Page 1

äärellä. Monumentaalisen kirkon tarkoitus oli suuruudellaan mykistää kirkkokansa ja saada ihminen tuntemaan oma pienuutensa Herran edessä. Tarkoitus on toden totta saavutettu. Gaudi uhrasi rakennusprojektilleen käsittämättömät 43 vuotta (1883-1926). Elämänsä 15 viimeistä vuotta hän omisti yksistään tälle projektille, muuttaen lopulta asumaan kirkon rakennustyömaalle. Kun kaikki rahavarannot olivat huvenneet, Gaudi kulki ovelta ovelle kerjäämässä lisää rahaa saadakseen kirkon valmiiksi. Gaudin elämäntyö jäi kesken vuonna 1926 kun hän kuoli jäädessään raitiovaunun alle. Harmaapartaista, nuhruista miestä luultiin ensialkuun spurguksi. Kun selvisi, että vainaja olikin Gaudi, hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset, joihin osallistui koko Barcelonan väki. Gaudin kuollessa kirkosta oli valmiina vasta neljäsosa. Gaudi sai viimeisen leposijansa kirkon kryptasta, jonne hänet on haudattu. Kirkon sisäosa on nyt täysin valmis. Kirkon julkisivujen valmistumiseen uskotaan menevän vielä 20-30 vuotta. Katalaanit toivovat, että kirkko valmistuisi vuoteen 2026 mennessä, jolloin mestarin kuolemasta tulee kuluneeksi sata vuotta.

Tähdet tuikkivat Camp Noulla Kaupungin lippulaiva ja ylpeys on jalkapalloseura FC Barcelona, jota myös Barcaksi kutsutaan. Se on tällä hetkellä maailman paras seurajoukkue. Asia tuli todistetuksi joulukuussa 2011, kun Barca kaatoi seurajoukkueiden MM-finaalissa brasilialaisen Santosin murskaavasti 4-0. FC Barcelonan viimevuosien menestys on ollut musertavaa. Uuden valmentajansa Pep Guardiolan johdolla joukkue on voittanut kaiken mahdollisen ja vielä moneen kertaan. Pelkästään Espanjan mestaruuksia on tullut kolme peräjälkeen. Valmentajan ensimmäinen vuosi oli kuitenkin kaikkein uskomattomin. Hänen alaisuudessaan joukkue voitti Espanjan mestaruuden, cupin ja supercupin, Mestarien liigan, Euroopan supercupin ja kruununa kaikelle, vielä seurajoukkueiden maailmanmestaruudenkin. Kuusi mestaruutta yhden kauden aikana, kaiken minkä seurajoukkue maailmassa voi voittaa! Guardiolasta tuli ensimmäinen valmentaja maailmassa, joka voitti sekstetin, tulokaskaudellaan. Pep Guardiola valittiin Fifan toimesta vuoden jalkapallovalmentajaksi vuonna 2011. Barca on monikansallinen sekoitus lajin kirkkaimpia tähtiä. Joukkueessa pelaa myös kahdeksan maailmanmestaria (Espanjan riveissä, vuodelta 2010). Kirkkaimpana tähtenä on kuitenkin

14

argentiinalainen Leo Messi, yksi ylitse muiden. Messi on valittu maailman parhaaksi pelaajaksi nyt kolmesti peräkkäin. Vain ranskalainen Michel Platini on kyennyt samaan (1983-85, Juventus). Barcan ylivertaisesta pelaajamateriaalista kertoo parhaiten esimerkki viime vuodelta: kaikki kolme ehdokasta olivat Barcelonan riveistä (Xavi, Iniesta, Messi). Vastaavaa ei ole tapahtunut kuin kerran aiemmin jalkapallon historiassa (AC Milanin hollantilais-trio Van Basten, Gullit, Rijkaard, vuonna 1988).

Elämää suurempi kokemus Jo siirtyminen kohti peliareenaa saa pulssin kiihtymään. Kätevimmin Camp Noulle pääsee maanalaisella. Matka käy seikkailusta. Pelipäivinä metron käytävillä raikuvat Barcan kannustushuudot ja junavaunut täyttyvät seuran faneista. Värimaisema on yhtä loputonta sinipunaa, Messin pelipaidan ollessa ylivoimaisesti suosituin. Camp Noulle kannattaa lähteä viimeistään kaksi tuntia ennen ottelun alkua, sillä jonot voivat olla valtavia. Stadionin edustalla myydään Barcan oheistuotteita, kuten pelipaitoja, lippuja, viirejä ja niin edelleen. Lippuluukuista voi ostaa myös ottelulipun, jollei sellaista ole hankkinut kaupungilta jo aiemmin, seuran lukuisista myyntipisteistä. Saapuminen stadionin äärelle vetää kertakaikkisen sanattomaksi. Tuntuu kuin olisi saapunut ulkoavaruudesta laskeutuneen aluksen komentokannelle, niin typerryttävän suurta ja mielipuolista kaikki on. Valot palavat kaikkialla ja ihmiset näyttävät pienen pieniltä muurahaisilta. Näky ei toden totta ole tästä maailmasta, ainakaan ensikertalaiselle. Verratessa Camp Noun kiehuvaa hornankattilaa puolittain täyttyneeseen Turun Kupittaan vastaavaan, ei voi kuin hymähtää ilkikurisesti. Kontrastit eivät voisi olla jäätävämpiä. Kaikella kunnioituksella. Jalkapallo-ottelu on samalla ikkuna katalonialaisten sielunmaisemaan. Messin ja kumppaneiden maalatessa Camp Noun lehterit räjähtävät huutomyrskyyn. Arjen huolet unohtuvat kun Barca möyhentää vastustajansa kerta toisensa perään. Haastajaksi ei ole kuin Real Madridista. Puolitoistatuntiseen otteluun kiteytyy koko ihmiselämän kirjo: onnistumiset ja hudit, jännitys ja helpotus, ilo, suru, turhautuminen ja helpottava loppuvihellys. Tunneskaala on kuin kaupunki itse, elämää suurempaa.

asennetta_14  

Elämää suurempi kokemus