Page 1

Suomenlahden Puuveneilijät Ry:n jäsenlehti

3/2015

TÄSSÄ LEHDESSÄ MM.

Puuveneen Vuoksi

- puuveneilyä Vuoksen vesistössä puuveneen vuoksi

Runsaasti hienoja paatteja MYYTÄVÄNÄ


Julkaisija: Päätoimittaja: Toimituskunta: Ulkoasu: Painopaikka:

Suomenlahden Puuveneilijät Ry Tero Lehti Tero Lehti sekä jäsenet Espresso Media, espressomedia.fi Painoyhtymä Oy, Porvoo

Puupaatti toimitetaan Suomenlahden Puuveneilijät ry:n jäsenille maksutta 3-4 kertaa vuodessa. Lehdessä julkaistaan myös jäsenten kirjoituksia. Lehteen toimitettavat tekstit, kuvat ja ilmoitukset osoitteeseen: tero.lehti63@gmail.com Suomenlahden Puuveneilijät ry Tero Lehti, pj Etuniementie 1 B 37 02230 Espoo www.suomenlahdenpuuveneilijat.fi ISSN 1456-8659 Kansien kuvat: Kari Nordlund

2


Tässä lehdessä:

S. 4 S. 5 S. 6 - 9 S. 10-13 S. 14-17 S. 20-22 S. 24-25 S. 26-29 S. 30-31 S. 40-43 S. 44-47 S. 48-49 S. 50-51

3/2015

Syksyn kurssi Puheenjohtajan tervehdys Puuveneen Vuoksi Wauhdin hurmaa Aurajoella Meriläisen rakennusprojekti TT Puuvenepalvelu esittäytyy Yksi syy puuveneilyyn Se ainoa oikea Sirius Näkki - se tavallinen tarina puuveneen ostosta Kustavin kisoissa Tarinaa MeriViaporista 2015 Viaporin Tuopin kuvasatoa Souturetki Suomenlinnassa

3


Sähköiset jäsenkirjeet Olemme siirtyneet kurssituksista ilmoittamisessa ainoastaan sähköpostiin. Mikäli sinulle eivät tule sähköpostitse lähetetyt viestit, niin ilmoitathan minulle sähköpostiosoitteesi: tero.lehti63@gmail.com

SYKSYN KURSSI: 7.11.2015 Veneen sähkökurssi 9:30-10:00 Aamukahvi ja sämpylä Sananen sähköstä (periaatteita, yleiset määreet, turvallisuus) Veneen sähköjen suunnittelu (sulakkeet, varokkeet, johdot ja niiden mitoitus sekä asennus) Akku (akkutyypit ja asennus, mitoitus) 12:15-13:00 Ruokailu (soppalounas lisukkeineen) 13:00-14:00 Mika Vanhala (Oy Esco Ab) kertooo elektroniikan ja lämmittimien asennuksista ja huomioitavista asioista, http://www.heater.fi/ Peruskytkennät (kytkimet ja pääkytkin, lataus, latausrele) 14:30-15:00 Kahvit pullan kera Moottori, aurinkokenno ja tuuligeneraattori, maasähkö,valot kannella, valot sisällä, navigointivälineet, perinteiset vs NMEA Päivä päättyy klo 16:30-17:00 Kurssin tavoite on antaa valmiudet suunnitella pienveneen perussähköistys ja antaa ymmärrys veneen sähköistämiseen liittyvistä erityispiirteistä. Sisältää: aamusämpylän ja kahvit, lounaan, iltapäivän pullakahvit sekä kurssimateriaalin sähköisessä muodossa kurssille osallistuneille Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: tero.lehti63@gmail.com Kurssipaikka: Meritien Pursimaja Espoon Suomenojalla, Hylkeenpyytäjäntie 9, 02270 Espoo Hinta jäsenille 45 euroa, ei-jäsenille 50 euroa. Kurssi laskutetaan erikseen.

4


Puheenjohtajalta T

ervehdys, Kesä oli ja meni ja ilmat olivat tasaisen huonot melkein koko kesän ajan, ja sen huomasi esimerkiksi oman venesataman laitureita katsellessa eli veneitten käyttöaste jäi vähäiseksi aika monella. MeriViapori saatiin onnistuneesti vietyä läpi ja tässä yhteydessä on hyvä kiittää kaikkia sen järjestelyyn osallistuneita ja erityisesti Karia, joka vastasi nyt viimeisen kerran järjestelyistä. Seuraavana vetovastuun ottaa Kira ja tuo varmasti mukaan omat uudistuksensa ja ideat, mitä lähdetään toteuttamaan jatkossa. Syksyn kursseja ovat Puuvenen hoitokurssi, joka on tämän lehden ilmestyessä jo pidetty lokakuun alussa, sekä Veneen sähkökurssi. Näistä molemmista on ollut ilmoitukset sähköpostijakelulla jäsenistölle, sen lisäksi FB:ssä omilla ja Puuvene -sivuilla, myös Puuvene.net -sivuilla ovat mainokset olleet. Hallituksella on katse vuodessa 2016, koska se on myös meidän 20-vuotisjuhlavuosi. Vuosi alkaa Vene 2016 messuilla, mihin olemme satsanneet näkyvästi yhteistyössä Suomen Messujen kanssa. Muut juhlavuoden tapahtumat ovat työn alla ja niistä lisää myöhemmin. Omalta osaltani olen huolestuneena jo pidemmän aikaa seurannut koko venealan hintakehitystä käytettyjen veneiden kohdalla. Markkinat tuntuvat olevan aivan pysähdyksissä ja todella hyvin pidettyjä, isoja peruskorjauksia läpikäyneitä veneitä saisi nyt erittäin käypään hintaan, mutta silti ne tuntuvat pysyvän myymättä. On siellä valitettavasti myös veneitä, joista voi välittömästi sanoa, että hintapyynti on aivan pielessä, mutta pyytäähän voi aina mitä tahansa. Näinä aikoina vain kannattaisi olla realisti ja

esim. seurata netissä myytäviä veneiden hintoja ja sen jälkeen hinnoitella oma vene oikealle tasolle. Palmgrenin Stefan totesi myös osuvasti hallituksen kokouksessa yhden pelkoskenaarion: myynnissä on myös ikääntyneiden harrastajien veneitä, koska omistajien fyysinen kunto ei enää riitä tekemään perushuoltoja. Tämä tulee näkymään muutaman vuoden kuluttua veneessä ja näin hyväkin vene saattaa muutamassa vuodessa muuttua erittäin vaikeaksi myydä. Joka tapauksessa ostaja joutuu tekemään veneeseen taloudellisia satsauksia, jotka eivät vastaa sen arvoa ja näin kierre venekannan huononemisessa on pahimmassa tapauksessa valmis. Olen itse yhtä tällaista tapausta seurannut jo satamassamme, missä hieno mahonkipurjevene on rapistunut vuosi vuodelta ja nyt siihen ei omistajapariskunta jaksa tehdä enää edes minimi perus ylläpitoa. Mies ei venettä suostu myymään ja rouva taas ymmärtää täysin tilanteen ja itsekin olen apua tarjonnut myymisen suhteen, mutta kun veneestä ei luovuta, niin rapistuminen vain jatkuu ja jatkuu. Kymmenen vuotta sitten vene oli varmasti satamamme yksi näteimmistä veneistä, mutta vielä pari kolme vuotta lisää, niin vene kuuluu menetettyihin tapauksiin. Kyseisessä veneessä uuden omistajan pitäisi hankkia ensimmäisenä uudet purjeet ja kone, mitkä ovat jo aikoja sitten tulleet elinkaarensa päähän ja olla valmis tekemään tai teettämään mittava remontti, jotta rapistuminen pysäytetään ja saadaan entistä loistoa takaisin. Syysterveisin, Tero

5


Puuveneen Vuoksi

- puuveneilyä Vuoksen vesistössä puuveneen vuoksi Puuveneen Vuoksi on yhteenliittymä, johon ei voi liittyä, josta ei voi erota ja jossa voi olla mukana. Vuoksen vesistöalueen puuveneilijät ovat pian kahdenkymmenen vuoden ajan kokoontuneet heinäkuun kolmantena viikonloppuna. Kuten kaikissa muissakin puuveneilijöiden tilaisuuksissa, kaikki kehuvat itseään eikä kukaan kuuntele.

6


Evi-Maija ja Fenix.

Vuoksen vesistöalue kattaa lähes viidenneksen manner Suomen pinta-alasta. Vesistön ääripisteet ovat Lappeenranta etelässä, Mikkeli lännessä, Iisalmi pohjoisessa ja Lieksa idässä. Vesistö koostuu useista suurista altaista, joista Saimaa, Haukivesi, Orivesi, Puruvesi, Pielinen ja Kallavesi ovat tunnetuimmat. Vuoksen vesistöstä on yhteys merelle Saimaan kanavan kautta. Tätä reittiä käyttävät myös sadat rahtilaivat vuosittain kuljettaessaan teollisuutemme tarvitsemia raaka-aineita ja lopputuotteita. Väyläverkostomme koostuu noin 800 kilometristä Saimaan syväväylää (4.2 m syvyys ja 24.5 m alikulkukorkeus) ja noin 3000 muusta väyläkilometristä.

Minkä vuoksi? Vuonna 1996 Kuopiossa tapasi toisensa muutama puuveneilijä. Edellisenä vuonna järjestettyjen ensimmäisten Kotkan Puuvenemessujen innoittamina Vuoksen vesistöalueelle päätettiin järjestää oma tapahtumansa. Tapahtuman nimi Puuveneen Vuoksi syntyi sattumalta sanoilla leikittäessä. Monimerkityksellisyydessään nerokas nimi kuvaa sekä tapahtuman

Tähden muotokieli ja rytmi.

syyn, tapahtuma-alueen että osallistujien motivaation toimintaan. Perustavassa kokouksessa sovittiin, että kaiken-

7


Konnuksen museokanavassa.

puolinen virallisuus ja muodollisuus unohdetaan ja toiminta pidetään ihmisen kokoisena ja organisaatio ohuena. Tämä on osoittautunut loistavaksi oivallukseksi. Puuveneen Vuoksi ei ole muodostunut puuhaihmisilleen rasitteeksi. Tapahtuma on pysynyt ihmisen kokoisena ja se on antanut järjestelijöille ja mukana olijoille paljon muistoja ja uusia ystäviä. Tapahtumien osallistujamäärä niin alusten kuin ihmistenkin suhteen on pysynyt vuosien varrella hyvin tasaisena. Juhlapaikalle ilmestyy vuosittain kolmisenkymmentä paattia tuoden mukanaan noin kahdeksankymmentä osanottajaa. Osallistujien ikähaarukka on hyvin laaja, imeväisikäisistä mummoihin, leikkikoululaisista vaareihin. Vuosittain mukana on uusia osallistujia, satunnaisia kävijöitä ja kalustoon kuuluvat ainaisjäsenet. Tilaisuudet ovat mutkattomia, kaikki kulkijat ovat tervetulleita.

Vuoksen laivasto esittäytyy Kolmenkymmenen aluksen joukkoon mahtuu hieno poikkileikkaus Vuoksen vesistön laivastosta. Tänä kesänä mukana olivat vesistöalueen uusin vene Celeri sekä toissavuosisadalla Yhdysvalloissa rakennettu Tähti. Näiden veneiden väliin mahtuukin sitten kirjava joukko purje- ja moottoriveneitä. Viisikymmenluvulla rakennettu Sulka ja Santa Marian kopio ovat olleet tapaamisissa mukana useina vuosina. Summalaisten kanssa sulassa sovussa ovat niin kuin Scyllatkin. Joukkoon mahtuu tietenkin myös erikoisuuksia. Historiallisesti kenties merkittävin Tähden ohella on Punkaharjulla kotisatamaa pitä-

8

vä Evi-Maija. Entinen Caravelle II herättää huomiota uhkealla parikymmenmetrisellä olemuksellaan. Heinäkuun kolmas viikonloppu on kesäjuhlien korkeasesonkia. Niinpä myös vuotuinen Puuveneen Vuoksi -tapaaminen järjestetään tuona viikonloppuna. Tapaamiset järjestetään vesistön eri puolilla. Vuorovuosina tavataan etelä- ja pohjoisosissa Savonlinnan toimiessa vedenjakajana. Vuonna 2015 kokoonnuimme Rantasalmella lomakeskus Järvisydämessä. Kesällä 2015 kokoonnuttiin Puumalan vesille Sahanlahteen.

Ohjelmaa joka lähtöön Kokoontumisten ohjelma on kehittynyt vuosien varrella. Aluksi tapaamiset olivat kaksiosaisia, ensin oma tapaaminen lähellä juhlapaikkaa. Varsinaiseen julkiseen tapaamiseen ja yleisötilaisuuteen purjehdittiin juhlavasti saattueena. Tarkkaan mietitty ja suunniteltu rantautuminen toteutui useimmiten hallittuna kaaoksena. Laiturit olivat pullollaan vastaanottajia, parhaimmillaan saavuimme jopa torvisoittokunnan säestyksellä. Tapaamisen kaavaa muutettiin muutama vuosi sitten. Tapahtumassa ei enää siirrytä satamasta toiseen, vaan koko kaksipäiväinen festivaali tapahtuu samassa laiturissa. Kokoontuminen alkaa jo perjantaina ja päättyy sunnuntaina laitureiden tyhjentyessä. Lauantaille on yleensä löydetty lähiseudulta mielenkiintoista ohjelmaa. Tänä kesänä kokoontuessamme Rantasalmen Järvisydämessä tutustuimme läheiseen hakopuista rakennettuun lomakeskukseen. Tilaisuudet ovat kiinnostaneet paikkakun-


Koskaan ei tiedä kuka tulee käymään.

tien asukkaita ja vieraita. Yleisöä tilaisuuksissa on runsaasti. Puuveneideologia ja -kulttuuri leviävät tehokkaasti innokkaan jutustelun, tarinoiden ja neuvojen kautta. Vetonaula on ollut mahdollisuus veneväen niin salliessa tutustua veneisiin. Samalla ovat puuveneilijät tulleet tutuiksi.

Kaikki onnistuu Tapahtumamme on otettu vastaan lämpimästi ja innokkaasti. Leppävirralla meille tarjottiin ensimmäisellä kerralla torvisoittoa. Toisella kerralla kunta tarjosi meille lohikeittoa ja puheita. Savonlinnassa teimme yhteistyötä maakuntamuseon kanssa sillä seurauksella, että kokoonnuimme museon laiturissa yhdessä museolaivojen kanssa. Jos juhlapaikka ei ole pystynyt tarjoamaan kaikkia tarvittavia toimintoja, on ne tuotettu itse. Jopa telttasaunominen kirkonkylän keskeisellä puistoalueella onnistui vielä alkuvuosina. Puuveneilijöiden motto ’Ennen koiralta kusi loppuu kuin puuveneihmisiltä konstit’ on pätenyt näissäkin tilanteissa. Puuveneiden kokoontuminen paikkakunnalla on ollut kaivattua vaihtelua kesäkuntien kesätapahtumatarjontaan. Tapaamisten järjestelyt on pidetty mahdollisimman pieninä ja organisaatio ohuena. Laituripaikat on sovittu seuraavan vuoden järjestelypaik-

kakunnan kanssa hyvissä ajoin. Pientä ohjelmaa on koetettu järjestää, mutta viimekädessä Puuveneen Vuoksen ideologian mukaisesti mukana olevat ihmiset tekevät ohjelman. Joukossa on monin tavoin lahjakkaita ihmisiä. Musiikki ja runonlausunta ovat ilmestyneet kuin tyhjästä. Spontaanit cocktail-tilaisuudet, kakkukahvit ja yhteislaulu ovat värittäneet kesäiltoja. Ohjelma ei ole rasite vaan mahdollisuus. Tilaisuuksista tiedottaminen on kenties kaikkein suurin vuoden mittaan tehtävä työ. Nykyisin tiedotus on internetin, laitureiden ja satamien ilmoitustaulujen ja perimätiedon varassa. Lisäksi tiedotustoiminnassa on voitu tukeutua paikallisten pursiseurojen apuun.

Talkoohenki toimii Vesistön eri puolilla puuhaavat veneilijät ovat olleet Puuveneen Vuoksen selkärankana. Nykyiset kolmannen sukupolven puuhaihmiset tulevat vesistöalueen etelä-, koillis- ja länsiosista. Toimeliaat ja aikaansaavat ihmiset huolehtivat tapahtumien vaatimista sopimisista ja järjestelyistä. Tätä kirjoitettaessa ollaan parhaillaan sopimassa vuoden 2016 tilaisuuden yksityiskohtia, Sahanlahti kun sattuu matkareitille. Seuraava kokoontuminen on 15.-17.7.2016 Puumalan seudulla, Sahanlahdessa ja lähivesillä. Kun lähdemme tapaamisesta kotiin, tiedämme, mitä oli ohjelmassa ja ketä oli paikalla. Kaikki Saimaalla purjehtivat puualukset ovat tervetulleita tapaamiseemme käyttövoimasta, kansallisuudesta tai kotipaikasta riippumatta. Puuveneen Vuoksen kotisivulta ja avoimesta Facebook- ryhmästä saa lisätietoa tapahtuman yksityiskohdista. Viimeistään tapahtuman jälkeen tiedot ovat ajantasaiset. Lisäksi vihreäkeltaista Puuveneen Vuoksi -viiriä saalingissaan pitävistä aluksista voi kysellä lisätietoja. Teksti ja kuvat: Petteri Mussalo

Märkää touhua.

9


Nyt mennään, eikä meinata.

Aurajoen

vauhtiajot

”Turussa koettiin kesällä mahonkista eleganssia ja vauhdin hurmaa, kun 13.6. järjestettiin upeassa säässä jo kolmatta kertaa klassisten puisten urheiluveneiden kokoontumisajot Aurajoessa ja Turun lähisaaristossa. Tapahtuma oli saanut nimekseen Aurajoen Wauhtiajot, sillä nyt ensimmäistä kertaa tapahtumaan kuului myös uutena osana nimensä mukaiset vauhdikkaat näytösajot. Päivä käynnistyi aamulla Aurajoessa mitä hienoimmassa säässä upeiden mahonkikaunotarten odottaessa kauniisti Marina Palacen laiturissa. Kun kaikki osanottajat olivat saapuneet paikalle, oli alkupuheiden jälkeen vuorossa maisemaajelua lähisaaristossa. Välietappina toimi Naantalin vierasvenesatama, jossa ryhmä pääsi käymään aamupalalla. Samalla veneet olivat kauniisti esillä sataman vieraiden ihailtavina. Aamupalan jälkeen

10


Chris-Craft Cover Girl vauhdissa - Urs Wiggenhauser 1.

Lonia vauhdissa.

venekunnat lähtivät rauhassa nauttimaan saariston kauniista maisemista. Rauhallisen ajelun lisäksi oli Airistollakin ehditty käydä huippunopeuksia kokeilemassa. Saaristokierroksen jälkeen ryhmä palasi Aurajokeen odottamaan päivän odotetuimman ohjelmanumeron alkua.

Wauhtiajojen hurmaa Ensimmäistä kertaa tapahtuman yhteydessä järjestettiin Aurajoen Wauhtiajot -näytösajo, jossa osallistujille annettiin ainutlaatuinen tilaisuus päästä irrottelemaan Aurajoessa. Kaupungilta oli saatu lupa ajaa kaksi näytösajoa Kirjastosillan

ja Kaupunginteatterin välillä. Ihmiset kerääntyivät Aurajoen rannoille ihmettelemään, kun veneet odottivat kukin vuorollaan lähtösignaalia Kirjastosillan alla. Veneet lähtivät yksitellen vauhtiin samalla kun tapahtuman isä, Antti Wihanto esitteli vuorossa olevan veneen yleisölle. V8-moottoreiden murina kaikui Aurajoen kiviseinämiä pitkin korvia huumaavana veneiden liikkuessa vauhdilla kohti päätepistettä. Kapean Aurajoen kaltaisessa ainutlaatuisessa ympäristössä oli vauhdin hurma aivan toista kuin Airistolla. Veneiden kyydissä olevien lisäksi pääsi myös yleisö nauttimaan ohi vilahtavasta mahongin kiillosta Aurajoen rannoilta käsin.

Upeat runaboutit Paikan päällä tapahtumassa nähtiin kuusi toinen toistaan hienompaa runabouttia. Pieneen, mutta loistokkaaseen joukkoon kuuluivat Rivat ”Mussa Cinque” ja ”Lady S”, Chris-Craftit ”Lonia”, ”Cover Girl” ja ”Plane Woody” sekä upea omavalmiste vauhtivene ”Yad-Al-Jauza”. Veneiden ikähaarukka vaihteli 20-luvulta 60-luvulle. Wauhtiajojen jälkeen venekunnat siirtyivät Tuomiokirkon kupeeseen lounaalle ravintola Pinellaan, jonka edustalle veneet jätettiin ohikul-

11


Yad-Al-Jauza vauhdissa.

kijoiden ihmeteltäviksi. Nämä upeat mahonkikaunottaret sopivat Turun kulttuurimaisemaan täydellisesti, saaden osakseen melkoista huomiota. Lounaan jälkeen oli aika lähteä, ja venekunnat jatkoivat matkaa kukin omaan suuntaansa. Tapahtuma onnistui täydellisesti, ja Antti Wihanto lähti suunnittelemaan seuraavaa vuotta uutta intoa puhkuen.

Perinne jatkuu Idea Aurajoen Wauhtiajoista sai alkunsa vuonna 2012 jo vuosia Turun Kakskerrassa järjestetyn Concours d’Elegance -urheiluautotapahtuman yhteydessä. Tapahtumaa vetävä Antti Wihanto sai idean järjestää Rivan 170-vuotisjuhlan kunniaksi tapahtuman, johon kutsuttiin koolle joukko Riva-veneiden omistajia juhlistamaan juhlavuotta yhdessä veneillen. Idea klassisten urheiluveneiden kokoontumisesta osoittautui toimivaksi ja vuoden tauon kestäneen jatkojalostuksen jälkeen kokoontumisesta päätettiin tehdä jokavuotinen tapahtuma urheiluautotapahtuman yhteyteen. Perinne jatkuu edelleen, ja ensi vuonna pästään jälleen ajamaan vauhdilla Aurajoessa. Tapahtuman

Upea Yad-Al-Jauza ja Lonia.

pääpaino on runabouteissa ja puisissa urheiluveneissä, mutta myös muita klassisia loistoveneitä, kuten salonkiveneitä toivotaan paikalle. Tapahtuman yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.concours.fi. Ystävällisin terveisin, Jani Vahto Kuvat ja teksti: Jani Vahto

13


Meriläisen rakennusprojekti

Messuilla riitti ihailijoita.

Lähdin Ekamille Haminaan opiskelemaan puuveneen rakentamista 2012, koulutus kesti 2,5 vuotta. Ensimmäisenä vuonna rakensimme puisen arkun ja opiskelimme puuveneen piirtämistä ja suunnittelua. Ensimmäinen puuvene rakennettiin parityönä, se oli mitoiltaan n 4.65m pitkä ja 1.5m leveä limisaumainen moottori/soutuvene. Tämän veneen kustansi työparini ja hän piti sen itsellään. Omassa mielessäni oli idea joko kunnostaa vanha fiskari/meriläismallinen vene itselle käyttöön tai sitten jopa rakentaa itse sellainen alusta asti. Olen aina pitänyt meriläismallisista veneistä, niiden merikelpoisuuden ja kauniiden linjojen vuoksi, nopeitahan nämä eivät ole, mutta pitääkö merelle mennä kiirehtimään? Ensimmäinen veneeni olikin 1970-luvulta oleva ruotsalainen 5.5m långsjösnipan. Minulla on ollut useampia vanhoja meriläismallisia puuveneitä ja monta erilaista Suomalaista keskimoottoria, joita olin kunnostanut ja keräillyt. Opiskeluaikoina minulla olikin 10 erilaista vanhaa keskimoottoria ja Philjertan veistämä puinen 5.5m pitkä limisaumainen meriläinen, koneena tässä oli Wickström W1. Pitkän pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin rakentaa alusta alkaen meriläismallisen veneen. Katselin internetistä erilaisia malleja, jotka miellyttivät silmää ja kiersin venerantoja katselemasssa erilaisia puuveneitä, miten ne olivat rakennettu ja millaisia materiaaleja niissä oli käytetty. Näin sain

14

paljon hyviä ideoita oman meriläiseni rakentamiseen. Opiskeluaikoina asuin Kotkassa ja kävin useaan otteeseen merimuseo Vellamossa katselemassa puuveneitä. Sieltä löysin vuodelta 1952 olevan puuveneen, jonka moottorina oli Olympia 50KT 3,5hv. Merimuseon veneistä olikin tehty piirrustuksia ja otin yhteyttä museoon, ja siitä rakentaminen alkoi. Merimuseolla veneen valmistajaksi sanotaan joko Suntion veistämö Neuvoton tai jossain muussa Summan veistämössä. Itse Tapio Suntio kävi venettäni katsomassa rakentamisen aikana ja antoi hyväksyntänsä todeten kuitenkin, ettei vene ole heidän tekosiaan. Museolta sain A3-kokoisella paperilla olevan piirrustuksen veneestä ja pienen kirjoitelman materiaaleista, joita siinä oli käytetty. Ensiksi aloitin piirtämään venettä suurelle paperille 1:1, kaiken piti olla tarkaan mietittynä ja jokaisen muodon tuli olla jouheva. Seuraavaksi piirrettiin mallikaaria varten piirrustukset.


Alkaa jo näyttää veneeltä.

Esikuvaveneen köli oli rakennettu tammesta ja männystä, itse päätin käyttää veneen kölissä Irokoa sen lujuuden ja lahonkestävyyden vuoksi tievipuissa ja polvioissa. Muu köli rakennettiin tiheäsyisestä männystä ja kaikki kölipultit tein itse haponkestävästä pyörötangosta takomalla päät ja kierteyttämällä sisäpuoliset päät muttereita varten. Veneen runkolaudoitus tehtiin männystä esikuvansa mukaisesti, laudat liitettiin toisiinsa limistä kuparinauloilla niittaamalla ja laudan päät kiinnitettiin DIN97 A4 ruuveilla kölipuuhun. Alkuperäinen vene oli rakennettu kokonaan 15mm paksusta laudasta, mutta itse päätin käyttää paksumpaa lautaa 4 alimmassa lautaparissa, näiden paksuus on 17mm. Rakentamani vene poikkeaa alkuperäisestä, myös siten, että tein veneen rungon 10 lautaparista, kun taas alkuperäinen oli tehty 8 lautaparista. Esikuvaveneen kaikki kaaret oli tehty männystä vestämällä. Minä päädyin käyttämään saarnesta tehtyjä painokaaria, jotka mitoitettiin hieman yläkanttiin. Kaarien kiinnityksessä käytin järeämpiä kuparinauloja kuin muualla rungossa. Kun veneen runko oli saatu valmiiksi, aloin miettiä tarkemmin veneen kansirakennetta ja penkkien järjestystä sisäpuolelle. Päädyin tekemään rakenteet siten, että veneen sisäpuolella olisi mahdollisimman paljon tilaa käytettävissä ja jokainen penkkirakennelma toisi veneen rungolle lisävahvistusta. Halusin myös saada veneen teknisen puolen mahdollisimman hyvin piilotettua, joten tein keskipenkistä avautuvan ja sen alle asennettiin polt-

toainesäiliö, akku , merivesisuodatin ja polttoaineenerotin. Moottorin käyttöpaneeli ja katkaisimet automaattiselle pilssipumpulle ja virran ulostulolle puhelimen latausta varten asennettiin myös siten, että ne olivat mahdollisimman hyvin suojassa, mutta silti näkyvillä. Puuveneiden kyllästämisestä ja pintakäsittelystä on olemassa erilaisia käsityksia vähintäänkin niin monta kuin on veistäjiä ja harrastajia. Tutkin aihetta pitkään ja tulin siihen lopputulokseen, että vanha tapa olisi edelleenkin se paras. Vene kyllästettiin pellavaöljyllä, jossa oli 5-7% sinkkinaftenaattia lahonsuojana. Ulkopuolelle pintakäsittelyksi tuli öljypohjainen lakka ja pohjaan suojaavaksi maalikerrokseksi ennen eliönestomaalia käytin perinteistä lyijymön-

Kyllästys käynnissä.

15


Kone ja akselisto paikoillaan.

Paikallisella ABC asemalla.

jää. Sisäpuolen pinnat jätin pintäkäsittelemättä, jotta puu pääsee hengittämään ja kyllästettä pystyy halutessaan lisäämään sisäpuolelta tulevaisuudessa. Moottorin valinta veneeseen ei ollut helppoa ja aloitinkin sen jo ennen kuin koko veneen köilikään oli valmis. Ensimmäinen idea oli laittaa perinteinen Wickström, hankin yksisylinterisen Wickström C 4-5hv mallin vuodelta 1952 ja kunnostin sen venettä varten. Vanhaan moottoriin ei vain ole mitään varaosia saatavilla. Seuraava moottorivaihtoehto, jota pohdin, oli Wickströmin W1, joka oli Wickströmin moottoritehtaan viimeisintä tuotantoa ennen tehtaan sulkemista. Pitkään erilaisia vaihtoehtoja pohdittuani päädyin kuitenkin uuteen moottoriin uudessa

16

veneessä. Moottoriksi hankin englantilaisen Beta Marinen Kubotaan pohjautuvan 13.5hv dieselin. Veneenrakennus vei opiskelut ja koulun kesäloman mukaan lukien yhteensä n 1.5 vuoden ajan. Jotta vene ehti messuille näytille, sain loppuviimeistelyssä apua kahdelta muulta opiskelijalta. Alusta alkaen vene oli rakennettu itselle ja sen myyminen ei rakentamisen alkuvaiheissa käynyt mielessäkään. Koulun kautta tarjoutui kuitenkin mahdollisuus viedä vene näytille Helsinkiin venemessuille ja siellä viikon oltuaan sille löytyi ostaja. Vene laskettiin vesille ensimmäistä kertaa Paraisilla ja siellä se on edelleenkin käytössä uudella omistajallaan. TEKNISET TIEDOT • Pituus: 6.25 m • Leveys: 2 m • Syväys: 0.5 m • Paino: n. 800 kg • Rakennusmateriaalit: mänty , iroko, saarni, haponkestävä teräs, kupari • Moottori: Beta Kubota 14 13.5hv @ 3600RPM • Vaihteisto: Thecnodrive TMC 40 välitys 1:2.6 • Potkuri: 15x11 • Polttoaineen kulutus: n. 1 l/h @ 2200rpm Teksti ja kuvat: Henri Helasmäki


Uusi merilainen vihdoin vedess채.

17


Oceanvolt

Vuonna 2004 perustettu Oceanvolt on suomalainen purjeveneiden sähkömoottorijärjestelmiä kehittävä yritys. Yhtiön ympäristöystävällinen sähkömoottorijärjestelmä tuottaa energiaa purjehtimisen aikana, jolloin järjestelmä voi parhaimmillaan toimia täysin uusiutuvalla energialla. Oceanvolt tarjoaa sähkömoottorijärjestelmiä sekä vetolaite että akselivetoisina malleina. Moottorimalleja valikoimasta löytyy 3kW-15kW tehon välillä, eli näillä voi korvata 9-40hv dieselmoottorin. Oceanvoltin moottorijärjestelmä on mahdollista asentaa sekä uuteen veneeseen että olemassa olevan moottorin tilalle. Akselimallista moottoria käyttävissä veneissä olemassa oleva akseli voidaan hyödyntää Oceanvoltin moottorin kanssa.

Fiskarin koko paketti esillä.

Ei ole koolla pilattu.

Sähkömoottorijärjestelmiä on asennettu 11 vuoden aikana yli 100 eri veneeseen ympäri maailman ja useat venevalmistajat tarjoavat Oceanvoltin järjestelmiä vakiona omiin veneisiinsä (esim. JBoats, Gunboat, Arcona Yachts, Alerion Yachts, Stuart Knockabout). Puuveneasennuksista mainittakoon suomalainen Kaakon Veneen valmistama Fiskari, Storbåt Tacksamhet, kiinalainen Džonkki Hong Kongissa ja erikokoiset puiset daysailerit ympäri maailman. Oceanvoltin ydinideoita on että moottoria voidaan käyttää myös hydrogeneraattorina, jolloin se tuottaa sähköä purjehduksen aikana. Veneen saavuttaessa tietyn nopeuden, näytöstä painetaan lataustoiminnan käynnistävää nappia. Moottori kytkeytyy päälle 1-1,5 sekunnin ajaksi, kunnes taittolapapotkurin pyörimisnopeuden keskipakoisvoima riittää pitämään lavat avoinna. Veto kytkeytyy pois ja lapojen tuottama voima kerätään talteen latauksena. Järjestelmä säätää automaattisesti latausta purjehduksen aikana varmistaen parhaan mahdollisen sähköntuoton, ja akkujen täyttyessä latausmoodi kytkeytyy automaattisesti

18

Yksi näyttö ja kaasukahva.

pois päältä. Akkujen lataus järjestelmässä on mahdollista moottorin lisäksi myös perinteisellä maasähköllä, aurinkopaneeleilla & DC generaattorilla. Tyypillinen asennus 48V järjestelmässä koostuu joko neljästä tai kahdeksasta litium-ferriittiakusta. Akkutyyppinä litium akut ovat parempi valinta lyijyakkuihin verrattuna, koska ne tarjoavat paremman suorituskyvyn, pidemmän elinkaaren ja ovat kevyempiä. Teksti ja kuvat Oceanvolt


Älä jätä huoltoa kevääseen, toimita lämmittimesi meille huoltoon. Laitamme sen uuteen iskuun ennen ensi kevään ruuhkia. Huollamme kaikki merkit. Verkkokaupastamme myös edulliset varaosat.

Onko lämmittimesi vaihtokunnossa. Pyydä meiltä tarjous uudesta lämmitysjärjestelmästä. Meiltä saat kokonaisuuden, joka toimii, ei vain pahvilaatikkoa josta puuttuu puolet tavaroista. Syystarjous: SAFIRE 2100D perusasennussarjalla 1299€ Sis. Tehdaspakkaus, savukaasuputki, sk-läpivienti, ohjaustaulu, johtosarja, PA-säiliö ja PA putkisto.

Syystarjous: wallas 30Dt perusasennussarjalla 1749€ Sis. Tehdaspakkaus, savukaasuputki, sk-läpivienti, ohjaustaulu, johtosarja, tankkiotin ja PA putkisto.

MITÄMITÄ? Diesel lämmitin alle viisi sataa euroa? Kyllä, huippusuositut ja superedulliset Planar lämmittimet meiltä. Lämmitin yleisasennussarjalla. Meiltä myös täydelliset veneasennussarjat. Pyydä tarjous koko paketista.

Mirka Deros 650CV epäkeskohiomakone

530€

Voit hioa hinkuttaa vaikka korkkipalalla, mutta Mirkalla teet loput. Tämän koneen voima ja tehokkuus paljastuu vasta käytössä. Tämä kuuluu jokaisen puuveneenomistajan pakkiin. Hinnat voimassa 12/2015 saakka mainitse ”puupaatti mainos” tilatessasi.

Oy Esco Ab, venetekniikan asiantuntijaliike Maan laajin lämmitinverkkokauppa www.heater.fi sales@heater.fi - puh: 010 524 2910 - Showroom: Vitikka 4M 02630 Espoo


Kutsumuksena

PUUVENEET Tasapohjainen ruuhi viimeistelyvaiheessa.

T T Puuvenepalvelu on elokuussa 2013 perustettu, Raisiossa toimiva puuveneiden korjaukseen ja rakentamiseen erikoistunut yhden miehen puutyöverstas. Puuveneet ovat koko ikäni olleet lähellä sydäntäni ja voin sanoa puuveneen veistämisen olevan minulle kutsumusammatti.

Sielunmaisemaan sopivia veneitä

Veistäjä itse. Kuva: Kristiina Erkko.

20

Nykyään veistettävät uudet puuveneet ovat tilaajalleen pääsääntöisesti harrastusvälineitä, jotka sopivat suomalaiseen mökkirantaan ja sielunmaisemaan. Veneenveistäjän rooli on omalta osaltaan ylläpitää kädentaitoja ja puuvenekulttuuria. Perustin TT Puuvenepalvelun reilut kaksi vuotta sitten hankittuani ensin puuveneenrakentajan ammattipätevyyden näyttötutkintomenetelmällä Turun ammattiopistosäätiön kautta. Opinnäytteenä veistämäni soutuvene oli ensimmäinen uusi puuvene, jonka rakensin. Aiemmin olin ottanut tuntumaa veneiden korjausprojekteihin.


Isoisän fiskarista se alkoi Yksi ensimmäisistä muistoistani on mieleen piirtynyt kuva isoisäni puisella fiskarilla vietetystä päiväretkestä Uudenkaupungin saaristossa 1970-luvun lopussa. Kymmenen vuotta myöhemmin tartuin työkaluihin vakaana aikomuksena pelastaa mökkirannassa lojuva isoisän aikanaan rakentama tasapohjainen ruuhi. 10-vuotiaalle pojannaskalille projekti oli liian haastava, varsinkin kun apuja ei ollut saatavilla. Innostus oli kuitenkin jo olemassa. 1992 aloitin merikoulun ja ensimmäinen työharjoittelu Rettigin Bore Nordialla oli pari kuukautta koulun alkamisen jälkeen. Olin 15-vuotias ja matkalla maailmalle. Työskentelin merillä kahdeksan vuotta ja vuonna 2000 aloitin puuseppäartesaanin opinnot Mynämäen käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa, silloinkin haaveena rakentaa puuvene. Kalustepuolen töihin painottunut opiskelu vei kuitenkin mukanaan. Venettä kyllä suunnittelin, mutta tekemättä se jäi. Valmistuttuani kokeilin ensimmäistä kertaa yrittäjyyttä perustamani kalusteiden entisöintiverstaan muodossa, mutta se ei tuntunut ”omalta” ja päädyin Turun satamaan ahtaajaksi. Siinä sivussa otin projektiksi vanhan mäntyrunkoisen veneen korjauksen.

Useiden tuntien työn jälkeen totesin veneen olevan niin huonokuntoinen, ettei korjaus kannata ja tämäkin projekti meni oppimisen piikkiin.

Puuveneitä päätoimisesti Puuveneet ovat siis aina olleet hyvin lähellä sydäntäni ja nyt olen päätoiminen puuveneen rakentaja. Vaikkakin nämä ensimmäiset kaksi vuotta ovat olleet yrittäjänä ajoittain haastavia, tiedän olevani oikealla tiellä. Saan tehdä työtä, joka antaa paljon itselleni ja asiakkailleni. Vuosi sitten kesällä muutin verstaan Paraisilta Raisioon ja samalla verstaan perukoille siirtyi nyt työn alla oleva 5.5mR klassikko Trial. Pieneen verstaaseen tulikin sitten oivasti heti sopivan ahdasta, kun Trialin lisäksi halliin sovitettiin vielä pohjaremonttiin tullut kymmenmetrinen C.G. Petterssonin suunnittelema mahonkinen salonkivene Inga vuodelta 1922. Käytännössä sovitin verstaan näiden veneiden alle. Ingan pohjaremontissa oli kyse lähinnä pohjan rimoittamisesta, kunnes huomasin kölipuun haljenneen ja lahonneen potkuriakselin läpiviennin matkalta, eli köli meni vaihtoon. Kölipuun vaihto, pohjan rimoitus sekä kylkien hionta ja uudelleen lakkaus valmistui sopivasti jouluksi. Kevättalvella rakensin jälleen yhden soutuveneen, joita on tullut nyt tehtyä yksi vuodessa. Tänä vuonna valmistuu vielä tasapohjainen ruuhi.

Trialin uusi emäpuu ja kölirakenne asennettu paikoilleen.

21


Salonkivene Inga.

Trial löytöpaikallaan Rymättylässä.

Trialin tarina Oma tarinansa on sitten tuo 5.5mR Trial. Ostin sen ennen Puuvenepalvelun perustamista. Vene löytyi Rymättylästä. Köliremontti veneeseen oli aloitettu joskus 1980-luvun lopulla purkamalla köliä. Veneen masto oli kateissa ja sen kohtaloa selvittäessäni jäljet johtivat HSS:n mastovajan paloon vuonna -85. Trial on C-O Granfeltin suunnittelema ja Wileniuksen telakalla Porvoossa 1951 rakennettu neljäs Suomessa valmistunut 5.5 -luokan vene, alkuperäinen purjenumero on L-004. Projektin jäädessä koko ajan asiakastöiden jalkoihin, kuten asiaan kuuluu, hain ja sain viime syksynä museoviraston klassisten veneiden korjausavustusta Trialin rungon ja kannen entisöintiin. Nyt olen kesän aikana saanut rakennettua kölin uudelleen ja lyijypainon asennus paikoilleen on edessä syyskuun aikana. Trialin kolmenkymmenen vuoden taival köli irti revittynä on päättymässä ja projekti on siinä pisteessä, että uskallan sanoa veneen menevän veteen ensi kesänä. Puinen mastokin veneeseen on löytynyt. Vene on myynnissä, kiinnostuneet ottakaa yhteyttä.

Uustuotantoa rannassa.

Klassikoita ja uutuuksia TT Puuvenepalvelu on erikoistunut vanhojen klassisten puuveneiden entisöinti- ja korjaustöihin, sekä uusien puuveneiden rakentamiseen. Mutta laaja-alaisuus on vahvuus varsinkin näinä aikoina, kun toimeentulo on monesti kovan työn takana. Myös käsityöyrittäjän on pidettävä tavoite mielessä ja tähdättävä kohti omaa menestystä tavalla, joka on itselle se mielekkäin. Ensi kesäksi uutta puuvenettä haaveilevalle syksy on päätösten aikaa, jotta vene valmistuu kesäksi.

22

Syysterveisin, Tero Toivonen TT Puuvenepalvelu www.ttpuuvenepalvelu.fi tero@ttpuuvenepalvelu.fi Teksti ja kuvat: Tero Toivonen


23


Tuore harrastaja kertoo, miksi aloitti puuveneilyn. Sille oli lopulta vain yksi syy.

Muodon vuoksi Meri kimmeltää peilityynenä, kun vene kulkee ilta-auringon säteillään meren pinnalle laskemaa väylää. Kalliorantaiset saaret ja luodot vuorottelevat molemmin puolin, kunnes tuttu retkisaari pilkahtaa suuremman saaren kärjen takaa ensi kerran esiin. Tutut tuulen harventamat männyt loivan rantakallion päällä, kummeli ja harmaantunut linnunpönttö. Lapset hihkuvat penkeillään, etukannen alta saa käydä hamuamaan toisella kädellä jo köysiä valmiiksi. Loputtoman miellyttävää, mutta silti kaukana siitä, mikä on puuveneilyn hienoin hetki. En oikeastaan tiedä, mistä koko puuveneharrastus sai alkunsa. Yksi syy aloittaa oli käytännöllinen tai mukavuudenhaluinen: ajattelimme, että kesäiltoja olisi mukava istua muuallakin kuin helsinkiläisen kerrostalokodin parvekkeella. Tähän puuhaan olisi käynyt tietenkin myös esimerkiksi siirtolapuutarhamökki, jos ei välittäisi siitä, että ne naapurit jotka kerrostalossa ovat ylä- tai alapuolella tai kiviseinän takana, ovat siirtolapuutarhassa

24

vieressä, edessä, sivulla ja takana ja kohta eteisessä kehumassa omenapuidensa satoa. Meri-ilma ja maisematkaan eivät voineet olla todellinen syy, pääsisihän vesille myös lasikuituveneellä tai Busterilla, jollaista isäni kovasti suositteli. Olisi kuulemma helppohoitoinen ja lisäksi huoleton rantojen kivikoissa. Varmasti näin, mutta mitään muita, toisin sanoen todellisia ja tärkeitä, etuja alumiinilla ei ollutkaan puolellaan. Vai oletteko koskaan kuulleet esimerkiksi sanaparia kaunis alumiiniesine? Alkusyyn täytyi siis olla juuri puussa, sen ulkonäössä ja luonteessa. Sekä siinä koreilemattoman luonnonmateriaalin ja mittasuhteiden liitossa, johon takavuosikymmenien arkkitehdit ja huonekalumuotoilijat ovat meidät totuttaneet.    Ilman muuta innostukseni kumpusi tästä. Ajattelin, että sopusuhtainen puinen vene olisi kuin mööpeli. Jos on kotona halunnut ympäröidä itsensä vanhoilla puisilla huonekaluilla, voisiko vapaaaikaansa koittaa viettää samassa hengessä? Eihän


vanhalla puisella senkillä ja veneellä ole juuri muuta eroa kuin se, että vain toisella niistä kannattaa lähteä vesille. Oli ilmiselvää, että halusin esineen, en kulkupeliä. Halusin silmänruokaa enkä suorituskykyä. Kaksi asiaa oli heti selvää. Purjevene olisi parin kolmen tunnin iltareissuille turhan hankala, matkavene taas tarpeettoman iso. Todellisia kriteereitä oli silti vain yksi: veneen piti olla kaunis. 1960-luku oli se, joka pani 50-luvun designin perään moottorit ja juuri tätä halusin: siroa linjakkuutta ja vauhtia. Ja kuten tällaisten kriteerien kohdalla aina, kannattaa katsoa Ruotsiin. Blocket. se oli pullollaan kauniita veneitä, joiden veistämisen aikoihin Suomessa rakennettiin mieluummin betonilähiöitä. Nopeasti huomioni alkoi kiinnittyä kahdenmallisiin veneisiin: liikuttavan näköisiin keskimoottorilla varustettuihin pieniin avoveneisiin, joita ruotsalaiset kutsuvat nimellä snipa, sekä tuulilasiveneisiin, jotka eivät olleet pikaliippareita vaan noin 30-hevosvoimaisilla perämoottoreilla varustettuja päiväretkiveneitä, hieman ht-veneitä pienempiä. Ruotsiksi sellainen on nimeltään campingbåt. Kummankinlaisten avoveneiden mittakaava miellytti: hieman yli viisimetrisinä ne todella olivat siroja uivia mööpeleitä, eivät raskastekoisia möykkyjä. Ajattelin silti, että ensimmäisen puuveneen hakeminen Ruotsista olisi jotenkin kohtuutonta. Pitäisi kai aloittelijan nyt löytää vene kotimaastaan, ulkomailta veneiden haku on edistyneimmille. Näin mietin, kun naputin Googleen haut myydään snipa ja myydään campingbåt. Haku paljasti täysin uuden kauppapaikan, Tori.fi:n tapaisen mutta pohjanmaalle keskittyneen Findit.fi:n. Ja millainen löytö se olikaan! Nettiveneen ylihintaisiin projekteihin kyllästyneelle se oli lähes blocketin kaltainen runsaudensarvi: ruotsinkielisen pohjanmaan viehättäviä ja hyväkuntoisia kalastajaveneitä yksi toisensa perään. Ja sitten oli vielä yksi Oravaisissa veistetty tuulilasivene, Kulla Campingbåt. Nokka oli merenkurkkulaiseen tapaan vähän pystyssä ja tuulilasi niin edessä, että vene ei vaikuttanut pikaveneeltä, vaan ainoastaan sympaattiselta. Lakka kiilsi kuusilautojen päällä ja sininen myrkkymaali hehkui kirkkaana. Vesirajaviivakin oli lumihankea valkoisempi.  Hetki myöhemmin olin tehnyt veneestä jo alustavat kaupat, näkemättä. Tämä kaikki on tietenkin väärin, ostaa puuvene sitä koputtelematta, mutta saman suuntaisesti ihmiset toimivat jatkuvasti, ihastuvat nopeasti ja rakastuvat hatarin tiedoin. Täysin ilman tietoa veneestä en kuitenkaan ollut: myyjä kertoi käyttäneensä 300 tuntia veneen täydelliseen entisöintiin ja ottaneensa eri työvaiheista yli sata valokuvaa, jotka ovat nyt minulla. Syy myyntiin oli kunnostamistöihin ja veneilyyn käytetyn ajan epäsuhta: veneellä ei oltu ajettu kuin kymmenen tuntia.

Vene oli priimakunnossa, ja se oli samaan aikaan sekä siunaus että iso kasa vastuuta. Vene oli selvinnyt 50-vuotiaaksi täydellisessä kunnossa, ja nyt oli minun tehtäväni huolehtia, että pysyy sellaisessa myös jatkossa. Koin olevani vastuussa paitsi veneen myyjälle ja entisöijälle, myös sen veistäjälle. Olisi häpeällistä tehdä tyhjäksi heidän työnsä. Siksi en ensimmäisen veneilykesän jälkeen oikeastaan edes kokenut, että kausi olisi jollain tavalla päättynyt. Päin vastoin, kuivalle maalle pressukatokseen nostettu vene oli mielessä jatkuvasti kuin vastasyntynyt kapaloissaan: toivottavasti sille ei satu syysmyrskyissä mitään, toivottavasti se pärjää, toivottavasti kukaan ei koskaan vahingoita sitä. Lenkkeilin harva se ilta veneelle katsomaan, että kaikki on kunnossa, narut kireällä ja pressut ehjinä. Olivathan ne. Ylihuolehtivaisuus ei näemmä liity vain lastenkasvatukseen. Koin sen toisen veneilykesän toisena päivänä, aivan samoin kuin olin kokenut sen myös ensimmäisen vesillelaskun jälkeisenä päivänä. Pyöräilin satamaan katsomaan, minkä verran veneeseen on tihkunut vesillelaskun jälkeen vettä ja näin veneen laituripaikallaan kellumassa. Hitto, miten se on kaunis. Täydellinen, en vaihtaisi sitä mihinkään. Yksin tämä hetki on riittävä syy hankkia ja huoltaa vanhaa puista venettä. Ja siinä se kelluu, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miten uskomatonta että se on oma, maan kaunein vene. Tältä minusta tuntuu yhä joka ikinen kerta, kun näen aisapaikallaan odottavan veneeni. Samaan aikaan ymmärrän olevani myös lohdullisella tavalla väärässä. Näinhän me kaikki laitureillamme ajattelemme. Teksti ja kuvat: Niklas Thesslund

25


Sirius PERUSTIETOJA VENEESTÄ: • Malli: Troolari • Nimi: Sirius • Pituus: 9,5 m • Leveys: 3,3 m • Syväys: 1,0 m • Valmistusmateriaali: Tammi/mahonki • Valmistusvuosi: 1958 • Valmistusmaa: Tanska • Moottori: Volvo Penta, 6 syl. 92hv, diesel 1968-1969 Minä olen Ville Kovala 30-vuotias artesaanipuuseppä Mustasaaresta. Työkseni teen omassa yrityksessäni remontti- ja rakennustöitä Vaasan Talokorjaus Oy:ssä ja aputoiminimenä on Kalustepuuseppä V. Kovala, jonka alla teen mittatilauskalusteita, artesaanipuusepän töitä, erikoissisustuksia ja myös puuvene korjauksia. Loppukesästä 2011 hankin seitsämän metrisen avofiskarin, johon rakensin plaanitasot ja asensin koneeksi 100 hv Yanmarin. Vene oli kyllä katseenkääntäjä ja huippunopeus 22kts. Vene osoittautui

26

Kokonaiskuvaa.

enemmänkin leluksi, joten halusin perheelle järkevämmän veneen.

Se ainoa oikea Puuvene on ollut aina se ainoa oikea, oli kuidutettu tai ei, sillä pienestä pitäen on tullut rakenneltua isän mukana veneitä ja merellä liikuttua. ”Uuden” veneen hankinnassa oli tietynlaiset kriteerit. Sen täytyi olla kelvollinen vähintään pieniin reissuihin ja yöpymisiin, merikelpoinen, hyvä näkyvyys hytistä ajossa, leveät ja tilavat kannet liikkumiseen ja peruskunto hyvä. Tälläinen vene löytyi sitten ihan kotinurkilta Mustasaaren Sommarosundista Raippaluodosta Nettiveneen kautta loppukesästä 2012. Vene oli vajaa kymmen metrinen troolari Sirius. Lähdin katsomaan venettä, ja kun saavuin myyjän pihaan ja näin veneen pihan perällä maissa, ensimmäinen reaktio oli ”että tällainen projekti”. Myyjä oli kehunut venettä hyväkuntoiseksi. Aikana kiertelin venettä kauhistellen tekemisen määrää, mutta samalla vene oli niin sympaattisen näköinen ja mallinen,


Kansirakennelmat valmistumassa.

että ajattelin tuosta saavani todella hienon veneen.

Sirius siirtyy kotiin Niin tehtiin kaupat, vene laskettiin mereen Sommarosundissa ja ajoin sen isäni ja myyjän kanssa kaupunkiin Vaasan moottorivenekerhon laituria kohti. Matkalla oli jonkin verran aallokkoa ja Sirius päätti sammua kesken matkan. Syynä oli likainen polttoainetankki ja se, että suodatin tukkeutui välillä. Suodatin saatiin putsattua aika ajoin, mutta välillä koko paatti oli palaa kesken matkan. Myyjän startatessa konetta pari johtoa oli paljaana. Johtojen ottaessa yhteen ne löivät liekkiä. Tämäkin vika saatiin korjattua pikasuojauksella. Myyjä oli huomauttanut myös, että vene vuotaa hiukan, noin ämpärillisen vuorokaudessa - varmasti enemmänkin, kun perästä kölin lasikuitupaikka jäin pukkiin kiinni, kun venettä vedettiin traktorin kärrylle). Pari pientä lenkkiä veneellä käytiin tekemässä ja sitten kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä menin kerholle ja venehän oli melkein puolillaan vettä! Kyllä tuli kiire hakea uppopumppua, kun pilssipumppukaan ei toiminut. Vika saattoi olla kolme kertaa jatketussa pesukoneen poistoputkessa, jolla oli pituuttakin lähes neljä metriä. Olen miettinyt, että laittaisin tämän veneen nimeksi Murphy`s Law. Sirius saatiin tyhjäksi vedestä ja olihan sillä pakko käydä vielä yksi koeajo suorittamassa. Vaimo kyytiin ja menoksi. Jonkun matkan päästä alkoi sisällä kärytä kummallisesti. Yritin etsiä matkalla vikaa mutta en löytänyt, joten ajoimme hiljalleen takaisin kerholle. Kerhon rannassa aikani tutkittua vikakin löytyi. Kun vesi oli noussut veneessä niin ylös, oli se vuotanut öljytikun reiästä myös koneen sisälle. Vaihdoin koneeseen ainakin viisi kertaa öljyt käyttäen konetta välillä, jotta sain kaiken harmaan mössön ulos ja siellä oli enää puhdasta uutta öljyä tilalla. Toivotaan, että toimii vielä jatkossa. Vene nostettiinkin ylös parin viikon vesillä olon

jälkeen, ettei vain sattuisi enää mitään uusia yllätyksiä. Traktori kuljetti Siriuksen rannasta kotipihaani noin 15 km päähän ja kuljettajakin kauhisteli kuorman painoa, kun kärryn kantavuuden rajoilla mentiin. Perille päästiin ilman ongelmia! Kotona rakensin Siriuksen päälle puolihallin (alhaalta noin 130 cm auki) ja ympäri veneen työskentelytasanteet. Venehän oli loppujen lopuksi aika heikossa hapessa, ja ajattelin, että en siihen kauheasti tule loppujen lopuksi satsaamaan. Se kestäisi oman käyttöaikani ja viimeinen telakointi olisi kaatopaikalle. Paikkaan vain pakolliset alueet, kuten kannen ja rungon niin, ettei vettä enää vuoda mistään veneeseen. Runkohan on tehty 25 mm tammesta ja kuidutettu, kannet 30 mm tammea päällystetty osittain levyllä ja kuidutettu. Hytti oli pystyyn laitettua tammirimaa 15x50 ja saumattu mustalla massalla ja pintakäsittelynä jokin öljy. Katot 12 mm vaneria ja kuidutettu. Veneessä on ajohytti, johon mahtuu istumaan noin 2-3 henkilöä. Keskimmäiseen kajuuttaan mahtuu kaksi nukkumaan ja kahdeksan istumaan. Se, mikä tässä veneessä oli hienoa ja erikoistam on konehuone, sillä harvassa tämän kokoisessa veneessä on ihan oma hyttinsä koneelle. Hyvin on tilaa huoltaa, mutta tällä hetkellä on ollut ajatus ehkä tehdä siitä ”kapteenin hytti”, sillä koneen päälle saisi parivuoteen. Sitten on vielä keulapiikki, johon on kulku ulkokautta luukusta. Ennen siellä oli kahdelle 170 pitkälle ihmiselle makuupaikat, mutta nyt se jää wc-tilaksi ja ruumaksi kaikille köysille yms. tarvikkeille.

Siistiltä alkaa näyttää.

27


Uutta ja vanhaa.

Kunnostus käynnistyy Itse kunnostus alkoi pikkupaikkailuilla siellä täällä, kunnes... Isäni tuli parina iltana auttamaan Siriuksen kunnostamisessa. Hän ehdotti, että puretaan vanhat kansirimat pois, koska kannen kuitukin oli täysin irti, laitetaan vaneri tilalle ja kuidutetaan se lopuksi. Halpaa ja nopeaa. Kun purimme lahoja kansirimoja, niin niissä olleet ruostuneet naulat repivät jo lahonneet kannen kaaretkin ihan murusiksi. Eipä ollut enää mihin ne vanerit olisi kiinnittänyt. Tästä se homma lähti paisumaan, sillä oli purettava kannen kaaretkin. Kannen uusia kaaria ei saa kiinni lahoihin rungon kaariin, eikä lahoon ylimpään laudoitukseen (takaa kaksi ylintä), joten nekin oli purettava. Veneessä oli myös kannen yläpuolelle nouseva vanerista tehty lisälaita (tyypillinen troolareissa). Se ja 120 cm välein rungon ylimmässä laudoituksessa olevat tolpatkin olivat lahoa juuresta. Myös keulan ja perän steevin sai purkaa pitkältä matkalta. Eli paljon purettavaa oli. Lopuksi koko hyttirakennelma seisoi kahden väliseinän ja monien tukien varassa keskellä venettä. Aloitin jatkamalla rungon kaaret uudella puulla, lähes kaikki kaaret. Tämän jälkeen tehtiin paljon tukia kaaren päistä päihin ja vähän muuallekin, että ne varmasti kestäsivät, kun niihin taivuttaa uutta lautaa. Tein pasutuspöntön rungon lautojen taivutusta varten, kantapään kautta sekin rakennettiin. Rungon laudat olivat 25x 150-200 mm. Perässä oli jo vähän enemmän pyöreyttä, joten siinä oli haastetta taivuttaa. Rungon laudat saatiin kuin saatiinkin paikoilleen ja seuraavana oli työssä kan-

28

nen kaaret ja ”tukilauta” rungon reunaan, johon kaaret lovettiin. Kaaret tein omalla verstaalla valmiiksi aihioksi laminoimalla kolmesta osasta. Tässä vaiheessa uusittiin myös lisälaidan tolpat, mutta vaneria ei enää laiteta. Kunnostin talven aikana verstaalla kaikki kalusteet jotka irroitin ehjänä sisältä ja omassa tallissa maston kunnostin. Vähän uusia puuosia, välihionta ja lakkaa. Masto hiottiin ja maalattiin valkoiseksi, se oli muuten tehty lipputangosta. Teen kyllä tammesta sitten joskus oikean maston. Kannen kaarien, steevien ja tolppien uusimisen jälkeen täytyi tehdä rungon kuidulle jotain, sillä se oli lähes kokonaan irti, noin 1-1,5 cm rako ympäriinsä. Runko putsattiin ja kravattiin sisältä, joka ikinen rako myös kaarien takaa mömmättiin massalla umpeen. Seuraavaksi tänne väliin kaadettiin yläreunasta hartsia, johon oli lisätty jauhettua lasikuitua. Ajattelin, että mitähän tästäkin virityksestä tulee, mutta se onnistui. Lopuksi yläreuna ruuvattiin kiinni hartsin ollessa vielä märkää, ja hartsin kuivuttua ruuvit poistettiin. Jossain näiden lukuisten työvaiheiden välissä tein veneen sisällekin uudet lattian rungot, taisi olla syksyä, kun taskulampun valossa vetelin viimeisiä ruuveja.

Helteessä ja pakkasessa Tätä venettä on tullut rakennettua yli 30 asteen helteessä muiden maatessa rannalla ja myös pikku pakkasessa näpit jäässä, kun hanskat kädessä ei luonnollisestikaan voi töitä tehdä.


Kun rungon lasikuitu oli saatu takaisin runkoon kiinni ja lattian rungot oli tehty, runko maalattiin sisältä siistiksi. Tämän vuoden helmikuussa tein konehuoneeseen turkkivanerista lattiat, tämän jälkeen tein väliseinän keulapiikin ja konehuoneen välille. Sittenn levytettiin kansi 15 mm koivuvanerilla, kuidutettiin ja maalattiin pohjat topcoatilla. Koska näin isot kuidutustyöt ovat minulle uutta, niin kiireissäni en ajatellut paljonko sitä kovettajaa sinne hartsiin olin laittanut. Tämän huomasin, kun olin lähes koko kannen kuiduttanut eikä kuivaa tahtonut tulla seuraavana päivänäkään, vaikka oli riittävän lämmintä. Lopuksi tajusin laittaneeni liian vähän kovettajaa. Sain korjattua tilanteen tekemällä oikeanlaisen hartsisatsin ja telaamalla sen koko kannen yli, jolloin koko paketti kuivui niin kuin kuuluikin. Vaihtoehtona olisi ollut tehdä kansi 30x70 mm tammi- ”rimasta” ja massata. En kuitenkaan halunnut satsata tähän niin paljoa ja tämä vanerikansirakennelma vei vähemmän aikaa ja rahaa.

Ja sitten katolle Hytin katot olivat seuraava työvaihe. Niissä oli kuitu päällä ja luonnollisesti se oli irti, niin kuin kaikki muukin tässä veneessä. Koska kolmen vuoden työt kyllästyttivät aika ajoin, ajattelin pääseväni helpolla ”liimaamalla” tämän kuidun, kuten rungossa, takaisin kiinni. Aloitin työt hiomalla fiiberilaikalla katot (karmee pöly). Vasta tämän jälkeen tutkin asiaa enemmän, otin repsottavasta kuidun reunasta kiinni ja nostin. Koko kuitu lähti

Työmaata riittää.

Perinteinen ikkuna.

kuin lakana vanerin päältä, joten sekin työ ja pölytys oli hukkaan heitettyä aikaa. Tästä päätin ottaa koko loppuprojektin kannalta opiksi, että mitään ei tehdä helpolla ja yksinkertaisesti. Kajuutan kattovanerit jouduttiin uusimaan kokonaan ja joitain kaaria konehuoneen kohdalta vaihtamaan, kun olivat painuneet väärän mallisiksi. Se johtui mastosta. Maston alkuperäinen paikka ei ole ollut kajuutan katolla luukun päällä vaan todennäköisesti kannella kajuutan edessä. Ajohytin kattoon tehtiin vain pari paikkapalaa. Lopuksi kuitua päälle ja topcoattia. Kaikki pinnat, jotka on tähän asti maalattu ulkopuolelta, kuten runko, kannet ja katot ovat vielä pohjia, lopullinen väri/maali tulee vasta projektin loppupäässä.

Projekti jatkuu talvella Koska vielä oli kesää jäljellä, niin päätin kyllästää lisälaitaan tulevat tolpat ja steevit. Kyllästyksen jälkeen pari ohennettua lakkaa päälle. Nyt alkoi laitojen vääntäminen, olin teettänyt 16x85 umpiponttilautaa pienillä viisteillä, jotka jättävät siistin V-uran laitaan joka sauman kohtaan. Näitä saikin oikein olan takaa vääntää, sillä tein sen ilman pasutusta. Kokeilin kyllä pasutustakin, mutta se oli niin aikaa vievää puuhaa. Laita tehtiin siten, että sen ja kannen väliin jäi sentin rako, josta vesi pääsi ympäri veneen valumaan pois. Ennen rakenne oli täysin umpinainen ja lähempänä perää oli molemmin puolin luukut, joista veden olisi pitänyt poistua kannelta. Viimeisimpiä töitä on nyt ollut uudet ikkunan rungon/kehät kajuuttaan, edelliset olivat päässeet lahoamaan. Nekin. Projekti tulee tästä jatkumaan ja tuleva talvi on ensimmäinen talvi, jolloin voisin tehdä veneen sisällä töitä lämmittimen kanssa, jos vain motivaatiota on. Sillä nyt veneessä on kannet! Jos kaikki menee vähintäänkin yhtä hyvin kuin tähänkin asti, niin tämä on 95% valmis ja meressä 2017 loppukesästä. Teksti ja kuvat: Ville Kovala

29


Näkki - eli se tavallinen tarina siitä, millä tavalla puuvenettä ei pitäisi ostaa Melkein pinnalla.

Siinä se oli. Valkoiseksi maalattu ja myyntitekstin mukaan perusteellisesti kunnostettu Eka-tyyppinen pieni limisaumajolla. Nostoköli ja vapaasti seisova masto. Punainen purje. Ei kun katsomaan ja auton nokka kohti Kirkkonummea. Vasta autosta soitto myyjälle, joka kertoi olevansa paikalla ja voivansa venettä esitellä. Mukana valmiiksi tulostettu kuitti käsirahan maksamista varten. Pysäytys vielä Otto-automaatille ja antelias nosto. Perille päästyä vene näytti todella siistiltä. Vanha, mutta lakattu ja maalattu, yhdeksän kaarta vaihdettu, airot, peräsin ja riki siistissä kunnossa. Hyvin istuvat trallit ja punaisessa purjeessa vielä legendaarisen Karhun purjeneulomon merkki. Ja veneen oma kone, vanha 60-luvun alun Evinrude mukaan kauppaan. Kaikki vanhaa, mutta kunnossa. Tai niin luulin, olihan se edellisenä talvena myyjän mukaan eräässä oppilaitoksessa kunnostettu.

Neitsytpurjehduksen nirvanaa Kaupat tehtiin, vene haettiin kotiin seuraavana päivänä ja sijoitettiin autotalliin, jossa menestyksekkäästi olin muutama vuosi aiemmin itse kunnostanut vanhan Vasaman. Vene oli ollut niin hyvässä kunnossa, ettei tarvittu kuin juoksevan rikin vaihto, purjekerran huolto, uudet vanttiruuvit ja lakkausta. Se oli niin mainio vene, että automaattisesti kuvittelin nytkin ostamani veneen olevan samanlainen helmi.

30

Vene vedettiin mökille Saimaalle ja laskettiin veteen. Tiesin, ettei se ollut vuosiin ollut vedessä ja olin varautunut reippaaseen turvottamiseen. Varovasti se uitettiin rantaveteen ja jätettiin siihen pariksi päiväksi hankaimia myöten uponneena turpoamaan. Lopulta tyhjensin sen ja rikasin. Upea näky laiturissa. Neitsytpurjehdukselle lähdin yksin, kevyt vene liikkui lähes olemattomassakin tuulessa, vaikken vielä osannutkaan trimmata purjetta oikealla tavalla. Laineen liplatus limisaumaa vasten, pellavaöljyn tuoksu sekä lakkapinnasta heijastuva kirkas auringonpaiste vaikuttivat kippariin nirvanan lailla, eikä pieni vuoto haitannut. Se kuuluu asiaan, kun vene ei vielä ole täysin turvonnut, senhän nyt tietävät kaikki puuveneilijät.

Äyskäröintiä Mutta vajaan viikon jälkeen pieni vuoto vain jatkui, eikä vene kantanut kahta ilman, että toinen sai jatkuvasti äyskäröidä. Alkoi harmittaa. Alkoi


Vähän irvistää. Kuva: Aleksi Peltomäki.

harmittaa todella. Vuotokaan ei itse asiassa ollut kovin pientä, venettä ei olisi voinut jättää laituriin päivää pitemmäksi ajaksi ilman, että sitä välillä olisi tyhjennetty. Raskain mielin nostin paatin ylös, vedin trailerilla takaisin kotiin ja sijoitin autotalliin. Parin päivän mietinnän jälkeen sormet näpyttelivät sähköpostiin AP Yachtingin osoitteen ja kerroin veneen tilanteesta. Meiliin vastattiin ja lopulta puhuimme puhelimessa Aleksin kanssa. Vene vedettiin Lempäälään veistämön tiloihin ja se jäi sinne hoitoon.

Ammattilaista tarvitaan Pikkuhiljaa tuli tietoa veneen kunnosta, kun ammattilainen sitä tutki. Tietoa ja paljon puhuvia kuvia. Sain päätöksenteon tueksi kosolti asiatietoa ja yllättävän tarkan ja eritellyn kustannusarvion. Mietin asiaa jokusen päivän, mutta lyhyen tuttavuutemme aikana oli tämä sympaattinen pieni vene jo onnistunut kasvattamaan sen verran vahvan tunnesiteen, ettei vaihtoehtoja ollut. Siis tuumasta toimeen ja vene kuntoon. Ilmeni, että suurin vuoto oli perässä kölipuun tienoilla. Se jyrsittiin auki ja paikattiin istuvalla puusovitteella. Aiempi korjausmateriaali, pakkeli, sai väistyä. Kölilaatikko irroitettiin, ja alta paljastui pehmeää, joka myös korjattiin terveellä puuaineksella. Aiemmin vaihtamatta jääneet kaaret olivat murtuneet ja ne vaihdettiin uusiin. Niittejä ei lähdetty kiristämään, vaan limisaumalaudat rivettiin ja irronnut perälaudan yläosan liimaus uusittiin.

Perän vesisuihku. Kuva: Aleksi Peltomäki.

Lehden ilmestyessä on korjaukset todennäköisesti loppuunsaatettu ja vene koepurjehdittu. Mikäli prosessista jotain haluaa oppia, se on jo parhaiten kiteytetty veneen korjauksesta vastaavan AP Yachtingin sivuilla, joilla kuntokartoituksesta kertovassa osiossa mainitaan ostotilanteessa mukana olevasta ”jarrumiehestä”.

Rakas vanhus Jarrumies olisi tässäkin tapauksessa säästänyt tukon selvää setelirahaa, mutta koska vene oli kuitenkin täysin korjattavissa, asennoidun tilanteeseen kuin olisimme saaneet uuden, iäkkään perheenjäsenen. Vanhan, historiaa pursuavan veneen,, joka todennäköisesti antaa meille tulevaisuudessa paljon hienoja hetkiä. Ja ehkä, jos opimme sitä tarpeeksi nöyrästi kuuntelemaan, saattaa opettaa meille jotain. Aika näyttää. Teksti ja kuvat: Timo Back

Tarvitaanko jarrumiestä? Edellä mainitut toimenpiteet on nyt tehty ja vene odottaa pintakäsittelyä, lakkaamista ja maalaamista. Rahaa on palanut, ei kuitenkaan kohtuuttomasti. Työläs prosessi maksaa. Valmiin, tiiviin ja turvallisen veneen hinta tulee tosin olemaan yli kaksi kertaa sen ostohinta, mutta näitä asioitahan ei rahassa mitata.

Vedessä.

31


Myydään avovene

Myydään puuvene, lakkapinnalla, pituus 4,5m, leveys 1,75. Lukollinen takapenkki, luotain. Moottori 20hv mercury, 4-tahti, ajettu 110h, sähköstartti, sähkötrimmi. Oikein hyvä ja vakaa vene. Hinta 4300 €. Pakettihintaan vuoden vanha Karhun trailerin kanssa yhteensä 5000 € Janne Hilliaho, p. 040 708 9909

Myydään mahonkifiskari

Sairauden takia myydään Summassa 1971 rakennettu mahonkifiskari nimeltään Perlita (ex. Helmi). Veneen mitat 8,3x2,3x0,7m. Kone on makeavesijäähdytteinen Mitsubishi K4E 31 hv. Kytkin hydraulinen Velvet Drive. Vene on kaunis ja sen etuosassa tilava vvuode ja keskellä ajohytti.Takaosa on suojattu kuomulla. Veneseen kuuluu kompassi, kaiku, loki,

32

Luotain, fendarit, ankkuri, spriikeitin 2 liekillä, köydet, autom. bilssipumppu, sammutin, 2-akkujärjestelmä, venehaka ja patjastot sekä lippu tankoineen ja uimaportaat, Vene on talvisin ollut kylmähallissa. Vene on Nauvossa. Hintapyyntö € 8.000/tarjous Tiedustelut: Henrik Hellman puh. 040-5934533


Myydään mahonkinen Vindö 30

Myydään mahonkinen Vindö 30 puupurjevene varusteineen vuodelta 1964. Pituus 9,1m, leveys 2,45m, syväys 1,4m. Sijainti: vesillä Helsingissä Sirpalesaaressa. Dieselmoottori uusittu 2014 kauden lopussa, vene katsastettu 2015.

Hintapyyntö 13 700e TIEDUSTELUT: Emma Kiukkonen aeknen@gmail.com

ITC Avant Garde Gothic Std Book 72 + ITC Avant Garde Gothic Std demi 70 black + CMYK 0,100,100,0

Impact 84 black + CMYK 0,100,100,0

33


LAADUKKAAT LAKAT JA PUUNHOITOTUOTTEET

FaVourite Varnish Täyskiiltävä alkydilakka

ClassiC Varnish

Täyskiiltävä kiinanpuuöljyalkydilakka

Dura-Gloss Varnish Kiiltävä, nopeasti kuivuva uretaanialkydilakka

Dura-satin DiamonD Varnish Varnish Silkinhimmeä, Täyskiiltävä, nopeasti 2K polyuretaanilakka kuivuva ammattikäyttöön uretaanialkydilakka

teak Colour restorer Pigmentoitu tiikki-ja puuöljy

teak oil Läpikuultava tiikki- ja puuöljy

WooD impreG Väritön, alkydipohjainen puunkyllästysöljy, jota voidaan käyttää ennen lakkausta tai maalausta

www.hempel.fi

Hempel 2013 BC 210x297+5 Puupati FI.indd 1

1/14/14 3:30 PM


Myydään meriristeilijä

Myydään Olle Enderleinin piirtämä, hyvin purjehtiva, upeakuntoinen meriristeilijä. Rakennettu Norjan Risörissä 1961 ruotsalaiselle laivanvarustajalle. Runko mahonkia, kansi teak, steevit ja kölipuu tammea. Sisustus mahohonki ja teak. Mitat 10.55x2.44x1.5 m, paino n. 5 t Isopurje vaakaleikattu Dacron, 2 reiviä, Cunnigham, North Sails 2014 Etupurje 150 % rullagenua, Radial Dacron, reivaustoppaukset etuliikissä, Meripurje 2012, Profull C320 rullalaite 2012, profiili kahdella uralla.  Käyttämätön alkuperäinen myrskyiso ja fokka. Spinnu alkuperäinen, lisäksi runsaasti vaihtelevankuntoisia vanhempia purjeita.   Moottori Volvo Penta 2002 v. 1988 (ollut välillä käyttämättä 10 v.), 18 hv . Karttaplotteri raymarine C70, vhf ais vastaanottimella, 2 akkujärjestelmä releellä, maasähköjärjestelmä, C-tek laturi, kylmiö Waecon koneikolla, Wallas 1800 sail lämmitin . Vene on ollut viimeiset 11 vuotta nykyisellä omistajalla jona aikana vene on kunnostettu täydellisesti samalla uusittu mm. teak kansi, katot, sähköt ja maasähköjärjestelmä, patjat, nostimet ja skuutit, ikkunat, puomipeite, sprayhood ja kaaret, tankit, kaikki metallisosat kromattu tai kiillotettu, kaikki pinnat sisällä ja ulkona sisäpuolella uusintalakattu tai maalattu. Vene on nähtävillä Porvoossa Wileniuksen telakalla jossa säilytys talvisin kylmässä hallissa. Hintapyyntö 40 000 eur   Yhteystiedot Vesa Virtanen puh. 040 7710198 tai vesa.virtanen@clubrenata.fi

35


Myydään Chris-Craft 36

Lady kaipaa uutta huoltajaa. Meillä veneily vaihtui mökkeilyyn saaritukikohdassa, ja nyt mökin valmistuttua lopullisesti. Näin käsivaivaiselle usean kohteen ylläpito alkaa olla mahdotonta, kun tarkempi näpertely on käynyt kovin hitaaksi. Lady onkin ollut tämän kesän jo kuivilla peiteltynä. Tämän harvinaisuuden kanssa meidän polkumme kohtasivat -95 keväällä, kun olimme katsomassa pääkaupunkiseudulla muutamia vaihtoehtoja uudeksi isommaksi veneeksi. Silloin nimetön Lady oli myynnissä vakuutusyhtiöllä karilleajon seurauksena ja muutenkin aika lohduttoman näköinen huonosti suojattuna ja märkänä lopputalven lumissa. Siitä huolimatta, tämä kun oli katsotuista ensimmäinen, muut vaihtoehdot eivät enää sen jälkeen tuntuneet yhtään miltään. Hankinta tuntui melkoiselta hypyltä tuntemattomaan, iso puuvene ja vielä kuidutettu pohjasta, eikä mahdollisuutta edes koeajoon. No, vakuutusyhtiö hyväksyi tekemäni tarjouksen ja piti järjestellä lavettikyyti. Vieläkin hirvitti. Kyyti järjestyikin aika nopeasti, ja ennen varsinaisen kesän alkua vene oli tutun telakkayrittäjän alueella sopivan lähellä kotia. Ilmavasti peiteltynä kuivaminen alkoi kevätkeleillä vauhdikkaasti samalla, kun purin vauriokohtia auki ja suunnittelin tarvittavia töitä.

36

Kuidutustakin poistin reilun kolmanneksen, missä yhteydessä varmistui se, ettei sitä ollut laitettu kuin kevätturvottelun ohittamiseksi, vain yhdessä pohjalaudassa oli vähän jäätymisvikaa. Tässä vaiheessa päätin jatkaa kuidutetulla linjalla, ainakin siihen asti, kun saisi vähän käyttökokemusta veneilystäkin. Takapäästä pohjan isot vauriot korjasin silti alkuperäiseen malliin kuidutuspäätöksestä huolimatta. Tammikölistä tuli uusittua pitkä pätkä, joka ei ollut särkynyt karilleajossa, vaan jyrsitty pilalle vuosien huolimattomalla traileroinnilla. Traileri paljastuikin myöhemmin täysin typeräksi ihan kumpaan suuntaan mennessä tahansa, sekin tuli myöhemmin muutettua laskemiseen sopivaksi. Ylös nostettiinkin aina nosturilla. Kesän aikana sain vauriot korjattua pintaa vaille valmiiksi, myös ylärakenteet maalauskuntoon ja katot pitäviksi. Talveksi pääsin telakan lämpöiseen halliin, jossa tehtiin kuidutus uusiksi puretuilta osin ja maalattiin pohja tukevasti epoksipohjamaalilla ja pintaan sinistä Inertaa. Se pinta on vieläkin kestänyt pienillä paikkamaalauksilla, nyt se vaatisi jo vähän huomiota. Hytit sai sisällä ollessa myös uudet maalit. Kylläste-myrkkyseosta imeytin sisäpuolen kautta talven aikana kymmeniä litroja pohjaan. Kylkien maalaus jäi keväälle, kun halli oli vähän ahdas sii-


hen hommaan. Siinä ja tekniikan loppukohentelussa menikin sitten puoleen kesään, jolloin päästiin aloittamaan veneilykokeet. Siinä touhussa vene osoittautui loistavaksi sekä tiloiltaan että ajettavuudeltaan. Miellyttävällä retkikruisailuvahdilla kulutuskin on vain seitsemisen litraa tunnissa, vaikka ajaisi molemmilla koneilla. Eipä ollut virhehankinta. Rouvakin tykkäsi, kun rantautuessa voi reilusti kävellä leveillä sivukansilla ilman kallistelua ja suihkuletku riittää vessasta kannelle. Siitä sitten seurasi erilaisia vuosittaisia isompiakin kunnostusurakoita, mutta myös veneilemään päästiin. Vain yhtenä kesänä meni viikon ohi juhannuksesta vesillelasku, kun kansien tiikkipinnoituksessa ja kattojen uusimisessa meni vähän aikaa. Avotilaankin tein tiikkilattian ja vielä pressutuksen, mikä ei ollut ihan yksinkertaista, kun alkuperäistä ei ollut tallessa edes malliksi. Silti joka paikkaan en ole edes vielä ehtinyt koskea, eikä kyllä ole välttämättä tarvinnutkaan. Nyt olisi jo jonkun toisen aika jatkaa, ikävä kyllä. Meitä edeltävä historia on aikalailla huhupuheiden varassa, varsinkin kun vakuutusyhtiölle veneen toimittanut omistaja tuntui puhuvan omiaan lähes joka asiasta. Virginian merimuseo on onneksi kerännyt tiedot jokaisesta tehdystä Chris-Craftista, ja sieltä minäkin sain runkonumerolla kopiot sen aikaisesta markkinointimateriaalista, käyttöohjeet ja alkuperäisen varustelista/tilauskirjan. Siitä selvisi, että vene on tullut uutena Suomeen syksyllä 1966 Maritimin toimesta. Pahimmoilleen Maritim oli juuri hävittänyt niin vanhat arkistonsa, joten ensimmäinen omistaja jäi varmistamatta.

Näin tämä kirjaankin riittävä viihteellinen osuus tiivistettynä ennen seuraavaa kuivakkaampaa osuutta. Myydään: Vm. 1967 Chris-Craft 36 Cavalier Crusader, joka on käytännössä Hondurasmahonkinen Commander niille ostajille, jotka eivät halunneet lasikuitua. Moottorit 2x BMW 524td koneista marinoitua kutosdieseliä välijäähyillä, Velvet vaihteet. Akseliveto. Pituus 10,90 leveys 3,60 syväys 0,80 ja paino 7500kg. Mukava kruisailuvauhti 6-8kn, huiput 1518. Gps, kaikuluotain, autopilotti, radio, jääkaappi, viinaliesi Origo, vesikeskuslämmitys Webastolla, kuuma- ja kylmävesi järvestä, juomavesi omaan hanaan 200l tankista. Makuupaikat kuudelle. Hyvin säilytystilaa. Hyvän kokoinen pentteri. Tilava vessa ja 60l septitankki, 2x350l polttoainetankit. Satamatraileri, traktorilla vedettävä. Omatekoinen 2,5kW agrekaatti 2-pyttysellä Yanmar dieselillä, mutta sen taidan ottaa pois muuhun käyttöön. Hinta 22 500 € Juha Kirjonen jkirjo@iki.fi, 0400541890

37


Kokonaisvaltaista painopalvelua Esivalmistus, paino, jälkikäsittely ja logistiikka, kaikki palvelumme työvaiheita. Saat ne meiltä yhdellä yhteydenotolla.

Painoyhtymä Oy on rotaatio- ja arkkipainovalmistukseen erikoistunut painotalo jonka yli 60 vuoden kokemus ja ammattitaito tukee työnkulkua.

Ota yhteyttä niin palvelemme sinua. Tai käy muuten vaan kotisivuillamme www.painoyhtyma.fi

.

Tämänkin julkaisun painosta vastaa

Teollisuustie 21, 06150 PORVOO • ☎ (019) 517 170 • Industrivägen 21, 06150 BORGÅ


Isoveneen pinnassa

Kustavin kisoissa

Hienot puitteet kisalle.

Talonpoikaisveneiden kilpailuja on järjestetty Kustavissa vuodesta 1999. Aluksi kisapaikkana oli Laupusen vanhan luotsiaseman ranta ja reitti kiersi Isoluodon, sitten siirryttiin sisemmäksi Ströömille Parattulaan ja Peterzensille. Taustaa Naantalin kaupungin nihkeän asenteen takia 30 vuotta jatkuneet kilpailut Naantalissa loppuivat ja sen jälkeen Kustavi on Turun saaristossa ainoa kilpailupaikka, jonne yleisö pääsee kätevästi tarvitsematta kulkea lautoilla tai losseilla. Parattulan kallioilta pääsee myös seuraamaan kilpailua erit-

Ruuhkaa.

40

täin hyvin ja Peterzensin laitureilta on hyvä ihailla vanhoja ja uudisrakenteisia talonpoikaisveneitä. Kustavin kilpailu on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, tänä vuonna osallistuvia veneitä oli jo viisitoista. Kustaviin on myös hankittu viime vuosina useita uusia veneitä, sekä vanhoja että uudisrakenteita. Kustavin talonpoikaispurjehtijoiden muutama vuosi sitten isännöimä EU-rahoitteinen Jiippiprojekti tuotti viisi uutta verkkovenettä, jotka sijoitettiin Nauvoon, Korppooseen, Houtskariin, Rymättylään ja Kustaviin. Lisäksi Wihurin säätiö rahoitti yhden veneen, joka saatiin Kustavin talonpoikaispurjehtijoiden käyttöön. Tarkoitus on antaa saariston nuorille purjehdusmahdollisuus ja sitä kautta pitää perinteitä hengissä - ja kyllä näitä veneitä annetaan varttuneempienkin käyttöön. En muista miten monta kertaa olen Kustavissa kilpaillut, varmaan toistakymmentä. Ensin omilla verkkoveneilläni Hildalla ja Huldalla, väliin Teemu Kourin yli satavuotiaalla Sjögrenillä ja nyt viimeksi isovene Auralla. Myin jo muutama vuosi sitten viimeisenkin


Hyvin vetää.

kilpaveneeni ja lähdin tämän vuotiseen Kustavin kilpailuun periaatteessa vain katsojana, mutta valmiina myös purjehtimaan, jos jossain veneessä tarvitaan miehistöä. Ainoa enää itselläni oleva verkkovene, vanhaan tapaan kaksimastoinen, oli Uudessakaupungissa, enkä ehtinyt sillä saapua Kustaviin. Ajattelin, että kyllä minut johonkin veneeseen painolastiksi huolitaan, mutta kävikin toisin. Pyydettiin Auran kippariksi, ja sehän olikin mieluisa tehtävä, koska en ollut aiemmin Auralla purjehtinut. Olin aikoinani perustamassa Turunmaan perinneveneyhdistystä, jonka jäsenet Auran rakensivat. Toimitin yhdistykselle linjapiirustuksen Erik Rosenbergin Houtskarissa v. 1921 rakentamasta isoveneestä ja tein myös purjepiirustuksen veneeseen. Itse rakentamiseen sen paremmin kuin yhdistyksen muuhunkaan toimintaan en ole voinut osallistua, mutta olin hyvinkin utelias näkemään ja kokemaan miten vene nyt valmiina purjehtii. Sopivaa vastustakin oli tiedossa, sillä Kari Herhin nopeaksi tiedetty isovene Linda oli myös tulossa kilpailuun.

Kilpailussa Tuulta oli verkkoveneille sopivasti 5-6 metriä, puuskissa vähän enemmänkin. Isoveneelle tämä on

leppoisaa keliä, mutta kyllä siinä vene jo kulkee. Saimme hyvän lähdön ja päädyimme saman tien ruuhkaan, josta irtautuminen otti aikansa ja pudotti korkeutta. Koska pienemmät veneet, verkkoveneet ja isoveneet kilpailevat kukin omassa sarjassaan, kamppailimme lähinnä Lindaa vastaan. Linda jäi lähdössä, mutta eteemme styyralla hiukan hävyttömästi kääntynyt verkkovene pakotti tekemään ylimääräisen vendan ja menetimme johtomme. Auran peräsin osoittautui liian pieneksi, ainakin hiljaisen vauhdin vendassa se jarrutti enemmän kuin käänsi, sen huomasin heti alkuun. Tiukasti kuitenkin seurasimme Lindan perässä, väliin hiukan jääden, välillä taas saavuttaen. Fokan skuuttipiste ei ollut oikein paikallaan, mutta siihen auttoi, kun komensin miehen skuuttiköyden päälle istumaan. Muuten purjeet istuivat hyvin, ison skuutti kyllä vaatii pari plokia lisää, koska jo tuossa tuulessa sitä oli todella raskasta kiristää. Isoveneen pitkä puomi ja leveä purje vaatii moninkertaisen taljan. Näissä kilpailuissa verkkoveneet jättävät aina isoveneet taakseen, kevyissä tuulissa ja lyhyillä matkoilla isoveneen vauhtiresurssit eivät pääse loistamaan. Niin nytkin, suurilla kilpapurjeilla varustetut verkkoveneet menivät heti menojaan, mutta pienemmät veneet jäivät kyllä jälkeemme. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella pääsim-

41


Pääseekö ohi?

me jo lähelle Lindaa, mutta tein yhden liian pitkän halssin ja Linda pääsi taas karkuun. Ei kuitenkaan kauaksi, toisen kierroksen ylämerkillä väliä oli tuskin pariakymmentä metriä. Ja kuinkas sitten kävikään – tarkalla purjeitten säädöllä aloimme metri metriltä saavuttaa, pääsimme Lindan yläpuolelle, peitimme siltä tuulen ja maalissa olimme jo reilusti edellä. Miehistö oli perin tyytyväinen, sillä aiemmin ei Aura ole kilpailuissa näin hyvin pärjännyt.

Talonpoikaisveneistä Turun saaristossa on ennen koneitten aikakautta käytetty monen tyyppisiä veneitä. Tärkeimmät ja yleisimmät olivat ruuhi, julle, soutusumppu, verkkovene ja isovene. Ruuhia käytettiin kotilahdella verkonlaskuun ja lyhyisiin matkoihin. Julle oli tasaperäinen vene, varustettu tavallisesti spriipurjeella ja usein myös fokalla. Sillä kuljettiin kalassa jo hiukan pitemmällä ja naiset käyttivät jullea lypsymatkoilla lehmien ollessa lähisaarissa laitumella. Jullet olivat tavallisesti 5-6 metriä pitkiä. Soutusumpun purjevarustus oli sama kuin jullessa, mutta soutusumppu oli teräväperäinen ja siinä oli kalasumppu, tavallisesti perässä mutta joskus

42

Tiukkaa kisaa.

myös keskellä. Kooltaan ja purjevarustukseltaan soutusumput olivat samaa luokkaa kuin jullet. Verkkovene oli saariston tärkein vene. Vene on saanut nimensä silakkaverkoista, joita käytettiin ajoverkkokalastukseen ulkomeren tuntumassa. Verkkoveneen koko oli 6-7 metriä ja vene oli yleensä varustettu kahdella mastolla ja spriipurjeilla. Joskus käytettiin myös klyyvaria. Verkkovenettä käytettiin myös eläinten ja heinän kuljetukseen sekä matkoihin, ja sillä vietiin tavaraa kaupunkiin myytäväksi ellei taloudessa ollut isovenettä. Isovene oli kooltaan 9-11 metriä. Isovene saattoi olla varustettu kahdella mastolla ja spriipurjeilla tai yleisemmin yhdellä mastolla, kahvelipurjeella ja fokalla. Isovene oli tavallisesti myös varustettu joko keulassa olevalla kiinteällä kajuutalla tai perässä olevalla irrotettavalla kajuutalla. Isovenettä käytettiin nuotanvedossa ja kaupunkimatkoilla myytävän tavaran kuljetukseen. Teksti ja kuvat: Harro Koskinen Kirjoittaja on purjehtinut talonpoikaisveneillä vuodesta 1984, korjannut ja suunnitellut talonpoikaisveneitä ja tehnyt niihin perinteisiä purjeita.


Myydään Aurelia 34

Aurelia 34 16 900 € Varusteet: Autopilotti, Jääkaappi, Kaiku, Kaiteet, Keitin, Kompassi, Kulkuvalot, Loki, Patjat, Stereot, Traileri: satamatraileri myydään erikseen, Tyynyt, Uimaportaat, VHF, WC Todella kaunis ristiinlaminoidusta vanerista valmistettu Aurelia. Lähes täydellisesti peruskorjattu vuosina 2005-2008. Kölipuu uusittu ja runko vahvistettu, kaikki lakat uusittu. Ruffin katon teak kansi uusittu 2007. Kansi vaatii remonttia. Purjeet vuodelta 2000 (vähän käytetyt). Helppo käsitellä, pieni syväys, lapsiperheen unelmavene. Ei vaihtoa. Purjeet. Moottori: Merkki: Sole Diesel, Moottorityyppi: Sisämoottori, 2-tahti, Polttoaine: Diesel, Vuosimalli: 1990 Tuomo Meretniemi 050 390 3050

43


MeriViapori 2015

Esivalmistelut Hallitus aloitti tapahtuman valmistelun hyvissä ajoin – suurena syynä se, että Kari Nordlund siirtyy sivuun aktiivitoiminnasta ja jatkajat, vetäjänä Kira Hellström, tarvitsevat hiukan enemmän aikaa rutiinien rakentamiseen ja järjestelyihin. Tarvittavat kyltit, liput ja äänestystarvikkeet löytyivät varastoistaan ja saatiin paikalle perjantaina hyvissä ajoin. Laituripaikat varattiin hyvissä ajoin, osallistujakuoret ja laituriohjeet valmisteltiin ja jaettiin nyt myös sosiaalisessa mediassa yhdistyksen Facebook -sivuilla ja sähköpostilla asianosaisille.

Tapahtuma Aamusta alkaen päästiin ohjaamaan kesän ensimmäisen lämpimän lauantain herättämiä veneilijöitä eteenpäin muihin satamiin. Paraati lähti liikkeelle Halkolaiturin läheltä, kun osallistumiskuoret oli saatu jaettua perinteisellä ongenvapa + pyykkipoika -menetelmällä. Matka sujui ilman ongelmia ja puolenpäivän jälkeen veneet alkoivat saapua Suomenlinnaan. Laituriporukka auttoi veneitä kiinnittymään sekä vaihtamaan joitain paikkoja muutaman poisjäämisen takia – kaikki mahtuivat hyvin ja hyvässä sovussa.

44

Veneissä nostettiin juhlaliputuksia, vanhoja tuttuja tavattiin ja solmittiin uusia tuttavuuksia. Yleisökin alkoi löytää laitureille ja äänestyslippuja alkoi kertyä hyvää vauhtia.

Kutsuvieraat Kutsuvieraina olivat tänä vuonna moottorivene Lalage ja purjevene Jade. Lalagen rakensi Porvoon Kråkösssä Henry Anderson, Herbert Condun piirustusten mukaan. Condu suunnitteli noin 30 venettä ennen menehtymistään veneonnettomuudessa 50-luvun loppupuolella; mm. Telvalle 6,4, 7 ja 8 metrin pituiset moottorivenemallit. Rauno Tuovinen peruskorjasi Lalagen kaksi vuotta sitten MYSin telakalla Espoonlahdella. Vene oli mukana Vene 2014 näyttelyssä MYSin osastolla. Veneen ’targakaari’ oli vaikea kunnostettava; Rauno lopulta rakensi sen täysin uudelleen hienoilla yksityiskohdilla. Jade on Enderleinin piirtämä meriristeilijä tyyppiä Arietta (piirustus n:o 312) ja sen rakensi 1963 Sipoon Bodössä Nils Jonasson vuorineuvoksille Vihma ja Oravisto. Puutavara käytiin asioikseen hakemassa Hondurasista. Nykyiset omistajat ovat neljännet; hyvä esimerkki siitä, että hyvin


Lalage.

suunniteltu ja tehty vene pysyy samalla omistajalla helposti 10-15 vuotta ja jokainen omistaja huolehtii veneestään hyvin. Välillä vene oli jonkin aikaa Ruotsissa. Nykyisillä omistajilla vene on saanut kolme mitalisijaa Viaporin Tuopissa.

Ja muut Veneitä oli lopulta paikalla 30; skaalaa oli troolareista fiskareiden ja purjeveneiden kautta soutuveneeseen; Merimuseolta tuli Pitkäpaasi laiturin päähän – toisessa päässä oli Colin Archerin piirustusten perusteella alunperinkin huvipurreksi rakennettu Kharybdis. Joukossa oli myös perinnevenetyyliin rakennettu ja tervattu Tilda. Historiapuolta ja kaiketi vanhinta kilpavenettä edusti menestyksellisesti ’Ameriikan kuutonen’ Neptun vuodelta 1912. Pienimmän veneen tittelin voisi saada joko varpapurjeella kulkenut n. 4,5 metrin vene tai kahden soutajan ja melojan suunnilleen samanmittainen vene (kuva tämän lehden kannessa), joka välillä jopa veti paraatia. Pitäisiköhän palkittaviin lisätä pienin purjevene ja moottorivene? Näyttelyn yleisösuosikin valinta olikin tällä kertaa harvinaisen tiukka. Kolme venettä oli yhden äänen välein – nyt voittajaksi nousi Ruotsista

Lalage detalji.

viisi vuotta sitten tuotu kookas moottorivene, Reina Sueca. Yhteinen iltatapahtuma kokosi suurimman osan paikalla olijoista Suomenlinnan Panimoravintolan tiloihin. Saimme kuulla, että Pro Puuvene -palkinnon sai tänä vuonna MYS, Mahogany Yachting Society kiitoksena monivuotisesta työstä puuveneiden parissa sekä Klassikko että K-rekisterin luomisesta ja ylläpidosta. Reina Suecan kippari Miika Soini kertoi hiukan veneen vaiheista ja Suomeen tulosta. Näyttelyn parhaaksi fiskariksi valittiin Marina. Tapahtumaan kuului myös pari tietokilpailua: piti tunnistaa pöytäkunnittain kahdeksan puulajia – vaikea tehtävä, kun seassa oli tuttuja, tutunnäköisiä ja oudompia puulajeja. Tiukan kilpailun voitti pöytäkunta, johon kuului mm. veneveistäjä (hmmm...).

45


KOKEMUKSELLA - KAIKKI VENEILYYN Teknikontie 21, Tammisaari, puh. 0400 550 020

46


Jade.

Toisena kilpailuna oli tietokilpailu, jossa piti jossa veneveistäjän tietämys taisi auttaa joissain tunnistaa (edelleen pöytäkunnittain) veneitä, ve- kinkkisimmissä kohdissa. neiden osia ja vastaavia enemmän ja vähemmän eksoottisia merellisiä kohteita. Tämäkin kilpailu aiheutti paljon aprikointia – seassa oli onneksi Voittajat saivat kirjapalkinnot helpompiakin kohteita... ja voittaja oli taas pöytä, Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin kirja ’Aarresaaret – Helsingin Saariston Uskomaton Luonto’. Illanvieton päätti perinteinen rahankeruu yhdistykselle kolikonheitolla, tällä kertaa palkinto jouduttiin vaihtamaan, kun kotimaisen monopolifirman tuotteissa ei ole enää ’Compass’ nimistä valmistetta – yrittäjiä mielenkiintoisilla tyyleillä löytyi silti melkoinen joukko. Lisää kuvia löytyy nettiosoitteesta: http://ses.kuvat.fi/kuvat/Meriviapori+2015/ Teksti ja kuvat: Seppo Syrjälä

Puuarvailua.

Pienin vene.

47


Viaporin Tuoppi 2015 Kuvat: Jouni Koivuneva

a.

Kasit vauhdiss

Hait vauhdissa.

Tervan tuoksua.


mässä.

Spinnua virittä

Kryssiä.

maa.

Tiukkaa tunnel

Tyyliä.


Diana laiturissa.

Souturetki

Suomenlinnassa Sattuipa eräänä elokuun päivänä, että huomasin netissä ilmoituksen melkoisen viimeisestä päivästä, jolloin voisi päästä tykkisluuppi Dianan purjehdukselle Suomenlinnan lähistölle muutamaksi tunniksi. Varasin liput Suomenlinnan matkailutoimistosta – myöhemmin ilmeni, että tällä retkellä olisi ollut vielä riittävästi tilaa muutenkin. Olimme Rouvan kanssa ajoissa paikalla ja odotellessamme ehdimme mukavasti syödä jäätelöt. Turisteja vaelsi suurin määrin Tykistölahden sillan yli; aina silloin tällöin jokunen jäi ihmettelemään josko tuo on merirosvolaiva tai mikä ihme. Viimein Dianan miehistö heräili päiväuniltaan ja saimme luvan nousta alukseen. Olikohan tullut jokin väärinkäsitys, kun amiraali Chapman kovasti toivotti tervetulleeksi Tukholman tarkastuskomitean jäseniä? Kapteeni Arnkihl taas halusi kovasti kouluttaa uutta miehistöä soutamisen saloihin. Asetuimme tuhdoille, latauskaapeli ja köydet irrotettiin. Kaksikymmenmetrisen aluksen peruuttaminen ja kääntö Kustaanmiekan salmeen päin kesti hetken.

50

Miehistö oli asianmukaisesti pukeutunut ja ’amiraali Chapman’ sekä ’kapteeni Arnkihl’ tekivät retkestä viihdyttävän pienillä sketseillä ja tiedoilla aluksen käytöstä ja Kustaa III:n ajan elämästä maissa ja tykkisluupeilla. Tuuli oli reippaanpuoleinen lännestä, joten ensin kuljettiin sähkömoottorin voimalla vastaiseen Särkän ja Harakan lähelle, jossa nostettiin purjeet ja lähdettiin laitamyötäiseen Katajanokkaa kohti. Lähempänä Nokkaa tehtiin myötäkäännös ja mentiin kohti Vallisaarta. Nopeus oli parhaimmillaan 6,8 solmua, joka kuulemma oli kesän ennätys. Vallisaaren tuulensuojassa otettiin esille kaksi airoa, joihin saatiin muutama vapaaehtoinen kokeilemaan Ruotsin saaristolaivaston komentojen toteuttamista: ’Ro över allt’ – soudetaan, ’ligg


på årormna’ – aironlavat ylös vedestä ja soutajat makaavat airojen päällä, jotteivat saa osumia, kun aluksen sotamiehet yrittävät musketeillaan osua vihollisiin; ’stryk’ – huopaaminen. Kun näytti siltä, että 25 tonnin alusta ei saatu siirrettyä kahdella airolla, kokeiltiin vielä kääntämistä; toinen airo souti, toinen huopasi ja alusta saatiinkin käännettyä jotakuinkin 45 astetta. Viimein palasimme Tykistölahteen moottorilla, kun airojakaan ei tosiaan ollut kuin 1 pari. Tarkoitus oli kyllä kerätä Trafin sallima maksimimiehistö 45 henkeä, ja yrittää Dianan oikeata soutamista. En tiedä onnistuiko yritys – sen piti olla elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta ainakaan tykkisluupin Facebook-sivuilla ei ole mainintaa onnistumisesta.

Lyhyesti tykkisluupin historiasta Tykkisluuppi oli laivanrakennusmestari Fredrik af Chapmanin ideoima alus Ruotsin saaristolaivastolle korvaamaan aiemmin käytettyjä kaleereja. Miehistöä tarvittiiin vähemmän ja alukset olivat paljon halvempia rakentaa ja ketterämpiä taisteluissa. Enimmillään tykkisluuppeja oli yli sata ja niiden merkittävin käyttö oli Ruotsinsalmen taistelussa, jolloin niiden avulla ruotsalaiset voittivat venäläiset.

Aluksia käytettiin myös vuosien 1808-09 sodassa useissa taisteluissa, joista on jäänyt useita kuvauksia jälkipolville. Niiden perusteella Tukholman merimuseo on tehnyt kirjan ’De Oändeligt Förbannade Sluparna’ – erään aikalaisen sanonta, joka kuvaa hyvin millaista elämä näissä aluksissa oli. Tykkisluupit olivat käytännössä täysin avoimia , joten olot olivat pahimmillaan surkeat. Miehistöä oli noin 70 miestä ja tilaa ei oikeastaan ollut mihinkään muuhun kuin soutamiseen. Miehistö yöpyi maissa teltoissa. Aseistuksena oli useimmiten yksi tai kaksi 24 naulan tykkiä (kuulan paino oli tuon verran eli noin 12 kiloa) ja neljä nikhakaa, pientä lähitaistelutykkiä, joissa oli yleensä parin naulan painoinen ammus. Diana antaa hyvän vaikutelman aluksesta, vaikka se onkin tehty huolellisemmin kuin alkuperäiset – esimerkiksi kun Viapori oli antautunut venäläisille ja siellä talvehtineet tykkisluupit oli menetetty, rakennettiin Tukholman seudulla seuraavan talven aikana noin 80 alusta korvaamaan menetyksiä. Alustyyppi oli vähäisin muunnelmin käytössä monissa laivastoissa pitkälle 1800-luvulle, sitä käyttivät niin tanskalaiset kuin venäläisetkin. Teksti ja kuvat: Seppo Syrjälä

Purjeilla.

51


Seuraava PUUPAATTI ilmestyy maaliskuussa 2016

Tietoa, retkiveneilykohteita ja vinkkej채 Porvoon saaristosta. Lue huviksesi.

veneilijanporvoo.fi

Puupaatti 3 2015  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you