EU 22 / 21.3.2019

Page 11

Nro 22 Torstaina maaliskuun 21. pnä 2019 - 11 .

Kulttuurillinen vohvelipäivä

Tenholassa syntynyt ja nykyään Vaasassa asuva taiteilija Rolf Holm on ikuistanut kankaalle tuttujakin ruukkimaisemia. Näyttelyyn voi tutustua maaliskuun loppuun saakka.

Ruukkimaisemia läheltä ja kaukaa (Raasepori) Tammisaaren kävelykadulla W. Wernerin galleriassa voi tutustua Tenholassa vuonna 1941 syntyneen ja nykyään Vaasassa asuvan taiteilija Rolf Holmin akvarelli- ja öljyvärimaalauksiin. ”Vesivoima - vanhaa ja uutta” -näyttely on nähtävillä maaliskuun loppuun saakka. 15 teoksen joukossa on tuttuja maisemia mm. Fiskarsin ja Billnäsin ruukeista ja Tam-

misaaren vanhasta kaupungista, muualta lähiseuduilta ja myös Pohjanmaalta. Holm työskenteli graafisella alalla yli 30 vuotta ennen kuin mielenkiinto alkoi kohdistua ainoastaan taiteeseen vuodesta 1994. Harrastus alkoi lintujen piirtämisestä, sen jälkeen hän kiinnostui myös arkkitehtuurin historiasta. Holmin tyypillisiä aihepiirejä ovat historialliset miljööt, kirkot, ruukkiympä-

ristöt ja kartanot. Viime vuosikymmenen lopulla valmistui kirja Suomen rautaruukeista. Holm tekee maalausten ohella myös veistoksia, grafiikkaa ja installaatioita. Hän on osallistunut useisiin kymmeniin yhteisnäyttelyihin pääasiassa Pohjanmaalla. Yksityisnäyttelyjäkin on kertynyt runsaasti, niiden joukossa mm. ”Uusi kaupunki Raasepori” vuonna 2008 Tammisaaressa.

(Raasepori) Tammisaaressa järjestetään kulttuurillinen vohvelipäivä sunnuntaina 24. maaliskuuta kello 11-17. Ohjelmaa on museokeskuksessa, Elverket-galleriassa ja Villa Schildtissä. Mikaelskola-koulun viidesluokkalaiset myyvät vohveleita museokeskuksen pihalla Blombergin talolla puolesta päivästä alkaen. Tapahtuma sopii järjestäjien mukaan kaiken ikäisille ja kaikkiin näyttelyihin ja ohjelmatapahtumiin on vapaa pääsy. Jaossa on myös päivän teemaan liittyviä kasseja sadalle ensimmäiselle kaikista kolmesta paikasta leimoja keränneelle. Museokeskuksessa on vohvelirautanäyttely ja ruotsinkieliset satutuokiot. Paikalle tulee myös poneja. Yleisö pääsee tutustumaan myös museon näyttelyihin. Lisäksi Pro Artibus -säätiö julkistaa 30-vuotisjuhlavuotensa ohjelman. Elverket-galleriassa on mm. performanssiryhmä Vieno Motors kello 11-13 hieman erilaisella kukkasidontatyöpajalla, jossa kuvataiteilijat Ilona Valkonen ja

Maria Duncker pukevat osallistujat aistillisiin kukkaluomuksiin. Yleisö pääsee tutustumaan päivän aikana myös taidekonservointiin. Villa Schildtissä on päivän kunniaksi Grand Tour 2017näyttelyn avajaiset. Työt liit-

tyvät Suomen Rooman-instituutin arkkitehtiopiskelijoille järjestämään kurssiin, jonka aiheena oli antiikin vaikutus länsimaisessa rakennusperinteessä. Tutkimusmatkat ovat suuntautuneet Liguriaan, Roomaan ja Tammisaareen.

Toteuta unelmasi! Aloita uusi elämä. Palvelemme nyt entistä laajemmin LänsiUudellamaalla uuden myyjämme Kai Holmin aloitettua Honkamyyjänä Inkoon, Lohjan, Siuntion, Vihdin, Kirkkonummen, Raaseporin ja Hangon alueilla. Kysy sinulle sopivaa hirsitaloa tai hirsimökkiä nopealla toimituksella tai tule ideoimaan unelmiesi hirsikoti myyntikonttorillemme osoitteeseen Rantatie 8, 10210 INKOO

TERVETULOA! Honka-myyjä Kai Holm 0400 183 453 kai.holm@honka.com

Tangon taikaa Tammisaaressa (Raasepori) Suomalainen tango herättää edelleen kansainvälistä huomiota. Jos BBC:n kehuttu ”Satumaa”-videoklippi Veli Kujalan mikrotonaalisine haitariakrobatiikkoineen internetissä sai yleisön haukkomaan henkeään, niin saa myös argentiinalaisen Martin Alvaradon ja suomalaisen Nuevo Quinteto Otra Vez -kvintetin uusi levy ”Estrellas sobre el mar” aikaan vähintäänkin saman reaktion. Alvarado ja NQOV juhlivat uutta levyään levynjulkaisukiertueella Suomessa maaliskuussa 2019. Sunnuntaina 24.3. on Tammisaaren vuoro kokea tangohuumaa, kun vuorossa on konsertti Tammisaaren Sigrud Snåre -salissa. Konsertin järjestää Tammisaaren Konserttikannatusyhdistys. Ohjema (ja levy) esittelevät tango nuevon uusinta uutta, unohtamatta

kuitenkaan vanhempia klassikoita niin Suomesta kuin Argentiinastakin. Argentiinalaisen laulajan Martín Alvaradon ja Nuevo Quinteto Otra Vezin yhteistyö on herättänyt suurta kiinnostusta ja arvostusta kansainvälisissä musiikkipiireissä. He edustavat ns. uuden aallon tangoa, jatkaen Astor Piazollan jalanjäljissä yhdistäen rohkeasti perinteistä tangolyriikkaa moderneihin harmonioihin, svengaavaan rytmiin ja improvisaatioon. Ryhmä on kiertänyt mm. Argentiinassa, ja on esiintynyt myös solistiyhtyeenä useimpien suomalaisten kaupunginorkestereiden kanssa sekä ollut pidetty vierailija monilla kamarimusiikkifestivaaleilla. Nuevo Quinteto Otra Vez on ryhmä suomalaisia huippumuusikoita, jotka säveltävät, sovittavat ja esittävät modernia tangomusiikkia.

Ryhmän jäsenet ovat Antti Heerman viulu, Henrik Sandås bandoneon, Matti Laukkanen piano, Jere Haakana sähkökitara sekä Petri Mäkiharju kontrabasso. Martín Alvarado on yksi Argentiinan parhaita tango nuovon laulajia ja häntä onkin kuvailtu yhtenä parhaimmista vokalisteista tangon historiassa. Häntä on myös kutsuttu ”2000-luvun tangoääneksi” ja ”Buenos Airesin kauneimmaksi ääneksi”. Alvarado on konsertoinut Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa eri esiintymislavoilla sekä televisiossa. ”Tähdet meren yllä” -konsertti alkaa Sigurd Snåre-salissa sunnuntaina 24.3. kello 18. Lippuja on saatavilla ennakkoon M. Broman myymälässä Tammisaressa sekä Snåre-salin ovella tuntia ennen konserttia, ainoastaan käteinen käy kummassakin paikassa.

Turvavyön käytössä puutteita Valtakunnallisessa liikenteen tehovalvonnassa viime viikolla tavattiin runsaasti matkustajia ilman turvavöitä etu- ja takapenkillä sekä ajon aikana matkapuhelinta käyttäneitä kuljettajia. Suojatiesääntöjen laiminlyönneistä annettiin 72 sakkoa. 30 kuljettajaa ohitti suo-

jatien eteen pysähtyneen tai näkyvyyden suojatielle peittävän ajoneuvon pysähtymättä, parikymmentä ei antanut esteetöntä kulkua suojatielle astumassa olevalle ja yhtä moni ei antanut suojatiellä olleille esteetöntä kulkua. Ilman turvavyötä matkustaneita tavattiin etupenkillä

lähes 1.300 ja takapenkillä reilusti toistasataa. Lasten turvalaiterikkeitä oli noin 150, matkapuhelinta ilman hands free -laitteita käyttäneitä kuljettajia tavattiin 740. Poliisi kirjasi myös ulkomaalaisten osalta mm. kolme rikosilmoitusta ja käynnisti kuusi maastapoistamisprosessia.

Lite finska, lite svenska, allt lite. Välkommen.

SLUTFÖRSÄLJNING

ALLA MÖBLER SÄLJS SÅ LÅNGT LAGRET RÄCKER. Möjlighet till hemtransport. Näyttely Myynti-Sohva T. Rajala 0400 820 353 Ti-fre 11-17 HANGÖ NORRA, SVETSAREGATAN 1 (Mittemot Helkama)

11-14

www.honka.fi

Ammattilaiset ovat valinneet suosikkinsa. + er PRO Transport en hinta alka

37 784 € 4 60 0 € ste-etusi + PRO varu

Volkswagen Transporter on Suomen ostetuin pakettiauto 2018.* +

Ykkössijan kunniaksi saat kattavat PRO -varusteet etuhintaan. Kattava PRO+-varustelu sisältää mm. • Led-ajovalot • Korinväriset puskurit, peilinkotelot ja ovenkahvat • Automaattitoimiset ajovalot • Sadetunnistin • Coming/leaving home -toiminto • Nahkaverhoiltu monitoimiohjauspyörä

• Monitoiminäyttö MFD+ • Lisälämmittimen kaukosäädin • Kyynärtuet kuljettajan istuimessa • Pysäköintitutka takana

Paras kuljettaa varmasti. Transporter Pitkä 2,0 TDI 84 kW 3000 kg PRO+ alk. 37 784 € (sis. alv), hinta CO2-päästöllä 162 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 6,2 l/100 km. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. *Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-12/2018. Tietojen tekninen toimitus: Bisnode Marketing Oy, PL 136, 00521 Helsinki.

Ekenäs Bilhus Tammisaari, Västanbyntie 1 Automyynti: ma-pe 9–17, la 10–14 www.autotalolohja.fi

Automyynti suoraan: Kurre Ahllund 040 5582 062 Jörgen Wiberg 0400 828 417 André Lindgren 040 7611 533

ny t


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.