Gummerus syksyn kirjat 2019

Page 1

Syksyn kirjat 2019


MAREK SABOGAL

En ole sitä mitä luen

KAROLIINA TIMONEN KIRJEITÄ IIJOELLE s. 44

On tehtävä tunnustus. En ole koskaan lukenut Kalle Päätaloa. Mietin, onko niin, että kirjailija on tuntunut eripariselta sen mielikuvan kanssa, joka minulla on itsestäni. Me olemme enemmän tai vähemmän tietoisia siitä, että ne kirjat, jotka kerromme lukeneemme, ovat samalla lukuohje meistä ihmisinä. Niin ikään vedämme johtopäätöksiä muista heidän kirjapinojensa perusteella. Paine luoda itsestä johdon­ mukainen luomus – myös lukijana – on valtava. Maku yhdistää tai erottaa, tahdomme ajatella. Identiteettilukeminen ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että tarpeita lukea on monia (eivätkä ota algoritmitkaan). Minä luen eri kirjoja silloin kun haluan seikkailla, kuin silloin kun tahdon oppia. Joskus haluan tietää, miten aatteellinen arkkiviholliseni argumentoi, ja joskus luen 90-lukulaisen feministisesti vastakarvaan. Joskus olen ihan vain utelias. Identiteettilukeminen ei tunnu hyvältä. Lukijana haluan olla vapaa, sillä minä olen miljoona asiaa yhtä aikaa. En halua selitellä, mitä luen; haluan vain lukea. Vapaata lukemista on olemassa, tietenkin. Karoliina Timonen rakastui Päätalon Iijoki-sarjaan parikymppisenä, ja syksyllä ilmestyvässä teoksessaan Kirjeitä Iijoelle hän kirjoittaa kirjasarjan naisille romaanimenneisyyteen. Toinen Päätalo-fani Antti Heikkinen puolestaan haluaa Kallio-pojassa löytää Päätalon, joka on kokonainen. Myös Kalle Päätalo oli jotain paljon mutkikkaampaa ja ristiriitaisempaa kuin hänen julkikuvansa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Kalle Päätalon syntymästä, ja minä aion lukea ensimmäisen päätaloni. Enkä ole yksin, sillä luemme Gummeruksessa Päätaloa yhdessä. Seuraan saa liittyä. #Päätalo100.

ANTTI HEIKKINEN KALLIO-POIKA s. 42

JOHANNA LAITINEN

Kustantaja, tietokirjallisuus


Kotimainen kaunokirjallisuus

Antti Rönkä Jalat ilmassa 2

Mikko Kamula Tuonela 4

Niillas Holmberg Jalkapohja 6

Paula Havaste Vierashuoneet 8

Milja KaunistoTulenpunainen kabaree 9

Matti Rönkä Uskottu mies 10

Seppo Mustaluoto Kuoleman safari 12

Esa Sirén Kompakkajoen sissipartio 13

J. M. Ilves Sorjonen – Ihmispeto 14

Matti Rönkä Viktor Kärppä 1–3 15

Matti Rönkä Viktor Kärppä 4–5 15

Matti Rönkä Viktor Kärppä 6–7 15

Kalle Päätalo Ihmisiä telineillä 16

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   1


ANTTI RÖNKÄ

Jalat ilmassa Uusi kaupunki, uudet ystävät, uusi alku. Aaro aloittaa opinnot yliopistossa. Hän haluaisi mennä mukaan porukoihin, lounaalle ja baariin, mutta häntä raastaa piinaava tunne, ettei häntä kaivata eikä haluta. Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee kuin piru harteilla. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono, mitätön ja ruma Aaro on muiden silmissä. On vaihtoehtona sulkea ovet ja paeta maailmaa tai mennä kohti pelkojaan ja paljastaa toiselle itsensä pohjiaan myöten. Jalat ilmassa on riipaisevan rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää kiusattuun arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän kirkkaasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa ja miten toisen ihmisen hyväksyvä katse voi keventää raskaita kantamuksia. (s. 1996) on kotoisin Vääksystä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja harrastanut yleisurheilua sekä pianon soittoa. Hän haaveilee asunnosta Helsingin keskustassa. Jalat ilmassa on hänen esikoisromaaninsa.

ANTTI RÖNKÄ

ISBN 978-951-24-1477-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 220 KOKO 133 × 203 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

2   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   3


MIKKO KAMULA

Tuonela Kolme kovaa kohtaloa, kolme surmaa matkalla, tuonen raukoilta rajoilta, tuonne Päivölän pitoihin. Rautaparran perheessä eletään kovia aikoja. Taistelu isoa härkää vastaan on vaatinut uhrinsa, ja ryöstöretkelle lähteneet karjalaiset aiheuttavat lisää harmia. Jotta vääryys saataisiin oikaistua ja nuori rakkaus voisi kukoistaa, on Heiskan vaellettava kauas vihamielisille maille. Helppoa ei ole Varpullakaan, joka joutuu miettimään, mihin suuntaan hän elämässään tahtoo kulkea. Tenho on vaipunut kuoleman kaltaiseen horrokseen, johon maalliset konstit eivät tehoa. Yörnin äijän on mentävä etsimään häntä Tuonelasta, jossa elon aikana hankitut taidot eivät auta ja kaikki on petollista. Yllättävä ystävyys voi kuitenkin opastaa pimeimmän epätoivon hetkellä takaisin kohti valoa. Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan kolmas romaani vie lukijan entistä synkempiin metsiin ja yhä syvemmälle muinaisten myyttien maailmaan.

METSÄN KANSA

M I K KO KAMULA GUMMERUS

ISO HÄRKÄ

MUISTA MYÖS ISO HÄRKÄ -POKKARI 978-951-24-1551-9

MIKKO KAMULA (s. 1982) on tutkinut koko aikuisikänsä suomalaista kansanperinnettä ja vanhoja uskomuksia, eikä vuosituhanneen vaihteessa aloitetulle retkelle näy loppua. Hän vaeltaa mielellään tuhansien järvien maassa ja kuvittelee, millaisena muinaiset suomalaiset ovat metsämme nähneet. Tuonela on hänen kolmas teoksensa. SARJA METSÄN KANSA 3 ISBN 978-951-24-1443-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 700 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

4   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   5


NIILLAS HOLMBERG

Jalkapohja Hra tuomari, lautamiehistö ja arvoisa yleisö / vetoan siihen että vettä / on vastaisuudessa ammennettava myötävirtaan. Runokokoelma Jalkapohja alleviivaa ihmisen ja maan välistä yhteyttä. Se ylistää luontoon liittyvää perinnetietoa ja samalla kyseenalaistaa sen soveltuvuutta moderniin aikaan ja mieleen. Runoissa herätään lahoavien kengännauhojen myhäilyyn, toivotaan kynäksi sulkaa joka löytyy ilmasta. Niistä jäsentyy maayhteys, joka tarkoittaa velvollisuudentunnetta suojella ympäristöä sen uhkatekijöiltä. Jalkapohja julistaa, että meidän on palattava jalkoihin, koska ne ovat yhtymäkohtamme maahan. Vastavoimakseen jalat saavat suutarin, jota tiirat nousevat vastustamaan luontoaktivistien lailla. Arktiseen maisemaan, koivujen ja lintujen rinnalle, tiiviissä runoissa nousee kieliterminologia; entisajan muistelun sijaan etsitään hukassa olevaa preesensiä ja avataan modernia saamelaisuutta. Kirjan on kuvittanut Saamenmaan uuden polven kuvataiteilija Inga-Wiktoria Påve. on saamelainen runoilija, muusikko ja kulttuuri- ja ympäristöaktivisti, joka asuu synnyinseudullaan Utsjoella. Hän yhdistää omintakeisesti runonlausuntaa joikuun ja lauluun ja esiintyy eri kokoonpanoissa. Holmberg oli ehdokkaana Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2015 teoksella Jottei outo tulisi oudommaksi. NIILLAS HOLMBERG

ISBN 978-951-24-1523-6 KIRJASTOLUOKKA 82.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 140 KOKO 140 × 215 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KUVITUS INGA-WIKTORIA PÅVE KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL

6   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   7


PAULA HAVASTE

Vierashuoneet Oma majatalo. Vilja huokaisee helpotuksesta, kun hän pääsee ankarasta työstään kalasovhoosin perkuupöydän äärellä. Mutta saman tien on ryhdyttävä tositoimiin, jotta majatalo saadaan valmiiksi ennen ensimmäisiä vieraita. Rakennusprikaati on luvannut tehdä uudet huoneet, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan ennen kuin topakka Anna-täti saapuu pitämään komentoa. Vaikka Vilja ja Villem odottavat innolla kestitettäviään, on silti oltava varuillaan. Jo ensimmäisten vieraiden joukossa voi saapua salatarkastaja ja kaataa unelmat. Vierashuoneet kuvaa elämänmakuisesti nuoren perheen, Viljan ja Villemin, selviytymistä Neuvosto-Eestin 1950-luvun myllerryksessä. Koko ajan saa olla tarkkana ja huolehtia siitä, että teot, sanat ja ilmeet ovat annetun aatteen mukaisia. Eniten salattavaa on Viljalla ja suurin panos pelissä: koko hänen pienen perheensä turvallinen arki ja sen pienet onnen hetket.

MUISTA MYÖS PRONSSITÄHTI-POKKARI 978-951-24-1553-3

Filosofian tohtori PAULA HAVASTE (s. 1962) on kirjoittanut suosittuja historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Hän työskentelee Heurekassa ja viettää kesänsä Saarenmaalla. Havasteen edellinen kirja Pronssitähti (2018) esitteli Vilja ja Villem Talvikin, jotka elävät maatilallaan Viron Orissaaren regiimissä ja taistelevat hauraan onnensa puolesta neuvostotasavallan alkuvuosina. ISBN 978-951-24-1525-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 350 KOKO 133 × 203 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

8   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


MILJA KAUNI STO

Tulenpunainen kabaree On vuosi 1900. Upouusi Eiffel-torni on noussut absintista, taiteesta ja cancanista hullaantuneen Pariisin ylle. Kaupungin alamaailma ei kuitenkaan pääse riehakkaasta ylellisyydestä osaksi. Tämän tietää Pariisin pahamaineisen naisvankilan vartijakokelas Albert S. Grosjean. Kohtalo viskaa Albertin tielle iloluontoisen, viiniä, naisia ja laulua rakastavan kuvanveistäjän, Ville Vallgrenin. Taiteilijan seurassa Albert saa ensi kertaa maistaa Pariisin suloisempaa puolta. Mutta makeassa liköörissä on menneisyyden karvas maku. Kun Montmartren kabareet syttyvät yksi kerrallaan tuleen ja Pariisin Maailman­ näyttely kohoaa, sekä Albert että Ville joutuvat valitsemaan suuntansa uuden maailman kaaoottisella kartalla. Tulenpunainen kabaree on herkullinen yhdistelmä rehevää ajankuvausta, ruumiillista riehakuutta ja kohtalokkaita mysteereitä. Romaani pulppuaa viihdykettä taidehistorian ystäville ja menneen ajan Pariisin rakastajille. (s. 1976) on asunut vuosikausia Pariisissa ja tuntee Montmartren kujien kutkuttavan historian. Häntä inspiroi Pariisin tuhansien vuosien kerrostumat, joiden välistä pääsee tirkistämään historian syvimpään olemukseen: ihmisyyteen. Tulenpunainen kabaree on Kauniston seitsemäs kaunokirjallinen teos. Tarina on julkaistu aiemmin lyhyempänä versiona äänikirjasarjana. MILJA KAUNISTO

ISBN 978-951-24-1471-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 300 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   9


MATTI RÖNKÄ

Uskottu mies Viktor Kärppä on Karjalassa datsallaan, kun kutsumattomat vieraat rapistelevat ovella. Neuvokas Kärppä tarttuu sinkoon, mutta tappaa hän ei halua. Tietääkseen hän ei ole rikollinen, vaikka häntä usein sellaiseksi harhaluullaan. Käy ilmi, että asialla on Artemi Loktev, joka haluaa lähettää Kärpän Helsinkiin selvittämään tämän vanhan opiskelukaverin Pavel Ljudinin kuolinpesää. Suomessa Viktoria odottavat myös lapset ja Marja-vaimo. Kaikesta tuntuu olevan aikaa useampi vuosikymmen. Silmille hyppii sukupolven vaihtumisella uhitteleva nuori tiedustelueversti Karamazov, ja Helsingissä tuttavuutta hieroo poliisi Teppo Korhosen manttelinperijä Max Paappa. VK-yhtiön toimintakin on muuttanut muotoaan, ja Kärppä ottaa asiakseen palauttaa kuvioon kunnollisia rakennusurakoita. Uskotun miehen myötä Viktor Kärppä -dekkarisarja saa kaivattua jatkoa. Luvassa on tiivistä tunnelmaa ja vetävää tekstiä – tarinaniskentää, jollaisen vain Matti Rönkä taitaa. Toimittaja MATTI RÖNKÄ työskentelee uutisjuontajana Ylen uutisissa. Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista, ja niitä on julkaistu parillakymmenellä kielellä. Ystävät kaukana sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2006 ja ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon 2007. ISBN 978-951-24-1520-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 250 KOKO 133 × 203 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA LIISA VALONEN MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

10   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   11


SEPPO MUSTALUOTO

Kuoleman safari Entisen erikoisjoukko-operaattorin Janne Norrmanin päätä huimaavat kuviot jatkuvat, kun oligarkki Aleksei lähettää hänet Nigeriaan selvittelemään öljysatamabisneksiä. Öljysatamahanketta tutkiessaan Janne ajautuu pohtimaan myös tulevaisuuttaan Aleksein klaanin jäsenenä. Onko Jannen rakastetun Irinan lojaalisuus lopulta hänen vai Aleksei-isän puolella? Keikan pitäisi olla parin päivän pistäytyminen luksushotellissa Lagosissa. Kuten Aleksein bisneksissä yleensä, kaikki ei mene suunnitellusti, vaan paikallinen islamilainen terroristijärjestö kaappaa Jannen. Seuraa yhden miehen selviytymistaistelu ja seikkailu, joka ei jätä kylmäksi. Kuoleman safari jatkaa Slaavilaisesta pelistä alkanutta sarjaa. Ammatti­ sotilaan kirjoittama kotimainen toimintajännäri on lajinsa harvinaisuus, jonka suora toimintakuvaus ja rohkeat juonenkäänteet tekevät kirjasta viihdyttävän pageturnerin. on syntynyt Savossa. Hän on tehnyt pitkän uran ammattisotilaana ja lainvalvontaviranomaisena eri puolilla Suomea ja kansainvälisissä tehtävissä. Nyttemmin asuessaan Uudenmaan syrjäisellä maaseudulla hän kirjoittaa, tekee metsätöitä ja toimii keksijänä ja yrittäjänä. Sotilaseläkkeellä olevan kirjailijan harrastuksiin kuuluvat koirat, metsästys, lukeminen, ruumiinkulttuuri ja single malt -viskit. SEPPO MUSTALUOTO

MUISTA MYÖS SLAAVILAINEN PELI -POKKARI 978-951-24-1543-4

ISBN 978-951-24-1469-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 300 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

12   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


ESA SIRÉN

Kompakkajoen sissipartio Yks asia on varma: jos oot huolimaton, saat pian ikuiset hiekat silmilles. Rukajärvellä riehuvat jatkosodan lopun Ontrosenvaaran taistelut, kun JR 10:n sissipartion hurja retki suuntautuu Kompakkajoen erä­ maahan. Mukana on niin sodassa keitettyjä veteraaneja kuin hermojensa kanssa kamppailevia tulokkaita. Taisteluiden, toveruuden ja yllätysten värittämä romaani tutustuttaa partion johtajana toimivaan vänrikki Jussi Heposaareen ja hänen luottomieheensä ylikersantti Ukko Pietariseen. Kirjavaan porukkaan kuuluu myös Eino Aarnio, ensimmäiselle partioretkelleen komennettu luutnantti. Pian sissit saavat huomata, että arvonsa tuntevan upseerin on vaikea niellä varajohtajan roolia. Törni-sarjan päätettyään sukupolvensa paras sotakirjailija Esa Sirén on kirjoittanut uuden itsenäisen romaanin, jonka tositapahtumiin pohjaava kerronta imaisee lukijan mukaansa. Luvassa on taattua toimintakuvausta ja verratonta sanailua. (s. 1948) on kotoisin Kouvolasta, ja hänellä on takanaan pitkä ura jääkiekkovalmentajana. Jo koulupoikana sotakirjallisuudesta kiinnostuneen Sirénin romaaneja on myyty yli 200 000 kappaletta, ja hän on vakiinnuttanut paikkansa sukupolvensa parhaana sotakirjailijana. ESA SIRÉN

MUISTA MYÖS TÖRNIN HURJAT JÄÄKÄRIT -POKKARI 978-951-24-1561-8

ISBN 978-951-24-1518-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 350 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   13


J. M. ILVES

Sorjonen – Ihmispeto Lappeenrantalainen rikoskomisario Kari Sorjonen saa tutkittavakseen teatraalisen murhan – aivan kuin joku haluaisi raa'alla teollaan jättää Sorjoselle viestin, tai ainakin koetella huippuälykästä tutkijaa. Kun Sorjosen vaimo Pauliina menehtyy syöpään, työnteko on Karille vielä aiempaakin hankalampaa. Murhaajan makaaberit teot eivät helpota Sorjosen työtä, ja Karin tunteet joutuvat koetukselle, kun uhrit vaikuttavat viattomilta. Kuka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja jakaa julmasti tuomionsa? Ja miksi murhapeli tuntuu kietoutuvan Kari Sorjosen ympärille? Koukuttava Ihmispeto on Sorjonen-dekkarisarjan neljäs osa. Rikoskomisario Kari Sorjosen tutkimuksiin perustuvassa sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Nukkekoti (2016), Loppupeli (2017) ja Viiden sormen harjoitus (2018). on kirjailijanimi, jonka takaa löytyy kaksi nimettömänä pysyttelevää ammattikirjailijaa.

J. M. ILVES

SARJA SORJONEN ISBN 978-951-24-1465-9 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 300 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU MYÖS SÄHKÖKIRJA MUISTA MYÖS VIIDEN SORMEN HARJOITUS 978-951-24-1000-2

14   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


MATTI RÖNKÄ

MATTI RÖNKÄ

MATTI RÖNKÄ

Viktor Kärppä 1–3

Viktor Kärppä 4–5

Viktor Kärppä 6–7

Viktor Kärppä on tappajan näköinen mies, paluumuuttaja Sortavalasta. Omasta mielestään hän on mies johon voi luottaa. Hän hoitaa kaupat ja luvat, ei varasta, ei sotkeudu huumeisiin eikä tapa vaikka siltä näyttääkin. Rikolliset puuhat Kärppä pyrkii jättämään kauas taakseen. Mutta menneisyys punaarmeijan erityiskoulutuksessa ja rikollispomon apurina ei suostu jättämään häntä rauhaan.

Viktor Kärppä on saanut elämänsä ja liikeasiansa kuntoon, bisnekset pyörivät enimmäkseen laillisesti ja elämä suomalaisena perheenpäänäkin sujuu mitenkuten. Mutta menneisyys ei suostu pysymään rajan takana. Sukulaisten hämärät puuhat sotkevat arkielämää ja Venäjän alamaailman vanhat tutut pyytävät palveluksia, joista on vaikea kieltäytyä. Ja ataripoliisi Korhonen pörrää kintereillä kuin kärpänen, vahtimassa ja epäilemässä.

Viktor Kärppä, inkeriläinen moniosaaja, on kotoutunut kymmenessä vuodessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Kärpän kolo on harmaalla vyöhykkeellä, enimmäkseen laillisella alueella, josta voi melkein huomaamattaan luiskahtaa pimeälle puolelle. Eikä menneisyys suostu pysymään poissa, vaikka sen kuinka yrittäisi unohtaa. Kärpältä pyydetään milloin suojeluapua, milloin oudosti kadonneen ruumiin jäljittämistä. Ja ataripoliisi Teppo Korhonen tarjoaa jatkuvaa sivustatukea verbaalisella tykityksellään.

Kirjassa on yksissä kansissa Viktor Kärppä -romaanit Tappajan näköinen mies, Hyvä veli, paha veli ja Ystävät kaukana. ISBN 978-951-24-1641-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 700 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI MIKA TUOMINEN

Kirjassa on yksissä kansissa Viktor Kärppä -romaanit Isä, poika ja paha henki ja Tuliaiset Moskovasta. ISBN 978-951-24-1651-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI MIKA TUOMINEN

Kirjassa on yksissä kansissa Viktor Kärppä -romaanit Väärän maan vainaja ja Levantin kyy. ISBN 978-951-24-1652-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI MIKA TUOMINEN

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   15


KALLE PÄÄTALO

Ihmisiä telineillä Ihmisiä telineillä on Kalle Päätalon läpimurtoteos, joka aloitti hänen ilmiömäisen kirjailijanuransa. Elämänmakuinen romaani sijoittuu jälleenrakennusajan Tampereelle. Päähenkilö on rakennusmestari Mauno Ojansivu, joka vetää Mammonalinnaksi nimettyä kerrostalotyömaata. Rakennustyömaan arjesta käsin seurataan sotien jälkeisen ajan vahvaa yhteiskunnallista murrosta, mutta tarinassa sukelletaan myös syvälle suomalaisen miehen sielunmaisemaan. Maailmassa näkyvät tuhon jäljet ja uusi toivo, mutta niin näkyvät myös Maunon omassa elämässä: kipeää avioeroa seuraa uusi rakastuminen. Kaupunkikuvassa näyttäytyvät kiihkeäsykkeisen rakennustyömaan tyypilliset henkilöt, suun­ soittajat, rähinöijät ja taidoillaan ylpeilevät ammattimiehet. Kirjailijan 100-vuotispäivän kunniaksi julkaistaan juhlapainos, jossa on mukana kuvaliite ja Kalle Päätalon pienoiselämäkerta sekä ainut­ laatuinen katkelma kirjan alkuperäisestä käsikirjoitusversiosta. KALLE PÄÄTALO (1919–2000) syntyi Taivalkosken Jokijärvellä. Hän teki nuoresta pitäen metsä- ja uittotöitä. Sotien jälkeen hän muutti Tampereelle, teki töitä kirvesmiehenä ja opiskeli rakennusmestariksi. Vasta vuonna 1963 hän rohkeni toteuttaa unelmansa ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Kalle Päätalo kirjoitti elämänsä aikana 39 romaania. Hänelle myönnettiin professorin arvo vuonna 1978. Monesti palkitun ja useille kielille käännetyn kirjailijan teoksista on tehty myös elokuvia. ISBN 978-951-24-1528-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 145 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

16   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Suomennettu kaunokirjallisuus

Nina Lykke Ei, ei ja vielä kerran ei 18

Gabriel Tallent Minun ikioma kultani 20

Kim Thúy Vi 21

Katie Lowe Jumalten verta suonissamme 22

Clare Mackintosh Lopun jälkeen 24

Camilla Grebe Horros 26

Fred Vargas Muistoksi käynnistäsi 28

Daniel Cole Loppupeli 29

Alex Michaelides Hiljainen potilas 30

Karen Cleveland Totuuden tuolla puolen 32

Anna Jansson Sokea hetki 33

Jussi Adler-Olsen Korttitalo 34

Michael Connelly Kaksi totuutta 35

John Verdon Syntipukki 35

Jojo Moyes Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia 36

Sarah J. Maas Okaruusujen valtakunta 38

Cathy Kelly Se vuosi muutti kaiken 39

Winston Graham Poldark – Muukalainen mereltä 39

Nora Roberts Toinen koitos 40

Nora Roberts Turvapaikka 40

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   17


NINA LYKKE

Ei, ei ja vielä kerran ei Ingrid ja Jan ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka kuitenkin käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä sekä perhe-elämä että opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Ministeriön osastonjohtajaksi juuri yllättäen ylennetty Jan sen sijaan uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta. Hanne taas murehtii, menikö oma juna jo, kun hänen ystävänsä löytävät puolison ja saavat lapsia. Nina Lykken vakuuttava ja viihdyttävä kolmiodraama rakkautta ja merkityksellistä elämää etsivästä keski-ikäisestä keskiluokasta sijoittuu maailmaan, jossa liian paljon ei ole tarpeeksi. Se on lämmin ja musta – niin kuin hyvin tehty espresso. ”Tämä olisi saattanut olla piinallista luettavaa ilman Lykken pelotonta, purevaa huumoria ja hänen ymmärtäväistä katsettaan, jolla hän tarkastelee henkilöhahmojensa heikkouksia.” – Svenska Dagbladet on norjalainen kirjailija. Ei, ei ja vielä kerran ei on hänen kolmas romaaninsa, jota on myyty Norjassa nyt huimat 52 000 kappaletta ja joka oli Lykken läpimurto myös Ruotsissa. NINA LYKKE

ISBN 978-951-24-1280-8 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 270 KOKO 133 × 203 MM ALKUTEOS NEI OG ATTER NEI SUOMENTANUT SANNA MANNINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI SANNA-REETA MEILAHTI KIRJAILIJAKUVA JO MICHAEL MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

18   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   19


GABRIEL TALLENT

Minun ikioma kultani Neljätoistavuotias Turtle Alveston on selviytyjä. Lähimetsät ovat hänen turvapaikkansa, mutta kotona hän elää mielivaltaisen isänsä vallassa. Äidin kuoleman jälkeen perhe on eristäytynyt, ja koulussakin Turtle on outo lintu. Sitten Turtle tapaa retkellään Jacobin. Jacob on hauska ja näkee Turtlen tavalla, jolla kukaan muu ei ole osannut katsoa. Vähitellen isä alkaa näyttäytyä sellaisena kuin on: henkisenä ja fyysisenä uhkana. Uuden ystävyyden myötä Turtlessa herää unelma vapaudesta. Paetakseen hänen on käytettävä niitä selviytymistaitoja, joita isä on hänelle opettanut. Minun ikioma kultani käsittelee ihmisen kykyä selviytyä. Itsenäisyytensä puolesta kamppailevan Turtlen ääni kantaa läpi koko hurjan ja järisyttävän kertomuksen, jonka kieli hypnotisoi ja luontokuvaus huimaa. Kriitikoiden ylistämä Minun ikioma kultani on yhdysvaltalaisen G ­ ABRIEL TALLENTIN esikoisteos, johon kirjailija on ammentanut vaikutteita klassikoista, pulpfictionista ja rakkaudestaan luontoon. Se oli ilmestymisvuonnaan yksi puhutuimmista romaaneista, ja sen ­oikeudet on myyty yli 30 maahan. ISBN 978-951-24-1014-9 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 460 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS MY ABSOLUTE DARLING SUOMENTANUT ARTO SCHRODERUS SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JAYA MICELI KIRJAILIJAKUVA ALEX ADAMS PHOTOGRAPHY MYÖS SÄHKÖKIRJA

20   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


KIM THÚY

Vi Ilmaisuvoimainen omaelämäkerrallinen romaani tulvillaan kauneutta ja aistillisuutta, Vietnamin värejä ja makuja. Vi on perheensä nuorin lapsi ja ainoa tytär, vanhempiensa silmäterä. Hänen nimensä tarkoittaa ”pienenpientä kallisarvoista”, ja häntä varjellaan ja hellitään. Kaikki tuo muuttuu, kun sota ajaa Vin perheen pakenemaan Siamin­ lahden yli. Yksi heistä ei kuitenkaan pääse Vietnamin otteesta. Siinä missä ennen oli isä on nyt vain kivistävä tyhjyys. Äiti ja veljet juurtuvat nopeasti uuteen kotimaahansa Kanadaan, mutta Vin kohtalo on toinen. Perhetutun siipien suojassa hän saa tuntea tuulen omiensa alla ja ylittää rajoja, niin omiaan kuin maiden välisiä. Vi on palkitun ja lukijoiden rakastaman Run itsenäinen sisarteos. Se on oodi maailman äärettömyydelle, ihmisyyden monimuotoisuudelle, rakkauden mutkikkuudelle ja elämän loputtomille mahdollisuuksille. KIM THÚY (s. 1968) kasvoi Saigonissa ja lähti Vietnamista kymmen­ vuotiaana venepakolaisena perheensä kanssa. Nykyään Thúy asuu Montrealissa. Hänen teoksensa opettavat näkemään kauneutta ja hyvyyttä kaikkialla, pienimmissäkin yksityiskohdissa. Thúy esiintyy Helsinki Litissä toukokuussa 2019. ISBN 978-951-24-1074-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 160 KOKO 133 × 203 MM ALKUTEOS VI SUOMENTANUT MARJA LUOMA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI SANNA-REETA MEILAHTI KIRJAILIJAKUVA JEAN-FRANÇOIS BRIÈRE MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   21


KATIE LOWE

Jumalten verta suonissamme Vuonna 1998 kampuksen pihan keinuun jähmettyneenä löytyy valkoisiin puetun teinitytön ruumis. Selittämätöntä kuolemantapausta muistelee nykypäivän perspektiivistä Violet. Nuori Violet tuli uutena oppilaana Elm Hollow Academyyn, tytöille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen uinuvassa rannikkokaupungissa. Violet löytää pian uusia ystäviä ja päätyy neljänneksi, tarkoin valikoiduksi jäseneksi opintopiiriin, jota pitää karismaattinen taideopettaja Annabel. Vaikka Annabel yrittää vakuuttaa oppilaansa siitä, että muinaisten okkultististen rituaalien sijaan hän opettaa pelkkää mytologiaa, he alkavat uskoa, että taikuus on totta. Violet tempautuu uuteen kiehtovaan maailmaan mutta joutuu pian miettimään, kehen voi todella luottaa. Miten pitkälle nämä nuoret naiset ovat valmiita menemään? Jumalten verta suonissamme on tiivistunnelmainen kuvaus vimmaisesta, tuhoisasta elämännälästä. on englantilainen kirjailija ja kirjallisuuden maisteri, joka työskentelee markkinointialalla ja kirjoittaa väitöskirjaa naisten raivosta kirjallisuuden modernismissa ja #MeToo-aikakaudella. Hänen romaaniaan Jumalten verta suonissamme on luonnehdittu yhdistelmäksi Donna Tarttia ja Emma Clinea.

KATIE LOWE

ISBN 978-951-24-1018-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS THE FURIES SUOMENTANUT KRISTIINA VAARA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI MICAELA ALCAINO KIRJAILIJAKUVA DEAREST LOVE MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

22   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   23


CLARE MACKINTOSH

Lopun jälkeen Elämässä joutuu väistämättä joskus tienhaaraan, jossa ei osaa valita oikeaa polkua vaan toivoo, että voisi kulkea molempia, nähdä mihin ne vievät. Tässä kirjassa voi. Max ja Pip ovat vahva pari. He rakastavat toisiaan valtavasti mutta pientä poikaansa vieläkin enemmän. Tämän sairastuttua vakavasti Max ja Pip joutuvat tekemään yhdessä elämänsä isoimman ja vaikeimman päätöksen. He ovat eri mieltä. Mahdottoman valinnan seuraukset uhkaavat tuhota heidät molemmat, eikä mikään ole enää niin kuin ennen. Mutta mitä vaan voi tapahtua lopun jälkeen… Clare Mackintoshin uutuusromaani on unohtumaton tarina mahdottomista valinnoista, rakkauden voimasta ja hauraudesta, surusta ja toivosta. ”Lopun jälkeen on taidokkaasti kirjoitettu romaani, vangitseva ja terävä, lempeä ja todentuntuinen. En saa sitä mielestäni.” – Liane Moriarty CLARE MACKINTOSHIN romaaneja luetaan yli 35 kielellä, ja ne ovat nousseet myyntilistojen ykkösiksi Suomen lisäksi mm. Britanniassa ja USA:ssa. Clare asuu miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Pohjois-­ Walesissa ja kirjoittaa päätoimisesti. ISBN 978-951-24-1495-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS AFTER THE END SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI PLOY SIRIPANT KIRJAILIJAKUVA ASTRID DI CROLLALANZA MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

24   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   25


CAMILLA GREBE

Horros Uusi rikosromaani Pohjoismaiden parhaan dekkarin 2018 kirjoittajalta. 18-vuotias Samuel päättää paeta huumepomo Igoria pilattuaan huume­diilin Tukholmassa. Hänen silmiinsä osuu työpaikkailmoitus: saaristossa asuva perhe etsii avustajaa pojalleen, jolla on aivovamma. Samuel saa työn. Mutta muutoin mikään ei mene suunnitelmien mukaan, kun hän muuttaa kiinnostavan Rakelin ja tämän pojan Jonaksen avuksi syrjäiseen merenrantataloon. Asiat tekee entistä vaikeammaksi se, että Samuelin äiti, Vapaakirkkoon kuuluva Pernilla, aikoo väkipakolla auttaa poikaansa saamaan elämän raiteilleen. Kun perhetragedian piinaama rikostutkija Manfred Olsson hakee kahta huumerikosta tutkiessaan apua profiloija Hanne Lagerlind-­ Schöniltä, hänen, Samuelin ja Pernillan tiet risteävät. Horros on itsenäinen jatko-osa Lemmikille ja Kun jää pettää alta ­-kirjalle. Se on piinaavan pelottava kertomus itsekeskeisyyden leimaamasta ajasta mutta myös kuvaus rakkaudesta, joka päihittää pimeät voimat.

MUISTA MYÖS LEMMIKKI-POKKARI

CAMILLA GREBE on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Hänen kirjansa Lemmikki valittiin parhaaksi pohjoismaiseksi rikos­ romaaniksi vuonna 2018. Greben Kun jää pettää alta on käännetty yli 20 kielelle, ja sen elokuvaoikeudet on myyty.

978-951-24-1544-1

ISBN 978-951-24-1372-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 520 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS DVALAN SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA VIKTOR FREMLING MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

26   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   27


FRED VARGAS

Muistoksi käynnistäsi Entinen poliisi Louis Kehweiler harjoittaa joutoajallaan tarkkailu­ toimintaa Pariisin puistonpenkeillä rupikonnansa Bufon kanssa. Eräänä päivänä hänen kaikkinäkevä silmänsä havaitsee koirankikkareesta ihmisluun. Käynnistyy kaikkien aikojen salapoliisityö. Kehweiler alkaa vahdata koiranulkoiluttajia ja saa avukseen vanhassa talorähjässä asuvat, alituisessa rahapulassa olevat historianopiskelijat, joita etunimiensä takia myös evankelistoiksi kutsutaan. Keskiajan tutkija Marc – alias Pyhä Markus – saa tehtäväkseen jäljittää sanomalehdistä epäilystä herättäviä, ratkaisemattomia kuolemia. Tutkimus vie Kehweilerin apureineen bretagnelaiseen kyläpahaseen. Kehweiler jatkaa tutkimuksiaan olutta siemaillen savuisessa kahvilassa. Samalla evankelistat juoksevat ympäri tienoita kummallisten johtolankojen ja huhujen perässä… Kuka tappaa? Muistoksi käynnistäsi on loistavasti kirjoitettu, hulvaton dekkari, jonka vertaansa vailla oleva henkilögalleria takaa hauskuuden, loistava tyyli lukunautinnon ja uskomattomat juonenkäänteet aivojumpan.

K ANSAINVÄLINEN BESTSELLER

MUISTA MYÖS KALMANKUORIAISET-

Palkittu ranskalainen dekkarikirjailija FRED VARGAS on koulutukseltaan kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut historioitsija ja arkeologi. Muistoksi käynnistäsi on Kolme evankelistaa -sarjan toinen osa, joka ilmestyy nyt ensimmäisen kerran suomeksi.

POKKARI 978-951-24-1542-7 GUMMERUS

KOMISARIO ADAMSBERG -MYSTEERI

SARJA KOLME EVANKELISTAA 2 ISBN 978-951-24-1467-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 320 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS UN PEU PLUS LOIN SUR LA DROITE SUOMENTANUT MARJA LUOMA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA LOUISE OLIGNY MYÖS SÄHKÖKIRJA

28   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


DANIEL COLE

Loppupeli Maineensa perinpohjaisesti mustannut rikosylikonstaapeli William ”Wolf ” Fawkes palaa viimein Lontooseen. Eläköityneen ylikonstaapeli Finlay Shawin sokeeraava kuolema saa hänet astumaan varjoista takaisin kollegoidensa pariin, pitkän piilottelun jälkeen. Wolf ei suostu nielemään poliisin näkemystä siitä, että Shaw olisi tehnyt itsemurhan. Yhdessä entisen työparinsa Emily Baxterin ja yksityis­etsiväksi ryhtyneen Alex Edmundsin kanssa Wolf ryhtyy tutkimaan tapausta, alkaen Shawin uran alkuvuosien vaiheista. Aika käy vähiin, sillä sisäinen tutkinta Wolfin omista toimista on käynnissä, ja pian Wolfista on tulossa se, joka joutuu telkien taakse. Kun Wolfin tutkimukset vievät hänet yhä syvemmälle poliisivoimien korruption syövereihin, vaakalaudalla ei ole vain hänen uransa – vaan myös hänelle kaikkein läheisimpien henki… Selviävätkö Wolf ja Baxter uransa tiukimmasta paikasta? nousi dekkarimaailman tietoisuuteen heti esikois­ trillerillään Räsynukke. Loppupeli on groteskeja murhamysteerejä ja piki­mustaa brittihuumoria yhdistävän Räsynukke-trilogian päätösosa. Daniel Cole asuu Bournemouthissa ja viettää päivänsä sen rannoilla, etenkin silloin kun hänen pitäisi oikeasti olla kirjoittamassa.

DANIEL COLE

MUISTA MYÖS MARIONETTI-POKKARI 978-951-24-1547-2

SARJA RÄSYNUKKE 3 ISBN 978-951-24-0589-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 140 × 214 MM ALKUTEOS ENDGAME SUOMENTANUT JAAKKO KANKAANPÄÄ SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KIRJAILIJAKUVA ELLIS BARRINDER MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   29


ALEX MICHAELIDES

Hiljainen potilas Menestynyt taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaaja­ miestään useasti kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Koskaan. Alician elämä ja avioliitto vaikuttivat täydellisiltä, eikä murha­ teolle löydy minkäänlaista motiivia. Otsikoihin päätynyt mysteeri kuohuttaa kansaa ja vangitsee myös psykoterapeutti Theo Faberin mielenkiinnon. Alicia on hoidettavana Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa, ja kun siellä avautuu työpaikka, Theo tarttuu tilaisuuteen empimättä. Hän uskoo voivansa viimein murtaa arvoituksellisen hiljaisuuden. Mutta jos Alicia lopulta puhuu, haluaako Theo todella kuulla totuuden? Hiljainen potilas on älykäs psykologinen trilleri rakkaudesta, petoksesta ja psyyken särkymisestä. Se syntyi, kun Alex Michaelides päätti kirjoittaa kirjan, jollaisen itse haluaisi lukea. Hänen innoittajiaan ovat Agatha Christie, Alfred Hitchcock, psykologia ja kreikkalaiset tragediat. Lontoossa asuva ALEX MICHAELIDES syntyi Kyproksella, opiskeli kirjallisuutta Cambridgessä ja käsikirjoittamista Los Angelesissa. Hänen esikoistrillerinsä Hiljainen potilas rikkoi maailmanennätyksen: sen oikeudet myytiin yli 40 kielelle jo ennen teoksen julkaisua. Se meni ilmestyttyään suoraan New York Timesin myyntilistan ykköseksi. ISBN 978-951-24-1317-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 380 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS THE SILENT PATIENT SUOMENTANUT ANTTI AUTIO SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI ANNE TEOMEY KIRJAILIJAKUVA ANDREW HAYES-WATKINS MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

30   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   31


KAREN CLEVELAND

Totuuden tuolla puolen Stephanie Maddox on tottunut tekemään päätöksiä. Työ FBI:ssä pitää hänet kiireisenä, mutta yksinhuoltajaäidin tärkeysjärjestys on selvä. Ykkössijalla on hänen teini-ikäinen poikansa Zachary, joka odottaa malttamattomana kutsua collegeen. Maailma suistuu raiteiltaan, kun Stephanie löytää Zacharyn huoneesta aseen. Heti perään ovelle ilmestyy kollega FBI:stä ja lausuu pysäyttävät sanat: ”Asia koskee Zacharya.” Onko Zachary sekaantunut johonkin rikolliseen? Eikö äiti tunne poikaansa lainkaan? Ja jos epäilyt pitävät paikkansa, mikä on Stephanien velvollisuus: Suojella Zacharya? Vai suojella muita? Raja oikean ja väärän välillä hämärtyy, kun syyttävä sormi osoittaa omaa lasta kohti. Stephanien on myös viimein kohdattava menneisyys, jonka hän on kaikin tavoin yrittänyt unohtaa. Alkaa piinallinen matka totuuden tuolle puolen. Kirjailija KAREN CLEVELAND on työskennellyt terrorismin tutkijana CIA:ssa ja FBI:ssa. Hän asuu Virginiassa miehensä ja kahden poikansa kanssa. Hänen esikoisteoksensa, kiivastempoinen Koko totuus, nousi välittömästi New York Timesin bestsellerlistalle. MUISTA MYÖS KOKO TOTUUS -POKKARI 978-951-24-1555-7

ISBN 978-951-24-0886-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS KEEP YOU CLOSE SUOMENTANUT MAIJA VAN DE PAVERT SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI CARLOS BELTRÁN KIRJAILIJAKUVA JESSICA SCHARPF MYÖS SÄHKÖKIRJA

32   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


ANNA JANSSON

Sokea hetki Maria Wern saa kutsun Lärbron pappilaan. Nuorta pappia Alvaa on uhkailtu, ja pappilan diakoni pelkää ettei Alva ota uhkauksia tosissaan. Wern havaitsee kuitenkin pian, että pappilan muurien taakse kätkeytyy synkkiä salaisuuksia. Seudulla huhutaan, että 1200-luvulla kirkossa tapettiin pappi ja että surmaaja vaeltaa lähistöllä yhä. Samaan aikaan Wernin kollega, rikospoliisi Jesper Ek leijuu rakkauden huumassa. Hänen uusi rakastettunsa salaa kuitenkin jotakin. Mitä nainen jättää kertomatta? Kun Ekin naisystävän menneisyys vihdoin alkaa paljastua, on jo liian myöhäistä: Ek on satimessa, eivätkä edes hänen kollegansa voi auttaa. Wernin tutkima tapaus näyttäytyy uudessa valossa, kun hän löytää leikekirjan täynnä Alvan kuvia. Mutta miten Gotlannissa kivikaudelta alkaen palvottu äitijumala liittyy vyyhtiin? Ja miksi Mariasta tuntuu, että juttu johtaa Jesper Ekin naisystävään? ”Tämän taitavammaksi ei voi tulla.” – Litteraturmagazinet (s. 1958) on yksi Ruotsin rakastetuimmista dekkaristeista. Janssonin rikosromaaneita on myyty lähes kolme miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty 15 kielelle. Sokea hetki yhdistelee taidokkaasti Gotlannin historiaa nykypäivän tapahtumiin. ANNA JANSSON

MUISTA MYÖS

ANNA JANSSON K ATSEELTA K ÄTK ETTY

KATSEELTA KÄTKETTY -POKKARI 978-951-24-1550-2

SARJA MARIA WERN 19 ISBN 978-951-24-1388-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 330 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS KVINNAN PÅ BÄNKEN

GUM M ERUS

SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI HELENA HAMMARSTRÖM KIRJAILIJAKUVA ANNA-LENA AHLSTRÖM MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   33


JUSSI ADLER-OLSEN

Korttitalo Doggie Rogers aikoo juhlia. Kova työ on tuottanut tulosta, ja demokraattien presidenttiehdokas Bruce Jansen on voittanut vaalit. Kun uskolliset kannattajat hurraavat juuri valitulle presidentille, salissa vedetään esiin ase ja luoti osuu kuolettavasti Jansenin raskaana olevaan vaimoon. Doggie on pois tolaltaan, ja järkytystä syventää se, että murhasta syytetään hänen isäänsä. Kun Jansenin on aika vannoa presidentinvala, hän on jo katkeroitunut mies. Uusi presidentti päättää lopettaa aseväkivallan hinnalla millä hyvänsä. Kun kansalle valkenee, mitä perusteellinen muutos pitää sisällään, maa ajautuu kaaokseen. Rajat suljetaan, kansalaisten oikeuksia rajoitetaan, ja mediaa valvotaan. Doggie Rogers lähipiireineen tekee kaikkensa pelastaakseen mikä pelastettavissa on. Doggielle pelissä on myös jotain korvaamattoman arvokasta: hänen isänsä kohtalo. (s. 1950) Korttitalo on itsevaltaisesta johtamisesta kertova älykäs ja ajatuksia herättävä itsenäinen poliittinen trilleri, joka tuntuu juuri nyt järkyttävän ajankohtaiselta. Tanskalainen AdlerOlsen on saavuttanut suuren suosion Osasto Q:sta kertovalla sarjallaan. Hänen teoksiaan on käännetty noin 40 kielelle. JUSSI ADLER-OLSENIN

MUISTA MYÖS AAKKOSTALO-POKKARI 978-951-24-1557-1

ISBN 978-951-24-1515-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 620 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS WASHINGTON DEKRETET SUOMENTANUT PIRKKO TALVIO-JAATINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI CHRISTOPHER LIN KIRJAILIJAKUVA BJARKE JOHANSEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

34   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


MICHAEL CONNELLY

Kaksi totuutta Harry Bosch ei loikoile laakereillaan edes eläkkeellä. Hänen työ­panostaan tarvitaan taas kipeästi, kun San Fernandossa murhataan apteekkari ja tämän poika. Johtolangat viittaavat lääkereseptejä laittomasti kierrättävälle pilleritehtaalle. Samaan aikaan kuolemantuomion kolmekymmentä vuotta aiemmin saanut murhaaja vakuuttaa syyttömyyttään ja vaatii korvauksia väärästä tuomiosta. Harryn vanhat kollegat LAPD:ssä tuntuvat tekevän kaikkensa liatakseen Harryn maineen ja vapauttaakseen kylmäverisen murhaajan. Tapaukset ratkaistakseen Harryn on toimittava tavoilla, joihin hän ei ole koskaan ennen turvautunut. Hyvin nopeasti Harry saa huomata, että totuudella on kaksi puolta: yksi totuus vapauttaa, toinen upottaa seuraajansa pimeyteen. SARJA HARRY BOSCH ISBN 978-951-24-1313-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 430 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS TWO KINDS OF TRUTH SUOMENTANUT RAIMO SALMINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

JO HN VERDON

Syntipukki Eläköityneen NYPD:n murhatutkijan Dave Gurneyn viiltävää älyä ja tarkkoja vaistoja tarvitaan, kun poliittisesti arkaluontoinen murha suistaa White Riverin kaupungin kaaokseen. Jännitteet kaupungin poliisivoimien ja mustien aktivistien välillä ovat kiristyneet päivä päivältä. Räjähdysherkkä tilanne leimahtaa ilmiliekkeihin, kun tuntematon tarkka-ampuja surmaa aktivistien mielenosoitusta valvomassa olleen poliisin. Kaupunki jakautuu kahteen leiriin, ja koston kierre on valmis. Gurney huomaa pian, että kostomurhiksi oletetuissa tapauksissa on piirteitä, jotka eivät käy yksiin virallisen selityksen kanssa. Kun hän kyseenalaistaa verilöylyn motiivit, hänet siirretään sivuun tutkinnasta. Gurney jatkaa tapauksen selvittämistä omin päin. Ehtiikö Gurney saada murhaajan kiinni ennen kuin likaiset salaisuudet upottavat White Riverin kaupungin kadotukseen?

gummerus

JOHN VERDON teki pitkän uran New Yorkin mainosmaailmassa. Jäätyään eläkkeelle hän kirjoitti ensimmäisen murhamysteerinsä, joka oli välitön hitti. Syntipukki on kuudes osa suositussa Dave Gurney -sarjassa. Se on ajankohtainen ja provokatiivinen kuvaus mielipiteiden kärjistymisestä ja polarisoituneen ajattelun vahingollisuudesta. SARJA DAVE GURNEY 6 ISBN 978-951-24-1514-4 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 480 KOKO 134 × 213 MM SUOMENTANUT MARJA LUOMA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI PERTTU LÄMSÄ MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   35


JOJO MOYES

Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia Jojo Moyesin kertomuskokoelman nimitarinassa Pariisi yhdelle Nelliä odottaa romanttinen viikonloppu Pariisissa. Vain minuutteja ennen junan lähtöä Lontoosta hänelle selviää, ettei hänen poikaystävänsä olekaan tulossa mukaan. Tästä pitäisi seurata katastrofi, sillä kuten hänen ystävänsä hyvin tietävät, arka Nell on kaikkea muuta kuin vahva itsenäinen nainen, joka pärjää omillaan ja ottaa maailman haltuun. Mutta Pariisissa ja sen ihmisissä on sitä jotain, ”je ne sais quoi”… Saako kaupungin taika Nellin unohtamaan kelvottoman poikaystävänsä ja löytämään ehkä sen sijaan itsensä? Jojo Moyes maalaa inspiroivassa ja kohottavassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa. ”Auvoisaa eskapismia, kirja jonka voi käpertyä lukemaan helposti viikonlopun aikana, viinilasillisen kanssa tai ilman.” – Miami Herald on maailman rakastetuimpia ja suosituimpia viihde­ kirjailijoita. Nyt julkaistavan kertomuskokoelman nimitarina Pariisi yhdelle on tulossa myös valkokankaalle. Kuherruskuukausi Pariisissa puolestaan kertoo lukijoille romaanissa Ne, jotka ymmärtävät kauneutta tutuksi tulleista henkilöistä. JOJO MOYES

GUMMERUS

MUISTA MYÖS ELÄ ROHKEASTI

ELÄ ROHKEASTI -POKKARI 978-951-24-1562-5

ISBN 978-951-24-1468-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 370 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS PARIS FOR ONE AND OTHER STORIES SUOMENTANUT HELI NASKI

”ELÄ ROHKEASTI ON SYDÄMELLINEN PÄÄTÖS KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ -TRILOGIALLE.” – ENTERTAINMENT WEEKLY

SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA STINE HEILMAN MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

36   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   37


SARAH J. MAAS

Okaruusujen valtakunta Nuori metsästäjätär Feyre tappaa suden, ja hirviömäinen hahmo saapuu hänen ovelleen vaatimaan rangaistusta. Tämä vie Feyren mukanaan petolliseen magian maahan, jonka hän tuntee vain taruista. Feyren vanginneen pedon kasvoilla on jalokivikoristeinen naamio, joka peittää enemmän kuin hänen läpitunkevista vihreistä silmistään arvaisi. Hän on Tamlin, yksi vaarallisista, kuolemattomista haltioista, jotka muinoin hallitsivat maailmaa. Feyren tunteet muuttuvat vähitellen hyisestä vihasta polttavaksi intohimoksi, joka saa hänet sivuuttamaan kaikki haltioiden maasta kuulemansa varoitukset. Mutta muinaisen kirouksen varjo heittyy maiden ylle, ja Feyren täytyy löytää tapa pysäyttää se… tai Tamlin ja hänen maailmansa tuhoutuvat iäksi. ”Seksuaalista jännitettä ja hurjaa toimintaa kannattelevat taitavasti kuvatut, moniulotteiset henkilöhahmot ja heidän vivahteikas keskinäinen dynamiikkansa.” – Kirkus (s. 1986) on suosituimpia amerikkalaisia fantasiakirjailijoita. Nyt suomeksi käynnistyvän Valtakunta-sarjan lisäksi hänet tunnetaan eeppisestä Throne of Glass -sarjastaan. Molemmat sarjat ovat tuttu näky New York Timesin bestsellerlistan ykkössijalla. New Yorkissa syntynyt Maas asuu nykyään Pennsylvaniassa miehensä ja koiransa kanssa. SARAH J. MAAS

SARJA VALTAKUNTA 1 ISBN 978-951-24-1352-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 450 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS A COURT OF THORNS AND ROSES SUOMENTANUT SARIANNA SILVONEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI ADRIAN DADICH MYÖS SÄHKÖKIRJA

38   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


CATHY KELLY

Se vuosi muutti kaiken Ginger, Sam ja Callie eivät tunne toisiaan ja elävät aivan erilaisia elämiä, mutta heitä yhdistää sama syntymäpäivä. Heidän pyöreät kymmenensä merkitsevät myös alkua vuodelle, joka muuttaa aivan kaiken. Gingerin kolmekymppiset eivät mene suunnitelmien mukaan. Tämä voi olla hänen loppuelämänsä ensimmäinen ilta – tai täysi katastrofi. Sam on viimein raskaana vuosien yrittämisen jälkeen. Kun hänen lapsivetensä menevät nelikymppispäivän aamuna, Sam panikoi: synnytyksestä viis, mutta miten hänestä muka voi tulla äiti? Callie juhlii viisikymppisiään näyttävästi kotonaan Dublinissa. Kesken juhlien ovelta kuuluva kolkutus kääntää hänen elämänsä ylösalaisin. Cathy Kellyn lämmin ja viisas romaani kertoo onnen etsimisestä omaan tapaan ISBN 978-951-24-1401-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 530 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS THE YEAR THAT CHANGED EVERYTHING SUOMENTANUT SATU LEVEELAHTI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI LAURA NOPONEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

WINSTON GRAHAM

Poldark – Muukalainen mereltä Cornwall, 1810–1811. Poldarkien perhe odottaa Rossin paluuta komennukseltaan Portugalissa. Heidän vakiintunut elämänsä suistuu radaltaan, kun Jeremy Poldark pelastaa merihätään joutuneen muukalaisen. Karismaattinen vieras Stephen Carringtonin saapuu Poldarkien talouteen, ja erityisesti Rossin ja Demelzan lapsille hän on avain uuteen maailmaan. Demelza puntaroi, olisiko hänen tyttärelleenkin mahdollista löytää samassa miehessä sekä tosirakkaus että hyödyllinen kumppanuus. Rossin puolestaan on vaikea ymmärtää omaa poikaansa. Poldark-saagan kahdeksas osa siirtyy kymmenen vuotta ajassa eteenpäin. Valokeilaan nousevat nyt myös Rossin ja Demelzan aikuisuuden kynnykselle varttuneet lapset, äitinsä lailla pippurinen Clowance ja tekniikan uusista askelista kiinnostunut Jeremy. Englantilaisen WINSTON GRAHAMIN laaja tuotanto kattaa 40 romaania. Niitä on käännetty lukuisille kielille, ja Poldark-saagasta sovitettua, hyvin suosittua tv-sarjaa katsotaan ympäri maailmaa. Grahamin teoksista on myös sovitettu elokuvia, joista tunnetuin on Alfred Hitchcockin ohjaama Marnie. MUISTA MYÖS NELJÄ JOUTSENTA -POKKARI WINSTON GRAHAM

N E L J Ä J O U T S E N TA

978-951-24-1554-0

SARJA POLDARK 8 ISBN 978-951-24-1524-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 530 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS THE STRANGER FROM THE SEA SUOMENTANUT ANUIRMELI SALLAMO-LAVI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   39


NO RA ROBERTS

Toinen koitos Fallon Swift viettää pian kolmetoistavuotissyntymäpäiviään rauhaisalla maatilalla. Seesteisyys on kuitenkin vain silmänlumetta. Hänellä ei ole kokemusta siitä, millainen maailma oli ennen Surmaa, kulkutautia, joka vei miljardeja ihmisiä. Surman jälkeisessä ajassa matkustaminen on vaarallista, sillä fanaattiset Puhtauden Soturit etsivät seuraavaa uhriaan. Fallonilla on lahja, ja juuri hänenkaltaisiaan Soturit vainoavat. Fallonin todellista luontoa ei voi loputtomiin pitää salassa. Hän on Valittu. Kouluttautumalla ja harjoittelemalla hänestä on tulossa se, joksi hänen kuuluu tulla. Ja kun aika on kypsä, hän tarttuu miekkaan ehjän maailman puolesta ja taistelee. ”Tyttösankarin kasvutarina valtaan ja johtajuuteen pitää otteessaan.” – Kirkus SARJA VALITUN AIKAKIRJAT 2 ISBN 978-951-24-1322-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS OF BLOOD AND BONE SUOMENTANUT LAURI SALLAMO, HEIDI TIHVERÄINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

NO RA ROBERTS

Turvapaikka Simone Knox viettää kesälomaa niin kuin lukiolaistytön kuuluukin. Viikonlopun aloittava elokuvailta muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun kolme teinipoikaa avaa teatterissa tulen. Simone onnistuu pelastautumaan, mutta hänen parhaiden ystäviensä kohtalo on toinen. Kymmenen vuotta myöhemmin Simone on taiteilijalupaus, joka vetäytyy mieluusti meren ääreen. Menetyksen tuoma suru ja syyllisyys kiusaavat häntä, mutta Simone on päättänyt toipua. Siinä häntä auttaa toinen tragediassa henkiin jäänyt, nuori rikosetsivä Reed Quartermaine. Pahin ei kuitenkaan suinkaan ole vielä ohi – ja toisensa löytäneiden Simonen ja Reedin täytyy yhdessä pitää huoli siitä, että murhenäytelmä ei toistu. Löytyykö heille turvapaikka? ”Robertsin uusin teos on samalla trilleri, rakkausromaani ja psykologinen tutkimus trauman työstämisestä… Mukaansatempaava ja vangitseva lukukokemus.” – Kirkus on viihdekirjallisuuden maailmantähti, jolta on julkaistu yli 200 teosta ja jonka kirjoja on myyty 500 miljoonaa kappaletta. Turvapaikka on hyväsydämisyydestä ja sankaruudesta kertova romaani, joka yhdistelee romantiikkaa ja jännitystä vastustamattomasti. NORA ROBERTS

ISBN 978-951-24-1323-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 520 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS SHELTER IN PLACE SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

40   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Tietokirjallisuus

Antti Heikkinen Kallio-poika 42

Karoliina Timonen Kirjeitä Iijoelle 44

Martti Backman Rintamalääkärin kuolema 45

Mika Kulju Kaksintaistelu lumessa 46

Liikanen, Narva & Narva Katkaiskaa Muurmannin rata 47

Erkki Nordberg & Jarmo Nieminen (toim.) Ässät jyllää! 47

Tuomas Rimpiläinen Messukylän veriteko 47

Aho & Soldan: Suomi 1950-luvun väreissä 48

Henrik Wikström Mitä Jeesus tekisi? 50

Mona Chollet Naisia vai noitia? 52

Kirsti Eskelinen Suomalaisten suosikkisienet 54

Adela Pajunen & Marko Leppänen Suomalainen metsäkylpy 54

Peter Wohlleben Metsän käyttöopas 56

Tiina Rinne Aito tunnelma 57

Hanne Andreassen Hjelmås & Torunn Steinsland Klompelompe Talvilapset 58

Alison Davies Tähtitaivaan tarinoita 58

Taija Somppi & Jani Somppi Parantavat hormonit 59

Harriet Griffey Kaipaan mielenrauhaa 60

Harriet Griffey Kaipaan luomisvoimaa 60

Harriet Griffey Kaipaan järjestystä 60

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   41


ANTTI HEIKKIN EN

Kallio-poika Peilikuvassa Kalle Päätalo Suomalaiset tuntevat Kalle Päätalon hänen omaelämäkerrallisten kirjojensa kautta. Päätalon kirjailut eivät olleet lepänlehden ohuita lyyristelyjä: ne olivat tiiliskivenpaksuisia ja pikkutarkkoja romaaneita, joita kansa rakasti ja kriitikot hetkittäin karsastivat. Iijoki-sarjan sivuilla seikkailee lihaa, verta ja heikkouksia pursuava Kalle-niminen mies, koko Suomen peilikuvaksi kirjoittanut Kalliopoika. Päätalon rehellisyyden avulla lukijat ovat pystyneet käsittelemään omia edesottamuksiaan, vastoinkäymisiään ja elämän varsitieltä notkahtamisiaan. Rakastamme häntä lukijoina, mutta antaisimmeko anteeksi, jos samantapaisia temppuja tekisi joku läheisemme? Millainen mies Kalle Päätalo oikein oli sukulaisten, ystävien, työtovereiden ja aikalaisten silmin katsottuna? Entä millaisena Päätalo näyttäytyy nykylukijoille, kun hänen syntymästään on kulunut 100 vuotta? Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo sukeltaa tutkimusmatkalle Päätalon elämään – sanojen taakse, tekojen, tunnustusten ja muistojen ääreen. (s. 1985) on nilsiäläinen renessanssimies, joka kirjoittamisen lisäksi laulaa, näyttelee ja tekee lavakomiikkaa. Häneltä on julkaistu aiemmin neljä romaania ja kolme tietokirjaa. Heikkinen luki Kalle Päätaloa ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana koltiaisena ANTTI HEIKKINEN

ISBN 978-951-24-1397-3 KIRJASTOLUOKKA 99.1 SIVUMÄÄRÄ NOIN 350 KOKO 146 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI TOM BACKSTRÖM KIRJAILIJAKUVA LAURA MALMIVAARA MYÖS SÄHKÖKIRJA

42   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   43


KAROLIINA TIMONEN

Kirjeitä Iijoelle Kalle Päätalon elämän naiset 100-vuotisjuhlavuottaan viettävää Kalle Päätaloa on pidetty yleisesti miesten kirjailijana ja hänen Iijoki-sarjaansa miehisenä metsätyösaagana. Kirjasarja on kuitenkin täynnä uskomattomia naishahmoja ja Päätalolla on aina ollut paljon naislukijoita. Päätalo-fani Karoliina Timonen kirjoittaa teoksessaan kirjeitä sarjan naishahmoille Taivalkoskelle: Kallen läheisimmille perheenjäsenille ja nuoruuden heiloille, Amerikassa ja Norjassa seikkailleille itsenäisille naisille, jäsenkorjaajille ja kansanparantajille sekä saksalaissotilaiden vuoksi miehensä hylänneille naisille. Timonen pohtii naisen elämää jo kadonneessa maaseutu-Suomessa sekä Päätaloa ja tämän suhdetta naisiin. Hän nostaa usein sivuutetut Iijoen naiset reilusti esiin. Mitä annettavaa heillä on nykylukijalle? Kirjeitä Iijoelle sopii Päätalon tuotannon tunteville – mutta se voi olla myös lukijan ”ensimmäinen päätalo” ja kurkistusikkuna mainettaan monipuolisempaan Iijoki-sarjaan. Päätalo-tuntija KAROLIINA TIMONEN on pääkaupunkiseudulla asuva mutta maalta kotoisin oleva kirjailija ja kääntäjä. Hän luki Iijoki-sarjaa jo alle 20-vuotiaana ja rakastui siinä silmänräpäyksessä. Vielä nykyäänkin Timonen matkustaa vuosittain sarjan maisemiin Taivalkoskelle. ISBN 978-951-24-1320-1 KIRJASTOLUOKKA 78.99 SIVUMÄÄRÄ NOIN 320 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN KIRJAILIJA­K UVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

44   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


MARTTI BACKMAN

Rintamalääkärin kuolema Urpo Viinikan sota Kiivas taistelu sysää kranaattikammosta kärsineen Urpo Viinikan pakenemaan yksiköstään heinäkuussa 1944. Nuoren lääketieteen kandidaatin pitäisi hoitaa velvollisuutensa isänmaataan kohtaan joukkosidonta­ paikalla, mutta hän ei kerta kaikkiaan enää kykene mielipuoliselta vaikuttavaan sotaan. Karkumatkan päätteeksi Viinikka viedään sota­ sairaalaan, jossa hän alkaa toipua – huonoksi onnekseen. Martti Backman kertoo Urpo Viinikan vaiheista tosipohjaisia dokumentteja elävöittäen ja tarinallistaen. Hurja ja pysäyttävä kuvaus Viinikan kohtalonhetkistä näyttää sodan sankaritarinoiden kääntöpuolen: ankaran pelon ja mielen järkkymisen. Ja sen miten äärimmäiset olo­ suhteet ajavat ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Toimittaja MARTTI BACKMAN (s. 1948) on Iltalehden ja Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja. Hän oli myös tutkivana toimittajana Yleisradion MOT-ohjelmassa 15 vuoden ajan. Backmanin Vakoojat oli Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2017. ISBN 978-951-24-1319-5 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   45


MIKA KULJU

Kaksintaistelu lumessa Lapin talvisota 1939–1940 Mäntyvaaran taistelussa 20. joulukuuta 1939 ratkaistiin Lapin kohtalo neljässä tunnissa: jos suomalaiset olisivat hävinneet, olisi puna-armeija päässyt Rovaniemelle ja sitä kautta Tornioon. Suomen elintärkeä maayhteys länteen olisi ollut poikki. Mäntyvaaran taistelu ja toinen saman rintamalohkon taistelu Pelkosenniemellä ovat turhaan jääneet kuuluisien Suomussalmen mottitaistelujen varjoon. Lapin talvisodan toinen näyttämö oli Petsamo, jota pidettiin nikkelistään huolimatta vähäpätöisenä alueena. Siellä taisteltiin pääosin tuhannen suomalaisen voimin, kun hyökkääjällä oli käytössään noin 34 000 miestä. Tämä kirja kertoo näiden Suomen historiaan oleellisesti kuuluvien tapahtumien kulun faktojen valossa ja koko talvisodan kontekstissa: esimerkiksi Raatteen tien taistelulla ei olisi ollut nykykäsityksen kaltaista laajempaa merkitystä, jos suomalaiset olisivat hävinneet Sallan tai Petsamon suunnalla. Historioitsija, FM MIKA KULJUN (s. 1969) tuotantoon kuuluu sotahistoriaa, elämäkertoja ja eräkirjallisuutta, mm. Raatteen tie (2007), Lapin sota 1944–1945 (2013), Käsivarren sota (2017), Kirjeitä Raatteen tietä (2018) ja kaksi Eränkävijät-kirjaa (2017, 2018). ISBN 978-951-24-1499-4 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 250 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI SUSANNA APPEL KIRJAILIJAKUVA MARKKU RUOTTINEN

46   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


SIMO LIIKANEN, TOIVO V. NARVA JA RAINE NARVA

Katkaiskaa ­Muurmannin rata Mai Guban sotaretken kadonneet kuvat TK-mies Toivo Narva osallistui tammikuussa 1942 massiiviselle sissiretkelle, josta tuli yksi koko jatkosodan legendaarisimmista. Yli 1 200 sotilasta hiihti kovassa pakkasessa Itä-Karjalan korpien läpi syvälle vihollisen selustaan, tuhosi menestyksellisesti Mai Guban asemakylän, katkaisi hetkeksi sotatarvikeliikenteen Neuvostoliitolle ratkaisevan tärkeällä Muurmannin junaradalla ja onnistui vetäytymään takaisin omalle puolelle. Kirja perustuu Toivo Narvan ottamiin valokuviin ja taitavasti kirjoittamaan sotaretkikuvaukseen. Raine Narva ja Simo Liikanen taustoittavat historialliset tapahtumat. ISBN 978-951-24-1517-5 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 120 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI LAURA NOPONEN

ERKKI NORDBERG JA JARMO NIEMINEN (TOIM.)

Ässät jyllää! Stadin kundit jatkosodassa Helsingistä lähti jatkosotaan enemmän miehiä kuin mistään muusta Suomen kaupungista. Talvisodassa kunnostautunut, pääosin helsinkiläisistä koostunut JR 11 oli saanut lisänimen Ässärykmentti. Kun jatkosota alkoi, jatkui myös Ässien sotatie, nyt jalkaväkirykmentti 26:na. Ässärykmentti tunnettiin joukkona, jota kuljetettiin ympäri rintamia vaikeisiin tilanteisiin. Se osallistui Petroskoin valtaukseen ja siirrettiin sieltä Karhumäen taisteluihin. Sen jälkeen se kieltäytyi jatkamasta raskaissa taisteluissa. Stadin kundi Nordberg kertoo paitsi sodan johdosta ja miesten rintamakokemuksista, myös 30- ja 40-lukujen Helsingistä. Tämä kirja on ensimmäinen kattava kuvaus Ässärykmentin jatkosodasta. ISBN 978-951-24-1099-6 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 350 KOKO 190 × 240 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI TIMO SARAMAA

TUOMAS RIMPILÄINEN

Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta Kieltolain aika oli Suomen väkivaltaisinta rauhan aikaa. Messukylän veriteko kertoo rikollisista, poliiseista, asianajajista, uhreista ja sivullisista – ihmisistä jotka joutuivat silmätysten väkivallan kanssa. Messukylän veriteko saavutti ilmestymisensä jälkeen lyhyessä ajassa kulttimaineen rikostietoklassikkona. Sen pohjalta on luotu rikospaikkakierroksia ja näytelmä Turun kaupunginteatteriin. Kirja on voimakkaan narratiivinen kokoelma 1920- ja 1930-luvun rikostarinoita, joissa jokainen yksityiskohta on tosi. Arvostetun rikostoimittajan teos perustuu erittäin laajaan lähdemateriaaliin. Uuteen painokseen on lisätty kuvaliite, joka antaa kasvot teoksen rikostarinoille. ISBN 978-951-24-1527-4 KIRJASTOLUOKKA 30.1609 SIVUMÄÄRÄ 384 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI TOM BACKSTRÖM MYÖS SÄHKÖ- JA ÄÄNIKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   47


Aho & Soldan: Suomi 1950-luvun ­väreissä Finland i 1950-talets färger, Finland in 1950's colors Suomi 1950-luvun väreissä dokumentoi tarkalla, taiteellisella katseella värifilmille kuvatun kesäisen Suomen. Yhtäkkiä tuo onnen kesä on taas täällä: näemme olympialaisiinsa valmistautuvan, kasvavan ja nousevan Suomen. Claire Ahon selektiivinen silmä kokoaa, poimii ja valikoi huikeita kuvia maamme lähihistoriasta. Claire Ahon isovanhemmat, kirjailija Juhani Aho ja hänen puolisonsa taiteilija Venny Soldan-Brofeldt, näkivät, kokivat ja tulkitsivat oman aikansa Suomea ja suomalaisia ja kertoivat näistä kynää ja sivellintä käyttäen. Claire Aho, joka oli pikkutyttönä Vennyn suosikkimalli, oppi isoäidiltään kaksi tärkeää taitoa: ikuistettavan aiheen valinnan sekä sommittelun periaatteet. Suomi 1950-luvun väreissä onkin Claire Ahon huikea taidonnäyte maamme kuvaamisessa ja tallentamisessa. ”Tuntui tärkeältä ikuistaa ihmisiä, katuelämää, liikennettä ja paljon muuta (…) Oli paljon kaunista katsottavaa – varsinkin jos tiesi miten katsoa. Kaduilla eli ajan henki, jonka Heikki-isä ja minä ikuistimme”. Claire Ahon poika, Jussi Brofeldt, on valikoinut kirjan kuvat Claire Ahon ja Heikki Ahon arkistoista. Tekstin on kirjoittanut kuvien innoittamana professori Henrik Meinander; teoksen esipuheen on laatinut presidentti Tarja Halonen. ISBN 978-951-24-1516-8 KIRJASTOLUOKKA 90.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 170 KOKO 285 × 240 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI TUIJA KUUSELA

48   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   49


HENRIK WIKSTRÖM

Mitä Jeesus tekisi? Kirkko ja 2000-luvun kapina ”Kun Jeesus astui skenelle, temppelikultti oli korruptoitunut vallan kulissi, johon on helppo verrata nykypäivän öljy-, ase- tai lääketeollisuutta tai amerikkalaisen valtapolitiikan kytköksiä. Vain hieman liioitellen voi näissä kytköksissä nähdä Jeesuksen ajan juutalaiset vallanpitäjät. Jeesus teloitettiin tavalla, jolla moni muukin jätti tämän maailman. Hän sai 15 minuuttia julkisuutta ja kiihkeän, vannoutuneen seuraajakunnan.­ Hänen muistoaan vaalimaan perustettiin uskonto häkellyttävine ylösnousemusselityksineen.” Näin kirjoittaa Henrik Wikström, joka vaikuttaa evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Hän näkee alkukirkon aikansa punkliikkeenä ja toisinajattelijoiden yhteisönä. Hän uskoo, että kirkko voi selviytyä kriisistään, jos se ymmärtää nähdä Jeesuksen kapinallisena ja osaa haastaa itsensä muutoksiin. Vantaalaiseksi ammattikouludropoutiksi itseään luonnehtiva HENRIK WIKSTRÖM on työskennellyt 15 vuotta pappina. Hän toimii Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Agricola-liikkeen toiminnanjohtajana. Wikström arvostaa mekaanisia kojeita niiden alastoman rehellisyyden vuoksi. Hän unelmoi maailmasta, jossa aikuiset olisivat vapaita työ­ paikkojen ­roolileikeistä ja kytköksissä alkukantaisempaan ihmisyyteen. ISBN 978-951-20-9897-2 KIRJASTOLUOKKA 20.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 100 KOKO 115 × 190 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA KAISU JOUPPI MYÖS SÄHKÖKIRJA

50   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   51


MONA CHOLLET

Naisia vai noitia? Naisvainot ennen ja nyt Itsenäinen, naimaton, lapseton, osaava, omapäinen, luova, vahva, vanheneva… Nainen – vai noita? Satujen noidat vetävät puoleensa, ja naiseuden maagiset voimat kiehtovat. Moni nykynainen on kääntänyt naisiin liitetyn noituuden ajatuksen voimavaraksi. Se ei kuitenkaan ole aina ollut sitä. Noitavainot saavuttivat lakipisteensä renessanssin aikaan samalla, kun länsimainen kulttuuri nousi uuteen kukoistukseen. Miksi osaava tai itsenäinen nainen oli niin suuri uhka? Miksi naisvainot yhä jatkuvat? Ranskalainen Mona Chollet kertoo naisvainojen tarinan oma­ kohtaisesti ja elävästi. Hän on tunnistanut kolme naistyyppiä, jotka ovat kautta aikojen joutuneet yhteisöjen silmätikuiksi. Nuo ”noidat” ovat joko sinkkunaisia tai ikääntyviä tai poikkeuksellisen osaavia naisia. Siis kovin tunnistettavia hahmoja ajassamme. on ranskalainen eturivin feministi, kirjailija ja toimittaja. Chollet toimii Le Monde Diplomatique -lehden pää­ toimittajana ja kirjoittaa sen ohella suosittua La Meridienne -blogia. Hänen aikaisemmat kirjansa käsittelevät muun muassa kauneuden ja kodin historiaa naisnäkökulmasta. MONA CHOLLET

ISBN 978-951-24-1464-2 KIRJASTOLUOKKA 32.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 270 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS SORCIERÈS. LA PUISSANCE INVAINCUE DES FEMMES SUOMENTANUT TAINA HELKAMO SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MATHIEU ZAZZO MYÖS SÄHKÖKIRJA

52   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   53


KIRSTI ESKELINEN

Suomalaisten suosikkisienet Tunnista, poimi, valmista Tässä oppaassa esitellään yksitoista suosittua ruokasientä kasvuaika­ taulun mukaisessa järjestyksessä. Mukana ovat kaikki suosikkisienet, mm. korvasieni, keltavahvero ja herkkutatti -– suppilovahveroa unohtamatta! Opas johdattelee sinut sienestyksen saloihin hyvien sienipaikkojen etsimisestä alkaen. Opit varustautumaan sienestykseen oikein, eikä saaliin käsittelykään enää aiheuta päänvaivaa. Saat ohjeet myös sienten kypsennykseen, pakastamiseen ja kuivaamiseen, sekä runsaasti perusteellisia käyttövinkkejä. Esiteltyihin sieniin liittyy selkeä tunnistussivu sekä helppoja ja herkullisia reseptejä. KIRSTI ESKELINEN on suonenjokelainen keruutuotealan opettaja, joka on julkaissut aiemmin kirjat Sienestäjän suosikit (2013), Ihanat marjat (2013) ja Omenakirja (2017). ISBN 978-951-24-1307-2 KIRJASTOLUOKKA 67.582 SIVUMÄÄRÄ NOIN 120 KOKO 145 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU, FLEKSIKANSI JULKAISU TOUKOKUU KANSI JENNI NOPONEN

ADELA PAJUNEN JA MARKO LEPPÄNEN

Suomalainen metsäkylpy Tiedämme jo, että metsä parantaa. Tässä kirjassa kerrotaan miksi ja miten. Suomalainen metsäkylpy sijoittuu Sipoonkorven luontoon, mutta lukija voi tekstistä nauttiessaan syventyä myös omiin metsämuistoihinsa tai henkiseen metsätilaansa. Teos kuvaa 2000-luvun metsäläisyyttä, jossa korostuu metsästä saatava hyvinvointi ja innoitus sekä metsäinen luonto­yhteys. Kirjassa kuvaillaan myös luonnon yhteys- ja suhde­ verkostoja ja niiden kaikenkattavaa merkitystä: Stressaavatko kuusetkin? Mitä metsäpalo merkitsee? Suomalainen metsäkylpy syventää tekijöiden aiemman teoksen Terveys­metsä opetuksia. Se vie opetukset käytäntöön ja kannustaa lukijaa entistä konkreettisemmin olemaan yltä päältä metsässä. FT ADELA PAJUNEN on biologi, luontokasvattaja, eräopas, kasviasiantuntija ja yrittäjä, FM MARKO LEPPÄNEN on luonnon terveysvaikutuksiin perehtynyt maantieteilijä ja toimittaja. Kirjailijat elävät ja työskentelevät Sipoonkorven kupeessa, josta vetävät terveysvaikutteisia retkiä eri ryhmille. Retkillä pyritään integroimaan luontoaltistus suomalaisen sosiaali- ja terveystoimen osaksi. ISBN 978-951-20-9901-6 KIRJASTOLUOKKA 59.4 / 67.58 SIVUMÄÄRÄ NOIN 280 KOKO 146 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

54   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   55


PETER WOHLLEBEN

Metsän käyttöopas Metsän käyttöoppaassa Peter Wohlleben lähestyy metsää tavallisen ihmisen – retkeilijän, luontoharrastajan tai vaikkapa sienestäjän – näkö­ kulmasta ja selittää omalla persoonallisella tavallaan puiden siimeksessä kohdattavia ilmiöitä. Kriittisiä huomioita satelee esimerkiksi tehometsä­ taloudesta ja perustettomasta susikammosta. Wohlleben tutkailee eläinten jälkiä, pohtii hyttys- tai punkkivitsausten syvempiä merkityksiä sekä kertoo, miten metsässä selviää koko viikonlopun, kun varusteina on vain makuupussi, kuppi ja veitsi. Kirja herättää ajatuksia ja saa lukijan kyseenalaistamaan vanhoja, syvään juurtuneita käsityksiä – ja ennen kaikkea kokemaan metsän kaikilla aisteillaan. Teoksen suomenkielisen version ovat oloihimme sopivaksi editoineet luontokirjailija ja -yrittäjä Antti Huttunen sekä suomentaja, MMM Pirkko Roinila. Saksalainen metsänhoitaja ja tietokirjailija PETER WOHLLEBEN on kunnostautunut uusimpien luonnontieteellisten löytöjen popularisoijana ja tehometsätalouden kriitikkona. Hänen tapansa lähestyä ajankohtaisia aiheita on tarkoituksellisen polemisoiva ja inhimillinen, mutta teksteissä on vankka luonnontieteellinen pohja. Wohllebenin teoksia on käännetty lukuisille eri kielille ja myyty yli 20 maahan. ISBN 978-951-24-0884-9 KIRJASTOLUOKKA 50.11 SIVUMÄÄRÄ NOIN 260 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS GEBRAUCHSENWEISUNG FÜR DEN WALD SUOMENTANUT PIRKKO ROINILA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJA­K UVA TOBIAS WOHLLEBEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

56   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


TIINA RINNE

Aito tunnelma Koristele koti luonnonmateriaaleilla Kuusen tuoksua, tunnelmavaloa, kylmää ja kirkasta, kaunista ja pelkistettyä... luo aitoa talvitunnelmaa luonnonmateriaaleista! Aito tunnelma -teoksesta saat paljon vinkkejä kodin koristelemiseen ja sisustamiseen joulun lähestyessä. Voit kietoa järvililjasta kranssin, taivuttaa risusta peuran tai vaikkapa punoa pikkulinnuille pajupesän. Voit myös tehdä tunnelmaa luovia valoköynnöksiä kävyistä ja maatuneista lehdistä. Itse valetut persoonalliset kynttilät sopivat niin lämpöä tuottavaksi lahjaksi kuin valoksi omaankin olohuoneeseen. Luonnossa liikkumiseen ja käsillä tekemiseen kannustavassa kirjassa on paljon selkeitä ohjeita ja kuvia. TIINA RINNE on lohjalainen artenomi ja graafinen suunnittelija, jonka aiempia kirjoja ovat Risupupu ja sammalsydän (2012), Kaislatähti ja laventelikrassi (2014), Valo leikkii paperilla (2015) sekä kahden ensimmäisen kirjan kooste Pellavasydän ja käpykranssi (2017). ISBN 978-951-24-1447-5 KIRJASTOLUOKKA 65 SIVUMÄÄRÄ NOIN 110 KOKO 195 × 260 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   57


HANNE ANDREASSEN HJELMÅS JA TORUNN STEINSLAND

Klompelompe Talvilapset Pohjolan lapset tarvitsevat sekä paksuja että vähän ohuempia talvi­ vaatteita. Uusin KlompeLOMPE-kokoelma sisältää yli 40 uutta ohjetta talvisiin sisä- ja ulkoneuleisiin. Murretut värit ja seesteiset linjat ovat tuttua KlompeLOMPE-tyyliä, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Koot painottuvat tällä kertaa lapsiin, vauvoista aina noin kymmen­ vuotiaisiin, mutta mukana on myös äideille sopivia ohjekokoja. Ohjeet on luokiteltu vaikeustason mukaan. ja TORUNN STEINSLAND ovat voimakaksikko KlompeLOMPEn verkkokaupan ja Instagram-profiilin takana. He suunnittelevat mallit ja laativat ohjeet yhdessä, ja Hanne myös ottaa kirjoissa käytetyt kuvat. Hanne ja Torunn ovat aiemmin julkaisseet viisi neulekirjaa, joista on suomennettu kolme.

HANNE ANDREASSEN HJELMÅS

MUISTA MYÖS KLOMPELOMPE – IHANIA NEULEITA LAPSILLE 978-951-24-1487-1

SARJA KLOMPELOMPE ISBN 978-951-24-1448-2 KIRJASTOLUOKKA 65.43 SIVUMÄÄRÄ 168 KOKO 223 × 225 MM ALKUTEOS VINTERBARN SUOMENTANUT VIRPI VAINIKAINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU

ALISON DAVIES

Tähtitaivaan tarinoita Tietoja, taruja ja tieteenhistoriaa Tämän kirjan luettuasi katsot tähtitaivasta uusin silmin. Jos osaa katsoa, tähtitaivaalta voi löytää muun muassa karhunvartijan, lohikäärmeen ja vesimiehen. Tummaa taivasta vasten hulmuavat myös sotaan lähteneen miehensä puolesta pelkäävän Bereniken hiukset, ja muutaman tähdistön päässä loistaa joutsen muistutuksena kahden nuoren miehen lujasta ystävyydestä. Kirja esittelee yötaivaan 88 tähdistöä: mistä ne löytää ja millaisia kertomuksia niihin liittyy. Taivaalle ikuistetut tarut kertovat rakkaudesta, kostonhimosta, kaipauksesta ja suurista seikkailuista, ja ne sykähdyttävät vuosituhansien jälkeenkin – aivan kuten yötaivas, joka on aina kiehtonut ihmisiä. on brittiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka kirjoittaa mm. lehtiin Soul & Spirit ja Natural Health. Daviesiltä on julkaistu sekä tietokirjoja että romaaneja. Hän järjestää Britannian kouluissa ja yliopistoissa kursseja tarinankerronnan ja parempien oppimistulosten välisestä yhteydestä. ALISON L R DAVIES

ISBN 978-951-24-1463-5 KIRJASTOLUOKKA 52.2 SIVUMÄÄRÄ 208 KOKO 135 × 184 MM ALKUTEOS WRITTEN IN THE STARS SUOMENTANUT AURA NURMI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MAEVE BARGMAN

58   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


TAIJA SOMPPI JA JANI SOMPPI

Parantavat hormonit Elintapojen vaikutus hormonitoimintaan ja terveyteen Tasapainoinen hormonitoiminta on yksi terveyden merkittävistä kivi­ jaloista ja määrittää pitkälti jaksamisen tason. Parantavat hormonit sisältää syvällistä kokemusperäistä ja tutkittua tietoa elintapojen vaikutuksesta hormoneihin ja terveyteen. Kansantajuisesti ja uusimman tutkimustiedon pohjalta kirjassa käydään läpi, miten ruokavalio, uni, lepo, liikunta ja stressi vaikuttavat hormonitoimintaan ja mikä merkitys on muuan muassa kolesterolilla ja yleisimmin käytetyillä lääkkeillä. Hormonitoiminnan kautta lähestytään kokonaisvaltaisesti etenkin väsyneen ja uupuneen henkilön tilaa ja toipumista. Mukana on myös toipumistarinoita, jotka kasvattavat motivaatiota tavoitella virkeämpää kehoa ja mieltä. Liikuntafysiologi, osteopaatti D.O. JANI SOMPPI ja yleis- ja verisuoni­ kirurgi sekä fysioterapeutti TAIJA SOMPPI työskentelevät Tampereella omalla Amplia Klinikallaan. Vuosien potilastyöskentelyn myötä Sompit ovat huomanneet, kuinka tärkeä rooli ruokavaliolla, unella ja liikunnalla on ihmisen terveydessä. Heiltä on aiemmin julkaistu kirjat Parantavat rasvat (2011) ja Parantava ruoka (2015). ISBN 978-951-24-0607-4 KIRJASTOLUOKKA 59 SIVUMÄÄRÄ NOIN 260 KOKO 155 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN KIRJAILIJAKUVA KAAPO KAMU MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Tietokirjallisuus   59


HARRIET GRIFFEY

HARRIET GRIFFEY

HARRIET GRIFFEY

Kaipaan mielenrauhaa

Kaipaan luomisvoimaa

Kaipaan järjestystä

Oletko väsynyt kiireeseen? Nykyajan elämäntyyli on yhtä juoksemista paikasta toiseen, eivätkä tehtävät lopu tekemällä. Jatkuva stressi vaatii veronsa sekä keholta että mieleltä ja kuluttaa turhaan voimia. Jos tahdot rauhoittaa elämääsi, tarvitset keinoja pysähtymiseen. Kaipaan rauhaa opettaa sinut tyynnyttämään mielesi hengityksen, mielikuvaharjoitusten tai meditaation avulla. Voit tutustua kehoa helliviin ruoka-aineisiin, luoda kodistasi rauhan tyyssijan ja lopettaa multitaskaamisen töissä. Et saa elämää kiinni juoksemalla. Voit kokea sen vain tässä ja nyt. Opi olemaan tietoisesti läsnä, niin hyvinvointisi paranee kokonaisvaltaisesti.

Luovat ihmiset herättävät usein ihastusta ympärillään. Mielikuvitus ja luovuus tekevätkin elämästämme hauskempaa ja ovat yhä halutumpia ominaisuuksia myös työelämässä. Onneksi luovuus ei ole pelkästään synnynnäinen ominaisuus, vaan jokainen voi kehittää ajatteluaan ja työskentelyään uuteen suuntaan ja löytää oman tapansa toteuttaa luovuuttaan. Kaipaan luomisvoimaa -kirjassa kannustetaan katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta, yhdistämään tuttuja asioita yllättävällä tavalla ja tekemään inspiraatiolle tilaa. Voit etsiä innoitusta myös kuuluisien taiteilijoiden ajatuksista, joita on siteerattu kirjaan.

ISBN 978-951-24-1462-8 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 144 KOKO 120 × 155 MM ALKUTEOS I WANT TO BE CALM SUOMENTANUT LAURA LAMPIJOKI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JULIA MURREY

ISBN 978-951-24-1461-1 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 144 KOKO 120 × 155 MM ALKUTEOS I WANT TO BE CREATIVE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JULIA MURREY

60   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019

Ihminen pyrkii luomaan järjestystä elämäänsä. Miksi ihmeessä se ei aina onnistu? Nurkkiin kertyy tavaraa ihan itsestään ja aikataulut venähtävät. Opettele tunnistamaan asiat, jotka luovat kaaosta elämääsi, ja ota ne hallintaan: luovu turhasta, mieti paikka kaikelle, kehitä toimivia arkirutiineja ja hyödynnä muistilistoja. Se säästää aikaa, rahaa ja hermojasi. Kaipaan järjestystä -kirjan näppärien käytännön neuvojen avulla saat kotisi, kalenterisi, raha-asiasi, älylaitteesi ja muutkin elämäsi osa-alueet järjestykseen. Järjestys parantaa hyvinvointiasi, ja kun asiat ovat hallinnassa, sinulle jää enemmän aikaa perheelle, ystäville ja itsellesi. ISBN 978-951-24-1460-4 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 144 KOKO 120 × 155 MM ALKUTEOS I WANT TO BE ORGANIZED SUOMENTANUT LAURA LAMPIJOKI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JULIA MURREY


Ajanviete ja huumori

Anuirmeli Sallamo-Lavi Pieni povauskirja 62

Pasa & Atpo Eniten vituttaa 2020 63

Pasa & Atpo Vitutuspäiväkirja 63

Uskalla olla onnellinen 64

Mindfulness-päiväkirja 64

Haaveita kohti 64

Luovuuden voima 64

Veijo Wirén Ristikkovuosi 2020 64

Aivojumppaa 64 Tarot 64 Enkelit 64

Aaveet ja muut oudot ilmiöt 64

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Ajanviete ja huumori   61


ANUIRMELI SALLAMO-LAVI

Pieni povauskirja Ennustaminen ja tulevaisuuteen katsominen on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen. Muinoin vastaukset meitä askarruttaviin kysymyksiin välitettiin meedion tai pappien kautta. Maallikot sitä vastoin ovat turvautuneet ennustajiin, jotka ovat käyttäneet katsomisvälineinä muun muassa kiviä, kortteja, numeroita, kämmenen viivoja, kahvinporoja – melkeinpä mitä tahansa. Kuka tahansa voi toimia ennustajana lähipiirilleen tai itselleen. Tähän kirjaan on koottu muutamia kiinnostavia, tunnettuja ja vähemmän tunnettuja menetelmiä, joita voi harjoitella pilke silmäkulmassa. Kirja sisältää ohjeet kädestä katsomiseen, korteista povaamiseen, kahvinporoista ennustamiseen, numerologiaan ja Lenormand-korttien käyttöön. Liian vakavasti ennusteisiin ei kannata suhtautua, siispä annos leikkimielisyyttä on tarpeen. Kirja on mainiota viihdettä ystävien kesken, illanistujaisiin, polttareihin tai teematapahtumiin. Kirjan mystinen kuvitus on Pauliina Holman käsialaa. on suomentaja, toimittaja ja kirjailija. Hän kutsuu itseään viestintuojaksi ja välittäjäksi tiedostetun ja tiedostamattoman välillä. Sallamo-Lavi on kouluttautunut muun muassa Englannissa spiritualistisessa Arthur Findlay Collegessa, ja kertoo kokeneensa jo lapsena outoja asioita, niitä henkimaailman juttuja. Pieni povauskirja on hänen kahdeksas kirjansa. ANUIRMELI SALLAMO-LAVI

ISBN 978-951-24-1609-7 KIRJASTOLUOKKA 15.93 SIVUMÄÄRÄ NOIN 130 KOKO 120 × 162 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI PAULIINA HOLMA

62   Ajanviete ja huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2019


PASA JA ATPO

Eniten vituttaa 2020 Eniten vituttaa 2020 -kalenteri varmistaa, että ensi vuodesta tulee ihan yhtä paska kuin edellisistäkin. Vitutuskirjailijoiden laatima, kulttimaineen saavuttanut repäisykalenteri lyö pöytään joka aamu tuhdin annoksen negatiivista asennetta. Pasa ja Atpo tietävät, että jokaisesta päivästä löytyy syy siihen, että sarvi nousee vuorenvarmasti otsaan. Kuten esimerkiksi kopiokoneet, ääliömäiset työkaverit, pomot, ruuhkabussit, iltapäivälehtien idioottimaiset lööpit, oma naama peilissä ja naapurin koira. Joko alkaa vituttaa? Tästä ei vuosi enää voi pahemmaksi muuttua. ISBN 978-951-24-1539-7 SIVUMÄÄRÄ 366 KOKO 100 × 100 MM SIDOSASU KALENTERI JULKAISU LOKAKUU KANSI JENNI NOPONEN

PASA JA ATPO

Vitutuspäiväkirja Vitutus on suomalaiskansallinen voimavara siinä missä sisu, sauna ja kalsarikänni. Mieleen kertyneen vitutuksen kanavoimiseen ei ole tähän mennessä ollut yhtään yleisesti hyväksyttyä kanavaa. Mutta nyt on! Hyvästi rattiraivo, somessa öyhöttäminen tai naapurin koiran potkiminen – vitutuksen voi nyt purkaa varta vasten tähän tarkoitukseen laadittuun päiväkirjaan. Jos täysin paskan tekstin kritiikitön tuottaminen tuntuu alkuun vaikealta, ei huolta: Pasa ja Atpo auttavat. Vitutuspäiväkirja on täynnä syväluotaavia kysymyksiä, pohdintaharjoituksia ja piirustustehtäviä. Teos ilmaisee haisevan vastalauseensa self helpin ja aikuisten puuha­ kirjojen loputtomalle pohjamudalle. Pasa ja Atpo ovat painokelvottoman kirjallisuuden uranuurtajia, jotka ovat jo yli kymmenen vuotta työskennelleet uupumatta suomalaisen vitutuksen puolesta. Vitutuspäiväkirjassa kirjailijat ottavat rohkean askeleen kohti itsensä kehittämisen hyllyvää suota. ISBN 978-951-24-1526-7 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 200 KOKO 160 × 200 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI LAURA NOPONEN

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Ajanviete ja huumori   63


nere, nius perfeco nsimunit, nem

nos commo consuastiam omplicaed

rfex se dum in non Etri, patemque

i te actuit, coerrarit. Pienihilin

num. Abus paturo actum is nost? prei ses! Simis pora? Rudemus cerisquam in sultur.

USKALLA OLLA ONNELLINEN

; i n at u d e s m u lt u s m u s i n n i ta l i e t e , v e r at u r i s c at.

US

KALLA

OL L A ONNELLINEN GUMMERUS

USKALLA OLLA ONNELLINEN KOHTI PARASTA MAHDOLLISTA ELÄMÄÄ ISBN 978-951-24-1540-3 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 150 KOKO 160 × 215 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI LAURA NOPONEN

MINDFULNESS-PÄIVÄKIRJA MATKA KOHTI MIELEN-

VEIJO WIRÉN RISTIKKOVUOSI 2020 ISBN 978-951-24-1296-9 KIRJASTOLUOKKA 79.814 SIVUMÄÄRÄ 366 KOKO 148 × 210 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI TIINA HAAVISTOLA

AIVOJUMPPAA – YLI 500 UUTTA TEHTÄVÄÄ ISBN 978-951-24-1565-6 KIRJASTOLUOKKA 79.8 SIVUMÄÄRÄ 160 KOKO 245 × 296 MM ALKUTEOS GEHIRNJOGGING – 500 RÄTSEL SUOMENTANUT SIRPA VUENTO SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU

RAUHAA ISBN 978-951-24-1533-5 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 112 KOKO 167 × 200 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI LAURA NOPONEN

HAAVEITA KOHTI ANNA TILAA UNELMILLE ISBN 978-951-24-1532-8 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 112 KOKO 167 × 200 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI LAURA NOPONEN

LUOVUUDEN VOIMA VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1534-2 KIRJASTOLUOKKA 79.8 SIVUMÄÄRÄ NOIN 220 KOKO 230 × 230 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI LAURA NOPONEN

TAROT TAROTKORTIT JA OPASKIRJA ISBN 978-951-24-1493-2 KIRJASTOLUOKKA 15.93 SIVUMÄÄRÄ 72 KOKO 160 × 220 MM ALKUTEOS MIND & BODY CARDS – TAROT SIDOSASU PAKKAUS JULKAISU SYYSKUU

ENKELIT VIESTIKORTIT JA OPASKIRJA ISBN 978-951-24-1492-5 KIRJASTOLUOKKA 15.93 SIVUMÄÄRÄ 72 KOKO 160 × 220 MM ALKUTEOS MIND & BODY CARDS – ANGELS SIDOSASU PAKKAUS JULKAISU SYYSKUU

AAVEET JA MUUT OUDOT ILMIÖT ISBN 978-951-24-1569-4 KIRJASTOLUOKKA 15 SIVUMÄÄRÄ 176 KOKO 226 × 276 MM ALKUTEOS GHOSTS AND THE PARANORMAL SUOMENTANUT HELI VENHOLA SIDOSASU SIDOTTU, FLEKSIKANSI JULKAISU ELOKUU

64   Ajanviete ja huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Lasten- ja nuortenkirjallisuus Holly Bourne Niin käy vain elokuvissa 66 Kerstin Gier Pilvilinna 68 Gösta Knutsson Pekka Töpöhäntä 69 Knutsson, Rönn & Rönn Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira 69 Parhaat koululaisvitsit 2019 69 Hyvän yön satuja 70 Joulun satuseikkailu 70 Pikkukarhun matka kotiin 70 Pikkuinen terho 70 Punahilkka 70 Tuhkimo 70 Yksisarvinen 70 Metsän eläimiä 70 Vrum! Liikenteessä 70 Bää! Maatilalla 70 Miau! Eläinlapsia 70 Hälytysajoneuvot 70 Rakenna ja leiki: Dinosaurus 71 Rakenna ja leiki: Prinsessapalatsi 71 Rakenna ja leiki: Keijut ja yksisarviset 71 Seikkaile ja leiki: Merirosvot 71 Seikkaile ja leiki: Yksisarviset 71 Ensimmäinen leikkikirjani 71 Yksisarviset – Tarrapuuhailua 72 Menopelit – Tarrapuuhailua 72 Sankarikoiran suuri seikkailu 72 Keijut ja eläinystävät 72 Lumoavat keijut 72 Kauniit prinsessat ja keijut 72 Mahtavat eläimet 72 Puuhapakki 72 Suloiset eläimet 72 750 hurjan huikeaa faktaa 72 Ihmiskeho 72 Ensimmäiset koulumuistoni 72 GUMMERUS SYKSY 2019   |   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   65


HOLLY BOURNE

Niin käy vain elokuvissa Audrey Winters on saanut romantiikasta lopullisesti tarpeekseen. Ensin hänen isänsä hylkäsi perheen toisen naisen takia, ja sitten hänen poika­ ystävänsä jätti hänet heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen. Audrey päättää nyt keskittyä lukiossa käymänsä mediakurssin lisäksi uuteen työhönsä elokuvateatterissa. Siellä hän kuitenkin tapaa ohjaajan urasta haaveilevan Harryn, joka on kuin kaikkien romanttisten elokuvien klisee­kokoelma yhdessä paketissa. Huono idea, siis. Mutta salamarakkaus iskee silti. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin elokuvissa. Tämä vuosisadan rakkaustarina ei sisällä suudelmia lumisateessa, kiiruhtamista lento­ kentälle tai rakastetun kiipeämistä sisään makuuhuoneen ikkunasta. Siihen kuuluu kipua, hämmennystä, toivoa ja hämmästystä sekä romanttisen viihteen siirappisten, epärealististen ja vahingollisten kliseiden julistamista pannaan. Niin, ja zombeja. on englantilainen toimittaja ja kirjailija, joka tunnetaan palkituista YA-kirjoistaan. Holly nauttii eksymisestä pitkillä kävely­ retkillä maalla, uppoutumisesta erittäin hyviin kirjoihin ja siitä kun keksii hyvän tekosyyn mennä Pizza Expressiin. HOLLY BOURNE

ISBN 978-951-24-1466-6 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 450 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS IT ONLY HAPPENS IN THE MOVIES SUOMENTANUT KRISTIINA VAARA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KIRJAILIJAKUVA L. BOURNE MYÖS SÄHKÖKIRJA

66   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GUMMERUS SYKSY 2019   |   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   67


KERSTIN GIER

Pilvilinna

GUMMERUS

Sveitsin vuoristossa sijaitsee hotelli Pilvilinna, jonka loiston päivät ovat kaukana takanapäin. Paikka herää eloon ainoastaan kerran vuodessa, kun kuuluihin uudenvuodenjuhliin saapuu vieraita ympäri maailman. 17-vuotias Fanny on palkattu hotelliin apulaiseksi. Hän pitää huolen, että hotellivieraiden elämä on lokoisaa ja ylellistä. Työn tuoksinassa Fanny huomaa, että kaikki vieraat eivät taida olla sitä, mitä sanovat olevansa. Mitä salaisia juonia muhkeiden sametti­ verhojen takana oikein punotaan? Erityisen kiinnostunut Fanny on itseään vuoden vanhemmasta Tristanista, joka kiipeilee ikkunalaudoilla sen sijaan että kulkisi portaita. Pian Fanny löytää itsensä seikkailun silmästä. Sen myötä Fanny saattaa menettää työnsä – ja sydämensäkin. Pilvilinna on hurmaavan hyväntuulinen kertomus, jossa on aimo annos vanhan ajan tyttöromaanin viehätystä ja satumaista lumoa. (s. 1966) tunnetaan suuren suosion saavuttaneista nuortenromaaneistaan. Ne päätyvät aina Saksassa myyntilistoille ja loistavat kansainvälisillä markkinoilla. Gier asuu perheensä, kahden kissan ja kolmen kanan kanssa Kölnin lähistöllä. KERSTIN GIER

ISBN 978-951-24-1262-4 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 140 × 214 MM ALKUTEOS WOLKENSCHLOSS SUOMENTANUT HELI NASKI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI EVA SCHÖFFMANN-DAVIDOV MYÖS SÄHKÖKIRJA

68   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


GÖSTA KNUTSSON

Pekka Töpöhäntä Maailman kiltein kissa täyttää 80 vuotta! Juhlan kunniaksi julkaistaan yksissä kansissa neljä ensimmäistä Pekka Töpöhäntä kirjaa: -Pekka Töpöhännän seikkailut -Pekka Töpöhännän uudet seikkailut -Pekka Töpöhäntä Amerikass -Mitenkähän Pekka Töpöhännän käy Pekka Töpöhäntä on satukirja lapsille, mummoille, vaareille, lapsenlapsille, nostalgiannälkäisille, pitkien tarinoiden ystäville, iltasatujen lukijoille, klassikkosatuja rakastaville ja jokaiselle, joka uskaltaa olla kiltti. Tässä ajassa on erityisen tärkeää kuunnella kilttiä, rehellistä ja kohteliasta kissaa, joka asettuu aina heikomman puolelle ja uskaltaa olla ystävällinen silloinkin, kun se tuntuu hankalalta. ISBN 978-951-24-1530-4 KIRJASTOLUOKKA L84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 145 × 214 MM SUOMENTANUT TERTTU LIUKKO KUVITTANUT IBEN CLANTE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN

GÖSTA KNUTSSON, ÅSA RÖNN JA MICHAEL RÖNN

Parhaat koululaisvitsit 2019

Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira

Nakerrettu joulukuusi

Mauri Mäyräkoira on siitä kummallinen koira, että sillä on vain yksi korva. Muut koirat kiusaavat Mauria ja nimittelevät korvapuoleksi, mutta Pekan mielestä se näyttää oikeastaan aika kiltiltä. Eikä ole Maurin vika, että sillä ei ole toista korvaa. Kissan ja koiran ystävyys on aluksi muiden kissojen mielestä outo juttu, ja erityisesti ilkeä Monni yrittää tehdä kaksikolle kolttosiaan. Pekka Töpöhäntä muistuttaa meitä kaikkia erilaisuuden hyväksymisestä ja ystävyyden voimasta. Joskus vaatii paljon rohkeutta olla kiltti!

– Mikä on majavien joululaulu? – Joulupuu on nakerrettu Vuoden paras naurupommi on kestosuosikki, johon on koottu parhaat koululaisten lähettämät vitsit. Varo ettet tikahdu nauruun! ISBN 978-951-24-1531-1 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 200 KOKO 110 × 178 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI MARKUS PAAJALA JA VÄINÖ HEINONEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

ISBN 978-951-24-1183-2 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 193 × 260 MM ALKUTEOS PELLE SVANSLÖS OCH TAXEN MAX SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM KUVITTANUT INGRID FLYGARE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI MARKUS PAAJALA JA INGRID FLYGARE

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   69


HYVÄN YÖN SATUJA 11 KIEHTOVAA TARINAA ISBN 978-951-24-1501-4 KIRJASTOLUOKKA L85.1 SIVUMÄÄRÄ 176 KOKO 220 × 270 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

JOULUN SATUSEIKKAILU ISBN 978-951-24-1500-7 KIRJASTOLUOKKA L85.1 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 256 × 256 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU

PIKKUKARHUN MATKA KOTIIN ISBN 978-951-24-1496-3 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 24 KOKO 256 × 256 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

PIKKUINEN TERHO LUMOAVA TARINA LUONNOSTA ISBN 978-951-24-1510-6 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 24 KOKO 256 × 256 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

PUNAHILKKA ISBN 978-951-24-1497-0 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 250 × 250 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

TUHKIMO ISBN 978-951-24-1490-1 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 250 × 250 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

YKSISARVINEN ISBN 978-951-24-1449-9 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 240 × 255 MM SIDOSASU SIDOTTU, KÄSINUKKEKIRJA JULKAISU ELOKUU

METSÄN ELÄIMIÄ – PALAPELIKIRJA ISBN 978-951-24-1644-8 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 200 × 200 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

VRUM! LIIKENTEESSÄ 10 MENOPELIN ÄÄNTÄ ISBN 978-951-24-1459-8 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 275 × 280 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

BÄÄ! MAATILALLA 10 ELÄIMEN ÄÄNTÄ ISBN 978-951-24-1458-1 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 275 × 280 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

MIAU! ELÄINLAPSIA 10 SÖPÖÄ ÄÄNTÄ ISBN 978-951-24-1488-8 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 215 × 265 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

HÄLYTYSAJONEUVOT 4 HAUSKAA ÄÄNTÄ ISBN 978-951-24-1645-5 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 8 KOKO 168 × 220 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU

70   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Rakenna ja leiki: Dinosaurus

Rakenna ja leiki: Prinsessapalatsi

Rakenna ja leiki: Keijut ja yksisarviset

ISBN 978-951-24-1511-3 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 197 × 266 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

ISBN 978-951-24-1512-0 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 197 × 266 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

ISBN 978-951-24-1513-7 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 197 × 266 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

Seikkaile ja leiki: Merirosvot

Seikkaile ja leiki: Yksi­sarviset

Ensimmäinen leikki-kirjani

Vedä, työnnä, käännä ja nosta!

Vedä, työnnä, käännä ja nosta!

Yli 50 uutta ja tuttua sanaa

ISBN 978-951-24-1494-9 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 246 × 261 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

ISBN 978-951-24-1503-8 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 261 × 246 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

ISBN 978-951-24-1489-5 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 240 × 255 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   71


YKSISARVISET

MENOPELIT

TARRA­P UUHAILUA ISBN 978-951-24-1508-3 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 216 × 265 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

TARRA­P UUHAILUA ISBN 978-951-24-1509-0 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 10 KOKO 216 × 265 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

LUMOAVAT KEIJUT VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1506-9 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 213 × 280 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

SULOISET ELÄIMET TARROJA JA TEHTÄVIÄ ISBN 978-951-24-1479-6 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 4 × 16 KOKO 210 × 293 MM SIDOSASU KAHVALLINEN PAKKAUS, SISÄLTÄÄ 4 PUUHAKIRJAA JA 250 TARRAA JULKAISU TOUKOKUU

SANKARIKOIRAN SUURI SEIKKAILU VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1536-6 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 210 × 297 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI ILONA SILLASTO

KEIJUT JA ELÄINYSTÄVÄT VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1535-9 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 210 × 297 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI ILONA SILLASTO

KAUNIIT PRINSESSAT JA KEIJUT VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1507-6 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 213 × 280 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

MAHTAVAT ELÄIMET VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1504-5 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 213 × 280 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

PUUHAPAKKI VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1505-2 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 213 × 280 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

750 HURJAN HUIKEAA FAKTAA ISBN 978-951-24-1631-8 KIRJASTOLUOKKA N03 SIVUMÄÄRÄ 176 KOKO 220 × 270 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU

IHMISKEHO ISBN 978-951-24-1625-7 KIRJASTOLUOKKA L59.1 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 240 × 310 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU

ENSIMMÄISET ­K OULU­M UISTONI NYT OLEN JO ­K OULULAINEN ISBN 978-951-24-1470-3 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 48 KOKO 220 × 220 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

72   Lasten- ja nuortenkirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Pokkarit ja äänikirjat Seppo Mustaluoto Slaavilainen peli 74 Sisko Savonlahti Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu 74 Nora Roberts Kotiinpalaaja 74 Fred Vargas Kalmankuoriaiset 74 Clare Mackintosh Anna minun olla 74 Hannu Rajaniemi Kesämaa 74 Camilla Grebe Lemmikki 74 Daniel Cole Marionetti 74 Elizabeth Adler Talo maalla & Kesä Toscanassa 74 Paula Havaste Pronssitähti 74 Mikko Kamula Iso härkä 74 Anna Jansson Katseelta kätketty 74 Dolores Redondo Tämän kaiken minä annan sinulle 75 Julia Thurén Kaikki rahasta 75 Maria Semple Missä olet, Bernadette? 75 Karen Cleveland Koko totuus 75 Winston Graham Poldark – Neljä ­joutsenta 75 Joel Willans More Very Finnish ­Problems 75 P. Z. Reizin Onnen algoritmi 75 Anne Holt Tomussa ja tuhkassa 75 Jussi Adler-Olsen Aakkostalo 75 J. M. Ilves Sorjonen – Viiden sormen harjoitus 75 Esa Sirén Törnin hurjat jääkärit 75

Kamila Shamsie Joka veljeään vihaa 75 Nora Roberts Ensimmäinen vuosi 76 Miika Viljakainen & Lauri Silvander Helvetinkone 76 Jojo Moyes Elä rohkeasti 76 Tuomas Rimpiläinen Messukylän ­veriteko 77 Seppo Mustaluoto Slaavilainen peli 77 Seppo Mustaluoto Kuoleman safari 77 Anna Jansson Outoja lintuja 77 Anna Jansson Pääkallovaras 77 Anna Jansson Hylynryöstäjä 77 Anna Jansson Sokea hetki 77 Kalle Päätalo Ihmisiä telineillä 77 Nina Lykke Ei, ei ja vielä kerran ei 77 Nora Roberts Toinen koitos 77 Nora Roberts Turvapaikka 77 Paula Noronen Supermarsu tekee maalin 77 Minna Eväsoja Melkein geisha 78 Alex Michaelides Hiljainen potilas 78 Katie Lowe Jumalten verta suonissamme 78 Clare Mackintosh Lopun jälkeen 78 Camilla Grebe Horros 78 Jojo Moyes Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia 78 Matti Rönkä Uskottu mies 78

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Pokkarit ja äänikirjat   73


Pokkarit K ANSAINVÄLINEN BESTSELLER S I S KO S AVO N L A H T I

NORA

ROBERTS

Kotiinpalaaja

K A N S A I N VÄ L I N E N B E S T S E L L E R

NORA

ROBERTS Kotiinpalaaja GUMMERUS

KOMISARIO ADAMSBERG -MYSTEERI

G U M M E RU S

SEPPO MUSTALUOTO SLAAVILAINEN PELI ISBN 978-951-24-1543-4 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 311 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ E

SISKO SAVONLAHTI EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU ISBN 978-951-24-1541-0 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 304 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

GUMMERUS

UUTUUS

NORA ROBERTS KOTIINPALAAJA ISBN 978-951-24-1545-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 493 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

FRED VARGAS KALMANKUORIAISET ISBN 978-951-24-1542-7 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 464 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

CAMILLA GREBE LEMMIKKI ISBN 978-951-24-1544-1 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 507 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ F

DANIEL COLE MARIONETTI ISBN 978-951-24-1547-2 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 431 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ F

GUMMERUS

HANNU RAJANIEMI

CLARE MACKINTOSH ANNA MINUN OLLA ISBN 978-951-24-1364-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 438 JULKAISU HELMIKUU HINTARYHMÄ F

HANNU RAJANIEMI KESÄMAA ISBN 978-951-24-1548-9 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 320 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E

METSÄN KANSA

M I K KO KAMULA GUMMERUS

ISO HÄRKÄ

ANNA JANSSON K ATSEELTA K ÄTK ETTY

GUM M ERUS

ELIZABETH ADLER TALO MAALLA & KESÄ TOSCANASSA ISBN 978-951-24-1486-4 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 688 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ E

PAULA HAVASTE PRONSSITÄHTI ISBN 978-951-24-1553-3 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 208 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E

MIKKO KAMULA ISO HÄRKÄ ISBN 978-951-24-1551-9 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 603 KOKO 110 × 178 MM JULKAISU HUHTIKUU HINTARYHMÄ F

74   Pokkarit ja äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2019

ANNA JANSSON KATSEELTA KÄTKETTY ISBN 978-951-24-1550-2 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 327 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E


KAIKKI

J U L I A TH U R É N

Näin säästin kymppitonnin vuodessa

GUMMERUS

DOLORES REDONDO TÄMÄN KAIKEN MINÄ ANNAN SINULLE ISBN 978-951-24-1549-6 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 698 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ G

JULIA THURÉN KAIKKI RAHASTA ISBN 978-951-24-1552-6 KIRJASTOLUOKKA T 36.15 SIVUMÄÄRÄ 325 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ F

MARIA SEMPLE MISSÄ OLET, BERNADETTE? ISBN 978-951-24-1373-7 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 320 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ F

KAREN CLEVELAND KOKO TOTUUS ISBN 978-951-24-1555-7 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 320 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ E

MOre Very G UM M ER U S

WINSTON GRAHAM

Finnish Problems Joel Wil l a ns An even more essential guide to surviving Finland

N E L J Ä J O U T S E N TA

”Rakastin tätä kirjaa. Hauska, omalaatuinen, yllätyksellinen.” JOJO MOYES GUMMERUS

GUMMERUS

WINSTON GRAHAM POLDARK – NELJÄ ­J OUTSENTA ISBN 978-951-24-1554-0 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 665 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ F

JOEL WILLANS MORE VERY FINNISH ­P ROBLEMS ISBN 978-951-24-1556-4 KIRJASTOLUOKKA T 42 SIVUMÄÄRÄ 191 SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ E

P. Z. REIZIN ONNEN ALGORITMI ISBN 978-951-24-1559-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 503 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ F

ANNE HOLT TOMUSSA JA TUHKASSA ISBN 978-951-24-1558-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 373 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ F

- VOITTAJA

2018

JUSSI ADLER-OLSEN AAKKOSTALO ISBN 978-951-24-1557-1 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 570 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ F

J. M. ILVES SORJONEN - VIIDEN SORMEN HARJOITUS ISBN 978-951-24-1000-2 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 324 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ E

ESA SIRÉN TÖRNIN HURJAT JÄÄKÄRIT ISBN 978-951-24-1561-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 407 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ E

KAMILA SHAMSIE JOKA VELJEÄÄN VIHAA ISBN 978-951-24-1560-1 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 302 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Pokkarit ja äänikirjat   75


lo p p u o n t u l l u t. on uuden alun aika.

GUMMERUS

Miika

Viljakainen Lauri

SilvandeR

ELÄ ROHKEASTI

ENSIMMÄINEN V UOS I GUMMERUS

GUMMERUS

UUTUUS ”ELÄ ROHKEASTI ON SYDÄMELLINEN PÄÄTÖS KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ -TRILOGIALLE.” – ENTERTAINMENT WEEKLY

NORA ROBERTS ENSIMMÄINEN VUOSI ISBN 978-951-24-1564-9 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 404 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ F

MIIKA VILJAKAINEN JA LAURI SILVANDER HELVETINKONE ISBN 978-951-24-1563-2 KIRJASTOLUOKKA T 30.1609 SIVUMÄÄRÄ 256 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ E

JOJO MOYES ELÄ ROHKEASTI ISBN 978-951-24-1562-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 502 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ F

76   Pokkarit ja äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2019


Äänikirjat

TUOMAS RIMPILÄINEN MESSUKYLÄN VERITEKO ISBN 978-951-24-1472-7 KIRJASTOLUOKKA A 30.1609 LUKIJA MARKUS NIEMI JULKAISU TOUKOKUU

SEPPO MUSTALUOTO SLAAVILAINEN PELI ISBN 978-951-24-1616-5 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA MARKUS NIEMI JULKAISU TOUKOKUU

SEPPO MUSTALUOTO KUOLEMAN SAFARI ISBN 978-951-24-1617-2 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA MARKUS NIEMI JULKAISU HEINÄKUU

ANNA JANSSON OUTOJA LINTUJA ISBN 978-951-24-1473-4 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS FRÄMMANDE FÅGEL SUOMENTANUT JAANA NIKULA LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN JULKAISU HEINÄKUU

GUMMERUKSEN ÄÄNIKIRJA

ANNA JANSSO N SOK EA HET KI

MP3 GUMME

ANNA JANSSON PÄÄKALLOVARAS ISBN 978-951-24-1474-1 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS POJKE FÖRSVUNNEN SUOMENTANUT JAANA NIKULA

ANNA JANSSON HYLYNRYÖSTÄJÄ ISBN 978-951-24-1475-8 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS ALKEMINS EVIGA ELD SUOMENTANUT SANNA MANNINEN

LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN JULKAISU KESÄKUU

LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN JULKAISU KESÄKUU

NINA LYKKE EI, EI JA VIELÄ KERRAN EI ISBN 978-951-24-1626-4 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS NEI OG ATTER NEI SUOMENTANUT SANNA MANNINEN JULKAISU KESÄKUU

NORA ROBERTS TOINEN KOITOS ISBN 978-951-24-1619-6 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS OF BLOOD AND BONE SUOMENTANUT LAURI SALLAMO, HEIDI TIHVERÄINEN LUKIJA ANNA SAKSMAN JULKAISU KESÄKUU

RUS

ANNA JANSSON SOKEA HETKI ISBN 978-951-24-1613-4 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS KVINNAN PÅ BÄNKEN SUOMENTANUT SIRKKALIISA SJÖBLOM LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN JULKAISU KESÄKUU

KALLE PÄÄTALO IHMISIÄ TELINEILLÄ ISBN 978-951-20-8150-9 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA KAI LEHTINEN JULKAISU KESÄKUU

NORA ROBERTS TURVAPAIKKA ISBN 978-951-24-1621-9 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS SHELTER IN PLACE SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE

PAULA NORONEN SUPERMARSU TEKEE MAALIN EMILIAN PÄIVÄKIRJA SARJA SUPERMARSU 6 ISBN 978-951-24-1629-5 KIRJASTOLUOKKA A L84.2 LUKIJA SUSANNA HAAVISTO JULKAISU HEINÄKUU

LUKIJA ANNA SAKSMAN JULKAISU LOKAKUU

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Pokkarit ja äänikirjat   77


MINNA EVÄSOJA MELKEIN GEISHA ISBN 978-951-24-1628-8 KIRJASTOLUOKKA A 48.184 JULKAISU KESÄKUU

ALEX MICHAELIDES HILJAINEN POTILAS ISBN 978-951-24-1624-0 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS THE SILENT PATIENT SUOMENTANUT ANTTI AUTIO JULKAISU SYYSKUU

KATIE LOWE JUMALTEN VERTA SUONISSAMME ISBN 978-951-24-1627-1 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS THE FURIES SUOMENTANUT KRISTIINA VAARA JULKAISU SYYSKUU

CAMILLA GREBE HORROS ISBN 978-951-24-1618-9 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS DVALAN SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN LUKIJA KAROLIINA KUDJOI JULKAISU LOKAKUU

JOJO MOYES PARIISI YHDELLE JA MUITA KERTOMUKSIA ISBN 978-951-24-1615-8 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS PARIS FOR ONE AND OTHER STORIES SUOMENTANUT HELI NASK

MATTI RÖNKÄ USKOTTU MIES ISBN 978-951-24-1614-1 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 JULKAISU JOULUKUU

LUKIJA MERI NENONENI JULKAISU SYYSKUU

78   Pokkarit ja äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2019

CLARE MACKINTOSH LOPUN JÄLKEEN ISBN 978-951-24-1622-6 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS AFTER THE END SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN JULKAISU LOKAKUU


Hakemisto 750 hurjan huikeaa faktaa

72

A Aakkostalo Aaveet ja muut oudot ilmiöt Adler Elizabeth Adler-Olsen Jussi Aho Clare Aho Heikki Aito tunnelma Aivojumppaa Anna minun olla Atpo

75 64 74 34, 75 48 48 57 64 74 63

B Backman Martti Bourne Holly Brofeldt Jussi Bää! Maatilalla

45 66 48 70

C Chollet Mona Cleveland Karen Cole Daniel Connelly Michael

52 32, 75 29, 74 35

D Davies Alison

58

E Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Ei, ei ja vielä kerran ei Elä rohkeasti Eniten vituttaa 2020 Enkelit Ensimmäinen leikkikirjani Ensimmäinen vuosi Ensimmäiset koulumuistoni Eskelinen Kirsti Eväsoja Minna

74 18, 77 76 63 64 71 76 72 54 78

G Gier Kerstin Graham Winston Grebe Camilla Griffey Harriet

68 39, 75 26, 74, 78 60

H Haaveita kohti Havaste Paula Heikkinen Antti Helvetinkone Hiljainen potilas Hjelmås Hanne Andreassen Holmberg Niillas Holt Anne Horros Hylynryöstäjä Hyvä veli, paha veli Hyvän yön satuja Hälytysajoneuvot

64 8, 74 42 76 30, 78 58 6 75 26, 78 77 15 70 70

I Ihmiskeho Ihmisiä telineillä Ilves J. M.

72 16 14, 75

Iso härkä Isä, poika ja paha henki

74 15

J Jansson Anna Jalat ilmassa Jalkapohja Joka veljeään vihaa Joulun satuseikkailu Jumalten verta suonissamme

33, 74, 77 2 6 75 70 22, 78

K Kaikki rahasta Kaipaan järjestystä Kaipaan luomisvoimaa Kaipaan mielenrauhaa Kaksi totuutta Kaksintaistelu lumessa Kallio-poika Kalmankuoriaiset Kamula Mikko Katkaiskaa Muurmannin rata Katseelta kätketty Kauniit prinsessat ja keijut Kaunisto Milja Keijut ja eläinystävät Kelly Cathy Kesämaa Kirjeitä Iijoelle Klompelompe Talvilapset Knutsson Gösta Koko totuus Kompakkajoen sissipartio Korttitalo Kotiinpalaaja Kulju Mika Kuoleman safari

75 60 60 60 35 46 42 74 4, 74 47 74 72 9 72 39 74 44 58 69 75 13 34 74 46 12, 77

L Lemmikki Leppänen Marko Levantin kyy Liikanen Simo Loppupeli Lopun jälkeen Luovuuden voima Lowe Katie Lumoavat keijut Lykke Nina

74 54 15 47 29 24, 78 64 22, 78 72 18, 77

M Maas Sarah J. Mackintosh Clare Mahtavat eläimet Marionetti Meinander Henrik Melkein geisha Menopelit – Tarrapuuhailua Messukylän veriteko Metsän eläimiä Metsän käyttöopas Miau! Eläinlapsia Michaelides Alex Mindfulness-päiväkirja Minun ikioma kultani Missä olet, Bernadette?

38 24, 74, 78 72 74 48 78 72 47, 77 70 56 70 30, 78 64 20 75

GUMMERUS SYKSY 2019   |   Hakemisto   79


Mitä Jeesus tekisi? More Very Finnish Problems Moyes Jojo Muistoksi käynnistäsi Mustaluoto Seppo

50 75 36, 76, 78 28 12, 74, 77

N Naisia vai noitia? Narva Raine Narva Toivo V. Nieminen Jarmo Niin käy vain elokuvissa Nordberg Erkki Noronen Paula

52 47 47 47 66 47 77

O Okaruusujen valtakunta Onnen algoritmi Outoja lintuja

38 75 77

P Pajunen Adele Parhaat koululaisvitsit 2019 Parantavat hormonit Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia Pasa Pekka Töpöhäntä Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira Pieni povauskirja Pikkuinen terho Pikkukarhun matka kotiin Pilvilinna Poldark – Muukalainen mereltä Poldark – Neljä joutsenta Pronssitähti Punahilkka Puuhapakki Pääkallovaras Päätalo Kalle

54 69 59 36, 78 63 69 69 62 70 70 68 39 75 74 70 72 77 16, 42, 44, 77

R Rajaniemi Hannu Rakenna ja leiki: Dinosaurus Rakenna ja leiki: Prinsessapalatsi Redondo Dolores Reizin P. Z. Rimpiläinen Tuomas Rinne Tiina Rintamalääkärin kuolema Ristikkovuosi 2020 Roberts Nora Rönkä Antti Rönkä Matti Rönn Michael Rönn Åsa

76 13, 75 74, 77 33, 77 59 59 14 75 58 72 54 54 48 77 35

T Tallent Gabriel Talo maalla & Kesä Toscanassa Tappajan näköinen mies Tarot Thurén Julia Thúy Kim Timonen Karoliina Toinen koitos Tomussa ja tuhkassa Totuuden tuolla puolen Tuhkimo Tuliaiset Moskovasta Tulipunainen kabaree Tuonela Turvapaikka Tähtitaivaan tarinoita Tämän kaiken minä annan sinulle Törnin hurjat jääkärit

20 74 15 64 75 21 44 40, 77 75 32 70 15 9 4 40, 77 58 75 75

U Uskalla olla onnellinen Uskottu mies

64 10, 78

V 74 71 71 75 75 47, 77 57 45 64 40, 74, 76, 77 2 10, 15, 78 69 69

S Sallamo-Lavi Anuirmeli Sankarikoiran suuri seikkailu Savonlahti Sisko Se vuosi muutti kaiken Seikkaile ja leiki: Keijut ja yksisarviset Seikkaile ja leiki: Merirosvot Seikkaile ja leiki: Yksisarviset Semple Maria Shamsie Kamila

Silvander Lauri Sirén Esa Slaavilainen peli Sokea hetki Somppi Jani Somppi Taija Sorjonen – Ihmispeto Sorjonen – Viiden sormen harjoitus Steinsland Torunn Suloiset eläimet Suomalainen metsäkylpy Suomalaisten suosikkisienet Suomi 1950-luvun väreissä Supermarsu tekee maalin Syntipukki

62 72 74 39 71 71 71 75 75

80   Hakemisto   |   GUMMERUS SYKSY 2019

Vargas Fred Verdon John Vi Vierashuoneet Viktor Kärppä 1–3 Viktor Kärppä 4–5 Viktor Kärppä 6–7 Viljakainen Miika Vitutuspäiväkirja Vrum! Liikenteessä Väärän maan vainaja

28, 74 35 20 8 15 15 15 76 63 70 15

W Wikström Henrik Willans Joel Wirén Veijo Wohlleben Peter

50 75 64 56

Y Yksisarvinen Yksisarviset – Tarrapuuhailua Ystävät kaukana

70 72 15

Ä Ässät jyllää!

47


Y H T E YST I E D OT Gummerus Kustannus Oy PL 749, 00101 Helsinki Lapinlahdenkatu 1 C, 00180 Helsinki Puh. 010 683 6200 info@gummerus.fi www.gummerus.fi www.facebook.com/gummeruskustannus www.instagram.com/gummeruskustannus www.twitter.com/gummeruskirjat

K I R JAT I L AU KS E T Kirjavälitys Oy Hakakalliontie 10 05460 Hyvinkää Vaihde 010 345 100 Kirjakauppatilaukset suoraan puh. 010 345 1520

V I E ST I N T Ä Viestintäpäällikkö Eeva Herrainsilta Puh. 040 514 6360 eeva.herrainsilta@gummerus.fi

LU E T T E LOT I L AU KS E T JA O S O I T E PA LV E LU info@gummerus.fi

Luettelon tiedot ovat ennakkotietoja, oikeudet muutoksiin pidätetään.


G U M M E R U S SY K SY N K I R JAT 2 0 1 9

Julkaisija Gummerus Kustannus Oy, Helsinki Tuottaja Eeva Herrainsilta Graafinen suunnittelu Jenni Noponen Taitto Keski-Suomen Sivu Oy Tekstit Gummeruksen kirjatoimitus Kannen kuva Kim Thúyn kirjasta Vi

PYYDETÄÄN PYYDETÄÄN PALAUTTAMAAN, PALAUTTAMAAN, ELLEI ELLEI VASTAANOTTAJAA VASTAANOTTAJAA TAVOITETA. TAVOITETA. JULKAISIJA GUMMERUS KUSTANNUS OY PL 749 749, 00101 00101 HELSINKI HELSINKI