Page 1


J

ärjestäjät pyysivät minua tuomariksi Runoja ja raapaleita -kirjoituskilpailuun. Sitä piti ihan miettiä tovi, koska lukijan rooli on huomattavasti tuomarin roolia keveämpi. Ilahduin tietysti kunniasta tulla edes kysytyksi ja siitä, että tiedettiin minun pitävän runoista sanataiteen muotona. Raapaleet ovat minulle uusi tuttavuus, mutta koska luotan lukijan kykyihini, suostuin tuomarin tehtävään. 191 tekstiä! Vaikka tekstit eivät ole pitkiä, niitä on paljon ja jokainen on arvioitava omana itsenään ja sitten suhteessa muihin. Tuomarointia auttoi se, että aihealuetta rajattiin. Jos sisältö olisi ollut vapaa, arviointi olisi vaikeutunut huomattavasti. Yritin ensin lukea ruudulta, pilvestä eli suoraan tallennuspaikasta. Työskentelytapana se ei kerta kaikkiaan toiminut. Otin siis epäekologisen lähestymistavan ja tulostin kaikki paperille. Tekstien rinnastaminen onnistui niin paljon paremmin. Mutta aivan ensin luin pariin kertaan ajatuksella kaikki läpi. Se oli oikeastaan masentavaa. Aiheen vuoksi: ampumista, kuolemaa, surua, eroja ja kauhua.

Runokategorian kolmannen sijan voittanut Roosa Kotkaslahti sekä tuomarit Jani Nieminen ja Oili Sivula.

TUOMARIN TEHTÄVÄ ON VAKAVAN HAUSKA ASIA

Runot ja raapaleet arvioitiin erikseen: kaksi pinkkaa. Osa kirjoittajista käytti tekstin asettelua tehokeinona: neljä pinkkaa. Kirjoittajien valinnat molemmissa kategorioissa vaihtelivat suorasanaisesta runomittaan ja eeppisestä klassisen kautta moderniin ilmaisuun: 12 pinkkaa. Tässä kohtaa en enää tehnyt lisää jaotteluja, vaan ryhdyin pohtimaan, millä tavalla tekstit vaikuttivat minuun, saavuttiko jokin viesti tai tarina minut. En pidä itseäni kirjallisuuden tutkijana enkä ole sanataiteeseen mistään näkökulmasta kouluttautunut. Arviointini näkökulma on siis täysin


lukijan. Tuomaristossa on sekä runoilija että kaunokirjallisuuden kirjoittaja, joten minun ei onneksi tarvinnut! Me kolme tuomaria tapasimme hyvissä ajoin pinkkojemme kanssa ja keskustelimme valintojamme läpi. Kukaan meistä ei ollut pystynyt suoraan valitsemaan kolmea parasta kahdesta tekstilajista vaan äänestykseen saakka meni useita tekstejä. Ja kunniamaininnat oli myös pakko jakaa. Käytimme kielikonsulttia, koska ilmaisuvoiman arviointi on toisen ja kolmannen oppimansa kielen kohdalla vaikeaa. Urakan muiston nyt jo kultaannuttua olen tyytyväinen siihen, että suostuin ja päällimmäiseksi jäävät ne vilkkaat keskustelut, jotka tekstien äärellä kävimme. Olimme niin kovin eri mieltä (varsinkin hampurilaisesta) ja niin säälittävän samaa mieltä. Oili Sivula lukijatuomari, kirjastoammattilainen

Voittajan terveiset palkintojuhlaan Suomen sisällissota. Mitä uutta ja kiinnostavaa siitä voisi sanoa? Eikö kaikki ole jo sanottu? Elsa ja mummu -teksti sai alkunsa kuvasta, jonka kirjoituskurssin opettaja antoi virikkeeksi. Postikortissa joukko ihmisiä kävelee jäällä, yksi heistä mustassa takissa, huivi päässä, hiukan kumarassa. Mummun ääni alkoi soida päässäni. ”Ne veivät ensin miehen, sitten vietiin minun pikkupiikanen. Sitä en anna anteeksi”. Sadassa sanassa ei paljon ehdi kertoa. Yhtä tärkeää kuin itse teksti onkin se, mitä jää ulkopuolelle – sen saa lukija itse kuvitella, jatkaa tarinaa mielessään. Vaikka Suomen sisällissodasta ei enää olisikaan mitään uutta kerrottavaa, on tämä maailma edelleen täynnä Elsoja jotka eivät luovuta ja alistu, täynnä mummuja, jotka menettävät ja surevat ja kärsivät. Siksi heistä pitää kirjoittaa. Kiitos kilpailun järjestäjille sekä raadille, onnea kaikille palkituille, ja hauskaa tilaisuutta kaikille läsnäolijoille! Terveisin Inarista alkuperäiskansojen Skabmagovat-elokuvafestivaaleilta Pälvi Rantala


Runot Ensimmäinen sija Jessica van Leeuwen

Hemma hos döden rädslan är den som bestämmer vad jag gör om jag vågar andas ut eller om jag ska vänta en sekund till. dessa unga blommor dricker, växer och dör och vet inte vad de vill

Kuva: vborodinova pixabay

Runoja ja raapaleita kirjoituskilpailun tulokset

tyst, tyst, annars kan dom höra oss! rör inte dig kära barn, sakta, sakta, lägg händerna i kors. den öppna spisen lyser som ett irrbloss, och tiden går fort, fort som en fors himmelns moln röda som rönnbär och blod några är vita som lingonblommor himmelns fåglar flyr mot natten. marken får ett lik som visat sitt mod, och regnet är något annat än vatten.


Toinen sija Aarne Nykänen

Punainen kangas Minut kiinni ne vihdoin saivat Kahlitsivat kahleeseen Mut se ei ollutkaan raudasta tehty Pelkkä kankaan palanen Niillä samat nauhat oli Väriltään punainen Veivät minut mukanaan Halusivat kaltaisen ”Olet nyt yksi meistä”, ne minulle sanoivat ”Äläkä ota mallia heistä!” he valkeita osoittivat Jo aikojen alusta sydän on vasemmalla Se jatkaa sykkimistä vain lahtarit voittamalla

Nyt kaartilainen olen Kai Mut jos toisin käynyt olisi Mikä olisin Mietinpähän vain Sillä samanlaista kangasta On punainen ja valkoinen Ainoastaan väri Jakoi ihmisen

Kolmas sija Roosa Kotkanslahti

Sisältä ulos sattuu sisältä ulos ulkoa sisälle hae naapurista leipää lyö puhtaat kädet vielä kerran yhteen nähkää toisianne ihmisinä vielä kerran laukaukset, huudot, tallatut apilat joka päivä sama kipu eri kohta eri ihminen kaadetaan auringonsäteitä kivääreihin laukaistaan ulkoa sisälle ja katsotaan sisältä ulos vielä kerran


Kunniamaininta

Raapaleet

Jukka Ahola

Ensimmäinen sija

Käpylehmä

Pälvi Rantala Elsa ja mummu Minä sanoin sille aina, että köyhän pitää olla nöyrä. Se valitti, että nälkä on sen mahaan tehnyt pesän eikä lähde sieltä syömälläkään. Nyt ne vievät sitä kohti aavaa. Minun pikkupiikasta. Sanoivat, että sitä varten on tehty reikä jäähän. Kersana se rakasti uimista. Hiukset huljui vesiheininä. Kerran se tarttui tukasta juurakkoon. Minä kiskoin sen irti, mulla oli kova hätä mutta tyttö vaan nauroi. Pikkusen tytön vartalo, se oli laiha ja liukas niin kuin kalan. Se sanoi, että jos se viedään niin se muuttuukin kalaksi ja lähtee katsomaan maailman meriä. Siellä se kohtaa kaikki veden elävät. Pian se ei muista ihminen olleensakaan.


Toinen sija Leena Lepistö Lapsenpesijät Se on viaton, peskää se puhtaaksi, Maija pyytää. He ovat kiertäneet leiriä suojana Maijan ympärillä, kiinnittäneet vartijoiden huomion itseensä, luunlaihat hovinaiset. Metsästä kuuluu laukauksia. Se on lahtarin lapsi, Maija sanoo. Raakel työntää kiroten oksan hänen hampaittensa väliin. Jäinen maa on musta. Maija nojaa parakin seinään ja ponnistaa, kunnes silmissä sumenee. Vartija avaa portin, vanha mies kävelee ulos. Lapsi syntyy, verinen oravanpoika, he ovat vaiti. Poikinut punikki ammuttaisiin heti. Puhdistakaa se, Maija kuiskaa. He kaapivat käsillään mustaa jäätä suuhunsa. Kärsivällisesti he purskuttavat yhä uudelleen. He sylkevät sulaneen jään lapsen päälle, pelastavan, puhdistavan elämän veden. He saavat lapsen pestyksi, he puhdistavat pojan.

Kolmas sija Emma Häkkinen Blodfläckar Ett skott skär genom luften och får människorna att rycka till. Man vänjer sig aldrig vid ljudet. Ett skrik hörs, men jag vänder mig inte om för att betrakta kvinnan det tillhör. Jag ser mannens kropp falla ihop ur ögonvrån. Ingen kommer skrika när det är min tur. Blodet bräder ut sig på marken och färgar snön djupröd. Den håller på att smälta, men faller igen nästa vinter. Det röda kommer sköljas med, men ändå lämna spår. Blodfläckar är svåra att tvätta. Bakom grantopparna stiger solen till en ny dag. Jag lyfter blicken och håller den där. Himlen är ljusröd.


Kunniamaininta Lasse Pouru Liikenteellistä haittaa Meinasivat antaa minulle nyrkkiraudan ja kommandopipon, vaikka tarkoitus oli marssia rauhan puolesta. Ja olinhan minä niille sanonut, että lähinnä minua kiinnosti se mielenosoituksen jälkeinen konsertti eikä niinkään itse mielenosoitus. Meinasin vaan että miksei sitä voisi kävellä samaa reittiä kuin muutkin kun ei sitä kuitenkaan tiedä mitä katuja keskustasta on suljettu. Mutta sitten kun ne alkoivat huudella poliiseille ja muutenkin mekastaa kuin pahaiset kakarat, tajusin miksi niin monet niistä olivat peittäneet naamansa. Kukapa nyt sellaisessa roskasakissa olisi kehdannut omana itsenään esiintyä. Mutta kulkue oli jo täydessä vauhdissa eikä sen keskeltä enää oikein mitenkään päässyt pois. Niin marssin sitten minäkin loppuun asti.

Runo -kategorian voittajan haastattelu Jessica van Leeuwen


H

ei Jessica,

Esittelisitkö itsesi lukijoille ja kertoisitko, millainen kirjoittajatausta sinulla on. Olen Jessica, 18-vuotias IB-lukiolainen Jyväskylästä. Kirjoittaminen on kuulunut lempiharrastuksiini jo muutaman vuoden ajan, innostuin yläkoulussa. Kirjoitan vähän kaikenlaista – blogitekstejä, runoja, novelleja ja vähän pidempiäkin tarinoita. Minulla on koko ajan useita kirjoitusprojekteja kesken. Haastan itseni myös kirjoittamaan muillakin osaamillani kielillä kuin vain suomeksi. Runoja ja raapaleita -kilpailuun lähettämäni runo on ruotsiksi, vaikka se ei ole äidinkieleni. Yksi vahvimmista ja mieluisimmista kouluaineistani se on kyllä. Miksi päätit osallistua Runoja ja raapaleita -kilpailuun ja kuinka helposti tai vaikeasti teksti syntyi? Hain netistä ajankohtaisia kirjoituskilpailuja, ja tämä näytti sellaiselta, johon voisin sopivan pienellä vaivalla osallistua. Runoni syntyi oikeastaan aika helposti ja nopeasti. Vuonna 2018 sisällissota-teema oli paljon esillä taiteessa, mikä auttoi minua muodostamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen tunnelma Suomessa vallitsi sata vuotta sitten. Runo sai alkunsa kuvittelemastani pelon ja epävarmuuden tunteesta. Miltä mahtaakaan tuntua, kun ei tiedä, piileskeleekö kuolema jo jossakin pirtin nurkassa vai onko jopa ryhtynyt talon isännäksi? Millainen kirjoittaja olet? Miten työstät ajatuksen valmiiksi tekstiksi? Päivän (ja yön) aikana tulee paljon ajatuksia päähän, ja jos sattuu tulemaan jokin oikein kiinnostava sellainen, kirjoitan sen ylös

heti, kun voin. Yksittäisistä ideoista lähden sitten kehittelemään kokonaisuuksia. Siitä saattaa muodostua runo tai jotain aivan muuta, en itsekään välttämättä aluksi tiedä. Teksti syntyy pikkuhiljaa, ja vähän samaan tapaan kuin piirustus: aloitan suurista linjoista ja työstän yksityiskohtia lopuksi. Onko sinulla kirjoittaessa kohderyhmä mielessä? Ei varsinaisesti. Olen kuitenkin kiinnostunut kirjoittamisesta nuorille. Miten virittäydyt kirjoittamaan? Kirjoitatko missä ja milloin vain? Vai vaatiiko tekstin syntyminen tiettyjä rituaaleja, esimerkiksi kupin kuumaa teetä tai oikeanlaista musiikkia? Kirjoittamisen aloittaminen vaatii minulta aina itsekuria, olin sitten missä tahansa milloin tahansa, mutta kunhan pääsen käyntiin, se alkaa usein sujua kuin itsestään. Mistä löydät aikaa ja energiaa kirjoittamiseen? Miten sovitat kirjoittamisen arjen kiireisiin? Pidän aina mielessäni tavoitteet omaan kirjoittamiseeni. Kyllä aikaa löytyy, jos sitä haluaa löytää. Varsinkin tärkeille jutuille. Kirjoittaminen itsessään on voimaa antava harrastus, ja olen monta kertaa huomannut oloni kohenneen, kun olen saanut käyttää luovuuttani.


Mitä seuraavaksi? Onko tähtäimessä jo seuraava kilpailu tai muu kirjoittamiseen liittyvä tavoite? Tällä hetkellä tavoitteeni on saada eräs romaanilta näyttämään alkava fantasiaseikkailu kirjoitettua valmiiksi. Jää nähtäväksi, mihin se mahdollisesti johtaa. Olisi kyllä aika upeaa saada omaa tekstiä ihan oikean kirjan olomuotoon, siitä ei voi olla haaveilematta.

Raapale -kategorian voittajan haastattelu Pälvi Rantala


H

ei Pälvi,

Esittelisitkö itsesi lukijoille ja kertoisitko, millainen kirjoittajatausta sinulla on. Olen rovaniemeläistynyt, helsinkiläislähtöinen kirjoittaja, tutkija, yliopiston opettaja ja kulttuuriaktiivi. Olen kirjoittanut aina – nuorempana lähinnä kirjeitä ja päiväkirjaa, aikuisena etenkin tutkimustekstejä ja tietokirjoja mutta myös esimerkiksi kolumneja, kulttuuriblogia ja teatterikritiikkejä. Ajattelen, että myös tieteellisen tekstin pitää olla sellaista, että se kiinnostaa ja innostaa lukemaan. Lapsena toiveammattini oli kirjailija tai kirjastonhoitaja. Rakastin kirjoja ja kirjastoja, luin intohimoisesti, näin unia kirjauutuuksista ja kehittelin mielessäni lempikirjoille jatkoa. Kaunokirjallisia tekstejä aloin kuitenkin kirjoittaa oikeastaan vasta vuonna 2014, kun hakeuduin vuoden kestävälle kirjoituskurssille Päätalo-opistoon. Ajattelin, että kirjoittaminen voisi olla hauska harrastus ja vastapainoa rankalle työlle. Jo ensimmäisenä kurssi-iltana kuitenkin tajusin, että nyt mennään eikä paluuta ole – tässä on nyt jotain, josta nautin aivan järjettömän paljon, ja jossa haluan kehittyä. Tulppa aukesi, ja sen jälkeen olenkin sitten kirjoittanut koko ajan ja paljon. On käsittämättömän hienoa, että kirjoittamalla oppii kirjoittamaan – eikä koskaan tule valmiiksi. Miksi päätit osallistua Runoja ja raapaleita -kilpailuun ja kuinka helposti tai vaikeasti teksti syntyi? Olen osallistunut muutamiin kirjoituskilpailuihin, koska niiden kautta saa hyvää kirjoituskokemusta ja ne antavat selkeitä dead lineja. Ja on jotain jännitettävää ja odotettavaa! Tämä kilpailu oli kiinnostava paitsi aiheensa vuoksi myös sen takia, että järjestäjä-

nä oli kirjasto – rakkauteni kirjastoihin ei ole kadonnut mihinkään! – ja asiantuntevan kuuloinen raati. Teksti syntyi helposti, vaikka ajattelin etukäteen, että aihe on sellainen, josta minulla ei oikein ole enää mitään uutta ja omaperäistä sanottavaa. Kirjoitin alkukesästä Sodankylässä draamakurssilla muutaman kohtauksen Elsa ja mummu -aiheesta. Heti kirjoittaessa tuntui, että nyt osuin johonkin. Henkilöt alkoivat heti elää. Kun idea oli olemassa ja hahmot selkeinä mielessäni, teksti syntyi nopeasti. Elsa ja mummu todennäköisesti elävät omaa elämäänsä tulevissakin teksteissäni. Millainen kirjoittaja olet? Miten työstät ajatuksen valmiiksi tekstiksi? Olen nopea ja myös kärsimätön, ideoin mielelläni aina vain uusia juttuja. Olen myös runsas kirjoittaja, ja välillä myös lievästi kaoottinen siinä mielessä, että minulla on yleensä aina menossa lukuisia projekteja, sekä työkirjoituksia eli tutkimustekstejä että kaunokirjallisia juttuja. Osittain kaoottisuus johtuu siitä, että olen alkanut kirjoittaa vasta muutama vuosi sitten, ja kaikki ideat ja tekstit tunkevat nyt ulos yhtä aikaa. Toisaalta se ei haittaa: minulla ei ole kiire mihinkään, ja olen työssäni tottunut paitsi ideoimaan, myös työstämään tekstejä sekä saamaan kriittistä palautetta. Myös prosessien hitaus on tuttua tutkijan työstä. Tutkijan koulutus ja kokemus siis auttavat myös kaunokirjallisessa työssä. Viime aikoina olen oppinut myös paremmin organisoimaan kirjoitustöitä. Kaoottisuuden vastapainona olen kyllä myös systemaattinen. Kirjoitan joka päivä, teen suunnitelmia ja aikatauluja ja pidän niistä kiinni, ja suhtaudun kirjoittamiseen työnä. Kirjoitan yleensä kohtauksen, runon tai luvun kerralla mahdollisimman


pitkälle, ja aika ajoin palaan myös kokonaisuuteen. Kun tekeillä on koko ajan monta eri vaiheissa olevaa tekstiä, rytmi ja mielenkiinto pysyvät yllä. Olen myös analyyttinen, en ehkä itse kirjoittamishetkellä, mutta editointivaiheessa käyn tekstiä läpi kriittisin silmin. Olen myös kiinnostunut luovan kirjoittamisen prosesseista, kirjoittamisesta työnä ja osana tutkimusta. Systemaattinen olen siis myös siinä mielessä, että sekä kirjoitan koko ajan omia erilaisia tekstejä että opiskelen luovaa kirjoittamista ja sovellan sitä myös opettamisessa ja tutkimuksessa. Myös lukiessani kiinnitän nykyään huomiota tekstin rakenteeseen, ilmaisuun ja kerronnan tapoihin. Onko sinulla kirjoittaessa kohderyhmä mielessä? Joskus on, joskus ei. Jos kirjoitan biisitekstiä, ajattelen usein vaikkapa bändikaveria tai jotain yleisöä, jolle kappaleen esittäisin. Runoja kirjoittaessa saatan ajatella samoin vaikkapa jotain tiettyä lavarunoyleisöä, tai lastenkirjaa kirjoittaessa esimerkiksi kaverin lasta. Mutta en kirjoita suoranaisesti millekään kohderyhmälle, vaan itselleni. Jos teksti ei tunnu omalta, se ei suju eikä elä. Samoin jos alkaa liikaa miettiä mitä voi sanoa ja mitä ei, teksti latistuu. Miten virittäydyt kirjoittamaan? Kirjoitatko missä ja milloin vain? Vai vaatiiko tekstin syntyminen tiettyjä rituaaleja, esimerkiksi kupin kuumaa teetä tai oikeanlaista musiikkia? Kirjoitan usein aamulla, heti herättyäni, aamukahvin ääressä, joko kotona tai jossain kahvilassa. Musiikkia en voi kuunnella, se vaikuttaa liikaa – paitsi tietysti, jos musiikki johdattaa tietyn-

laiseen tunnelmaan. Kahvi yleensä liittyy kirjoittamiseeni, ja jos kirjoitan käsin, kynän pitää olla hyvä ja vihossa ei mielellään saa olla rivejä eikä ruutuja. Ennen kirjoitin lähinnä käsin, silloin ajatukset kulkevat parhaiten. Nykyään kirjoitan myös suoraan koneella, olen viime aikoina käyttänyt joitain kirjoitusohjelmia kuten 750words. Suorituskeskeisenä tyyppinä inspiroidun aikaansaamisen tunteesta, kun ohjelma laskee sanoja! Harrastamme ystävien kanssa myös kirjoitustreffejä, joilla kirjoitamme tietyn ajan. Muutenkin yhdessä kirjoittaminen ja tietysti myös kirjoittajaystävien piiri on todella tärkeä tuki. Usein mietin etukäteen, mitä seuraavana päivänä kirjoitan, esimerkiksi kohtauksen lyhytelokuvaan tai romaaniin tai tietyn tilanteen auki. Kirjoitan ideoita lapuille ja vihkoihin ja poimin niistä kiehtovimmalta tuntuvat sen päivän tekstiin. Joskus teen myös aloitusharjoituksia, mutta jos prosessi on käynnissä, en tarvitse niitä. Kirjoitan joka päivä ainakin vähän, yhden kokonaisuuden. Yleensä minulla on kirjoitusvihko mukana joka paikassa, joten voin kirjoittaa sekä kotona että vaikkapa lääkärille pääsyä odotellessa. Mistä löydät aikaa ja energiaa kirjoittamiseen? Miten sovitat kirjoittamisen arjen kiireisiin? Kirjoittaminen on nykyään niin keskeinen osa elämää, että en osaa ajatella, että en kirjoittaisi. Se ei edes ole vaihtoehto. Silloin kun olen työssä – tällä hetkellä olen opintovapaalla – kirjoitan aamulla puolisen tuntia, ja viikonloppuisin enemmän. Kiireisinä työkuukausina eli yliopiston lukukausien ruuhkakuukausina kirjoittaminen jää sikäli vähemmälle, etten ehdi työstää tekstejä, kun energia menee työhön. Silloin yritän kuitenkin kirjoittaa edes jotain, joka päivä vähän, ja ehkä miettiä henkilöhahmoja ja


ideoida vaikkapa töihin kävellessä. Minun ei tarvitse pakottaa itseäni kirjoittamaan. Päinvastoin: kirjoittaminen on minulle palkinto. En tiedä, miten kauan näin jatkuisi, jos minun pitäisi elättää itseni kirjailijana – mutta on vaikea kuvitella elämää, jossa en kirjoittaisi mitään. Suurinta luksusta minulle on saada kirjoittaa kahvilassa. Ei ihan hirvittävän vaikeaa ja kallista toteuttaa, onneksi! Mitä seuraavaksi? Onko tähtäimessä jo seuraava kilpailu tai muu kirjoittamiseen liittyvä tavoite? Tekeillä on montakin tekstiä, ensinnä opintojen lopputyönä valmistuva lyhytelokuvan käsikirjoitus sekä pitkään tekeillä olleet romaanikäsikirjoitus ja runokokoelma. Myös yksi nuortenkirja ja kaksi lastenkirjaa ovat aika pitkällä, ja tietysti pari tietokirjaa.... Tavoitteena on lähiaikoina työstää nyt tekeillä olevia juttuja valmiiksi ja purkaa tekstiruuhkaa. Kustantajilta on toistaiseksi tullut pääosin hylsyjä, mutta en luovu toivosta! Kirjoitan, koska en osaa olla kirjoittamatta. Julkaisukanavia onneksi on monenlaisia, ja lukijoitakin riittää monenlaisille teksteille. Ehkä joku jossain odottaa, että pääsee lukemaan juuri minun kirjani! Nyt voittamisen jälkeen Pälviltä ilmestyy piakkoin runokokoelma: Kompromissinkestävä (Väyläkirjat) Muiden voittajien haastattelut löytyvät lukijalta lukijalle -blogista: www.kirjasto.ws/kirjoitan


Profile for Espoon kaupunki

Kirjoitan 1 2019  

Espoon kaupunginkirjaston verkkolehti harrastajakirjoittajille

Kirjoitan 1 2019  

Espoon kaupunginkirjaston verkkolehti harrastajakirjoittajille

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded