Hetkessä 2020

Page 12

Täyden kympin Hetki Hetki venähti 10 vuodeksi. Lippulaivatuotteemme LounasHetki lanseerattiin vuonna 2010 – ja kulunut vuosikymmen on ollut meille todella kovan kasvun aikaa KYMMENEN VUOTTA sitten yrityksemme toiminta ja

kautta; laajentunut, oppinut ja kehittynyt kaikin tavoin.

taloudellinen tilanteemme oli aivan toisenlainen kuin

Sanomattakin on selvää, että menestys ja kasvu on tullut

tänä päivänä. Yritystoimintamme oli pääasiassa tukku-

hyvien ihmisten kautta: freshiläisten into ja osaaminen

kauppaa. Päätimme lähteä isosti mukaan tuotejalostuk-

on se kaikkein tärkein osa yrityskulttuuriamme.

seen sekä kehittämään HeVi-tarjontaa. Aiemmin meillä suomalaisilla valmistajilla ei ollut

Freshin ensimmäiset kymmenen vuotta ovat olleet sangen mieleenpainuvaa aikaa. Viime vuosina alan

rasioissa suljentakalvoja eikä suojakaasuja, joten salaatit

suuret trendit ja Freshin perusideologia ovat lähentyneet

eivät säilyneet pitkään. Haimme oppia ulkomaita myöten

tuntuvasti, kun ”vihreä lautanen” muuttuu vaihtoehdosta

ja ennen pitkää ryhdyimme valmistamaan tulevaa

valtavirraksi. Tämä evoluutio on vasta alussa ja Fresh

Suomen parasta tuoresalaattia, Hetki salaattia. Valikoi-

aikoo jatkossakin seisoa muutoksen tekijöiden eturivissä.

missa oli mm. Äijä Hetki, Perhe Hetki ja Emännän Hetki. Näihin vuosiin mahtuu paljon onnistumisia, joissa Fresh on hakenut omaa tietään rohkean tekemisen

Kiitos kaikille kanssamatkustajille näistä 10 vuodesta. Otetaan tästä hetkestä kiinni ja nautitaan. Seuraava kasvun vuosikymmen on jo kulman takana.

2011 Salaattipussit lanseerataan. Pussien materiaaleja ja käytettävyyttä on sittemmin jatkuvasti parannettu – ja kehitys jatkuu yhä. Fresh Servant on

2013

ensimmäinen valtakunnallisessa jakelussa

Hetkessä-mobiilisovelluksella

oleva tuoresalaattien toimittaja.

seurattiin täyttyikö päivittäinen 500 g:n kasvisten määrä.

2010

12

Hetki-tuotemerkki lanseerataan.

2012

Hetki on koittanut: kauppojen tarjon-

Muutto uuteen salaattitehtaaseen, joka oli jo

nasta puuttuu “valmis suomalainen

silloin – ja on edelleen – Suomen modernein ja

salaatti suomalaiselle”, lounaalle tai mihin

paras salaattitehdas. Uusi tuotantolaitos ja logis-

hetkeen tahansa. Tähän saumaan iskee

tiikkakeskus sijaitsee Pedersöressä, lähellä Pietarsaarta.

vuonna 1995 perustettu pietarsaarelainen

Samana vuonna tehdään insert-innovaatio, joka mahdol-

perheyhtiö Fresh Servant.

listaa salaatin eri komponenttien kätevän “lokeroinnin”.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.