Are health benefits of physical activity in natural environments used in primary care by general practitioners in The Netherlands? Urban Forestry & Urban Greening 6:227-233. Maas J, Verheij RA, Speeuwenberg P & Groenewegen P. 2008. Physical activity as a possible mechanism behind the relationship between green space and health: A multilevel analysis. BMC Public Health 8:206. Maas J, Verheij RA, de Vries S, Speeuwenberg P, Schellevis FG & Groenewegen P. 2009a. Morbidity is related to a green living environment. J Epidemiol Community Health 63:967-973. Maas J, van Dillen SME, Verheij RA & Groenewegen PP. 2009b. Social contacts as a possible mechanism behind the relation between green space and health. Health & Place 15:586-595. Mao G-X, Cao Y-B, Lan X-G, He Z-H, Chen Z-M, Wang Y-Z, Hu X-L, Lv Y-D, Wang G-F & Yan J. 2012. Therapeutic effect of forest bathing on human hypertension in the elderly. Journal of Cardiology (in press), http://dx.doi.org/10.1016/j.jjcc.2012.08.003. Maller C, Townsend M, St Leger L, Henderson-Wilson C, Pryor A, Prosser L, Moore M. 2008. Healthy parks, healthy people. The health benefits of contact with nature in a park context. A review of relevant literature. 2nd edition. Deakin University, Burwood, Melbourne. Saatavana http://parkweb.vic.gov.au/__ data/assets/pdf_file/0018/313821/HPHP-deakinliterature-review.pdf. [8.10.2012]. Matsuoka RH. 2010. Student performance and high school landscapes: examining the links. Landscape and Community Health. 63:967-973. Mayer FS & Cynthia MF. 2004. The connectedness to nature scale: A measure of individuals´ feeling in community with nature. Journal of Environmental Psychology 24:503-515. McCurdy LE, Winterbottom KE, Mehta SS, Roberts JR. 2010. Using nature and outdoor activity to improve children’s health. Curr Probl Pediatr Adolesc Health Care 5:102-117. Mertes J & Hall J. 1996. Park, recreation, open space and greenway guidelines. Ashburn, VA: National Recreation and Park Association. Metsähallitus. 2012. Kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja eräiden muiden suojelu- ja virkistysalue-

iden kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset vaikutukset vuonna 2011. Saatavana http://www. metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Eraasiatjaretkeily/Virkistyskaytonsuunnittelu/suojelualueidenmerkityspaikallistaloudelle/Documents/Ptvaikutukset2011.pdf. Metsähallituksen kävijätutkimukset. Saatavana http:// www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Eraasiatjaretkeily/Asiakastieto/Suojelujaretkeilyalueidenkavijatutkimukset/Sivut/Suojelujaretkeilyalueidenkavijatutkimuksetyhtenaisellatavalla.aspx. Milligan C & Bingley A. 2007. Restorative places or scary spaces? The impact of woodland on the mental wellbeing of young adults. Health & Place 13:799-811. Mitchell R & Popham F. 2007. Greenspace, urbanity and health: relationships in England. Evidence based public health policy and practice. J Epidemiol Community Health 61:681-683. Mitchell R & Popham F. 2008. Effect of exposure to natural environment on health inequalities: an observational population study. Lancet 372:1655-1660. Mitchell R, Astell-Burt T & Richardson E. 2011. A comparison of green space indicators for epidemiological research. J Epidemiol Community Health 65:853-858. Miyazaki Y, MorikawaT & Yamamoto N. 1999. Effect of wooden odoriferous substances on humans. J Physiol Anthropol Appl Hum Sci 18:189. Morancho AB. 2003. A hedonic valuation of urban green areas. Landscape and Urban Planning 66:34-41. Morita E, Fukuda S, Nagano J, Hamajima N, Yamamoto H, Iwai Y, Nakashima T, Ohira H & Shirakawa T. 2007. Psychological effects of forest environments on healthy adults: Shinrin-yoku (forest-air bathing, walking) as a possible method of stress reduction. Public Health 121:54-63. Morris J & O’Brien. 2011. Encouraging healthy outdoor activity amongst under-represented groups: An evaluation of the Active England woodland projects. Urban Forestry & Urban Greening 10:323-333. Mowen A, Orsega-Smith E, Payne L, Ainsworth B & Godbey G. 2007. The role of park proximity and social support in shaping park visitation, physical activity, and perceived health among older adults. Journal of Physical activity and Health 4:167-179. Mytton OT, Townsend N, Rutter H & Foster C. 2012. Green space and physical activity: An observational study using Health Survey for England data. Health & Place 18:1034-1041.


LÄHTEET

Nasar JL. 1998. The evaluative image of the city. Thousand Oaks, CA: Sage. Newell PB. 1997. A cross-cultural examination of favourite places. Environment and Behavior 29:495-514. Nielsen TS & Hansen KB. 2007. Do green areas affect health? Results from a Danish survey on the use of green areas and health indicators. Health & Place 13:839-850. Nisbet EKL, Zelenski JM & Murphy SA. 2009. The nature relatedness scale: Linking individuals’ connection with nature to environmental concern and behavior. Environmental and Behavior 41(5):715-740. Nisbet EK, Zelenski JM & Murphy SA. 2011. Happiness is in our nature: Exploring nature relatedness as a contributor to subjective well-being. J Happiness Stud 12:303-322. Nix GA, Ryan RM, Manly JB & Deci EL. 1999. Revitalization through self-regulation: the effects of autonomous and controlled motivation on happiness and vitality. Journal of Experimental Social Psychology 35:266-284. O’Brien EA. 2005. Publics and woodlands in England: well-being, local identity, social learning, conflict and management. Forestry 78(4):321-336. Ohtsuka Y, Yabunaka N & Takayama S. 1998. Shrinrinyoku (forest-air bathing and walking) effectively decreases blood glucose levels in diabetic patients. Int J Biometeorol. 41:125-127. Olshansky SJ, Douglas JP, Hershow RC, Layden J, Carnes BA, Brody J, Hayflick L, Butler RN, Allison DB & Ludwig DS. 2005. A potential decline in life expectancy in the United States in the 21st century. N Engl J Med 352:1138-1145. Orsega-Smith E, Mowen AJ, Payne LL & Godbey G. 2004. The interaction of stress and park use on psycho-physiological health in older adults. Journal of Leisure Research 36(2):232-256. Otto D, Tylka K & Erickson S. 2012. Economic Value of Outdoor Recreation Activities in Iowa. Saatavana http://www.card.iastate.edu/environment/items/ DNR-AmenityRevised_9-25-12.pdf. [24.10.2012]. Ottosson J & Grahn P. 2008. The role of natural settings in crisis rehabilitation: how does the level of crisis influence the response to experiences of nature with regard to measures of rehabilitation? Landscape Res. 33:51-70. Owen N, Humpel N, Leslie E, Bauman A & Sallis JF.2004. Understanding environmental influences on walking:

67

Review and research agenda. Am J Prev Med 2004, 27(1):67–76. Paoletti E, Bardelli T, Biovannini G & Pecchioli L. 2011. Air quality impact of an urban park over time. Procedia Environ Sci 4:10-16. Parra DC, McKenzie TL, Ribeiro IC, Ferreira Hino AA, Dreisinger M, Coniglio K, Munk M, Brownson RC, Pratt M, Hoehner CM & Simoes EJ. 2010. Assessing physical activity in public parks in Brazil using systematic observation. Research and Practice 100(8):1420-1426. Park B-J, Tsunetsugu Y, Kasetani T, Kagawa T & Miyazaki Y. 2010. The physiological effects of Shinrin-yoku (taking in the forest atmosphere of forest bathing): evidence from field experiments in 24 forests across Japan. Environ Health Prev Med 15:18-26. Park B-J, Furuya K, Kasetani T, Takayama N, Kagawa T & Miyazaki Y. 2011. Relationship between psychological responses and physical environments in forest settings. Landscape and Urban Planning 102:24-32. Parks for People, Trust for Public Land. 2012. Saatavana http://www.tpl.org/what-we-do/initiatives/parksfor-people/.[29.10.2012]. Pate R, Pratt M, Blair SN, Haskell WL, Macere CA, Bouchard C, Buchner D, Ettinger W, Heath GW, King AC, Kriska A, Leon AS, Marcus BH, Morris J, Paffenbarger Jr RS, Patric K, Pollock ML, Rippe JM, Sallis J & Wilmore JH. 1995. Physical activity and public health: a recommendation from the Centers for Disease Control and Prevention and the American College of Sports Medicine. Journal of the American Medical Association 273:402-407. Payne LL, Orsega-Smith E, Roy M & Godbey GC. 2005. Local park use and personal health among older adults: an exploratory study. Journal of Park and Recreation Administration 23(2):1-20. PEER, Partnership for European Environmental Research. 2012. A spatial assessment of ecosystem services in Europe: Methods, case studies and policy analysis -phase 2. Saatavana http://www.peer.eu/fileadmin/user_upload/publications/PEER_report_4_ phase_2_fullversion.pdf. [8.11.2012]. Pennebaker JW & Lightner JM. 1980. Competition of internal and external information in an exercise setting. Journal of Personality and Social Psychology 39:165-174. Pereira G, Foster S, Martin K, Christian H, Boruff BJ, Knuiman M & Giles-Corti B. 2012. The association


68

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

between neighborhood greenness and cardiovascular disease: an observational study. BMC Public Health 12:466. Pergams ORW & Zaradic PA. 2008. Evidence for a fundamental and pervasive shift away from nature-based recreation. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 105(7):2295-2300. Pinder R, Kessel A, Green J & Grundy C. 2009. Exploring perceptions of health and the environment: A qualitative study of Thames Chase Community forest. Health & place 15:349-356. Pietilä A-M, Halkoaho A, Matveinen M, Länsimies-Antikainen H, Häggman-Laitila A & Kangasniemi M. 2013. Terveyden tasa-arvo ohjaavana periaatteena: arvotyöskentelystä toimintojen suuntaamiseen terveyden edistämisessä. Tutkiva hoitotyö 11(1):35-43. Pohl SL, Borrie WT, Patterson ME. 2000. Women, Wilderness, and Everyday Life: A documentation of the connection between wilderness recreation and women’s everyday lives. Journal of Leisure Research 32(4):415-434. Pretty J, Peacock J, Sellens M, Griffin M. 2005. The mental and physical outcomes of green exercise. International Journal of Environmental Health Research. 15(5):319-337. Pretty J, Peacock J, Hine R, Sellens M, South N & Griffin M. 2007. Green exercise in the UK countryside: effects on health and psychological well-being, and implications for policy and planning. Journal of Environmental Planning and Management 50:211-231. Priest P. 2007. The healing balm effect: using a walking group to feel better. J Health Psychol 12:36-52. Prättälä R, Koskinen S, Martelin T, Lahelma E, Sihto M & Palosuo H. 2007. Terveyserot ja niiden kaventamisen haaste. (toim.) Palosuo H, Koskinen S, Lahelma E, Prättälä R, Martelin T, Ostamo A, Keskimäki I, Sihto M, Talala K, Hyvönen E & Linnanmäki E. Terveyden eriarvoisuus Suomessa. sosioekonomisten terveyserojen muutokset 1980-2005. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:23. Rantakokko M, Manty M, Iwarsson S, Törmäkangas T, Leinonen R, Heikkinen E, Rantanen T. 2009. Fear of moving outdoors and development of outdoor walking difficulty in older people. Journal of the American Geriatrics Society 57(4):634-640. Rauhala L. 2005. Ihmiskäsitys ihmistyössä. 4. painos, Helsinki: Yliopistopaino.

Richardson E, Pearce J, Mitchell R, Day P & Kingham S. 2010. The association between green space and cause-specific mortality in urban New Zealand: an ecological analysis of green space utility. BMC Public Health 10:240. Richardson EA & Mitchell R. 2010. Gender differences in relationships between urban green space and health in the United Kingdom. Social Science & Medicine 71:568-575. Richardson EA, Mitchell R, Hartig T, de Vries S, AstellBurt T & Frumkin H. 2012. Green cities and health: a question of scale? J Epidemiol Community Health 66:160-165. Riley-Jacome M, Gallant MP, Fisher BD, Gotcsik FS & Strogatz DS. 2010. Enhancing community capacity to support physical activity: the development of a community-based indoor-outdoor walking program. J Primary Prevent 31:85-95. Ryan RL. 2005. Exploring the effects of environmental experience on attachment to urban natural areas. Environment and Behavior 37:3-42. Roemmich JN, Epstein LH, Raja S, Yin L, Robinson J & Winiewicz D. 2006. Association of access to parks and recreational facilities with the physical activity of young children. Preventive Medicine 43:437-441. Ryan RM & Frederick C. 1997. On energy, personality, and health: subjective vitality as a dynamic reflection of well-being. Journal of Personality 65:529-565. Sage WM, Balthazar M, Kelder S, Millea S, Pont S & Rao M. 2010. Mapping data shape community responses to childhood obesity. Health Affairs 29(3):498-502. Salminen A. 2011. Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hallintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja. Opetusjulkaisuja 62. Julkisjohtaminen 4. Saatavana http:// www.uwasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476349-3.pdf. [12.9.2012]. Salonen K. 2010. Mielen luonto. Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Green spot, Helsinki. Schultz PW & Tabanico JJ. 2007. Self, identity, and the natural environment: Exploring implicit connections with nature. Journal of Applied Social Psychology 37(6):1219-1247. Scully D, Kremer J, Meade MM, Graham R & Dudgeon K. 1998. Physical exercise and psychological wellbeing: a critical review. British Journal of Sports and Medicine 32:111-120.


LÄHTEET

Shaffer GS & Anderson LM. 1985. Perceptions of the security and attractiveness of urban parking lots. Journal of Environmental Psychology 5:311-323. Shanahan L, Mcallister L & Curtin M. 2010. Wilderness adventure therapy and cognitive rehabilitation: Joining forces for youth with TBI. Brain injury 23(1314):1054-1064. Shin WS. 2007. The influence of forest view through a window on job satisfaction and job stress. Scandinavian Journal of Forest Research 22:248-253. Shin WS, Yeoun PS, Yoo RW & Shin CS. 2010. Forest experience and psychological health benefits: the state of the art and future prospect in Korea. Environmental Health and Preventive Medicine 15:38–47. Sievänen T. (toim.) 2010. Luontomatkailun, luonnontuotealan, virkistyskäytön ja metsäkulttuurin seurantamittarit. Saatavana http://www.metla.fi/julkaisut/ workingpapers/2010/mwp152.htm.[12.9.2012]. Sievänen T. & Neuvonen M. 2011. Luonnon virkistyskäytön kysyntä 2010 ja kysynnän muutos. Sievänen T & Neuvonen M. (toim.) Luonnon virkistyskäyttö 2010. Metlan työraportteja 212. Saatavana http://www. metla.fi/julkaisut/workingpapers/2011/mwp212. htm.[29.10.2012]. Siikamäki J. 2011. Contributions of the US state park system to nature recreation. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 108(34):14031-14036. Silvennoinen M. 1992. Metsä vai kaupunki: Näkökulmia luontoliikunnan pedagogiikalle. Lyytinen T. & Vuolle P. (Toim.) ihminen-luonto-liikunta. Liikunnan & kansanterveyden julkaisuja 81, Jyväskylä. Simula M. 2012. Luonnossa liikkumisen kulttuuriset representaatiot. Diskurssianalyysi suomalaisten luonnossa liikkumista käsittelevistä haastatteluista. Studies in sport, physical education and health 182. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä. Sjögren K & Stjernberg L 2010. A gender perspective on factors that influence outdoor recreational physical activity among the elderly. BMC Geriatrics 10:34. Soini K, Ilmarinen K, Yli-Viikari A & Kirveennummi A. 2011. Green care sosiaalisena innovaationa suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Yhteiskuntapolitiikka 76(3):320-331. Sosiaali- ja terveysministeriö.2008. Valtioneuvoston periaatepäätös, Terveyttä edistävän liikunnan ja ra-

69

vinnon kehittämislinjoista. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2008:10. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2010. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Smith MP & Guarnizo LE. 2009. Global mobility, shifting borders, and urban citizenship. Tijdschr Econ Soc Geogr 100(5):610-622. Staats H, Kieviet A & Hartig T. 2003. Where to recover from attentional fatigue: an expectancy-value analysis of environmental preference. Journal of Environmental Psychology 23(2):147-157. Staats H & Hartig T. 2004. Alone or with a friend: A social context for psychological restoration and environmental preferences. Journal of Environmental Psychology 24:199-211. Su JG, Jerrett M, de Nazelle A & Wolch J. 2011. Does exposure to air pollution in urban parks have socioeconomic, racial, or ethnic gradients? Environ Res 111(3):319-328. Suda R, Yamaguchi M, Hatakeyama E, Kikuchi T, Miyazaki Y & Sato M. 2001. Effect of visual stimulation by natural scenery on central and autonomic nervous systems. 1. In the case of good correlation between sensory evaluation and physiological response. J Physiol Anthropol Appl Hum Sci 20(5):303. Sugiyama T, Leslie E, Giles-Corti B & Owen N. 2008. Associations of neighbourhood greenness with physical and mental health: do walking, social coherence and local social interaction explain the relationships? J Epidemiol Community Health 2008, 62(5):e9. Sugiyama T, Francis J, Middleton NJ, Owen N & GilesCorti B.2010. Associations between recreational walking and attractiveness, size, and proximity of neighborhood open spaces. Am J Public Health 100(9):1752. Sullivan WC, Kuo FE & Depooter SF. 2004. The fruit of urban nature: vital neighborhood spaces. Environ Behav 36:678-700. Söderström M, Boldemann C, Sahlin U, Mårtensson F, Raustorp A & Blennow M. 2012. The quality of the outdoor environment influences children’s health. A cross-sectional study of preschools. Acta paediatrica (in press). Takano T, Nakamura K & Watanabe M. 2002. Urban residential environments and senior citizens’ longevity in megacity areas: the importance of walkable green spaces. J Epidemiol Community Health 56:913-918.


70

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Talbot J & Kaplan R. 1984. Needs and fears: The response to trees and nature in the inner city. Journal of Arboriculture 10:222-228. Taylor AF, Kuo FE & Sullivan WC. 2002. Views of nature and self-discipline: evidence from inner city children. Journal of Environmental Psychology 22:49-63. Taylor SE, Repetti R & Seeman T. 1997. Health psychology: what is an unhealthy environment and how does it get under the skin? Annual Review of Psychology 48:411-447. Tennessen CM & Cimprich B. 1995. Views to nature: effects on attention. Journal of Environmental Psychology 15:77-85. Torraco R J. 2005. Writing Integrative Literature Reviews: Guidelines and Examples. Human Resource Development Review 4: 3, 356–367. Torres R & Fernandez F. 1995. Self-esteem and the value of health as determinants of adolescent health behaviour. J Adolesc. Health Care 16:60-63. Tsunetsugu Y, Park B-J & Miyazaki Y. 2010. Trends in research related to “Shinrin-yoku” (taking in the forest atmosphere or forest bathing) in Japan. Environ Health Prev Med 15:27-37. Tyrväinen L. 2001. Economic valuation of urban forest benefits in Finland. Journal of Environmental Management. 62:75-92. Tyrväinen L, Mäkinen K & Schipperijn J. 2007. Tools for mapping social values of urban woodlands and other green areas. Landscape and Urban Planning 79:5-19. Yamaguchi M, Deguchi M & Miyazaki Y. 2006. The effects of exercise in forest and urban environments on sympathetic nervous activity of normal young adults. The Journal of International Medical Research 34:152-159. Ulrich RS. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224:420-421. Ulrich RS, Simons RF, Losito BD, Fiorito E, Miles MA & Zelson M. 1991. Stress recovery during exposure to natural and urban environments. Journal of Environmental Psychology 11:201-230. U.S. Fish & Wildlife service 2012. 2011 National Survey of Fishing, Hunting, and Wildlife-Associated Recreation. National Overview. Saatavana www. doi.gov/.../upload/FWS-National-Preliminary-Report-2011.pdf. [29.10.2012]. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. 2013. Luonnon monimuotoisuus. Saatavana www.ymparisto.fi/ luonnonmonimuotoisuus [11.1.2013].

van den Berg AE, Maas J, Verheij R & Groenewegen PP. 2010. Green space as a buffer between stressful life events and health. Social Science & Medicine 70:1203-1210. Ward Thompson C, Aspinall P, Bell S & Findlay C. 2002. Openspace and social inclusion: Local woodland use in central Scotland. OPENspace Publications, Edinburgh College of Art, Edinburgh. Ward Thompson C, Aspinall P, Bell S & Findlay C.2005. “It Gets You Away From Everyday Life”: Local Woodlands and Community Use—What Makes a Difference? Landscape Research 30:109-146. Ward Thompson C, Roe J, Aspinall P, Mitchell R, Clow A & Miller D. 2012. More green space is linked to stress in deprived communities: Evidence from salivary cortisol patterns. Landscape and Urban Planning 105:221-229. Veitch J, Ball K, Crawford D, Abbott GR, Psych GD & Salmon J. 2012. Park improvements and park activity. A natural experiment. American Journal of Preventative Medicine 42(6):616-619. Wells NM. 2000. At home with nature: effects of ‘greenness’ on children’s cognitive functioning. Environment and Behavior 32(6):775-795. Wells NM & Evans GW. 2003. Nearby nature. A buffer of life stress among rural children. environment and Behavior 35(3):311-330. Wells NM & Lekies KS. 2006. Nature and the life course: Pathways from childhood nature experiences to adult environmentalism. Children, Youth and Environments 16:1-24. Vemuri AW, Grove JM, Wilson MA & Burch WR. 2011. A tale of two scales: evaluating the relationship among life satisfaction, social capital, income, and the natural environment at individual and neighborhood levels in Metropolitan Baltimore. Environment and Behavior 43(1):3-25. Wendel-Vos GCW, Schuit AJ, De Niet RD, Boshuizen HC, Saris WHM & Kromhout D. 2004. Factors of the physical environment associated with walking and bicycling. Med Sci Sports Exerc 36:725-730. Verheij RA, Maas J & Groenewegen PP. 2008. Urban-rural health differences and the availability of green space. European Urban and Regional Studies 15(4):307-316. Wesely JK & Gaarder E. 2004. The gendered “nature” of the urban outdoors. Women negotiating fear of violence. Gender & Society 18(5):645-663.


LÄHTEET

Wiik M. 2005. Asukasryhmät ja elinympäristö. Selvitys väestöryhmistä ja asukastarpeista. Suomen ympäristö 773, Helsinki. Wilcox S, Castro C, King AC, Housemann R & Brownson RC. 2000. Determinants of leisure time physical activity in rural compared with urban older and ethnically diverse women in the United States. J Epidemiol Community Health 54:667-672. Villeneuve PJ, Jerret M, Su JG, Burnett RT, Chen H, Wheeler AJ & Goldberg MS. 2012. A cohort study relating urban green space with mortality in Ontario, Canada. Environmental Research. 115:51-58. von Hertzen L, Hanski I & Haahtela T. 2011. Natural immunity. Biodiversity loss and inflammatory diseases are two global megatrends that might be related. European Molecular Biology Organization Reports 12(11):1089-1093. Whittemore R & Knalf K. 2005. The integrative review: updated methodology. Journal of Advanced Nursing 52(5): 546-553. WHO, World Health Organization. 1948. WHO definition of health. Saatavana: http://www.who.int/ about/definition/en/print.html [20.2.2013]. WHO, World Health Organization. 2004. World Health Report, Geneva. WHO, World Health Organization. 2011. Global atlas on cardiovascular disease prevention and control. Editors: Mendis S, Puska P & Norrving B. Saatavana: http://www.who.int/cardiovascular_diseases/publications/atlas_cvd/en/. [1.11.2012]. WHO, World Health Organization. 2012. Cardiovascular diseases (CVDs), Fact sheet No317. Saatavana: http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs317/ en/index.html. [1.11.2012]. WHO, World Health Organization. 2013. Environmental health. Saatavana: http://www.who.int/topics/environmental_health/en/ [1.2.2013]. Zeisel J, Silverstein NM, Hyde J, Levkoff S, Lawton MP & Holmes W. 2003. Environmental correlates to behavioral health outcomes in Alzheimer’s special care units. 

71


72

T E R V E Y T TÄ LU O N N O S TA

Liite 1 Hakutermeinä käytettiin seuraavia käsitteitä: 1.

Heath / Health promotion / Health status Well-being / Wellbeing / Wellfare Quality of life Nature experience Green advantage Green time Green exercise (luontoliikunta, luonnon virkistyskäyttö) Natural treatment Green outdoor activities Nature-based recreation

2. Nature Environment/ Natural environment/ Natural setting / Green environment Recreation environment Green / Green space / Green Infrastructure Countryside Outdoor Park Wildlife / Wilderness area / Hiking area Open space Garden Wilderness / Wilderness area Biodiversity Wood / Forest

– Sisäänottokriteerit: • Jokin ryhmän 1 hakusanoista esiintyy yhdessä ryhmän 2 hakusanojen kanssa otsikossa tai abstraktissa • Tieteellinen artikkeli tai alkuperäistutkimus • Englannin- tai suomenkielinen (Taulukko 1).

Kirjallisuuskatsauksen aikarajaus ulottui 31.10.2012 saakka. Suurimman osan aineistoa käsittää tietokantojen systemaattisen haun kautta valikoituneet artikkelit, mutta lisäksi mukana on huomattavasti myös manuaalisen haun kautta löytyneitä tutkimuksia. Suurin osa kirjallisuuskatsaukseen valikoituneista tutkimuksista on kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistu-

ja tutkimusartikkeleita. Lähteinä on käytetty myös joitakin raportteja ja katsauksia. Haku tuotti aineiston tutkimuksista, joista lähes kaikki olivat määrällisiä. Laadullisiin tutkimusmenetelmiin perustuvia artikkeleita löytyi hyvin vähän (n=7, Pohl ym. 2000, O’Brien 2005, BattRawden & Tellnes 2005, Milligan & Bingley 2007, Priest 2007, Duggan ym. 2008, Pinder ym. 2009).


Liite 1

73

Taulukko 1. Haun kuvaus. Tietokanta Medic

Arto

Linda

Medline (Ovid)

Sanahaku

Hakutulos

Tarkennetun haun tulos

Tarkasteluun valikoidut artikkelit ja opinnäytetyöt 1

hyvinvoin* terveys*elämänlaa* guality of life AND luonto* nature luonno* (asiasanojen synonyymit käytössä) hyvinvoin? terveys? elämänlaatu? AND luonto? luonno? puisto? metsä? ympäristö? OR environment? OR wood? OR forest? OR metsä? OR countryside? OR outdoor? OR parks? OR puisto? green? maaseu? luon? AND health? OR tervey? OR well-being? OR wellbeing? OR welfare? OR hyvinvoin?

8

1029

Artikkelin tai teoksen nimen mukaan 96

5

7171

AND väitöskirja OR gradu 164

14 (lisäksi 4 manuaalisen haun kautta) yhteensä 18 kotimaista gradua

ympäristö sanat (n = 30440) terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät sanat (n=413449)

Otsikon ja abstraktin mukaan 812

87

Englanninkieliset tieteelliset lehdet 789

2 (päällekkäisyydet poistettu)

PsycInfo

Vaikka kirjallisuuskatsauksessa käsitellään luonnon terveysvaikutuksia monipuolisesti, on kaikesta olemassa olevasta ja jatkuvasti täydentyvästä tiedosta mukana vain osa. Syvällinen, tiettyyn aihealueeseen menevä tarkastelu, olisi vaatinut kohdennetumpaa rajausta. Kat-

sauksessa ei esitetä yksittäisten tutkimusten vahvuuksia ja heikkouksia, joita jokaisessa tutkimuksessa esiintyy tutkimusmenetelmällisistä ja -asetelmallisista tekijöistä johtuen.


ISBN 978-952-62-0374-4

Terveyttä luonnosta kirja  
Terveyttä luonnosta kirja  
Advertisement