EHYT Teema 5 Savuttomuus

Page 9

Tupakoinnin vähentämiseen tähtäävistä toimista mainittakoon Savuton Suomi ja Savuton kunta -projekti. Esimerkiksi viimeksi mainittu on ollut myötävaikuttamassa siihen, että jo yli 200 kuntaa kehittää toimintaansa savuttomaksi.

Tie savuttomaan Suomeen Savuttoman Suomen 2040 saavuttaminen edellyttää tupakoinnin aloittamisen estämistä ja pitkäkestoisia koko väestöä koskevia viestintäkampanjoita.

– Tarvitsemme vuosikausien vaikuttamista erillisten kampanjoiden sijaan. Julkisen vallan ja kansanterveysjärjestöjen tulee myös pikaisesti täyttää esimerkiksi sähkösavukkeisiin liittyvä tiedollinen tyhjiö, Tenkanen tuumii. – Tuoretta tutkimustietoa täytyy edelleen aktiivisesti hyödyntää. Emme valitettavasti vielä tiedä sähkösavukkeen pitkäaikaisia haittavaikutuksia nikotiiniriippuvuutta lukuun ottamatta, Heloma huomauttaa.

– Silti tavoitteeseen pääseminen vaatii perustyön lisäksi näyttäviä kampanjoita. Valitettavasti ne vaativat paljon rahaa. Molempia asiantuntijoita huolestuttaa tupakoinnin lopettamiseen nykyisin tarjottavan tuen riittämättömyys. Siihen eivät riitä pelkät viestinnälliset keinot.

Järjestöillä on tupakkavalistuksessa keskeinen rooli.

Tupakkalain tavoitteeksi asetetaan tupakkatuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2040 mennessä. Savuttomat ravintolat ja baarit.

Tupakkalainsäädäntö Suomessa 1976 Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi hyväksytään. 1978 Tupakoinnin mainontakielto voimaan. 1995 Työpaikkatupakointia rajoitetaan ja epäsuora mainonta kielletään. Tupakan ostamisen alaikäraja nostetaan 16:sta 18 vuoteen. 2007 Savuttomat ravintolat ja baarit. 2010 Tupakkalain tavoitteeksi asetetaan tupakkatuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2040 mennessä.

EHYT Teema 5 | 9


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.