Page 1

#16


{äänekäs}

{pohjoinen}

Hallaus, äänekkään pohojosen pää-äänenkannattaja, puhisee Huutomerkki ry:n rahisevana kaijjuttimena Oulusta maalimalle. Julukasussa julukastaan pääasiallisesti kaunokirijallisia kirijotuksia, joskaa se ei oo sokia myöskään tekstille, joka näyttäytyy rumistelevana, epäkirijallisena taikka muuten kierona. Sisältö on toimituskunnan ihtiään konsultoijjen ittevaltasesti valittema – Huutomerkki lainalasena yhteisönä kieltäytyy vastaamasta kirijottajien eettisistä, esteettisistä tai anesteettisistä käsityksistä. Kaikkien Hallauksessa julukaistujen tekstien tekijäoikeuvvet säilyy niitten kirijottajilla. Etukannen runokatkelma ja tekstaus: Rea Tiirola-Tyni. Takakannen kuvassa Antti Holman puupiirros Bassoradio, 2012, 154 x 122 cm. Oulun Pikisaaressa työskentelevän taidegraafikon (s. 1942) teoksia on esillä Fiskarsin Kipinä -näyttelyssä 15.9. saakka sekä Oulun Galleria Harmajan 20-vuotisjuhlanäyttelyssä lokakuussa. Sisällysluettelon kuvitus: Harri Filppa.


Päätoimittaja

Alentuvaa tytöttelyä on Suomessa paljon. Nykyisin se on enemmän asenteellista kuin verbaalista, koska sitä ei pidetä sallittuna. Mutta kuten maahanmuuttokriittinen puolue (PS) on osoittanut, ei vaikeneminen pakon edessä luo välittömästi kestävää arvopohjaa. Sekä perussuomalaiset että muut puolueet (RKP:tä lukuun ottamatta) siunaavat hiljaa rasismin, koska se mahdollisesti lisää kannatusta (pragmaattinen syy) ja on mahdollista kieltää retorisesti (ulkokultainen syy). Monet kansalaiset ovat omaksuneet perussuomalaisen kielikiemurtelun. Eräskin mies perusteli neekeri-sanan viljelyään sillä, että sana oli 1950-luvulla hyväksytty ja ettei naapurin musta kokki pistä sanaa ollenkaan pahakseen. Ikään kuin se jo ei riittäisi sanan välttämisen syyksi, että se todennäköisesti loukkaa monia ihmisiä. Perussuomalaisten valta luo vaikutelman, että rasismi olisi sallittua, mikä on lisännyt vulgäärirasistista kielenkäyttöä kadulla ja blogeissa. Ja aina on niitä, jotka lähtevät mukaan heikkouttaan tai tyhmyyttään. Silti pahimpia ovat sallijat ja hyssyttelijät. Tarvitaan vain naiskriittinen puolue, niin tytöttely on täällä taas. Jokaisen poliitikon ja suomalaisen tulisi puuttua rasismiin ja tytöttelyyn aina, kun sitä esiintyy. Jotta tytöttely saadaan kitkettyä, on kunkin mentävä itseensä, omille juurilleen. Miksi minä tytöttelen? Lapsuuden kokemuksia tyttöydestä ei voi tavoittaa. Tylsästi ajateltuna tytöt olivat kiehtovia ja pelottavia, koska heistä oli tuleva naisia niin kuin pojista miehiä. Tyttöys saa täyttymyksensä naiseutena. Mutta onko tyttöys näin teleologista? Omassa naisihanteessani tyttömäisyys on nuorekkuuden synonyymi. Tyttömäiset naiset eivät kadota lapsenomaista luonteenlaatua, vaikka he ovat eroottisia, haluavia olentoja ja vaikka elämä heitä runtelisi ja vartalokin repsahtaisi. Heissä on voimaa, joka on suhteessa synnynnäiseen alkuvoimaan, joka kypsyy ja jalostuu ja säteilee silmistä kaikkialle olemukseen. Heidän elämänasenteensa on avoin, utelias, aistillinen ja leikkisä, mikä tarkoittaa sarkastista ja kyseenalaistavaa asennetta tai leikittelyä omalla (viehätys)voimalla, kulttuurisilla ennakko-oletuksilla tai pukeutumisella. Tyttömäinen nainen on aito, kuten lapsi, mutta samalla itsetietoinen. Hän uhmaa kategorioita ja aikaa (kuten ikää) ja siirtää uhman myös lähimmäisiinsä. Herää kysymys, onko tässä tyttöyden määritelmässä mitään, mikä ei sopisi myös poikamaisuuden määritelmäksi. Määritellessäni tyttöä taidankin määritellä yhtä paljon itseäni, tiettyä poikaa. Muistan, että ennen kouluaikaa tyttö oli jotain hyvin itsestään selvää. Koulussa tunsin itseni usein ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Voimakas jaottelu tyttöihin ja poikiin ei tuntunut luontevalta, mutta sen täytyi olla niin kuin opetettiin. Teini-iässä tyttöydestä tuli vaikeaa. Tyttö–poika-jaottelusta tuli todellinen silloin, kun oma identiteettini oli hauras ja olin seksuaalisesti epävarma. Toisen kohtaaminen vaatii aina itsen ylitystä, mikä uhkaa ja pelottaa egoa. Mutta kuten Emmanuel Levinas on todennut, rakkaus on ainoa asia, johon voimme luottaa siinä, ettei se murskaa itseä vaan päinvastoin palkitsee ja vahvistaa, jos sille uskaltaa antaa mahdollisuuden. Parisuhteessa tyttöys on jälleen jotain itsestään selvää ja ah, jotain niin ihanan vaikeaa. Rakastaessani olen avoin, utelias, aistillinen ja leikkisä, mikä tarkoittaa itsetietoista ja sarkastista nautintoa omasta miehuudesta. Makuni on sekä pehmentynyt että koventunut. Toisaalta huonekaluni ja lasini ovat ihan tyttöjä entiseen verrattuna. Toisaalta pidän taiteesta, joka kykenee kuvaamaan äärimmäistä julmuutta, aggressiivisuutta, valtaa ja kyltymätöntä halua ja samalla nauramaan niille. Voi olla, että minussa on ominaisuuksia, jotka ovat joistakuista tyttömäisiä, mutta pikemminkin kyse on siitä, että minulla on tyttö, joka on enemmän kuin minä itse, tyttö minussa. Tyttö–poika-jaottelu ei tunnu enää todelliselta. Ehkä olenkin tyttö tai raivoisan groteski poika mutta en ainakaan yhtään ihmistä enempää. Rakkauden näkökulmasta rasismin ja tytöttelyn kielto tulisikin aloittaa lähipiiristä. Puolisolle tai ystävälle on uskallettava sanoa: tuo ei ole oikein, lopeta. Jarkko

Ranualaissyntyinen Jarkko Lauri on kirjallisuudentutkija Oulun yliopistossa. Hän pitää vanhoista tuoleista, Sidney Lumetin elokuvista (julman todellisista) ja Ovidiuksesta.

Ehkä olenkin neekerityttö

5


Maija-Liisa Kestilä itsestään: ”Olen asunut Oulussa 28 vuotta ja syntynyt Kuivaniemellä. Nyt yhteiskuntapolitiikka on niin keskittynyt talouteen ja rahaan, että kulttuurin ja kulttuurikeskustelun osuus on siitä aika pieni. Kulttuurin alalla olisi tarvetta radikaalimmalle toiminnalle.”

Maija-Liisa Kestilä

6

FUCK YOU, GIRL Olenko minäkin fucking girl, minä, aikuinen nainen? Nuoret tytöt/naiset luokitellaan ulkonäön, lihavuuden, laihuuden ja seksikkyyden mukaan omiin lokeroihinsa. Kuka sen tekee? Markkinavoimat? Miehet? Naiset? Raha? Hyväksikäytön trendi? Miksi nuori tyttö/nainen haluaa olla esillä? Esilläolo antaa itseluottamusta ja tunnetta vallasta. Yhteiskunnassamme ja medioissa on vallalla mieletön mittausmentaliteetti. Mitataan kykyä osata olla esillä, olla joku muu kuin on, osata laulaa, esiintyä, näyttää itsensä alastomampana kuin on ilman vaatteita. Luovuttaa itsensä ja sielunsa sen takia, että saa huomiota. Vain sillä on arvoa. Kaikkien pitäisi olla ruudulla ja Facebookissa vähintään tuttujen kesken. Mieluimmin kaikkien nähtävillä. Tyttötaide on mittausmentaliteetin mukaan vähän naiivia, naurettavaa, ei niin vakavasti otettavaa, viattomasti eroottisuutta näyttävää. Vähättelemällä ja tytöttelemällä saadaan aikuisetkin naiset tuntemaan itsensä kypsymättömiksi, elämästä tietämättömiksi hupsuiksi. Luovuudella rahaa ansaitsevat naiset hyväksytään jopa ”älykköjen” joukkoon. Älyköthän ovat periaatteessa vain uroksia ja valtaa käyttäviä. Aito tasavertaisuus, missä viivyt?


Hallaus esittelee joka numerossa kaksi Oulun Sarjakuvaseuran jäsentä. Tällä kertaa he ovat Veli-Matti Ural ja Sallamaari Syrjä. Oulun Sarjakuvaseura pitää toiminnallaan virkeänä oululaista sarjakuvakulttuuria. Seura on sarjakuvan harrastajien, piirtäjien ja tutkijoiden yhdistys, joka toiminnallaan pyrkii edistämään sarjakuvan tuntemusta ja kriittistä lukemista sekä parantamaan pohjoissuomalaisen sarjakuvan asemaa. Seuran oma lehti on Ruutukaava (www.ruutukaava.com).

Veli-Matti Ural on pirullisen komea oululainen, joka on ennakkoluulottomasti heittäytynyt taiteen maailmaan. Hän piirtää, kirjoittaa, suunnittelee sekä ohjaa ja osoittaa lahjakkuuttaan monipuolisesti.

Veli-Matti Ural

7


Satu Bäckmand on tämän kevään pohjoisen paluumuuttaja. Syntynyt ja kasvanut Oulussa. Asunut kaksikymmentä vuotta muualla. Koulutukseltaan juristi. Tehnyt töitä laidasta laitaan. Kirjoittelee runoja silloin tällöin, sillä runo on mahdollisuus katsoa tätä kaikkea toisin.

Satu Bäckmand

8

Kuinka moni pelaa poikafutista, poikalätkää, poikasäbää? on vaan futis, lätkä ja säbä kun oot jätkä tai jäbä peli on peli pelaajalle otti pallon vastaan riikka taikka kalle siinä on pilkku, ammu rankkari, anna palaa kaikkien nähden loppujen lopuksi taiteen tähden Onko se edes oikeaa taidetta, jos väliin vedetään kalsarikaidetta?


hiljaa sade kuuntelee, luonto kurottaa käsiään ruoho linnut kastemadot koirat pojat sisiliskot (sinäkin)

mutta tytöt astuvat kumisaappaissaan lätäköistä

ohi

Aino-Kaisa Koistinen on oululainen kirjallisuuden maisteri (Oulun yliopisto) ja nykykulttuurin tutkimuksen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Aino-Kaisa Koistinen

9


Aino-Kaisa Koistinen

Kaksitoistavuotiaana kaikki on toisin Oliko se sittenkin totta? pojat potkivat pihalla palloa, minä käytin harjoitusrintaliivejä

muistan kuinka olkaimet valuivat

et ehkä tunne vielä olevasi nainen, mutta näet sen naapurinpojan kasvoilta pihakoivut pudottivat lehtensä aikaisin sinä syksynä peiton alla levottomat reitesi

10


Aino-Kaisa Koistinen

Keskiyöllä yhtäkkiä nainen kadottaa kynän, kirjoittamisen sijaan ajelee sääret kuka sinä olet jos et ole tarina? hurjana ääntäsi etsivä siipipuoli, löydät kynän selkäsi alta, tiedät nyt miten kirjoitat itsesi vaan yö kuin ei olisikaan

11


Aino-Kaisa Koistinen

Älä kutsu minua kuumaksi, Eteläksi minä olen Pohjoinen, sen ydin, vaniljajäätelöpuikko, kohmeinen, cool Siellä missä kasvaa ruiskukkia lumen läpi sinisinä kuin Suomi-neidon silmät sieltä minä olen pohojosen jäärä

12


Aino-Kaisa Koistinen

Siellä heiluva luminen aamu sieltä tyttö tuo tuulitukka

rantanoita

terävähampainen akka

silmät mustat kuin joen uoma, ajatus pakkasella höyryävä vesi uuma pehmeä vastasatanut nuoska

13


Jarkko Lauri

Varpaaton Onko valas varpaaton ja siksi niin onneton? Vesi vain suihkuaa, taivaan vatsaa kutittaa. Valas troolaa selällään, tähti pyyhkii silmiään: Napa näkyy kokonaan, väittää tähti tosissaan.

14


Harhatarha Kuljet pystyssä päin vaikka niskaasi sataa lunta uskoit horisonttilinjan olevan siellä minne joku epäkelpo sen sanoi asentaneensa uskoit ja uskot yhä laahustaessasi kalman kalpeudessa kaduilla, jotka syövät askeleistasi puolet kaduilla, joiden varsilla ei kuulu hurraa-huutoja pääoma: omapää kallellaan väärään suuntaan syysmyrskyn jaloista paapuuriin tai styyrpuuriin olisi mahdollisuus kuka ohjaa venettäsi tyveneen tyveneen satamaan käännä purjeet ja jalat pois mutaisilta kadun pätkiltä rikki poikki ja pinoon kuuranpylväät joiden varassa lepää harhatarha

Pasi Nurmikumpu on eteerinen yökirjoittaja. Häilyy toden ja fiktion välillä parahultaisesti, joskus jumittuen kosmokseen. Aina on perille löytänyt johonkin.

Pasi Nurmikumpu

15


Rea Tiirola-Tyni

Rea Tiirola-Tyni on taivalkoskelainen lukija, kirjoittaja ja kirjastolainen.

nokkosista tulee hyvä mekkokangas vihreä ja kirkas kuin kesätaivas

16

takiaispompulat hiuksiin, oi miten sievät! ihan suonikohjun väriset tähän asti ok mutta ei yhtään pidemmälle kudon hartiahuivin kengittä kävelen vaaraan juon janoon variksenmarjat puhun ääneen kaikki kielet


Rea Tiirola-Tyni

väritä tuuli, anna kuoppien olla, täyttyä piirrä meri kuvan alle, sininen palkki, nosta airot, anna virran olla piirrä uusi mekko, kiinnitä lujasti sinitarralla, kaksipuolisella teipillä verhot ikkunaan souda salusiinien alta paperin reunan yli

17


Rea Tiirola-Tyni

vuoden ajat ripustavat lehtiä, omenoita, ryppyjä, riisuvat turhan minä olen sinussa tyttö, ryömin kuusen alle, kiipeän kuin lintu, ensi luokalle katulamppuvuodet energiset ilmapallot tempovat varsissaan nostavat tuulen mukanaan, eivät sano hei

18


Pasi Nurmikumpu

Hukun joka paikkaan ja ajaudun rantoihin, joilla minua nostellaan paareille ja puhutaan kielillä mitä en ymmärrä onko se pidemmän päälle enää kannattavaa? Lipua aallonharjalta toiselle ja köhiä vettä kurkusta? Kylmissään merivedestä tai auringonpolttamana yrittää löytää perille? Onhan järjenkäyttö sallittua? Onhan?

19


Satu Bäckmand

Kesällä koin vapaudenkaipuuta ostin itselleni keppihevosen ratsastin loman jälkeen töihin esimies kysyi, onko kaikki hyvin hän ajaa farmari-Volvolla, lujaa, asfalttitietä pitkin ei voi oikaista metsän poikki niin kuin minä kuulla palokärjen hakkaavan puunrunkoon eikä kukaan kysy, miten hän jaksaa.

20


Satu Bäckmand

Viimeksi kun tapasimme olit kokenut metamorfoosin tytöstä naiseksi et yhdessä yössä vaan vuosien Sipulista turkkilaisen hatuksi -terapiassa parisuhteesi on nyt eheytyneellä tasolla, aggressiivisuus vaihtunut älykkääksi argumentoinniksi olette oppineet miehesi kanssa puhumaan kypsien aikuisten tavalla keltaisten tulppaanien asettelusta aaltovaasin pyöreisiin kulmiin kaadetaanko valkoviini ensin karahviin vai suoraan Riedelin chablikseen ja siitä miten kivasti yksi lime tyyny antaa väriä hillittyyn skandinaaviseen sisustukseen myös minussa on tapahtunut muutoksia olen siirtynyt koosta 36 kokoon 42, joka kuulostaa enemmän naisten kuin tyttöjen koolta vähä vähältä alan löytää itseäni absolutismi ei ollut mun juttu, eikä astereiden kasvatus, alcantara-verhoiluista puhumattakaan minulla on enkelikutrinen miesystävä osataan olla puhumattakin seksi on tekoja ilman sanoja peiton alla piereskellään kilpaa jokainen päivä on meille uusi mahdollisuus varmuuden vuoksi letitämme hiuksemme yhteen aamuisin etten ratsasta keppihevosella pois hänen lämpimästä sylistään.

21


Satu Bäckmand

Miesystävä ei tule toimeen keppihevoseni kanssa vaikea sanoa, mistä kiikastaa ehkä siitä, kun keppihevonen on useammin haarojeni välissä kuin hän.

22


Rokkityttö & Rinsessa kertoo Almasta ja Tiiasta, toistensa vastakohdista ja parhaista ystävistä, joita yhdistää omalaatuinen tapa tarkastella maailman menoa. Sarjakuvan on käsikirjoittanut Henna Karvonen ja kuvittanut Sallamaari Syrjä.

Sallamaari Syrjä ja Henna Karvonen

23


Reija Glad

Reija Glad on kotoisin Miilurannasta. Hänen mielestään välitilat ja tyttöjen jutut ovat jänniä.

Yhtenä yönä ennen aikuisuutta

24

Jos pikkukylällä jättää lapsenvahti tulematta, isot tytöt pelastavat vaikka iltakymmeneltä. Kesälomalla ei ole nukkumaanmenoaikaa. Polkupyörät rullaavat keveästi eteenpäin. Käsivarsissa tuntuu tulevan yön viileys ja ilmassa hypähtelee pätkiä iskelmistä, joita lauletaan täysillä. Pikitieltä käännytään soratielle. Joka puolella on vihreää ja sinistä ja kaiken yllä harsona kesäsumu, joka tekee maisemasta vaaleamman. Hopeinen kuu on paras laulu. Vahdittavat lapset eivät ole vielä edes ykköskakkosella, vasta seurakunnan kerhossa, kun taas Siru on yhdeksän ja Riina kaksitoista. Pikkusiskoa vahtiminen jännittää mutta vanhempi sanoo että kaikki menee hyvin ja yöllä poljetaan kaksikymppiset kädessä kotiin. Tytöt kaartavat kapeaa mutkaa, määränpää on viimeinen talo umpikujan päässä. Pihalla on porukkaa, aikuisia ja yksi pikkutyttö, joka roikkuu naisen jalassa. Kaksi nuorempaa on jo nukkumassa, nainen selittää. Nainen on Miia ja sillä on mustat hiukset, ne on värjätty. Selittäessään se juo viinapullosta pieniä kulauksia, päästää saunankiuasta muistuttavaa sihinää hörppyjen välissä. Miehiä on kolme ja naisia kaksi. Miehet tönivät toisiaan, nauraa röhöttävät ja yksi nostaa kirveen reippaasti ilmaan. Nyt pelataan, käy käsky. Kirves lentää tikkatauluun ja halkaisee siitä kolmanneksen maahan. Paska peli, Siru ajattelee muttei sano mitään. Muutaman kerran kun heittää, ei ole enää maalia ollenkaan. Piha kasvaa korkeaa heinää ja siankärsämöä, saunakukkaa ja kituliasta piharatamoa. Talon ulkoseinä on harmaa kuin ennen vanhaan otetuissa valokuvissa. Leikkimökin katto on rösähtänyt alas. Sisällä Miia näyttää vessan, ottaa limsan jääkaapista tyttöjen juotavaksi ja osoittelee


Reija Glad

naapurin hevosia. Ei mitenkään häävejä kopukoita, tytöt oppivat. Miia avaa telkkarin ja sanoo että voitte katsoa videoita. Tuossa hyllyllä on kaikki lastenkasetit. Aikuiset palaavat puolilta öin. Pikkutyttö menee Miian mukana yläkertaan ja jää sinne. Nukahtaa, pieni. Tytöt kasvavat hetkessä kymmenen senttiä ja lukemattomia vuosia, tämä on isojen tyttöjen hommaa. Nyt tutkitaan taloa ja varmistetaan että kännykkänumero on lankapuhelimen vieressä lapulla. Riina juo kokista ja kuplia tulee ulos nenästä, Siru kikattaa ja purskauttaa omat juomat suusta paidalle, puoliksi tahallaan. Aikuiset parveilevat farkkukangasmerenä auton ympärillä ja Siru vakoilee heitä ikkunasta. Verhoissa on pitsiä ja tupakanhajua. Tytöt nojaavat sohvan selkänojaan ja katselevat. On jännittävää olla toisen kotona. On erilaista. Tämä on kunnan vuokratalo ja homeenhajuinen. Tupakeittiössä on olohuoneen puolella kaksi sohvaa ja puolikas kirjahylly, ylimpiä hyllyjä ei ole koottu paikoilleen. Television vieressä on kasetteja ja toisella puolella videot. Piirrettyjä ja muitakin. Ei mitään ennennäkemätöntä. Siksi tytöt eivät katso videoita vaan vaeltavat tuvassa, avaavat kaappeja ja hengittävät jännitystä katkonaisesti ulos. Kello on yksitoista ja tunnin päästä ne tulee takaisin. Alakerta on nyt heidän valtakuntansa. Keittiön kaapeissa on näkkileipää, astioita, muroja, lahjapaperia, kyniä, sipsipussi. He avaavat pussin ja vievät sohvapöydälle, ottavat aina käden täyteen ja natustavat. Ei ikinä vaan yhtä kerralla. Näitä sipsejä saa syödä, niin sanoi Miia. Tytöt pyrähtävät portaisiin ja sipisevät, ei herätetä ketään ettei tarvitse nukuttaa. Lapsilla voi olla ikävä 25


Reija Glad

äitiäkin. Portaat eivät narise, sukat tepsuttavat äänettömästi pimeydessä. Pienet lapset nukkuvat omissa sängyissään, lattialla on leluja ja kaikenlaista, teippiä, kartonkia, vessapaperia ja puolilleen jäänyt mehulasi. Yhteisestä sopimuksesta alas ja ulos – siellä voi puhua isolla äänellä ja katsella hevosia, jotka ovat aika uljaita kuitenkin. Sitten etsitään sopivan littanat kivet ja hypätään ruutua loppuun asti, myös takaisin päin. Väsyttää mutta ei haluta nukkua. Täällä valvominenkin on erilaista, salaista. Sisällä Riina kurkistaa television alakaappiin. Siitä ei puhuttu Miian kanssa mitään, kaikki lasten videot ovat hyllyllä. Siru avaa kaapin kun sitä vähän houkuttelee, koska Siru on semmoinen. Samoja videoita kuin kotona, englanninkielisiä, jännittäviä. Mutta sitten keltaiset kannet, eikä mitään tekstiä. Riina tietää että se on kotivideo ja laittaa kasetin nauhuriin. Riinalla on tallessa semmoinen kasetti joka on kuvattu hänen yksivuotissynttäreillään, Sirua ei ollut silloin olemassa. Kuvaruudulla on nainen joka tanssii ja hyräilee ilman vaatteita. Tytöt tuijottavat. Suu jää vähän auki, mutta kumpikaan ei ota kasettia pois. Sitten kuvaan tulee mies joka on myös alasti. Nainen ottaa miehen pippelin suuhun, miksi, Siru kysyy. Riina on vanhempi ja tietää hyvin, kyllä Sirukin tietää vaikkei pitäisi. Ne nussii, Riina suhauttaa ja katsoo vain. Siru kurkistelee kämmentensä takaa videon kaunista, tummahiuksista naista. Se on Miia. Miia istuu miehen syliin ja heiluu siinä ylös ja alas. Sitä kestää jonkin aikaa. Sitten Miia ja mies nousevat ja mies kävelee pois kuvasta. Nyt kamera liikkuu ja Miia tulee sen lähelle, nauraa ja iskee silmää. Sitten kasetti loppuu ja nauhuri työntää sen ulos. 26


Reija Glad

Riina ottaa kasetin ja laittaa sen äkkiä koteloon ja kotelon kaappiin. Oliko se näin päin, vai toisella lailla, Riina ei tiedä eikä Sirukaan oikein muista. Riina laittaa kaapin oven kiinni ja istuu mahdollisimman kauas videoista ja televisiosta. Siru tuijottaa ulos ikkunasta. Pihalla näkyy ulkosauna ja sen seinässä loput tikkataulusta. Vielä ei voi mennä kotiin. Siru katselee ulos ja Riina katsoo Sirua eikä kumpikaan sano mitään ennen kuin kello on yksi. Silloin Riina kävelee puhelimen luo ja näppäilee kännykkänumeron. Se hälyyttää ja hälyyttää eikä kukaan vastaa. Riina kokeilee monta kertaa. Aurinko on öisellä taivaalla pieni ja himmeä eikä pihalla ole ketään. Tytöt makaavat sohvalla ja nousevat vuorotellen soittamaan. Lopulta tulee uni, jonka lankapuhelimen pirinä keskeyttää. Siellä on Miia, Miia täällä terve, kohta tullaan. Menee aikaa. Unenpöpperön läpi ei tiedä kauanko. Auton ääni kuuluu ja tytöt menevät vastaan ja katsovat juhlijoita jotka höpöttävät keskenään. Söittekö sipsejä, hyvä, heräsikö lapset, hyvä, tässä on teille molemmille viisikymppiä kun meni vähän myöhään. Portaan vieressä toinen nainen yökkii ratamon päälle valkoista, paksua kuolaa. Kotiin palanneet rymistävät portaita ylös ja sitten hiljenee. Pyörät lepäävät heinikossa lähellä oksennusta. Kesän kevyin hetki. Tuuli käy kasvoihin. Sekunti kasvaa ja kehittyy ja jatkuu. Paljaat jalat liikuttavat polkimia. Auringon vaaleanruskeaksi lämmittämät sääret, mustelmat polvissa ja lyhyiksi jääneistä housuista leikatut sortsit viuhuvat. Koko kesä on yhtä suurta mahdollisuutta näin isoille tytöille. 27


Sanataiteilija Sari Maanhalla ammentaa tekstinsä universumin syövereistä ja ihmisyyden ytimistä ja rakastaa sanoilla maalaamista.

Sari Maanhalla

28

Ihmisyyden evoluutio Pöytä on esine, jossa on yleensä vaakatasossa levy, jota kannattelee 1–4 jalkaa. Mitä pöydästä voidaan ottaa pois tai lisätä, että se ei enää ole pöytä? Jos vaakalevy otetaan pois ja jäljelle jää törröttävät yksittäiset jalat, se ei enää ole pöytä. Tällöin pöydän keskeisin olemus on juuri tässä vaakalevyssä. Fenomenologia on filosofinen suuntaus, joka pyrkii kuvaamaan todellisuutta reflektion ja mielikuvan tasolla tapahtuvan muuntelun avulla: mitä ilmiössä täytyy muuttaa, jotta se lakkaa olemasta se mikä se on. Tällä tavoin löydetään ilmiön olemus. Tällaista filosofista ajatuspallopeliä pelaan usein ajankulukseni ja tällä kertaa esiin nousi kysymys: mikä tekee minusta minut. On sanottu, että ihmisyyden keskeinen ominaisuus on se, että ihminen tuntee tunteita. Sitä ei voida sanoa, etteikö eläin tunne, ja toisaalta tiedän ihmislajin edustajia, jotka pyrkivät kaikessa elon poljennossaan siihen, että tunteet eivät tunnu. Jonkinmoinen ihmisyyden ikoni tuo liikkuva ja muotoaan muuttava tunne-energia kuitenkin on. Entä mikä tekee naisesta naisen? Jos minulta otetaan pois naiseutta ilmentävät ulkoiset fyysiset piirteet, kuten rinnat ja tietynlainen alapäävarustus, olenko vielä nainen? Yllätyin itsekin vahvasta tuntemuksestani, että olisin vielä siinä vaiheessa nainen. Vein ajatusta kaikkiin suuntiin poistaen milloin

mitäkin itsestäni. Tulin huomaamaan, että tyttöys ja naiseus ovat pikemminkin jotain sellaista, mitä minulle on opetettu sen perusteella, mitä on nähty olevan jalkovälissäni. Olen aina kokenut itseni ja muut ihmiset ensisijaisesti ihmisiksi. Tunnen ihmisiä, jotka kokevat toiset ihmiset ensisijaisesti miehinä ja naisina. Sitten on heitä, jotka kohtaavat ihmisiä huomaten heidän olemassaolonsa aina ammatillisesti tai niitä, joille maailma hahmottuu aina päällä olevan hetero vai homo -tutkan myötä. Mielestäni olemme kaikki syntyjämme ensisijaisesti ihmisiä, mutta synnytyslaitokselta harvemmin lähetetään minkäänlaista muuta viestiä liikkeelle kuin se, että tyttö tai poika tuli. Tosin joka vuosi Suomessa syntyy noin kaksikymmentä intersukupuolista vauvaa, joilla fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti tytön tai pojan. Ulkoavaruudelliset mahdollisuudet huomioon ottaen voimme tulevaisuuden synnytyksissä ollakin tilanteessa, jossa määrittely onkin: ihminen tai humanoidi. Toistaiseksi ja tiettävästi tähän asti tällä planeetalla kaikki ihmisestä syntyneet ovat olleet ihmisiä. Ensisijaisesti äiti-nimisestä aukosta tuleekin ulos juuri ihminen. Uskon tämän ihmisen olevan jo oma persoonansa, joka omaa tietyt piirteet


Sari Maanhalla

jo syntymävaiheessa. Se, millainen kapistus jalkovälissämme on, määrää hyvin pitkälle sen miten meihin suhtaudutaan ja miten meitä ohjelmoidaan kasvatuksen nimissä. Tyttöys ja naiseus, samoin kuin poikuus ja miehuus, ovat ennakkoluulojen kyllästämiä käsitteitä. Ne ovat niin täynnä ennakkoluuloja, että ne toteuttavat negatiivisessa mielessä itse itseään. En tarkoita, että pitäisi pyrkiä sukupuolineutraaliin kasvuympäristöön, vaan siihen että ihmisen oman persoonan tulisi saada vahvistusta kasvaa omaksi itsekseen. Itken koska itkettää ja olen ihminen, en siksi, että olen herkkä ja tyttö. Minusta on järkyttävää, että minut on opetettu pitämään miehiä tietynlaisina. En osaa tarkalleen ottaen selittää, mikä tuo oppi on ollut ja mistä se on tullut, mutta todennäköisesti se on tullut huomaamattomana ohjelmointina. Erityisesti olen huomannut tämän miessukupuoleen liittyvän ohjelmointini silloin, kun olen tavannut erityisen herkkiä miehiä. Tuolloin päänuppini on tuottanut seuraavankaltaisen sanamuotoisen analyysin: ”Onpa siinä erityisen lempeä ja herkkä mies, sepä harvinaista.” Nyt olen tullut tajuamaan, että kaikki miehet ovat lempeitä ja herkkiä, enkä enää löydä mistään sitä aiemman käsitykseni mukaista miestä, sellaista ei kai ole olemassa-

kaan. Pointti on siinä, että näin minulle oli opetettu, että mies on julma, lähes epäinhimillinen peto. Se oli kirjoitettuna minuun katkerien esiäitieni terävillä kielillä. Onnekseni tämä ohjelmointi poistui, mutta mitä oikeastaan tapahtui? Itse asiassa huomaan koko sukupuolien välisen kuilun olleen omassa päässäni ja juuri sieltä se poistui. Luulin, että tuo kuilu kuuluu luontoon, että se on siellä, koska mies ja nainen ovat eri puolilla, mutta sitten tajusin pelon tehneen sen. Pelko luo ennakkoluuloja, maalaa niitä tajunnan pintaan kuin hullu maalari. Yleinen elämän pelko ja oma epävarmuus saavat näkemään toiset petoina. Kun pelko hävisi, mieskin muuttui herkäksi kauniiksi olennoksi, joka on samalla puolella. Tasa-arvovaatimukset ja -puheet ovat pelkotai jopa vihapuhetta. Sitä paitsi jos alun alkaenkin olemme kaikki ensisijaisesti ihmisiä ja naiseus ja miehuus ovat jotakin mitä meille on opetettu, ei ole mitään järkeä, että vallitsee epätasa-arvo. Itse asiassa niin epätasaarvo kuin tasa-arvokin ovat illuusioita. Niitä ei ole olemassa muuten kuin käsitteinä. Se, joka vaatii tasa-arvoa ja saarnaa epätasa-arvosta, elää itse asiassa vielä sen aikakauden jälkimainingeissa, jolloin miehellä ja naisella 29


Sari Maanhalla

oli tiukat roolit heimossa vain siksi, että siten selvittiin hengissä. Tästä on jo matkustettu kauas, mutta jotkut pitävät vielä harhastaan kiinni. Olemme kaiken aikaa evoluutioprosessin keskellä. Kaikki pieni ja iso yhdessä ja erikseen elää evoluutiossa. Tasa-arvopuhe onkin vain yksi vaihe ihmisyyden evoluutiossa. Sukupuoliroolien vapautumisesta on vielä niin vähän aikaa, että olemme säikkyinä muutoksen keskellä. Säikähdämme tytöttelyä ja sopivassa tilanteessa käytämme sitä aseena. Tällainen ihminen on kuilun partaalla ja kokee vastakkaisen sukupuolen olevan niitä olentoja sillä toisella puolella. Toinen keskeinen ihmisyyden elementti on kieli, puhe. Kielen avulla kommunikoimme ja alun alkaen tarkoitus on ollut jakaa tietoa ja kokemusta kanssaihmisille. Tänä päivänä kieli on kokenut hyrisevän upean evoluution. Siitä on tullut taidetta sekä ase – ainakin mitä tyttötaiteeseen tulee. Mitä tästä aiheesta voisi sanoa taaskaan muuta kuin että olemme ensisijaisesti ihmisiä. Näen toki sukupuolten erilaisuuden, mutta mitään säännönmukaisuuksia siitä ei voi hahmottaa. Jollekin jokin asia on tyttöyttä, kuten se, että piirustellaan vihon kulmaan tunnettujen sarjakuvahahmo30

jen kuvia. En ollut lahjakas piirtäjä ja minulle oli aikanaan saavutus osata piirtää sitä mitä myytiin sarjakuvataiteena. Vastaavassa tilanteessa joku poika heilui puumiekan kanssa metsässä ollen joku sarjakuvasankari tai istui lehtiönsä ääressä ja loi itse omat sankarihahmonsa. Toiset luovat, toiset kopioivat. Sitten on niitä, jotka tarinoivat ja maalaavat sanoilla. Minun taidettani saa kutsua tyttötaiteeksi, sanataiteeksi tai vaikkapa kakkataiteeksi. Tyttötaide on käsite käsitteiden joukossa. Käsite on väline, jolla kuvataan jotain. Yleensä toinen ihminen sanoo jotain käsitteellistä, jonka toinen ihminen kuulee. Käsite on aina käsitteen käyttäjän päässä. Se, millaista kieltä ja minkälaisia käsitteitä ihminen käyttää ja miten hän vastaanottaa toisten käyttämät käsitteet, kertoo vain ihmisen henkilökohtaisesta vaiheesta ihmisyyden evoluutiossa. Tasa-arvosta saarnaava ihminen kuulostaa aina nurkkaan ajetulta eläimeltä, jolla on pirunmoinen hätä oman olemassaolonsa puolesta. Pelon vallassa eläminen ja reagoiminen ovat kuitenkin jo jäämässä historiaan. Surullisinta on, että pelon nimissä ihminen jämähtää päivittäisessä olemassaolossaan


Sari Maanhalla

pelkän miehuuden ja naiseuden tasolle. Hänellä on koko ajan ja kaikkialla tutka täysillä luotaamassa, mikä on tasa-arvoista tai ei ole ja minkä pitäisi olla. Ihmisyyden evoluutio jatkuu tästä eteenpäin. Älkää juuttuko pikku kiveen kengässä. Sitä paitsi ei tytöttely tai pojittelu ole rumaa. Sedättelen ja mummottelen itseäni vanhempia kaikella lempeydellä. Jo pitkään mies on saanut olla herkkä ja tunteellinen. Se näkyy ja tuntuu. Miesten vuoro -dokumenttielokuvan myötä vahvistui oivallukseni miehen ja ihmisen ainutlaatuisuudesta. Ihailen miehiä ja sitä taitoa, miten he ilmaisevat tunteitaan. Siinä on meillä naisilla paljon opittavaa, jos kohta voi kysyä, onko miehen herkkyys ainutlaatuista. Urpo Ihalaisen teoksessa Naisten vuoro minuun kolahti puolestaan se, miten todenmakuisesti teos kuvaa naisten kovuutta. Surullista. Kirjan jälkeen mieleen nousee vain yksi lause: kuka pelastaisi ihmiskunnan naisolioilta. Evoluutio jyllää ja jyrää. Valtavan tasa-arvotoitotuksen myötä naiset ovat kuin vapaaksi päässeet eläimet, jotka raatelevat ja tallaavat tohkeissaan alleen kaiken. Ei saisi tietenkään yleistää, mutta tällainen ilmiö on kuitenkin olemassa.

Urpo Ihalainen peräänkuuluttaa kirjassaan paljon puhuttua naisten tunneälyä. Mitä se on? Sitäkö, että naiset muuttuvat olennoiksi, jotka ovat kopio siitä, mitä miehet olivat satoja vuosia sitten, kun piti tappaa ja saalistaa. Pelko tekee häijyksi ja hulluksi. Naiset antavat kuulua itsestään turuilla ja toreilla haluten olla yhtä pimppiä ja vittua ja kauhean metelin kanssa. Meluamme kuin villieläimet, arvostelemme ja hallitsemme miehiä ja yritämme tasa-arvon nimissä saada heidät toimimaan kuten me haluamme. Olisin halunnut, että naisten ns. vapautuminen olisi tarkoittanut tutkimusmatkaa ihmisyyteen eikä kuilun rakentamista sukupuolien välille. Olemme kaikki ihmisiä. Olemme kaikki ihmisiä, tätä ei voi liikaa toistaa. Pelko on kuin henkinen syöpä tai loinen. Kun se pääsee riehumaan ihmisen elämässä, se vähitellen amputoi ihmisen ainutlaatuisesta itseydestä jotain oleellista pois. Näin ihminen muuttuu joksikin toiseksi. Kaikki tämä kuuluu ihmisyyden evoluutioon, mutta mihin se eteneekin, toivon, että pelko ja pelon vaikutteet eivät ole lisäämässä henkiseen, sisäiseen pöytäämme jalkoja tai poistamassa sen aidointa ydintä. Että ihminen säilyy ihmisenä. 31


Päivikki Romppainen

HENGENPÄÄSTÄJÄ

Päivikki Romppainen on kotoisin susirajalta Kajaanista ja mieltää itsensä itäisen ja pohjoisen lajiston eläintieteessä vielä luokittelemattomaksi risteymäksi. Saamassa perustutkintopaperit kirjallisuudesta, mutta ei malta lopettaa mielen ja kielen uveavantojen tutkimista.

Jatkokertomus, osa 2

32

TYTTÖ KASVAA PUUMAKSI Haudattuaan toisen aviomiehensä nainen kohotti katseensa ja antoi silmiensä sokaistua auringon, vertaisensa säteissä. Nainen tajusi viimein katseensa voiman tuhoisuuden. Hän käänsi katseensa sisäänpäin mutta näki vain kaoottisen jäsentymätöntä kasvillisuutta, jota mikään puutarhurin käsi ei ollut raikonnut. Kasvien lehdet levittäytyivät pelottavan monimuotoisina: niitä kasvoi käärmeenkielinä, kuivina sisiliskon häntinä, kissankäpälinä ja lähes rivon pullakoina muotoina, jotka tiukkuivat häpeämätöntä elinvoimaa. Nainen hämmentyi, katse kävi araksi ja hapuilevaksi. Kädet eivät enää tienneet aikuista paikkaansa ja hakeutuivat häveliäästi alavatsalle. Nainen haurastui uudelleen tytöksi. Tanssilavoilla miehet ihailivat tytöstä huokuvaa vetoavaa avuttomuutta, joka sai heidän hauiksensa värähtelemään suojelunhalusta. He halusivat karkottaa jokaisen vihollisen, joka uhkaisi tytön uudelleen omaksuttua koskemattomuutta. Yksi miehistä, se herrasmies, kosi tyttöä. Alttarilla tyttö loi katseensa kainosti alaspäin. Muutama vuosi kului. Liikaakin, ajatteli tyttö: onnen varjoisa vuorikangas alkoi häämöttää harvenevan kudelman läpi. Tyttönä oleminen vasta kuluttikin. Miten tyttö yrittikin pitää katseensa alas luotuna, luomien alla kirveli suola tai muu polttava aines. Vasta niistäessään tuhkaa erään sanaharkan jälkeen tyttö tajusi poltteen olevan peräisin kipinöistä. Oivallus pelotti häntä. Silmissä iskevät kipinät oli sammuteltava yhä tiuhempaan ennen kuin ne leimahtaisivat tuhoavaksi tuleksi. Kipinöitä varisi pöydälle, josta ne saattoi huitaista sirolla käden heilautuksella pöydän alle. Pahempaa oli, että kipinöitä varisi myös kaikkeen ruokaan, jota tyttö valmisti: paahtoleivän kulmat paloivat karrelle, lihamureke kuivui, perunat repeilivät, kahviin ui kitkerä maku. Mies alkoi tulla tyytymättömäksi. Hän vihjasi, että nuorikon olisi kenties aika jo aikuistua. Tyttömäisyys lakkasi olemasta viehättävää naisen lähestyessä neljääkymmentä. Tyttö ei enää sammutellut silmiensä kipinöitä yhtä ahkerasti. Niinpä eräänä yönä tapahtui pahin: illalla käydyn riidan sytyttämät kipinät riistäytyivät valloilleen ja polttivat


Päivikki Romppainen

poroksi talon, jossa tyttö ja mies asuivat. Tyttö pelastui viime hetkellä ikkunasta hankeen. Palo oli ollut räjähdysmäinen, naapurit kertoivat palomiehille, jotka kantoivat miehen hiiltyneet jäänteet ulos. Hautajaiset olivat vähäeleiset. Miehen suku kyräili leskeä oudoin ilmein ja pappikin oli harvasanainen. Lesken silmät olivat säällisesti alas luodut, mutta kipinät olivat muuttuneet hiillokseksi. Hehku jäi hänen silmiinsä. Kynnet repäisivät suruharson kasvoilta ja tyttö tajusi olevansa nainen. Kynsiin ilmestyi verenpunaa, huulille luumua. Koska värit olivat liian räikeitä arkeen, nainen hakeutui yhä useammin yökerhoihin. Yökerhossa nainen vaikeni ja antoi hehkuvan katseensa kiertää salia. Moni mies tunsi niskassaan kutinaa kuin trooppisen auringon polttaman. Heidän alkoi tehdä mieli purra jotain tummaa, mehukasta hedelmää. Varjoissa hiiviskeli kissapetoja – ainakin ovipielestä löydettiin aamulla kynnenjälkiä. Yksi nuori etelämpää tullut mies halusi tutkia niitä tarkemmin. Hän oli kuulemma lukenut yliopistossa biologiaa. Mies väitti naisen katseen korventavan sielua ja sydäntä, mutta hyvällä tavalla. Hän toivoi kuitenkin kihlasormuksen hiukan viilentävän paloa siedettävämmäksi. Sormus oli jäisen hopeinen. Sormus sormessaan nainen tajusi valtansa ja kielsi katseensa lämmön. Ravintolassa nainen loi edelleen ympärilleen leimuavia silmäyksiä, mutta aina toisaalle, toisiin miehiin, toisiin kattauksiin, jopa tarjoilijaan. Hänen huulensa hamuilivat kristallisen lasin reunaa aistillisen välinpitämättöminä. Mies rukoili ääneti osakseen suhteen alkuaikojen katsetta mutta nainen tunsi voimiensa kasvavan jokaisella kiellolla. Neljäs mies löysi lepopaikan hangesta pitkien pakkasten aikaan. Hänet löydettiin liki tyhjä vodkapullo lapasessa joulunpyhien jälkeen. Huulet olivat jähmettyneet asentoon, jossa ne näyttivät odottavan suudelmaa tai lohdullista äidinrintaa. (Jatkuu…) 33


Tuomas Hämärä

Tuomas Hämärä on Pohjolan Karjalaan vaihtanut vanha tuttu, ja hän opiskelee navetassa kuvanveistoa, akateemisesti.

RAAMI

34

Tämä runo… …on suunnaton …on vailla suuntaa …noudattaa ennaltamäärättyä kaavaa …ampuu itseään jalkaan …kusee ihmislasta silmään …on kitsch ja I Ching …välttää itsepäisesti toistoa …on nokkela kuin salainen poliisi …langettaa tietämättömyydestä kuolemantuomion …neuvoo kuinka jaksat iltapäivästä iltaan tappamatta itseäsi …pitää yhdessä kädessä palavaa mulkkua, toisessa velttoa sätkää …tutkii naista teleskoopilla …sisältää sata kieltä …ruhjoo satakieltä saappaalla …lainaa Leinolta: “Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat“ …juo lasisi tyhjäksi …on kymmenellä jaollinen …on poliittinen partituuri …yliviivaa tarpeettoman rivin …yrittää läpileikkausta viisituhatvuotiseen tammeen käsisahalla …hajottaa hampaansa värttinäluuhun …tukehtuu viimein typeryyteensä


Lauri Ahtinen on hieman v채synyt sarjakuvataiteilija. Karjala 90210 (WSOY, 2012) on h채nen uusin teoksensa. Sit채 saa kaupasta.

Lauri Ahtinen

35


Rauno Riekki

Tyttö Keskeneräisyydestä, torjumisesta ja aikojen vaihtumisesta Pensaiden ja lapsen mieli saa minut mustasukkaiseksi Ihmismeressä on uskallettava kohdata myös niitä, jotka eniten kauhistuttavat. Antiikki on kadonnut, eivätkä jumalat enää pelaa peliään ihmisillä. Onhan kuitenkin yhä edelleen niin paljon pienoista värähtelyä, että se riittää vastavoimaksi ämpärein varustautuneille.

Taivalkoskelaista Rauno Riekkiä on aleatorisuus aina viehättänyt: oman tietoisen pyrkimisen ja jonkin ulkopuolelta tulevan yhdistyminen. Jokin päätös tai ei-päätös on tehtävä aina.

***

36

Juomme vettä, uimme vedessä, vesisade kastelee meidät, mutta emme tiedä, mitä on olla vesi. Tiedämmekö edes, mitä on olla ihminen? Mikä sinä olet puhumaan pitkiä rimpsuja, kun et edes tiedä sanojen merkitystä tai mitä ne ainakaan eivät merkitse. Ehkä välität muiden ajatuksista, ehkä et. Kuinka minä voisin sen tietää? *** Kulje kerran harhaan edes pelastaaksesi omat silmäsi! Jos hetkeksi unohtaisit olemassaolosi, sinua ei ehkä enää olisi. Kuka tietää! ***


Rauno Riekki

Kuinka vaarallista on astua suolähteeseen? Minullahan ei ole lainkaan makua, ja jos makua ei ole, on varottava. Sadan vuoden kuluttua tämäkin suo on ehkä kuivatettu kaupungin kaduiksi, mutta siihen asti on aikaa. *** Painan katua jalallani, sitten toisella: se on kova. Kalliokin on kova, kun vesi yrittää läpäistä sen, kun ihminen yrittää muuttaa sen kevyeksi kuin tuoksu. Huomaat kasvoistasi: vanhenet, mutta kallio on muuttumaton. Jos ihmisellä olisi koiran vainu, hän tuskin viettäisi yhtään ainoata rauhallista hetkeä. *** Tytöt, nopeat kuin salakat, vaihtavat hameensa elegantteihin leninkeihin ja myöhemmin johonkin muuhun. Kunnia on kevyttä, huiskutusta kädettömien juhlassa. *** Yhtä kevyesti kuin hän pukee ja riisuu vaatteensa hän pukee ja riisuu turhamaisuutensa. Koska aikaa on paljon, hän ei sure sen haaskausta. Joka tapauksessa hän ehättää edelle – aika kulkee hänen jäljessään. ***

37


Rauno Riekki

Matkamuistoja, kalotteja, puista tehtyjä kuppeja. Tuskin lihani kypsyy tästä enää. Pienet tulet opettavat kuuntelemista, arvostusta, vihkiytymistä jollekin, jonka kuvittelen lepäävän kaiken yllä. Eikä mitään kumminkaan ole; vain pimeää, jota pitkin tulet liukuvat, himmeästi kiiluen, krusifiksit. *** Sammutan valon. Palvotut naiset vaativat uhreikseen tuhansia. Kylki kyljessä uhrit käyvät, vuosisadat, polvet täsmällisesti eteenpäin suunnattuina. Onko se miehelle tärkeää, miten hän häviää? Turvallisuus on uhattuna joka hetki; hedelmällisyys rikkoo sen, tuhoaa sen, kuu pilvessä, tuoksuva, viileä. *** Nypin kuolleita lehtiä, niiden alta paljastuu halua, taipuisuutta, keveyttä, joka etenee omaa tahtiaan. Mitä kaksikymmentävuotias tyttö tietäisi elämästä! Vuodet ovat lyhyitä, lopulta ne kestävät kaksikymmentä minuuttia – asetut lasilliselle vuoden ensimmäisenä päivänä: lasin tyhjettyä vuosi on ohi. ***

38


Rauno Riekki

Ja äkkiä kuulla särkyvässä lasissa musiikin alku ja loppu; samankaltaisuuden määrä on vakio, niin pitkälle maa on ja ei ole meidän. Ajattelen sitä jo omanani. Katselen tyttöä – elämännälkää, paljoutta. *** Eikö lasten parkuna osoita selvästi, että vapaus on suurempi harmi kuin sen puute. Jos me olemme jättäneet hyvästit veitsien terävyydelle, emmekö voisi tehdä saman ”vapaudelle”? ***

39


Rauno Riekki

Salaisissa neuvotteluissa päätetään, kumpia on suosittava, vahvoja vai heikkoja. Ikään kuin kaksoset päättäisivät, kummalle kuuluu enemmän! *** Ahdasta ja rajoittavaa on tuntea pelkkää apatiaa, melkein yhtä ahdasta kuin vain humaltua elämänriemusta. Modernia arkkitehtuuria, joka tuo mieleen Öljymäen – Tuulisena päivänä ihmiset lähtevät lentoon, syntyvät uudelleen. Joillakin epäsymmetria on geeneissä, he ovat käänteisesti jalostuneita. *** He tavoittelevat holvikaaria ja kupoleita – orientaalista tyyliä. Rannalle huuhtoutuneista he eivät välitä, vaikka nämä ovat heidän matkaan lähettämiään. Me olemme siirtäjiä, kaikki kulkee unenomaisena sisällämme ja me tiedämme, että se on arvokkaampaa kuin mikään näkemämme. *** Kuuden viikon vanhana sinä jo alat ajatella, mikä on ja mikä ei ole reilua. Toisella silmälläsi näet munan, jonka muodosta muistat jotain… Munalapset pitävät silmällä toisten mielipiteitä ja unohtavat omansa, vaikka heillä olisi mahdollisuus tehdä vaikeampia juttuja, lopettaa sanalla leikkiminen ja valita toinen. ***

40


Rauno Riekki

Ei tarvitse olla hyvä, riittää kun pitää pienempää suuta, on totuudenpuhuja tai ei ole totuudenpuhuja, ei väliä silläkään. *** Tee tyhjäksi muiden suunnitelmat, joilla on tarkoitus vaikuttaa elämääsi pysyvästi. Epätoivoiset kiemurtelijat haluaisivat nähdä sinut samassa ongenkoukussa kuin itsensä. Sulje suusi ennen kuin sinut pakotetaan siihen. ***

41


Rauno Riekki

Hiljaisuudessa on juhlat, eik채 huutaja tule kuulluksi. ***

42


Rauno Riekki

Minä havahdun seisoneen kahvin tuoksuun – tähän asti on selvitty. Matematiikan lait, korvien torvet, tärykalvot ja simpukat… Koko juttu vaikuttaa hullulta. Merkillisiä näkyjä, jotka jyskyttävät ja takovat… Sydän… *** Hiljaisuutta on niin vähän, että pitäisi esittää vaatimuksia. Mutta hiljaisuudelle ei voi esittää vaatimuksia; hiljaisuus ei ole huora. Kokonainen mannermaa lähestyy tätä paikkaa mukanaan jyly, laaja ja upea kaaos. Manner on kuin tulitanssi, kaavojen rikkoja, puhuva lahja. ***

43


Rauno Riekki

Odottajien ympärillä on laskematon määrä ovia, joille he voivat niin halutessaan koputtaa keveästi. Mutta viisaampaa on säilyttää kaikki ennallaan. Koputtaminen johtaa arvaamattomiin tapahtumiin, suorasukaisiin kysymyksiin ja kertakaikkiseen typeryyteen, jota nimitämme työskentelyksi. Ne, joiden tehtävänä on huolehtia velvollisuuksista, kulkevat ikuisessa unenhorteessa, mutta odottajan mieli on kirkas ja selkeä. Hän ei pelkää äänettömyyttä, ei kiemurtele levottomuudesta, eikä ole kadottanut salaisuuksiaan. *** Todellinen selvänäkijä ei tavoittele hyötyä, koska hän ymmärtää saavuttamisen turmelevan odottamisen lumon. *** Päähänpinttymät ovat sitä käyttökelpoisempia, mitä vähemmän jähmettyneitä ne ovat ja mitä enemmän välttelemme verhoamasta niillä olemuksiamme kauttaaltaan. ***

44


Rauno Riekki

Luonnossa on heikkoutta, josta meidän tulisi ottaa oppia. Purista sormesi nyrkkiin, suorista ne hellävaroin. Ymmärrät, että niin luonto toimii. Se on läpinäkyvä kuin lamppu, joka valaisee itse itseään. Meidän tulee suojella itseämme niin kuin luonto suojelee itseään säilyttämällä tasapainon, joka ei pyri mihinkään, vaan ainoastaan on. *** Itse valittu ulkopuolisuus ei ole epäkohteliasta. Se on uteliasta läsnäolemista todellisuudessa, jossa ongelmien ratkaisemisella ei ole merkitystä. Se ei ole puhtaasti työasia niin kuin rikkaiden hullujen toimissa on laita, vaan kiitollisuutta kalliista lahjasta, jonka ohi leyhyttelevä perhonen tarjoaa. *** Perhoset vaeltavat rannoille. Ei merkkiäkään kiihkosta. Hiekalla on kaksi ajopuuta, jotka näyttävät syvänsinisiltä yössä.

45


Tanja Kaarlela

Olen Nivalan tyttöjä. Kirjoitin runoja yläkoulun ankeissa luokkahuoneissa keskellä pahinta teiniangstia. Nämä runot löytyvät kokoelmistani ”Olin Ei Kukaan” (1990) ja ”Minun Nukkeni” (1992).

Tanja Kaarlela itsestäään: ”Olen Nivalan tyttöjä. Kirjoitin runoja yläkoulun ankeissa luokkahuoneissa keskellä pahinta teiniangstia. Nämä runot löytyvät kokoelmistani Olin Ei Kukaan” (1990) ja ”Minun nukkeni” (1992). Esikoiskirjailija minusta tuli huhtikuussa 2013, kun Torni-kustantamo julkaisi romaanini Saaran.”

Esikoiskirjailija minusta tuli huhtikuussa 2013, kun Torni kustantamo julkaisi esikoisromaanini Saaran.

46

Ja se lattia oli harmaa, sen kyllästyttävään tasaisuuteen oli painunut viivoja, en minä niitä ajatellut. Ja sillä lattialla minun mieleni liikkui, kun ei ollut ajateltavaa, aihetta olla olemassa.

Tanssi minulle voodoonukkeni. Tanssi jotta näen että olemme molemmat eläviä. Minä annoin sinulle säveliä, anna sinä minulle tuo suloinen liike. Tanssi paljain jaloin ja sieluni on alaston. Ja niin kuin sinä tanssit niin minä elän. (sillä sinä olet minussa)

Sininen allaan valkoinen välissä minä lähes makaan pelkojeni piikeissä. Talvi niin tappaa talvi, sisältä lämmön iholta värin. Määrittämätön jääpatsas jonka sisälle tukehdun.


Heidi Rundgren

Turkoosia En halua pyyhkiä pöytää tänään. En halua nähdä verta. En halua kuulla käskyjä. En halua koskettaa sinua. En halua ymmärtää. Minä olen tyttö. Haluan löytää näkymättömän. Haluan laittaa käteni sormustimen avaruuteen. Haluan nähdä auringon kirskuvat jäljet pilvissä. Haluan tuntea ihottomuuden. Haluan kuulla turkoosia.

Heidi Rundgren on Limingassa asuva Huutomerkki ry:n jäsen. Hän ei halua muuttaa Helsinkiin.

Minä olen tyttö.

47


19-vuotias Jenni Rajatalo asuu Oulun seudulla ja opiskelee l채hihoitajaksi.

Jenny Rajatalo

48


Jenny Rajatalo

49


Henrika Palokangas on oululainen Madetojan musiikkilukion abiturientti, joka on kiinnostunut ihmisten tunteista ja elämän kauniista ja samalla salaperäisistä vivahteista.

Henrika Palokangas

50

Itsepetos kuin olisi vihreät verhot keskellä lämmin ja hiljaa puhutaan kvanteista ja säteilystä kuin olisi kädet silmillä takaapäin en kuule, on jotain omaa ilma soi on hymisevä kaatosade jo liottanut ihmiset viereltä silti putoilevat haavanlehdet suuret kuin kämmenet pääni päälle hiukset siliävät tappuroistaan ettei minun tarvitsisikaan ymmärtää kuvaani sipaisevaa surullista kättä jolle oloni täällä jolle astumiseni riepujen joukkoon on liikaa satuttaa niitä kevyitä askelia ne minun pitää kuulla


Henrika Palokangas

Salaa kehrää kimpuksi kaartuva taivas kun mahdumme ikkunoista jotka lukittiin ”liian pieniä ei kannata pitää” kun pesen maalin sinun otsaltasi karhunsammaleenvihreän värin paine iholla tuntuu hyvältä suojele puita minun ohellani koska vaahterat eivät katso vanhat rungot enää rakennuslavoja mutta minun poskeni poskellasi laita jalkapohjasi yhteen että minulle jää kehto siihen ja rikkinäiset keittolautaset julmat taksikuskit eivät ole enää 51


Henrika Palokangas

Kirkkain lautanen on violetti

söin ja sairastun kieleni violetti mutta punajuurta en tunne

se ottaa kaiken värjää sisältä ei se sovi vuohenjuustoon joka tuodaan alpeilta meren editse

ja kun minä istun, istun pöydässä teidän kanssanne te puhutte psykologiaa, luette taloutta ei sitä tunne kun on kädet multaa ei mitään tunne ei kasvisten kemiaa ja kun maa puskee esiin kyyneleitä pellolla seison minä ja tulee sama ukkonen ja vie lopunkin tiedon sillä puhun teille ymmärrän teitä näen teidät enkä tunne e n 52


Henrika Palokangas

Äänettömyys Täällä on kovin pimeää nyt hiljaista mutta hiukset heijaa mutta mieleni leijaa ja puusta kuoli lehti jalan viereen kun sen nostaakin taskuun täällä se on aina taivaalla väijyy moottoriteiden kaiut me juostaan ne juoksee te juok set te ilmatorjuntatykit poissa mutta leikitään silti että ne viisikymmentä vuotta ovat poissa ja taivaalla väijyy mustia tähtiä suuria huutoja, pilvien takana piiloissa hengenheittävät sydän kohtaukset ja juoksee Pikkukarhusta Orioniin binääriluvut yleisesti ottaen universaaleja etäisyys on 1001

ja me pelätään ne pelkää

putoavia lehtiä henkäystä hiljaisuutta 53


Kaisa Kortekallio on Ouluun eksynyt askartelija, joka on varma että tämä kaikki on juuri sitä. Tässä numerossa häneltä julkaistaan kolmen kollaasin sarja.

Kaisa Kortekallio

Näkösi on heikko

54


Kaisa Kortekallio

Asiat alkavat vain tapahtua

55


Kaisa Kortekallio

Tylsyys on historiaa

56


KERÄILYSARJA Hallauksen jokainen numero on erivärinen ja -teemainen. Värit ovat vaihdelleet mattahopeasta KELTAISEEN ja teemat Kekkosesta nonsenseen. Yhdessä numerot muodostavat keräilysarjan, joka toimii kirjahyllyn (tai hyyskän) tissain-elementtinä. Jos haluat vanhoja numeroita, ota yhteyttä päätoimittajaan.

MITEN OSTAT HALLAUKSEN IRTONUMERON? Irtonumeroita (ovh 6 €) myyvät: Akateemiset kautta maan, Huutomerkin tilaisuudet, Jamera-kirjakauppa (Asemakatu 29, Oulu), Kirjakahvila Nispero (Tähtitorni, Linnasaari, Oulu, vain kesäisin), Päätalo-instituutti (Taivalkoski), Real Deal (Isokatu 10, Oulu) ja Tulenkantajat (Hämeenpuisto 25, Tampere).

MITEN TILAAT HALLAUKSEN? Saat vuoden lehdet kotiisi joko liittymällä kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry:n jäseneksi ja maksamalla jäsenmaksun 15 €, jolloin saat kaikki jäsenyysedut, tai maksamalla pelkän tilausmaksun 12 €. Suorita maksu Oulun Osuuspankin tilille IBAN: OP FI95 5741 3620 4865 29. Merkitse maksun saajaksi Huutomerkki ry ja viitteeksi 20129 . Lähetä yhteystietosi osoitteeseen elina@angeldroem.com tai täytä Hallauksen tilauslomake osoitteessa www.kultti.net/lehti/208. Muista merkitä viestiin, onko kyseessä jäsenmaksu, vuosikerta- tai kestotilaus.Osoitteenmuutokset voi ilmoittaa em. Elinan osoitteeseen. Mikäli liityt Huutomerkin jäseneksi ja haluat liittyä Huutomerkin tiedotuslistalle, lähetä sähköpostia osoitteeseen yhdistys@huutomerkki.fi. Yhdistyksen sähköposti vastaanottaa myös osoitteenmuutokset.

57


KIRJOITUSKUTSU

Hallaus nro 17 ilmestyy joulukuussa. Aikakauskirjan kustantaja, kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, minkä vuoksi kirjan teemana on Juhlat. Myös Muusa-kirjoituskilpailun aihe on sama. Ihmisillä on tapana juhlia niin elämän kuin kuolemankin merkkihetkiä. Teeman voi ymmärtää yksilöllisesti tai yhteisöllisesti, eksistentiaalisesti tai eskatologisesti, karnevalistisesti tai symbolisesti. Juhlan merkiksi käy onnittelu- ja ylistysruno, kosminen diskopallo tai sanallinen sikarikin. Toivomme sekä bakkanaaleja että peijaisia. Siiinä missä joku menettää muistinsa, joku toinen tavoittaa ikuisuuden. Tervetulleita ovat kaikki sanataiteen muodot esseistä ja runoista sarjiksiin, kollaaseihin ja kuvituksiin. Joka numerossa esitellään myös yksi kuvataiteilija. Teosten ihannepituus on 1–6 sivua, noin 350 sanaa per sivu. Kuvien tulee olla mustavalkoisia ja korkearesoluutioisia (300 dpi). Kirja on B5-kokoinen. Tiedostomuotojen tulee olla yleisiä (rtf, docx, doc, pdf, jpg). Pääsääntöisesti emme käsittele tekstitiedostoja, jotka on taitettu pdf-muotoon. Pelkkä linkki internetsivuille ei myöskään kelpaa. Tekstin erityinen muotoilu voidaan säilyttää, jos tekijä sitä toivoo. Teosten tulee olla ennen julkaisemattomia (omakustanteita ja sähköistä julkaisua ei lasketa). Mukaan tulee liittää katuosoite, puhelinnumero sekä parin virkkeen vapaamuotoinen, julkaisukelpoinen esittely itsestä ja suhteesta pohjoiseen. Mahdollinen Huutomerkki ry:n jäsenyys on hyvä mainita. Teoksista ei makseta palkkiota. Hallaus voi käyttää niitä verkkoversiossaan, ellei tekijä sitä erikseen kiellä. Lähetä teoksesi osoitteeseen jarkko.lauri@oulu.fi 1.10.2013 mennessä. Julkaisusta ilmoitetaan viimeistään kuukausi ennen aikakauskirjan ilmestymistä. Kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry kutsuu ja kiittää. Jarkko Lauri päätoimittaja 58


Hallaus #16

ISSN 1796-2099

ovh 6â‚Ź

Hallaus #16  

Hallaus, äänekkään pohojosen pää-äänenkannattaja. Numeron 16 teema: tyttötaide. Hallausta julkaisee Huutomerkki ry.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you