Issuu on Google+

Teksti Elina Venesmäki Kuvat Petri Kaipiainen

Uhanalainen järvilohi ei pääse kutupaikalleen, sillä esteenä on kolme voimalaitosta.

Vaikea vaellus E

E

36

Suomen Kuvalehti | 43/2012

L Saimaan järvilohi lisääntyy vain viljelylaitoksissa. Nämä lohet lasketaan pian takaisin Pielisjokeen.


V

erkko heiluu vedessä, ja kalanviljelijä Marko Svärd nostaa kätensä ilmaan. ”Nyt on kalaa”, hän huikkaa, ja harjoittelija Harri Liukko ohjaa pienen veneen asemiin verkon viereen. Olemme Kuurnan vesivoimalaitoksella Kontiolahdella, Pohjois-Karjalassa, ja meneillään on jokasyksyinen järvilohen emokalojen pyynti. Tänne asti vaeltaneita koiras- ja naaraskaloja pyydystetään kalanviljelyä varten. Järvilohi ei juuri lisäänny Suomessa enää luontaisesti, ja lajia pidetään hengissä istutusten avulla. Luonnossa syntyneitä järvilohenpoikasia löytyy vain satunnaisesti. Verkkoja on viritetty voimalaitoksen alle koko Pielisjoen leveydeltä ja lisäksi rannan suuntaisesti muutamia. Syksy on ollut sateinen. Vesi on niin korkealla, että osa joenrannan pikkutiestä on veden alla.

M

arko Svärd noukkii verkosta kahdeksankiloisen, koukkuleukaisen järvilohikoiraan ja asettaa sen veneen pohjalla olevaan lasten muoviammeen kokoiseen vesialtaaseen. Vene palaa rantaan. Järvilohi on jääkauden aikainen relikti, niin kuin saimaannorppa. Merilohia jäi loukkuun Saimaalle ja Pieliselle, kun maa nousi ja merenranta siirtyi kohti etelää. Suomessa on ollut kaksi järvilohikantaa: Pielisen kanta on jo kuollut sukupuuttoon. Sen olisi pitänyt päästä kutemaan Lieksanjokeen, mutta 1960-luvulla rakennetut Lieksankosken ja Pankakosken voimalaitokset tukkivat joen. Saimaan kanta on vielä olemassa, mutta se on äärimmäisen uhanalainen. Nämä järvilohet on istutettu tähän samaan paikkaan nelisen vuotta sitten, ja nyt ne matkaavat ylös Pielisjokea kohti Ala-Koitajokea, jossa olisi niille vielä suotuisa kutupaikka. Järvilohien tie kuitenkin katkeaa vuonna 1971 rakennettuun Kuurnan voimalaitokseen, jota pyörittää Pohjois-Karjalan sähkö. Hieman ylempänä Pielisjoessa on toinenkin este, UPM-Kymmenen Kaltimon voimalaitos, ja vielä ylempänä kolmas, Vattenfallin omistama Pamilon voimalaitos. Tänä syksynä tai ensi talvena odotetaan päätöstä siitä, pitäisikö näiden voimalai- E L Kuivattu Ala-Koitajoki on liian vaatimaton lohen kutupaikaksi.

38

Suomen Kuvalehti | 43/2012

Pielisen järvilohi on jo kuollut sukupuuttoon. Se ei päässyt kutemaan Lieksanjokeen. 43/2012 | Suomen Kuvalehti

39


L Rimpuileva lohi luiskahtaa Marko Svärdin käsistä.

Kalanviljelijä nukuttaa lohinaaraan neilikkaöljyllä. tosten helpottaa vaelluskalojen kutumatkaa ja muita kannan hoitotoimia. Päätöksen tekee korkein hallinto-oikeus.

P

ielisjokeen istutetaan joka vuosi 70 000–100 000 pientä järvilohta. Lohikannan hoitokulut ovat noin 200 000 euroa vuodessa. Tästä valtio maksaa 80 prosenttia, ja voimalaitosten osuus on alle 40 000 euroa vuodessa. Vuonna 2005 Pohjois-Karjalan TE-keskus vaati Itä-Suomen ympäristölupavirastolta, että lupaehtoja muutetaan. Vaatimus oli, että voimalaitosten maksama summa viisinkertaistetaan lähes 200 000 euroon. Pamiloa pyörittävää Vattenfallia vaadittiin lisäämään Ala-Koitajoen virtaamaa nykyisestä kahdesta kuutiosta sekunnissa keskimäärin viiteen.

40

Suomen Kuvalehti | 43/2012

Ennen kosken patoamista virtaama oli keskimäärin 70 kuutiota sekunnissa. Vaatimus meni läpi, ja Vaasan hallintooikeus vahvisti muutoksen vuonna 2010. Voimayhtiöt valittivat päätöksestä, ja nyt korkein hallinto-oikeus on miettinyt puolitoista vuotta, mitä asialle pitäisi tehdä. Suomessa on paljon padottuja vaelluskalojen reittejä, ja siksi tämä oikeusprosessi on tärkeä ennakkopäätös. Jos jotakuta muuta voimalaitosta vaadittaisiin vaikka muuttamaan virtaamaansa, pitäisi taas käydä samanlainen oikeusprosessi, jos aluehallintovirastolla ei ole ehdotusta, joka kävisi kaikille osapuolille.

P

ielisjoen rannassa Marko Svärd lorauttaa toiseen pieneen ammeeseen muovipullosta neilikkaöljyä ja siirtää täpläkylkisen lohen ammeeseen.

L Kalanviljelijä Marko Svärd lypsää naaraslohesta mätiä.

”Tällainen mukavan jouluinen tuoksu”, Svärd sanoo. Lohi pyörii pikkualtaassa hetken niin, että vesi pärskyy ympärillä seisovien kasvoille. Neilikkaöljy nukuttaa lohen nopeasti. Svärd mittaa ja punnitsee kalan, merkkaa selkäevän muovisella merkillä ja siirtää tokkuraisen kalan heräilemään isompaan altaaseen. Sen kyljessä lukee pienellä lapulla ♂+ lypsetyt. Lohien luontainen monimuotoisuus on jo huvennut hyvin pieneksi: 1980-luvun lopulla emokaloja saatettiin saada viljelyyn vain muutamia, huonoimpana vuotena neljä. Se tarkoittaa sitä, että kaikki nykyi-

sin kasvatuksessa olevat lohet periytyvät samoista muutamasta kalasta. Tänä vuonna Kuurnalta poimittiin 85 järvilohta, mikä on hieman tavallista parempi saavutus. Silti sekin on vielä vähän. Sataa lohta – puolet koiraita, puolet naaraita – pidetään ehdottomana minimimääränä lajin lyhytaikaiseen säilyttämiseen. Svärd ottaa käsivarren syvyisestä altaasta, kalojen odotustilasta, vielä kaksi naarasta ja siirtää rimpuilevat kalat neilikkaveteen. Vesi roiskuu taas, kun ne taistelevat unta vastaan. ”Ota ainakin yksi lypsykippo valmiiksi. Tämä toinen vuotaa jo”, hän sanoo Liukolle. Svärd punnitsee ja merkkaa kalan ja painelee sen alavatsaa niin, että oranssia mätiä lentää muovikippoon paksu kerros. Lypsetyn kalan vatsa kutistuu, ja Svärd siirtää sen heräilemään viereiseen, parin metrin korkuiseen altaaseen. Toisen lohen hän nostaa ”kovien” altaaseen. Nämä naaraskalat ovat valmiita luovuttamaan mätiä ehkä ensi viikolla. Järvilohia on rannan säiliöissä yli neljäkymmentä. Kun pyynti on ohi, naaraskalat pääsevät paluumatkalle kohti Saimaata. Koiraskalat tapetaan, koska ne pitää tutkia tautien varalta, ja koiraiden tutkiminen onnistuu vain niiden sisuksista otetuista näytteistä.

L Kuurnalta kerätystä mädistä saavat alkunsa pikkulohet, joita Saimaalle istutetaan.

Naaraiden terveydentila voidaan tutkia mädistä, ja joskus ne onnistuvat palaamaan Kuurnalle kutemaan vielä toisenkin kerran. Pari kolme kertaa tunnissa Svärd ja Liukko käyvät kokemassa verkot. Koiraslohen koukkuleuka on sen mallinen, että kala kuolee helposti verkkoon, kun kiduskannet jäävät puristuksiin.

J

ärvilohen suojelemiseksi ei ole syntynyt kansanliikettä, vaan työ tehdään virastoissa. Suuntaamme parikymmentä kilometriä etelään, Pohjois-Karjalan ELYkeskukseen Joensuuhun. Kalatalouspäällikkö Veli-Matti Kaijomaa opastaa meidät sokkeloisia käytäviä työhuoneeseensa ja kertoo, että ELY-keskuksen tavoitteena on tehdä Ala-Koita­joesta hyvä asuinpaikka pikkulohille. Tämä olisi tärkeää geneettisen monimuotoisuuden takia. ”Jonkinlainen kalojen lastentarha. Eivät ne kalat sinne pääsisi nousemaan, vaikka Pamilo nostaisi virtaamaansa. Siinä on ne kaksi muutakin voimalaitosta edessä.” Hänen huoneensa seinillä on suuria karttoja: yhteen on merkitty nuppineuloilla Saimaan ammattikalastajat, toisesta selviää alueen patojen sijainti. Kaijomaa selittää suunnitelmaa tarkemmin. Pienet lohet pääsisivät suhteellisen turvallisesti alaspäin myös voimalan turbii­

nien läpi tai ne voitaisiin siirtää voimaloiden ohi kuljetusautoilla. On myös mahdollista, että kalat poimittaisiin vaellusikäisinä kalanviljelylaitokselle, jossa ne aikuisena muodostaisivat osan emokalakannasta. Emokaloja voitaisiin myös siirtää patojen yli kutemaan AlaKoitajokeen. Luonnossa lohet viettävät pari kolme vuotta synnyinkoskessaan. Ne etsivät piilopaikkoja kivien koloista ja opettelevat välttelemään haukia ja muita vaaroja. Luonto korjaa pois ne, jotka eivät pärjää ja vahvat elävät. Tämä vahvistaa kantaa. Nyt järvilohet viettävät pari ensimmäistä vuottaan suojatuissa oloissa viljelylaitoksissa, ja kun ne kaksivuotiaana pääsevät Saimaan vesille, ne ovat kokemattomia. Altaassa kasvaminen on voinut suosia ihan vääriä ominaisuuksia, kuten nopeakasvuisuutta. ”Siellä ne odottavat, että ruokinta-automaatti tuo ruokaa.”

S

aimaa on suuri järvi, ja kalastajia sen rannoilla on paljon. Ammattikalastajia on vain muutamia kymmeniä, mutta mökkejä on tuhansia, ja niiden asukkaat ja muut harrastajat vetävät vedestä paljon lohta. ”Liian paljon”, Veli-Matti Kaijomaa sanoo ja piirtää sormellaan seinällä olevaan karttaan Saimaan ääriviivoja. E 43/2012 | Suomen Kuvalehti

41


TOIMINNALLINEN SOTAROMAANI

Tahtoa on, rahaa ei

Koski oli hurja: vettä virtasi jopa 200 kuutiota sekunnissa. ”Tällainen sokkeloinen vesistö tämä on, vaikea lohien on täältä selvitä.” Jos Saimaalle istutetaan jopa 100 000 järvilohta vuodessa ja niistä nousee kutupaikkaa etsimään alle sata, kalastajat keräävät saalista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus on tehnyt järvilohistrategian, jolla kalojen tilannetta yritetään parantaa. Kalastettavien järvilohien alamitta on pohjoisella Saimaalla 60 senttiä, jotta kaikkia kaloja ei pyydystettäisi ennen kuin ne ehtivät takaisin Pielisjoelle kudulle. Kalastuslaki sallisi jo 40-senttisen lohen kalastamisen. Strategia suosittelee pienisilmäisiä verkkoja ja uistimia, joissa on vain yksi koukku. Saimaalla kokeillaan myös järvilohien merkkaamista: rasvaevä leikataan suurimmalta osalta istutetuista kaloista. Kalastajien pitäisi jättää rauhaan ne lohet, joilla on rasvaevä. Leikatut ovat vapaata riistaa.

42

Suomen Kuvalehti | 43/2012

Sisävesillä ei ole kalastuskiintiöitä. Valtio huolehtii suurimmasta osasta istutuksia. Kaijomaasta tässä kuviossa ei ole järkeä. ”Kalastajien itsensä pitäisi maksaa kalojen istutus. Lohia istutetaan kannan pelastamiseksi, mutta käytännössä kalastajien poimittaviksi.” Yksityiset yrittäjät kasvattavat ja myyvät lohenpoikasia istutettavaksi ja kalastettavaksi myös muihin järviin ympäri Suomea.

A

la-Koitajoki, tuo mahdollinen lohilastentarha, virtaa hiljaa uomassaan 40 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Rantaan pääsee pienen ikimetsän läpi. Puut ovat enimmäkseen mäntyjä, polun vieressä on yksi huikea viisihaarainenkin. Maassa on puolukkaa, ruska on värjännyt varpuja keltaiseksi. Joenrannassa on grillikatos ja vessa, jonka ovessa olevassa lapussa kerrotaan, ettei

L Pamilonkosken entinen voima näkyy vielä veden muovaamissa kallioissa.

vessa ole käytössä, koska pönttö on varastettu. Oppaaksi lähtenyt uimaharjulainen Jouko Lempinen kurkkaa vessaan. Sen lattiassa on siisti, pyöreä reikä. ”On tämä nykyaika ihmeellinen”, Lempinen sanoo. ”Kyllä ennenkin varastettiin vaikka mitä, mutta ei meno ihan tällaista ollut.” Lempinen työskenteli poliisina ennen kuin jäi eläkkeelle. Nyt hän hoitaa metsäänsä ja kylän asioita. Ala-Koitajoella hän on kalastusluvista vastaavan hoitokunnan puheenjohtaja. Ennen kuin Pamilo vuonna 1955 rakennettiin, voimalaitoksen perustajat ostivat paikallisilta isänniltä vaadittavat maat. ”Halvalla saivat. Täällä on vielä ne ajat E

KUVA: MAREK SABOGAL

E

Keväällä 2011 hallitusohjelmaan kirjattiin hankalien neuvottelujen päätteeksi hyviä uutisia järvilohelle. Tarvittavat toimenpiteet vaelluskalakantojen suojelemiseksi toteutetaan, jokien kalaja luonnontaloudellista kunnostamista edistetään ja toteutetaan kalatiestrategia. Maa- ja metsätalousministeriön valmistelema kalatiestrategia oli jo lausuntokierroksella, mutta sen nostaminen hallitusohjelmaan oli riemullinen ja tärkeä päätös, sanoo kalastusneuvos Eija Kirjavainen. Kalatiestrategialle ei kuitenkaan ole määrätty rahaa. Ministeriö on priorisoinut tärkeimmät kalatiekohteet, siis padot, joiden kylkeen pitäisi rakentaa kouru tai portaat, joita pitkin kalat pääsisivät padon ohi. Luet­ telossa on 18 jokireittiä ja padottuja koskia lähes 50. Hallitusohjelmaan kirjattiin myös, että Suomi pyrkii EU:ssa elvyttämään Itämeren kalakantoja. Suomi on yleensä vaatinut EU:ssa lisäkiintiöitä. Myös tänä syksynä hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti, että se kannattaa EU-komission esitystä 109 000 lohen kiintiöstä Itämerelle. Se on puolet enemmän kuin tutkijat suosittelevat. Syyskuussa eduskunta kuitenkin päätti toisin, ja ministeri Jari Koskisen (kok) ehdottamat kalastuskiintiöt kaatuivat suuressa valiokunnassa äänin 13–12. Uhanalaisen lohen suurista kiintiöistä on noussut tänä vuonna kohu. K-kaupat ja HOK-Elanto ovat poistaneet Itämeren lohen valikoimistaan. Saman ovat tehneet suurimmat henkilöstöravintolat. Kalakantojen palauttaminen luonnolliseen elinympäristöönsä muun muassa kalateitä rakentamalla on ollut Suomessa vähäistä verrattuna Keski- ja PohjoisEuroopan maihin. Lähes kaikki Suomen suurimmat vaelluskalajoet on padottu. Suomen eliölajien uhanalaisluokituksessa meritaimen ja järvilohi luokitellaan äärimmäisen uhanalaisiksi. Vaellussiika, ankerias ja taimenen sisävesikannat napapiirin eteläpuolella luokitellaan erittäin uhanalaisiksi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen viljelylaitoksissa ylläpitämiin ja erittäin uhanalaisiksi luokittelemiin kantoihin kuuluu kolme Perämeren lohikantaa: Iijoki, Simojoki ja Oulujoen sekakanta. Lisäksi erittäin uhanalaisia ovat vuoksen vesistön järvilohi, sekä viisi meritaimenkantaa: Iijoki, Ingarskilanjoki, Isojoki, Lestijoki ja Tornionjoki. Kalojen asema on erikoinen. Rauhoitetun eläimen tappaminen on rikos, mutta ”äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen voi Suomessa myydä torilla tai kauppahallissa 25 euron kilohintaan”, kirjoittavat Emma Kari ja Kukka Ranta kirjassaan Kalavale – tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannoilla. Kirjan mukaan laki ei suojaa taloudellisesti hyödynnettäviä kaloja – ja melkein kaikki Suomessa uhanalaiset kalat ovat taloudellisesti hyödynnettäviä. J

”Sirénin vahvuus sujuvan tekstin lisäksi on tarkka faktantuntemus.” -Reserviläinen

Esa Sirén RUKAJÄRVEN KORPISISSIT Kesä 1942 Rukajärvellä. Partisaanien perässä kulkevien sissien jokainen päivä on täynnä kohtaamisia vihollisen ja kuoleman kanssa.


muistavia. Kun ostajat kiertelivät asemasotavaiheessa vuonna 1943, kaikki myivät. Ei ollut tietoa, mihin sota vielä oli ajamassa Suomen.” Rannassa on laituri ja märkiä, liukkaita kallioita. Ala-Koitajoen kalavedet ovat nyt pohjia myöten Vattenfallin, mutta koska kalastuslupien jakaminen ei kuulu sähköyhtiön liiketoiminta-alueeseen, Ala-Koitajoen hoitokunta saa hoitaa ne. Aiemmin tässä oli melkoinen koski. Vettä virtasi sateisimpina aikoina jopa 200 kuutiota sekunnissa. Nyt virtaama on kaksi kuutiota sekunnissa ympäri vuoden. Tulva-aikoina voimala on tehnyt isoja ohijuoksutuksia, ja silloin koski on ollut entinen hurja itsensä. Ohijuoksutus tehtiin myös, kun Markku Pölönen kuvasi elokuvaansa Kuningasjätkä 1990-luvun lopulla. Pudotusta koskessa on yhteensä 49 metriä. Kosken yli menevällä sillalla Lempinen osoittelee alas. ”Tuolta vesi meni metsiin asti, ja tästä toiselta puolelta näkee, miten vesi on muokannut kallioita. Nuo kaikki veden pintaan nousevat alueet ovat olleet matalikkoja ja kutupaikkoja.” Jos virtaamaa kasvatettaisiin vähän, vesi nousisi taas sen verran, että kutupaikat päätyisivät veden alle. Nyt kutupaikoilla kasvaa ruskan kellastamia koivuja. Lempinen ei kalasta täällä, koska hän tietää parempia kalapaikkoja Pielisellä. Kalaa Ala-Koitajoelta kyllä saa, ainakin ahvenia ja haukia, ja rannat ovat kovassa käytössä. Paitsi nyt, kun on vaelluskalojen kutua turvaavan syysrauhoituksen aika. ”Vesivoimakin on toki tärkeää”, Lempinen toteaa. ”Nyky-yhteiskunnassa mikään ei toimi ilman sähköä.”

J

atkamme matkaa yläjuoksulle, Pamilon voimalaitokselle. Alvar Aalto on suunnitellut sen – kaikkialle hänkin ehti. Valkoinen rakennus, ympärillä kanaverkkoa ja piikkilanka-aitaa, ihmisiä ei missään. Tämä on miehittämätön voimalaitos, niin kuin vesivoimalaitokset nykyään ovat. Voimalaitoksen toimintaa kauko-ohjataan Porvoosta, ja veden juoksutukset suunnitellaan Ruotsissa. Pamilon voimalaitos tuottaa sähköä enimmillään 86 megawatin teholla. Tämä syksy on ollut erityisen sateinen, ja vesivoi-

44

Suomen Kuvalehti | 43/2012

”Toki voimme juoksuttaa vettä lisää, kunhan vain tappiomme korvataan.”

P

amilon voimalaitos, niin kuin monet Suomen vesivoimalat, rakennettiin heti sotien jälkeen, kun Suomi maksoi sotakorvauksia ja sähköä tarvittiin paljon. Siinä tilanteessa ei mietitty kalojen oikeuksia. Saimaalla myös harjus ja järvitaimen ovat vastaavanlaisia vesivoimasta kärsineitä vaelluskaloja. Etelä-Suomen harjuksen sisävesikantoja on monissa vesistöissä, mutta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos luokittelee nekin silmällä pidettäviksi. Myös Ruotsissa vesivoimaa on paljon, mutta voimalaitokset on rakennettu rauhallisemmissa oloissa ja kalojakin ajatellen. Kun voimalaitosten lupia jaettiin, ajateltiin, että voimalaitokset voivat korvata rahalla kalastajien saaliin menetykset. Kun kalastajille viljeltäisiin tällä rahalla lisää kalastettavaa, kaikki olisi hyvin. Vasta 2000-luvulla on alettu puhua geneettisen monimuotoisuuden tärkeydestä ja ymmärretty, että viljely tarvitsee rinnalleen muita tukitoimia. Merkkejä sisäsiittoisuuden aiheuttamista ongelmista näkyy lohissa jo. Tutkimusten mukaan epämuodostuneina laitoksissa syntyneissä Saimaan lohissa on vähemmän geneettistä muuntelua kuin normaaleissa kaloissa.

M Rannoilla ei näy kalastajia. Vaellu skalat ovat syksyllä rauhoitettuja. maa on tuotettu Suomessa ajoittain enemmän kuin ydinvoimaa. Jo nyt Pamilon voimalaitos on tuottanut sähköä enemmän kuin keskivertovuotena. Vettä on satanut niin runsaasti, että Pamilon koillispuolella olevan Koitereen vesi on korkealla – niin kuin kaikkien vesivoimalaitosten säännöstelemien altaiden. Niitä on yli 220. Suomessa vesivoimalaitosten yhteenlaskettu teho on noin 3 100 megawattia, ja uu-

siutuvista energiamuodoista vesivoima on merkittävin, Suomen sähköntuotannosta 10–20 prosenttia. Vattenfall vaatii, että korkein hallintooikeus kumoaisi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen. Valituskirjelmässään Vattenfall pitää vaatimusta virtaaman nostosta kohtuuttomana, koska ELY-keskus ei edes tiedä varmasti, olisiko siitä hyötyä lohille. Vattenfall Sähköntuotanto Oy:n toimi-

tusjohtaja Erik Mälkki ei ole Pohjois-Karjalassa päinkään vaan vastaa puhelimeen Helsingistä. Hänestä taloudellinen tappio olisi liian suuri. ”Meidän käyttämämme asiantuntijan mukaan tällä saavutettaisiin yksi tai kaksi kutukypsää lohta vuodessa. Tämä tietäisi meille 600 000 euron tappiota vuosittain. Saavutettavaan hyötyyn nähden vaatimus on kohtuuton.” Jos päätöstä ei kumota, valtion pitäi-

L Syksy on ollut sateinen. Pielisjoen vesi on korkealla.

si Vattenfallin mukaan korvata yritykselle lähes 13 miljoonaa euroa, tulonmenetykset 20 vuoden ajalta. Tämänkin vaatimuksen oikeutus löytyy vesilaista: lain mukaan muutoksen hakijan on korvattava aiheutuvat edunmenetykset muutoksesta kärsivälle.

itä jos Vattenfallin pitääkin antaa periksi? Kalojen lastentarhan olisi tarkoitus olla seitsemänvuotinen kokeilu, ja sen tavoitteena on saada joki tuottamaan tarpeeksi luonnonvalinnalle altistettuja vaelluspoikasia. Jos poikastuotanto jäisikin odotettua pienemmäksi, kannan hoidossa ei palattaisi lähtöruutuun, ELY-keskuksen Veli-Matti Kaijomaa sanoo. Tietoa olisi taas lisää. ”Virtaamaa voitaisiin lisätä entisestään tai selvittää mahdollisuuksia vahvistaa Saimaan järvilohikantaa jollakin muulla järvilohikannalla – tai löytää muita ratkaisuja, joita ei vielä edes osaa ennakoida.” Veden sääntelyä koskevat säädökset ovat vesilaissa, ja lupaehtoja voidaan muuttaa, jos olot ovat olennaisesti muuttuneet. ”Tässä se olennaisin muutos on, että tieto on lisääntynyt. Jos yhteiskunta haluaa voimalaitosten toimivan toisin kuin ennen, toimintaa pitää ohjata päätöksin uuteen suuntaan.” Myös Ala-Koitajoen kalastussäännöistä pitäisi sopia uudestaan. ”Lohenpoikaset pitäisi jättää rauhaan. Haukia voisi kyllä pyytää.” SK 43/2012 | Suomen Kuvalehti

45


Saimaan järvilohi