Page 1

TÄNÄÄN

KESKIVIIKKONA 28. JOULUKUUTA 2011

5

Lakiapua haetaan elämänmuutoksessa Avioehtosopimuksia solmitaan yhä enemmän Iita Sillanpää

Veera Järvenpää PIEKSÄMÄELLÄ riittää markkinoita uudelle lakitoimistolle. Tähän uskoo varatuomari Juha Miettinen, jonka syyskuussa perustama kuopiolainen lakitoimisto Glanvill laajensi jo marraskuussa Pieksämälle. Vuoden vaihteessa lakitoimisto avataan myös Varkauteen. – Visiona on se, että pyrimme tuottamaan palveluita alueille, joilla lakipalveluita ei vielä hirveästi tuoteta. Yleinen tendenssi se, että lakiasianpalvelut vähenevät pieniltä paikkakunnilta, Miettinen kertoo. Miettinen on koonnut ympärilleen joukon eri oikeusalojen asiantuntijoita. – Jokaisella voi olla oma alueensa, jonka jollain tapaa tai kattavastikin hallitsee. Kukaan juristi ei voi rehellisesti väittää hallitsevansa kaiken, vaan täytyy olla usealta eri henkilöltä asiantuntemusta käytettävissä. Glanvill palvelee niin yrityksiä kuin yksityisiä ihmisiäkin. – Oli asia mikä tahansa, niin me pystymme tekemään, Miettinen lupaa. MIETTINEN on muttanut Kuopioon pääkaupunkiseudulta. Hän työskenteli poliisilaitoksella noin seitsemän vuotta ja nelisen vuotta talousrikostutkijana. Ihmisiä juridiset kysymykset koskettavat tavallisimmin elämänmuutoksissa. Avioerotilanteessa on sovittava lasten huoltajuudesta ja omaisuuden jaosta. Uuden avioliiton kynnyksellä solmitaan yhä enemmän avioehtosopimuksia. Kuolemantapauksen kohdatessa jaetaan perintö, ja toisinaan turvataan lakiapuun. – Tottakai meillä tehdään myös kauppakirjoja ja erilaisia sopimuksia, mutta ne rupeavat olemaan yksityiselle ihmiselle harvinaisempia. Pyrimme sellaiseen toimintatapaan, ettei plyysiverhon takaa tarvitse lakki kourassa kurkistella, vaan tuomme palvelun ihmisten lähelle, Miettinen sanoo. Elämänmuutoksiin liittyy usein myös henkilökohtainen kriisi.

Varatuomari Juha Miettinen toivoisi avioehtojen olevan sääntö eikä poikkeus. – Sen vuoksi olemme tuoneet kokonaisuuteen mukaan myös psykologipalvelut. Jos niitä tarvitsee, ne löytyvät saman oven avauksella. Ihminen ei joudu kriisitilanteessa pomppimaan hirveästi joka suuntaan, vaan hän saa ensiavun kaikkiin olennaisiin

asioihin. Asiat joiden kanssa painitaan, ovat valitettavia ja jollain tavalla ikäviä ja traumatisoivia. Pystymme substanssipuolen lisäksi tarjoamaan henkisen avun.

Kaavan hyväksymisprosessi käynnistyy tammikuun loppulla PIEKSÄMÄEN keskustan eteläosan osayleiskaavaehdotuksesta on jätetty neljä muistutusta. Muistutukset jättäneet ovat yksityishenkilöitä. Osayleiskaavan nähtävänäoloaika päättyi eilen.

Kaavoituspäällikkö Pekka Häkkinen Pieksämäen kaupungilta toteaa, että kaavan hyväksymisprosessi pääsee käyntiin tammikuun lopulla. Osayleiskaavan alue sijoittuu Savonradan molemmille puolille rajoittuen pohjoisessa Keskuskatuun ja etelässä Jär-

ja tulee avioliittoinstituution tai rekisteröidyn parisuhteen muodostamisen kautta. Jos mietitään elämän yllätyksellisyyttä niin avosuh-

ILMAN lakimiehiä pystyy eroamaan avioliitosta, vaikka parilla olisi yhteisiä lapsia. Silloin yhteishuoltajuudesta laaditaan sopimukset sosiaalitoimen kanssa. – Se on kaikkein optimaalisin tilanne, kun saadaan sovittua huoltajuudesta yhdessä. Jos perusperheessä ruvetaan toisen huoltajuutta rajoittamaan, siinä ei ole oikeaa ratkaisua. Miettisen mielestä aina kannattaa pitää lapsista kiinni ja mennä pitkän kaavan kautta, jos jompikumpi on jäämässä erossa selvästi heikommille. – Hyvin usein miehillä on asenne, että menköön koko homma. Sitä asennetta Miettinen kertoo pelkäävänsä. – Kun sokkivaiheen yli on menty, huomataan, että hetkinen – minähän näen lapsia vain kerran kolmeen viikkoon. Silloin kun asia on esillä, oma näkökanta on saatava esille ja pyrittävä sellaiseen lopputulemaan, joka on itsen ja lasten kannalta tyydyttävä ratkaisu.

LAKIMIEHEN näkökulmasta avioliitto on ennen kaikkea

Neljä muistutusta osayleiskaavaan Vuokko Jaakkola

juridinen sopimus, joka tuo mukanaan suojaa. – Jos mietitään lesken suojaa ja lesken oikeuksia kuolintapauksissa, paras suo-

teissa otetaan joissain tapauksissa vähän turha riski. Jos halutaan olla kimpassa, kyllä se aika paljon on sidoksissa avioliittoinstituutioon, Miettinen puntaroi. Avioliitto on jotain varten eikä Miettisen mukaan ole näköpiirissä, että avoliittoihin tuotaisiin vastaavanlainen yhteisöllisyys ja juridinen suoja. – Avioehdot yleistyvät koko ajan, ja jos ilmiötä miettii juristina eron kannalta, se on hyvä asia. Itse haluisin sen jopa nähdä, että avioehto olisi oletusarvo. Kulttuuri hidastaa Miettisen mielestä avioehtojen yleistymistä. – Jos toinen parisuhteen osapuoli otta puheeksi avioehdon, jo kysyjä itsekin mieltää sen epäluottamuslauseeksi, ja vastaavasti ehdotuksen saaja mieltää sen epäluottamuslauseeksi. Sitähän avioehdon ei pitäisi olla, vaan se on ainoastaan varautumista. Avioerossa on riitaa ihan muutenkin.

visuomentiehen. Lisäksi etelässä alueeseen kuuluu Järvisuomentien eteläpuolella Bovallius-ammattiopiston alue. Lännessä alue rajoittuu Nokkalan asuinalueeseen ja idässä Joroistentiehen sekä Mikkelintiehen. Kaava-alueen laajuus on noin 4,9 neliökilometria.

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi asiakkaaksemme! Tänä vuonna jo yli 2500 uutta asiakasta on valinnut pankikseen Suur-Savon Osuuspankin. Kiitos kaikille saamastamme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä sekä onnea vuodelle 2012! Meiltä saat kattavasti pankki-, vakuutus ja lakipalvelut saman katon alta, myös yrityksellesi. Keskittämällä saat parhaat edut. Varaa aika tapaamiseen p. 010 255 2601. Lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti. Matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,1704 euroa/minuutti.


Juha Miettisen haastattelu Pieksämäen Lehdessä  

Glanvill Oy avasi lakitoimiston PIeksämäelle.

Advertisement
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you