EU 43 / 28.10.2021

Page 12

12 - Nro 43 Torstaina lokakuun 28. pnä 2021 .

Hammar, Helenius, Helle, Høeg ja Jansson

Naisia ja rakkautta 1800-luvulta nykypäivään Elverket-galleriassa (Raasepori) Naisten rakkaus on galleria Elverketin uuden näyttelyn teema. Esillä on viiden taiteilijan tuotantoon perustuva matka naisten väliseen rakkauteen ja sen erilaisiin muotoihin. Tammisaaressa huhtikuun loppuun saakka esillä olevan näyttelyn teosten aikajana ulottuu 1890-luvulta tähän päivään ja esillä on niin historiallisia kuin näyttelyyn varta vasten valmistettuja teoksia. -Samalla näyttely esittelee sitä, miten erilaisia sukupuoliin ja seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä on käsitelty erilaisilla tavoilla ja miten monipuolinen kuvasto avautuu katsojalle, näyttelyn kuratoinut FT Juha-Heikki Tihinen kertoo. Näyttely yrittää myös hahmottaa identiteettien ja seksuaalisuuksien luokitteluun ja määrittelyyn liittyvää vastapuolta, eli sitä, miten taide voi käsitellä erilaisia identiteettejä vapaasti ja määrittelyjä paeten. -Näyttely esittelee historiallisia ja nykyisiä tapoja käsitellä naiseutta. Kuvasto ja teokset osoittavat sen, miten laaja feminiininen alue on ja

miten sen erilaiset kuvaukset luovat myös uusia todellisuuksia, Tihinen taustoittaa.

keskeisiä ovat naisten väliset suhteet ja erilaiset identiteetit.

Rangaistavaa 1970-luvulle saakka

Maalauksia, veistoksia ja valokuvia Kuvataiteilija Edith Hammarin (1992) maalaukset gallerian seinillä tuovat näkyviin queerit (sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sateenvarjotermi) ja epänormatiiviset identiteetit. Tukholmassa opiskellut kuvataiteilija tekee teoksensa suoraan seinään. Emma Helle (1979) tunnetaan monipuolisena kuvanveistäjänä, jonka veistoksissa naisellinen keho on keskiössä. Sitä käsitellään näyttävänä ja kiehtovana aiheena, ja veistoksissa juhlistetaan naiseutta 1970-luvun feministisen keskustelun pohjalta. Taidemaalari Ester Heleniuksen (1879-1955) kirjeenvaihtoa tarkasteltiin heteroseksuaalisena rakkautena, mutta taidehistorian professori Tutta Palinin viimeaikaiset julkaisut osoittavat, että taiteilija kävi kirjeenvaihtoa toisten naisten kanssa. Heleniuksen kukkamaalaukset yhdistävät aistillisen ja yliaistillisen

Tammisaaressa on esillä kevääseen saakka viiden taiteilijan tuotantoon perustuva matka naisten väliseen rakkauteen ja sen erilaisiin muotoihin 1800-luvulta nykypäivään. Kuvassa Edith Hammarin seinämaalaus. omaperäisellä tavalla. Norjalaisen valokuvaaja Marie Høegin (1866-1949) valokuvissa näyttäytyy iden-

Pimeä viikonloppu taas Raaseporissa ja Hangossa Raaseporin ja Hangon yhteinen, syksyn harmautta piristävä Pimeä viikonloppu -tapahtumakokonaisuus järjestetään tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Ajankohta on 29.-31. lokakuuta, jolloin tarjolla on noin 30 teemaan liittyvää tapahtumaa.

Hyötyä ja hupia kuidun täydellä nopeudella! karjaanpuhelin.fi

Pimeä viikonloppu toteutetaan laajalla yhteistyöllä ja yhteisvoimin. Järjestelyihin osallistuvat Raaseporin ja Hangon kaupunkien lisäksi alueen yhdistyksiä, yrityksiä, yhteisöjä ja muita tahoja. Järjestäjien tavoitteena oli jo ensimmäisellä kerralla tehdä teemaviikonlopusta jokavuotinen perinne ja siinä on onnistuttu. Lisätietoa tämän vuoden ohjelmatarjonnasta löytyy nettisivustoilta visitraseborg. fi ja visithanko.fi. Iltahämärässä pääsee esimerkiksi käymään Hangon vesitornissa ja lisäksi voi etsiä kurpitsoja Tammisaaren vanhassa kau-

pungissa, kokea hirviömäinen Vuorikatu Hangossa ja käydä tutustumassa Karjaan vanhaan veturitalliin. -Jos et säiky helposti, voit myös astua Rauhankadulla sijaitsevaan aavemaiseen kummitustaloon Hangossa tai mennä opastetulle kummituskierrokselle Fiskarissa, Raaseporin matkailupäällikkö Ville Vuorelma vinkkaa. Pimeä viikonloppu kerää paikalliset voimat yhteen ja tuo esiin kaupunkien, kaupunginosien ja kylien ainutlaatuista historiaa ja jännittäviä kertomuksia, sekä tarjoaa myös mukavaa yhdessäoloa monenlaisissa paikoissa.

titeeteillä leikittely ristiinpukeutumisen ja muiden sukupuolta karnevalisoivien ilmiöiden kanssa. Tove Jans-

sonin (1914-2001) runsaasta tuotannosta on esillä erilaisia omakuvia ja muuta autofiktiivistä materiaalia, joissa

Suomessa homoseksuaalisuus oli laitonta ja rangaistavaa vuodesta 1894 vuoteen 1971 saakka. -Tämä näyttely juhlistaa homoseksuaalisuuden dekriminalisointia, mutta se muistuttaa myös siitä, että seksuaalisuuksien ja sukupuolien kirjoon kohdistuu tänäkin päivänä ennakkoluuloja ja syrjintää. Monissa homoseksuaalisuuden historiaa käsittelevissä julkaisuissa ja näyttelyissä naisten välinen rakkaus on jäänyt miesten välistä rakkautta vähemmälle huomiolle, Tihinen kertoo. Näyttely tuo esille sen, miten erilaisilla tavoilla normeja voidaan murtaa ja miten identiteettien moninaisuus näkyy niin 1800-luvun lopulla, 1900-luvun modernismissa kuin nykytaiteessakin. Kukkien kieli, karnevalismi, arkielämä, queer-tutkimus ja henkilökohtaisen poliittisuus ovat kaikki termejä, joilla näytteillä olevia teoksia voi kuvata.

Viimein viikonloppumatka paratiisin

VNUR:n uusi farssi pian ensi-illassa (Raasepori) Västnyländska Ungdomsringen -yhdistyksen oma uusi tuotanto, ruotsinkielinen farssi “Weekend i Paradiset” saa viimein ensi-iltansa Karjaalla TryckeriTeaternissa. Ajankohta on marraskuun 11. päivä. Farssia esitetään yhteensä 15 kertaa joulukuun alkupäiviin saakka. Esitykset jouduttiin siirtämään viime syksyltä koronan vuoksi ja viimein ollaan pääsemässä siis tositoimiin pitkän odotuksen jälkeen. Näytelmä sijoittuu 1920-luvulle. Ohjaaja Mika Fagerudd lupaa paukkuvia ovia, yllättäviä käänteitä ja yleistä metakkaa, mutta ennen kaikkea yleisölle tarjotaan hillittömän hauska näytelmä. -Mitä tahansa voi tapahtua ja myös tapahtuu, hän kiteyt-

tää. Rooleissa nähdään mm. Jan Karell, Felix Lönnqvist, Heidi Nyman ja Sanna Himmelroos. Lavastuksesta vastaa Erik Salvesen ja VNF:n Create-linjan oppilaat ovat maalanneet kulisseja vuoden mittaan. VNUR:n varapuheenjohtaja Leif Wikström sanoo ajankohdan olevan otollinen uudelle näytelmälle, joka tarjoaa illallisen naurua. -Ihmiset haluavat nähdä jotakin kevyttä ja hauskaa ja unohtaa hetkeksi arjen ja maailman huolet. Olemme myös iloisia, että saamme vihdoin näyttää jo yli vuosi sitten aloitetun työn tulokset, Wikström sanoo. Kyseessä on samalla VNUR:n viimeinen tuotanto

nykyisen TryckeriTeaternin näyttämöllä. -Toimintamme jatkuu syksyllä 2022 Fokuksen uudessa kulttuuritalossa ja odotamme jo innolla, että saamme tehdä uuteen TryckeriTeaterniin seuraavan oman tuotantomme, Wikström kertoo. Farssimaistiaisia voi käydä nauttimassa jo perjantaina 29. lokakuuta kello 18-19, jolloin teatterissa järjestetään avoimet harjoitukset osana VNUR:n ja Luckanin avoimia ovia ja Pimeää viikonloppua. Myös teatterin pukuvarasto, jossa on yli 6.000 vaatekappaletta, on avoinna yleisölle kello 16-19. Syksyn aikana teatterissa on luvassa vielä myös lastenteatteria, pari vierailuesitystä, VNF:n teemaillat ja joulukonsertti.

2

VNUR:ssa iloitaan siitä, että näyttämöllä saadaan vihdoin näyttää jo yli vuosi sitten aloitetun työn tulokset, kun uusi farssi saa pian ensi-iltansa Mika Fageruddin ohjauksessa. (Kuva: Malin Åhman)