maan sairasta lasta kotiin. Noilta vuosilta juontaa Aulin tapa pyöräillä kovaa vauhtia. – Silloin ajattelin, että kun joskus olen itsekseni ja lapset ovat isoja, niin kyllä minä ajan pyörällä hiljaa. Ja höpön höpön, samaa vauhtia menen kuin ennenkin!
Hyvät keskustelut arvokkaita NNKY:n vapaaehtoiset ovat tavanneet päiväryhmän äitejä ja vauvoja viitisen vuotta. He tekevät kerran kuussa yhdessä käsitöitä, askartelevat ja leipovat. Vapaaehtoisista kolme tai neljä ehtii yleensä mukaan tapaamisiin. Päiväryhmän on tarkoitus olla apuna vanhemman ja vauvan välisessä varhaisessa vuorovaikutuksessa, vakaan ja toimivan arjen muotoutumisessa ja yhteisen ilon löytämisessä. Ryhmään osallistuvat äidit tarvitsevat niissä tukea. NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi korostaa, että heidän vapaaehtoisilleen tärkeää on olla yhdessä äitien kanssa tässä hetkessä. – Meille ei ole mitään merkitystä sillä, mikä äidin tausta on. Me emme 6
kysy, miksi käyt päiväryhmässä. – Toisaalta juuri siksi myös vapaaehtoiseksi voi tulla ihan omana itsenään Hienoa on, että joskus yhteys mummojen ja nuorten äitien välillä osuu niin kohdalleen, että syntyy hyviä keskusteluita. Vanhemmat opettavat nuorempiaan ja päinvastoin. – Äitiyden lisäksi on puhuttu ihan arkisten asioiden hoidosta. Joskus laskujen maksusta, nyt kännykän käytöstä, kuvaa Lea Abazi , toinen päiväryhmän ohjaajista.
Pikkukärppä Ruokaa laitetaan nyt ensimmäistä kertaa NNKY:n tiloissa Isokadulla. Siellä on vastaremontoitu keittiö. Naiset kertovat, että Auli on aikaisemmin useasti pyyhkäissyt päiväryhmään valmis pulla- tai piparitaikina pyörän tarakalla. – Sitten tuli mieleen, että ei kai sitä taikinaa kannata aina läpi kaupungin viedä, hymyilee Maarit Peltoniemi. Kun muut tekevät keittoa, Inkeri harjoittelee Riitan kanssa kävelemistä. Inkeri huojuu vähän huterassa haara-asennossa, mutta tyytyväisenä siihen, mitä aikoo. 2017
Yllä: NNKY-liikkeessä puhutaan paljon siitä, miten olisi hyvä saada monta sukupolvea yhtä aikaa koolle, sanoo toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi (vas.). Inkerin sormiruokailua ihailevat myös Riitta Heikkinen ja Marita Väätäinen.
Matka äidin jalan vierestä keittiön ovelta päättyy riemullisesti Riitan syliin. Pari matalaa porrasta alas ja ylös Riitan kanssa. Sitten Inkeri lähtee takaisin äidin luo käsiään touhukkaasti heilutellen ja välillä vauvojen tapaan huokaisten. Hymy leviää isoksi ja äiti ja toiset vapaaehtoismummot ihailevat. – No kuka se sieltä tuli? – Tuliko pikku kärppä? Inkeri ja Riitta ovat molemmat hiki päässä. Välillä Inkeri kiertää jo ison ruokapöydän ilman tukea. Kaksi viikkoa sitten opittu taito vie mukanaan. Lohikeitto on onneksi pian valmista. Kohta tulee nälkä.
Annan ja Inkerin nimet on vaihdettu.