Issuu on Google+


2

Pääkirjoitus Miksi seurustelu on niin vaikeaa?

Tuntuu välillä, että pitääkö sitä kaiken synnyttämisen olla yhtä tuskaa? Tämänkin lehden syntyyn liittyy monenlaista, joista kaikista en käy tässä kertomaan. Mutta jo tämän tekstin kirjoittamisen aloittaminen on ollut yhtä taistelua.

Mikä olisikaan helpompaa kuin katsella sivusta, huippusuorituksia elokuvissa, televisiossa, näyttämöllä, urheilussa, musiikissa. Katsella sivusta valmista rakennusta, lukea valmista tekstiä, katsella pientä ihmistainta joka on juuri pesty puhtaaksi tai saada päästötodistus hyvillä arvosanoilla sen enempää vaivaa näkemättä.

Freedoms ilmestyy Kouvolan Sanomien liitteenä 24.11.2004 Vastaava päätoimittaja Markku Hatara Ulkoasu ja taitto Kouvolan Sanomat Mainospalvelu Painopaikka Lehtikanta Oy

Mutta elämä ei vaan ole sellaista. Tosin joskus saattaa tuuri kolahtaa kohdalle ja kaikki tulee kuin manulle illallinen, mutta yleensä ei. Totta elämässä tarvitaan aina ripaus tuuria ja onnea hyvinkin luetun ja harjoitellun, kaiken vaivan näkemisen lisäksi, mutta luottaminen pelkkään tuuriin ja hyvään onneen on turhan riskialtista touhua. Eräs

näyttelijätuttavani sanoi vuosia sitten minulle, että näyttelijän työstä on kaksikymmentä prosenttia lahjakkuutta ja loput kahdeksankymmentä prosenttia on raakaa työtä. Turkkilaisystäväni opetti myyntityöstä: pysäytä sata ihmistä, niin voit saada yhden kaupan.

Niin se vain on, että kaikessa tässä elämässä pitää nähdä

vaivaa saavuttaakseen jotain. Minunkin pitää vain istua kirjoittimen ääreen ja ryhtyä kirjoittamaan. Sinunkin pitää nähdä vaivaa saavuttaaksesi päämääräsi. Saavuttaaksesi haaveilemasi jatko-opiskelupaikka unelmiesi ammattiin on sinun paneuduttava opiskeluun.

Seitkytluvulla aloitellessani nuorisotyötä eräs nuori totesi minulle, että kun kaikki on tehty niin valmiiksi, koulu ja kaikki. Osin se voi olla totta, mutta niin valmiiksi ei ole vielä mitään tehty, ettei asioiden eteen tarvitsisi nähdä vaivaa. ”Ei pidä koskaan lopettaa kulkemista eikä kuuntelemista.” Hienoa kun on henkilöitä, jotka osaavat koota isoja ajatuk-

King´s Team ry järjestää: messuja discoja konsertteja tapahtumia koulutusta konsultointia

Freedoms on Vapautta valita päihteistä riippumaton ja vapaa elämä

Poliittisesti ja uskonnollisesti riippumatonta toimintaa

Seuraava Freedoms-lehti ilmestyy 1.5.2005

sia yhteen pieneen lauseeseen ja tuoda ne julki lyhyesti ja tehokkaasti. Lauseita, jotka elämän erilaisissa tilanteissa kolahtavat kohdalle ja auttavat kanssamatkaajia kokoamaan omia harhailevia ajatuskuvioitaan jonkinlaiseen järjestykseen.

Tiedäthän sen tunteen, kun mahan pohjassa kutkuttaa ajatellessasikin jotain tiettyä tyttöä tai poikaa? Se ei ole vain tunne tai ajatus, vaan sen oikeasti tuntee fyysisesti! Sama tunne valtaa, kun näkee hänet tai kun pääsee hänen lähelleen. Et pysty puhumaan hänestä vakava ilme kasvoillasi. Aina alkaa hymyilyttää, vaikka kuinka yrittäisi peitellä sitä. Ensitreffit jännittävät, mitä laitan päälle, mitähän hän ajattelee minusta, toivottavasti en nolaa itseäni, ja kädet hikoavat. Ihastuminen on ihanan kokonaisvaltainen tapahtuma! Sen tuntee ja huomaa myös fyysisesti. No, ensimmäisten treffien jälkeen jatketaan seuraavilla tai unohdetaan koko juttu. Tapaileminen johtaa helposti siihen, että tavataan aina vain useammin ja kohta seurustellaan. Mahan pohjassa kutkuttaa edelleen, mutta pikkuhiljaa se vähenee niin, että joka kerta häntä ajatellessa ei kutkuta. Seurustelu muuttaa jossain vaiheessa luonteensa arkisemmaksi. Ja siinä ei ole mitään huonoa, päinvastoin! Vierellä on tuttu ja turvallinen ihminen, jonka lähelle voi aina mennä. Ei tarvitse enää miettiä miltä näyttää tai varoa sanomasta mitään tyhmää. Voit olla hänen vieressä juuri sellaisena kuin olet! Ja se on parisuhdetta parhaimmillaan, hän haluaa sinut juuri tuollaisena. Parisuhteen edelleen edetessä saattaa käydä niin, että mahan pohjassa kutkuttelut vaihtuvat vihan tuntemuksiksi. Miten tuo voikaan olla noin –piip-?! Toinen osaa vetää juuri oikeista naruista ärsyttääkseen sinua. Tunteehan hän sinut parhaiten, tai sitten ei ollenkaan. Usein itselle kaikkein rakkaimmat ihmiset ovat niitä, jotka ottavat myös päähän eniten. Ristiriitaista mutta totta! Riidat ja vaikeat hetket kuuluvat seurusteluun. Kyseessä on kaksi eri ihmistä, kaikista asioista ei voi olla samaa mieltä. Ei kuulukaan, erilaisuus tuo väriä suhteeseen. Kaksi eri ihmistä yrittää sulautua yhteen. Jos nämä kaksi ovat oikeita toisilleen, ajan mittaan he sulautuvat yhteen. Toki riitoja ja vastoinkäymisiä tulee mutta he ovat jo niin vahvasti kiinni toisissaan, että ne eivät revi heitä erilleen. Jos he eivät sulaudu yhteen, riidat ja vastoinkäymiset vievät heitä vain entistä kauemmas toisistaan. Ja luultavasti edessä on ero. Eroaminen on vaikeampaa kuin ihastuminen, se sattuu ja repii ihmistä. Se on kuitenkin välttämätöntä, jotta voi ihastua uudelleen ja löytää itselleen sen oikean, jonka kanssa sulautua yhteen, yhdeksi.

DJ Nicon pakinapalsta

Kulkeminen ja kuunteleminen, miten tärkeitä asioita ne ovatkaan. Freedomsin kohdalla on elintärkeää kulkeminen, ei vain hetkittäin vaan koko ajan. Vauhdilla ei niinkään ole merkitystä, ainoastaan sillä, että kulkee kaiken aikaa. Kulkee sellaisella vauhdilla, että pystyy hyvin kuuntelemaan ajan ääniä ympärillä, nuorison huutoja, kuiskauksia ja sellaisiakin ääniä, joita ei edes kuule ja musiikkia, joka vastaa kulloisenkin hetken musamakuja nuorten kohdalla. Olemme pyrkineet kuuntelemaan ja kuuntelemisen johdosta saamme tutustua huomenna ensimmäisiin Freedoms-koulutus- ja vapaa-ajan messuihin. Olet tervetullut! Markku Hatara

Kiitämme ilmoittajia ja toivotamme teille oikein hyvää joulun odotusta Muistammehan, että tontut ovat näin joulun alla vilkkaasti liikenteessä ja tarkkailevat, että ollaanko sitä kilttejä lapsia ja mehän olemme, eikö vaan. Lisäksi toivomme, että pukin kontit täyttyvät ja saamme itse kukin vatsamme täyteen puuroo. Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Vuotta 2005 Markku Hatara ja Hannu Tasanen

Taas on kohta yksi vuosi takana ja uusi tulossa mukanaan uudet koettelemukset. Tämä vuosi kanssanne on ollut aivan mahtava. Diskoilijat ovat näyttäneet, että todella hauskaa voi pitää ilman mitään aineita; Nicon oudot musiikit, jotka välillä joutuvatkin kritiikin kohteeksi, saavat tunnelman hehkumaan. Syksyn musiikkianti oli kuivaa, sillä ei tullut oikein mitään uutta musaa, pyöriteltiin samoja hittejä. Nettipalautteita on tullut kivasti ja suurin osa on ollut mahdollisia toteuttaa, mutta joukossa on ollut niitäkin, joita en valitettavasti ole löytänyt mistään. Palautetta ei kuitenkaan koskaan tule liikaa, joten ei muuta kuin ruusuja ja risuja vapaasti tulemaan. Kuntotalon diskot ovat lähteneet hyvin käyntiin ja tuntuu, että lanteen keikuttelijat aina vain laittavat kovemman ja kovemman pyörityksen käyntiin, jossa välillä tuntuu itse Dj:nkin puhti hellittävän. Tulevissa diskoissa luvassa musiikkia discon kuumalta aika-kaudelta eli kasarihittejä ja tietty uusia kuumia hittejä myös luvassa! Tehdään perjantai-illastamme iki-muistoinen!


3

Rikas rakas köyhä varas ? Ehdin nähdä vain kovaa kyytiä pinkovat kintut ja mustan hahmon. Siinä meni koko kassa ...

T

misiä - mutta asiakaspalveluunkin piti irrota. Tuumailin, että todennäköisesti näidenkin kauppiaiden piti aikanaan perustaa oma yritys, maksaa sen kulut, investoida tuotantolaitteisiin, kouluttautua yrittäjiksi, kustantaa työtilansa, eläkkeensä ja veronsa, joilla ylläpidetään hyvinvointiyhteiskuntaa. Ehkä heillä on työntekijöitä, joille pitää maksaa palkka ja sosiaaliedut? Mitä enemmän ajattelen, sitä vihaisemmaksi tulen. Oletko jaksanut lukea tähän asti, varas? Mietipä, mitä sinä olet verorahoilla saanut: päivähoidon, koulutuksen, terveydenhuollon … Tuskin kuitenkaan työpaikkaa, kun sinulla on aikaa kuljeksia toisten työpaikoilla kylvämässä tuhoa. Toimeentulotukea saatat nostaa ja työttömyyskorvaustakin. Mistä ne rahat mahtavat taskuusi tipahtaa?

uijotin muiden mukana äimistyneenä kohtausta, joka näyteltiin edessämme Kouvolan kävelykadulla. Näytelmän nimi olisi voinut olla ”Varkaus keskellä kirkasta päivää” tai ”Kurja keikka Kouvolassa”.

En jäänyt kyselemään, miltä Tampereelta asti tulleista yrittäjistä mahtoi tuntua - itse yrittäjänä arvasin sen muutenkin. Kovalla työllä tienattu raha katosi kuin kankkulan kaivoon. Vai menikö se sittenkin tarpeeseen? Ehkä sinä, joka varastit leipäkauppiaiden kassan Manskilla perjantaina, lokakuun 29. päivänä klo 13 aikoihin, luet nyt tätä ja tunnet piston sydämessäsi ... Tai sitten sinulla on hyvä selitys. Tarvitsit rahat sairaan pikkusiskosi lääkelaskuihin tai velkaantuneen perheesi talousmenoihin? Ostit niillä uudet kengät puhkikuluneiden tilalle tai kenties maksoit erääntyneen kännykkälaskusi? Rahareikiähän meillä kaikilla kouvolalaisilla varmasti riittää. Emme voi toistemme tarpeita tietää, niiden tuomitsemisesta puhumattakaan. Silti rohkenen esittää tämän puheenvuoron, jonka toivon osuvan sinunkin silmiisi. Varas.

Tilanne oli tämä. Tulimme ystäväni kanssa lounaalta ja päätimme piipahtaa katsomassa, mitä herkkuja kävelykadun leipäkauppiaat tarjosivat. Tuoksu oli houkutteleva: pullaa, viinereitä, rieskaa, limppua, pipareitakin taisi olla. - Mistä kaukaa kauppiaat tulevat? utelimme avoimeen siirtokarjalaistapaan kahdelta keski-ikäiseltä mieheltä. Hymyillen nämä kertoivat ja tarjosivat maistipaloja monelta lautaselta. Meitä oli useampikin niitä ottamassa, ja kauppiaiden huomio tietenkin keskittyi mahdollisiin asiakkaisiin. Yhtäkään palaa en ehtinyt maistaa. Kuului kiljaisu: - Nyt meni kassa! Katsahdin huudon suuntaan, ja näin pikkumustan hahmon pinkovan Osuuspankille päin. Toinen kauppiaista ampaisi perään, mutta taisi heti alkumetreillä hävitä kilpakumppanilleen. Tämän etuna näytti olevan nuoruus ja vikkelät kintut - härskillä asenteella höystettynä. Toinen kauppias jäi hämillään näppäilemään kännykkäänsä. Me potentiaaliset asiakkaat pyörimme sii-

Totta.

Pappi lukkari talonpoika kuppari, rikas rakas köyhä varas ...

nä hetken noloina siunaillen ja katosimme sitten kukin tahollemme. Totta kai olimme harmissamme kauppiaiden puolesta ja ehkä vähän helpottuneitakin siitä, ettemme itse joutuneet rosvotuiksi. Sehän on nykyään varsin mahdollista Kouvolassa, jota olin jo tottunut pitämään jonkinlaisena lintukotona, tapahtumattomuuden kehtona.

Tapaus ei jättänyt minua rauhaan. Olisiko pitänyt tehdä jotain? Mitä? Huutaa suureen ääneen: Ottakaa varas kiinni? No, miksei kukaan huutanut? En tosin itsekään, mutta olisihan joku muu … Enhän kehdannut pidempään jäädä kauppiaidenkaan luo pähkäilemään. Mitä ihmettä olisin heille sanonut? Anteeksi? Sori hei meidän kaikkien kouvolalaisten puolesta! Voin kuvitella, etteivät leipäkauppiaat kovin hanakasti enää kulmillemme tule. Miten monelle ehtivätkään kertoa Kouvolasta, missä ihmisiltä anastetaan elanto.

Kassan suuruuttakaan en tohtinut udella. Varmasti sinne jotakin oli kertynyt - olihan aurinkoinen syyspäivä suht pitkällä, ja kauppa näytti käyvän vilkkaasti. Pohdin, kuinka kovan työn takana sekin kassa oli. Leivonnaiset oli varmasti tehty anivarhain - niin tuoreen lämpimältä ne tuoksuivat. Ehkä kauppiaat olivat ne itse uunista ottaneet, taikinankin vaivanneet, ainakin leivontatarpeet olivat maksaneet. Auto oli pakattu täyteen ja ajettu pitkä matka työn ääreen. Aamuyöstä lienevät miehet kotoaan lähteneet - mitä nyt Tampereelta Kouvolaan kertyy? Useampi sata kilometriä kuitenkin.

Olisiko jotain pitänyt tehdä toisin? Ehkä. Esimerkiksi kätkeä kassa niin, etteivät ohikulkijat sitä heti oivalla. Olisiko pitänyt kahlita se katoksen rautatelineisiin? Jompikumpi kauppiaista olisi toki voinut istua kassan päällä, ja toinen kyräillä epäluuloisesti ih-

Pitäisi ajatella laajempia kokonaisuuksia ja ymmärtää tätä aikaa, joka ajaa ihmiset voimaan pahoin. Ehkä tämäkin voro on sairas. Hän tarvitsee kipeästi päiväannoksensa lääkkeitä, viinaa tai huumeita. Mistä minä tiedän. Ehkä en tahdokaan tietää. Ehkä, varas, tahdon vain olla vihainen kaltaisillesi ihmisille, jotka eivät viitsi tuon enempää yrittää, vaan antavat periksi ja maksattavat kurjuutensa niillä, jotka vielä jotenkin jaksavat, jotkut jopa yrittää. Toivon, että jaksoit edes lukea tämän loppuun. Jos et, toivottavasti joku läheisesi luki. Ehkä hän nytkin suree sinua, itkee sisimmässään hiljaa takiasi. Minä aion jatkaa yrittämistä, kuten toivottavasti tamperelaiset leipäkauppiaatkin, jotka tuskin ihan kohta Kouvolaan tulevat. Mietipä voro, minkälaisen PR-tempun kaupungillemme teit. Kenties et olekaan täältä kotoisin… Niin tekisi mieli uskoa - mutta enhän minäkään niin hölmö ole, että Kouvolaa enää lintukodoksi luulisin. Käenpesähän tämä, minkä näkee jo asunto, auto- ja pyörävarkauksien määrästä. Tästä tulitkin mieleeni sinä varas, joka marraskuun ensimmäisenä maanantai-iltana veit ne pyörät Lyseon lukion edestä… HANNELE NIEMI Kirjoittaja on kouvolalainen freelancetoimittaja ja yrittäjä


4

Nuorten vinkit ammatinvalintaan

M

illaisia ominaisuuksia eri aloilla tarvitaan? Ammattiin opiskelevat nuoret kertovat itse kokemuksistaan ja paljastavat vähän muutakin. Satunnaisella otoksella löydettiin seuraavat nuoret Kouvolan seudun ammattiopiston eri yksiköistä. Kaikilta kysyttiin samat gallupkysymykset.

Gallupin kysymykset: 1. Mitä ominaisuuksia alallasi tarvitaan? Oletko sinä sellainen? 2. Saavutuksesi josta olet ylpeä. 3. Kenen kanssa olisi kiva lähteä Freedoms -messuille?

Luonnontieteiden ala

Sampsa, 18 v., liiketalousinstituutti Tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi-opiskelija 1. Asiakaspalvelua ja pitää osata käsitellä tietokoneita ym. vehkeitä riippuen tietysti sitä minne menee töihin. Kai mä nyt sit oon sellainen, kyllä, ehdottomasti. 2. Olen pärjännyt koulussa hyvin. 3. Johnny Depp:in kanssa, se on söpö.

Tekniikan j a liikenteen ala Kulttuuriala

Noora, 17 v., käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Kuvallisen ilmaisun perustutkinto, opiskelija 1. Luovuutta ja vähän mielikuvitusta. Olen sellainen jossain määrin. 2. Päässyt tälle linjalle ja saa tehdä niin kuin haluaa. 3. Hyvän kaverin.

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala

Essi, 17v., ammattikoulu, Kouvola Vaatetusala, pukuompelija-, pukustylisti-opiskelija 1. Ahkeruutta, kärsivällisyyttä, luovuutta, keskittymiskykyä, omatoimisuutta ja ihmisten kanssa olisi hyvä tulla toimeen. Pitää olla kiinnostunut muodista ja sen seuraamisesta. Ala on monipuolinen, joskus tarvitaan tarkkuutta ja toisinaan hypätään ihan ääripäähän jolloin käytetään luovuutta. Yritän parhaani mukaan olla sellainen…joskus on parempia ja joskus huonompia päiviä. 2. Pimeästä syksystä huolimatta koulun käynti on kiinnostanut. 3. Joka tytön unelman Tom Jonesin kanssa.

Krista, 16 v., ammattikoulu, Kouvola Talotekniikan perustutkinto, LVIasentaja-(putkiasentaja-)opiskelija 1. Kärsivällisyyttä, että saa tehtyä huolella. Voimaa. Ei saa olla liian hienohelma. Olen tietyssä määrin sellainen. 2. Uskalsin lähteä poikkeukselliselle alalle. Että olen pärjännyt yhtä hyvin tai paremminkin kuin pojat ja jaksan opiskella lukio-opintoja samalla. 3. Parhaitten kaverien, niiden kanssa on aina hauskaa.

Jaakko, 18 v., ammattikoulu, Kouvola Sähköalan perustutkinto, sähköasentaja-opiskelija 1. Sosiaalisuutta, joustavuutta, täsmällisyyttä ja huumoria ehdottomasti. No todellakin olen sellainen, enhän muuten täällä olis. 2. Mä olen ylpeä että olen päässyt näin pitkälle elämässä. 3. Anna Erikssonin ehdottomasti.

Serko, 19 v., ammattikoulu, Anjalankoski Kone- ja metallialan perustutkinto, koneenasentaja-opiskelija 1. Hyvä käsiala, niin että tulee hyvä hitsausjälki. Muutenkin kestävyyttä, että jaksaa nostella painavia levyjä. Itsevarma ja tietää mitä tekee. Luonteva ja keksiä omastakin päästä. Kärsivällinen myös, työt saattavat viedä paljon aikaa. Asiakkaiden kanssa pitää tulla toimeen. Olen sellainen. 2. Että metallityöt ja koulu menee

Paperiteollisuuden perustutkinto, paperiprosessinhoitaja-opiskelija 1. Ryhmätyökyky, ATK-taidot, sopeutuminen vuorotyöhön, tulla toimeen ihmisten kanssa. Ainakin tähänastisen työssäoppimisen aikana tuntuu siltä, että olen oikealla alalla. Ja sovin mielestäni muihinkin ominaisuuksiin. 2. Olen ylpeä siitä, että olen pärjännyt ammattikoulussa hyvin. 3. Nappe 333.

Luonnonvara- j a ympäristöala

1. Kädentaitoa, kiinnostunut rakentamisesta, päättäväisyyttä, hyvät hermot. Kyllä olen sellainen. 2. Olen alkanut soittaa bassoa. 3. Kavereiden, ja John Myongin kanssa.

Matti, 18 v., ammattikoulu, Kuusankoski

vällisyyttä päästä harjoittelussa tietyn vaiheen yli. Otin ohjat omaan käteen ja tulikin uusi innostus. 3. Prinsessa Madeleinen kanssa.

Anni, 18 v., ammattikoulu, Kouvola Hiusala, parturi-kampaajaopiskelija 1. Sosiaalinen, hyvät kädentaidot, ulospäinsuuntautunut, reipas, oma-aloitteinen, hyvä mielikuvitus. Pyrin olemaan sellainen. 2. Se, että pääsin tänne kouluun. 3. Hyvän ystävän kanssa.

Turo, 17 v., maa- ja metsätalousoppilaitos Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä-opiskelija 1. Paperityön hallinta, säädösten, lupien ja tukien tunteminen. Tietotekniikan hallinta. Yhteistyökykyisyys toisten tilojen kanssa, ettei tarvitse tehdä kalliita koneinvestointeja yksin ja voidaan nopeuttaa korjuuta isommalla porukalla. Kiinnostus alasta. Ahkeruus. Pitää pystyä tekemään päätöksiä. Toivon mukaan olen sellainen. 2. Hämeenlinnan jalkapalloturnauksessa voitettiin pronssia. Viime vuonna sain jalkapallojoukkueen tsempparipalkinnon kolmen muun pelaajan kanssa. 3. En tiedä oikein. Kaverin tai perheen. Olen tottunut matkustamaan vanhempien sisarusten kanssa.

Sosiaali-, terveys- j a liikunta-ala

Ville, 16 v., ammattikoulu, Kuusankoski Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja-opiskelija

Sanja, 17 v., liiketalousinsituutti Liiketalouden perustutkinto, merkonomi-opiskelija 1. Ihmisten kanssa pitää tulla juttuun. Tarvitaan positiivisuutta ja esiintymistaitoa. Perusasiat pitää hallita ja kassalla tarvitaan matematiikkaa. Olen itse ainakin suurimmilta osin sellainen. Matikka menee hyvin. 2. Tähän mennessä mennyt koko toisen asteen opiskelu hyvin, paremmin kuin yläaste. Ehkä sen on ottanut tärkeämmin ja on voinut ”aloittaa alusta”. 3. Oman siskoni, se on niin ihana. Sen kanssa on aina hauskaa ja se vie kivoihin paikkoihin.

hyvin. Saavutus oli myös kun maalasin äidin talon kesällä ja tuli hyvä jälki. 3. Ystävien, yksin on tylsä mennä.

Elisa, 16 v., sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja-opiskelija 1. Kärsivällisyyttä, joustavuutta ja tietynlaista rohkeutta eli ulospäinsuuntautuneisuutta ja yhteistyökykyisyyttä. Pitää olla optimistinen ajattelutapa ja avoin uusille ja luoville toimintatavoille. Rauhallisuuskin on ihan hyvä ja huomioiva pitää olla. Hyvä kuuntelija, empaattinen ja vastuullinen. Minussa on aika paljon sellaisia ominaisuuksia. 2. On ollut viulunsoitossa kärsi-

Matkailu-, ravitsemis- j a talousala

Auli, 16 v., ammattikoulu, Kouvola Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokki-opiskelija 1. Tulee erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Palvelualttiutta, reippautta, monipuolisuutta, osaa ennakoida juttuja ja hallitsee monta asiaa yhtä aikaa. Ainakin yritän olla sellainen. 2. Olin aina ainoa yläasteella, jolla oli 10 kotitaloudessa. Ja toisena asiana se, että opettaja ehdotti minua edustamaan luokkaa. Lisäksi olen tyytyväinen ammatti- ja lukio-opintojen onnistumiseen. 3. Hunks-poikakalenterin poikien kanssa.

Laura, 17 v., ammattikoulu, Kouvola Kotitalous- ja kuluttajapalvelut, kotitalousyrittäjä-opiskelija 1. Pitää tykätä siivouksesta ja ruoanlaitosta. Positiivisuus on plussaa. Luotettava on oltava. Yritän olla sellainen. 2. Muutin omaan kotiin 16-vuotiaana. 3. Hyvän ystävän kanssa.


5

Meduusa.tv tarjoaa hämmästyttäviä nautintoja

N

Kuva: Heidi Uutela

eljännen tuotantokautensa tänä syksynä startannut Meduusa.tv tarjoaa jälleen hämmästyttäviä nautintoja. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden ylläpitämä nettitv-asema tarjoaa monipuolista ohjelmaa. Puolituntiseen lähetykseen mahtuu mm. lyhytelokuvia, haastatteluja, henkilökuvia, reportaaseja, sarjoja ja spotteja. Katsoja viedään mukaan räiskyvään Meduusa-maailmaan. Meduusa.tv:tä voivat kaikki seurata netistä osoitteesta www.meduusa.tv. Siellä on suora lähetys torstaisin klo 14, mutta muulloinkin kannattaa sivut avata: kaikki ohjelmat löytyvät arkistosta. Meduusa.tv:n pääkohdeyleisöä ovat media-alan opiskelijat ja mediaympäristöstä kiinnostuneet nuoret aikuiset, mutta kanava on avoin kaikille kiinnostuneille! Tv-lähetys on aidosti interaktiivinen: katsojat voivat antaa suoraan palautetta. MeduusaTV:n juontajia ovat tänä syksynä opiskelijat Mari Siltanen ja Antti Taipale. Meduusa.tv on opiskelijamedioiden edelläkävijä. Hyvin organisoitu duusa.tv:n omassa studiossa Kouvo- sulle ja persoonallisille ihmisille. Kanavajohtajana ja ohjaavana multimediakanava tarjoaa opiskeli- lan Kasarminmäellä. Kanavan tekijät ovat viestinnän opettajana toimii Kymimedia Labin joille sekä uudenlaisen oppimisympäristön että ilmaisukanavan. Puoli- opiskelijoita, joiden tutkintonimike suunnittelija Mika Lammi. Vastaavituntisen lähetyksen live-osuudet to- on valmistumisen jälkeen medianomi na tuottajina toimivat kaksi ylempien teutetaan monikameratekniikalla Me- (AMK). Meduusa.tv antaa tilaa ilmai- vuosikurssien av-viestinnän opiskeli-

jaa, jotka sitoutuvat työhönsä puolivuotisen tuotantokauden ajaksi. He suunnittelevat ohjelmiston ja vastaavat sen tuotannosta koko vuoden ajan. Tällä työllä he suorittavat opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun. Tämän vuoden tuottajat ovat Annika Valokari ja Kimmo Manninen. Kymenlaakson AMK:n viestinnän yksikkö sijaitsee Kouvolan Kasarminmäellä. Yksi Suomen parhaista viestinnän alan korkeakouluyksiköistä kouluttaa osaavia ja ammattitaitoisia medianomeja (AMK). Valmistuttuaan he työllistyvät graafisen suunnittelun, audiovisuaalisen median, verkkomedian ja yhteisöviestinnän tehtäviin. Opiskelu on käytännönläheistä vankkaa teoriapohjaa unohtamatta. Korkeakoulu toimii yhteistyössä työelämän ja muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Meduusa.tv on osa viestinnän opiskelijoiden toteuttamaa Meduusamonimediakonseptia, johon kuuluu tv-kanavan lisäksi lehti, web-sivusto ja vuosittainen Meduusa-tapahtuma. Koko konsepti toimii sekä opetuksellisena kenttänä että opiskelijoiden ilmaisukanavana. Meduusan lonkeroihin voi käydä tutustumassa osoitteissa http://www.meduusa.net ja http://www.meduusa.tv

Tarjous

-15%

Etu n.

Värilliset nyt luonnonvärisen hinnalla. Voim. 30.11. asti.

STING Futon-sohva Ilman käsinojatyynyjä 120x200 cm

Uudet ja makeet! ISO Säkkituoli

79€

399€

www.em.fi

EM Kuusankoski Katajaharjuntie 1 Puh. (05) 886 0300 Avoinna ark. 10-19 ja la 10-15

alk.

Ihanaa tulla kotiin.


6

Kohti valkoisia hankia

T

alvi lähestyy. Ensimmäiset lumihiutaleet ovat jo leijailleet näkyviimme. Jälleen kerran kansa odottaa valkeaa joulua ja lunta, että pääsisi liukkaille laduille luistelemaan tai ihan perinteistä hiihtelemään. Niin ja tietenkin pitämään tarkkaa kirjaa kilometreistä. Lautailijat ja laskettelijat seuraavat silmä tarkkana rinteitä, koska tykit ovat lumettaneet tarpeeksi niitä, että pääsee nauttimaan laskettelun hurmasta. Moottorikelkkailijat tekevät lunta odotellessaan sydän jännityksestä pamppaillen viimeisiä huoltojaan. Milloinkohan sitä pääsisi kelkkareiteille nauttimaan fiiliksistä, joita voi vain kokea kelkkaillessa. Tietenkään ei sovi unohtaa pilkkikansaa reppujakkaroineen. He täyttävät järviemme jäät lähes kelillä kuin kelillä karvalakit korvillaan. Jotkut kaipaavat talvisin etelän lämpöön, mutta kyllä talvi meille täällä kotosuomessa paljon hienoa tarjoaa. Se on mitä mainiointa aikaa ylläpitää kuntoa ja nauttia samalla mitä moninaisimmista elämyksistä. Tällä kerralla esitellään mahdollisuuksia harrastaa laskettelua sen erimuodoissa täällä Pohjois-Kymenlaaksossa. Minne muualle sitä menisi kuin Mielakkaan, sillä se on ehdoton ykköslaskettelumesta talousalueellamme. Mielakan rinne on alkuajoistaan kehittynyt ja kasvanut ja niin on itse lajikin. Lumitykkeihin on panostettu paljon ja tänä kautena tulee uusi jäähdytyslaite. Näin voidaan palvella laskettelijoita entistä paremmin. Kun Mielakan laskettelurinnettä seitkytluvulla suunniteltiin, rinteen piti olla mahdollisimman tasainen,

jotta sitä olisi hyvä tulla pujotellen alas. Jos oli rinteet silloin toisenlaisia, olivat kyllä välineetkin: sukset olivat pitkiä ja sauvatkin kohtuullisen pitkiä. Lumilaudoissakin monot olivat suksen kulkusuuntaan. Tämän päivän asiakas odottaa jotain aivan muuta: rinteen tulee olla kokoajan hyvin hoidettu, siinä ei saa olla mitään möykkyjä eikä uria väärässä paikassa. Lunta tulee olla riittävästi. Lisäksi pitää olla erityissuorituspaikkoja kuten esimerkiksi hyppyreitä, reilejä, ratoja ja bokseja. Niin ja tietenkin half pipe. Sekin löytyy näiden lisäksi Mielakasta. Esikuvia haetaan jopa videopeleistä, valokuvista ja totta kai lajin harrastajien huipuista. Myös omien laskujen videointi on tätä päivää. Laskettelu on tänä päivänä yhä enemmän yhdessäoloa hyvän harrastuksen, ulkoilun ja liikunnan merkeissä. Laskettelu eri lajeineen on kasvussa, sitä siivittää suomalaisten viime vuosien huikea menestyminen maailman huipulle saakka. Perheet on erityisesti huomioitu Mielakassa. Siellä on karusellihissi perheen pienimmille, naperohissi, lumilinna, tuubimäki ja murtsikkaladut sekä luisteluun että perinteiseen. Rinnekahvilasta saa maukasta purtavaa ja kuumaa juomaa jne. Mielakassa tämä on ikään kuin välivuosi, sillä aluetta kehitetään kaiken aikaa. Vuoden 2005 - 06 talvella olisi toiveena päästä vetämään täysillä. Mielakassa on myös panos-

tettu paljon pohjoisrinteeseen. Se on ollut viime vuosina koekäytössä ja siihen kohdistuu suuret odotukset. Pohjoisrinne sopii mainiosti niin vasta-alkajille, lautailijoille kuin henkilöillekin, jotka haluavat nautiskella ja lasketella pitkässä rinteessä. Se on pisimmillään jopa 450 metriä.

Talvisten lajien harrastajilla on tänäkin syksynä taas jännitettävää siinä milloin sitä pääsee rakkaan harrastuksensa pariin ja nauttimaan sen tuottamasta mielihyvästä. Itsenäisyyspäivänä päästään rinteeseen, jos kaikki menee nappiin ja sää suosii. Kävelyharrastuksen puremia ei

myöskään ole talvella unohdettu. Ei muuta kuin kengät jalkaan, eikä ihan mitkä tahansa kengät, vaan lumikengät ja hangille laittamaan jalkaa toinen toisen eteen. Lumikenkäkävelyn hienouksiin voit tutustua vaikkapa Ilanderin Matin avustuksella Rajamäen hiihtomajalla.


7

Suomalainen mies

E

n ainakaan minä haluaisi olla mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Kyllä sitä vaan huomaa, kun kulkee vuosia eteenpäin, että tapahtuu. ”Hei oot sie lihonu? Vatsa taitaa olla vähän pyöristynyt. Oletpa sie harmaantunut. Eiks sun kannattaisi mennä parturiin ja pyytää parturia värjäämään hiuksia, niin ettei nuo harmaat näkyisi.” En tiedä kuuleeko naiset toisiltaan tämän tyyppisiä kommentteja, mutta me miehet ainakin silloin tällöin muistamme pitää huolen toinen toisistamme tällaisilla huomautuksilla. Katson peiliin, tottahan se on. Parran väri on muuttunut monivärisemmäksi: punertavasta vaaleanrusehtavaan ja nyt mukaan on tullut harmaa charmikkuus. Samoin on käynyt hiuksien kanssa. Niin nuo kilot - onhan niitä hiukan tullut siitä armeija-ajasta. Silloin vaaka näytti vuodesta toiseen kuuttakymmentäkolmea. Pituus on sentään pysynyt samana, siinä ei ole kasvua tapahtunut enää moneen vuoteen. Käännän päätäni. Katson itseäni edestä, sivulta, yritän nähdä itseni myös takaa.

Katson silmiin sinisiin, ne ovat säilyneet samanvärisinä kaikki nämä vuodet. Tosin näen niissä jotain sellaista, mitä niissä ei silloin ennen ollut. Se poikamainen sinisilmäisyys, luottamus on niistä kadonnut. Nyt ne katsovat arvioiden jokaisen tilanteen paljastamatta itsestä juuri mitään. Kasvoni, onhan ne muuttuneet siitä ripari- ja armeijakuvasta. Jos osaa tarkkaan lukea, niin näkyy että elää olen saanut. Päivääkään en vaihtaisi pois. Kohautan hartioitani, heilautan päätäni. Nyökyttelen ja totean, että olen tyytyväinen näkemääni. Käännän selkäni peilille ja jatkan matkaani kohti uusia elämän minulle tarjoamia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Kelaan mielessäni, että mitä jos nyt kuolisin, mitä menettäisin? Päädyn tulokseen, että tuskin mitään, sillä elämä on minulle antanut

Mä olen mies jolle ei koskaan tapahdu mitään (J.Karjalainen) ja se on minulta ottanut, mutta mitä siitä. Se kuuluu elämään, suomalaisen miehen elämään. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Olen vakuuttunut, että jokaiselle miehelle tapahtuu, jos ei muussa niin ainakin rakkaudessa. Joskus tosin joudun miettimään sitä, että olenko todella mies, koska en dokaa, en polta tupakkaa, en pistä mälliä huuleen enkä käy naisissa. Tosin piereskelen, kaivan nenää, pidän käsiä taskussa, pidän autoista, moottoripyöristä ja -kelkoista, katslen naisten perään ja jopa vihellän. Mutta kun en dokaa, vedä niin sanotusti perseitä olalle, niin olenko minä mikään mies? No, enpä sano siihen mitään. Mutta kuitenkin parhaita hetkiä miehenä olemisesta olen saanut kokea sen jälkeen, kun poltin viimei-

sen tupakkani ja lopetin dokaamisen. Pystyin osoittamaan itselleni sen, että olen mies, joka pystyy päättämään ja mikä hienointa pysymään päätöstensä takana. Tunnenko sitten itseni paremmaksi mieheksi kuin se joka dokaa ja polttaa? Miksi tuntisin, sillä mitä olen enempi kuin joku toinen? Elämä on vaan sellaista. Tulee mieleen Eppu Normaalin biisi, jossa lauletaan: meillä oli hetkemme. Minä vain jostain syystä osasin tarttua hetkeeni ja olen todella kiitollinen elämälle siitä, että se antoi minulle hetkeni. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää ja nauttia suomalaisen miehen elämää talvisilla laduilla ja kesällä rullaluistimilla. Olen saanut kokea perheen antamaa iloa, isyyttä, isoisyyttä. Olen saanut iloita niistä tuhansista nuorista, joita toimintamme kautta tavoitamme. Monista asioista olisin jäänyt paitsi, jos en olisi osannut tarttua hetkeeni. Sinulle suomalainen mies haluan sanoa: uskalla tarttua omaan hetkeesi. Tosin se joka uskaltaa menettää askeleen, mutta joka ei uskalla menettää koko elämänsä.


8

MESSUohjelma 25.-27.11.2004 To 25.11. YRITTÄJÄNÄ UNELMISTA TOTTA 10.00 Messuovet avautuvat 10.30 Tervetulotoivotus ja messujen avaus Kotkan ammatillisen koulutuskeskuksen musiikkialan yhtyemuusikot 11.00 Tanssiryhmä 11.30 Markkinointikonsultti Kari Kylliäinen MAT, MJD 12.00 Han Moo Do -esitys 12.30 Kotkan yhtyemuusikot / tanssiryhmä 13.00 Muotinäytös Dynamic Dancers 13.30 Markkinointikonsultti Kari Kylliäinen MAT, MJD 14.00 Yrittäjä Jarmo Lehtomäki Grilliravintola HerkkuleS 14.30 Muotinäytös Dynamic Dancers / Royal sistaz 15.00 Kotkan yhtyemuusikot 15.30 Indians cheerleader / Kouvolan jumppaseuran sirkustelijat 16.00 Messuovet sulkeutuvat

Pe 26.11. TAITAJAPÄIVÄ 10.00 10.30 11.00 12.00 12.30 13.00 13.30 14.00 14.30 15.00 15.30 16.00 Illalla 20.00

Messuovet avautuvat Avataan päivä tanssien Taitaja-9 -semifinaali Kouvolan jumppaseuran sirkustelijat Han Moo Do -esitys Muotinäytös Dynamic Dancers Taitaja-9 -finaali Muotinäytös Dynamic Dancers Indians cheerleader / Royal sistaz Messuovet sulkeutuvat Messudisco Kuntotalolla Menoa ja meininkiä selvinpäin! DJ:nä Mr.Scandinavia Finland 2004

La 27.11. VAPAALLE 11.00 Messuovet avautuvat 11.30 Indians cheerleader / Kouvolan jumppaseuran sirkustelijat 12.00 Hiusmuotinäytös Dynamic Dancers Parturikampaamo Pia Tommiska 12.30 Royal sistaz 13.00 Han Moo Do -esitys 13.30 Hiusmuotinäytös Dynamic Dancers Parturikampaamo Pia Tommiska 14.00 Royal sistaz / Kouvolan jumppaseuran sirkustelijat 14.30 Indians cheer leader / Han Moo Do-esitys 15.00 Hiusmuotinäytös Dynamic Dancers Parturikampaamo Pia Tommiska 16.30 Loppuhuipennus 16.00 Messut päättyvät Oikeus ohjelmanmuutoksiin pidätetään

Toni Wirtanen Apulanta-yhtyeestä ja kitarataiteilija Erja Lyytinen Kouvolan Musiikin osastolla lauantaina.

Han Moo Do - mitä se on?

“S

e on Korealainen itsepuolustuslaji, jonka perusti opettaja Young Suk, vuonna 1989.” hehkuttaa silmät loistaen Vuohijärveltä kotoisin oleva ja Kotkassa energiatekniikkaa opiskeleva kolmekymppinen Sami Karjalainen. Hän on lajin puuhamiehiä Kouvolassa ja kertoo harrastaneensa Han Moo Do:ta kolme vuotta. Miehestä näkee, että hän todella elää lajille, sellaisella innolla ja hehkulla hän siitä kertoo. Tällaisia Samin kaltaisia, asialleen vihkiytynei-

tä ja innostuneita tyyppejä tarvitaan, sillä se vetää takuuvarmasti nuoria puoleensa. Samin innostuksen lajiin ymmärtää hyvin, sillä Sami oli kärsinyt selkävaivoista yksitoista vuotta ja saanut selkänsä kuntoon tämän harrastuksen kautta. Harjoitusajasta menee puolet venyttelyyn ja toinen puoli lihaskunnon kehittämiseen. Lajiin ei liity mitään uskontoa, filosofia kylläkin. Se lähtee hyvästä käytöksestä ja rauhallisuudesta. Pohjois-Kymenlaakson alueella on lajin harrastajia toista sataa. La-

jiin voi tulla mukaan yhtä hyvin tyttöjä kuin poikia. Tyttöjä Han Moo Do-harrastuksen pariin tulee ympäri Suomea tosi paljon, alkeiskurssilla kolme neljäsosaa on tyttöjä. Junnukurssille pääsee mukaan 8 12 vuoden ikäisenä ja alkeiskurssille 13 vuoden ikäisenä, yläikärajaa ei ole. Freedoms-messuilla voit tutustua Han Moo Do:hon lähemmin ja seurata lajin harrastajien huippuhienoja esityksiä. www.hanmoodonet.com


9

NäytteilleASETTAJAT Freedoms-messuilla 2004 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24

Kotkan ammatillinen koulutuskeskus SAK SAK PAM PAM Kouvolan seudun ammattiopisto, ammattikoulu Kouvolan koti- ja laitostalousosasto Kouvolan seudun ammattiopisto, sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Kouvolan seudun ammattiopisto, ammattikoulu Kouvolan puuosasto Kouvolan seudun ammattiopisto, ammattikoulu Kouvolan ALV-osasto Kouvolan seudun ammattiopisto Kouvolan seudun ammattiopisto Mikkelin AMK Kouvolan seudun ammattiopisto, ammattikoulu Kuusankoski Varattu Varattu Kouvolan Lyseon Lukio Kouvolan Yhteiskoulun Lukio Kymenlaakson AMK Kymenlaakson AMK 1/2price Kouvolan Sanomat Dynamite Kouvolan Sanomat Kouvolan skeittarit ry.

25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50

suilleie! llä! s e m e l u T avataan s T

Kouvolan skeittarit ry. Varattu Varattu Kouvolan Ajokoutuskeskus Kouvolan Ajokoutuskeskus Kouvolan keilahalli Kouvolan keilahalli Poulustuslaitos Motiimi Nuorisotoimi Kouvola Motiimi Terveys ry / Kouvolan Valkealan Terveyskeskus Irti huumeista Kouvolan Vapaaseurakunnan nuoret ry Kouvolan Musiikki Kouvolan Jumppaseura Han Moo Do Kouvola Karkki-/ limsapiste Varattu MaryKay Kouvolan VPK Mielakka Mielakka Kahvio / ruokailu - Nettikahvila Majakka / kerros 2

Liput: koululaisille torstaina ja perjantaina vapaa pääsy, vanhemmilta ja lauantaina 4 €. Disko6 €, alaikärajasuositus 14 v. Diskossa noudatetaan 0-promilleperiaatetta. Päihteiden tuominen diskoon on kielletty. Ovella kassien ja reppujen tarkistus.

Freedoms toimintaa Freedoms-toiminta pitää edelleen sisällään discot, messut ja lehden. Lisäksi toimintamme on laajentunut kahdella tanssiryhmällä, joista toinen perustettiin kuluvana syksynä ja toinen, Dynamic Dancers, on toiminut jo pidempään. Dynamic Dancers on esiintynyt mm. Freedoms-messuilla 2003, Freedoms-discoissa, muodinyössä keväällä sekä syksyllä 2004 ja nyt viimeisimmäksi marraskuussa joulukadun avajaisissa. Dynamic Dancersin upeita esityksiä voi seuraavan kerran ihailla huomenna alkavilla Freedoms-messuilla.

F

Nettipalautteita bilehile15 v KOTKA lasgo- something, sisqo- thong song fremes on aivan mahtava meno!!! fremee on kiva tulla bailaa parhaan kaverinkaa ku saa vaa tanssii niin kaua ku haluu (anaki melkee) pliis niko soita noi biisit 26 päivä!!! pliss... :) ellu14v KOUVOLA günther, ding dong song soittakaa toi biisi!!!!!! pliis!!! se on just paras! ja nico, sä RULAAT!!!!! nepu16v KUUSANKOSKI JoJo - Leave (get out) Toi on ihan paras biisi aivan kuten fremeki.. ;):D jatkakaa samaa mallii.. :)

15v TURKU Mauro Picotto - like this like that Mä meen mun serkulle just neljäs päivä ja meen senkaa sit fremee, nii mä toivon todella et te soitatte tän kun mä tuun Turust asti! Mun serkku on kehunnu kauheest tät discoo.. Soittakaa toi biisu!! 14v ANJALANKOSKI Briney Spears - I’m a slave 4 you oisitte kyl TOSI ihanii jos soittaisitte ton biisin!! Paitsi oottehan te kyl muutenkii aika ihanii..!! :D Jenni 16v VALKEALA Ozone-Dragostea din tei Tota biisiä ei oo kuulunu pitkään aikaan :) biletysmusaa!! myysperiaatteella. Siellä järjestettäisiin tietenkin discoja ja erilaisia teematilaisuuksia sekä ihan vaan vapaata oleskelua. Tila toimisi myös harjoittelutilana tanssiryhmillemme. Kohderyhmänä ovat peruskoulunsa päättäneet nuoret, siksi että he ovat tällä hetkellä selvästi väliinputoajia. Heille ei ole mitään ja me haluamme tarjota juuri heille vapaaajan viettoa päihteistä vapaassa mestassa. Klubitilat ovat haussa. Kuntsin diskoja on tarkoitus jatkaa entiseen malliin joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, paitsi joulukuun disco, joka pidetään pe 10.12. Seuraava lehti ilmestyy toukokuun eka päivä 2005 ja seuraavien messujen ajankohta ja jatko katsotaan näiden messujen jälkeen.

Ryhmää voi tilata esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin yhdessä Mr. Scandinavia Finland Niko Hataran kanssa, joka toimii myös juontajana. Saat meiltä koko paketin isoihin ja pieniin juhliin: äänentoiston langattomine mikkeineen, valot savukoneineen ja jatkuvasti päivitetyllä erittäin runsaalla biisikokoelmalla. Uusi tanssiryhmä koostuu nuoremmista ja heillä on treenikausi edessä. Tosin molempia ryhmiä voi kysyä tilaisuuksiin. Tulevaisuuden suunnitelmissa on perustaa Kouvolaan Freedoms-klubi, joka olisi ensisijaisesti tarkoitettu jo peruskoulun päättäneille nuorille. Klubi toimisi Freedoms- päihteettö-

KOU JUMP - GO, JUMP and DANCE!

K

OU JUMP, Kouvolan Jumppaseura ry, on reipas koko perheen liikuttaja. Ryhmiä löytyy niin tytöille ja naisille kuin pojille ja miehillekin. Lapsille on mm. Telinejumppaa, Sportmixiä ja Sir-

kustelua. Aikuisille ja nuorille on tarjolla vauhdikasta Steppiä, Lattari- ja Tanssi-aerobickia. Nuorten suosion on saavuttanut DanceAction ja Mixtreeni tanssiryhmät. Tällä hetkellä ns. aikuisten tanssillisissa ryhmissä on mukana useita

Lattaria seurassa..

nuoria harrastajia. Jäseniä seurassamme on n. 900, joista reilut puolet lapsia ja nuoria. Alkuun pääset poikkeamalla Jumppaseuran toimistolla Salpausselänkatu 40 A, mistä saat tietoa tämän hetken ryhmistä, jumppakorteista ja ohjaajista. Tule sinäkin rohkeasti mukaan! JK: Dance Action tunnit su startti 14.00-14.45 ja jatko 14.45-15.30 Kuntotalon peilisalissa Mixtreeni 10 v. ma 18.45-19.30 Haanojan Haalilla

Jumppiksen ”sirkustaiteilijat”.


10

Isä

”Isäksi tuleminen ei ole vaikeaa, mutta isänä oleminen on erittäin vaikeaa”.

1. Isä, mitä se sinulle sanoo? 2. Isyys ja mitä se sinulle merkitsee? 3. Mikä on isän rooli murrosikäisen lapsen kasvatuksessa? 4. Mitä odotat isältä? 5. Mitä haluaisit sanoa isälle? 6. Mitä olet jäänyt isältä kaipaamaan jos olet? 1. Se joka on siittänyt minut 2. Sellain niinku huoltaja, joka luo niinku turvapaikan. 3. Lapsille tavallaan niinku ystävä, kaveri, mutta samalla sillä on auktoriteetti, vähän pelottava myös, joka pistää rajat. 4. Rakkautta, ymmärrystä. 5. Kuinka paljon mie välitän siitä, minkälainen tuki ja turva se on ollu, mutta tämän ikäisenä sejää usein sanomatta. 6. Että ehkä pienenä isä ois ollu enemmän kotona. Marianne 19 v 1. Turvallisuus 2. Pitkäaikainen unelma 3. Opastaa elämän töyssyisellä ja mutkaisella tiellä 4. Sitä, että isä osais elää enemmän itselleen 5. Relax 6. En ole jäänyt kaipaamaan mitään Sami 30 1. 2. 3. 4. 5. 6.

1. 2. 3. 4. 5. 6.

Tuo mieleen oman isän Sehän ois aika veikeetä Rajojen asettaminen Tukea ja apua Kiitoksia ymmärryksestä En oikeastaan jäänyt kaipaamaan mitään Pekka 39 Meien äijän naama En sano mitään Rajojen asettaminen Osallistumista Terveisiä Jäin kaipaamaan osallistumista Emma 30

Arkkiatri Arvo Ylppö. 1. Perheen tuki ja henkisesti vahva 2. Huolenpitoa 3. Tosi tärkee rooli, lapsi tarvitsee sen, se on erittäin tärkeä 4. Kuria, ymmärrystä ja anteeksiantoa 5. Kiitos 6. En mitään Simo 31 1. Lämpöä, rauhallisuutta, yhteen kuuluvuutta ja turvallisuutta 2. Määrätietoisuutta ja vastuullisuutta 3. Oikealla polulla pitämistä 4. Esikuva 5. Kiitos kaikesta 6. Olen saanut hyvän isän, ehkä vähän enemmän aikaa Jani 31 1. 2. 3. 4. 5. 6.

Oppi-isä Vanhemmuutta Vakava Malttia Rauhallisesti Isää Pekka 50

1. Ankara, vaativa 2. Huolenpitoa, rakkautta 3. Sitä, että isä on kärsivällinen, joustava, neuvottelukykyinen, huolehtii perheen hyvinvoinnista 4. Että isällä on aikaa 5. Kaikesta huolimatta haluaisin kiittää 6. Olen jäänyt kokonaan kaipaamaan isää, sillä isä oli aina pois kotoa Liisa 50 1. Tunnollista huoltajaa 2. Se on vapautta olla lasten kanssa 3. Sitä, että on ohjaamassa lasta oikealle polulle 4. Rakkautta ja elämän ohjeita 5. Ole läsnä lastesi elämässä 6. Läsnäoloa Juhis 19 1. Huolehtivainen ihminen 2. En osaa sanoa

3. 4. 5. 6.

Huolehtivainen, mutta ei liian Antaa rahaa, joskus pankki Olet tärkeä ihminen En mitään. Kuria, huolenpitoa ja rahaa on saatu Mika 15 v

1. Perheen huolehtivaisin ihminen 2. Huolehtimista omista lapsista 3. Tärkeä, isän pitäisi olla paljon läsnä 4. Huolehtii, kasvattaa, välittää 5. Olet minulle hyvä isä 6. En mitään Pee 19 v 1. Tuki ja turva 2. Isän kannalta ajateltuna elämän tärkein tehtävä 3. Ohjata oikealle tielle ja näyttää, yrittää opettaa mikä on oikein ja olla auktoriteettina lapsille 4. Että on aina tukena jos tarvin voin aina mennä sen luo, ja se auttaa kaikin tavoin 5. Rakastan sinua 6. Mun isä on kuollut, kaipaan oikeaa isää Niina 19 v 1. Yksi tärkeimmistä ihmisistä maan päällä 2. Että… en osaa sanoatähän mitään 3. Tukea silloin kun äidin kanssa menee sukset ristiin ja pojille tietysti isä hahmo josta ottaa mallia miehisissä asioissa 4. Että hän ottaa välillä syliin, ja sanoo rakastan sua 5. Haluaisin kertoa hyvän vitsin, koska hän kertoo aina ja minä en osaa niin hyviä vitsejä 6. En varsinaisesti mitään uudet kengät ois kivat Amalia 18 v 1. Raha 2. Huolehtimista 3. Huolehtii, auttaa murrosikäisen pahimman vaiheen yli 4. Auttaa kun apua tarvii 5. Isi on mahtava 6. Enemmän yhteistä aikaa, isä ja perhe Elisa 19 v

WE LEAD. WE LEARN.

www.upm-kymmene.com

Maksukykyisen kaverin merkki. Raha on kätevintä pitää mukana kortin muodossa. Kätevimmillään ja monipuolisimmillaan kortti on silloin, kun siinä lukee Visa Electron. Se käy maksuvälineenä Suomessa ja ulkomailla. Sillä voit nostaa käteistä Suomessa ja ulkomailla. Sillä voit maksaa myös laskut. Siihen voit liittää myös kansalaisvarmenteen ja Verified by Visa -varmennuspalvelun. Sen saat Osuuspankista ja Okopankista.

1. Raha 2. Ei tollasta voi kysyä 3. Antamassa tukea, neuvomassa muttei liikaa, kuuntelemassa 4. Ymmärrystä 5. Isi on kiva 6. En osaa sanoa mitään Henri 19 v 1. Turvaa, hellyyttä, ymmärtämistä, vahvuutta 2. Ihana, suloinen asia 3. Turva ja tuki 4. Rakkautta, tukea 5. Kiitos ja jatka samaan malliin 6. Potkukelkkaa Marika 20 v 1. 2. 3. 4.

Syli ja vahvat käsivarret Tukea Rajojen asettaja Sitä, että se on luja ja arvostaa jokaista perheen jäsentä 5. Oisin halunnut oppia tuntemaan paremmin 6. Mä olin niin nuori kun isä kuoli, must ois ollu kiva et isä ois elänyt pitempään, ois ollu kiva kun itekin on vanhempi jutella hänen kanssaan Birgitta 46 v 1. 2. 3. 4. 5. 6.

Läheistä ihmistä Vastuuta Tärkeä Yhteisen ajan viettoa Ei oo mitää sanottavaa En mitää Sande 14 v

1. 2. 3. 4. 5. 6.

Oman isän En mie tiiä Auttaa eteenpäin Rakkautta Et mie rakastan sitä Ehkä sen läsnäoloa Mimmi 12 v

1. 2. 3. 4. 5. 6.

Roolimalli Että on lapsii Nuoren selkäranka Viisaita elämän neuvoja Terve Että yhtään ainutta majaa ei rakennettu yhdessä Samu 17 v

1. Taivaallinen isä joka rakastaa 2. Vastuuta 3. Olla läsnä, valvoa ja pitää huolta, että homma toimii 4. Rakkautta 5. Pikemminkin kysyisin, että isä miks et ollu koskaan mun kans 6. Isää Kale yhtä vaille kuuskyt 1. 2. 3. 4.

En mä osaa sanoa en? Haluan vielä miettiä Huutaa ja räyhätä En osaa sanoa mitä mun pitäis oottaa 5. Kai mä haluaisin kiittää, mitä se on tähän asti tehnyt ja et välit pysyis hyvänä 6. Ehkä vähän sitä, että vois tulla ittekii mukaan tekemisiin, eikä vaan kattoo vierestä. Pekko 16 v

Ohjaa lapsesi heti oikealle tielle, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.


11

Turvavyö estää kuolemia ja lieventää loukkaantumisia

L

iikenneturvan tämänvuotisella teemalla Turvallisuus on pieniä tekoja tienkäyttäjiä muistutetaan jokaisen omasta vastuusta noudattaa sääntöjä ja määräyksiä liikenteessä. Nopeudet, liikenneraittus ja turvalaitteet ovat alueita, joissa sääntöjen mukaisella toiminnalla pystytään turvallisuutta lisäämää olennaisesti. Keväällä tehdyn turvavyön tarkkailun mukaan vain 77 prosenttia takapenkin matkustajista käytti turvavyötä. Naiset käyttivät turvavyötä useammin kuin miehet. Etupenkillä taajamissa turvavyö oli käytössä 85 prosentilla ja taajamien ulkopuolella 92 prosentilla. Liikenne-vahinkojen tutkijalautakuntien arvion mukaan turvavyön käyttö pelastaisi kuolemalta noin 60 ihmistä vuodessa. Tyypilliseen nuorille sattuvaan onnettomuuteen liittyy turvavyön käyttämättömyys muiden epäkohtien ja laiminlyöntien lisäksi. Auto on täynnä nuoria, ajetaan liian kovaa, kuljettaja samoin kuin useimmat kyytiläisetkin ovat juovuksissa

eikä kenelläkään ole turvavyötä käytössään. Useimmat nuoret käyttäytyvät onneksi toisin. Turvallisuushakuinen kuljettaja käyttää turvavyötä ja myös pitää huolta siitä, että auton matkustajatkin kiinnittävät vyönsä. Myös matkustaja voi omaan turvallisuuteensa vedoten kehottaa muita autossa olijoita käyttämään turvavyötä.

Auton lainaamisen ehdoksi turvavyön käyttö Jos ja kun vanhemmat lainaavat autoansa nuorille, ehdoksi on hyvä laittaa turvavyön käyttö, sillä yksikin irrallaan matkustava lisää omaa ja muiden vahingoittumisriskiä. Turvavyön käyttö takapenkillä suojaa myös etupenkillä istuvaa. Irral-

laan matkustava ihminen jatkaa matkaansa ennen törmäystä olleella nopeudella. Jos nopeus oli 50 km/h, niin henkilö törmää 14 metrin sekuntivauhdilla ja nelikymmenkertaisella painolla esimerkiksi tuulilasiin. Tämä merkitsee useimmissa tapauksissa hengenmenoa. Turvavyö pelastaa sitä varmemmin mitä pienemmällä nopeudella törmäys sattuu. Turvatyyny (air bag) täydentää turvavyön suojaavaa vaikutusta. Tutkimusten mukaan turvatyyny yhdessä turvavyön kanssa käytettynä vähentää kuljettajien kuolemia noin viidenneksellä. Aluekouluttaja Anna-Maija Hinkkanen Liikenneturvan Kouvolan aluetoimisto


12 Erjan tapaat lauantaina livenä Kouvolan Musiikin osastolla.

Nainen ja kitara Esiinnytkö yksin vai onko sinulla bändi?

Millainen pohjakoulutus sinulla on, kun osaat säveltää ja Esiinnyn yleensä bändin kanssa. Siihen kuu- sanoittaa? luu Toni Kortepohja (kosketinsoittimet) Chris Konieczny (rummut), Davide Floreno (kitara), Teemu Keränen (basso) ja minä Erja (laulu ja kitara). Nykyinen kokoonpano soittaa jo toista vuotta yhdessä. Olen esiintynyt yksinkin, duon kanssa ja Big Bandin solistina.

Milloin olet alkanut esiintymään? Löydettiinkö sinut vai mitä tapahtui? Synnyin musikaaliseen perheeseen, mutta vanhempani ovat aika maanläheistä porukkaa. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä musiikkia ja jo 15-vuotiaana tiesin, että minusta tulee muusikko. Sain kotoani eväitä kaikenlaiseen musiikkiin. Olen laulanut tanssimusiikkia, rokkia, heviä ja soulia jne. Minua ei siis ns. löydetty enkä usko mihinkään yhtäkkisiin löytöihin. Uskon, että pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää.

Soitatko vielä vanhempiesi kanssa? Kotijammailua.

Luin nettisivuiltasi, että olet paitsi laulaja myös lauluntekijä. Laulatko vain omia sanoituksia? Pyrin tekemään omat lauluni. Se on minulle luontevaa, koska olen kitaransoittaja. Ohjelmistossani on myös coverkappaleita.

Olen tietenkin opiskellut musiikkia ja olen oppinut myös paljon sointurakenteita kaikesta vapaa-aikana kuuntelemastani musiikista. Olen melodiakeskeinen. Lyriikkaa olen opiskellut myös. Olin esimerkiksi tänä vuonna Los Angelesissa tammi-maaliskuussa ja opettajani oli C. Parker. Hän on muuten tehnyt musiikkia Motownille.

Mikä oli eka levysi? Milloin se ilmestyi? Se oli Erja Lyytinen & Dave Special vuonna 2002. Jos sitä pitäisi kuvailla, niin rönsyilevyys olisi hyvä tuntomerkki.

Mistä laulusi kertovat? Mistä saat aiheesi? Elämästä. Tiedäthän Top5-aiheet, kuten rakkaus, viha jne. Ne eivät kuitenkaan kerro minun yksityiselämästäni. Joitakin yhtymäkohtia tietenkin on, sillä laulajan täytyy tietää mistä laulaa. Laulun tulkinta syntyy sitä kautta.

Kolmas levysi ilmestyy toukokuussa 2005. Millaista musiikkia seuraavalle levylle tulee? Rönsyilevää Lyytistä. Rootsin pohjalta kumpuilevaa jazzia, poppia, rokkia ja soulia.

Nettisivuillasi kerrot, että G&L-kitara on uusin

Nuorisotoimi järjestää erilaisia nuorisotapahtumia ja osallistuu niiden suunnitteluun ja järjestämiseen yhdessä muiden tahojen kanssa Nuorisotilat tarjoavat turvallisen ympäristön yhdessäoloon ja harrastamiseen.

Nettikahvila/Nuorisotiedotuspiste MAJAKKA,

Nuorisotaloilla voi tavata kavereita, pelata biljardia, korista, sählyä, käydä punttisalilla tai katsella tv:tä. Nuorille järjestetään ohjattua toimintaa, discoja ja retkiä. Lehdokissa toimii myös nuorten kutomo. Haalilla toimii iltapäiväkerho koululaisille ma-to klo 12-16.

Keskikatu 13 45100 Kouvola Puh. 05-3603 131, 040-5405 907 Lea Majakasta saat tietoa nuorten elämää koskettavista asioista. Ohjaajan tavoitat Majakasta ma - to klo 11 - 16. Nettikahvilassa on käytössä 9 tietokonetta, edulliset kahvit ja pullat sekä pienet välipalat. Kahvila avoinna ma - pe 11-18, la 11-16, su suljettu. e-mail: kouvolan.majakka@kvl.inet.fi

LEHDOKIN NUORISOTILAT, Madekuja 1 45160 Kouvola Puh. 05-3213 683 Avoinna: ma ja ke 12-19, ti ja to 14-21,su 15-21. Ohjaajina Lehdokissa Kaija, Kane, Pasi ja Riitta e-mail: lehdokki@co.inet.fi

H AALIN NUORISOTILAT, Myllypuronkatu 3 45150 Kouvola Puh. 05-3120 091 Avoinna: ma ja ti 12-18, ke ja to 12-21 ja su 14-21 Ohjaajina Haalilla: Iika ja Anu. e-mail: haali@co.inet.fi Jäsenkortit alle 13 v. 4 euroa, yli 14 v. 6 euroa

TUIKKU, Kouvola-talo, Varuskuntakatu 11 45100 Kouvola Puh. 05-8296 390, 040- 7548 413, Heli. Tuikussa järjestetään askarteluohjaajan opastuksella ohjattua toimintaa kaikenikäisille kädentaitoihin liittyen. Myös kurssi- ja kerhotoimintaa mm. nuorisotaloilla. Ohjaajana toimii Heli Koskelainen.

BRANKKARI, Hallituskatu 11 45100 Kouvola Brankkarilla on discosali, kokoustiloja ja kiipeilytorni. Esko ’’Lalli’’ Lavonen, p. 040- 5474 970 e-mail: brankkari@kouvola.fi MOTIIMI, Hallituskatu 11 45100 Kouvola puh. 05-8296 376 Motiimi on nuorisotyön uusi moniammatillinen ennaltaehkäisevän työn yksikkö. Työmuotoihin kuuluu mm. - ehkäisevä päihdetyö ja erityisnuorisotyö mm. kouluissa/oppilaitoksissa ja vapaa-aikana - yksilö- ja ryhmätoiminta - koulutus- ja tiedotustoiminta - vapaaehtoistoiminnan ja yhteistyön kehittäminen Motiimissa työskentelevät: Tarja Rantala, p. 040 - 8498 376 Laura Sillanpää, p. 040 - 8419 914 Henna Kylmälä, p. 040 - 8412 148 Esko Lavonen, p. 040 - 5474 970 ja Johanna Käki, p. 040 - 8323 858. e-mail: etunimi.sukunimi@kouvola.fi

löytösi. Mikä on G&L-kitara?

Onko sinulla harrastuksia?

Se on George Fullertonin ja Leo Fenderin suunnittelema kitaramerkki.

Musiikki vie kaiken ajan, mutta pyrin liikkumaan ja luen. Shoppailu on tietenkin yksi harrastus. (Erja nauraa!) Vietän aikaa ystävieni kanssa, se on minulle tärkeää. Ja jos jää aikaa, teen hyvää ruokaa.

Millaista musiikkia itse kuuntelet? Hyvin monimuotoista musiikkia. Olen tosi kaikkiruokainen. Kuuntelen Robert Johnsonia, Angie Stonea, Alicia Keysia, Macy Greytä, jazzia esim. Mark Murphy. Tällä hetkellä olen innostunut vanhasta delta bluesista ja country bluesista. Pidän kaikesta hyvin tehdystä musiikista. En tarkoita sillä mitään erinomaisia studio-olosuhteita, vaan aitoa tulkintaa. Se on minusta hyvän musiikin tunnusmerkki.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää Freedoms-lehden lukijoille? Kuuntele musiikkia ennakkoluulottomasti. Heittäydy eri tyylilajeihin mukaan. Heittäydy elämään mukaan ja pidä hauskaa, sillä meille on annettu mieletön tanner. Kuuntele sydämesi ääntä ja löydä oma oikea tiesi, vaikka se veisikin aikaa. Lue lisää www.erjalyytinen.com


13

Matka Mr Scandinavia Finland'ksi 1. Kerro lyhyesti miten päädyit kisoihin. 2. Mikä sinut sai lähtemään mukaan kisoihin? 3. Mitä odotit kisoilta ja koko kokemukselta? 4. Vastasiko todellisuus näitä odotuksia? 5. Miten valmistauduit kisoihin? 6. Mitä ajattelit astuessasi Rivieran osakilpailuissa lavalle? 7. Kuvaile ajatuksiasi ja tuntemuksiasi kuullessasi, että pääset jatkoon? 8. Miten suhtautumisesi koko kisoja kohtaan tämän jälkeen muuttui? 9. Miten valmentauduit Tampereen kisoja varten? 10. Kuinka muut kilpailijat (muista maista) sinuun suhtautuivat? 11. Koitko nuoren ikäsi ongelmalliseksi? 12. Mitä kaikkea Tampereen kisoihin sisältyi? 13. Mitä tunsit kuullessasi olevasi Mr Scandinavia Press 2004? 14. Mikä oli parasta/antoisinta tässä kisakokemuksessa? 15. Mitä odotat tulevaisuudelta? 1. Olin keväällä hiusmuotinäytöksessä, josta minut pyydettiin osakilpailuihin Kouvolaan, siitä se lähti.

2. Nuorena pitää kokeilla ja hakea kokemusta, eikä sitten vanhana muistella että mitä jos. 3. En juuri muuta kuin uusia kokemuksia. 4. Kyllä lähestulkoon. Oli tietty asioita, joita en tullut edes ajatelleeksi. 5. Kuntoilemalla ja yritin syödä mahdollisimman terveellisesti. Lisäksi psyykkasin itseäni. 6. Ajattelin, että pidetään hauskaa eikä oteta sen kummempia odotuksia ja paineita. 7. Se oli aika huima tunne, sillä minulla ei ollut mitään odotuksia eikä kokemuksia koko touhusta, joten olin todella yllättynyt, mutta onnellinen. 8. Pidin niitä aluksi pelletouhuna, joihin osallistuu pelkästään täysin pinnallisia ihmisiä, joille tärkeintä on itsensä esitteleminen. Toki heitäkin oli, mutta ei paljon. Ihmiset olivat kuitenkin fiksuja ja heillä oli kovat tulevaisuuden haaveet. Lisäksi opin miten raadollisia ja pettäviä ihmiset voivat olla. 9. Samalla tavalla kuin Kouvolan osakilpailuun. Tärkein kuitenkin oli, etten juuri ajatellut kisoja lainkaan enkä ottanut itselleni minkäänlaisia odotuksia. Ainut oli, että päätin mennä pitämään hauskaa ja tekemään parhaani, riittäköön mihin riittää. Lisäksi olin

Mr. Scandinavia -kisan finalisteja Studio 51. Kuvassa vasemmalta Jimmie Ruotsi, Jacob Tanska, Gardar Islanti, Thomas Tanska, Niko ja Jukka-Pekka Suomi.

voittanut jo omasta mielestä koska pääsin osakilpailusta jatkoon, mikä oli lähinnä tavoitteeni koko kisalta. 10. Henki oli todella hyvä. Tulin kaikkien kanssa todella hyvin toimeen. Yhteishenki oli todella hyvä ennen ja jälkeen kisan. 11. Oli se ongelma, sillä yleensä miesmallimarkkinoilla hyvä ikä on yli 20. 12. Siinä oli kolme kierrosta:

farkku, bokseri ja pukukierros. Tietysti oli myös tuomareiden haastattelu ja lavalla oli farkkukierroksella haastattelu. 13. Se tuli todella yllätyksenä, sillä en mielestäni onnistunut ihan niin hyvin kuin Suomen finaalissa. Se oli todella mahtava tunne ja olin todella tyytyväinen siihen. Se oli 17vuotiaalle todella hieno kokemus. 14. Sain uusia tuttavuuksia, pääsin

paikkoihin, joihin ei olisi muuten tullut mentyä ja sain esiintymiskokemusta ja varmuutta todella paljon. Lisäksi sain huomata, että ei pidä uskoa het kaikkeen ja koko ajan on parempi olla vähän varuillaan. 15. Suurin tulevaisuuden haaveeni on päästä esiintymään ja toteuttamaan itseäni.

Joka päivä kanssasi.

www.kssenergia.fi


14

Golf on kivaa!

A

jelemme kohti Lahtea Mikko Hokkasen kanssa ja turisemme kaikenlaista. Olemme menossa haastattelemaan Mikon poikaa, Pekkoa. Pääosin keskustelemme nuorista ja heidän hyvinvoinnistaan tänä päivänä, siitä miten tärkeää isän merkitys on nuorelle ja isän roolista nuoren kohdalla yleensä. On luonnollista, että lähestymme asiaa isän näkökulmasta, sillä olemmehan isiä molemmat - tämän päivän näkövinkkelistä katsottuna suhteellisen suuren katraan isiä. Sekin on luonnollista, että kannamme huolta omien lapsiemme hyvinvoinnin puolesta ja nuorten puolesta yleensä, sillä jos koskaan niin tänä päivänä jonkin asteiseen huoleen on syytä. Olemme Mikon kanssa samaa mieltä siitä, että murrosikäinen nuori todella tarvitsee isää monessa kohdin. Nuori tarvitsee miehen mallia johon voi luottaa, turvata, joka asettaa nuorelle rajat, antaa fyrkkaa, kuuntelee, on läsnä, hakee ja vie ja tuo harrastuksiin ja on niissä mukana, kannustaa ja antaa kritiikkiäkin, neuvoo taitojensa mukaan jopa seurusteluasioissa ja ehkäisyssä, keskustelee päihteiden hyvistä ja huonoista puolista, antaa aikaansa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälti. Keskustelemme isyydestä, kun on tullut avioero sekä siitä mitä ja miten lasten kanssa sen jälkeen. Tämä alue on ihan oma juttunsa ja siitä varmasti löytyisi kirjoi-

tettavaa ja keskusteltavaa vaikka kuinka. Nyt emme kuitenkaan paneudu siihen sen enempää, ehkä jossain tulevassa lehdessä. Kirjoittajaa on aina kiinnostanut isän merkitys lapsen ja nuoren elämässä yleensä, sitä miten tärkeä isä on. Voi hyvin sanoa, että isäsuhteella seisoo koko tulevan elämä perusta. Sillä on koko elämään vaikuttava merkitys niin hyvässä kuin pahassa, siitä ei voi koskaan puhua liikaa. On paljon esimerkkejä isän merkityksestä lapsen kohdalla: Jani Sievinen, Kalle Palander, Joona Puhakka, Toni Gardemeister joitakin mainitakseni. Totta, ei kaikista nuorista tarvitse tulla mitään maailman huippuja, isän merkitys on silti aivan yhtä tärkeä tavallisen arkisen elämän keskellä. Ei sovi tietenkään unohtaa myöskään isoisiä, pappoja, vaareja, kutsutaan meitä sitten millä nimikkeellä tahansa. Immu-vaari oli se, joka sai

16-vuotiaan Lahden Mukkulan lukion ekaa vuotta käyvän Pekko Hokkasen kiinnostumaan golfista niin, että sen on vienyt mennessään nuoren miehen kokonaan. On ilo haastatella nuorta miehen alkua joka sanoo, että häntä ei kiinnosta tupakka eikä nuuska, eivätkä päihteet yleensäkään. Enemmän hän nauttii viettämällä aikaansa tyttöystävän kanssa - sen ajan mitä jää rakkaalta harrastukselta. Pekko on golfin harrastaja jo kolmannessa polvessa: Mikko-isä ja Immu-vaari ovat olleet vuosia lajin innokkaita harrastajia. Pekon kohdalla harrastus lähti käyntiin siitä, kun hän sai kaksi golfmailaa nimmarilahjaksi 9 - 10 vuoden ikäisenä. ”Vaari vei minut kentälle ja tykästyin heti. Se vaan jotenkin kolahti, että tää on mun laji”, Pekko kuvailee. Hän sanoo vaarin olleen suurin innoittaja golfin pariin. Tänä päivänä golf on Pekolle elämä, sillä hän ei tee vapaaajallaan mitään muuta kuin pelaa. Pekko sanoo, ettei tiedä mitään parempaa juttua vapaa-ajalla kuin saada olla harrastuksen parissa, josta pitää. Ja tottahan se on, mikä sitä voisi ollakaan sen parempaa.

”Golf on kivaa. Voi kavereiden kanssa pitää hauskaa, pelailla, käydä kisoissa ja ottaa mittaa itsestään.” Pekko sanoo olevansa tavoitteellinen harrastuksen parissa ja olevansa ehkä joskus koulussakin tavoitteellinen. Unelmana Pekolla on, että hän voisi joskus elättää itsensä golfilla kilpaillen. ”Onhan siihen matkaa,” toteaa Pekko, ”mutta kaikki mahdollisuudet siihen on olemassa, jos kaikki menee nappiin.” Isä Mikon mielestä on tärkeää, että lapsella on hyvä harrastus. On helpompaa säilyä oikealla polulla, kun on terveet elämäntavat. Tärkeämpää kuin menestys on se, että pysyy hyvässä. Pekon paras kierros on kuuskytkahdeksan, neljä alle paarin, tasotus 1.8. Tuloksista voi mainita myös viime kesältä SM-nelonen kuusitoistakesäisten sarjassa ja kuudes sija Finnair-juniori finaalissa. Isän roolia Pekko pitää aika tärkeänä ja totta kai taloudellinen tuki on tärkeää. Mutta kannustus ja palautteen antaminen, ne ovat todella tärkeitä. ”On kiva lähteä kisaan, kun isä taputtaa selkään eikä tarvitse lähteä yksin”.

Paperitehtaantie 3 Anjalankoski

Kymenlaakson Opisto ANJALANKOSKI


15

www.kuusankoski.fi


16


freedoms-lehti_2004a