Page 1

Stjärnkraft

Stardom

Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

EUROOPAN H

H

RAKENTAJAT

H

H

HH

HHH

HH

H

Ulkopolitiikan teemanumero Kv-työuralle College of Europesta s. 4

Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle s. 10

EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet s. 16

Kaisa Pennyn haastattelu s. 26

Eurooppanuorten vuosi 2015 s. 28

1


Sisällys 4/2014 Puheenjohtajalta ja päätoimittajalta............................................................................................. 3 Kansainväliselle työuralle? Ponnahduslautana College of Europe.................................. 4 Mitä tulevaisuus tuo TTIP-vapaakauppasopimukselle?........................................................ 6 Syvästä mudasta uskottavaksi ulkopoliittiseksi toimijaksi? Tapaus YTPP..................... 7 Kolumni: Suomen on varauduttava myös pahimpaan......................................................... 9 Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle........................................................... 10 Vilnasta Riikaan: EU:n itäinen kumppanuus Ukrainan jälkeen.......................................... 12 Ukraina tienhaarassa - Venäjän ja lännen välissä................................................................... 13 Miksi eurooppalainen integraatiokehitys tarvitsee federalismia?..................................... 14 EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet.......................................................................... 16 Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2....................................... 18 Kaksikymmentä vuotta Euroopan unionin osana................................................................... 24 Kolumni: Ne tärkeimmät vaalit....................................................................................................... 25 Kaisa Pennyn haastattelu................................................................................................................... 26 Eurooppanuorten vuosi 2015.......................................................................................................... 28 Federal Committee Bolognassa – tunnelmat paikan päältä.............................................. 30 Miten mukaan Eurooppanuorten kansainväliseen toimintaan?....................................... 31

4

10

16

26

28

Kv-työuralle College of Europesta

Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle

EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet

Kaisa Pennyn haastattelu

Eurooppanuorten vuosi 2015

Julkaisija Eurooppanuoret ry Päätoimittajat Kati Temonen, Pekka Virkki Vastaava päätoimittaja Mariam Rguibi Oikoluku Kati Temonen

Tekstit Antti Ahonen, Sinikka Antila, Heidi Hautala, Jesse Jääskeläinen, Atte Kaleva, Meri Kiikkala, Anssi Kullberg, Saku Lehtinen, Matti Niemi, Mariam Rguibi, Elisa Selinummi, Kati Temonen, Katja Tuokko, Pekka Virkki Kuvat Sinikka Antila, Eurooppanuoret ry, Heidi Hautala, iStockphoto, Atte Kaleva, Meri Kiikkala, Matti Niemi, PES, Katja Tuokko

Visuaalinen ilme Henri Häkkinen www.henrihakkinen.com Ilmoitusmarkkinointi Petri Mahlberg, 050-491 3801 mahlberg@suomi-seura.fi Paino Printon Kirjoittajien mielipiteet eivät sido julkaisijaa.

Julkaisua on rahoitettu Euroopan komission Youth in Action -tuella, Euroopan rakentajat (Building Europe) -hankkeesta. Komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.

2

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014


Puheenjohtajalta ja päätoimittajalta

Puheenjohtajalta EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tänä vuonna tuntunut herättävän tavallista enemmän huolta. Tämä on ilmennyt ehkä voimakkaimmin EU:n Ukrainan kriisin seurauksena asettamien Venäjä-pakotteiden kritiikkinä. Suurin osa kritiikistä on ollut varsin maltillista ja keskustelu aiheesta onkin tärkeää. Talouspakotteet ovat vain yksi keino vaikuttaa ja niiden tehokkuudesta voi olla montaa mieltä. Erityisesti eduskuntavaalien lähestyessä on kuitenkin mahdollista, että kiusaus erilaisiin varsin hatarasti perusteltuihin irtiottoihin yhteisestä linjasta käy joillekin vastustamattomaksi. Ennustan, että emme tule ensi keväänä välttymään puheenvuoroilta, joissa EU-pakotteita pidetään pääsyynä Venäjän talousvaikeuksiin, vaikka ongelmat olisivat tosiasiassa maan oman politiikan aiheuttamia. Samalla liioitellaan naapurin talousvaikeuksien vaikutusta Suomen talouteen ja maalaillaan EU-tason ulkopolitiikan aiheuttamaa surkeaa tulevaisuutta. Vaikka irtiottoja on odotettavissa vain puheen tasolla, olisi tärkeää, että julkisessa keskustelussa pyrittäisiin katsomaan ensi kevään eduskuntavaaleja pidemmälle ja pohtimaan paljon puhuttua Suomen etua myös pidemmällä aikavälillä. Toisin kuin viime aikojen julkisesta keskustelusta voisi päätellä, EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole kyse vain Suomen Venäjä-suhteista, vaan sen piiriin kuuluvat mm. Euroopan naapuruuspolitiikka, kehitysyhteistyö ja kehitysmaat, konfliktinesto, laajentuminen, rauhanturvaoperaatiot, siviilikriisinhallinta sekä yhteistyöohjelmat EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä yhteinen kauppapolitiikka. Kyseessä on siis varsin laaja kokonaisuus. Ei olekaan mikään ihme, ettei

kaikki aina suju kuin tanssi. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistunut toteuttaminen nykyisessä laajuudessa vaatii selkeän strategian ja enemmän resursseja. Se edellyttää myös jäsenmailta aiempaa vahvempaa sitoutumista. Kasvaneen keskinäisriippuvuuden ja ilmastonmuutoksen kaltaisten globaalien ongelmien maailmassa yhteistyö on välttämätöntä. On totta, että 28 jäsenmaan ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien ja tavoitteiden yhteensovittaminen on usein hankalaa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kuitenkin nimenomaan niitä politiikan alueita, joilla Suomi voi saada EU:sta eniten lisäarvoa. Suomen ääni kuuluu EU:n kautta tehokkaammin kuin yksin. Epäyhtenäinen ulkopolitiikka taas syö jäsenmaiden uskottavuutta, yhdessä ja erikseen. Etenkään Suomen kaltaiselle vaikeassa geopoliittisessa asemassa olevalle pienelle maalle jättäytyminen yksin ei ole vaihtoehto. Mitä jos keskittyisimme meitä jakavien, usein lopulta melko pienten ristiriitojen sijaan kaikkeen siihen, mikä meitä eurooppalaisina yhdistää? Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan potentiaalin käyttämättä jättäminen ei ole pitkällä tähtäimellä yhdenkään jäsenmaan etu. Kaikkein vähiten se hyödyttää Suomea. Mariam Rguibi Eurooppanuorten puheenjohtaja

Päätoimittajalta Käsissäsi on toinen osa Eurooppanuorten Tähdistö -lehden teemanumerosta, jonka aiheena on ulkopolitiikka. Ensimmäinen osa toteutettiin vuonna 2012 yhteistyössä The Ulkopolitist -blogin kirjoittajien kanssa, toisenlaisessa tilanteessa ja ajassa. Ryhtyessäni pohtimaan tämänvuotisten lehtien käsittelemiä aiheita, katsoin kiintoisaksi ryhtyä toteuttamaan teemanumeron toista osaa. Niin paljon on ehtinyt parin vuoden aikana tapahtua - monet EU:n ulkopolitiikan keskeisistä oletuksista ja toimintatavoista ovat joutuneet uudelleenarvioinnin kohteiksi paitsi Ukrainan kriisin, myös muiden lähialueiden kriisien, Lampedusan pakolaisvirran sekä jäsenmaiden sisäpoliittisen kehityksen vuoksi. Vaikka kansainvälinen politiikka on monimutkaista, ei Euroopan unionin ulkopolitiikka ole juuri sen vaikeampaa seurattavaa maallikolle kuin kansallinenkaan ulkopolitiikka - oikeastaan asia on päinvastoin. Unionin ollessa keskeinen toimija maailmanpolitiikassa ja erityisesti lähialueillaan, voi demokraattisten markkinatalousmaiden arvoyhteisön harjoittama poliittisten ja diplomaattisten

suhteiden ylläpito näyttäytyä paljon yksinkertaisempana kuin ajoittain keskinäiseen suhmurointiin taipuvaisten kansallisten hallitusten toimet. Uuden korkean edustajan, italialaisen Federica Mogherinin harteille on nyt lastattu paljon odotuksia. Niin unionin sisällä kuin ulkopuolella esiintyy vahvistuvia voimia, joiden keskeinen tavoite on Euroopan poliittisen integraation vahingoittaminen ja jopa EU:n hajottaminen. Koska unioni on merkittävä toimija nimenomaan silloin, kun sen jäsenmailla on siihen halua, on unionin ulkopolitiikan kehitys hyvin keskeisessä asemassa myös koko liittouman uskottavuuden kannalta. Pekka Virkki Tähdistön päätoimittaja 3


Kansainväliselle työuralle? Ponnahduslautana College of Europe

Kansainväliselle työuralle? Ponnahduslautana College of Europe College of Europea kuvaillaan ylväin sanakääntein muun muassa ”Eurooppa-opintojen Oxfordiksi”. Sen sanotaan valmistavan opiskelijoita uralle EU-asioiden parissa ja tarjoavan ainutlaatuisia verkostoitumismahdollisuuksia sekä elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Voiko College of Europe, EU-asiohin erikoistunut korkeakoulu toimia ponnahduslautana kansainvälisestä urasta haaveileville suomalaisille? Teksti ja kuvat: Katja Tuokko

dollisuuksia, elämänmittaisia ystävyyssuhteita ja värikästä opiskelijaelämää kansainvälisessä ympäristössä. College of Europen neljällä eri laitoksella pääaineena voi opiskella oikeustiedettä, kansainvälisiä suhteita, kansantaloutta sekä politiikkaa ja hallintoa. Moni vastavalmistunut työllistyy Brysseliin, vaikkakin eri aloille: urapolut johtavat konsulttitoimistoihin, lobbariksi, asianajotoimistoihin, akatemiaan tai takaisin kotimaahan julkiselle sektorille. Toiset työllistyvät myös ulkopolitiikan – tämän Tähdistön teemanumeron aiheiden pariin. Voiko College of Europe, EU-asiohin erikoistunut korkeakoulu toimia ponnahduslautana kansainvälisestä urasta haaveileville suomalaisille? Kesällä 2014 College of Europesta valmistuneen Iina Lietzénin (oik.) opintoihin kuului viikon mittainen neuvottelusimulaatio. Bruggen keskiaikaisilla kaduilla kolisevat turisteja kuljettavat hevoskärryt. Länsi-Flanderin maakunnassa Belgiassa sijaitseva Brugge on useimmalle tuttu turistikohteena, sillä tämän Unescon maailmaperintökohteen kauneutta tullaan ihastelemaan ympäri maailmaa. Siksi pienen kaupungin katukuvassa täyttyykin matkalaisia. Turistisumien keskellä puikkelehtii myös 300 College of Europen kansainvälistä opiskelijaa, useimmiten flaamilaiseen tapaan polkupyörien selässä. He eivät kuitenkaan ehdi ihastella kanaalin varsien kauneutta, sillä nyt on kiire luennolle – 10 kuukauden mittainen College of Europen maisteriohjelma kun on tunnettu vaativuudestaan. Harvalle Eurooppa-asioista kiinnostuneelle suomalaiselle nuorelle College of Europe on tuttu. Oppilaitoksen ovista on kuitenkin sen perustamisvuoden 1949 jälkeen kulkenut noin 140 suomalaista opiskelijaa, heidän joukossaan College of Europen politiikan ja hallinnon laitokselta vuonna 1995 valmistunut nykyinen Suomen pääministeri Alexander Stubb. College of Europea on kuvailtu ylväin sanakääntein muun muassa ”Eurooppa-opintojen Oxfordiksi”. Sen sanotaan valmistavan opiskelijoita uralle EU-asioiden parissa ja tarjoavan ainutlaatuisia verkostoitumismah-

Collegen of Europen nykyisten suomalaisten opiskelijoiden mielestä opinnot Bruggessä voivat urapolulla olla avuksi. Lukuvuotta 2014 – 2015 Bruggessä viettävät Sofia Meranto ja Eleonoora Väänänen haaveilevat molemmat kansainvälisestä urasta. Kansainvälisiä suhteita opiskelevalla Elenonooralla tähtäimessä on diplomaatin ura Suomen ulkoasianhallinnossa. College of Europessa häntä kiehtoi etenkin opintojen työelämälähtöisyys: akateemisesta ympäristöstä huolimatta Eleonooran opinnot ovat olleet käytännönläheisiä. Esseiden sijaan kursseilla on kirjoitettu muuan muassa raportteja ja tiedotteita. Vaikka työelämäiltoja ja networking-tilaisuuksia College of Europessa järjestetäänkin, Sofia ja Eleonoora eivät usko että työnantajat tulevat hakemaan vastavalmistuneita suoraan luentosalien penkeiltä työelämään. Brysselissäkin kun työmarkkinoilla työnhakijoita riittää. Vuosi College of Europessa mahdollistaa kuitenkin tutustumisen Brysseliin ja sen kiemuroihin tavalla, joka jo etäisyyksien vuoksi ei olisi Suomesta käsin mahdollista. Politiikan ja hallinnon laitoksella opiskeleva   Sofia painottaa, että opiskelijana oma aktiivisuus ja kiinnostuneisuus ovat tärkeitä. Esimerkkinä työelämäyhteistyöstä Sofia mainitsee laitoksensa eurooppalaisen terveydenhuollon haasteisiin liittyvän projektin, jonka kautta opiskelijat voivat luoda suhteita alalla jo työskenteleviin ammattilaisiin. Vaikka Sofia ei aivan kritiikittömästi ylistä korkeakoulun-


Kansainväliselle työuralle? Ponnahduslautana College of Europe

“Urapolut johtavat konsulttitoimistoihin, lobbariksi, asianajotoimistoihin, akatemiaan tai takaisin kotimaahan julkiselle sektorille.” eivät ylipäätään usko omiin taitoihinsa tarpeeksi. Hänestä suomalaiset eivät esimerkiksi itse tarpeeksi tiedosta oman englannin kielen taitonsa vahvuutta moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna.

Diplomaattiuralle tähtäävä Eleonoora Väänänen arvostaa muun muassa College of Europen työelämäneuvontaa. sa tapaa yhdistää ranskalaisia ja anglosaksisia opetusmetodeja, hän kiittelee College of Europen laajaa kurssitarjontaa ja hyviä resursseja. Lähes päivittäin kampuksella järjestetään konferensseja ja keskustelutilaisuuksia niin paljon, ettei kaikkiin tilaisuuksiin edes ehdi ottaa osaa. Myös kesällä 2014 College of Europen Bruggen kampuksen kansainvälisten suhteiden maisteriohjelmasta valmistunut Iina Lietzén suosittelee tutkintoa   EU:n ulkosuhteista kiinnostuneille suomalaisille. EU:n edustustossa Israelissa Junior Professionals in Delegations (JPD) ohjelman kautta työskentelevä Iina uskoo, että College of Europe tarjoaa vankan pohjan kansainvälisiin tehtäviin. Myös opiskelijavalintoihin osallistuvasta Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta   CIMOsta kerrotaan, että opinnoistaan raportoivat suomalaiset ovat yleensä olleet tyytyväisiä vuoteensa College of Europessa. CIMOn Marjaana Kopperin mukaan opiskelijat kuvailevat vuottaan hyödylliseksi ja antoisaksi, mutta kertovat opintojen olleen myös työläitä. Muun muassa Italiassa ja Ranskassa korkeakoulua arvostetaan laajalti ja kilpailu opiskelupaikoista on kovaa. Suomalaisissa hakijoita voi moni seikka kuitenkin College of European haussa mietityttää: kaksikieliset opinnot edellyttävät sekä englannin että ranskan hallintaa ja rahoitus lukukausimaksuihin tulisi löytyä. Vaikka CIMO osarahoittaa College of Europeen valittuja suomalaisia, CIMOn apuraha yhdistettynä opintotukeen ei yksinään kata opinnoista koituvia kustannuksia. Vain vuoden ajan ranskaa opiskellut Eleonoora myöntää pohtineensa riittääkö hänen kielitaitonsa College of Europessa opiskeluun. Eleonoora kertoo kuitenkin luottavaisin mielin, että uskoo ranskan taitojensa yltävän vaadittavalle tasolle. Sofia taas epäilee, että suomalaiset

Maksuttomaan koulutukseen tottuneille suomalaisille lukukausimaksujen luulisi olevan kova pala. Eleonoora ja Sofia ovat maksullisuudesta huolimatta hakeutuneet College of Europeen. Eleonoora rahoittaa opintonsa College of Europen kautta haetulla, Euroopan komission rahoittamalla stipendillä joka myönnetään EU:n naapurustopolitiikasta kiinnostuneille opiskelijoille. Sofia taas on rahoittanut opintonsa CIMOn osastipendin lisäksi lainarahalla. Molemmille on selvää, että College of Europe on investointi tulevaan kansainväliseen uraan. Vaikka Belgian valtion rautateillä lakkoillaan ja junaliikenne Bruggestä Brysseliin takkuaa, ”EU-opintojen Oxfordin” luulisi vauhdittavan matkaa Brysseliin. Kirjoittaja on Eurooppanuori ja korkeakoulun entinen opiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä College of Europen politiikan ja hallinnon laitoksella.

Info Opiskelupaikkaa ja apurahaa College of Europeen haetaan CIMOn kautta Haku lukuvuodelle 2015-2016 päättyy 31.1.2015 Hakijalla on oltava soveltuva akateeminen tutkinto sekä hyvä ranskan ja englannin kielen taito College of Europessa voi opiskella joko Belgian tai Puolan toimipisteessä Lukuvuosi maksaa 23 000 € Bruggessa ja 21 000 € Natolinissa. Summaan sisältyy opintomaksujen lisäksi asuminen täysihoidossa koulun opiskelija-asuntolassa. Opiskelupaikan saaneet voivat hakea CIMOsta osarahoitusta (9 000 € vuonna 2015) tai mm. College of Europelta täyttä stipendiä.

5


Mitä tulevaisuus tuo TTIP-vapaakauppasopimukselle?

Mitä tulevaisuus tuo TTIPvapaakauppasopimukselle? Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret halusi vastauksen otsikon kysymykseen ja järjesti historiansa ensimmäisen Tulevaisuus-seminaarin marraskuussa Helsingissä. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välisestä vapaakauppasopimuksesta seminaarissa alusti akatemiaprofessori Martti Koskenniemi. Seminaari herätti ajatuksia siitä, miten neuvotteluiden toteuttaminen vastaa toivottua lopputulosta. Teksti: Jesse Jääskeläinen

”Demokratian kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että eri osapuolten tavoitteet asetetaan kritiikille alttiiksi.”

Mistä on ylipäätään kyse? Yhdysvaltain ja Euroopan unionin vapaakauppasopimuksen, eli TTIP:in tavoitteena on vähentää kaupan ja investointien esteitä, minkä ennustetaan lisäävän transatlanttista kaupankäyntiä ja tuovan nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen nostetta. EU-komissio on arvioinut, että unionin vienti Yhdysvaltoihin kasvaisi sopimuksen myötä jopa 28 prosenttia ja kokonaisvienti 6 prosenttia. Myös pienten ja keskisuurten yritysten on odotettu hyötyvän sopimuksesta, sillä ne pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille entistä helpommin. Neuvottelut sopimuksesta aloitettiin heinäkuussa vuonna 2013 ja tavoitteena on saada ne päätökseen vuonna 2016. EU:ta neuvotteluissa edustaa Euroopan komissio. Miksi vapaakauppasopimukseen on suhtauduttu varauksellisesti? Sopimuksen sisällöstä on tullut vain vähän tietoa neuvotteluiden ulkopuolelle ja neuvotteluiden demokraattisuutta ja avoimuutta on kritisoitu. Toteutuksen kannalta merkillepantavaa tämä on siksi, että avoimuuden puute on omiaan lisäämään sopimuksen vastustusta. Vaikka heinäkuussa komissio avasi asian tiimoilta avoimen kuulemisen, itse neuvottelut ovat kuitenkin yleisöltä suljettuja. Demokratian kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että eri osapuolten tavoitteet asetetaan kritiikille alttiiksi. Eniten kritiikkiä on kuitenkin kerännyt suunniteltu investointisuoja. Tämä mahdollistaisi yhtiöiden vie6

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

dä riidat ylikansalliseen välimiestuomioistuimeen, jos yhtiö kokisi EU:ssa säädetyn lain hankaloittavan sen voitontavoittelua. Eli, jos sopimuksen tultua voimaan valtio muuttaa lainsäädäntöään niin, että vaikutukset kohdistuvat negatiivisesti ulkomaisen sijoittajan saavuttamiin etuihin, voi sijoittaja vaatia lain muutoksesta korvauksia. Nämä korvaukset voivat pahimmassa tapauksessa olla oikeudenkäyntikuluineen hyvinkin mittavia. Investointisuojaan liittyy oleellisesti myös toinen näkökulma. Sopimus voi nimittäin vahvistaa ulkomaisten yhtiöiden valtaa jo uutta lainsäädäntöä suunniteltaessa. Tilannetta voidaan havainnollistaa esimerkillä: Uutta lakia valmisteltaessa yritys voi kertoa viranomaisille, että jos laki tulee voimaan sellaisenaan, haastaa yritys valtion oikeuteen. Oikeudenkäyntikulut saattavat yltää tällaisessa tilanteessa jopa kymmeniin miljooniin euroihin, mikä taas aiheuttaa painetta lakia valmisteleville viranomaisille. Pahimmillaan tämä voi johtaa lain uudelleenmuotoiluun yrityksen vaatimusten mukaisiksi tai lain hylkäämiseen. Eurooppanuoret otti kantaa aikaisemmin syksyllä vapaakauppasopimuksen valmisteluun vedoten, että avoimemmalla neuvotteluprosessilla ja kansalaisten aidolla kuulemisella voitaisiin saavuttaa parempi lopputulos. Investointisuojan arvioidut vaikutukset demokratiaan ja demokratian puute valmistelussa vaarantavat sopimuksen alkuperäisen idean, eli kaupan helpottamisen. Tämä tuskin vastaa toivottua lopputulosta. Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.


Syvästä mudasta uskottavaksi ulkopoliittiseksi toimijaksi? Tapaus YTPP

Syvästä mudasta uskottavaksi ulkopoliittiseksi toimijaksi? Tapaus YTPP Joulukuussa 2013 Eurooppa-neuvosto kävi merkittävän temaattisen keskustelun eurooppalaisesta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ensimmäisen kerran Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen. Neuvosto määritteli päätelmien pohjalta ensisijaisia toimia, joilla pyritään vastaamaan kasvaviin turvallisuuspoliittisiin haasteisiin unionin naapurustossa. Teksti: Kati Temonen

Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tie on kuitenkin ollut monitahoinen ja kuluvan vuoden tapahtumat – Ukraina ja ISIL päällimmäisinä – ovat luoneet sille uudenlaisia paineita. YTPP:n tavoitteista sovittaessa lähes 15 vuotta sitten maailmanpoliittinen tilanne oli hyvin erilainen. Balkanin tilanne oli ajankohtainen ja siihen piti reagoida. 1990-luvun lopulta aina syyskuun 11. terrori-iskuihin saakka Euroopassa eli vahva käsitys siitä, että YTPP voisi olla sekä institutionaalinen että konkreettinen realiteetti ja että EU:lla olisi potentiaalia kasvaa merkittäväksi turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. Irakin sota kuitenkin murensi tämän skenaarion ja kahteen leiriin jakaantunut Eurooppa alkoi pian horjuttaa EU:n yhtenäisyyttä. YTPP jatkoi toimintaansa rajoitetuin resurssein, mutta koki kuitenkin ajoittaisia onnistumisia. Näistä esimerkkinä kesän 2003 Kongon Artemis-operaatio, joka oli EU:n ensimmäinen sotilasoperaatio Euroopan ulkopuolella ja merkittävä merkkipaalu YTPP:n jatkuvuudelle. YTPP:n takapakki jatkui kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin EU:n institutionaalisessa kriisissä, kun Ranska ja Hollanti äänestivät EU:n perustuslakisopimusta vastaan. Lissabonin sopimus lopulta hyväksyttiin ja ratifioitiin, mutta aivan aluksi sen merkitys yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityksessä oli vähäinen. Yhtäällä, EU:n ensimmäinen ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Cathernine Ashton ei osoittanut suurta kiinnostusta YTPP:tä kohtaan, toisaalla euroalueen syventynyt ja pitkittynyt talouskriisi merkitsi, ettei missioihin ollut juuri varaa enää lähteä. International Institute for Strategic Studiesin (IISS) ja Geneva Centre for Security Policyn puheenjohtaja François Heisbourg toteaa, että Eurooppa-neuvoston puolustuspoliittiset päätelmät vuonna 2008 ja 2013 ovat hämmästyttävän yhteneväiset. Viidessä vuodessa kehitystä ei ole siis tapahtunut juuri lainkaan - ”EU is stuck in the mud”, Heisbourg kuvailee. Ottaen huomioon myös epäonnistumiset ja erimielisyydet Libyan (2011) ja Malin (2013-) operaatioissa, ajanjaksoa ei voi pitää kovin onnistuneena. Heisbourg korostaa, ettei nykytilanne ole yhtään sen parempi YTPP:n tulevaisuuden kannalta. Politiikka on muuttunut myös jäsenmaiden sisällä. Saksa on vetäytynyt pidättäytyvään linjaansa sotilasoperaatioissa Irakin

jälkeen ja Britannian aiempi rooli YTPP:n vetovastuussa on nyt kuihtumassa kasvavan euroskeptisyyden tieltä. Ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Timo Kantola näkee, että YTPP:n tie eteenpäin on rakentaa yhteys tavoitteiden ja konkreettisen panostuksen tai sitoutumisen välille. ”Edistääkseen EU:n uskottavaa ulkopoliittista roolia, YTPP on olennainen osa tämän tavoitteen saavuttamista”, Kantola toteaa. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että YTPP:n tulevaisuuden ”buzzword” on kapasiteetti. Samalla tarvitaan myös poliittista tahtoa. ”YTPP ei voi olla vain EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkalu, vaan meidän täytyy suhtautua siihen vakavammin ja arvioida uudelleen mitä voimme realistisesti toteuttaa tulevaisuudessa”, Heisbourg painottaa. Vakavasti ottamisesta kertoo ainakin se, että seuraavan kerran Eurooppa-neuvosto on päättänyt keskustella asiasta jo kesäkuussa 2015, mikä on selkeä edistys aiemmalle viiden vuoden tauolle puolustusasioiden käsittelyssä. Kirjoitus pohjautuu Ulkopoliittisen instituutin ja ulkoministeriön seminaariin ”The EU and the Changing Security Policy Environment: The Future Prospects of the CSDP” 27.11.2014.

Info Mikä YTPP? Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan vuonna 2009 Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (ETPP) nimettiin uudelleen Euroopan unionin yhteiseksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikaksi (YTPP), joka on osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lähtökohdat ETPP:lle luotiin jo vuoden 1993 Maastrichtin sopimuksessa, mutta sen tavoitteista sovittiin ensimmäisen kerran Helsingin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 1999. Lisätietoja: www.eeas.europa.eu/csdp 7


POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

www.pohjolanvoima.fi

8

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014


Kolumni: Suomen on varauduttava myös pahimpaan

Kolumni: Suomen on varauduttava myös pahimpaan Suomessa elää edelleen sitkeä uskomus siitä, että meillä olisi jonkinlainen erityisasema maailmanpolitiikassa, erityisesti suhteessamme Venäjään. Tokihan meillä onkin, nimittäin meille suomalaisille. Kaikille muille, myös Venäjälle, olemme pieni valtio muiden pienten valtioiden joukossa. Teksti ja kuva: Atte Kaleva

konfliktin aikana ottaa riskiä siitä, että Suomen etelärannikkoa tai ilmatilaa voitaisiin käyttää sitä vastaan. Toisin kuin kylmän sodan aikana, nyky-Venäjällä tuskin kukaan kuvittelee Suomen puolustavan Venäjän luoteisrajaa Natoa tai muuta EU:ta vastaan sen jälkeen, kun Venäjä on hyökännyt johonkin toiseen EU-maahan.

Atte Kaleva Jostakin syystä haluamme ylläpitää illuusiota erityisyydestämme keksimällä mitä uskottavammalta kuulostavia perusteluja, osa enemmän, osa vähemmän tuulesta temmattuja. Perinteisesti hyvät Venäjä-suhteet, nöyristelevä ulkopolitiikka ja ’sotilaallinen liittoutumattomuus’ muodostavat illuusiomme perustan. Kuitenkin ajatus siitä, että Venäjän mahdolliset sotilaalliset toimet eivät missään tilanteessa voisi koskea Suomea, on paitsi äärimmäisen itsekäs, myös vailla perusteita. Ajatus on itsekäs, koska se sotii sitä eurooppalaisen solidaarisuuden periaatetta vastaan, jota Suomi on itse ollut EU:ssa edistämässä. Juuri Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslausekkeeseen vetoamalla Suomessa on toistuvasti perusteltu Nato-jäsenyyden tarpeettomuutta. Solidaarisuus edellyttää kuitenkin vastavuoroisuutta, jota oman, muusta EU:sta erillisen Venäjä-politiikan rakentaminen ei edusta. Kuinka voimme kuvitella saavamme kriisitilanteessa apua Euroopan unionilta tai Natolta, vaikka emme itse ole valmiita osoittamaan samaa solidaarisuutta muille? Ajatus on perusteeton, koska Venäjä laskee Suomen jo nyt osaksi länttä ja venäläinen propaganda maalaa muun Euroopan tavoin myös Suomesta kuvaa pohjimmiltaan russofobisena liberalismin turmelemana maana, joka ’moraalittomuutensa’ ja länsimielisyytensä vuoksi muodostaa uhkan Venäjälle. Muun Euroopan ja Venäjän välisessä yhteenotossa Suomi olisi EU-jäsenyytensä ja Natokumppanuutensa vuoksi Venäjän silmissä potentiaalinen uhka myös sotilaallisesti, eikä Venäjä voisi rajoitetunkaan

Naton ja Venäjän välinen perinteinen suursota Euroopassa on onneksi edelleen erittäin epätodennäköinen. Mutta vain reilu vuosi sitten sitä pidettiin lähes mahdottomana ajatuksena. Se, että Moskovan eliitti on ylipäätään alkanut pitää sotaa Euroopan unionia ja Natoa vastaan mahdollisena, on paitsi hälyttävää, myös selkeä muistutus siitä, kuinka nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti maailmanpolitiikka voi muuttua. Toiveikkuus ja optimismi on hyvä asia. Kukaan meistä ei halua konfliktia Venäjän kanssa. Tähän tavoitteeseen on hyvä perustaa politiikkamme. Kaikkiin riskeihin on kuitenkin varauduttava, erityisesti kun satumme asumaan tuon arvaamattoman maan naapurissa. Siksi onkin tärkeää tunnustaa se tosiasia, ettei Suomella tällä hetkellä ole uskottavaa sotilaallista maanpuolustuskykyä. Siis sellaista kykyä, joka olisi uskottava myös Venäjän silmissä. Sotilaallisen suorituskyvyn nostaminen uskottavalle tasolle on yksinäiselle ja sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ylivoimaisen kallista. Naton viidennen artiklan antaman vahvan selkänojan turvin Suomi voisi kehittää itselleen sellaisen itsenäisen sotilaallisen maanpuolustuksen, joka olisi riittävän vahva paitsi torjuakseen meihin mahdollisesti kohdistettavat uhat, mutta myös ehkäisemään ne riittävällä pelotevaikutuksella. Suomi ei voi pitää itseään muusta Euroopasta irrallisena saarekkeena johon Venäjän sotilaallinen voimankäyttö ei voi ulottua, mutta sen ei myöskään tule hakea Venäjästä turvaa muun Euroopan kustannuksella lyhytnäköisesti vain omia ’hyviä naapurisuhteitaan’ vaalien. Paras vaihtoehto Suomelle olisi toki liberaali ja demokraattinen Venäjä, joka kunnioittaa naapureitaan ja haluaa yhteistyötä Euroopan kanssa. Mutta sitä odotellessa Suomen on varauduttava myös pahimpaan. Kirjoittaja valmistelee Turun yliopistoon väitöskirjaa ääriislamilaisesta terrorismista ja on Kokoomuksen ehdokas ensi kevään eduskuntavaaleissa. 9


Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle

Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle Eurooppa ja Afrikka ovat läheiset naapurimantereet, joilla on pitkä yhteinen historia. Eurooppa oli pitkään Afrikan tärkein kauppakumppani. Nyt tärkeimmän kauppapartnerin aseman ovat monessa Afrikan maassa vieneet Kiina tai Intia. Teksti ja kuvat: Sinikka Antila

Maailmantalouden taantuman ja omien rakenteellisen ongelmien myötä Euroopan talous on joutunut suuriin vaikeuksiin. Viennistä riippuvaisille maille, kuten Suomelle, tilanne on erityisen kiusallinen. Afrikan suuri talouskasvu on kääntänyt katseet tälle mantereelle. ”The Hopeless Continent” kirjoitti The Economist-lehti kirjoitti kanteensa vuonna 2000 – ”Africa Rising” vuonna 2011. Jos kiinalaiset saapuivat Afrikan maihin sankoin joukoin jo ”Hopeless Continent” -aikoihin, niin sittemmin ovat tulleet kaikki muut. Afrikan markkinoista käydään kilpajuoksua Kiinan, Intian, Euroopan ja Amerikan välillä. Kiinan presidentti saapui ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Tansaniaan vuoden 2013 maaliskuussa. Kesäkuussa saapui presidentti Barack Obama. Siinä välissä vierailivat monet muut maat, mukaan lukien Suomen silloinen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.

Suurlähettiläs Sinikka Antila Tansaniassa Kiina ohitti EU:n kauppakumppanina vuonna 2005. Vuonna 2013 Tansania vei EU alueelle 525 miljoonan euron edestä ja toi sieltä 925 miljoonan euron edestä. Tansanian suurin kauppakumppani on Intia, Kiina on kakkostilalla ja sitten tulee EU. Tansanian talous on monipuolistunut kiitettävällä tavalla ja sen vienti on kasvanut voimakkaasti. Perinteisten maataloustuotteiden (kahvi, tupakka, sisal jne) ja eniten vientituloja tuovan kullan lisäksi valmistusteollisuuden osuus viennistä on kasvanut. Valmistusteollisuuden osuus tavaraviennistä kasvoi vuoden 2002 seitsemästä prosentista 20 prosenttiin vuonna 2012. Tansanian kokonaisvienti kasvoi vuosittain 15 % vuoden 2000 ja 2012 välillä. Tansanian bruttokansatulo on kasvanut 7 % viimeiset kymmenen vuotta. Ongelmana on, että vahva talouskasvu ei ole ollut laaja-alaista: kasvu ei synnytä riittävästi työpaikkoja. Maailmanpankin arvion mukaan vuonna 2030 Tansanian työmarkkinoilla on vuonna 40 miljoonaa henkeä. Vuosittain työmarkkinoille tulee lähes miljoona uutta jäsentä. Vaikka maatalous onkin ensiarvoisen tärkeä työllistäjä, Maailmanpankin mukaan se ei enää riitä. Tansanian on kehitettävä ei-maatalouspohjaista teollisuutta ja vientiteollisuutta taatakseen työpaikkoja tälle suurelle määrälle työnhakijoita. 10

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Euroopalla ei ole varaa menettää asemiaan tässä kilpajuoksussa. Yhteinen historia ja vahva panostus Afrikan maihin esim. kehitysyhteistyön kautta tulee käyttää hyväksi tulevaisuuden rakentamisessa. Afrikan maataloustuotanto ml. leikkokasvit ja hedelmät tarjoavat vielä paljon kasvupotentiaalia vientiin: Tansanian maatalous/ruokaviennistä EU:n osuus on 71 %. EU:n yrityksillä on vahva jalansija monessa Afrikan maassa. Tansaniassa toimii tällä hetkellä noin 500 EU-yritystä, mikä tekee EU:sta tärkeimpiä ulkomaisten suorien investointien takaajia maalle. EU-maiden yrityksillä on tärkeä rooli Tansanian kehityksessä: infrastruktuurin parantamisessa, teknologian ja tietotaidon siirrossa, matkailun edistämisessä ja esim. maakaasutalouden kehittämisessä. EU:n talouskumppanuussopimusten (Economic Partnership Agreements - EPA) neuvotteluprosessi on ollut pitkä ja vaivalloinen. Itäisen Afrikan Talouskomission EAC:n EPA-sopimuksesta päästiin yhteisymmärrykseen onneksi hiljattain. EPA-sopimus antaa EU:lle mahdollisuuden tukea kehitysmaiden integrointia maailmanmarkkinoille, edistää vapaakauppaa ja mm. vaikuttaa kaupanesteiden ja tarjontaa haittaavien puutteiden poistamiseen. EPA huomioi sopimuskumppanien kehitystasojen erot takaamalla kehitysmaille pitkät siirtymäajat. EAC:n EPA-sopimus tuo vapaakaupan piiriin 17,2 % lisää tuotteita vähittäin seuraavan 25 vuoden aikana. Toisaalta 17,4 % EAC:n pääsääntöisesti maataloustuotteista on kokonaan suljettu pois EPA:n piiristä alueen oman tuotannon suojelemiseksi.


Nouseva Afrikka tarjoaa mahdollisuuksia Euroopalle

Tansanian pääkaupunki Dar es Salaam on kasvava miljoonakaupunki

“Jos kiinalaiset saapuivat Afrikan maihin sankoin joukoin jo ”Hopeless Continent” -aikoihin, niin sittemmin ovat tulleet kaikki muut. [...] Euroopalla ei ole varaa menettää asemiaan tässä kilpajuoksussa.” EPA-sopimuksen tuella kehitetään Afrikan maiden liiketoimintaympäristöä, selvennetään kaupankäynnin sääntöjä, kehitetään riidanratkaisumenetelmiä, tulli- ja hallintoyhteistyötä ja alkuperäsääntöjä. Liiketoimintaympäristössä on paljon kehittämisen varaa useimmissa Afrikan maissa. Tansanian liiketoimintaympäristön haasteita ovat laaja viranomaissääntely, monimutkaiset vero-, hankinta- ja maahanmuuttolainsäädäntö sekä korruptio. EU:n suurlähettiläät ja EU-yritykset käyvät Tansaniassa dialogia veroviranomaisen ja maahantuloviranomaisten sekä Dar es Salaamin satamaviranomaisen kanssa. Korkeimman tason dialogia käydään Tansanian presidentin kanssa. Yksityisen sektorin kehittämistä tuetaan paljon Euroopan kehitysrahaston ohjelmilla. Afrikka katsoo Euroopasta mallia integraatiokehitykseensä – jopa siinä määrin, että me EU:n edustajat omista vaikeuksistamme oppineina joskus toppuuttelemme esimerkiksi alueellisten rahaunionien tavoitteita. Alueen talouskomissioissa tehdään kauaskantoista työtä integraation edistämiseksi. Suomi tukee esim. EAC-alueen talousintegraatiota yhdessä muiden maiden kanssa Trade Mark

East Africa (TMEA) -aloitteen kautta. TMEA vahvistaa kaupankäyntiin tarvittavaa infrastruktuuria ja tukee alueen yritysten vientiponnisteluita. Ohjelmassa kehitetään Dar es Salaamin ja Mombasan satamia ja alueen rajanylityspaikkoja, tehostetaan tulli- ja verotusviranomaisten toimintaa ja tuetaan yritysten kansainvälisiä kauppasuhteita sekä laadunkehitystä ja -varmistusta. Vapaakaupan edistämisestä ja alueellisesta integraatiosta keskusteltiin huhtikuussa EU:n ja Afrikan välisessä huippukokouksessa Brysselissä. Erityisen huomion sai pienten ja keskisuurten yritysten asema kauppapolitiikassa. Vihreän talouden edistäminen ja kestävä kehitys on alue, jolla Euroopalla on paljon Afrikan tarvitsemaan tietotaitoa ja teknologiaa. Suomenkin Cleantech-klusterilla sekä uusiutuvaa energiaa ja biopolttoaineita kehittävällä teollisuudella on paljon mahdollisuuksia Afrikan markkinoilla. Myös innovaatio-, tiede- ja teknologiayhteistyö on alue, jolla voidaan luoda win-win-tilanteita Euroopan ja Afrikan välillä. Suomi tukee kehitysyhteistyövaroin Tansanian tietoyhteiskunnan syntyä ja innovaatioita ns. TANZICT-ohjelman avulla. Suomalaiset IT-alan yritykset ovat kiinnostuneita Tansanian dynaamisista markkinoista. Ne haluavat myös testata uutta teknologiaa Tansaniassa tai luoda tansanialaisten kanssa uusia innovaatiota. Yliopistot, kuten Aaltoyliopisto ovat mukana tässä uudenlaisessa yhteistyössä. Uskon siihen, että tällaiset uudet, innovatiiviset aloitteet luovat uusia mahdollisuuksia, joita nyt tarvitaan Suomen ja Euroopan talouksien nostamiseksi jaloilleen. Suomen edustustot ja Team Finland -verkosto antavat tällaiselle työlle kaiken tukensa - myös täällä Afrikassa. Kirjoittaja on Suomen Tansanian-suurlähettiläs, joka toimii myös Ruandassa, Burundissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hän on Suomen edustaja myös Itä-Afrikan yhteisössä (EAC). 11


Vilnasta Riikaan: EU:n itäinen kumppanuus Ukrainan jälkeen

Vilnasta Riikaan: EU:n itäinen kumppanuus Ukrainan jälkeen Itäisen kumppanuuden huippukokous Vilnassa loppuvuonna 2013 nähtiin näytön paikkana, johon sisältyi paljon odotuksia ja kunnianhimoisia tavoitteita. Unioni kuitenkin koki merkittävän takaiskun, kun Ukraina yllättäen ilmoitti, ettei se allekirjoita jo valmisteltuja vapaakauppa- ja assosiaatiosopimuksia. Ukrainan tapahtumien valossa on aiheellista väittää, että EU:n itäinen kumppanuus on tienhaarassa. Odotukset kumppanuuden uuden suunnan määrittelylle on nyt kasattu naapurimaa Latvian harteille. Teksti: Kati Temonen

Itäinen kumppanuus esiteltiin ensimmäisen kerran Ruotsin ja Puolan aloitteesta joulukuussa 2008 ja vuonna 2009 EU omaksui sen uudeksi painopisteekseen. Tavoitteena oli käyttää Brysselin vahvuutta eli pehmeää valtaa ja lähestyä poliittisesti ja taloudellisesti entisiä neuvostotasavaltoja Armeniaa, Azerbaidžania, Georgiaa, Moldovaa, Ukrainaa ja Valko-Venäjää. Tavoitteet ovat kuitenkin osoittautuneet vaikeasti saavutettaviksi etenkin nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa.

jentumiskysymys on myös yksi haasteista. Jean-Claude Juncker asetti yhdeksi ulkopoliittiseksi tavoitteekseen laajentumistauon seuraavan viiden vuoden ajaksi vedoten ”laajentumisuupumukseen”. Syksyllä julkisuuteen levinneessä Junckerin komissioluonnoksessa laajentumissalkku oli jätetty kokonaan pois. Asiasta nousseen kohun seurauksena salkku lopulta palautettiin ja jaettiin itävaltalaiselle Johannes Hahnille, jonka näkemys laajentumiskysymykseen on ”quality before speed”.

On selvää, että Vilnan huippukokous jätti monta vastaamatonta kysymystä. EU:n tulisi viimeistään nyt päättää mitä se haluaa naapuruussuhteiltaan – haluaako se edistää integraatiota ja lisätä vastuutaan alueella vai kenties pitää naapurinsa vain käden ulottuvilla? Onko tilanne kehittynyt sellaiseksi, että maiden tulisi valita lännen ja idän – EU:n ja Venäjän – välillä? Mikä on itäisen kumppanuuden päätepiste? Päättyykö se viisumivapaus- ja assosiaatiosopimuksiin vai onko EU-jäsenyys ainoa porkkana tässä tilanteessa?

Vuoden alku tulee olemaan jälleen näytön paikka Euroopan unionin ulkopolitiikalle ja toki myös EU-puheenjohtajamaa-ensikertalaiselle Latvialle. Työtä riittää monella eri saralla: reformien jatkuvuus tulee taata, keskusteluja viisumivapaudesta tulee jatkaa, ruohonjuuritason toimijoita tukea, yhteistyötä koulutuksen saralla lisätä (mm. vaihto- ja stipendiohjelmat) ja työvoiman liikkuvuutta edistää. Kansalaisyhteiskunnan mukaan ottaminen ja ihmistenvälisen kanssakäymisen lisääminen tulevat olemaan merkittävässä asemassa kumppanuusohjelman menestymisessä.

Muun muassa näihin kysymyksiin vastauksia tulee ratkomaan tammikuussa 2015 alkava Latvian EU-puheenjohtajuuskausi – etenkin toukokuussa järjestettävä itäisen kumppanuuden huippukokous Riiassa. Ennalta tiedetään, että puheenjohtajuuskausi tulee arvioimaan jo asetettujen välineiden (vapaakauppa- ja assosiaatiosopimukset) vaikutusta maiden yhteiskunnallisessa – ja eurooppalaistuvassa muutoksessa. Kauden, jonka teemana on ”Competitive Europe, Digital Europe, Engaged Europe”, painopiste naapuruussuhteissa tulee olemaan kansalaisyhteiskunta ja ”people-to-people”-kontaktit. Tämän lisäksi painotetaan viisuminvapausneuvottelujen edistämistä sekä kiinnitetään huomiota Keski-Aasian kumppanuusmaihin, jotka on jääneet vähemmälle huomiolle Ukrainan kriisin myötä. Latvian ensimmäinen EU-puheenjohtajuuskausi tulee olemaan maalle suuri askel ja historiallinen hetki, mutta ennakkoasetelmien valossa ei helppo sellainen. Haastetta lisää lännen ja Venäjän kireiden suhteiden lisäksi Latvian oma kysymys venäläisvähemmistöstään ja ”ei-kansalaisistaan”. Toisekseen, Latvialla on vastikään nimetty uusi hallitus ja EU:n parlamentti ja komissio ovat vasta aloittaneet uuden toimikautensa. EU:n laa12

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Info Latvian EU-puheenjohtajuuskausi 2015 Tammikuusta kesäkuuhun kestävä puheenjohtajuuskausi on Latvian ensimmäinen ”Puheenjohtajatriossa” edeltäjänä Italia, seuraajana Luxembourg Motto: ”Competitive Europe, Digital Europe, Engaged Europe” Lisätietoja: es2015.lv ja @eu2015lv


Ukraina tienhaarassa – Venäjän ja lännen välissä

Ukraina tienhaarassa – Venäjän ja lännen välissä Ukrainan ja Venäjän välinen sota sekä Venäjän toteuttama Krimin valloitus keväällä 2014 ovat järkyttäneet läntisten maiden kansalaisia ja myös valtiojohtoja. Suurinta järkytys on varmasti ollut Ukrainassa – tapahtumat eivät kuitenkaan välttämättä ole tulleet ukrainalaisille yllätyksenä. Teksti: Antti Ahonen

Eri lähteiden mukaan Krimin haltuunottoa on valmisteltu ainakin vuoden 2004 Oranssista vallankumouksesta lähtien, jolloin Ukraina otti merkittävästi etäisyyttä autoritaarisemmaksi muuttuneeseen Venäjään. Venäjällä äärikansallisia puheenvuoroja, joissa mm. Krimin ja Itä-Ukrainan takaisinvaltausta on vaadittu, on kuultu kuitenkin jo 1990-luvun alusta lähtien. Miksi Venäjältä käsin Ukraina tai osia Ukrainasta - koetaan Venäjän yhteyteen kuuluvaksi? Ukraina, kuten Suomi, on kulttuurihistoriallisen läntisen ja itäisen Euroopan raja-aluetta. Asema idän ja lännen välissä ja sijainti useiden vanhojen suurvaltojen rajalla ovat johtaneet monesti siihen, että valtapiiriään laajentamaan pyrkineet suurvallat ovat käyneet maan alueella tuhoisia sotia. Ukraina kuitenkin saavutti itsenäisyyden samoihin aikoihin Suomen kanssa. Ukrainan onnettomuudeksi Leninin puna-armeija valloitti maan ja pakotti osaksi Neuvostoliittoa. Tämä oli Ukrainalle hirvittävien vainojen aikaa. Stalinin hallinnon tavoitteena oli pysyvästi muuttaa Ukrainaa siten, että muiden kansojen kuin venäläisten määrää vähennettiin karkotuksin ja teloituksin samalla kun tilalle tuotiin venäläisiä muualta Neuvostoliitosta. Tämän politiikan jäljet näkyvät edelleen itä- ja eteläosien venäläisvähemmistöjen muodossa. Ajatus itsenäisestä ja riippumattomasta Ukrainasta eli koko kylmän sodan ajan. Kun Neuvostoliitto oli romahtamassa, Ukrainassa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä, jossa yli 80 % väestöstä tuki täyttä itsenäisyyttä. Jeltsinin Venäjä tunnustikin Ukrainan itsenäisyyden ja suhtautui myönteisesti Ukrainan länsi-integraatioon. Kun 1990-luvulla kaikista kiistoista selvittiin neuvotteluin demokraattisen Venäjän ja Ukrainan välillä, vuosituhannen vaihtuessa tilanne maiden suhteissa kääntyi taas epävarmemmaksi. Venäjällä valtaan tuli Putinin johdolla entisten ja nykyisten turvallisuuspalvelun toimijoiden muodostama klikki, jota mm. tutkija Arto Luukkanen on osuvasti kutsunut sekurokratiaksi. Putinin hallitus luopui Jeltsinin ajan demokratiaihanteista ja alkoi muuttaa Venäjää taas autoritaarisesti hallituksi pakkovallaksi. Samalla painostus naapurimaita kohtaan alkoi. Venäjä on Putinin valtakaudella puuttunut monien naapurimaidensa vaaleihin, laajentaen valtapiiriään myös asein. Vuonna 2004 Ukrainan presidentinvaaleissa Venäjän tukema ehdokas yritti vaalivilppiä hyväksikäyttäen saada vallan

Moskovan-mielisten haltuun. Tuolloin koko vapaan maailman sympatiat saanut Oranssi vallankumous sai aikaan sen, että vaalitulosta kunnioitettiin ja uudistusmielisten ehdokkaasta Viktor Jushtshenkosta tuli presidentti. Jo vuonna 2004 verenvuodatus saattoi olla hyvin lähellä: Venäjän erikoisjoukkoja oli ukrainalaisten lähteiden mukaan maassa. Tuolloin Putinin hallinto epäröi suoran voiman käyttöä, mutta aloitti suunnitelmat Krimin myöhempää kaappaamista varten. Vuonna 2010 venäläismielisen Alueiden puolueen ehdokas Viktor Janukovitsh tuli valtavan vaalikampanjan avulla valituksi presidentiksi, jonka hallinto alkoi käyttää autoritaarisempia poliittisia otteita ja lähestyä Venäjää. Kun Janukovitsh päätti hylätä assosiaatiosopimuksen EU:n kanssa marraskuussa 2013, räjähti poliittinen tilanne Eurooppamyönteisten ja länsimielisten protestiaalloksi. Demokratiaa, vapautta ja eurooppalaista yhteistyötä haluavien ukrainalaisten painostus sai lopulta Janukovitshin eroamaan. Venäjä auttoi Janukovitshin pakenemaan, ja uusi, länsimielinen hallinto nousi valtaan viime keväänä. Tämän jälkeen olemme joutuneet todistamaan Venäjän toteuttamaa Krimin miehitystä sekä Venäjän joukkojen ja venäläismielisten separatistien sotatoimia itäisessä Ukrainassa. Venäjän aggressiivinen politiikka ei ole ukrainalaisille uusi asia, onhan Venäjä eri tavoin painostanut maata koko 2000-luvun ajan. Hauras, Minskissä solmittu aselepo on ollut kuukausien ajan käytännössä näennäinen aselepo, jonka aikana on tullut tuhansia kuolonuhreja. Ukraina on historiallisessa tienhaarassa, idän ja lännen, Euroopan ja Euraasian välissä. Mihin Ukraina tulee suuntaamaan lähikuukausina? Aikooko Venäjä aloittaa täysimittaisen hyökkäyksen, vai jatkuuko sisällissota pienemmässä muodossa tai jäätyneenä konfliktina? Tuleeko kansainvälinen yhteisö tulevaisuudessa vaikenemaan Krimin valloituksesta vai jatkuvatko pakotteet? Tukevatko EU-maat ja USA Ukrainaa aidosti vai vain puheiden tasolla? Lähikuukaudet ja -vuodet tulevat olemaan tulevaisuuden kannalta ratkaisevat keskellä maantieteellistä Eurooppaa sijaitsevalle Ukrainalle. Lähdekirjallisuutta: Remy, Ukrainan historia (2014), Luukkanen, Hajoaako Venäjä? (2001) Kirjoittaja on Eurooppanuorten pääsihteeri 13


Miksi Eurooppalainen integraatiokehitys tarvitsee federalismia?

Miksi eurooppalainen integraatiokehitys tarvitsee federalismia? Professori Tapio Raunio toteaa Liittovaltiot – federalismin teoria ja arki (2002) -teoksensa esipuheen aluksi ”Federalismi ja liittovaltio eivät toistaiseksi ole kuuluneet suomalaiseen poliittiseen sanastoon”. Tämä on suurelta osin edelleen totta. Federalismi on nykyisin lähinnä EU-kriittisten tahojen käyttämä määrittelemätön ja uhkaava käsite, jolla pyritään tarkoitushakuisesti luomaan epämääräistä uhkakuvaa Euroopan unionista ja sen kehityksestä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on yhtäältä avata federalismin käsitettä ja toisaalta osoittaa miksi Eurooppalainen integraatiokehitys tarvitsee federalismia. Teksti: Saku Lehtinen

Federalismin käsitteen määrittelyn keskiössä on vallanjako eri hallintotasojen välillä yhdistämällä alueellisen autonomian ja valtakunnallisen keskushallinnon. Tämä hallinnon tasojen välisen vallanjaon periaate määritellään perustuslaissa. Yhtenäisvaltiossakin hallinto on jaettu eri hallinnon tasoille, esim. valtakunnallinen, maakunnallinen ja kunnallinen. Federalismissa Euroopan unionissa vallanjako tunnetaan ennen kaikkea läheisyysperiaatteena (subsidiariteettiperiaate). Periaatteen mukaan EU-tason toimivallan tulee rajoittua ainoastaan niihin kysymyksiin, jotka jäsenvaltiot katsovat kuuluvan liittovaltiotason lainsäädäntövaltaan. Täysin yksiselittäistä määritelmää federalismille ei ole – kuten ei ole yhtenäisvaltiollekaan. Federalistisen järjestelmän tarkoituksena on taata alueellinen autonomia, ei keskittää valtaa keskusvallalle. Vallanjaon kannalta tämä olisi selkeämpi malli Euroopan unionille kuin nykyinen. Tunnettuja liittovaltioita ovat mm. Yhdysvallat, Saksa ja Australia. Näiden liittovaltioiden perustamisen tarkoituksena on ollut yhteensovittaa erilaisia ihmisiä, alueita ja intressejä. Myös Euroopan unionin intergaatiokehityksessä on ollut paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka federalismista puhuminen onkin vielä aikaista. Yksi suurimpia integraatiokehityksen ongelmia on ollut valtiopainotteisuus ja demokratiavajeen syntyminen. Kansalaisilla vaikuttamismahdollisuudet ovat olleet - ja tietyiltä osin ovat edelleen - rajalliset. Euroopan parlamentin vallan kasvattaminen, kansalaisaloite ja tiedotuksen parantaminen ovat mahdollistaneet EUkansalaisille aikaisempaa aktiivisemman osallistumisen. Euroopan komission aseman parlamentaarinen valvonta ja valintamenettely kaipaisivat edelleen demokraattisempaa muotoa. Federalistisessa järjestelmässä olisi mahdollista muodostaa kaksikamarinen parlamentti, jossa komissiosta muodostuisi jäsenvaltioiden etuja puolustava ylähuone ja parlamentti eli alahuone, joka edustaisi EU-kansalaisia. Molemmat kamarit valittaisiin suoralla kansanvaalilla.

14

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

“Federalismin avulla Euroopan unionista on mahdollista luoda tehokas globaalin tason toimija, mutta nykyisellä hallintorakenteella EU ei kykene toimimaan tehokkaasti.”

Toinen syy miksi Euroopan unionin integraatiokehitys tarvitsee federalismia on globalisaatio. Eurooppaa on nimitetty mm. menneisyyden mantereeksi ja ulkoilmamuseoksi uusien nousevien valtojen, erityisesti Kiinan, Intian ja Brasilian ottaessa suurempaa roolia maailmanpolitiikassa. Federalismin avulla Euroopan unionista on mahdollista luoda tehokas globaalin tason toimija, mutta nykyisellä hallintorakenteella EU ei kykene toimimaan tehokkaasti. EU:n on kyettävä yhtenäiseen ulkopolitiikkaan puolustaessa eurooppalaisia arvoja ja eurooppalaisten asemaa kovenevassa globaalissa taloudessa. Yhdysvaltojen siirtäessä enenevässä määrin intressejään Aasiaan, on EU:n kannettava myös suurempi vastuu Euroopan turvallisuuspolitiikasta. Lähteet: Raunio, Tapio (2002): Liittovaltiot Federalismin teoria ja arki. Gaudeamus, Helsinki.

Kirjoittaja on Eurooppanuorten hallituksen jäsen ja Eurooppafederalistit ry:n puheenjohtaja


Enemm채n, mutta parempaa EU:ta

15


EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet

Heidi Hautala

EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet EU on maailman merkittävin kehitysmaiden kumppani, jos katsotaan kehitysyhteistyövaroja, kauppaa ja suoria investointeja. Sillä on samalla myös suuri vastuu toimia mahdollisimman tehokkaasti köyhyyden vähentämiseksi. Teksti ja kuva: Heidi Hautala

16

EU ja sen jäsenmaat ovat merkittävin yksittäinen kehitysavun antaja. Niiden yhteinen osuus on yli puolet maailman kehitysavusta. Vuonna 2013 EU:n kehitysapu nousi 56,6 miljardiin euroon, mikä on 0,43 prosenttia unionin bruttokansantulosta. Se jää häpeällisen kauas vuodeksi 2015 sovitusta 0,7 prosentin tavoitteesta. Jäsenmaista vain Ruotsi, Luxemburg, Tanska ja Iso-Britannia ovat saavuttaneet tavoitteen. EU-maiden väliset erot ovat suuria. Siinä missä Luxembourg rahoittaa kehitysyhteistyötä yhdellä prosentilla bkt:stä, Latvian vastaava luku on 0,08.

“Kaiken kehitysyhteistyön pitäisi edistää ihmisoikeuksia, ja etenkin budjettituen tulisi olla sidottu kumppanimaan ihmisoikeustilanteeseen.”

Unionin kehitysyhteistyö juontaa juurensa Euroopan yhteisön alkuajoille. Ranska halusi merentakaiset siirtomaat mukaan yhteisöön. Saksa ja Alankomaat taas halusivat laajentaa yhteistyötä muihin kehitysmaihin. Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren 79 entisellä siirtomaalla on oma laaja Cotonoun-sopimuksensa EU:n kanssa.

Kehitysyhteistyössä toimivalta on jaettu EU:n ja jäsenmaiden kesken. EU:ssa siitä vastaavat komission kehityspääosasto ja unionin ulkosuhdehallinto. Euroopan parlamentti on budjettivallan käyttäjä ja vahtikoira.

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014


EU:n kehitysyhteistyön tavoitteet ja haasteet

“Vuosi 2015 on julistettu Euroopassa kehityksen vuodeksi. Toivottavasti EU:n globaali rooli köyhyyden vähentämisessä saa ansaitsemansa painoarvon.”

Kehitysyhteistyön toteuttaminen on delegoitu komissiolle, mutta parlamentin kehitysvaliokunta valvoo työn ohjelmointia ja toteutusta. Tämä tapahtuu kehitysvaliokunnan alaisissa työryhmissä. Kehitysyhteistyön perustuttava ihmisoikeuksiin Kehitysyhteistyötä on jatkuvasti uudistettu, viimeksi vuosina 2011–2012. EU:n kehitysyhteistyön on ensisijaisesti edistettävä ihmisoikeuksia, demokratiaa ja hyvää hallintoa ja tuettava inhimilliseen kehitykseen tähtäävää osallistavaa ja kestävää kasvua. Siltä vaaditaan myös vaikuttavuutta. Merkittävää on ollut kehitysyhteistyön muuttaminen ihmisoikeusperustaiseksi. Suomi alkoi toteuttaa periaatetta kehitysministerikaudellani. Kaiken kehitysyhteistyön pitäisi edistää ihmisoikeuksia, ja etenkin budjettituen tulisi olla sidottu kumppanimaan ihmisoikeustilanteeseen. Itse olen tällä hetkellä Keski-Aasiaa, globaaleja julkishyödykkeitä, Itä- ja Länsi-Afrikkaa, Etelä-Aasiaa ja humanitaarista apua koskevissa parlamentin ryhmissä, joissa valvon erityisesti ihmisoikeuksien toteutumista. EU:ssa ja Suomessa apu päätettiin keskittää sitä eniten tarvitseviin maihin. Viidesosa avusta ohjataan inhimilliseen kehitykseen. Avun tehostamiseksi EU-maat ja edustustot sopivat työnjaosta 40 maassa. Edessä olevia kehityspolitiikan kysymyksiä ovat lisäksi ruokaturvallisuus, muuttoliike ja yksityissektorin rooli kehityksessä. Parlamentin enemmistö on kannattanut sitovia vastuullisuussääntöjä kehitysmaissa toimiville yrityksille. Tästä on hyvä jatkaa työtä yritysten vastuun lisäämisessä ihmisoikeuksien ja ympäristön ja työntekijöiden suojelussa. AKT-maiden kanssa tehty Cotonoun sopimus umpeutuu vuonna 2020 ja sen jatkosta on päästävä sopuun. Kehitysrahoitukseen ja humanitaariseen apuun on odo-

tettavissa muutoksia EU:ssa ja kansainvälisesti. Osa EUjäsenmaista ei ole maksanut lupaamiaan summia humanitaariseen apuun, mikä on johtanut kestämättömään tilanteeseen kriisialueilla. Politiikat linjassa kehitystavoitteiden kanssa EU:n kauppa-, energia-, maahanmuutto- tai maatalouspolitiikkojen on oltava linjassa kehitysyhteistyötavoitteiden kanssa. Komissiolla on päävastuu johdonmukaisuuden varmistamisessa, mutta edustustolla, jäsenmailla ja parlamentilla on myös roolinsa. Parlamentin kehitysvaliokunnassa vihreät ovat nostaneet tarkasteluun muun muassa sen, kunnioittaako G8-maiden aloite New Alliance For Food Security todella pienviljelijöiden oikeuksia. Esitin aikanaan, että kehitysministerien pitäisi kokouksissaan tarkastella myös jonkin muun alan hanketta kehityspolitiikan näkökulmasta. Toivon, että uusi korkea edustaja Federica Mogherini kehitysministerien neuvoston vetäjänä tarttuu tähän. Eriarvoisuutta on vähennettävä Post-2015 agendan eli uusista globaaleista kestävän kehityksen tavoitteista päätetään ensi vuonna. Ne ovat jatkoa vuosituhattavoitteille, jotka onnistuivat vähentämään köyhyyttä, mutta maiden välinen ja sisäinen eriarvoisuus kasvoi. Business as usual ei riitä, sillä nykyinen talouskasvu ei poistanut köyhyyttä ja eikä kunnioita maapallomme rajoja. Meidän on siirryttävä kohti kestävää kulutusta, estettävä veronkierto ja vaihdettava fossiilisista uusiutuviin energialähteisiin. Uusien tavoitteiden on tähdättävä köyhyyden poistamiseen, eriarvoisuuden vähentämiseen, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistettävä ympäristön ja ilmaston kannalta kestävämpää taloutta. Tavoitteet eivät koske vain kehitysmaita, vaan myös meitä suomalaisia ja meidän kulutustottumuksiamme. Parlamentti on vaatinut EU:lta aktiivista roolia kehitystavoitteiden laatimisessa. Keskustelujen pohjana käytetään YK:n avoimen työryhmän raporttia, jossa puhutaan hyvästä hallinnosta ja turvallisemmista yhteiskunnista. Parlamentti on korostanut myös naisten ja tyttöjen oikeuksia edellytyksenä talouskasvuun. Kehitystavoitteisiin vaadittiin mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien lisäksi seksuaalioikeudet. EU:n on puolustettava niitä hartiavoimin, sillä vastustajia on paljon. Vuosi 2015 on julistettu Euroopassa kehityksen vuodeksi. Toivottavasti EU:n globaali rooli köyhyyden vähentämisessä saa ansaitsemansa painoarvon. Kirjoittaja on Euroopan parlamentin kehitysvaliokunnan jäsen ja entinen kehitysministeri.

17


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2 Edellisessä osassa käsittelin Turkin EU-jäsenyyttä vastaan esitettyjen yleisemmän tason argumenttien epärelevanssia maantieteen, islamin, imperiumin, poliittisen kulttuurin, maan koon ja talouden osalta. Tässä osassa käsittelen yleisesti Turkin-vastaisina argumentteina käytettyjä spesifimpiä kysymyksiä: maahanmuuttajia, islamismia, ihmisoikeuksia, naisten asemaa, armenialaisia, kurdeja, kristittyjä, Venäjää ja Kyprosta. Teksti: Anssi Kullberg Kuvat: iStockphoto

Maahanmuuttajat Nykyisin ehkä kaikkein yleisin Turkin jäsenyyttä vastaan käytetty virheellinen argumentti koskee maahanmuuttajia. Meille uskotellaan, että jos Turkki liittyy EU:n jäseneksi, miljoonat turkkilaiset ryntäävät heti muuttamaan Suomeen ja Länsi-Eurooppaan. Historiatietoisempi muistaa vielä, että meitä peloteltiin samalla tavoin aikoinaan espanjalaisten, portugalilaisten ja kreikkalaisten vyöryllä, ja myöhemmin itäeurooppalaisten ryntäyksellä, puolalaisilla putkimiehillä ja saksalaisilla, jotka ostaisivat kaikki Suomen rantatontit. Espanjan, Portugalin ja Kreikan jäsenyydet johtivat kuitenkin siihen, että monia Keski-Eurooppaan muuttaneita eteläeurooppalaisia siirtotyöläisiä muutti kotimaidensa vaurastumisen myötä takaisin. Myöskään puolalaiset ja baltit eivät romahduttaneet Länsi-Euroopan talouksia, pikemminkin päinvastoin. Puola taisi olla ainoa Euroopan 18

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

maa, joka viime laman pahimpinakin vuosina teki voittoa. Monet puolalaiset lähtivät ylivelkaantuneesta Irlannista takaisin Puolaan. Mitä Suomen rantatontteihin tulee, saksalaiset eivät välittäneetkään niitä ostaa, mutta nyt kun venäläiset ostavat, monet ovat kauhuissaan. Eikä Venäjä ole edes EU:ssa. Itse asiassa jo miljoonia turkkilaisia on muuttanut pysyvästi EU-alueelle, etenkin Saksaan, Itävaltaan, Hollantiin ja Belgiaan, joissa turkkilaiset muodostavat yhden suurimmista maahanmuuttajaryhmistä. Myös Ruotsin turkkilaisyhteisö on suuri ja sen lieveilmiönä turkkilaisia on päätynyt Suomeenkin, jossa heitä on joitakin tuhansia. Saksassa, jossa turkkilaisväestön massa on suurin, myös ongelmat ovat nousseet esille. Integraatio onnistui hyvin aikana, jolloin työvoimapula oli suuri, mutta siirryttäessä sosiaalipainotteisempaan maahanmuutto- ja integraatiopolitiikkaan samalla kun työpaikat vähenivät, koitui tästä ongelmia.


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

Olennaista on ymmärtää, että kaikki tämä on tapahtunut ilman että Turkki olisi EU:n jäsen. Turkin pitäminen EU:n ulkopuolella on johtanut siihen, että yhteistyö Turkin viranomaisten kanssa on hieman hankalampaa, minkä vuoksi esimerkiksi rikoksiin syyllistyneiden ja ääriliikkeisiin kuuluvien Turkin kansalaisten palauttaminen kotimaahansa on ollut vaikeampaa. Jos Turkki olisi mukana Dublinin sopimuksessa, kaikki Turkin kautta muihin EU-maihin tulleet aiheettomat turvapaikanhakijat voitaisiin palauttaa Turkkiin yhtä helposti kuin heitä nykyisin palautetaan Saksaan, Italiaan ja Ruotsiin. Toki Turkista voisi jäsenyyden myötä tulla ihmisiä muihin Euroopan maihin töihin, opiskelemaan ja yrittäjiksi. Miksei? Ainakaan Suomessa turkkilaiset eivät ole tuottaneet ongelmia. Suomen maahanmuuttajaryhmistä turkkilaiset ovat olleet yritteliäimpiä, sillä he ovat henkeä kohti perustaneet enemmän yrityksiä kuin mikään muu ryhmä – huomattavasti enemmän kuin kantasuomalaiset. Suomen turkkilaiset ovat myös tasaisimmin ympäri maata hajaantunut maahanmuuttajaryhmä. Suurin osa on työllistynyt ja turkkilaisten perustamat yritykset hyödyttävät Suomen taloutta. EU-jäsenyyden myötä suomalaisten eläkeläistenkin olisi helpompi halutessaan muuttaa halvemman hintatason Turkkiin nauttimaan ilmastosta ja toimivasta palvelukulttuurista. Turkin EU-jäsenyyden estäminen ei estä turkkilaisten maahanmuuttoa EU-maihin. Turkin EU-jäsenyys voisi sen sijaan auttaa kanavoimaan tuon maahanmuuton taloudellisesti myönteisillä tavoilla. Se auttaisi myös tekemään liikkuvuudesta vastavuoroista, molempia osapuolia hyödyttävää. Turkin pitäminen EU:n ulkopuolella lisää lähinnä kielteisen aineksen muuttoa EU-maihin. Turkin äärivasemmisto ja islamistit samoin kuin Turkin järjestäytynyt rikollisuus toimivatkin nykyisin suuressa määrin Länsi-Euroopasta käsin. Tähän ongelmaan vaikuttamisessa Turkin EU-jäsenyys olisi yksinomaan myönteinen asia. Islamismi Kun Recep Tayyip Erdoğan perusti vuonna 2001 AKPpuolueen (Adalet ve Kalkınma Partisi), Euroopassa tapahtui yllättävä keikahdus suhtautumisessa Turkkiin. Kylmän sodan aikana vasemmisto oli inhonnut Turkkia ja yrittänyt leimata sen fasistiseksi, koska Turkki oli liitossa Amerikan kanssa ja sorti äärivasemmistolaisia terroristeja. Oikeisto sen sijaan oli suhtautunut Turkkiin pragmaattisen myönteisesti muistellen Atatürkin aikoja ja nähden Turkin keskeisenä liittolaisena Israelille. Panostamalla Turkin oloissa aivan uudella tavalla poliittiseen kenttätasoon ja maaseutuun AKP nousi nopeasti Turkin suurimmaksi puolueeksi, ohi perinteisten, kaupunkilais-elitistisiksi leimautuneiden valtapuolueiden. Puolueen vaalivoitto vuonna 2002 johti asennemuutoksiin Euroopassa. Äkkiä kemalistista nationalismia inhonneet Euroopan vasemmistopuolueet muuttivatkin linjaansa Turkkia kohtaan huomattavasti myönteisemmiksi, kun taas oikeiston kristilliset ja maahanmuuttokriittiset voimat äityivät riehumaan suorastaan hysteerisesti Turkkia vastaan, pelotellen islamistien salaisilla tarkoitusperillä ja uskotellen, että var-

”Turkin ihmisoikeusongelmista ei tietenkään pidä vaieta, mutta voidaanko niitä pitää esteenä EU-jäsenyydelle, jos EU:n nykyiset jäsenvaltiot eivät kunnioita ihmisoikeuksia vastaavissa tapauksissa?” maan jo kohta huomenna Turkki muuttuisi Iranin ja SaudiArabian kaltaiseksi. Toisin kävi. Ääni Erdoğanin kellossa oli muuttunut. Vielä Istanbulin pormestarina toimiessaan hän oli vaatinut Turkkia irti Natosta, luopumista EU-hankkeesta, diplomaattisuhteiden katkaisemista Israeliin sekä suhteiden avaamista Iraniin ja Hamasiin. Vuonna 1997 hän sai neljän kuukauden vankilatuomion islamistisen runon lukemisesta. Valtaan noustuaan AKP oli kuitenkin huomattavasti maltillistunut Erbakanin ajoista. Erdoğan linjasi nyt, että puolue oli ”eurooppalainen konservatiivipuolue, kuten kristillisdemokraatit Saksassa”. Talousasioissa AKP on ollut perinteisiä nationalistipuolueita liberaalimpi. Oltiinpa mitä mieltä tahansa AKP:n harjoittamasta politiikasta, johon on kuulunut mm. Irakin sodan vastustaminen, Israelin arvosteleminen ja islamilaisuuden aiempaa suurempi esiin tuominen turkkilaisessa yhteiskunnassa, ainakaan eurooppalaisten julkilausuttuja kauhukuvia se ei toteuttanut. Varkailta ei ryhdytty katkomaan käsiä, turkkilaisnaiset eivät pukeudu burqaan, Turkki ei eronnut Natosta, ei haudannut EU-hankettaan eikä katkaissut diplomaattisuhteita Israeliin. Itse asiassa AKP:n irtiotot kemalistien politiikasta ovat verrattavissa Euroopan suurten valtioiden poliittiseen suhdannevaihteluun. Turkkilaiset islamistit, kuten Erdoğan ja suufilainen filantrooppi Fethullah Gülen, ovat jopa saattaneet tehdä palveluksen maailmalle näyttämällä, että islamistista politiikkaa voi tehdä myös rauhanomaisilla, demokratiaan sitoutuneilla, koulutukseen ja aluekehitykseen panostavilla keinoilla – ei siis vain räyhäämällä, riehumalla, salaliittoteorioilla ja pommeilla. Ihmisoikeudet Turkkia suomitaan alinomaa ihmisoikeuksista. Tämä johtuu kahdesta asiasta. Ensinnäkään Turkissa kaikki ei ole suinkaan kunnossa ihmisoikeuksien alalla, minkä vuoksi ongelmia todella on. Toiseksi, Turkki on kuitenkin vapaa maa, jossa pätevät sananvapaus ja yhdistysvapaus. Tämä tarkoittaa, että yksittäisetkin poliisiasemilla sattuneet tapaukset tulevat raportoiduiksi tehokkaasti ja levitetyiksi läntiseen maailmaan.

19


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

”Turkin pitäminen EU:n ulkopuolella lisää lähinnä kielteisen aineksen muuttoa EU-maihin.”

Jos Turkin ihmisoikeusongelmia tarkastellaan objektiivisesti, joudutaan sen kiusallisen tosiasian eteen, että EU haukkuu Turkkia asioista, jotka eivät ole kunnossa edes EU:n nykyisissä jäsenmaissa. Turkkia haukutaan esimerkiksi siitä, kuinka terrorismirikoksista pidätettyjä ja vangittuja kohdellaan, vaikka samaan aikaan samoja ihmisoikeusrikkomuksia tehdään Britannian ja Ranskan toimesta, puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu poliisiasemilla ja turvallisuuspalveluissa monissa entisen Itä-Euroopan maissa. Turkin ihmisoikeusongelmista ei tietenkään pidä vaieta, mutta voidaanko niitä pitää esteenä EU-jäsenyydelle, jos EU:n nykyiset jäsenvaltiot eivät kunnioita ihmisoikeuksia vastaavissa tapauksissa? Terrorismintorjunta ei aina ole mukavaa kyläpoliisipuuhastelua eivätkä poliisiasemien ”asiakkaat” aina suinkaan viattomia ja sinisilmäisiä uhreja. Kurdien PKK ja Turkin useat pienet äärivasemmistolaiset, äärioikeistolaiset ja pari ääri-islamilaista järjestöä eivät ole mitään puhtaita pulmusia, niin kuin eivät ole myöskään Espanjan baskien ETA, Ranskan korsikalaisjärjestöt tai Pohjois-Irlannin IRA. Länsi-Euroopassa ummistetaan usein silmät siltä, että Turkki on itse asiassa tehnyt todella paljon uudistuksia ja parannuksia oikeuslaitoksessaan, poliisien kouluttamisessa ja erityisesti kurdien asemassa. Muutokset tällaisissa asioissa eivät tapahdu yön yli, mutta Turkissa ne ovat ihan oikeasti tapahtuneet. Nykyinen Turkki ei ole enää sama kuin vaikkapa 1980-luvun kylmän sodan rintamamaana. Naisten asema Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yleisöön uppoaa moni sellainenkin argumentti, joka sattuneista syistä ei menisi läpi Italiassa tai Espanjassa. Turkki on välimerellinen machokulttuuri, perhe- ja sukukeskeinen yhteiskunta. Kun isä, vanhempi veli tai aviomies sanoo sanansa, se on sitten siinä, paitsi jos isoisä tai anoppi sen kumoaa. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan. Suomalaisten turistinaisten vieraillessa Alanyassa tai Marmariksessa heitä vastassa on suuri määrä usein maaseudulta kotoisin olevia nuoria miehiä, jotka tekevät itsensä tykö paremman elämän tai vain hauskanpidon toivossa. Suomalaismies saa ajoittain osakseen samanlaista kiinnostusta vastakkaisen sukupuolen taholta vieraillessaan Venäjällä tai Itä-Euroopassa. On kuitenkin yhtä naurettavaa väittää, että turkkilaismiehet veisivät kaikki naisemme, kuin väittää, että venäläisnaiset vievät kaikki miehemme. Sitä paitsi avioliiton kautta tapahtuva maahanmuutto johtaa yleensä 20

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

paljon parempaan kotoutumiseen kuin turvapaikanhaku. Jos molemmat osapuolet saavat mitä haluavat, niin mikäs siinä. Eduskunnassa nostettiin taannoin Martti Ahtisaaren Turkki-raporttia vastaan kysymys naisiin kohdistuvasta kotiväkivallasta Turkissa. Tutkittaessa asiaa vähän tarkemmin, kävi ilmi, että Turkissa naisiin kohdistuva kotiväkivalta oli tosiaan huolestuttavan korkealla tasolla – nimittäin samalla tasolla kuin Suomessa. Joviaalina miehenä Ahtisaari ehdottikin, että ehkä Suomen ja Turkin pitäisi muodostaa yhteinen komitea tätä ongelmaa ratkomaan. Turkin vastustajat ovat nostaneet esille myös naisten lukutaidottomuuden korkean prosentin Turkissa. Tosiaan, luku on lähes sama kuin Kreikassa ja Maltalla. Ottaen huomioon Turkin suuret alueelliset erot, länsiturkkilaiset naiset ovat siis keskimäärin lukutaitoisempia ja koulutetumpia kuin EU:n jäsenmaiden Kreikan ja Maltan naiset. Monet Turkkia vastaan käytetyt argumentit saavat aivan uuden luonteen, jos niitä ryhdyttäisiin soveltamaan EU:n nykyisiin jäsenmaihin. Jos kaikki Turkin vastustajien vaatimukset huomioitaisiin, pitäisi EU varmaankin rajata Pohjoismaihin. Armenialaiset Suomeenkin on 2000-luvulla rantautunut armenialaisen diasporan ja kristillisten piirien suosima vetoaminen sadan vuoden takaisiin armenialaisten joukkovainoihin hajoavassa Osmanivaltakunnassa. Armenialaisten kansanmurhasta pidetään paljon ääntä samalla kun samanaikaisesti tapahtuneista muslimikansojen – erityisesti tšerkessien, krimintataarien, tšetšeenien, adžaarien, Balkanin muslimikansojen, mutta myös turkkilaisten ja kurdien – joukkovainoista vaietaan. Jos kuitenkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tapahtumia Mustanmeren ympärillä tarkastellaan tasapainoisemmin, havaitaan, että aikakautena häädettiin kotiseuduiltaan viisi miljoonaa muslimia ja vajaat kaksi miljoonaa kristittyä. Me kuulemme vain jälkimmäisistä. Armenialaisten kansanmurhasta riehuvat ennen kaikkea ulkoarmenialaiset. Armenian armenialaisille Turkki on läheisin länsimaa ja siellä käydään vierastyöläisinä. Ulkoarmenialaiset ovat sen sijaan tehneet kansanmurhan narratiivista ytimen marttyyri-identiteettiin, josta näyttää nykyisin olevan käsittämättömän vaikeaa irrota. Olennaista ei ole pohtia sitä, kenen ja miten pitäisi pyytää anteeksi jotain, mitä joku muu on tehnyt sata vuotta sitten, vaan kysyä, miksi ylipäätään sadan vuoden takainen tapahtuma olisi este nykyisen Turkin jäsenyydelle EU:ssa. Kukaan silloisesta kansanmurhasta vastuussa ollut henkilö ei ole nykyisin elossa, eikä nykyisiltä turkkilaisilta voida vaatia vastuuta siitä, mitä heidän esi-isänsä ovat ehkä tehneet. Ei ainakaan, jos muilta valtioilta ei vaadita vastuun ottamista paljon myöhemmistä kansanmurhista ja vainoista, joihin vastuulliset henkilöt ovat edelleen vallassa. Vastenmielisintä asiassa on se, että armenialaiset ovat itse tehneet 1980-luvun lopussa ja 1990-luvulla naapurilleen sitä samaa, mistä syyttävät turkkilaisia. Armenia miehittää yhä tänä päivänä Karabahin aluetta ympäristöineen,


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

”Turkissa maan historiaa ja sen kipukohtiakin on käsitelty varsin avoimesti ja laajasti. Samaa ei voi sanoa kaikista Euroopan maista.” 20 prosenttia Azerbaidžanin pinta-alasta. Satojatuhansia azereja joutui pakenemaan kodeistaan armenialaisjoukkojen toimeenpaneman miehityksen ja etnisen puhdistuksen vuoksi, ja he muodostavat Venäjän miehittämiltä alueilta paenneiden georgialaisten ohella nyky-Euroopan suurimman evakkoväestön. Kuinka armenialaisten puolustajilla on otsaa tänä päivänä hyökätä nykyturkkilaisten kimppuun sadan vuoden takaisista tapahtumista ja samaan aikaan vaieta täydellisesti yhä käynnissä olevasta vääryydestä Kaukasiassa? Niin ikään on mielenkiintoista, että sadan vuoden takaisia tapahtumia pidetään esteenä Turkin EU-jäsenyydelle, mutta 1990-luvun tapahtumat eivät ole este jäsenyysneuvotteluille Serbian, Makedonian ja Kroatian kanssa. Kukaan ei kiistä Saksan EU-jäsenyyttä 1940-luvun tapahtumien vuoksi, Espanjan jäsenyyttä Francon aikaisten asioiden vuoksi tai Ranskan jäsenyyttä hugenottien ja kataarien tuhoamisen tai Algerian sodan vuoksi. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä eurooppalaiset siirtomaavallat tekivät vielä 1900-luvun alkupuoliskolla siirtomaissaan. Turkissa maan historiaa ja sen kipukohtiakin on käsitelty varsin avoimesti ja laajasti. Samaa ei voi sanoa kaikista Euroopan maista, varsinkaan idän suunnalla. Kurdit Turkkia arvostellaan usein ja myös aiheellisesti suurimman etnisen vähemmistönsä kurdien kohtelusta. Kun Osmanivaltakunnan maita aikoinaan 1900-luvun alussa jaettiin, kurdit jäivät jaossa osattomiksi. Heidän maansa pilkottiin Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian kesken eikä mikään näistä maista halunnut antaa kurdeille autonomiaa tai erillisoikeuksia. Kaikki neljä maata ovat eri aikoina pyrkineet kurdien assimiloimiseen, mutta kurdit ovat tätä sinnikkäästi vastustaneet. Kylmän sodan aikana kurdikysymys politisoitui, kun Neuvostoliitto ryhtyi kouluttamaan ja tukemaan stalinistista PKK:ta (Partiya Karkerên Kurdistan, Kurdistanin työväenpuolue) epävakauttaakseen Turkkia. Turkki, Iran, Irak ja Syyria tukivat itse ja suurvaltojen avustuksella toistensa alueilla toimineita kurdiliikkeitä salaisessa sodassa. Kurdeilta itseltään puuttui kansallinen yhtenäisyys ja he taistelivat milloin kenenkin tukemina toisiaan vastaan. Koska äärivasemmistolaiset kurdijärjestöt etabloivat itsensä kylmän sodan aikana Länsi-Eurooppaan, hankkivat osuutensa järjestäytyneen rikollisuuden verkostoista sekä

hyödylliset hölmönsä länsieurooppalaisesta älymystöstä, Euroopassa alettiin kuvitella, että PKK edustaisi kurdeja ja että se on jonkinlainen ihmisoikeusjärjestö. Todellisuudessa PKK oli ja on yhä äärivasemmistolainen taistelujärjestö, joka ei suvaitse toisinajattelua omassa piirissään, ja jonka tuhansista uhreista useimmat ovat kurdeja. Kun Kaakkois-Turkin taloudellinen tilanne parani selvästi 1990-luvun mittaan, parani samalla merkittävästi myös kurdien asema. Ei olekaan yllättävää, että samaan aikaan nähtiin PKK:n ja sen bulvaanien kannatuksen heikkeneminen Turkin kurdien keskuudessa. Turkin ja Syyrian välisen Adanan sopimuksen sekä Irakin sodan myötä PKK:n kilpailija, Kurdistanin demokraattinen puolue KDP, sai vahvemman aseman. Useilla matkoillani Turkin Kurdistanissa 2000-luvulla olen huomannut kurdikielen ja kurdien kansallisen identiteetin aseman huomattavan parantumisen. Kurdeilla on nyt omat kanavat ja opetuskin sallitaan, kurdikielistä kirjallisuutta löytyy turkkilaisista kirjakaupoista ja lehtiä lehtikioskeilta. Kurdipuolueiden toimistot ovat avoimesti esillä kurdienemmistöisissä kaupungeissa. Viime vuodesta alkanut Syyrian sisällissota sekä Syyrian ja Iranin diktatuurien tuki PKK:lle ovat uudelleen vaarantamassa kurdialueiden tasapainon, mikä osittain selittää Turkin varovaisuutta toimissaan Syyrian suuntaan. Kristityt Ennen islamin nousua Lähi-idän valtauskonnoksi ja kalifaatin valloituksia Turkki ja Syyria muodostivat kristinuskon keskeisimpiä ydinalueita. Arabien ja myöhemmin turkkilaisten valloitukset johtivat luonnollisesti siihen, että useiden sukupolvien kuluessa suurin osa aiemmin kristinuskoa tunnustaneesta väestöstä kääntyi islamiin ja varsinkin seemiläiset väestöt arabialaistuivat kielisukulaisuuden vuoksi nopeasti. Jäljelle jääneet kristilliset väestöt ovat sen sijaan säilyttäneet nykypäiviin saakka sekä kirkollisen että kielellisen diversiteettinsä. Tämä koskee myös Turkin kristittyjä, jotka jakautuvat neljään etniseen pääryhmään: seemiläisiä kieliä (syriakkia ja arabiaa) puhuviin assyrialaiskristittyihin, kreikkalaisiin, armenialaisiin ja georgialaisiin. Kun kristilliset aktivistit väittävät kristittyjen olevan Turkissa ”vainon kohteena”, on syytä muistaa, että nämä vainot tapahtuivat pääosin 1800-luvulla, jolloin Turkin käydessä sotia Venäjää ja muita alueilleen tunkeutuvia vihollisia vastaan Anatolian paikalliset kristityt väestöt joutuivat maksamaan kristillisten suurvaltojen imperiaalisesta politiikasta karun hinnan. Armenialaisten lisäksi myös suurin osa Turkin assyrialaisista ja Pontoksen kreikkalaisista pakeni Lähiitään ja Eurooppaan. Kreikka ja Turkki päätyivät rauhansopimuksessaan väestöjen vaihtamiseen, mikä pääsääntöisesti tapahtui ilman, että väestöiltä itseltään kysyttiin. Jako tapahtui uskonnon perusteella. Niinpä sadattuhannet tai jopa miljoonat muslimit joutuivat lähtemään Balkanilta, joka oli ollut heidän kotiseutuaan satojen vuosien ajan. Vastaavasti sadattuhannet tai jopa pari miljoonaa kristittyä joutuivat lähtemään niin ikään vuosisataisilta kotikonnuiltaan Anatoliasta. 21


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

1800-luvulta alkaen. Monet kurdit pakenivat Saddam Husseinin Irakista ja islamistisesta Iranista Turkkiin. Yhä tänä päivänä Turkkiin tulee suuria määriä pakolaisia: kurdeja, afgaaneja, tšetšeenejä, persialaisia ja viimeksi satojatuhansia syyrialaisia. Turkki ei suojellut vain muslimeja ja juutalaisia, vaan myös kristityille maanpakolaisille ja Venäjän ja Itävalta-Unkarin hallintoja paenneille liberaaleille Turkki tarjosi aikoinaan suojan. Istanbulissa vaikuttivat eurooppalaisista vapaustaistelijoista mm. puolalainen Adam Mickiewicz ja unkarilainen Lajos Kossuth, Suomea ylistänyt tataarijohtaja Sadri Maksudi, puhumattakaan bolševikkeja vastustaneista venäläisistä maanpakolaisista 1900-luvun alkupuolella. Jälkiseuraamuksia hämmentää edelleen se, että väestönvaihdon myötä Kreikkaan päätyi turkinkielisiä kristittyjä ja vastaavasti Turkkiin päätyi bulgaareja, valakkeja ja kreikankielisiä muslimeja. Kreikka asutti näitä evakkoja pohjoisosiinsa, jotka oli tyhjennetty turkkilaisista ja bulgaareista käydyissä sodissa. Kävin itse 1990-luvulla Rodopivuoriston kylissä, joiden väestö puhui äidinkielenään bulgaaria, pomakkia tai turkkia. Emäntänämme toiminut tyttö oli kova makedoniankreikkalainen nationalisti ja vihastui, kun hänen isoäitinsä kehtasi puhua vieraiden kuullen turkkia. Mummo puhkesi kyyneliin, koska oli niin vanha, että pakko-opittu kreikka tahtoi unohtua. Muuan toinen väestönvaihtojen seuraamuksia syntyperässään kantava ystäväni on etninen armenialainen, joka syntyi Libanonin passilla Jordaniassa, kasvoi ja eli suurimman osan ikäänsä Kreikassa ja muutti sitten Britanniaan. Hän puhuu veljensä kanssa kreikkaa, äitinsä kanssa armeniaa, isoäitinsä kanssa turkkia ja meidän muiden kanssa pääosin englantia, vaikka osaa myös arabiaa, venäjää, saksaa, persiaa ja ranskaa. Osa niiden perheiden jälkeläisistä, joita 1800-luvun ja 1900-luvun alun traagiset tapahtumat heittelivät pitkin poikin aluetta, on tehnyt kansanmurhista ja menneisyyden kauhuista keskeisiä elementtejä kansalliseen identiteettiinsä. Ehkä se auttaa pitämään koossa armenialaista ja assyrialaista diasporaa, kun perhe on hajallaan pitkin Lähi-itää, Eurooppaa, Amerikkaa ja Australiaa. Tätä ymmärrettävää historiallista nostalgiaa ei kuitenkaan pitäisi sotkea nykypäivän politiikan valintoihin. Suomalaisillakin on oltava oikeus muistella miehitettyä Karjalaa ja niitä isovanhempiamme, jotka tulivat Laatokan rannoilta tai Viipurista. Äidinäitini tuli evakkona Laatokan-Karjalasta, mutta silti en pidä lähikahvilan venäläistä omistajaa vastuullisena Stalinin teoista eikä Karjalan kysymys saa minua vaatimaan hänen karkottamistaan. Turkki ei todellakaan ole ollut vain pakolaisten lähtömaa, vaan se on ottanut vastaan ja tarjonnut uuden elämän miljoonille vainoja paenneille ihmisille. Espanjan inkvisitiota paenneet juutalaiset ladinon puhujat asettuivat Istanbuliin, muodostaen sikäläisen vanhan juutalaisyhteisön. Alkaen krimintataareista ja tšerkesseistä Turkki oli se maa, johon Venäjän imperiumin toimeenpanemia kansanmurhia paenneet ihmiset tulivat. Niin ikään Turkki otti vastaan miljoonia pakolaisia Balkanin sodista 22

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Venäjä Turkkia vertaillaan usein Venäjään. Molemmat ovat entisiä keisarikuntia ja Euroopan itälaidan suurvaltoja, joiden alueella jossain Euroopan itärajan katsotaan kulkevan, vaikkei kukaan sitä rajaa oikein tarkkaan osaakaan sijoittaa. Molemmilla on kiistaton sijansa Euroopan historiassa ja kulttuurissa. Molempia on pelätty, kauhisteltu ja ajoittain ihailtu. Välimeren ja Mustanmeren välissä seisova Istanbul ja Itämeren pohjukan Pietari ovat hurmanneet kauppiaita, taiteilijoita ja intellektuelleja. Molemmat kaupungit ovat olleet valtakuntiensa ikkunoita länteen ja usein myös länsieurooppalaisten ensimmäisiä ikkunoita mystiseen itään. Vaikka moni asia yhdistää Turkkia ja Venäjää, ei ole totta väittää, että jos Turkki hyväksyttäisiin EU:hun, silloin Venäjäkin pitäisi. Miksi pitäisi? EU on ennen kaikkea demokraattisten markkinatalouksien unioni. Turkki on demokratia ja avoin markkinatalous – Venäjä ei ole kumpaakaan, vaikka sekin on toki kehittynyt paljon verrattuna Neuvostoliiton aikoihin. Koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan Turkki on ollut moderni eurooppalaiseen malliin järjestetty valtio, jossa on ollut toimiva demokraattinen monipuoluejärjestelmä ja markkinatalous. Venäjä taas on ollut suljettu totalitäärinen diktatuuri, joka vapautui hetkeksi talouskaaokseen 1990-luvulla, mutta palasi sitten takaisin autoritääriseen ja militaristiseen imperialismiin. Turkki on halukas sopeutumaan EU:n muiden jäsenmaiden kanssa samanlaisiin pelisääntöihin. Se on itse asiassa sopeutunut niihin jo nyt, vaikkei jäsenyys olekaan toteutunut. Venäjä ei missään tapauksessa ole halukas hyväksymään samanarvoista asemaa muihin Euroopan valtioihin nähden. Venäjä haluaa olla suvereeni suurvalta, joka tekee mitä lystää. Venäjä ei ylipäätään halua EU:n jäseneksi, joten spekulointi asialla olisi parempi jättää aikaan, jolloin Venäjä todella muuttaa luonnettaan ja suhtautumistaan pienempiin naapurimaihinsa. Turkin ja Venäjän vertailussa on erityisen tärkeää, minkäluonteinen valtioliitto EU on. EU on eurooppalainen rauhanliitto, joka tähtää kansalaisten ja kaupan vapauteen alueellaan. Pitäisi olla selvää, että ainoastaan demokraattiset markkinatalousmaat voivat olla tällaisen unionin jäseniä. Sen sijaan uskonnolla ei ole väliä, koska EU:n poliittiseen kulttuuriin kuuluu Turkin tavoin sekularismi – valtiovallan ja uskonnon pitäminen sopivasti erillään toisistaan, vaikka uskonnoista kumpuavat arvot voivatkin näkyä ihmisten


Turkin EU-jäsenyys ennakkoluulojen törmäyskurssilla – osa 2

”Ei ole totta väittää, että jos Turkki hyväksyttäisiin EU:hun, silloin Venäjäkin pitäisi.” normaalissa elämässä ja moraalissa. Sekularismi ei tarkoita ateismia eikä uskonnon pakonomaista vähättelyä. Se tarkoittaa neutraalia suhtautumista uskontoon; politiikkaa ei tule sotkea uskonasioihin. Näissä suhteissa Turkin voi kuvitella sopeutuvan yhteiseen arvomaailmaan EU:n kanssa paljon paremmin kuin vaikkapa Serbian. Tosin uskon, että suhteellisen pienenä maana Serbiakin pääsee vielä joskus eroon historiansa pimeistä varjoista ja liittyy eurooppalaiseen perheeseen. Kypros EU:n ja Turkin konkreettinen kipupiste on Kypros, ja tämän kansainväliseen oikeuteen kietoutuneen kiistan kohdalla EU:n enemmistön ja Turkin kannat voisivat todennäköisimmin jyrkästi poiketa toisistaan. Kun Kreikan sotilasjuntta ja sen kyproslaiset agentit masinoivat aikanaan vallankaappauksen Kyproksella vuonna 1974 ja aloittivat etniset puhdistukset turkkilaisväestöä vastaan, Turkki teki sen, mihin sillä oli sekä moraalinen että kansainvälis-oikeudellinen valtuutus: sotilaallisen väliintulon. Asiasta päätti Turkkia tuolloin hallinneen sosiaalidemokraattisen puolueen pääministerin Bülent Ecevitin hallitus. Moraalinen oikeus interventioon Turkilla oli siksi, että Kyproksen konfliktin aloittivat kreikkalaiset ja kysymyksessä oli Turkin väliintulon aikaan humanitäärinen kriisi. Turkilla oli asialleen myös kansainvälisen oikeuden mandaatti, sillä Turkki, Kreikka ja Britannia olivat kaikki mandatoituja Kyproksen suojeluvalloiksi, joilla oli oikeus puuttua Kyproksen tilanteeseen mikäli toinen sopimusosapuoli – tässä tapauksessa Kreikan juntta kyproslaisine agentteineen – rikkoi sopimusta. Turkin sotilasväliintulon ansiosta kyproksenturkkilaiset pelastuivat kansanmurhalta, sotilasjuntan seikkailijat häädettiin maasta ja Kreikan sotilasjuntta kaatui. Kypros jaettiin kahtia kreikkalaiseen etelään ja turkkilaiseen pohjoiseen, mutta Turkki jäi ainoaksi maaksi, joka oli tunnustanut Pohjois-Kyproksen. Kuitenkin sekä Etelä- että PohjoisKypros demokratisoituivat eikä sotaan enää päädytty. Vuonna 2004 Turkin hallitus oli valmis hyväksymään miehityksestä luopumisen ja Kyproksen saaren yhdistämisen yhteen valtioon. Sekä Turkki että Pohjois-Kypros olivat valmiit pitkin hampain hyväksymään Kofi Annanin suunnitelman. Sen sijaan Ranskan ja Venäjän agitoimana kommunistijohdossa ollut Etelä-Kypros torjui suunnitelman. Kyproksenkreikkalaisia kehotettiin torjumaan suunnitelma, jotta Turkki ei pääsisi EU:hun. Samalla Kreikka uhkasi

blokkaavansa kaikkien kahdeksan Itä-Euroopan maan ja Maltan EU-jäsenyydet mikäli Etelä-Kyprosta ei hyväksyttäisi EU:n jäseneksi. EU hyväksyi Kyproksen jäsenekseen, vaikka se oli torjunut saaren yhdistämisen rauhanomaisella ratkaisulla ja siten tuonut EU:n sisään pysyvän pattitilanteen. Tällaisessa tilanteessa oli selvää, ettei Turkkikaan voinut yksipuolisesti vetäytyä Pohjois-Kyprokselta. EU-jäsenyyden saaneena Etelä-Kyproksella ei ole enää mitään insentiiviä ratkaista Kyproksen pattitilannetta. Vastaavasti EU:n ulkopuolelle jätettynä Turkilla ei ole mitään insentiiviä hylätä kyproksenturkkilaisia. Kyproksen jäsenyyssotku oli EU:lta ilmeinen virhe. Jäsenyys olisi pitänyt asettaa palkinnoksi oikeasta äänestystuloksesta Annanin suunnitelmaan, mutta nyt Kyprosta käytettiinkin aseena Turkin pitämiseksi EU:sta ulkona. Tämä tarkoittaa de facto Pohjois-Kyproksen pysymistä itsenäisenä ja konfliktin pysymistä ratkaisemattomana. Voidaan vain toivoa, etteivät eurooppalaiset toista virheitään Balkanilla, vaan asettavat Kosovon tunnustamisen ehdoksi Serbian jäsenyydelle. Kirjoittaja työskentelee lähetystöneuvoksena Suomen suurlähetystössä Kiovassa. Artikkeli on kirjoitettu vuonna 2012 ja sen ensimmäinen osa julkaistiin Tähdistön edellisessä ulkopolitiikan teemanumerossa.

Tilaa uudistunut UP-lehti! Perinteinen Ulkopolitiikka-lehti on uudistunut. Sivukoko on pienentynyt, mutta sisältönä on edelleen koko maailma. Joulukuussa ilmestyvä numero 4/2014 perehtyy muun muassa varallisuuserojen vaikutuksiin. Vuositilaus opiskelijoille vain 25 euroa (normaalihinta 39 euroa). Uutena tilaajana saat tilaajalahjaksi kirjan ja yhden aiemmin ilmestyneen numeron.

www.ulkopolitiikka/tilaa 23


Kaksikymmentä vuotta Euroopan unionin osana

Kaksikymmentä vuotta Euroopan unionin osana Pitkän varjon maamme ylle jättäneen kylmän sodan kauden jälkeen Suomi siirtyi tiiviisti osaksi läntistä yhteisöä liityttyään Euroopan Unionin jäseneksi vuonna 1995. Takana oli tiukka kampanjointi kansalaisten sieluista, mikä vaikuttaa myös sisäpolitiikkaan vielä nykyaikana. Teksti: Pekka Virkki

Tuolloin syvempää integraatiota eivät olleet vastustamassa Perussuomalaiset vaan erityisesti osa keskustalaisista poliitikoista ja heidän taustaryhmistään. Lamasta nousevassa Suomessa EU edusti monille tulevaisuuden mahdollisuuksia, vapaata liikkuvuutta ja lupausta paremmasta elintasosta. Ehkä taivas ei jäsenyyden myötä auennut, mutta on selvää että ongelmista huolimatta jäsenyydestä on ollut meille paljon hyötyä. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika kansainvälisessä politiikassa. Ryhtyäessäni pohtimaan mennyttä totesin, että Eurooppanuorten aktiivijäsenistössä vaikuttaa jo useita henkilöitä, jotka ovat syntyneet EU-jäsenyyden aikana. Tässä valossa oli suorastaan silmiä avaava kokemus tutkia Kyllä-kampanjan tiedotuslehteä kansanäänestyksen ajalta. Aarnen ja Adolfin - kommunistilegenda Aarne Saarisen ja jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin - EU-kannat on perusteltu eri painotuksin, mutta kuitenkin päätyen integraatioratkaisun hyödyllisyyteen maamme ja maapallomme kehitykselle. Kannessa komeilee myös maajussi, jolle EU tuo kaivattua turvaa - kääntyipä moni alunperin kovin vastahakoisinakin esiintyneiden ammattiryhmien edustajista kannattamaan jäsenyyttä tutkittuaan tarkemmin sen tarjoamin mahdollisuuksia. Vuonna 2014 on aktualisoitunut myös jäsenyyden turvallisuuspoliittinen peruste, jonka presidentti Mauno Koivisto myönsi jälkikäteen vaikka sitä ei kampanjoinnissa kovasti painotettu. Toki on selvää, ettei venäläissovinisti Vladimir Zirinovskin uho jäänyt suomalaisilta huomaamatta. Vuosien varrella ulkopolitiikkaamme on aiempaa enemmän pyritty toteuttamaan EU:n kautta, mistä Suomen pysyminen pakoterintamassa huolimat-

24

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

“Ulkopolitiikka lienee vaalikeskustelussa keskeisemmässä osassa kuin ehkä koskaan Kekkosen kauden jälkeen on ollut.” ta perinteisesta ns. erityissuhteestamme Venäjään on ollut selkeä osoitus. Unionin sateenvarjo on ollut yhtenä osana Suomen turvallisuuspolitiikkaa aina, kun lähialueilla - Balkanilla, Ukrainassa tai Itämerellä - on tapahtunut status quo -tilannetta horjuttavia rakenteita. Pääministeri Alexander Stubb on toistuvasti korostanut Unionin merkitystä vakauden luojana ja Suomea sen osana. Vuoden 2015 eduskuntavaalit tulevat olemaan merkittävät. Ensimmäistä kertaa EU-Suomen historiassa vahvasti unionia kritisoiva puolue ponnistaa suuren eduskuntapuolueen asemasta kohti vaaleja. Venäjäpakotteet ja erityisesti Venäjän asettamat vastapakotteet ovat herättäneet kritiikkiä. Onko jollakin ryhmittymällä kiusaus pyrkiä saamaan kannattajia ehdottamalla EU:n linjasta irtautumista? Toisaalta ulkopolitiikka lienee vaalikeskustelussa keskeisemmässä osassa kuin ehkä koskaan Kekkosen kauden jälkeen on ollut. Teemmekö sitä osana arvoyhteisöämme vai joidenkin väitettyjen kansallisten intressien pohjalta? Nämä kysymykset koskettavat paitsi Suomea, myös Euroopan Unionin idean ydintä - lähteekö ”mallioppilas” linjalle, jota kukaan ei siltä olisi uskonut?


Kolumni: Ne tärkeimmät vaalit

Kolumni: Ne tärkeimmät vaalit Eurooppanuoret tiedotti ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja, että edessä olisivat ”Suomen EU-politiikan kannalta tärkeimmät vaalit”. Perussuomalaisten jytkyä odoteltiin ja takana olivat repivät kiistat Etelä-Euroopan euromaiden tukemisesta. Nyt määriteltäisiin Suomen linja. Teksti ja kuva: Matti Niemi

”Harva puoluepamppu asettaa EU-kysymyksiä vaalien agendan kärkeen. Tukipakettien sijaan nyt puhutaan sote-ratkaisusta, lukioiden määrästä ja omaishoitajista.” Matti Niemi Vaalit tulivat ja uusi hallitus syntyi monien vaiheiden kautta. Suomen linjaksi muodostui kompromissi: carte blanchen ja oman onnensa nojaan jättämisen välistä löytyivät vakuudet. Suomen suunta oli taas valittu. Mutta oliko kysymyksessä niin merkittävät vaalit kuin Eurooppanuoret ja monet muut odottivat? Moni asia Suomen EU-politiikassa säilyi enemmän tai vähemmän muuttumattomana. Peruslinjat digitaalisista sisämarkkinoista, sosiaalisen Euroopan rakentamisesta tai maatalouden tukipolitiikasta eivät muuttuneet minnekään. Perussuomalaisten jääminen hallituksen ulkopuolelle näkyi Suomen pitkän EU-linjan jatkumisena. Entä miten on nyt? Suomi valmistautuu jälleen vaaleihin, mutta edellisen kaltaista jännitettä ei ole aistittavissa ilmassa. Harva puoluepamppu asettaa EU-kysymyksiä vaalien agendan kärkeen. Tukipakettien sijaan nyt puhutaan sote-ratkaisusta, lukioiden määrästä ja omaishoitajista. Silti rohkenisin väittää, että vuoden 2015 eduskuntavaaleihin pitää suhtautua jälleen EU-politiikan kannalta ratkaisevina vaaleina. Puolueiden vaaliohjelmat eivät ehkä puhu EU-kysymyksistä, mutta monen asian taustalla vaikuttaa kuitenkin EU:n linjaukset. Otetaan esimerkki: Suomi etsii kuumeisesti tietä nostaa talouskasvu pois usean vuoden kestäneestä lamasta.

25

Omin voimin se ei kuitenkaan näytä onnistuvan. Olisiko uuden komission lupaamasta 300 miljardin elvytyspaketista apua? Se riippuu siitä, miten Suomen hallitus onnistuu vaikuttamaan paketin kokoonpanoon ja rahojen käyttöön. Kysymys ei ole vain Suomeen saatavista pennosista, vaan koko maanosan kysyntälaman poistamisesta. Jos Saksassa ostetaan enemmän tuotteita, heijastuvat vaikutukset lopulta Suomeenkin. Siksi Eurooppanuorten tulee näissäkin vaaleissa vaatia puolueita nostamaan esiin Eurooppa-politiikan linjaansa ja rehellisesti tunnustamaan EU-ulottuvuus vaalikysymysten taustalla. Toivottavasti vaaleissa on myös ehdokkaita, jotka puhuvat Euroopasta, turvallisuudesta ja yhteistyöstä. Sitä näkemystä Arkadianmäellä totisesti tarvitaan. Vuoden 2011 vaaleissa Eurooppanuoret olivat aktiivisesti mukana paitsi omalla kampanjallaan, myös puolueiden ja ehdokkaiden tukiryhmissä. Toivottavasti niin on myös näissä vaaleissa. Nuorten, aktiivisten kansalaisten panosta tarvitaan. Kirjoittaja toimi Eurooppanuorten puheenjohtajana 2010-2011 ja on ehdolla eduskuntavaaleissa SDP:n listalla Helsingissä.

25


Kaisa Pennyn haastattelu

Kaisa Pennyn haastattelu Teksti ja haastattelu: Mariam Rguibi Kuva: PES

visesti omien tavoitteidensa eteen myös Euroopan tasolla. Esimerkiksi meille poliittisille nuorisojärjestöille eurooppalainen taso antaa mahdollisuuden toimia laajemmin omien tavoitteidemme eteen, sekä saada tukea ajatuksillemme myös muilta, oli kyse sitten Espanjan aborttioikeuden puolustamisesta, Balkanin HLBTI-järjestöjen tukemisesta tai eurooppalaisen nuorisotakuun vaatimisesta. Yhdessä voimme saavuttaa aivan erilaisen näkyvyyden kuin mikään suomalainen järjestö yksin.

Kaisa Penny

Haastattelimme Young European Socialists –järjestön (YES) puheenjohtajana neljän vuoden ajan toiminutta Kaisa Pennya. Lue millaista on ollut toimia Eurooppalaisen nuorisopolitiikan keskiössä. Miten päädyit mukaan YES-toimintaan? Muutin takaisin Suomeen syksyllä 2005 ja Demariopiskelijoiden silloinen puheenjohtaja Esa Suominen houkutteli minut mukaan kv-toimintaan ja kirjoittamaan liiton Eurooppa-poliittista ohjelmaa ja sitä kautta päädyin myös edustamaan SONK:ia YES:n Bureauseen. Bureau on vähän kuin valtuusto, jossa jokaisesta jäsenjärjestöstä istuu yksi edustaja ja joka käyttää YES:ssä korkeinta päätäntävaltaa kongressien välillä. Ja kun mukaan oli tullut lähdettyä ja innostusta riitti, pyrin myöhemmin varapuheenjohtajaksi ja sitten puheenjohtajaksi, joksi tulin valituksi ensimmäisenä suomalaisena vuonna 2011. Mikä merkitys on mielestäsi eurooppalaisen tason yhteistyöllä? Suomi ja suomalaiset eivät tänä päivänä pärjää yksinään. Emme taloudessa, osaamisessa, emmekä kulttuurissakaan, vaan kansainvälisyys on ehdoton edellytys tulevaisuuden osaamisen ja kehityksen luomisessa. Eurooppa ja EU ovat meille läheisimpiä ja luontevimpia kumppaneita ja yhteistyötahoja. Ja koska kansainvälisyys on tulevaisuutemme kannalta niin tärkeää, olisi yhteistyön jättäminen vain hallitukselle tai pörssiyrityksille yksinkertaisesti typerää. Onkin tärkeää, että mahdollisimman moni kansalaisjärjestö, koulu, kulttuuritoimija tai poliittinen liike katsoo myös omien rajojemme ulkopuolelle, etsii omat viitekehyksensä ja toimii aktii26

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Miksi erilaisissa järjestöissä aktiivisten ihmisten kannattaisi lähteä mukaan kansainväliseen toimintaan? Edellä mainitun lisäksi kansainvälinen toiminta tarjoaa myös upean mahdollisuuden oppia uutta. Olen itse kokenut lukemattoman määrän ahaa-elämyksiä siitä, miten asiat joita pitää itsestään selvyyksinä voikin tehdä aivan toisin, usein paremmin. Erilaisten ihmisten, mielipiteiden ja tapojen kohtaaminen antaa paljon ja ennen kaikkea lisää omaa ymmärrystä ja taitoa toimia. Lisäksi ne ystävät ja kontaktit joita kv-toiminnan kautta voi saada eivät ole muuta kautta saatavissa ja säilyvät usein paljon yli kyseisen projektin tai luottamustoimen. Mitä eroja olet huomannut kotimaisessa ja muiden eurooppalaisten toimintakulttuurissa? Toimintatavat vaihtelevat niin maittain, kuin myös järjestöittäin ja usein uudessa ympäristössä saakin ensimmäisenä opiskella sekä tavat, että kielen. Järjestökieli kun on aivan oma ja usein häkellyttävä maailmansa. EU-lingo ja järjestöjen kieli sisältää sellaisen määrän lyhenteitä ja ilmaisuja jotka eivät välttämättä uudelle ihmiselle tarkoita mitään, mutta jotka kaikkien oletetaan osaavan, että helpommastakin hämmentyy. Olen kuitenkin todennut, että tyhmiä kysymyksiä harvoin on ja kysymällä pääsee pitkälle, joten pelästyä ei kannata, vaan avata rohkeasti suunsa ja pyrkiä mukaan ja vaikuttamaan. Stereotypiatkin pitävät silloin tällöin paikkansa ja Italiassa on turha ajatella kokouksen alkavan silloin kuin papereihin on merkitty, tai ainakin paikalla ovat vain pohjoismaalaiset ja saksalaiset. Itse olen oppinut aimo annoksen sekä kärsivällisyyttä, että toisaalta lujuutta pysyä omissa tavoitteissa, me suomalaiset olemme usein kovin konsensus-hakuisia ja saatamme siitä hyvästä luovuttaa turhankin helposti. Samalla ne kulttuurien väliset erot ovat juuri sitä rikkautta, mitä kansainvälisyydestä haetaankin. Mitä hyötyä kansainvälisessä toiminnassa oppimistasi asioista on ollut esimerkiksi työelämässä tai kotimaan politiikassa? Opitusta on ollut valtavasti hyötyä, ja varsin yllättävissä paikoissakin. Kielitaidosta, rakenteista ja kontakteista on


Kaisa Pennyn haastattelu

aina hyötyä, ja niitä kannattaa myös hyödyntää. Teen myös päivätyössäni töitä eri EU-projektien parissa, jolloin järjestelmän tuntemisesta on valtavasti apua.

moni maa haluaa vastata niihin populistisimpiin ja ksenofobisimpiin vaatimuksiin sulkea rajoja ja erotella omia ja muiden kansalaisia. Tämä on pelottava suunta.

Politiikan puolella olisi mielestäni erittäin toivottavaa, että yhä useampi poliitikko, taustalla toimiva toimitsija tai vaikkapa toimittaja tietäisi enemmän siitä mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Oli kyse sitten kaikkia eurooppalaisia koskettavista asioista, kuten talouskriisistä, tai sitten yksittäisistä poliittisista kysymyksistä. Talouskriisiä ei voi katsoa samasta näkökulmasta kun on istunut kreikkalaisten nuorten kanssa iltaa puhumassa tulevaisuudesta, tai sen täydellisestä puutteesta. Eikä SOTE-uudistuksesta puhuttaessa ole haittaa siitä, että tietää miten vaikkapa Iso-Britannian NHS tai Hollannin vakuutuspohjainen järjestelmä toimii. Monesti pyörää ei edes tarvitsisi keksiä uudelleen, vaan esitysten vaikutuksista löytyisi paljon tietoa muualta, jos osaisimme sitä hakea.

Itse korostaisinkin eurooppalaisten oikeuksien merkitystä, kuten nyt vaikka nuorisotakuuta tai vapaata liikkuvuutta. Korostaisin sitä sitoumusta minkä hallitukset ovat yhdessä tehneet kaikkien eurooppalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi, ja muistuttaisin, että nämä eivät toteudu ilman sijoituksia siihen hyvinvointiin. Sijoittamalla yhteiseen unioniimme, voimme saada ja saavuttaa paljon, ilman näitä sijoituksia olemme vielä kurjemmassa asemassa. Demokratian kehittäminen on myös tärkeää, ja nostaisin esille vaikkapa eurooppalaisten listojen luonnin europarlamenttivaaleihin ja eurooppalaisten puolueiden merkityksen eurooppalaisen yhteisön ja yhteiskunnan kehittämisessä.

Mikä on ollut puheenjohtajakautesi kohokohta? Hienoista kokemuksista on vaikea valita parhaita. Monet kokemukset ovat hyvinkin henkilökohtaisesti vaikuttavia, mutta nostan kuitenkin esiin ehkä kaksi poliittista saavutusta. Ehdoton kohokohta oli YES:n pitkäaikaisen tavoitteen ja kampanjan saaminen koko eurooppalaisen sosialidemokraattisen liikkeen päätavoitteeksi. Me olemme kampanjoineet eurooppalaisen nuorisotakuun puolesta jo vuodesta 2009 ja vaatineet nuorisotyöttömyyden torjumisen nostamista koko poliittisen liikkeemme tavoitteiden kärkeen. Joulukuussa 2011 PES:n, eli Euroopan sos.dem. puolueen puoluekokous päättikin aloitteestamme nostaa eurooppalaisen nuorisotakuun seuraavan vuoden ykkösaiheekseen, ja se säilyi yhtenä kärkenä sekä tämän vuoden eurovaaleihin, että on nyt myös yksi S&D-ryhmän kärkivaatimuksia EU:n budjettineuvotteluissa. On ollut valtavan hienoa nähdä, kuinka kärsivällinen työ ja kampanjointi kantaa hedelmää ja kuinka tämä aihe on sellainen, jossa myös lukemattomat nuoret demarit on päästetty ääneen läpi Euroopan. Toinen huippuhetki oli PES:n sitoutuminen nuorten eurovaaliehdokkaiden tukemiseen. Eurooppa-puolueemme painosti voimakkaasti kansallisia puolueita, jotta jokaisella listalla olisi myös oikeasti varteenotettavia nuoria ehdokkaita, joista moni tuli myös valituksi Euroopan parlamenttiin. Mihin suuntaan EU:ta tulisi mielestäsi kehittää? Olen itse sosialisti, federalisti ja hyvinvointivaltion ehdoton kannattaja. Siksi ei liene yllättävää, että mielestäni unionia pitäisi kehittää tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, jossa korostettaisiin nimenomaan ihmisten oikeuksia hyvinvointiin, työhön ja osallisuuteen, nykyisen markkinatalouden ja finanssikapitalismin ehdoilla toimimisen sijaan. Tarvitsemme lisää demokratiaa, avoimuutta ja myös suurempaa budjettia yhteiseen käyttöön, jos haluamme oikeasti luoda hyvinvointia ja vaurautta eurooppalaisille myös tulevaisuudessa. EU:lla on kauniit periaatteet, joiden mukaan kaikki kansalaiset ovat tasa-arvoisia, demokratia on järjestelmämme ydin ja pyrimme yhdessä toimimalla lisäämään kaikkien hyvinvointia. Nämä arvot eivät kuitenkaan tänään toteudu kovin kummoisesti käytännössä ja varsinkin nyt talouskriisin keskellä

Jos voisit valita yhden asian, jonka EU:n toiminnassa muuttaisit, mikä se olisi? Nostaisin parlamentin aseman päätöksenteossa sille kuuluvalle paikalle, eli muuttaisin komission ”hallitukseksi”, joka muodostettaisiin parlamenttivaalien tuloksen perusteella ryhmien välisissä neuvotteluissa, kuten jäsenvaltioissa tapahtuu. Sekä muuttaisin Neuvoston kaksi-kamarisen parlamentin ”ylähuoneeksi” tai ”senaatiksi”, joka edustaisi jäsenvaltioita, mutta ei kykenisi yksin sanelemaan ehtoja tai jumittamaan päätöksentekoa. Tämä olisi valtava askel eurooppalaisessa demokratiassa ja kenties utopiaa vielä pitkään. Millainen federalisti olet? Millainen federalisti olen? Intohimoinen ja idealistinen, mutta kuitenkin pragmaattinen. Uskon vakaasti, että tulevaisuutemme on Euroopassa ja että vain kehittämällä unionia edelleen, voimme eurooppalaisina säilyttää paikkamme kehityksen edelläkävijöinä. Mutta samalla ymmärrän, että tämä on ikävä kyllä nyt kaikkea muuta kuin trendikäs ajatus ja vaatinee entistä enemmän ääntä, lujuutta ja päättäväisyyttä kaikilta federalisteilta, ettei tavoitteitamme vallan sivuuteta.

Info Young European Socialists • Sosialidemokraattisten nuorten ja opiskelijoiden kattojärjestö Euroopassa • Perustettu 1992 • 63 jäsenjärjestöä 47 Euroopan maasta • Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen (PES) virallinen nuorisojärjestö • Suomesta YES:n jäseniä ovat Demarinuoret ja Demariopiskelijat (SONK) • Tavoitteena edistää sosialidemokraattisia arvoja, saavuttaa yhtenäisempi ja demokraattisempi Eurooppa sekä puolustaa nuorten oikeuksia hyvään elämään. www.youngsocialists.eu Twitter: @YESocialists Facebook: youngsocialists

27


Eurooppanuorten vuosi 2015

Eurooppanuorten vuosi 2015 Eurooppanuoret haluaa vuonna 2015 herättää enemmän keskustelua ja saada lisää aktiivista toimintaa. Eduskuntavaalit, toimivat aluejärjestöt ympäri Suomen ja tehokkaat työryhmät tarjoavat tähän erinomaisen mahdollisuuden. Teksti: Elisa Selinummi Kuvat: Eurooppanuoret

Eurooppa-keskusteluun tuodaan eloa tulevana vuonna. Eduskuntavaalien alla on muistutettava, että niissä linjataan myös tulevaa EU-politiikkaa eikä sitä pidä unohtaa kotimaan asioiden varjoon. Isoja teemoja tullaan käsittelemään useissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa, Tähdistössä sekä työryhmissä. Haluamme osallistaa jäsenistön keskusteluun Euroopan unionin tulevaisuudesta, sillä sitä varten jokainen meistä on tähän järjestöön liittynyt. Tätä keskustelua käydään tietenkin ensisijaisesti aluejärjestöissä ja heidän tapahtumissaan ympäri Suomen. Perinteiset Eurooppa-aamiaiset, erilaiset keskustelutilaisuudet ja kantaaottavat tempaukset tarjoavat ensi vuonna hyvän mahdollisuuden laajentaa keskustelua. Samalla aluejärjestöjä, aktiiveja ja jäseniä kannustetaan kirjoittamaan blogeja, osallistumaan Tähdistön tekoon ja ottamaan kantaa. Paikallisesti syntyneet ideat toimivat pohjana sille työlle, jota valtakunnallisesti tehdään. Valtakunnallisesti suurin tapahtuma tulee olemaan jälleen legendaarinen Linnaseminaari. Lisäksi aluetapaamisiin panostetaan, jotta saamme aktiiveille enemmän kohtaamisen paikkoja. Tempauksista näkyvin on alkukevään Democracy Under Pressure ja silloin voidaan nostaa demokratiakehitys esiin myös eduskuntavaaleja ajatellen. Eurooppanuoret ei tietenkään jää vain kotimaahan. Jäsenistölle on tarjolla useita seminaareja eri puolilla Eurooppaa. Niissä on mahdollisuus päästä keskustelemaan muiden nuorten eurooppalaisten kanssa. Ensi syksynä on myös kattojärjestömme JEF-Europen kongressi. Siellä päätetään jälleen linjoista federalismiin, liikkuvuuteen ja muihin tulevaisuuden kysymyksiin. Eurooppanuoret on vahvasti mukana viemässä oma viestiään. Kaikesta Eurooppanuorten toiminnasta tullaan pitämään paljon ääntä. Uudet viestintäkanavat otetaan aktiiviseen käyttöön ja juuri sinä voit osallistua sisällön luomiseen sekä linjojen etsimiseen. Seuraa, kirjoita, kuvaa ja osallistu - tervetuloa mukaan toimintaan!

28

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Seuraa Eurooppanuoria sosiaalisessa mediassa ja bongaa tulevat tapahtumat netistä. www.eurooppanuoret.fi

Facebook: Eurooppanuoret (JEF-Finland) Twitter: Eurooppanuoret Instagram: eurooppanuoret YouTube: Eurooppanuoret (JEF-Finland)


Eurooppanuorten vuosi 2015

 1

  2

Eurooppanuorten hallitus 2015

Tule mukaan toimintaan!

Mariam Rguibi, puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen, varapuheenjohtaja Riikka Liljeroos, varapuheenjohtaja Matias Almqvist Eero Jalava

Eurooppanuoriin voi liittyä netissä: eurooppanuoret.fi tai tämän lehden takana löytyvällä lomakkeella. Jokainen jäsen voi löytää oman tapansa toimia. Lähde aluejärjestöön aktiiviksi, osallistu tilaisuuksiin, kirjoita Tähdistöön, matkusta kansainväliseen seminaariin tai mitä vain itse haluat!

Jasmiini Kaasinen Meri Kiikkala Pia Laukkanen Milla Leskinen Simo Rissanen Sonja Savola Elisa Selinummi Elisa Tarkiainen Tuomas Tikkanen

Eurooppanuorten hallitus vuodelle 2015 valittiin vuosikokouksessa 29.11.2014. Keskellä hallituksen varapuheenjohtajat Riikka Liljeroos (vas.) ja Jesse Jääskeläinen (oik.) sekä puheenjohtaja Mariam Rguibi (kesk.) 29


Federal Committee Bolognassa - tunnelmat paikan päältä

Federal Committee Bolognassa tunnelmat paikan päältä Tämän vuoden toinen Federal Comitteen kokous pidettiin Italiassa, Bolognassa 31.10.2.11.2014. Federal Committeen tarkoitus on päättää kokouksissaan JEF:in eli eurooppalaisen kattojärjestömme asioista. Toisin sanoen tuona marraskuun viikonloppuna nuoret ympäri Eurooppaa kokoustivat, keskustelivat eurooppalaisista asioista ja verkostoituvat. Teksti ja kuva: Meri Kiikkala

Federal Committeen kokouksen osanottajia Bolognassa. Mukana Suomesta JEF:in taloudenhoitaja Henrik Manner sekä Eurooppanuorten hallituksen varapuheenjohtaja Meri Kiikkala. Perjantai ja Federal Committee alkoi europarlamentaarikkojen paneelilla. Erityisesti talouskriisiin liittyvät asiat puhuttivat parlamentaarikkoja ja kysymyksiä sateli tiuhaan. Varsinainen kokous aloitettiin JEF:in puheenjohtajan Pauline Gessantin toimesta. JEF:in hallituksen taloudenhoitaja Henrik Mannerin esiteltyä järjestön taloudellisen tilan oli vuoro siirtyä vapaalle nautiskelemaan illallista ja tutustumaan muihin nuoriin eurooppalaisiin. Lauantaiaamu ja kokous käynnistyi Slovenian hakemuksen esittelyllä ja hyväksymistä osaksi JEF-kattojärjestöä. Päivän jännittävin hetki koitti varmasti kannanottoja käsitellessä. Pohjoismaat olivat tehneet yhteisen kannanoton kalastuspolitiikasta Euroopan unionissa, ja tämä herätti paljon keskustelua. Neuvottelujen ja tiukkojenkin sanakäänteiden jälkeen työryhmä pääsi kannanotossaan kaikkia miellyttävään tulokseen. Iltapäivällä keskustelimme JEF:in verkostoista ja yhteistyökumppaneista sekä JEF:in jäsenmaiden toiminnasta. Tämä työryhmä oli varsin mielenkiintoinen ja antoi vinkkejä myös Eurooppanuorten toiminnan kehittämiseksi. Seuraavana aamuna vuorossa olivat viikonlopun varmasti jännittävimmät hetket, äänestykset, joissa päätettiin muun muassa ensi vuoden kongressin paikka, Sveitsin Zürich. 30

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

“Federal Committee-viikonloppu oli kokonaisuudessaan erittäin antoisa ja avasi silmät kansainväliselle toiminnalle.” Federal Committee-viikonloppu oli kokonaisuudessaan erittäin antoisa ja avasi silmät kansainväliselle toiminnalle. JEF:in toiminnassa olevat keskeiset henkilöt kävivät viikonlopun aikana tutuiksi. Järjestön toimintaa on helpompi ymmärtää, kun tietää miten yleiset käytänteet ja päätöksenteko on rakennettu juuri JEF:in tasolla. Kansainvälinen taso jää usein Eurooppanuorissa vähemmälle huomiolle, vaikka olemme järjestönä keskittyneet juuri kansainvälisyyskysymyksiin. Kattojärjestömme asiat olisi kuitenkin hyvä saada jo aluejärjestöjen tietoisuuteen, jotta kokonaisuutta ymmärtää paremmin. Tästä syystä suosittelen ja kannustan lämpimästi lähtemään mukaan niin JEF:in seminaareihin, Federal Committeen kokouksiin kuin myös ensi vuoden kongressiin Zürichiin.

Kirjoittaja on Eurooppanuorten hallituksen varapuheenjohtaja.


Miten mukaan Eurooppanuorten kansainväliseen toimintaan?

Miten mukaan Eurooppanuorten kansainväliseen toimintaan? Teksti: Elisa Selinummi

Ehdottomasti paras tapa lähteä mukaan kansainväliseen toimintaan on osallistuminen seminaariin. Eurooppanuoret ja muut JEF-Europen jäsenjärjestöt järjestävät vuoden aikana useita tapahtumia. Niihin haetaan osallistujat erillisellä hakuilmoituksella, sillä valitettavasti voimme tukea vain rajallista määrää osallistujia. Kukaan ei kuitenkaan ole liian kokematon: matkalla oppii ja jostain on aloitettava. Muista siis hakea, jos vähänkin kiinnostaa! Lisäksi on mahdollista pyytää, että Eurooppanuoret tukevat osallistumistasi muihin kv-tapahtumiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Eurooppalaisen Suomen, Eurooppafederalistien ja muiden Eurooppaliikkeeseen kuuluvien järjestöjen seminaarit.

Lyhyt opas osallistumiseen 1. Bongaa seminaari netistä, uutiskirjeestä tai JEFin sivuilta. 2. Hae mukaan ja tule valituksi. 3. Ilmoittaudu ja odota vahvistusta. 4. Osta lennot itse tai neuvottele toimiston kanssa. 5. Osallistu seminaariin ja tule JEF-addiktiksi. 6. Kirjoita oppimastasi raportti ja innosta muita osallistumaan. 7. Muistele vielä eläkkeellä yhtä elämäsi parhaista hetkistä!

Kotimaassa kansainvälistä toimintaa ohjaa erikseen nimetty työryhmä. Sen jäsenet pääsevät tekemään kvkannanottoja, vaikuttamaan Eurooppanuorten kantoihin kokouksissa (kuten FC tai kongressi) ja parhaimmillaan myös järjestämään omaa seminaaria Suomessa. Haku alkaa keväällä, joten ole valmiina ja tule mukaan!

Pidä tauko talvesta!

Itämeren iloisin laivasto kutsuu sinut nauttimaan loistavasta viihteestä, hyvästä ruuasta ja hauskoista hetkistä. Sydämellisesti tervetuloa! Esim. Helsinki–Tukholma-risteily Voimassa 7.1.–28.2.2015 Tarjous on voimassa kaikkina lähtöpäivinä valitussa hyttiluokassa (A–C-hytti) 2–4 henkilölle. Koskee vain uusia varauksia, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. Ateriat lisämaksusta. Ikäraja 21 v. Paikkoja rajoitetusti. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tuotetunnus FPKRY

–50 % päivän hinnasta

Varaukset: vikingline.fi tai puh. 0600 415 77 (1,75 €/puhelu + pvm./mpm.). Paikkoja rajoitetusti. Pidätämme oikeuden muutoksiin.


Mariam Rguibi jatkaa Eurooppanuorten puheenjohtajana Eurooppanuorten vuosikokous pidettiin Helsingissä, MTK:n keskustoimistolla 29.11.2014. Jatkokaudelle puheenjohtajana valittiin järjestössä neljä vuotta vaikuttanut, Helsingissä valtiotieteitä opiskeleva Mariam Rguibi. Rguibi on kotoisin Helsingistä ja on toiminut Eurooppanuorten puheenjohtajana vuoden 2014 alusta alkaen. Uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin valtio-opin opiskelija Riikka Liljeroos Tampereelta sekä valtiotieteiden opiskelija Jesse Jääskeläinen Helsingistä. Eurooppanuorten uuteen hallitukseen valittiin Elisa Selinummi, Simo Rissanen, Milla Leskinen, Tuomas Tikkanen ja Elisa Tarkiainen Helsingistä, Meri Kiikkala Jyväskylästä, Pia Laukkanen Joensuusta, Sonja Savola ja Jasmiini Kaasinen Tampereelta sekä Matias Almqvist ja Eero Jalava Turusta. Eurooppanuorten vuosikokous otti kantaa nuorten vapaan liikkuvuuden puolesta – pakotteista huolimatta myös Venäjän ja Euroopan Unionin välillä.

Lisätietoja: Mariam Rguibi, Puheenjohtaja mariam.rguibi@eurooppanuoret.fi

Yhteystiedot / Contact Eurooppanuoret ry / JEF-Finland Hermannin rantatie 12 B FI-00580 Helsinki tel: +358 9 6811 5715 toimisto@eurooppanuoret.fi www.eurooppanuoret.fi Facebook: Eurooppanuoret (JEF-Finland) Twitter: Eurooppanuoret Instagram: eurooppanuoret YouTube: Eurooppanuoret (JEF-Finland)

Mariam Rguibi Puheenjohtaja / President mariam.rguibi@eurooppanuoret.fi +358 44 264 5683 Antti Ahonen Pääsihteeri / Secretary General antti.ahonen@eurooppanuoret.fi +358 41 460 7921

Antti Ahonen, Pääsihteeri antti.ahonen@eurooppanuoret.fi

LIITY JÄSENEKSI!

Postimaksu maksettu

Kyllä, haluan liittyä Eurooppanuoret ry:n jäseneksi En liity jäseneksi, mutta haluan Uutiskirjeen sähköpostiini kahden viikon välein.

Nimi......................................................................... Lähiosoite................................................................ Postinumero ja -toimipaikka............................................................ Puhelin..................................................................... Sähköposti............................................................... Syntymävuosi.......................................................... Liittyä voit myös netissä! Lue lisää www.eurooppanuoret.fi

32

Tähdistö Eurooppanuorten julkaisu 4/2014

Eurooppanuoret ry Tunnus 5001258 00003 Vastauslähetys

Tähdistö 4/2014  

Eurooppanuorten julkaisu

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you