Cult24 Magazine - tammikuu 2014

TEATTERI • KIRJAT • KUVATAIDE • ELOKUVA • TANSSI • MUSIIKKI • MUSEOT • TYYLI & DESIGN • MATKAILU • RAVINTOLAT

mm. a s s i o i Arv ngas i n u K , i Ward a Emmin Ilt kuolee, The Wolf kanssa, Street, of Wall os Ei kiit

MAGAZINE

Päivi Storgård ja murtunut mieli Erkki Saarela hyppäsi Emmi Jurkan pukuun

Maailman ihanin

Räppäri Uniikki: "Ihmisillä on liikaa negatiivista energiaa" Peter von Bagh esittelee elokuvakirjastonsa

teki valokuvanäyttelyn lastenkodin asukkaista s. 10

+ barokkimies Antti Tikkanen, Ilkka Villin suosikkiroolit, Espoon teatterin uusi johtaja Joachim Thibblin, ettekö te tiedä kuka on Viva Granlund, uutena kolumnistina Hanna Helavuori Tammikuu 2014 • Kulttuuria rakastava kaupunkilehti

•

Ilmaiseksi kerran kuussa

•

Helsinki, Turku, Tampere

CULT24

MAGAZINE

2

Tammikuu 2014 parasta tammikuussa

sana päätoimittajalta NYT se käy kuumimmillaan – nimittäin gaalakausi. On Jussi-gaalaa, Radio-gaalaa, Urheilu-gaalaa, Iskelmä-gaalaa, Venla-gaalaa, Emmagaalaa, Femma-gaalaa, Gay-gaalaa, jne.

Gaala-rumba on niin kovaa, että esimerkiksi teatteritekoja palkitseva Thalia-gaala jättää tänä vuonna juhlansa väliin.

Gaalat ovat hetken hurmaa.

Palkinnot jaetaan, kuoharit korkataan, yleisö taputtaa kohteliaasti ja nimet tallennetaan aikakirjoihin.

Käsi sydämellä, kuka muistaa gaalavoittajia vuoden takaa?

Itselleni ei tule nopeasti mieleen ensimmäistäkään. Muutaman minuutin kovan pinnistelyn jälkeen saan päähäni Tuuli Petäjä-Sirénin (vuoden urheilija) ja Kohta 18 -elokuvan (paras elokuva). Muut pitää tarkistaa niistä aikakirjoista.

Gaalajuhlia paremmin on jäänyt mieleen Petäjä-Sirénin hopeapurjehdus Lontoossa ja elokuvateatterissa koettu mainio Kohta 18.

Ja niinhän sen kuuluu ollakin. Teot ovat suurempia kuin palkinnot.

tässä numerossa 4 Kolumnit: Sakkinen ja Helavuori 5 Janne Virkkunen ELOKUVA 6 Peter von Bagh KIRJAT 7 Päivi Storgård

Elokuvafestivaali lii 1.

DocPoint, 28.1.–2.2.

22

Teatterii 2.

Sormet Hun Hunajapurkissa naj ajap j (Ryhmäteatteri), ensi-ilta 20.1.

Näyttelyy 3.

Esko Männikkö, änniikk kk kkö Taidehalli, 18.1.–2.3.

4. Teatterifestivaali. Russian Nights Festival (vanäläistä nykyteatteria Avoimissa Ovissa) 17.-19.1.

5. Elokuva. The Wolf of Wall Street (O: Martin Scorsese), ensi-ilta 3.1.

6. Teatteri. Pessi ja Illusia (Kansallisteatteri), ensi-ilta 25.1.

7. Keikka. Simple Minds, Circus 27.1.

8. Näyttely. Tuija Lindström, Valokuvataiteen museo, 15.1.–9.3.

9. Baletti. Valtakunnallinen balettikilpailu (Aleksanterin teatteri), 1.–2.2.

10. Näyttely. Henrik Vibskov, Designmuseo, 24.1. alkaen

CULT24

MAGAZINE

@PauliJ

+ 1 yllätysveto: Elokuva. Dekkarit valkokankaalla -elokuvasarja, Orionissa 7.1. alkaen

Uuden ajan kulttuurilehti Päätoimittaja: Pauli Jokinen pauli.jokinen@cult24.fi 044 52 42 520 Toimitus: Hämeentie 3 00530 Helsinki toimitus@cult24.fi Uutisia netissä: cult24.fi AD & taitto: Hanna Huokuniemi Myynti: Olavi Suhonen myynti@cult24.fi 045 27 19 090

TEATTERI 8 Erkki Saarela & Emmi Jurkka 8 Elämäni roolit: Ilkka Villi KUVATAIDE 10 Miina Savolainen 11 Omin sanoin: Maria Mughal MUSIIKKI 12 Antti Tikkanen 12 Olivier Messiaen 14 Uniikki RAVINTOLAT 15 Ravintolat Helsingin yllä 16-17 Arviot 18 Menokalenteri 19 Kolumnit: Taarasti ja Oskala 19 Kynnysmatolla: Joachim Thibblin 20 Ettekö te tiedä kuka on Viva Granlund?

cultgallup

JARNO "JARPPI" LEPPÄLÄ

JUKKA HILDÉN

Duudsoni

Duudsoni

Mediakortti: cult24.fi/mediakortti Aineisto: aineisto@cult24.fi Lehti ei vastaa tilaamattomasta aineistosta.

Millainen teini olit?

Jakelupisteet: cult24.fi/jakelupisteet Cult24 Magazine on ilmainen kulttuurin ajankohtaislehti, joka ilmestyy pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Painos 30 000.

Lehteä jaetaan noin 150 pisteessä.

Kannen kuva: Hanna Huokuniemi Painopaikka: Botnia Print Julkaisija: Cult24 Media Oy ISSN-L 2243-352X ISSN 2243-352X Y-tunnus: 2488886-8

Seuraava lehti ilmestyy 7.2.2014

Vaahteramäen Eemeli, rasavilli mutta hyväsydäminen.

Osasin räpytellä silmiä. Silloin sattui ja tapahtui – eli mikään ei ole siis muuttunut.

Olin kaikkien unelmavävy, voitin hymypoikapatsaankin.

Silti sellainen vilperi. Oikeissa paikoissa osasin käyttäytyä.

Mitä musiikkia kuuntelet, kun haluat rentoutua?

Pate Mustajärveä, Popedaa ja Kari Tapiota tulee soitettua varsinkin ulkomailla. Kotimaisesta musiikista tulee hyvä fiilis, muistaa juurensa ja sen, että Härmästä tulee rehellistä ja sisukasta sakkia.

AC/DC. Siinä on sellainen hyvä eteenpäin vievä draivi.

Jos omassa mielessä on taantuma, niin pitää kuunnella tällaista musiikkia.

Mikä on ollut elämäsi suurin muutos?

Ehkä se, kun tapasin muut Duudsonit. Meillä oli unelma, johon uskottiin, vaikka kaikki sanoi, ettei siitä tule mitään. Nyt olen onnellisessa asemassa: teen töitä parhaiden kavereideni kanssa.

Kun jenkkikuvauksissa mursin selkäni ja jouduin pitämään kolme kuukautta kokovartalotukea. En saanut syötyä kunnolla ja ensimmäistä kertaa laihduin ylipainoisesta normaalipainoiseksi.

Mitä kuuluu hyvään brunssiin?

Kansikuvaan antoi inspiraation Miina Savolaisen kuva.

Kokonainen poro, josta voi siivaloida kyljestä tuoretta sisäfilettä suoraan suuhun. Sitten poimimaan luonnonpuolukoita, ja vielä suolakurkkua päälle.

Ruoka! Hyvä ruoka. Se mikä vie nälän. Olen kaikkiruokainen.

CULT24

MAGAZINE

4

Tammikuu 2014

Kolumni: Riiko

Kolumni: Hanna

SAKKINEN

HELAVUORI

Kasarmitoritaidetta

Upottavia kokemuksia

LUULIN, että herooisten monumenttien aika oli ohi, mutta nyt saamme Kasarmitorille rautarististä valetun sotilaspatsaan, joka muistuttaa meitä siitä, että yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää vaikka napalmissa paistasi.

Arvasin, että kilpailussa haettiin toritaidetta, joka ei kyseenalaista sotaa eikä laajenna aihetta millään tavalla nykyaikaan, mutta nyt harmittaa, etten lähettänyt ideaani arviotavaksi. Ehkä palkintolautakunta ei saanut yhtään hyvää ehdotusta ja he joutuivat valitsemaan vasten tahtoaan voittajan kuvanveistäjädinosaurusten myötähäpeää tuottavista teoksista, joilla ei ole mitään tekemistä yhteiskunnallisen nykytaiteen kanssa.

Isovanhempani olivat karjalaisia evakkoja ja siksi olisin tarttunut pakolaisuuteen, joka on yhteistä kaikille konflikteille.

Monumenttiin käytettävällä miljoonalla eurolla olisin kutsunut syyrialaisia pakolaisia asumaan Kasarmitorille. Urbaani pakolaisleiri olisi muistuttanut myös torin laidalla sijaitsevaa puolustusministeriötä sodan seurauksista. Parhaimmillaan teos

ENNEN joulua romahti lontoolaisessa Apollo-teatterissa kattorakenteen osia esityksen aikana katsomoon. Putoamista edeltäviä outoja ääniä katsojat luulivat osaksi esitystä. Lontoon esimerkki osoittaa, miten tehokkaasti tämä esivirtuaalinen laji pystyy edelleen hämärtämään toden rajaa. Katsojan ja esiintyjien välinen näkymätön sopimus takaa, että illuusion mahti kukoistaa.

Virtuaalitodellisuuden teknologioita hyödyntävät high tech -esitykset pyrkivät yhä suurempiin wau-efekteihin. Mutta on toinenkin tie, jolla liuentaa teatterin luoman illuusion ja arkitodellisuuden rajaa.

Low tech -esityksiä sijoitetaan muualle kuin perinteisiin teatteritiloihin ja katsojista tulee vähän kuin larppaajia, live-roolipelien pelaajia. Esityskokemuksesta muodostuu sellainen, miksi sen itse teemme. Esitystä ei tällöin niinkään katsota vaan se pikemminkin eletään ja koetaan.

Minua kiehtoo se, miten tällaisia immersiivisiä, uppouttavia katsomiskokemuksia luodaan. Ei siihen paljon tarvita, koska ihminen on luontaisesti leikkiin valmis olento. Tanskalaisella Signa-teatteriryhmäl-

olisi voinut ehkäistä uusia konflikteja ja vähintään se olisi saanut muutamia ihmisiä pois sodan telaketjuista. Leiriteos olisi voinut olla pysyvä majoittaen eri sotia pakenevia ihmisiä.

Kasarmitorin purilaisbaarin työntekijä sanoi lehtihaastattelussa, ettei häntä kiinnosta muistomerkin koko tai ulkonäkö, koska ei tule kuitenkaan huomaamaan sitä.

On helppo sanoa jo nyt, ettei terässotilas tule kiinnittämään kenenkään huomiota sodan hirveyksiin. Hyvä taide vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen eikä katso nostalgisesti menneisyyteen. Kasarmitoritaide puolestaan ei kyseenalaista historiankirjoitusta eikä herätä keskustelua nykyajan sodista.

Riiko Sakkinen on Espanjassa asuva taiteilija, jonka kirjoituksia voi lukea lisää blogista www.riikosakkinen.com

lä on tapana luoda esitysinstallaatioonsa uusi todellisuus. Esimerkiksi Mustasilmäinen Maria -esityksessä oli entiseen koulurakennukseen tehty Ihmepuun-hoivakoti, jossa me katsojat vietimme aikaamme vierailemalla Teiresiaan-syndroomaa sairastavien lasten perheiden luona ja seuraamalla lasten meille valmistamaa esitystä. Kuulostaa ufolta, mutta tähän kuvitteelliseen maailmaan upposimme kuin veitsi voihin.

Häkellyttävästä uppoutumisesta kesti tovin palautua oikeaan todellisuuteen.

Minusta on toiveita herättävää, että teatterin on edelleen mahdollisuus säilyä vapaana alueena, yhteisenä leikkikenttänä, jossa ei kuluteta muuta kuin yhteistä aikaa.

Hanna Helavuori on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) johtaja. www.tinfo.fi

CULT24

MAGAZINE

Tammikuu 2014

5

Virkkunen: "Parempi luottaa peruspilareihin kuin antaa periksi" kirjat

Miten sinusta aikanaan tuli toimittaja?

Lyhykäisyydessään tarina on sellainen, että olin kiinnostunut yhteiskunnasta ja maailmasta jo peruskoulussa. Lukion jälkeen pääsin valtiotieteellisen tiedekuntaan poliittista historiaa lukemaan. Yliopistolla Sanoman toimittajakoulu oli kovassa huudossa, ja koska se vastasi myös omia kiinnostuksen kohteitani, niin ajattelin, että mikäpä ettei. Pääsin sisään ja jäin sille tielle. Ainoa asia, mikä on jälkeenpäin harmittanut, on se, etten käynyt enää missään vaiheessa tekemässä gradua yliopistolla.

Olet työskennellyt 1960-70 -luvuilta asti toimittajana. Miten media on noista ajoista muuttunut ja mitkä ovat tämän päivän median tärkeimpiä tehtäviä?

Digitalisoitumisen myötä median kanavat ovat muuttuneet, mutta perustehtävät eivät ole. Edelleen median pitää kertoa, millainen maailma on. Mielestäni medialle kuuluu myös maailmanparantamisen halua, pitää haluta muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Pitää toimia vallan vahtina, ja siitä tehtävästä ei saa koskaan luopua. Media on demokratian pilari; hyvin toimivassa maailmassa ihmiset ovat hyvin informoituja. Nämä ovat universaaleja asioita.

Miten tämän päivän media mielestäsi toteuttaa edellä mainitsemiasi perustehtäviä?

Mediaa on niin erilaista. Vakavasti otettavassa mediassa perustehtävät toteutuvat mielestäni hyvin. Meillä on vakavasti työhön ja journalismiin suhtautuva valtamedia, enkä näe, että se olisi menossa hunningolle – kunhan vain jaksavat.

Sitten on olemassa viihdepuoli, jolle on myös kuluttajansa ja tehtävänsä.

Mitään journalismin alalajia ei pidä väheksyä.

Johdit Helsingin Sanomia lähes pari vuosikymmentä. Millaista Hesaria halusit päätoimittajana tehdä?

Halusin johtaa sellaista lehteä, joka on selvästi paras Suomessa – tosin aika moni päätoimittaja haluaa sitä. Päätoimittajahan ei sinänsä tee lehteä, vaan enemmin luo edellytyksiä. Olin hirveän kiinnostunut siitä, mikä on Suomen paikka maailmassa. Se oli yksi syy siihen, että olimme aktiivisia integraatiopuolella. HS:n arvo on sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ja sitä yritimme puolustaa.

Vasta oikeudenmukainen yhteis-

Henni Aaltonen

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen jäi eläkkeelle 2010. Syksyllä 2013 häneltä ilmestyi kirja Päivälehden mies, jossa hän pui niin 19 vuotta kestänyttä uraansa päätoimittajana kuin Suomen ja maailman politiikkaa noina aikoina.

Cult24 tapasi Virkkusen ja jututti häntä media-alan murroksesta.

Sanomatalo oli vuosia Janne Virkkusen työpaikka.

kunta on sellainen, jota kansalaiset voivat kunnioittaa.

Mitkä ovat jääneet mieleen parhaimpina onnistumisina päätoimittajuutesi ajalta? Entä epäonnistumisina?

Itsensä arviointi on kiusallista, mieluummin jättäisin sen muille.

Mutta meillä oli hyvä jengi, joka oli innostunut tekemään töitä. Mielestäni pystyimme Hesarissa pitämään yllä sellaista journalismin tasoa, josta voi olla ylpeä. Pystyimme uskoakseni vaikuttamaan siinä prosessissa, jossa Suomi löysi paikkansa Euroopassa.

Puolustimme sananvapautta ja tavallista ihmistä yhteiskuntakoneistoa vastaan. New Yorkin terrori-iskujen uutisointi ja Soneran teleurkinnan paljastus ovat jääneet yksittäisinä esimerkkeinä mieleen.

Olen joskus sanonut, että se on aina karmea hetki huomata jonkun tehneen virheen, jota täytyy lähteä oikomaan. Virheitä tekevät kuitenkin kaikki ja väistämättä elämään kuuluvat epäonnistumiset eivät ole päällimmäisenä mielessä. Voin katsoa päätoimittajuusaikaani positiivisin silmin.

Miksi kirjoitit Päivälehden mies -kirjan?

Päätin työurani loppuvuosina, että kokeilen, osaanko kirjoittaa kirjan. Se oli haaste itselleni. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että jos

olen koko urani ajan vaatinut yhteiskunnalta läpinäkyvyyttä niin miksei se sama vaade voisi koskea minua itseäni.

Helsingin Sanomat hallitsi elämääni 40 vuotta, minun piti jollakin lailla kirjottaa itseni sieltä ulos ja sen tein. Nyt suhtaudun Hesariin neutraalisti, hyvää toivoen.

Helsingin Sanomat siirtyi tabloid-kokoon alkuvuodesta 2013.

Mitä mieltä olet muutoksesta?

En ole koskaan suhtautunut kangistuneesti formaattikysymyksiin, journalismi on aivan liian vaikea alue arvioitavaksi formaatilla.

Kaikki tietävät, että olin kavennetun broadsheetin kannattaja, mutta ei tämä tabloid missään nimessä väärä ratkaisu ole. Kysymys on aina siitä, mitä paketissa on, mitä sen sisään laittaa. Jos ongelmat olisivat kiinni siitä, mennäänkö tabloidiin, niin kannattaisi mennä heti, mutta ongelma on paljon vaikeampi eikä se ratkea formaatilla.

Sanoma- ja aikakauslehtien levikkien lasku kiihtyy ja lähes kaikista mediataloista on irtisanottu väkeä. Miksi media on kriisissä?

Ongelma on median käyttö- ja kulutustapojen muutos, joka koettelee niin tilattavia sanomalehtiä, aikakauslehtiä kuin iltapäivälehtiäkin. Vielä ei ole nähty, että asiat olisivat ratkenneet missään päin maailmaa. Sen sijaan jokainen näkee sen, että kun menee kahvilaan, ihmiset selailevat puhelimiaan ja tablettejaan eivätkä sanomalehteä.

Toisaalta Suomessa sanomalehdillä on myös paljon tilaajia, lähinnä

vanhempia ihmisiä, jotka eivät käytä nettiä samalla lailla kuin nuoret.

Kun pitäisi palvella sekä perinteisen lehden lukijoita että netin käyttäjiä, se on vaikea yhtälö. On hyvä että uusia ongelmia ratkoo nuorempi sukupolvi, jotka elävät tätä päivää ja joilla on vahvaa digitaalista osaamista. Olen ajattelut, että olisiko minusta enää tuohon.

Ovatko laajat irtisanomiset ainoa keino pitää media hengissä?

Se, mikä minua tässä kaikessa eniten surettaa on se, että irtisanomiset ovat kertomus siitä, että ansaintalogiikka on suurissa vaikeuksissa. Lisäksi ne ovat kertomus siitä, etteivät kultaiset ajat palaa. Eivät nämä ole kivoja uutisia, mutta toisaalta: kun taloudella menee varsin huonosti, miten media-ala voisi välttyä siltä? Ja kun päälle lisätään vielä kulutustottumisten muutos, josta seuraa levikinlasku ja ilmoitukset siirtyy verkkoon, eivät irtisanomiset ole mikään ihme. Tietenkin mediatalojenomistajilta toivosi pitkämielisyyttä, ettei heti tarvitsisi tehdä niin dramaattisia toimia.

Tullaanko tulevaisuudessa lukemaan enää paperilehtiä lainkaan?

Tuoreiden selvitysten mukaan paperilehti häviää, jos levikinlasku vielä kiihtyy. Mutta kuten sanottu, suuri joukko ihmisiä haluaa edelleen lukea aamulehtensä paperisena. Se antaa siirtymälle aikaa – sillä aikaa täytyy löytää uudet tavat ansaita rahaa.

Miten mediasta tehdään verkossa tuottavaa?

Ensinnäkin on jälkiviisasta sa-

noa, että oli aikoinaan väärin alkaa jakaa informaatiota ilmaiseksi, tärkeintä medialle oli saada silloin nettiin suuret yleisöt. Sitä paitsi joku olisi kuitenkin ryhtynyt jakamaan ilmaista tietoa. Kun median nettisivuilla on riittävästi käyttäjiä, ei ne lähde sieltä pois, kun sivuille lyö maksumuurin. Tämä on selvää. Uskon myös siihen, että vaikka tuleva ansaintalogiikka ei välttämättä ole yhtä hyvä kuin vanha, se löytyy vielä. Aina on olemassa markkinoinnin tarvetta, myynnin tarvetta, ja se tarkoittaa sitä, että on olemassa ilmoittajia.

Yleisradion rahoitus on herättänyt kaupallisessa mediassa skismaa. Osa toimittajista pitää epäreiluna Ylen tukemista verovaroin. Mitä itse olet mieltä Yleisradion asemasta ja rahoituksesta?

Pidän ongelmallisena sitä, että kun kaupallinen media on näin suurissa vaikeuksissa, niin sitten turvataan yhden tulevaisuus. Vuosittaista indeksikorotusta en ymmärrä, enkä myöskään sitä, miksi Yle laajenee niille alueille missä kaupallinen media on. Ylellä on kuitenkin tärkeä tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa, se on yhtälailla tarpeellinen Suomessa kuin BBC on Britanniassa.

Henni Aaltonen Janne Virkkunen: Päivälehden mies (WSOY)

CULT24

MAGAZINE

6

Tammikuu 2014

Peter von Baghin kabinetti

valkokangastuksia

ENNEN cinefiilit kiersivät pitkin maita ja mantuja etsimässä ja katsomassa klassikkoelokuvia. Nykyään kenenkään ei enää tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan minkään elokuvan vuoksi. Metsästyskulttuuri on museoitumassa.

DVD:n kultakautena tilasin elokuvia netistä sylikaupalla. Jouduin odottamaan yleensä noin viikon, että tilaamani leffa saapui postiin. Edustin keräilykulttuuria.

Nykyään vallallaan on tankkauskulttuuri. Immateriaalinen levitys on mahdollistanut tilanteen, jossa hetken mielijohteesta voi yhdeltä istumalta katsoa niin paljon elokuvia kuin pää kestää.

Cinefilian mutantoituminen metsästyksestä tankkaukseksi on oiva analogia nykyajan hektiselle ja sirpaleiselle kulttuurille. Maltillinen odotus ja sen täyttymisen tuoma ilo ovat lamassa. Yhdelle asialle antautuminen ei enää kannata.

Peter von Bagh oli viereisessä haastattelussa sitä mieltä, että elokuvien helpolla saatavuudella on ollut paradoksaalinen vaikutus niiden katsomiseen. Onko?

Huomasin eräänä päivänä opiskelutöitä tehdessäni katsovani samalla netistä Tohtori Caligarin kabinettia ja pelaavani GTA 5:sta...

Tunsin piston sydämessä.

Facebook.com /cult24 @Cult24Finland

Von Baghin mielestä elokuvien nykyisellä runsaalla saatavuudella on paradoksaalinen vaikutus, sillä elokuvahistorian tuntemus on yleisesti heikkoa.

– Voi olla, että elokuvateatteritoiminnasta tulee museotavaraa. Samoin kuin nykyään jossain juhlaviikoilla voidaan esittää yksi mykkäelokuva orkesterin säestyksellä, niin saatetaan jo alle kymmenen vuoden kuluttua vastaavasti mainostaa elokuvateatterissa esitettävää filmikopiota ainutlaatuisena "oikeana elokuvaesityksenä".

Henni Aaltonen

Metsästys, keräily... tankkaus

Peter von Bagh toimistollaan.

elokuva

Ahkeralta elokuvakirjoittajalta Peter von Baghilta ilmestyi syksyllä kaksi kirjaa.

Lisäksi ilmestyi kirja Citizen Peter, joka on henkilökuva 70 vuotta täyttäneestä filmihullusta. Cult24 haastatteli von Baghia tämän elokuvakirjaston kätköissä.

PETER von Bagh aukaisee työhuoneensa oven, jonka takaa paljastuvat käytävät, joiden molemmilla puolilla on kattoon asti ulottuvia kirjahyllyjä. Kuin pieni kirjasto Punavuoren seksikauppojen kupeessa. Valtaosa kirjoista käsittelee elokuvia.

– Romaanikirjallisuus on toisessa paikassa, samoin kaikki elokuvatallenteet, von Bagh huomauttaa ja katoaa vikkelästi hyllyjen taakse.

Seuraan häntä nurkkapöydän äärelle ja päivittelen samalla kirjojen paljoutta. Von Bagh kertoo miten ja miksi hänellä on niin suuri kirjasto.

– Saatan ostaa kirjoja vain yhdenkin kiinnostavan lauseen perusteella. Sen jälkeen ne voivat olla hyllyssä parikymmentä vuotta ennen kun näen tarpeelliseksi palata niiden pariin.

Hän luo tottuneita katseita hyllyjen yläriveihin ja muistelee aikaa, jolloin hänen käsiinsä ajautuivat ensimmäiset elokuvakirjat.

Hänen sukupolvensa käytännössä toi elokuvakirjallisuuden Suomeen.

K AT I K A A R T I S E N N ÄY T E L M Ä

Nätti tyttö, vähän pehmee

– Nuoruudessani Suomessa ei vielä ollut elokuvakirjallisuutta, eikä sitä edelleenkään ole kovin paljoa. Kokoelmassani on ulkomailta tuotuja teoksia, joita ei muualta Suomesta löydä. Nykyään kaikki on onneksi luetteloitu, joten niiden käyttö on helppoa.

VASTIKÄÄN 70 vuotta täyttänyt von Bagh on kansainvälisesti arvostettu vanhan koulukunnan cinefiili. Toisin kuin nykyään, elokuvien näkeminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys.

– Joidenkin elokuvien tavoittamiseen saattoi mennä vuosikymmeniä. Ehdin haaveilla ja uneksia pitkään, miltä jotkin elokuvat näyttäisivät, ennen kuin pääsin näkemään niitä.

– Vastaavanlaista odotuksen luomaa intohimoa ei synny enää niin helposti, kun käytännössä kaikki maailman elokuvat ovat koko ajan saatavilla. Ennen niiden näkeminen vaati aikaa ja suunnittelua.

VON Baghin ääni on helposti tunnistettava ja luottamusta herättävä. Se on taustoittanut lukuisia dokumenttielokuvia, sekä televisioja radio-ohjelmia.

Hänen dokumenteilleen on ominaista niiden kollaasitekniikka, eli hän yhdistelee olemassa olevista materiaaleista uuden kertomuksen – kuvauksen ajasta ja paikasta.

– Käytettävissäni on koko elokuvahistoria. Ihmisiä, jotka ovat oikeasti kokeneet esimerkiksi sodan. En näe tarpeelliseksi rakentaa tapahtumia uudelleen näyttelijöiden avulla.

– Historioitsijoiden tulisi Suomessakin ottaa paremmin huomioon dokumentti- ja fiktioelokuvien todistusvoima oman aikansa kuvaajina.

Päivittäin elokuvista kirjoittava von Bagh arvioi kotimaisen elokuvakritiikin olevan kehnoa lehtien asettamien merkkirajoitteiden vuoksi. Hänen mukaansa elokuvia käsitellään hetken ilmiöinä, eikä toimittajien elokuvatuntemus yllä syvempiin analyyseihin.

Lopuksi kysyn häneltä mielipidettä nykyelokuvan laadusta. Vastaus on korrekti.

– En ole nähnyt tarpeeksi suurta otantaa, jotta voisin pätevästi kommentoida asiaa.

Myönnettäköön silti, että mitään erityisen säväyttävää ei ole viime aikoina tullut vastaan.

Uskon kuitenkin, että elokuvakulttuuri tulee löytämään selkeän suuntansa, vaikka se nyt hapuileekin. En tahdo olla pessimisti.

Matti Tuomela Peter von Baghilta on syksyllä julkaistu kirjat Chaplin (Like) ja Cinefilia: Filmihulluuden syvempi olemus – ulkomailla julkaistut esseet 1989-2012 (Johnny Kniga). Lisäksi ilmestyi kirja Citizen Peter (Like), joka on henkilökuva von Baghista.

Ensi-ilta 30.1.2014 Pengerkadun näyttämöllä

OHJAUS JOHANNA FREUNDLICH R O O L E I S S A K A I JA PA K A R I N E N / M I N N A S U U R O N E N EMILIA SINISALO / ROBIN SVARTSTRÖM

Rooleissa: Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo ESITYKSET 6.2.2014 - 30.4.2014 LIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALKAEN 17,50 € puh. (09) 718 622 www.r yhmateatteri.fi

Liput toimituskuluineen alkaen 17,50 € Esitykset puh. (09) 718 622 www.ryhmateatteri.fi 15.4. saakka.

CULT24 Paula Kukkonen

Kun sairaus vie mukanaan

MAGAZINE

Tammikuu 2014

7

sivujen rapinaa

Ensin leffa, sitten kirja

kirjat

Päivi Storgårdilta ilmestyi syksyllä esikoisromaani Keinulaudalla. Kirja kertoo nelikymppisestä Outista, jolla menee hyvin niin ammatillisesti kuin perhe-elämässäkin. Sitten hän sairastuu kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Kuten sairastui Storgård itsekin.

PÄIVI Storgård iloitsee kirjan saamasta palautteesta, vaikka syksy olikin sen myötä kiireinen.

– En voinut kuvitella tällaista palautemäärää; olen saanut kolmisensataa viestiä eri kanavien kautta. Suurin osa on positiivista, sillä ihmiset ymmärtävät, ettei kukaan tule julkisuuteen huvikseen tällaisen asian kanssa.

Hän antoi kirjallaan kasvot sairaudelle. Silti kirja ei ole omaelämäkerta eikä terapiakirja.

– Halusin alunperin kirjoittaa faktakirjan mielenterveysasioista Suomessa. Kustantaja ehdotti kuitenkin kaunokirjallista teosta.

Storgård myöntää, että ajatus romaanin työstämisestä pelotti, sillä hänellä ei ollut kokemusta fiktion kirjoittamisesta.

– Kirjaan on muunnettu tosipohjaisia, omia, tuttavien ja kohtalotovereiden kokemuksia. Suurin osa on kirjoittajan mielikuvitusta. Kirja saavutti tavoitteensa: mielenterveysasioista puhutaan nyt enemmän.

aamusta iltaan. Palattuani Suomeen kirja oli loppuhiontaa vaille valmis.

Kirjassa menneisyys ja nykyhetki vaihtelevat. Episodimainen tyyli sopii tämäntyyppiseen tarinaan. Vaikka kyse on mielenterveyssairaudesta, romaanissa ei voi kirjoittaa pelkkää synkkyyttä.

Hän neuvoo, ettei läheistenkään tarvitse kestää ilman tukea ja neuvoja. Muun muassa Omaiset mielenterveystyön tukena ry auttaa.

– Suomessa ollaan tässä vielä lapsenkengissä. Ei tajuta, että kun joku sairastuu, myös hänen läheisensä ja ympäristö sairastuvat. Potilas ja perhe eivät ole erillinen yksikkö.

STORGÅRD kertoo osan palautteista olevan sydäntäsärkeviä. Ihmiset kertovat omien läheistensä tarinoita ihmetellen mitä heidän tulisi tehdä. Storgård antaa vertaistukea ja ohjaa kysyjän tarvittaessa eteenpäin asiantuntijan luo.

– On hienoa, kun voi auttaa jotakin toista ihmistä. Vastaan kaikille.

Storgårdin läheiset ovat ottaneet kirjan hyvin vastaan. He ovat tienneet koko ajan missä mennään, joten mitään yllätyksiä kirjassa ei ole.

– Ex-mieheni rohkaisi minua kirjantekoon. Hän luki teoksen ennen kuin se meni painoon, sillä hän on läheisistäni se, joka on pisimpään joutunut tutustumaan aiheeseen.

Storgård kertoo pohtineensa kirjaa puoli vuotta ennen kuin rakenne ja henkilöt selkiytyivät erään sairaalajakson jälkeen. Hän kirjoitti kirjaa kotona puolisen vuotta, kunnes viime keväänä järjestyi yllättäen tilaisuus keskittyä kirjoittamiseen Espanjassa.

– Siellä kirjoitin kolmisen kuukautta

STORGÅRD toteaa, että tosielämässä myös lapsille kerrottiin alusta asti äidin sairaudesta.

Joskus lasten kaveritkin tulivat sairaalaan mukaan tuomaan jälkiruokamaistiaisia.

– Vaikka näistä sairauksista on puhuttu, monet elävät yhä stigman pelossa. Persoona ja asuinympäristö merkitsevät, samoin esimerkiksi työpaikan tilanne, ymmärretäänkö siellä vai pelätäänkö.

– Jos sinulla on murtunut jalka, kukaan ei kyseenlaista, tarvitsetko hoitoa. Murtunut mieli ei näy päälle päin ja hoitoonpääsy voi kestää.

Tauti vaatii akuuttivaiheessa pitkät sairauslomat, jota kaikki työnantajat eivät ymmärrä. Kaksi viikkoa ei riitä toipumiseen, usein menee vähintään kaksi kuukautta.

– Tämä on sairaus, siinä kuin mikä muukin tauti. Ihminen ei itse tätä valitse, se vain tulee. Se johtuu aivojen sähkökemiallisista häiriöistä. Välillä on vuosienkin hyviä kausia.

Storgård muistuttaa, että ennen pelättiin syövänkin tarttuvan. Tieto lisää ymmärrystä.

Alan järjestöt auttavat. Yksin ei pidä jäädä.

KUN esikoiskirja oli valmis, Storgård oli helpottunut, mutta peloissaan miten se otetaan vastaan; kuin olisi päästänyt lapsen maailmalle yksistään.

Koska hän ei kirjoittanut suoraan omista kokemuksistaan, tapahtumia saattoi tarkastella kauempaa.

Hän vahvistaa innostuneensa kirjan kirjoittamisesta. Tulevan kirjan teema liittyy onneen ja rakkauteen.

Kirjailijana Storgård ei itseään vielä pidä.

– Olen toimittaja, joka on kirjoittanut kirjan. Se kertoo tarinan, joka sopii luettavaksi kaikille, jotka haluavat avata ymmärrystään ihmisenä olemisesta.

– Varsinkin heille, joilla on lähipiirissään mielenterveyssairautta poteva henkilö.

Tuija Numminen

VUODEN loppupuolella ilmestyi jälleen monia uusia elokuvia. On leffoja kavereille, perheille, seikkailun ystäville. Ja hyvä niin, että valinnanvaraa on. Liekö syy nykyaikaisen filmitekniikan, sillä leffat valmistuvat nopeammin kuin ennen.

Koska elokuvia on paljon tarjolla, ne myös poistuvat teattereista välillä liiankin vauhdikkaasti. Jos haluaa nähdä suosikkileffansa, pitää olla nopea. Kaikilla ei ole kotona kotiteatteria tai isoa telkkaria.

Varsinkin 3D ja HFR 3D -formaatin elokuvat kannattaa katsoa leffateatterin isolta screeniltä. HFR 3D tuo valkokankaalle tuplamäärän kuvia sekunnissa eli 48. Monessa kohtaa on kuin itsekin olisit paikan päällä.

Itselläni on jo usean vuoden ajan ollut tapana käydä elokuvissa joulun jälkeisinä välipäivinä. Tapa vakiintui vanhimman tyttären kanssa, nyttemmin olen käynyt nuorimman kanssa.

Joulun jälkeen kävimme katsomassa elokuvan Hobitti – Smaugin autioittama maa.

Leffa oli meidän molempien mielestä erittäin hyvä. Ykkösosasta tutut hahmot jatkoivat kulkuaan seikkailusta toiseen kohdaten toinen toistaan kamalampia örkkejä. Pikkuinen hobitti Bilbo Reppuli yltää uskomattomiin suorituksiin, joista riittää myöhemmin kerrottavaa. Elokuva loppuu jälleen niin koukuttavasti, että jäämme malttamattomina odottamaan trilogian viimeistä osaa.

Kirjan aion lukea vasta sen jälkeen.

Leffan loppukappale on upea: I See Fire (Ed Sheeran). Se jää soimaan päähän päiväkausiksi.

Päivi Storgård: Keinulaudalla (Schildts & Söderströms)

KASPAR HAUSER Ohjau AKSE PETTERSSON Ohjaus: Käsikirjoitus: AKSE PETTERSSON ja JOHANNES EKHOLM Käsik Roole Rooleissa: LOTTA KAIHUA, JUSSI NIKKILÄ ja EERO RITALA Äänis Äänisuunnittelu ja musiikki: KASPERI LAINE Lavas valo- ja videosuunnittelu: VILLE SEPPÄNEN Lavastus,

Q-TEATTERI Tunturikatu 16, 00100 Helsinki Liput 09-4542 1333 ja Lippupalvelu ZZZ 4 WHDWWHUL À ZZZ OLSSXSDOYHOX À twitter.com/kasparhauserHKI

Kantaesitys 13.2.2014 Q-teatterin suurella näyttämöllä.

Esitykset 17.5.2014 asti Liput 28€–15€ Y-suku YY-s ukupol pol po o ven en n tarina tar ina na a Q-te Q-te tea eatte e te ter erin rin näy ytte tttelij lijöid ö en ke öid ke tomana ker na

CULT24

MAGAZINE

8

Tammikuu 2014

Emmi Suuren haamu palaa kotiin

elämäni roolit

Aino Ojanen /Teatteri Jurkka, 2013

Lue arvio sivulta 17

ILKKA VILLI on freelancenäyttelijä, ja esiintynyt monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Suuri yleisö tuntee hänet myös Soneran mainoksista sekä Alan Wake -pelistä. Nyt Villi nähään elokuvateattereissa pyörivässä romanttisessa komediassa Ainoat oikeat.

Villi kertoo Cult24:lle mieleenpainuvimmat roolinsa.

Erkki Saarela naurattaa hameessa ja peruukissa.

teatteri

Legendaarinen teatteridiiva Emmi Jurkka herää henkiin Erkki Saarelan esittämänä.

Henni Aaltonen

EMMI Jurkka (1899–1990) oli suomalaisen teatterin grand old lady, kaikin puolin elämääkin suurempi hahmo. Hän oli persoonallinen näyttelijä, teatterinjohtaja ja Jurkan teatterisuvun kantaäiti. Vuonna 1953 hän perusti Helsinkiin pienen Teatteri Jurkan tyttärensä Vappu Jurkan (1927–2012) kanssa. Nyt Emmin hahmo palaa Jurkan näyttämölle Erkki Saarelan esittämänä Ilta Emmin kanssa -esityksessä.

Kruununhakalaiseen huoneteatteriin mahtuu pienen pieni näyttämö ja sen ympärille muutama rivi tuoleja katsomoksi.

– Silloin naurettiin, ettei tämä pysy kahta vuottakaan pystyssä, esityksen ohjannut Laura Jäntti kertoo Teatteri Jurkan alkutaipaleesta 50-luvulla.

– Tämä huoneisto oli hirveässä kunnossa, ja kaksi epäkäytännöllistä naista perusti tänne teatterin. Molemmat ovat jo ehtineet kuolla, mutta teatteri toimii täysillä edelleen.

Se on hienoa, Erkki Saarela jatkaa.

TEATTERI Jurkka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Teatterin hallitukseenkin kuuluva Jäntti piti selvänä, että vuosien täyttämistä pitäisi juhlia teatterin hengessä.

– Ainakaan ei voi pitää pönöttäviä juhlatilaisuuksia. Päätettiin tehdä esitys, ja Emmistähän sen pitää kertoa.

Yhden näyttelijän esitys perustuu kirjallisuuslähteisiin ja anekdootteihin. Tekstin ovat kirjoittaneet ohjaaja Jäntti itse ja Ilpo Tiihonen.

Löyhästi punaisena lankana toimii vuonna 1970 Teatteri Jurkassa esitetty Mustalaisruhtinatar, jossa silloin jo 70 vuoden ikään ehtinyt Emmi Jurkka esitti tietenkin pääroolin. Ilta Emmin kanssa -esitykseen Emmi Jurkan tulkitsijaksi valikoitui monipuolinen ja kokenut Erkki Saarela. Hänen ei ole ollut tarkoituskaan tehdä näyttelijättärestä mitään näköispatsasta.

– Olisin ollut valmis ajamaan viikset, mutta ohjaaja kielsi, Saarela nauraa viiksiään sukien.

Tarkoitus on ollut välttää vertaaminen todellisen Emmi Jurkan ja näyttelijän ulkonäköjen välillä ja keskittyä tämän henkeen ja tapaan olla näyttämöllä.

Laura Jänttiä ja Erkki Saarelaa naurattaa muutenkin. Kumpikaan ei ehtinyt tavata Emmi Jurkkaa, mutta hänestä kerrottuja tarinoita on ilo muistella. Näyttelijätär saattoi kesken esityksen päättää aloittaa alusta tai hypätä kokonaan toiselle varatun lauluosuuden yli.

– Emmi saattoi tehdä mitä vain. Hän voi poistua näyttämöltä vaikka vessaan ja tulla takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Saarela sanoo.

Laura Jäntti sanoo Emmi Jurkasta samaa.

– Emmi eksyi välillä kertomaan omia elämäntarinoitaan. Tavallaanhan Jurkan näyttämö oli hänen kotinsa.

ERKKI Saarelalle esityksen suuren, yhdelle ihmiselle kirjoitetun tekstimassan opettelu on ollut haaste.

Toisaalta näytelmä on hänestä hauska, toisaalta koskettava. Aikalaiskertomusten mukaan Emmi Jurkka oli valloittava persoona, mutta myös vaikea ihminen.

– Ihmiset jäivät jalkoihin, siinä tuli rumaa jälkeä. Kuva Emmistä on toisaalta ihmishirviön, toisaalta aivan ihanan ihmisen ristisiitos. Emme ota kantaa siihen, mikä lopulta oli totta. Mutta hurmaava tapaus hän oli, Laura Jäntti pohtii.

Ehkei Emmi Jurkka kuolemassakaan koskaan poistunut teatteristaan.

– Sanotaan, että Emmi kummittelee täällä. En minä tosin ole häntä nähnyt, vaikka olen täällä monessa esityksessä ollut. Hän varmaan katselee meitä nytkin, Saarela naurahtaa lopuksi.

Tiina Vanhanen Ilta Emmin kanssa -näytelmä Teatteri Jurkassa, esityksiä 22.3. asti.

Ainoat oikeat -elokuva: Markus Markuksen rooli on ollut nyt pinnassa. Ohjaaja Saaran (Cantell) työtavat sopivat hyvin omiini: meillä oli selkeä harjoitusjakso, jonka jälkeen pidimme tauon ennen varsinaisia kuvauksia. Tunsin myös kaikki näyttelijät jo entuudestaan ja oli loistavaa tehdä taas heidän kanssaan töitä.

Alan Wake pelin päähahmo Olen näytellyt pelin päähahmoa, kirjailija Alan Wakea. Tämä on

takariviltä

projekti, josta on muodostunut vuosien mittaan minulle tärkeä.

Saan roolistani vieläkin postia ympäri maailmaa, mikä on vähän kummallista. Pelin kautta olen saanut tehdä kameran edessä liioiteltua näyttelemistä, mikä on hauskaa vaihtelua.

Alan Wake pelin sivuhahmo Harva suomalainen välttämättä tietää, että olen näytellyt pelissä myös vierailevaa hahmoa, Mr. Scratchia. Hahmo on psykopaattinen sarjamurhaaja, joten roolissa on päässyt kurkottelemaan pimeälle puolelle.

Ainoat oikeat -elokuva parhaillaan elokuvateattereissa.

Henni Aaltonen

Satavuotias omena ja muita ihmeitä

JOULUKUUSSA Teatterimuseo piti väliaikaisen näyttelyn Helsinkiläisessä Galleria Esplanad -ostoskeskuksessa. Näyttelyssä esiteltiin rekvisiittaruokaa. Paljon oli lastenesitysten pehmoisia kakkusia ja paljetein koristeltuja "kalan päitä", meniväthän vapaaehtoiset pääsymaksut täysin Lastensairaala 2017 -hankkeen hyväksi. "Saako sitä syödä?", kysyttiin näyttelyn nimessä. Vapaaehtoisena valvojana voin sanoa, että useimmiten ei.

Menemättä siihen, pitäisikö kansallisesti tärkeää palvelua rahoittaa lahjoitusvaroin (olen tätä tykönäni pohdiskellut, mutta toisaalta, syöpäsairaita lapsia ei kiinnosta, kuka uudet seinät maksaa), näyttely oli minulle hieno kokemus. Pieniä ja vähän isompiakin kävijöitä kiinnostivat niin muoviset lohirullat, mopista tehty pasta-annos kuin se satavuotias, hämmästyttävän aidon oloinen kipsiomena.

Rekvisiitta palvelee eri tarkoituksia. On aidon oloisia annoksia, jotka pitää saada nopeasti läimäistyä pöytään lavasteiden vaihdon yhteydessä. Silloin ei ole tarkalle sijoittelulle aikaa, joten jokaisen muovisen salaatinpalasen tulee olla tiukasti liimattu lautaseen. Toisaalta on teatterin leikkiä, jossa lapsikin ymmärtää, että villalanka on spagettia, jos niin sovitaan. Teatterissa voimme kokea tuollaista oivaltamisen iloa. Samaa riemua näin monilla kasvoilla, kun taas kerran jutustelin siitä, miten tarpeistonvalmistaja oli sijoittanut erääseen pitsaan näyttelijöille vitsiksi katkaravulle mulkosilmät, joiden ei ollut tarkoituskaan näkyä katsomoon saakka.

Riemukasta uuden vuoden alkua siis Cultin lukijoille! Olkoon vuosi 2014 täynnä taiteita ja oivaltamisia, meille kaikille.

Tammikuu 2014 Duras Roiha

Rooleissa: Tanjalotta Räikkä, Laura Rämä, Anna-Leena Sipilä

VASTARINTA

Ensi-ilta 30.1.2014 www.jurkka.fi | www.lippu.fi Vironkatu 7 | puh. (09) 135 6166

t Sarjalipisusä n n y y m

15.1.! saakka

Van nhan musiikin sarja Musiikkitalossa

kevät 2014

ke 15.1. .1. klo 19 Camerata-sali Bach Aapo apo Häkkinen, cembalo cemba

su 9.2.

9.22. klo 16 Konserttisali Konserttisa ns tisa i Haydn, Mozart zart Rékaa Szilvay, viulu Helsingin Barokkiorkes Barokkiorkesteri j jo johtaa Erich ch Höbart Höbarthh, viu iulu

su 30.

0.33.

3 klo l 18 huom!! Kallion ion kirkko kirkk k

Pho o © DEC Phot DECC E CA / Uli U Webe Weberr

yht hteeistyö hteistyössä työssää Ki KKirkko rkko soikoon -festivaalin -festivaa kanssa ka C.P.E. C.P .E. Bach: Matteus-passio K sa Kaj s Dahlbäck, sopraano Tuomas Tuo uomas Katajala Katajala, tenori te Aarne Aar rne Pel P Pelkonen, kon bariritoni Ericc Ericson -kamarikuoro Er -kk marikuoro ik Helsingin Barokkiorkesteri He kiorkesteri johtaa joh ta Aapo po Häkkinen

su 20.

0 4.

4 klo lo 16 Konserttis Konserttisali Händel Hä ell: Resu urrezion ione Julia Lezhneva, sopraano Jul He singin Hel n Barokkiorkesteri Barokkio johtaa Aaapo apo Häkkinen

su u 18.

8 5. klo 16 Camerata-sa merata-sali Bach Pierre Ha Hanta nt ï & Aaapo Häkkinen, kkine cembalo cemba Helsin Hel singin g Barokkiorkesteri kesteri

Julia ulilia Lezh Lezhnev ezhhne nev evaa

Liput 15-42 € Sarjalippu 85 / 75 / 55 € (sis. palvelumaksut)

Juoksuhaudantie ensi-ilta 24.1.

www.hebo.fi

Russian Nights Festival 17.–19.1.

Lipunmyynti (09) 4342 510 ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki

CULT24

MAGAZINE

10

Ihanaa Suomi, ihanaa!

JOULUKUUSSA Jörn Donner esitti, että kulttuurimäärärahojen leikkaamisen sijasta Suomi jättäisi lähettämättä olympiajoukkuetta Sothsiin – läpällä tietty. Eihän kukaan tosissaan uskaltaisi urheilukulttuuria haastaa.

Taidekentälle löytyy vähemmän puolustajia. Kun urheilu ja taide kuitenkin ovat periaatteessa yleisölleen ihan yhtä turhia tai tarpeellisia, voidaankin kysyä, miksi kulttuurimasseista nipistäminen ei herätä kansan syviä rivejä ravistelevaa vastareaktiota. Syytän journalismia. Taideskenellä on urheilujutuista opittavaa.

Ensinnäkin suomalaistaiteilijoiden ulkomaista menestystä pitäisi rohkeasti hehkuttaa yhteissuomalaisella me-pronominillä. Taiteilijoita kannattaisi myös myyttistää kutsumalla heitä ilman turhaa nöyryyttä sankareiksi ja tähdiksi. Semmoiset sanat kuin retrospektiivi pitää unohtaa tykkänään. Jatkossa puhuttakoon houkuttelevammin tähtihetkistä tai uran huipuista. Empatiakalastusta on harrastettava enemmän: "Katko hyvälle kaudelle, konseptitaiteilijalta käsitteet hukassa!" Mikään ei vahvista me-henkeä niin kuin kilpailijan dissaaminen. Taidepalkinnoista uutisoidessa pitäisi siis muistuttaa myös häviäjistä: "Näin kaatui ruotsinpoika!"

näyttely

KUVASSA on Mika Launiksen kuvitus Suomen kuvalehden kansikuvaksi vuodelta 2000. Tämä ja monia muita Launiksen Harry Potter -kuvituksia on nähtävillä lelumuseo Hevosenkengässä.

Kuvittaja Launiksen kynästä syntyneet kuvat ovat antaneet omaleimaisella ja humoristisella tyylillään kasvot maailman kuuluisimmalle velholle kumppaneineen.

Lelumuseo Hevosenkengässä ovat esillä lähes kaikki kirjasarjan kansikuvitukset sekä muutama muu Launiksen aiheeseen liittyvä tilaustyö. Cult24 Terveisiä Tylypahkasta – Mika Launiksen kuvituksia Harry Potter -kirjoihin, Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä (WeeGee-talo, Espoo) 13.1.–9.3.

Miina Savolainen alkoi 15 vuotta sitten valokuvata lastenkodin asukkaita. Kuvista kehittyi Maailman ihanin tyttö projekti, jota esitellään keväällä Vantaan taidemuseossa. näyttely

– ENSIMMÄISTEN kuvien jälkeen tajusin, että tätä mä olen etsinyt, muistelee Miina Savolainen. Viisitoista vuotta sitten hän oli töissä lastenkodissa. Intuitiotaan seuraten hän päätti valokuvata yhtä talon teinitytöistä.

Kuvauspaikaksi kelpasi lähimetsä.

– Piti päästä pois sieltä osastolta, missä meillä oli tiukat roolit työntekijänä ja asukkaana.

Jotain tapahtui: voimaantuminen. Savolainen jatkoi kuvauksia eri tyttöjen kanssa.

Lämmin katse kameran takaa auttoi tyttöjä näkemään oman arvokkuutensa. Se oli lastenkodin kasvateilla ollut hukassa.

– Kuvat tavoittivat sellaista, missä sanat ovat kömpelöitä. Katse on mullistava työväline. Valokuvaaminen kertoo, että tämä hetki on niin tärkeä, että tahdon siitä muiston.

Näillä tytöillä ei välttämättä ollut yhtäkään sellaista kokemusta aikaisemmin.

Valokuvista syntyi Maailman ihanin tyttö -näyttely, samanniminen kirja ja voimauttavan valokuvan metodi. Tällä hetkellä menetelmää on koulutettu jo 3000 ihmiselle ja se on poikinut useita sisarprojekteja.

Maailman ihanimmat tytöt ovat kolmekymppisiä ja valokuvanäyttely kiertää edelleen maailmaa. Savolainen näki sen itse viimeksi keväällä Budapestissä. Hän on tyytyväinen.

Maailmanparannuksellinen missio etenee.

Tarkoitus on ravistella sosiaalityön perinteitä.

– SOSIAALIALOILLA opetetaan jättämään persoona ja tunteet työn ulkopuolelle. Väitetään, että jaksaa paremmin, jos ei välitä tai kiinny. Uskon, että asia on päinvastoin.

Savolaisen mukaan merkityksellisten suhteiden luominen estää loppuun palamista ja auttaa tehokkaammin myös sosiaalityön asiakkaita. Kun Maailman ihanin tyttö -kuvasarjassa siirryttiin lastenkodin valtasuhteista vuorovaikutukseen, oli tytöillä mahdollisuus ottaa tilanne haltuunsa, tilaa löytää voimansa.

Samanlaista painopisteiden siirtymistä Savolainen peräänkuuluttaa muussakin sosiaalityössä.

– Jos on tosi raadolliset lähtökohdat, ei sellaista auteta rajoilla ja rajoituksilla, ulkoa tulevilla kehityssuunnitelmilla ja arvioilla. Ei sellaista vain "panna ruotuun". Ihmisiä pitäisi pystyä katsomaan sellaisella viattomalla tavalla, selittää Savolainen. Siksi kaikki voimauttavan valokuvauksen kurssilaiset joutuvat itsekin kameran eteen.

– Täytyy osata katsoa itseään empaattisesti, jotta osaa ottaa vastaan toisen ihmisen kipua.

KOKO valokuvakulttuurimme on muuttunut radikaalisti sitten Maailman ihanin tyttö -ensikuvien. Nykypäivän lastenkotityttö tuskin jää yhtä helposti ikuistamishetkien ulkopuolelle kuin 15 vuotta sitten. Onko kaikissa kuvissa samanlaista voimaa?

– En lähtisi erottelemaan, että mikä on voimauttavaa ja mikä ei. Vaikkapa näissä nuorten selfieissä kyse on moniulotteisesta identi-

Miina Savolainen kuvassa...

Miina Savolainen

Kuvituksia Tylypahkasta

Maailmaa parantavat kuvat

Hanna Huokuniemi

kuin kuvastimessa

Tammikuu 2014

...ja kuvaajana. teettityöstä. Kyse on siitä, että kuka mä olen ja miten mua saa katsoa.

Savolaisen mielestä on luonnollista, että juuri teinit ovat innostuneet selfie-meiningistä. Monessa perheessä lapsista otetut kuvat vähenevät merkittävästi juuri murrosiässä.

– Vanhemmillekin voi olla vaikea katsoa linssin läpi sitä tiuskivaa finnimörköä, miettii Savolainen.

Teinikään ei halua tulla nähdyksi enää vanhempien odotusten mukaan, ihan lapsena.

Nähdyksi tulemisen tarve silti säilyy.

– Valokuvassa on tunnetason todistusvoimaa: ’Näin rakas sinä olet, että tahdon sinut ikuistaa’.

Maria Hakala Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -näyttely Vantaan taidemuseossa 29.1.–19.4.

CULT24

MAGAZINE

Tammikuu 2014

11

Omin sanoin: Maria Mughalin teos Tytär

Ei lapsi, muttei aikuinenkaan Taidemaalari Maria Mughalin näyttely In Between on nähtävillä Rikhardinkadun kirjastossa tammikuussa. Mughal kertoo omin sanoin teoksestaan Tytär, josta koko näyttely sai alkunsa. näyttely

"OLEN jo pitkään miettinyt lapsuuden ja nuoruuden teemoja. Siirtymä lapsesta nuoreen ja taas aikuiseen on herkkää aikaa, johon liittyy paljon kasvamisen pyörremyrskyjä ja ristiriitoja. Tytär-akryylimaalauksesta lähti liikkeelle koko näyttelyn teoskokonaisuus, jossa kuvaan näyttelyn nimen In Between mukaisesti etenkin lapsuuden ja nuoruuden välistä aikaa. Milloin lapsuus loppuu?

Aikaisemmin olen maalannut myös öljyväreillä, mutta jo pidempään olen käyttänyt akryyleja, jotka kuivuvat öljyjä nopeammin eivätkä aiheuta niin paljon hajuhaittoja.

Viime vuosina olen hakenut taiteilijana maalauksellisempaa suuntaa.

Tytär, akryyli kankaalle, 120x100 cm (2012) Tämä näkyy myös Tytär-teoksessa, jossa uskalsin vetää ihmishahmoa isolla pensselillä. Halusin, että myös tausta on tärkeässä osassa ja kertoo omaa tarinaansa. Käytin työssä vahvoja akryylivärejä – punaista ja oranssia – jotka osaltaan ilmentävät nuoruuteen liittyviä voimakkaita tunteita.

Maalasin Tytärtä noin kuukauden päivät uudella työhuoneellani Roihupellon taiteilijakorttelissa.

Usein minulla on monta teospohjaa työn alla. Saatan hetkeksi keskeyttää

työn ja ottaa sen tarkasteluun, jonka jälkeen se saattaa mennä kokonaan uusiksi tai täydentyä. Saatuani Tytärteoksen hahmon valmiiksi, lähinnä täydensin muita kohtia.

Tytär-maalaus ja koko näyttelykokonaisuus oli minulle hyppy johonkin uuteen. Aikaisemmin olen kuvannut etenkin naisaiheita aikuisen näkökulmasta. Naisena minun on ollut luontevampaa maalata naiseudesta, koska tunnen sen maailman paremmin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuvaan lapsen tai

Maria Mughal nuoren tytön näkökulmaa. Kaiken kaikkiaan tärkeintä maaluksessani on kuitenkin ihminen; uskon, että ihminen maalauksessa puhuttelee toista ihmistä.

Näen Tytär-teoksessa heijastumaa omasta kokemuspiiristäni.

Itseään on vaikea erottaa töistään.

Teoksen tyttö on ehkä juuri siinä lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Siinä vaiheessa tapahtuu niin paljon: kaikki fyysiset ja psyykkiset muutokset, sukupuoli-identiteetin hakeminen jne, Välillä mietin, että

siihen ikään on ladattu ihan liian paljon. Kyllä teoksessa on sellaista kipuilua, haikeutta."

Henni Aaltonen Maria Mughalin näyttely In Between Galleria Rikhardissa Rikhardinkadun kirjastossa 31.1. asti.

ESITYKSET: Sibeliustalo, Lahti PE 21.02. KLO 19 LA 22.02. KLO 15 & 20

Peacock, Helsinki

Käsikirjoittajat: MATO VALTONEN, SAKKE JÄRVENPÄÄ & JALLE NIEMELÄ Ohjaus: JALLE NIEMELÄ Koreografia: HILPPA LAMPI Kapellimestari: COSTELLO HAUTAMÄKI

Pe 07.03. KLO 19 LA 08.03. KLO 15 & 20 Liput: 49,50 / 40,50 € (sis. palvelumaksun)

Liput Lippupisteen myyntipisteistä kautta maan.

Lisätiedot lipuista ja erikoispaketeista:

www.kukamitahah.fi

www.facebook.com/kukamitahah2013 Yhteistyössä:

CULT24

MAGAZINE

12

Tammikuu 2014 Tammikuun teos Olivier Messiaen: Turangalila-sinfonia

Äärimmäisyyksien rakkauslaulu

Olivier Messiae

Sattuma veti viulistin barokkiin Antti Tikkanen iloitsee Meta4-kvartetin vakiintuneesta maineesta. Nyt hän voi rauhassa keskittyä löytöretkeilemään Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellisena johtajana. musiikki

ANTTI Tikkanen uskoo muusikkona onnekkaisiin sattumiin.

– Jos avaa suunsa väärässä paikassa oikeaan aikaan, voi syntyä jotain todella hienoa, hän lohkaisee.

Tikkasen viulistielämän motoksi ajatus ei ole hullumpi; tällä hetkellä hänet tunnetaan ennen kaikkea valovoimaisen Meta4 -jousikvartetin viulistina, ja kuinka ollakaan, Meta4 syntyi juuri sattuman kautta.

– Runsas kymmenen vuotta sitten Mäntän musiikkijuhlat pyysi nykyistä sellistiämme Tomas Djupsjöbackaa kokoamaan festivaalikvartetin, Tikkanen kertoo.

– Soitimme lopulta vain yhden konsertin, mutta kaikki suhtautuivat meihin vakiintuneena kokoonpanona ja aloimme saada lisää keikkaa. Vähitellen tajusimme, että tästä voisi oikeasti tulla jotakin.

Nyt Meta4 on Suomen menestyneimpiä jousikvartetteja. Yhtyeen jäsenille maine on toiminut ponnahduslautana omille projekteille, vaikkapa Tikkasen ja Minna Pensolan – niin ikään Meta4:n viulistin – organisoimalle Punavuoren kamarimusiikkiyhdistys PuKamalle.

– Se on minun ja vaimoni Minnan yhteinen lapsi, kotiseuturakkaudesta perustettu konserttisarja Rööperissä, Tikkanen hymyilee.

NYT Tikkasen arkea hallitsee kuitenkin uusi haaste: tässä kuussa hän aloittaa virallisesti Suomalaisen barokkiorkesterin eli Fibon taiteellisena johtajana. Ei ole yllättävää, että

viulisti päätyi pistämään lusikkansa barokkisoppaan puolittain sattumalta.

– Vuonna 2005 löysin itseni soittamasta barokkiviulua. 22 vuoden viulunsoiton jälkeen löysin soittimeeni uuden suhteen, hän kuvaa.

– Sain aloittaa musiikillisen löytöretkeilyn uudestaan, sillä barokkiviulun kanssa olin vapaa 1900-luvun viulismin taakasta.

Kyseessä oli Fibon Beethovenprojekti, jonka konserttimestariksi orkesteri houkutteli Tikkasen. Hän sai mentorointia barokkiviuluun soittimen gurulta Kreeta-Maria Kentalalta, ja pian suolikielinen alkuperäisviulu alkoi kulkea mukana enemmänkin. Kohta oli barokkiviulututkintokin taskussa, ja Fibon toiminnassa Tikkanen oli kiinteästi mukana.

– Barokki tuli elämääni yllätyksenä, vaikka toisaalta se oli luontevaa, olimmehan kvartettiopinnoissa perehtyneet esimerkiksi barokin puheenomaisuuteen.

Tällä hetkellä Tikkanen soittaa sekä viulua, barokkiviulua että alttoviulua.

– Minua voi varmaan sanoa laaja-alaiseksi muusikoksi, mutta toisaalta omassa ikäpolvessani monipuolisuus alkaa olla jo pikemminkin normi, hän kuittaa.

– Tämä on hienoa. Nykyään ei enää tarvitse lokeroida omaa muusikkouttaan.

VIIME aikoina Tikkanen on saanut tilaisuuksia liidata orkestereita joko Meta4:n tai vaimonsa Minnan kanssa sekä ihan itsekseen. Työskentelytapa on orkesteripiireissä tuore ja kiinnostava suuntaus, jossa kapellimestarin sijaan orkesteria johtaa soittaja, kuten konserttimestari tai solisti.

– Liidaus kiinnostaa orkesterei-

ta, koska siinä kannustetaan orkesteria itseohjautuvuuteen.

Liidaus-filosofiaa Tikkanen haluaa soveltaa myös Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa, joka juhlii tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä.

– Teemme keväällä paljon isoja kuoro-orkesteriteoksia, ja ne antavat loistavan tilaisuuden panostaa soittajien omaan aktiivisuuteen – liikkuvia osia kun on niin paljon, hän kertoo.

– Haluamme kannustaa muusikoita itsensä kehittämiseen ja vapauttaa luovuuspotentiaalia. Tämä on erityisen tärkeää freelance-orkesterissa.

Ohjelmiston suhteen Tikkanen haluaa panostaa Fibon toimenkuvaan tyypillisesti kuuluvaan uuden musiikin esittämiseen. Uusia teoksia onkin jo tilattu muun muassa Perttu Haapaselta ja Jussi Chydeniukselta.

Ylipäätään hän muistuttaa, että barokkiskene on muutoksen pyörteissä. Historiatietoisista soittotavoista on tullut osa muusikon yleissivistystä, ja sinfoniaorkesterit soittavat vanhan musiikin johtavien nimien kanssa barokkimusiikkia, jopa barokkijousilla. Tikkasen mukaan tämä tarkoittaa, että barokkiyhtyeiden tulee kiteyttää olemuksensa musiikkikartalla.

– Ja se on ennen kaikkea positiivinen asia, Tikkanen teroittaa.

– Meillä on mahdollisuus näyttää, keitä haluamme olla.

Auli Särkiö Suomalainen barokkiorkesteri: Barokkikaravaani – Don Quijote, Gulliver ja muita tarinoita, 16.1.

Astoria-sali, Helsinki. Antti Tikkanen, viulu ja musiikin johto.

OLIVIER Messiaen (1908–1992) oli ranskalaisen modernismin omapäisimpiä ja persoonallisimpia säveltäjiä. Hänen sävelmaailmalleen oli tyypillistä intohimoinen katolinen mystiikka ja rakkaus linnun ääniin, joita Messiaen keräsi ornitologin omistautuneisuudella. Tuloksena oli ehdotonta, läpitunkevan kirkasta musiikkia, jossa etsittiin mystistä, salaperäisen runollista kosketusta maailmaan ja ylimaalliseen.

Messiaenin suurimuotoisimpiin teoksiin kuuluva Turangalîla-sinfonia on poikkeus tämän tyypillisistä innoituksenlähteistä, tosin suoraan yhteydessä niihin.

1940-luvulla säveltäjä innostui Tristanin ja Isolden traagisesta rakkaustarinasta. Messiaen oli ennenkin käsitellyt mystistä, myös romanttista rakkautta, mutta lähinnä uskonnon kehyksissä. Nyt Tristan-myytin pohjalta syntyi trilogia, jossa äärimmäistä rakkautta pohdiskeltiin eksoottisten viittausten kautta. Turangalîla (1946-48) on sarjan keskimmäinen osa.

Messiaenin mukaan Turangalîla on yksinkertaisesti rakkauslaulu. Teoksen otsikko on johdettu sanskriitin kielestä (loputtoman utelias Messiaen oli kiinnostunut

hälyääniä

myös hindulaisuudesta), ja siinä kietoutuvat yhteen rakkauden, ilon, elämän ja kuoleman ideat.

Jotta teoksen hypnoottinen monitahoisuus ei jäisi tähän, kyseessä on lisäksi sävellystekninen kokeilu, jossa Messiaen alisti sävelkorkeuksien lisäksi myös äänten kestot monimutkaiselle systeemille. Tätä kutsutaan sarjallisuudeksi.

Turangalîla-sinfonian esityskoneisto on äärimmäinen. Myöhäisromanttisen orkesterin tehot yhdistyvät moderneihin keinoihin ja erikoiseen solistipariin: pianon lisäksi kuullaan harvinaista elektronista soitinta ondes Martenot’ta.

Teoksen kymmenessä osassa elämä ja kuolema läpäisevät toisensa huumaavan arvoituksellisessa kaiken ylittävän rakkauden kuvaelmassa.

Auli Särkiö Messiaenin Turangalîla kuullaan Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Musiikkitalossa 15.1. Ohjelmassa lisäksi Mozartin Pianokonsertto nro 23.

Hannu Lintu (johtaja) Angela Hewitt (piano) Valerie Hartmann Claverie (ondes Martenot) Konsertti nähtävissä myös osoitteessa yle.fi/klassinen.

Parrasvaloissa tuuba

KONSERTTI vaatii solistin, jota voi jumaloida ja jonka aura luo loistettaan koko musiikin ylle. Tai ainakin tällaisen solistihahmon konserttikulttuuri on meille jälkipolville kätilöinyt. Osittain tästä syystä solistien valtiaita ovat viulistit, pianistit ja laulajat. Tänä keväänä Musiikkitalossa voi kuulla oikeaa pianistien tähtikavalkadia Angela Hewittista Leif Ove Andsnesin kautta Freddy Kempfiin.

Toki kyseisiin instrumentteihin liittyy luontainen lumovoima ja taiturillinen säihke. Romanttisen tähtikultin peruja on puolestaan se, että solistilta odotetaan juuri näitä ominaisuuksia. Onneksi Musiikkitaloon voi tänä keväänä odottaa pianojen ja viulujen haastajaksi myös uhkeaa sellistijoukkuetta.

Suurenmoisinta on, kun orkesterin eteen astelee täysin tutusta linjasta poikkeava solisti. Myöhäissyksyllä HKO:n solistina pärisi harppu, ja Tapiolassa villitsi huilu. Nykysäveltäjät ovat usein ihastuneita harvoin orkesterin eteen pääseviin takarivin taaveihin. Esimerkiksi veijarisäveltäjä Kirmo Lintisen tuubakonsertto kantaesitetään toukokuussa HKO:n ja Petri Keskitalon voimin. Hyvä niin, sillä nykyaikainen solisti on ennen kaikkea kiinnostava persoona, niin soittimena kuin soittajana.

OLIPA KERRAN... RESTAURANT & BAR PRESENTS:

JAZZCLUB THURSDAY

Kevät 2014 PE 10.1.

PE 4.4.– SU 6.4.

Hannu Lintu, kapellimestari Alice Sara Ott, piano Lindberg – Mendelssohn – Sibelius

KAMARIMUSIIKKIVIIKONLOPPU ”VIERAILLA MAILLA” RSO:n muusikot

MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Magnus Lindberg, piano

KE 9.4.

KE 15.1.

Hannu Lintu, kapellimestari Angela Hewitt, piano Valérie Hartmann-Claverie, Ondes Martenot Mozart – Messiaen

TO 30.1.

Olli Mustonen, piano Prokofjev

FEATURING

LASSI KOIVU & GUESTS

CHECK FOR CLUB DATES:

www.olipakerranravintola.fi / facebook.com/olipakerranravintola / Albertinkatu 34

PE 7.2.

Pablo Heras-Casado, kapellimestari Mojca Erdmann, sopraano J. S. Bach – Mahler MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Tuomas Lehto, sello

KE 12.2. ja TO 13.2.

Mario Venzago, kapellimestari Paul Lewis, piano Honegger – Mozart – Ravel

KE 26.2.

PEHR HENRIK NORDGREN 70 VUOTTA Sakari Oramo, kapellimestari Marko Ylönen, sello Nordgren – Šostakovitš

Sykkiviä rytmejä

Sukella Steve Reichin hypnoottiseen todellisuuteen!

Pe 31.1. klo 19 Tampere-talo

Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Osuma Ensemble De Mey: Table Music Reich: Music for Pieces of Wood Reich: Music for 18 Musicians Bernstein: Sinfonisia tansseja West Side Storysta

Liput 22 / 16 eläk. / 10 € opisk. & tyött.

Tampere-talon Lipputoimistosta p. 0600 94500 (1,40 € / min + pvm), Lippupisteestä alk. 24,50 / 18,50 / 12,50 €.

www.tampere.fi/filharmonia

PE 7.3.

Okko Kamu, kapellimestari Eero Heinonen, piano Petri Aarnio, viulu Joel Laakso, sello Beethoven – Länsiö

Hannu Lintu, kapellimestari Marisol Montalvo, sopraano Joonas Ahonen, piano Nono – Mahler

LA 12.4. klo 14 ja 16 KOKO PERHEEN KONSERTTI RITMO ANIMALE – ELÄIMELLISIÄ RIIMEJÄ Hannu Lintu, kapellimestari Mauri Sumén, musiikki Kruununhaan yläasteen musiikkiluokkien kuoro

KE 23.4. ja TO 24.4.

Dima Slobodeniouk, kapellimestari Johannes Piirto, piano Tapiolan Kamarikuoro J. S. Bach-Webern – Stravinsky – J. S. Bach-Berio

PE 2.5.

Jakub Hrůša, kapellimestari Sol Gabetta, sello Kabeláč – Martinů – Janáček ENNEN KONSERTTIA Dokumenttielokuva “Janáčekia etsimässä”

KE 7.5.

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari Juliane Banse, sopraano Dutilleux – R. Strauss – Brahms

PE 16.5.

MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Okko Kamu, viulu, Eero Heinonen, piano, Risto Poutanen, sello

KE 12.3. ja TO 13.3.

Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Vilde Frang, viulu Nuorvala – Korngold – Tšaikovski ENNEN KONSERTTIA Kantaesitys! Säveltäjä Juhani Nuorvala ja kapellimestari Santtu-Matias Rouvali keskustelevat.

MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Jukka Harju, käyrätorvi, Reeta Maalismaa, viulu, Jouko Laivuori, piano

Hannu Lintu, kapellimestari Helena Juntunen, sopraano Jenny Carlstedt, altto Tuomas Katajala, tenori Tuomas Pursio, basso Musiikkitalon Kuoro A. Merikanto – Beethoven

KE 21.5. ja TO 22.5.

Hannu Lintu, kapellimestari Christianne Stotijn, mezzosopraano Simon O’Neill, tenori Birtwistle – Mahler

PE 21.3.

Oliver Knussen, kapellimestari Leila Josefowicz, viulu Kirill Gerstein, piano Henze – Berg

Konsertit alkavat Konserttisalissa klo 19, paitsi 12.4. klo 14 ja 16.

MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Jari Valo ja Petri Aarnio, viulu Riitta-Liisa Ristiluoma ja Martta Tolonen, alttoviulu Tuija Rantamäki ja Mikko Ivars, sello

Kamarimusiikkikonsertit, Harjoitussali PAAVO sunnuntaisin 16.2., 16.3., 27.4. ja 18.5. klo 15 sekä kamarimusiikkiviikonloppu ”Vierailla mailla” 4.–6.4.

KE 26.3.

Muutokset mahdollisia.

Päivitetyt ohjelmatiedot yle.fi/rso

Joshua Weilerstein, kapellimestari Tomas Gricius, trumpetti Adams – Zimmermann – Prokofjev

KERTALIPUT KEVÄÄN KONSERTTEIHIN MYYNNISSÄ NYT! Liput: 42,50–8€

yle.fi/rso

CULT24

MAGAZINE

14

Tammikuu 2014

Räppäri ja #bisnesmies

MUSIIKIN tekemisen ja keikkailun ohella Uniikkia, alias Dan Tolppasta, pitävät kiireisinä kaksi menestyvää liikeyritystä: levy-yhtiö Rähinä Records sekä keikkamyyntiin keskittyvä Rähinä Live. Keväällä Uniikki nähtiin myös kilpailijana Diilin 5. tuotantokaudella.

Viides studioalbumi #Kylänmies katsoo menneeseen samalla kun se marssii eteenpäin. Avausraita Mitä huomenna on jatkoa kymmenen vuoden takaiselle Mitä tänään -biisille, joka löytyi Kapasiteettiyksikön Itsenäisyyspäivä-albumilta. Se oli Rähinän ensimmäinen oma julkaisu. Asan feattaaman biisin vastapainona kuullaan kosolti modernimpaa soundia, ja levy on tekijänsä mukaan ennen kaikkea räppilevy. Tekstiä syntyi sitä tehdessä runsaasti.

– Tälle levylle kirjoitin enemmän materiaalia kuin koskaan aiemmin. Ystävät ovat sanoneet pitkään, että olen vahvimmillani nimenomaan freestylessä. Teinkin aika paljon niin, että himassa pistin biitin soimaan, puskin siihen riimiä päälle ja parhaat kirjoitin lennosta ylös. Levylle tuli kirjoitettua tuhansia riimejä, Uniikki kertaa prosessia.

Tekstitulvasta huolimatta levy on vain kymmenen kappaleen mittainen. Digiaikana, kun kuulijat ostavat enemmän yksittäisiä biisejä ja streamaavat musiikkinsa, ei albumin pituudella enää ole niin väliä. Tärkeämpää on

riitasointuja

julkaista uutta materiaalia tasaiseen tahtiin.

– On hyvä tehdä levy reilun vuoden välein, jotta pysyy ajankohtaisena ja keikkaa riittää. On myös mahtavaa saada uutta matskua keikoille. Teen musiikkia koko ajan, nytkin pyörittelen jo ideoita uudelle levylle, Uniikki kertoo. #KYLÄNMIEHEN toistaiseksi suurin hitti on Pätkätöis, jonka video on saanut YouTubessa jo yli 1,5 miljoonaa katselukertaa.

Skee-Lon I Wish -hittiä mukailevassa kappaleessa ja videossa Uniikki naureskelee omalle pituudelleen (162 cm), mutta 18 vuoden takaiseen esikuvaansa verrattuna biisi on enemmänkin voimauttava kuin puhtaan itseironinen.

– Tosi paljon saan faneilta Facebookissa ja meilitse paitsi kannustavaa palautetta, myös viestiä siitä, miten oon saanut jengiä jaksamaan. Kaikille ei ole aikaa vastata, joten halusin tehdä tällaisen tsemppausbiisin vastauksena kaikille niille, jotka ovat mulle palautetta antaneet, Uniikki kertoo.

Räppärin positiivinen energia tuo mieleen menneen syksyn mediakohun, joka pyöri Olympiastadionin kahdesti loppuunmyyneen Cheekin ympärillä. Kritisoijat on monissa lähteissä leimattu kateellisiksi koulukiusaajiksi, jotka keskittyvät hahmoon musiikin sijaan. Uniikki yhtyy kritiikkiin.

– Sehän on upea saavutus, jos kotimainen artisti pystyy myymään stadionin kahdesti täyteen. Mun mielestä toi osoittaa kuinka hyvin suomalainen musa voi, mutta sitten ihmiset reagoivat niin, että kaikenlaista

Kiitos Rubik!

TODISTIN Korjaamolla Rubik-yhtyeen jäähyväiskeikan, enkä voisi olla tyytyväisempi. Konsertti oli kaunis, dynaaminen ja intiimi kairaus yhtyeen kymmenvuotiseen uraan. Artturi Tairan johtama, viimeisessä inkarnaatiossaan kahdeksanhenkinen orkesteri soitti suuren pop-taiteen, ystävyyden ja esiintymisen ilon voimalla maagisen kaksituntisen. Kauniimpaa muistoa yhtyeestä en olisi uskaltanut toivoa.

Mikä parasta, keikasta uupuivat kaikki ne suuriin jäähyväisiin liittyvät maneerit, joilla esimerkiksi PMMP joitain kuukausia aiemmin konserttiaan ryyditti. Taira ei esitellyt yhtyettään musikantti kerrallaan, ei kiittänyt jokaista bändin toimintaan vaikuttanutta henkilöä tai kärrännyt lavalle julkkiskavereitaan.

Hetkittäin unohdin olevani jäähyväiskeikalla. Tuijotin haltioituneena edessäni soittaneiden Tuomas Erikssonin ja Juho Viljasen hassuttelua. Nauroin mukana.

Kahden tunnin aikana kävin katseellani huolella läpi jokaisen yhtyeen jäsenen, imin itseeni heidän soittamisen iloaan.

Katarttiseksi yhteislauluksi kasvaneessa Solar Death March (In Octaves) -kappaleessa Tairan ääni oli murtua. Se oli selkein osoitus siitä, että vaikka kyseessä oli ihan tavallinen Rubikin keikka, oli se samaan aikaan paljon enemmän.

Koska Rubik on aina tuntunut enemmän Tairan ympärillä toimivalta taiteilijakollektiivilta, eivät jäähyväiset tunnu niin konkreettisilta kuin PMMP:n kohdalla.

Sen jäsenet jatkavat musiikin tekemistä toisissa projekteissa. Rubikin perintö tulee näkymään niissä pitkään, ja on ihanaa voida luottaa siihen, ettei mitään puolivillaista comebackia todella koskaan tule.

ähi x /R i Fo

Kapasiteettiyksiköstä soolouralle lähtenyt Uniikki julkaisi marraskuun lopulla jo viidennen albuminsa kahdeksan vuoden sisällä. musiikki

Sa nt

kuvakaappaus YouTubesta

Ben Zyskowich esiintyy Uniikin uudella videolla.

negatiivista aletaan kaivaa esiin. Ihmisillä on liikaa negatiivista energiaa. Sita kannattaisi suunnata johonkin ihan muuhun kuin ihmisten dissaamiseen, Uniikki sanoo.

Puhe "kokoomusräppäreistä" on kuitenkin siinä määrin perusteltua, että monet maamme eturivin muusikoista ovat koulutukseltaan tradenomeja. Niin myös Uniikki ja Cheek. Vaikka ensinmainittu irtisanoutuu puoluepolitiikasta, on ammattikorkea antanut hänelle paljon sellaisia valmiuksia, jotka hän kokee elämässään hyödyllisiksi.

– Oon aina itse ollut yksityisyrittäjä. Sitä kautta oon löytänyt oikean tekemisen meiningin ja pystynyt olemaan onnellinen omassa työssäni.

Työ on kuitenkin tosi iso osa elämää, ja Suomessa nuoria rohkaistaan liian vähän yrittämiseen, Uniikki kiteyttää.

nä

Reco rds

Anton Vanha-Majamaa Uniikki esiintyy M/S Silja Europalla (Helsinki) 24.1.

B O T T A O N !

K o l m e r a v i n t o l a a , k o l m e t u n n e l m a a w w w . b o t t a . f i Pirulliseen nälkään Kokous-, tapahtumaHelvetilliseen janoon & juhlatilaa

Ma - Pe klo 11 - 04 La klo 14 - 04 p. 09 - 580 77 707

Tilatiedustelut: p. 09 - 580 770 myynti@botta.fi

Museokatu 10

Real Ale, Real Food, Real PUB!

Su - Ti 15 - 01 Ke - La 15 - 03 p. 09 - 580 77 222

Tammikuu 2014

Ravintolat Helsingin yllä Jenni Tepsa

ravintolat HELSINGIN kattojen yllä voi maisemien ihastelun ohella nauttia laadukasta ruokaa ja virkistäviä cocktaileja. Cult24 esittelee pääkaupungin näkÜalaravintoloita, joiden joukosta lÜytyy niin tunnettuja klassikkoja, rentoja lounaspaikkoja kuin nuorekkaita yÜkerhoja.

Noutobuffet joka päivä klo 11.00–18.00 10 erilaista ruokaa

Ateljee Bar (YrjÜnkatu 26) Jyrkät kierreportaat johtavat Hotelli Tornin 14. kerrokseen, jossa sijaitsee Ateljee Bar. Jo vuonna 1951 perustetussa baarissa cocktaileja pääsee siemailemaan korkeammalla kuin missään muualla Helsingissä. Ja juuri maisemien takia useimmat asiakkaista 14. kerrokseen usein eksyvätkin. – Täältä ylhäältä on mukava katsella Helsinkiä ja Ruotsin laivojen lähtÜä, toteaa Ateljee Barin asiakas Timo Rissanen.

Ateljee Bar tarjoaa asiakkailleen maisemien lisäksi myÜs mahdollisuuden nauttia taiteesta. Kuukausittain vaihtuva taidenäyttely esittelee suomalaista taidetta ja sen tekijÜitä.

TARJOUS:

Saag channa 10â‚Ź 14â‚Ź Shalu Paneer 11â‚Ź 15â‚Ź Chiken tikka masala 12â‚Ź 17â‚Ź Kina Prawn chili 20â‚Ź 27â‚Ź Saag lamb 11â‚Ź 15â‚Ź Murgh Peshawar 12â‚Ź 16â‚Ź

Ravintola Loiste

Kaikkiin annoksiin kuuluu riisi ja naan Tarjous voimassa 31.01.2014 asti

Ravintola Loiste (Kaivokatu 3) Ravintola Loiste sijaitsee aivan Helsingin sydämessä Sokos Hotel Vaakunan 10. kerroksessa Rautatieasemaa vastapäätä. Loiste on ruoka- ja seurusteluravintola, joka panostaa asiakkaiden viihtyvyyteen.

Bar Loiste puolestaan on rento baari, josta aukeavat näkÜalat kaupungin kattojen ylle.

Baarissa voi nauttia aperitiivin ennen ruokailua, siemailla drinkkejä ja viinejä, maistella ruokia Bar Food -listalta tai vain nauttia seurasta ja tunnelmasta.

Ravintola Ilma (Karjalankatu 2)

www.k2helsinki.fi Iso Roobertinkatu 10, Helsinki Tiedustelut: 041 49 18 544

Ravintola Ilma

Ravintola Ilman ikkunoista avautuvat näkymät Helsingin Alppilaan ja Linnanmäen huvipuistoon. Arkipäivisin asiakkaille tarjoillaan buetlounas ja sunnuntaisin nautitaan brunssista. – NäkÜalat houkuttelevat ruuan ohella asiakkaita etenkin brunssille, kertoo Ilman toimitusjohtaja Roope Juutinen.

Ilman lounaalla tarjolla on kotiruokamaista perusruokaa, joka ei turhilla hienouksilla kikkaile. – Ravintolaamme mahtuu kerralla noin 90 henkeä. Olemme iltaisin auki myÜs tilauksesta, joten täällä on mahdollista järjestää erilaisia yksityistilaisuuksia, joita varten lÜytyy myÜs saunaosasto.

NäkÜalaravintoloita Helsingissä Ravintola Palace (Eteläranta 10) Savoy (Eteläesplanadi 14) Ateljee Bar (YrjÜnkatu 26) Loiste (Kaivokatu 3) Ravintola llma (Karjalankatu 2) LeBonk (YrjÜnkatu 24) Puro (SähkÜtalo, Malminrinne 6 E) The Tiger ja Maxine (Urho Kekkosen katu 1)

Savoy (Eteläesplanadi 14) Ravintola Savoy on kuulunut helsinkiläisen ravintolamaailman klassikoihin jo 1930-luvulta lähtien. Eteläesplanadin varrella sijaitsevan ravintolan terassilta aukeavat näkymät puiston yli aina Tuomiokirkolle asti.

Savoyn ravintolamiljÜÜn on suunnitellut Alvar Aalto ja aikoinaan ravintolan tunnetuimpia asiakkaita oli marsalkka Mannerheim.

Hänen suosikkiannoksensa Vorschmack lÜytyy vielä tänäkin päivänä Savoyn listalta.

Savoyssa asiakkaat pääsevät kokeilemaan uusia, rohkeita makuyhdistelmiä sekä maistelemaan luomu- ja lähiruokaa. Kesäisin terassipuutarhassa kasvatetaan yrttejä muun muassa ravintolan keittiÜn käyttÜÜn.

Jenni Tepsa

Ateljee Bar

!

K, REAK A E BR NGS B A LI KE TA E A B T K EN -BUFFE N I TA L A KUL ILPAL 8.

R E A H 16-1 CKT CO E KLO !

TI-P MA 5â‚Ź O N I .

S JU VA YĂ– IAMME M Y S KYS SITUK SUO

KYSY KORTILLASI ERIKOISETUJAMME! 0000 0000 0000 0000

BAR 7 BLINGS – VASTAKOHTIEN JALOKIVI FEV FPMRKW ½ 1MOSROEXY

Savoy

Tiistai - torstai 16 - 24

Perjantai - lauantai 16 - 02

CULT24

elokuva

MAGAZINE

16

Arviot

Arviot

Tammikuu 2014

Avioliiton solmuja avaamassa

elokuva

Riettaat rahamiehet Arvio

SF Film

Arvio

via, vaan eivät loista Sinisalon lailla. Mutta se lienee tarkoituskin, onhan hänen näyttelemänsä Heli tarinan keskiössä.

Elokuva noudattaa Härkösen romaanin kaavaa uskollisesti, muttei orjallisesti.

Mutkia on suoristettu, esimerkiksi Helin ja Matin historiasta ei juuri kerrota. Kokonaisuus on kuitenkin ehjä ja pituus puolitoistatuntisena juuri sopiva. Henkilösuhteissa häiritsee ainoastaan Helin ja hänen ystävänsä (Mannan) pelkästään miesten ympärillä pyörivät keskustelut, jotka tarjoavat monien elokuvien tapaan kliseisen kuvan naisten välisestä ystävyydestä.

Parasta elokuvassa on sen uskottavuus: Helin läheisyydenkaipuu koskettaa, oli avioliitossa tai ei. Halujen ristiriidat niin seksin kuin henkilökohtaisten unelmien suhteen ovat varmaan tuttuja lähes kaikille pariskunnille. Kipukohtiin käydään käsiksi elokuvassa elämänmakuisesti alusta loppuun asti. Mikään ei ole mustavalkoista; kyynelten jälkeen tulee naurua, viha sekä rakkaus ovat lähellä toisiaan ja pettymyksen keskeltäkin löytyy toivoa.

4/5

Henni Aaltonen Ei kiitos, ensi-ilta 10.1.

Ohjaus: Samuli Valkama Pääosissa: Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Kai Vaine

elokuva

Mauton uusintaversio

elokuva Arvio

2/5

Future Film

"film". Toistaiseksi julkaisematon ohjaajan versio voi hyvin olla koherentimpi ja ilmavampi, mutta yliampuvaa tyylittelyä se tuskin hylkää.

Anton Vanha-Majamaa Oldboy, ensi-ilta 10.1.

Ohjaus: Spike Lee Pääosissa: Josh Brolin, Elizabeth Olsen, Sharlto Copley

5/5

dialogi osuvaa, mutta hivenen ylipitkät juhlintaosuudet sumentavat tarinan särmää.

Rahan ja Jordanin palvonta rinnastuu lähes lahkolaisuuteen, mutta selkeä visio elokuvan sanomasta katoaa silti riettauden ja kimalteen taakse.

Ilmaan jääkin kysymys siitä, onko kyseessä Jordanin oma myyntipuhe rahan ihanuudesta, vai kiinnittyykö tarinaan jokin humaani sanoma onnesta ja ahneudesta.

Oli vastaus kumpi tahansa, varmaa on, että The Wolf of Wall Street on sujuvuudessaan ja irstaudessaan täyden kympin elokuvaelämys.

Matti Tuomela The Wolf of Wall Street, ensi-ilta 3.1.

Ohjaus: Martin Scorsese Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Matthew McConaughey, Margot Robbie

Ihmeellinen satumetsä

JOS ranskalainen Luc Jacquet inhimillisti kohteitaan etovuuden partaalle edellisessä "dokumentissaan", puhuvia lintuja seuranneessa Oscar-palkitussa Pingviinien matkassa (2005), ei tuore Sademetsän tarina ole lähtökohdiltaan kovinkaan erilainen. Nytkin keskiössä on kaunis ja ihmeellinen luonto, pohjalla vahva moraalisaarna ja runkona satumainen kertomus pyhästä ekosysteemistä, jota itsekäs ihminen uhkaa.

Puoliksi Perussa, puoliksi Kongossa kuvattu elokuva näyttää, kuinka sademetsä syntyy, kasvaa ja kehittyy 700 vuoden ajanjaksona. Sitä on ollut ideoimassa kertojana kuultava metsäntutkija Francis Hallé, joka on omistanut elämänsä näiden kasvustoltaan ainutlaatuisten ympäristöjen tutkimiseen.

Harmi, että elokuvassa Hallé lähinnä latelee proosallisia latteuksia satumaisesta viidakosta sitä samanaikaisesti muistivihkoonsa tuherrellen. Kovin vähän tarjotaan oikeaa tietoa monipuolisesta luonnosta tai vaikkapa siitä, kuinka sademetsien hävittäminen heijastuu elämään maan päällä. Metsän koko kirjo taltioidaan huipputekniikan avulla komean vehreäksi kuvamatoksi, jonka päälle piirretään animoituja kasvustoja ja pieneliöitä tekemään ihmeellisiä asioita.

Nämä asiat selitetään satukirjan syvyydellä.

Koska Hallén puheessa, jonka lukee suomeksi asiaankuuluvalla patetialla Pertti Koivula, ei ole substanssia kuin nimeksi, voi katsoja huoletta keskittyä kauniisiin kuviin.

Kuvat ovat tosin varsinkin alkupuolella turhan ahdasta ja epämääräistä lähikuvaa, josta kokonaisuutta on hankala hahmottaa. Valtaosa versoista on myös karkkivärein ani-

moituja. Piirrettyä sademetsää on esitelty jo komeammin vaikkapa 20 vuoden takaisessa FernGully-animaatiossa.

Peruskoululaiselle Jacquet’n filmi antaa hyvän yleiskatsauksen siitä, miten sademetsä kehittyy ja mikä sen relevanssi on ihmiskunnalle. Muille sitä ei tohdi suositella.

Anton Vanha-Majamaa Sademetsän tarina, ensi-ilta 3.1.

Ohjaus: Luc Jacquet

Arvio

2/5

Cinema Mondo

SPIKE Leen ohjaama Oldboy uusintaa Chan-wook Parkin kymmenen vuoden takaisen kulttiklassikon uskollisesti, mutta korvaa sen kiehtovimmat kysymysmerkit punamustilla huutomerkeillä. Amerikkalainen näkemys on yhtä nuottia seuraileva kuvaus vihasta, katkeruudesta ja syyllisyydestä.

Kummankin elokuvan pohjalla löyhästi olevan mangan asetelma on kutkuttava: päähenkilö – Leen ja käsikirjoittaja Mark Protosevichin näkemyksessä mulkku liikemies Joe Doucett (Josh Brolin) – selvittää syytä sille, miksi tämä on ensin kidnapattu 20 vuodeksi umpimuurattuun motellihuoneeseen, ja sitten laskettu vapaalle. Samalla Doucett yrittää löytää tyttärensä ja selvittää, kuka surmasi hänen vaimonsa. Apuna hänellä on narkkareita ja kodittomia hoitava Marie (Elizabeth Olsen), joka lähtee sokeasti auttamaan yrmyä protagonistia.

Brolinin toteava tulkinta rikkirevitystä päähenkilöstä pelastaa paljon elokuvassa, jonka synkkä tyylittely ampuu yli ja ohi.

Yritys tuoda alkuperäisen sarjakuvan henkeä filmille muuttuu campiksi viimeistään, kun Sharlto Copleyn ylinäyttelemä antagonisti tulee kuvaan. Pahin on silti Samuel L. Jacksonin sadistinen vanginvartija, joka näyttää ja kuulostaa videopelin välipahikselta. Näin räikeä fantasiahahmo kuuluisi Tekken-elokuvan päähirviöksi, ei pieneksi sivujuonteeksi tiiviiseen kostofilmiin.

Tuottajien uudelleenleikkaama elokuva oli Leenkin mielestä niin epäonnistunut, ettei alkuteksteistä löydy "a Spike Lee joint"-leimaa, vaan persoonattomampi

MARTIN Scorsesen tuorein ohjaustyö The Wolf of Wall Street on rienaava kertomus Jordan Belfortista, joka hämäräbisneksillään rikastui rajusti kokaiinisella kahdeksankymmentäluvulla. Tarina pohjautuu Jordan Belfortin samannimiseen elämäkertaromaaniin.

Nuori ja kunnianhimoinen Jordan (Leonardo DiCaprio) saapuu Wall Streetille pörssimeklariksi. Parin sattumuksen seurauksena hän päätyy amatööriporukan kanssa myymään niin kutsuttuja senttiosakkeita.

Muutaman juonenkäänteen jälkeen rahantuloa ei voi enää estää. Ja niin siloposkisesta kunnon Jordanista tulee menestyvä rahanahne narkomaani.

Temaattisesti ja kerronnallisesti The Wolf of Wall Street menee hyvin lähelle Scorsesen ysäriklassikkoa Mafiaveljiä – välillä jopa tuntui kuin katsoisi samaa elokuvaa uusilla naamoilla. Tämä on kuitenkin hyvä asia.

Jordan ei säästele sanojaan työryhmälleen pitämissään motivaatiopuheissa. Hänen tärkein teesinsä on, että köyhyydessä ei ole mitään jaloa, ja että raha on autuutta.

Vaikka setelien heittely ja huumeiden sniffaaminen prostituoidun takamuksesta ei ehkä kannakaan kovin suurta merkitystä, antaa päähenkilö kuitenkin kasvot kahdeksankymmentäluvun dekadenssille yhtä hyvin kuin väkivaltainen virkaveljensä Amerikan Psyko.

Elämäkertaelokuvasta liu’utaan toistuvasti sekoilukomedian puolelle. Nappien nieleminen on hauskaa ja tarantinomainen

Paramount Pictures

ANNA-LEENA Härkösen samannimiseen menestysromaanin perustuva Ei kiitos -elokuva käy kiinni avioliiton kipukohtiin.

Mitä tehdä, kun seksihalut eivät kohtaa, kun toista ei enää tahdo tuntea samaksi ihmiseksi johon rakastui, ja kun yhteinen ilo ja kipinä ovat lakastuneet jonnekin kasvoihin ilmestyneiden ryppyjen taakse?

Kuten romaanissakin, elokuvassa tarina kerrotaan liiton naisosapuolen, Helin (Anu Sinisalo) näkökulmasta. Heli on se, joka haluaa liitossa enemmän. Hänen miehensä Matti (Ville Virtanen) on hyvännäköinen, mutta masentunut ja enemmän peleihin sekä YouTubeen kuin vaimoonsa keskittyvä. Kun Helin kohdalle sattuu seksikäs ja nuori Jarno (Kai Vaine), se on menoa.

Sinisalo tekee, yllättävää kyllä, ensimmäisen pääosaroolinsa elokuvassa. Hän sopii rooliin kuin nakutettu eikä ylinäyttele, vaikka siihen olisi helppo sortua tragikoomisten tilanteiden ja hersyvän sarkasmin lomassa.

Myös muut näyttelijät ovat rooleihinsa sopi-

Joka kuolema on maailmanloppu

teatteri

Arvio

5/5

Stefan Bremer Stefa

KUNINGAS on hallinnut maataan satoja vuosia kieltäytyen kuolemasta. Nyt on siis aika pikakelata vanheneminen, vastustus, elämän pienten ilojen kaipaus ja hiljaa yöhön astuminen. On aikaa tunti ja 40 minuuttia.

Ranskalais-romanialainen Eugène Ionesco (1909–1994) oli absurdin draaman mestari. Minna Leinon Kansallisteatterille ohjaama Kuningas kuolee on kunnianosoitus Ionescon tekstille. Lavastajat Kati Lukka ja Camilla Nenonen ovat luoneet synkeän, pölyisen ja kauhtuneen valtaistuinsalin.

Luonnonvoimat hyökkäilevät ovista saliin.

Marja Salo esittää kuumeisella mutta uskottavalla otteella palvelijatarta, joka käärii mattoja pois paljastaen muovipussien sotkeman lattian.

Kuningas Bérenger I on ennen hallinnut valtiossaan kaikkea säästä alkaen, mutta nyt hallinta alkaa hiipua. Jukka Puotila osoittaa kuninkaan roolissa monikasvoisuuttaan näyttelijänä. Esityksen alussa pompöösi, pöyheään peruukkiin sonnustautunut kuningas on koominen. Pikkuhiljaa hän muuttuu suureelliseksi kuolevaiseksi ja lopulta syvästi väsyneeksi mieheksi. Minka Kuustonen kuningatar Mariena, kuninkaan toisena vaimona, on hullun rakkauden kuva, jolla ei kuoleman hetkellä ole sijaa. Sen sijaan Paula Siimes kuningatar Margueritena ja kuninkaan ensimmäisenä vaimona on kuin riuska emäntä, joka antaa vanhan miehensä kuulla kunniansa, mutta johdattaa tätä kuitenkin lepoon syvästä tuntemuksesta kumpuavin, hellin ottein. Kaikkea selostaa Tuomas Rinta-Panttilan esittämä, hieman

hämmentyneen oloinen vartija.

Esityksessä on kaikkea juuri sopivasti.

On kuolema, joka on arkinen mutta ainutkertainen. Kuningas puhuttelee katsojia suoraan, huomaamme olevamme tuonpuoleisesta tarkkailevia sieluja. Hän pyytää neuvoja, joita meillä ei ole antaa.

näyttely

17

Hajanaista videotaidetta

SUURI yleisö on tottunut elokuvissa virheettömiin kuviin, soljuviin leikkauksiin ja Hollywoodin tarinankerrontaan. Videotaide on kuitenkin jotain muuta kuin elokuva, sillä on omat keinonsa ja päämääränsä.

Finnkinon elokuvasalien vieressä Tennispalatsissa sijaitseva Helsingin taidemuseo avaa näkökulmia media- ja videotaiteeseen teknikko Jorma Saarikon teosvalintojen kautta. Mukana on nimekäs kavalkadi kotimaisia ja kansainvälisiä tekijöitä.

Museon tiskiltä kävijä saa mukaansa pienen teosesittelyvihkosen. Idea on mainio, vihkoa voi selailla teoksia katsoessaan eikä suuria seinätekstejä tarvita. Vihkonen ei kuitenkaan valitettavasti yksin riitä avaa-

Helsingin taidemuseo

teatteri

CULT24

MAGAZINE

Arviot

Arviot

Tammikuu 2014

Arvio

2/5

maan näyttelyn tarkoitusperiä. Teokset vaikuttavat sattumanvaraisesti valituilta ja temaattisesti hajanaisilta. Työt ovat eri vuosikymmeniltä, mutta näyttely ei tarjoa minkäänlaisia taidehistoriallisia lukuohjeita teosten lähestymiseen. Vaikuttaa siltä kuin ei olisi osattu päättää, mitä halutaan näyttää ja miksi. Teknikon valinnat jäävät perustelematta.

Videotaiteen toteutusprosessissa on monesti mukana monen alan ammattilaisia. Näiden työskentelytapojen avaaminen olisi mielestäni ollut riittävä lähtökohta näyttelylle. Teknikon ja taiteilijan yhteistyöstä olisi voinut ammentaa videotaiteeseen uusia näkökulmia ja tuoreita katsomistapoja. Tekninen puoli jää kuitenkin näyttelyssä pimentoon.

Videotaiteen esillepano museomiljöössä on haastavaa, mutta eri teosten äänimaailmojen sekoittuminen toisiinsa olisi pitänyt pystyä välttämään. Hyvätkin teokset hukkuvat heikkoon esillepanoon ja näyttelykokemus jää nukkavieruksi.

Tiina Vanhanen

Amanda Manner

Kuningas kuolee, Kansallisteatterin Willensauna, ensi-ilta 4.12.

PLAY mediataiteen tähtiä Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa 26.1. asti

Ohjaus: Minna Leino Teksti: Eugène Ionesco (suom. Reita Lounatvuori) Pääosissa: Jukka Puotila, Marja Salo, Minka Kuustonen, Markku Maalismaa, Paula Siimes

Pieni huone, suuri Emmi

näyttely

Värikylläinen Wardi

Arvio

Ilta Emmin kanssa on muutoin raju, hauska ja herkkäkin kokonaisuus, mutta ajoittainen alleviivaavuus on häiritsevää ja rikkoo luontevan tarinoinnin illuusiota.

Aina kun Emmi Jurkka aikoo sanoa jotain näyttelijätyttärestään Vapusta, kuuluu pianosta synkkä, tuomitseva kumahdus.

Emmin miehen Eino Jurkan pistoolistakin puhutaan kerran jos toisenkin.

TARJA Halosen iloisen keltaisesta muotokuvasta (2002) parhaiten tunnettu Rafael Wardi (s. 1928) esittäytyy Ateneumissa laajan tunnekirjon kuvaajana. Näyttely kattaa taiteilijan uran aina taidekoululaisesta aivan tuoreisiin teoksiin.

Esillä on liki 90 teosta, joista suurin osa on öljymaalauksia. Näytteillä on myös pilkahduksia Wardin oopperan puvustuksista ja lavastuksista. Pitkä taiteilijaura ja laaja tuotanto näyttäytyvät yllättävän harmonisena kokonaisuutena, vaikka niille katsojille, jotka muistavat Wardin vain keltaisesta väristä, on tarjolla myös yllätyksiä.

Hannu Karjalainen /Ateneum

4/5

Aino Ojanen Ojan j

TEATTERI Jurkan pienelle huonenäyttämölle on palannut teatterin perustajan Emmi Jurkan haamu. Vuonna 1990 kuolleen Jurkan roolin esittää Erkki Saarela. Pienessä tilassa on koristeellinen tuoli, Emmi Jurkan valtaistuin, ja yksinkertainen piano, jota soittaa Eero Ojanen. Ojanen on hurmaava vanhempi herrasmies, jota esityksen Emmi pojittelee ja jonka muisteluapua tämä usein kaipaa.

Ohjaaja Lauri Jäntin ratkaisu ottaa rooliin juuri Saarela on mehukas. Viiksekkään Saarelan esittämä Emmi Jurkka on röyhkeä ja suureellinen, muttei mikään drag-hahmo. On kuin katsoisimme todellista kypsää näyttelijätärtä, emme parodiaa hänestä. Saarelalla on hame, muttei toppauksia. Hän ei niitä tarvitse. Nyt ollaan näyttelijäntyön ytimessä, toisen ihmisen esiintuomisessa pelkällä taidolla. Saarelan silmät vilkkuvat hänen kertoessaan Emminä tarinoita teattereista, rooleista, hamekankaista, miehistä.

Esitys rakentuu Teatteri Jurkassa vuonna 1970 esitetyn Mustalaisruhtinattaren ympärille. Tästä roolistaan Emmi poikkeaa kertoakseen omasta elämästään, ja pysyy melko tukevasti tällä sivupolulla. Emmi Jurkan elämän punaiseksi langaksi muodostuu teatteri. Siinä sivussa käydään läpi sodat, lasten saannit ja sen sellaiset.

Esityksessä leikitellään näennäisellä spontaaniudella ja käsikirjoituksen seuraamisella. Emmi Jurkan hahmo kysyy monesti kuiskaajalta seuraavia sanoja, mutta ne eivät olekaan Mustalaisruhtinattaresta, vaan tämän omasta elämästä.

Amanda Manner

Tiina Vanhanen

Rafael Wardi Ateneumin taidemuseossa 2.3. asti

Ilta Emmin kanssa, Teatteri Jurkka, ensi-ilta 1.12.

Ohjaus: Laura Jäntti Käsikirjoitus: Laura Jäntti ja Ilpo Tiihonen Rooleissa: Erkki Saarela

Wardin taiteen keskiössä on ihminen, väri ja tunnelma. Nämä elementit näkyvät myös asetelmallisissa töissä sekä tummasävyisemmissä teoksissa. Taiteilijan kädenjälki on niin voimakkaasti näkyvillä, että nekin teokset, joissa ihmistä ei näy, tuntuvat läpeensä inhimillisiltä. Viime vuosikymmeninä Wardi on syventynyt pastellitekniikkaan. Wardin omaleimainen maalauksellinen pastelliliidun käyttö lumoaa etenkin suurissa teoksissa. Retrospektiivinen näyttely jäljittää kiinnostavasti taiteilijan tyylin ja värimaailman syntyä, eikä joukosta löydy heikkoja töitä.

Ateneumissa on harvemmin esillä elossa olevien taiteilijoiden retrospektiivejä, mutta Wardin 60-vuotinen taiteilijan taival istuu kyllä kansallisgallerian ylväisiin saleihin. On kuitenkin hieman omituista, että näyttely on puristettu niin tavanomaiseen muottiin, eikä Wardin omia näkemyksiä työstään ole juuri nostettu esiin. Näyttelyn teokset eivät ole lainkaan tylsiä, mutta näyttelykokonaisuus sitä kyllä hieman on.

Arvio

3/5

CULT24

MAGAZINE

18

Tammikuu 2014 Teatteri Avoimet Ovet

Menovinkit tammikuulle Kaikki menotiedot

TAPAHTUMAT JA FESTIVAALIT:

Tampere: • LanTrek -verkkopelitapahtuma, Messuja Urheilukeskus, 10.–12.1.

KEIKKOJA: • Lips & Sibyl Vane, On the Rocks, 10.1.

• Uhrijuhla & W. Iiwarinen, On the Rocks, 17.1.

• Simple Minds, Circus, 27.1.

• UMO Plays Bob Brookmeyer, Vuotalo, Malmitalo, Kanneltalo, 28.–30.1.

• The 69 Eyes, Sellosali, 29.1.

• Melissa Horn, Savoy, 31.1.

Juoksuhaudantie Teatteri Avoimissa Ovissa 24.1.–9.5. karavaani, Astoria-sali, 16.1.

• Tapiola Sinfonietta – Kausikonsertti, Tapiolasali, 24.1.

• Jenufa, Kansallisooppera, 24.1.–27.2.

• Don Giovanni, Kansallisooppera, 31.1.–20.2.

• RSO, Torstaisarja 6, Musiikkitalo, 30.1.

• Tapiola Sinfonietta – Il Vento puhallinkvintetti, Sellosali, 30.1.

Turku: • Kuolema, rakkaus ja meri – Turun filharmoninen orkesteri, Konserttitalo, 10.1.

• Idän säveliä – Turun filharmoninen orkesteri, Konserttitalo, 16.1.

• Näyttämöiden Sibelius – Turun filharmoninen orkesteri, Konserttitalo, 23.1.

• Romantiikkaa uusin silmin – Turun filharmoninen orkesteri, Konserttitalo, 31.1.

Turku: • Battle Beast, Brymir, Klubi, 11.1.

• Pörinäfest, Klubi, 18.1.

• Feverdreams, Klubi, 24.1.

• Kvelertak, Klubi, 28.1.

• UK Subs, TV Smith, Klubi, 31.1.

Tampere: • Tampere filharmonia, Tampere-talo, 10.1., 17.1., 24.1. ja 31.1.

• Uudenvuoden wieniläiskonsertti, Tampere-talo, 16.1.

Tampere: • Medeia, For the Imperium, Klubi, 10.1.

• Eptic (Bell), Ampr, Klubi, 11.1.

• Wöyh!, Musta Köksä, Klubi, 16.1.

• Jarkko Martikainen ja luotetut miehet, Klubi, 17.1.

• Sanni, Yo-talo, 17.1.

• Wilko Johnson, Kathmandu Blues Band, Klubi, 18.1.

• Doom Unit & Egokills, Yo-talo, 18.1.

• Shining, Klubi, 22.1.

• Davina & The Vagabonds, Tamperetalo, 24.1.

• Lovex & Numero 83, Yo-talo, 24.1.

• Battle Beast, Brymir, Klubi, 25.1.

• Alcest, Hexvessel, The Fauns, Klubi, 26.1.

• Iskelmägaala, Tampere-talo, 26.1.

• Imperial State Electric, Klubi, 30.1.

• Sonata Arctica, Tampere-talo, 30.1.

• Shade Empire, Yo-talo, 31.1.

• Kvelertak, Spiders, Klubi, 31.1.

UUTTA TEATTEREISSA:

KONSERTIT: • RSO, Perjantaisarja 8, Musiikkitalo, 10.1.

• Tapiola Sinfonietta – Kausikonsertti, Tapiolasali, 10.1.

• Tapiola Sinfonietta – Iltapäiväkonsertti, Tapiolasali, 12.1.

• RSO, Keskiviikkosarja 8, Musiikkitalo, 15.1.

• Helsingin Barokkiorkesteri – Bach, Musiikkitalo, 15.1.

• Suomalainen barokkiorkesteri – Barokki-

• Sinusta tehtiin laulu, Takomo, 5.–15.1.

• Kaikki äitini, kaikki tyttäreni, Aleksanterin teatteri, 10.1.–24.4.

• The Pianist, Aleksanterin teatteri, 16.1.–8.2.

• Toveri K, Helsingin Kaupunginteatteri, 21.1.–19.5.

• Juoksuhaudantie, Avoimet Ovet, 24.1.–9.5.

• Middag med vänner, Espoon Kaupunginteatteri, 24.–25.1.

• Pessi ja Illusia, Kansallisteatteri 25.1.–15.3.

• Aina siellä missä en ole, Espoon Kaupunginteatteri, 27.–28.1.

• Improsiat, Espoon Kaupunginteatteri, 30.1–9.4.

• Vastarinta, Teatteri Jurkka, 30.1.–3.5.

• Sormet hunajapurkissa, Ryhmäteatteri, 30.1.–15.4.

• Finnhitz-show, Peacock, 31.1.–1.3.

Turku: • Persona, Turun Kaupunginteatteri, 3.1.–14.3.

• Rempallaan, Linnateatteri, 24.1.–14.5.

• Orkesteri, Turun Kaupunginteatteri, 31.1.–1.2.

• Henryn ja Alicen salaiset elämät, 31.1.–8.2.

Tampere: • Kuninkaan puhe, Tampereen työväenteatteri, 22.1.–30.3.

• Mauno Peppone – Elämä, kuolema ja comeback, Tampereen työväenteatteri 29.1.–29.3.

• Näillä palkoilla ei makseta, Tampereen työväenteatteri, 23.1.–15.5.

• Ihan tuuliajolla, Palatsi musiikkiteatteri, 15.1.–24.5.

TANSSIA: • Kansallisbaletti: Bella Figura, 18.1.–1.2.

• Joona Halonen: Straight, Zodiak, 28.1.–1.2.

• Valtakunnallinen balettikilpailu, Aleksanterin teatteri, 1.–2.2.

UUSIA NÄYTTELYITÄ: • Tuija Lindström: Retrospektiivi, Valokuvataiteen museo, 15.1.–9.3.

• Esko Männikkö: Time flies, Taidehalli, 18.1.–2.3.

• Henrik Vibskov, Designmuseo, 24.1.–11.5.

• Shop Show, Designmuseo, 24.1.–9.3.

Turku: • Kurssitöitä, Aboa Vetus & Ars Nova, 17.1.–23.2.

• Emil Wikström: Kiveen kätketty kauneus, Turun taidemuseo, 24.1.–27.4.

• Mika Karhu, Turun taidemuseo, 24.1.–9.3.

• John Menick: Starring Sigmund Freud, Turun taidemuseo, 24.1.–9.3.

Tampere: • Kristian Kaarna: Mielen heijastuksia, Taidehalli TR1, 11.1.–23.3.

• Miles Davis, Taidehalli TR1, 11.1.–16.2.

• Niina Vatanen: Cloud Hunter´s Eyes, Taidehalli TR1, 11.1.–16.2.

• Kirjavaras (The Book Thief) Geoffrey Rush, Emily Watson, O: Brian Percival 24.1.

• 12 Years a Slave Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Brad Pitt, O: Steve McQueen • Anselmi – Nuori ihmissusi Aleksi Holkko, Pauli Hanhiniemi, O: Matti Pekkanen • Rautakaupunki (Out of the Furnace) Christian Bale, Casey Affleck, O: Scott Cooper • Jack Ryan: Shadow Recruit Chris Pine, Kevin Costner, O: Kenneth Branagh 31.1.

• Philomena Judi Dench, Steve Coogan, Mare Winningham, O: Stephen Frears • Mies joka antoi (Delivery Man) Vince Vaughn, Chris Pratt, O: Ken Scott • Dallas Buyers Club Matthew McConaughey, Jennifer Garner, Jared Leto, O: Marc Vallée • One Chance Mackenzie Crook, Julie Walters, O: David Frankel Orionissa tammikuussa: • Elokuva uusiks – remakes, 7.1.–19.1.

• Anna Magnani, 7.1.–15.2.

• Dekkarit valkokankaalla, 7.1.–3.4.

• Carte Blanche Á Pirjo Honkasalo, 8.1.–20.4.

• Stranger Than Fiction, 8.1.–26.4.

• Walt Disney, 12.1.–23.3.

• Erkki Karu, 12.1.–9.4.

• Elokuvan historia – klassikoita, 13.1.–28.4.

• Hommage Á Antti Lindqvist, 15.1.–8.3.

• Kavi digitoi, 15.1.–23.4.

Jolle Onnismaa

• Folklandia-risteily, Folkväen Tallinnanristeily Silja Europalla, 10.–11.1.

• Matkamessut, matkakuumeen saa Messukeskuksessa, 16.–19.1.

• Russian Nights Festival, Venäläisen nykyteatterin festivaali teatteri Avoimissa Ovissa, 17.–19.1.

• Sibafest, Sibelius-Akatemian festivaali Musiikkitalossa, 25.1.–1.2.

• DocPoint-festivaali, Dokumenttielokuviin keskittynyt elokuvatapahtuma, 28.1.–2.2.

ELOKUVAENSI-ILTOJA: 10.1.

• Oldboy Josh Brolin, Samuel L. Jackson, Elisabeth Olsen, O: Spike Lee • Ei kiitos Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Kai Vaine, O: Samuli Valkama • Paranormal Activity: The Marked Ones Andrew Jacobs, Molly Ephraim, Richard Cabral, O: Christopher Landon 17.1.

• Onneli ja Anneli Aava Merikanto, Lilja Lehto, O: Saara Cantell • Vangitut (Prisoners) Jake Gyllenhaal, Hugh Jackman, O: Denis Villeneuve • Homefront Jason Statham, Winona Ryder, O: Gary Fleder

Onneli ja Anneli -elokuva, ensi-ilta 17.1.

CULT24

Kolumni: Riitta

MAGAZINE

Tammikuu 2014

19

Kolumni: Hannu

TAARASTI

OSKALA

Kohti kirjastoautojen renessanssia

Ggggggggggggggggggg

KIRJASTOVÄELLÄ on ollut viime aikoina hymy herkässä. Kirjasto nousi ykköseksi Suomen kulttuurirahaston tekemässä laajassa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin suomalaisten suhdetta taiteeseen ja kulttuuriin. Tutkimuksen mukaan kirjasto on suomalaisille tärkein kulttuuripalvelu. Kirjastolaisen hymy levisi entisestään, kun kirjasto valittiin Taloustutkimuksen kansallisessa asiakaspalvelututkimuksessa vuoden asiakaspalvelijaksi.

Molemmat noteeraukset ovat kirjastolaitokselle loistavia signaaleja, mutta kestohymyyn ne eivät luo perustaa. Kirjastojen arvostus kulttuuripalveluna perustuu pitkälti siihen, että ne ovat matalan kynnyksen kulttuuripalveluja ja ne ovat ennen muuta lähellä. Tyytyväisyys- ja arvostustulosten julkistamisen kanssa samaan aikaan kirjastoja lakkautetaan ja aukioloaikoja supistetaan säästöpaineiden alla. Tämän trendin soisi olevan vain väliaikainen hairahdus. Vaikka säästöt palveluista ovat epätoivottavia, saattavat ne saada meidät ottamaan irti enemmän siitä, mitä meillä on jäljellä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö luovuttaa vuosittain kirjastokehittäjäpalkinnon tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta kirjastojen palvelujen kehittämisestä. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Sompion ja Toenperän kirjastoille. Molemmat palkitut

TAMMIKUUN suuri "kulttuuripoliittinen" vääntö liittyy Guggenheim-säätiön haaveisiin rakentaa Helsinkiin museo. Kaupunginhallituksemme päättää tämän lehden ollessa painossa varataanko tontti EteläRannasta Guggenheim-säätiölle vai ei.

Kyse on siis tontin varaamisesta, ei museon rakentamisesta. Helsinki varaa tontteja rutiininomaisesti erilaisten hankkeiden suunnittelua varten. Varaus on aina määräaikainen eikä aiheuta kaupungille sitoumuksia. Näin tälläkin kertaa, kaupunki ei sitoudu mihinkään jatkotoimiin eikä joudu maksamaan arkkitehtuurikilpailusta euroakaan.

Silti tunteet käyvät kuumana. Ja osa kansalaispalautteesta on todella julkaisukelvotonta. Aitoa keskustelua ei tunnuta enää oikein voitavan käydä: Poterot on kaivettu niin syviksi, ettei niistä pääse pinnalle enää millään ilveellä. Retoriset monikärkiohjukset on viritetty ja maalinnettu jo vuosia sitten.

Harmillista. Juuri joulukuussa uutisoitiin tutkimustuloksia, jotka voisivat herättää ajatuksia.

Vaasan yliopistossa tehdyn "Museoiden taloudellinen vaikuttavuus" -tutkimuksen mukaan jokainen museokävijä kasvattaa laskennallisesti alueen taloutta 32–49 eurolla.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Jyväskylään museovieraat toivat vuonna 2012 yli

nostivat esille kirjastoautojen potentiaalin.

Palkittu kirjastonjohtaja tiivisti palkitsemishaastattelussa hienosti kirjastoautojen tehtävän maaseutumiljöissä: "Kun kirjastoauto menee esimerkiksi pimeätä pientä kylätietä maalaistalon pihaan ja sieltä tullaan kesken lypsyn lainaamaan kirjoja ja juttelemaan, niin eipä mikään muu kulttuuripalvelu mene niin lähelle ihmisen arkea. Se viedään sinne kotiin asti. Me nähdään joka päivä, että meillä on merkitys. Me pidetään maaseutu elävänä."

Kirjastoautojen toimintaan kuuluu nykyään entistä enemmän tekemistä perinteisen aineiston tarjoamisen ohessa. Joidenkin autojen mukana kulkee opettajia pitämässä kursseja ja kirjastoautoja voi bongata eri tapahtumissa ja festareilla. Uusimmat kirjastoautot on varustettu mediatekniikalla, joka mahdollistaa erilaisten kulttuuritapahtumien ja koulutusten tuottamisen.

Suomessa oli kirjastoautoja enimmillään 1990-luvun alussa, jolloin niitä oli reilut 230. Nyt niitä liikennöi kulttuurilla lastattuna noin 150. Minusta yksikään niistä ei ole turha.

Riitta Taarasti on Kirjastokaistan päätoimittaja. www.kirjastokaista.fi

viisi miljoonaa euroa. Jos maakuntakaupungin museoiden tulovirta on tuollainen, mikä voisi olla kansainvälisen huippumuseon vaikutus? Vaasalaisten tutkimuksesta hiha-arvion vetäen voisi ajatella Guggenheimin tuovan jo 350 000 kävijälläkin vuosittain Helsinkiin 11-17,5 miljoonaa euroa vuosittain. Guggenheim-säätiön omat laskelmat ovat samansuuntaisia, vaikka toki optimistisempia.

Toivottavasti kaupunginhallitus päättää varata tontin arkkitehtuurikilpailua varten.

Sen tuloksia odotellessa meillä on sitten aikaa selvittää museon kannattavuuslaskelmat – myyjän lukuja ei kannata sellaisenaan uskoa – ja sisältöön liittyviä kysymyksiä.

Onko suomalaiselle designille sijaa? Vasta kilpailun ratkettua voimme tietää millaisesta tönöstä olemme päättämässä, mitä siellä olisi ja paljonko lysti kustantaa ja tuottaa.

Nämä tiedot tarvitaan viisasta päätöksentekoa varten.

Hannu Oskala on musiikin moniottelija ja Helsingin vihreiden puheenjohtaja.

Oskalan kirjoituksia voi lukea lisää www.hannuoskala.fi

kynnysmatolla Palstalla esitellään ihmisiä uusissa pesteissä

"Näytteleminen on terapiaa" Kuka: Joachim Thibblin, Espoon kaupunginteatterin uusi johtaja Aloitit Espoon kaupunginteatterin johdossa vuodenvaihteessa.

Miksi halusit Espoon teatteriin?

– Minua pyydyttiin ja kysyttiin olenko halukas jatkamaan Jussi Helmisen työtä. Neuvoteltiin asiasta varmasti puolisen vuotta ennen kuin päästiin päätökseen. Mutta lopulta päätös oli helppo tehdä. Johdin aikaisemmin Turun ruotsalaista teatteria, jossa on aika klassinen ohjelmisto.

Kun vertasin sitä Espoon teatteriin, uusi työpaikka vaikutti olevan sekä haasteita että vapauksia täynnä. Espoon teatteri on moderni vierailuteatteri, joka tuottaa vain pari omaa tuotantoa vuodessa. Kansainvälisyys oli yksi syy, miksi otin haasteen vastaan.

Espoon teatteri on tunnettu kansainvälisistä vierailuryhmistä.

Tuleeko tämä puoli vahvistumaan entisestään sinun aikanasi vai haluatko Espooseen enemmän kotimaisia kantaesityksiä?

– Kansainvälisyys on meidän tärkeimpiä tukipilareitamme, ja se tulee jatkumaan. Kotimaiset esitykset ovat myös tärkeitä, mutta meillä on tämä kansainvälinen profiili,

ja olemme ainoa teatteri Suomessa, joka pystyy toimimaan näin kansainvälisesti.

Espoon teatteri toimii nykyään sekä Revontulihallissa että Louhisalissa. Tarvitseeko Espoon kaupunginteatteri oman teatteritalon?

– Ehdottomasti. Revontulihalli ei ole teatteri, se on vain muutettu teatteritilaksi joskus aikoinaan. Kiinteistö on huonossa kunnossa, ja se luultavasti tullaan jossain vaiheessa

purkamaan. Nyt meillä on vuokrasopimusta jäljellä kaksi vuotta. Louhisali on hyvä tila, mutta ei me sinne mahduta, koska sitä käyttää muutkin kulttuuritoimijat. Kyllä minä vahvasti uskon, että uusi teatteritalo saadaan.

Olit lähes kahdeksan vuotta Åbo Svenska Teaterin johtajana.

Mitä pidät parhaana saavutuksenasi Turussa?

– Teimme paljon mielenkiintoisia asioita siellä ja rikoimme kat-

sojaennätyksiä, mutta ehkä suurin juttu oli Les Miserables -musikaalin saaminen Turkuun. Se saavutti aivan huikeat katsojamäärät. Se pyöri kaksi vuotta. Åbo Svenska Teater oli minun aikanani myös kaksi kertaa ehdolla Vuoden teatteriksi. Se oli hyvä työpaikka, jossa viihdyin hyvin.

Olet myös näyttelijä ja sinulla on rooli tammikuussa Espoossa esitettävässä Middag Med Vänner -näytelmässä. Millainen palo sinulla on estraadille vai viihdytkö paremmin toimistotöissä?

– Viihdyn molemmilla puolilla, vaikka ne ovatkin kaksi täysin eri työtä. Näytteleminen on minulle enemmänkin terapiaa. Espoossa tulen asettamaan johtamisen etusijalle, koska siihen tehtävään minut on palkattu. Mutta on aina hyvä asettua välillä näyttämölle, siellä pääsee lähemmäs ruohonjuuritasoa.

Pauli Jokinen Joachim Thibblin näyttelee Espoon teatterin Middag Med Vänner -näytelmässä. Esitykset 24.1. ja 25.1. Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Esityskieli ruotsi, tekstitys suomeksi.

Kaikki kulttuurialan työpaikat nyt yhdessä osoitteessa!

Cult24.fi /tyopaikat Yhteistyössä

CULT24

MAGAZINE

20

Tammikuu 2014 Henni Aaltonen

ettekö te tiedä kuka minä olen?

Olen Viva*

Cult24 kyseli lukijoiltaan, mikä on pääkaupunkiseudun paras elokuvafestari. Kansa on antanut äänensä, ja tulokset ovat tässä.

esimerkiksi puisto-osastolle voida palkata taiteilijaa parin kuukauden katutaideprojektiin? Tai miksei vanhainkodissa ole budjettia sille, että taiteilija tulee ohjaamaan yhteisötaidetta? Haluan olla sillanrakentaja ja tukea taiteilijoiden asemaa.

Musiikki tuulettaa ajatuksia ja taiteen teon ohessa olen DJ. Ajatus siitä lähti, kun mietimme kavereideni kanssa, miksi vain 20-vuotiaille on bileitä. Nyt olemme pitäneet bileitä, hyviä ja huonoja.

Aktiivisuutta vaaditaan, kun lähtee tekemään katutaidetta. Kaisaniemen metrotunnelin seinämaalauksen suunnittelun jälkeen aloin soitella yrityksille saadakseni sponsoreita – lopulta saimmekin taiteilijaryhmälle välineet teoksen tekemistä varten.

Nyt tiedätte kuka minä olen.

1. Rakkautta ja Anarkiaa

2. DocPoint

Henni Aaltonen Suomen Estetiikan Seura myönsi Viva Granlundille Vuoden esteettinen teko 2013 -palkinnon.

Palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnallaan, tuotteillaan tai ajatuksillaan edistää keskustelua taiteen, kauneuden ja esteettisen arvon kysymyksistä.

3. Night Visions * Haastateltava keksi itse otsikon

Testaa oletko CU LTurelli

HelStrips

HELPOT MEDIUM

5. Kuka on Mitra Kaislaranta?

6. Minkä teatterin kevään suurensi-ilta on Tarzan?

7. Kenen levy vuodelta 2013 on Et ole yksin?

8. Kuka kirjoitti sanat Finlandia-hymniin?

9. Kuka kirjoitti dekkariklassikon Asfalttiviidakko?

10. Missä suomalaisessa kaupungissa järjestetään vuosittain Mykkäelokuvafestivaalit?

11. Missä yhtyeessä ovat laulaneet Van Zantin veljekset?

12. Kenen kirjoittama on tunnettu scifi-teos Solaris?

VASTAUKSET

Pauli Jokinen

Humoristi käynyt kirjakaupan korttiosastolla.

1. Minkä kaupungin nähtävyyksiä on taidemuseo Eremitaasi?

2. Kuka ohjasi elokuvan Jurassic Park (1993)?

3. Kuka voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2013?

4. Minkämaalainen oli muotiguru Coco Chanel?

VAIKEAT

Kuvia kaupungilta

1. Pietarin, 2. Steven Spielberg, 3. Riikka Pelo, 4. Ranskalainen, 5. Tuore Idols-voittaja, 6. Helsingin kaupunginteatterin, 7. J. Karjalaisen, 8. V. A. Koskenniemi, 9. W. R. Burnett, 10. Forssassa, 11. Lynyrd Skynyrdissä, 12. Stanislaw Lemin

Olen Viva Granlund, helsinkiläinen yhteisö- ja katutaiteilija.

Voitin Vuoden esteettinen teko 2013 -palkinnon Teollisuuskadulle, Sturenkadun sillan alle maalaamallani Queer Helsinki -teoksella. Maalasin teosta yötäpäivää noin kaksi kuukautta. Betoni on siitä haastava materiaali, että teos ei säily siinä.

Mutta sitten pitää maalata uutta.

Olen tehnyt kuvataidetta ammattimielessä 14 vuotta. Jo 12-vuotiaana uppouduin piirtämiseen kopioimalla Aku Ankan hahmoja ja päätin, että minusta tulee kuvataiteilija.

Opiskelin klassisen nykytaiteen muotoja The Art Students League of New Yorkissa vuosina 1993-98.

2000-luvulla pidin näyttelyitä gallerioissa, mutta jo silloin maalaukseni alkoivat levitä kehysten sijaan seinille. Pikkuhiljaa aloin miettiä, miksi galleria? Niiden vuokratkin ovat kalliita.

Nyt teen katu- ja yhteisötaidetta. Laillisella katutaiteella saa teoksilleen ja niiden sanomalle painoarvoa. Kadulla myös puhun ihmisten kanssa ja kerron, mitä teen ja miksi.

Yhteisötaiteessa jokainen tilanne on erilainen; olen työskennellyt esimerkiksi lastenkodissa, vanhainkodissa ja skitsofreenikoiden kanssa.

Taiteilijalähtöisyys on minulle tärkeää. Haluaisin, että taiteilijoiden on helppo tuottaa taidetta. Miksei

Parhaat elokuvafestarit

Tulokset: 1-4 pistettä: aloittelija, 5-8 pistettä: harjaantunut, 9-12 pistettä: culturelli

Pääkaupunkiseudun festarit, tapahtumat, konsertit, elokuvat, teatterit, näyttelyt, ravintolat Pysy kartalla!

4. Espoo Ciné

5. Lens Politica

Lisäksi ääniä saivat: • Cinemaissi • Vinokino • Animatricks • Season Film Festival