Forum24 29.7.2020

Page 12

12

FORUM24

www.forum24.fi

NIINA HENTILÄ

Ovitaiturin

kädenjälki näkyy katukuvassa Liminkalainen puuseppä Jussi Sutela päätti 2010-luvun puolivälissä keskittyä oviin. Nyt hänen käsistään ovat lähteneet ovet muun muassa eduskuntataloon, Munkkiniemen kartanoon ja Oulun kauppahalliin.

Jussi Sutelan ovet tehdään usein kestävästä ja kovasta valkotammesta. Kuvassa näkyvät ovet näyteikkunoineen ovat lähdössä Helsingin Vallilaan. SUTELAN

Helsingissä Runeberginkadulla voi nähdä vierekkäin koneella ja perinteisin menetelmin taltalla aikaansaatuja kuvioita.

LIMINKA

Niina Hentilä

niina.hentila@forum24.fi

Limingan Rantakylässä, yli 200 vuotta vanhan sukutilan pihassa yrittäjä ja puuseppä Jussi Sutela siirtelee trukilla tottuneesti lähtövalmiita ovia ja näyteikkunoita. Pakatut taidonnäytteet ovat lähdössä Helsinkiin kuten suurin osa Sutelan ovista. Mestari ei itse tarkalleen muista, mistä innostus puutöihin lähti. Isä oli eläinlääkäri, eikä suvussa ole ollut yhtään puuseppää. – Jotenkin se oli vain aina selvä asia, että lähden tälle alalle.

Kaikki työntekijät yhtä lukuun ottamatta vaihtuivat uusiin, ja pian Sutela huomasi tekevänsä ovia arvokkaisiin rakennuksiin kuten Ko-

ne Oyj:n omistamaan Munkkiniemen kartanoon. – Sieltä ne vinkkasivat meidät eduskuntataloon. Alalla on pienet piirit.

Sutelan yritys kunnosti ja teki uusia ovia eduskuntataloon nelisensataa. Aikaa projektiin kului kaksi vuotta. – Aluksi meille annettiin

Suunnan muutos Pikisaaressa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen käynyt Sutela perusti huonekaluja valmistavan firman 28 vuotta sitten. 2010-luvun puolivälissä hän kuitenkin vaihtoi yllättäen tuotettaan. – Siihen vaikutti vuoden 2008 lama. Ja halusin erikoistua yhteen asiaan. Jalopuiset, vanhanaikaiset ulko-ovet alkoivat kiehtoa, joten hän päätti keskittyä oviin. Vastaavanlaisia oviin erikoistuneita yrityksiä on Suomessa vain muutama Etelä-Suomessa.

viime vuosina Eduskuntatalon ovet ovat tulleet erkiksi viime Esim tavallisille tallaajille tutuiksi. iatalot med ihin aiko in talvena hallituskriis puolelta. ulko n ovie ä tyst lähe raa suo kuvasivat

Oulussa Vanhan apteekin talo n kunnostuksessa myös ovi koki kasvoje n kohotuksen.

vain puuoviurakka. Eduskuntatalossa oli kuitenkin isot määrät hemmetin hienoja intarsiaovia. Meille sanottiin, että niitä ei anneta meille, koska ne piti konservoida, eikä meillä ollut konservaattoria. Sutela oli kuitenkin halukas konservoimaan ovet, joten hän ryhtyi etsimään avuksi Euroopan parasta konservaattoria. Muutamista vaihtoehdoista hän päätyi ranskalaiseen Yannick Chastangiin, jolla oli näyttöjä muun muassa Pariisin Louvresta. – Kävimme tapaamassa häntä Lontoossa. Jätimme tarjouksen, ja jo iltapäivällä Museovirastolta soitettiin, että miten Sutelalla voi olla Yannick töissä. Se oli heillekin tuttu nimi. Sanoin, että hän nyt vain on. Eduskuntatalon oma intendenttikin oli lopulta hyvin ylpeä siitä, että Yannick oli mukana projektissa. Chastang jakoi auliisti tietotaitoaan ja kehotti muun muassa röntgenkuvaamaan erään arvokkaan oven, jotta nähtiin, oliko sen runko ehjä. Niinpä ovi pakattiin auton kyytiin ja käytettiin Kuopiossa. – Sieltä tuli ihan selvät kuvat. Se oli ehjä. Ei ole tullut sen jälkeen röntgenkuvattua ovia, eikä varmaan kyseinen

yrityskään ole kuvannut, Sutela naurahtaa. Nykyisin Sutela tapaa vitsailla ihmisille kysyen, ”tiedätkö, miten eduskuntaan pääsee?” Sutelan ovista.

Kauppahallin ovet Rakennuksista, joiden peruskorjauksissa Sutela on ollut mukana, mieleenpainuvimpia ovat olleet juuri eduskuntatalo, Munkkiniemen kartano ja Finlandiatalo, johon kunnostettiin hevosen jouhista verhoillut ovet. – Kaikki ovet tehdään kuitenkin tosissaan. Työn alla on aina merkittävin ja hienoin ovi. Etenkin Sutelan vaimo ja tyttäret tapaavat kiertää Helsingissä bongailemassa yrityksen tekemiä ovia, mutta myös Oulussa voi nähdä Sutelan kädenjäljen. Esimerkiksi Aleksanterinkatu 21:n julkisivu kunnostettiin pari vuotta sitten, samoin Vanhan apteekin talo. Uusin taidonnäyte paljastuu oululaisille piakkoin, kun kauppahalli aloittaa toimintansa. Sisälle kuljetaan nimittäin Sutelan jykevien, valkotammesta tehtyjen ovien kautta. Mutta millainen kotiovi puusepällä itsellään on? Kysymys saa Sutelan naurahtamaan. – Ne ovat vanhat. Maalattukin niin villisti, etten hennonut edes maalata niitä uudestaan. Näkee, missä ovat talon koirat aikoinaan istuneet. Laitoin 25 vuotta sitten oveen lukon, ja isäni kysyi, mitä olen tehnyt, kun pitää lukkojen takana nukkua.