Page 1

ETELÄ-SAVO

Tämä on koti.

PAINAVAA ASIAA NUORILTA


Nuorten asenne mielipiteet ”Positiivinen vaikuttaa omaan viihtyvyyteen.” mukaan maakunnan kehittämiseen! Etelä-Savon maakuntaliitto on maakunnan toimijoiden etua ajava organisaatio, joka toimii alueen kehittäjänä yhdessä mm. kuntien, oppilaitosten, järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Maakuntaliitto kysyi nuorilta, mitä mieltä he ovat Etelä-Savosta, kotimaakunnastaan. Kohdejoukkona olivat 15 – 29-vuotiaat maakunnassa asuvat nuoret. Saimme lähes viisisataa vastausta. Tähän esitteeseen on koottu nuorten mielipiteitä – ruusuja ja risuja – ja kehittämisehdotuksia.

Laura, 17 v.

”Täällä olin ensimmäistä kertaa elämässäni tervetullut.”

Joni, 23 v. Esitteen kaikki lainaukset 100% aitoja nuorten kommentteja. Nimet muokattu.


”Eteläsavolaiset ovat helppoja ja lupsakoita ihmisiä!” ”Etelä-Savo on kaunista seutua ja täällä pääsee luonnon rauhaan. Tämä maakunta on juuri sopivan kokoinen!”

Niko, 24 v.

Kaisa, 28 v.

Mitä mieltä nuoret ovat? Koti ja kotiseutu ovat nuorille hyvin tärkeitä. Kotiseutu on nuorelle oma kotikaupunki, -kunta tai -kylä. Myös mökki ja mökkiseutu ovat rakkaat. Niin kotiin kuin mökkiin liittyy paljon myönteisiä kokemuksia: läheisiä ihmisiä, yhteistä tekemistä, harrastuksia ja luontoelämyksiä. Ne antavat voimia ja saavat nuoren viihtymään. Kotimaakunta Etelä-Savo on osalle nuorista tuttu, osalle ei. Kun koululainen varttuu opiskelijaksi ja astuu vähitellen työelämään, myös tietoisuus isosta alueesta nimeltä Etelä-Savon maakunta kasvaa. Silloin se alkaa tuntua hienolta luonnon ja mökkielämän alueelta. Ihmiset ovat lupsakoita, ja heihin on helppo tutustua. Savolaisten kierous on nuorten mielestä satua.


”Kotiseudulla olisi kiva tehdä töitä”

”No en kyllä kaksinkertaisen palkan perässä lähtisi minnekään, mutta kyllä jos kolminkertaista tarjottaisiin…!”

Työpaikan suurin osa nuorista toivoo löytyvän omalta kotiseudulta tai omasta kotimaakunnasta. Mitä enempi nuorella on ikää, sitä mieluisampaa Etelä-Savoon olisi jäädä. Nuoret kuitenkin tietävät, ettei työtilanne kokemattomalle ole hyvä, mutta uskovat toisaalta, että myönteinen ja aktiivinen asenne auttaa. Yrittäjyys työllistymismahdollisuutena nähdään mielenkiintoisena ja isolle osalle se on myös tulevaisuuden haave. Ideoita yrittäjyyteen nuorilta ei puutu. ”Ei ole suuria työllistäjiä. On vaikea saada työtä ja alueella töihin pääsee vain tuttujen kautta.

Palkatkaa rohkeasti nuoria työelämään!”

Ida, 21 v.

Emma, 24 v.


”Haluaisin työllistyä unelmatyöhöni. Saavutan sen aktiivisuudella ja ammattitaidolla sekä heittäytymällä uusiin asioihin.” ”Olen ollut

aikaisemmin kahteenkin otteeseen töissä EteläSuomessa ja aina on veri vetänyt takaisin kotiseudulle.”

Emilia, 16 v. Veeti, 20 v.

”Pitäisi saada uusia yrittäjiä ja tukea yrittäjyyteen.”

Heikki, 29 v.


”Skeittiparkki on pakko saada tänne kaupunkiin. Ja sen on toimittava laajasti, että myös potkulautailijat, skeittarit, bmx- ja muu väki voi sitä hyödyntää.”

”Alueella tulisi olla enemmän nuorten maksuttomia ja alkoholittomia tapahtumia.”

Nea, 19 v.

Ville, 16 v.

”Olisi kiva, jos Etelä-Savossa panostettaisiin enemmän kansainvälisyyteen ja kulttuuriin.”

Kati, 21 v.


”Etelä-Savossa ei ole ollenkaan kahvilakulttuuria. Kesäisin sitä löytyy torikahviloista, mutta minne sama fiilis häviää talvisin? Haluaisin kokea sen 12 kuukautta vuodessa, enkä vain 4 kuukautta.”

Kati, 28 v.

Hyvän elämän eväät löytyvät läheltä Harrastusmahdollisuudet EteläSavossa ovat nuorten mielestä melko hyvät. He kaipaavat kuitenkin tiloja, joissa tavata toisia nuoria. Myös kahviloita saisi olla enemmän. Ja bussiyhteyksiä! Milläs menet kavereita tapaamaan tai harrastuksiin, jos ei ole autoa eikä ajokorttia! Ja kun tilojen ja liikkumisen suunnittelu ei aikuisilta näytä onnistuvan, nuoret ovat sangen valmiita tarttumaan itse toimeen. ”Antakaa meille mahdollisuus!” on yleinen toive. Hyvät terveyspalvelut ovat nuorillekin tärkeitä, ja liikuntapaikat sekä kulttuuritapahtumat kiinnostavat. Ja vapaa-aika luonnossa innostaa yllättävänkin paljon. Joidenkin harrastusten hinta on kuitenkin nuoren osallistumiselle iso este: nykyistä halvemmat harrastukset ovat monen toivelistalla.


”Moni tulee tänne opiskelemaan kaukaakin.” ”Moni tulee tänne opiskelemaan kaukaakin.”

”Käyn koulua ja hankin lapsuudesta saakka haaveilemani ammatin. Yrityksenkin voisi perustaa, mutta riittääkö vielä rahkeet…”

Elli, 22 v. Oskari, 17 v.

Teemu, 16 v.

”Kouluissa tulisi olla yrittäjäasenteen opetusta. Ei ne pelkät yrittäjyysopinnot siihen auta, perustaako nuori valmistuttuaan yrityksen vai ei. Kyllähän se on omista asenteista ja ajatuksista kiinni. True story! ”

Rasmus, 22 v.

”Oppilaitokset houkuttelevat ja ovat vetovoimaisia – kyllä se kaupungin vetovoima tulee sieltä perässä, pienellä viiveellä vain.”


”Alueella tarvitaan työtä. Oppisopimuksia enemmän.”

Juho, 20 v.

”Opiskelun tueksi arkeen palveluita ja toimintaa, jotka auttavat jaksamaan opinnoissa. Haluaisin mm. opiskelijoille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja kohtaamispaikkoja.”

Susanna, 24 v.

”Haluan opiskella mahdollisimman monipuoliseksi ja hyväksi” Oman maakunnan oppilaitokset saavat nuorilta kiitosta. Tarjonta on monipuolinen ja maine hyvä. Myös muualta Etelä-Savoon tulleet opiskelijat viihtyvät. Ja mitä paremmin opiskelija viihtyy, sitä varmemmin hän jää valmistuttuaan opiskelupaikkakunnalle. Iso puute on se, ettei omaa yliopistoa ole, eikä kaikkia ammatteja ja tutkintoja voi kotimaakunnassa opiskella. Osa joutuu lähtemään muualle, mutta moni haluaa palata, jos töitä on tarjolla. Maailmalle lähtö myös kiinnostaa, tulee kokemuksia ja ajatukset ehkä avartuvat.

”Opinnot voivat viedä muualle, mutta kotiinpaluu kiinnostaa” Tiina, 25 v.


”Etelä-Savossa on perheen perustaminen ”Olen nuori ja turvallista!” karttaa. haluan avartaa omaa Nyt on halu oppia uutta ja nähdä maailmaa!”

”Porukka on letkeää ja leppoista, varmasti tutustuu helposti jos lähtee sitä vain itse yrittämään!” Matti, 25 v. Saara, 24 v.

Aleksi, 20 v.


”Kaunis Saimaa, upea, pieni, söpö tyttöystävä, ihana perhe ja turvallinen ympäristö. Savo – hyvä ja onnellinen ja ennen kaikkea turvallinen paikka ihmiselle elää. Siellä, missä on turva, siellä on koti.”

Joel, 22 v.

”Etelä-Savossa joutuu jopa bussipysäkkikeskusteluihin! Upeaa vaihtelua pääkaupunkiseudun kiireiseen ja älä puhu kenellekään -mallin rinnalle. Täällä uskaltaa avata suunsa jopa kassajonossa!”

Vain elämää! Etelä-Savon kaupungit, kunnat ja kylät ovat nuorille KOTI. Perhe, ystävät, harrastukset ja tuttu asuinja mökkiseutu luontoelämyksineen sitovat nuoren kotimaakuntaan: hän haluaa jäädä tänne, opiskella ja perustaa perheen. Täällä on hyvä – JOS on töitä. Jos elämä vie muille maille, ei sekään ole paha, sillä nuoret ovat uteliaita ja kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Halu vaihtaa maisemaa on nuorilla vahva. Silti moni muuttohalukaskin toivoo joskus myöhemmin perustavansa perheen kotimaakuntaan, omakotitaloon, kuinkas muuten! Myös mökkipaikkana Etelä-Savo on ykkönen.

”Luonto. Puhdas ilma. Vihreys. Siisteys. Siitä on Etelä-Savo tehty!” Nea, 18 v.

Noora, 21 v.


ENONKOSKI HEINÄVESI HIRVENSALMI JOROINEN JUVA KANGASNIEMI

PIEKSÄMÄKI

MIKKELI MÄNTYHARJU PERTUNMAA PIEKSÄMÄKI PUUMALA

Mikkeli

SAVONLINNA

RANTASALMI SAVONLINNA

MIKKELI

SULKAVA

Pinta-ala........ n. 19 000 km2 (4,8 % Suomen pinta-alasta) Sisävesiä................... 25,5 % (maakunnan pinta-alasta) Metsää....................... 87,3 % (maakunnan pinta-alasta) Asukasluku.........yli 152 000 (2,8 % Suomen asukasluvusta) Alle 30-v. nuoria... n. 43 500 (28,7 % maakunnan asukkaista) Työpaikkoja.......... n. 59 000

Ympäristömerkitty painotuote, 441 582 Suunnittelu ja taitto: Kixit Oy Piirrokset: Heleen Paukkunen, Kixit Oy Paino: Teroprint, Mikkeli • 5/2014

Etelä-Savo - Tämä on koti  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you