Issuu on Google+

LIIGAK AUSI 2012-13 UPEINA VÄRIKUVINA Porin Ässät nousi ahdingosta Liigan mestaruuteen ennen näkemättömällä tavalla. 35 vuoden tauon jälkeen vietetyt mestaruusjuhlat Porissa vetävät vertoja jopa Leijonien kultahuumalle. Liigakausi 2012-13 jää mieleen Ässistä, mutta kiehtovia tarinoita oli muitakin: SaiPan taistelu kymmenen joukkoon, Lukon voitto Jokereista pudotuspeleissä, Kalle Koskisen pronssiset jäähyväiset, nuorten tähtien nousu liigakartalle, NHL:n työsulkumiesten esiinmarssi... Laukauksia-valokuvateos palauttaa kauden ilot ja surut mieliin jo kuudetta kertaa. Suomen johtava jääkiekkovalokuvaaja Jukka Rautio viritti jälleen salamavalot areenoiden kattoon, mikä takaa upean jälken – aivan kuin kaukalo olisi sijoitettu keskelle huippuluokan valokuvausstudiota. Valokuvaamisessa ja kiekon laukomisessa on tärkeää ajoitus. Rautio osui ylämummoon monta kertaa. Syöttäjinä Raution maaleihin toimivat vuoden jääkiekkotoimittajiksikin valitut Marko Leppänen ja Juho Pekka Mikola, jotka ovat koostaneet tekstinostot kuvien tueksi. Osta itsellesi tai anna lahjaksi!

Tässä kirjassa mm. Ässien huikea nousu • nhl-pelaajien esiinmarssi • nuoret tähdet kulissien takaa • pikkuseurojen yllätykset • pudotuspelisarjat Kaikkien liigajoukkueiden kausianalyysi

9 789526

705170

ISBN 978-952-67051-7-0


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

JOKERIT Kun Jokerit varmisti runkosarjan voiton, sen piti olla vain pohjustus menestyksekkäälle pudotuspelisarjalle, joka huipentuu mestaruusjuhliin. Ei huipentunut. Kaudesta tulikin The Pannukakku. Lukko yllätti kaikki ja voitti Jokerit puolivälierissä. Jokereiden satsaukset olivat SM-liigan tasolla kaikkien aikojen kovimpia. Suomen suurseura käytti pelaajiinsa peräti neljä miljoonaa euroa. Ehkä Jokereiden alkukausi oli valheellinen, kun NHL-avut Valtteri Filppula ja Erik Karlsson kannattelivat joukkuetta. Vuodenvaihteen jälkeen pelistä oli paras terä pois, vaikka pisteitä ropisi edelleen hyvään tahtiin. 32-vuotiaana kauteen startannut Tomi Lämsä oli SM-liigan nuorin päävalmentaja. Pudotuspelipettymyksen jälkeen hän sai todellisen kasteen ammattivalmentajan karuun todellisuuteen. Hyväkään kokoonpano ei takaa vielä mitään. Eivätkä parhaat olot ja lihavin palkkapussi. • ML

Ykkösluokan vahvistus. Erik Karlsson dominoi koko SM-liigaa alkukaudella. Kun hän lähti

Tarkkailun alla. Tapparan Jussi Makkonen (vas.) ja Juha Leimu pitivät

takaisin NHL-kehiin, Jokerien pelin taso laski selvästi.

Jarkko Ruutua kurissa.

12 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

Kuumaa paikallisvääntöä. Jokerien Ilari Filppula iski 53 ottelussa komeat 54 tehopistettä. HIFK:n puolustaja Toni Söderholm joutui miettimään tosissaan, miten saisi kiekon pois taitavalta hyökkääjältä.

LAUKAUKSIA 13


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

16 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA << Maskimies viimeisen päälle. Pelicansin maalivahdin Janne Juvosen on vaikea nähdä kiekkoa, kun Ville Nieminen lyö kroppansa peliin.

< Välitön palaute. Tapparan valmentajalla Jukka Rautakorvella on usein asiaa tuomareille.

> Onnistunut värväys. Tapparan Chris Connolly tuli suoraan yliopistopeleistä SM-liigaan ja osoittautui liukkaaksi maalintekijäksi. Jokereiden Juhani Tyrväisellä oli pitelemistä.

> Ylityöllistetty. Ilveksen maalivahti Ville Kolppanen joutui toteamaan Tapparan ylivoiman paikallispelissä.

< Juttuhetki. Tapparan maalivahtivalmentaja Petri Tuononen tuntee Juha Metsolan jo juniorimaajoukkueen ajoilta.

LAUKAUKSIA 17


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

Jason Demers näytti malllia siitä, millä asenteella kanadalaisen NHL-pelaajan kuu-

Kalajoen Copperfield. Jussi Jokinen on aina ollut ylpeä kärppätaustastaan.

luu tulla Eurooppaan. Hän halusi oppia pelistä lisää. Demers ei häkeltynyt, vaikka

Yhteispeli sujui erinomaisesti Ivan Humlin kanssa, mikä tuotti 21 ottelussa yhtä

karvaajat tulivat kahdella päälle. Pieni harhautus ja terävä syöttö hyökkääjän lapaan.

paljon pisteitä.

44 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

MM-kultajoukkueen ja Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kävi

Korpedon paluu. Lauri Korpikoski nostaa punttisalille rinnalle 20 kertaa

näyttämässä 10 pelin (5+5) ajan mitä tarkoittaa johtajuus. Koivun fyysinen

sata kiloa. Voima näkyy jäällä. Monet liigapakit olivat köykäisiä vastustajia

voima ja päättäväisyys olivat kovaa valuuttaa liigakaukalossa.

TPS:n laiturille.

LAUKAUKSIA 45


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

Palaverin paikka. Pekka Tirkkonen on tullut

> Anssi Löfman (vas.) ja Jesse Mankinen nousivat SaiPan

ryminällä liigavalmennukseen. Kuviot menivät

hyökkäyksen kärkikaartiin. Elmeri Kaksonen vaihtoi SaiPasta

hyvin perille.

kesällä Tapparaan, mutta joutui tässä tilanteessa toteamaan vanhojen joukkuekavereiden ylivoiman. >> Stefano Giliati oli todellinen löytö Italian sarjasta. >>> Jani Nieminen vaihtoi kesken kauden SaiPan KHL-joukkue Ak Bars Kazaniin.

50 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

LAUKAUKSIA 51


Työpäivä edessä. Porin Isonmäen jäähalli on tunnettu tunnelmastaan, jota pelaajat toisensa jälkeen kehuvat. Sami Lähteenmäki sai yleisöstä voimaa jo esittelyn lähtökiihdytykseen.


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 RUNKOSARJA

Kelpo vahvistus. 83 NHL-ottelua pelanneesta Michael Ryanista kasvoi tärkeä tekijä Ässien hyökkäyksessä. Iso menetys. Stephen Dixon oli loistava pelaaja, mutta Ässien peli kulki yksipuolisesti hänen kauttaan. Kun Dixon lähti, muut saivat enemmän vastuuta.

< Penkki hereillä. Jos vaihtoaitioissa on kuhinaa, voi kentälläkin tapahtua jotain.

LAUKAUKSIA 59


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PRONSSI

Koskisen pronssiset jäähyväiset

Tuijotuskisa. Lukon Justin Azevedo ja JYPin Eric Perrin johtivat joukkueidensa hyökkäyspeliä pronssipelissä.

Jyväskylän Hippoksen penkeille on tuotu lappuja, joissa komeilee teksti "kiitos #6". Se on puolustaja Kalle Koskisen, 41, pelinumero. Tämä on se ilta, jolloin Koskisen 20 vuotta kestänyt pääsarjaura päättyy. Ja siitä ajasta 12 vuotta on kulunut JYPnutussa. Kun Koskinen luistelee kaukaloon, yleisö heiluttaa plakaatteja. Voi vain kuvitella millainen myrsky käy Koskisen sisällä. Ottelu etenee vauhdikkaasti päästä päätyyn, ikään kuin käsijarrujen käyttäminen olisi unohdettu kokonaan. Teemu Nurmen ja Jonne Virtasen raju yhteentörmäys keskialueella latistaa muuten hyvää tunnelmaa. Molemmat joutuvat jättämään pelin kesken. Lukko yrittää kiivaasti tasoitusta lopussa, mutta raumalaislähtöinen maalivahti Tuomas Tarkki pitää maalin puhtaana. Pronssi maistuu JYPin pelaajille, vaikka viime vuosina on kertynyt nurkkiin kirkkaampaakin jalometalia. Koskinen luistelee tutulla jäällä mairea ilme kasvoillaan ja vastaanottaa onnitteluja. Pronssiottelut eivät usein nostata isoja tunteita. Ja peruspakit ovat usein takarivin jätkiä, jotka eivät hirveästi valokeilassa paistattele. Siitä huolimatta nämä kaksi asiaa yhdistämällä voi saada aikaan jotain suurta ja unohtumatonta. – Sisääntulo herkisti, vaikka latautuminen olikin itse pelissä. Tämä oli mestaruuden jälkeen urani isoin saavutus, Koskinen tunteili pelin jälkeen. Sinuhe Wallinheimo sen hyvin ilmaisi. Jokainen joukkue tarvitsee kallekoskisia. JYP-Lukko 2-0. • ML

< Mitalijahdissa. Lukon Lauri Tukosella oli pari hyvää tekopaikkaa pronssipelissä. Jyrki Välivaara ja Tuomas Tarkki onnistuivat kuitenkin pitämään maalin puhtaana.

96 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PRONSSI

Välillä pystyssä. Miika ”Rami” Lahti on tunnettu siitä, että hän on usein kaukalossa kaatuneena, koska vetää itsensä niin piippuun ja ajaa itsensä jokaiseen väliin. Mutta kyllä kiekko pysyy Lahdella tyylikkäästi hallussa luistelussakin.

LAUKAUKSIA 97


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 FINAALIT

102 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PLAYOFF

Sekunti aikaa. Tapparan Niclas Lucenius ratkaisi kolmannen finaalin Hakametsässä ajassa 59.59. Tappara meni sarjassa 2–1-johtoon.

< Taistelupari. Tapparan Ville Niemisen ja Ässien Veli-Matti Savinaisen kamppailuun tiivistyi koko finaalisarja. Kumpikaan ei antanut periksi. Savinainen tuli kaksinkamppailusta lopulta kiekon kanssa ulos.

> Tapparariemua. Luceniuksen maalin jälkeen kaikki vielä näytti hyvältä. Ässät tuli kuitenkin latautuneena seuraavan pelin ja otti yliotteen 4–0-voitolla.

LAUKAUKSIA 103


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 FINAALIT

Hieno hetki. Ässälegenda Veli-Pekka ”Vellu” Ketola kävi ojentamassa Kanada-maljan Ässien kapteeni Ville Uusitalolle.

Kultakoutsi. Karri Kivi valmensi

> Syömähampaat. Veli-Matti Sa-

Porissa apukoutsina ensimmäisen

vinainen (vas.), Mika Niemi ja Joel

kerran jo kaudella 2002-03. Hän

Armia muodostivat Ässien todelli-

sai täydellisen huipennuksen pit-

sen superketjun.

källe uralleen Ässissä sekä pelaajana että koutsina.

< Kohti kattoa. Tätä hetkeä Porissa oli odotettu 35 vuotta.

110 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PLAYOFF

LAUKAUKSIA 111


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PLAYOFF

114 LAUKAUKSIA


SM-LIIGAKAUSI 2012–2013 PLAYOFF

LAUKAUKSIA 115


LIIGAK AUSI 2012-13 UPEINA VÄRIKUVINA Porin Ässät nousi ahdingosta Liigan mestaruuteen ennen näkemättömällä tavalla. 35 vuoden tauon jälkeen vietetyt mestaruusjuhlat Porissa vetävät vertoja jopa Leijonien kultahuumalle. Liigakausi 2012-13 jää mieleen Ässistä, mutta kiehtovia tarinoita oli muitakin: SaiPan taistelu kymmenen joukkoon, Lukon voitto Jokereista pudotuspeleissä, Kalle Koskisen pronssiset jäähyväiset, nuorten tähtien nousu liigakartalle, NHL:n työsulkumiesten esiinmarssi... Laukauksia-valokuvateos palauttaa kauden ilot ja surut mieliin jo kuudetta kertaa. Suomen johtava jääkiekkovalokuvaaja Jukka Rautio viritti jälleen salamavalot areenoiden kattoon, mikä takaa upean jälken – aivan kuin kaukalo olisi sijoitettu keskelle huippuluokan valokuvausstudiota. Valokuvaamisessa ja kiekon laukomisessa on tärkeää ajoitus. Rautio osui ylämummoon monta kertaa. Syöttäjinä Raution maaleihin toimivat vuoden jääkiekkotoimittajiksikin valitut Marko Leppänen ja Juho Pekka Mikola, jotka ovat koostaneet tekstinostot kuvien tueksi. Osta itsellesi tai anna lahjaksi!

Tässä kirjassa mm. Ässien huikea nousu • nhl-pelaajien esiinmarssi • nuoret tähdet kulissien takaa • pikkuseurojen yllätykset • pudotuspelisarjat Kaikkien liigajoukkueiden kausianalyysi

9 789526

705170

ISBN 978-952-67051-7-0


Laukauksia 2012-13