Tähdistö 1-2/2010

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 1–2 /2010

MITÄ TAPAHTUI VAPAALLE LIIKKUVUUDELLE? VUOSI LISSABONIN SOPIMUSTA: Mikä on muuttunut?

Vuoden nuori Eurooppalainen Laura Lepistö ISLANTI matkalla Euroopan Unioniin OPERAATIO ATALANTA: Pohjanmaan kautta Somalian rannikolle

TÄHDISTÖ

1

Puheenjohtajalta & Päätoimittajalta

SISÄLLYS:

TÄHDISTÖ 3

Puheenjohtajalta & Päätoimittajalta

Julkaisija

4

Lyhyesti

Päätoimittaja

Eurooppanuoret ry

Kaisa Immonen

Laura Lepistö s. 8

6

Kuulumisia Brysselistä

8

Vuoden nuori eurooppalainen Laura Lepistö

9

TEEMA: Mitä tapahtui vapaalle liikkuvuudelle?

Vapaa liikkuvuus s. 9 – 15

16

TEEMA: Yrittäjänä EU-Suomessa

18

Rikas Eurooppa kärsii kroonisesta

Vastaava päätoimittaja Matti Niemi

Oikoluku

Kaisa Immonen

Tekstit

Leena Anto, Heimir Hannesson, Heidi Hautala, Markus Himanen, Kaisa Immonen, Mika Kukkonen, Juha Käpylä, Jukka Könönen, Janina Mackiewicz, Henrik Manner, Susanna Mehtonen, Otto Meri, Matti Niemi, Tuomas Nirkkonen, Saara Paavola, Kati Rannanpiha, Laurent Schouteten, Soili Semkina, Satu Tuomikorpi, Mikko Tuovinen, Satu Vilkama, Valtteri Vuorisalo, Zsombor Zeöld

Elämästä ja eläintarhoista Kävin kerran Buenos Airesin eläintarhassa. Siellä perimmäisessä nurkassa, muovisten jäävuorten ja turkoosiksi käsitellyn veden keskellä odotti todellinen eksoottinen ilmestys: jääkarhu.

Oli tammikuu ja ennätyskuuma, eli ihan niin kuin Strömsössä. Ei ehkä tarvitse sanoa, etten ollut hirveän iloinen jääkarhun puolesta.

Eurooppa ennen yhdentymistä oli sekin tavallaan kuin eläintarha.

Kansa – eli eläimet – olivat lukittuina kukin omaan kansallisvaltiohäkkiinsä. Ehkä erona Korkeasaareen oli, että tarhan länsipäädyn eläimiä ruokkivat amerikkalaiset ja itäpäätyä vartioi Neuvostoliitto.

Unelma yhteisestä Euroopasta alkoi kuitenkin hiljalleen murtaa kaltereita ja avata häkkien ovia.

Vapaaksi pääsivät vuorollaan niin ranskalainen kukkotarha kuin pohjolan leijonatkin. Vapaa liikkuvuus on lisännyt eläinten hyvinvointia, vaikka ongelmia on yhä ja monet ovat vielä vapauttamatta.

Poloinen jääkarhu tuli mieleeni kirjoittaessani tätä tekstiä jossain Münchenin ja Helsinki-Vantaan välillä. Olimme tulossa Eurooppanuorten porukalla Maltalta, jossa tapasimme eurooppalaisten sisarjärjestöjemme edustajia JEF:n kokouksen puitteissa.

Kokous pyrki omalta osaltaan linjaamaa nuorten eurooppalaisten näkemyksiä liikkuvuudesta, pakolaisuudesta ja tiiviimmän Euroopan tulevaisuudesta. Lisää tilaisuuksia kaikille meille tarjoutuu ensi vuoden

syksynä Helsingissä, kun järjestömme isännöi JEF:n suurta kongressia.

Välimeren sadekuurojen huuhtoessa meitä ja ystäviämme Maltan yössä tuli minulle jotenkin aiempaa selvemmäksi, että meillä yhteiseen ja parempaan Eurooppaan uskovilla on hallussamme eurooppalaisen eläintarhan avaimet. Voimme kaataa aitoja ja avata lukkoja, varsinkin jos olemme valmiit toimintaan. Se vaatii meiltä paljon, mutta tiedämme sen olevan mahdollista pystymme.

Siispä metsien puolesta ja eläintarhoja vastaan! Yhteinen Eurooppa odottaa.

Matti Niemi puheenjohtaja

köyhyydestä Valokeilassa: Andrew Duff

22

TEEMA: Lissabonin sopimus

26

TEEMA: Islanti

29

Harkkaripalsta

Kuvien käsittely

30

Zeitgeistia Somalian rannikolla

Kannen kuvitus

33

Äitiysloma: oikeus vai pakote?

Islanti s. 26 – 28

Lissabonin sopimus s. 22 – 25

Kuvat

21

Tomas Castelazo, Marina Ekroos, Euroopan parlamentti, Eurooppanuoret, Kaisa Immonen, Oscar Lindell/ Puolustusvoimat, Eduardo Mendolia, Mădălina Mihai, Mari Mäkiö, Bernard Rouffignac/Euroopan Parlamentti, Topi Seppälä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Mikko Tuovinen, Satu Vuori, Sandro Weltin/Euroopan neuvosto

Jorge Ávalos, Hannele Laakso

http://www.sxc.hu/ editointi Hannele Laakso

Visuaalinen ilme

Kaksin verroin kauniimpi Tänä vuonna Tähdistöä ilmestyy vain yksi reippaasti tuhdimpi tuplanumero juuri Lissabonin sopimuksen 1-vuotissyntymäpäivän alla. Sopimus on tuonut mukanaan selkeitä muutoksia EU:n toimielinten valtasuhteisiin, samoin se on ollut askel kohti kansanvaltaisempaa unionia.

Toisaalta mennyttä vuotta ovat värittäneet niin talouskriisi ja toimet sen selättämiseksi kuin ankara keskustelu maahanmuutosta ja unionin sisäi-

sestä vapaasta liikkuvuudesta, joka on kulminoitunut Ranskan romanikarkotuksiin.

Käsissäsi olevan lehden kantavat teemat ovatkin vapaa liikkuvuus ja Lissabonin sopimus, joita käsitellään useammasta perspektiivistä. Niin ikään ajankohtaisuus, kriittisyys ja analyyttisyys ovat olleet lehden toimitustyön keskeisiä ohjenuoria.

Artikkeleissa poiketaan Islannin kautta Brysseliin, Ranskasta tule-

vaan puheenjohtajamaa Unkariin ja lopulta Somalian rannikolta takaisin koti-Suomeen. Ääneen pääsevät niin politiikantekijät, tutkijat kuin järjestöaktiivit ulkomaalaisvahvistuksia unohtamatta – suurkiitos heille kaikille.

Puhukoon lehti puolestaan.

Kaisa Immonen Päätoimittaja

Hannele Laakso

34

Unkarin puheenjohtajuuskausi

36

Tapahtumat

Paino

Uniprint

Painos

2 000 kpl Ulkoministeriö rahoittaa julkaisua

Operaatio Atalanta s. 30 – 32

2

TÄHDISTÖ

TÄHDISTÖ

3

Lyhyesti

SPINELLIN JALANJÄLJILLÄ Kaikkien EU-maiden eurooppamyönteiset kansalaiset, verkostoitukaa!

Syyskuun 15. päivä 33 näkyvää eurooppalaista tai eurooppamyönteistä hahmoa joukossaan niin ansioituneita poliitikkoja, tunnustettuja tutkijoita kuin talouselämän edustajia muodostivat Altiero Spinellin nimeä kantavan Spinelli-ryhmän.

Italialainen kommunisti, myöhemmin federalistiksi kääntynyt Spinelli on yksi keskeisimpiä Eurooppa-liikkeen perustajia.

Ryhmän perustajajäseniin kuuluvat muun muassa komission entinen puheenjohtaja Jacques Deloirs, Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fisher, Euroopan parlamentin entinen puhemies Pat Cox ja yksi nykyisistä varapuhemiehistä Isabelle

Durant sekä intialainen taloustieteilijä ja filosofi Amartya Sen. SpinellinVentotete-manifestin innoittamana ryhmä on laatinut julistuksen, jossa tuomitaan EU-jäsenmaiden itsekäs lyhyentähtäimen kansallisiin päämääriin takertuminen. Ryhmän mielestä globaalien ongelmien aikakaudella kansallisen suvereniteetin korostaminen voi johtaa vain ja ainoastaan poliittiseen umpikujaan. ”Euroopan unionin historia on osoittanut, että enemmän Eurooppaa, ei vähemmän, on vastaus niihin ongelmiin, joiden kanssa kamppailemme, ” julistuksessa todetaan.

Ryhmä pyrkii kokoamaan yhteen niin tavallisia kansalaisia kuin

yhteiskunnan eri sektoreilla toimivia vaikuttajia, jotka uskovat Euroopan tulevaisuuden riippuvan mantereen kyvystä tiivistää yhteistyötään.

Päämääränä on federalismiin perustuva kansalaisten Eurooppa. Kaikille avoimen verkoston lisäksi Euroopan parlamentissa toimii oma Spinelliryhmä, johon kaikki eurooppalaisen intressin ensisijaisuudesta vakuuttuneet mepit ovat tervetulleita liittymään.

Suomalaisista mepeistä manifestin on allekirjoittanut Sirpa Pietikäinen (kok./EPP).

Kaisa Immonen Lisätietoa ja manifesti: www.spinelligroup.eu

TEKSTIVIESTIDIREKTIIVI Eurooppalaista suojelumääräystä koskevalla direktiiviehdotuksella on tarkoitus luoda säännökset sen varmistamiseksi, että henkilö voisi yhdessä jäsenvaltiossa annetun suojelumääräyksen (EPO) perusteella saada suojaa muuttaessaan toiseen jäsenvaltioon. EPO perustuu kansalliseen päätökseen suojelutoimenpiteestä, joka Suomen järjestelmässä tarkoittaa lähestymiskieltoa.

Direktiiviehdotus oikeudesta saada tietoa oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä.

Kausityöntekijöitä koskevan direktiiviehdotuksen tavoitteena on nopeutetun maahanpääsymenettelyn luominen kolmansista maista tuleville kausityöntekijöille sekä kausityöntekijöiden maassa oleskelun edellytysten ja heidän oikeuksiensa määrittäminen.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevan direktiiviehdotuksen tavoitteena on varmistaa entistä korkeatasoisemmat vaatimukset kansainvälistä suojelua tarvitsevien henkilöiden kohtelulle ja vähentää turvapaikanhakijoiden liikkumista jäsenvaltiosta toiseen.

Kuvitus Hannele Laakso/ www.sxc.hu

4

TÄHDISTÖ

Lähteet: Mikko Monto (Suomen pysyvä EU-edustusto), Jukka Tukia (SM) Koonnut Kaisa Immonen

SILLANRAKENTAJA Kansainvälinen Suomemme ry kaipaa Suomeen rakentavaa maahanmuuttokeskustelua.

Keväällä 2010 Tino Singh sai tarpeekseen politiikassa ja mediassa vellovasta maahanmuuttovastaisesta retoriikasta ja perusti Facebook-ryhmän Minun Suomeni on kansainvälinen.

Ryhmä keräsi viikossa 5 000 jäsentä ja neljän viikon jälkeen ryhmään oli liittynyt jo yli 35.000 ihmistä.

Suuri suosio ja jättikokoisen ryhmän hallinnan hankaluus synnyttivät ryhmän aktiivien keskuudessa ajatuksen järjestäytyä yhdistykseksi. ”Facebook-ryhmään liittyneet ihmiset olivat selkeästi ärsyyntyneitä nykykeskustelun tilasta ja halusivat vaihtoehtoa populismille. Maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvat kansalaiset ovat olleet viime aikoina jatkuvasti puolustuskannalla ”maahanmuuttokriittisen” liikkeen saadessa vapaasti asettaa sekä julkisen että nettikeskustelun agendan.

Valtapuolueet ovat valitettavasti lähteneet leikkiin mukaan ja omaksuneet saman retorisen linjan”, Singh kertoo yhdistyksen perustamiseen vaikuttaneista syistä.

Kansainvälinen Suomemme ry:n (KanSu) järjestäytymiskokous pidettiin toukokuun lopulla ja nyt syyskuisena keskiviikkoiltana edessäni istuu tyytyväinen mies: patentti- ja rekisterihallitus on juuri hyväksynyt uutukaisen yhdistyksen säännöt ja rekisteröinti on viety loppuun. ”Pitäisi varmaan kehystyttää tää paperi”, yhdistyksen yhtä tuore puheenjohtaja Singh vitsailee heilutellen rekisteröinti-ilmoitusta kädessään.

KanSun tavoitteena on kansainvälinen ja avarakatseinen Suomi, jossa voi asua ja jonne voi muuttaa laillisesti riippumatta yksilön etnisestä, poliittisesta ja uskonnollisesta taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Puoluepoliittisesti sitoutumattoman yhdistyksen tarkoituksena on toimia sillanrakentaja jo olemassa olevien, kansainvälisemmän Suomen puolesta kampanjoivien yhdistysten ja muiden toimijoiden välillä ja koota nämä laajaksi verkostoksi.

Yksi keskeisimpiä KanSun tavoitteita on edistää faktoihin perustuvaa

Kuva: Kaisa Immonen

maltillista ja rakentavaa maahanmuuttokeskustelua. ”Median intresseissä ei ole purkaa jännitteitä, sillä kärjistäminen kasvattaa katsoja- ja lukijamääriä. Tietyt tahot myös vääristelevät maahanmuuttoa koskevaa tietoa. Maahanmuuttajat muodostavat 2,9 prosenttia Suomen väestöstä; ei tällainen piskuinen joukko ole mikään uhka,” Singh painottaa. ”Toisaalta maahanmuutosta ei juuri puhuta Suomen taloudellisen tulevaisuuden näkökulmasta. Maahanmuuttajien lähtömaan kielen ja kulttuurin tuntemus on suuri käyttämätön voimavara yhteiskunnassamme. Syyttelyn ja kärjistämisen sijaan tulisi kääntää katseet yhteisten etujen ajamiseen.”

Myös kulttuuriälyn käsite on keskeinen KanSun toiminnassa.

Kansulaiset määrittelevät kulttuuriälyn tiedonkeräämisprosessiksi, jonka päämääränä on kyky ymmärtää kulttuurien väliset erot ja yhtä-

läisyydet sekä eri kulttuurien keskinäinen suhde. Jokainen voi kehittää kulttuuriälyään havainnoimalla sekä omaa että itselle vieraita kulttuureja, keräämällä tietoja muista kulttuureista sekä soveltamalla oppimaansa käytäntöön. Yhdistyksen pitkän aikavälin tavoitteena on saada kulttuurikasvatus osaksi koulujen opetussuunnitelmaa.

Ylipäätään proaktiivisuus ja tekemisen meininki ovat keskeisellä sijalla KanSun käynnistymässä olevassa toiminnassa – ideat lentelevät kokoushuoneen poikki kampanjapaidoista medianäkyvyyteen ja kulttuuriklubeihin. Kevään 2011 eduskuntavaalien alla yhdistyksen toiminta tulee keskittymään suvaitsevaisuus- ja valistuskampanjaan, jossa nauretaan maahanmuuttajiin kohdistuville ennakkoluuloille.

Kaisa Immonen

TÄHDISTÖ

5

Kolumni

Ilmastopolitiikan metsä ja puut Kun vajaa vuosi sitten pidetystä Kööpenhaminan ilmastokonferenssista ei saatukaan maailmanlaajuista sitovaa ilmastosopimusta, moni kiirehti haukkumaan kokouksen fiaskoksi ja ilmastopolitiikan kuolleeksi. Talvikin oli Euroopassa sopivasti poikkeuksellisen kylmä. Toisen yleisen legendan mukaan EU sivuutettiin täysin neuvotteluissa. Todellisuus ei tälläkään kertaa ole näin dramaattinen. Kööpenhaminan sitoumus saa ensimmäistä kertaa kaikki maailman suuret päästäjät kansainväliseen toimintaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Lisäksi sitoumuksen logiikka perustuu hyvin pitkälti EU:n ajatuksille. Sopimuksesta ei saatu sitovaa, koska muutama pikkumaa pani hanttiin syistä, joilla oli hyvin vähän tekemistä ilmastopolitiikan kanssa. Kyllähän se silti harmittaa.

Nyt katseet on jo käännetty Meksikon Cancúniin, jossa yritetään jälleen tasoittaa tietä maailmanlaajuiselle ilmastosopimukselle. Tilannetta vaikeuttaa se, että Yhdysvaltain ilmastolaki on pahasti jumissa Kongressissa. Moni tähyääkin jo vuoden 2011 loppuun ja Etelä-Afrikkaan, jossa konkreettiset päästövähennysluvut pitäisi sitten latoa pöytään hyvissä ajoin ennen kuin Kioton pöytäkirja loppuu 2012.

Vaikka virkamiestä kiinnostavatkin aina prosessit, tosimaailmassa tärkeintä on saada keinolla tai toisella kasvihuonekaasupäästöt laskuun, jotta ilmaston lämpenemisen vaikutukset pysyisivät hallinnassa. Kasvihuonekaasujen vähentäminen on sitä paitsi joka tapauksessa väistämätöntä ja taloudellisesti järkevää, koska fossiilisten polttoaineiden hinta tulee nousemaan rajusti Kiinan ja Intian luoman valtavan lisäkysynnän takia.

Tämä usein sivuutetaan, kun ilmastopolitiikka leimataan viherhörhöjen masinoimaksi kurjistamisprojektiksi.

Onneksi suuri enemmistö ihmisistä tajuaa, että tulevaisuus on vähähiilinen, tapahtuipa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa mitä tahansa.

Kansainvälinen kilpajuoksu vihreiden teknologioiden kehittämiseksi on täydessä käynnissä. Siksi täällä

6

TÄHDISTÖ

Mika Kukkonen. Kuva: Jorge Ávalos.

Brysselissäkin keskustelu päästövähennyksistä on siirtymässä yhä enemmän pidemmän aikavälin eli vuosien 2030 – 2050 ilmastotavoitteisiin, jotka ovat tärkeitä yritysten investointipäätösten ohjaamisen kannalta. Yleinen ja maallikon korvaan varsin huimalta tuntuva tavoite on – se sisältyy Suomenkin tulevaisuusselontekoon – että kasvihuonekaasupäästöjä vähennettäisiin 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Näihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää teknologisia harppauksia ja yhteiskuntien kokonaisvaltaista muutosta. Monen huulilla pyörii myös ydinvoima, mutta virallisessa EU:ssa aiheesta keskusteleminen on vaikeaa erilaisten intohimojen takia.

Pikkupoikana odottelin vuoden 2000 ihmeitä, nyt voin keskittyä odottelemaan edullisia vetyautoja, hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin kehittymistä ja ties vaikka kaupallista fuusioenergiaakin.

Työ ilmastoneuvottelujen parissa on suurista päämääristä ja korkealentoisista visioista huolimatta aika

arkista. Omasta työajastani – metsäisen Suomen edustaja kun olen – iso osa kuluu sen pohtimiseen, miten metsät ja maankäytön muutokset pitäisi huomioida päästölaskennassa. Suomen ja muiden metsämaiden mielestä maata ei saisi rangaista siitä, että metsä kasvaa. Toisten mielestä metsän kasvu ei riitä, vaan sen pitäisi kasvaa aina vain enemmän. Suomen ja muiden metsämaiden mielestä tämä estäisi puun energia- ja muun käytön lisäämisen fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi, mikä taas on ollut hyvin korkealla EU:n poliittisella agendalla.

Kun tämä poliittinen debatti muutetaan kiistelyksi monimutkaisista laskukaavoista puskurivyöhykkeineen ja viitetasoineen, paikalle tarvitaan meitä virkamiehiä. Te muut, älkää hukatko metsää puilta.

Mika Kukkonen Kirjoittaja on ympäristöalan erityisasiantuntija Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä

Kuva: www.sxc.hu

TÄHDISTÖ

7

Vuoden nuori eurooppalainen

Mitä tapahtui vapaalle liikkuvuudelle?

LUISTELLEN POSITIIVISTA ASENNETTA MAAILMAAN

LIIKKUMISEN TILANA

Vuoden 2010 nuoreksi eurooppalaiseksi valittiin taitoluistelija Laura Lepistö, 22. Eurooppanuorten mielestä viime vuosien menestyksekkäin eurooppalainen naistaitoluistelija on oivallinen esikuva nuorille eurooppalaisille yli kansallisvaltiorajojen.

Vaikka nuorella naisella riittää tunnustuksia ja palkintoja jo ennestään, Laura Lepistö kertoo nimityksen tulleen iloisena yllätyksenä.

Kaudella 2009 – 2010 Laura voitti niin SM-kultaa, EM-hopeaa kuin MM-pronssia sekä sijoittui kuudennella sijallaan eurooppalaisista naisista korkeimmalle Vancouverin olympialaisissa.

Menestys pistää monen nuoren pään helposti pyörällä, mutta Lauran jalat pysyvät tukevasti maan pinnalla, kiitos lähipiirin: ”Mulla on tosi hyvä ystäväporukka, joka kannustaa aina, samoin perhe on täysillä mukana. Heille kaikille olen kuitenkin aina se sama vanha Laura”, luistelijatähti naurahtaa.

Suvaitsevaisuuden edistäminen on yksi keskeinen kriteeri vuoden nuoren eurooppalaisen valinnassa.

Laura itse määrittelee suvaitsevaisuuden kaikkien ihmisten hyväksymisenä sellaisina kuin nämä ovat. ”Erilaisuushan on ihana asia!” Laura huudahtaa hymyillen ja toteaa saaneensa olla luistelun kautta tekemisissä erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa, mikä on avartanut hänen maailmankatsomustaan.

Vuoden nuori eurooppalainen on valittu vuodesta 2005, mutta vain kerran aiemmin kyseinen tunnustus on mennyt naiselle. Edellistä naispuolista voittajaa nyrkkeilijä Eva Wahlströmiä pidettiin hyvänä valintana, koska hän ”tyrmäsi perinteiset käsitykset naiseudesta”. Laura puolestaan kuvailee itseään iloiseksi ja positiiviseksi persoonaksi, ja toivoo voivansa välittää samaa myönteistä asennetta myös muille ihmisille. ”Luistellessa teen sitä mistä nautin, toivottavasti se myös näkyy”, Laura kertoo.

Iloisen hymyn taakse kätkeytyy kuitenkin aimo annos päättäväisyyttä ja paineensietokykyä. ”Henkisen kantin täytyy olla kovaakin kovempi huippu-urheilussa. Erot ovat huipulla

8

TÄHDISTÖ

Kuva: Satu Vuori

pienet, joten kisatilanteessa kovasta kunnosta on saatava kaikki irti. Myös harjoittelu vaatii suurta henkistä kestävyyttä, jotta jaksaa tehdä harjoitukset laadukkaasti läpi joka päivä.”

Laura luettelee huippu-urheilijalta vaadittavia ominaisuuksia.

Urheilu-uran myötä matkaan on tarttunut monia arvokkaita kokemuksia. Laura kertoo saaneensa ennen kaikkea lisää itseluottamusta. ”Urheilu on kehittänyt monia ominaisuuksia, kuten ahkeruutta ja tiettyä kunnianhimoa, jotka ovat arvokkaita jo itsessään, eivät vain kilpaillessa.”

Vaikka taitoluistelu on yksilö-

EUROOPPA

laji, Laura kokee silti edustavansa niin Suomea kuin Eurooppaakin kansainvälisillä kentillä. ”Varsinkin MM-kisoissa koen edustavani ehdottomasti myös Eurooppaa; siellä kisailu tuntuu vähän sellaiselta mantereiden väliseltä Aasia vastaan Amerikka vastaan Eurooppa -maaottelulta”, Laura naurahtaa.

Luistelu on vienyt Lauran Euroopan ulkopuolelle niin Amerikkaan kuin Aasiaankin, mutta tiukoista aikatauluista johtuen kisamatkoilla ei toisinaan ehdi nähdä muuta kuin jäähallin ja hotellin. Sen verran paikalliseen ympäristöön ehtii kuitenkin yleensä tutustua, että eroja eri maiden ja kulttuureiden välillä nousee esiin. ”Japanissa fanikulttuuri on ihan toista luokkaa kuin muualla. Jenkeissä kisat pidetään usein jossain isossa NHL-kompleksissa, kun taas Euroopassa tunnelma on maanläheisempää”, Laura pohtii. ”Yhdysvaltojen isoissa kaupungeissa tai Tokiossa kaikki on niin suurta, että Eurooppaan ja koti-Suomeen on aina ihana palata.”

Tiivis harjoittelu ja kilpaileminen eivät ole ainoa asia, joka täyttää kiireisen taitoluistelijan kalenterin, sillä tänä syksynä Laura on aloittanut opinnot Kauppakorkeakoulussa.

Markkinoinnista kiinnostunut nuori nainen ei halua kuitenkaan stressata liikaa tulevaisuuden pohdinnoilla: ”Työuran suhteen suunnitelmat ovat auki. Saa nähdä, mihin ammattiin ajaudun. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt saan opiskella sitä, mistä olen kiinnostunut.” Varmaa on ainakin se, että urheilu tulee kuulumaan Lauran elämään tavalla tai toisella myös tulevaisuudessa.

Nuorille eurooppalaisille Lauralla on yksi selkeä ohje: ”Tehkää rohkeasti sitä, mistä nautitte ja uskokaa itseenne!”

Kaisa Immonen

EU:n perusoikeuskirjan mukaan ”Unioni perustuu ihmisarvon, vapauden, yhdenvertaisuuden ja yhteisvastuun jakamattomiin ja yleismaailmallisiin arvoihin, ja se on tietoinen henkisestä ja eettisestä perinnöstään. Se rakentuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteille. Se asettaa ihmisen toimintansa keskipisteeksi ottamalla käyttöön unionin kansalaisuuden ja luomalla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen.”

Kuva: Thomas Castelazo ja Jorge Ávalos

Minkälainen alue EU:n sisäpolitiikan tavoittelema ”vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue” on? Ensinnäkin se on liikkuvuuden alue. Liikkuvuudesta on tullut pysyvä ja arkipäiväinen ilmiö, jonka muodot vaihtelevat opiskeluvaihdosta ja turismista perhemuuttoon ja turvapaikanhakuun. Suomalainen insinööri voi opiskella Lontoossa, työskennellä Frankfurtissa, mennä naimisiin italialaisen kanssa, viettää lomansa Etelä-Ranskassa ja muuttaa eläkeläisenä Espanjan aurinkoon.

Toiseksi, liikkuminen tapahtuu aina joiden yhteiskunnallisten olosuhteiden puitteissa niitä muokaten ja luoden uusia verkostoja ja prosesseja. Puolalaiset menevät töihin Olkiluodon rakennustyömaille lähetettyinä työntekijöinä ja heidän tilalleen sadonkorjuutöihin saapuu siirtolaisia Ukrainasta. Liike ylittää rajoja, mutta rajat muokkaavat liikettä.

Kolmanneksi on selvää, että EU:n alue ei poliittisena eikä oikeudellisena tilana vastaa perinteisen kansallisvaltion aluetta. Euroopan alueella elävät ovat sekä EU-lainsäädännön että kansallisen lainsäädännön alaisia. Euroopan rajat ovat epämääräiset, liikkuvat ja huokoiset.

Kansallisen ja ylikansallisen vallan eroja on monissa kohdin hankala määrittää, maahanmuutto jatkuu Eurooppaan rajapolitiikan kiristämisestä huolimatta eikä unionin maantieteelliselle laajentumisella ole asetettu selkeitä rajoja.

TÄHDISTÖ

9

Mitä tapahtui vapaalle liikkuvuudelle?

Neljänneksi, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue on epätasainen, ristiriitainen, hierarkkinen, aitojen, muurien ja railojen halkoma alue. Liikkuminen ja oleskelu Euroopassa on hyvin erilaista eri ryhmille: vapaudet ja oikeudet jakautuvat riippuen siitä mistä tulet, minkälaisen oleskeluluvan olet saanut tai onko sinulla lupaa lainkaan, minkälaiset taloudelliset varat tai minkälaiset verkostot omaat.

Kenen vapaa liikkuvuus?

Henkilöiden vapaa liikkuvuus on yhteisen lainsäädännön takaama perusoikeus Euroopan unionin kansalaisille. Unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä saavat liikkua, oleskella ja hakea työtä vapaasti toisen jäsenvaltion alueella. Ainoa vaatimus on voimassaoleva henkilökortti tai passi.

Oleskeluoikeus ei ole kuitenkaan ehdoton. Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella enintään kolmen kuukauden

ajan ilman oleskeluoikeutensa rekisteröimistä. Tämä taas edellyttää, kuten kolmannen maan kansalaisten kohdalla, työtä, opiskelupaikkaa tai perhettä. Muuten henkilöllä ei ole oikeutta sosiaaliturvaan. Tällä rajoituksella on omat seurauksensa sekä Euroopan sisäisten siirtotyöläisryhmien oikeuksille että romanisiirtolaisten tilanteelle.

EU-kansalaisuus edellyttää jonkin jäsenvaltion kansalaisuutta. Siirtolaisesta ei tule eurooppalaista ennen kansallisen lupakoneiston mankelin läpikäymistä. Kuitenkin myös EU-kansalaisten kohdalla ihmisten tosiasialliset mahdollisuudet liikkumiseen ja oleskeluun vaihtelevat, kuten Bulgarian ja Romanian romanit ovat huomanneet liikkuessaan eri puolella Eurooppaa.

Oikeuksia ja parempaa elämää etsivien Itä-Euroopan romanien kohdalla useat jäsenmaat ovat etsineet keinoja peruuttaa vapaan liikkuvuuden oikeus yhden etnisen ryhmän kohdalla.

Romanit ovat kohdanneet samanlai-

sia repressiivisiä toimia kuin EU:n ulkopuolelta saapuvat siirtolaiset niin Italiassa, Ranskassa kuin Suomessakin.

Ulkoistetut rajat Eurooppalaista vapaan liikkuvuuden aluetta kutsutaan Schengen-alueeksi luxemburgilaisen Schengenin kylän viereisellä rajajoella vuonna 1985 allekirjoitetun sopimuksen mukaan.

Vapaan liikkumisen alueen luominen ei kuitenkaan tarkoittanut rajojen katoamista, vaan vaatimuksia EU:n ulkorajavalvonnan tehostamiseksi.

Siellä, missä on vapautta, on myös vapautta uhkaavia riskejä ja vaaroja, ja siksi sinne on tuotava kontrollia ja valvontaa.

Vapaa liikkuvuus, maahanmuutto ja muut oikeus- ja sisäasiasiat kuuluvat jaetun päätäntävallan piiriin.

Unionin tasoinen oikeudellinen sääntely on pisimmillään turvapaikkaasioissa. Jokaisella jäsenvaltiolla on kuitenkin edelleen oma kansallinen maahanmuuttolainsäädäntönsä ja ne

päättävät siitä, kuinka paljon oleskelulupia ne myöntävät.

EU-tasolla turvapaikkapolitiikan lisäksi erityisesti rajapolitiikkaan ja laittoman siirtolaisuuden torjunnan teemat ovat olleet keskeisiä. Tampereen huippukokouksen (1999) jälkeen pysyvä pyrkimys on ollut rajavalvonnan ulottaminen EU:n lähialueille.

EU:n rajapolitiikan kehittymisen seurauksena Euroopan rajojen sijainti voidaan lopulta määrittää ainoastaan siirtolaisten liikkeen perustalta.

Vuonna 2005 perustetun Euroopan rajavalvontaviraston Frontexin operaatiossa siirtolaisten aluksia pysäytetään kolmansien maiden vesialueilla. Siirtolaisten liike on määritelty laittomaksi jo ennen kuin he saapuvat Euroopan alueelle. Euroopan rajat ylittävät sen jäsenvaltioiden rajat unionin laajentaessa poliittista toimivaltaansa yli sen jäsenvaltioiden kattaman alan.

Dublin II – rajakoneisto turvapaikanhakijoille Turvapaikanhakijat ovat yksi niistä ryhmistä, jotka paljastavat Euroopan rajojen todellisen sijainnin. Euroopasta hakee turvapaikkaa vuosittain yli 200 000 turvapaikanhakijaa.

Heidän kohdallaan oikeus vapaaseen liikkuvuuteen Euroopassa ei ole voimassa vaan se on pidätetty erityisellä lainsäädännöllä.

Turvapaikanhakijan oikeutta hakea suojaa Euroopasta säädellään ns. Dublin II eli vastuunmäärittämisasetuksella. Vastuunmääritysasetuksen mukaan Euroopan unionin alueella vastuu turvapaikanhakijasta on maalla, johon hakija on ensimmäiseksi saapunut.

Kun turvapaikanhakija jättää hakemuksensa Suomeen häneltä otetaan sormenjäljet ja tarkistetaan, onko hän aiemmin oleskellut toisessa jäsenvaltiossa. Jos sormenjäljet täsmäämät tallennettuihin tietoihin, Suomi ei käsittele turvapaikkahakemusta, vaan pyytää toista jäsenmaata

ottamaan kyseisen henkilön vastaan ja turvapaikanhakija lähetään sinne.

Dublin-järjestelmää on perusteltu sillä, että EU:ssa on yhteinen turvapaikkajärjestelmä. Annetuista asetuksista ja direktiiveistä huolimatta tällä väitteellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kreikka on myöntänyt viime vuosina suojelua noin puolesta prosentista prosentin kymmenyksiin hakijoista, kun yleensä myönteisten päätösten määrät vaihtelevat kymmenestä neljäänkymmeneen prosenttiin.

Dublin II on osaltaan paperittomuuden ja ns. laittoman siirtolaisuuden taustalla. Hylätyt turvapaikanhakijat joutuvat elämään kodittomina, hankkimaan toimeentulonsa harmaalla työllä ja ovat alttiita hyväksikäytölle. Eri järjestöjen kuten Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin tuottamat raportit kertovat Kreikan viranomaisten ja äärioikeistolaisten ryhmien harjoittamasta väkivallasta, sekä laittomasta, sietämättömissä oloissa harjoitettavasta säilöönotosta.

Maasta toiseen suojelua vuosia etsivät turvapaikanhakijat ovat esimerkki siitä, kuinka Euroopan rajat tuottavat erilaisia oikeudellisia asemia. Kolmannen maan kansalaiset elävät erilaisissa olosuhteissa riippuen siitä, mihin jäsenmaahan ovat sattuneet saapumaan.

Kaksi Eurooppaa Eurooppaa jaetaan jälleen muureilla.

Tätä voi olla vaikea huomata, koska uudet muurit voivat sijaita missä tahansa. Niiden toiminta on henkilökohtaista, yksilöivää ja erottelevaa.

Kreikkaan saapunut somalialainen turvapaikanhakija ylittää erilaisia rajoja kuin Italiaan suuntaava suomalainen vaihto-opiskelija.

Monesti paperittomuuden ja turvapaikkajärjestelmän ongelmien ratkaisuksi tarjotaan lisää hallintaa. On eroteltava todelliset pakolaiset turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjis-

tä, siivilöitävä vaaralliset terroristit harmittomista matkustajista ja hyvät työntekijät elintasopakolaisista.

Hallitun maahanmuuton ajatus perustuu valikoivaan maahanmuuttoon, jossa korkeasti koulutettujen työntekijöiden liikkumista helpotetaan ja muiden siirtolaisten liikkumista rajoitetaan. Kuitenkin siirtolaisten ”huippuosaamista” tarvitaan niin maataloudessa ja rakennustyömailla, sekä enenevissä määrin matalapalkkaisilla palvelualoilla, oli sitten kyse siivouksesta, ravintoloista tai hoivatyöstä. Euroopassa onkin olemassa jo järjestelmä matalapalkkaisen työvoiman rotaatioon. Sitä vain nimitetään laittomaksi siirtolaisuudeksi.

Tämä malli johtaa kahden oikeusjärjestelmän Eurooppaan: jäsenmaiden kansalaisille varatut kansalaisoikeudet ja miljoonille siirtolaisille varatut säilöönottokeskukset, karkotukset tai erilaiset tilapäiset oleskeluluvat. Jälkimmäiseen ryhmään ovat joutumassa myös Itä-Euroopan romanit. Etelä-Afrikassa rinnakkaisten oikeusjärjestelmien olemassaolosta käytettiin termiä apartheid.

Liikkumisen ja maahanmuuton rajoittamista kannattaville olisi syytä muistaa perusoikeuskirjan maalailu EU:n henkisestä ja eettisestä perinnöstä. Tähän perinteeseen on kuulunut aina mahdollisuus muotoilla uudelleen kansalaisuuden laajuus ja todellinen sisältö yhteiskunnallisten kampailujen ja muutosten kautta.

Siirtolaiset ovat osa Eurooppaa mutta rajallisin oikeuksin. Ehkä on jälleen tullut aika avata ja ajatella uudelleen käsityksemme kansalaisuudesta?

Markus Himanen, Jukka Könönen Markus Himanen on vapaa tutkija, joka on perehtynyt EU:n rajapolitiikkaan. Jukka Könönen valmistelee väitöskirjaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Kirjoittajat toimivat aktiivisesti siirtolaisten oikeuksia ajavassa Vapaa liikkuvuus –verkostossa.

Vapaus liikkua on vapautta pakosta ja pelosta

Kuva: Euroopan neuvosto/Sandro Weltin

10 TÄHDISTÖ

”Siirtolaisuus ei ole koskaan täysin vapaata. Liikkuminen ei tapahdu tyhjiössä pisteestä A pisteeseen B, vaan tiettyjen yhteiskunnallisten verkostojen ja suhteiden piirissä. Samalla liike on aina vapaata – se on olemassa olevien valtasuhteiden näkökulmasta hallitsematonta, ennakoimatonta ja yllättävää.

Vapaus liikkua tarkoittaa vapautta karkotuksen pelosta, säilöönotosta, oman oleskelun ja elämän äärimmäi-

sestä epävarmuudesta. Vapautta pakosta sietää millaisia olosuhteita tahansa ja suostua millaisiin työehtoihin tahansa. Siirtolaisuuden autonomia on liikkuvien ihmisten itsenäisyyttä liikettä mielivaltaisesti kahlitsevista ja kontrolloivista rajoista."

Lähde: Markus Himanen & Jukka Könönen (2010), Maahanmuuttopoliittinen sanasto. Into Kustannus.

TÄHDISTÖ

11

Kolumni

Mitä tapahtui vapaalle liikkuvuudelle?

VAPAA LIIKKUVUUS – KAIKKIEN OIKEUS

Euroopan unionin sekä useiden kansalaisjärjestöjen raporteista käy ilmi, että romaneihin kohdistuva syrjintä on edelleen yksi unionimme suurimmista ihmisoikeusongelmista. Nyt syrjintä uhkaa kohdistua romanien vapaaseen liikkuvuuteen.

Vapaa liikkuvuus on unionin kansalaisille itsestäänselvyys. Autolla voi ajaa Euroopan halki ilman yhtäkään raja-asemaa tai passintarkastusta.

Köyhien Itä-Euroopan romanien näkyminen katukuvassa on kuitenkin tuonut soraääniä vapaan liikkuvuuden ulottuvuuteen. Tietyillä henkilöillä ei ehkä sittenkään ole oikeutta siihen.

EU:n perussopimukset ja perusoikeuskirja turvaavat vapaan liikkuvuuden keskeisenä perusoikeutena.

Vuoden 2004 direktiivissä sitä rajoittavat vapaan oleskelun maksimiajat, henkilön kohtuuton taakka sosiaaliturvalle tai yleinen järjestys ja turvallisuus. Kaikki EU:n kansalaiset ovat kuitenkin oikeutettuja vapaaseen liikkuvuuteen; myös syrjäytyneet, köyhät, vähemmistöihin kuuluvat ja Itä-Euroopan romanit kuuluvat heihin. Vapaaseen liikkuvuuteen perustuva oikeuden ja turvallisuuden alueen toteutuminen lähtee oletuksesta, että rajaton unioni pystyy turvaamaan kansalaisilleen tietyt

perusoikeudet kaikkialla sen sisällä. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Etenkin EU:n alueella elävät 10–12 miljoona romania kohtaavat päivittäin systemaattista ja vakavaa syrjintää ja heiltä evätään oikeudet peruspalveluihin. Esimerkiksi Slovakiassa romanilapset erotellaan muista lapsista kouluissa.

Romanit kohtaavat syrjintää sekä omassa kotimaassaan, jossa syrjintä on systemaattista, että muualla EU:ssa vapaan liikkuvuuden rajoittamisena. Ranska on toimeenpannut tuhansien romanien massakarkoituksia, ja samaan aikaan Suomen hallitus tulee ehdottamaan laittoman leiriytymisen kieltämistä järjestyslailla. Toimet kohdistuvat romaneihin. Komissio on aloittanut tutkinnat vapaata liikkuvuutta koskevan direktiivin toimeenpanosta EU:ssa. Direktiiviä on tulkittava myös perusoikeuskirjan avulla, jota jäsenvaltioiden on noudatettava toimeenpannessaan EU-oikeutta. Nyt tulisikin ensisijaisesti pohtia direktiivin toteutumista

EU:n perusarvojen, syrjimättömyyden ja vähemmistöjen oikeuksien kannalta.

Komissio toteaa usein EU:n olevan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue. Koska nämä arvot tukevat toisiaan, vapaus edellyttää myös oikeutta.

Suurin vastuu romanien ihmisoikeuksien turvaamisesta on yksittäisillä valtioilla. EU turvaa kansalaisilleen tietyt perusoikeudet, esimerkiksi oikeuden ihmisarvoiseen kohteluun, syrjimättömyyteen, koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon. Unionilla on velvollisuus valvoa, että jäsenmaiden hallitukset noudattavat niille asetettuja velvoitteita.

Köyhyyden kohtaaminen silmästä silmään saattaa olla meille vaikeaa.

Meidän on silti hyvä muistaa, että vapaa liikkuvuus on kaikkien oikeus – oli ihminen köyhä tai ei.

LIIKU VAPAASTI KASVUKESKUKSEEN, KANSALAINEN! Vapaa liikkuvuus herättää useimmiten mielikuvia kosmopoliiteista opiskelijanuorista tai työn perässä EU-maasta toiseen muuttavista itäeurooppalaisista duunareista, mutta harvemmin oikeudesta liikkua esteettä puhutaan puhtaan kansallisessa kontekstissa. ”Vapaa liikkuvuus toteutuu EU:n sisällä vain tietyille etuoikeutetuille ryhmille. Syrjäseutujen asukkaat, liikuntarajoitteiset tai pienituloiset kansalaiset eivät aina pysty liikkumaan vapaasti edes oman kotimaansa sisällä, puhumattakaan koko Euroopan mittakaavassa”, summaa Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden (SONK) varapuheenjohtaja Jussi-Pekka Rode. ”On oleellista kysyä, mikä on yhteiskunnan vastuu taata kansalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet liikkua ja valita asuinpaikkansa” Rode jatkaa. ”Vapaa liikkuvuushan tarkoittaa myös yksilön oikeutta olla liikkumatta pois kotipaikkakunnaltaan.”

Haja-asutusalueella asuva autoton kansalainen voi helposti huomata liikkumismahdollisuuksiensa kaven-

tuvan ja peruspalvelujen saamisen hankaloituvan, kun bussivuoroja lakkautetaan ja palvelut kuten terveydenhoito, posti, pankit ja jopa päivittäistavarakaupat keskitetään suurempiin keskuksiin. Oletuksena on kansalaisten hakeutuminen palvelujen luokse, ei palvelujen liikkuminen niitä tarvitsevien luo. ”Suomessa on vahva aluepoliittinen perinne, mutta maaseudun autioitumiseen ja palvelujen keskittymiseen liittyvät ongelmat on hyväksytty hiljaa ilman, että uusia ratkaisuja olisi pyritty kehittämään. Nykyiseen kehitykseen tulee sopeutua, mutta on hyvä pitää mielessä, että haja-asutusalueilla tulee aina asumaan ihmisiä. Jonkun on hoidettava metsät ja viljeltävä pellot. Näiden ihmisten liikkumismahdollisuudet ja palvelut on turvattava”, Rode painottaa. Ratkaisuna hän esittää palvelujen liikkumista ihmisten liikkumisen sijaan. ”Perusterveydenhoitoa tarjoavat kiertävät terveysautot olisivat yksi mahdollisuus. Kirjasto- ja kauppa-autothan ovat klassinen esimerkki siitä, kuinka

palvelut menevät ihmisten luokse.”

Vapaaseen liikkuvuuteen liittyy myös muita ongelmia kuin sen epätasa-arvoinen toteutuminen.

Ulkomaisen työvoiman hyödyntämiseen liittyy työnantajapuolen väärinkäyttöä, mikä on Roden mukaan tosiasiallisesti jo synnyttänyt useaan maahan kahdet eri työmarkkinat, joilla noudatetaan eri sääntöjä. Vaikka vapaa liikkuvuus on periaatteena ylevä, se ei ole myöskään välttämättä sovitettavissa yhteen ympäristötavoitteiden kanssa. Liikkuminen kuormittaa ympäristöä monella tavoin liikennevälineestä ja liikenteen määrästä riippuen, joten esimerkiksi EU-kansalaisten jatkuva lentely viikonloppureissuille ympäri Eurooppaa on kaikkea muuta kuin kannatettavaa. Toisaalta pikkupaikkakunnan yksinäisille vanhuksille soisi kernaasti mahdollisuuden useampaan kuin yhteen bussivuoroon päivässä lähimpään kuntakeskukseen.

Kaisa Immonen

Susanna Mehtonen Kirjoittaja on Amnesty Internationalin oikeudellinen asiantuntija

Kuva: Bernard Rouffignac

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus

Kuva: Euroopan parlamentti

12 TÄHDISTÖ

”Työntekijöiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa, että EU-kansalaiset voivat olla työnhakijana toisessa EU-maassa, työskennellä siellä ilman työlupaa, asua siellä työnhakijana tai -tekijänä, jäädä maahan työsuhteen päättymisen jälkeenkin sekä tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti maan omien kansalaisten kanssa työnsaannin, työolojen ja kaikkien maahan sopeutumista edistävien sosiaali- ja veroetuuksien suhteen.

Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaate on vahvistettu EY:n perustamissopimuksen 39 artiklassa. Itsenäiset ammatinharjoittajat, opiskelijat, eläkeläiset tai työelämän ulkopuolella olevat henkilöt eivät kuulu 39 artiklan soveltamisalaan, mutta heihin sovelletaan muita EU-oikeuden säännöksiä.”

Lähde: Euroopan komissio

TÄHDISTÖ

13

Insider’s perspective

Freedom of movement, an acquis for respectful Europeans The freedom of movement being a key acquis of the European Union as we live it, the recent re-conduction policy of the French government has raised concerns of potential conflicts with the basic values of not only the EU, but also of the French ones.

French legislation guarantees settle­ ment areas for travelling people To escape the cliché pictures and guilty shortcuts put forward by some public commentators, let’s consider facts. The French immigration and asylum rights are widely recognized as one of the most generous worldwide. And there has been no action or plan to change them. As a matter of fact, each French city of more than 5000 inhabitants has to provide an area with tap water and electricity for “travelling people” (including Roma, but not only). School is compulsory for all youngsters bellow 16 years of age and social security based healthcare is also guaranteed, though this question has not been raised as a part of the debate.

Unfortunately, some people don’t want to benefit the mandatory school for children. But what calls for public action is when people do settle in an area that is not at their disposal, and deteriorate it against the basic right of private property. This is where the authorities step into the picture. To put it simply, the police is meant for having laws respected.

In all cases, legal settlement areas were suggested and at disposal of the travelling communities. However, travelling people sometimes choose not to use them. All regular citizens have the right to use their own land property for any legal purpose. Police forces backing up the respect of such right should never raise any concern.

Every freedom has to be balanced by responsibility Based upon such considerations, French people (including socialist leaders and mayors of large cities who requested personally expulsion of some illegal camps) support such a policy. In recent surveys, between 60 and 80 percent of the population were in favour of police action and expulsions. French people wish to maintain respect for private property and security, especially when municipalities are obliged by law to create settlement areas for travelling people. No civilized person would consider an empty field for his own use when the very city where it’s located does offer such commodity nearby. Each and every freedom has to be balanced by the respect of the neighbour’s freedom, and own property in particular.

Because the freedom of movement is a part of the European acquis, citizens have to cope with the responsibility to respect their neighbour’s freedom.

And should that be violated, forced intervention shall be needed.

The whole EU considers the issue of integration a key one (Europe even has a strategy to tackle the Roma question). The EU and its member states have been investing significant amount of public funds to ease integration of such populations, in particular in the countries from which they originate. This investment has to be monitored closely (YEPP has a stand this particular point should be

supervised). Thus, in this domain (as in all others by the way) a European investment should be an efficient one.

The balanced French policy does already grant rights for education, healthcare and social housing. Minimum respect to public solidarity and intergenerational justice should be taught when educating youngsters.

Settling in areas meant for that and respecting local laws is a minimum standard of behaviour we can expect from travelling communities. When this is not the case, it seems a basic thing that misconducting people will have to face their responsibilities before national justice or shall be returned back to their places of origin (assuming a penal case is not at stake).

The only solution that can be offered stands in two words, solidarity and respect in return. Solidarity being offered, when respect isn’t returned, sharper decisions have to be made by police and justice. It is unfortunate that this might lead to relegation of some people abroad but it seems a basic principle of state of rights, upon the respect of human rights, which is the case in nowadays’ policy.

Laurent Schouteten The author is the President of the Youth of European People’s Party (YEPP)

EU-kansalaisen saa karkottaa tietyin ehdoin Henkilöiden vapaa liikkuvuus on Euroopan unionin kansalaisille perustamissopimuksissa taattu perusoikeus. Maahantulo- ja oleskeluoikeutta voidaan kuitenkin tietyin ehdoin rajoittaa.

EU:n kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan karkottaa jäsenvaltion alueelta yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä. Päätöstä ei voida missään tapauksessa perustella

taloudellisilla syillä. Liikkumisen ja oleskelun vapauteen liittyvien toimenpiteiden täytyy noudattaa suhteellisuusperiaatetta ja niiden täytyy perustua yksinomaan kyseisen henkilön omaan käyttäytymiseen.

Lähde: Tiivistelmät EU:n lainsäädännöstä (europa.eu)

Kuva: Sandro Weltin / Euroopan neuvosto

14 TÄHDISTÖ

TÄHDISTÖ

15

Yrittäjänä EU-Suomessa

”Metsässä ei Eurooppa tuoksu...” ”...kyllä se on vieläkin pihka”, naurahtaa Topi Seppälä, Eurooppanuorten hallituksen jäsen ja metsätalouden palveluja tarjoavan Aatsin Kone Oy:n varatoimitusjohtaja kysyessäni, kuinka EU näkyy pienyrittäjän arjessa.

Seppälä ja Martti Kuusanmäki, niin ikään Eurooppanuorten hallituksen jäsen ja yksi nettiperustaisia palve-

Lisäksi euroalueeseen liittyminen on hyödyttänyt suomalaisia yrittäjiä, sillä korkotaso on pysynyt kohtuullisena.

Molemmat miehistä ovat sitä mieltä, että EU:n tulee tukea yrittäjyyttä, toinen kysymys onkin sitten, kuinka tämä toteutetaan. ”Maataloudessa sääntely on mennyt liian pitkäl-

Martti Kuusanmäki. Kuva: Marina Ekroos.

Topi Seppälä

tutkija Riitta Rakkola myöntää, että yrityksien rahoitus- ja tukijärjestelmät ovat monimutkaisia. Rakkolan mukaan yritysten saamissa kansallisissa kehittämisavustuksissa voi olla mukana EU-tukea, sillä työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) saa EU:lta rahaa, jota se sitten jakaa alueellisesti eteenpäin. ”Yrittäjän ei sinällään itse

Kuva: www.sxc.hu

Yrittäjyys ratkaisuna korkeasti koulutettujen nuorten työttömyyteen? luja tuottavan Cloudingsky-yrityksen perustajista, ovat luvanneet pohtia yrittäjyyden ja EU:n yhteyksiä.

Kuusanmäen mielestä EU:lla ei ole suomalaisen, kotimaan markkinoille tähtäävän yrittäjän jokapäiväisessä toiminnassa juurikaan merkitystä. ”Eikä unionin toissijaisuusperiaatteen mukaan kuulukaan näkyä selkeästi kansallisen tason toiminnassa.” Seppälä nyökkäilee myöntymisen merkiksi: ”EU näkyy ainoastaan välillisesti yrityksemme toiminnassa, sillä raakapuun kysyntä muodostuu pitkälti Euroopan talousalueella.” Toisaalta Kuusanmäen mukaan kasvuun tähtäävien yritysten kynnys perustaa sivukonttori muualle Eurooppaan on madaltanut huomattavasti EU-jäsenyyden myötä.

16 TÄHDISTÖ

le. Yrittäjän aika kuluu kaikenlaisia lomakkeita täyttäessä, jopa siinä mittasuhteessa, että varsinainen työnteko kärsii”, Seppälä virnuilee aluksi, mutta vakavoituu sitten ja lisää, että byrokratia todellakin aiheuttaa lisäkustannuksia viljelijälle.

Aloitteleville yrityksille suunnatut tuet saavat molempien kannatuksen, vaikka Kuusanmäki kritisoikin tukiviidakon monimutkaisuutta: ”Yrittäjät eivät itsekään tiedä, mitä kaikkia tukimuotoja on olemassa.”

Harva yrittäjä myöskään tietää, tulevatko yrityksen saamat tuet kansallisesta kassasta vai ovatko kyseessä EU:n tukieurot. Sekä Seppälän että Kuusanmäen mielestä EU voisikin pitää itsestään enemmän ääntä.

Myös Pirkanmaan ELY-keskuksen

tarvitse hakea erikseen EU-tukea, mutta unionin jakamaa rahaa voi olla ikään kuin piilotettuna suomalaisenkin yrityksen saamissa tuissa”, Rakkola kertoo. EU tukee yrittäjien toimintaa epäsuoraan myös Euroopan aluekehitys- (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastojen (ESR) kautta. ”Yksittäinen yritys ei voi suoraan hakea EU-rahaa projektien hallinnoinnin vaativuuden vuoksi. Yritys voi sen sijaan esimerkiksi olla yhteistyökumppanina julkisen organisaation johtamassa hankkeessa, joka saa ESR-tukea.”

Kaisa Immonen

Talouskriisi koettelee etenkin työelämään pyrkiviä nuoria, sillä korkean työttömyyden aikana reservissä on paljon kokenutta työvoimaa, ja työnantajalle voi olla helpompaa palkata työtä vailla oleva ammattilainen kuin alkaa perehdyttämään kokematonta nuorta työtehtäviin. Toisaalta nuoret työntekijät ovat usein tulleet organisaation tai yrityksen palvelukseen viimeisimpänä, jolloin he myös yleensä ovat ensimmäisten lähtijöiden joukossa, kun työntekijöiden lukumäärää aletaan karsia. Varsinkin Etelä-Euroopassa lisähuolta nuorille aiheuttavat epävarmat lyhyet työsuhteet, jotka on helppo jättää uusimatta kriisin iskiessä.

Nuorten rooli työmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan eroja tasoit-

tavana puskurina näkyy myös tilastoissa: 15–24 -vuotiaiden keskimääräinen työttömyysaste Euroopassa on lähes kaksinkertainen verrattuna koko väestöön.

Nykyinen taantuma ei ole koetellut ainoastaan kouluttamattomia ja tai matalasti koulutettuja nuoria, sillä myös akateemisesti koulutettujen nuorten työttömyys on kasvanut voimakkaasti. Akateeminen työttömyys ei ole enää humanistien ”yksinoikeus”, vaan myös aiemmin suhteellisen helposti työllistyneillä juristeilla ja diplomiinsinööreillä on ollut vaikeuksia päästä kiinni työelämään. Toisaalta myöskään yrittäjyys ei ole tarjonnut vaihtoehtoista työllistymisväylää, sillä korkeastikoulutetuista vain harvatperustavat oman yrityksen.

EU arjessa -tapahtumassa Tampereella 4. lokakuuta puhunut työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) nosti esiin korkeakoulutettujen vähäisen yrittäjyysinnon. ”Nuoria pitäisi kannustaa yrittäjyyteen”, Sinnemäki painotti. Lisäksi Sinnemäki toivoi palkkatyön ja yrittäjyyden vuorottelun yleistyvän tulevaisuudessa.

Konkreettiset toimet yrittäjyyden tukemiseksi jäävät kuitenkin vielä nähtäväksi, sillä työministeri ei ainakaan Tampereella osannut kertoa, kuinka nuorista leivotaan itse itsensä työllistäviä osaajia.

Kaisa Immonen

TÄHDISTÖ

17

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi

Rikas Eurooppa kärsii kroonisesta köyhyydestä Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi on jäänyt talouskriisin jalkoihin. Yksi kuudesta ympärilläsi olevasta ihmisestä kärsii köyhyydestä. Euroopan unionin 500 miljoonaisesta väestöstä 84 miljoonaa eli noin 17 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kahdeksalle prosentille eurooppalaisista työstä saatavat tulot eivät riitä nostamaan heitä köyhyydestä. Eurooppalaisista köyhistä 19 miljoonaa on lapsia.

Kuva:Terveyden ja hyvinvoinnin laios

18 TÄHDISTÖ

Eurooppalaisesta köyhyydestä kertovat luvut hämmentävät. Kuinka on mahdollista, että huolimatta maailman kattavimmista sosiaaliturvajärjestelmistä ja tehokkaista sisämarkkinoista unionin sisällä miljoonilla ihmisillä ei ole mahdollisuuttaan tyydyttää arkisia tarpeitaan kuten käydä lääkärissä, tilata sanomalehteä tai lähettää lastaan maksulliselle kouluretkelle?

Köyhyys ja toimet sen torjumiseksi eivät ole uusi ilmiö Euroopassa. Jo vuosina 1971 – 1994 EY/EU toimeenpani kolme köyhyysohjelmaa. Vuosituhanteen vaihteessa Lissabonin strategian lanseeraamisen yhteydessä silloisten EU-jäsenmaiden valtionpäämiehet ja hallitukset lupasivat ponnistella köyhyyden poistamiseksi unionista vuoteen 2010 mennessä.

Strategialla haluttiin liittää sosiaalipolitiikka oleelliseksi osaksi Euroopan talouspoliittista ajattelua ja rakenteellista uudistusohjelmaa. ”Lissabonin strategia toi sosiaalipolitiikan enemmän esiin nimenomaan taloudellisena investointina”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Elina Palola toteaa. Vaikka strategialla ei onnistuttu torjumaan köyhyyttä, Palolan mukaan monissa maissa on kuiten-

kin saatu tuloksia aikaan rakennerahastojen ja Euroopan sosiaalirahaston avulla.

Kymmenen vuotta Lissabonin strategian jälkeen köyhyys ja syrjäytyminen ovat taas korkealla unionin poliittisella agendalla. Vuosi 2010 julistettiin Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi ja myös uudessa Eurooppa 2020 –strategiassa köyhyyden torjunta on nostettu yhdeksi viidestä keskeisestä prioriteetista; tavoitteena on vähentää kansallisten köyhyysrajojen alapuolella elävien eurooppalaisten määrää 25 prosentilla, mikä merkitsisi noin 20 miljoonan ihmisen elintason kohentamista.

Talouskriisin runtelemassa Euroopassa luulisi olevan tilausta köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaan liittyville toimille. Kansaneläkelaitoksen (Kela) erikoistutkija Mikko Niemelän mukaan finanssikriisi ja siihen liittyvät akuutit kysymykset kuten elvytystoimet, kasvanut työttömyys ja julkisen talouden pohjan kestävyys ovat hallinneet julkista keskustelua köyhyyskeskustelun jäädessä vain sivujuonteeksi kaiken myllerryksen keskellä. Jonkin verran keskustelua teemavuosi on kuitenkin synnyttänyt: ”Kansalaisjärjestöt ovat järjes-

täneet aktiivisesti erilaisia seminaareja ja keskustelutilaisuuksia. Lisäksi EU-keskusteluissa teemavuosi ja EU:n 2020 -strategia tuovat köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan käsittelyn ministeriöiden pöydille,” Niemelä toteaa. Myös Elina Palola katsoo teemavuoden kiinnostavan ihmisiä, vaikka median huomiota ei olekaan aina helppo kiinnittää. ”Sosiaalipoliittiset kysymykset jäävät yleensä liian helposti talouden jalkoihin, niin mediassa kuin politiikassakin,” Palola harmittelee.

Syrjäytyminen köyhyyden sivutuotteena Köyhyys itsessään on suhteellinen käsite. Absoluuttinen köyhyys merkitsee puutetta perustarpeiden tyydyttämisessä, toisin sanoen absoluuttisesti köyhä ihminen kärsii aliravitsemuksesta – joskus jopa suoranaisesta nälästä – puutteellisesta hygieniasta tai hänellä ei ole kotia.

Suhteellinen köyhyys viittaa kykenemättömyyteen saavuttaa yhteiskunnassa yleisesti odotettua minimielintasoa tai muutoin säädyllistä elämää taloudellisten resurssien puutteen vuoksi. Vauraassa ja kompleksisessa yhteiskunnassa toimiminen vaatii enemmän resursseja kuin mitä inhi-

TÄHDISTÖ

19

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi millisten perustarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan.

Säädyllisen elämän vähimmäistaso vaihtelee yhteiskunnasta ja aikakaudesta toiseen eikä sitä siten voida yksiselitteisesti pelkistää euromääriksi. Keskimääräinen elintaso määrää kuitenkin pitkälti sen, mitä kussakin yhteiskunnassa selviytymiseen tarvitaan. Esimerkiksi EU-tilastotietopalvelu Eurostatin määritelmän mukaan suhteellisen köyhyysrajan alapuolella elävillä kotitalouksilla tulot jäävät alle 60 prosenttiin keskimääräisestä tulotasosta, mikä Suomessa tarkoittaa alle 1 100 euron kuukausituloja.

Euroopassa ei ehkä kuolla nälkään, mutta köyhyys kaventaa ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja lisää siten syrjäytymisriskiä. Alhainen tulotaso aiheuttaa kyvyttömyyttä toimia yhteiskunnassa yleisesti odotetuilla tavoilla. Suomessa teemavuoden pääpaino onkin osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden lisäämisessä.

Osallisuudella tarkoitetaan mahdollisuuksia ja resursseja sekä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan – jo Suomen perustuslain 2 artiklan mukaan kansanvaltaan kuuluu oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen – että olla osallisena jossakin.

Teemavuoden kansallisessa toimintasuunnitelmassa painotetaankin näin ollen yhteisöllisyyttä ja jaettua vastuuta: köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen on koko yhteisöä koskettava kysymys.

Elämää riskirajoilla Vuoden 2009 Eurobarometrin mukaan lähes kolme neljäsosaa eurooppalaisista pitää köyhyyttä laajalle levinneenä ongelmana kotimaassaan. Kuitenkin huolimatta siitä, että köyhyyden katsotaan lisääntyneen, useimmat eurooppalaiset eivät usko itse elävänsä köyhyysriskissä.

Mikko Niemelän mukaan työmarkkinoilta putoaminen on suurin köyhyysrajan alapuolelle tippumiseen vaikuttava riskitekijä, mutta myös perherakenteeseen liittyvät tekijät ovat merkittäviä. ”Jos perheessä on kaksi aikuista, jotka molemmat ovat töissä, taloudellinen tilanne on lähes varmasti turvattu. Toisen tulonsaajan puuttuminen (yksin asuvat, yksinhuoltajataloudet, pariskunnat, joista vain toinen töissä) nostaa heti köyhyysriskiä. Puhumattakaan siitä, jos kotitalouden tulot ovat kokonaan toimeentuloturvajärjestelmän varassa”, Niemelä summaa.

Tutkimusten mukaan köyhä

20 TÄHDISTÖ

Valokeilassa

Euroopan federalistiliiton puheenjohtaja

Andrew Duff Kuva: Terveyden ja hyvinvoinnin laios

perhetausta kaksinkertaistaa yksilön köyhyysriskin aikuisiällä. Suomen tilannetta Niemelä pitää kuitenkin verrattain hyvänä: ”Suomi on suuren tulo- ja sosiaalisen liikkuvuuden maa, mikä merkitsee, että perhetaustan vaikutus aikuiselämään on ainakin pienempi kuin monissa muissa maissa.”

Kuka vastaa köyhyyden torjunnasta?

Vaikka köyhyys koskettaa eri muodoissa ja laajuudessa kaikkia EU-jäsenmaita, sen hoitaminen nähdään pitkälti kansallisena kysymyksenä. Eurobarometrin mukaan yli puolet EU-kansalaisista pitää köyhyyden vastaista kamppailua kansallisen hallituksen vastuuna. Myös Eurooppa 2020 –strategia viittaa kansalliseen vastuunkantoon, sillä strategian yleistavoitteet tulee ensin muuttaa konkreettisiksi toimiksi kansallisella tasolla. Toimien seuranta ja koordinaatio tapahtuu jäsenmaiden ja komission yhteistyönä.

Kelan Mikko Niemelä pitää hyvänä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen nostamista EU:n agendalle, vaikka suhtautuukin hieman varauksellisesti määrällisiin tavoitteiden mielekkyyteen: ”Määrällisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin enemmän konkreettisia velvoitteita kuin mitä strategiaan nykyisellään sisältyy.” Toisaalta Niemelän mukaan köyhyyden käsitteleminen avoimen koordinaation mekanismin kautta sopii unionin toimintaan, sillä

silloin voidaan huomioida eri maiden kansalliset toimintatavat ja erityispiirteet. Ylikansallisen tason toiminnan mahdollisuutta ei kuitenkaan pitäisi sulkea pois: ”Toinen kysymys on sitten se, että köyhyys saattaa myös aiheuttaa ylikansallisia ilmiöitä, kuten nyt romanikerjäläisten tilanne on osoittanut. Tämänkaltaiset kysymykset pitäisi ilman muuta pyrkiä ratkaisemaan EU-tasolla, ei kansallisesti,” Niemelä toteaa. Samoin Elina Palola pitää romanikysymystä konkreettisena esimerkkinä unionin tasoisten toimien tarpeellisuudesta.

Euroopan teemavuoden tavoite tunnustaa köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiseen on tärkeä kahdella tavalla: se tukee solidaarisen kansalaisten Euroopan kehittymistä, mutta myös muistuttaa siitä, että jotta EU voisi toimia normatiivisena valtana, joka näyttää mallia unionin ulkopuolisille valtioille, sen tulee pystyä hoitamaan kuntoon epäkohdat omissa jäsenvaltioissaan.

Köyhyyden ja syrjäytymisen tunnistaminen sekä tunnustaminen EU-tasolla ovat merkittäviä askeleita kohti ongelman ratkaisua, mutta pelkät kauniit sanat eivät riitä. Tarvitaan konkreettisia tekoja, sillä hyvistä aikeista huolimatta luvut kertovat karua kieltään: köyhyyden torjunnassa ei ainakaan vielä ole saavutettu merkittäviä tuloksia.

Kaisa Immonen

Andrew Duff

Suomessa lokakuussa vieraillut Andrew Duff, brittien Liberaalidemokraattisen puolueen meppi Itä-Englannin alueelta ja Euroopan federalistiliikkeen puheenjohtaja, tunnetaan aktiivisena EU-toimijana.

Viimeksi syyskuussa hän lanseerasi unionin liittovaltioitumista edistävän ja elvyttävän Spinelli-ryhmän, jonka kannattajiin kuuluu tunnettuja federalistipoliitikkoja ja ajattelijoita.

Aiemmin Duff on toiminut muun muassa Cambridgen kaupunginvaltuutettuna sekä Iso-Britannian Liberaalidemokraattien varapuheenjohtajana. Vuonna 1997 hänelle myönnettiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseerin arvonimi tunnustuksena ansiokkaasta poliittisesta toiminnasta. Duff on myös Euroopan ulkopolitiikkaa tutkivan, ja ensimmäisen Euroopan laajuisen ajatushautomon, European Council on Foreign Relations -think tankin perustajajäsen.

Duffin mukaan Euroopan ulkosuhdehallinnon täytäntöönpano on kesken eikä EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton ole siksi vielä päässyt hoitamaan tehtäväänsä kunnolla. Duff luonnehtii Ashtonia taitavana ja ahkerana henkilönä, joka on joutunut misogynistisen kritiikin kohteeksi. Kotimaassaan Brittein saarilla Ashtonia ”siedetään kohteliaasti”, mutta ei tueta.

Ulkosuhdehallinnon tehtävien nimityksistä on käyty jäsenmaiden välistä kilpailua, mutta Duff ei itse

usko kansallisiin kiintiöihin. Ulkosuhteiden rakentamisen tulisi sen sijaan olla federalistinen ja meritokraattinen hanke. Ulkosuhteissa Duff näkee EU-Nato -suhteen keskeisenä, vaikka tätä suhdetta vaikeuttavatkin Turkin ja Kyproksen väliset ongelmat.

Britannia uuden konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksen ansiosta konservatiivisten ”toryjen” oli vihdoin hyväksyttävä Lissabonin sopimus. Toisaalta brittien EU-myönteisimmän puolueen astuminen hallitukseen ei ole vähentänyt maassa vallitsevaa euroskeptisyyttä; Duffin mukaan brittien parlamentti suhtautuu edelleen nuivasti unioniin, samoin medialla on suuri rooli EU-vastaisuuden ylläpitämisessä. Pääministeri David Cameron ja varapääministeri Nick Clegg eivät ole myöskään vielä keskustelleet unionin federalistisista kysymyksistä kuten budjetista, rahoitusrakenteesta, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tai laajentumisesta.

Duff on ehdottanut eurovaalilain uudistamista yhteiseurooppalaisilla ehdokaslistoilla. Uudistus toisi mukanaan 25 lisäpaikkaa parlamenttiin yhteiseurooppalaisille ehdokkaille sekä kaksi ääntä kullekin äänestäjälle: toinen yhteiseurooppalaiselle listalle, toinen kansalliselle ehdokkaalle.

Lakialoite sai EP:n perustuslakikomiteassa kuitenkin haalean vastaanoton, sillä ehdotettuun malliin liittyy haasteita kuten eri maiden ehdokkaiden Euroopan laajuiset yhteiset

kampanjat ja tunnettujen poliitikkojen houkutteleminen ehdokkaiksi.

Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtajat kommentoivat Duffin aloitetta lokakuun alussa kehittelemisen arvoiseksi avaukseksi.

Satu Vilkama Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten (PENu) hallituksen jäsen Kirjoitus perustuu Andrew Duffin kanssa käytyyn keskusteluun PENun järjestämässä tapaamisessa Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen vuosikokouksen yhteydessä.

TÄHDISTÖ

21

Lissabonin sopimus

EU säätää lakeja,

valvooko kansa?

Lissabonin sopimukseen sisältyvällä valvontajärjestelmällä rohkaistaan kansallisia parlamentteja ottamaan osaa unionin toimintaan.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä 2009 voimaan tulleen Lissabonin sopimuksen yksi keskeisiä tavoitteita on lisätä Euroopan unionin demokraattisuutta ja avoimuutta. Mediassa eniten huomiota ovat saaneet sopimukseen säädökset eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta sekä Euroopan parlamentin entistä suurempi rooli unionin lainsäädäntötyössä. Harva kuitenkin tietää, että osana unionin demokraattisuuden kohentamisen päämäärää myös kansalliset parlamentit saivat sopimuksella aiempaa paremmat mahdollisuudet osallistua EU:n toimintaan erityisesti uuden toissijaisuusperiaatteen valvontajärjestelmän ansiosta. Järjestelmällä pyritään varmistamaan, että unionitason toimia käytetään vain, jos ne tuottavat parempia tuloksia kuin kansalliset toimenpiteet.

Toissijaisuusperiaate sääntelee toimivallan harjoittamista Subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatteen mukaan unionin päätöksenteon tulee olla mahdollisimman lähellä niitä luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, joita päätökset koskevat. EU:n tulee toimia vain sellaisten ylikansallisten ongelmien ratkaisemiseksi, joihin jäsenvaltiot eivät pysty itse vastaamaan. Toissijaisuusperiaate siis korostaa hajautetun toimivallanjaon tärkeyttä sekä kansallisen päätösvallan ensisijaisuutta suhteessa keskitettyyn ja ylikansalliseen toimivaltaan. Sekä toissijaisuusperiaate että Euroopan parlamentin kasvanut toimivalta ovat keskeisellä sijalla unionin demokratiavajeen paikkaamisessa ja siten myös EU:n toiminnan legitiimiyden vahvistamisessa.

Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden toimivalta voidaan jakaa kolmeen alueeseen: (1) yksinomaan unionille kuuluva toimivalta, (2) jäsenvaltion yksinomainen toimivalta ja (3) näiden välimaastoon jäävä päällekkäisten tai rinnakkaisten toimival-

tojen alue. Lissabonin sopimuksen tarkoitus on selkeyttää tätä jäsenvaltioiden ja unionin työjakoa.

Sopimuksen mukaan “toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille.”

Toisin sanoen yhteisöllä ei ole kykyä luoda itse omaa toimivaltaansa, vaan se voi toimia vain jäsenmaiden sille siirtämän toimivallan rajoissa. Kun yhteisön instituutio käyttää toimivaltaa, tulee sen perustella toimensa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen mukaisuus.

Lissabonin sopimuksen toisen pöytäkirjan järjestelmä Lissabonin sopimuksen toinen pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta muuttaa eurooppalaista hallintoa siten, että kansallisille parlamenteille tulee aito mahdollisuus vaikuttaa ’esityksiin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi’ (tavallisesti kyseeseen tulevat komission ehdotukset) jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Ennen perussopimusuudistusta kansanedustuslaitosten asema oli nykyistä heikompi, sillä osallistuminen tapahtui lähinnä vuodesta 1989 kokoontuneen Euroopan-valiokuntien konferenssin (COSAC) varaan perustuvan tietojenvaihdon kautta.

Nykyisen valvontajärjestelmän avulla kansalliset parlamentit pystyvät pitämään huolta siitä, että niille kuuluva toimivalta myös pysyy niiden omissa käsissä: kansallinen parlamentti voi valvoa esimerkiksi sitä, että yleissivistävää ja ammatillista koulutusta tai perusterveydenhuollon palveluita koskevat päätökset tehdään yksinomaan kansallisella tasolla.

Kuinka kansalliset parlamentit voivat sitten käytännössä valvoa EU-instituutioiden toimintaa, jotta kansallinen toimivalta ei ‘valuisi Brysseliin’? Toissijaisuusperiaatteen valvonta alkaa jo esityksen valmisteluvaiheessa, jossa jäsenvaltiot ovat

usein hyvin edustettuina. Valmistelun jälkeen varsinainen ehdotus tulee perustella yksityiskohtaisesti, jotta toissijaisuusperiaatteen toteutumista voidaan arvioida.

Valmisteluvaiheen jälkeen uusi lakiehdotus annetaan virallisesti tiedoksi jäsenvaltioille ja Euroopan parlamentille. Tiedoksiannon jälkeen kansallisella parlamentilla tai kansallisen parlamentin kamarilla on mahdollisuus kahdeksan viikon aikana antaa perusteltu lausunto syistä, joiden mukaan ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Perusteltuja lausuntoja tulee olla useasta kansallisesta parlamenttista, ennen kuin niillä on vaikutusta EU-päätöksentekoon: niin sanotussa keltaisen kortin menettelyssä vaaditaan vähintään kolmasosa (neljäsosa oikeus- ja sisäasioissa) kansallisten parlamenttien kokonaisäänimäärästä, jotta ehdotus tulee uudelleen esittäjälle tarkasteltavaksi. Saatuaan kynnysarvon ylittävän määrän perusteltuja lausuntoja, esittäjä voi pitäytyä ehdotuksessaan, muuttaa sitä tai peruuttaa ehdotuksen. Esittäjän on kuitenkin aina perusteltava päätöksensä ja perustelujen tulee huomioida toissijaisuusperiaatteen toteutuminen. Tietyissä tapauksissa lainsäädäntöehdotuksen käsittely voi päättyä, jos sen todetaan olevan toissijaisuusperiaatteen vastainen.

Toisin sanoen ylemmän hallintotason tulee aina perustella ja oikeuttaa toimivaltansa käyttö ja alemman hallintotason tulee tarkasti valvoa, etteivät paikallistasolle kuuluvat päätökset siirry vaivihkaa ylemmälle tasolle.

Valvooko Suomen eduskunta tois­ sijaisuusperiaatteen toteutumista?

Voisi olettaa, että eduskunta olisi aktiivinen subsidiariteettiperiaatteen valvonnassa, mutta tosiasiallisesti kyseinen menettely on Suomessa edelleen toissijainen tapa tehdä EU-politiikkaa. Silmäys eduskunnan

Kuva www.sxc.hu

22 TÄHDISTÖ

TÄHDISTÖ

23

Lissabonin sopimus

Kolumni

Lissabonin sopimus

Kansallisille parlamenteille varattu aika (8 viikkoa) antaa perustelu lausunto

lisäsi EU:n demokraattisuutta VALMISTELUTYÖ JA KOMISSION EHDOTUS

(keskimäärin 2004–2009: 15kk 1.lukemisella, 31kk 2.lukemisella)

TAVALLINEN LAINSÄÄTÄMISJÄRJESTYS

Tavallinen lainsäätämisjärjestys alkaa

Säädöksen allekirjoitus

Lissabonin sopimuksen toisen pöytäkirjan järjestelmä antaa kansallisille parlamenteille mahdollisuuden osallistua EU-päätöksentekoon lyhyesti, mutta tärkeässä vaiheessa tavallista lainsäätämisjärjestystä.

kanslian mietintöön 1/2010 valaisee asiaa hyvin. Mietinnössä todetaan, että “eduskunnan ensisijaisena vaikuttamiskanavana säilyvät perustuslain 96 ja 97 artiklojen mukaiset osallistumista ja tietojensaantia koskevat oikeudet. Suuren valiokunnan toiminnan pääsisältö on Suomen kansallisten kantojen muotoilu yhdessä valtioneuvoston kanssa ja valtioneuvoston EU:ta koskevan toiminnan yleinen valvonta”. Eduskunta haluaa siis ensisijaisesti panostaa oman kannan muodostamiseen, ja vasta sen jälkeen valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista komission esityksissä.

EU-asioiden ratkominen mieluummin etukäteen neuvottelupöydissä kuin valituksilla tai tuomioistuimissa on periaatteessa järkeväkin linjaveto. Suomessa eduskunnalla on vahva asema maamme EU-kannan muodostamisessa, toisin kuin monella muulla kansallisella parlamentilla, mikä on vaikuttanut valittuun linjaan.

Linjausta voi myös kritisoida, sillä huolimatta eduskunnan vahvasta asemasta EU-asioiden kannanmuodostuksessa, Suomen edustajat eivät välttämättä saa läpi sovittuja kantoja Brysselissä esityksen valmisteluvaiheessa.

Toteamus, jonka mukaan perustuslain 96 ja 97 artiklojen mukaiset oikeudet ovat ensisijaisia eduskunnalle (lue: suurelle valiokunnalle), on myös harhaanjohtava. Kyse on EU-päätöksenteon eri vaiheista: valmistelusta ja valvonnasta. Toisaalta eduskunnan kanslian mietinnös-

24 TÄHDISTÖ

sä todetaan, että toisen pöytäkirjan järjestelmä lisää eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia. Mietinnössä arvioidaan myös uusien toimivaltuuksien rohkaisevan jäsenvaltioiden kansallisia parlamentteja osallistumaan EU:n tasolla tapahtuvaan keskusteluun aktiivisemmin ja kehotetaan eduskuntaa olemaan valmis reagoimaan tällaiseen kehitykseen.

esityksistä vain n. 5-6 prosenttia on kohdannut vastustusta kansallisissa parlamenteissa. Epäselvää kuitenkin on, kielivätkö tilastot siitä, että toissijaisuusperiaate toteutuu nykyisellään jo lähes moitteettomasti vai siitä, että kansalliset parlamentit eivät ole vielä huomioineet Lissabonin sopimuksen uusia mahdollisuuksia.

Vain harvat maat turvautuneet valvontajärjestelmään Huolimatta tekniseltä ja vaikeaselkoiseltakin kuulostavasta luonteestaan toissijaisuusperiaatteen valvontajärjestelmä ei ole vähäpätöinen instrumentti, sillä kansalliset parlamentit saavat sillä suoran vaikutus- ja keskustelumahdollisuuden EU-päätöksentekoon. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaikka järjestelmä on ollut käytössä jo lähes vuoden, sitä on käytetty harvoin.

Lissabonin sopimuksen voimaanastumisen jälkeen komissioon on saapunut vain kuusi toisen pöytäkirjan mukaista lausuntoa: yksi Ranskasta, yksi Saksasta, kaksi Itävallasta, yksi Puolasta ja yksi Italiasta. Jokainen perusteltu lausunto on annettu eri esityksistä, joten yhdelläkään kertaa ei ole ylletty yllä mainittuihin kynnysarvoihin (1/3, ¼ oikeus- ja sisäasiat tai ½ erityinen menettely).

Kaiken kaikkiaan komission kautta on Lissabonin sopimuksen jälkeen annettu yli sata ehdotusta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi (joulukuu 2009-lokakuu 2010). Näin ollen komission

Valmistelu ja valvonta kulkevat käsi kädessä Kansallisten parlamenttien toimintatavoissa on merkittäviä eroja EU-asioiden käsittelyssä. Monesta Keski-Euroopan parlamentista Suomen eduskunta eroaa siten, että eduskunnalla on suhteellisesti paljon enemmän sanavaltaa koko EU-lainsäädäntöprosessin aikana. Siksi toisen pöytäkirjan järjestelmä ei ole kovinkaan merkittävä uudistus eduskunnan EU-asioiden hoidon kannalta. Vaikka toissijaisuusperiaatteen toteutumista valvotaan, eduskunta haluaa yhäti selkeästi panostaa enemmän EU-asioiden valmisteluvaiheeseen ja kannan muodostamisen optimoimiseen. Suomalaisten kansanedustajien olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä, että on kaksi eri asiaa olla aktiivisesti mukana vain valmisteluissa, kuin olla aktiivisesti mukana sekä valmisteluissa että valvonnassa.

Mikko Tuovinen Kirjoittaja on Joensuun Eurooppanuorten (JoEN) puheenjohtaja

Lissabonin sopimus täyttää pian vuoden. Se on tuonut paljon muutoksia, joiden saattaminen käytännöksi on vielä kesken. Kaikilla EU-toimijoilla on meneillään oma oppiaikansa uudessa toimintaympäristössä.

Jäsenmaat, joihin Suomikin näyttää kuuluvan, ovat huolissaan komission ja parlamentin liian tiiviistä yhteistyöstä. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja kampanjoi näkyvästi sitä vastaan.

Lissabonin sopimuksen perusideana on tehostaa EU:n toimintaa, luoda yhtenäisyyttä ja vahvistaa unionin toimintaa maailmassa. Juuri siihen tarvitaan komission ja parlamentin yhteisymmärrystä. Jäsenmaat toimisivat viisaasti, kun yrittäisivät karsia turhaa sooloilua, josta hyvä esimerkki ovat kahdenväliset sopimukset vaikkapa Venäjän energian saamiseksi, yhteisen ja uskottavan ulkopolitiikan kustannuksella.

Jo yksin se, että kansalaisten oikeudet ja vaikutusmahdollisuudet vahvistuvat Lissabonin myötä, on syy juhlia sopimuksen 1-vuotispäivää, joka on 1. joulukuuta. Kansalaisten perusoikeudet ovat nyt osa sopimusta, ja unioni on liittymässä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tätä odottaessani olenkin pyrkinyt rakentamaan tiivistä yhteistyötä Euroopan neuvoston kanssa.

On luotu myös mahdollisuus kansalaisaloitteelle. Miljoona EU:n kansalaista saa oikeuden tehdä aloitteen EU:lle. Kansalaiset ovat jo aktivoituneet keräämään useisiin aloitteisiin allekirjoittajia, vaikka kansalaisaloitteen toteutustavasta vielä neuvotellaan parlamentin ja neuvoston kesken.

Kannatusta on ollut esimerkiksi kansalaisaloitteelle levottomia pääomia taltuttavan transaktioveron toteuttamiseksi. Kansalaisaloitteen aikaansaaminen on alusta asti ollut minulle hyvin tärkeä asia. Nyt on varmistettava, että aloitteet eivät törmää byrokratiaan tai huku komissioon, jolle ne osoitetaan.

Määräenemmistöpäätökset Euroopan unionin neuvostossa lisääntyvät. Itsepäinen jäsenmaa ei enää voi kansallisen edun nimissä yhtä tehokkaasti jarruttaa yhteisen edun

Kuva: Mari Mäkiö

toteuttamista. Tämä pistää vauhtia lainsäädäntöön, mikä näkyy hyvin rikosoikeuden puolella, jossa saadaan vihdoinkin aikaan rikoksesta epäillyille tai syytetyille yhtenäiset minimioikeudet. Oikeusvaltiollisuudessa kun on EU:n jäsenmaissakin puutteita.

Euroopan parlamentin tärkeimpiä uusia toimivaltuuksia on kansainvälisten sopimusten hyväksyminen tai hylkääminen. Tämän turvin kansalaisten pankkitietoja Yhdysvaltoihin luovuttavasta SWIFT-sopimuksesta tuli paljon paremmin yksityisyyden suojaa kunnioittava. Oma tavoitteeni on luoda parlamenttiin toimintatapa, jolla kansainvälisiä sopimuksia hyväksyttäessä arvioidaan tarkoin niiden vaikutukset ihmisoikeuksiin.

Pilottihankkeena on parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa käsiteltävä EU:n ja Turkmenistanin välinen kumppanuus- ja yhteistyösopimus.

Onnistuimme saamaan jo pienen erävoiton, kun ihmisoikeusalivaliokunnassa otti selvitettäväkseen,

parantaako uusi, syvempi sopimus ihmisoikeuksia ja demokratiaa Turkmenistanissa, yhdessä maailman pahimmista diktatuureista.

Sopimuksen ansiosta EU:sta tulee vahvempi ulkopoliittinen toimija. Ulkopolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton johtaa uuden ulkosuhdepalvelun luomista. Parlamentti vaikutti voimallisesti sen muotoutumiseen, muun muassa siihen, että ulkosuhdepalvelu on toiminnastaan vastuussa myös parlamentille, ei vain neuvostolle. Olemme voineet vaikuttaa siihen, että EU:n ulkopolitiikka olisi johdonmukaisesti köyhyyden vähentämisen, ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta, ei niitä vastaan.

Työtä riittää kuitenkin edelleen, jotta lupaukset toteutuvat käytännössä.

Heidi Hautala Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen (Vihreät/Euroopan vapaa allianssi) ja ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja

TÄHDISTÖ

25

Islanti

Uusi pohjoismaa matkalla Euroopan unioniin EU:n laajentuminen on suuntautunut viime vuosina vahvasti itään ja osittain eteläänkin. Nyt unionin portteja kolkuttelee pitkästä aikaa hakijamaa pohjoisesta. Maailmanlaajuisen finanssikriisin pahoin kolhima Islanti jätti jäsenyyshakemuksensa Eurooppa-neuvostolle heinäkuussa 2009.

Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2010 arvion Islannin jäsenyyskelpoisuudesta. Maan taloussotkuja seuranneet saattavat ehkä yllättyä, sillä arvion mukaan Islanti täyttää varsin hyvin markkinatalouden vaatimukset. ”Tiettyä hienosäätöä on syytä tehdä, mutta se on normaalia. EU:ssa Islannin pankkisektorin ongelmat nähdään tilapäisinä. Ja vastaavia ongelmiahan on jäsenmaissakin,” komission Islannin edustuston päällikkö Timo Summa toteaa. ”On hyvä muistaa, että 1990luvun alkupuolella Suomi neuvotteli oman EU-jäsenyytensä pankkikriisin jälkiselvittelyjen ollessa pahasti päällä”, Summa jatkaa. Komission myönteisen lausunnon perusteella Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 2010 avata jäsenyysneuvottelut Islannin kanssa.

Islannin neuvotteluista povataan huomattavasti sujuvampia kuin edellisten laajentumiskierrosten maiden kanssa. On epätodennäköistä, että neuvotteluissa kompastuttaisiin teknisiin seikkoihin, sillä valmistelutyö on hoidettu huolella sekä EU:n että Islannin puolella. Huolimatta viimeaikaisista talousvaikeuksista Islannin neuvotteluasemaa helpottavat myös maan syvälle juurtuneet demokraattiset perinteet sekä pitkä kokemus toimivasta markkinataloudesta verrattuna vuosina 2004 ja 2007 unioniin liittyneihin ItäEuroopan maihin. Lisäksi Islanti kuuluu Euroopan talousalueeseen ETA:an sekä Schengen-alueeseen ja on näiden myötä implementoinut jo nyt merkittävän osan EU:n sisämarkkinalainsäädännöstä. Timon Summan mukaan jopa kaksi kolmasosa neuvottelukysymyksistä voidaan hoitaa varsin ripeällä tahdilla ETAjäsenyyden ansiosta.

26 TÄHDISTÖ

Kuva Eduardo Mendolia

Harppuunat naulaan ja kalavedet kaikille avoimiksi Hyvistä lähtökohdista huolimatta joitain mutkia matkassa on odotettavissa Islanninkin tiellä EU:n jäseneksi. Haasteet keskittyvät lähinnä kalastukseen, maatalouteen ja valaiden pyyntiin. Erityisesti kalastuspolitiikan alalla jäsenyysneuvotteluja tultaneen käymään pitkään ja hartaasti. EU:n yhteiseen kalastuspolitiikkaan sopeutuminen tarkoittaa Islannille käytännössä luopumista omien kalavesiensä hallintaoikeudesta. Tämä tulee olemaan islantilaisille kova paikka, onhan kalastus heille paitsi taloudellisesti myös kulttuurisesti varsin merkittävä elinkeino.

Tällä hetkellä Islannin lainsäädäntö suojelee kotimaista omistusta vahvasti, sillä ulkomaisia investointeja kalastus- ja kalanjalostusalalle on rajoitettu. Rajoitteista on EU-jäsenyyden myötä luovuttava, minkä lisäksi yhteinen kalastuspolitiikka siirtää kalastuskiintiöiden sääntelyn unionitasolle. Jäsenyysneuvotteluita saattaa kuitenkin helpottaa se, että unionin yhteistä kalastuspolitiikkaa ollaan parhaillaan uudistamassa ja Islannille tärkeitä asioita voidaan ottaa huomioon uudistustyötä tehtäessä.

Yksi kalastuspolitiikkaan liittyvä erityiskysymys on valaanpyynti. EU-lainsäädäntö kieltää valaanpyynnin yksiselitteisesti, ja viimeksi heinäkuun alussa Euroopan parlamentti linjasi, että valaanpyynnistä luopuminen on edellytys Islannin EU-jäsenyydelle, vaikka parlamentti muutoin kannattaakin maan ottamista unionin jäseneksi. Näin ollen vaikuttaa jokseenkin mahdottomalta, että Islannille voitaisiin poikkeuslupaa valaanpyyntiin myöntää. Valaanpyynti on taloudellisilta ja työllisyys-

vaikutuksiltaan Islannissa melko marginaalista, mutta sen symbolinen arvo on niin suuri, että jäsenyysneuvotteluissa saatetaan päätyä jonkinlaisiin kompromisseihin, esimerkiksi valaanpyyntiä koskevista siirtymäajoista sopimiseen.

Icesave-kiista jäsenyyden esteenä?

Kalastuspolitiikasta saattaa siis tulla yksi Islannin jäsenyysneuvotteluiden kompastuskivistä. Lisäksi Islannilla on työsarkaa vakuuttaa unionin neuvottelijat markkinatalousjärjestelmänsä toimivuudesta pankkijärjestelmän romahduksen ja sitä seuranneiden talousvaikeuksien jäljiltä. Islannin olisi viimein myös kyettävä sopimaan Ison-Britannian ja Alankomaiden kanssa niin sanotun Icesave-kiistan ratkaisemisesta.

Kiista alkoi, kun islantilaisen Landsbankin brittiläinen tytäryhtiö Icesave kaatui pankkikriisissä, minkä seurauksena Ison-Britannian ja Alankomaiden hallitukset päättivät pikaisesti korvata omien kansalaistensa Icesave-talletukset ja periä rahat myöhemmin Islannin valtiolta.

Korvauspäätöstä ei tervehditty ilolla Islannissa, sillä maa katsoi talletussuojan kattavan vain Islannin sisällä toimivien pankkien talletukset.

Jännittyneitä suhteita ei lieventänyt Ison-Britannian päätös jäädyttää Landsbankin varat sekä Islannin keskuspankin ja hallituksen kyseiseen pankkiin liittyvää omaisuutta terrorismin vastaista lainsäädäntöä hyödyntäen. Suuremman saarivaltion ratkaisu aiheutti voimakasta närkästystä Islannissa, ja maan asettamista samalle listalle etsintäkuulutettujen terroristien kanssa pidettiin täysin absurdina. Maaliskuussa vihaiset islantilaiset torjuivat kansanäänestyksessä selkein luvuin sopimuksen,

uskoisin tämän kysymyksen olevan pois päiväjärjestyksestä ennen kuin jäsenyysneuvottelujen loppusuora alkaa.”

joka olisi määrittänyt korvausten maksamista Isolle-Britannialle ja Alankomaille.

Koska takaisinmaksun yksityiskohdista ei ole vieläkään saatu sovittua, mediassa on vuoden mittaan esitetty jonkin verran arvailuja siitä, aikovatko Iso-Britannia ja Alankomaat estää veto-oikeudellaan Islannin EU-jäsenyyden, vaikkei Icesavesovun löytyminen virallisesti olekaan jäsenyyden edellytys. Timo Summa suhtautuu kuitenkin toiveikkaasti jäsenyysneuvottelujen jatkumiseen: ”Iso-Britannia ja Alankomaat tukevat kaikkien muiden EU-jäsenmaiden tapaan Islannin jäsenyyttä. Osapuolet ovat aktiivisesti hakeneet ratkaisua Icesave-ongelmaan ja Islanti ymmärtää hyvin oman vastuunsa eli

EU-jäsenyys vastatuulessa islantilaisten keskuudessa Vaikka jäsenyysneuvottelut onnistuttaisiin kaikesta huolimatta käymään suhteellisen nopeassa aikataulussa, on Islannin EU-jäsenyyteen tämän jälkeenkin vielä matkaa. Neuvotteluiden pohjalta laadittava liittymissopimus pitää ensin ratifioida kaikissa jäsenmaissa, mihin nykyisen laajuisessa unionissa menee helposti kokonainen vuosi. Tämän lisäksi tarvitaan vielä Euroopan parlamentin ja ennen muuta Islannin kansan suostumus jäsenyydelle. Viimeaikaiset mielipidekyselyt ovat osoittaneet islantilaisten muuttuneen skeptisiksi jäsenyyttä kohtaan, joten liittymisestä aikanaan järjestettävä kansanäänestyskään ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu.

Aiemmin islantilaiset ovat olleet varsin EU-myönteisiä. Ennen talouskriisiä lähes kaksi kolmasosaa kansalaisista tuki neuvotteluja EU-jäsenyydestä ja itse jäsenyyttä. Kriisin myötä mielipidemittaukset kuitenkin kääntyivät negatiivisiksi. Kysyttäessä Timo Summalta syytä kannatuksen jyrkkään laskuun hän arvioi islantilaisten odottaneen EU:lta niin moraalista kuin ehkä myös taloudellista tukea kriisissä. Kun tukea ei tullutkaan, EU-skeptiset piirit käyt-

tivät tilannetta hyväkseen omassa kampanjoinnissaan. ”EU:n ja euroalueen viimeaikaisia ongelmia on uutisoitu Islannissa näkyvästi, mikä on myös saattanut heikentää EU:n vetovoimaa”, Summa pohtii. Toisaalta EU:sta ei ole haettu syyllistä talousvaikeuksiin. ”Islantilaiset ovat kovinkin ryhdikkäästi katsoneet peiliin ja toteuttaneet muun muassa finanssivalvonnassaan mittavia parannustoimia,” Summa toteaa.

Saarivaltion jäsenyydestä etuja koko unionille Huolimatta nykyisistä heikoista kannatusluvuista Islanti itse hyötyisi EU-jäsenyydestä varsinkin sen myötä avautuvan EMU-jäsenyysmahdollisuuden ja sen tuoman taloudellisen vakauden ansiosta. EU:n ulkoinen uskottavuus vahvistuisi laajentumisen myötä, minkä lisäksi Islanti voisi toimia EU:n siltana strategista merkitystään jatkuvasti kasvattavalle arktiselle alueelle. Lisäksi Islanti toisi tullessaan unioniin arvokasta asiantuntemusta liittyen esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden ja ennen kaikkea geotermisen energian käyttöön. Kaiken kaikkiaan Islannin EU-jäsenyys olisi molempia osapuolia hyödyttävä ratkaisu.

Kaisa Immonen, Satu Tuomikorpi

TÄHDISTÖ

27

Insider’s perspective

Harkkaripalsta

Icelanders debate the pros and cons of the

EU membership Only eight months after the banking collapse of October 2008, Icelanders were faced with the question of whether they were willing to face their future as the 28th member of the European Union.

The parliamentary decision to apply sparked an immediate debate on the issue as associations of labour, industry and commercial interests flocked to pick sides on the issue, as well as pro- and anti movements were formed.

As the negotiations get underway, it is becoming very clear what the focus points will be in the coming debate over the next two or so years.

Losing sovereignty versus gaining stable currency?

The currency situation is most likely set to be the biggest argument for EU membership. The pro-EU case is that the very small, and thus volatile, economy of Iceland will always be prone to instability. Frequent fluctuations in inflation rates on top of the quivering foreign exchange rates decrease the standard of life in Iceland. The indexation of home loans to the inflation rate makes the situation especially difficult for home owners. Most polls show a clear majority for dumping the krona for another currency, despite arguments

that the decrease in value is returning more revenue for exported goods.

Other case made by pro-EU movements is the simple fact that Iceland is already a member of EFTA (1970), EEA (1994), and the Schengen Agreement (2001). A full EU membership would merely be a logical next step.

The EEA is also said to have generated a situation referred to as a “faxdemocracy” where Icelanders simply wait for their newest regulations faxed from Brussels. This democratic deficit is unacceptable among some and will only be fixed by EU membership.

EU critics argue that the necessary transfer of sovereignty will not be worth it since Iceland’s influence on policy making in the EU will ne nominal at best. The pro-EU sentiment on the issue is that not only will Iceland keep its sovereign rights as a state, but it will regain its sovereignty lost by gaining a seat at the table where laws and decisions are made which already affect Iceland through the EEA. The fisherman’s dilemma The most debated issues will however be agriculture and fishing. Together they not only make up a large portion of Iceland’s economy, but they are very important in the hearts and

minds of Icelanders. Fishermen for instance pay a lower income tax, they are respected among the population and their views and opinions are listened to.

Icelanders will never ratify, in a national referendum, any treaty transferring control of fishing rights currently held by Iceland inside their exclusive economic zone today.

The agricultural question is not quite so clear however. Many Icelanders realise that the present system, built on massive government subsidies, will have to go through radical changes in the next few years, however the EU question is answered. In this field, as well as others, the proEU movement looks to Finland where farmers and farming in general went through radical changes, similar to the ones Icelandic farmers now face.

The debate in Iceland is certainly heating up as the process continues.

There are still at least a few years left until Icelanders will be asked for their final opinion in a referendum, and until then, the debate will most certainly go on.

Heimir Hannesson The author studies Political Science at the University of Iceland

Tarkkailijana

tähtilippujen takana Euroopan komission harjoitteluohjelma on mainio mahdollisuus tutustua Brysselin EU-kuvioihin. Oma harjoittelujaksoni talous- ja rahaasioista vastaavan komissaarin Olli Rehnin kabinetissa 1. 3. – 31. 7. 2010 oli ikimuistoinen kokemus. Sain hoitaakseni monipuolisia tehtäviä: luonnostelin komissaarin puheita, artikkeleja ja kirjeitä, osallistuin kokouksiin ja seminaareihin raportoiden niistä, laadin taustaselvityksiä, käänsin tekstejä ja järjestin tapaamisia. Työhuoneeni sijaitsi komission Berlaymont-rakennuksen 10. kerroksessa, josta avautui huikeat näkymät Brysselin ylle.

Myös näkymät politiikan kulisseihin olivat vertaansa vailla. Puheenjohtaja José Manuel Barroson toinen komissio oli helmikuussa aloittanut viisivuotiskautensa, joten myös komissaarit olivat uusien haasteiden edessä. Erityisesti Olli Rehnin salkku sai ylimääräistä painolastia – ja painoarvoa – Eurooppaa ravistelleen talouskriisin myötä. Kriisi itsessään ei antanut aihetta juhlaan, mutta koin päässeeni aitiopaikalle tilanteessa, jossa Kreikan kriisiin etsittiin ratkaisua. Samalla komissio valmisteli uusia työkaluja EU:n talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi.

Komissiossa oli oiva tilaisuus seurata myös EU:n toimielinten välistä ja sisäistä dynamiikkaa. Vuoden 2009 lopulla voimaan tullut Lissabonin sopimus tuntuu kiihdyttäneen reviirikiistoja Brysselin instituutioiden ja jäsenmaiden välillä. Parhaillaan käytävä poliittinen vääntö eurooppalaisen talouspolitiikan tulevaisuudesta on malliesimerkki EU-tason

päätöksenteon jännitteistä.

EU:n toimielimet eivät ole jäsenmaiden politiikoista riippumattomia. Unionin ”yhteistä etua” ajavien komissaarien ja kansalaisia edustavien europarlamentaarikkojen linjaukset saattavat heijastella oman jäsenmaan kantoja. Jakolinjoja on monia muitakin: esimerkiksi puoluetaustat, integraatiomyönteisyys tai –kielteisyys ja kielikysymykset tuovat sivumakuja EU-politiikkaan.

Myös persoonat ja henkilökohtaiset suhteet ovat usein ratkaisevia.

Haasteet eivät lopu tähän. Unionin johtopaikoille on tungosta, eikä Lissabonin sopimus ole selkiyttänyt tilannetta – päinvastoin. Komissiossa ei vaikuteta järin innostuneilta Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan Herman Van Rompuy’n aktiivisuudesta, josta esimerkkinä on talousremonttia varten asetettu työryhmä. Komission puheenjohtaja Barroso kokee asemansa uhattuna ja onkin systemaattisesti pyrkinyt näkyvään rooliin myös talouskriisin ratkaisussa. Komissio pitää parlamenttia läheisimpänä liittolaisenaan hallitustenvälisyyttä vastaan.

Tällä hetkellä Van Rompuy nauttii suurten jäsenmaiden tukea, mikä lujittaa neuvoston asemaa. Viime kädessä hänkin joutuu marionetin lailla liikkumaan isojen jäsenmaiden antaman poliittisen tilan rajoissa. Tämä nähtiin 18. lokakuuta Deauville’ssa, jossa Ranska ja Saksa liittoutuivat viitoittamaan koko EU:ta koskevien talousuudistusten suuntaa. Sarkozyn ja Merkelin yhteinen kanta sisältää myös ehdotuksen perussopimusten muuttamisesta.

KuvaLeena Anto

Tälle tuskien tielle institutionaalisen kriisinsä haavoja nuolevan EU:n ei ole järkevää lähteä. Historian valossa on kuitenkin ilmeistä, että RanskaSaksa -veturia tarvitaan, jotta integraatiojuna puksuttaisi eteenpäin.

Suomessa hoetaan usein, että pienen maan etu on vahva komissio.

On kuitenkin syytä huomata väittämän poliittinen lataus ja pohtia, onko varaukseton tuki Suomen vaikutusvallan kannalta aina paras ratkaisu. Eikö mallioppilaan rooliin voisi kuulua myös perustellun kritiikin esittäminen? Pienen maan etu on opetella lukemaan sujuvasti Brysselin poliittista peliä, solmia lisää luottamuksellisia henkilösuhteita ja osallistua aktiivisesti keskusteluun EU-pöydissä. Vaikeneminen ei ole kultaa Brysselissä – tämän tietävät myös suuret jäsenmaat.

Leena Anto Kirjoittaja on MEP-avustaja

Komission harjoittelu pähkinänkuoressa Komission harjoitteluohjelmat alkavat maalis- ja lokakuussa ja ne kestävät pääsääntöisesti viisi kuukautta.

Hakijalta vaaditaan suunnitelmallisuutta, sillä hakuaika umpeutuu jo puolta vuotta ennen harjoittelun alkua.

Komission harjoitteluun on vuosittain 7 000 –9 000 hakijaa. Heistä 2 500 – 3 000 saa nimensä sisäiseen

tietokantaan (Blue Book), josta komission yksiköt

28 TÄHDISTÖ

Kuva Eduardo Mendolia

saavat valita oman harjoittelijansa.

Harjoittelupaikan saaneesta 600 henkilöstä suurin osa työskentelee komission pääosastoilla.

Komissaarien kabineteissa työskentelee yleensä yksi harjoittelija kussakin.

Suomalaisia harjoittelijoita on komissiossa kymmenkunta puolivuosittain.

Koonnut Leena Anto

TÄHDISTÖ

29

Zeitgeistia Somalian rannikolla Euroopan unioni, ATALANTA-operaatio ja humanitarismin tulevaisuus Humanitarismi on nykypäivän maailmanpolitiikan ajan henki, Zeitgeist.

On vaikea löytää kansainvälisen politiikan toimintaa, jota ei olisi määritelty ja oikeutettu humanitaarisena, eettisenä toimintana. Humanitarismista on tullut keskeisin viitekehys, jonka avulla maailmanpolitiikan moninaiset toimijat arvioivat toistensa toimien hyväksyttävyyttä ja määrittelevät roolejansa nykypäivän

30 TÄHDISTÖ

Óscar Lindell/Puolustusvoimat

maailmanpolitiikan pyörteissä. Tämä pätee erityisesti nykyisten länsimaisten suurvaltojen toiminnassa, jossa humanitaariset toimijat vahvistavat niin sotilaallis-poliittisen voiman vaikuttavuutta kuin sen käytön hyväksyttävyyttä. Selkeimmin tämän on ilmaissut USA:n entinen kenraali ja ulkoministeri Colin Powell, jonka mukaan humanitaariset ei-valtiolliset organisaatiot ovat Yhdysvaltojen

ulkopolitiikan ja armeijan ”voiman moninkertaistajina”; ne ovat ”tärkeä osa Yhdysvaltojen taistelujoukkoa” nykypäivänä.

millään perustein. Esimerkiksi, Punainen Risti on yksi niitä harvoja organisaatioita, jotka avustavat talibaneja Afganistanin kriisissä nykypäivänä.

Puolueettomuus klassisen humanitarismin kulmakivenä Maailmanpolitiikan humanitarisoituminen on ilmiö, jonka osatekijänä on muutos sen suhteen, miten ajatus humanitarimista ymmärretään nykypäivänä. Klassinen humanitarismi yhdistetään pitkälti traditioon, joka alkoi Punaisen Ristin organisaation synnystä 1860-luvulla. Keskeistä tässä klassisessa humanitarismissa on joukko periaatteita, joiden mukaan humanitaarinen toiminta on neutraalia, puolueetonta ja riippumatonta. Näihin periaatteisiin liittyy kiinteästi yleinen velvollisuus ja pyrkimys lievittää jokaisen kärsivän ihmisen oloa kriisitilanteissa tarpeen mukaan; klassinen humanitarismi ei siis syrji avun toimittamisessa ketään

Uuden humanitarismin tavoitteena yhteiskunnallinen rakennemuutos Muun muassa Ruandan ja entisen Jugoslavian 1990-luvulla tapahtuneiden kriisien seurauksena humanitarismi koki kuitenkin radikaalin muutoksen. Kriisien jälkeen syntynyt niin kutsuttu ”uusi humanitarismi” hylkäsi Punaisen Ristin edustaman klassisen lähestymistavan epämoraalisena.

Tämän uuden lähestymistavan mukaan ei voi olla oikein, että humanitaarinen toiminta myötävaikuttaa esimerkiksi kansamurhan jatkumiseen, jos ja kun se tarjoaa apua jopa nälässä oleville kansanmurhaajille, kuten tapahtui Ruandan kansanmurhan yhteydessä 1994. Niinpä uuden humanitarismin mukaan humanitaaristen toimijoiden piti pystyä tekemään erotteluja hyvän ja huonon avustustoiminnan välillä.

Käytännössä tämä tarkoitti avustustoiminnan ehdollistumista: humanitaaristen toimijoiden piti pystyä ottamaan tarkemmin kantaa esimerkiksi sen suhteen, kenelle, missä ja milloin apua tarjotaan. Näiden vaikeiden päätösten tekemisen keskeisenä kriteerinä nähtiin olevan ihmisoikeudet. Uusi humanitaarinen toiminta auttaisi ainoastaan ihmisoikeuksia kunnioittavia ja tukevia ihmisryhmiä, ei siis kansanmurhaajia tai etnisiä puhdistajia, jotka nähtiin menettäneen oikeutensa apuun toimiensa takia.

TÄHDISTÖ

31

Kuva: Puolustusvoimat

Uusi humanitarismi ei myöskään halunnut rajautua pelkästään välittömään avustustoimintaan. Sen sijaan, humanitaarisen toiminnan pitäisi pyrkiä laajempiin, yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin, jotta kriisien perimmäiset syyt voitaisiin poistaa.

Pelkillä lääkkeillä tai teltoilla ei ole mitään virkaa, jos kriisit ja väkivalta jatkuvat jatkumistaan vallitsevan yhteiskunnallisen rappion vuoksi.

Kriisien väkivaltaisesta luonteesta johtuen uusi humanitaarinen toiminta tarvitsi myös sotilaallisen komponentin, joka olisi kykenevä tuottamaan rauhantilaa, jossa siviilikriisinhallinnan toimijat pystyisivät toteuttamaan yhteiskuntien kehitystä ja avustustyöntekijät jakamaan apua. Uusi humanitarismi siis myös politisoitui ja militarisoitui, ja hylkäsi klassiset neutraalisuuden ja puolueettomuuden periaatteet.

Nämä kaikki uuden humanitarismin elementit yhdistyvät niin EU:n kuin myös Suomen tasolla niin kutsutun kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan konseptissa. Sen tavoitteena on kriisien kokonaisvaltaisen hallinta ja ratkaiseminen edellä mainituin välinein kaikkien kriisialueella toimivien toimijoiden kesken. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan keskeinen ajatus on se, että kriisitilanteen purkamiseksi tarvitaan yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin, ja erityisesti sotilaallisen- ja siviilikriisihallinnan, kehitysavun ja humanitaarisen toiminnan tahoilta niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Somalia: humanitarismia ja turvallisuuspolitiikkaa Somalian vesistöillä käynnissä oleva EU:n ensimmäinen merellinen kriisinhallintaoperaatio EUNAVFOR ATALANTA on syntynyt tästä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan viitekehyksestä. Marraskuussa 2008 perustetun operaation toimivalta perustuu useisiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin. Myös

32 TÄHDISTÖ

Suomi osallistuu ATALANTA-operaatioon miinalaiva Pohjanmaalla ja alustarkastusosastolla.

Operaatiolle on asetettu kaksi tehtävää. Niistä ensimmäinen on nimenomaan humanitaarinen ja oikeuttava; operaation ”tehtävänä on Maailman elintarvikeohjelman WFP:n alusten suojelu niiden toimittaessa elintarvikeapua Somaliaan.”

Suomen osallistuminen operaatioon on oikeutettu juuri tällä argumentilla. Toinen tehtävä on taas turvallisuuspoliittinen; operaation tehtävä on myös ”Somalian rannikkovesillä ja läheisillä merialueilla liikkuvien alusten suojelu ja merirosvouden ja aseellisten ryöstöjen ennalta ehkäiseminen ja torjunta.” Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että useat suurvallat (kuten USA, Kiina, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Espanja, Kiina, Japani ja Intia) ja myös pienemmät valtiot (kuten Suomi, Belgia, Ruotsi ja Norja) haluavat turvata kansainväliselle taloudelle kriittisen laivaliikenteen, esimerkiksi öljykuljetuksien, kitkattoman sujumisen Somalian vesistöjen läheisyydessä.

On vaikea kuvitella, että näin mittava määrä valtioita ympäri maailmaa olisi yllättäen halukkaita lähettämään merkittävää sotavoimaa itäisen Afrikan vesille pelkästään humanitaarisista syistä, Somalian kriisin ratkaisemiseksi, ottaen huomion kriisin pitkän ja vaikean historian. Niinpä lienee kohtuullisempaa olettaa, että operaation turvallisuuspoliittinen tehtävä on painoarvoltaan merkittävämpi, kun taas humanitaarisen tehtävän tarkoitus on luoda operaatiolle oikeutus niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Humanitarismin tulevaisuus?

Jos tämä yllä esitetty valtavirran tarjoaman humanitaarisen oikeutuksen kyseenalaistava tulkinta Suomen, Euroopan unionin ja yleisemmin lukuisten suurvaltojen halusta projisoida valtaa Somaliaan on oikea, on

mahdollista pohtia kriittisesti niin nykyisen uuden humanitarismin kuin yleiseurooppalaisen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan eettistä ulottuvuutta – siis niiden humanitaarisuutta.

Jos operaation turvallisuusaspekti on toimintaa vahvasti määrittävä tekijä, ja jos operaation sotilaallinen komponentti on ylikorostunut suhteessa kriisinhallinnan siviili- ja/ tai humanitaarisiin osiin nähden, on ajankohtaista miettiä, ollaanko tässä siirtymässä kokonaan uuteen ”uuden humanitarismin” aikaan? Onko tämän uusimman ”uuden humanitarismin” tavoite enemmänkin Somalian kriisin patoaminen, käytännössä siis Somalian sekasortoisen alueen eristäminen ja sieltä nousevan merirosvouden uhkan estäminen, sen sijaan että se olisi klassinen humanitaarinen pyrkimys lievittää somalialaisten kanssaihmisen kärsimystä, tai vaikkapa pyrkimys auttaa Somalian yhteiskuntarakenteiden muutoksessa?

Tässä mielessä operaatio saattaisi olla esimerkki tutkija Roberto Bellonin esittämästä ”kontrollistrategiasta”, jossa humanitaariseksi luonnehdittu toiminta tarkoittaa ”poliittisten kriisien hetkittäistä hillitsemistä, niiden leviämisen rajoittamista, ja erityisesti niiden länsimaihin kohdistuvan vaikutuksen vähentämistä.” Ja jos näin sattuisi olemaan, on mielekästä kysyä edelleen, mitä tekemistä tämänkaltaisella patoamisen strategialla ja kovalla turvallisuuspolitiikalla on humanitaarisen toiminnan kanssa? Missä määrin EU:n ATALANTA-operaatio on humanitaarista toimintaa, tai edes kokonaisvaltaista kriisinhallintaa?

On myös hyvä pohtia sitä, mitä seurauksia humanitarismin ajatuksen liittämisellä osaksi kovaa turvallisuuspolitiikkaa on itse klassiselle humanitaariselle toiminnalle, ja sen tärkeälle kontribuutiolle erinäisissä maailman kriiseissä. Jos humanitaariset toimijat nähdään yhä useammin kiinteänä osana sotilaallisia operaatioita, vaarana on se, että jopa yksittäisiä avustustyöntekijöitä aletaan pitää oikeutettuina sodan kohteina.

Juha Käpylä, Valtteri Vuorisalo Kirjoittajat valmistelevat väitöskirjojaan Tampereen yliopiston Politiikan tutkimuksen laitoksella, Suomen Akatemian humanitarismia tutkivassa projektissa: ”Ethics, Politics, and Emergencies”.

Äitiysloma:

oikeus vai pakote?

Tänä vuonna EU:ssa on eri tasoilla käsitelty muutosehdotusta raskaussuojadirektiiviin. Ehdotuksen käsittely on kuitenkin viivästynyt useaan otteeseen asian herkkyyden takia.

Euroopan parlamentin piti ottaa kantaa asiaan jo keväällä, mutta käsittely siirtyi jatkuvasti eteenpäin, kunnes sitten lokakuussa parlamentti äänesti muutosehdotuksen puolesta. Äänestystulos kertoo kysymyksen kiistanalaisuudesta: kannat parlamentissa hajosivat pahoin ja lopulta lähes 100 meppiä jätti äänestämättä. Äitiysloma pitenee Alkuperäisen komission ehdotuksen mukaan oikeus äitiyslomaan olisi vähintään 18 sataprosenttisesti korvattavaa viikkoa. Tällä hetkellä EU:ssa äitiysvapaan pituus vaihtelee 14–28 viikon välillä, Suomessa se on 105 arkipäivää. Euroopan parlamentissa toimiva naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta (FEMM) ehdotti kuitenkin minimikestoksi vähintään 20 täysinäisesti korvattavaa viikkoa. Lisäksi ehdotettiin, että äitiysloma olisi pakollinen kuuden ensimmäisen viikon ajan – kaksi viikkoa ennen syntymää ja neljä lapsen syntymän jälkeen. Valiokunnan mielestä myös lapsen isällä olisi oikeus vapaaehtoiseen kahden viikon palkalliseen isyysvapaaseen.

Direktiiviehdotus on herättänyt paljon keskustelua, ja varsinkin Pohjoismaissa sen on katsottu loukkaavan tasa-arvoa. Ehdotus asettaa vanhemmat eriarvoiseen asemaan, sillä isän oikeus isyyslomaan nähdään toissijaisena kysymyksenä. Tämä myös johtaisi siihen, ettei isällä ole oikeutta olla isyyslomalla kuuden ensimmäisen viikon aikana lapsen syntymästä. Toisaalta, vaikka äitiyslomalla pysytään yleensä niin kauan kuin mahdollista, uusi direktiivi poistaisi oikeuden valita ja loisi äitiyslomapakotteen. Näin ollen naisilta kiellettäisiin äitiysloman aikana oikeus tehdä töitä, joita voisi esimerkiksi tehdä kotoa.

Kaksi askelta eteen ja yksi taakse?

Monissa EU-maissa äitiysloma-asiat

ovat huonolla tolalla. Äitejä patistetaan töihin niin nopeasti kuin mahdollista lapsen syntymän jälkeen, vaikka oikeus olla äitiysvapaalla olisi pidempi. Esimerkiksi Belgiassa 15 viikon äitiysloma taataan niille, jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla. Lääkärit ja muut ”kansan palvelijat” saavat olla äitiyslomalla kolme viikkoa, ja kansanedustajat joutuvat heti takaisin töihin. Äitiysvapaan ohella FEMM-valiokunnan ehdottama isyysloma on vielä vieras monissa EU-maissa ja esimerkiksi Alankomaissa se on pituudeltaan vain kaksi päivää.

Vaikka direktiivin tarkoituksena on luoda yhteisemmät ja paremmat puitteet jäsenmaiden välillä, Pohjoismaisesta perspektiivistä nähtynä direktiiviehdotus on askel taaksepäin. Suomessa pyrkimyksenä on ollut luoda isille paremmat mahdollisuudet jäädä kotiin lapsen kanssa ja kannustaa vanhempia tasa-arvoiseen lapsenkasvatukseen. Näin ollen myös äideille avautuisi mahdollisuus päästä takasin työelämään ilman, että heidät pakotettaisiin jäämään kotiin.

Ruotsalainen EU-parlamentaarikko Eva-Britt Svensson onkin sanonut direktiiviehdotuksen viestittävän, että vanhemmuus on naisen vastuulla.

Raha ratkaisee Suomessa on käyty keskustelua myös oman vanhempainvapaajärjestelmämme kokonaisuudistuksesta.

Tasa-arvoministeri Stefan Wallin on ehdottanut 6+6+6 -mallia, joka pohjautuu ns. Islannin malliin.

Mallissa molemmat vanhemmat saisivat kuuden kuukauden vanhempainvapaajakson ja yhden kuuden kuukauden jakson, jonka vanhemmat voisivat jakaa keskenään sopien.

Tämän lisäksi olisi tärkeää uudistaa järjestelmää siten, että kaikki työnantajat osallistuisivat vanhempainvapaista aiheutuvien kustannusten kattamiseen. Euroopan liberaalidemokraattien puoluekokouksen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa puhuneen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen mukaan edus-

kunnassa on kustannusten jakamisesta puhuttu ensimmäistä kertaa jo vuonna 1987, mutta uudistuksia ei ole saatu aikaan. Jäätteenmäen mukaan työnantajilla Suomessa ei ole varaa maksaa täyttä äitiyslomakorvausta 20 viikon ajalta, ellei kustannuksia jaeta. Tällä hetkellä Suomessa äitiysrahaa maksetaan 80 prosentin verran palkasta. Tosin opiskelijat, pätkätyöläiset, määräaikaiset ja työttömät ovat todellisuudessa erittäin eriarvoisessa asemassa suhteessa vakinaisessa työsuhteessa oleviin naisiin.

Direktiiviehdotus on hyvin tärkeä EU:n sisämarkkinoiden yhtenäistämiselle, sillä sen myötä kaikilla olisi samat pelisäännöt äitiysvapaaasioissa. Europarlamentaarikko Carl Haglundin mukaan kyse on niin rahasta, asenteista, ideologiasta kuin pragmatismista. Haglund totesi useiden yritysten palkkaavan mieluummin nuoria miehiä kuin naisia – naiset yksinkertaisesti maksavat enemmän yrityksille. Tämän vuoksi vastuun jakaminen työnantajien välillä on keskeinen kysymys.

Nähtäväksi jää, miten jäsenmaat suhtautuvat parlamentin päätökseen.

Todennäköisesti päätös aiheuttanee suuren vastustuksen EU-maissa, koska ehdotettu 20 viikon täysipalkallinen äitiysloma aiheuttaa mittavat kustannukset. Lisäksi huolestuttavaa on, miten nuorten naisten työllistymiselle käy direktiivin myötä.

On syytä muistaa, että direktiiviehdotuksen ydintarkoitus on luoda yhtenäisemmät puitteet sekä taata naisille paremmat oikeudet niin raskauden aikana kuin lapsen syntymän jälkeen. Toivoa sopii, että jäsenmaat nostaisivat esille myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeudet vanhempainvapaisiin.

Janina Mackiewicz Kirjoittaja on Pääkaupunkiseuden Eurooppanuorten (Penu) hallituksen jäsen

TÄHDISTÖ

33

Insider’s perspective

CHALLENGING TIMES Next January Hungary steps into the European spotlight when the country assumes its first ever EU Presidency.

With the accession to the NATO in 1999 and to the EU in 2004, Hungary achieved two very important milestones that were defined as key priorities of its foreign policy in the 1990s – with no regard to the “coloring” of the then ruling parties. It can be seen as a twist of fate that the accession talks to the EU were mainly done by a right-wing government but the actual accession to the EU took place

under their Socialist-Liberal coalition opponents.

Now, for the first time since the country’s accession to the EU in 2004, Hungary faces a great challenge.

Between January and June 2011, Budapest will be the President of the Council of the European Union. Being the third country of the group that joined the EU between 2004 and 2007, this task is regarded as important for the poli-

tical elite. Little or no information is available, however, on the perception of the Hungarian public on the issue.

I believe it is important to look back a bit, taking a closer look on what has been achieved during these last six years we Hungarians have been a part of the EU. How has the Community been perceived during this period? What is the public opinion on the forthcoming Presidency itself?

From a golden goose to historical justice As the EU was present in Hungary through the pre-accession funds before the actual accession, a certain image was slowly developing, degrading the EU into a “golden goose”.

In 2004, the then ruling coalition conducted a pro-accession billboard campaign, whose aim was to get the EU closer to citizens, didn’t change this image much. The campaign was seen as childish because it presented the opportunity of opening a pastry shop in Vienna and to continue to eat poppy-seed cake as two of the (main) benefits of joining the EU. Apparently, this instantly became a (mostly Internet-based) meme – a user-made and rapidly growing series of images that was wildly discussed among Internet-users – that consisted of altering the images and making fun of both the imaginary and the “seriousness” of the campaign.

During the campaign all major political parties kept stressing the idea that the country and the Hungarian people have a natural and well-deserved place in the European Community because we were “kidnapped” by the Soviet Union after the World War II, and forced to participate in coalitions (the Warsaw Pact and the COMECON) which under ordinary circumstances we would never have wanted to join. The rhetoric also expressed the belief in our pro-European attitude during the decades of Socialism.

However, this restoration touched upon rhetoric that could be described as “we do not really need to do anything special to get a place at the European roundtable”, placing our accession under the flag of historical justice. This is a different approach compared with what was witnessed, for example, in Poland where the rhetoric did not stress this point as much and was closer to the “we Poles deserve this as we have worked hard for it” argument.

Only on a marginal scale, far rightwing politicians expressed their negative attitudes towards the EU, pointing out their beliefs that the EU is neither more nor less than a manifestation of new colonialism whose nerve centre is Brussels instead of Moscow.

In general, the EU is nowadays considered something obsolete, like some invisible hand that regulates and, moreover, is unwilling to give all the money the country is asking for – a change that affected the “golden goose”

image. Projects aiming to make more information on the EU available to the public have been running for about five years – although they have been rather successful, they fail to reach a significant portion of the citizens.

After the accession: free movement and a change in identity After the accession, the (proposed) image of the EU as an area of freedom became more scattered, as – due to the visa regulation system – maintaining cross-border family relations between the ones living in Hungary and the ones living in then non-EU member states had become even more difficult. Unfortunately, governments also decided to adopt non-binding legislation that put additional burdens on the shoulders of small and medium-sized enterprises – soon the EU was often described as a body that decides on such important issues as the curviness of pickles and has no connection to reality.

During these years, the only real positive (and significant) shift that really affected the public was Hungary’s accession to the Schengen zone in December 2007/January 2008. The possibility of free movement of persons concerns mainly the youth, but given the emotional component, those of the older generations who travel a lot were not left outside either. These are the generations who were deprived of the opportunity of free travel to Western countries before the regime change.

The opportunity of free movement first manifested itself mostly in short visits, mainly for tourist purposes.

Unfortunately, a significant portion of the Hungarian population can neither afford to go abroad for a longer period nor is willing to do so.

What about longer visits, study abroad programmes? The participation in different student exchange programmes affects mainly university students who study in the capital, Budapest – although naturally, they are open to the students of different universities as well. This could have led to the birth of a more cosmopolitan generation who is willing to define themselves as Europeans and, naturally, as Hungarians, too.

My personal point of view on the question of identity is biased: the one and only time when I could define myself as European in Europe was during my one-year stay abroad in Poland, studying mainly amongst Americans. On the other hand, here

in Budapest almost all of my friends have spent at least 4 – 5 months abroad studying, and in some case, working as well. The gloomy economic situation which the country is in has resulted in a small “exodus” of workers and university students to Western European countries, too.

Superficial media coverage doesn’t bring EU politics to the fore It is no surprise that the ongoing public discussion on holding the Presidency is not a heated one. I believe the general public does not even know what to expect of these six months or what can be gained.

As right now we have a right-wing government, it is expected that those topics that could have a nationalcolored coating will be discussed extensively in the Hungarian media; they are issues to which people can easily relate.

During the last few months, media coverage has been mainly about the logo of the Presidency, the selected venues of different meetings, presenting Hungarian heritage, cuisine and winery during the Presidency, and introducing the central element of our presidential program that touches upon national representation (of interest): the so-called Danube Strategy. Altogether, this could mean that the current government wants to present the role of the President merely as a symbolical task to the Hungarian people.

If the government’s internal communication is coherent, it could contribute not only to a better understanding about the Union but also to an emerging reputation of the EU. Unfortunately, an opportunity to initiate this process was partially missed, as in 2010 a southern Hungarian city Pécs bore the title “European Cultural Capital” and the country was unsuccessful to link the two events to each other.

Although I have presented a rather gloomy picture on how the EU is perceived in Hungary, holding the Presidency can contribute to a transformation of the image of the EU into a more positive one. The first step is to emphasize that the EU is not something obsolete – it is us. If the Presidency turns out to be a success, there is high chance that this change can start.

Zsombor Zeöld JEF Hungary

Kuva: www.sxc.hu/ kikko77

34 TÄHDISTÖ

TÄHDISTÖ

35

Tapahtumat

EU:n tulevaisuus agendalla

Debattia federalismista Ventotenella

Helsinkiläinen Otto Meri lähti Porvooseen ottamaan selvää, mistä Eurooppanuorten linnaseminaarissa on kysymys.

Elokuun lopussa osallistuin kahden muun Eurooppanuorten jäsenen kanssa Altiero Spinelli -federalismiseminaariin Ventotenen saarella Italiassa. Matkustimme aatteen alkulähteelle heittäytyäksemme keskusteluihin federalismin nykypäivästä ja -tilasta.

Vuonna 1941 toisen maailmansodan roihutessa ympärillä Altiero Spinelli istui pienellä Ventotenen saarella Italiassa ja kirjoitti. Spinelli hahmotteli yhdessä vankitoverinsa Ernesto Rossin kanssa Euroopalle toisenlaista tulevaisuutta. Fasismihallinnon pitkäaikainen vanki ja yksi eurooppalaisen aatteen isistä oli nähnyt nationalististen suvereenien kansallisvaltioiden liittoutumien varaan rakennetun maailman luisuvan jälleen sodan kaaokseen.

Spinellin ja Rossin laatima manifesti tunnetaan nykyään nimellä Ventotenen manifesti. Manifestissa hahmotellaan Euroopalle tapaa irrottautua tuhon kierteestä. Sodan raunioille tulisi perustaa demokraattinen Euroopan liittovaltio, jossa kansat ovat yhtyneet sellaisella tavalla, ettei keskinäinen sota ole enää mahdollista. Manifestissa kannatetaan nopeaa, mutta syvää ja laajaa integraatiota, joka tapahtuu demokraattisesti.

Myöhemmin federalismi Spinellin hengessä muotoutui federalismiaatteen toisen päälinjan perustavaksi kannaksi. Toista päälinjaa, integraatioita pikkuaskelin ja sektoreittain,

jonka jäljissä EU edelleen kulkee, Spinelli vastusti loppuun asti.

Federalismin nykypäivää Ventotenen vuosittainen federalismiseminaari kokoaa yhteen noin 30–40 JEF:läistä ja muita asiasta kiinnostuneita nuorta eri puolilta Eurooppaa ja sen lähialueita. Tämänvuotisen seminaarin aikana puimme federalismia monelta kannalta sekä yleisenä aatteena että käytännön prosessina.

Lähdimme liikkeelle yleisen aatteen puolelta, jota idealistiseksikin voisi kutsua: federalismi vähentää sodan todennäköisyyttä, ja maailmanfederaatio voisi estää ne kokonaan. Immanuel Kantin ikuisen rauhan teorian mukaan sodat loppuvat, kun sodankäynnin välineet alistetaan kokonaisuudessaan globaalilla tasolla demokraattisen päätöksenteon alle.

Ensi näkemältä teoria lienee houkutteleva, mutta se on paitsi käytännön myös teorian tasolla ongelmallinen: Ovatko maailmassa ainoat sodankäynnin välineet valtioilla, joita teoria käsittelee? Eivätkö pienimittaiset rajatut konfliktit voi laajentua

nopeasti yleiseksi sodaksi?

Käytännön prosessien osalta pureuduimme ajankohtaisesti yhteisen talouspolitiikan puutteeseen ja talouden sääntelyn ongelmiin EU:ssa. EU:n kehittyminen federaatioksi muodostaisi yhteisen talouspolitiikan ja samalla liittovaltiomuotoinen poliittinen järjestelmä tarjoaisi lukuisia työkaluja yhteisen talouden sääntelyyn.

Selväksi tuli kaikissa keskusteluissa se, että sekä yleiset liittovaltioteoriat idealistisella tasolla että pragmaattiset ratkaisut käytännön tasolla törmäävät erityisesti EU:n mutta myös koko maailman tasolla kovaan realistiseen ongelmaan: federaatiohankkeilla on suuri legitimiteettivaje.

Kansan syvät rivit eivät niille lämpene. Ja jos emme ole valmiit tinkimään federaation rakentamisprosessin demokraattisuudesta – kannatimmepa sitten integraatiota pikkuaskelin tai Spinellin tapaan kertarysäyksellä – olemme umpikujassa, ainakin tällä hetkellä.

Henrik Manner Kirjoittaja on Turun Eurooppalaiset Nuoret ry:n (TENu) hallituksen jäsen

Elokuisena lauantaiaamuna Rautatientorilta lähti linja-autollinen innostuneita nuoria odottaen jännittyneinä edessä siintävää viikonloppua.

Alkuasetelma oli mielenkiintoinen, olihan mukana niin lukiolaisia kuin valmiita maistereitakin. Yhdistävänä tekijänä toimi kiinnostus politiikkaa ja etenkin EU:ta kohtaan.

Lauantai oli varattu pitkälti erilaisille alustuksille, jotka toimivat viiden eri työryhmän toiminnan pohjina.

Yksi ryhmä keskittyi talousasioihin, toinen ulkopolitiikkaan sekä laajentumiseen ja muut ryhmät pohtivat muun muassa ympäristöasioita ja sosiaalisemman Euroopan mahdollisuutta.

Ensimmäisenä puheenvuoron sai ex-pääministeri Matti Vanhanen, joka toi mukanaan muutamia eri puolilta Eurooppaa saamiaan muistoesineitä pääministerivuosiltaan.

Mielenkiintoisin esineistä oli kynä, jolla allekirjoitettiin aikoinaan Lissabonin sopimus. Osallistujien kesken kiertänyt kynä sai varmasti yhden jos toisenkin tuntemaan hetken itsensä suureksi valtiojohtajaksi. Uskalsipa muutama jopa kokeilemaan kynän kirjoitusominaisuuksia paperille.

Martti Salmi valtiovarainministeriöstä kertoi Euroopan unionin haasteista liittyen väestön ikääntymiseen.

Huoltosuhde tulee seuraavina vuosikymmeninä merkittävästi heikentymään, ja tähän haasteeseen vastaaminen vaatii poliitikoilta rohkeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä.

Islannin erityislaatuisesta tilanteesta ja maan EU-jäsenneuvotteluista alusti Timo Summa komission Islannin edustustosta. Valaskiista, jossa unionin ja Islannin kannat poikkeavat huomattavasti toisistaan, on yksi jäsenyysneuvotteluja hiertävistä kysymyksistä. Lähitulevaisuus näyttää, kuinka neuvotteluissa käy.

Viimeinen alustaja, Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen kertoi EU:n energia-asioista ja pohjoismaisesta yhteistyöstä. Energiapolitiikka tulee kokemaan suuria muutoksia lähiaikoina, kun fossiilisista polttoaineista luovutaan asteittain ja uusiutuvien energiamuotojen osuutta kasvatetaan. Energiaan ja polttoaineisiin liittyvät kysymykset ovat usein vaikeita ja moniulotteisia,

Kuva: Eurooppanuoret ry

kuten kansallisessa politiikassamme olemme viime aikoina saaneet huomata.

Viimeisen alustuksen loputtua oli aika mennä vaihtamaan vaatetusta ja suunnata ulos tuulettumaan ja suorittamaan erilaisia teambuilding-aktiviteetteja. Leikkiessä tulee kuitenkin nälkä ja osittain vauhdikkaidenkin tehtävien jälkeen riensimme suihkuun ja valmistautumaan edessä häämöttävää illallista varten.

Ruoasta ja viinistä nautittuamme osa seminaarilaisista suuntasi vielä hetkeksi kartanon yhteydessä olleeseen yökerhoon pohtimaan seuraavan päivän taktisia kuvioita ja tutustumaan paremmin toisiinsa. Illan aikana yhden jos toisenkin nähtiin kokeilevan taitojaan yökerhon tanssilattialla.

Sunnuntaiaamun aloitin reippaasti aamiaisella ja puolen tunnin lilluskelulla kylpylän kuumavesialtaassa.

Päivä alkoi paneelikeskustelulla, jonka aiheena oli demokraattisempi Eurooppa. Panelisteina toimivat Eurooppanuorten entinen puheenjohtaja Joonas Turunen, perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner, Jussi Saranen Suomen Attacista ja Eurooppafederalistit Suomessa järjestön puheenjohtaja Elina Kiiski. Keskustelu oli

värikästä ja välillä poikettiin hetkeksi varsinaisesta aiheestakin. Panelistien kesken vallitsi kuitenkin konsensus siitä, että demokraattisempi EU palvelee niin kansalaisia kuin koko unioniakin.

Lounaan jälkeen siirryimme talouspoliittisen työryhmän kanssa kylpyläosaston puolelle hautomaan ajatuksiamme. Niinhän siinä jälleen kävi, että mehukkaimmat keskustelut käytiin löylyjen lomassa. Kasvu- ja vakaussopimuksen kriteerit herättivät erityisesti närää niiden sulkiessa liki kokonaan pois elvyttävän finanssipolitiikan käytön.

Seminaarin päätti työryhmien tulosten julkaisu. Vaiherikkaan viikonlopun aikana ryhmät olivat saanet aikaiseksi innovatiivisia ja osin rohkeitakin ehdotelmia. Merkityksellisiksi osoittautuivat juurikin ne saunan lauteilla ja illallisen äärellä käydyt keskustelut, joissa asioista puhuttiin suoraan ja joissa jokainen sai tuoda oman mielipiteensä julki.

Seminaari oli kaikkiaan oikein hyvä kokemus ja uskonkin, ettei tämä jäänyt viimeiseksi kerrakseni Haikon kartanon mailla.

Otto Meri Kirjoittaja opiskelee yleistä valtio‑oppia Helsingin yliopistossa

Kuva: Mădălina Mihai

36 TÄHDISTÖ

TÄHDISTÖ

37

Tapahtumat

EEC-vastaisuudesta Euroopan unioniin Turun Eurooppalaiset Nuoret ry (TENu) järjesti helmikuussa 2010 keskustelutilaisuuden, joka käsitteli 1970luvun EEC-vastaisten nuorten kääntymistä 1990-luvulla Euroopan unionin kannattajiksi. Keskusteluun osallistuivat entinen EU-komissaari, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen laitoksen johtaja, poliittisen historian professori Kimmo Rentola ja Lännettymisen lyhyt historia –teoksen kirjoittaja, toimittaja Unto Hämäläinen. Puhujia yhdisti kuuluminen nuorina Teiniliittoon.

Tilaisuuteen Turun yliopiston tiloissa osallistuneille noin 70:lle nuorelle selvisi alustusten ja keskustelun perusteella mielenkiintoisia yksityiskohtia Suomen poliittisesta ilmapiiristä aina 1970- luvulta Euroopan unioniin

liittymiseen ja jäsenyyteen. Kimmo Rentola valisti yleisöä EEC kriittisestä nuorisoliikkeestä, josta myöhemmin nousi Suomen johtavia EU-poliitikkoja. Erkki Liikanen puolestaan kertoi miten hänestä koulutettiin Suomen komissaari ja kokemuksistaan Saksan ja Ranskan intressien ajamassa unionissa. Unto Hämäläinen puhui Suomen matkasta EU- jäsenyyteen ja alkuvuosista EU:n jäsenenä.

Alustuksista käydyt keskustelut piirsivät kuvan Suomen poliittisesti aktiivisen eliitin kokemuksista ja ajatusmaailmojen muutoksesta sekä Suomen matkasta Euroopan unionin jäseneksi.

Tuomas Nirkkonen Kirjoittaja on Euroopanuorten ja Turun Eurooppalaiset nuoret ry:n hallituksen jäsen

Tampereen Eurooppanuoret Brysselissä 25. – 29. 4. 2010 Huhtikuista Brysselin matkaamme varjostivat lähtöpäivään asti islantilaisen tulivuoren tuhkapilvet. Vielä lähtöpäivää edeltävänä päivänäkään emme tienneet pääsemmekö matkaan. Kaikki kävi kuitenkin hyvin ja saavuimme majapaikkaamme kauniiseen Leuvenin kaupunkiin aikataulujen mukaisesti. 25-henkinen matkaseurueemme koostui niin EU:n kuin oluenkin ystävistä, ja Leuvenin hämärtyvässä illassa nautitut leffet kuplivat vieläkin osallistujien huulilla, ainakin ajatuksissa.

Vierailukohteita ekskursiollemme mahtui useita.

Kävimme niin Suomen pysyvässä edustustossa, Greenpeacen lobbarin juttusilla, Tampereen seudun EU-toimistossa, Naton päämajassa kuin Euroopan parlamentissakin.

Naton päämajan piikkilanka-aita ja aseet kädessä partioivat turvamiehet aiheuttivat hämmästystä. Ai että ei saa kuvata vai? Miksi ei? Toimittajanakin uraa luoneen TENin entisen puheenjohtajan Kaisa Kukkosen rakas Canon siirtyi kiireen vilkkaa takaisin laukkuun, kun asetta kaina-

Saara Paavola Kirjoittaja on Tampereen Eurooppanuorten (TEN) puheenjohtaja

On vuosi 2030. Medvedev kysyy Putinilta: –Kumman vuoro on olla presidentti?

38 TÄHDISTÖ

26. maaliskuuta Joensuun Isossa Myyssä järjestetty EU arjessa –tapahtuma keräsi runsain joukoin pohjoiskarjalaisia pohtimaan, kuinka EU:n itärajalla eläminen näkyy heidän arjessaan. Tapahtuma oli osa vaihtuville teemoille rakentuvaa EU arjessa -tapahtumakiertuetta, joka käy viidessä vuodessa läpi kaikki Suomen maakunnat. Joensuu sai kunnian aloittaa kyseisen kiertueen.

Joensuun Eurooppanuoret olivat tapahtumassa mukana niin esillelaittajana kuin jalkautuneena kansalaisten joukkoon. Päivän aikana käytiin mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa venäläisten työntekijöiden rekrytoinnista Pohjois-Karjalaan, nautittiin erittäin tasokkaista venäläisistä musiikkiesityksistä ja kuultiin korkea-tasoisia puhujia. Lisäksi tapahtuma oli EU-kansalaisten ja EU:n ulkopuolisten kansalaisten arkikohtaamista parhaimmillaan; olimme jopa hieman yllättyneitä siitä, miten paljon venä-

läiset jo tietävät ja ennen kaikkea halusivat tietää EU:sta.

Tapahtuman pääanniksi muodostuikin ennakkoluulojen rikkominen rajan kummallakin puolella.

Kaiken kaikkiaan EU arjessa -tapahtuma oli miellyttävä kansainvälinen päivä keskellä Joensuuta, mikä todistaa sen, ettei aina tarvitse lähteä ulkomaille, jos haluaa kansainvälistyä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Riittää, että pitää silmät auki, korvat höröllään ja mielen avoimena. Ensimmäinen askeleesi kansainvälistymiseen voi hyvinkin siten olla liittyminen Eurooppanuorten jäseneksi ja osallistuminen Eurooppanuorten paikallisosaston tapahtumiin.

Mikko Tuovinen Kirjoittaja on Joensuun Eurooppanuorten (JoEN) puheenjohtaja

lossaan kuljettanut turvamies astui askeleen lähemmäksi.

Opimme jo Nato-vierailumme alussa, ettei päämaja ole paikka, jossa saa tai edes kannattaa leikkiä.

Parlamentissa kuulimme niin vierailumme emännän Satu Hassin kuin Carl Haglundin ja Timo Soinin näkemyksiä. Kattava annos meppien sen hetkisistä tunnelmista siis. Ilmeisesti seurueemme tekemät hyvät kysymykset tekivät vaikutuksen Soiniin, sillä ennen kuin ryhmämme ehti poistua parlamentista tuli meille kutsu lähteä iltapäiväoluelle hänen kanssaan. Loppupäivä sujuikin Timon kanssa jutellessa aurinkoisella terassilla parlamentin naapurissa.

Jätimme taaksemme aurinkoisen ja lämpimän Brysselin ja palasimme koti-Suomeen vapun viettoon. Vieläkin kun ottaa leffetuopin käteensä, muistaa Soinin Timpan, Naton everstit ja ihanat vohvelit.

EU:n ja Venäjän suhteita pohtimassa Näin anekdoottisissa merkeissä avattiin PENun syyskuussa Helsingissä järjestämä seminaari, joka käsitteli EU:n ja Venäjän välisiä suhteita. Seminaarin alusti Venäjä-tutkija, valtiotieteen tohtori Ilmari Susiluoto, jolla oli yksi jos toinenkin poliittinen kasku kerrottavanaan. Paneelissa puhuivat alustajan lisäksi entinen europarlamentaarikko Henrik Lax sekä kansanedustajat Pertti Salolainen ja Esko-Juhani Tennilä.

Puheenvuoroista kävi selväksi, kuinka symbioottinen mutta samalla hankala suhde Euroopalla ja Venäjällä on.

Henrik Lax muistutti, että unionin ja Venäjän välillä ei ole pitkään aikaan saatu sovittua mitään. Osapuolten välil-

Ensimmäinen EU arjessa -tapahtuma keräsi kiitettävästi rajakansaa Joensuun keskustaan

lä vallitsee eräänlainen passiivinen välitila, suhteet ovat monelta osin umpikujassa. Toisaalta molemmat tarvitsevat toisiaan. Kuten Pertti Salolainen ilmaisi asian, ulkosuhteissaan Venäjällä menee parhaiten Euroopan kanssa, ainakin kaupankäynti sujuu.

Miten sitten kehittää EU:n ja Venäjän suhteita? Yksioikoista vastausta ei seminaarissa saatu, mutta paljon pohdittavaa kyllä.

Soili Semkina Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten (PENu) tiedottaja

Kuva: Euroopan parlamentti

Järjestöjen ja kulttuurien kohtaamista Jyväskylässä 14. 10. 2010 Jyväskylän Eurooppanuoret, AIESEC Jyväskylä ja Jyväskylän YK-yhdistys päättivät keväällä, että olisi aika kehittää järjestöjen yhteistyötä. Tästä sai alkunsa idea järjestää yhdessä englanninkielinen Cultural Convergence -seminaari. Seminaariin saapui lähes 40 innokasta osallistujaa kuulemaan, mitä seminaarin puhujilla olisi heille sanottavanaan.

Päivän ensimmäinen puhuja, Aaro Rytkönen Kirkon ulkomaanavusta, kertoi Suomen kehitysapukäytännöistä erityisesti ruoka-avun näkökulmasta. Rytkönen painotti, että auttaessamme nälästä kärsiviä kehittyviä maita kysymys ei ole niinkään siitä, että kaikki tarvitsevat ruokaa, vaan ihmisoikeuksista. Hän toi esille ruokahuoltoon liittyviä globaaleja haasteita ja korosti pienviljelijöiden ja naisten aseman kehittämisen tärkeyttä. Ehkäpä ruokahuolto voisi nousta teemaksi myös tulevissa eduskuntavaaleissa.

Tiyaonse Kabwe Sambian yliopistosta puhui kansainvälisestä kehityksestä Afrikan näkökulmasta. Kabwen mukaan kulttuuriin ei synnytä vaan se opitaan, ja näin ollen kulttuuri heijastaa kehitystä. Esimerkiksi afrikkalaiset eivät elä tiiviisti kulttuurin vaan köyhyyden vuoksi.

Nyt Afrikka on modernisoitumassa ja kuljemme kaikki kohti yhtä maailmankulttuuria. Mantereen kehittymisessä kuitenkin afrikkalaiset itse ovat avainasemassa, koska kehitysapu ei tule ilman sitoumuksia. Samoin Kabwe korosti ihmisoikeuksien ja demokratian kehityksen tärkeyttä kehittyvissä maissa.

Kati Rannanpiha Kirjoittaja on Jyväskylän Eurooppanuorten (JEN) sihteeri

TÄHDISTÖ

39

KUTSU EUROOPPANUORET RY:N VUOSIKOKOUKSEEN 2010 Arvoisa jäsenemme, Eurooppanuoret ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään 17. joulukuuta 2010 Julkisten ja hyvinvointialojen liiton tiloissa Helsingissä osoitteessa Eteläranta 10. Kokousta edeltävä seminaari alkaa klo 14 ja itse kokous klo 16. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Mikäli olet kiinnostunut hallituksen jäsenen, puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan paikasta, pyydämme sinua lähettämään lyhyen esittelyn itsestäsi pääsihteeri Satu Tuomikorvelle (satu.tuomikorpi@eurooppanuoret.fi) 3. 12. mennessä. Vuosikokouksen käytännön järjestelyjen sujuvuuden vuoksi toivomme, että kokoukseen osallistuvat ilmoittautuisivat pääsihteerille 15. 12. mennessä. Kokoukseen voi kuitenkin saapua ja ehdolle asettua myös ilman ennakkoilmoittautumista.

Eurooppanuoret korvaa tämän vuoden jäsenmaksunsa suorittaneille jäsenille matkakorvauksia vuosikokoukseen 10 euron omavastuulla 50 euroon saakka. Matkakorvaus suoritetaan alkuperäisiä lippuja ja kuitteja vastaan.

Majoituksesta ja muista kuluista jokainen vastaa itse.

TERVETULOA! Eurooppanuorten hallituksen puolesta Helsingissä 12. marraskuuta 2010

Satu Tuomikorpi, Pääsihteeri

LIITY EUROOPPANUORET RY:N JÄSENEKSI! KYLLÄ KIITOS! Nimi Osoite Puh Email Syntymävuosi

40 TÄHDISTÖ

19

Postimaksu maksettu EUROOPPANUORET RY TUNNUS 5001258 00003 VASTAUSLÄHETYS

Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu puolepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö. Jäseneksemme voivat liittyä kaikki alle 35-vuotiaat.

Eurooppanuoret ry / JEF-Finland Hermannin rantatie 12 B, FI-000580 Helsinki www.eurooppanuoret.fi