Elämäni Sävelet .. The Story of my Life 1983-2018

Elämäni sävelet Elina Marjukka Kuivalainen

Many stories to tell From year 1983 to year 2018

20. heinäkuuta 2018 Istun uudella Ikean sohvallani ja katson ikkunasta siintävää harmaan vihreää maisemaa. Meneillään on aivan järjetön hellejakso, lämpötilat ovat kiirineet lähes joka päivä +30 asteeseen ja sen yläpuolelle. Ihanaa kun viimein välillä sataa ja lämpötilat pysyvät vain +25 asteessa. Taustalla soi Spotify ja sekalainen soittolista kotimaista musiikkia. Päässäni paljon ajatuksia ja tehtäviä, mitä haluaisi tehdä, mutta olo ei anna myöden.

Järjetön väsymys painaa päälle. Anemia.

Vihdoin ja viimein olen kuitenkin pääsemässä jyvälle siitä, miten haluan oman elämäkerta kirjani kirjoittaa.

En kokonaisena kirjana vaan omina osioinaan vihkoina. Näin saan siitä selkeämmän ja pystyn toivottavasti välttämään kirjoittamisesta aiheutuvan ahdistuksen. Kun on hirveä hinku tehdä ja tuottaa, mutta tekeminen ja tuottaminen tuntuu vain niin äärettömän tuskaiselta ja pakonomaiselta.

Ei luontevalta, miltä sen olisi tarkoitus tuntua.

Tarinat haluan kirjoittaa jättääkseni jäljen jälkipolvilleni. Jotta he voivat lukea millainen elämä heidän äidillään ja jo edesmenneellä äidinäidillään oli. Jotta he voivat löytää syyt seurauksiin, miten ikinä heidän elämänsä tuleekaan menemään. Ainakin alku oli ikävä kyllä kummallakin hankala ja tuskainen, minkä yritin estää mahdollisuuksieni mukaan. Valitettavasti en vain tuolloin esikoiseni syntymä hetkellä tiennyt vielä, mikä minua itseäni oli vaivannut kaikki nuo menneet vuodet. Mistä elämänhallinnan vaikeuteni johtuivat.

Jos vain suinkin olisin tajunnut selvittää perimmäisimmän syyn kaikkien mielenterveydellisten ongelmieni osalta jo paljon aiemmin, olisi tilanne nyt aivan täysin eri. Tai niin haluan ainakin uskoa.

Tiedän, mennyttä ei voi muuttaa. Tiedän myös, että minun täytyisi päästä sovintoon sisälläni kalvavan menneisyyden tapahtumista syntyneen tuskan kanssa, sekä päästä viimeisimmistäkin katkeruuden rippeistä ja syyllisyyden tuntemuksista eroon. Se on ainut keino päästä elämässäni eteenpäin ja elää sen tosiasian kanssa, että minulta on viety lapset. Tieto siitä, että lapset vietiin muiden toimien toimesta, on vain liian raskas kantaa.

Haluan kertoa näissä vihkosissa sen ainoan oikean totuuden karusta elämästä, jota en halua kenenkään enää kokevan. En etenkään omien lapsieni. Haluan ohjata lapseni paremmalle tielle, mitä heidän äitinsä eli. Haluan heidän menestyvän elämässään paremmin, kuin mitä heidän äitinsä ikinä. Minusta tuli oman äitini kaltainen hauras varjokuva, josta olen nyt vasta pääsemässä pois.

Pääsemässä varjosta valoon ja kukoistukseen.

Mutta tieni siihen, missä toivon jonain päivänä olevani, on edelleen pitkä ja raskas. Taisteluni ovat vielä täysin kesken ja niiden loppuun saattamiseen menee vielä kauan aikaa. Mutta tieto siitä, että olen vihdoin oikealla tiellä on vain se tieto, minkä tarvitsen ollakseni onnellinen lopun elämäni.

Rakkaudella Elina (tytär, äiti ja vihdoin myös vaimo)

..se haihtuu sieltä hiljalleen. Vaan muistoihin se silti jää, ei sitä aika voisi hävittää.

#1

Äiti + muu biosuku

#2

Oma lapsuus + nuoruus #3

Koulut + työelämä

#4

Intohimot & unelmat #5 #6

Miehet Mielenterveys

#7 #8

Lapset Year 2018