Issuu on Google+

N A J A N E D U UU EHTI

L I R U U T T L KU ta ilmaiseksi o

CULT24

TEATTERI • KIRJAT • KUVATAIDE • ELOKUVA • TANSSI • KLASSINEN MUSIIKKI • POP & ROCK • MUSEOT

MAGAZINE

Iiro Rantala: "Suomi ei ole jazz-maa" Laulaja Virpi Räisänen valloittaa maailmaa Matti Klinge: "Nationalismi on vastenmielistä" Taidemaalari Nanna Susi kirjoitti salaisia terveisiä Marraskuu 2012

Pääkaupunkiseudun kulttuurin ja viihteen ajankohtaisjulkaisu

Ilmaiseksi kerran kuussa


CULT24

MAGAZINE

2

Marraskuu 2012

sana päätoimittajalta

kuukauden sitaatit

CULT24

MAGAZINE

IHAILTAVAA aloitteellisuutta. Checkpoint Helsinki julkisti esityksensä lokakuussa. Kuvataiteilijoista koostuvan ryhmän tarkoitus on perustaa yhteisö, jossa tehdään taidetta, kerätään nykytaidetta kokoelmiin ja lopulta visioissa on oma museo. Kaikki lähti liikkeelle vastaiskuna Guggenheimille. Toiminnan budjetiksi on kaavailtu 1,3 miljoonaa euroa, josta avustuksien osuus olisi lähes miljoona. Hanke on kunnianhimoinen. Nyt kun alkuinnostus on ohi, alkaa raadollisen työnteon vaihe. Se vaatinee tuhansia ja tuhansia palkattomia työtunteja kymmeniltä ihmisiltä. Se tuo tullessaan vastoinkäymisiä, unettomia öitä ja varmasti myös riitoja. Toivottavasti innostus säilyy jatkossakin. Checkpoint Helsingin pakka on vielä täysin levällään ja siitä voi tulla suuri floppi. Mutta onnistuessaan tuo porukka voi tehdä historiaa. Ainakin kaikki hankkeen takana olevat taiteilijat ovat vilpittömän innostuneita. Mitään ei saa, jos ei yritä. Onnea ja menestystä!

”Kulttuurikaupunkia ei voi ostaa, se pitää tehdä.” Checkpoint Helsingin ydinryhmään kuuluva taiteilija Markus Kåhre kertoi miksi Helsinki ei tarvitse Guggenheimia vaan uudenlaisen Checkpoint Helsingin.

”Tätä ei varmaan pitäisi sanoa ääneen, mutta olen itkenyt, kun sarjassa nähtiin Brooken ja Ridgen inka-henkiset häät.” Kirjailija Miika Nousiainen paljastaa olevansa kovan luokan Kauniit ja rohkeat -fani (Helsingin Sanomat).

”Tätä oopperaa katsoessa tulee onnistumisen tunne, koska minusta tässä on onnistuttu tuomaan samaan pakettiin paljon erilaisia asioita, erilaisia näkökulmia, sanomaa ja koskettavuutta, huumoria, erotiikkaa ja vähän kaikkea. Tässä on luotu oma tyylilaji. Kukaan ei ole tehnyt tällaista aikaisemmin eli tämä on pitänyt luoda kokonaan alusta.” Maailman ensimmäisen mobiilisovellukselle valmistuneen oopperan tähti Essi Luttinen kokemuksiaan Ylen nettisivuilla.

”PMMP ei ota vastaan keikkoja, joiden järjestäjä toivoo sensuuria suhteessa esiintymiseen tai sanoituksiin. Sellaisia yhtyeitä on varmasti riittämiin, ja meille riittää esiintymisiää tälläkin periaatteella.”

tässä numerossa

4 Culttihahmo: Matti Klinge ELOKUVA 6 Kummisetäni thaimorsian 7 Lyhytelokuvat MUSIIKKI 8 Iiro Rantala 9 Tapio Liinoja 10 Virpi Räisänen KIRJAT 11 Juha Itkonen 12 Elina Halttunen TEATTERI 13 Juhana von Bagh 14 Shakespeare MUSEOT 15 Helsingin porraskäytävät 15 Snøhetta KUVATAIDE 16 Nanna Susi 17 Jan-Erik Andersson

18-19 Arviot 20 Ettekö te tiedä kuka on Nina Mya?

PMMP kommentoi Facebookissa kohua, joka nousi kun he esittivät Tampereella kappaleen Jeesus ei tule oletko valmis. Konserttipaikan haltija oli pyytänyt, ettei kappaletta esitetä.

Uuden ajan kulttuurilehti Päätoimittaja: Pauli Jokinen pauli.jokinen@cult24.fi 044 52 42 520

cultgallup

Toimitus: Hämeentie 3 00530 Helsinki toimitus@cult24.fi Uutisia netissä: cult24.fi AD & taitto: Hanna Huokuniemi Myynti: Olavi Suhonen myynti@cult24.fi 045 27 19 090 Mediakortti: cult24.fi/mediakortti Aineisto: aineisto@cult24.fi Lehti ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Jakelupisteet: cult24.fi/jakelupisteet Cult24 Magazine on ilmainen kulttuurin ajankohtaislehti, joka ilmestyy pääkaupunkiseudulla. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Painos 20 000. Lehteä jaetaan noin 70 pisteessä. Painopaikka: Botnia Print. Julkaisija: Cult24 Media Oy ISSN-L 2243-352X ISSN 2243-352X Y-tunnus: 2488886-8 Seuraava lehti ilmestyy 30.11.

Kansikuvaan antoi inspiraation Gustave Courbetin Epätoivoisen miehen omakuva (n. 1850).

TOPI SAHA

ANNELI MATTILA

laulaja, Syksyn sävel -kilpailija

laulaja, Syksyn sävel -kilpailija

Oletko ladannut netistä laitonta musiikkia tai elokuvia? Olen ladannut, koska se on ollut niin helppoa. Tiedostan kyllä, että se on suuri vääryys ja tekijät joutuvat kärsimään, mutta olen tehnyt sen mukavuudenhaluuttani.

En ole. Olen aina saanut ostettua musiikin, jos olen sitä tarvinnut tai halunnut kuunnella.

Pitäisikö Helsingissä olla ilmainen joukkoliikenne? Henkilökohtaisen köyhän miehen perustein ilman muuta täytyisi olla ilmainen joukkoliikenne. Ajatuksena se on melko mahdoton, mutta kunhan hinnat eivät hirveästi nouse, ne ovat ihan fine.

Tottakai se, mikä on ilmaista, kuulostaa aina hyvältä.

Missä sijaitsevat Suomen paras ja kehnoin takahuone? Paras on ehdottomasti Tampereen Mustalahden Satama. Siellä tarjoilu pelaa, puitteet ovat hyvät ja henkilökunta on mahtavan ystävällistä. Huonointa en voi sanoa, koska muuten loppuu keikkapyynnöt. Huonoa on se, jos ihmiset ovat töykeitä. Ystävällisyydellä voittaa paljon.

Paras on Sotkamon Naapurinvaara, koska siellä pidetään todella hyvää huolta esiintyjistä. Kaikille on omat huoneet, joissa saa olla rauhassa ja kaikki toimii myös ruokapuolella. Huonossa takahuoneessa ei ole tilaa, eikä siellä pääse rauhoittumaan.

Mikä on paras keikka, jonka olet nähnyt? Ensimmäinen Bruce Springsteenin keikka, jonka näin 2-3 vuotta sitten Olympiastadionilla. Olen fanaattinen Springsteen-diggari ja löysin keikalla itsestäni pikkutyttömäisen huutajan, jota en tiennyt olevani. Eturivissä yritin koskettaa Springsteeniä.

Vaya Con Diloksen konsertti Tampere-talolla noin seitsemän vuotta sitten. Olen kuunnellut yhtyettä kakarasta lähtien, ja se oli ensimmäinen ulkomaalainen keikka, jonka näin livenä.


Tilaa Cult24:n ilmainen

Mainostaminen

Kulttuurikortti

:ssä

ja saat tarjouksia Helsingin seudun tapahtumista.

on kulttuuriteko! Cult24 lahjoittaa osan tuotoistaan kotimaisen kulttuurin hyväksi.

Marraskuussa tarjouksia antavat mm. Radion sinfoniaorkesteri Musiikkiteatteri Kapsäkki Baltic Circle -festivaali Susanna Leinonen Company Lens Politica -festivaali Teatteri Vantaa Lahden kaupunginteatteri

Tämänkin lehden mainostajat ovat mukana tekemässä arvokasta kulttuurityötä. Liity joukkoon!

Kulttuurikortin tilaat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tilaus@cult24.fi. Kirjoita aihe/otsikko-kenttään ”Kulttuurikortti” ja kirjoita viestiin:

Cult24.fi/mediakortti

- Nimesi - Kotiosoitteesi - Sähköpostiosoitteesi

Seuraava Cult24 Magazine ilmestyy 30.11.

Kulttuurikortti tipahtaa postilaatikostasi noin kahden viikon kuluessa. Kulttuurikorttilaisille suunnatut tarjoukset päivittyvät kuukausittain osoitteeseen cult24.fi/kulttuurikortti.

Kulttuuriuutisia netissä Cult24.fi

Facebook.com/cult24

@Cult24Finland


CULT24

MAGAZINE

4

Marraskuun culttihahmo

Marraskuun culttihahmo

Marraskuu 2012


CULT24

Matti Klinge julkaisee muistelmiensa ensimmäisen osan ja taas yhden niteen lisää suosittuihin päiväkirjoihinsa. Cult24 kutsui professorin kertomaan näkemyksiään taiteesta ja kulttuurista.

P

ROFESSORI MATTI KLINGE istuu Café Ekbergin pöydässä. Lähes joka toisessa pöydässä on tuttuja, joita hän tervehtii. Muut tuntevat hänet ainakin ulkonäöltä. Klinge julkaisee loka-marraskuussa uuden osan päiväkirjoistaan sekä ensimmäisen osan muistelmistaan. Olen kutsunut Klingen kahville kertomaan arvovaltaisia näkemyksiään taiteesta ja kulttuurista. Puhe rönsyilee sinne tänne, ja osansa professorin sanan säilästä saavat Suomen ministerit, Pussy Riot, puhelinluettelotieteilijät, nationalistit ja Cult24 Magazine. Matti Klinge, lokakuussa julkaistiin jo 14. osa päiväkirjoistanne. Kun kirjoitatte päiväkirjoja, ajatteletteko lukijaa? – Jossain määrin. Kirjoitan asioista, jotka kiinnostavat minua, ja toivon että ne kiinnostavat myös lukijoita. Tietoisesti vaihtelen näkökulmia ja kirjoitan erilaisista asioista. Mukana on myös hillittyä vitsikkyyttä. Olen iloinen ja imarreltu, että päiväkirjoilla on oma lukijakuntansa. En jätä kirjoittamatta negatiivisista asioista siksi, että pelkään jonkun pahoittavan mielensä. Oletteko koskaan ajatellut kirjoittaa päiväkirjaa nettiin, esimerkiksi blogiin? – Ei siinä ole mitään mieltä. Tämän tyyppinen juttu rakentuu siitä, että eri päivien kommentaarit ovat siinä vierekkäin. Monet, jotka lukevat kirjojani, ovat kirjojen lukijoita. Ei kaikkien istumalihakset kestä istua koko päivää tietokoneen ääressä. Miten paljon seuraatte kotimaista nykykirjallisuutta? – Hyvin vähän. Vaimoni lukee enemmän, ja hänen kauttaan kuulen mielipiteitä. Yksi suosikki minulla kuitenkin on, Sirpa Kähkönen. Mutta muuten seuraaminen on aika heikkoa. En oikein jaksa sitä, että kirjat ovat usein kovin dekkarihenkisiä.

Ajanhukkaa siis? – Joo. Minulla on klassisessa kirjallisuudessa niin hirveän suuria aukkoja, vaikka olenkin jo tämän ikäinen. Sieltä löytyy paljon kirjoja, joita en ole lukenut koskaan tai sitten olen lukenut niin kauan sitten, etten muista niistä mitään. Kun lukija muuttuu ajan myötä, hän huomaa aina eri asioita. On muitakin ihmisiä, jotka lukevat kolmen vuoden välein uudestaan Tolstoin Sodan ja rauhan tai Anna Kareninan. Klassikkojen lukeminen on stimuloivaa ja mielenkiintoista. Siirryttään hetkeksi musiikin maailmaan. Musiikkitalo valmistui runsas vuosi sitten. Vierailetteko siellä aktiivisesti? – Meillä on kausikortti. Musiikkitalo on yleispiirteisesti hyvä paikka. Portaat ovat jyrkät, ne ovat hieman hankalat. Musiikkitalosta puuttuu hieno lämpiö, jollainen Oopperatalossa on. Pitäisi ymmärtää, että konserttiin, oopperaan tai teatteriin tullaan myös sosiaalisista syistä. Ooppera toimii hyvin, koska sinne voi tulla tapaamaan tuttavia ja saamaan uusia tuttavuuksia. Musiikkitalossa tätä puolta ei ole ajateltu riittävästi. Mitä pidätte Musiikkitalon arkkitehtuurista, jota on arvosteltu? Sopiiko rakennus noin keskeiselle paikalle? – Paikka on sellainen tyylisuuntien risteyskohta. Ympärillä on Eduskuntatalo, Kansallismuseo, Ostrobotnia, Finlandia-talo, Hankkijan talo ja Kiasma. Kaikki edustavat eri aikakausia ja tyylejä. Siihen joukkoon ei ole kovin helppo tulla. Musiikkitalon päähaaste on istua yhteen Eduskuntatalon kanssa ja siinä se onnistuu. Töölönlahden rannalle tulee nyt konttoritaloja, jotka estävät näkyvyyden Kaisaniemeen ja Kallioon. Enemmän olen huolissani niistä. – Helsinkiin on levinnyt liikaa liike-elämää ja teknokaupallisuutta. Helsinki on raitiovaunujen ja kävelijöiden kaupunki. Suuret liiketalot pitäisi rakentaa esimerkiksi Pasilaan,

faktaa Matti Klinge Syntynyt vuonna 1936. Eläkkeellä oleva historiantutkija ja professori. Kirjoittanut lukuisia historiakirjoja. Monissa kirjoissa hän tutkii Helsinkiä. Aktiivinen yhteiskunnallinen toimija ja mielipidevaikuttaja. Julkaissut päiväkirjojaan vuodesta 1999 lähtien. Kuluvana syksynä ilmestyy 14. osa. Julkaisee tänä vuonna ensimmäisen osan muistelmistaan.

jossa on tilaa. Eri asia on, miten kivaa siellä sitten on työskennellä. Tornitalo-ajattelussa lähdetään siitä, että on olemassa alistuvaa toimistohenkilökuntaa, joka vuosikymmenestä toiseen suostuu niihin oloihin. Konttoreihin luodaan keinomaailmoja. Voisiko syntyä uusi ammattiyhdistysliike, joka ilmoittaa, että yksi kukkapuska ikkunalla ei riitä tekemään tilasta inhimillistä? Musiikkitalon avajaisissa ei nähty kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä. Eikä hän vieraillut Savonlinnan oopperajuhlillakaan. Oletteko seuranneet sitä keskustelua, onko kritiikki paikallaan vai onko asiaa liioteltu? – Suomessa on paljon muitakin ministereitä, jotka eivät käy missään. Helsinki juhli 200-vuotista taivaltaan pääkaupunkina. Tilaisuudessa ei ollut yhtään ministeriä. Missä he luurasivat? Suomen sotaväki täytti 200-vuotta ja paraati oli Kasarmintorilla. Edes sotaministeri ei ollut paikalla. Kritisoidaan vaan Arhinmäkeä, mutta kritisoidaan samalla myös muita ministereitä. Läsnäolo on toimintaa. Paikallaolo itsessään on jo teko. Kirjoitatte päiväkirjoissanne usein taiteesta ja kulttuurista. Mikä tai-

teenlaji on itsellenne kaikkein rakkain? – Kyllä se on maalaustaide, jota myös itsekin harrastan edelleen. Se on ollut lukiovuosista asti rakas harrastus. Maalaustaide terävöittää katsetta. Kuvataiteella on suuri yhtäläisyys tieteelliseen ajatteluun, kuten historiaan. Maalaaminen opettaa hahmottamista. Jos vaikka maalaisin Teistä nyt muotokuvan, minun pitäisi päättää paljonko taustaa ottaisin mukaan, alkaisiko kuva heti tukanrajasta vai näkyisikö kuvassa myös kahvilan katto. Joudun heti alusta alkaen päättämään rajoja ja painotuksia. Sama koskee historiankirjoitusta, koska menneisyys tarjoaa rajattomasti aineistoa. On täysin mahdotonta kuvata menneisyyttä siten, että kertoo kaiken. Täytyy voida hahmottaa. On paljon mielenkiinnottomia historioitsijoita, jotka vaan latelevat tosiasioita peräkkäin ilman hahmoa. Käytän siitä sellaista pilkkanimeä kuin puhelinluettelotiede. Puuttuu siis näkökulma. – Maalaamisessa ja muussakin taiteessa kyse on harmonian ja disharmonian suhteesta. Kuten elämässäkin, taiteessa pitää pyrkiä harmoniaan, mutta pelkkä harmonia on mielenkiinnotonta. Täytyy olla harmonian lisäksi jotain yllättävää, mutta siinä mennään usein pieleen. Monesti siitä disharmoniasta on tehty pääasia. Ollaan kauhean vallankumouksellisia suhteessa johonkin, mutta ei tiedetä mihin nähden. Se on minusta pintakulttuuria. Etsitään keinoja, miten voitaisiin vielä shokeerata. Esimerkiksi Moskovan kirkon häpäisseet rocklaulajattaret etsivät äärimmäisiä keinoja, jotka herättävät vielä vähän lisää pahennusta. Kun ei löydy mitään uutta tapaa olla eri mieltä, niin mennään mauttomuuksiin. Esimerkiksi nykyinen teatteri ja ooppera on hyvin epäkiinnostavaa, niissä desibelimäärä on kohtuuton siihen asiaan nähden, jota siellä esitetään. Julkaisette syksyllä myös ensimmäisen osan muistelmistanne. Käyttekö muistelmissanne läpi

MAGAZINE

Marraskuu 2012

5

hetkeä, jolloin kiinnostuitte maalaamisesta ja kuvataiteista? – En. En ole kokenut mitään herätystä. En missään suhteessa, en uskonnollisesti, en maailmankatsomuksellisesti, en taiteellisesti. Vaikka kaikissa olenkin päätynyt itsenäiseen lopputulokseen. Uskonnollinen ja nationalistinen herääminen ovat minusta suorastaan vastenmielisiä ilmiöitä. Nationalismin heräämistä on nähty viime vuosina monissa Euroopan maissa, myös Suomessa. Millä mielin olette seuranneet nationalismin nousua? – Nuorena tutkijana jouduin tutkimaan radikaalinationalismia, sen tutkiminen oli silloin uutta. Se oli jännittävää ja kiinnostuin siitä erittäin paljon, ja aloin syvällisemmin ymmärtää sitä. Ei perussuomalaisiakaan pidä yleisesti leimata. Totta kai sielläkin on ihmisiä, jotka vilpittömästi pyrkivät Suomen ja yhteiskunnan parhaaseen. Ei pidä epäillä heidän vilpittömyyttään. Pitää pyrkiä ymmärtämään nationalismia, kommunismia, kapitalismia. Suuret taiteilijat pyrkivät aina ymmärtämään näitä kaikkia, eivät he ole niin yksisilmäisiä. Enemmänkin taidemaailman ympärillä häärivät piirit (osoittaa pöydällä lojuvaa Cult24 Magazinea) viljelevät kovin yksioikoisia ja äärimmäisiä asioita. Helsinki täytti pääkaupunkina 200 vuotta. Olette itse asuneet Helsingissä pitkään ja kirjoittaneet kaupungista paljon. Millainen Helsinki on 2010-luvulla, viihdyttekö täällä? – Tämä on kotikaupunkini, ei minulla ole vaihtoehtoja. En ole asunut pitkiä aikoja muualla kuin täällä ja Ranskassa. Tämän kanssa on tultava toimeen. Helsinki on kohtalaisessa kunnossa ja kaupunkia hoidetaan kohtalaisen hyvin. Välillä täytyy kuitenkin päästä käymään jossain muualla. Pauli Jokinen Matti Klinge: Muistelmat 1936–1960 (Siltala). Matti Klinge: Sirkka ja muurahainen – Päiväkirjastani 2011–2012 (Siltala).


CULT24

MAGAZINE

6

Elokuva

Elokuva

Marraskuu 2012 valkokangastuksia

Thaimorsiamen mysteeri

Lyhyt ylistys dokumenttielokuville DOKUMENTTIELOKUVIA ei helposti mielletä viihdyttäviksi, koska ne eivät selkeästi tarjoa pakoa arkitodellisuudesta. Siksi niin usein rentouttavasta koti-illasta haaveileva pariskunta päätyy vuokraamaan ”jonkun romanttisen komedian.” Tänä vuonna ilmestynyt J-P Passin Kovasikajuttu osoitti esimerkillisesti, että myös dokumenttielokuvalla voi olla viihdearvoa ja hittipotentiaalia. Dokumenttielokuvat ovat parhaimmillaan sivistäviä ja maailmankuvaa avartavia. Viihdyttävää dokumenttia seuratessa ei aina edes muista, että kyseessä on valistava teos. Oppiminen tapahtuu varkain. Dokumentit voivat myös olla koskettavia, hauskoja ja jännittäviä siinä missä draamaelokuvatkin. Tästä syystä ne voitaisiin lähes yhtä hyvin luokitella esimerkiksi ”romanttisiksi dokumenteiksi” tai vaikkapa ”jännitysdokumenteiksi”. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun seuraavan kerran löytää itsensä videovuokraamosta vetämästä pitkää tikkua Titanicin ja Rambon välillä.

kohokohdat Jarmo Kiuru

Ohjaaja Wille Hyvönen (vas.) kohtaa dokumenttielokuvassa omat ennakkoluulonsa.

Elokuvaohjaaja Wille Hyvöstä ärsytti miehet, jotka hakevat vaimon Thaimaasta. Hänen kummisetänsä oli yksi heistä. Hyvönen päätti tehdä aiheesta elokuvan. AALTO-YLIOPISTOSTA taiteen kandidaatiksi valmistuneen Wille Hyvösen esikoisohjaus Kummisetäni thaimorsian on dokumentti, jossa pyritään ottamaan selvää suomalaisen miehen ja thaimaalaisen naisen välisen rakkauden aitoudesta. Tutkimuksen kohteena on Hyvösen kummisedän Sepon ja thaimaalaisen Pinin välinen parisuhde. Ohjaaja päätti lähteä Sepon mukaan Thaimaahan selvittämään suhteen laatua. Hyvönen selventää kyseisen teeman kiinnostaneen häntä jo paljon ennen dokumentin tekoon ryhtymistä. – Olin pitkään harkinnut tekeväni fiktioelokuvan tästä aiheesta, koska sen tematiikka kiinnosti minua, ja aihe itsessään sisälsi kiinnostavia arvolatauksia. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että minullahan on ihan lähellä sellainen ihminen, joka todella elää tällaisessa suhteessa. DOKUMENTIN alkuasetelma on tekijänsä osalta ennakkoluuloinen: Hyvöstä ärsytti miehet, jotka hakevat Thaimaasta oman ”pikkuvaimon” itselleen, ja se, että hänen kummisetänsä oli yksi niistä. Toisaalta kyseessä oli myös huoli vastoinkäymisiä kokeneesta lähimmäisestä. – Seppo pyysi minua ensimmäisen kerran mukaansa Thaimaahan jo vuonna 2007. Hänen silloisen naisystävänsä kanssa kävi kuitenkin niin, että hän vei Sepolta rahat ja sydämen. Kun aloin vahvemmin miettiä tämän elokuvan tekoa, niin sitten olikin jo Pin kuvioissa, Hyvönen muistelee.

Materiaalia kertyi Hyvösen mukaan yli sata tuntia, ja on sanomattakin selvää, että vain pieni osa siitä päätyi itse elokuvaan. Ohjaaja ei kuitenkaan antanut lähtökohtaisen skeptisyyden vaikuttaa hänen ammattietikkaansa. – Minun oli helppo pysyä rehellisenä, koska tämä elokuvahan on puhtaasti subjektiivinen eli tekijälähtöinen. Tarkoitukseni oli yrittää ymmärtää heidän suhdettaan. – Leikkausvaiheessa jaksoin hetken epäillä sitä, että esiinnyn itse elokuvassa, mutta lopulta minun oli pakko alkaa suhtautua itseenikin yhtenä hahmona, koska muuten työ olisi käynyt liian stressaavaksi. DOKUMENTISSA näytetään, kuinka Hyvönen yrittää ttää testata Sepon ja Pinin suhteen n sietokykyä erilaisin kokein, kuten esimerkiksi säätelemällä heidän rahankäyttöahankäyttöään. Ohjaajan tempaukset aukset eivät kuitenkaan hiertäneet hänen ja pariskunnan välejä. – Kaikki konfliktitt ovat elokuvassa mukana, ja välillä llä niitä olisi kaivannut leikkauspöyspöydällä enemmänkin. Kyllä vähän ihmettelen, että vät miten Seppo ja Pin eivät suoraan suuttuneet mia, nulle missään vaiheessa, Hyvönen naurahtaa. Kun Hyvönen aloitti tti elokuvan teon, hän ei vieelä tiennyt, miten se tulisii päättymään. Elokuvan valmistuminen ei hänen n mukaansa ollut kuitennkaan riippuvainen sen lopputuloksesta. – Tietenkin oli oleemassa mahdollisuus, että elokuva päättyisi eri tavalvalla kuin nyt. Tavallaan se vähän pelottikin, mutta tta siinä tapauksessa siitä olilisi tullut vain hyvin erilaiai-

nen elokuva, Hyvönen pohtii. Suvaitsevaisuuskysymyksistä kiinnostunut ohjaaja selventää, että hänen on helpointa toimia itse elokuviensa kehittyvänä kappaleena. Suoruus ja rehellisyys ovat hänen keinonsa. Kummisetäni thaimorsiamen kohdalla Hyvösen tavoite oli yksiselitteinen. – Halusin oppia ymmärtämään. Matti Tuomela Kummisetäni thaimorsian -elokuvan ensi-ilta 16.11.

3. 2. 1. Lens Politica – yhteiskunnallisen elokuvan & taiteen festivaali Yhteiskunnallista elokuvaa ja nykytaidetta tarjoavan festivaalin teemoja ovat tänä vuonna muun muassa luonnonvarat, siirtolaisuus ja ruoantuotanto. Lens Politica -festivaali, 28.11.–2.12.

2. Palme Dokumenttielokuva kertoo Ruotsin vuonna 1986 murhatun pääministerin elämästä. Ääneen pääsevät Palmen lähipiiri, perhe ja myös hänen vastustajansa. Palme, ensi-ilta 9.11.

3. Suomifilmin klassikot Helsingin 200-vuotista asemaa pääkaupunkina kunnioitetaan esittämällä Helsinkiin sijoittuvia elokuvaklassikoita. Jokaista näytöstä edeltää asiantuntijan alustus. Avajaiselokuvana nähdään Tauno Palon viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Tulipunainen kyyhkynen. Suomifilmin klassikot -minifestivaali (Orion, Bio Rex), 14.–21.11.

4. Vinokino Vinokino-festivaali on Suomen ainoa seksuaalivähemmistöihin keskittyvä elokuvatapahtuma. Ohjelmistoon kuuluu pitkien elokuvien lisäksi lyhytelokuvia. Vinokino (Andorra, Dubrovnik), 9.–11.11.

5. Imaginaerum Nightwish-e Nightwish-elokuva saa vihdoin ensiiltansa. Mu Musiikkifantasia on yhtyeen keulahahmon keulahahm Tuomas Holopaisen visioima. Imagi Imaginaerum, ensi-ilta ja konsertti 10.11. Hartwall Areenalla.


Marraskuu 2012

Lyhytelokuvakin voi olla pitkä

Korsoteoria on toinen lähiÜleoista.

LYHYTELOKUVISSA toimivat vahvat ja ytimekkäät aiheet, jotka menevät suoraan asiaan. Tätä mieltä on elokuvaohjaaja Mikko Kuparinen, joka on ohjannut kansainvälisesti palkittuja lyhytelokuvia, tv-sarjoja ja mainoksia. Kuparisen uusi lyhytelokuva Sirocco perustuu Tuuve Aron novelliin nimeltä Merkki. Elokuva kertoo naisesta, joka lÜytää kerrostalon roskakatoksesta vauvan. Miten käy, kun nainen päättää pitää lapsen eikä kerro siitä kenellekään? – Lyhytelokuvissa henkilÜitä ei pysty esittelemään kauhean monitahoisesti. Hahmoja tarkastellaan pikemminkin tarinan kannalta keskeisten ominaisuuksien kautta. Heidän taustaansa ei avata tai elämästä kerrota kovinkaan vuolaasti, pohtii Mikko Kuparinen. Koska aikaa on lyhytelokuvissa kovin vähän, eivät tarinat kestä pitkiä kehittelyitä. Ohjaajan mielestä tarinaan pitääkin päästä nopeasti sisään. Mitään turhia kiemuroita ei sallita. Niitä lyhytelokuva ei yksinkertaisesti kestä. – Lyhytelokuvat ovat enemmänkin het-

kessä kiinni. Parhaimmillaan elokuvat onnistuvat 10–15 minuutissa pysäyttämään ja pitämään otteessaan. Pahimmillaan jopa viisi minuuttia voi olla uskomattoman pitkä aika, jos aihe ei toimi. Nyt yleisÜllä on mahdollisuus nähdä parikin lyhytelokuvaa teatterisaleissa, sillä Kuparisen Siroccon yhteydessä esitetään myÜs Antti Heikki Pesosen ohjaama Korsoteoria. Kuparisen mielestä on mahtavaa, että yleisÜlle suodaan mahdollisuus nähdä suomalaista lyhytelokuvaa oikeassa teatteriympäristÜssä. Sillä sinne ne nimenomaan kuuluvat – suurelle valkokankaalle. Sirocco menestyi elokuussa Italian Overlook-festivaalilla saaden kunniamaininnan kansainvälisessä kilpailusarjassa. Jenni Tepsa LähiÜleat: Sirocco ja Korsoteoria saivat ensi-iltansa 26.10.

92 lyhytelokuvaa YLEISÖ pääsee marraskuussa katsastamaan lyhytelokuvien antia, kun Helsingin lyhytelokuvafestivaali järjestetään 29. kerran. Lyhytelokuvafestivaalin kilpasarjoihin on tänä vuonna valittu 92 kotimaista lyhytelokuvaa. – Elokuvissa kiinnitin huomiota kysymyksiin yksilÜn vastuusta yhteiskunnassa. Voinko sulkea silmäni toisen kärsimykseltä? MyÜs maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvät aiheet ovat vahvasti esillä sekä elokuvat, jotka pohtivat lapsen maailmaa, rakkautta ja parisuhdetta, kertoo festivaalijohtaja Elina Rislakki.

Lisäksi festivaalin erikoisnäytÜksissä nähdään muun muassa Kiti Luostarisen elokuvia, lapsille suunnattuja Heikki Partasen animaatioita, Focus on USA -sarja, Teemu Nikki -retrospektiivi ja Huippuja maailmalta -sarja. Kettu-elokuvapalkinto jaetaan myÜs festivaalilla vuoden parhaimmalle lyhytelokuvalle nyt toisen kerran. Kettuehdokkaat näytetään ensimmäistä kertaa festivaalin avajaisissa. Helsingin lyhytelokuvafestivaali 13.–18.11.

Bence Fliegauf:

JUST THE WIND

YHTEISKUNNALLISEN ELOKUVAN & TAITEEN

FILM & MEDIA ART

FESTIVAALI

FESTIVAL

LENS

POLITICA LENSPOLITICA.NET FACEBOOK.COM/ LENSPOLITICA

Berliinin elokuvajuhlien Hopeinen karhu 2012

(/2.89$7($77(5,25,21ä.88.$8'(1(/2.89$ näytÜkset LA 10.11. klo 19 / PE 16.11. klo 21 / LA 24.11. klo 19 / TI 27.11. klo 19 (HULNLQNDWXäOLSXWêêNOXELNRUWLOOD äP\¸VYHUNNRNDXSDVWD

HELSINKI 28.11.–2.12.2012


CULT24

MAGAZINE

8

Musiikki

Musiikki

Marraskuu 2012 keikkavalinnat

Eppu Normaali

1. Eppu Normaali Manserockin veteraanin Eppu Normaalin Mutala-kiertue saapuu vihdoin pääkaupunkiseudulle. Esitykset ovat akustisia. Eppu Normaali, Tapiolasali (Espoo) 1.11. ja Musiikkitalo (Helsinki) 30.11.

2. Ariel Pink’s Haunted Graffiti Psykedeelisen indiepopin kulttinimi tulee klubikeikalle uuden Mature Themes -albuminsa myötä. Edellisen Flow-keikan nähneet osaavat odottaa ihmeitä. Iiro Rantala kaipaa pop-musiikkiin persoonallisuuksia.

Jazz-muusikon ankea arki

Ariel Pink’s Haunted Graffiti, Tavastia 22.11.

3. Jennifer Lopez J. Lo saapuu Pohjolan perukoille, vaikka huippuvuosista alkaakin olla jo aikaa. Edellinen levy oli floppi, mutta takataskussa riittää toki hittejä. Jennifer Lopez, Hartwall Areena 7.11.

Iiro Rantalan mukaan Suomi ei ole jazz-maa. Pianistia kismittää, koska rahat menevät klassiselle musiikille, levyjä ladataan netistä ja popmuusikot haluavat välivuosia ja joogakursseja. PITKÄN uran jazzin saralla tehnyt Iiro Rantala on monessa mukana. Cult24 tavoitti musiikkiteatteri Kapsäkissä järjestettävän Kansi auki -festivaalin taiteellisen johtajan tien päältä, junasta Salzburgin ja Wienin väliltä. Rantalan omaelämäkerrallisen Nyt sen voi jo kertoa -romaanin lukeneet tietävät, missä muusikon juuret lepäävät. Cantores Minores, Käpylän musiikkiopisto, Oulunkylän Pop & Jazz -osasto, SibeliusAkatemia ja lopulta Manhattan School of Music. 1970- ja 80-luvuilla nuoruutensa eläneelle läheisiä artisteja olivat jazz-vakioiden ohella Queenin, John Lennonin, Stingin ja Joni Mitchellin kaltaiset nimet. – Moista kekseliäisyyttä tapaa harvoin tänä päivänä, Rantala harmittelee. – Pop on muuttunut yksinkertaisemmaksi, ja suuret persoonallisuudet ovat poissa kun ulkokuori on tärkein. Kuka puhuu Madonnan biiseistä rakkaudella? Hän myy juttuaan tiukalla kropalla, tanssilla, seksillä ja kabbalalla. Sisältö puuttuu. Lady Gaga on ihan jännä, mutta biisit ovat samantekeviä. Poikkeuksiksi Rantala listaa esimerkiksi Björkin, Adelen ja John Mayerin. Heidän varaansa hän laskee popin tulevaisuuden. Jazzin puolella on kaikkea mielenkiintoista tekeillä koko ajan, mutta ”se vaatii keskittymistä ja eihän jengi jaksa.”

JAZZIN tila Suomessa on kysymys, johon Rantala törmää jokaisessa haastattelussa, eikä hänellä ole siihen vastausta. Pianisti Rantalan, basisti Eerik Siikasaaren ja rumpali Rami Eskelisen muodostama Trio Töykeät onnistui 1990-luvulla nostamaan genren hetkellisesti baarien nurkista konserttisaleihin, mutta nyt ollaan taas lähtöpisteessä. – Mitä julkiseen tukeen tulee, 96 prosenttia rahasta menee edelleen klassiseen musiikkiin. Sitten heitä vituttaa, kun Music Finland yrittää puskea bändejä ulkomaille, eikä punaista mattoa olekaan valmiina odottamassa. Ja naristaan, että kulttuuriministeri ei käy oopperassa. Siellähän on täyspaniikki päällä. Tulisivat edes vuodeksi tälle persaukiselle puolelle tekemään taidetta, ja puhuisivat sitten. Eli ei Suomi edelleenkään ole mikään jazz-maa, Rantala puhisee. RANTALAN puheessa kuuluu turhautuminen suomalaisten muusikoiden saamattomuutta kohtaan. Nuoret pop-artistit puhuvat välivuosista, joogakursseista ja lomista. Suomalainen vaatimattomuus ei auta musiikkialalla, jolla täytyy pystyä puskemaan omaa juttua eteenpäin ja haluta kovasti lavoille soittamaan. Jos tätä vaihdetta ei saa päälle, homma ei edisty ”vaikka olisi minkälainen nero kyseessä”. Harvoissa suomalaisissa muusikoissa on sitä energiaa ja halua, jota läpimurtoon vaaditaan. Jazzin sarallakin pelataan liikaa omalla mukavuusalueella. Muutama kiva kotimaankeikka riittää. Sitten on vielä levymyynti ja siihen liittyvät ongelmat. Rantala harmittelee, kuinka tekijänoikeuslaki on monille niin vieras. Ihmiset eivät

tunnu ymmärtävän, että on laitonta varastaa musiikkia verkosta. – Vanhemmat voisivat valistaa lapsiaan, mutta kun ne lataavat itsekin ilmaiseksi, Rantala lataa. – Yhdet idiootit ovat perustaneet oikein puolueen tukemaan tätä laitonta toimintaa. Eikö riitä, että Pirate Bayn jätkät istuvat linnatuomioita? Itse myyn levyni keikoilla, suoraan ihmisille. Saavat nimmarin samalla. Kiireisenä pysyttelevällä Rantalalla ei ole loma- tai eläkesuunnitelmia. Joulukuussa kuullaan Tuomiokirkossa hänen säveltämänsä jouluoratorio, ja loppuvuodesta aktivoituu Iiro Rantala String Trio -nimellä kulkeva uusi yhtye. Niitä ennen päästään Kapsäkissä vielä kuulemaan Rantalan suunnittelemia musiikkiesityksiä Kansi auki -festivaaleilla. – Maailman parasta pianonsoittoa 25 eurolla. Opiskelijat ja dinosaurukset 20 euroa. Siinä syy tulla. Persaukiset älkööt vaivautuko. Anton Vanha-Majamaa Iiro Rantalan johtama Kansi auki -festivaali musiikkiteatteri Kapsäkissä 15.–18.11. Iiro Rantalan säveltämä Jouluoratorio 8.12. Sipoon kirkossa ja 9.12. Helsingin Tuomiokirkossa

4. Don McLean Don McLean on mies, joka tullaan aina muistamaan vuoden 1970 American Pie -hitistä, jonka myös Madonna on tehnyt tunnetuksi. Veteraani on ehtinyt vetää jo 12 maailmankiertuetta. Don McLean, Finlandia-talo 13.11.

5. Fucked Up David Comes to Life -mestariteoksellaan indieväen viimeistään hurmanneen bändin isoluinen solisti tykkää rymytä keikan ajan yleisössä. Hyvä meno taattu. Fucked Up, Tavastia 21.11.

riitasointuja

Puuttuva linkki

TÄTÄ kirjoittaessani Musiikki & Media on juuri palkinnut vuoden parhaita musiikkialan toimijoita. Mukaan mahtui tänä vuonna kiitettävän paljon tuoreita ehdokkaita, jotka osoittavat sen, että valitsijaraati on katsonut Hesarin ja Soundin ulkopuolellekin. Musiikkimedian rooli on murroksessa. Yksi merkki on se, että M&M lisäsi tämän vuoden uudeksi kategoriaksi ”vuoden verkkomedian”. Näin pystyttiin palkitsemaan eräs viime vuosien luovimmista uusista toimijoista ilman, että se olisi pois etabloituneemmilta julkaisuilta. Riippumattomat verkkomediat näyttäytyvät uhkana painetuille julkaisuille kahdesta syystä. Ensinnäkin ne voittavat ajankohtaisuudessa kilpailijansa kuusi-nolla. Toiseksi ne tarjoavat ainutlaatuisen foorumin kirjoittajan ja lukijoiden väliselle interaktiolle. Journalismille olennainen dialogisuus löytää verkossa aivan uusia vaihteita. Printin täytyy kilpailla vahvuuksillaan. Olen romantikko: pidän painotuotteesta hyppysissäni. Pidän myös jutuista, joiden tekemiseen on käytetty aikaa ja jotka nähdään palkkion arvoisina. Pidän myös siitä, etteivät ne koskaan ole täydellisiä – eikä niitä jälkikäteen voi muokata. Ne myös aktivoivat laiskaa digikuluttajaa: voin suositella islantilaisen Retro Stefsonin uutta levyä, mutta linkkiä et saakaan tästä. Hää hää!


CULT24

MAGAZINE

Musiikki

Musiikki

Marraskuu 2012

9

Lintu joka osaa laulaa

Tapio Liinoja on Lappareista ainoana esiintynyt Tangomarkkinoilla.

Hittikappaleita, elokuvia, juopottelua ja juhlintaa. Millainen mies on 30-vuotista taiteilijajuhlaa viettävä Tapio Liinoja? Bändikaverit Lapinlahden Linnuista kertovat. MIKKO KIVINEN on Tapio Liinojan ystävä ja bänditoveri Lapinlahden Linnuista. – Jos pystyy olemaan ihmisen kanssa kuukauden laivalla lyömättä häntä, täytyy kaverissa olla hyviäkin puolia, naurahtaa Kivinen. Miehillä on takanaan pitkä yhteinen taival, sillä Linnut aloitti keikkailun katusoittoyhtyeenä jo vuonna 1983. Soittimina raikasivat kakkosneloset, pesulauta, ranskalaisten perunoiden viipaloimiskone ja matka-arkku. Arkistomappia unohtamatta. Tapio Liinoja on Kivisen mukaan ennen kaikkea laulaja. Lintujen paras sellainen, sillä eiväthän he muut ole osallistuneet Tangomarkkinoille. – Meillä muilla oli rämpyttimet kädesssä ja Tapsa keskittyi laulamiseen. Ansiokkaasti hän sen puolen hoitikin, kertoo Kivinen. Laulamisen ja soittamisen lisäksi pienet jäynät ovat myös aina kuuluneet yhtyeen arkeen. Pitkille kiertueille oli keksittävä viihdykettä, joten varuillaan kannatti olla. – Ostimme divarista koulukirjoja ja roudarit pitivät meille kokeita. Välillä pinna kiristyi, kun samoja pannuja joutui kiertueilla katselemaan päivästä toiseen. Ja sitten oltiin joko kännissä tai krapulassa, aina väsyneitä.

LAPINLAHDEN LINNUT on 30 vuoden keikkailun jälkeen päättänyt lyödä hanskat tiskiin ja yhtye lähtee keväällä jäähyväiskiertueelle. Alkuaikoina yhteiselo oli niin tiivistä, että bändin jäsenet olivat kuin naimisissa keskenään. Raja työn ja siviilielämän välillä oli häilyvä, ja juhliminen maistui. – Erään rankan rundin jälkeen jouduimme Tapion kanssa sairaalaan viereisiin peteihin. Itse olen diabeetikko, joten se johtui osittain siitä ja kaljan ryyppäämisestä. En tiedä, mikä Tapsalla oli. Kaljalla oli kai jotain tekemistä asian kanssa, muistelee Timo Eränkö, yksi Lapinlahden Lintujen perustajajäsenistä. Kaikesta huolimatta Liinojan kanssa on ollut helppo tehdä töitä. Kivinen kertoo laulajan ajattelevan asioita monelta eri kantilta. Yhteistyö luonnistuu, eikä Liinoja ole koskaan täysin tyrmännyt mitään hänelle esitettyä ideaa. – Tapsa on sanavalmis kuin piru. Jos joku yleisöstä erehtyy kritisoimaan, hänet Tapsa tainnuttaa verbaalisilla kyvyillään, kuvailee Timo Eränkö. – He ovat Mikon kanssa molemmat tehokkaita verbaalisia nyrkkeilijöitä. Jenni Tepsa Tapio Liinojan 30-vuotta taiteilijana -konsertti Tavastialla 15.11. Samalla julkaistaan Liinojan levy Tumma yö.

Helposti ja edullisesti kirkkokonsertteihin bussikuljetuksella!

Selätä synkkä marraskuu ja tule jätkänkynttilöin valaistuun Siuntioon!

Perjantain, lauantain ja sunnuntain kirkkokonsertteihin on edestakainen bussikuljetus Kiasmalta Espoon kulttuurikeskuksen kautta Siuntioon. Kuljetuksen hinta on 5 €.

” ATT S

LuxÖ Musicae yhdistää marraskuun pimeyden ja musiikin valon nyt 13. kertaa. Kolmipäiväistä tapahtumaa tähdittävät mm. Pekka Kuusisto ja Juhani Aaltonen Quartet. GÅ VILS E,

Ä,

ÄÄ YT

9.–11.11.2012

, KA

EKSYÄ , LÖ

TAPAHTUMA EVENEMANG

Lux Musicae

Varmista paikkasi bussissa varaamalla se etukäteen: info@luxmusicae.com Aikataulut ja reitti sekä ohjelma kokonaisuudessaan:

www.LuxMusicae.com

” NNA ETS I FI


CULT24

MAGAZINE

10

Musiikki

Musiikki

Marraskuu 2012 Heikki Tuuli

hälyääniä

Kolmas kerta toden sanoo?

SYY on Musiikkitalon: kansainvälisen musiikkiskenen innostuskynnyksen ylittänyt uusi konserttitalo on saanut Euroopan ykkösorkesterit uskaltautumaan Pohjolaan. Viime helmikuussa Wienin filharmonikot näyttivät miten tehdään oikeasti soivia pizzicatoja ja soitetaan käyrätorvea, ja elokuussa Leipzigin Gewandhausorchester kesytti talon mutanttimaisen akustiikan. 17.11. Musiikkitalon korkkaa Berliinin filharmonikot puikoissaan musamaailman söpöin pörröpää Sir Simon Rattle. Huippuorkesterinkin pitää panostaa ohjelmistosuunnitteluun. Wieniläiset ottivat hienoisen riskin tuomalla suomalaisyleisön eteen pelkkää Sibeliusta. Toisessa ääripäässä taas oli Gewandhaus-orkesterin kotoinen Mendelssohn-Mahler -kombo. Parempaa Mendelssohnia tuskin maailmalta saa, mutta jotain särmää olisi kaivattu. Siksi kohdistan isot odotukset berliiniläisiin, jotka tuovat Helsinkiin kihelmöivän moniulotteisen ohjelman: Schumannin romantiikasta kuljetaan Wagnerin kautta ranskalaiseen impressionismiin ja Ligetin rajuun modernismiin. Odotettavissa siis hurja tyylileikkaus, ja toivottavasti ihanteellinen kiertoajelu berliiniläiseen orkesteripersoonaan.

konserttisuositukset 1. Maailmanlopun sushibaari Miten käy Radion sinfoniaorkesterilta rock’n roll? RSO esittää kapellimestari Susanna Mälkin johdolla Ismo Alangon kappaleita. Solistina tietysti Ismo itse.

Maailmanvalloitusta

Ismo Alanko ja RSO: Maailmanlopun sushibaari, Musiikkitalo 10.11.

unen voimalla

2. Sellojen ilta ”Sello on kuin nainen, joka ei koskaan ikäänny, vaan muuttuu aikojen saatossa aina vaan nuorekkaammaksi,” sanoi tunnettu sellisti Pablo Casals. Asia selviää Sellojen illassa, jossa Helsingin Kaupunginorkesterin sellovirtuoosit esittelevät taitojaan. HKO:n selloryhmän Sellojen ilta Musiikkitalo 20.11.

Hollantiin asettunut mezzosopraano Virpi Räisänen tekee huikeaa kansainvälistä uraa. On harvinaista herkkua kuulla häntä Suomessa. Nyt hän kuitenkin saapuu esiintymään Helsinkiin. VIRPI RÄISÄNEN myhäilee, hieman ujosti, mutta säteilevästi. Upeita projekteja satelee sellaista vauhtia, että agenttien kanssa on täytynyt miettiä kropan kestokykyä. Nuorelle laulajalle tämä tarkoittaa usein keikkaa ulkomailla, mutta Räisäsellä

faktaa Virpi Räisänen Mezzosopraano. Lähtöisin Kiimingistä, asuu tällä hetkellä Hollannissa. Teki merkittävän uran viulistina ennen siirtymistään laulajaksi. Opiskeli laulua Utrechtin ja Amsterdamin konservatorioissa. Debytoi Salzburgin musiikkijuhlilla 2009 Luigi Nonon oopperassa ”Al gran sole carico d’amore”. Esiintymisiä mm. Hallen Händel-festivaaleilla, Amsterdamin Concertgebouwssa ja Pariisin Théâtre du Châtelet’ssa.

tilanne on toisinpäin. Jo vuosia sitten Hollantiin viulistina lähtenyt mezzosopraano vaihtoi lauluun ja ponkaisi vuoden 2009 Salzburgin musiikkijuhlilla Euroopan oopperataivaalle. Siitä lähtien hän on kiertänyt Keski-Euroopan hohdokkaimpia barokki- ja nykyoopperaproduktioita maanista vauhtia. Nyt on alkanut vähittäinen kotiinpaluu, ainakin esiintymisten suhteen. Viime kesä oli Räisäsen ensimmäinen Oulunsalo Soi -festivaalin taiteellisena johtajana, ja loppukesästä levy-yhtiö Ondine julkaisi laulajan debyyttilevyn The Legacy of Mahler. Elokuussa olivat vuorossa Helsingin juhlaviikot, ja marraskuun lopulla Räisänen laulaa Helsingin Kaupunginorkesterin solistina. – Vielä pari vuotta sitten en ajatellut että tällaiset tilaisuudet olisivat mahdollisia. On ihana huomata että nyt ihmiset tuntevat minut Suomessakin jo paremmin, Räisänen iloitsee. Sitä paitsi suomalaisorkestereissa soittaa paljon Räisäsen lapsuudenystäviä, joiden kanssa hän ei ole musisoinut aikoihin.

taan poikkeavien sävelkielten kautta. Sekä barokkiooppera-aariat että Brittenin monumentaalinen kantaatti antavat kissamaisen notkealle ja polttavasti hyrisevälle mezzolle sitä mitä hän rakastaa: kontrasteja, heittäytymistä ja fyysistä virtuositeettiä. – Britten harkitsi Phaedrakantaatista myös oopperaa, ja se kuuluu kaikessa. Siinä kiehuvat isot ajatukset, se on todella massiivinen teos, Räisänen innostuu. Keväällä on puolestaan vuorossa Radion sinfoniaorkesteri, jonka kanssa Räisänen levyttää Luciano Berion musiikkia. Samaan aikaan häntä tarvitaan kuitenkin myös Berliinin valtionoopperassa. Räisänen myöntääkin, että äärirajoilla mennään. Miten laulaja selviää fyysisistä haasteista ja valtavasta treenimäärästä? – Varjelen untani, sitä ei kukaan saa häiritä. Ja Suomessa käydessäni imen voimaa luonnosta. Toisaalta saan itse harjoitteluprosessista todella paljon, Räisänen kertoo.

MARRASKUISESSA Helsingin konsertissa Räisänen eläytyy antiikin traagisen sankarittaren Faidran tarinaan Jean-Philippe Rameaun ja Benjamin Brittenin hyvin toisis-

Virpi Räisänen Helsingin Kaupunginorkesterin vieraana Musiikkitalossa 28. ja 29.11. Konsertit johtaa John Storgårds.

3. Essi Luttinen ja Masaaki Suzuki Mezzosopraano Essi Luttinen tulkitsee antiikkiin sijoittuvia ooppera-aarioita japanilaisen kapellimestarivelho Masaaki Suzukin johdolla. Ohjelmassa muun muassa Stravinskia, Haydnia ja Bachia. Essi Luttinen ja Masaaki Suzuki Tapiola Sinfonietan vieraana, Tapiolasali 23.11.

4. HKO 130 vuotta Helsingin kaupunginorkesteri juhlii 130-vuotista taivaltaan. Ohjelmassa muun muassa Sibeliusta ja Kajanusta. Luvassa myös tanssiaiset Filharmoonisen Viihdejousikon säestyksellä. HKO 130 vuotta -juhlakonsertti, Musiikkitalo 9.11.

5. Conserto Grosso Marraskuun viimeinen sunnuntai on barokkimusiikin juhlaa. Suuressa barokkispektaakkelissa ovat mukana Suomalainen barokkiorkesteri ja musiikkioppilaitoksia. Yleisö pääsee itsekin kokeilemaan barokkisoittimia. Concerto Grosso – suuri soitto, Musiikkitalo 25.11.

Auli Särkiö

Concerto Grosso


Elämäntapana

CULT24

MAGAZINE

Kirjat

Kirjat

Marraskuu 2012

11

kirjoittaminen Kirjailija Juha Itkonen sai idean uuteen kirjaansa sukukokouksessa. Hän kirjoitti kirjaa saksalaisessa kirjastossa. Seuraavaa teostaan hän ideoi saunassa. JUHA ITKOSELLA on ollut työhuone Helsingin Suvilahdessa jo neljän vuoden ajan. Hän toteaa vapaalle kirjailijalle olevan tärkeää, että on oma tila kodin ulkopuolella, jossa työhön voi keskittyä rauhassa. Ympäristö ja vanhat rakennukset voivat myös inspiroida. – Pystyn keskittymään kirjoittamiseen melkein missä vaan. Kun kirjoitin viimeisintä kirjaani, asuimme Saksassa, ja kirjoitin kirjastossa. Itkoselta on ilmestynyt kirja joka toinen vuosi, mutta se ei ole mitenkään suunnitelmallista. – Olen paljon kirjoittava ihminen. Kirjoitan romaaneja, kolumneja ja joskus lehtijuttuja. ITKOSEN viimeisin kirja, Hetken hohtava valo, oli kolme vuotta kestänyt projekti. Kirjailijan työprosessiin kuuluu ensin perusteellinen ideointi. – Minulle taustatyö on matka kohti romaania, mielikuvituksen ruokkimista. Hetken hohtava valo -kirjaa tehdessäni luin vanhoja lehtiä, katsoin filmejä ja elokuvia 60-luvulta. Taustatyötä tehdessä henkilöt alkoivat syntyä ja romaanin kaari rakentua. Viimeiset tiukan kirjoittamisen kuukaudet Itkosen koko perhe asui Saksassa, Münchenissä. Sopiva

sivujen rapinaa

etäisyys Suomesta oli eduksi kirjoittamiselle. Itkonen kertoo, että idea kirjaan lähti sukukokouksesta kolme vuotta sitten. Kesäyönä syntyi valaistuksen tunne, jota hän lähti jatkamaan. Kirjan päähenkilöt eivät ole todellisia, joskin jollain kaukaisella sukulaisella on ollut radioliike. – Elektroniset laitteet kiehtovat minua ja se mitä ne edustavat; eteenpäin menoa, sillä laitteet kehittyvät koko ajan. Uusi laite on jo kymmenen vuoden päästä vanha romu. YKSI uuden kirjan päähenkilöistä, elektroniikkakauppias Esko, on optimistinen, eteenpäin pyrkivä henkilö, joka tahtomattaan jyrää muut alleen, sillä hän ei kestä valittajia. Vaimo varmistaa voiman tasapainon huolehtien asioista kotona. Tämä asetelma ei tuohon aikaan ollut mikään klisee, vaan normaalia arkea. Itkonen kertoo, että hän yrittää kuvata eri-ikäisiä ihmisiä sisältä päin, jotta heistä tulee aidontuntuisia.

faktaa JUHA ITKONEN 37-vuotias vapaa kirjailija. Kotoisin Hämeenlinnasta, asuu nyt perheineen Helsingissä. Teokset: 5 romaania, 1 novellikokoelma, 1 lastenkirja yhdessä vaimon kanssa. Viimeisin romaani Hetken hohtava valo, saanut useita käännössopimuksia.

Välimerkkejä, kiitos

– Kirjoitan siitä maailmasta, ilmasta, jonka olen nähnyt. Fiktion kirjoittaminen on kirjoittajalle todellisuuspakoa, mutta se tarjoaa aa myös lukijalle ajan, joka oli jo ja vie ie hänet kauemmas arjesta. Itkonen jäi vapaaksi kirjoittairjoittajaksi vuonna 2006, jolloin hän oli julkaissut kaksi romaania. – En voinut enää pitkittää ttää virkavapautta, joten olin valintatiintatilanteessa. Olin saanut palkintoja ntoja kirjoistani, joten rahallisestikin kin se oli mahdollista. – Kirjailijan uralla onnnella ja sattumalla on merkiitystä. Kun saa palkintoja, see asemoi kirjailijan, että tämää kirjoittaa laatua ja on tosissaan. Ajattelin, että yksi kirjapalkinto voi olla sattuma, jatko ei. Minulla kävi hyvä tuuri. Juha Itkonen vahvistaa, että seuraava kirja on jo mielessä. Hän kertoo rentoutuvansa ja ideoivansa saunassa, jossa palaset loksahtavat usein paikoilleen. – Ei minulla ole tarvetta irrottautua kirjoittamisesta, jos se ja muu elämä ovat balanssissa. Kirjoittami-nen on minulle kokonaisvalaltaista, työ ja elämäntapa, ilman man tarkkoja työaikoja. Tuija Numminen mminen Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava) ava)

Kirjavinkit 1. Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava)

KÄÄNTELEN kirjan sivuja niin, että kunnolla rapisee. Raivostuttaa. Miksi ei voida kirjoittaa tekstiä, jossa myös välimerkit olisivat kohdillaan? Eikö osata vai haluta? Onko koulujen äidinkielen tunneista nipistetty jo liikaa? Pilkkusäännöillä ei tavoitella luovan kirjoittamisen rajoittamista. Välimerkkien tarkoitus on helpottaa lukemista, auttaa lukijaa hahmottamaan ja ymmärtämään lauseen sisältö helpommin ja oikein. Jos teksti ymmärretään väärin, on lisäksi suurempi mahdollisuus, että palaute on negatiivista eikä toivotunlaisen kannustavaa. Yleensä luen aloittamani teoksen kokonaan, viimeiseen sivuun asti. Muutaman kerran olen kuitenkin joutunut jättämään kirjan kesken, sillä sen teksti on ollut liian vaikealukuista; yhtä pötköä, pitkiä lauseita ilman ainuttakaan välimerkkiä. Kirjailijan ajatus ja tarkoitus eivät ole tulleet selväksi. Sosiaalisessa mediassa kiertää testejä, joissa sanat on kirjoitettu väärin: vain ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat oikein. Niiden tarkoitus on osoittaa, että ihminen ymmärtää sanan merkityksen, vaikka kirjaimet ovat sikin sokin, sillä aivot lukevat vain ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen. Tätä ei voi soveltaa kirjaan. Viisas äidinkielen opettajani totesi kerran: Pilkkusäännöt on osattava kunnolla. Vasta sitten niitä voidaan rikkoa. Tehokeinona.

Seurakuntapastori jättää entisen elämänsä ja matkustaa kaikkea pakoon New Yorkiin. Hän etsii itseään, muistot palaavat. Joskus voimme olla myös itsellemme vieraita. Sujuva teksti ja teemojen ajankohtaisuus vievät mennessään.

2. Olli Jalonen: Karatolla (Otava) Pitkän linjan prosaistin Olli Jalosen uusi teos kertoo Sillan ja syöpää sairastavan Valon Islannin matkasta. Karatolla jatkaa Olli Jalosen Yhdeksän pyramidia -teoksen tarinaa.

3. Jouni K. Kemppainen: Onnellinen mies (Paasilinna) Millainen mies on eniten ulkomailla myynyt kirjailija Arto Paasilinna? Kirja kuvaa Paasilinnan elämää, kirjailijan uraa, suhteita lukuisiin naisiin ja läheisiin. Toisin kun nyt, oikean kirjailijan kuului tuolloin olla melkein aina jurrissa.

4. Tytti Heikkinen: Moulin Extra Beauté (Poesia) Tytti Heikkisen runoteos etsii innoitteensa mainosten, muodin ja kaupallisten esineiden maailmasta. Runojen ja kuvien kollaasi liikkuu maailman äärilaidoissa: New Yorkissa, Afrikassa ja Hämeenlinnassa.

5. Raimo Pesonen: Automies (Siltala) Tämä kirja tuoksuu dieselille ja höyrymakkaralle. Raimo Pesosen kolmas kirja on erilainen ja runollinenkin läpileikkaus autojen ja automiesten maailmaan.

6. Ilkka Remes: Ylösnousemus (WSOY) Taattua, tuttua Remestä. Painajainen ydinsukellusveneessä. Kuolleeksi luultu mies palaa kaupunkiin, joku katoaa. Liian syvälle kylmän sodan salaisuuksiin ei kannata sukeltaa. Ehdoton joululahjakirjamyynnin ykkönen vuodesta toiseen; montako Remestä sinulla on?


CULT24

MAGAZINE

Kirjat Elina Halttunen astui 12

Kirjat

Marraskuu Lokakuu 2012 Cult24

rakastajatteren saappaisiin Vanhetessaan kirjailija Elina Halttunen on ymmärtänyt, että kun ryhtyy julkisesti arvioitavaksi, täytyy kritiikkikin vain kestää. 60-VUOTIAS Elina Halttunen on mielestään loistavassa iässä, kun mietitään kirjailijaksi ryhtymistä. Kanttia riittää kirjoittaa vaikeistakin aiheista elämänkokemuksen ja rohkeuden myötä. Halttusen syksyllä ilmestynyt toinen

faktaa ELINA HALTTUNEN Syntynyt vuonna 1952 Helsingissä. Kirjoittanut kaksi romaania: Saaressa kaikki hyvin (2009), Syysvieraita (2012). Kirjoittanut monia tv-sarjoja: Kotikatu, Parhaat vuodet, Ihmeidentekijät, Blondi tuli taloon, Puhtaat valkeat lakanat, Ruusun aika. Näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Naapurilähiö ja Elämän rouva, rouva Glad. Hänen vanhempansa Hilkka ja Kaarlo Halttunen olivat myös näyttelijöitä.

romaani Syysvieraita kertoo rakastajattaren kohtalosta. Se on tarina ystävyydestä, rakastumisesta ja pelastumisesta. – Rakastajattaren näkökulmasta kirjoittaminen oli alusta asti selvää. Itse kirjoittamisen aloittaminen paljon vaikeampaa kuin kuvittelin, kertoo Elina Halttunen. KIRJAILIJA kertoo kirjoittaessaan eläytyvänsä voimakkaasti hahmoihin. Tyyli on perua näyttelijän työstä, joka on Halttusen mukaan auttanut häntä kirjoittamisessa. – Mielessäni näyttelen kaikki hahmot. Menen heidän ihonsa alle, olen heidän lihaansa ja vertansa sekä ajattelen niin kuin he ajattelevat. Voin yhtä hyvin olla 18-vuotias poika kuin 90-vuotias ukko. Hahmoihin siis samastuu. Halttunen epäileekin, etteivät ihmiset täysin ymmärrä, kuinka paljon tekijä laittaa itseään peliin kirjoittaessaan. Kun rapaa tulee niskaan, sen ottaa henkilökohtaisesti. Kaikesta pääsee kuitenkin yli. Enää kritiikki ei haavoita kirjailijaa yhtä paljon kuin nuorempana. Joskus tuntui, että koko maailma romahtaa huonoon palautteeseen. Iän tuoma kokemus on opettanut, että ihmiset saavat olla sitä mieltä kuin haluavat. – Kuten Syysvieraissakin todetaan, kun ryhtyy julkisesti arvioitavaksi, pitää vain kes-

Elina Halttunen näyttelee mielessään kirjojensa hahmot.

tää kaikki, mitä sieltä tulee. Kaikkeen eivät Halttusenkaan tarinankertojan paukut kuitenkaan riitä. Lapsen kuolema on aihe, johon kirjailija epäilee koskaan tarttuvansa. – Olen kirjoissani tappanut äitini, isäni ja monia lähipiirini ihmisiä. Lasta en pystyisi tappamaan. Aihe on kovin rankka, pohtii Halttunen. YKSI Halttusen lempikirjailija, Siri Hustvedt, käsittelee romaanissaan Kaikki mitä rakastin lapsen kuolemaa. Kirja oli Halttusen mielestä surullista ja kauhistuttavaa luettavaa. Se jäikin melkein kesken. Lopulta uteliaisuus voitti, koska kirjailija halusi nähdä, miten

vaikeasta tilanteesta voi selvitä. Vuosien karttuessa myös kriittisyys omia ja toisten töitä kohtaan on lisääntynyt. Vanhenemisessa on Halttusen mukaan se vaara, että on vaikea löytää enää mitään, mikä kiinnostaa. Onneksi toistaiseksi on vielä löytynyt. – Olen nähnyt ja lukenut paljon huonoa. Pyrin aina etsimään jotain ennennäkemätöntä, joka koskettaisi. Olen hirveän onnellinen, kun joku saa minut vaikuttumaan. Jenni Tepsa Elina Halttunen: Syysvieraita (Teos)


13

Johanna Terhemaa

CULT24

MAGAZINE

Teatteri

Teatteri

Marraskuu 2012 teatteritärpit 1. Baltic Circle Kansainvälinen teatterifestivaali levittäytyy taas Helsinkiin. Esityksiä ympäri Euroopan. Baltic Circle -festivaali 7.–11.11.

2. Dario Fon Mysterio Buffo Kom-teatterin Mysterio Buffo -ensi-illasta tulee kuluneeksi 30 vuotta ja samalla juhlitaan Erkki Saarelan 40-vuotista taiteilijauraa. Erkki Saarela: Dario Fon Mysterio Buffo, Kom-teatteri, esitykset 4., 13. ja 21.11.

3. Armi Marimekon perustajan, Armi Ratian tarina saa ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Armina hehkuu Riitta Havukainen. Armi, Helsingin Kaupunginteatterin Pieni näyttämö, ensi-ilta 29.11.

4. Nenäpäivä Mikko Rimmisen Finlandia-palkittu Nenäpäivä nähdään nyt Kansallisteatterissa. Rooleissa muun muassa Antti Pääkkönen ja Paula Siimes. Ohjaajana Arto af Hällström. Juhana von Bagh tarttuu Neuvostoliittoon uudesta näkökulmasta. Nenäpäivä, Kansallisteatterin Pieni näyttämö, ensi-ilta 7.11.

5. Gaala Tanssin talon hyväksi Gaalassa lavalle nousevat kotimaisen tanssin huippunimet. Tapahtumalla pyritään edistämään valmisteilla olevan Tanssin talon suunnittelua. Tanssin juhlaa! -gaala, Aleksanterin teatteri 28.–30.11.

takariviltä

Minäkö teatterimummo?

KAIKKI tunnistavat teatterimummon. Sellaisiksi kutsutaan naispuolisia vanhemman väen edustajia, jotka käyvät vähintään kerran kuussa teatterissa, useimmiten helmet kaulassa. Teatterimummot paheksuvat lavan roiseja tapahtumia sekä nuorisoa, joka tulee teatteriin tennarit jalassa. Olen itse käynyt teatterissa useammankin kerran jopa rikkinäisissä tennareissa. Siksi olinkin järkyttynyt, kun havaitsin viime kuussa itsessäni ilmiselvän teatterimummopiirteen. Olin katsomassa erään ison helsinkiläisteatterin hittiesitystä. Viereisille penkeille istui kaksi suunnilleen itseni ikäistä naista, jotka puheista päätellen olivat ensimmäistä kertaa itse, vapaaehtoisesti ostaneet teatteriliput. On aina kivaa kun teatteri houkuttaa uutta katsojakuntaa. Esityksen kuluessa kuitenkin huomasin, kuinka vieressäni istuva tyttö vilkaisi vähän väliä kännykästään kelloa. Todella ärsyttävää. Pöyristyttävää. Eikö tällä neidillä ole mitään kunnioitusta teatteria kohtaan? Nuo näyttelijät ovat hei töissä täällä. Väliajalla vaihdoin istumapaikkaa. Olenko minä kapeakatseinen teatterin konservatiivi? Vaikka olisinkin, uskon vakaasti, että teatterille, kuten muullekin taiteelle, tulee antautua. Kännykät ja muut taskulaitteet häiritsevät täydellistä kokemusta. Voin laittaa ensi kerralla ne helmetkin kaulaan, jos ajattelutapani sitä vaatii.

Neuvostoliitto herää henkiin Juhana von Bagh oli 10-vuotias kun Neuvostoliitto romahti. Nyt hän ohjasi Neuvostoliitosta näytelmän. Aihe on edelleen arka. Von Bagh uskoo, että osa katsojista vetää herneen nenään. NEUVOSTOLIITTO kaatui reilut 20 vuotta sitten. Kuulostaa ehkä uskomattomalta, että aiheesta voisi edelleen tehdä ajankohtaisen ja tuoreen teatterikappaleen. – Sosialismihan oli utopia. Suomessakin ollut sekä vasemmistolaista että oikeistolaista idealismia. Nyt vastaavaa ei oikeastaan ole havaittavissa. Onko utopistinen horisontti kadonnut nyky-Suomesta? kysyy ohjaaja Juhana von Bagh. Esitys on osa Kansallisteatterin kiertuenäyttämön Neuvostoliittoprojektia, jossa sama taiteilijaryhmä jalkautui palvelutaloihin eri puolelle Suomea ja keräsi materiaalia, josta työstettiin kiertue-esitys Neuvostoliitto – Tarina Uskosta. Kokoillan Neuvostoliitto-esitys saa ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa marraskuussa. – Vaikka Neuvostoliitto on kadonnut maailmankartalta, se elää yhä vanhainkodeissa. Siihen liittyy edelleen paljon intohimoja. Palvelutalo-esitysten jälkeen jotkut kommentoivat, että tämä on joku

vasemmistonuorten esitys, toisten mielestä taas lähestymistapamme oli liian oikeistolainen, von Bagh kertoo. TYÖRYHMÄN jäsenet ovat 30–40 -vuotiaita, eli omia vahvoja kokemuksia neuvostoajalta ei juuri ole. Willensaunan tämän kuun ensiiltaa varten kerättiin materiaalia tekemällä haastatteluja vanhainkodeissa eripuolilla Suomea. Neuvostoliitto on siis tavallaan dokumenttiteatteria. Painopisteenä ovat suomalaisten mielikuvat. – Jos olisimme vanhempia, meillä olisi varmasti velvollisuus käsitellä tätä asiaa jotenkin tietyllä tavalla, tietyissä puitteissa, mutta koska emme itse ole eläneet Neuvostoliittoa, uskon että tuomme aiheeseen uuden näkökulman. Todennäköisesti osa katsojista vetää herneen nenäänsä, ohjaaja kertoo. Von Bagh oli itse 10-vuotias Neuvostoliiton kaatuessa vuonna 1991. – Muistan, kun meille tuli vieras jostain neuvostotasavallasta. Hän pukeutui oudosti ja toi tuliaisia, jotka olivat suomalaislapsen mielestä köpösiä ja haisivat pahalta. Elintasokuilu oli valtava, hän muistelee. Willensaunan esityksen yleisö on varmasti huomattavasti nuorempaa kuin vanhainkotien asukkaat, joille kiertue-esitys valmistettiin.

Esitystä työstäessä piti pohtia myös, mitä on mielekästä näyttämöllistää niille, joille Neuvostoliitto on vain luku koulun historiankirjassa. – Nuoren sukupolven näkökulma on oleellinen. Millaista on kasvaa tämän perinnön kanssa? Esitys tulee olemaan tosi subjektiivinen, von Bagh valottaa. JUURI teatterin näyttämö on omiaan kuvaamaan mielikuvia ja muistoja joista kadonnut menneisyys suurvallan varjossa rakentuu. Tätä mieltä on myös ohjaaja itse. – Teatteri on avoin foorumi, merkitykset syntyvät suhteessa yleisöön. Teatterin perusyksikkö on kokous, jonne yhteisö tulee pohtimaan. Asioilla saa leikkiä ja merkityksillä jonglöörata. Mielestäni teatterilla on tärkeä tehtävä vapauttaa totutuista ajatusmalleista ja saada näkemään asioita, joita muuten ei näe. Teatteri kysyy ja ehdottaa. Tärkeintä on hyvän kysymyksen kysyminen, ei valmiin vastauksen antaminen. Johanna Terhemaa Neuvostoliitto, Kansallisteatterin Willensaunassa, ensi-ilta 9.11.


CULT24

MAGAZINE

14

Teatteri

Teatteri

Marraskuu 2012 Stefan Bremer

Mikä Shakespearessa viehättää? William Shakespeare kirjoitti näytelmänsä lähes 500 vuotta sitten. Hänen tekstinsä ovat edelleen ajankohtaisia. Miksi? NÄYTELMÄKIRJALLISUUDEN kuningas William Shakespeare on jälleen kerran ajankohtainen. Helsingin Kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Hamlet ja Kiasma-teatterissa sai alkusyksystä perehtyä audiovisuaalisesti Tanskan prinssin maailmaan teoksessa NeoHamlet. Tanssiryhmä Susanna Leinonen Company esittää oman versionsa Romeosta ja Juliasta Stoassa ja WSOY on tehnyt huiman kulttuuriteon suomentamalla uudestaan 38 Shakespeare-näytelmää. Keväällä ilmestyneen Turhaa lemmen touhua -näytelmän suomentanut, palkittu kääntäjä Juhani Lindholm on sitä mieltä, että Shakespeare koskettaa jokaista, jos vain näkee hieman vaivaa. – Shakespeare kirjoitti niin paljon, että jokainen voi löytää hänen runoistaan ja näytelmistään kosketuskohtia omaan elämäänsä, hän väittää. Lindholmin mielestä Shekespeare on ajankohtainen, koska kirjailija käsitteli ikuisia aiheita, kuten rakkautta, kuolemaa, petoksia, sotaa ja vallanhimoa. – Shakespeare osasi luoda dramaattisia tilanteita ja juonellisia jännitteitä sellaisiin kehyksiin, jotka kiinnostivat yleisöä hänen elinaikanaan ja kiinnostavat edelleen.

Helsingin kaupunginteatterin Hamletissa juonittelevat Eero Aho, Tiia Louste ja Esko Salminen. KAUPUNGINTEATTERIN näytelmässä Hamletia esittää Eero Aho ja kuningas Claudiusta Esko Salminen. Salminen on kolunnut näyttämöllä läpi monet shakespearet ja pari vuotta sitten hän teki brittikirjailijan teksteistä levynkin. Ensimmäisen kerran Salminen esiintyi Hamlet-näytelmässä vuonna 1958. – On olemassa koston Hamlet, taisteleva Hamlet, filosofinen Hamlet. Määritelmiä on kymmeniä, ihan sen mukaan mikä näkökulma otetaan, Salminen kertoo Kaupunginteatterin lehdessä. Shakespeare kirjoitti näytelmiä, jotka on tarkoitettu esittäväksi näyttämöllä. Toimiiko Shakespeare paremmin teatterissa vai kirjan kansissa? – Hänen teoksensa, runoja tietysti lukuun ottamatta, on tehty nimenomaan näyttämölle, ja siellä ne myös pääsevät täysiin oikeuksiinsa, Lindholm sanoo. Ennen Shakespearea kirjoitettiin runsaasti

näytelmiä ja myös hänen aikalaisensa sepittivät teatteriteoksia. Miksi sitten juuri Shakespeare on jäänyt elämään 2000-luvulla asti? – Shakespeare oli yksi varhaisista blank verse -runomitan eli silosäkeen käyttäjistä. Yksi tämän vähän ennen hänen aikaansa käyttöön otetun mitan mestareista ja Shakespearen aikalaiskilpailijoista oli Christopher Marlowe. Hän kuitenkin kuoli kapakkatappelussa nuorella iällä ja tavallaan jätti näyttämön Shakespearelle, joka teki pitkän ja uljaan tuotannon. Muut aikalaiset eivät vain yksinkertaisesti olleet yhtä hyviä, Lindholm kiteyttää.

GABRIEL, TULE TAKAISIN! Esitykset klo 19 ellei toisin mainita: 6.11., 9.11., 13.11., 15.11., 17.11. klo 14, 21.11., 24.11. klo 14, 29.11., 8.12., 13.12.

Pauli Jokinen Hamlet Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä, ensi-ilta 22.11. Susanna Leinonen Companyn Romeo & Julia -tanssiteos Stoassa 30.11.–9.12.

Varaukset: 09 836 1919, Tikkurilantie 44 www.teatterivantaa.fi www.netticket.fi

JPBJPE IvAv?KvM@E G@BBLAFLCL$ J?FN

I8:<?FIJ<:FDG8EP:@IHL<8âK8C

:898I<KB8K8KFE@8 BLM818EKK@?8E?@JL8EKF

Rockia, rauhaa ja rakkautta Ragni - Rado-MacDermot

HAIR

Musiikin juhlaa, nuoruuden puhdasta idealismia ja lavan täydeltä mukaansatempaavaa energisyyttä. Pop-klassikon biisit soivat nyt upeimpina kuin koskaan! Ohjaus Maarit Pyökäri

B[djl__^c_i_" ^ebj_jedjWb__a[jj" h_cc_ij WaheXWj_WW D[Ikec[dakkc_d i_hakiho^cHWY[ >ehi[9ecfWdo`W hWdiaWbW_d[da__j[jjo 9_hgk[7ŠjWbiWcWiiW [d[h]_WfWa[j_iiW$

C`glk*,ö#J$\klbfik`ccX*)ö j`j%k\im\klc`X`jalfdXe % M`\k€_XljbXg`bblaflcl`ckX1 gpk€mXiXlbj\kiXm`ekfcXC€ddjk€# nnn%iXm`ekfcXcXdgf%Ô <ej`$`ckX(+%((%bcf(01''% (,%((%#(-%((%CD #(.%((%#)'%((%#)(%((%# ))%((%#)*%((%#)+%((%#).%((%#)/%((%#)0%((%# *'%((%#(%()%#)%()%#+%()%#,%()% BX`bb`\j`kpbj\kbcf(01''% C`glk1K`b\kk`#'-''$($(-(-#nnn%k`b\kk`%Ô



Kevään esitykset nyt myynnissä! LIPUT 41/36/26€ Lippumyymälä 0600 30 5757 (1,51 €/min +pvm) Lippupiste 0600 900 900 (1,97€)min+pvm) Ryhmämyynti (03) 752 6000 www.lippu.fi www.lahdenkaupunginteatteri.fi

9_hae#KkZ[dI_hakai[dA[iaki"AWWikj[^jWWdaWjk'"&&+*&>[bi_da_nnn%Z`ibf%Ô


CULT24

MAGAZINE

Museot

Museot

Marraskuu 2012

15

Lukittujen ovien takana Cult24

Vanhat porraskäytävät tarjoavat ainutlaatuisia taide-elämyksiä – jos niihin vain pääsee sisään. Tuore kirja kertoo kuvin ja tarinoin Helsingin porraskäytävistä 1800-luvulta 1940-luvulle. Kirjan toimittaja Liisa Suvikumpu, kerroit perversiostasi lukittuja ovia kohtaan. Mikä vanhoissa porraskäytävissä kiehtoo? – Sellainen salaperäisyys, koska niihin ei ole kovin helppo päästä. Historioitsijalle on kiehtovaa nähdä eri aikakausien tiloja. Kun vihdoin pääsee lukitun oven taakse, sieltä paljastuu jotain jota ei osannut odottaa. Töölössäkin on rähjäisiä funkkistaloja, mutta sisällä yht’äkkiä räjähtää mielettömät värit katosta tai seinistä.

Tähtitorni vihdoin auki yleisölle

Oletko käynyt kaikissa kohteissa, jotka kirjassa on esitelty? – En ole. Niihin on vaikea päästä. Kun valokuvaaja kävi kuvaamassa, en aina päässyt paikalle. Vielä on paljon tirkisteltävää jäljellä.

WTC-iskujen muistolle

Vironkatu 7 E. ”Sairasta, että tämä on Stadista eikä antiikin Roomasta.” Döbelninkatu 2. ”Tulee mieleen Hercule Poirotin epookkilavasteet.” Topeliuksenkatu 1 A. ”Porrashuoneet eivät ole identtisiä, vaan niissä on yksilöllisiä ratkaisuja.”

Miksei nykyään panosteta sisätilojen näyttävyyteen? – Kyllä jossain kohteessa panostetaan, esimerkiksi uusi Yliopiston kirjasto Kaisaniemessä on tosi hieno. Mutta ehkä asuintaloissa ei panosteta. Oma inhokkini on Ruoholahti. Vanhoissa taloyhtiöissä oli usein yksityishenkilöitä takana, esimerkiksi lääkäriporukat rakennuttivat talon itselleen. Silloin halutaan tehdä parasta mahdollista, kun rakennetaan itselle.

Kirjassa on myös porraskäytäviin liittyviä runoa, jotka on valittu yleisökilpailun avulla. Runoja lähetettiin noin 200, joista kahdeksan päätyi kirjaan. Mistä idea sai alkunsa? – Aluksi ajattelin, että kirjan aihe on niin tylsä, että mitä siitä voi saada irti. Mitä enemmän perehdyin aiheeseen, sitä enemmän siitä kiinnostuin. Mietin, että olisi kiva kuulla millaisia tunteita helsinkiläisissä herättää heidän omat rappukäytävät. Ehdotin runokilpailua, koska ihmiset tykkäävät nykyään osallistua kilpailuhin. Pauli Jokinen Helsingin kaupunginmuseo: Porrashuoneet – helsinkiläisten porrashuoneita 1800-luvulta 1940-luvulle

Cult24

Olet tutkinut Rooman taidetta ja historiaa. Miten helsinkiläiset ja roomalaiset sisätilat eroavat toisistaan? – Vironkatu 7 E:n portaikko on kuin suoraan Pompeijista. Siellä on toteutettu antiikin esikuvia, ja lopputulos on ihan yhtä hieno. Jos puhutaan kaupunkikuvasta, niin töölöläinen punatiilirakentaminen on oletettavasti hyvin samanlaista kuin antiikin Rooman kerrostalot, joissa tavallinen kansa asui. Mechelininkadulla voi leikkiä olevansa muinaisen Rooman kaduilla.

Liisa Suvikummun suosikit:

Millaisia yllätyksiä porraskäytävät ovat tarjonneet? – Yllätys on, että monet rappukäytävät ovat säilyneet alkuperäisenä. Nämä porraskäytävät ovat suuria vaiettuja kulttuuriaarteita. Ajattelemme, että Colosseum on hieno kulttuuriaarre, eikä meillä raukoilla ole mitään vastaavaa. Tosiasiassa jokaisen meidän naapurissa on joku kätketty helmi, jota ei aina ole mahdollista nähdä. Yhdessä isossa talossa voi olla kymmenen hienoa rappukäytävää.

ENSIN Helsinki vei Turulta pääkaupungin statuksen. Pian Turun yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Sen jälkeen Helsingin piti saada oma tähtitorni, koska Turullakin sellainen oli. Tähtitornin suunnitteli empire-Helsingin arkkitehti Carl Ludvig Engel, joka oli suunnitellut myös Turun observatorion. – Molemmat ovat tyyliltään empireä, mutta Turun observatorio edusti 1700-lukua. Sen jälkeen tapahtui isoja mullistuksia. Euroopassa oli keksitty pyörivä tähtitorni, ja Engel suunnitteli myös Helsinkiin sellaisen. Se oli oman aikansa state of art -tuote, parempaa ei ollut, kertoo Helsingin yliopistomuseon johtaja Sten Björkman. Tähtitorni valmistui Ullanlinnaan vuonna 1834. Se on siitä saakka ollut tieteen käytössä ja yleisöltä suljettu. Nyt kun tiedemiehet ovat siirtyneet Kumpulaan, tähtitorni avattiin lokakuun lopussa museona yleisölle. Peruskorjattuun rakennukseen on tehty yleisökeskus, jossa esitellään tähtitieteen perusteita, uusia saavutuksia ja historiaa. Esillä on vanhoja kaukoputkia ja muuta tähtitieteeseen liittyvää esineistöä. – Tämä paikka houkuttelee varmasti erilaisia ihmisiä. Jotkut ovat kiinnostuneita luonnontieteistä, toiset tähtitieteestä ja kolmannet itse rakennuksesta. Pyrimme tarjoamaan jokaiselle jotain, kertoo observatorion päällikkö Päivi Harjunpää. Tähtitorni on remontoitu viidellä miljoonalla eurolla, ja siitä on yritetty tehdä mahdollisimman alkuperäisen oloinen. Pauli Jokinen

havainnekuv a /Snøhetta

WORLD TRACE CENTERIN kaksoistornit luhistuivat terrori-iskussa vuonna 2001. Amerikkalaisella tehokkuudella alue raivattiin nopeasti ja paikalle alettiin suunnitella muistomerkkejä. Muistomerkkien teko ja alueen jälleenrakennus ei sitten sujunutkaan samalla tehokkuudella. Vuonna 2004 julistettiin kilpailu muistomerkin ja siihen liittyvien rakennusten suunnittelusta. Maailmankuulu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta voitti kilpailun, jossa se sai suunniteltavakseen osan museokompleksia. 30 000 neliön rakennukseen oli määrä tulla erilaisia kulttuurilaitoksia. Snøhetta on tunnettu kulttuurirakennuksista, toimiston käsialaa ovat muun muassa Aleksandrian kirjasto ja Oslon oopperatalo. – Se oli toimistollemme tärkeä projekti, koska Yhdysvaltoihin on todella vaikea päästä. Olimme täysin varmoja, että projekti me-

nee amerikkalaiselle toimistolle. Olimme todella iloisia, että saimme sen suunniteltavaksemme, kertoo Helsingissä vieraillut Snøhettan arkkitehti ja osakas Jenny B. Osuldsen (kuvassa). Manhattanilla asui ennen kolonisaatiota alkuperäiskansoja, jotka välttivät soista WTC:n aluetta. Se oli liian vaikeakulkuinen. Vaikeakulkuiseksi osoittautui myös Snøhettan urakka. Poliitikot milloin liputtivat muistomerkkien puolesta, milloin vastaan. Yleinen mielipide oli kuin levoton tuuliviiri. Suunnitelmat muuttuivat moneen otteeseen. Lopulta Snøhettan rakennus kutis-

tui 5600 neliön paviljonkiin, josta kuljetaan maanalaiseen näyttelytilaan. Rakennukseen yhdistettiin kaksi haarukan näköistä tukipylvästä, jotka jäivät WTC:n torneista jäljelle. – Rakennus avataan ensi vuonna syyskuun 11. päivänä. Ainakin viimeisten tietojen mukaan, Osuldsen hymyilee. Pauli Jokinen Syyskuun 11. muistopaviljonki ja muita Snøhettan suunnitelmia esillä Arkkitehtuurimuseossa 25.11. asti.

Helsingin observatorio avoinna tiistaista lauantaihin.

YLEENSÄ museoesineisiin ei saa koskea. Observatoriossa on kuitenkin yksi esine, johon saa. Se on meteoriitin palanen, joka on löydetty Namibiasta. – Voin varmuudella sanoa, että se on vanhin esine, jota olet koskettanut. Se on aurinkokunnan alkuajoilta, kertoo observatorion päällikkö Päivi Harjunpää.


Kuvataide

Kuvataide

Marraskuu 2012 Cult24

CULT24

MAGAZINE

16

näyttelypoiminnat

1.

3.

1. Jaume Plensa Espanjalaisen kuvanveistäjä Jaume Plensan suunnittelema näyttely, jonka kantavana teemana on valo vuoden pimeimpänä aikanamme. Mittakaavaltaan suuret, ihmishahmoiset kehot ja päät tulevat keskustelemaan ja käymään vuoropuheluitaan Emman avarassa tilassa. Jaume Plensa, Emma, 14.11.–27.1.

2. Shapeshift: Interiors Shapeshift on poikkitaiteellinen, temaattinen kokonaisuus, joka koostuu kolmesta itsenäisestä näyttelystä. Shapeshift-hankkeen tavoitteena on käydä vapaata ja kriittistä yhteiskuntakeskustelua, saattaa yhteen taiteen tekijät ja katsojat.

Nanna Susi maalasi näyttelynsä kiireellä.

Shapeshift: Interiors, Galleria Sinne, 2.11.–2.12.

3. Sari Palosaari – Passage and Bare Glass

Sari Palosaari – Passage and Bare Glass, Taidehalli (studio), 25.11. asti.

4. 52 sielua – symbolistinen maisema 1880-1910 Ateneumin suurnäyttely tuo yleisön eteen symbolismin mestareita. Maalauksia on Vincent van Goghilta, Claude Monet’lta, Paul Gauguinilta, Edvard Munchilta ja monilta muilta. 52 sielua, Ateneum, 16.11.2012–17.2.2013.

5. Helsinki Contemporaryn ryhmänäyttely Helsinki Contemporaryssa eli entisessä Kalhama & Piippo -galleriassa avautuu kiinnostava ryhmänäyttely. Näyttelyn taiteilijoina muun muassa Joanna Buchowska, Marcus Eek ja Olli Piippo. Adalbertstr. 9 +: Muscle Temple Painting Society, Helsinki Contemporary -galleria, 2.–25.11.

kuin kuvastimessa

Mitäs me mesenaatit

JOUKOSSA on voimaa, ainakin silloin kun koko sakilla on rahaa. Puhun nyt joukkorahoituksesta, joka kompuroiden on yleistymässä Suomessakin. Suomessa on totuttu toteuttamaan taidetta apurahoin. Systeemi on paikoin kankea ja tietynlaisia taustoja suosiva. Näyttely- ja materiaalikustannuksiin myönnettävät apurahat ovat tyypillisesti alle parin tuhannen euron summia ja murto-osa hakijoista saa tukea. Millaisia muutoksia taidetarjonnassa tapahtuisikaan, jos meikäläisyleisö voisi simppelein keinoin rahoittaa sellaista taidetta, mitä se tahtoo nähdä? Yhteisörahoitus voisi ravistella, avartaa ja virkistää koko kotimaista taidemaailmaa – mikäli rahoitettavat proggikset ovat kelpoja: parhaassa tapauksessa yhteisörahoitus voisi luoda kokonaan uudenlaisten taiteen ammattilaisten ryhmän! Mesenaattimeininki edellyttää kuluttajalta rohkeutta ja aktiivisuutta: uskoa siihen, että pienistä puroista syntyy iso kasa rahaa. Luottamusta, että rahalla tuotetaan intohimoisesti ja fiksusti jotain upeaa. Ennakkoluulottomuus on tässä avainsana, niin mesenaattien kuin tekijöidenkin osalta. Vertailu on ehkä epäreilu, mutta sanottakoon, että Iron Sky sai faneilta rahaa 300 000 euroa. Uudenmaan taidetoimikunta myönsi alkuvuodesta kuvataiteelle apurahoja yhteensä 62 800 euroa. Lyhyellä matikallakin huomaa, että yhteisörahoituksessa piilee mullistuspotentiaalia.

Uudistunut

Nanna Susi Nanna Susi on tunnettu suurista värikkäistä maalauksistaan. Nyt niihin on ilmestynyt mereen pissaavia miehiä. JOS olet ostanut taidemaalari Nanna Suden alkuaikojen teoksen, saattaa se sisältää taiteilijan törkeät terveiset. – Varsinkin urani alkuaikoina mä aloitin maalausurakan kirjoittamalla aina jotkut terveiset siihen tyhjälle kankaalle, ensimmäiselle pinnalle. Joskus ihan törkeitäkin! Susi kuvaa itseään epävarmaksi taiteilijaksi (mukamas), joka työstää yhä uutta pintaa pinnan päälle, lähes veistää maalauksiensa värimassaa. – Mä olen 25 vuotta maalannut. Eiks tässä ole jo jumankauta selitetty tarpeeksi? nauraa taiteilija Nanna Susi, kun kysytään, miksi hänen uusiin teoksiinsa on ilmestynyt ihmisiä. Susi tunnetaan jättimäisistä tunnelmamaisemistaan ja pelottomasta värien käytöstään. Ihmishahmot ovat uusia tulokkaita. – Olen maalannut paljon maisemia, joista ihmiset ovat lähteneet tai vasta tulossa siihen. Silloin kun mulla alkoi nämä ihmishahmot tulemaan, ne oli kuvattu aina selin. HELSINGIN TAIDEMUSEON seinillä roikkuvista maalauksista tuijottaa selkeytymättömiä naiskasvoja, joilla on mustat silmäpussit. Sielukkaita ja maailmaa nähneitä nuo naiset. Mieshahmot ovat kaukaisempia ja takaapäin kuvattuja. Ne katselevat jonnekin horisontiin. – Ne miehet seisoo rannalla ja pissaa mereen! kuittaa Susi reteästi nauraen.

Nanna Susi on sellainen, millaiseksi kansainvälisesti menestyneen nykytaiteilijan kuvittelee. Tyylikkäästi mustiin pukeutuva, itsevarmasti läppää heittävä, paikoin sähäkkä ja piruileva. Hänen maalauksensa ovat katkeamaton jatke taiteilijan persoonalle: niissä on paksuja pintoja, syvyyttä ja rosoisuutta, mutta myös pieniä kevennyksiä: tyttömäiset pusuhuulet kuin vahingossa maalaukseen eksyneenä. – Mä olen maalaajana sellainen, että tervetuloa vaan kaikki, mikä on tullakseen! Sitten kun se ei enää häiritse, on maalaus valmis, selittää Susi luomisprosessiaan. ALUNPERIN Helsingin taidemuseon näyttelyn oli tarkoitus olla retrospektiivi. Omaan taiteilijahistoriaan pureutuminen oli valaiseva, mutta hengästyttävä prosessi. – Ihan kuin olisi pidempäänkin terapiassa käynyt. Viimein retrospektiivi oli valmis ja jokaisen teoksen paikka Meilahden taidemuseossa päätetty. Samana päivänä tuli tieto, että näyttelyä ei voida pitää. Meilahden

Nipistys, 2 01

2

Jussi Tiainen

Sari Palosaari käsittelee uusimmassa videoinstallaatiossaan arkkitehtuuriin liittyvää läpinäkyvyyden käsitettä. Teos tarttuu aiheeseen keskeneräisyyden estetiikan kautta.

taidemuseo kasvaa hometta. – Tuli kamalan huono fiilis. Sitten alkoi älytön puristus. Näyttely päätettiin siirtää Helsingin taidemuseon Tennispalatsin näyttelytilaan, mutta Susi ei jaksanut enää uppoutua retrospektiiviin. Kymmenen kuukauden ajan Susi maalasi vimmatulla tahdilla massiivisia teoksiaan, kolmea samaan aikaan työstäen. Tuloksena oli kolmekymmentä uutta teosta, Underneath the Eyes -näyttely. – Tuo nimi soi mulla päässä maalatessa, sellaisena apulauseena. Kyllä mä vielä sitäkin mietin, että olisko sen pitänyt olla suomeksi? Retrospektiivin tematiikka jatkuu: silmien alla on eletty elämä. Maria Hakala Nanna Suden näyttely Underneath the Eyes, Helsingin taidemuseo (Tennispalatsi), 28.9.2012–20.1.2013.

Kohtalona Tampere – Hei, mä haluan kertoa hyvän jutun Tampereelta! Nanna Susi innostuu ja selittää uransa alkuaikojen näyttelystä, jonka paikallinen lehti meni haukkumaan lyttyyn. Kun Susi purki näyttelyään kiukkuisena, ajatteli hän, että hitto vie hän ei Tampereelle enää tule, ellei pyydetä. – No sittenhän ne pyysi, kun sain sen Vuoden nuori taiteilija -palkinnon! Palkinnosta on aikaa 12 vuotta. Väliin mahtuu paljon. Susi on ehtinyt asua Roomassa ja niittänyt mainetta ympäri Eurooppaa. Nykyisin Susi on kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoitamme. Maria Hakala


renessanssitaiteilija Jan-Erik Andersson haluaa tehdä asiat eri tavalla. Talosta hän teki lehden muotoisen, saunasta sipulin. Syömisperformanssit toimivat terapiana rakennusprojektien välissä. TUNTUU, että minkä tahansa projektin taiteilija Jan-Erik Andersson aloittaa, hän herättää huomiota. Turkulaisen Anderssonin kiinnostavin teos on hänen kotitalonsa. Turun Hirvensaloon valmistunut talo on lehden muotoinen kokonaistaideteos, ja se on huomioitu New York Timesiä myöten. – Arkkitehtuuriprofessorit kirjoittivat, ettemme tule viihtymään talossa ja ettei tällaista taloa pitäisi rakentaa. Olemme kuitenkin vähentäneet ulkomaanmatkailua paljon, koska viihdymme talossamme niin hyvin, ettei ole tarvetta lähteä mihinkään, Andersson kertoo. Talo sai nimekseen Life on a Leaf. Talon rakentamisesta kertova kirja julkaistaan samalla, kun Andersson avaa näyttelynsä Helsingissä Art Kaarisilta -galleriassa. Näyttely on Anderssonin puheenvuoro mielikuvituksellisemman arkkitehtuurin puolesta. – Arkkitehtuuri on suljettu ja outo kenttä sekä filosofisesti että käytännössä. En hyväksy modernismin filosofiaa ollenkaan ja sehän on vallannut Suomen arkkitehtikou-

17 Robert Seger

Uuden ajan

CULT24

MAGAZINE

Kuvataide

Kuvataide

Marraskuu 2012

lutusta totaalisesti. Nykyään arkkitehtuurissa ei mielikuvituksellisuutta ja leikkisyyttä näy lainkaan, paitsi joissakin poikkeustapauksissa kuten Ilmari Lahdelman Merikeskus Vellamo Kotkassa ja Olavi Koposen Kotilo-omakotitalo Espoossa. Tuntuu, että se riisuttu valkoinen, harmaa tai musta laatikko on ihanne, Andersson ruotii. VIIME vuonna Turussa avattiin Anderssonin suunnittelema sipulin muotoinen sauna. Andersson on tehnyt valtaosan rakennusprojekteistaan yhdessä arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt Life on a Leaf -talon lisäksi kuminansiemenen muotoinen ekonavetta Kumina, kukan mutoinen puutarhakoulu Gerbera sekä sisustuksia ja installaatioita muun muassa Masalan ja Karakallion kirkkoihin. – Näissä taide on osana arkkitehtuuria eikä myöhemmin ”päälle liimattuja” teoksia. Emme pelkää esittäviä elementtejä, ornamentiikkaa, yllätyksiä, väriä ja unelmia. ANDERSSON on vuosien varrella tehnyt arkkitehtuurin lisäksi julkisia taideteoksia, mediateoksia, installaatioita – ja syömisperformansseja. – Syömisperformanssit teemme Edible

Jan-Erik Andersson on monessa mukana. Finns -ryhmän kanssa, ja ryhmään kuuluu minun lisäkseni Kari Juutilainen ja Pertti Toikkanen. Taiteen konstekstissa olemme syöneet ympäri maailmaa vuodesta 1991. Teimme esimerkiksi leivästä replikan yhdestä Henry Mooren veistoksista. Tätä sitten tarjoittiin Henry Moore -säätiön 10-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa Leedsissä. Nämä ovat hienoja

juttuja, koska ne ovat lyhyitä ja toimivat terapiana minun yleensä erittäin pitkille projekteille, Andersson kertoo. Pauli Jokinen Jan-Erik Anderssonin näyttely, Art Kaarisilta -galleria (Sanomatalo), 7.11.–2.12.

HELMI LEPPÄKOSKI 20.10.–8.11.2012

maalauksia ja veistoksia

GALLERIA DIX Uudenmaankatu 19, 00120 Helsinki


CULT24

teatteri

MAGAZINE

18

Arviot

Arviot

Äärimmäistä komediaa

teatteri Tapio Vanhatalo

Arvio

3/5

sä esityksessä ei näyttelijöillä ole varaa mokailuun. Nopeimmissa – ja samalla hauskimmissa – kohtauksissa esityksen jokainen elementti toimii aivan äärirajoillaan. Yksi mies, kaksi pomoa on erittäin viihdyttävä komediarakennelma, jonka rakenteet ovat jatkuvan sortumisuhan alla. Matti Tuomela Yksi mies, kaksi pomoa, Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö, ensi-ilta 11.10. Ohjaus: Neil Hardwick Kirjoittanut: Richard Bean Pääosissa: Santeri Kinnunen, Ilkka Forss, Sauli Suonpää, Anna Lipponen, Sari Siikander

Lempeä parisuhdedokumentti

3/5

valle enemmän dokumentaarista ja moniulotteista sävyä. Tällaisenaan Kummisetäni thaimorsian on ennen kaikkea dokumentti yhden miehen suhtautumisesta monikansalliseen avioliittoon. Suppeasta informaatioaineksesta huolimatta teos on avartava ja terveellinen katselukokemus. Matti Tuomela Kummisetäni thaimorsian, ensi-ilta 16.11. Ohjaus ja käsikirjoitus: Wille Hyvönen

tämään sanomansa rautalangasta. Kokemus olisi moniulotteisempi ilman väkinäistä loppukohtausta, jossa tiivistetään vielä kerran se, mikä tuli selväksi jo esityksen alkumetreillä. Venähdyksestä huolimatta Ylihuomenna hän tulee on säväyttävä ja täyteläinen näytelmä, joka esittää asiansa mutkattomasti pilkottuna ja lihamyllyllä jauhettuna. Matti Tuomela Ylihuomenna hän tulee, Ryhmäteatteri (Pengerkadun näyttämö). Ensi-ilta 4.10. Ohjaus: Linda Wallgren Käsikirjoitus: Lauri Maijala Rooleissa: Janne Hyytiäinen, Pyry Nikkilä, Minna Suuronen, Taisto Oksanen, Miika Laakso, Emmi Parviainen en

Arvio

4/5

Syntisyys ei sykähdytä

LAHTELAINEN Teatteri Vanha Juko esittää Korjaamoteatterissa Timo K. Mukan kirjoittamaa klassikkoa Maa on syntinen laulu. Tarinan keskeinen hahmo on nuori Mäkelän Martta (Minja Koski), jonka nuoruuden ilo, elinvoima ja rakkaus ajavat, ainakin joidenkin mielestä, syntisille teille. Mukkamaiseen tapaan teos on kuvaus elämästä pohjoisessa, Siskonrannassa. Kuolema on koko ajan läsnä karussa arjessa. Lavan ylle on ripustettu männynoksia ja havun tuoksu täyttää Korjaamon Kulmasalin. Pohjoisen metsän tunnelmaa. Lavastus koostuu muunneltavista puuelementeistä, joita liikuteltaessa näyttämö muuttaa muotoaan. Näyttämökuvat ovat kauniita ja kekseliäitä. Samoin äänimaailma on esitykseen sopiva ja korostaa vallitsevia tunnetiloja ja metsäisen Siskonrannan painostavaa tunnelmaa. Teos kikkailee voimakkaalla symboliikalla. Seksuaalisella nuorella Martalla ei ole muista hahmoista poiketen jalassaan kuin pienet punaiset pöksyt ja raskaana ollessaan hän kanniskelee mukanaan sankoa, painavaa taakkaa. Mieshenkilöiden esittäjät vaihtelevat, välillä lennossa. Hahmoja ei erota toisistaan, ellei heidän nimiään mainita. Välillä henkilöllisyys jää arvailun varaan ja toisinaan arvaus osoittautuu vääräksi. Näyttelijäntyö ei vakuuta ainakaan monipuolisuudella, kun kaikki vaihtuvat hahmot ovat oikeastaan samoja. Näyttelijäkaartin nuoren kaksikon, Minja Kosken ja Arttu Kurttilan työskentelyä on kuitenkin ilo seurata. Koski vie upeasti joka solullaan Martan hahmoa läpi

Arvio

2/5 Aki Loponen

Arvio

RYHMÄTEATTERIN Pengerkadun näyttämön uutuusesitys on groteski ja moniulotteinen komedia ihmisen kyvyttömyydestä tarttua hetkeen. Uuden tekijäpolven uhmaa huokuvan esityksen on käsikirjoittanut Lauri Maijala ja ohjannut Linda Wallgren. Ylihuomenna hän tulee on absurdi kertomus viidestä virkamiehestä, joiden tehtävänä on saada salaperäinen kappelirakennelma valmiiksi. Työote kuitenkin lipsuu viisikon unohtuessa tämän tästä uneksimaan onnesta, joka on aivan käden ulottuvilla. Esityksen henkilöt elävät tyhjiössä, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vakiintuneiden tapojen kahleet ovat liian lujat rikottaviksi, eikä kellään ole rohkeutta muuttaa mitään. Tuomiopäivän tullessa tilanteet kärjistyvät, kun jokainen päättää ottaa oman elämänsä haltuun. Karusti parilla palasella lavastetun näyttämön intensiivisyys sopii täydellisesti esityksen luonteelle. Läheltä nähtynä irstas väkivalta – kuten käden työntäminen sirkkeliin – naurattaa ja puistattaa samanaikaisesti. Pari hassua kohtausta jäi hieman takavasemmalle johtuen näyttelijöiden hivenen epätarkasta reagoinnista. Eniten esille nousi Janne Hyytiäinen, joka todistaa ilmiömäistä kykyään esittää idioottia. Hänen esittämässään roolihahmossa Pertussa on jotain samaa kuin Ylen Pasila-animaatiosarjan seniilissä poliisipäällikössä Rauno Repomiehessä. Teatterikorkeakoulun nuorista näyttelijöistä vaativimman roolin suoritti Emmi Parviainen diivailevan Jonnan roolissa. Tehokas draama sortuu lopussa vään-

teatteri

Päivi Kettunen

KUMMISETÄNI thaimorsian on Wille Hyvösen debyyttielokuva, joka käsittelee hänen kummisetänsä Sepon ja thaimaalaisen Pinin välistä parisuhdetta. Elokuvan pääpaino on Willessä itsessään ja hänen suhtautumisessaan käsiteltävään aiheeseen. Wille ei usko, että suomalaisen lihakauppiaan ja thaimaalaisen yksinhuoltajan välille voisi syntyä aitoa rakkautta. Niinpä hän lähtee kameraryhmineen kummisetänsä mukaan Thaimaahan selvittämään asiaa. Thaimaassa Wille yrittää erilaisin kokein koetella pariskunnan välistä onnea siinä kuitenkaan onnistumatta. Sepon ja Pinin suhde on kuin peili, jonka avulla Wille tutkii omaa maailmankatsomustaan. Elokuvan ansioihin kuuluu sen sutjakas ja viihdyttävä eteneminen. Pariskunnan lemmen koettelu on huvittavaa katsottavaa, ja taustalla rahiseva musiikki on nokkelasti valikoitu vanhoista suomalaisista iskelmistä. Tekijäkeskeisiltä dokumenteilta odotetaan usein uskaliaita mielipiteitä ja paljastuksia. Kansainvälisiin kilpailijoihin nähden Kummisetäni thaimorsian on ilmaisultaan varovainen ja arka. Kiitosta pitää antaa itse käsitellystä aiheesta ja tavasta, jolla siihen tartutaan. Dokumentin hellävaraisuus on toisaalta myös yllättävä ja kiinnostava piirre, joka asettaa teoksen valtavirran ulkopuolelle. Vahvasti tekijän omiin tunteisiin keskittyvä dokumentti rajaa käsiteltävän aiheen kriittisen tarkastelun ulottumattomiin. Pieni faktapohjainen lisäinformaatio olisi luonut enemmän yhteistä maaperää tekijän ja katsojan välille, sekä antanut eloku-

Henkinen lihamylly

Vilhelm Sjöström

RICHARD BEANIN uusintaversio Carlo Goldonin 1700-luvun komediasta on löytänyt tiensä Helsingin kaupunginteatterin Suurelle näyttämölle. Käännöksestä vastaa Mikko Koivusalo ja ohjauksesta komediakonkari Neil Hardwick. Näytelmä Yksi mies, kaksi pomoa sijoittuu kultaisen 60-luvun Englantiin, tarkemmin Brightoniin, jossa Santeri Kinnusen esittämä Francis yrittää kuumeisesti tienata murkinaa tyhjään vatsaansa. Epätoivoinen tilanne ajaa hajamielisen harlekiinin palvelemaan kahta työnantajaa, mikä on liikaa hänen älykkyydelleen. Komiikka ei vaadi katsojalta erityistä valppautta, vaan se on fyysistä, selkeää ja irrallista, eikä kenenkään tarvitse huolehtia siitä, että osaako nauraa oikeassa kohdassa. Pieruhuumorin perinteitä vaalivasta esityksestä voi löytää jotakin uutta, mutta samalla nauttia tuttujen maneerien tunnistamisesta. Jyrki Seppä on veistellyt esitykseen järeät lavasteet, joiden vaihtamisen yhteydessä bändi esittää 60-luku-henkisiä laulelmia. Latteat renkutukset ovat hyväntuulisia ja pitävät esityksen rytmin kasassa, mutta silti ne tuntuvat väkinäisiltä. Kohtausten väliin olisi voinut saada viihdyttävämpiäkin ohjelmanumeroita. Esityksen tempo takkuilee, kun yleisöä vedetään juoneen mukaan. Vahvasta katsomokontaktista saatavat naurut kuitenkin korvaavat tämän menetyksen. Kehnoimpia ovat ne repliikit, jotka huudetaan jostain näyttämön reunalta: suuri tila yksinkertaisesti syö niiden purevuuden. Painavalla massalla eteenpäin jyrääväs-

elokuva

Marraskuu 2012

tarinan, ja Kurttila ilmentää onnistuneesti pohjoisen jäyhän miehen eri puolia. Esityksen keinot ovat modernit, mutta tulkinta ei juuri herätä tuoreita kysymyksiä. Yleisölle näytetään nuoren langenneen naisen tarina, siinäpä se. Välissä pohdiskellaan sitä, että mikä onkaan syntiä, mutta tämäkin kiinnostava kysymys jää vähälle käsittelylle. Perusteita vanhan tekstin esittämiselle juuri nyt on vaikea keksiä tämän esityksen perusteella. Maa on syntinen laulu on kiinnostava katsoa, mutta se ei sytytä. Tyylittelevyys ja syvä tunnelma eivät vain riitä vaikuttavan esityksen aineksiksi. Lisäksi tarvitaan jotain, mikä jäisi mietityttämään jälkikäteen. Johanna Terhemaa Maa on syntinen laulu, Korjaamoteatteri, ensi-ilta 18.10. Ohjaus ja sovitus: Jussi Sorjanen Alkuperäinen teos: Timo K. Mukka Rooleissa: Kirsi Asikainen, Minja Koski, Arttu Kurttila, Hannu Salminen, Sakke Tuominen


Hahmoton koti 2/5

identiteetin rakentaminen risteävät. Asunnottomuutta ja nomadismia käsittelevä pieni sali hämmentää. On sinänsä arvokasta, että asumisen yhteiskunnallisempi puoli otetaan esiin asunnottomuuden kautta, mutta tällöin teemaa soisi käsiteltävän syvällisemmin ja todellisia ratkaisuja etsien. Asunnottomuuden ja urbaanin nomadismin rinnastaminen samaan tilaan asettamalla tuntuu tyylittömältä. Näyttelytekstissä todetaan, että nomadistista elämäntapaa edustavalle hotellihuoneesta voi tulla koti. Syrjäytyneelle pitkäaikaisasunnottomalle hotellihuone ei taida olla vaihtoehto. Näyttely olisi kaivannut kodin merkitysten syväluotaavampaa analysointia ja näkökulmien tarkentamista. Amanda Manner Koti-näyttely, Designmuseo, 12.10.2012–13.1.2013

Auli Särkiö Giuseppe Verdin Don Carlos, Kansallisooppera, ensi-ilta 19.10. Musiikinjohto: Pietro Rizzo Ohjaus: Manfred Schweigkofler Rooleissa: Mika Kares / Jyrki Korhonen (Filip II), Judith Howarth / Sandra Lopez (Elisabeth de Valois), Mika Pohjonen / Orlando Niz (Don Carlos), Tommi Hakala / Jaakko Kortekangas (Rodrigo), Lilli Paasikivi / Päivi Nisula (Prinsessa sa Eboli) bo )

Arvio

3/5

Arvio

2/5

19

on kummallisen niukasti esillä. Toisaalta on myös virkistävää lähestyä kotimaista nykytaidetta vaihteeksi erityisesti maalausten kautta. Taidehallin 7. aalto todistaakin, että suomalainen maalaustaide voi erittäin hyvin. Maalareista suurin osa on tuttuja nimiä. Kieltämättä Heikki Marilan ronskin fyysiset kukat tekevät aina vaikutuksen ja Ulla Rantasen rajun ilmava maalaustapa vakuuttaa, mutta näyttely olisi kestänyt myös muutamia yllättäviä valintoja ja tuntemattomampia nimiä. Tällaisenaan näyttely toimii erittäin hienona muistutuksena siitä, millaista nykytaidetta Suomessa tehdään, ja se piirtää esiin suuria linjoja taidekenttämme ominaispiirteistä. Varsinaiset yllätykset kuitenkin puuttuvat. Amanda Manner 7. aalto – kuvataiteen Wihuri, Taidehalli, 20.10.–25.11.

Arvio

4/5

Tuntemattomia romantikkoja

SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEON Romanttinen näkymä -näyttely on juuri sitä, mitä nimen perusteella voi odottaakin: hienoja tauluja vanhassa ja arvokkaassa museossa kultaisissa kehyksissä. Kaikki on viimesteltyä ja hallittua. Työt on ripustettu ja valaistu elegantisti. Näyttelytekstit ovat perinteisiä, mutta ne tiivistävät aikakauden ominaispiirteet hyvin. Tilasta ja näyttelystä huokuu arvokas ja sivistynyt vaikutelma. Vain taustalla pyörivän, romantiikan taidetta esittelevän dokumenttivideon klassinen musiikki hieman rikkoo tunnelmaa. Esille on saatu edustava kattaus töitä romantiikan ajan hollantilaisilta ja flaamilaisilta taiteilijoilta. Tarjolla on tasapainoinen otanta romantiikan ajan maisemia, muotokuvia ja asetelmia. Tekijät ovat aikansa suurnimiä, mutta taidemuseoon satunnaisesti eksyvälle luultavasti varsin

Iso pettymys oli Sandra Lopez, jonka hipsutteleva kehonkieli ja kimittävä, ytimetön sopraano tekivät urheasta Elisabeth de Valois’sta säälittävän tyttösen. Show’n varasti yleisön lemmikin Lilli Paasikiven hiuksianostattava tulkinta prinsessa Ebolista, josta kiteytyi tarinan kaipaama draamallinen ankkuri.

Heikki Tuuli

OLLAANKO sitä Lumous-festareilla vai seuraamassa Don Carlosta? Puunkäkkyrät ja kivipaadet ovat kuin jostain Dark Fantasy -palapelistä, ja Espanjan Filip II:n hovina on levoton joukko goottikulttuuria mukailevia hahmoja, joiden seasta löytyy myös ripaus punkkareita ja moottoripyöräjengien metallipääkalloja. Visuaalisilla yksityiskohdilla (mm. täytetyillä korpeilla) mässäily on ehkä yhteydessä italialaisen oopperan värikkyyteen, mutta Manfred Schweigkoflerin alakulttuurin kuvastoon kaivautuva ohjaus jää kokonaisuutena irralleen Verdin itse asiassa erittäin hartaasta, vakavasta oopperasta. Rock-lavashow’ta tavoittelevat eleet ilmakitaroineen ja aurinkolaseineen saavat kuulijan kiemurtelemaan kiusaantuneena, kun sanomana on kuitenkin uhrautuminen vapauden puolesta ja hirmuvallan vastustaminen. Jättitunteet vellovat, mutta eivät oikein kiinnitty mihinkään. Kansallisoopperan orkesteri osallistui draamalliseen kohdentumattomuuteen haahuilemalla alkupuolen vetelästi, mutta viimeistään mestarillisessa kolmannessa näytöksessä orkesteriinkin löytyi Pietro Rizzon johdolla ryhdikästä temperamenttia. Luonnetta löytyi myös solisteista, joten hukkaan ei ilta missään nimessä mennyt. Etenkin suomalaiset miesäänet kunnostautuivat: Mika Pohjosen loputtomiin venyvää legatoa olisi voinut kuunnella iät ajat, niin jähmeä näyttelijä kuin hän onkin. Loistava Tommi Hakala herätti sympatiat sielukkaana Rodrigona, ja Jyrki Korhonen oli luonteikas mutta karkeahko Filip.

kuvataide

CULT24

Kotimaisen nykytaiteen huiput

JENNY JA ANTTI WIHURIN rahaston 2000-luvulla tehtyihin taidehankintoihin perustuva 7. aalto -näyttely tarjoaa komean otannan kotimaisesta nykytaiteesta. Taidemaalari Jukka Mäkelän johdolla koottu näyttely esittelee tasapainoisen otannan eturivin nykytaitelijoita, joiden työt on asetettu kiinnostavasti keskustelemaan keskenään. Teoksia on esillä satakunta, mikä tuntuu melko paljolta suhteessa Taidehallin tilaan. Ripustus on tiivis mutta hallittu, joten näyttelyn kokonaisvaikutelma säilyy ehyenä töiden määrästä huolimatta. Varsinaista teemallista kokonaisuutta ei näyttelystä rakennu, vaan näyttely toimii moninaisuuden estetiikalla. Vuosituhannen alun nykytaiteen teemat toki toistuvat teoksissa, mutta kokoelman laadukkuus näkyy siinä, että kokonaisuus tuntuu silti tuoreelta ja innostavalta. Näyttelyn lähestymistapa on mukavan ei-ryppyotsainen. Ensimmäisessa salissa toisen seinämän on vallannut Pekka Jylhän Mitä se elämä on -installaatio (1996–1997), jossa täytetty porsas on asetettu ihmettelemään itseään ja elämää seinän kokoisesta pleksipeilistä. Peili heijastaa hauskasti tilan muut teokset, ja Radoslaw Grytan keskilattialle sijoitetun Omenatarhan (2002–2004) valtaisat metalliset puut asettuvat leikkisämpään kontekstiin Jylhän työn rinnalla. Toisaalta pleksipeili hallitsee tilaa niin voimakkaasti, että se hieman myös syö muiden töiden tehoa. Näyttely on hienosti rytmitetty, maalauksia ja veistoksia tuntuu olevan sopivassa suhteessa. Videoita ja valokuvia sen sijaan

Vahvojen äänien gootti-Carlos

Arviot

Arviot

Cult24

ooppera

Arvio

Jani Mahkonen

DESIGNMUSEON Koti-näyttelyn tavoite on kunnianhimoinen: se pyrkii avaamaan asumisen tematiikkaa laaja-alaisesti. Kotia on haluttu lähestyä niin konkreettisena paikkana kuin mielentilana ja virtuaalisena maailmana. Myös historiallinen näkökulma on otettu mukaan, ja kodin murrosta havainnollistamaan onkin tuotu erilaisia sohvia, joille ei kuitenkaan pääse istumaan. Näyttelytilaan tultaessa huomion vie klassinen biedermeier-tyylinen salonkikalusto, joka virittää näyttelyvieraan porvarillisen kodin tunnelmaan. Kodin käsittely designmuseon puitteissa on haastavaa, sillä kotihan on juuri se paikka, jossa ei tarvitse pönöttää tai esittää. Toisaalta koti voi olla myös käyntikortti ja tapa manifestoida omaa tyyliä ja luokkaasemaa. Näyttelyn näkökulma on niin laaja, että fokus tuntuu olevan hieman hukassa. Jää epäselväksi, mitä näyttely oikeastaan pyrkii väittämään tai esittämään. Esillä on paljon kiinnostavaa, mutta erilaisten huonekalujen, projektien esittelyn ja vaatteiden välinen yhteys jää hataraksi. Vahvimmillaan näyttely on yksittäisten tekijöiden töitä esitellessään. Bita Razavin mainio valokuvasarja Havaintoja utopian asukkaista (2010) käsittelee eri asunnoissa toistuvia Iittalan esineitä, joita hän taltioi siivotessaan helsinkiläiskoteja. Kuvasarja havainnollistaa hauskasti, kuinka tutut maljakot ja tuikkukipot löytävät uusia käyttötarkoituksia arjen tuoksinassa. Myös erilaisia asumisen haaveita pienoismallien kautta puntaroiva ”8 stadilaista unelmaa” näyttää oivaltavasti, miten asuminen ja

kuvataide

Bruno Vandermeulen

design

Lisää arvioita osoitteessa cult24.fi

MAGAZINE

Marraskuu 2012

tuntemattomia. Näyttely onkin taidehistoriallisesti erittäin sivistävä, ja sen perusteella saa hyvän yleiskuvan romantiikan maalaustaiteen ominaispiirteistä. Taulujen kautta esiin piirtyy romantiikan ylevyys ja henkistynyt luontosuhde. Yksittäisistä taiteilijoista mainittakoon Christian Kannemansin (1812–1884) merimaisemamaalaukset. Kannemansin uhkaavan ylevä Haaksirikko (1849) huokuu romantiikan henkeä ja lumoaa yksityiskohdillaan. Bart van Hoven (1790–1880) kaupunkinäkymät puolestaan tarjoavat tarkkanäköisen kurkistuksen eläväisille kaduille. Koska tekijät eivät ole yleisesti tunnettuja, on heidän esittelynsä päätetty hoitaa laminoidulla paperinivaskalla, joka kerää yhteen kunkin tekijän perustiedot. Esittelyt ovat sinänsä tarpeellisia ja hienosti tiivistettyjä. Itse olisin kuitenkin kaivannut laajempaa esittelyä taiteilijoista ja selontekoa siitä, miten he linkittyvät toisiinsa. Näyttely perustuu kirjailija ja tv-tuottaja Jeff Rademakersin kokoelmaan ja on ollut esillä muun muassa Pietarissa Eremitaasissa. Näyttely on kaikin puolin laadukas ja perinteisessä mielessä hieno. Tämä on kuitenkin myös näyttelyn kompastuskivi – työt jäävät etäisiksi taidehistoriallisiksi objekteiksi, joita katsellaan sivistyneen välimatkan päästä. Amanda Manner Romanttinen näkymä – kokoelma Rademakerts, Sinebrychoffin taidemuseo, 13.9.2012 – 13.1.2013


CULT24

MAGAZINE

20

Marraskuu 2012 Sofia Lomakka makka

ettekö te tiedä kuka minä olen?

Olen perfektionisti ja haaveilija*

Afrikan eläimiä talvimaisemissa talvim S SIRKUS. Hurjarruuthin koko perheen Talvisirkus luo iloa, värejä ja energiaa Kaapelitehtaalle. Afrikkalaisia sirkustaiteilijoita ja upeaa ilma-akrobatiaa. Sirkusorkesterin lumoava sointi ylittää kulttuurirajat yhdistellessään suomalaista kansanmusiikkia ja afrikkalaisia rytmejä. Valoanimaatioissa savannin ja viidakon eläimet seikkailevat keskellä suomalaista talvimaisemaa.

Mya tarkoittaa arabiaksi prinsessaa ja burman kielellä smaragdia. Vapaa-ajallani lenkkeilen, ja olen juossut kolme kertaa puolimaratonin. Käyn ulkona ystävien kanssa, kulttuuritapahtumissa ja kaikkea muuta mukavaa. Jazzin lisäksi diggailen r’n’b- ja soul-musiikkia. Artisteista suosikkejani ovat muun muassa Aretha Franklin, Anita Baker ja Frank McComb. Rockin puolelta ehdoton suosikkini on Freddie Mercury ja Queen. Haluaisin tulevaisuudessa saada nimeäni tunnetuksi, viettää aikaa New Yorkissa, tehdä musiikkia, joka puhuttelee itseäni ja yleisöä, opettaa nuoria jazzista innostuneita laulajia ja kehittää nousevien jazzmuusikoiden tilannetta Suomessa. Lisäksi haluan tietysti sen punaisen tuvan, perheen ja mustan BMW:n. Nyt tiedätte kuka olen.

Hurjaruuthin Talvisirkus Afrikka Kaapelitehtaalla 8.11.2012 – 6.1.2013.

Lasten kaupunki avautuu

Jenni Tepsa Nina Mya julkaisi debyyttilevynsä Flying Solo elokuussa. Mya esiintyy Ravintola Nyyrikissä 10.11. ja Koko Jazz Clubilla Jukkis Uotilan kanssa 3.11.

* Haastateltava keksi itse otsikon

Testaa oletko CU LT

HelStrips

urelli

HELPOT MEDIUM

5. Kenen kirjoittama kirja on Vieras (2012)? 6. Missä Kansallisooppera toimi ennen Oopperatalon valmistumista? 7. Kuka ohjasi mykkäelokuvan Juha (1999)? 8. Kenen artistin levy on Rain Dogs (1985)? 9. Kuka on säveltänyt musiikin marraskuussa ensi-iltansa saavaan balettiin Lumikuningatar? 10. Kuka kirjailija on haudattu puistoon Helsingin Sörnäisiin? 11. Kuka ohjasi elokuvan Rio Bravo (1959)? 12. Minkä maalainen säveltäjä oli Bedrich Smetana?

VASTAUKSET

Pauli Jokinen

1. Montako vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen James Bond -elokuva? 2. Kenen kirjoittama kirja on Kummisetä (1969)? 3. Kenen kirjailijan patsas on Helsingin Rautatientorilla? 4. Kuka arkkitehti suunnitteli Helsingin päärautatieaseman?

VAIKEAT

Kuvia kaupungilta

1. 50 vuotta sitten, 2. Mario Puzon, 3. Aleksis Kiven, 4. Eliel Saarinen, 5. Riikka Pulkkisen, 6. Aleksanterin teatterissa, 7. Aki Kaurismäki, 8. Tom Waitsin, 9. Tuomas Kantelinen, 10. Katri Vala, 11. Howard Hawks, 12. Tsekkiläinen

Olen Nina Mya, 22-vuotias jazzlaulaja. Voitin Pori Jazzien Vuoden Taiteilija 2012 -palkinnon. Julkaisin elokuussa ensimmäisen levyni Flying Solo. Olen kotoisin Torniosta. Nyt asun yksin vuokralla Helsingin Haagassa ja viihdyn siellä hyvin. Jazz-musiikista innostuin yläasteiässä. Olin aivan liekeissä Ella Fitzgeraldin kyvystä käyttää ääntä. Laulunopettajanikin sanoi minulle, että soundini napsahti luontaisesti jazziin. Myöhemmin opiskelin Sibelius-Akatemiassa jazz-laulua. Minua kiehtoo jazzissa rytmiikka, svengi ja haastavuus. Koen, että pystyn laululla ilmaisemaan itseäni erilaisella herkkyydellä. Toivon jääväni ihmisten mieliin vahvana ja omaperäisenä tulkitsijana. Teen musiikkiani pienellä perfektionismilla. Tarinat ja kokemukset ovat omiani, jotka olen halunnut välittää suoraan sydämestäni ihmisille. Oikealta nimeltäni olen Nina Höynälä. Artistinimeni Nina Mya tulee toisesta nimestäni Maija, joka oli myös rakkaan, edesmenneen isoäitini nimi.

lapsiperheille

SKP:n vaalibudjetissa ei ollut rahaa mainonnalle. Tulokset: 1-4 pistettä: aloittelija, 5-8 pistettä: harjaantunut, 9-12 pistettä: culturelli

Helsinki: Akateeminen kirjakauppa, Suomalainen kirjakauppa, Tiketti, Kaapelitehdas, Korjaamo, Ryhmäteatteri, KokoTeatteri, Bio Rex (LippuRex), Nosturi, Ateneum, Taidehalli, Arkkitehtuurimuseo, Kiasma, Valokuvataiteen museo, Hotelli- ja ravintolamuseo, Teatterimuseo, Sinebrychoffin taidemuseo, Galleria G, Galleria Dix, Yliopiston pääkirjasto (Kaisa-talo), Vuotalo, Malmitalo, Kanneltalo, Kirjasto 10, Töölön kirjasto, Viikin kirjasto, Rikhardinkadun kirjasto, Kallion kirjasto, Pohjois-Haagan kirjasto, Etelä-Haagan kirjasto, Jakomäen kirjasto, Kontulan kirjasto, Vallilan kirjasto, Maunulan kirjasto, Oulunkylän kirjasto, Pitäjänmäen kirjasto, Malminkartanon kirjasto, Vanhan kuppila, Ravintola Kookos (Teak), Corona Baari, Kaisla, Aschan Cafe Jugend, Ravintola Ilves, Pop & Jazz Konservatorio, Cafe Giovanni, Robert’s Coffee (Sähkötalo), Kauppakeskus Kluuvi, Hakaniemen metroasema,Ympyrätalo, Kaisaniemen metroasema, Sörnäisten metroasema, Itis-kauppakeskus, S-market (Ruoholahti), Kauppakeskus Ruoholahti, S-Market Sokos keskusta, K-Supermarket (Kampin keskus), Fennian kortteli, Kauppakeskus Arabia, Kauppakeskus MalmiNova, Kauppakeskus Ristikko. Espoo: Sellon kirjasto, Entressen kirjasto, Espoon kulttuurikeskus, Kauppakeskus Iso Omena, Kauppakeskus Heikintori, Kauppakeskus Galleria, Kauppakeskus Länsikeskus. Vantaa: Tikkurilan kirjasto, Myyrmäki-talo, Kauppakeskus Jumbo, Kauppakeskus Tikkuri, Ravintola Pormestari.

MUSEO. Sederholmin talossa avataan perheen pienimmille Lasten kaupunki. Pysyvä museokokonaisuus jatkaa suljettujen Koulumuseon ja Lastenmuseon perinteitä. Lasten kaupungissa voit istua 1930-luvun pulpettiin ja veivata 1970-luvun puhelinta. Lasten kaupunki Sederholmin talossa avautuu 21.11.

Jytäjyrsijät juhlii isiä MUSIIKKI. ”Maailman hauskin rockbändi” Jytäjyrsijät esiintyy isänpäivänä Tavastialla lastenkonsertissa. Yhtye julkaisee samalla uuden joululevynsä Rottamaista joulua. Konsertissa levymusasta vastaa Lasten oman radion DJ. Jytäjyrsijät Tavastian isänpäivän konsertissa 11.11.

Mikko Mallikas lukumummojen käsissä KIRJAT. Mikko Mallikas on jo 40-vuotias. Juhlan kunniaksi Mikkoa esittelevä näyttely on esillä Annantalolla. Lapsen oikeuksien päivänä Kampin palvelukeskuksen lukumummot lukevat Mikko Mallikkaita lapsille. Mikko Mallikas -näyttely Annantalolla 31.12. 12. asti. Lukumummot Annantalolla 20.11.


Cult24 Magazine marraskuu 2012