Page 1


Esipuhe Suomalainen sarjakuva täyttää 100 vuotta. Kotimainen sarjakuva on arvostettua niin kotonaan lumen ja jään maassa, kuin ulkomaillakin. Suomalaista tarinankerrontaa voi pitää omaleimaisena ja erityisen juurevana. Suomi on ja pysyy sarjakuvamaana. Nyt ja aina. Mitä sitten on raumalainen sarjakuva? Onko sitä olemassa ja millaisella volyymillä? Vastaus on: kyllä ja melko hyvällä tasolla. Satakuntalaisuus ja etenkin raumalaisuus heijastuu näiden kuvantekijöiden töissä merkittävällä tavalla. On raumalaista urheiluelämää ja murresarjakuvaa, jopa useammaltakin kuin yhdeltä tekijältä. Mitäpä olisi raumalaisuus ilman jääkiekkoa ja Rauman Giältä? Ei mitään. Kumpikin on sitkeästi kiinni raumalaisuudessa ja tietysti myös kulttuurissa, myös sarjakuvassa ja muissa kuvituksen alalajeissa. Olen koonnut yhteenvedon raumalaisista sarjakuva-, pilapiirros- ja karikatyyritaiteilijoista esittelyineen ja esimerkkikuvituksineen yksien kansien väliin. Idean tähän antoi hyvä ystäväni ja käsikirjoittajakumppanini RauMan -sarjakuvan tiimoilta eli soitinrakentaja ja muusikko Leo Hatamo. Kirja on omistettu suomalaiselle - ja tietysti – raumalaiselle sarjakuvalle ja kaikille niille, jotka ovat jotenkin olleet edesauttamassa sarjakuvan nousua yhdeksi taiteenlajiksi muiden joukkoon. Rauman mittakaavassa maininnan ansaitsee myös sanomalehti Uusi Rauma, joka on pyyteettömästi julkaisussut useammaltakin tekijältä paikallisia sarjakuvia aina hamasta 1970-luvusta alkaen aina uuden vuosituhannen ensimmäisille vuosikymmenille. Päätoimittajat, Pauli UusiKilponen ja Janne Rantanen ovat ymmärtäneet sarjakuvan merkityksen lehden sisällölle antaen oman osansa paikallisen sarjakuvakulttuurin tukemiseksi. Nöyrä kiitos siitä!

EQ Halminen


Suomalaisen sarjakuvan 100 vuotta Aikojen alusta on ihminen piirtänyt kuvia, ja tottahan toki myös kertovia sarjakuvia. Varhaisimmat jälkipolville säilyneet kuvat ovat kalliomaalauksia, joita hyvinkin voinee pitää myös sarjakuvina. Sanoma- ja aikakauslehdissä sarjakuvaa on julkaistu 1800-luvulta lähtien, mutta ensimmäinen albumisarjakuva on peräisin sadan vuoden takaa. Vuonna 1911 julki saatettu professori Itikaisen tutkimusretki Ilmari Vainion kynästä oli virallisesti ensimmäinen suomalainen sarjakuva-albumi – siis tasan sata vuotta sitten. Itse hahmona valkopartainen Itikainen oli luonnontutkija, joka seikkaili ympäriinsä hyöteishaavi kädessään tilanteesta ja jopa maasta toiseen. Kokonaisuutena lienee vaikeaa määritellä tarkasti, milloin suomalainen sarjakuva on saanut alkunsa, mutta albumi on aina albumi ja sille löytyy aina todistettava ajankohta historiasta. Itikaisen seikkailu julkaistiin WSOY:n kustantamana 21.marraskuuta 1911. tämä opus oli siis tuon hyönteistutkijan sarjakuvaseikkailun ensimmäinen ja sitä onkin sitten julkaistu uusintapainoksena useamman kerran. Biologi Ilmari Vainion (nimimerkkinsä takaa Il-O) luomia seikkailuja ilmestyi tiettävästi myös Pääskynen -lehdessä vuonna 1916. Professori Itikainen kävi tarinassa itsensä joulupukin luona. Vuonna 1912 Vainio teki myös ensimmäisen tieteissarjakuvan ts. scifisarjakuvan: Jorva ja Tannu ennenmuinoin.

Lähteet: Sarjainfo (nro 149), Ville Hänninen: Professori Itikaisen perillisiä.


Sarjakuvan ja elokuvan suhde Sarjakuva-albumi tai sanomalehtisarjakuva ei ole sarjakuvan ainoa esitysalusta. Moni sarjakuvahahmo on päätynyt animaatioksi, jotkut peräti oikeilla ihmisillä tehdyksi elokuvaksi. Akut, Mikit, Batmanit, Karviset, Kiviset ja monet muut ovat olleet siis myös valkokankaalla kokoillan elokuvina tai ainakin lyhytfilmeinä. Elokuvan ja sarjakuvan sukulaisuussuhde on ilmeinen. Vielä tänä päivänäkin elokuvien käsikirjoitusvaiheeseen kuuluu tarinan muokkaaminen ensin piirtämällä sarjakuvamuotoon, jonka jälkeen elokuva vasta kuvataan filmille. Synopsis on tiivistelmä elokuvan sisällöstä. Se on eräänlainen hahmotelma tai luonnos. Ilman sarjakuvaa tuskin olisi elokuvaakaan.


Sarjakuvalle kuuluu arvostus Sarjakuva kuuluu kategoriaan viihde ja siellä vielä usein lasten kirjallisuus otsikon alle. Vuosien saatossa on kuitenkin nähty, ettei tuo aina ole niin yksiselitteistä; sarjakuvaan on tullut myös synkempi puoli ja aikuisille suunnattua sarjakuvaa on yhä enemmän markkinoilla. Sarjakuva on koko kansan kulttuuria ja sellaisena se myös pysyy. Lapsille suunnattua sarjakuva-aineistoa löytyy yhä edelleen, mutta jo suuri osa piirrosalbumeista on niin vahvasti joko poliittista, väkivaltaista tai muuten lapsille sopimatonta, että voidaan sanoa, ettei sarjakuva todellakaan ole mitään lasten yksinoikeudella nauttimaa viihdettä. Se on sarjakuvaa väheksyvän kulttuuriväen suurin väärinkäsitys kautta aikojen. Siksi myös joissakin kirjastoissa hyvin pitkään työnnettiin kaikki sarjakuva ylimielisesti ja ymmärtämättömästi lasten osastolle.


Puupää ja hattu Eräs merkittävä suomalainen sarjakuvahahmo on tietysti Ola Fogelbergin luoma yksinkertaisen hauska hahmo, Pekka Puupää, jonka merkitys kotimaiselle sarjakuvalle on suuri. Niin suuri, että sankarin nimellä on palkittu joka vuonna uusi sarjakuvan merkkihenkilö Puupäähatulla. Palkinto on arvostettu kulttuurin koko kentällä ja sen myöntää Suomen sarjakuvaseura ry. Palkinto on jaettu vuodesta 1972 alkaen. Luettelossa palkinnon saaneet sarjakuvantekijät. 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1985 1984 1983 1982 1981 1980 1979 1978 1975 1973 1972

Tiina Pystynen Tommi Musturi Ville Ranta Juho Juntunen Marko Turunen Ilkka Heilä (B. Virtanen) Jii Roikonen (Jasso-kissa) Timo Aarniala Katja Tukianen Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu) Jukka Tilsa Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner) Kati Kovàcs Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat) Matti Hagelberg Egon Meuronen ja Olavi Vikainen Pentti Otsamo Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä) Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen) Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo Kivi Larmola Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike) Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt) Usko Laukkanen Kari Leppänen ( Raiden) Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia) Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen) Erkki Tanttu Mauri Kunnas Tove ja Lars Jansson (Muumi) Veli-Pekka Alare (Pekko) Tarmo Koivisto (Mämmilä) Asmo Alho (Kieku ja Kaiku) Veikko Savolainen (Joonas) Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)


Raumalainen sarjakuva Rauma on pieni kaupunki lounaisessa Suomessa ja sen väkimäärä ei ole suurin suuri. Sarjakuvan saatavuus Raumalla on tietysti hyvin pitkälti kirjastolaitoksen ja asiantuntevien kirjakauppojen harteilla. Vuosien saatossa myös erilaiset antikvariaatit ovat pitäneet sarjakuvan mukana kahvipöytäkeskusteluissa, mutta merkittävimpiä asioita paikallisen sarjakuvan tekijöille ja lukijoille on kuitenkin paikallisen printtimedian suhtautuminen omaan ja omaleimaiseen raumalaiseen sarjakuvaan – myös pilakuvaan – kuten jo 1970-luvulta asti on Raumalla saatu nähdä. Monet tutut raumalaissarjat ovat saaneet potkua Uusi Rauma ilmaisjakelulehden sivuilla. Raikke, EQ, Joonas ja Toni nyt näin äkkipäätään lueteltuina ovat tekijöitä, jotka ovat olleet yhteistyössä lehden sarjakuvakulttuuria ymmärtävän toimituksen kanssa.

Raumalaiset sarjakuva-, pila- ja karikatyyripiirtäjät (Esittely toisaalla kirjassa) Joonas Aitonurmi (sarjakuvia) Jarno Elonen (pilakuvia) Esa EQ Halminen (sarjakuvia ja kuvituksia) Marko Honkanen (sarja-, pilakuvia ja kuvituksia) Mika Honkanen (sarjakuvia) Raikke Lehtonen (pilakuvia) Teppo Palmroos (sarjakuvia) Teuvo Salminen (pilakuvia) Reima Suominen (sarjakuvia) Toni Tirri (sarjakuvia) Tomi Tuominen (sarjakuvia) Anni Vahlqvist (sarjakuvia ja kuvituksia) Anni Saijonkivi (sarjakuvia)


Raikke (ja Tintti) esikuvana Raikke Lehtonen on eräs tunnetuimpia raumalaisia pilapiirtäjiä, joka yhä ahkerasti työstää kuvia leipätyönsä ohella. Toisaalla tässä opuksessa esittelemme miehen paremmin. Itseeni, kirjan kirjoittajaan, Raikke on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, sillä jo nuorena sarjakuvantekijänä Raikken työt jäivät mieleen ja ihannointi sai aikaan sen että omia sarjakuvia piti sitten aikanaan viedä näytille paikallisen Uusi-Rauma lehden päätoimittajalle Pauli UusiKilposelle, joskus 1970-luvun lopulla. Silloin tuli vielä pakit, mutta runsaan kymmenen vuoden päästä sain samaisen lehden sivuille oman Urpo – strippisarjani. 1997 pankin sitten ”räjäytti” omalta osaltani RauMan supersankarisarjakuva, jonka tie jatkui aina vuoteen 2003 asti. Raikken esikuva oli siis tuonut minutkin esille omine luomuksineni – ja ihan hyvin tuloksin. Ilman Raikkea tuskin kirjoittaisin tätä kirjastakaan sarjakuvista Suomessa ja Rauman seudulla. No, myönnetään että kaikkein suurin ihanteeni on ollut varhaisnuoruudessani – kenties jopa lapsuudessani - opittuani lukemaan – Tintti -sarjakuvat, joita diggailin aivan täysillä. Jopa niin, että kilpailimme serkkuni Kain kanssa omien Tintti-sarjakuvien kesken, kopioituamme värikkäitä hahmoja ruutuvihkoihin omiin seikkailuihimme. Nuo ajat ovat jääneet mieliin kullanhohtoisina sarjakuvan intohimoisina aikoina omalta kohdaltani. Tuo tapahtui 1970-luvun alkuvuosina. Raikkesta vielä sen verran, että hänen töissään on aina tietynlainen humoristinen tunnelma ja paikalliset urheilutapahtumat ja -henkilöt saavat maistaa hänen lempeän humoristista piirrostarinointiaan kukin vuorollaan. Raikken lempilapsi lienee raumalainen jääkiekko ja sen eittämätön keulakuva, Rauman Lukko, jonka pelaajat ja muu henkilöstö – valmentajat, huolto jne. - ovat saaneet osansa Raikken osuvista piirroksista.


Legendaarinen sarjakuva Nummen Niko ja yhtä legendaarinen tekijä Teppo ovat olleet lehtemme vakiokalustoa kautta aikojen. Edelleen sarjakuvia piirtävä pelkistävän kuvan tekijä osaa sarkastisen sarjakuvan tarinankerronnan. Niko oli aikoinaan eräs omia esikuviani raumalaiseen sarjakuvaan ja julkaisutoimintaan omalta kohdaltani. Hauskaa tilannekomiikkaa ja hupaisia piirroshahmoja sisältävä sarjakuva Nikosta on puraissut kerta toisensa jälkeen ja isonenäiset ukot jaksavat viihdyttää edelleenkin uusissa jaksoissa, joita tosin ei ilmesty lehdessämme tällä hetkellä. Kenties taas joskus? Teppo kertoo omin sanoin historiaansa: ” Jumbe! Täytän tänä vuonna 51 ja olen piirtänyt sarjakuvia 40 vuotta ja julkaissutkin vuodesta 1977. Silti olen työtön. Mikä meni väärin? Kaverien kanssa piirrettin 70-luvun alussa yhteisiä sarjakuvia ja parista kaverihahmoista syntyi sitten Nummen Niko ( aarkhmikänimi!!) NIkoa julkaistiin eniten 80-luvulla Uudessa Raumassa, sitten oli kuuden vuoden...tauko ja 90-luvulla tein sitä taas jonkin verran. Sen jälkeen kului peräti 12 vuotta ennen uutta tulemista. Opettelin värittämään vanhoja sarjojani koneella( suurin haaveeni oli jo pienestä pitäen että sarjiksiani julkaistaisiin värilliinä ) ja siitä syntyi taas kipinä. Aktivoiduin uudestaan vuonna 2005 ja lähetin värinikoja taas Uuteen Raumaan. Tätä jatkui parisen vuotta. Uusi Rauma jäi ja tätä nykyä Muukalaisia ( ent. Nummen Niko) julkaistaan paikallisessa Lauttakylä-lehdessä. Siitä jopa pidetään.Nimi Muukalaiset syntyi kun lehdestä kysyttiin mikä sarjan nimi on. En ajatellut mitään vaan vastasin " Muukalaiset", johtuen ilmeisesti siitä että tunne olevani muukalainen täällä huitsin nevadassa ( Huittinen). 2010 Muukikset olivat Iltasanomien kuukauden kotimaisena, mitä vähän kadun koska hahmot eivät olleet mielestäni täysin valmiita (vieläkään). Toisaalta kun kerran päätin että iltikseen niin...tehty mikä tehty. Hutilointia. ”


Joonas Aitonurmi Syntynyt 1993 Raumalla. Sarjakuva-alalla nuori piirtäjä on kunnostautunut sekä itse piirtäen että tehden arvosteluja lehtiin ja nettisivuille. Joonaksen julkaisu-ura alkoi paikallisen Uusi Rauma paikallislehden sivuilla 1. maaliskuuta 2008. Joonaksen sarjakuva, Juuso ja poja on paikallisen murre-expertin, Hannun Heinon kanssa tehty strippisarja, joka on ilmestynyt mainitun Uusi Rauma -lehden sivuilla. Joonakselta on myös ilmestynyt omakustannealbumi Pikku hauskaa – sarjakuvaviihdettä vuonna 2010. Esikuvia tällä sarjakuvantekijällä on perinteisestä ja uudesta eurooppalaisesta sarjakuvasta muiden muassa Franquin, Uderzo, Morris, Manu Larcenet, Didier Conrad, Lewis Trondheim, Martin Tom Dieck, Joann Sfar, Ville Ranta, Mauri Kunnas ja Ville Pirinen. Esikuviksi nämä henkilöt ovat valikoituneet niin piirrostyylinsä kuin tarinoiden ja kerronnan kautta. Uuden Rauman lisäksi Joonaksen piirroksia on julkaistu ainakin Rauman kaupungin tiedotuslehdessä ja Mailmanbitto mukulattem barhaks oppaassa. Muita kuvia on julkaistu mm. internetissä. Teokset ja julkaistut sarjakuvat ja kuvitukset: 

(Omakustanne) Pikku hauskaa – sarjakuvaviihdettä

vuodelta 2010


Juuso ja poja vuodesta 2008 alkaen

Sarjakuvien lisäksi Joonas on aktiivinen muusikko, mm. kitaran, banjon ja huuliharpun soittaja ja monipuolinen urheilun harrastaja.

Kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat mm. filosofia, politiikka, jalkapallo, musiikki ja muu kulttuuri. Tällä hetkellä työn alla on mm. Juuso ja poja –albumi, suunnitteilla on myös omia projekteja. Toiveissa olisi tehdä oma pidempi sarjakuva, mikäli aikaa vain löytyisi enemmän. Erityismainintoja:  Suuri kupla -sarjakuvatietokilpailun voitto, 2005 

Alfred Kordelinin säätiön, Rauman osaston apuraha, 2008


Esa EQ Halminen Syntynyt 1963 Laitilassa. EQ on piirtänyt lapsesta asti kuten useimmat sarjakuvapiirtäjät. Ensimmäisiä omia sarjakuvia olivat Thunderbirds (Myrskylinnut) tv-animaatiosarjan piirtäminen sarjakuvaksi sekä Tintti-albumien innoittamana omien ruutuvihkoon piirrettyjen Tintti-sarjakuvien piirtäminen yhdessä serkkunsa Kai Halmisen kanssa – kilpaillen keskenään mm. sarjakuvien huumorin ja kerronnan tasosta. Esikuvia olivat siis tietysti mainittu Tintti ja monet muut eurooppalaiset huippusarjakuvat luten Asterix, Lucky Luke, Ahmed Ahne, Cocco Bill ja Piko ja Fantasio. Kotimaisista esikuvapiirtäjistä mainittakoon Mauri Kunnas, Kari Suomalainen, Jope ja Tove Jansson. Myös amerikkalaiset Disneyn tuotantoineen ja erityisesti vanha 1960-luvun Batman olivat aikanaan suosiikkeja piirtäjän alkutaipaleella. Ei ole siis mikään ihme, että 1996 tekijän suurimmaksi teokseksi muodostuivat omat supersankarisarjakuvakokeilut RauMan -hahmon parodioidessa amerikkalaista tapaa esittää yli-ihmisiä sarjakuvan keskushahmoina supervoimineen kaikkineen. EQ on siis piirtänyt sekä omat Tinttinsä, että parodioidun Batman-tarinansa sarjakuvantekijän urallaan. Julkaistuja töitä: Uusi Rauma julkaisi 1980-90-lukujen taitteessa Urposarjakuvia, 1996-2003 RauMan-sarjakuvia. Kummatkin sarjat ilmestyivät strippeinä, vaikka jälkimmäinen tarina oli jatkuvajuoninen useita sivuja sisältävä tarina. RauMan-sarjakuvia on luettavissa myös internetissä osoitteessa rauman.net. RauMan-sarjakuvia on julkaistu kaksi omakustannealbumia; RauMan hämmentää ja RauMan Turuus. Lisäksi on omakustanteena ilmestynyt


englanninkielinen Diary of Daniel Rabbit (Taneli Jäniksen päiväkirja) vuonna 2008. EQ on ollut laiska osallistumaan sarjakuvakilpailuihin, eikä niin ollen ole tullut huomatuksi kotimaisessa sarjakuvakentässä. EQ:n piirroskuvituksia on julkaistu myös edesmenneessä autoharrastelehdessä Street&Racessa 1980-90-lukujen molemmin puolin. Jenkkiautoharraste on ollut mukana EQ:lla 1970-luvun puolivälistä asti, sillä muodokkaita siipiautoja ja kromikoristeltuja maskeja on ollut aina palkitseva piirtää. Uusimmat sarjakuva-alan projektit ovat Pettu Katinhäntä, Unta palloon ja Svengaava Hirvi -sarjakuvat, joita on syntynyt vuodesta 2008 alkaen. Unta palloon ja Svengaava Hirvi alkoivat sarjakuvan juhlavuoden 2012 lopulla. Erityismainintoja: 

RauMan hämmentää -

omakustannesarjakuva-albumi 

RauMan Turuus -omakustannesarjakuva-

albumi 

Alfred Kordelinin säätiön, Rauman osaston

apuraha, 2011


Jarmo Mäkilä Syntynyt 1952 Raumalla. Jarmo Mäkilä on tunnettu suomalainen ja luonnehdittu eräistä keskeisistä postmodernismia edustavista kuvataiteilijoista. Hänen ensinäyttelynsä kuvataiteen piirissä oli varhain, vuonna 1970. Mäkilän maalaukset ovat usein hätkähdyttäviä ja niissä on mukana eroottista ja yhteiskunnallisista ainesta. Mäkilän myöhemmät teokset ovat hyvin sarjakuvamaisia ja runsaine yksityiskohtineen kertovia taideteoksia.Mäkilä on tunnettu erityisesti suurista ja värikkäistä akryylimaalauksistaan, joissa hän saattaa yhdistellä aiheita maalaustaiteen historiasta, sarjakuvista, mainoksista, rock-kuvastosta tai elokuvista. Mäkilä on kuvantekijän uransa lisäksi julkaissut muutamia sarjakuva-albumeita: Aavekaupunki (1988) ja Daydreamer (2002). ”Daydreamerissa parasta ovat fantasiajaksot ja miksei myös sujuvasanaisesti nokitteleva vuoropuhelu desperadoMäkilän ja Kosmoksen portsarin kanssa. Se ei kuitenkaan pelasta kokonaisuutta.kirja seikkailee nyt Mäkilän päässä, kun taas taiteilijan edellisessä Aavekaupunki -sarjakuvakirjassa kuljettiin kirjailija Arto Mellerin mielikuvissa.” (HS.fi-kulttuuri/ Marja-Terttu Kivirinta)

Joissakin sarjakuvapiireissä Mäkilän töitä ei ole pidetty oikeina sarjakuvina, mutta kyseessä saattaa olla tuttu ”suutari pysyköön lestissään” -ajattelu eli nuo kommentit jääköön omaan arvoonsa. Erityismainintoja: 

Mäkilä on toiminut opettajana sekä Taideteollisessa korkeakoulussa, et-


tä Kuvataideakatemiassa. 

Vuonna 2002 Mäkilälle myönnettiin Pro Finlandia -mitali

Marko Honkanen Syntynyt 1964 Anjalankoskella. Marko Honkanen on piirtänyt pikkupojasta asti. Ensimmäinen sarjakuva oli Tintti-albumi 6-vuotiaana. Velipojan kanssa saman ruudun piirtäminen sujui hyvin, sillä veli oli vasenkätinen ja minä oikeakätinen. Ensimmäisen kerran Honkasen sarjakuvia julkaisi Kymen Sanomat vuonna 1994, tuolloin sarjakuvantekijä asui Haminassa. Kymen Sanomiin ja sen Seepra-liitteeseen Honkanen piirsi kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan. Tyypillisimmillään aiheet käsittelivät ajankohtaisia kulttuuri-ilmiöitä. Aktiivisin jakso sarjakuvanteossa oli Honkasella vuosina 1994-2004. Tuona aikana hänen sarjakuviaan julkaistiin noin parissakymmenessä lehdessä, mukana muun muassa Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Ilta-Sanomat. Aktiivisuus lehtiin päin on ollut ratkaisevaa. Tarjosin töitäni melkein kaikkiin isompiin suomalaisiin lehtiin. Paperinippu lähti kymmeniin lehtiin ja parin viikon päästä soitin perään. Haaviin tarttui muun muassa Ilta-Sanomat, johon Honkanen piirsi maaliskuussa 2004 ”Kuukauden kotimaista”, Tuntematon sotilas -parodiaa. Huumorintajua löytyi myös muun muassa kuntoiluun keskittyvästä Fitness-lehdestä, jonka sivuilla seikkaili Alpo Löllö. Pitkäaikaisimmat työsuhteet muodostuivat Kymen Sanomien ja Fitness-lehden lisäksi muun muassa Jääkiekkolehteen, Voima-lehteen ja Suomen Luonto -lehteen. Honkasen sarjakuvat ovat usein nimenomaan parodiaa; parodiaa vaikkapa elokuvasta, televisio-ohjelmista, taiteesta, kuntoilusta tai jääkiekosta. Sarjakuvat ovat pääasiassa värillisiä, vesiväri- tai guassitekniikalla tehtyjä. Honkanen edustaa niin sanottua old school -koulukuntaa, tietokonetta hän ei esi-


merkiksi töissään käytä, ei edes värittämisessä. Entä mikä on haastavinta sarjakuvanteossa? Haastavinta sarjakuva - alalla on töidensä myyminen. Toiseksi haastavinta sarjakuvien tekemisessä on uniikkien ideoiden keksiminen. Ja varsinkin sellaisten, että ne ovat oikeasti hauskoja. Homma vaatii pitkää pinnaa ja yksinolemisen sietokykyä. Sarjakuvassa Honkanen arvostaa erityisesti hyvää piirustustyyliä. Omaksi suosikikseen hän mainitsee Veikko Savolaisen, jonka Joonas-sarjakuvaa julkaistiin muun muassa Helsingin Sanomissa 50- ja 60 -luvuilla. Hyvä käsikirjoitus on kuitenkin etusijalla: silloin huonomminkin piirretty sarjakuva toimii. Marko Honkanen on myös kirjoittanut kaksi dekkaria. Romaanit ilmestyivät vuonna 2008 ja 2009, ja niiden nimet ovat "Junttidekkari", sekä "Sairas kylä” Erityismainintoja: 2004 maaliskuun kuukauden kotimainen IS 2008 julkaistu kirja Junttidekkari 2009 julkaistu kirja Sairas kylä Useita apurahoja eri tahoilta

Mika Olavi Honkanen Syntynyt Anjalankoskella 1960-luvun alussa ja muuttanut Raumalle 3vuotiaana. Nykyiseltä ammatiltaan tuottelias kuvataiteilija jonka työhuone sijaitsee Vanhassa Raumassa lähellä muita kulttuurialan toimijoita. Sarjakuvapiirtäjän ura alkoi 1960-luvun lopussa 5-6 vuotiaana yhdessä Marko -veljen kanssa jäljentäen Aku Ankkoja ja Tintti-albumeja. Myöhemmin Mikan sarjakuvia on julkaistu mm. Kannus-lehdessä ja Kemin sarjakuvakilpailun albumeissa kahtena vuotena.


Asterix on Mikan mielestä paras ns. pottunokkasarjakuva ja kotimaisista huippua edustaa edesmennyt Veli-Pekka Alare, jonka Pekko - muinaissuomalainen hahmo esiintyi yli 40 vuotta sitten mm. Hymylehden sivuilla, silloin jo värillisenä poikkeuksena moneen muuhun senaikaiseen sarjakuvaan. Muita esikuvia olivat tutut 1960-luvulla syntyneiden tapaan Hergén Tintti, Blueberry ja kotimaisista Joonas -sarjakuva sekä Tarmo Koivisto Mämmilöineen. Honkasella on oman taiteensa mukaisesti viehtymys realistiseen sarjakuvaan ja taiteeseen. Taiteessa hän tavoittelee Suomen Kultakauden tekijöiden kädenjälkeä ja onkin päässyt varsin hyvälle tasolle teoksissaan. Honkasen suurin innostus sarjakuviin ajoittui 1980-luvulle. Eräs mainittava kuvitustyö on Jalmari Penttilän Raumalaistarinoita 1930-40-luvuilta, jonne hän teki realistiset kuvitukset ajanhengen mukaisin yksityiskohdin. Koska Honkanen on nykyisin jättänyt sarjakuvien luomisen muiden tekijöiden harteille, kysymys uudesta sarjakuvaprojektista saa hänet hetken miettimään ja toteamaan, että jos jotain pitäisi tehdä olisi se ehdottomasti realistista sarjakuvaa – ei ns. pottunokkasarjakuvaa missään muodossa. Sarjakuvissa häntä viehättää realismin lisäksi historia ja ajankuvaus menneistä ajoista. Sarjakuvauran huippuhetket ovat oman albumin (Faaraon aarre) julkaisu ja Kemin sarjakuvakilpailuihin osallistuminen. Faaraon aarre albumia tehtiin n. 1000 kappaleen painos ja se on löydettävissä kirjostoista, mutta lienee melkoinen harvinaisuus muualla. Viimeksi Honkasella on ollut sarjakuva tekeillä vuonna 1992 ja Kemissä vuotta myöhemmin hänen sarjakuvansa sai jaetun 2.palkinnon. Aiemmin hän osallistui. Muina vuosina hän ei ole kilpailuun osallistunut. Uusiin sarjakuvateoksiin ei hänellä ole mitään intohimoa ja täydellisyydentavoittelijan tapaan se olisi


välttämätöntä, sillä ilman intohimoa ei tule parasta mahdollista lopputulosta vaan puolitehoilla tehtyä ja huolimatonta jälkeä.

Erityismainintoja: 

Faaraon aarre sarjakuva-albumi nimellä Olavi Honkanen 1982 Kemin sarjakuvakilpailun 3.palkinto 1992 Kemin sarjakuvakilpailun jaettu 2.palkinto

Hannu Kesola Syntynyt 1984 Vesilahdella. Sarjakuvapiirtäjä-käsikirjoittaja aloitteli uraansa 1998 Lempäälän-Vesilahden sanomissa. Merkittävimmistä teoksistaan Hannu mainitsee kolmiosaisen Kane-albumisarjakuvan, jota piirsivät hänen lisäkseen useat muutkin piirtäjät, mutta jonka käsikirjoituksesta hän vastasi kokonaisuudessaan itse. Albumisarja ammensi vaikutteita mustasta huumorista, kauhusta ja exploitaatio-elokuvista. Strippisarja Hannulat oli Kesolan toinen merkittävä sarjakuva, joka jatkui pitempään ja oli niin ollen tekijälleen tärkeä teos. Hannu alkoi piirtämään strip-


pisarjaa kesällä 2008 ja se alkoi ilmestyä Lempäälän-Vesilahden sanomissa samanakaisesti. Keväällä 2011 se alkoi ilmestyä myös Raumalaisessa. Mukaan listaan tulee myös Eino -strippisarja, joka ilmestyi vuosina 1998-99. Lisäksi Hannun pitää hienona saamaansa mahdollisuutta kuvittaa parikymppisenä paria kirjaa. Esikuvia kirjoittajapuolella on Garth Ennis japiirtäjistä mm. Simon Bisley, Steve Dillon, Tim Bradstreet ja Mark Bagley. Kesolan kuvituksia on julkaistu lukuisissa pien-ja omakustannelehdissä sekä strippisarjoja paikallisissa lehdissä. Myös mainittuja kirjojen kuvitustöitä on mahtunut uralle. Suurimman osan työstään Hannu on tehnyt kotimaisessa omakustannelehtikentässä, mutta viime aikoina töitäon alkanut löytyä myös muualta. Kirjojen kuvitustöitä Kesolalta on syntynyt viimeksi liki 10 vuotta sitten, eikä hän ole siihen juuri panostanutkaan. Piirtäminen on hänelle ollut aina enemmän harrastus kuin työ. Työn laatu on korvannut määrän viime vuosina, sillä nykyisin haluaa tehdä asiat huolellisemmin ja parempaan lopputulokseen pyrkien. 2006 Kesola muutti Raumalle opiskelemaan ja sai samalla ensikosketuksensa paikalliseen sarjakuvaan tutun kanavan, Uusi Rauma -lehden sivuilta, jota hän kehuukin – muiden paikallisten piirtäjien yhteisrintamassa – hienolla tavalla edistäneen paikallisen sarjakuvataiteen julkaisutoimintaa. Hannun mielestä kotimainen sarjakuva voi nykypäivänä todella hyvin; nuoria tekijöitä tulee kokoajan ja pienlehtiä julkaistaan kiitettävään tahtiin, mikä näkyy sarjakuvatapahtumien suositussa omakustannetarjonnassa. Hän uskoo, että suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin seuraavatkin 100 vuotta.


Erityismainintoja: 

Voiko käärme kompastua? - Opettajan tiedonhallintotaitojen oppaan kuvitus

Kotipihasta maailmalle – Ympäristökasvatuksen karttakirjan kuvitus

sarjakuvia parissakymmenessä omakustannelehdessä


Janne Nurminen Syntynyt 1964 Uddevallassa, Ruotsissa. Taiteilijanimi Nurminen, jolla haluaa tuoda arvokkuutta sarjakuvan piirtämiseen.. ammatiltaan postinkantaja ja sarjakuvapiirtäjä Sarjakuvanteko on alkanut vuonna 1988 jolloin Janne loi hellyyttävän hahmon kuutille pöytälaatikkoon. Uudessa Raumassa alettiin julkaista Hiisi sarjakuvaa n. vuonna 2000. Janne ei ole varma oliko Hiisi -nimi UR:n toimituksen vai hänen itsensä antama. Esikuvia on monia, joista mm. Lassin ja Leevin piirtäjän Bill Waterson ja Robert Crumb hulvattominen hahmoineen kuuluvat Jannen suosikkeihin. Muita luovuuden piirteitä ovat kitaransoitto – lähinnä omaksi huvikseen – ja akryylimaalausten teko, joita tosin taisi päätyä roskiin tiukan itsekrittiisyyden takia. Sarjakuvia ei ole julkaistu muualla kuin UR:ssa. Eikä Janne ole myöskään tarjonnut niitä aktiivisesti muualle. Jannen mielestä tarinan juttu, eli käsikirjoitus on tärkein ”jutun pitää toimia, kuvitus tulee vasta sen jälkeen.. tärkeintä ei ole se kuinka piirtää vaan miten tarina aukeaa. Piirroksen pitää täydentää käsikirjoitusta ja päinvastoin.”


”Elämänfilosofinen eläinsarjakuva” on Jannen oma kuvaus sarjakuvistaan. Hän myös allekirjoittaa luonnehdinnat ”facebookrunoilija ja -filosofi” itsestään. Tulevaisuudessa tavoitteekseen taiteilija asettaa julkaisut eri lehdissä ja odottaa myös Rauman sarjakuvittajilta tietynlaista hyötynäkökulmaa omiin töihinsä ja niiden markkinointiin. Väliin suunniteltiin jo kotisivuja ja blogia Kuuttisarjakuville. Kenties jatkossa tämäkin toteutetaan, jos aihetta sarjakuvien nettilevitykseen ilmenee. Tuon jo mainitun Kuuttisarjakuvan henkilögalleriaa Janne avasi seuraavasti: päähenkilö eivät ole hahmot, vaan mielikuvitus nimet hahmoille: kuuttikaksoset tyttö ja poika Nuutti ja Kuutti, joiden harrastuksia ovat liveroolipelit ”larppaaminen”, jonka tavoitteena on saavuttaa muinainen tarukaupunki Atlantis. Merikilpikonna Kopernikus, joka kulkee mahansa alla olevilla pyörillä. Tiikerihaivauva Huihai, jolla on suussaan tutti ja jolla on ärrävika, jatkuva nälkä. mustekala Ähäkutti, joka taas ei osaa puhua, mutta toimii silti psykologina .. Pikkukala Oktaavialle ikäänkuin vastapainona ja lisänä rikka rokassa on pahishaikolmikko Ilari, Otto ja Heska. Tärkeää osaa näyttelee myös paholaisrausku Amanda, jolla mainitut Nuutti ja Kuutti ratsastavat. Tarinoiden juonikuviot syntyvät usein työpäivän aikana eikä ole lainkaan poissuljettu etteikö työkavereisden hauskat letkautukset joskus päätyisi mukaan


sarjiksiin. Joskus on kuulema postitkin menneet sekaisin kun tarinoiden kehittely on vienyt ajatukset sarjakuviin. Piirtäminen kuitenkin on erakoitunutta hommaa, sillä työ vaatii yksinöisyyttä ja sitoutuneisuutta. Janne mielestä raumalainen sarjakuva voi paremmin kuin vuosiin, menestyneimpiä sarjakuvan ja pilakuvan tekijöitä raumalaislähtöisinä ovat Toni Tirri ja Teuvo Salminen, jotka tekevät sarjakuvaa työkseen. Suomalainen sarjakuva on tuottanut tosi menestyneitä sarjakuvia, joista aallonharjalla keikkuu Jarlan Fingerpori, joka on kirjamyynnissä aivan ykkönen. Monien tykkäämästä Viivistä ja Wagnrista Janne ie sensijaan ole koskaan oikein pitänyt. - Idea sarjassa on jotenkin kesken ja sarja nivoutuu liikaa kakka - ja alapäähuumoriin, joka ei niinkään miellytä Jannea.

Teppo Palmroos Syntynyt Espoossa Sarjakuvapiirtäjä Teppo Palmroos, ammatiltaan painopinnan valmistaja, on lähtöisin vanhasta Rauman maalaiskunnan Voiluodon kylästä. Nykyinen asuinpaikkakunta on Huittinen. Ura alkoi runsaat 40 vuotta sitten (1977) realististen mustavalkopiirrosten maailmasta. Palmroosin tunnetuin hahmo on Uusi Rauma paikallislehden sivuilla julkaistu Nummen Niko, jonka nimi valikoitui hieman Teppon oman tahdon vastaisesti alkujaan. Nykyisin sama hahmo


esiintyy nykyaikaistettuna Muukalaiset -sarjakuvassa. Sarjakuvaa on julkaistu nykyisen asuinpaikkakunnan lehdessä Huittisissa sekä kuukauden kotimaisena 2010 Ilta-sanomien sivuilla. Alkuvuosien mustavalkoisuus on nykyisin pirteän 4-värinen ja muutenkin huomattavan korkeatasoinen piirros- ja painojäljeltään. Pitkän linjan sarjkuvantekijä ei innostu esim. nykyisestä Fingerporiinnostuksesta, sillä hänen mielestään sarja on mennyt mauttomaksi. Palmroos arvostaa siis selkeästi jonkinlaista hienotunteisuutta, vaikka käsitteleekin omissa sarjakuvissaan mm. työttömien ja syrjäytettyjen asemaa yhteiskunnallisista asioista. Ehkäpä juuri siksi Palmroosin mielestä tarinoissa pitää olla enemmän myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan eikä nyky-yhteiskunnan vaalimia kovia arvoja, jotka kyykyttävät heikompia. Työttömien asian ymmärtäminen on edellytys olla oikealla aaltopituudella ja näin ollen saada aikaan oikeasti kantaaottavia ja asiantuntevia sarjakuvateoksia. Palmroosin tavasta esittää asiat realistisesti ja itseään liiaksi esilletuomatta voi olla vain yhtä mieltä; puhdasverinen ammattilainen ja nöyrä sarjakuvayleisön palvelija parhaasta päästä. Palmroosin suhtautuminen tietokoneisiin sarjakuvantekovälineinä on vanhan liiton mukaista, eli tietokone on vain väline, joka on välttämätön paha. Selvästikään hän ei lämpene liiaksi koneellisesti luodulle piirrosjäljelle vaan tekee piirroksiaan arvostaen käsityötä ja aitoa kädenjälkeä. Uran huippuhetket ovat Palmroosin mukaan vasta tulossa – vaalien myötä..


Tapio Puhakka Syntynyt 1962. Tapion ura alkoi 1970 pöytälaatikkopiirtäjänä, ensimmäinen rahapalkinto tuli vuonna1981. Ura alkoi Länsi-Suomi sanomalehdessä. Merkittävin sarjakuvateos oli Näkyjä -sarjakuva-albumi , joka julkaistiin Tapiolta vuonna 2000. Nykyisin mies toimii käyttöliittymäsuunnittelijana Helsingissä. Esikuvana ei suoranaisesti ole ketään , mutta Hergén Tintti kulkee mukana edelleen sarjakuvan alalta. Myös uudet kotimaiset tekijät vaikuttavat kiinnostavilta. Hyvä käsikirjoitus vetoaa Tapioon nykyisin kuvitustyötä enemmän. 1990-luvun puolivälin jälkeen hän elätti itsensä jonkin aikaa kuvitustöillä, kunnes väsyi itsensä markkinointiin ja myyntiin. Tuolta ajalta on hänen merkittävin työnsä piirtäjänä eli kuvitus Suuri kertomus -oppikirjasarjaan (WSOY). Suurimman osan elämästään Tapio on ollut ”oikeissa töissä” eli tehnyt muuta kuin sarjakuvaa ja kuvituksia. Muita huippuhetkiä ulkopuolelta kuvittajan uran on korkeakouluopiskelijoiden maratonjuoksun SM-hopea vuodelta 2004. Nuoruudessa tuli myös pari kunniamainintaa Kemin valtakunnallisesta sarjakuvakilpailusta. Tulevalta uraltaan Tapio odottaa varakasta, vapaat kädet antavaa tukijaa (niinhän me kaikki). Tapion mielestä suomalainen sarjakuva on kehittynyt ja monipuolistunut, ja raumalaisessa sarjakuvassa ilahduttaa että sitä ylipäänsä on – toisin kuin hänen nuoruudessaan.


Huumorin ja erilaisten graafisten kokeilujen lisäksi kaipaisin eeppisempää kerrontaa. Harvojen pidempien tarinoiden aiheena on usein sarjakuvan piirtäminen ja/tai nuorten aikuisten arki. Graafikoilla ei usein taida maailmasta olla juuri grafiikkaa enempää sanottavaa? Joann Sfarin, Joe Saccon, Marjane Satrapin, Manu Larcenetin ja Art Spiegelmanin kaltaisia koskettavien tarinoiden kertojia meille hyvin mahtuisi.

Pilapiirros Länsi-Suomi lehdessä 1981

Kuvitusta ala-asteen uskontokirjaan


Sivu n채kyj채 sarjakuva-albumista


Reima Reiska/Reikka Suominen Syntynyt 1956 Raumalla. Reiska on lähtöisin vanhan Rauman maalaiskunnan kylästä Kaarolta, EQ Halmisen naapurista. Ammatikseen hän on tehnyt sarjakuvia ja nykyisin toimii koneenhoitajana tehden betoniraudoitusverkkoja. Nykyinen työ ja koti sijaitsee Eurassa. Reiskan ura alkoi rahapulan takia 1970-luvun lopulla. Alkuun hän lähti poikkeuksellisesti puhtaalta pöydältä juurikaan tutustumatta sarjakuvan tunnettuihin tekijöihin ja ylipäänsä muihin sarjakuviin. Tunnetuin sarjakuva oli moottoripyöräaiheisten sivunmittaisten sarjojen julkaisu MP-lehdessä. Lehti julkaisi Reiskan sarjakuvia 1983 alkaen 1990-luvun alkuvuosiin eli siis likipitäen kymmenen vuotta. Reiska on tehnyt sarjakuvia ja pilapiirroksia myös pienempiin kerholehtiin ja paikallislehtiin. Samalla hän mainitsee, että on piirtänyt kuviaan myös kavereilleen ja kavereistaan.. Kotimaisina sarjakuvina Reiska mainitsee tutusuneensa Viiviin ja Wagneriin ja Fingerporiin, jota hän kuitenkin pitää alatyylisenä sarjakuvana. Jos Reiskan pitäisi tänä päivänä lähteä tekemään uutta sarjakuvaa, kertoisi se moottoripyöräaiheisten tarinoiden lisäksi kenties kunnallispoliittisista koukeroista kuten mm. kilpailutuksista ja niiden oikeudenmukaisuudesta ja järjenvastaisuuksista. Muutenkin tekijä pitää erityisesti käsikirjoitusten pohdiskeluista ja sen tuomasta mielihyvästä kun löytää mielestään hyvän tavan esittää asia niin, että se on ymmärrettävissä helposti piirrosten oivaltavien yksityiskohtien kautta. Kiteytettynä Reiskan filosofia sarjakuvantekoon on: juttu on


tärkein, ei kuvat. Reiskan piirrostekniikka on tehdä kuvitukst suoraan terällä tai siveltimellä ilman luonnostelua lyijykynällä. Tyyli on siten lennokas ja omaleimainen, eikä liian siloiteltu, mikä miellyttää monia undergroundin ystäviä. Työalustana ei ole sen kummempaa piirustuspöytää tai muuta, vaan kuvitustyöt tulevat milloin milläkin alustalla tehtynä. Valopöytää ja tietokonetta ei tarvita Reiskan tehdessä sarjakuviaan. Varhaisilta vuosiltaan Reiska muistaa erityisesti silloisen työkaverinsa Raikke Lehtosen, joka teki työpaikallaan Lönnströmillä pilapiirroksia lähes kaikesta sopivasta. Raikke jäi mieleen taitavana pilapiirtäjänä ja muutenkin hauskana veijarina, jonka piirrokset olivat alusta lähtien taitavia ja hauskoja ykstyiskohtia tulvillaan. Kotimaisena esikuvana Reiskalla oli pilapiirtäjien ykkönen, Kari Suomalainen, jonka kypäräpäinen Kokoomushahmo on erityisesti jäänyt mieleen osuvana hahmona. Reiska ei kuitenkaan olisi valmis niin haastavaan piirrostahtiin, kuin Kari Suomalainen urallaan joutui/sai tehdä. Päivittäinen piirtäminen ei välttämättä sovi kaikille, sillä väsyminen piirtämiseen on uhkana jatkuvan luomispaineen alaisuudessa.


Tomi Tuominen – taiteilijanimim. Pekka Strong Syntynyt Raumalla. Tomi asuu nykyisin Turussa ja on monen alan osaaja, kuten useimmat lahjakkaat ihmiset. Omilla kotisivuillaan hän esittelee monitahoista osaamistaan luettelemalla ammattinimikkeitään seuraavasti: graafinen suunnittelija, sarjakuvapiirtäjä, tiskijukka, toimittaja, kosketinsoittaja, satunnainen syntetisaattorien korjaaja, kaiken hienon keräilijä ja popkulttuurin suurkuluttaja. Horoskooppimerkiltään Tomi on hieman muista sarjakuvamaailman vaikuttajista poikkeavasti neitsyt, joka ei ole aivan tyypillisin taiteellisesti lahjakkaan ihmisen merkki, mutta ei tosin aivan harvinaisinkaan. Ammoisina aikoina 2000-luvun alussa Tomi piirsi sarjakuvaa työkseen. Sarjakuvan nimi oli Kung Fu -Poliisit ja se ilmestyi Helsingin Sanomien Nyt liitteessä. - Tuohon aikaan en pitänyt sarjakuvaamme mitenkään suurena juttuna. Toki siitä julkaistiin kaksi kovakantista sarjakuva-albumia ja kiersimme kirjamessuilla todella isojen julkkisten kanssa puhumassa kirjoistamme, mutta silti en osannut nähdä sitä ihan oivaltavaa blaxploitaatio-parodiaa kummempana juttuna. - Vasta viime aikoina olen todella tajunnut, että miten suuren yleisön me todellisuudessa sarjakuvallamme tavoitimme ja miten monet yllättävätkin tahot siitä pitivät. Piirtäjistä suosikkeihin kuuluu ainakin Charles Burns ”suosikkisarjakuvataiteilijani Charles Burnsin Skin Deep -albumin. Lukiessani sitä, muistin että miten paljon olin joskus rakastanut sarjakuvaa, sen keinoja ja tapoja viestittää, sen kykyä vangita lukijansa toiseen todellisuuteen.” ja genreltään keskieurooppalainen seikkailusarjakuva Bruno Brazil, Bob Morane ja muut vastaavat. Myös erityisesti tv-, elokuva- ja musiikkikulttuuri ovat To-


min kuvitusten esikuvina. Miami Vice ja John Carpenterin Pako New Yorkista ovat hänen vaikuttimiaan jo nuoruusvuosilta. Tomin blogi löytyy osoitteesta pekkastrong.blogspot.com Lapsena ja varhaisnuorena Tomin harrastuksiin kuuluivat trumpetinsoitto, jalkapallo, juda ja kuorolaulu. Blogiteksteistä käy myös ilmi, että Rauman uimahallin hyppytornista veteen hyppiminen toistuvasti ei pelottanut vaan taisi jopa hieman addiktoida aikoinaan miehenalkua. Uimahyppyjen ja musiikkimaun vertailu löytyi myös miehen oivalluksista seuraavaan tyyliin:”Ykkösen ponnahduslauta on listapoppia, jota ei kovat jätkät kuuntele. Kolmessa metrissä tulee grungea ja punkkia, sieltä hyppivät vain wannabe-kovikset. Viitosessa soi deathmetal ja grindcore. Siellä hengaavat paikan kovimmat jätkät. Paitsi, että maauimalan seiskapuolikkaan black metal ja kymmenen metrin tasanteella kuuluva freejazz ja noise ovat vielä niitäkin kovemmille jätkille varatut. Yleensä tämä musiikin vaikeudella mässäily on teinipoikien hommia. Death metallista edetään ääritekniseen Meshuggahiin ja pikkuhiljaa sieltä ihan oikeaan progeen ja sitten löydetään jazz ja taas aukeaa uusi vaikeusasteiden kerros. Mitä kauempana musiikki on ns. valtavirrasta niin sen kovempi on sen kuuntelija.” Tuomisen kuvittajauraan mahtuu sarjakuvien lisäksi varsin näyttäviä julisteita, joita on syntynyt taiteilijan käsistä - tai paremminkin tietokoneen näytöllä – useita. Sarjakuvauransa aloittamiseen johtavan päätöksensä Tomi teki lukion ja armeijan jälkeen, joka oli yksi oivallus päättelystä, että ihmiselle ei ole erityisesti luotu mitään lahjakkuuksia, vaan jokaisella ihmisellä on itsessään kapasiteetti mihin tahansa mitä haluaa tehdä. Intohimo on kaiken avainsana. Kir-


joittajan mielestä asia on vain osittain totta... loppuosa erityisesti pitää paikkansa. Kuvittajauransa lisäksi Tuomisen näppäimistöllä viihtyneet sormet ovat tuottaneet myös suosittuja – vihattuja ja ihasteltuja – kolumneja 2000-luvun puolenvälin Sue -lehtiin. Hän päästi sisäisen tunteensa purkautumaan kolumneissaan ja löi säälimättä kirjoitustensa kohteita sanan säilällä ja nuoren miehen intohimolla. Tuomisen ura levykaupan myyjänä tuli tiensä päähän ja ura kuvittajana ja freelancerina alkoi uudelleen. ”Minä valitsin toisin. Otin lopputilin varmasta työpaikasta ja päätin perustaa toiminimen ja palata kuusi tai seitsemän vuotta ajassa taaksepäin siihen kun viimeksi olin freelancer ja elätin itseni kirjoittamalla, kuvittamalla, piirtämällä, soittamalla levyjä ja suunnittelemalla. Hyppäsin varmalta jalansijalta tyhjän päälle sen kummemmin asiaa miettimättä, enkä ole luultavasti koskaan tuntenut oloani näin vapaaksi. En tarkalleen tiedä mitä aion ryhtyä tekemään nyt, mutta olen täynnä hulluja ideoita ja lapsenmielistä intoa. Ihan kaikki tuntuu pitkästä aikaa mahdolliselta vaikka mitään varmuutta säännöllisestä toimeentulosta ei enää ole. ” Erityismainintoja: 

Sarjakuva Kung Fu poliisit

Lukuisia julisteita eri asiakkaille

Sue -lehden kolumnisti 2000-luvun puolessa välissä


Syntynyt 1983 Raumalla. Taiteilijanimeltään/oma yritys Annioutlife (Design) Ammattimainen kuvittaja ja monitahoinen lahjakkuus on piirtänyt lapsesta asti eli aina kuten hän itse sanoo. Annin kuvituksia voi löytää moninaisista paikoista logoista suuriin seinämaalauksiin ja kaikesta siltä väliltä. Aktiivinen ja energinen nuori nainen tekee mitä haluaa ja antaa töidensä puhua puolestaan. Anni kuvaa itseään seuraavasti: ”Olen itseoppinut taiteilija, kuvittaja, graafinen suunnittelija, joka työskentelee pääasiassa akryylimaaleilla ja muilla vesiliukoisilla väreillä. Töissäni näkyy selkeästi sarjakuvan ja mangan vaikutus. Minulla on kuvitustöiden lisäksi myös muita projekteja kuten esimerkiksi kenkien tuunaamista, t-paitakuvituksia tai halutessaan minulta voi tilata kengät, paidat ja laukut yhdessä tai erikseen. Minulla on myös Ecoteko -tuotemerkki, jossa käytän kierrätyksessä olleita tavaroita tavaroiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Sain myös painettua ensimmäiset omat sarjakuvatyyliset kankaat, joista voin valmistaa mm. laukkua halukkaille.” Annin työt ovat siis kovassa kurssissa ja esim. sosiaalisen median puolella, Facebookissakin hänen töitään ihaillaan varauksetta kuten hänen oivaltavia valokuviaankin, joissa näkyy usein elämän humoristinen puoli ja Annin oma suhtautuminen elämään. Annin piirtäjän ura alkoi koulun lehdistä, joihin pyydettiin kuvitusta ja hän oli valmis kuin lukkari sotaan. Urallaan merkittävimpiä töitään hän ei suostu erittelemään, vaan toteaa, että kaikki ovat omalla tavallaan merkittäviä hänelle itselleen. Esikuvina hän pitää piirtäjistä Bill Wattersonia, Tim Burtonia ja Jeff Smithiä.


Annin kätten jälkiä on julkaistu ympäri maata, sillä hänen työnsä on kuvittaminen ja silloin on mahdollista törmätä hänen töihinsä korteissa, tauluissa ja mainoksissa. Erityisesti hän mainitsee Satakunnan Sydänpiiri ry:n tilaaman kuvitustyön Satakunnan kansan sivuille ja internetissä 2007. Uusi Rauma paikallislehti julkaisi hänen sarjakuvansa 2004. Suurimmaksi osaksi kuitenkin Annin töitä on yksityishenkilöiden kotien seinillä. Annioutlife on hänen sivutoiminen yrityksensä, jonka toimintaan kuuluu mm.logojen teko, mainosten taitto ja suunnittelu, karikatyyrikortit, muu kuvittaminen ja taidemaalaus. Taidemaalaus on lähellä sydäntä ja taulujen tyylinä on sarjakuvamainen esitystapa. Tulevaisuuden sarjakuvaprojekteja ovat kaksi pöytälaatikkoon kätkettyä albumia, jotka hän aikoo piirtää valmiiksi saatuaan aikaa niiden loppuun saattamiseen. Likipitäen kymmenen näyttelyä, lukemattomia tilattuja kuvituksia ja useita stipendejä kouluajoilta kuvaamataidosta on Annin meriittilistalla, vaikka piirtäjä ei ole iällä pilattu. Kun on määrätietoinen ja intohimoinen, saa myös paljon aikaan kuten monilahjakkuudet usein. Annioutlifen kotisivut löytyvät osoitteesta www.annioutlife.com Erityismainintoja: 

Symantecin kansainvälinen kuvataidekilpailu 5.sija

Alfred Kordelinin säätiön, Rauman osaston apuraha, 2008

Satakunnan Sydänpiiri ry:n kuvitustyö 2007

Useita yhteis-, kutsu- ja yksityisnäyttelyitä

Vuoden keliakiateko 1.palkinto

Satakunnan ammattikorkeakoulun sarjakuvakilpailu 1.palkinto


SUOMALAISEN SARJAKUVAN 101-VUOTISKIRJAN TEKO ON HYVÄSSÄ VAIHEESSA...

Rauman sarjakuvittajat  

Kirja raumalaisista sarjakuvapiirtäjistä

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you