EU 80 / 15.10.2015 to

Page 9

Nro 80 Torstaina lokakuun 15. pnä 2015 - 9 .

Ensimmäiset yritykset palkittiin

Yrittäjien laatukampanjalla hyvä vastaanotto (Raasepori) Raaseporin yrittäjien, Tammisaaren seudun yrittäjien ja Tenhola-Bromarvin yrittäjien syyskuun alussa kansallisena yrittäjäpäivänä julkistama, paikkakunnan yrityksille suunnattu laatukampanja on saanut hyvän vastaanoton. Jo toistasataa yritystä on käynyt www.bestofraseborg. fi -sivustolla tekemässä laa-

tutestin. Kampanjalla yhdistykset haluavat kiinnittää yritysten huomion asiakaspalveluun ja auttaa niitä myös palvelemaan asiakkaitaan entistä paremmin. -Lyhyessä ajassa saatiin monta hyvää ehdotusta yrityksistä, joista pystyimme valitsemaan ensimmäiset voittajat. Toivottavasti tämä kannustaa myös muita yrityk-

siä mahdollisimman hyvään palveluun, Tammisaaren seu-

dun yrittäjien puheenjohtaja Jan Lindholm toteaa.

Yleisöehdotusten perusteella yrittäjäyhdistykset ovat nimenneet ensimmäiset palkinnonsaajat. Ne ovat Karjaalla toimiva kuntosaliyritys TS Performance ja tammisaarelainen hammashoitoalan yritys Hammashait. Molempia yrityksiä kehutaan ammattitaidosta ja hyvästä asiakaspalvelusta. Palkitut

ruovikkokasvuston leviämään. Tien rakentamisella ja veden pohjoisvirtauksen vähenemisellä tuskin olisi sen mukaan suurempaa merkitystä. Lupahakemus koskee 10 metriä leveän, 45 metriä pitkän ja 1,5 metriä syvän väylän ruoppaamista Kuggvikenin suulle. Lautakunta äänesti hallinto-oikeudelle annettavasta lausunnosta. Erik Holmberg (r) ehdotti valituksen hyväksymistä. Esittelijän ehdotus hyväksyttiin äänin 5-3.

14 595 € 00 € up! kio -1 5 lk a p s u t u Rom -500 € Syysetu

Kunnanhallitukseen Marko Rautakouran uudeksi varajäseneksi nimettiin Juha Kainulainen. Lisäksi valittiin sivistyslautakunnan uudeksi varajäseneksi Sofia Erika Svanbäck paikkakunnalta muuttaneen Elin Sundbladin tilalle. Jätelautakunnan uudeksi jäseneksi valittiin Ingrid Träskman ja varajäseneksi Rannvi Wallén.

12 595 €

Uusi up!

up!-mallisto svh alk. 14 594,78 €, autoveroton hinta 11 940 €, arvioitu autovero1 2 054,78 €

15 489 € 00 € Polo kio -1 5 lk a p s u t u Rom -500 € Syysetu

13 489 €

Uusi Polo

Polo-mallisto svh alk. 15 488,15 €, autoveroton hinta 12 390 €, arvioitu autovero2 2 498,15 €

line Golf Trend kio alk Romutusp Syysetu

Uusia jäseniä lautakuntiin (Inkoo) Kunnanvaltuusto on valinnut Hannu Pesosen uskotuksi mieheksi kiinteistötoimituksiin paikkakunnalta muuttavan Sakari Kaskenpalon tilalle. Lisäksi Kaskenpalon tilalle yhdyskuntatekniseen lautakuntaan valittiin Bengt Jansén ja uudeksi varapuheenjohtajaksi Sara Moilanen. Lautakunnan uusi varajäsen on Heikki Kankaala.

www.volkswagen.fi

Hyödynnä romutuspalkkio ja vaihda uuteen Volkswageniin.

Valitus hylättävä (Inkoo) Rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston kesäkuinen päätös hylätä ruoppaus- ja läjityslupahakemus Kuggvikenissä on pidettävä voimassa ja Vaasan hallinto-oikeudelle asiasta tehty valitus on hylättävä. Lautakunnan mukaan aluehallintoviraston päätös on hyvin perusteltu. Lautakunta toteaa myös, että maankohoaminen yhdessä ruovikkokasvuston kanssa saa suualueen

yritykset saavat kunniakirjan lisäksi käyttää markkinoinnissaan ”Best of Raseborg” -tunnusta. Kansalaisilta toivotaan lisää ehdotuksia mahdollisista uusista palkittavista yrityksistä. Kampanja jatkuu toistaiseksi ja laatupalkintoja jaetaan aika ajoin hyville ehdokkaille.

Uusi Golf

Golf Trendline svh alk. 21 688 €, autoveroton hinta 17 350 €, arvioitu autovero3 3 738 €

1 000 euron syysetu myös Golf Variant Trendline -malliin.

Romutuspalkkio 1 500 € ja syysetu*.

21 688 € -1 500 € -1 000 €

19 188 €

- ja Golflo o P , !p u ustarjous it o h a r n ii mall rolla. 2,95 % ko

Lue lisää romutuspalkkio.fi Polo rahoituksella ja huolenpitosopimuksella esim. 199 €/kk. Esim. Polo Trendline 1,0 55 kW 4-ovinen toimituskuluineen 13 488,15 €, käsiraha/vaihtoauto 2 700 €, luotonperustamismaksun 185 €, rahoitettava osuus 10 973,15 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 165,55 €, viimeinen suurempi erä 2 700 €. Kk-erä sisältää koron 2,95 % ja käsittelymaksun 8 €/kk. Luottokustannukset yhteensä 1 687,39 €, luottohinta 15 175,54 € ja todellinen vuosikorko 5,01 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoituksen myöntää Pohjola Pankki Oyj, Teollisuuskatu 1 B, 00510 Helsinki. Huolenpitosopimus alk. 33 €/kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi).

Majakkailta Tammisaaressa (Raasepori) Suomen Majakkaseura järjestää Tammisaaren luontokeskuksessa majakkaillan perjantaina 16.10. kello 18.30. Tilaisuudessa esitetään kaksi Majakkaseuran tuot-

tamaa dokumenttielokuvaa, ”Märketin majakanvartija” sekä ”Yössä kelluva valo – tarinoita Itämeren majakkalaivoista”. Tilaisuus on kaksikielinen ja paikalle on vapaa pääsy.

Näkymätön lapsi Hangossa (Hanko) Teater Viirus esittää Tove Janssonin tarinan ”Näkymätön lapsi” (”Det osynliga barnet”) Hangon kaupungintalon lämpiössä 21.10. kello 10 ruotsiksi ja kello 12 suomeksi. Näkymätön lapsi on nukketeatteriesitys ulkopuolisuudesta ja nähdyksi tulemisesta. Näyttelijä Pelle Heikkilä vie

tarinan eteenpäin satukerronnalla ja hänellä on apunaan Elina Putkisen suunnittelemat nuket ja scenografia. Esitys on suunnattu 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Liput esitykseen voi ostaa Hangon matkailutoimiston verkkokaupasta ennakkoon tai ovelta ennen esityksen alkua.

raktorin kauha osui henkilöauton kylkeen T Hangossa Bromarvinkadun

ja Linjakadun risteyksessä. Onnettomuus sattui, kun autoilija ei havainnut oikealta

tullutta traktoria. Autoilijalla oli väistämisvelvollisuus ja vuonna 1962 syntynyttä naiskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

P

L

elastuslaitos lähetettiin sunnuntai-iltana kuuden yksikön voimin Bromarviin Vättlaxintielle sammuttamaan keskisuurta rakennuspaloa. Paikan päällä ilmeni, että kyseessä oli nokipalo savuhormissa, joka ei ehtinyt aiheuttaa suurempia vahinkoja.

illön saaressa Boxin kaakkoispuolella syttyi lauantaina iltapäivällä pienehkö maastopalo. Tuli pääsi karkuun nuotion pohjasta. Paikalla olleet onnistuivat kuitenkin sammuttamaan liekit maastosta, pelastuslaitos ja vpk huolehtivat jälkisammutuksesta.

CO2-päästöllä 95 g/km. 2CO2-päästöllä 108 g/km. 3CO2-päästöllä 113 g/km. Yhdistelmäkulutus 3,4–5,6 l/100 km. CO2-päästöt 88–129 g/km. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvien autot erikoisvarustein. *Syysetu on voimassa uusiin asiakastilaussopimuksiin niin kauan kuin romutuspalkkiokampanja jatkuu ja koskee rajoitettua erää autoja. Romutuspalkkiolla tarkoitetaan lain (1212/2014) tarkoittamaa palkkiota, joka koostuu 1 000 euron valtion osuudesta ja 500 euron autoalan osuudesta. 1

VOLKSWAGEN GOLF 1.4 TSI Comfortline 5d DSG GOLF BlueMotion 1,6 TDI 5-ov GOLF Cabriolet 1,2 TSI GOLF Comfort 1,4 TSI GOLF Comfortline 1,2 TSI 5-ov GOLF Comfortline 1,4 TSI GOLF Variant Comfortline 1,6 TDI GOLF Variant Trendline 1.9 TDI Golf Variant 1.6 GOLF PLUS 2.0 TDI Comfortline 5d GOLF Sportsvan JETTA 1.2 TSI Comfortline JETTA Comfortline 1,2 TSI PASSAT 2.0 TDI Highline Passat Variant Highline 2,0 TDI 4MOTION PASSAT Comfort 2,0 TDI Polo 1.4 SHARAN Comfortline 2,0 TDI groove up 1,0 MUUT MERKIT Audi A5 Sportback Ford FOCUS 2,0 Ghia Wagon A Ford Focus 1.6 Honda CRV 2.2 d Elegance Mazda 6 2.0 Sport Active

Ekenäs Bilhus Tammisaari, Västanbyntie 1 Automyynti: ma-pe 9–17, la 10–14 www.autotalolohja.fi

-08 -10 -12 -12 -11 -09 -10 -08 -03 -05 -14 -15 -11 -07 -09 -12 -04 -11 -13

80 tkm 71 tkm 7 tkm 80 tkm 82 tkm 108 tkm 230 tkm 157 tkm 171 tkm 224 tkm 8 tkm 3 tkm 63 tkm 233 tkm 160 tkm 102 tkm 110 tkm 313 tkm 18tkm

13900 17900 28900 17900 15900 12900 11900 11900 5900 7900 27900 23900 16900 11900 16900 21900 6400 21900 13900

-11 -10 -07 -09 -07

125 tkm 66 tkm 282 tkm 226 tkm 205 tkm

28900 14900 4900 16900 7900

Mazda CX-7 2.3 Turbo 4wd Elegance Nissan PRIMERA 1.6 Visia Traveller Opel ZAFIRA 1.8 Cosmo 5d Peugeot 207 Trendy VTi 1.4 3-ov Peugeot 308 GT 1.6 Porsche CAYENNE S 4.5 5d TipTronic Renault SCENIC 1,4 TCe Expression Extra Seat EXEO ST 1,8T Style Skoda OCTAVIA 1.4 TSI Ambiente DSG Toyota AVENSIS 1,6 Valvematic Sol Edition Toyota COROLLA 1,4 D-4D Linea Sol TOYOTA YARIS 1,33 VVT-i Terra 3ov Toyota YARIS 1.3 VVT-i Superior 5D Aut Volvo S80 2.9 4d Volvo S40 2.0 TAVARA-AUTOT VW AMAROK DC Trendline 2,0 TDI 4MOTION OFFROAD VW Caddy Maxi, sis.alv VW Crafter p-auto sis.alv. Transporter 2.0 TDI aut sis.alv Transporter 2.0 TDI pitkä Fiat Ducato 8+1 paikkainen k-auto Ford TRANSIT 350M 2,4TDCi Alusta Trend RWD 4,2 Nissan King Cab, sis.alv Toyota HILUX 2.5 D4D 4wd

Automyynti suoraan: Kurre Ahllund 0405 582 062 Jörgen Wiberg 0400 828 417 André Lindgren 040 7611 533

Oy BN Bilservice Ab

Tammisaari, Västanbyntie 1, puh. 019-2210 221 Avoinna ma–pe: 7.15–16.30 www.bnbilservice.fi

-10 -05 -05 -09 -08 -03 -10 -10 -09 -11 -10 -10 -08 -98 -97

101 tkm 170 tkm 185 tkm 90 tkm 81 tkm 136 tkm 57 tkm 104 tkm 55 tkm 51 tkm 118 tkm 60 tkm 104 tkm 215 tkm 250tkm

23000 5900 6900 8500 11400 23900 15900 15900 15600 21900 13300 11900 9500 3900 1900

-11 -11 -08 -12 -12 -04 -09 -06 -04

94 tkm 120 tkm 193 tkm 53 tkm 54 tkm 266 tkm 63 tkm 73 tkm 158 tkm

28800 17900 18900 31900 24900 5900 23900 17900 15900

Vaihtoautohaku www.autotalolohja.fi Volkswagen huolto ja vauriokorjaamo


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.