Mitä tapahtui vapaalle liikkuvuudelle? Neljänneksi, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue on epätasainen, ristiriitainen, hierarkkinen, aitojen, muurien ja railojen halkoma alue. Liikkuminen ja oleskelu Euroopassa on hyvin erilaista eri ryhmille: vapaudet ja oikeudet jakautuvat riippuen siitä mistä tulet, minkälaisen oleskeluluvan olet saanut tai onko sinulla lupaa lainkaan, minkälaiset taloudelliset varat tai minkälaiset verkostot omaat. Kenen vapaa liikkuvuus? Henkilöiden vapaa liikkuvuus on yhteisen lainsäädännön takaama perusoikeus Euroopan unionin kansalaisille. Unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä saavat liikkua, oleskella ja hakea työtä vapaasti toisen jäsenvaltion alueella. Ainoa vaatimus on voimassaoleva henkilökortti tai passi. Oleskeluoikeus ei ole kuitenkaan ehdoton. Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella enintään kolmen kuukauden
ajan ilman oleskeluoikeutensa rekisteröimistä. Tämä taas edellyttää, kuten kolmannen maan kansalaisten kohdalla, työtä, opiskelupaikkaa tai perhettä. Muuten henkilöllä ei ole oikeutta sosiaaliturvaan. Tällä rajoituksella on omat seurauksensa sekä Euroopan sisäisten siirtotyöläisryhmien oikeuksille että romanisiirtolaisten tilanteelle. EU-kansalaisuus edellyttää jonkin jäsenvaltion kansalaisuutta. Siirtolaisesta ei tule eurooppalaista ennen kansallisen lupakoneiston mankelin läpikäymistä. Kuitenkin myös EU-kansalaisten kohdalla ihmisten tosiasialliset mahdollisuudet liikkumiseen ja oleskeluun vaihtelevat, kuten Bulgarian ja Romanian romanit ovat huomanneet liikkuessaan eri puolella Eurooppaa. Oikeuksia ja parempaa elämää etsivien Itä-Euroopan romanien kohdalla useat jäsenmaat ovat etsineet keinoja peruuttaa vapaan liikkuvuuden oikeus yhden etnisen ryhmän kohdalla. Romanit ovat kohdanneet samanlai-
sia repressiivisiä toimia kuin EU:n ulkopuolelta saapuvat siirtolaiset niin Italiassa, Ranskassa kuin Suomessakin. Ulkoistetut rajat Eurooppalaista vapaan liikkuvuuden aluetta kutsutaan Schengen-alueeksi luxemburgilaisen Schengenin kylän viereisellä rajajoella vuonna 1985 allekirjoitetun sopimuksen mukaan. Vapaan liikkumisen alueen luominen ei kuitenkaan tarkoittanut rajojen katoamista, vaan vaatimuksia EU:n ulkorajavalvonnan tehostamiseksi. Siellä, missä on vapautta, on myös vapautta uhkaavia riskejä ja vaaroja, ja siksi sinne on tuotava kontrollia ja valvontaa. Vapaa liikkuvuus, maahanmuutto ja muut oikeus- ja sisäasiasiat kuuluvat jaetun päätäntävallan piiriin. Unionin tasoinen oikeudellinen sääntely on pisimmillään turvapaikkaasioissa. Jokaisella jäsenvaltiolla on kuitenkin edelleen oma kansallinen maahanmuuttolainsäädäntönsä ja ne
päättävät siitä, kuinka paljon oleskelulupia ne myöntävät. EU-tasolla turvapaikkapolitiikan lisäksi erityisesti rajapolitiikkaan ja laittoman siirtolaisuuden torjunnan teemat ovat olleet keskeisiä. Tampereen huippukokouksen (1999) jälkeen pysyvä pyrkimys on ollut rajavalvonnan ulottaminen EU:n lähialueille. EU:n rajapolitiikan kehittymisen seurauksena Euroopan rajojen sijainti voidaan lopulta määrittää ainoastaan siirtolaisten liikkeen perustalta. Vuonna 2005 perustetun Euroopan rajavalvontaviraston Frontexin operaatiossa siirtolaisten aluksia pysäytetään kolmansien maiden vesialueilla. Siirtolaisten liike on määritelty laittomaksi jo ennen kuin he saapuvat Euroopan alueelle. Euroopan rajat ylittävät sen jäsenvaltioiden rajat unionin laajentaessa poliittista toimivaltaansa yli sen jäsenvaltioiden kattaman alan. Dublin II – rajakoneisto turvapaikanhakijoille Turvapaikanhakijat ovat yksi niistä ryhmistä, jotka paljastavat Euroopan rajojen todellisen sijainnin. Euroopasta hakee turvapaikkaa vuosittain yli 200 000 turvapaikanhakijaa. Heidän kohdallaan oikeus vapaaseen liikkuvuuteen Euroopassa ei ole voimassa vaan se on pidätetty erityisellä lainsäädännöllä. Turvapaikanhakijan oikeutta hakea suojaa Euroopasta säädellään ns. Dublin II eli vastuunmäärittämisasetuksella. Vastuunmääritysasetuksen mukaan Euroopan unionin alueella vastuu turvapaikanhakijasta on maalla, johon hakija on ensimmäiseksi saapunut. Kun turvapaikanhakija jättää hakemuksensa Suomeen häneltä otetaan sormenjäljet ja tarkistetaan, onko hän aiemmin oleskellut toisessa jäsenvaltiossa. Jos sormenjäljet täsmäämät tallennettuihin tietoihin, Suomi ei käsittele turvapaikkahakemusta, vaan pyytää toista jäsenmaata
ottamaan kyseisen henkilön vastaan ja turvapaikanhakija lähetään sinne. Dublin-järjestelmää on perusteltu sillä, että EU:ssa on yhteinen turvapaikkajärjestelmä. Annetuista asetuksista ja direktiiveistä huolimatta tällä väitteellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kreikka on myöntänyt viime vuosina suojelua noin puolesta prosentista prosentin kymmenyksiin hakijoista, kun yleensä myönteisten päätösten määrät vaihtelevat kymmenestä neljäänkymmeneen prosenttiin. Dublin II on osaltaan paperittomuuden ja ns. laittoman siirtolaisuuden taustalla. Hylätyt turvapaikanhakijat joutuvat elämään kodittomina, hankkimaan toimeentulonsa harmaalla työllä ja ovat alttiita hyväksikäytölle. Eri järjestöjen kuten Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin tuottamat raportit kertovat Kreikan viranomaisten ja äärioikeistolaisten ryhmien harjoittamasta väkivallasta, sekä laittomasta, sietämättömissä oloissa harjoitettavasta säilöönotosta. Maasta toiseen suojelua vuosia etsivät turvapaikanhakijat ovat esimerkki siitä, kuinka Euroopan rajat tuottavat erilaisia oikeudellisia asemia. Kolmannen maan kansalaiset elävät erilaisissa olosuhteissa riippuen siitä, mihin jäsenmaahan ovat sattuneet saapumaan. Kaksi Eurooppaa Eurooppaa jaetaan jälleen muureilla. Tätä voi olla vaikea huomata, koska uudet muurit voivat sijaita missä tahansa. Niiden toiminta on henkilökohtaista, yksilöivää ja erottelevaa. Kreikkaan saapunut somalialainen turvapaikanhakija ylittää erilaisia rajoja kuin Italiaan suuntaava suomalainen vaihto-opiskelija. Monesti paperittomuuden ja turvapaikkajärjestelmän ongelmien ratkaisuksi tarjotaan lisää hallintaa. On eroteltava todelliset pakolaiset turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjis-
tä, siivilöitävä vaaralliset terroristit harmittomista matkustajista ja hyvät työntekijät elintasopakolaisista. Hallitun maahanmuuton ajatus perustuu valikoivaan maahanmuuttoon, jossa korkeasti koulutettujen työntekijöiden liikkumista helpotetaan ja muiden siirtolaisten liikkumista rajoitetaan. Kuitenkin siirtolaisten ”huippuosaamista” tarvitaan niin maataloudessa ja rakennustyömailla, sekä enenevissä määrin matalapalkkaisilla palvelualoilla, oli sitten kyse siivouksesta, ravintoloista tai hoivatyöstä. Euroopassa onkin olemassa jo järjestelmä matalapalkkaisen työvoiman rotaatioon. Sitä vain nimitetään laittomaksi siirtolaisuudeksi. Tämä malli johtaa kahden oikeusjärjestelmän Eurooppaan: jäsenmaiden kansalaisille varatut kansalaisoikeudet ja miljoonille siirtolaisille varatut säilöönottokeskukset, karkotukset tai erilaiset tilapäiset oleskeluluvat. Jälkimmäiseen ryhmään ovat joutumassa myös Itä-Euroopan romanit. Etelä-Afrikassa rinnakkaisten oikeusjärjestelmien olemassaolosta käytettiin termiä apartheid. Liikkumisen ja maahanmuuton rajoittamista kannattaville olisi syytä muistaa perusoikeuskirjan maalailu EU:n henkisestä ja eettisestä perinnöstä. Tähän perinteeseen on kuulunut aina mahdollisuus muotoilla uudelleen kansalaisuuden laajuus ja todellinen sisältö yhteiskunnallisten kampailujen ja muutosten kautta. Siirtolaiset ovat osa Eurooppaa mutta rajallisin oikeuksin. Ehkä on jälleen tullut aika avata ja ajatella uudelleen käsityksemme kansalaisuudesta? Markus Himanen, Jukka Könönen Markus Himanen on vapaa tutkija, joka on perehtynyt EU:n rajapolitiikkaan. Jukka Könönen valmistelee väitöskirjaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Kirjoittajat toimivat aktiivisesti siirtolaisten oikeuksia ajavassa Vapaa liikkuvuus –verkostossa.
Vapaus liikkua on vapautta pakosta ja pelosta
Kuva: Euroopan neuvosto/Sandro Weltin
10 TÄHDISTÖ
”Siirtolaisuus ei ole koskaan täysin vapaata. Liikkuminen ei tapahdu tyhjiössä pisteestä A pisteeseen B, vaan tiettyjen yhteiskunnallisten verkostojen ja suhteiden piirissä. Samalla liike on aina vapaata – se on olemassa olevien valtasuhteiden näkökulmasta hallitsematonta, ennakoimatonta ja yllättävää. Vapaus liikkua tarkoittaa vapautta karkotuksen pelosta, säilöönotosta, oman oleskelun ja elämän äärimmäi-
sestä epävarmuudesta. Vapautta pakosta sietää millaisia olosuhteita tahansa ja suostua millaisiin työehtoihin tahansa. Siirtolaisuuden autonomia on liikkuvien ihmisten itsenäisyyttä liikettä mielivaltaisesti kahlitsevista ja kontrolloivista rajoista." Lähde: Markus Himanen & Jukka Könönen (2010), Maahanmuuttopoliittinen sanasto. Into Kustannus.
TÄHDISTÖ
11