Issuu on Google+

GRO TES KI N o 1 / 2012 HELSINGIN YLIOPISTON VIESTINNÄN OPISKELIJOIDEN LEHTI


Kaikki parhaat ideat ovat yksinkertaisia. Helposti sanottu, vaikeammin tehty. Toimivan asiakas- ja markkinointiviestinnän resepti on aika lyhyt ja ytimekäs: oikeat viestit, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla tarjoiltuna.

ALMA360.fi Asiakasviestintä – Markkinointi – Myynti


Groteski on Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti. ­Ensimmäisen numeron sininen väri symboloi länsimaisessa kulttuurissa usein poliisia. Buddhalaisuudessa sininen sävy viittaa maailman keskipisteeseen. Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. ­Sinisiä ovat myös aatelisuus ja HK:n lenkki. Vietä Groteskin kanssa sininen hetki.


sis ä l l y s l u ette l o

Tekijät / 7 The owls are not what they seem / 9 Pääkirjoitus / 10 Mediakritiikki / 12 Kvartaalikronikka / 14 Tikan ikioma temmellyskenttä / 19 Elämänmakuista painomustetta / 26 Tähdätään piraatteihin –räjäytetään internet / 30 Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain salaista / 32 Suomen intiaani / 36 Peppusoiton aika / 44 Groteski utelee / 50 Uusi hallitus testissä / 54 Kaukana Konttorista / 62 Vitun Ben Kunde / 66

4

/

N01


/ 50

/ 36

/ 12

/ 19

/ 62

/ 44


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

J u lk a isij a Media ry. Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

P äätoi m itt a j a Veera Voutilainen (veera.voutilainen@helsinki.fi)

P äätoi m itt a j a Karolina Miller (karolina.miller@helsinki.fi)

P äätoi m itt a j a Eerik Purdon (eerik.purdon@gmail.com)

P äätoi m itt a j a Katarina Vesikko (katarina.vesikko@gmail.com)

A r t di r e c to r Antton Nuotio (antton@anttonnuotio.com)

P a ino WhyPrint Oy

K i r joitt a j a t Laura Seppälä, Arto Kekkonen, Riku Mattila, Ida Vehnämäki, Vili Lähteenoja, Verneri Ruohoranta

K u v a a j a t j a k u vitt a j a t Oona Järvinen, Julia Kuisma, Jaakko Laasanen, Eetu Niininen, Ville Hyhkö

J a kel u p a ik a t Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Kiasma, TeaK, SibA, Kuvataideakatemia, Helsingin keskustan baarit ja kahvilat

I l m oit u s m yynti groteski.lehti@gmail.com

6

/

N01


T ek i j ä t Groteskin luomisvoima esiintyy yläasteen luokkakuvissa. Pyysimme tämänhetkisiä kasiluokkalaisia arvioimaan heitä niiden perusteella.

J u li a K u is m a k u vitt a j a

“Pissaliisa 2000-luvun alulta. Sillä on tollanen huulikiiltoelämä. Kaikki tykkää musta -tyttö. Kiva. Hyväluonteinen. Suosittu. Kuuntelee massamusiikkia. Nauraa paljon. Harrastaa hiphoppia. Hengailee kesällä hietsussa ja ottaa paljon aurinkoa.”

Julia, 21, opiskelee graafista suunnittelua ja kuvitti tähän lehteen booty call -ilmiöstä kertovan jutun.

L a u r a S eppälä toi m itt a j a

“Pirtsakka prinsessa. Kiinnostunut käsitöistä. Omalaatuinen. Menee aina kotiin koulun jälkeen. Harrastaa poikkihuilun soittamista. Kympin tyttö. Tykkää Mozartin musiikista. Kuuntelee jotain vuluvuli-musiikkia. Lukee kirjoja ja käy perheen kanssa matkoilla.”

Laura on 20-vuotias viestinnän opiskelija, joka kirjoitti Groteskiin Candy-nimisen bloggaajan tarinan.

Antton N u otio a r t di r e c to r

“Tosi pirteä, ehkä vähän hiljainen. Taiteesta kiinnostunut, maalaa. Tekee graafisia hommia koneella. Dataa usein sen kavereiden kanssa jossain. Varmaan kahvilassa. Harrastaa nykytaidetta jollain ihme kesäkursseilla. Käy uimassa.”

Graafisen suunnittelun opiskelija Antton, 22, on Groteskin uusi AD.

7

/

N01


A RT I KKE L I N

8

/

O T S I K KO

N01


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

The owls are not what they seem Sanat : E erik P u r d on Kuka tahansa Twin Peaksinsa katsonut osaa kertoa, että pöllöjä tulee pelätä. Harvempi osaa vastata miksi, mutta kaikki osaavat kertoa niiden olevan selittämättömällä tavalla uhkaavia tuijottavine silmineen ja epäluonnollisesti kääntyilevine päineen. Myös intiaanit olisivat olleet samaa mieltä, sillä eräiden intiaaniheimojen mytologisessa perinteessä pöllöt kuuluttavat etukäteen niiden nimet, jotka tulevat kuolemaan. Toisten heimojen uskomuksissa pöllöt taas vahtivat Linnunradan portteja ja päästävät henkien maahan ainoastaan ne kuolleet, joilla on asianmukaiset tatuoinnit kehossaan. Jos tatuointeja ei löydy, pöllöt heittävät sieluparat pohjattomaan kuiluun. Atsteekit ja mayat sen sijaan pitivät pöllöä uhkaavasti kuoleman ja tuhon symbolina. Tätä kaikin puolin kuumottavaa lintua ja meitä ihmisiä yhdistää eräs toiminnan muoto: huhuilu. Pöllöt huhuilevat merkatakseen metsästysreviirinsä; ihmisten huhuilu taas on monimutkaisempi sosiaalinen ilmiö. Huhuja eli perättömiä tarinoita vailla varsinaista luotettavaa tietolähdettä leviää mediassa ja ihmisten arkielämässä päivittäin. Ihmisten huhuilun taustalta löytyy metsästysreviirin merkkauksen sijaan väärinymmärryksiä, tyhmyyttä, omien tarkoitusperien ajamista, egon pönkittämistä ja Seiskan juorupalstan palkkioiden himoa. Vaikka huhujen tarkoitusperät ovat toisinaan arveluttavia, on huhuilun polttoaineena usein vain ihmisluontoon kuuluva vilpitön uteliaisuus. Lehtemme tästä numerosta löytyy erilaisia näkökulmia huhuiluun. Myös tässä kirjoituksessa esiintyy monta huhua, joista merkittävin on virhe aasinsillassa ihmisten ja pöllöjen huhuilujen välillä: huhuilla- ja huhu-sanojen etymologinen alkuperä ei ole sama.

9 / N °0 1


Pääkirjoitus Sanat: Veera Voutilainen Oma suhteeni Groteskiin on hellän ristiriitainen. Lehden ilmestyminen on lähtökohtaisesti aina ollut mukava asia, mutta toisaalta olen myös ehdollistunut liittämään Groteskin jakeluun pientä jännitystä. / Groteski osaa hätkäyttää. / Joskus avaan lehden ja pääsen yllättäen paistattelemaan heijastuneessa kunniassa, kun viime luennolla pari penkkiriviä itsestäni vasemmalle istunut tyyppi on onnistunut kirjoittamaan oivaltavan ja ajankohtaisen jutun. Käännän sivua ja vaikutun seuraavan valokuvaustaidoista. / Toisaalta joskus avaan lehden ja löydän aukeaman kokoisen, salaa painetun lähikuvan omasta sitsikäyttäytymisestäni. Helpottaakseni oloani käännän tällöin sivua. Löy10

/

N01


p ä ä kir j oit u s

tääkseni kuvan itsestäni vappuna. / Kerran Groteskiin kirjoittamani mediakritiikki oli – ihan muuten vain – saanut kuvituksekseen Bilbo Baggins -nimisen riivatun hobitin. Kuvaajan tietojen kohdalla luki ”Internet”. / Juuri lehden monimuotoisuutta olen kuitenkin myös aina arvostanut eniten. Kuten ainutkertaiseen elämään yleensä, niin myös laadukkaaseen Groteskiin mahtuu rinnakkain keskustelua media-alan tulevaisuuden näkymistä, vähemmistökulttuurien inhimillisistä oikeuksista ja Mattilan Rikun yöllisistä tekstiviesteistä. / Vuoden 2012 ensimmäinen Groteski on vaatinut ilmaisia työtunteja. Ne eivät kaduta, koska niiden ansiosta asiallisella tavalla huumorintajuinen lehti on uudistunut jälleen kerran. / Toivottavasti Groteski onnistuu yllättämään lukijansa. 11

/

N01


MEDIAKRITIIKKI Palstalla median ajankohtaisia ilmiöitä analysoi joku muu kuin media-alan opiskelija. Ensimmäisessä Groteskissa haasteeseen tarttuu sosiaali- ja kulttuuriantropologian osaaja, muusikko ja painoja nosteleva rillipää Vili Lähteenoja.

maan r a H

Sävyistä

S a n a t : V ili L ähteenoj a


Munat esiin. Puhallellaan vähän. Sokrateen mielestä henkinen hyvä on ensisijaista suhteessa aineelliseen. Nietszchen mielestä Sokrates oli tätä mieltä siksi, että Sokrates oli susiruma. Bertrand Russelin mielestä Nietszche oli egomaaninen dille. Timo Soinin mielestä poliittinen mielipide ei sinänsä voi olla väärä. ”Kuolema Israelille”, sanoo Mahmoud Ahmadinejad. Mitä mieltä sinä olet? Itsenäinen ajattelu tuottaa itsenäisiä ajatuksia. Kun sellaisia peilaa keskenään, huomaa, että moiset ovat usein keskenään ristiriidassa. Kuitenkin ne saattavat vaikuttaa aivan yhtä hyvin perustelluilta. Se hämmentää. Hämmennys siittää hönttejä kysymyksiä kuten ”täytyykö suvaitsemattomuutta suvaita”. Kysyjä ei ole psykopaatti vaan pihalla. Miten tunnistat ääliön, jolta on argumentit loppu? Se tuhahtaa: ”Mut se on vaan sun mielipide.” Pelko siitä, että meitä pidetään tyhminä saa meidät hamuamaan puolestamme pureskeltuja ajatusmalleja ja mielipiteitä. Kahleisiinsa saattaa huomaamattaan rakastua. Siksi sen ja sen älypään näkemykset miellyttävät niin homona, ettei tarvitse nähdä blogivisiittiä enempää vaivaa tietääkseen, mitä mieltä on mistäkin. Kirjoittaja saattaa suoltaa veristä tuubaa, mutta tulee kuitenkin kuulluksi ihan vain siksi, että hänellä on pallia ottaa kantaa.   Julkisen keskustelun konsensuskiima tuli ilmi Halla-Ahon astuttua näyttämölle. Hän argumentoi paremmin ja perehtyneemmin kuin useimmat, eikä piitannut yleisestä mielipiteestä. Kaveri nosti laakista maahanmuuttokeskustelun tasoa aika vitun timmein argumentein ja oli aika vitun eri mieltä asiasta kuin muut. En nyt puhu hänen tuomioistuimia myöten noteeratusta huumoristaan, joka on ilmeisesti niin älykästä ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin hän itse, vaan hänen itse asiaa enimmäkseen ihan asiallisesti käsittelevistä blogikirjoituksistaan. Kaikki tämä siksi, että moni meistä valtsikalaisista tulee kynäilemään leivän pöytäänsä. Ja siksi, että Christopher

Hitchensin sanoin, ”yksi sana kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa”. Monesta valtsikalaisesta tulee jonkinasteinen mielipidevaikuttaja. Tulemme tulevaisuudessa puhumaan valtion instituutioiden, arvostettujen sanomalehtien, tutkimuskeskuksien ja suuryrityksien työroolillemme sälyttämällä auktoriteetilla. Koska jokainen sana sisältää teorian ja jokainen teoria läjän aksioomia, on meillä eettinen velvollisuus pyrkiä totuudellisuuteen. Lyhyesti: tarkoita mitä sanot ja sano mitä tarkoitat jahka olet selvittänyt itse itsellesi, miksi ajattelet niin kuin ajattelet. Ja jos niikseen tulee: tunnusta tietämättömyytesi avoimesti. Tietämättömyyden myöntäminen on vain nolojen ihmisten mielestä noloa. Sellaisten, jotka lahtasivat Sokrateen. Opiskelijapippaloissa politiikkaa länkyteltäessä pyritään usein nokitteluun tai jonkun pöksyihin, enemmän kuin totuudellisuuteen. Ei siinä mitään – aikansa kutakin. Kuitenkin tällainen uusnarsistinen trendi pärskiä omaa egoa kaikkeen sanomiseen ja tekemiseen tekee hallaa rakentavalle keskustelulle ja toiminnalle. Kumpi on tärkeämpää: nöyryydestä kumpuava valmius korjata omia näkemyksiään uuden tiedon valossa vai se, että ”mä oon oikees”? Integriteetin puutteesta ihmisen voi oikeudenmukaisesti narauttaa vain ihminen itse. Vahvat mielipiteet tulee ansaita. Opiskelijain ohella onneksi ani harvat ovat kyllin arrogantteja leimaamaan Soinit sun muut Wahlroosit suoralta kädeltä pöhköiksi. Arvomme saattavat olla paremmat, mutta ellemme osaa artikuloida niistä johtamiamme mielipiteitä perustellusti, rationaalisesti, panettelematta ja paatoksetta, on parempi ottaa kirja kauniiseen käteen, myöntää oma tietämättömyytensä ja korjata omia mielipiteitä paremmin perusteltuja kohdatessa. Jos sellaisia ei tahdo löytyä, on syytä pitää suu kiinni ja toivoa, että epävarmuuden myöntämisen aiheuttaman pelon lamauttamat hoksottimet vielä syövät rokan. Koska niitä on oikeasti kiusallisen helppo löytää.


K v a r t a a lik r onikk a Palstalla käsitellään epäajankohtaisia, jo tapahtuneita asioita. Kirjoittaja pysyttelee nimettömänä.

e

pilvis Presidentinvaalit pidettiin. Viime vuoden eduskuntavaalit menivät ihan pieleen. Kansa äänesti aivan päin helvettiä, ihan pokkana väärää puoluetta. Jottei farssi toistuisi, media päätti antaa presidentinvaaleihin vain yhden ehdokkaan. Näön vuoksi tv-studioiden puoliympyröihin istutettiin pari muutakin vanhaa ukkelia ja kyseltiin Natosta. Se on oivallinen puheenaihe, sillä kellään ei ole siitä mitään järkevää sanottavaa. Liittymislinjaukseen tivataan joka kerta yhden sanan vastauksia, aivan kuin päätöksestä olisi ilmoitettava kan-

unn

K sä a

st

alli s n

sainväliselle yhteisölle ohjelma-ajan päätyttyä. Ehdokas ei voi vasta muuta kuin ”ei, en kannata liittymistä Natoon”, sillä kaikki muu tulkitaan äärikapitalistiseksi sodanjulistukseksi Venäjää vastaan. Katsojat taas eivät ymmärrä koko asiasta yhtään mitään, sillä samasta järjestöstä puhutaan yleisesti sekä sotilasliittona että rauhanliittona, ja siihen liittyminen mainitaan vain kerran kuudessa vuodessa. Nuorisosta tuli suvaitsevaista. Yhden puoliympyröissä pyörineen vanhan uk-


kelin kannatuksesta kehittyi ilmiö. Haavistolaisnuoret toivat yhteisöllisyyden takaisin yhteiskuntaan painamalla epileptisesti entteriä Facebookissa. Virinnyt suvaitsevaisuusliike kohdistuu tosin vain niihin, joilla on hyviä mielipiteitä ja niihin, jotka ovat tarpeeksi kielitaidottomia ilmaisemaan omiaan. Mutta edustuksellisen demokratian voisi tulkita tarkoittavan myös sitä, että korkeakoulutetut helsinkiläiset voivat tarvittaessa edustaa koko kansan mielipidettä. Ilmiö on jatkoa cooliuden uudelleenmäärittelylle. Ironia lakkasi olemasta ironista, kun sitä alettiin hokea joka paikassa ääneen. Nykyään onkin sosiaalisesti hyväksyttävää pitää Paulo Coelhon kirjoja järkiperäisinä ja itseään rempseänä kevätihmisenä. Enää ei tarvitse hävetä. Tärkeintä on olla aito. Kaiken pitää olla mahdollisimman alkuperäistä. Kun muutama kuukausi sitten oli säälittävää yrittää mitään, nyt yritetään kasvattaa ananaksia umpihangessa. Maalla kun on niin sympaattista, tää Helsinkihän on tavallaan samanlainen kyläyhteisö. Voisi alkaa laittaa lähiruokaa eläinkuvioinen college-paita päällä, eläimethän on luonnosta. Voisi uida alasti! Vetää kajalit naamaan hiilikekäleellä! Voisi vihdoinkin palata juurille tiettekö! Jos kehtaisi, voisi myös huomauttaa, että on paljon aidommin noloa tehdä Youtube-videoita omista viiksistään kuin esittää ekologista syömällä levää. Ne kuuluisat juuret eivät ole saunasynnytyslauteilla vaan valokuitukaapelissa. Mutta sellainen huomauttelu toisi vitusti negatiivista energiaa. Hups sanoin vittu! Se on ikävä sana. Onko muka vastuullista käytöstä, ei ole. Anteeksi suomalaiset ja ulkomaalaiset. Sanotaan nyt sitten, että sellainen olisi tosi virpisalmea. Tosi eilistä. Virpi Salmen kolumnipaikallahan on nykyään humaani Anu Silfverberg, jonka teksteistä varmasti kootaan lähitulevaisuudessa kaiken kattava eettinen katekismus. Ainakin se on tosissaan. Markettiruuasta löytyi lisäaineita.

Vaikka mullan mausta innostuneet nuoret luomuelitistit mielellään katsovat kaikkea positiivisesta kulmasta, heillä on yksi selkeä ongelma. He eivät pysty syömään juuri mitään, mitä tavallisessa kaupassa myydään. Tehdastuotanto ei ole biologisen evoluution tulosta. Vastatakseen kysyntään ruokateollisuuden oli keksittävä uusia tuotteita. HK lanseerasi rypsiporsaan, Atria perhetilat. Ei vakuuttanut. Rypsiöljy ei paranna sikojen elämää mitenkään, eikä maajussien kotialbumien julkaiseminen netissä suurenna kanahäkkien kokoa. Liha on junteille. Ja ABC:t. Ei ole kuitenkaan syytä ryhtyä panettelemaan ensimmäisen maailman ongelmien kanssa painivia tärkeilijöitä ja ruhojen hajuun tukehtuvia lihatuottajia. Välirikkoa pitää lähestyä rakentavasti. Niin Anu Silfverbergkin tekisi. Ja Pekka Haavisto. Siksi aionkin ehdottaa konkreettista ratkaisua. Ehdotan, että teuraskarjalle ryhdytään syöttämään kannabista. Kaikki hyötyisivät. Eläimet saisivat hyvän elämän. Luomuihmiset voisivat päteä taas yhdellä kryptisellä kirjainyhdistelmällä (THC). Karppaajat pääsisivät ketoosia muistuttavaan tilaan ihan itsestään. Energiankulutus vähenisi, kun kotikasvatuslamput voitaisiin sammuttaa. Opiskelijat säästäisivät sähkölaskuissa. Yhteisöllisyys lisääntyisi, vihapuhe vähenisi. Keskustasta tulisi taas ajankohtainen puolue nuorille, ehdolle saattaisi seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana asettua joku muukin kuin Paavo Väyrynen. Demokratia vahvistuisi. Uusi presidenttikin hurraisi, sillä kauppa kukoistaisi ja maa rikastuisi suomalaisella työllä. Myös Niinistölle kiusalliset tuloerot kapenisivat, ainakin osittain. Kansa olisi niin pöllyssä, että työväkikin tuntisi itsensä presidentiksi. Ja kenenkään ei tarvitsisi enää teeskennellä tajuavansa, miten se helvetin Nato toimii.


5. joulukuuta ei poikennut olennaisesti muista päivistä. Facebookin news feed täyttyi ihmisten tarpeista kertoa elämästään. Niin teki myös helsinkiläisnuorukainen Tio Tikka, 21, jonka päivitys onnistui tällä kertaa erottumaan joukosta.   


“Woopwoop ostinpa baarin” – paikassa Lost & Found.


TIKAN IKIOMA TEMMELLYSKENTTร„ S a n a t : Rik u M a ttil a K u v a t : V ille H yhk รถ

23

/

N01


tikan

Annankadulle avautuu vapun tienoilla Ravintola Suola. Nuori mies tietää kuinka tila täytetään ja miten laatu saadaan vietyä lautasella pöytään asti. Jostain syystä naiset eivät silti suostu uskomaan, että mies on ravintoloitsija. Tikka aloitti työnteon äitinsä ravintoloissa 13-vuotiaana. Perheyritys on pyörittänyt Töölössä pitkään sellaisia ravintoloita kuin TinTinTango, KuuKuu, Kuu ja Carelia. Piiriin kuuluu myös Kalevankadulla sijaitseva Hotel Finn, jossa Tikka toimii hotellinjohtajana.   Ensimmäisen oman sijoituksensa hän teki viime vuonna kahvila-auto Camionetteen, joka joutui byrokratian hampaisiin. Nuori yrittäjä ei saanut kahvilaautolleen lupaa kaupungilta ja siitä vasta anarkiaa rakastava lehdistö innostui. Ensin aiheeseen tarttui Kauppalehti, sitten Helsingin Sanomat ja lopulta kaikki muutkin. Facebook-tukiryhmä täyttyi räjähdysmäisesti. Tikalle myönnettiin lupa.    ”Ainahan halutaan kirjottaa uudesta ja tulevasta ja sillon ne jutut henkilöity aika lailla muhun. Olihan se uskomaton mainospläjäys”, miettii Tikka mennyttä.  

P elko a j a into a P u n a v u o r ess a Suolassa on nyt täysi tohina päällä. Päivät kuluvat työmaalla ja palavereissa, illat tarjousten parissa. Avaaminen häämöttää jo, pelottaakin vähän. Kaikki tilattava tavara, oikeiden henkilöiden löytäminen, lukematon määrä pieniä yksityiskohtia. Ei Tikka ole koskaan toteuttanut mitään näin isoa. Intoa Tikalla on valtavasti. Vaikka ravintolatoiminnassa on tullut pyörittyä paljon mukana, hän sanoo ravintoloiden olleen enemmän ”mutsin lapsia”. Camionette oli puolestaan hänen oma esikoisensa. Nyt Tikalla on

ikio m a

te m m e l l y skentt ä

500 neliötä tilaa temmeltää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Äidin tieto-taitoa tulee hyödynnettyä päivittäin:  ”Tottahan toki soitan hänelle ja kysyn asioista. Yhteistyö toimii tosi hyvin.” Suola on ravintola, baari ja pieni yökerho. Tikka pitäisi sitä mieluiten jo aamiaisesta asti auki. Iltaisin hän odottaa paikalle samaa poppoota, joka käy Punavuoressa muutenkin ulkona. Koko konseptin kannalta toivomuksena on kuitenkin mahdollisimman laaja kohderyhmä, joka ulottuisi koskemaan myös paikallisia eläkeläisiä.   Suola on paraatipaikalla, mutta lähietäisyydeltä löytyy sellaisia mestoja kuin We Got Beef, Motellet, Rafla ja Bar9. Miten Suola erottuu joukosta? ”Kohtuuhintainen ja laadukas ruoka on rafloissa harvinaista, mutta baarin puolella erottautuminen on vaikeampaa. Suolan yläkerrassa ei ole täyden yökerhon fasiliteetteja.” Ruokapuolen osalta päätökset jäävät tulevalle keittiömestarille. Sen Tikka sanoo, ettei yksikään pääruoka tule maksamaan yli 25 euroa eikä ruokalista tule olemaan laaja. Jälkimmäinen on hänen mielestään ehdoton laadun tae.   ”Tukusta tilataan sitä, mikä on parhaassa kunnossa. Siitä tehdään kolme alku- pää- ja jälkiruokaa. Jos useampi ravintola menis tohon, olis meillä korkeatasoisempia annoksia.”   HOK-Elannon mainitsemisesta tulee Tikalle ensimmäisenä mieleen sana pakaste-elintarvike.

Uskott a v a n m iehen u skott a v u u s­ ongel m a t Suolaan sijoitettu summa kuumottaa Tikkaa jonkin verran. Alkuinvestointi on iso, mutta päätöksensä jälkeen mies on vain halunnut keskittyä tekevänsä parhaansa mukaan. Tunteeko 24

/

N01

Tikka olevansa etuoikeutettu? ”Ehdottomasti. Lehdet ovat kirjoitelleet musta suht paljon ja enhän mä ilman mutsin taustaa ois uskaltanu lähteä näin isoon projektiin.” Camionetten ja muiden suunnitelmien suhteen tulevaisuus on auki. Siitä Tikka on varma, että Suolan avajaisillasta tulee upea. Avajaisiin kutsutaan joitain tiedotusvälineitä*, yhteistyökumppaneita ja frendejä. Tikka ei koe, että alan ihmisten kanssa pitäisi verkostoitua. Klubi-iltojen ja muun ohjelman kannalta hän uskoo saavansa paljon ideoita omalta ystäväpiiriltään. Tikan olemuksessa on jotain yläluokkaista tai ainakin poikkeuksellisen itsevarmaa. Seasta löytyy myös tavallista jannua. Komeakin on kovin. Pakkohan häneltä on kysyä: saako tällä ravintolameiningillä naisia? Tikka vastaa kieltävästi, mutta toteaa sen olevan ajoittain ihan kiinnostava puheenaihe. Keskustelu on kääntynyt kuitenkin pari kertaa häntä vastaan: ”Haista vittu, et sä mikään ravintoloitsija oikeesti oo.” Suola avaa vapun tienoilla. *Groteskin avajaiskutsun voi toimittaa osoitteeseen: Media ry. | PL 54, 00014 Helsingin yliopisto.


tikan

ikio m a

25

te m m e l l y skentt 채

/

N01


s a

r

j a

tekij 채 : Jaakko Laasanen

k v u

a


“Esittämäsi tapa tiedottamisen parantamiseen on joko tulevaisuutta tai utopiaa.” (Pahaa-aavistamaton isännöitsijä ehdotuksesta tiedottaa lumien pudotuksesta sähköpostitse. Myös A4 alaovessa olisi tosin kelvannut asukkaalle, joka menetti pyöränsä katolta yllättäen alas työnnetylle jäiselle vyörylle.)


Tähdätään piraatteihin – räjäytetään internet Sanat : A rto Kekkonen

Tammikuussa 30 maata, niiden joukossa Suomi, allekirjoittivat enemmän tai vähemmän salassa kansalaisiltaan Actan. Kyseessä on kansainvälinen sopimus, joka vastustaa piratismin varjolla sähköisiä oikeuksia. Otsikoihin se eksyi vasta helmikuussa koko Euroopan laajuisten mielenosoitusten myötä. Acta niputtaa ujostelematta yhteen tekijänoikeudet ja tuoteväärennökset. Tapauksessa on havaittavissa yhtäläisyyksiä verkkopiratismin nujertamiseen pyrkineen Sopa-lakiesityksen (Stop Online Piracy Act) kanssa, jonka yhdysvaltain kongressi laittoi alku-

vuonna jäihin ankaran vastustuksen seurauksena. Nörtitkö siellä taas marssivat ilmaisten elokuviensa puolesta? Ei ihan niinkään. S opi m u s e d e l l ä p u u h u n Acta pyrkii tehostamaan immateriaalioikeuksien valvontaa globaalisti luomalla kansainvälisen tekijänoikeuksia, tuoteväärennöksiä ja rinnakkaislääkkeitä koskevan lainsäädännön. Sen taustalla vaikuttanee halu saada Brasilian, Intian ja Kiinan kaltaiset hultti-


omaat tiukentamaan immateriaalioikeuksia koskevaa lainsäädäntöään. Ajatus on tosin melkoista utopiaa. Euroopassa ja Yhdysvalloissa vastustajat ovat mieltäneet Actan uudeksi, ankaraksi tekijänoikeuslaiksi. Vastarinnan kauhukuvissa sopimus vaarantaa verkon sananvapauden lisäämällä nettisisällön valvontaa. Samoissa kauhukuvissa Acta romuttaa yksityisyyden suojaa pakottamalla verkon palveluntarjoajat seulomaan verkkoliikennettä tekijänoikeusloukkausten estämiseksi, esimerkiksi estämään pääsyn Pirate Bayn kaltaisille sivustoille. Osin tämä on todellisuutta jo nyt. Suomessa vastaava määräys annettiin Elisalle viime vuoden lopulla. Sy r j ä h y ppy sens u u riin Actan suurin ongelma on epämääräinen ja väljästi muotoiltu sopimusteksti, jota on mahdollista tulkita hyvin tiukasti. Sopimuksen osapuolten tulisi muun muassa edistää palveluntarjoajien ja oikeudenhaltijoiden välistä yhteistyötä loukkauksiin vastaamiseksi. Sopimuksen mukaan osapuolet myös voivat pakottaa palveluntarjoajat antamaan tekijänoikeusjärjestöille tietoja tekijänoikeusloukkauksiin syyllistyneistä ja katkaisemaan näiden verkkoyhteydet. Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti kuvailee palveluntarjoajien vapautta elämän ja kuoleman kysymykseksi. Pahimmillaan sopimus voisi antaa tekijänoikeusjärjestöille valtuudet verkon raakaan sensuroimiseen. Synttärivideon Youtubeen ladanneelle tädille saattaisi heilahtaa häkkiä, mikäli lapset päättäisivät kajauttaa ilmoille kopiosuojatun Paljon onnea vaan. Acta lukitsisi nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön paikoilleen, Apajalahti toteaa. Ainakaan kansallisella tasolla lainsäädäntöä ei enää voitaisi viedä lievempään suuntaan, vaikka niin haluttaisiin. Yksityisoikeuden professori Niklas Bruun ja kansalaisjärjestö Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen ovat tosin arvioineet, ettei Acta todennäköi-

sesti vaadi muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Täkäläinen tekijänoikeuslaki on jo valmiiksi ankara. Ky l m ä ä o l kapä ätä ja sopi m u kset j ä i h in Helmikuun aikana Actaa kohtaan esitetty kritiikki yltyi. Sopimusta vastaan osoitettiin mieltä kaikissa EU-maissa ja verkkojärjestö Avaaz keräsi Actaa vastustavaan adressiin kaksi ja puoli miljoonaa sähköistä allekirjoitusta. Sopimuksen ratifiointi keskeytettiin useissa EU-maissa, muun muassa Puolassa ja Saksassa. EU:n komissio reagoi vastustukseen viemällä sopimuksen EU-tuomioistuimen tarkasteltavaksi. Prosessi tulee kestämään vähintään vuoden, niinpä käänne tuntuukin lähinnä vedätykseltä. Sinä aikana Actan kohtaama vastustusinto voi nimittäin helposti ehtiä laantua. Silloin pelätty sopimus voitaisiin ajaa läpi vähin äänin. Komission salassa tehtaileman sopimuksen piti alun perin tulla EU:n parlamentin käsiteltäväksi kesäkuussa. Muun muassa Actan raportoinnista parlamentille vastanneen ranskalaismeppi Kader Arifin kritisoitua sopimusta äänekkäästi alkoi vaikuttaa jo todelliselta mahdollisuudelta, että Acta kaatuisi äänestyksessä. Keskustaliberaalit ovat puolestaan ainakin vaatineet läpinäkyvyyttä näin merkittävien asioiden valmistelussa. Lopputulosta odotellessa on kiinnostavaa nähdä, käydäänkö aiheesta vielä aito keskustelu myös Suomessa. Hallitusohjelmassa sopimusta ei mainita, ja esimerkiksi kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala kritisoi sopimusta jo meppinä toimiessaan. Mitään erityistä syytä Suomella tuskin on sopimusta hyväksyä. Joka tapauksessa Actaa kannattaa vastustaa. Eihän kukaan halua samanlaista kivojen asioiden sulkua ja puolilaittomuuksien rehottamisen aikakautta kuin aikanaan videolain valmistelussa.


jotain uutta

ja jotain salaista

Jotain vanhaa

jotain lainattua 32

/

N01


j otain

van h aa . . .

S a n a t : L a u r a S eppälä K u vit u s : O on a J ä r vinen Suositussa blogissa Candy-nimisen oman elämänsä prinsessan minäkertoja maalailee satumaista maisemaa romanttisesta tarinasta. Silti sivurooleissa esiintyvät katkerat hahmot haukkuvat päähenkilöä huoraksi, poikaystävän vaimon edustama ilkeä pahatar ei millään kukistu, eivätkä edes lukijat osaa odottaa onnellista loppua.

O lip a ke r r a n . . .

Mikko paljastivat toisilleen tunteensa ja ovat pitäneet yhtä siitä asti. Blogin sankareista kumpikaan ei ole kertonut suhteestaan kenellekään lähipiirissään. Mikko ei puolestaan tiedä mitään blogistakaan. ”Alussa harkitsin Mikolle kertomista, mutta nyt blogin suosion räjähdettyä en enää uskalla kertoa, että olen avautunut netissä meidän suurimmasta salaisuudesta ja kerännyt valtavat vihajoukot”, Candy kertoo. Hän kirjoittaa yleisölleen, jotta voisi kertoa salasuhteestaan edes jollekin. Haastattelupyyntöön Candy suostui vasta varmistettuaan, ettei hänen henkilöllisyytensä paljastu.

Candy kirjoitti ensimmäisen blogimerkintänsä 8.12.2011. Tekstin jälkeen blogi kasvatti suosiotaan nopeasti. Nykyisin Candy päivittää Kolmas pyörä -blogiaan muutaman kerran viikossa ja tekstit keräävät usein yli sata kommenttia. Syy blogin suosioon on yksinkertainen: Candy kertoo avoimesti salasuhteestaan avioliitossa elävään kahden lapsen isään, ”Mikkoon”, joka on 17-vuotiasta Candya puolet vanhempi. Candy kertoo, kuinka he juttelivat toisilleen ensimmäisen kerran yhteisten tuttujen häissä, reilu vuosi sitten. Bloggaajan mukaan heidän kohtaamisessaan ei ollut taianomaista rakkautta ensi silmäyksellä, vaikka pientä ihastusta olikin ilmassa. He löysivät kuitenkin jonkin syyn vaihtaa numeroita ja päätyivät pian viestittelemään toisilleen päivittäin. Muutaman kuukauden kuluttua Candy ja

33

S u o r a s a n a iset siv u h a h m ot ”En voi muuta toivoa, kuin että toivottavasti vaimo pääsee pian eroon tuollaisesta nilkkimiehestä”, ”harrastus se näyttää olevan

/

N01


j otain

van h aa . . .

iässä. Olen henkisesti valmistautunut siihen, eivätkä nuoruuden hölmöilyt ja menemiset enää kiinnosta. Tunnen olevani valmis”, bloggaaja pohtii. Huolimatta vaikeasta tilanteestaan Candy jaksaa uskoa siihen, että rakkaus voittaa loppujen lopuksi: ”Meillä on hullu rakkaus, joka saa pään sekaisin.” Candyn ja Mikon satu ei ole saavuttanut sitä helpottavaa vaihetta, jossa kertoja toteaa, että jotkut elävät onnellisesti elämänsä loppuun saakka. Paha ei ole saanut palkkaansa, prinsessa prinssiään tai prinssi avioeroa. Tässä tilanteessa kurkistelija voi vain odottaa ja liittyä monien kiinnostuneiden seuraajien joukkoon blogin äärelle. Törmääkö rakkaus jäävuoreen? Katoaako se ikuiseen blogimereen? Vai voittaako verkossa ahkerasti seurattu suhde ikäeron, entisen vaimon ja uuden tyttöystävän vanhemmat?

huoraaminenkin” ja ”oot ihan vitun sairas ämmä, mee hoitoon” ovat havainnollistavia esimerkkejä Candyn saamasta lukijapalautteesta. Candy kertoo haastattelussa, ettei kommenttien lukeminen ole niin helppoa, kuin mitä voisi luulla: ”Olen yrittänyt päästää kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta väkisinkin osa jää mieleen kummittelemaan. En halua antaa kommenttien vaikuttaa ajatuksiini valinnoistani, teoistani ja tekemisistäni.” Kaikki kommentit eivät kuitenkaan ole ilkeitä tai loukkaavia. Osa kommentoijista kannustaa Candya pitäytymään päätöksessään seurustella vanhemman prinssi Uljaan kanssa. ”Positiiviset tsemppauskommentit ja kertomukset ihmisten omista kokemuksista, varsinkin niistä onnellisesti päättyneistä, tuovat uutta puhtia ja enemmän uskoa meidänkin hyvään loppuun. Varsinkin huonoina päivinä, kun mieli on maassa.” Osa kommentoijista on taas sitä mieltä, ettei Candya ja Mikkoa ole oikeasti olemassa. He epäilevät, että koko blogi on yksi iso vitsi. Eräs anonyymi kommentoi 12.2.2012: ”Olen koukussa Candyn aivopieruihin, ja minusta on mukavaa katsoa miten hän puhuu itseään pussiin tasaisin välein. Tämähän on pelkkää viihdettä, tällaista varmaan tapahtuu, mutta Candy ja Mikko ovat keksittyjä.” Kommentoijat ovat siirtyneet erinäisille keskustelupalstoille pohtimaan muun muassa Candyn käyttämiä sanamuotoja ja sitä, mistä hän niiden perusteella voisi olla kotoisin. Tampereelta vai Satumaasta? Candy kertoo käyneensä uteliaisuudesta lukemassa muutamia keskusteluja, muttei ole antanut niille liikaa aikaansa.

H a ppily eve r a fte r Satujen lopussa prinssi saa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Candyn ja Mikon suunnitelmiin kuuluu muuttaminen yhteen heti, kunhan Mikko saa läpikäytyä avioeronsa ja sovittua lasten huoltajuudesta. Candya eivät huoleta Mikon lapset tai pahaksi äitipuoleksi ryhtyminen. ”Olen aina ollut vastuuntuntoinen ja ahkera ihminen, joten mua ei pelota tai kauhistuta, että joudun aikuisten maailmaan tässä

34

/

N01


SUOMEN INTIAANI S a n a t : K a r olin a Mille r K u v a t : E et u N iininen

37

/

N01


s u o m en

38

intiaani

/

N01


s u o m en

intiaani

Kaksi miestä, sello ja kitara. Matkamessujen Lapin osastolle on kyhätty pieni lava, jonka taustalle levitetty kangas esittää auringonnousua. Korokkeella lämmittelee duo Niillas Holmberg & Roope Mäenpää. Lavan viereen on pystytetty kota, jossa tuoksuu erämaa, viereisellä tiskillä tarjoillaan kuivattua poronlihaa. Koe Saariselän rinteet, matkaesitteet kehottavat. Erämaan tuoksuun sekoittuu vain vieno kaupallisuuden vivahde, sillä Lapin rinteet joutuvat kilpailemaan hallin toiselle puolelle messuvieraita houkuttelevan Kreikan mytologian ja Karibian aaltojen kanssa. Tarjolla on kaukomaiden eksotiikkaa ja elämyksiä, vaikka paljon lähempääkin löytyisi mystinen alkuperäiskansan asuttama paikka, josta monet eivät tiedä.

T e r vet u lo a S a a m een Aja pääkaupungista 1041 kilometriä E75-tietä pitkin Vuotson kylään. Löydät kyltin, jossa lukee “Buresboahtin Sápmái”. Sieltä alkaa Sápmi eli Saamenmaa, jossa asuu Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset. Alkuperäiskansaa kohtaa Enontekiön, Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kunnissa. Suurin osa saamelaisista on kuitenkin jo hajautunut Lapin ulkopuolelle, niinpä esimerkiksi Helsingissä asuu suuri saamelaisvähemmistö. Helsingissä asuva saamelainen ei juuri eroa tavallisesta helsinkiläisestä, joka näppäilee aamukiireessä älypuhelintaan bussipysäkillä. Aina se ei ole ollut näin. ”Saamelaiset ovat asuneet ennen etelässä, mutta siirtyneet muiden ihmisten tieltä pois, yhä pohjoisempaan päin”, sanoo Utsjoella asuva muusikko, runoilija ja näyttelijä Niillas Holmberg. Auringonnousua esittävän kankaan eteen kitaransa kanssa asettunut taiteilija on saapunut Helsinkiin esiintymään matkamessuilla bändinsä kanssa. Tarjolla ei ole joikua, joka automaattisesti yhdistetään tuohon outoon Pohjolan kansaan, vaan tummanpuhuvaa saamelaisfolkkia, joka kuulostaa 1960-luvun Amerikalta. Duolta on ilmestynyt hiljattain heidän ensimmäinen levynsä Manin guottán girjji fárus, suomeksi "Miksi kannan kirjaa mukanani".    Välimatka Helsingin ja Utsjoen välillä on pitkä. Miksi nuori ja lahjakas runoilija-muusikko-näyttelijä haluaa pyrkiä Anna Abreun kotikentille? ”Meillä oli tavoitteena tuoda tätä meidän asiaa Etelä-Suomeen ihan vain sen takia, että täällä on isommat markkinat”, Holmberg toteaa. Hän yllättyy aina uudestaan ja uudestaan siitä, miten tietämättömiä suomalaiset ovat oman maansa asioista.   

ˆ

S á ht a sitgo l u oikk a hit m u nnje d u kov a levy ? Tänä vuonna ylioppilaskirjoitusten viimeisenä päi39

/

vänä kirjoitettiin suomi ja saame. Suomea äidinkielenään puhuvia ilmoittautui ylioppilaskirjoituksiin noin 30 000. Saamelaisia oli paikalla kolme.     Saamelaisten oikeus opiskella omalla äidinkielellään on jo kauan sitten tunnustettu Suomen perustuslaissa, sillä uhanalaiseksi määritelty saame sai vuonna 1992 virallisen kielen aseman. Vuonna 2003 tätä lakia uudistettiin. Sen mukaan saamelaisilla on saamelaisalueilla nykyisin oikeus asioida viranomaisten kanssa omalla kielellään. Lisäksi vuonna 1999 uudistettu perustuslaki vahvisti saamelaisten aseman alkuperäiskansana. Näin he säilyttivät kulttuurisen itsehallintonsa, eli lakiin kirjatun oikeutensa ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja kieltään. Niillas Holmberg opiskeli lukiossa saamea etänä. Ongelmaksi muodostuivat oppikirjat, joita oli kovin vähän saatavilla ja joista löytyvä informaatio oli usein vanhentunutta. Ongelmallisiksi kehittyvät yleensä myös tietotekniikan, maantiedon ja biologian termit, jotka lukiossa pitäisi jo hallita. Saameksi löytyy toki termejä, mutta ne ovat kaikki keinotekoisen keksittyjä, eivätkä sovellu normaaliin arkikäyttöön. Niinpä nuoret saamelaiset ryhtyvät käyttämään suomea saamen sijasta. “Saamelaisnuorille tämä aiheuttaa erityisen ristiriitaisen tilanteen, kun sun samaan aikaan pitäisi säilyttää sitä vanhaa kieltä, luontoon ja traditionaaliseen elämäntapaan liittyviä sanoja”, Holmberg sanoo.

S u o m en inti a a nit Saamelaisia on poikkeuksellisen vähän, ainakin jos vertaa muihin vähemmistökansoihin. Arviot liikkuvat 50 000:n ja 100 000:n välillä, kun ottaa lukuun kaikki Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella elävät saamelaiset. Suomen alueella asuvien saamelaisten määräksi on arvioitu noin 6000. Vertailun vuoksi voisi mainita, että pelkästään Argentiinassa intiaanien määrä heittelehtii 300 000 ja parin miljoonan välillä. Suomen saamelaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan he ovat jakautuneet isompiin ryhmiin: pohjoisaamelaisiin, koltansaamelaisiin ja inarinsaamelaisiin. Olemassa on myös pienempiä saamelaisryhmiä, joiden identiteettiä määrää suurimmaksi osaksi puhuttu kieli. Niinpä heidän murheekseen muodostuu usein kuntien rajallinen rahoitus, joka kielilain vaalimiseksi on budjetoitu. Kaikille ryhmille ei riitä rahaa. Harvinaisia saamelaiskieliä sammuu jatkuvasti. Joulukuussa 2003 sammui jälleen yksi kieli ja kulttuuri Venäjän-Saamen puolelta, akkalansaame, kun sen viimeinen tunnettu puhuja Marja Sergina kuoli. Pohjoisessa asuvien inarinsaamelaisten kieli on N01


s u o m en

intiaani

kansainvälisesti tunnustettu erittäin uhanalaiseksi. Hetki sitten pohjoinen kieli oli kuolemassa kokonaan sukupuuttoon. Kunnes saamelaiset puuttuivat itse asiaan. ”Saamelaiskäräjien myöntämillä avustuksilla rahoitettiin kielipesiä, eli pitkiä kursseja, jonne ihmiset menivät opiskelemaan inarinsaamea. Näiden kielipesien avulla saatiin pelastettua kieli, ainakin hetkeksi”, kertoo Holmberg.    

T a r inoiden he r r a Niillas Holmbergilla on asiaa. Hän haluaa kertoa pienen kansan tarinan, josta moni ei tiedä. Häntä on kosiskeltu mukaan politiikkaan, mutta lähellä sydäntä on erilainen tapa kertoa tarina tai tarinoita. Musiikkiduon Holmberg & Mäenpään tuotannon lisäksi taiteilija on julkaissut vuonna 2009 runokirjan ”Dego livccen oaidnán iezan”. Suomeksi ”Kuin olisin nähnyt itseni”.    Yliluonnolliset asiat ovat kiinnostaneet nuorta Niillasta lapsesta asti. Silloin kun toiset lapset hyperventiloivat innostuksesta nähdessään jouluna lahjasäkin, Niillas koki pettymyksen. ”Joka vuosi odotin jouluna jotain yliluonnollista, oikeita tonttuja tai lentäviä poroja”, Holmberg kertoo. Eikä mystisyyden kaipuu ole vieläkään jättänyt häntä rauhaan. Tontut ovat vain vaihtuneet metsäpolkuihin. ”Sanon ihmisille aina, että kävelkää ja olkaa luonnossa, katsokaa luontoa silmät ja korvat avoinna, sillä se kertoo jotain. Luonnolla on tapana puuttua asioihin.” Nuori taiteilija arvelee, että saamelaisten luonnonläheisessä elämänfilosofiassa voisi olla annettavaa länsimaalaisille. Holmberg kertoo tarinan tulisijoista, joita löytää pohjoisen metsistä. Nuotioista pystyy päättelemään, ovatko ne saamelaisen vai länsimaalaisen käsialaa. Länsimaalaisen tekemä tulisija on melkein aina isompi kuin saamelaisen. ”Meillä pyritään elämään luonnon kanssa sopusoinnussa, koskaan ei oteta enempää kuin tarvitsee”, Holmberg perustelee saamelaisen tulisijan pienempää kokoa. Ajatus runokirjasta syntyi, kun Niillas kävi lukiota Tampereella ja oli ensimmäistä kertaa pidempään poissa kotoa. Suomen kolmanneksi harvimmin asuttu kunta Utsjoki tuntui kovin pieneltä suureen Tampereen kaupunkiin verrattuna. Lukioaikoina kypsyivät ensimmäiset runot,  jotka käsittelivät koti-ikävää, Lapin luontoa, joikua ja erilaisuutta. Niillas kirjoittaa saameksi, mutta tunnelmaan pääsee myös lukemalla suomennettuja runoja.

ˆ

40

/

N01

ˆˆ


Suuren kaupungin suuressa Aamulehdessä pienen pojan pieni pää nyt he tietävät mistä minä tänne ilmestyin lieneekö tärkeätä suuria kysymyksiä ovat ymmärtävätkö he minun olevan eri kansaa ja mitä sitten jos ymmärtävät


s u o m en

intiaani

T a b u k a hvip ö ytäkesk u stel u ss a   Suomi torua Kiinaa sen ihmisoikeusrikoksista, kun omassa maassa rikotaan joka päivä kansalaisten oikeuksia, kyseenalaistaa Holmerg ja katselee ulos kahvilan ikkunasta.    Saamelaisista ei puhuta. Sukupuuttoon kuolevista kielistä vaietaan. Ketään ei myöskään tunnu kiinnostavan, saako saamelainen erämies ylläpitää poronhoitotilaa, jonka mailla hänen perheensä on asunut vuosikausia. Holmberg arvelee tietävänsä, miksi saamelaisuuden suhteen hiljennytään. ”Ihmiset eivät tiedä meidän olemassaolosta ja koska meitä ei tiedetä, niin meidän on tosi vaikeaa valittaa mistään. Jos meistä ei tiedetä niin eihän meitä sitten ole olemassakaan. Eikä meidä ongelmia myöskään ole olemassa.”

On tammikuu, maa peittyy harmaaseen loskaan ja ihmiset liukastelevat kaduilla. Istumme helsinkiläisessä kahvilassa suojassa kylmältä, kun ensimmäisen kierroksen vaalipäivä tekee tuloaan. Ainakin presidenttiehdokas Eva Biaudet on vaalitenteissä nostanut saamelaiskysymyksen esiin. Saamelaiskysymyksen käsitteleminen on harvinaista herkkua saamelaisten keskuudessa, heidän asioistaan kun ei avoimesti puhuta. Ainakaan päivänpolitiikassa.    Saamelaisten sopimukset ja oikeudet liittyvät pitkälti poliittiseen peliin. Niin saamelaiset ainakin itse sanovat. Pienen vähemmistön asia ei aina kiinnosta Suomen suurimpia puolueita. Suurin kompastuskivi kuitenkin niin saamelaisille kuin Suomen hallitukselle on Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansansopimuksen ratifiointikiista. Sopimusta on siirrelty hallitukselta toiselle ja tilanne on seissyt jähmettyneenä paikoillaan jo noin kuuden vuoden ajan. Sopimus tunnustaa alkuperäiskansojen oikeudet perinteisiin asuinalueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin. Holmberg arvelee, että Suomi ei ole hyväksynyt sitä siksi, ettei sen seurauksista voitaisi olla varmoja. ”Sopimuksella pyrittäisiin turvaamaan saamelaisten traditionaalisten elämäntapojen säilyminen, esimerkiksi kalastuksen ja poronhoidon suhteen. Lapin suomalaiset tuntuvat olevan kovasti sitä mieltä, että sopimuksen ratifiointi olisi heiltä pois, vaikka siihen ei löydy mitään järkeviä perusteluja. Sopimus koskee ainakin Suomen kohdalla pelkästään valtion maita, ei yksityisiä.” Suomen hidastelu ILO:n suhteen on herättänyt huomiota muualla maailmalla. Suomi on aktiivinen toimija maailmalla ihmisoikeuskysymyksissä, kun samaan aikaan maan sisällä saamelaiskysymystä on palloteltu hallitukselta toiselle. Voiko

42

V ii m einen vientit u ote Holmbergilla on riittänyt vientiä siitä lähtien, kun hän sai käsiinsä ylioppilaspaperit Tampereen ilmaisutaitolukiosta. Hän on sittemmin julkaissut runokirjan ja levyn, esiintynyt tv-sarjassa, ollut runofestivaaleilla Kolumbiassa ja Norjassa, sekä keikkailut bändinsä kanssa ympäri Saamenmaata. Uhanalaisen kansan muusikolla on kiire joka paikkaan. ”En mie tee musiikkia tai kirjallisuutta vaan sen takia, että mie tykkään siitä. Mulla on sellainen ajatus, ehkä tällä tavalla mie voin auttaa selviytymään omaa kansaani tässä maailmassa.” Maaliskuussa loska on poissa. Tiellä on vaarallista liikkua, sillä jää peittää suurimman osan kaduista. Mäntyniemeen on jo muuttanut uusi presidentti, kokoomuslainen Sauli Niinistö. Hän on jo aikaisemmin ilmoittanut, että vastustaa ILO:n alkuperäiskansansopimuksen ratifiontia. Satoja kilometrejä pohjoisemmassa asuu joku, joka joutuu odottamaan ehkä vielä hetken verran oikeuksiaan.

/

N01


A RT I KKE L I N

43

/

O T S I K KO

N01


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

“Nukkumaan?”

“No mä ajattelin teille.”

“Tehdään ajatuksesta yhteinen.” 44

/

N01


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

“Juu menen nukkumaan. Olet vissiin menossa ulos?”

“Oho no mul on vähä eri ajatus sori.”

45

/

N01


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

Peppu­­soiton aika Sanat : R iku Matti l a Ku vit u s : J u l ia Ku is m a

4 7 / N °0 1


Kello lyö kolme yöllä ja Joona puhkuu energiaa. Niinpä hän päättää lähettää tekstiviestin. ”Missä meet?” Mari vastaa välittömästi. Hän kertoo olevansa baarissa ja tiedustelee vastausviestissään Joonan olinpaikkaa. Joona ei vastaa. Ei ainakaan vielä, sillä hänellä on puoli tuntia aikaa puntaroida muitakin vaihtoehtoja. Puoli tuntia kuluu, eikä järkevämpää ratkaisua löydy. Niinpä Joona soittaa Marille ja kysyy: ”Tuutko meille?” Mari saapuu mielellään. Booty call on onnistunut. Urban dictionary tarjoaa booty callille määritelmän vuodelta 2007: ”Iltamyöhällä, usein puhelimen välityksellä tehty salakähmäisten ja tilapäisten seksuaalisten suhteiden järjestämiseen tarkoitettu yhteydenotto.” Booty call pyrkii seksiin. Älypuhelin laajentaa nykyaikaisen peppusoittajan pelikenttää entisestään. Facebook täyttyy haluttavien yksilöiden check-ineista ja Deitti.netin Tutka-applikaation avulla ”löydät lähelläsi olevat sinkut ennenkokemattoman helposti”. Kyllähän homma on tosin aiemminkin hoitunut. Elokuvassa Miehuuskoe (1968) Dustin Hoffmanin esittämä Ben soittaa Mrs. Robinsonille booty callin kolikkopuhelimesta. Booty callia voi kokeilla niin tuttuun kuin tuntemattomampaan kumppaniin. Tutun kanssa peppusoittoon ei parhaimmillaan liity edes suostuttelua, vaan yhteisymmärryksen ydin saavutetaan sanattomasti – missä me harrastetaan tänään seksiä? Pieleenkin voi mennä. Joona, 22, ja Kaisa, 21, kertovat kokemuksistaan. Joona Joona ei yleensä nuku baari-illan päätteeksi yksin. Kesällä oli neljän viikon jakso, jolloin seuraa löytyi viikon jokaiselle juhlapäivälle – keskiviikolle, perjantaille ja lauantaille. Peppusoitot ovat Joonalle tuttu juttu. Joona ei aina tee itse aloitetta, vaan joskus naiset ottavat yhteyttä häneen. Joona tunnistaa kaksi mahdollista

booty call -casea. Ensimmäinen case pelaa varman päälle ja kulkee nimityksellä ”jos ei onnista baarissa”. Tällöin hän ottaa jo aloittelutilanteessa yhteyttä yhteen tai kahteen naiseen. Joona lähettää heille tekstiviestejä, koska puhelu olisi liian vahva mielenilmaus. ”Nähdään varmaan baarissa X”, Joona kirjoittaa ensimmäisessä booty call -kuviossaan. Todellisuudessa tavoitteena ei missään nimessä ole nähdä baarissa X, vaan viettää ilta omassa poikaporukassa. Viestit vain pelaavat tilannetta varmemmaksi. ”Voi tulla jopa parempi ilta, kun ei ole painetta saada. Muutamia onkia on jo vedessä”, Joona perustelee. Jos baarista ei löydy ketään, Joona arvioi tilanteen uudelleen ja soittaa parhaaksi arvioimalleen vaihtoehdolle. Puheluun saattaa sisältyä liioittelua, jopa tunteita, vaikka kumpikaan ei välttämättä ole kiinnostunut. Booty callin saavuttaman positiivisen vastaanoton jälkeen jäljelle jää enää kysymys: meille vai teille? Joonan case numero kaksi on ajankohtainen silloin, kun mitään varmaa ei ole tiedossa. Yhteydenottoja ei ole tapahtunut, eikä baarista ole löytynyt kiinnostavia tai kiinnostuneita. Joona ottaa kaikki oljenkorret käyttöön. Varmimpia vaihtoehtoja ovat tässä vaiheessa ne, joita on pannut kenties ennen. Joona saattaa olla valmis kaikkeen, valmis tilaamaan taksin, valmis antamaan lupauksia. Etenkin tyhjiä. Naisille, joita kohtaan hänellä ei ole mitään kiinnostusta. Miksi tarve on niin suuri, Joona ihmettelee jo itsekin. Miksei vain voisi mennä kotiin? Joona saattaa soittaa tytölle, josta oikeasti tykkää. Soitosta seuraa huonoja juttuja ja tunteiden tunnustamista, kun booty call vaihtuu drunken dialiksi. Tällöin Joona liikkuu vaarallisesti booty callin agendalla, mutta ottaa kohteekseen oikeasti mieluisan tytön. Lusikointi voi tuntua ihan hyvältä, mutta aamulla Joona toivoo, että joko nainen tai hän itse olisi jo jossain muualla. ”Siinä vältytään kaikelta. Eilen oli


hyvä draivi päällä, hyvää seksiä, tarvitaanko nyt small talkia”, Joona analysoi. Aamulla uusi tuttavuus jättää numeronsa esimerkiksi post-it -lapulle. Numerosarjan avulla Joona saattaa vältellä epätoivon tunteita, jälleen jonain toisena iltana. Joona miettii syitä soittelemisensa taustalla. Hän on varma siitä, että alkoholi ja halu saada seksiä vaikuttavat, mutta olisiko kyse myös statuksesta? Asioista puhutaan ja kaikki tietävät kuka saa, Joona järkeilee. Koko booty call -kierteen kingille muodostuu omanlainen kannattajajoukkonsa, joka kannustaa peppusoittajaa uusiin suorituksiin. Kaisa Kaisalle, 21, booty callit tulivat tutuiksi viime kesänä. Loppukevään ja kesän miessaldo oli 12, joista osa jäi yhteen iltaan, osa muutamaan iltaan ja pieni osa tapailun asteelle. Jos mies kiinnostaa seksin kannalta tai vaihtoehtoisesti enemmän, Kaisa saattaa laittaa tekstiviestin jo alkuillasta. ”Mitä aiot tänään?” Kaisa ei ole kiinnostunut äärettömän otannan tutkimisesta tai taktikoimisesta. Hän lähestyy tekstiviestitse mielellään sellaisia miehiä, joiden hän tietää ymmärtävän pelin hengen. Heidän kanssaan seksistä ei ole epäselvyyttä. Seksi heidän kanssaan on järjestelykysymys. Baarista saattaa löytyä seuraa, mutta toisinaan ei auta kuin tarttua puhelimeen. ”Kesä, aamu sarastaa, kavereiden kanssa etsitään jatkoja”, Kaisa kuvailee peppusoittoon helposti johtavaa tilannetta. Kyseessä on klassinen asetelma, jossa otetaan yhteys johonkin kivaan tai ihan kivaan mieheen. Kaisa ei soita booty calleja väkisin tyypeille, joihin hän ei aikoihin ole ollut yhteydessä. ”Ei mitään tosi rändömiä. Ei todellakaan mitään puolen vuoden takaista juttua.” Huonoimmaksi peppusoitokseen Kaisa arvioi yhteydenoton, jonka hänen expoikaystävänsä sai aikanaan. ”Ei kak-

si rakastunutta persoonaa muutu noin vaan kahdeksi hauskaa pitäväksi sinkkupersoonaksi. Tunteethan siinä nousi pintaan.” Juuri peppusoittojen järjettömyydessä piilee Kaisan mielestä kuitenkin niiden hienous, primitiivisyys: ”Eihän niissä järjellä pelatakaan vaan alkeellisilla tunteilla.” Kaisan suunnitelmat saattavat muuttua illan aikana. Hän saattaa pitää yhteyttä johonkin mieheen, mutta lähteä lopulta uuden tuttavuuden matkaan. Äkillinen käänne voi osoittautua hyväksi ideaksi tai sitten erityisen huonoksi ratkaisuksi. Booty callit ovat tavallaan turvallisempi ratkaisu, koska langan päähän eksyy useimmiten edes jollain tasolla entuudestaan tuttu mies. Keskinäinen viestintä kohteen kanssa saattaa olla rajoittunutta, mutta ainakin selkeää. Kaisan mieleen muistuu puhelu, joka todistaa myös hänen taktikoivamman puolensa. ”Moi, mulle kävi nihkeesti, ku unohdin avaimet himaan”, oli Kaisa kerran sanonut. ”No, voit tulla meille”, mies oli vastannut. Valmiina peppusoittamaan? Ideoita ja sinkkuja riittää. Lisäksi tarvitaan viestintälaite, kohde ja strategia - matkapuhelin, lupaava kohde ja baarin vessasta poistuessa, käsiä pesemättä lähetetty lyhyt tekstiviesti kelpaavat. Avoin asenne on hyödyllinen apuväline, mutta ennen kaikkea välttämätöntä on järki. Kenelle tahansa ei kannata soitella. Peppusoiton tarkoituksena ei ole etsiä sielunkumppania, mutta hyvän booty call –kumppanin löytämistä ei silti sovi aliarvioida. Siihen sakkiin ei kannata sekoittaa ainakaan sitä ällöä, sitä kivaa tai sitä exää. Kaikki muut sen sijaan sopivat - linjoilla tavataan! (Joonan, Marin ja Kaisan nimet on muutettu.)


Ke n e

u eelle huh K aro l ina / 2 2 “Eerik Purdonista. Haluaisin laittaa liikkeelle huhun, että hän on hetero.”

5 0 / N °0 1

kk

n?

G r oteski u telee

t lait aa lii it

haluai ä s st


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

“Henri Aallosta. Huhun siitä, että Henri on vaihtamassa ulkomaille pelaamaan.”

51

/

N01

Jenn A / 2 3

“Laittaisin Wille Rydmanista liikkeelle huhun, jonka mukaan se on rento ja mukava tyyppi.”

Ja N i / 2 3


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

”John Coltranesta. Että hän on elossa. Kova jazzjätkä.”

5 2 / N °0 1

Jaakko / 2 6

“Haluaisin laittaa liikkeelle huhun, jonka mukaan Jani Hellstöm on Suomen Eminem.”

A rrska A h onen / 5 8


g r oteski u telee

Verneri / 2 4 “Haluaisin laittaa liikkeelle huhun, että Rob Schneider on oikeasti douche bag.”

5 3 / N °0 1


Viime vuonna Groteski valaisi hallituksen todellista luonnetta voimaeläinten kautta. Tänä vuonna jokainen Media ry:n tuoreen hallituksen jäsen joutuu kiperääkin kiperämpään testiin.

s u ä

l

it

l a h si u U testiss Sanat : I da Ve h n ä m ä ki

5 4 / N °0 1


u u si h a llit u s testissä

P u h een j o h ta ja Lauri Haavisto, tuo Median tuorein, komein ja hurmaavin puheenjohtaja, jonka IT-osaaminen jättää kenet tahansa varjoonsa, on varmasti paras mahdollinen henkilö johtamaan tätä ainejärjestöä. Huomatessaan olevansa myöhässä, Lauri nappaa taksin ja toivoo, että kuski olisi hiljaa. Kahviautomaattien on parasta toimia hänen ollessaan paikalla, sillä kenkkuilevat automaatit saavat puheenjohtajan potkimaan niitä. Säntillisen täsmällinen Lauri myöntää, että on alkanut myöhästelemään paikasta jos toisestakin puheenjohtajuutensa myötä. (http://www.hs.fi/viesti/stressipeli)

Ta lo u svastaava , varap u h een j o h ta ja Talousvastaava Mattila ei jätä ainuttakaan naista kylmäksi sulostuttavalla katsellaan. Voimme vain toivoa, että hän hallitsee taloudenpidon yhtä taidokkaasti kuin sosiaalisen kanssakäymisen. Mr. Mattila ei tilanteessa kuin tilanteessa jätä vaatteitaan lattialle kasaan, eivätkä tuliaseetkaan sytytä häntä. Ainakaan yksin ollessaan Riku ei polta kynttilöitä ja erottaa turkoosin ja mintunvihreän toisistaan. Testissä paljastui, että hän on 56 % mies ja 46 % nainen. (http://www.hs.fi/viesti/sukupuolitesti)

A m m attij ä r j estö ja j u h l avastaava Hallituksen sulokkain tanssija, Rosa Lampela, sulattaa ympärillään olevat ihmiset ihanalla murteellaan ja aitoudellaan. Tämän kaunottaren avulla pääsemme osallistumaan toinen toistaan mielenkiintoisempiin excuihin. Testi paljasti kauniin kuoren sisällä asuvan pienen nörtin, joka on hyvä puhumaan, mutta joka kaipaisi osuvampaa ihmistuntemusta. Urakone kehotti nuorta naista hakemaan joko kauppikseen tai Valtsikaan. Onneksi me saimme hänet! (http://www.eximia.fi/ urakone/?gclid=CJPqr-r-k64CFQ1-mAodLzuYKA)

5 5 / N °0 1


u u si h a llit u s testissä

J u h l avastaava Fuksien kiistaton bilekuningatar Saara Laaksonen on päässyt vastaamaan hänelle kaikista ominaisimmasta alasta. Jokainen juhla onnistuu paremmin kuin hyvin tämän neitokaisen rautaisen ohjauksen avulla. Hän saa seinäruusutkin keskilattialle tanssimaan. Kiitoksen sijaan Saara sanoo mieluiten ”HIFK” – ikinä ei ole huono aika promota lempijoukkuettaan. Juhlista huolehtimisen ohella hän vahtii myös ystävänsä ”Lateksi-Lauran” kanssa, etteivät naiset lähde toiletista hame sukkahousuissa. (http://www.hs.fi/viesti/kaytostapatesti)

K ansain vä l isy y s ja tasa - arvovastaava Sara Vuorio, tuo vaalea viettelijätär, joka on ehtinyt jo tuottamaan Speksiä, pääsee nyt näyttämään kyntensä hallitustoimessa. Sara pääsi testaamaan kelpoisuuttaan Suomen kansalaisena: testin mukaan hänen tiedoillaan ei kansalaisuutta irtoaisi. Kymenlaakson suurin kaupunki tuli kuin apteekin hyllyltä, mutta jokamiehenoikeuksien ja murteiden tunnistamisessa olisi vielä työtä tehtävänä. (http://www.hs.fi/viesti/kansalaisuustesti/)

5 6 / N °0 1


u u si h a llit u s testissä

Ku ltt u u ri - ja HYY- vastaava Sibelius-lukion käynyt Susanna Peltonen on kuin luotu toimeensa. Kulttuurillisesti sivistynyt punapää tulee varmasti johdattamaan meidät mitä lumoavimpiin kokemuksiin. Jos Susanna saisi itse päättää, hän olisi hahmo ranskalaisessa piirretyssä. Vihollisensa tämä nainen sekoittaa suomalla heille mystisiä katseita ja hämmennysta. Ovikellon soidessa hän toivoo löytävänsä sieltä viehättävän henkilön, jonka voisi kutsua sisään... (http://alypaa.com/testit/Minkalainen+elokuvahahmo+olisit/8)

O pinto - ja a lu m ni vastaava Veera Argillander, ihanainen toisen vuoden opiskelija, ottaa elämän rennolla asenteella, sen kummempia stressaamatta. Vaikka nainen on terävä kuin veitsi, toiseen asteen yhtälöt tuottavat haastetta. Hiomapaperin karkeuspintaa kysyttäessä vastaus tulee kuin tykin suusta, eikä Juhani Ahon kirjan tyylisuuntausta tarvitse sen kauempaa miettiä. Testin tiimoilta opintovastaavamme on oikeissa hommissa, kunhan matematiikkaa, kemiaa eikä fysiikkaa sotketa kuvioon mukaan. (http://www.hs.fi/viesti/peruskoulutesti)

5 7 / N °0 1


u u si h a llit u s testissä

S i h teeri , tie d otta ja ja u r h ei lu vastaava Messiaiden nainen, Magdaleena Ignantius, on tehopakkaus, joka on saanut vastuulleen useammankin toimen. Mutta mistä tämä energisen ihana nainen ei selviytyisi: hänen johdollaan niin urheilu kuin tiedottaminenkin hoituu kuin leikiten. Miehiltä Magda etsii sixpackia ja itselleen hän löytää aina tekosyitä ostaa uusia vaatteita. Sadekeli saa tämän naisen pysymään kotona, joten toivokaamme aurinkoa Median ulkourheilulle. (http://demi.fi/testi/42)

S u h d e - ja opintovastaava Pauliina Harno, tuo kainolla hymyllään ja terävällä älyllään ihastuttava nainen on vastuualueellaan kuin kala vedessä. Medialaiset voivat huokaista helpotuksesta hänen osaavissa käsissään. Pauliina liikkui sivistyssanojen viidakossa sulavasti kuin tiikeri konsanaan, eikä hän kauhistunut sellaisten sanojen kuin serviisi tai absorptio tullessa vastaan. Sekeli ja avatara jäivät hänelle – kuten meille muillekin – mysteereiksi. (http://www.lintukoto.net/testit/sivistyssanat/)

5 8 / N °0 1


u u si h a llit u s testissä

T u tor - ja m atkavastaava Median fukseihin lukeutuva Laura ”Lateksi-Laura” Seppälä huolehtii, että myös ensi vuoden fuksit pääsevät nopeasti mukaan Median kiihkeään rytmiin. Siinä sivussa hän huolehtii, että jo opiskelemaan päässeet saavat tyydytettyä maailmannälkänsä. Lomalla Laura viihtyy niin kauan kuin aikaa vain riittää, eikä sitä aikaa vietetä ainoastaan hotellin baarissa. Myös paikallisten kanssa sosialisointi luonnistuu tältä sosiaaliselta seikkailijalta mutkattomasti. (http://plaza.fi/matkalaukku/ testit/testaa-oletko-turisti)

Yrit y s - ja y m pä ristö vastaava Jo Valtsikan speksissäkin hurmannut Elli-Alina Hiilamo sykähdyttää aina niin liikuttavalla kiinnostuksellaan kanssaeläjiänsä kohtaan. Elli ei osaa kertoa, käyttäkö hän fosfaatteja sisältäviä pesuaineita, mutta on kyllä vaihtanut hehkulamput energiansäästölamppuihin. Hän käy myös silloin tällöin risteilyllä ja lahjoittaa rahaa Itämeren suojeluun. Tämä vastuuntuntoinen nuori nainen ottaa tietenkin myös laturin pois seinästä, kun puhelin on latautunut! (http://www.hs.fi/viesti/itameritesti)

5 9 / N °0 1


”Groteski on luonnonvoima, jonka ilmestymistä ei aina voi hallita.” J u ssi S ippol a , G r oteskin päätoi m itt a j a 2 0 1 1


A RT I KKE L I N

O T S I K KO

KAUKANA KONTTORISTA S a n a t j a k u v a t : V ee r a V o u til a inen

jakoulun ensimmäisellä talouspainotteisella vuosikurssilla -97 ja on siitä lähtien kirjoittanut samalle työnantajalle. Ennen Berliiniä Baer asui Tukholmassa toimittajamiehensä kanssa, joka työskenteli Sanoman Skandinavian-kirjeenvaihtajana. Pari vuotta sitten perhe muutti Berliiniin, jossa kirjeenvaihtajan rooli siirtyi vaimolle. Puoliso Kalle Koponen jäi hoitovapaalle Kosmon kanssa, kun edessä siinsi Skandinavian sijaan Baerin vaikuttavan kokoinen työmaa: Saksa, Unkari, Itävalta, Sveitsi ja Tsekki. Isoäidin luona Göttingenissä pienenä mielellään vieraillut toimittaja palasi saksalaisjuurilleen ja joutui vain hetkeksi hämilleen siitä, mitä pitäisi uutisoida ja mitä ei. ”Aluksi sitä hyppää jännittyneenä jokaisen uutisen perään, että apua, pitäisikö tämäkin laittaa meillä lehteen.” Nyt Baer kertoo tietävänsä varsin mutkattomasti, milloin on uutisoitava. Aamut alkavat paikallisten lehtien läpikäymisellä, työpäivä lähtee käyntiin aamupuhelulla Helsinkiin. Ulkomaantoimituksen esimiehen kanssa juttelemisen jälkeen toimittaja on jälleen omillaan. ”Itsenäisyys on hieno ja upea asia, mutta sen kääntöpuolena on suuri vastuu. On hoidettava uutiset, tarjottava ne kiinnostavat näkökulmat, piirrettävä tästä lukijoille todenmukaista kuvaa.”

”Äiti, et saa enää mitään puhua”, sanoo kolmevuotias Kosmo, jolla on tylsää. Länsiberliiniläisen Wilmersdorfin kaupunginosan perheravintolasta löytyy liukumäki, pallomeri ja ranskalaisia perunoita majoneesilla. Kosmo on kuitenkin herännyt vasta päiväuniltaan, eikä riehumiseen kannustavasta ympäristöstä huolimatta juhli äitinsä joutumista Groteskin lauantaiseen haastatteluun. Katarina Baerin, 42, työ sijaitsee kaukana helsinkiläisestä toimituksesta ja työkavereista, mutta ei ole koskaan yksinäistä. Meluisassa kahvilassa on mukana myös isosisko Ines, 7, joka kertoo viime hiihtoreissullaan tapahtuneesta polvihaverista. Vieressä Ineksen paras kaveri, naapurintyttö Lucie odottaa jo pääsyä takaisin liukumäkeen. Baer kirjoittaa kotonaan Länsi-Berliinin Wilmersdorfissa, eikä kaipaa takaisin konttoriin. ”Rauhallisempaa mulla on kotityöhuoneessa kuin maisemakonttorissa Helsingissä”, Baer nauraa. Sitten hän vakavoituu ja kertoo joskus käyttävänsä kuulosuojaimia.

P a l u u l a ps u u den k a r kki m a a h a n Koko lapsuutensa ja nuoruutensa kirjeenvaihtaja asui Suomessa, vaikka huomasi saavansa Saksassa kyläillessään sukulaisilta säännöllisen jättipotin karkkia. Maiden välinen elintasoero konkretisoitui 70-lukulaisessa saksalaislähimarketissa, jossa karkkihyllyt jatkuivat silmänkantamattomiin. Baerin tie Berliiniin alkoi kuitenkin ehkä vasta hetkestä, jossa hän ymmärsi, ettei halua päätyä valmistuttuaan ympäristövirkamieheksi. Maa- ja metsätaloustieteen tuore maisteri aloitti Helsingin Sanomien toimitta-

62

H a a st a telt a v a t l ö ytyvät n a a p u r ist a Baer ei häkelly jättimäisten kokonaisuuksien edessä, vaan poimii tarinansa läheltä. Politiikan seuraaminen kuuluu toki oleellisella tavalla työnkuvaan, eikä Saksan rooli eurokriisissäkään ole vähäinen. Kirjeenvaihtaja on

/

N01


ka u kana

63

konttorista

/

N01


ka u kana

konttorista

läisiä, jotka pärjäävät hienosti ja luusereita länsiberliiniläisiä. Silti naiset toimivat symbolisina esimerkkeinä siitä, miten mentaliteeteissa on edelleen eroja.” Baer osoittaa jutussaan, ettei kaksikymmentä vuotta riitä mihinkään, jos tavoitteena on yhtenäisen kansallisen identiteetin muodostaminen entisen jaon välille, hyvinvoivan Länsi-Saksan ja sosialistisen DDR:n asukkaiden mieliin. Eri puolilla muuria syntyneiden naisten suosikkipaikoista ja elämänfilosofioista kertominen tuntui Baerista tärkeältä. ”Kannattaa kirjoittaa juttuja siitä, mikä itseään kiinnostaa. Silloin se todennäköisesti kiinnostaa monia muitakin.”

kuitenkin haastatellut myös pöydässä omenamehua hörppäämässä käyvää tyttärenkaveri Lucieta. Naapurin Luciesta ja tämän Cornelia-äidistä kertova juttu kertoi suomalaislukijoille siitä, miten berliiniläiset käsittelevät natsi-Saksan aikaisia tapahtumia. Kompastuskivi, stolperstein, oli liukumäessä nyt laskevalle Lucielle tuttu käsite jo viisivuotiaana. Käsitteellä tarkoitetaan messinkisiä muistolaattoja keskitysleireille vietyjen juutalaisten entisten kotien kohdalla. Artikkelin kuvassa Cornelia ja Lucie ovat kumartuneet yhdessä tarkastelemaan lähileikkipuistonsa messinkilaattaa, joka kertoo, että viereisessä talossa asui aikanaan Felix Hahn -niminen juutalaismies. Äitiä ja tytärtä haastattelemalla Baer halusi kuvata saksalaissukupolvien kamppailua menneisyyden haltuun ottamiseksi. ”Tykkään tavallisten ihmisten arkeen menevistä jutuista. Jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan, ja se on oikeastaan poikkeuksetta kiinnostava”, Baer pohtii. ”Periaatteeni toimittajana on, että kaikkien tarinat ovat kiinnostavia.” Kauppakopperossaan istuva budapestiläiskauppias, lempikahvilassaan asioiva itäberliiniläisnainen tai leikkipuistossa messinkilaattaa ihmettelevä pikkutyttö saattaa toimia Baerin artikkelin lähtökohtana. Kainalojuttu käsittelee kuitenkin jo luontevasti maailmansotia, antisemitismin historiaa, yhteiskuntajärjestelmiä tai kansallisia identiteettejä. Yhteiskunnallinen näkökulma avautuu lukijalle tavallisten ihmisten arkisten asioiden välityksellä. Niin tapahtuu esimerkiksi artikkelissa, joka kertoo kahdesta naisesta: itäberliiniläisestä ja länsiberliiniläisestä kolmekymppisestä. Baerin haastattelemat naiset olivat molemmat lapsia, kun muuri murtui. Artikkelin molemmilla naisilla on loppututkinto yliopistolta ja molemmat ovat eläneet lapsuutensa turvallisilla, arvostetuilla alueilla. Silti he suhtautuvat omiin mahdollisuuksiinsa toisistaan vahvasti poikkeavin tavoin. ”Länsiberliiniläinen suhtautui myönteisesti elämäänsä ja tuntui tietävän selviytyvänsä. Itäberliiniläinen oli puolestaan ajautunut työttömäksi heti valmistumisensa jälkeen ja koki järjestelmän kovaksi, raskaaksi. Tietenkään kaikki ei mene näin. On toki itäberliini-

64

Medi a m a a il m a n k u m m it u kset eivät pelot a ”Paikan päällä olemalla, sanat valitsemalla, tunnelmat kuvailemalla, elämällä sitä arkea ja olemalla uutisvirrassa pääsee ihan eri tavalla sisään kuin silloin, jos tekisi Helsingistä käsin”, Baer toteaa. Hän on tyytyväinen työnantajansa linjaan, jossa kirjeenvaihtajat muodostavat edelleen tärkeän osan lehteä. Baer ei pidä Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajaa uhanalaisena tapauksena, vaikka kirjeenvaihtajaverkostoja onkin noin maailmanlaajuisesti supistettu levikkien laskiessa. Kirjeenvaihtaja viihtyy seesteisessä Wilmersdorfissaan. Berliiniläinen korttelirakkaus tarkoittaa sitä, että paikallinen voi suurkaupungin loputtomista menoista huolimatta elää omilla kulmillaan tiiviisti kuin pikkupaikkakunnalla. Baer kuitenkin matkustelee työssään paljon ja etsii uusia nurkkauksia myös Berliinistä. ”Aina kun on mahdollista, yritän roudata tämän revohkan mukanani jonnekin muualle”, hän nauraa pöytäseurueeseemme viitaten. Kosmolla on mehulasissaan jo kolme pilliä. Hän puhaltaa niiden avulla juomaansa pyörremyrskyn.

/

N01


ka u kana

65

konttorista

/

N01


Vitun Ben Kunde S a n a t : V e r ne r i R u oho r a nt a

”Who are you?” ”Whoever you want me to be.” Kyseessä on dialogi Ryanin ja Marissan välillä suosikkisarja O.C:n avausjaksossa. Vuosina 2003-2007 tehtyä sarjaa voi huoletta kutsua meidän jokaisen sukupolvikokemukseksi. O.C. kertoi lihaksikkaan hylkiö-Ryanin elämästä rikkaiden keskellä Orange Countyssa. Sarjan kaikkien 92 jakson kaava oli suurin piirtein sama: ensin ilmestyy ongelma, ratkaisuvaihtoehtoja, hyväntekeväisyysjuhla, tappelu juhlissa, huipennus ja opetus. Mutta vitsit mikä sarja olikaan kyseessä! Tiistaisin klo 20 hiljennyimme veljen kanssa katsomaan, mitä kulmiensa alta pälyilevän Ryanin elämässä tapahtuu. Viikon tantrisen odottamisen jälkeen tunnin mittainen jakso oli kokemuksena lähes orgastinen. Jakson loputtua kuva meni aina mustaksi ja ruutuun ilmestyi executive producer Ben Kunde. Sisin oli tyhjää täynnä ja odotusta taas viikko edessä. Toista se on nykyään nettipiratismin ja DVD-boksien aikana. Saatanan saatana.




A RT I KKE L I N

O T S I K KO

NIILLAS HOLMBERG PEPPUSOIT TAJAT TIO TIKKA BEN KUNDE S O K RA T E S K A T AR I N A B A E R ...

70

/

N01


Groteski 1/2012