Page 1

TEATTERI • KIRJAT • KUVATAIDE • ELOKUVA • TANSSI • MUSIIKKI • MUSEOT • TYYLI & DESIGN • MATKAILU • RAVINTOLAT a Arvioiss poika, , Oppi s b o J . mm , Timo o t s i u p Kirsikka meenlinna, ä Heino, H talous 2 Esitys

MAGAZINE

Lokakuun menokalenteri s. 26

M.A. Numminen ja jatsibändin comeback Mira Luoti: ”En jää kaipaamaan PMMP:stä mitään” Mikko Aromaa on Mister Night Visions Jaakko HämeenAnttilasta tuli huumekirjailija

on nyt kirjailija s. 5

+ Jake Nyman ja vinyylit, mustalaisten holokausti, Ismo Eskelinen, Sleepy Sleepers -musikaali, teehuone Chai Wan, Ryhmäteatterin Jäniksen vuosi, MasQue-festarit, naisten kellot Lokakuu 2013 • Johtava kulttuurin ja viihteen ajankohtaisjulkaisu

Ilmaiseksi kerran kuussa

Helsinki, Turku, Tampere


CULT24

MAGAZINE

2

Lokakuu 2013 parasta lokakuussa

sana päätoimittajalta MICHAEL Monroe julkaisi korusarjan Kaleva Korun kanssa. Antti Tuisku julkaisi korusarjan Nikama Designin kanssa. Boknäs esitteli Sofi Oksasen nimeä kantavan kirjahyllyn Habitare-messuilla. Oksasen Valitut teokset 1 julkaistiin samassa tilaisuudessa, ei suinkaan tulevilla kirjamessuilla. Kaikki on kaupan. Mutta jos haluaa tienata, niin silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. Eikä siinä mitään, jos markkinointiyhteistyö ei näy itse tuotteessa: Sofi ei kirjoita Boknäsistä tai Monroe riimittele Kalevalasta. Pidetään tuotesijoittelu pois tuotteesta. Ettei käy kuten tv:ssä ja elokuvissa. Kaupallisuudesta puheen ollen, mainostetaan nyt vähän: Kirjamessuilla myös Cult24! Vietämme siellä tuotesijoittelua täynnä olevan lehtemme 1-vuotissynttäreitä. Tule sanomaan moi!

CULT24

4 Kolumnit: Sakkinen ja Taarasti 5 Maija Vilkkumaa KIRJAT 6 Jake Nyman 6 Roope Lipasti 7 Jaakko Hämeen-Anttila

utt 1. Messut Kirjamessut, messu ut Messukeskus, 24.–27.10.

Teatteri rii 3. Tohtorii Zi Zivago, Helsingin kaupunginteatteri, ensi-ilta 3.10.

Elokuvaa 2. Night Visions, Visiions 30.10.–3.11.

4. Keikka. PMMP, Jäähalli 26.10. ja 27.10.

ELOKUVA 8 Mikko Aromaa ja Night Visions TEATTERI 10 Esitystalous 2 10 Elämäni roolit: Merja Larivaara 12 Jäniksen vuosi 13 Kuka, Mitä, Häh? MUSIIKKI 14 Ismo Eskelinen 17 M. A. Numminen

5. Keikka. Canned Heat, Kulttuuritalo, 29.10. 6. Teatteri. Jäniksen vuosi, Ryhmäteatteri, ensi-ilta 10.10. 7. Näyttely. Ateneum: Tuusulanjärven taiteilijayhteisö, 11.10. alkaen. 8. Konsertti. Nigel Kennedy, Finlandia-talo, 31.10.

KUVATAIDE 18 Timo Heino

9. Teatteri. Frankie ja Johnny, teatteri Jurkka, ensi-ilta 10.10.

20-22 arviot

10. Elokuva. Leijonasydän, ensi-ilta 18.10.

RAVINTOLAT 23 Teehuone Chai Wan

MAGAZINE

@PauliJ

tässä numerossa

TYYLI & DESIGN 25 Naisten kellot

Uuden ajan kulttuurilehti

+ 1 yllätysveto:

Päätoimittaja: Pauli Jokinen pauli.jokinen@cult24.fi 044 52 42 520

26-27 menokalenteri

Tapahtuma. Harasoo! – venäläisen kulttuurin teemaviikko, Kanneltalo ja Malmitalo, 21.–26.10.

Toimitus: Hämeentie 3 00530 Helsinki toimitus@cult24.fi

31 Ettekö te tiedä kuka on Soile Mäkelä?

Uutisia netissä: cult24.fi AD & taitto: Hanna Huokuniemi Myynti: Olavi Suhonen myynti@cult24.fi 045 27 19 090 Jari Ruottinen myynti.jari@cult24.fi 050 41 22 941 Mediakortti: cult24.fi/mediakortti Aineisto: aineisto@cult24.fi

cultgallup

TUOMAS UUSITALO

SANTERI KINNUNEN EN

näyttelijä-muusikko

näyttelijä

Lehti ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Jakelupisteet: cult24.fi/jakelupisteet Cult24 Magazine on ilmainen kulttuurin ajankohtaislehti, joka ilmestyy pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Painos 30 000. Lehteä jaetaan noin 150 pisteessä. Kannen kuva: Hanna Huokuniemi Painopaikka: Botnia Print

Mikä on kaikkien aikojen vai vaikuttavin teatteriesitys, jonka olett nähnyt? Vaikea kysymys, niitä on tullut nähtyä niin paljon. Pikkupoikana 1970-luvulla teki vaikutuksen Välskärin kertomukset Ralf Långbackan ohjaamana Turun kaupunginteatterissa. Samoin Kalle Holmbergin Seitsemän veljestä samassa paikassa.

Voi hyvänen aika, niitä on niin paljon. Kun olin pieni poika, käytiin katsomassa Turun kaupunginteatterissa Herra Huu -näytelmää ja se pelotti todella paljon. Heti perään näin Kolme muskettisoturia. 1990-luvulla esimerkiksi Q-teatterin Skavabölen pojat vaikutti minuun tosi vahvasti.

Julkaisija: Cult24 Media Oy ISSN-L 2243-352X ISSN 2243-352X Y-tunnus: 2488886-8 Seuraava lehti ilmestyy 1.11.2013

Miten usein unohdat vuorosanat näyttämöllä? Eipä ne pahemmin pääse unohtumaan. Joku sana sieltä ja toinen täältä saattaa joskus unohtua, mutta ei niin että olisi jäänyt jumiin. En muista sellaista tilannetta.

Se on luonnollista, että niin käy joskus. Joko kanssanäyttelijät pelastavat tai sitten pitää improvisoida jotain. Sitä on sen verran kouliintunut, ettei se enää säikäytä. Se on inhimillistä, ei tämä niin vakavaa ole. Ne voivat olla ihan hauskojakin tilanteita.

Milloin olet viimeksi käynyt teatterissa omalla rahalla katsomassa esitystä? Ammattilaislipun kun yleensä ostan, niin se ei ole ihan niin kallis kuin normaalit liput. Vuosi sitten kesällä Kokemäellä kävin katsomassa paikallista kesäteatteria.

Kesällä käytiin lasten kanssa Turun kesäteatterissa katsomassa Risto Räppääjää.

Minkä kappaleen olet laulanut viimeksi ja missä? Kansikuvaan antoi inspiraation Federico Zandomeneghin (1841–1917) maalaus

Se oli varmaan La Cage aux Folles’ssa (Lainahöyhenissä), jossa esitin kappaleen Mä oon mikä oon. Se oli minun ainoa sooloni siinä näytelmässä.

Biisi taisi olla Sweet Home Chicago tai Ramonesin Blitzkrieg Bop. Se tapahtui kymmenien tuhansien yleisölle Stuttgartissa, jossa esiinnyimme Leningrad Cowboysin kanssa.


Kolumni: Riiko

Kolumni: Riitta

SAKKINEN

TAARASTI

Kirjablogit vakiintuivat kritiikin rinnalle Dissidentin dilemma VIIMEKSI kuluneen kymmenen vuoden aikana kirjallisuuden kentälle on vakiintunut uusi ilmiö, kirjablogit. Pohjimmiltaan kyse ei ole uudesta asiasta, sillä lukukokemuksia on jaettu aina. Sen sijaan uutta on se, että blogien kautta on avautunut uudenlaisia mahdollisuuksia verkostoitua ja saada äänensä kuuluviin entistä suuremmalle lukijakunnalle. Suosituimmat kirjablogit ovatkin nousemassa muoti- ja sisustusblogien tapaan erittäin seuratuiksi. Suosio on johtanut siihen, ettei kirjablogeja pidetä enää runotyttöjen kaikkea kehuvana marginaalipuuhasteluna, vaan blogien ympärille on ilmaantunut toisaalta suoranaista fanitusta ja toisaalta myös kummastelua niiden paikasta suhteessa ammattikritiikkiin. Katja Jalkanen ja Hanna Pudas kävivät lukuisia keskusteluja ja toteuttivat kyselyjä tehdessään taustatyötä kirjablogikulttuuria avaavaa teostaan ”Rivien välissä – kirjablogikirja” varten. Teoksen mukaan vain harva bloggaaja uskoo kirjablogeilla olevan suurta merkitystä kirjojen myyntiin, mutta toisaalta esimerkiksi aloitteleville kirjailijoille blogiarviot voivat olla erittäin merkityksellisiä. Keskeinen viesti kirjassa on se, ettei kirjablogia tehdä ammattikritiikin kilpailijaksi, vaan ne toimivat osana elävää lukuharrastusta. Jos olisin kirjallisuuskriitikko, olisin todennäköisesti hiukkasen huolissani. Vaikka kirjablogit ovat ennen muuta mielipiteisiin pohjautuvia lukupäiväkirjoja, vai-

Scan for watch details

kuttavat ne kuitenkin ammattikriitikoiden toimeentulon kentällä, sillä esimerkiksi kustantamoissa on herännyt mielenkiintoa kirjabloggareita kohtaan. Kun samaan aikaan kirja-arviot vaikuttavat saavan yhä vähemmän palstatilaa lehdissä, on kirjallisuuskritiikki murroksessa. Kirjablogeissa on potentiaalia. Blogeja soisi käytettävän nykyistä enemmän eri lukuprojekteissa ja kirjablogin perustamistyöpajat toisivat varmasti tuuletusta moneen lukupiiriin. Kirjabloggarit olisivat lisäksi luonteva yhteistyötaho kirjastoille, sillä molempien intresseissä on nostaa esiin myös vanhempaa kirjallisuutta. Kirjablogit ovat erittäin tervetullut lukuharrastuksesta nouseva ilmiö. Teemme virheen, jos lähdemme kategorisoimaan tai määrittelemään niiden roolia liikaa. Verkossa on kyllä tilaa kirjablogeille, joiden tarkoitus on ensisijassa toimia lukupäiväkirjana kirjoittajalle itselleen. Tilaa on myös niille kirjablogeille, jotka pyrkivät olemaan alusta avoimelle keskustelulle virallisten kritiikkien rinnalla. Annetaan kirjablogiyhteisön kasvaa. Riitta Taarasti on Kirjastokaistan päätoimittaja. www.kirjastokaista.fi

ENITEN kadun urallani sitä, että nuorena taiteilijana vein teoksiani esille Suomen suurlähettilään residenssiin, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen tarjosi illallisen Belgian kuninkaalle. Silloin tein vielä leikkisää taidetta enkä kyseenalaistanut vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää muualla kuin baarin pöydässä. En saanut isänmaallisesta keikasta senttiäkään, vaan ainoastaan nolon lisäyksen ansioluettelooni. Vaikken enää hännystele kapitalistisen järjestelmämme johtajia, osallistun markkinatalouteen myymällä teoksiani. Otan myös mielelläni vastaan valtion taiteelle jakamaa tukea. Kuulen jatkuvasti huomautuksia kaksinaismoralismista – monet vaativat dissidenttiä toimimaan ei ainoastaan yhteiskunnan instituutioita vastaan vaan myös niiden ulkopuolella. Muutama vuosi sitten löysin netistä faksimilen Freedom Fighter’s Manual -kirjasesta, jota CIA ilmapudotti 30 vuotta sitten Nigaraguaan ”vapauttaakseen maan marxilaisesta sorrosta ja kurjuudesta”. Joviaalit kuvitukset ohjeistavat, miten yhteiskunnan rattaisiin heitetään kapuloita jättämällä valot päälle, tukkimalla vessanpyttyjä, repimällä kirjoja, rikkomalla liikennevälineitä, polttamalla poliisiasemia ja muulla kotikutoisella terrorismilla. Pitäisikö minun marxilaisena kääntää tilanne toisinpäin, kieltäytyä esittämästä teoksiani kaupallisissa gallerioissa ja vastustamani yhteiskunnan ylläpitämissä mu-

seoissa ja keskittyä puhkomaan naapurien autojen renkaita ja katkaista lasteni koulun puhelinlinjat? Saisiko se kapitalismin luhistumaan? Vauhdittaisinko vallankumousta, jos menisin metsään asumaan? Meidän dissidenttien tulee pyrkiä menestymään nykyisessä yhteiskunnassa ja hankkimaan vaikutusvaltaa. Toimimalla taiteilijana olen saanut ääneni kuuluviin monessa paikassa, esimerkiksi kolumnistina tässä julkaisussa. Erakkona en pystyisi tekemään propagandaa. Vastustan kapitalismia, mutta haluan oman arkipäiväni toimivan moitteettomasti, myös ennen vallankumousta. Haluan, että lapseni oppivat lukemaan ja laskemaan. Brittiläinen marxilainen intellektuelli Tariq Ali esittää kirjassaan The Idea Of Communism, että siirtymä feodalismista kapitalismiin kesti satoja vuosia eikä sujunut kitkattoman yksisuuntaisesti. Hän ehdottaa, että olemme vasta matkan alussa kohti sosialismia ja kommunismia, joiden voittoon voi mennä vielä vuosisatoja. Taistelen tulevien sukupolvien puolesta ja samalla haluan tulla kuuluisaksi taiteilijaksi kapitalistisessa maailmassa, juoda Dom Pérignonia ja ajaa Mercedes-Benzillä. Riiko Sakkinen on Espanjassa asuva taiteilija, jonka kirjoituksia voi lukea lisää blogista www.riikosakkinen.com


CULT24

MAGAZINE

Lokakuu 2013

5

romaanikirjailijaksi

Rokkarista

Muusikkona tunnettu Maija Vilkkumaa julkaisi debyyttiromaaninsa. Sosiaalinen media on auttanut Vilkkumaata kirjailijabrändin rakentamisessa. Hän kertoo Cult24:lle miten kirja syntyi. MAIJA Vilkkumaan suu käy ja kädet huitovat, kun hän innostuu kertomaan esikoisromaanistaan Nainen katolla. Olemme Dubrovnik-ravintolassa kirjan julkistamistilaisuudessa. Vilkkumaa vaikuttaa hermostuneelta, mutta hän ei omien sanojensa mukaan jännitä. – Kirja ikään kuin paljastui pikku hiljaa. Olin ajatellut, että tulen niin sanotusti kaapista ulos kirjan kanssa ensimmäisen kerran vasta sen ilmestymishetkellä, jolloin kaikki olisi tuntunut hurjalta, mutta se tapahtuikin vähitellen, Vilkkumaa sanoo. Vilkkumaa päätti kesällä 2011, että kesän keikat olivat hänen bändinsä viimeiset vähään aikaan. Pekka Ruuska, joka oli Vilkkumaan vanha tuttu Warner Musicista, oli perustanut uuden Kaiku-firmansa ja hän ehdotti yhteistyötä. – Pekka ehdotti, että tekisimme sellaisen postmodernin pläjäyksen, jossa olisi esimerkiksi Facebook-päivityksiä ja blogitekstejä, Vilkkumaa kertoo. Vähitellen tämä ”postmoderni pläjäys” rupesi muotoutumaan fiktioksi. Vilkkumaa – Olen joskus aikaisemmin miettinyt, että alkoi pohtia kirjan kirjoittamista ja sai rohkaisua asiaan Ruuskalta. Hyvin nopeasti mu- täytyy olla kirjailijalle aika rasittavaa, kun laitat kaan tuli myös kustannustoimittaja Mikko koko elämän ja sydänveren kirjaan, ja sitten se Aarne. Materiaalia oli paljon, ja monien eri tulee ulos ja se on siinä. Minulle muusikkona kirjailijoiden kanssa työskennellyt Aarne aut- on ollut ilmiselvää, että kun jotain tehdään, toi eteenpäin. Julkaisuajankohta päätettiin al- lähdetään keikoille, Vilkkumaa sanoo. Vilkkumaa on käynyt muutamia kertoja kuvuodesta 2013. – Ennen sitä päätöstä pidin itselleni hen- kuuntelemassa ravintola Dubrovnikissa Nuokistä takaporttia, että jos tästä ei tule mitään, ren Voiman Liiton vetämiä Prosak-klubeja, jossa kirjailijat kertovat kirjoistaan ja kirjoitniin sitten ei tule. Vilkkumaa on sanoittanut kaikki lau- tamisesta. Anna Tulusto toimi näillä klubeillunsa, ja vuonna 2011 hän sai Juha Vainio la vierailevana juontajana. Lisäksi Vilkkumaa -palkinnon ansioistaan sanoitusten saralla. on vieraillut muutama vuosi sitten Kotkassa Vilkkumaa on myös opiskellut suomen kieltä Pub Albertissa lukemassa tekstejä, joista osa päätyi Nainen katolla -kirjaan. Helsingin yliopistossa. – Kiertueella aiomme puhua kirjoista, – Kieli merkitsee minulle todella paljon, erityisesti suomen kieli. Lähinnä siksi, että mutta myös paljon kaikesta muusta, esimerse on äidinkieli, mutta myös siksi, koska en kiksi yhteiskunnasta, ajankohtaisista teemoista valitettavasti osaa mitään muuta kieltä yhtä ja teemoista, jotka liittyvät siihen kaupunkiin, jossa kulloinkin hyvin. Luen kuiollaan, Vilkkutenkin paljon engJoku WSOY:n pomo on sanonut, maa kertoo. lanniksi ja tykkään että kaikkien kirjailijoiden pitäisi – Olemme tosi paljon angloamerikkalaisesta kir- brändätä itseään sosiaalisessa mediassa... suunnitelleet illan rakenteen aika jallisuudesta, VilkMutta jos kokeilustaan huolimatta selkeästi, mutta kumaa sanoo. ei nauti sosiaalisesta mediasta, niin ei ole kuitenkin memitään järkeä jatkaa siellä olemista nemme sillä ideVILKKUMAA on alla, että mitä vaan biisintekijänä näytvoi tapahtua. Tartänyt tietä tämän hetken naislaulaja-lauluntekijöille. Elo- koituksena olisi, että tämä olisi kirjallisuuskuun Kuukausiliitteessä PMMP:n Paula Ve- klubin ja rokkikeikan välimuoto. sala mainitsi Maija Vilkkumaan yhtenä idoleistaan. Vilkkumaan mukaan tällaisten ihai- VILKKUMAAN kirjalla oli oma Facebooksivu, Twitter-tili, Youtube-kanava ja Spotifylujen kuuleminen tuntuu hyvältä. – Luin tuon jutun, ja se tuntui hienolta, soittolista. Twitterissä kirjasta twiitattiin koska ihailen vastavuoroisesti Paula Vesalaa, sitaatteja, kun taas Spotify-listalta löytyy kirmielestäni hän on aivan nerokas sanoittaja. jassa esiintyviä ja kirjaa inspironeita kappaleiKehut tuntuvat hyviltä erityisesti silloin, kun ta. Vilkkumaa arvelee, että sosiaalisen median niitä antaa joku, jota itse ihailee, Vilkkumaa rooli markkinoinnissa kasvaa, mutta hän itse sanoo hymyillen. ei näe kirjansa näkyvyyttä sosiaalisessa mediKirjan julkaisemisen jälkeen Vilkkumaa assa markkinointikeinona. lähtee kirjakiertueelle ystävänsä Anna Tulus– Kun käy katsomassa niitä Twitterton kanssa. seuraajia tai Spotify-kuuntelukertoja, niin

Hanna Huokuniemi

kirjat

ne määrät on aika pieniä. Enemmänkin näen sen itseilmaisun keinona, joka liittyy siihen kirjoittamiseen ja omaan juttuun. En osaa sanoa, kuinka iso markkinallinen hyöty tästä on ollut, mutta minusta on hienoa, kun on tehnyt jotain, että saa luotua sen jutun ympärille pöhinää. Vilkkumaa sanoo, että sosiaalinen media tarjosi hänelle mahdollisuuden ikään kuin jatkaa kirjaprosessia kirjan valmistumisen jälkeen. – Joku WSOY:n pomo on sanonut, että kaikkien kirjailijoiden pitäisi brändätä itseään sosiaalisessa mediassa. Varmaan on ihan hyvä kokeilla sosiaalista mediaa, koska kirjailijat ovat luovia tyyppejä, voi olla, että jollekin kirjailijalle esimerkiksi Facebook sopii erittäin hyvin, Vilkkumaa sanoo. Vilkkumaa nostaa Facebookissa toimivista taiteilijoista esille Kauko Röyhkän. – Mielestäni hän on ihan nerokas Facebookin käyttäjä, rakastan hänen päivityksiään. Mutta jos kokeilustaan huolimatta ei nauti sosiaalisesta mediasta, niin ei ole mitään järkeä jatkaa siellä olemista, koska se on juuri itseilmaisun muoto. Taiteilijoista ei pidä tulla markkinoijia, se ei vaan toimi. VILKKUMAA ei oikein ikinä kuvitellut osaavansa kirjoittaa romaania, mutta hänestä tuntui, että hän oli musiikin saralla käyttänyt jo kaikki luovat varastonsa. – Yllättävää oli se, kuinka paljon kirjan luomisprosessissa oli samaa biisinteon kanssa. Siitä oli mulle kyllä myös hyötyä, koska tiesin, että olen sellainen ”one-track-mind”, että mun täytyy keskittyä vaan yhteen asiaan, enkä voi ottaa mitään muita duuneja tai tehdä vaikka uutta levyä samaan aikaan kirjan kanssa. Tiesin, että mun pitää antautua siihen kokonaan, ja että mun täytyy tehdä kirjaa joka päivä. Vilkkumaa sanoo, että oli ihanaa tehdä jotain ensimmäistä kertaa, koska ei ollut paineita. Kirjoittamisesta voi pitää taukoa, ja

katsoa sitten, miten prosessi jatkuu. – Biisit ovat niin lyhyitä, että etäisyyden ottaminen yksittäiseen biisiin on vähän helpompaa. Kuuntelee vähän aikaa jotain muuta biisiä, puhdistaa ikään kuin korvat. Sitten kun kuuntelee työn alla olevan biisin uudestaan, niin tajuaa tosi helposti, että mikä siinä biisissä on huonoa ja missä kohtaa teksti tökkii. Tietyllä lailla se etäisyyden ottaminen on helpompaa. HAASTATTELUN loppupuolella Vilkkumaan tyttäret Aino ja Saara kirmaavat Dubrovnik-ravintolaan perässään Vilkkumaan aviomies Mikko Kosonen. Vaihdetaan pusuja, haleja ja tarinoita kuluneesta päivästä. – Haluatteko juhlamekot? Entä juhlakengät? Vilkkumaa kysyy tytöiltä ja kaivaa esiin kaksi mekkoa. Maija, Maija, vielä yksi kysymys! Miksi ihmisten pitäisi lukea Nainen katolla? – No varmaan samasta syystä, kuin lukisi minkä tahansa kirjan, Vilkkumaa nauraa ja on sitten hetken hiljaa. – Olen yrittänyt saada muotoa vaikeasti sanoiksi puettaville asioille ja tehdä kuvan juuri tästä ajasta. Kirja on minulle todella tärkeä ja rakas, mutta se ei tietysti merkkaa lukijoille paljoa... Jos on kiinnostunut karnevalistisesta menosta, absurdista näkökulmasta ja kvanttifysiikasta, niin kannattaa lukea mun kirja! Veera Hirvonen Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (Kaiku Books) ilmestyi syyskuussa. Vilkkumaa esiintyy Turun Kirjamessuilla 4.10. ja Helsingin Kirjamessuilla 24.10. ja 27.10.


CULT24

MAGAZINE

6

Lokakuu 2013

Rakas vanha Nyman

Lipastin mies on epätavallisen hullu kirjat

Liisa Takala

Jake Nyman julkaisi taas uuden kirja lempiaiheestaan – vinyylilevyistä. Eläkkeelle jäänyt musiikkitoimittaja kuluttaa vapaa-aikaansa paljon kirjojen parissa. Mutta kuka on veteraanin suosikkiartisti? kirjat

JAKE Nyman on työskennellyt Yleisradion musiikkitoimittajana 40 vuotta. Hänen ohjelmiaan ovat olleet muun muassa Nuorten sävellahja (se aito ja alkuperäinen), Kovan päivän ilta, Onnenpäivä, Rockradio ja Rokkivekkari. Nyman jäi kesällä eläkkeelle, mutta jatkaa yhä freelancerina muutamien ohjelmien parissa. Tällä hetkellä hän tekee vuoroviikoin Nousevan auringon taloa ja Tähtisumua. Vuoden vaihteessa hän aloittaa uuden, viikoittaisen ohjelmasarjan. – Se on vielä tässä vaiheessa suunnittelu- ja ideointiasteella, mutta todennäköisesti tulen temmeltämään populaarimusiikin koko kentällä. Saan panna peliin kaiken tietomääräni, ammattitaitoni ja – viimeisempänä vaan ei vähäisempänä – henkilökohtaiset näkemykseni, kokemukseni ja muistoni. HYVÄ musiikkitoimittaja on Nymanin mielestä sellainen, joka tajuaa, ettei pidä yliarvioida ihmisten tietämystä musiikista, mutta joka ymmärtää myös, ettei heidän haluaan tietää siitä enemmän tule aliarvioida. – Jos tämä ammatti – ja nyt puhun radion musiikkitoimittajista enkä juontajista – kiinnostaa niin vaihtoehtoja ei ole kovin paljon. Hyvin toimitettua musiikkijournalismia voi nykyisin kuulla ainoastaan Ylen kanavilla sekä Radio Helsingissä. Nymanin viimeisin kirja Rakas vanha vinyyli ilmestyi elokuussa. Nyman kertoo kirjoittaneensa kirjaa yhdeksän kuukautta.

– Aihe muhi mielessäni pitkään. Siitä piti tulla ”kaikkien aikojen parhaista albumeista” kertova kirja, mutta pian huomasin, että aihetta oli pakko rajata materiaalin paljouden takia. Jätin CD-levyt pois ja kirjoitin vain vinyylikauden levyistä. Kirja esittelee tunnettuja artisteja ja albumeja. Välissä on Nymanin värikkäitä muisteluja missä ja milloin hän kohtasi kyseisen levyn tai esittäjän. Hän pystyi hyödyntämään kirjaa varten vanhoja radioohjelmiaan ja lehtiartikkeleitaan. – Kirjassa on paljon henkilökohtaisia muistoja, joten ne tarinat minun piti kaivella omasta pääkopasta. Paljon jouduin kirjoittamaan myös uutta tekstiä. Nyman kertoo olevansa erittäin tyytyväinen kirjan ulkoasuun, Tuomo Parikan taittoon ja Juba Tuomolan kansikuvaan. NYMAN on tehnyt paljon musiikkiaiheisia tietokirjoja. Hän on saanut työstään lukuisia palkintoja, joista hänelle merkittävin on vuonna 2010 myönnetty Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto. – Kirjan työstäminen alkaa materiaalin keräämisestä, joka on pakko tehdä ennen kuin ensimmäistäkään lausetta on kirjoitettu. Jos siteeraan lehdistä poimittuja juttuja, ne pitää etsiä etukäteen ja merkitä niin, että tarvittavat kohdat löytyvät nopeasti ja helposti. Nyman toteaa, että jos kesken kirjoitusprosessin alkaa selata vanhoja lehtiä, niiden parissa vierähtää helposti koko päivä. Mielenkiintoisia artikkeleita löytyy paljon. Nyman kertoo myös lukevansa paljon. Moni saattaa luulla hänen kuuntelevan vain musiikkia aamusta iltaan. – Kirjat vievät lähes kaiken vapaa-aikani. Erityisesti olen kiinnostunut elämäkerroista, lähihistoriasta, ilmailusta ja dekkareista. Katja Ketun Kätilö, Michael Connellyn

Luottamuksen hinta ja hävittäjälentäjä Adolf Gallandin elämäkerta ovat viimeksi jääneet mieleen. MIES odottaa nyt kovasti Edgar Allan Poen Kootut kertomukset -kirjaa. Teoksen suomentaja on Jaana Kapari-Jatta, Harry Potter -kirjojen kääntäjä. Nyman itsekin suunnittelee jo seuraavaa opusta. Suunnitelmia ja haaveita pitää olla, sillä ne ovat elämisen merkkejä. Vanhat vinyylit kiinnostavat nyt myös nuorempia musiikinharrastajia. Uusien formaattien Spotifyn, IPadin ja muiden rinnalla kokeillaan perinteisiä tapoja. Uudet välineet ovat myös Nymanille tuttuja. – En vierasta uusia formaatteja. Käytän niitä jatkuvasti. Mutta silloin kun puhutaan minulle todella tärkeistä tai rakkaista levyistä, immateriaalinen formaatti ei riitä. Kaikkein suurimpien suosikkien pitää olla käden ulottuvilla omassa hyllyssä. MONIVUOTISELTA musiikkitoimittajalta on pakko kysyä hänen suosikkiartistiaan ja -levyään. – Ainoa oikea vastaus on: mikä milloinkin. Toissapäivänä se oli The Allman Brothers Bandin klassinen Live from Fillmore West ja eilen diggailin ruokaa laittaessani Billie Holidayn Lady in Satin -albumia. Viime viikolla Nyman sai Amazonista paketin, jossa oli Chet Bakerin albumeita ja kaksi Fleetwood Macin liveäänitystä vuodelta 1970. – Niitä kuunnellessa tuli mieleen, että tiukan paikan tullen voisin pärjätä autiolla saarella oikein hyvin tämän satsin kanssa… ainakin jonkin aikaa. Tuija Numminen Jake Nyman: Rakas vanha vinyyli – Poimintoja muistojeni levyhyllystä (Gummerus 2013)

ROOPE Lipasti julkaisi esikoisromaaninsa Rajanaapuri viime vuonna. Kirja sai loistavat arvostelut ja oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Uusi romaani Perunkirjoitus julkaistiin elokuussa. Perunkirjoitus kertoo kahdesta veljestä, Jannesta ja Teemusta, jotka matkaavat isoäidin puolison perunkirjoitukseen tämän tuhkat mukana. – Matka ja sen aikana tapahtuvat kommellukset sekä se, miten veljekset sähläävät keskenään ovat kirjan hauska puoli, mutta kirjassa on myös vakavampia teemoja, joita Rajanaapurissa taas ei ollut. Veljekset miettivät ikääntymistä ja tehtyjä valintoja. Kirjassa oli aluksi enemmän huumoria, mutta tämä vakavampi puoli tuli melko luontevasti, Lipasti sanoo. Lipasti aloitti kirjailijanuransa kirjoittamalla lastenromaaneja. Rajanaapuri oli ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja. Esikoisromaanin menestyksen myötä odotukset toisen romaanin menestyksestä ovat suuret, mutta Lipasti ei ottanut paineita. – Kirjojen kirjoittaminen menee sillä lailla jännästi, että kun yksi kirja ilmestyy, on toinen jo niin pitkällä ettei siinä kerkeä ottamaan mitään sen kummempia menestymispaineita, Lipasti kertoo. PERUNKIRJOITUKSEN Janne ja Teemu vaikuttavat aivan tavallisilta, suomalaisilta miehiltä, kun taas Rajanaapurin päähenkilöt olivat selkeästi hulluja. Lipasti näkee Jannessa ja Teemussa toisenkin puolen. – Kaikkihan me olemme hulluja tavallamme. En halunnut ajatella, että Janne ja Teemu olisivat tavalli-

sivujen rapinaa

sia, vaan he ovat juuri epätavallisia siinä kaikessa hulluudessaan, Lipasti sanoo. Vaikka kirjan päähenkilöinä on kaksi miestä, tarinan keskiössä on nainen. Jannen vaimo Elli on tärkeässä osassa veljesten suhteessa, ja kirjassa onkin ainekset kasassa kunnon kolmiodraamaan. Lipasti vitsailee naisen olevan kirjassa, koska juuri naiset ostavat kirjoja, mutta vakavasti ottaen naishahmolle on toinenkin syy. – Veljekset ajavat autossa Turun lähistöltä Imatralle – se on aika tylsää. Kun tarinaan lisää kolmiodraaman, ei se ole enää tylsä. Naisen rooli liittyy kuitenkin myös kirjan teemoihin, eli ikääntymiseen ja keski-ikään. Naiset ja heihin kohdistuneet valinnat ovat niitä asioita, joita miehet miettivät ikääntyessään, Lipasti sanoo. Veera Hirvonen Roope Lipasti: Perunkirjoitus (Atena). Lipasti esiintyy Helsingin Kirjamessuilla (24.–27.10.) ja Turun Kirjamessuilla (4.–5.10.)

Jos messuille haluat mennä nyt

SYKSY on meille kirjaihmisille upeaa aikaa. Julkaistaan toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja. On kirjamessuja, joissa on mahdollista tavata eri puolella Suomea ja ulkomaita asuvia kirjailijoita, livenä face to face netin sijaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan päästä paikalle uusien kirjojen julkistamistilaisuuksiin, joihin toimittajat ja libristit onneksi saavat paljon kutsuja. Niissä saa ensi käden tietoa kirjan tekoprosessista kirjailijalta ja kustantajalta; sen taustoista, valinnoista, syistä sen tekemiseen ja julkaisemiseen ja myös siihen liittyvistä haasteista. Näin kirja tuntuu heti tutummalta. Siihen on kevyempi tarttua ja sen jaksaa varmemmin myös lukea loppuun asti, vaikka teema ja laji eivät olisikaan itseä juuri sillä hetkellä kiinnostavia. Kirjaa on helppo myös suositella toisille luettavaksi. Kaikki kirjailijat eivät pidä messutilanteista. Monen voi olla vaikea puhua itsestään ja työstään julkisesti. Omaa persoonaa tuleekin kunnioittaa eikä yrittää olla joku muu. Kuulija huomaa sen kyllä. Mielestäni kirjailijan kannattaa kuitenkin olla mukana messuilla ja julkkareilla, sillä näin hän edistää omaa tunnettuuttaan, joka varsinkin pienten kustantajien uusilla tuntemattomilla kirjailijoilla saattaa jäädä ohuehkoksi. Kirja on tuote, jonka tuottaja ja tekijä kirjailija on. On siis tärkeä jättää hyvä muistijälki potentiaalisen lukijan, ostajan mieleen. Seuraava messuesiintyminen sujuu varmasti jo paremmin. Lukija myös antaa tutuksi käyneelle kirjailijalle paljon anteeksi.


CULT24 Irmeli Jung

Matka huumeiden ihmemaahan Jaakko Hämeen-Anttilan uudessa kirjassa pureudutaan huumeiden historiaan. Hän olisi valmis lopettamaan huumeiden kriminalisoinnin. Tuliko mister Islamista nyt mister Huumehörhö? kirjat

HÄMEEN-ANTTILA halusi tuoda kirjassaan Trippi ihmemaahan: huumeiden kulttuurihistoria esiin sen, kuinka monipuolista ja laajaa huumeiden käyttö nautintoaineena

oli jo 1800-luvulla. Jopa viktoriaanisessa Englannissa käytettiin huumeita. – Kuningatar Viktorian henkilääkäri julkaisi 1800-luvulla The Lancet -nimisessä lääketieteellisessä aikakauslehdessä jutun, jossa hän arvioi hasiksen käyttöä lääketieteessä. Lääkäri totesi, että hasis sopii erinomaisesti henkilöille, jotka ovat vanhoja ja kärttyisiä. Lääkäri ei kertonut keneen hän oli hasista kokeillut, mutta tieteellinen maailma on vahvasti epäillyt, että viktoriaanisen

moraalin l suuri symboli b l kkuningatar Viktoria oli omalla tavallaan oman aikansa narkkari, Hämeen-Anttila nauraa. – Huumeita on käytetty aina nautintoaineina. Ihmisillä on sellainen käsitys, että huumeet tulivat länsimaihin 1960-luvulla. Oikeastaan tiedämme aika vähän siitä, mitä kaikkea oli ennen 1960-lukua, Hämeen-Anttila kertoo. JO ennen projektin alkua HämeenAnttilalla oli kirjan aiheesta jonkin-

a t u t s a k i Rluku-si!

ä ampo.fi/kirjakalenteri t s y eläm kirjas

lainen kokonaiskuva, sillä aihe on kiinnostanut häntä jo parikymmentä vuotta. Itse kirjoitusprosessi kesti noin vuoden verran. Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, kuinka hasis tuli Euroopan taiteilijapiireihin 1800-luvulla ja vaikutti näin väistämättä eurooppalaiseen taiteeseen, kirjallisuuteen ja musiikkiin. Tunnettujen huumeiden lisäksi kirjassa käydään läpi vähemmän tunnettujen huumausaineiden historiaa. –Ilokaasun käytön laajuus 1800-luvun alussa oli minulle yllätys. Yllätyin myös siitä, miten yleistä huumeidenkäyttö oli, ja miten paljon ja monipuolisesti huumeita 1800-luvulla käytettiin. Esimerkiksi kloroformi oli yleinen huumausaine tuohon aikaan, Hämeen-Anttila kertoo. AIKAISEMMIN Hämeen-Anttila on kirjoittanut useita kirjoja islamista, mutta nyt hän halusi astua uudelle alueelle. – Välillä tulee sellainen olo, että minut mielletään jonkinlaisena Suomen Mr. islamina. Nyt jokin lehti sitten uutisoi, että ”Hämeen-Anttila ei pelkää huumehörhön mainetta”, Hämeen-Anttila naureskelee. Hämeen-Anttila on sanonut, että ihmisyhteisöt eivät tule koskaan toimimaan ilman huumeita ja alkoholia. Jos mennään historiassa taaksepäin, ei löydy yhtään kulttuuria, joka ei olisi tullut toimeen ilman päihteitä. – On jotenkin vaikeaa kuvitella, että kun tajuntaan vaikuttavia nautintoaineita on ollut aina, niin

MAGAZINE

Lokakuu 2013

7

miten se yhtäkkiä muuttuisi niin, ettei niitä olisikaan, Hämeen-Anttila sanoo. Hämeen-Anttilan mielestä huumeiden kriminalisointi on luonut vahvan huumerikollisuuden, minkä takia huumeiden jakelu on tällä hetkellä rikollisissa käsissä. Huumeet aiheuttavat ongelmia, ja niitä vastaan pitää taistella, mutta Hämeen-Anttilan mielestä nyt olisi korkea aika uudistaa huumepolitiikkaa. – Väärinkäytöstä pitäisi päästä eroon, mutta jos huumeiden kriminalisointi ei ole poistanut ongelmia, vaan nimenomaan lisännyt niitä, niin varmaankin se tie on kuljettu loppuun eikä kriminalisointi tule poistamaan ongelmia jatkossakaan, Hämeen-Anttila sanoo. Kriminalisoinnin poistaminen kasvattaisi Hämeen-Anttilan mukaan huumeiden käyttäjämääriä väliaikaisesti. Lopulta huumekauppa luultavasti rupeaisi tuottamaan tappiota. – Tietysti tarvitsee miettiä, mitä kriminalisoinnin poistamisella tarkoitetaan. Varmaankaan kukaan ei halua, että huumeita olisi alkoholin tapaan saatavilla kaikkialla. Veera Hirvonen Jaakko Hämeen-Anttila: Trippi ihmemaahan: huumeiden kulttuurihistoria (Otava) Hämeen-Anttila Helsingin Kirjamessuilla 25. ja 27.10.

LATINALAISEN LATIN ATIN TIN IN NA ALAISEN AL LAISEN L AISEN A IS SE EN E N AM AMERIKAN AMER A MER ME M ER E RIKAN R IK KAN AN ELOKUVAFESTIVAALI ELO EL OK KU UVA VA AF FESTIVA AA AL A LI

Kirjastot.fi

Ylen kaikki viikon kirjallisuusohjelmat, kirjailijat ja teokset yhdessä osoitteessa. Katselun ja kuuntelun lisäksi mahdollisuus varata kirja siltä istumalta.

Onnea 1-vuotias Cult24 Magazine "Onnea kukkurakauhalla Iloa kilokaupalla Elämänrikkautta tuhatmäärin Rakkautta taivaan ääriin" Marleena Ansio

T. Firman pojat ja tytöt

Vastaanotto Helsingin Kirjamessuilla 24.–27.10.


CULT24

MAGAZINE

8

Lokakuu 2013

Mister Night Visions

Mikko Aromaan tärpit Night Visions -festareille

Kauhu- ja kulttielokuvafestivaali Night Visionsista on vakiinnuttanut paikkansa maamme johtavien festareiden joukossa. Festaria pyörittävä Mikko Aromaa kertoo mistä aineksista festarisoppa syntyy. elokuva

MIKKO Aromaan ura elokuvafestivaalien parissa alkoi jo 1990-luvun alussa hänen ollessa Espoo Cinén hallituksessa. Torontosta vastikään palannut mies toimii tätä nykyä oman kauhu-, kultti- ja fantasiaelokuviin keskittyneen Night Visions -festivaalin festivaalijohtajana. – Ensimmäinen oma festari pantiin pystyyn Kemissä vuonna 1996. Festivaalin nimi oli Silmää Verestää, ja se oli yhden viikonlopun juttu, jonne me roudattiin Amerikasta vieraaksi kulttifilmiohjaaja Jack Hill. Peter Jacksonin Braindead sai Suomen ensi-iltansa niillä festareilla. Jo yli 20 vuotta festivaalien parissa toiminut Aromaa kertoo kilpailun kiristyneen 2000-luvun myötä. Hänen mukaansa joistakin elokuvista joutuu nykyään taistelemaan verissä päin. – Elokuvafestivaaleja on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut jokaiseen niemennokkaan. Digitaalisuus on helpottanut toimintaa, kun enää ei tarvitse roudata 25 kilon painoisia filmiprinttejä ympäriinsä, mutta levittäjillä on silti vain rajallinen määrä festivaalikopioita, joita kierrätetään ympäri maailmaa. Kopiot ovat siis ihan fyysisiä kiintolevyjä, ja kilpailu niistä tapahtuu globaalilla tasolla, Aromaa kertoo. ELOKUVIEN hankkiminen festivaaleille ei ole lainkaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Aromaa kertoo, että elokuvien perässä joudutaan usein matkustelemaan. Mitä isompi leffa, sitä todennäköisemmin jonkun pitää lähteä toiselle puolen maapalloa näkemään se. – Toki meille tarjotaan aika paljon elokuvia – ne ovat yleensä nousevien tekijöiden pienen budjetin nimikkeitä. Isojen leffojen kohdalla piratismin pelko on vielä niin suuri, että niitä ei yleensä pääse kotioloissa katsomaan minkään screenauslinkin takaa, vaan niitä pitää lähteä kansainvälisille festareille tsekkailemaan. – Elokuvamaailman ammattilaistapahtumiin voi osallistua, kun osoittaa edustavansa legitiimiä alan toimijaa, kuten esimerkiksi asemansa vakiinnuttanutta festivaalia. Siinä vaiheessa kun aletaan neuvotella oikeuksista myyntiyhtiöiden

Gravity

Blood for Dracula

Festivaalin avajaiselokuva iskee niin kovaa kuin fiktioelokuva vain voi iskeä. 90-minuuttinen ääri-intensiivinen avaruusseikkailu saa katsojan pidättämään henkeään niin, että yksikin lisäminuutti olisi yksinkertaisesti liikaa.

Festivaalin kunniavieraan, yli sadan valkokangasroolin legendan Udo Kierin pääosa kreivi Draculana lukeutuu miehen uran vaikuttavimpiin. Andy Warholin Factoryssa syntyi siis 1970-luvulla myös poikkeuksellisen särmikästä genreelokuvaa.

We Are What We Are Festivaalin kannibaalielokuvien sarjan timantti on Stakeland-ohjaaja Jim Micklen uusintafilmatisointi, joka pesee alkuperäisen meksikolaiselokuvan mennen tullen. Kotimaista tulokulmaa kasvattaa tieto siitä, että AJ Annila on ohjaamassa tälle esiosaa Yhdysvalloissa.

Jodorowsky’s Dune

Mikko Aromaan mukaan festarileffoista kisataan verissä päin. kanssa, niin asioiden jouheva eteneminen vaati sitä, että on jollakin tapaa tunnettu. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin jopa tällä tasolla pelataan paljon henkilökohtaisilla suhteilla. ELOKUVAFESTIVAALIEN rakentaminen alkaa ohjelmiston suunnittelusta. Aromaan on vaikea nimetä mitään yksittäistä suurta haastetta, vaikka hän kallistuukin lopulta myöntämään, että rankinta lienee festivaalielokuvista neuvotteleminen. – Festivaalin kaikki elokuvat tulevat usein eri paikoista. Riippumatta siitä, minkälainen leffa on kyseessä, tuotantoyhtiöillä on vankka luotto omaan tuotteeseensa, ja jokainen luonnollisesti haluaisi parhaan mahdollisen kohtelun elokuvalleen. – Haastavinta on siis saada kaikki menemään parhain päin jokaisen leffan kohdalta. Myynti- ja tuotantoyhtiöiden kanssa neuvottelussa pitää olla tarkkana, ettei yhteen suuntaan kumartaessa samalla pyllistä toiseen. Se on sellaista nuoralla tanssimista. – Toki kaikki kompensoituu, kun itse festivaali alkaa, ja näkee kuinka ihmiset nauttivat siitä. Palkitsevinta on se, että tuntee tehneensä jotain, joka antaa ihmisille elämyksiä ja herättää tunteita – oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia. AROMAAN luotsaama Night Visions -festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Tuolloin Suomessa oli vielä voimassa sensuurilainsäädäntö, joka sääteli elokuvien yleistä levitystä. Muun muassa kova porno oli Suomessa kokonaan kiellettyä. – Vielä 1990-luvulla festivaalien piti hakea opetusministeriöltä erityislupa ennakkotarkastamattomien tai valtion kieltämien elo-

kuvien esittämiseen. Muistan, että ensimmäisen Night Visionsin vetonaulana olikin 1970-luvun aikuisviihdeklassikko Deep Throat, jota ei siis koskaan aikaisemmin oltu Suomessa saatu esittää. Se herätti silloin tosi paljon kiinnostusta. – Festivaaliyleisön mielenkiinto aikuisviihdettä kohtaan kuitenkin lopahti heti sensuurilain kumoamisen myötä. Aikuisviihdettä kokeiltiin vielä muutaman kerran, mutta kaikki eksotiikka siitä oli jo kadonnut. JO naimaiässä oleva festivaali järjestetään nykyisin sekä syksyisin että keväisin ja kävijämäärä nousee vuositasolla pitkälti yli kymmeneen tuhanteen. Aromaan mielestä uudet mediat eivät ole uhka festivaaleille, koska ne eivät yksinkertaisesti tarjoa vastaavanlaista kokemusta. Tietoisuus festivaalista kasvaa, eikä materiaalin määrälle näy loppua. – Sensuurilain aikana Suomeen jäi tulematta valtava määrä kulttiklassikoita. Siitä laarista voi ammentaa loputtoman määrän elokuvia. Ne ovat sellaisia filmejä, jotka eivät ehkä ensimmäisenä herätä kiinnostusta kaupallisissa levitysyhtiöissä, mutta tällaisessa festivaalikontekstissa ne ovat isoja ja siistejä juttuja. – Yleensäkin elokuvafestivaalien perusfunktio on tarjota ihmisille sellaista elokuvaa, jota muuten ei pääsisi näkemään. Toki mekin olemme laajentaneet spektriämme paljon, ja perinteisen kauhun ja fantasian kylkeen on tullut paljon muutakin. Alusta asti perusajatuksena on ollut esittää sekä klassikoita että uutuuksia. Matti Tuomela Night Visions -festivaali Helsingissä 30.10.–3.11.

Vuoden toistaiseksi vaikuttavin elokuvakokemus on uskomattomia anekdootteja täynnä oleva dokumentti kaikkien aikojen scifi-elokuvasta, jonka vaikutukset näkyvät lajityypin ikonisimmissa klassikoissa kuten Star Warseissa ja Alien -elokuvissa. Ohjaaja Jodorowskyn näkemystä Dyynistä ei tosin koskaan tehty, koska 1970-luvun Hollywood-studiot jänistivät yksi toisensa jälkeen.

Borgman Hollannin tämänvuotinen Oscarehdokas on läpeensä mystinen, demonisia ulottuvuuksia saavuttava trilleri. Borgman on näennäisesti valtavirtaista 2010-luvun elokuvantekoa rohkeimmillaan.

Aromaa kommentoi lisäksi: ”Täytyy nyt vielä todeta se, että kaikkien tällaisten top-listojen laatiminen on täysin kohtuutonta, koska kaikki festivaaliohjelmistoon valitut elokuvat ovat näkemisen arvoisia. Meillä ei täytepaloja harrasteta, koska elokuvien kokonaislukumäärä (n. 30) on niin maltillinen.”

valkokangastuksia

KIRJOITIN viime syksynä Cult24:n blogia Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalista. Festivaalinäytöksissä ramppaaminen oli kiireistä hommaa – pari kertaa piti ottaa juoksuaskeleita. Ne olivat tähänastisen elämäni ensimmäiset, ja toistaiseksi viimeiset festivaalini, ellei noin 20 minuutin vierailua Oriveden Reikäreuna-festivaalilla lasketa. On sanottu, ettei festivaaleilla ole kyse siitä, että elokuviin tulisi joka solulla keskittyä – vaan lähinnä hauskanpidosta – siitä että elokuvia on niin paljon, että niissä voisi uida. Mutta kun minä olen helkkarin huono uimaan. Katselen usein festivaaliesitteitä, mutta osanottoni peruuntuu siinä vaiheessa, kun huomaan, että kaikki kiinnostava tapahtuu samanaikaisesti. Lopputulos on se, ettei tule mentyä edes niihin näytöksiin joihin ehtisi. Tyhmää kun ei ehdi kaikkiin. Katumukselta ei voi välttyä. Ei ainakaan siinä vaiheessa kun löytää itsensä selaamasta tuhannetta kertaa läpi NetFlixin stabiilia tarjontaa. Katumus muuttuu silkaksi suruksi, kun luen omaa viime vuoden festariblogiani, ja muistelen kiireistä viikkoa, joka jätti monta hyvää elokuvamuistoa. Muistan vain ne näytökset joissa kävin – en niitä, jotka jäivät ajanpuutteen vuoksi näkemättä. Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, on kulunut viisikymmentä minuuttia R&A -festivaalin tämän illan viimeisten näytösten alkamisesta. Kohta kun olen lähettänyt tämän tekstin toimitukeen, suljen koneeni ja avaan NetFlixin. Kysyn taas itseltäni, miksi hemmetissä en ole festareilla?


PE 4.10. KLO 19.00

IRINA BJÖRKLUND CHANSON D’AUTOMNE Konsertissa kuullaan Suomen hienoimpia kappaleita 30-luvulta tähän päivään - ranskaksi käännettyinä! Liput alkaen 19,50 €, Lippupiste

KE 9.10. KLO 19.00

ROBBIN THOMPSON (USA) Liput alkaen 10,50 €, Lippupiste

KE 16.10. KLO 19.00

JONNE AARON

Liput alkaen 27,50 €, Lippupiste

TO 17.10. KLO 19.00

SAMAE KOSKISEN JOUSIKVARTETTI

Liput alkaen 17,50 €, Lippupiste

KE 23.10. KLO 19.00 21.—26.10.2013 Venäläistä kulttuuria Kanneltalossa ja Malmitalossa Katso teemaviikon ohjelma: kanneltalo.fi Liput (09) 310 12000 ja Lippupalvelu

ANSSI KELA

Liput alkaen 19,50 €, Lippupiste

SU 27.10. KLO 19.00

DAVID MURRAY INFINITY QUARTET (USA) Uuden albuminsa julkaissut Grammyvoittaja David Murray saapuu Euroopankiertueellaan Sellosaliin! Liput alkaen 27,50 €, Lippupiste

WWW.SELLOSALI.FI Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo

15.12.2013 ASTI Suomen valokuvataiteen museo Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki www.valokuvataiteenmuseo.fi


CULT24

MAGAZINE

10

Lokakuu 2013 Stefan Bremer

elämäni roolit

Teatterimies Juha Jokela:

Taide on kuin rakkaus

MERJA LARIVAARA on tullut tunnetuksi teatterilavalta ja muun muassa TV-sarjasta Sydänjää. Hänet voi nähdä syksyllä Helsingin Kaupunginteatterissa Ingmar Bergmanin klassikkonäytelmässä Kohtauksia eräästä avioliitosta, Turun Linnateatterissa Tuomas Kyrön näytelmässä Miniä sekä elokuvassa Kekkonen tulee! Larivaara paljasti elämänsä tärkeimmät roolit. Äiti Minulla on neljä lasta ja he ovat tärkeintä elämässäni. Äitinä oleminen on parasta maailmassa.

Pari vuotta sitten Espoon teatterissa esitetty Esitystalous oli huikea menestys. Nyt näytelmäkirjailija ja ohjaaja Juha Jokela on tehnyt sille jatko-osan. Siinä luodaan ”hahmottomalle” Espoolle brändiä. teatteri

NÄYTELMÄKIRJAILIJA Juha Jokelalla on tavoite: ”selvitä hengissä ensi-illasta”. Hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmän kantaesitys on kulman takana. Eletään syyskuun puoltaväliä. Vielä on sovitettava kohtauksia paperilta näyttämölle. Näytelmän poliitikkoparin ”konsensushenkinen” tanssikohtauskin siirrettiin kokoushuoneen sijaan öiselle maantielle. Haastattelujakin pitäisi antaa, kiinnostaahan mediaa kotimaisen draaman ison nimen uusin teos. Jokela kiirehtii Espoon Kaupunginteatterin takahuoneeseen ja istuu sohvalle. Kahvipöydällä lojuu käsikirjoitussivuja ja sanomalehtiä, seinällä on iso Espoon kartta. Tämä on Esitystalous 2: Tehtävä Espoossa, tosiaan. Suuren yleisösuosion saanut ensimmäinen Esitystalous kantaesitettiin vuonna 2010 tässä samassa teatterissa. Siinäkin seikkaillaan Espoossa. Jokelalle tyypilliseen tapaan isot yhteiskunnalliset asiat, kuten muuttuva talous ja median valta, esitetään näytelmätekstissä yksilöiden kautta. Tekstiä lukiessa naurattaa ja kauhistuttaa. Esitystalous 2:ssa on lähes

Vaimo Oman elämäni lisäksi minulla on vaimon rooli myös näyttämöllä kahdessa eri projektissa. Linnateatterissa Tuomas Kyrön Miniä-näytelmässä esitän Mielensäpahoittajan pojan vaimoa Liisaa. Kohtauksia eräästä avioliitosta -näytelmä taas kertoo parisuhteesta ja sen ongelmista rehellisesti ja aidosti.

samat näyttelijät kuin ensimmäisessä Esitystaloudessa. Hahmot ovat kuitenkin uusia. Nyt ollaan työryhmässä, joka yrittää luoda Espoon brändiä. Näytelmän kertoja ja päähenkilö on nimettömäksi jäävä kirjailija, pelkkä Minä. Hän on aikaisemmin kirjoittanut Espooaiheisen näytelmän. Siksi hänet on nyt kutsuttu brändityöryhmään luovaksi voimaksi, Espoon tarinan kirjoittajaksi. JOKELALLE Espoo on ”hahmoton kaupunki”. Esitystalous 2:ssa tällaisen kaupungin tarinan hahmottelu kaikkia brändiryhmän jäseniä tyydyttävällä tavalla on kirjailija Minälle valtava haaste. – Tässä on keskeisenä henkilö, joka ehkä on väärässä tehtävässä. Ihmisten välinen ymmärtämisen vaikeus on kiinnostavaa, Jokela pohtii. Kuten arvata saattaa, Minä on eräänlainen Jokelan oma alter ego. Päähenkilöä esittämään mukaan otettiin näyttelijä Ylermi Rajamaa. – Ylermin perusolemus on vähän sellainen hämmentynyt. Sekin on hauskaa, että hän on muita hieman lyhyempi, visuaalisesti erilainen näyttämöllä. Jokela pohtii Minä-hahmon kautta taiteen asemaa yhteiskunnassamme. – Yksi näytelmän teema on taiteilijan oikeus tehdä taidetta. Näytelmän taiteilija yrittää olla hyödyksi, ja se johtaa ongelmaan. Ei tarinan kertomista voi kontrolloida. Tun-

Näyttelijä En pysty laittamaan roolejani tärkeysjärjestykseen. Parhaillaan minulla on työn alla Allin rooli elokuvassa Kekkonen tulee!, Liisa Miniä-näytelmässä ja Marianne näytelmässä Kohtauksia eräästä avioliitosta. Kaikki roolini tuntuvat tekohetkellä tärkeimmiltä. Veera Hirvonen

Juha Jokela tuu, että kun on näitä säästöpaineita, taiteen tekemistä pitää perustella. TAITEEN tekemisen kysymykset taittuvat myös komediaksi. Jokela näkee tämän näytelmistään komediallisimpana sitten IT-alaa ja elämän merkityksen etsintää käsittelevän Mobile Horrorin vuodelta 2003. Mobile Horror syntyi Teatteri Jurkan toivottua Jokelalta komediaa tai farssia. Vuosituhannen alkuun sijoittui myös Jokelan käsikirjoittama television sketsisarja Pulkkinen. – Ihmettelin itse, että miten minusta oli tullut tällainen huumorimies, Jokela hämmästelee. Kirjailija kaipasikin tovin taukoa selvästi humoristisista teksteistä. Jokela ei usko laskelmoivaan taiteen tekemiseen, johon näytelmän Minä-hahmo kompastelee. – Taiteeseen ei voi suhtautua niin, että ”tästä minä saan mainetta ja rahaa”. Teatteri on siitä kiitollinen taidemuoto, että katse täytyy pitää ensi-illassa. Annan sen mitä voin. On hienoa, jos yleisö sitten pitää siitä. – Taiteen tekeminen on vähän niin kuin rakkaus. Siinä voi vain antaa, mutta ei voi hallita, ottaako toinen vastaan. Tehtävä Espoossa on vielä kesken. Tiina Vanhanen Espoon kaupunginteatteri: Esitystalous 2: Tehtävä Espoossa, esitykset 25.9.–18.12.

Kohtauksia eräästä avioliitosta ensi-illassa 19.9. Studio Pasilassa. Miniä-näytelmä Turun Linnateatterissa 25.11. asti. Kekkonen tulee! nyt elokuvissa.

takariviltä

Uskoin parrakkaaseen naishiihtäjään

ISTUIN elokuussa helsinkiläisillä Stage-festivaaleilla katsomassa Antti Mikkolan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa esitystä Kuningatarleikit. Näyttämöllä seisoi parrakas miesnäyttelijä, sama, joka oli esityksen alussa esitelty nimenomaan miesnäyttelijä Antti Mankoseksi. Sinisessä hameasussa hän seisoi siinä, hämmentynyt katse silmissään. Hän oli parrakas miesnäyttelijä, joka esitti nuorta naista vaikeassa tilanteessa. Hänen roolinsa oli olla naishiihtäjä, joka kielsi käyttäneensä kiellettyjä aineita. Hän puhui dopingista, valinnoista ja naisellisuuden menettämisestä. Me, katsojat, olimme aivan hiljaa. Koin teatterin taian: sen, kun istuu metrien päässä toisesta ihmisestä, ja hetken todella uskoo katsovansa tämän todelliseen elämään. Silloin voi unohtaa toden, voi unohtaa normit. Kuningatarleikeissä unohdin oppineeni, että parrakas ihminen on aina mies, ja että miehen hameessa kuuluu hätkähdyttää. Uskoin muutakin. Uskoin Tanjalotta Räikän esittämään murhaepäiltyyn, uskoin Karoliin Kudjoin poliitikkoon skandaalin kielissä. Teatterin taian ja uskomisen hetken hienouden kuitenkin koin, kun naishiihtäjän hahmo puhui minulle parrakkaan miehen suulla. Ristiriita ei ollut koominen. Se oli kaunis. Tajusin olleeni paikassa, jossa oppimani säännöt eivät päde. Pääsin sinne kuin varkain, sen teatterin taian hetken avulla, kun katsoja todella uskoo. Tajusin hetken uskoneeni parrakkaaseen naishiihtäjään.


CULT24

MAGAZINE

12

Lokakuu 2013

Jäniksen vuosi tarjoaa katsojille toivoa teatteri

Johannes Wilenius

Arto Paasilinnan ajaton tarina Vatasesta ja Jäniksestä saa uuden käsittelyn, kun Esa Leskisen ohjaama Jäniksen vuosi saa ensi-iltansa Ryhmäteatterissa lokakuussa. Kirjasta ei ole näytelmässä enää paljon jäljellä.

Robin Svartström esittämä Vatanen kiipelissä.

RYHMÄTEATTERIIN Jäniksen vuosi päätyi Tallinnan kautta. Kristian Smeds oli tehnyt oman versionsa Paasilinnan tekstistä tallinnalaiseen teatteriin ja ehdotti Esa Leskiselle, että tuo versio tehtäisiin myös Ryhmäteatteriin. – Luin Kristianin tekstin ja minulle tuli siitä niin paljon omia mielleyhtymiä, joten ehdotin Kristianille, että lähtisimme tekemään kokonaan uutta tekstiä. Joitakin vaikutteita jäi Kristianin alkuperäisestä tekstistä, mutta Paasilinnan kirjasta ei ole jäljellä oikeastaan muuta kuin aihe, Leskinen kertoo. Leskinen sanoo valmiin materiaalin helpottaneen työskentelyä. Hän myös yllättyi siitä, kuinka helppoa materiaalia oli lähestyä. – Rakastan tätä tarinaa, koska se aukeaa niin moneen suuntaan. Tämä kuvaa hienosti ihmisen ja ympäristön suhdetta, Leskinen sanoo. Vatasta näyttelevän Robin Svart-

strömin mukaan näytelmää oli helppo lähteä työstämään, koska teksti erosi selkeästi sekä romaanista että Risto Jarvan elokuvaversiosta. Svartström jätti tietoisesti katsomatta uudelleen Jarvan elokuvaversion, jotta lähestymistapa pysyisi tuoreena. – Tämä versio eroo muista siinä, että se lähtee hyvin henkilökohtaiselta pohjalta. Tämä tarina on niin suosittu, koska se kuvaa sitä tunnetta, kun kaikki kaatuu päälle ja haluaisi päästä irti. Vatanen tekee sen, ja vaikka ratkaisu ei ole niin kantavalla pohjalla, hän kuitenkin tekee sen ja pääsee irti oravanpyörästä. Tarina tarjoaa näinä synkkinä aikoina toivoa, Svartström sanoo. RYHMÄTEATTERIN versiossa Jänistä näyttelee Anna-Riikka Rajanen. Muissa rooleissa nähdään Minna Suuronen, Taisto Oksanen ja Juha Pulli. – Viidellä ihmisellä saadaan aikaan aikamoinen show, Leskinen nauraa. Leskisen mukaan Jänis edustaa tarinassa ihmisen vapauden- ja luonnonkaipuuta. Vatanen tuntee olevansa vanki ja haluaa päästä vapaaksi, ja näkee Jäniksessä mahdollisuuden tähän vapauteen. – Gandhi on sanonut, että kaikki

mitä teet, on merkityksetöntä, mutta on tärkeää, että teet sen. Tämä kuvaa mielestäni hyvin Vatasta. Hän on tulossa hulluksi ja luulee, että maailma tuhoutuu. Vatanen ajattelee, että hänen täytyy olla itse se muutos, mitä hän haluaa maailmassa tapahtuvan, Leskinen kertoo. Veera Hirvonen Jäniksen vuosi ensi-illassa 10.10. Ryhmäteatterissa.


Lokakuu 2013

V od Vu oden en Tea eatt tter tt ter ri 20 01 13 3 es esit sit ttä t ä Te Terr rren rr en e nce ce McNal cN Nal ally lyn ly lyn Cult24

Paluu Kekkoslandiaan

Raju Ra ju ja ra r ik ikas as s, m de mo d rn rni i ra rakk k au usk s la lass ss sik ikko ko

Ensi En si-ilt si si-i -i ilt lta a 10 0.1 10. 0 2013 20 013 3

VUONNA 1975 perustettu Sleepy Sleepers oli aikansa ”kauhubändi”, joka aiheutti kohuja ja skandaaleita Kekkosen ajan Suomessa. Kuvia kumartamaton bändi sai vastaansa muun muassa viranomaiset, poliisin ja Ylen. Esimerkiksi Karjala takaisin -levyn nimi jouduttiin muuttamaan muotoon Takaisin Karjalaan. Sliippareille mikään ei ollut pyhää, ja se joutui usein sensuurin kohteeksi. Mutta yleisö rakasti sitä. – Sliipparit nähdäkseni vaikutti yhteiskuntaan aika paljon. Vapautti ilmapiiriä. Jos kaikki olisi aina laulanut vain rakkaudesta, tämä maailma olisi aika erilainen. Monia asioita hyssyteltäisiin edelleen, Valtonen pohtii. Kuka Mitä Häh? -musikaali ei ole dokumentti Sleepy Sleepersistä. Tarina on tehty fiktiiviseen muotoon, mutta kaikessa on to-

Mira Luoti näyttelee Mato Valtosen tekstiä. tuuspohja olemassa. – Se kuvaa enemmänkin sitä maailmaa, jossa Sleepy Sleepers joutui elämään. Oli niin paljon tabuja, joista Suomessa vaiettiin. Samanlaista show’ta ei Suomessa tehnyt kukaan, bändit menivät vaan lavalle soittamaan, katseltiin kenkiä eikä paljon välispiikkejä heitetty. Musikaalissa tuodaan sitä esiin, että millaista on olla niin sanotusti erilainen nuori, Valtonen kuvailee. LAVALLA nähdään muun muassa Roope Salmisen esittämä Mato ja Ilari Hämäläisen esittämä Sakke. Sliipparit laulaa biisissään Saaran jaavasta, mutta on hieman epäselvää kuka tämä Saara todellisuudessa oli. Nyt Saaraa esittää PMMP:stä tuttu Mira Luoti. – Kun sain käsikirjoituksen luettavaksi, niin tajusin heti ettei tällaisesta voi kieltäytyä. Saara oli ole pelkkä bändäri, vaan ehkä enemmänkin jonkinlainen äitihahmo. Tässä on ollut aika vapaat kädet viedä hahmoa mihin suuntaan haluaa, Luoti sanoo. Ennen PMMP:tä Luoti lauloi bilebändi Super Trouperissa. Meno oli välillä hyvin villiä, joten Luoti voi hyvin kuvitella millaista bändielämää Sliipparit aikanaan vietti. – Super Trouperissa miehet esiintyivät joskus pelkissä läpinäkyvissä sadetakeissa, joskus basisti sammui kesken keikan, hotellijatkoilla oli savukoneet mukana, Luoti muistelee 1990-lukua.

Luoti löytää yhteyden myös PMMP:n ja Sliippareiden väliltä. – Sliippareita ja PMMP:tä yhdistää kantaaottavuus. Uskalletaan seisoa sanojemme takana. LUOTI tunsi entuudestaan ison osan Sliippareiden biiseistä. – Minulla on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja hänellä oli Sliippareiden levyjä. On se sen verran härskiä kamaa, että kotona ei hirveästi niitä levyjä kuunneltu. Musikaalissa kuullaan suuri joukko Sleepy Sleepersin klassikkobiisejä. – Mukana on myös vähän harvemmin kuultuja biisejä, jotka puolestaan sopii siihen tarinaan. Mutta pakkohan siinä on olla mukana tuttujakin biisejä, muuten jengi vaatii rahat takaisin, Valtonen sanoo. Luoti laulaa musikaalissa biisejä kuten Rahaa pankkiin ja Metsäratio. – Haastavia ne biisit eivät välttämättä ole, mutta PMMP:ssä olen tottunut siihen, että voidaan mennä vähän punkin puolelle, tulkinta on aika vapaa. Pauli Jokinen Kuka, Mitä, Häh? -musikaali Sibeliustalossa Lahdessa, esitykset 7.10.–2.11.

Teatteri Jurkka Vironkatu 7 00170 Helsinki p.(09) 135 6166 ti-pe klo 11-17 WHDWWHUL#MXUNNDº ZZZMXUNNDº ZZZOLSSXº

Inte r nati o nal

Mas k T h e at r e

Fe stival

Mato Valtosen elämästä kirja

PMMP viimeistä kertaa

VEIJARIKIRJAILIJA Kalle Isokallio kirjoittaa kirjan Mato Valtosesta ja hänen lannistumattomasta elämänasenteestaan. Valtonen on tehnyt ja saavuttanut mahdottomia ja välillä saanut havaita, ettei maailma ollut vielä valmis hänen villeille ideoilleen. Vieteriukkona Valtonen on aina noussut uusiin seikkailuihin. Uutta Matoa koukkuun ilmestyy vuoden 2014 tammikuussa. – Kirja ei kerro Madosta, se kertoo Madon asenteesta elämään, jota voisi kutsua haitarinsoittajan kissakäännökseksi tai laatikon vieteriukoksi. Haitarinsoittaja putoaa kompastuessaan selälleen ja jatkaa soittoa. Vieteriukko ponnahtaa uudestaan ja uudestaan ulos, vaikka kuinka painaisit kantta päälakeen. Jos vieteriukko osaisi kissakäännöksen, siinä meillä olisi Mato, Kalle Isokallio kuvaa työn alla olevaa hankettaan. Mato Valtonen on elämänsä aikana toteuttanut lukemattomia mahdottomuuksia, kuten järjesti Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan yhteisen ilmaiskonsertin Suurtorille. Isokallion mukaan Valtosen uskaliaisuuden takana on päätös jättää koulunkäymiset keskikouluun. – Liiallisella koulutuksella on pilattu moni mies, Isokallio toteaa. Cult24

MIRA Luotin ja Paula Vesalan suosittu PMMP viettää viimeistä syksyään. Yhtyeen jäähyväiskeikat ovat Helsingin jäähallissa lokakuun lopussa. Mutta mitä Mira Luoti jää kaipaamaan PMMP:stä? – En kyllä yhtään mitään. Mulle jää muistot ja levyt. Paulan ja bändipoikien kanssa on niin syvä ystävyys, että se ei häviä mihinkään. PMMP on täyttänyt Luotin kalenterin vuosia. Mitä haaveita ja unelmia Luotilla on tulevaisuudessa, PMMP:n jälkeen? – PMMP:n aikana on oikeastaan kaikki haaveet toteutettu. Ollaan päästy Aku Ankkaan, ja minun haaveenani oli päästä Loimaan torille esiintymään, ja sekin on jo tehty. Ollaan päästy Viroon keikalle, eli ulkomaatkin on valloitettu. Vain yhtä asiaa emme saavuttaneet: Emme päässeet koskaan Kanarialle keikalle. Se oli monta kertaa viritteillä, mutta se nyt jäi. Seuraavaksi Luotin kalenterin täyttää Kuka, Mitä, Häh? -musikaali Sibeliustalossa ja tuomarointi Voice of Finlandissa.

Uutta Matoa koukkuun -kirja (Paasilinna) ilmestyy vuoden 2014 tammikuussa.

# 1 halu luu kaik i k en

Sleepy Sleepers -musikaali vie aikaan, jolloin bändit pystyivät vielä herättämään kohua ja rikkomaan tabuja. Mato Valtosen mukaan Sliipparit vapautti ilmapiiriä. Sibeliustalon lavalla musikaalin tähtenä ilmapiiriä vapauttaa PMMP:stä tuttu Mira Luoti.

Frankie ja Johnny

SU UUN NNI N TT TEL LUR URYH YHMÄ YH MÄ MÄ Ohja Oh hja jaus aus u Li Liis isa sa M Mu uston st ton onen en L va La vast st tus us, , pu puku puku kusu su uun unni nitt ni nitt te el lu T ll Te ller er rvo v Syr rjä jäka kari ka ri Valo Va l suun lo su uun unni ni itt tel elu u T em Te mu Nu Nurm rm mel elin i in Ää äni nisu suun su u ni un itt ttel el lu Ma aur ura Ko Korh rh hon onen en R ol Ro lei eiss ssa a Elin El Elin ina a Hi iet tal la Tomm To mmi Er Eron onen en n

musiikki

ERÄÄNÄ päivänä Sleepy Sleepers -bändistä tutun Mato Valtosen puhelin soi kahdesti. Valtonen ei usko yliluonnolliseen, mutta silti siinä päivässä oli jotain kohtalonomaista. – Sibeliustalon toimitusjohtaja Taneli Tuomaala soitti minulle ja ehdotti, että tekisimme Sleepy Sleepers -musikaalin. Ajattelin, että mies on ihan sekaisin. Mutta samana päivänä Dave Lindholm soitti ja sanoi, että Sliippareista pitäisi tehdä musikaali. Koskaan aikaisemmin asiasta ei ole edes puhuttu, ja sitten samana päivänä kaksi ihmistä ottaa asian esille. Se oli sellainen sattuma, että aloin pohtia musikaalia ihan tosissaan, Valtonen kertoo. Se päivä antoi alkutahdit Kuka Mitä Häh? -musikaalille. Mato Valtonen käsikirjoitti musikaalin yhdessä toisen sliipparin Sakke Järvenpään sekä Jalle Niemelän kanssa. Musikaalibändin kapellimestarina toimii Costello Hautamäki. Musikaalin esityspaikkana on tietenkin Lahti ja Sibeliustalo, onhan Sliipparit Lahdesta kotoisin.

FRANKIE JA JOHNNY

Pauli Jokinen PMMP keikalla: Tampereen Tähti-Areena 12.10., Lahden Sibeliustalo 20.10. Turun Logomo 24.10. ja Helsingin jäähalli 26.10. ja 27.10.

18 .–20 . 10 . 201 3 S to a He lsi nk i www.metamorfoosi.com www.stoa.fi


CULT24

MAGAZINE

14

Lokakuu 2013 Auli Särkiö

musiikki MIES halvoissa Mozarttaimineissa lausumassa Mozartin kirjoittamia kirjeitä rokokoo-ajan soittimien säestyksellä. Siansaparo Wolfgang: Rukousnauhan ritari on kaikkea tätä ja enemmän. Musiikkiteatteri Kapsäkissä nähtävän esityksen on suunnitellut ja käsikirjoittanut näyttelijä Antti Korhonen. – Nämä kirjeet ovat tosi mielenkiintoinen ja tärkeä osa kulttuurihistoriaa. Kenestäkään toisesta säveltäjästä tai taiteiljasta ei ole säilynyt näin paljon kirjeenvaihtoa kuin Mozartista, Korhonen sanoo. Esityksessä kuultavat kirjeet ulottuvat Mozartin lapsuudesta asti viikkoon ennen hänen kuolemaansa. Mozartin kirjeitä on tallessa tuhansia, ja Korhonen on valinnut näistä kirjeistä näytökseen Seppo Heikinheimon käännöksiä. Osa Heikinheimon käännöksistä on esityksessä sellaisenaan ja osaa Korhonen on dramatisoinut sopivammaksi näyttämölle.

Klassisen kitaran mestari Ismo Eskelisen kitarakonsertit vetävät saleja täyteen. Loppuvuodesta kitaristi esiintyy BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa. musiikki

KUN Ismo Eskelinen ottaa kitaran esiin, kotelo alkaa heti houkuttaa pilkullisia karvakeriä. Veranta on paitsi kitaristin myös ocicat-kissojen, Alissan ja Madonnan lempipaikka. Madonna kömpii isännän syliin. Eskelisten koti on 1840-luvulla rakennetussa tiilitalossa vehreässä kulttuurimiljöössä. Peltojen ja vanhojen puiden rauha tulee tarpeeseen, sen verran kiireinen on kitaristin syksy. – Soitan koko syksyn pelkkiä kitarakonserttoja, lokakuussa sattumoisin kahtena peräkkäisenä viikkona minulle sävelletyn teoksen, Eskelinen kertoo. Ensin vuorossa on Kirmo Lintisen konsertto Pohjoismaisilla Musiikkipäivilla, sitten Sebastian Fagerlundin kitarakonserton kantaesitys Radion sinfoniaorkesterin ja Sakari Oramon kanssa. Teokselle on jo sovittu useita muitakin esityksiä, mikä ei uuden musiikin kanssa ole itsestäänselvää. Merkittävin niistä on BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa Lontoossa marraskuussa. – Fagerlund on oman ikäluokkani säveltäjistä mulle tutuin. Bassen sävelkieli on mukaansatempaava ja tunnistettava, mutta teokset etenevät aina ennalta-arvaamattomasti, niissä on paljon tutkittavaa, Eskelinen sanoo. KLASSISELLE kitaristille nykymusiikin soittaminen on luonnollista, mutta Eskelinen ei kuitenkaan

halua tehtailla kantaesityksiä. Uusi musiikki tarvitsee tilaa. – Minulle on tärkeää, että koen musiikin omakseni ja voin syventyä siihen, hän pohtii. Sitä paitsi hän on aina ollut innoissaan kaikenlaisesta musiikista. 1500-luvun varhainen kitara- eli vihuelamusiikki, Villa-Lobos ja Ligeti voivat syvätasolla sisältää paljonkin yhteistä. Bach on kiintopiste, joka kulkee aina mukana. Keväällä ilmestynyt Bach-levy on kerännyt viljalti innostuneita arvioita. Fagerlundin konsertossa kitara ottaa milloin sointuvoittoisen, milloin perkussiivisen roolin. – Kitaran sävykirjo on todella laaja, Eskelinen sanoo. Hän kokee, että värien rikkaus yhä korostuu, kun kitaraa on sen hiljaisen volyymin takia kuunneltava keskittyneesti. – Juuri tämän vuoksi ihmiset varmaan pitävät kitarakonserteista, ne herkistävät kuuntelemaan. Harvat orkesterit enää aristelevat kitaraa, koska usein kun menen soittamaan, sali on täynnä! ENNAKKOLUULOT klassista kitaraa kohtaan ovatkin häviämässä. Kitaralle on sävelletty taidemusiikkia aina, ja totisesti myös Espanjan ulkopuolella, Eskelinen korostaa. Lisäksi kitara mielletään helposti vain pienten tilojen hiljaiseksi soolosoittimeksi, ja vaikka vahvistusta joissain konsertoissa päädytään käyttämään, on äänen kantavuus Eskelisen mukaan usein soittotekninen asia. – Kamarimusiikissa pitää artikuloida erityisen selkeästi, jotta on uskottava voimakasäänisempien

Mozartin roisi puoli

soittimien rinnalla, hän alleviivaa. – Kaikkien kitaraopiskelijoiden pitäisi soittaa paljon kamarimusiikkia, sillä sointi ei kehity jos vain kuuntelee kopissa omaa näppäilyään. Eskelinen on aina soittanut paljon kamarimusiikkia. Sitä hän voi tehdä myös omilla musiikkijuhlillaan, pienellä Sonkajärvi soi -festivaalilla. Tapahtuma käynnistyi kuin varkain, kun Sonkajärvellä kasvanut, vielä alle kaksikymppinen kitaristi alkoi soittaa oman kylän jugendkirkossa resitaaleja. Vähitellen hän kutsui kavereitaan, kuten Kuusiston viulistiveljekset, mukaan musisoimaan. – Konserteissa käy satoja ihmisiä, vaikka Sonkajärvellä on tuskin tuhat asukasta! Siitä on tullut musiikillinen keidas, jossa voin myös etsiä uusia juttuja, hän kuvailee. Auli Särkiö Ismo Eskelinen esiintyy Lapin kamariorkesterin kanssa Many Different Lights -konsertissa Temppeliaukion kirkossa 17.10. Konsertti on osa Pohjoismaisia musiikkipäiviä. Ismo Eskelinen ja Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 25.10.

SIANSAPARO Wolfgang on juonellinen draamakonsertti. Kirjeiden lisäksi esityksessä kuullaan Mozartin kamarimusiikkia sekä aikalaissovituksia hänen oopperoistaan ja sinfonioistaan. Näitä teoksia soitetaan vanhan ajan periodisoittimin, ja Korhonen sanoo musiikin kuulostavan siltä kuin se olisi saattanut aikanaan kuulostaa. – Esityksessä on aika perinteinen rakenne: minä puhun, he soittavat. Toisinaan tätä tapahtuu päällekkäin, jos oikein rajuiksi ruvetaan, Korhonen vitsailee. – Ihmisten pitäisi tulla katsomaan esitystä jo pelkästään fortepianon takia. Mozart itse sävelsi

hälyääniä

Antti Korhonen musiikkia forte-pianolla, ja näin pienessä tilassa on hieno kuulla sen soivan. Näiden periodisoittimien soundi on aivan ihastuttava, ja ne vievät kuulijansa aikamatkalle, Korhonen sanoo. KORHONEN kertoo Mozartin olleen ensimmäinen vapaa taiteilija Wienissä, eli hän ei ollut kenenkään ruhtinaan palveluksessa. Esityksessä kuultavat kirjeet keskittyvät muun muassa Mozartin isäsuhteeseen. Mozart kävi isänsä kanssa paljon kirjeenvaihtoa ammatillisista asioista ja musiikista yleensä. Lisäksi esityksessä on rakkauskirjeitä, mutta myös jotain aivan muuta. – Mozart kirjoitti tosi pitkiä runoja, jotka ovat ylistyksiä paskalle. Nämä kirjeet pidettin aika pitkään, noin 1940-luvulle asti salassa, koska haluttiin vaalia kuvaa Mozartista eräänlaisena taivaallisena ilmestyksenä, joka hetken kävi täällä liihottelemassa, kunnes Jumala otti hänet takaisin, Korhonen kertoo. – Mutta Mozart oli omana aikanaan hyvin roisi, eläväinen, hauska ja kompleksinen mies. Veera Hirvonen Siansaparo Wolfgang – Rukousnauhan ritari, esitykset Kapsäkissä 10.10., 11.10. ja 13.10.

Ranskalaisen barokin kapina

KAMMOAN Best of -kokelmalevyjä, etenkin jos ne koskevat jotain tiettyä musiikin aikakautta. Greatest hits -konsepti vetää aina mutkat suoriksi. Pahimpia ovat Best of Baroque -tyyppiset potpurit, levy-yhtiöt kun tuntuvat ajattelevan, että barokkia tehtiin vain Saksassa ja Italiassa. Mihin aina unohtuu Ranska? Onneksi meitä suomalaisia ravitaan pian tässä suhteessa oikein kunnolla, kun Musiikkitaloon saapuu 27.10. ranskalaisen barokin legendaarisin nykytulkki, Les Arts Florissants -orkesteri ohjaksissaan barokkipappi William Christie. 1600-1700 -luvun eurooppalaisessa musiikissa Ranska on oikukas kummajainen ja kauhukakara. Etenkin ranskalaisessa barokkioopperassa kierot sävellajisiirtymät ja koristelulla mässäily laittavat yhdelle jos toiselle laulajalle – ja kuulijalle – sormen suuhun. Rakkaus sointiväreihin, runouteen ja käsittämättömiin intohimoihin kulkee ranskalaisessa musiikissa punaisena lankana barokista aina nykyusiikkiin asti. Aurinkokuninkaan hovisäveltäjillä on itse asiassa paljon enemmän yhteistä Debussyn ja Dutilleux’n kuin Bachin ja Vivaldin kanssa. Miksi siis edes kutsua 1700-luvun alun ranskalaista musiikkia barokiksi? Sana barokki – kuten niin monet aikakausittaiset nimilaput – tekevät musiikille oikeastaan samaa vääryyttä kuin best of -levyt. Käsitteet ovat toki hyödyllisiä, mutta musikki ei koskaan asetu kiltisti lokeroihin. Tasapäistävän sateenvarjokäsitteen alta löytyy aina kokonainen maailma.


Seitsemän

7.11. 19.00 10.11. 14.00

Espoon kulttuurikeskus

Tapiola Sinfonietta Pieni Suomalainen Balettiseurue Dima Slobodeniouk

kapellimestari

Ville Valkonen koreografia

Sami Saikkonen juontaja (10.11.)

Sibelius • A. Merikanto

e l b m e s En

Al-Kindi & Damaskoksen pyörivät dervissit Yksi Syyrian kiehtovimmista yhtyeistä. su 27.10. klo 18, alk. 38/35 €

Larry

Graham

Pe 8.11. klo 19.00 Vanha kirkko, Helsinki

TÄYSKATTAUS VIVALDIA Peter Spissky, viulu ja orkesterin johto Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello ja 5-kielinen sello Liput alk. 20/10 € ovelta ja Lippupisteestä

TÄRPPEJÄ 2014:

& Graham Central Station Meheviä funk-rytmejä, tarttuvia melodioita ja napakkaa svengiä. ti 26.11. klo 19, alk. 42/40 €

Tammikuu Astoria-sali, Hki BAROKKIKARAVAANI Maaliskuu Johanneksen kirkko, Hki GRAUN: DER TOD JESU Dominante ym.

Marcus

Miller

Huhtikuu Johanneksen kirkko, Hki MOZART: REQUIEM Hannu Lintu ym.

www.fibo.fi

– Th The he Renaissance Renaiissannce Tour Legendaarinen, kaksi Grammya voittanut multi-instrumentalisti hallitsee musiikin eri tyylilajit. ma 18.11. klo 19, alk. 38/36 €

Eddy ”The Chief”

Clearwater Aitoa chicagolaista West Side –bluesia. ti 29.10. klo 19, alk. 34/32 €

Tina C Englantilaisen koomikon Christopher Greenin supersuosittu stand up -hahmo. ke 6.11. klo 19, alk. 24/22 €

Kasarmikatu 46-48 savoyteatteri.fi Liput (09) 310 12000 & Lippupalvelu

TTaiteilija-

treffit

lämpiössä klo 15.15!

Liput Lippupisteestä 11-25 €, sis.palvelumaksun. HUOM! 10.11. kahvitarjoilu.


Lokakuu 2013 UMON KONSERTTISYKSY ON KÄYNNISSÄ!

Näyttelyn avulla vähemmistöjen ääni kuuluviin

TANSSII KANSSA AJAN UMO SOLISTEINAAN JUKKA PERKO & YONA Ke 9.10. klo 19 Kanneltalo To 10.10. klo 19 Malmitalo Liput alk. 18,50 €

THIS IS HOW I FEEL ABOUT JAZZ UMO PLAYS QUINCY JONES Ke 13.11. klo 19 Savoy-teatteri Liput alk. 27,50 €

KOHTI JOULUA VUOKKO HOVATTA & UMO Pe 29.11. klo 21 Temppeliaukion kirkko, Helsinki La 30.11. klo 19 Porvoon Tuomiokirkko Ke 4.12. klo 19 Pyhän Laurin kirkko, Vantaa Liput alk. 32,50 €/kpl

Katso koko konserttikalenteri: www.umo.fi

NEW NORDIC NATIVE TOUR (DK/SE/FI) 6.11. Vuotalo 7.11. Telakka, Tampere

 

näyttely KANSALLISMUSEOON avautui syyskuussa näyttely ”Miranda – mustalaisten holokausti. Kuka pelkää valkolaista?”. Näyttely esittelee eurooppalaista lähihistoriaa romanien näkökulmasta sekä mustalaisten elinvoimaista kulttuuria ja nykyolosuhteita. Näyttelyn on suunnitellut kulttuurineuvos Veijo Baltzar yhdessä luovan mustalaiskulttuurin yhdistys Drom ry:n kanssa. Näyttely kertoo slovakialaisen Mirandan tarinan. Miranda joutui toisen maailmansodan aikaan perheensä kanssa vainojen kohteeksi, ja lopulta keskitysleirille. Baltzar haastatteli edelleen elossa olevaa Mirandaa kirjaansa varten. Idea itse näyttelystä syntyi kolme vuotta sitten seminaarissa Helsingissä. Baltzar puhui seminaarissa siitä, kuinka romanien holokaustia ei pitäisi opettaa ”Mooseksen lailla”, sillä se ei ole tuonut mitään hyvää – vainot ja pahoinvointi vaan jatkuvat. – Valtaväestön ja vähemmistön vuoropuhelu on aina yskinyt, ja se on ollut yksisuuntaista. Tämän takia minä päätin, että näitä vähemmistökysymyksiä ei enää hoideta tällä tavalla, Baltzar kertoo. Baltzarin mukaan ongelmana romanien tilanteessa on se, ettei heidän joukossaan ole kirjailijoita tai nobelisteja. He tarvitsevat statusta. – Me emme halua joukkoomme yhtään valtaväestön vähemmistöasiantuntijaa, vaan haluamme vähemmistöstä valtaväestöasiantuntijoita. Silloin saamme äänemme kuuluviin, Baltzar sanoo.

NILS-ASLAK VALKEAPÄÄ MARIA KALANIEMI SAM LEE & FRIENDS -juhlakonsertti 30-vuotistaiteilijaÁILLOHAČČA 70-JAGI RIEMUT juhlakonsertti

7.11. Savoy-teatteri 9.11. Sajos, Inari

8.11. Savoy-teatteri

(UK)

9.11. Savoy-teatteri

MIRANDA-näyttely näki päivänvalon keväällä 2012. Näyttely kiersi ympäri Suomea, kunnes syyskuussa 2013 se avattiin Kansallismuseossa uusittuna ja laajennettuna. Mukana on Mirandan tarinan lisäksi mustalaisten pukuja toisen maailmansodan ajalta sekä Baltzarin taideteoksia. Näyttelyssä Mirandan tarinaa kuljetetaan lakanoille painettujen kuvien ja tekstien kautta. Mukana on muun muassa toisen maailmansodan ja holokaustin aikaisia lehtiotsikoita. Idea tekstien ja kuvien painamisesta lakanoille tuli mustalaisten historiasta. Mustalaiset olivat leirielämää viettäneitä paimentolaisia, joten Baltzar päätti, että lakanat kuvaisivat tuota elämää hyvin. – Vanhat kuvat leikattiin ja sen jälkeen niistä tehtiin kohokuvat, jonka jälkeen ne kuvattiin ja painettiin lakanoille, Baltzar kertoo. Baltzar ei halunnut lähteä näyttelyssä kertomaan yksityiskohtia romanien kohtaloista kaasukammioissa. Hän halusi keskittyä siihen, mitä tapahtui ympärillä valtaväestön keskuudessa. Valtaväestö ei kuullut eikä nähnyt mitään, mutta silti laati lakeja, joiden vuoksi romanit joutuivat keskitysleireille. Baltzar näkee lakien säätelyssä ongelman tänäkin päivänä. – Valtaväestö säätää syrjintää kieltäviä lakeja. Miksi? Emme me vähemmistöt tarvitse niitä, sillä kyllähän me tiedämme, että meille kuuluu ihmisoikeudet. Niitä lakeja tarvitsee vaan valtaväestö, Baltzar sanoo. Baltzar on ylpeä siitä, että Kansallismuseo on ottanut näyttelyn osaksi kokoelmaansa. – Tämän näyttelyn myötä Suomessa toteutuu viimein yhdenvertaisuus, Baltzar iloitsee.

www.etnosoi.fi

Veera Hirvonen Oikeudet ohjelmamuutoksiin pidätetään.

HELSINKI

|

TA M P E R E

|

INARI

6.-10.11.2013

Veijo Baltzar

Miranda – mustalaisten holokausti. Kuka pelkää valkolaista? -näyttely Kansallismuseossa 2.3.2014 asti.


CULT24

MAGAZINE

Lokakuu 2013

17

M. A. Numminen kiertää taas konserttipaikkoja Uusrahvaanomaisen jatsiorkesterin kanssa. M. A. esittää Cult24:lle huolensa tangon tilasta ja kertoo valmisteilla olevasta elokuvasta. Hän myös kertoo miksi vei saksalaisen Roskapankkiin.

UUSRAHVAANOMAISENjatsiorkesterinsa kanssa maailmaa pitkään kiertänyt, Suomeen pitkän tauon jälkeen palaava Numminen voi puhua jazzista ummet ja lammet, mutta huolissaan hän on etupäässä tangon tulevaisuudesta. Suurten ikäluokkien hiljalleen väistyessä musiikkilajilla on vaarana päätyä kansanmusiikin tapaan konserttimusiikiksi.

Metallicaa kirjan ja elokuvan muodossa

M. A. Numminen keikkailee Uusrahvaanomaisen jatsiorkesterin kanssa.

Helena Vapaa

TÄMÄ haastattelu alkaa alkoholista. Istumme Finlandia-talon kahvilassa. Mauri Antero Numminen, 73, on juuri pitänyt miniesitelmän suhteestaan kyseiseen aineeseen, ja se suhde on tiukka. Perusteet ovat ammattieettiset: artistilla on tapana unohtaa vanhimpienkin laulujensa sanat, jos alla on edes muutama keskikalja. Kaikki vain katoaa päästä. – Viimeksi olen ollut pienessä heitteessä heinäkuun lopussa, kun Saksasta tuli lehtimies haastattelemaan minua. Aiheena oli suomalaisuus ja M. A. Numminen. Istuimme ensin Elitessä, jonka jälkeen kysyin häneltä, haluaako hän nähdä vähän rajummanlaatuisen paikan. Hän halusi. Matkustimme kahdeksikolla Helsinginkadulle ja menimme Roskapankkiin, joka oli aivan valtava elämys saksalaiselle. Roskapankin suggestiivinen ilmapiiri – se hurmaa aina vain, Numminen toteaa leveästi virnuillen. Suomalaisesta kapakkakulttuurista kirjankin (Baarien mies, 1986) kirjoittanut Numminen pitää Helsinginkatua rakkaana. Sen baaritiheys ei ole enää sitä mitä se oli edellisen laman aikaan, kun rautakaupat muuttuivat valtion starttirahoilla yksi toisensa jälkeen keskiolutbaareiksi, mutta kyseessä on yhä “Helsingin mielenkiintoisin katu”. Ennen kaikkea se on kuva siitä, miten me suomalaiset elämme. Sitä kuvaa Numminen on myös ohjaaja Claes Olssonin kanssa muokkaamassa Yle Femillä ja mahdollisesti teattereissakin esitettäväksi elokuvaksi. – Siinä on paljon dokumenttia, ja vähän liian vähän fiktiota – ei ihan niin paljon “nummishulluutta” kuin aiemmin olin ajatellut. Minä olisin halunnut tehdä pelkästään omituisen seikkailuelokuvan. Clasun keksintöä oli, että esiinnyn vanhanaikaisessa oppaan asussa ja raitiovaunusta käsin esitelmöin turisteille Helsinginkadusta. Puhun siinä kertojanäänenä ruotsia, ja kun meillä molemmilla on vetoa saksankieliseen maailmaan, päätimme tehdä samat spiikit myös saksaksi, Numminen nauraa.

Numi Nummelin

musiikki

Ross Halfin

Kissa vieköön, Mauri Antero

M. A. silloin joskus.

Vaan olisiko se ihan oikeutettuakin? Musiikki, joka nojaa nykyisellään melko heteronormatiivisiin ajatusmalleihin, ei ainakaan tiettyä yleisöä tyydytä. Kesällä 2012 järjestetyistä We Love Helsinki -juhannustansseista nousi jupakka, kun tiskijukka kannusti miehiä aktivoitumaan naisten tanssittamisessa. Viimeksimainitut kun olivat “joutuneet” tanssimaan keskenään. Samoin tuoreessa Poski poskea vasten -dokumentissa Numminen itsekin kuvailee tangoa miehen ja naisen välisenä asiana. – En suhtaudu setamaisen enkä setämäisen vakavasti tällaisiin tapauksiin. Kyllähän tango on esimerkiksi juuriltaan nimenomaan miesten musiikkia, naiset tulivat vasta myöhemmin mukaan. Miesten välinen musiikki ja tanssi elää edelleen esimerkiksi Itä-Euroopassa. Ei tällaisissa kulttuureissa kysytä, onko hetero vai homo, vaan se kuuluu kansanperinteeseen, Numminen summaa.

KANSANPERINTEISTÄ Numminen tietää paljon. Suomalaiseen musiikkiperintöön hänen tärkein antinsa lienee 1960-luvun underground-liikkeisiin osallistuminen: soolouransa ohella Numminen perusti Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen, jonka kantaaottava rockrunous kääntyi keikoilla monitaiteellisiksi performansseiksi. Undergroundin jätettyään Numminen jatkoi konventioiden haastamista jazzin, kansanmusiikin, klassisen ja konemusiikinkin parissa kokeillen. Siinä sivussa akateeminen ura on ylennyt kunniatohtorin arvonimeen asti, vaikka varsinaiset yliopisto-opinnot jäivätkin aikanaan kesken. Nimike ei tosin sinänsä vanhan kulttuuriradikaalin itsekästä luontoa hivele. Yksi suurimmista ylpeydenaiheista löytyy aivan lähivuosilta. – Kesäkuussa 2012 minulta tilattiin avajaismusiikki Kasselissa järjestettyyn documenta-taidetapahtumaan. Tein kaksi rankkaa teosta, molemmat saksaksi. Ensimmäinen oli sopraanolle ja klassiselle kvintetille sävelletty, 17-minuuttinen atonaalinen teos, toinen taas yleisöystävällisempi ja melodisempi. Ja mitä kutsuvierasjoukko teki? Se piti enemmän atonaalisesta musiikista! Se oli mielestäni huippua, Numminen hekottaa. Anton Vanha-Majamaa M. A. Numminen ja Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri Savoyssa 13.10.

musiikki Yli 100 miljoonaa levyä myyneeltä Metallicalta ei tänä syksynä voi välttyä. Maailman merkittävimmältä metallibändiltä ilmestyi syyskuussa livelevy Through the Never ja jatkoa seuraa lokakuun aikana kirjan ja elokuvan muodossa. Elokuva Metallica: Through the Never kuvaa nuorta Tripiä, joka työskentelee roudarina Metallican keikalla. Keikan alettua Trip lähetetään kaupungille suorittamaan kiireistä tehtävää. Elokuva on fantasiaseikkailu, joka yhdistelee Metallican livekonserttia ja kappaleiden sanoituksista inspiraatiota ammentavaa fiktiivistä kehyskertomusta. Visuaalisesti näyttävät konserttiosuudet on tallennettu Kanadan Edmontonissa ja Vancouverissa vuonna 2012. Syyskuussa julkaistu

riitasointuja

tuplalevy Through the Never on elokuvan soundtrack. Kirja Syntymä Metallica kuolema on Paul Branniganin ja Ian Winwoodin kirjoittama kaksiosainen saaga, jonka ensimmäinen osa kattaa bändin nousun merkittävimmäksi rockyhtyeeksi sitten Led Zeppelinin. Kirja julkaistaan suomeksi samaan aikaan kuin englanninkielinen alkuteos. Veera Hirvonen Syntymä Metallica kuolema -kirja julkaistaan 11.10. Metallica Through the Never saa ensi-iltansa viikkoa myöhemmin 18.10.

Perheenisä, umpihetero, anarkisti

KUN jututin M.A. Nummista oheiseen haastatteluun, yritin kysellä häneltä nykypäivän anarkismista. Jos Suomen Talvisota 1939-1940 hätkähdytti aikanaan provosoivalla ja avoimen poliittisella lyriikallaan, on tekstien voima 40 vuodessa laskenut huomattavasti. Pää kii laulaa vuonna 2013 neekerikullista ja HI-viruksesta radiossa, keskellä päivää. Nykypäivän temppuja Numminen moittii turhan karnevalistisiksi. Ne myös unohtuvat hetkessä, oli kyse kuinka tarkkaan harkitusta ja älykkäästi motivoidusta stuntista tahansa. 1960-luvulla oli vielä mahdollista ujuttaa itsensä kansan syvämuistiin. Ajat olivat tosiaankin erilaiset. Olisiko tämän päivän provosointia valtarakenteiden haastamisen sijaan niiden vaaliminen? Heteroliiton ja perinteisten perhearvojen vaaliminen tuntuu ainakin olevan helpoin tapa saada paheksuntaa osakseen. Vaatimattomaksi parinkymmenen julkihetskun performanssiksi jäänyt Hetero Pride sai mediassa valtavasti huomiota, vaikka tapahtuman perusteet olivat vähintäänkin vajaamieliset. Kun vihervassarien, streittareiden ja kaikenlaisten anarkistien punk viimeistään vuodenvaihteessa domestikoitiin radioystävälliseksi, valtamedioita kiinnostavaksi popiksi, olisiko nyt hyvä sauma iskeä täyslaidallinen ydinperhettä, heteroseksuaalisuutta ja keskiluokkaisuutta pönkittävää musiikkia? Jos sen saisi taiteellisesti uskottavaan pakettiin, olisi vastaanottoa mahdotonta ennustaa – ja arvaamattomuuttahan popmusiikki kaipaa kipeästi. Miettikää, jos vaikkapa Pariisin kevät alkaisi levyttää Yön hirveimpiä ikivihreitä? Ottaisi vaikka Kemialliset ystävät kylkeen soittamaan. Varmasti hämmentyisi itse kukin.


MAGAZINE

Lokakuu 2013 Jussi Tiainen

CULT24

Helsingin taidemuseo /Maija Toivanen

18

Aineessa kiinni

Timo Heino: Koivuniemen Herra

Taiteilija Timo Heinon mukaan aineettoman kulttuurin korostaminen on todellisuuspakoa. Heinon näyttely on parhaillaan Helsingin taidemuseossa. Aine on Heinon taiteessa voimakkaasti läsnä. Samoin pöly. kuvataide

on tiloissa Heinon joustavat ja levittäytyvät installaatiot tuntuvat sekoittuvan yhdeksi kokonaisuudeksi. – Megainstallaatioksi, toteaa Heino ympärilleen hämmentyneenä katsellen, itsekin vähän yllättyneenä lopputuloksesta. HEINON mukaan kuolemanpelko tekee aineellisuudesta tabun. Siksi hän tahtoo tarttua siihen, olemisen aineelliseen ytimeen. Hänen installaationsa pyrkivät löytämään tuttujen esineiden takaa tuntemattoman ja mystisen tason. Tässä tarvitaan uskallusta seurata omaa intuitiota. – Tulee sellainen pakko lähteä toteuttamaan niitä ajatuksia, muuten joudun tuuliajolle.

LIIKA tietoisuus saattaa Heinon mukaan tukahduttaa teoksen. Hän tahtoo jättää mahdollisuuden omasta alitajunnasta pulpahteleville yllätyksille. Joskus ne tulevat jälkikäteen, kuten kävi Koivuniemen Herra -teoksessa. Siinä Heino päällysti joutomaalta roudatun puun kumilla ja asetteli sen oksille munia. – Myöhemmin sain tietää, että olen joskus lapsena lyönyt silmäni just samanlaiseen puuhun. Olin, että kappas, sieltä se tulikin! Nämä munatkin, silmämunat! Mies ker-

too, selkeästi edelleen mielissään oivalluksesta. – Tehdessäni sitä ajattelin kyllä ihan muita juttuja. Heino tahtoo antaa tilaa katsojan omalle tulkinnalle. Viimeksi mainittu on Heinolle erityisen tärkeää siksi, että hän käsittelee usein teoksissaan ihmisen kimuranttia luontosuhdetta. – Mä en silti tahdo sellaista moralistista äänenpainoa, vaikka mulla saattaa mielipide ollakin. Ennemminkin haluan kutsua yleisön ällistelemään. Maria Hakala Timo Heinon näyttely Helsingin taidemuseossa 17.11. asti.

Timo Heino: Parrakas neitsyt

4.10.2013–5.1.2014

T U RU N TA I D E M U S E O www.turuntaidemuseo.fi

Helsingin taidemuseo /Yehia Eweis

UUDEN näyttelynsä lehdistötilaisuudessa Timo Heino istuu kädet vankasti polviensa päällä, katse naulattuna jonnekin yläviistoon ohi paikalla olevan lehdistön, oikeastaan ylittäen koko tilanteen. Miehen järkähtämätön olemus tulee kiteyttäneeksi koko hänen taiteensa perusteeman.

– Me olemme ainetta, on Heinon statement. Hänen takanaan on teos Parrakas neitsyt. Se on tehty miehen omista ihokarvoista. – Tässä aineettoman kulttuurin, aineettoman tuotannon korostamisessa nykyaikana on tietynlaista todellisuuspakoa. Heinon teoksissa aine on sekä teollista, että orgaanista. Eläinten kalloja ja ostoskärryjä. Sateenvarjoja ja mehiläispesiä. Sianverta. Sitä matskua, mistä ympäristömme koostuu. Taidemuseon näyttelyyn on koottu Heinon teoksia 1990-luvun opiskeluvuosista tähän päivään. – Oli puhe retrospektiivistä. Mutta ei se siltä tunnu, sanoo Heino. Se johtuu siitä, että taidemuse-

Otetaan esimerkiksi hänen teoksensa Painovoima. Se on teos, jossa teräspallo kannattelee kumiköyden avulla kolmea katosta roikkuvaa likaisenharmaata jättiläispaalua. Teoksen alkuidea tuli arkisella käynnillä kaverin kellarissa. Heino katseli hämärässä tomukerrosten peittämiä huonekaluja ja kirjapinoja. Yhtäkkiä omituinen haikeus yllätti miehen. – Mietin, että miksi mulle tulee niin surullinen olo siellä niiden pölyisten kamojen keskellä. Tajusin, että pöly on aikaa, joka pyyhitään pois. Kun siivotaan pölyä pois, siivotaan aikaa ja menneisyyttä pois. Ja katso, Painovoiman lähitarkastelu osoittaa, että jättiläispaalut ovat pölyä, seitsemänkymmenen kodin imurien pölypussien siivottua aikaa. Joukosta voi erottaa tupakantumppeja, kynänteroitus raastetta ja ainakin yhden kondomin. Työprosessin edetessä hatara alkuidea saa lumivyöryn lailla lisää merkityksiä ja ulottuvuuksia. – Lopulta ajattelin pölyä ikään kuin valkoisena valona. Valkoinen valo heijastaa kaikkia värejä. Meistä jäävä pöly heijastaa kaikkea elämää. Koko ääretön avaruuskin on vain pölyä.


Lokakuu 2013

ESPOO MUSEUM OF MODERN ART

Aikuisetkin leikkivät leluilla näyttely Milloin olet viimeksi leikkinyt leluilla? Suomen Lelumuseo Hevosenkengän pienoisnäyttelyssä Jotain sinistä, jotain söpöä. Leluja ja taidetta tutkijan kokoelmasta esitellään yhden aikuisen leikkijän, Kati Heljakan inspiraation lähteitä. Kati Heljakka on leikkikalututkija, taiteilija, pelisuunnittelija ja lelukeräilijä, joka väitteli hiljattain aikuisten leluleikeistä. Tutkimuksen mukaan aikuisten leluleikkejä ei

emma

KURITON KAUNOSIELU Helmikuovi, 1960. Collection Kakkonen. Kuva Niclas Warius.

aina tunnisteta eikä niistä puhuta, vaikka tosiasiassa aikuiset rakastavat leluja lasten tapaan. Heljakka haluaa tutkimuksellaan ja näyttelyllään tehdä aikuisten leikkimisestä tunnustetumpaa ja arvostetumpaa. Aikuiset voitaisiin entistä enemmän nähdä lelusuunnittelun ja -tutkimuksen kohteina. Näyttelyssä tutustutaan Kati Heljakan tutkimuksen ja taiteellisen työskentelyn muusana toimineisiin leluihin, kuten suurisilmäisiin Blythe-nukkeihin ja muodoltaan pehmeisiin Uglydoll-figuureihin. Esillä on niin ikään Heljakan ottamia taidevalokuvia, joissa lelut seikkailevat ympäri maapalloa yllättävissä tilanteissa. Yleisö pääsee myös itse leikkimään interaktiivisen There are no rules -taideteoksen parissa. Cult24 Jotain sinistä, jotain söpöä -näyttely Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä Espoossa 29.12. asti.

Uutta julkista taidetta

BIRGER KAIPIAISEN KERAAMISIA FANTASIOITA ESPOON MODERNIN TAITEEN MUSEOSSA 19.6.2013-12.1.2014

taide Helsinki on viime aikoina saanut uusia julkisia taideteoksia. Kampin metroasemalle tuli kuvanveistäjä Otto Karvosen teos Kaupungin juuret. Kaupungin juuret on Helsingin taidemuseon tilaama laaja veistoskokonaisuus. Teos koostuu asemahallin katossa roikkuvista kidemäisistä muodostelmista, joissa on yhteensä 735 alumiinista kylttiä. Nämä kyltit osoittavat suoraan maapallon lävitse paikkoihin joista Helsingissä asuvat ihmiset ovat kotoisin. Lauttasaareen puolestaan on tullut Bjarne Lönnroosin taideteos Näköalatuoli. Näköalatuoli on taideteos ja maamerkki, mutta nimensä mukaisesti se on myös istuin. Parin porrasaskelman päälle sijoitettu tuoli houkuttelee ohikulkijan poikkeamaan rantapolulta, istahtamaan ja ihailemaan Merikylpylänpuistosta avautuvaa upeaa merimaisemaa. Foorumissa Kukontorilla paljastettiin Fredrik Raddumin veistos Core of a Hollow Tree ja Hans-Christian Bergin teos Man-Made Trophy. Cult24

kuin kuvastimessa

AHERTA JANTIE 5, TAPIOL A (09) 8165 7152 W W W.EMMA.MUSEUM

Bjarne Lönnroos: Näköalatuoli

Otto Karvonen: Kaupungin juuret

Wanted: Yhteiskunnallinen taiteilija

MINÄ olen vihainen. Tulen vihaiseksi lukiessani syrjäytyneistä nuorista, työttömistä, omassa paskassaan lojuvista vanhuksista ja kehnojen mielenterveyspalvelujen uhreista. Olen aistivinani, etten ole ihan ainut, jota nyppii ja pelottaakin. Asiat nyt tuntuvat olevan vähän tolaltaan. Miksi en näe tätä taiteessa? Peräänkuulutan nyt yhteiskunnallista otetta. Sellaista, joka tulkkaa niiden ahdinkoa, jotka eivät saa ääntänsä kuuluviin. Joka muistuttaa, että tuossahan on edelleen tuo massiivinen ongelma. Sellaista, joka jakaa huolen ja antaa sille uuden muodon. Ehkäpä vähän lohduttaa. Jopa sellaistakin, joka ravisuttaa kyynisyydestä toimintaan. Taiteen aktivoivaa voimaa ei kannata aliarvioida. Olen nähnyt korkeintaan epämääräisiä sohauksia jonnekin globaalin pahuuden ytimeen, McDonaldsiin. Olen nähnyt omaan ironiaansa sulkeutuneita postmoderneja inside-vitsejä. Toki jokainen meistä tarvitsee myös todellisuuspakotrippejä, mutta yhteiskunnallinen kipu, vääryys ja ahdistus ovat arkea. Eikö se kosketa? Eikö se myy? Moni nykytaidepiireissä pitää paasaamista pateettisena, mutta yhteiskuntaan voi reagoida ilman saarnojakin. Puuttuuko uskallus? Tai ymmärrys? Taiteilija, mikset sinä ole vihainen?


CULT24

Arviot

Arviot

Lokakuu 2013

Kirjailijan kiihkeä painajainen

JUHA Jokela on kirjoittanut ja ohjannut itsenäisen jatko-osan menestyneelle Esitystalous-näytelmälleen vuodelta 2010. Jatkoosa Esitystalous 2: Tehtävä Espoossa on jopa niin itsenäinen, ettei se jaa edeltäjänsä kanssa juuri muuta kuin nimen, tapahtumakaupungin ja yhden jatko-osassa vilahtavan hahmon. Siinä missä Esitystalous on yhteiskunnallinen satiiri, Esitystalous 2 on enemmänkin ihmissuhdekomedia. Espoo on vain käsite, väline, joka sitoo hahmot toisiinsa. Kirjailija Minä (Ylermi Rajamaa) on kutsuttu mukaan Espoon brändityöryhmään luomaan kaupungin tarinaa ja siitä

Arvio

4/5

teatteri

näytelmää. Ryhmässä hän yrittää taiteen avulla saada ryhmän ideoimaan kuvaa Espoosta. Mielipiteitä ja tarpeita ryhmässä vain on enemmän kuin jäseniä. Tuloksen pitäisi miellyttää työryhmäläisiä, espoolaisia veronmaksajia ja ehkä taiteilijaa itseäänkin. Katsoja tietää jo ennen hieman ylimielistä kirjailija Minääkin, että hullustihan tässä voi käydä. Tehtävästä tulee painajaismainen. Kirjailijan kokeman hallitsemattomuuden välittyminen katsomoon on esityksen parasta antia. Pöydät ja tuolit sekä valkoiset korokkeet lipuvat näyttämöllä kuin jäälautat. Lattiaan heitetyillä videoilla PowerPointkaaviot kasvavat kuin muratit. Asialliset työryhmäläiset puskevat kirjailijan mieleen ja puhuvat rivoja. Harmi vain että yhä kiihtyvä painajainen lässähtää esityksen lopussa omaan mahdottomuuteensa. Paljon pelastavat kaikkien näyttelijöiden hieno työskentely, uskottava toiminen ryhmässä ja koskettavat musiikkivalinnat. Tiina Vanhanen Esitystalous 2: tTehtävä Espoossa, Espoon Kaupunginteatteri, kantaesitys 18.9.

Stefan Bremer

Ohjaus ja käsikirjoitus: Juha Jokela Pääosissa: Raimo Grönberg, Henna Hakkarainen, Ria Kataja, Tommi Korpela, Ylermi Rajamaa, Martti Suosalo, Tommi Taurula

teatteri

Kirsikkapuisto myllytyksessä 4/5

epämääräisinä ensimmäisen näytöksen loppumetreille saakka. Käsiohjelma kannattaa siis tarkata huolella jo lämpiössä, jotta välttyy hämmennykseltä, ja voi keskittyä nauttimaan esityksen korkeatasoisesta estetiikasta, sekä loputtomilta tuntuvien merkitysten ja viittausten hullaannuttavasta hyökyaallosta. Matti Tuomela Kirsikkapuisto, Suomen Kansallisteatteri, Päänäyttämö. Ensi-ilta 17.9. Ohjaus: Mika Myllyaho Käsikirjoitus: Anton Tšehov suom. Eino Kalima Pääosissa: Tiina Weckström, Emmi Parviainen, Esko Salminen, Katja Kütter, Jani Volanen, Paavo Westerberg

JUSSI Nikkilän ohjaama koominen ja tummanpuhuva teos on sotilaallisen rytmikäs paketti, joka koostuu teräväpiirteisistä ja selkeistä kohtauksista. Juha Itkosen romaaniin perustuvan esityksen armotonta kulkua rytmittää naarmuisella äänilevyllä pomppiva neula, jonka rahiseva soundi ympäröi tilan mysteerin ja epäilyksen ääniraidalla, ja toimii samalla koko esitystä jäsentävänä metaforana. Paula Peltonen (Sanna-Kaisa Palo) on helsinkiläinen tähtitoimittaja, joka comebackin toivossa lähtee tekemään NYTliitteeseen juttua siitä, miltä elämä näyttää kiireettömässä radanvarren pikkukaupungissa Hämeenlinnassa. Aivan kuin Twin Peaksin agentti Dale Cooper, hän puhelee sanelulaitteeseensa saapuessaan liioitellun mystiseen kaupunkiin. Hämeenlinnalaiset näyttäytyvät hänelle sentimentaalista ja arvotonta elämää elävinä etiäisinä, joiden salaisuuksien ja sotkujen sakeuttamista taustoista hänellä ei ole harmainta aavistusta. Yllätyksellinen esitys ei ylitsevuotavasti

korosta yksinkertaisen elämän ihanuutta, toisin kuin alkuasetelma antaa odottaa. Pikemminkin kyse on sellaisen ihanteen saavuttamattomuudesta. Pöyhkeän ja kovapintaisen reportterin rooli on Sanna-Kaisa Palolle täysosuma. Esityksen spontaani ja yllättävä kieli pääsee oikeuksiinsa myös Hannu Kiviojan ja Pirjo Lonkan taitavissa esiintymisissä. Kummankin roolissa on viiltävää tavanomaisuutta ja traagisuutta. Yksinkertainen lavastus pelaa täydellisesti yhteen terävän valon kanssa, ja näyttämökuva on kuin näkisi salaperäisen naapurin olohuoneen seinän läpi. Voyeuristisesta asemoitumisesta huolimatta pienen tilan esitys kaipaisi lisää intensiivisyyttä. Vasta toisen näytöksen kohdalla hupaisan angstinen atmosfääri saavuttaa katsomon takarivin. Roolihahmojen sotkuinen menneisyys jätetään osittain avoimeksi, mikä on erinomainen ratkaisu, sillä se pakottaa katsojan tähtitoimittajan tavoin tunkeilijan asemaan, ja edesauttaa näin esityksen kutkuttavan painostavaa tunnelmaa. Matti Tuomela Hämeenlinna, Q-teatteri, kanta-esitys 12.9. Ohjaus: Jussi Nikkilä Käsikirjoitus: Juha Itkonen Pääosissa: Pirjo Lonka, Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Eero Ritala, Lotta Kaihua, Elena Leeve / Saara Kotkaniemi

Helposti lähestyttävä Heino

TAIDEMUSEO Tennispalatsin portaikossa tönöttää erikoisia sateenvarjoja, eläinten kalloja ja näyttelysalin keskellä hurisee kutsuvasti omituinen musta teltta. Timo Heinon (s. 1962) tilateokset ja materiaalikollaasit kääntävät merkityksiä ylösalaisin ja haastavat pohtimaan asioiden järjestystä. Esillä on teoksia reilun parinkymmenen vuoden ajalta, johon nähden näyttelyn yhteneväisyys ja ajankohtaisuuden tuntu ovat hämmästyttäviä. Heinon taiteessa materiaali on ensisijaisesti sisällöllinen valinta: linnunmunat, eläinten kallot, kumi, teräs, pöly, pureskellut purukumit ja ampiaisen pesät kuuluvat kaikki Heinon materiaaleihin. Erilaiset materiaalit eivät kuitenkaan tunnu kikkailulta vaan niiden käytöllä on voimakas ilmaisullinen merkityksensä. Kurinpitoa ja kasvamista pohtiva Koivuniemen herra (2007) yhdistää linnunmunia kumilla päällystettyihin suuriin puunoksiin ja Kietoutumia-teoksessa (2008-2009) yöperhoset, ampiaispesät ja nuket muodostavat oman tarinallisen kokonaisuutensa. Laajasta materiaalivalikoimasta huolimatta Heinon tyyli on hillitty ja pelkistetty. Töiden luonne on ennemmin toteava ja pohdiskeleva kuin leikillinen. Tämä erottaa hänet myös monista muista esinekollaaseja rakentavista taiteilijoista. Heinon näyttelyssä on esillä verrattain vähän teoksia, mikä tekee näyttelytilasta ilmavan. Monet töistä ovat myös huomattavan suuria ja tilaa ympärilleen vaativia. Näyttelyarkkitehtuuri tukee Heinon muotokieltä eleettömyydellään, mutta tuntuu

Jussi Tiainen

Arvio

3/5

taide Pasi Ylirisku

MIKA Myllyahon tulkinta Anton Tšehovin klassikosta Kirsikkapuisto on muovin ja talouden kyllästämä kaleidoskooppi, joka kiteyttää rahan, rakkauden ja aatteiden väliset ristiriidat – unohtamatta kuitenkaan Tšehoville ominaisia teemoja kuten tarpeettomuuden tunnetta ja alituista onnen kaipuuta. Aatelisrouva Ranevskajan (Tiina Weckström) tilaa uhkaa pakkohuutokauppa. Hän ei osaa reagoida vaikeaan tilanteeseen, vaan venyy veltosti puutarhatuolissaan kuin lämmin purukumi, yhdessä veljensä Leonid Gajevin (Esko Salminen) kanssa. Kauppias Lopah (Jani Volanen) tyrkyttää sisaruksille ratkaisua, mutta turhaan. Traaginen parivaljakko haihattelee, eikä löydä paikkaansa taloudellisen realismin ja vapautta ylistävien aatteiden ristitulesta. Ranevskajan jälkikasvu, Anja ja Varja (Emmi Parviainen ja Katja Kütter), elävät rakkaudetonta elämää merkityksettömässä tyhjiössä. Näyttämökuva jakautuu elon ohutta riemua sisältävään videoprojisointiin, ja sen alapuolella hitaasti puksuttavaan junaan, joka on merkkinä ajan rajallisuudesta. Dualistinen ratkaisu vangitsee elämän traagisen ikuisuudentunteen ja vääjäämättömän lopun välisen paradoksin. Vaativien roolien joukosta esiin ponnistaa yksi selkeä tähti: Emmi Parviainen. Hän sinkoilee ympäri lavaa kuin elohopea kyeten kuitenkin kääntämään kehollisuutensa nopeasti stanislavskilaiseksi kipeiden kohtausten tulkinnaksi. Ohjaajan panostus näkyy roolin monipuolisuudessa. Henkilöiden väliset suhteet pysyvät

Hämärä Hämeenlinna Arvio

Pate Pesonius

teatteri

MAGAZINE

20

Arvio

5/5

tarpeettomalta, että teosten monitulkintaisuutta erikseen korostetaan näyttelyteksteissä. Lienee itsestään selvää, että taide ylipäätänsä on monitulkintaista. Heinon kohdalla monitulkintaisuus ei kuitenkaan tarkoita monimutkaisuutta tai vaikeasti lähestyttävyyttä. Erityisen kutsuva teos on Sylkäisty avaruus (2013), joka koostuu planetaarioteltasta, 1000 pureskellusta nikotiinipurukumista, pallolampusta ja ilmapuhaltimesta. Katsoja pääsee kengät pois otettuaan kömpimään teltan sisälle ja tulee heti imaistuksi vahvan tunnelman vangiksi. Rauhoittava pieni tila muistuttaa lapsuuden lumilinnaleikeistä ja hetkistä kun avaruus talviyönä tuntuu kaartuvan ympärille. Heinon näyttely on oivallinen esimerkki siitä, että taiteen ei tarvitse olla ryppyotsaista ollakseen painokasta ja vakavasti otettavaa. Amanda Manner Timo Heino Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa 17.11.2013 asti


Tyylikkään mutkaton Uotila

näyttely

Arvio

4/5

suurikokoinen maalaus täyttää miltei koko näyttelysalin seinän ja hehkuu lämpimissä sävyissä. Uotila maalasi teosta vimmaisesti kahden viikon ajan ja menehtyi kahdeksan päivää teoksen valmistumisen jälkeen. Työmiesten aherrusta kuvaava maalaus oli Uotilalle uusi aluevaltaus, ja tietty kömpelyys hahmojen yksityiskohdissa näkyykin selkeästi. Tämä tekee työstä sympaattisen ja kiinnostavan, mikä nostaa sen tusinataulujen yläpuolelle. Uotilan taiteilijaurassa olisi aineksia väärinymmärretyn neron myytin luomiseen ja traagisen nuorena kuolleen hahmon rakentamisen. Amos Andersonin taidemuseon lähestymistapa on kuitenkin tyylikkään mutkaton, ja näyttely perusteleekin itsensä myös kulttuuritekona. Amanda Manner August Uotila – Appelsiintytön maalari 13.1.2014 asti Amos Andersonin taidemuseossa

Arvio

1/5

YLLÄTTÄVÄKSI LLÄTTÄVÄKSI kkatsojahitiksi nousseen Varaston (2011) ohjanneen Taru Mäkelän viimeisin ohjaustyö tuskin kiipeää samanlaisiin katsojamääriin. Vuoden 1962 Helsinkiin sijoittuva Mieletön elokuu on kevyt ja helppo, mutta samastuminen sen fantastista ja historiallista ajankuvaa yhdistävään maailmaan on vaikeaa. Hattukauppaa ja ennustajanpalvelua Apollonkadulla pyörittävän Elsan (Kati Outinen) ja tämän siskontyttären, Minnin (Elena Leeve) lemmenseikkailut ovat elokuvan olennaisin komponentti. Kaupunkiin saapuu sosialistista ilosanomaa levittävien Nuorisofestivaalien siivellä nelihenkinen tsekkiläisorkesteri, jonka saksofonisti on vuosia aiemmin hurmannut Elsan helsinkiläisessä kapakassa musisoiden. Vanha suola janottaa samalla kun Minni iskee silmänsä orkesterin jäyhään manageriin (Kryštof Hádek).

Juhlanäyttelystä löytyy helmiäkin

TAIDEMAALARILIITON 85-vuotisjuhlanäyttely Toinen tila pohtii nykymaalauksen olemusta kuuden taiteilijan voimin. Taiteilijapari Aarne ja Arja Jämsän kuratoimaan näyttelyyn on valikoitunut hyvin erilaisia maalareita, joiden työvälineinä ovat sulavasti niin videotaide kuin öljyväritkin. Maalaustaide on eittämättä kyseenalaistanut omia rajojaan viime vuosikymmeninä ja Emman näyttely jatkaakin tätä perinnettä hillitysti ja vastakkainasetteluita luomatta. Tavallaan Emman näyttelyn lähestymistapa on liiankin rauhallinen. Ongelmana on, ettei se esitä väitteitä, näkökulmia tai tulkintoja maalauksen nykytilasta ja asemasta taidekentällä. Sinänsä kiinnostavien tekijöiden työt eivät asetu kiinnostavaan vuoropuheluun keskenään. Näyttelyssä kunkin taiteilijan työt ovat omissa saarekkeissaan ja tuntuu kuin tilassa olisi kuusi pientä yksityisnäyttelyä. Kysymys ei ole niinkään siitä, miksi juuri nämä taiteilijat on valittu edustamaan Taidemaalariliittoa, vaan kysymys on siitä, miksi juuri heidät on haluttu tuoda yhteen ja asettaa taidemuseoon. Teosten keskinäinen suhde jää hämäräksi, mikä tekee näyttelyn yleistunnelmasta laimean. Mikäli näyttelyä lähestyy yksittäisten tekijöiden kautta, on tarjolla helmiä. Anssi Törrösen (s. 1970) varta vasten näyttelyyn maalaamaa, miltei museon seinän kokoinen, panoraama kirjahyllystä (Nimetön, 2013) lumoaa massiivisuudellaan. Tavanomainen näkymä kirjahyllystä on saanut niin megalomaaniset mittasuhteet ja syksyisen pehmeät värit, että maalaus upottaa

elokuva

3/5

Arvio

tunnelmaansa. Satu Rautiaisen (s. 1982) mystiset vihertäväsävyiset maalaukset vetoavat puolestaan tarinallisuudellaan ja näennäisen sattumanvaraisilla maalijäljillä. Maalata voi muullakin kuin maalilla. Sen todistavat Olli-Pekka Merimaan (s. 1967) anarkistiset kirpputorikankaista rakennetut teokset. Voimakkaat ihmishahmot hurjine ilmeineen ovat liikuttavan inhimillisiä ja leikillisen kurittomia. Amanda Manner Toinen tila – Kuusi näkökulmaa nykymaalaukseen Emmassa 14.1.2014 asti.

Euroopan kahtia jakaneen esiripun ylittävä rakkaus on ihan arvokas aihe, mutta nyt sitä kuvataan aivan turhan lepsusti. Filmi viljelee rasittavan itseriittoisia anakronismeja, joilla korostetaan ajankohdan hulluutta suhteessa nykyisyyteen. Outisen ennustukset Suomen viisuvoitosta ja Viron itsenäisyydestä edustavat vitsien huonointa laitaa, kuten myös Lee Harvey Oswaldin ilmaantuminen kuvaan Minnin marilynmaista ystävää (Laura Birn) heilastelevana komistuksena. Dialogista puuttuu terä, jolla edes se hienoinen poliittinen satiiri saataisiin todella iskeväksi. Tilannekomiikkaa tarjoilee kotiapulaiseensa palavasti rakastunut poliisikomentaja (Esko Salminen), jonka sivujuonne on täysin turha. Ajankuvaa on filmiin saatu helposti, mutta budjettirajoitteet näkyvät monissa kohtauksissa tiukkoina kuvarajauksina. Yhtä tiukasti on rajattu myös keskeiset rakkaustarinat, joihin samastumispintaa ei tarjota keskinkertaista Hollywood-hömppää rikkaammin. Anton Vanha-Majamaa Mieletön elokuu, ensi-ilta 4.10. Ohjaus: Taru Mäkelä Pääosissa: Kati Outinen, Miroslav Etzler, Elena Leeve, Krystof Hadek, Laura Birn ja Esko Salminen

Sadistinen satu saaristosta

LEHDISTÖSSÄ uutisoitiin, että Ulrika Bengtsin ruotsinkielinen elokuva Oppipoika (Lärjengen) valittiin yllättäen Suomen Oscar-ehdokkaaksi. En ymmärrä mikä siinä on niin yllättävää, sillä Oppipoika on kerrassaan erinomainen elokuva. Kenties vuoden paras kotimainen tähän saakka. Elokuva kertoo 13-vuotiaasta Karlista, joka saapuu pienelle saarelle majakanvartijan oppipojaksi. Majakanvartijan vanhin poika on hukkunut, ja samalla hukkui myös miehen elämänilo ja -halu. Hänestä on tullut ylimielinen ja itsekäs hirviö, joka kohtelee sadistisesti perhettään ja saarelle saapunutta Karlia. Perheen poika Gustaf ja Karl ystävystyvät, mutta majakanvartija saa pojat toisiaan vastaan. Oppipoika on tarkkanäköinen kuvaus siitä, miten erilaisen taustan omaavat ihmiset kokevat saman asian eri tavoin. Koko

Arvio

21

Ei niin mieletön elokuu

Kinosto Oy

ENSINNÄKIN lienee syytä hieman kertoa, kuka oikein oli August Uotila (1858-1886). Tämä kultakauden kynnyksellä vaikuttanut, alkujaan urjalalainen maalari on jäänyt suurelle yleisölle vallan tuntemattomaksi. Uotila opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä Pariisin École des Beaux-Arts -akatemiassa, ja imi vahvasti vaikutteita opinahjoistaan. Uotilan tuotanto jäi melko suppeaksi, sillä taiteilija kuoli vain 27-vuotiaana työskennellessään Korsikalla. Tästä tuotannosta on esillä edustava otanta Amos Andersonin taidemuseossa. Uotilan teoksissa virkistävää on aiheiden moninaisuus. Tavallaan vaikuttaa kuin taiteilija ei olisi ihan osannut päättää, mikä häntä eniten kiinnostaa. Esillä on niin puistomaisemia, muotokuvia, metsänäkymiä kuin asetelmiakin. Tämä on ehdottomasti näyttelyn ja Uotilan taiteilijalaadun rikkaus. Töiden moninaisuus summaa myös kiinnostavasti ajan taidevirtaukset. Selkeästi omimmillaan Uotila on pienten töiden kohdalla, jotka sykähdyttävät pakottomuudellaan. Nimen näyttelyllekin lainannut sielukas Appelsiinityttö (1879) nousee itsestään selvästi osaksi kotimaisen taidehistorian kaanonia. Maalauksen pehmeät pastelliset sävyt yhdistyvät hehkuviin appelsiineihin ja nuoren naisen intensiivisen arvoitukselliseen katseeseen. Näyttely muodostaa hienon draamallisen kaaren ja työt on jaoteltu temaattisesti siten, että Uotilan viimeiseksi jäänyt teos Nuotanveto Korsikalla (1886) tuntuu summaavan taiteilijan elämänkaaren. Uotilan muihin töihin verrattuna poikkeuksellinen

elokuva

4/5

elämänsä isänsä terrorin alla elänyt Gustaf kokee saaren vankilaksi, kun taas lastenkodissa väkivaltaa kokenut Karl kokee saarella suurta vapautta. Tarina sijoittuu maailmansotaa edeltävään kesään 1939. Suomessa ja Euroopassa eletään uhkaavaa ja pelonsekaista aikaa. Fasistit ovat jo käsinkosketeltava uhka Euroopassa. Samat ahdistavat tunnelmat on myös saarella. Ja syytkin on samat: Ihmisen mielivaltainen halu alistaa muita. Oppipoika tuo mieleen Roman Polanskin ja Ingmar Bergmanin. Polanskin siinä mielessä, että hänen hienojen varhaiselokuvien tapaan Oppipojan tarina sijoittuu pieneen suljettuun tilaan (saareen) ja siitä klaustrofobiasta otetaan kaikki irti. Bergmanin siinä mielessä, että on kesä ja ollaan saaristossa. Se on erona, että Bergmanin elokuvissa keskustellaan paljon, Oppipojassa sen sijaan ollaan paljon hiljaa ja p aannetaan kuvien puhua. Suomen saaristo on kaunis. Oppipojjasta ei vaan ole postikortiksi. Se ei romanttisoi saaristoa ja majakoita. Mutta komean ttarinan se kertoo. Pauli Jokinen Oppipoika (Lärjungen), ensi-ilta 27.9.

Långfilm Productions

näyttely

CULT24

MAGAZINE

Arviot

Arviot

Lokakuu 2013

Ohjaus: Ulrika Bengts Pääosissa: Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms


CULT24

Arviot

Arviot

Siloiteltu poliittinen pamfletti

Arvio

3/5

JOHN Krasinskyn ja Matt Damonin käsikirjoittama Promised Land tarttuu Yhdysvalloissa ajankohtaiseen aiheeseen. Damon ja Frances McDormand näyttelevät maakaasua kauppaavia lobbareita, jotka saapuvat pieneen amerikkalaiseen kaupunkiin kertomaan tuotteensa eduista. Krasinsky on mielenosoittaja, joka pyrkii panemaan kapuloita heidän rattaisiinsa. Vastakkain ovat näennäisesti hyvä ja paha, mutta aiheeseen liittyvää problematiikkaa puidaan kiitettävän monisyisesti. Yksi keskeinen kysymys on energian valjastamiseen käytetty vesisärötys-tekniikka, joka on päästöjen kannalta vaikkapa kivihiiltä kevyempi rasite, mutta tuhoaa luontoa ja saattaa vahingoittaa pohjavesistöjä. Tekniikkaa ei juuri katsojalle avata, joten aiheeseen kannattaa tutustua ennen tai jälkeen elokuvan. Poliittisena pamflettina alkavaan draamaan on valitettavasti ympätty täysin turha, vasemmalla kädellä kerrottu lemmentarina, joka syö filmin tehoa. Se on mukana selvästi siksi, että elokuvaa voitaisiin edes

elokuva

yrittää myydä amerikkalaiselle yleisölle. Samalla rakkausjuonne tarjoaa lopussa tarpeettoman synninpäästön hahmolle, jonka moraalinen ambivalenssi on tähän asti toiminut elokuvan selkärankana. Tunnin mittaisena novellielokuvana Promised Land olisi tiiviimpi ja herättäisi enemmän ajatuksia. Ohjaajaksi pestattu Gus Van Sant on näkyvissä vain paikoin, yksittäisissä kuvissa – kuten bussista poistuvaa Damonia seuraavassa kamerassa, joka jääkin loittonevan ajoneuvon kyytiin. Isomman profiilin Hollywood-draamojen ja pienten independent-tuotantojen välillä vuorotteleva Van Sant on nyt vain työläinen, pääosassa on Krasinskyn ja Damonin poliittinen puheenvuoro. Siihen liittyy olennaisesti viimeisen näytöksen juonenkäänne, joka on melkoinen keskisormen nosto koko energia-alaa kohtaan. Promised Land enemmänkin herättelee keskustelua kuin laukoo väitteitä. Säröjä silotellaan turhankin paljon, eikä siirapiltakaan vältytä. Van Santilla on vanhemmiten ollut tapana annostella sitä isolla kädellä. Anton Vanha-Majamaa Promised Land, ensi-ilta 11.10. Ohjaus: Gus Van Sant Pääosissa: Matt Damon, John Krasinki, Frances McDormand, Rosemarie DeWitt, Scoot McNairy, Titus Welliver, Hal Holbrook

Härski vedätys

STEVE Jobsista kertova elämäkerta muistuttaa Applen mainosvideota niin paljon, että sen katsominen jättää miltei likaisen olon. Jobsin uraa ja vähän yksityiselämääkin 1970-luvulta 1990-luvun lopulle kertaava filmi on täynnä sellaista innovaatioeetosta, jolle yrityksen koko brändi pohjaa. Toisteiseksi jäävät niin päähenkilön kuin häntä ympäröivän yrityskulttuurinkin kriittinen tarkastelu. TV-sarja 70’s Show’sta ja roskakomedioista parhaiten tunnettu Ashton Kutcher omaksuu pääosassa Jobsin eleet ja puhetyylin, mutta enigmaattinen päähenkilö jää silti Apple-myytin ontoksi keulakuvaksi. Vaikka yrityksen suuret mullistukset tapahtuivat iMacin, iPodin ja iPhonen myötä suurelta osin vasta myöhemmin, filmin kuvaaman ajanjakson jälkeen, on elokuvan maailmassa kiistattoman selvää alusta asti, että Jobs on nero. Yleissävy on lämmöllä muisteleva ja siirappinen, todellinen substanssi uupuu. Nimihenkilön tietyt säröt – kylmät bisnesvalinnat ja sosiaalinen kyvyttömyys – pehmennetään kyynelehtivillä silmillä ja voimauttavalla kuvakerronnalla. Joshua Michael Sternin ohjaaman elokuvan tehtävä on lopulta lähinnä kertoa, että Jobs oli tärkeä tyyppi, ja että Apple on poikkeuksellinen yritys. Tuntuu kiusalliselta, kuinka helposti tekijät tuntuvat nielevän ja uudelleentuottavan myyttiä Jobsin ympärillä. Stern ja käsikirjoittaja Matt Whiteley ottavat päähenkilön siloitellun julkisuuskuvan ja siirtävät sen täysin sokeasti yksityiselämän sektorille. Pitäisikö meidän katsojina uskoa, että Jobsin jokainen puheenvuoro oli todella sellainen Jee-

Ravintola Pianissimo palvelee YRITYKSIÄ:

YKSITYISIÄ:

Kokouspalvelut Kokkikoulut Catering Pikkujoulut Lounas Teema päivät

Lounas Yksityistilaisuudet K-45 Disko Karonkat Catering Sauna-illat

Viinibaari Latva Korkeavuorenkatu 25

Ravintola Juuri Korkeavuorenkatu 27

Ma-ti 16–24 Ke-pe 16–02 La 14–02

Ma-Pe 11–22 (23) La 12–22 (23) Su 16–22 (23)

Emme peri erillistä tilavuokraa. info@pianissimo.fi

Ravintola Pianissimon tapahtumat: 4.10. 18.10. 1.11. 15.11. 29.11. 13.12.

Pentti Hietanen Marion ja Jari Puhakka Meiju Suvas Mikko Alatalo Pablo ja Esa Eloranta Matti Esko

lisätietoja: www.pianissimo.fi

OLIPA KERRAN... RESTAURANT & BAR PRESENTS:

JAZZCLUB THURSDAY

Arvio

1/5

suksen toinen tuleminen, jollaisiksi Applen tiedotustilaisuudet 2000-luvulla käsikirjoitettiin? Häiritsevin asia on, ettei käsikirjoituksesta löydy sellaista ristiriitaa tai konfliktia, jonka ratkaisu toisi sille edes jonkinlaisen motiivin. Kun ihmissuhteissaan epäonnistuva ja työssään ailahteleva Jobs sysätään firmasta ulos, hyppää elokuva välittömästi vuosikymmenen eteenpäin. Seestynyt ja perheen perustanut Jobs otetaan takaisin töihin, ja elokuva päättyy. Näin härskiä vedätystä en ihan lähiajoilta muista.

LASSI KOIVU & GUESTS

FEATURING

elokuva

MAGAZINE

22

Anton Vanha-Majamaa Jobs, ensi-ilta 20.9. Ohjaus: Joshua Michael Stern Pääosissa: Ashton Kutcher, Dermot Mulroney, Josh Gad, Lukas Haas, Matthew Modine, J.K. Simmons

CHECK FOR CLUB DATES:

www.olipakerranravintola.fi / facebook.com/olipakerranravintola / Albertinkatu 34


CULT24

Tomaatti-timjami-skonssi, paprikavoita ja vihreää teetä teelehtineen.

Teehuone Chai Wanissa pääsee kokeilemaan ensimmäisenä Suomessa tea pairingia, jossa teen ja ruuan makuyhdistelmät tuovat toisistaan esille parhaat puolet. Esimerkiksi vadelmaleivos sopii nautittavaksi mustan teen kanssa. ravintolat

TEEN harrastaminen on edullista luksusta. Vaikka kilo teetä saattaa maksaa jopa viisisataa euroa, ei kupilliselle kerry paljon hintaa – ovathan teelehdet hyvin kevyitä. Tätä mieltä on Teehuone Chai Wanin johtaja Markku Ahtola. Ahtola avasi toukokuussa Kiseleffin taloon, Senaatintorin kupeeseen Helsingin ensimmäisen teehuoneen, jossa asiakkailla on mahdollisuus istua ja hengähtää hetki askareidensa lomassa. – Teen nauttimisessahan on

tarkoitus antaa ajatusten selkiintyä, ottaa aikaa itselle ja virkistyä sitä kautta, pohtii Markku Ahtola. Englantilaistyyliin sisustetussa Chai Wanissa itämaiset maut yhdistyvät länsimaiseen tapaan nauttia teetä. Ennakkoluulot teeseremonioista, joissa teetä juodaan lattialla polvillaan kimonoihin pukeutuneina, ovat siis turhia. Ahtolan mukaan kaikkein tärkeintä teekulttuurissa on itse tee. Ja siihen Chai Wan panostaa. – Valmistamme teet niin kuin ne on alunperin tarkoitettu nautittaviksi. Huomioon tulee ottaa teen laatu, teelehtien määrä, veden lämpötila ja haudutusaika. Kaikki nämä vaikuttavat makukokemukseen. – Jos tee on hyvää, se ei tarvitse lisukkeita. Ei maitoa, sokeria, sitruunaa tai hunajaa. Jokainen kuitenkin saa nauttia teensä niin kuin tykkää, se on sääntö numero yksi.

TEEHUONEELLE teet tuodaan pääosin Kiinasta, Intiasta, Sri Lankasta ja Japanista. Valikoimista löytyy klassisia teelaatuja, kuten mustaa, valkoista, keltaista, vihreää, oolong- ja pu erh -teetä. Oolongtee on vihreän ja mustan teen välimaastossa, kun taas pu erh -tee kiihdyttää aineenvaihduntaa. – Kiinalaiset naiset käyttävät sitä laihdutusteenä, koska se hillitsee makeanhimoa ja pitää nälän tunteen poissa. Pu erh -tee ei ole aloittelijan tee, sillä se on vahvaa kamaa. Teetä maistellessa ja haistellessa mieleen tulevat maan hajut, navetta ja multa, kertoo Ahtola. Chai Wan on tuonut Suomeen ensimmäisenä tea pairing -ajattelun, jossa tee yhdistetään ruokaan. Pairing teemenut on suunniteltu amerikkalaisen tohtori Virginia Utermohlen ohjauksessa, joka on tutkinut maistamisen fysiologiaa ja makuyhdistelmien sopivuutta keskenään. Utermohlenin mukaan kieli aistii maut kylminä ja kuumina. Hän ei kuitenkaan tarkoita ruuan lämpötilaa, vaan makuaistin suhtautumista eri makuihin. Musta tee esimerkiksi lukeutuu kuumiin makuihin, samoin kuin vadelma. Tästä johtuen vadelmaleivos sopii nautittavaksi mustan teen kanssa. – Asiakkaan tilatessa me siis suosittelemme hänelle syötävää, joka korostaa teen makua. Tämä on oiva tapa sekä syventää ruokailuelämystä että tutustuttaa ruokailija laajemmin teen maailmaan. PERINTEISESTI teen kanssa on totuttu nauttimaan skonsseja. Chai Wanin valikoima onkin Helsingin laajin, ja maut vaihtelevat merilevästä mustikkaan. Lisäksi teehuoneessa on tarjolla lounas, jossa maistuvat aasialaiset maut, kuten vietnami-

suosikkiravintolani

lainen Pho-keitto ja kevätkääryleet. – Tällä hetkellä suosittuja ovat single-origin teet, joihin ei lisätä mitään keinotekoisia makuja ja jotka on valmistettu tietyllä alueella. Myös nuorekkaat teejuomat kasvattavat suosiotaan, kuten kylmänä tai kuumana nautittava kuplatee, johon on lisätty tapiokakuulia. – Tee on myös mitä suurimmissa määrin terveysjuoma, sillä monet teelaadut estävät bakteerien kasvun hampaissa. Milka Ahlroth Jenni Tepsa Teehuone Chai Wan, Kiseleffin talo (Aleksanterinkatu 28). Artikkeli on tehty teehuone Chai Wanin ja Cult24:n yhteistyönä.

NÄYTTELIJÄ Milka Ahlroth nähdään syksyllä Ylen mustassa komediassa Puolin ja toisin, joka esitetään 17.11. Ahlroth paljastaa suosikkiravintolansa Helsingissä. Makki Makki (Bulevardi 19 A 11) Mahtava sushi-paikka Bulevardilla. Sushi on hyvää, mutta ravintolasta saa myös korealaista ruokaa, joka on kuulemma myös tosi hyvää. Old Skipper’s (Primula, Laivurinkatu 10) Old Skipper’sistä saa aivan ihania pizzoja. Syön siellä aina sellaisen kalapizzan kuin Fisherman’s Friend, en ole edes maistanut mitään muuta. Qulma (Mariankatu 13) Kruununhaan Qulma-ravintolasta saa hyvää kotiruokaa. Tarjolla on seisova pöytä joko salaatilla tai keitolla. Lounas ja hinta-laatusuhde ovat aivan loistavat. Veera Hirvonen

Kolme ravintolaa yhden talon sisällä

Botta ON! www.botta.fi Pirulliseen nälkään, Real Ale, Real Food, Kokous- tapahtumaHelvetilliseen janoon! Real Pub ja juhlatilaa

Paremman asialla vuodesta 2003

Ma-Pe klo 11-04 La 14-04, Su SULJETTU

Su - Ti klo 15 - 01 Ke - La klo 15 - 03

Museokatu 10

p. 09-580 770 myynti@botta.fi

23

Yle kuvapalvelu

Teehetki Torikorttelissa

MAGAZINE

Lokakuu 2013

Tervetuloa! Hämeentie 2, Helsinki, (09) 774 1082 www.kallionsavel.fi


Liza Marklund

UUDISTUNUT LASTENALUE Kirjailijat lukevat kirjojaan lapsille. Työpajoja, kirjavinkkausta sekä valvottu Lapsiparkki, Neljä jossa lapset viihtyvät vanhempien kierrellessä messuilla. messupäivää

Siegfried Lenz

Katherine Pancol

Jari Tervo

Kjell Westö

Kuva: Laura Malmivaara

Kuva: Leena Louhivaara

Peter Handke

30 / 20 €

Kuva: Katja Lösönen/Otava

Avoinna: to, la–su klo 10–18, pe klo 10–20. Liput: Aikuiset 16 €. Lapset (7–15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat, ryhmät 10 €/hlö. Kokoaikalippu 30/20 €.

Kuva: Ingrid von Krause

Kuva: Kari Hautala/Otava

Messukeskus

KOTIMAISET TÄHDET JA YLI 40 ULKOMAISTA KIRJAILIJAVIERASTA 12 ohjelmalavalla lähes 1000 kirjailijaa, tiedemiestä, taiteilijaa, vaikuttajaa ja poliitikkoa. Osastoilla haastatteluja ja signeerauksia.

Kuva: WSOY

24.–27.10.

Teemamaana Saksa. Uutuuksina Tiedetori sekä lukupiirit, joissa kirjailijat ja lukijat keskustelevat syksyn uutuuskirjoista. Katso ohjelma ja tilaa ilmainen messulehti osoitteessa www.helsinginkirjamessut.fi.

Kuva: Sylvie Lancrenon

HELSINGIN KIRJAMESSUT

Kari Hotakainen

Messujen yhteydessä Antikvaariset Kirjamessut. Samalla lipulla myös: Kaikki musaalan tarvikkeet levyistä soittimiin ja laitteisiin. Haastatteluja, keikkoja ja tarjouksia. Rock SM -finaali messuilla perjantaina.

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

Katukeittiöiden rentoja makupaloja, eurooppalaisen herkkutorin antimia ja laatuviinejä eri puolilta maailmaa. Näytöskeittiössä keittokirjojen parhaimmistoa.

Maalaustaidetta, grafiikkaa, veistoksia, keramiikkaa, lasia, valokuvia ja mediataidetta. Koe, nauti ja hanki upeaa taidetta kotiin!


CULT24

Kello kuin koru Arvokkaat kellot ovat yhä useimmin osa naisten pukeutumista. Käsityötä ja klassisia malleja suositaan ja niihin ollaan valmiita sijoittamaan rahaa.

Westerbackin myymäläpäällikkö Taru Ala-Könni myös naiset, sillä kelloista on tullut osa pukeutumista ja imagoa – aivan kuten korutkin ovat. Tunnettuja arvokellomerkkejä ovat muun muassa Breitling, Montblanc, Raymond Weil, Longines ja Maurice LaCroix. – Kellot eivät ole syrjäyttämässä koruja, vaan niitä käytetään yhdessä. Kellot nähdään entistä useammin osana asukokonaisuutta. Niistä myös tehdään korumaisia sekä kuorrutetaan timanteilla. ALA-KÖNNI kertoo, että arvokellot kestävät arkikäyttöäkin, mutta suurin osa kelloihmisistä vaihtelee kelloaan tilaisuudesta riippuen. – Vapaa-ajalla farkkujen kanssa suositaan kookkaampaa ja sporttisempaa kelloa ja töissä jakkupuvun kanssa käytetään siroa, pelkistettyä kelloa. Timanttikello puolestaan pujotetaan ranteeseen, kun illalla lähdetään ulos juhlimaan. – Jokaisen naisen olisi

25

Kauneimman kodin metsästys

design

KYMMENISEN vuotta sitten kellokulttuuri oli Suomessa murroksessa. Perinteiset rannekellot olivat jääneet kännyköiden varjoon, ja aikaa katsottiin mieluummin näyttöruudulta kuin ranteesta. Näin muistelee Westerback kello- ja kultasepänliikkeen myymäläpäällikkö Taru AlaKönni, jolla on takanaan viidentoista vuoden kokemus kellomaailmasta. Tilanne on vuosien saatossa muuttunut, ja nykypäivänä ihmiset haluavat kelloilta eri asioita kuin ennen. Kiinnostus ja tietämys arvokelloja kohtaan on kasvanut. – Yksi itseisarvo kellolle on, että se on mekaaninen. Kellossa ei siis ole mitään sähköistä tai paristoja, vaan sen koneisto ottaa voimansa ranteen liikkeistä, kertoo Taru Ala-Könni. Kelloseppien valmistamat mekaaniset kellot on tehty alusta asti käsityönä, sillä mikään kone ei niitä kykene valmistamaan. – Mekaanisen kellon koneistossa on puoliympyrän mallinen roottori, joka pyörähtää akselinsa ympäri ja vetää kellon käyntijousta. Jotta kauniisti hiottu ja viimeistelty koneisto näkyisi, on monissa kellomalleissa lasinen takapohja. Perinteisesti naiset ovat käyttäneet koruja, kun taas näyttävät kellot ovat kuuluneet miesten ranteisiin. Osa syynä tähän voidaan pitää sitä, että kello on pitkään ollut miehillä ainoa koru, jota he ovat voineet käyttää. Nyt näyttäviä arvokelloja käyttävät

MAGAZINE

Lokakuu 2013

hyvä omistaa vähintään neljä kelloa, Ala-Könni naurahtaa. Kellomaailmassa trendit eivät vaihdu yhtä tiuhaan kuin esimerkiksi muodin parissa. Arvokellot ovat monivuotisia hankintoja, joiden toivotaan kestävän aikaa. Niiden hinnat vaihtelevat muutamia satoja euroja maksavista kelloista jopa kymmeniä tuhansia maksaviin arvokelloihin. Westerbackilla eniten myydään parin tuhannen euron arvoisia kelloja. Tämän syksy trendejä ovat värikkäät nahkarannekkeet. – Toki markkinoille tulee vuosittain uusia mallistoja, malleja ja kellotauluja. Osa arvoa on, että kello ei ole vain yhden sesongin tuote. Vallitsevalla taloustilanteella on ollut vaikutuksensa myös arvokellomarkkinoihin. – Kellovalinnoissa ollaan entistä varovaisempia. Suositaan mieluummin klassisia malleja ja värejä. Ei tehdä räiskyviä heräteostoksia, vaan pelataan varman päälle.

tosi-TV TV-KANAVA AVA:lla etsitään syksyllä Suomen kauneinta kotia. Ohjelma kurkistaa kymmeniin koteihin ja lopulta viimeisessä jaksossa valitaan kaikkein kaunein koti. Tuomareina ovat sisustustoimittaja Hanna Sumari, sisustusarkkitehti Minna Piironen ja arkkitehti Pekka Pakkanen. – Ollaan etsimässä Suomen kauneinta kotia, mutta esittelemme samalla erilaisia tapoja asua ja elää. Käydään 30 eri kodissa, esitellään ne, ja valitaan jatkoon 10 kotia, joista yleisö äänestää mikä on kaunein koti, Pakkanen kertoo. Minna Piironen uskoo, että kaunein koti ei tule olemaan mikään design-lukaali. – Kun menemme kotiin, niin se koti kertoo tarinaa näistä perheitä, niiden elämästä ja tekemisistä. Sisustuksesta pystyy lukemaan paljon millainen perhe siellä asuu. Jos kaikki kodit olisi sisustettu design-kalusteilla, niin siinä olisi henki kaukana, vaikka kaikki olisi kallista ja tyylikästä. Sellainen suomen kaunein koti ei varmastikaan ole. Kun tuomarit kiertävät koteja, he eivät tapaa perheitä, näkevät vain kodin. – Kauneuden käsitettä pohditaan koko ohjelman tekemisen ajan. Ehkä kodin yhteydessä kauneuteen liittyy se, onko kodissa sielu, onko koti ehjä kokonaisuus, Pakkanen pohtii. Pakkanen kertoo, että ohjelmaan on päätynyt koteja laidasta laitaan, mutta ei kuitenkaan niitä aivan pienimpiä. – Ollaan yritetty ottaa mukaan mahdollisimman suuri valikoima koteja, on pientaloja ja kerrostaloja. Niitä on ympäri Suomen. Kuvausteknisesti kotien on pitänyt olla suurehkoja, se on asettanut vähän rajoituksia. Pauli Jokinen Suomen kaunein koti AVA:lla 8.10. alkaen.

Jenni Tepsa Koru & kello -messut Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.10.

Yrjönkatu 34

Georg eorggsgatan 34

Amos Anderssonia vastapäätä

DŝƩĞŵŽƚŵŽƐ Aderssons

WƵƵůĞůƵƚ͕ƉĞůŝƚ͕ĂƐŬĂƌƚĞůƵũĂůĂŚũĂƚ dƵƌǀĂůůŝƐĞƐƟͲzŵƉćƌŝƐƚƂLJƐƚćǀćůůŝƐĞƐƟ dƵƌǀĂůůŝƐĞƐƟͲzŵƉćƌŝƐƚƂLJƐƚćǀćůůŝƐĞƐƟ Kulttuu urikortilla

-10 0%

av en produkt yhdestä ä tuotteesta

ǁ ǁǁǁ͘ƟŶŐĞůŝŶŐ͘Į p. 044 031 1336


CULT24

MAGAZINE

26

Lokakuu 2013

Menovinkit lokakuulle Kaikki menotiedot osoitteessa cult24.fi

TAPAHTUMAT JA FESTIVAALIT:

Turku: • Kirjamessut, Ruoka- ja viinimessut, Tiedemessut, 4.–6.10. Turun messukeskus. • Flame Jazz, 25.9.–14.12. Huippulaatuisia jazzkonsertteja pienissä klubeissa sekä vähän suuremmissakin keikkapaikoissa. Tampere: • Kotivisio, 4.–6.10. Tampereen Messuja Urheilukeskus. Kotona viihtymisen messutapahtuma. • Tampereen taidemessut, 4.–6.10. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Taidehankintojen ja -harrastamisen erikoismessut. • Keräily Syksy 2013, 4.–6.10. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Keräilyesineiden osto- ja myyntitapahtuma. • Lost in Music, 16.–19.10. Populaarimusiikin festivaali. • Thrill the World, 26.–27.10. Michael Jacksonin Thriller tanssitaan samaan aikaan ympäri maailmaa. • Tampere Jazz Happening, 31.10.–3.11.

Latinalaisen elokuvan festivaali Cinemaissi 16.–20.10.

KEIKKOJA: • Pentti Hietanen, Pianissimo, 4.10. • Ville ja Valle (Umo, Vesa-Matti Loiri, Johanna Försti, Gracias), Kulttuuritalo, 5.10. • Ane Brun, Circus, 5.10. • U.D.O. Nosturi, 5.10. • Kauko Röyhkä, Tavastia, 5.10. • Irina, Virgin Oil 5.10., Stoa 30.10. ja Vernissa 31.10. • Johanna Kurkela, Kulttuuritalo, 6.10. • Mary Coughlan, Savoy, 7.10. • Washed Out, Tavastia, 7.10. • Procol Harum, Kulttuuritalo, 8.10. • Ted Russell Kamp, Tavastia, 9.10. • DJ Shadow, Circus, 9.10. • UMO solisteinaan Jukka Perko & Yona, Kanneltalo 9.10. ja Malmitalo 10.10. • Man Or Astro-Man? Tavastia, 11.10. • Popeda, Kulttuuritalo 12.10. ja Pressa 6.12. • Joe Bonamassa, Hartwall Areena, 13.10. • Egotrippi, Savoy, 14.10. • Charles Bradley and His Extraordinaires, Tavastia, 17.10. • Marion ja Jari Puhakka, Pianissimo, 18.10. • Tanita Tikaram, Vanha Ylioppilastalo, 19.10. • Vista Chino, Nosturi, 20.10. • Suzanne Vega, Circus, 22.10. • Maggie Railly, Kulttuuritalo, 22.10. • Egotrippi, Sellosali, 26.10. • PMMP, Jäähalli, 26.10. ja 27.10. • Canned Heat, Kulttuuritalo, 29.10. • Eddy ”The Chief ” Clearwater, Savoy, 29.10. • No Age, Tavastia, 29.10. • These New Puritans, Nosturi, 31.10. Turku: • Johanna Kurkela, Logomo, 10.10. • Herra Ylppö & Ihmiset, Klubi, 11.10. • Danny, Logomo, 11.10. • Jonna Tervomaa, Klubi, 12.10. • Popeda, Logomo, 12.10. • Egotrippi, Logomo, 17.10. • Cheek, Logomo 18.10. • Pariisin kevät, Klubi, 19.10. • Anna Eriksson, Logomo, 23.10. • PMMP, Logomo, 24.10. • Jari Sillanpää, Logomo, 25.10. • Choise, Logomo, 29.10.–1.11. Tampere: • Herra Ylppö & Ihmiset, Klubi 4.10. • Michael Monroe, Pakkahuone 9.10. • PMMP, Cheek, Anna Puu, Junttu & Kurtsi, TähtiAreena 12.10. • Egotrippi 20v. juhlakonsertti, Tamperetalo 16.10. • Tuomari Nurmio Dumari ja Spuget & Blosarit – skulaa tai delaa, Tamperetalo 17.10.

• Lauri Tähkä, Tampere-talo 19.10. • Johanna Kurkela, Tampere-talo 20.10. • Maggie Reilly, Tampere-talo 23.10. • Solstafir, Klubi, 24.10. • D.O.A., Wasted, Valse Triste, Klubi 26.10.

KONSERTIT JA OOPPERA: • Kansallisooppera: Don Pasquale, esitykset 27.9.–30.10. • HKO Lotus under the Moonlight, Musiikkitalo, 4.10. • Richard Clayderman, Finlandia-talo 6.10. • Tuliset tenorit, Musiikkitalo 6.10. • Tapiola Sinfonietta goes Klang, Musiikkitalo, 7.10. • HKO Finley & Shostakovitsh, Musiikkitalo, 9.10. ja 10.10. • Kansallisooppera: Ihmisen ääni / Karhu, esitykset 10.–19.10. • RSO: Tukkijoella (Suomi 1928), Musiikkitalo, 11.10. • Kansallisooppera: Taikahuilu, esitykset 11.10.–8.11. • Tapiola Sinfonietta: Peilattu todellisuus, Musiikkitalo 15.10. • RSO: Espoon pianoviikon tähtisolisti Khatia Buniatishvili ja Chopin, Musiikkitalo, 16.10. • Tapiola Sinfonietta: Kausikonsertti, Tapiolasali, 18.10. • Pietarin valtiollinen venäläinen konserttiorkesteri, Aleksanterin teatteri, 20.10. • Helsingin barokkiorkesteri & Soile Isokoski, Musiikkitalo, 20.10. • Rakkaudesta luontoon -konsertti, Ritarihuone, 21.10. • Vantaan suuri viihdeorkesteri – Suomen parhaat laulut, Musiikkitalo, 22.10. • HKO Sinfonia & sähkökitara, Musiikkitalo, 23.10. ja 24.10. • Tapiola Sinfonietta: Taiteilijat lähikuNicolas Hudak /Sony Classic

• Nykyhetki-festivaali, 17.9.–26.10. Valtimonteatterin festivaali tarkastelee syksyn 2013 ajankohtaisimpia kysymyksiä kolmen teatteriohjaajan näkökulmasta. • Kutitus – lasten ja nuorten taidefestivaali, 1.–6.10. Espoon kulttuurikeskuksessa matkataan kaukaisiin maihin ja vieraisiin kulttuureihin. • I love me -messut, 11.–13.10. Kauneus-, muoti-, terveys- ja koru & kello -messut Messukeskuksessa. • Ristiveto, 11.–13.10. Ateneumin musiikkifestivaalin teemana Tuusulanjärven taiteilijat. • Pohjoismaiset musiikkipäivät, 15.–19.10. Vuoden 2013 festivaalin teemana on Parallel Societies – rinnakkaiset yhteiskunnat. • Piano Espoo, 15.–20.10. Kansainvälisiä tähtiä ja nousevia kykyjä. • Cinemaissi, 16.–20.10. Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali. • Supermassive 2013, 18.–19.10. Vallilassa sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla järjestettävä monimuotoiseen vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä tapahtuma. • MasQue, 18.–20.10. Kansainvälinen naamioteatterifestivaali Stoassa. • Kulttuurisuunnistus, 19.10. Leikkimielinen kilpailu yhdistää kulttuurin, ulkoilun ja tiedonhaun. Lähtö klo 12 Sähkötalolta Kampista. • Harasoo! 21.–26.10. Venäläisen kulttuurin teemaviikko Kanneltalossa ja Malmitalossa. • Art Forum, 24.–27.10. Nykytaiteen myyntinäyttely Messukeskuksessa. • Viini, ruoka & hyvä elämä -messut, 24.–27.10. Messukeskus. • Kirjamessut, 24.–27.10. Messukeskus. • Musiikkimessut, 24.–27.10. Messukeskus. • Dig-festivaali, 29.–31.10. Sibelius-Akatemian jazzaineryhmän vuosittainen jazzfestivaali Musiikkitalossa. • Night Visions, 30.10.–3.11. Fantasia-, kauhu-, scifi- ja kulttielokuviin keskittyvä festivaali.

Nigel Kennedy Finlandia-talossa 31.10.

vassa 1: Jazzyclassics, Sellosali, 24.10. • RSO: Kunniakapellimestari Sakari Oramo ja Elgar, Musiikkitalo, 25.10. • The Great American Songbook, Musiikkitalo, 26.10. • Les Arts Florissants, Musiikkitalo 27.10. • RSO: Fabio Biondi – barokin mestari Italiasta, Musiikkitalo, 30.10. ja 31.10. • Nigel Kennedy, Finlandiatalo, 31.10. Turku: • Richard Clayderman, 4.10. Logomo • Suomi-Filmin sävelin, Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen, Konserttitalo, 5.10. • Turun filharmoninen orkesteri: Isältä tyttärelle, Konserttitalo, 10.10. • Turun filharmoninen orkesteri: Sävelten aalloissa, Konserttitalo, 25.10. • Turun filharmoninen orkesteri: Orkesterihaaste: estradilla II-viulut, Turun linna, 26.10. • The Great American Songbook, Konserttilato 27.10. Tampere: • Tampere Filharmonia. Janácek, Martinů, Brahms, 4.10. Tampere-talo • Tampere Filharmonia. Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarja, 6.10. Tampere-talo • Tampere Filharmonia. Hatšaturjan, 11.10. Tampere-talo • Tampere Filharmonia. Unsuk Chin, Chopin, Stravisnky, Falla, 25.10. Tampere-talo • Tampere Filharmonia. Torelli, Locatelli, Vivaldi, Händel, 31.10. Tampereen tuomiokirkko

TEATTERIENSI-ILLAT: • Tohtori Zivago, Helsingin kaupunginteatteri (Suuri näyttämö), ensi-ilta 3.10. • Arabialainen yö, KokoTeatteri, 3.10. • Vieraat, Korjaamo, 3.10.


Lokakuu 2013 Tom Hakala

Nykyteatteriryhmä Zero Gravity: Pinta, Cirkossa 30.10.–2.11.

• Tervetuloa!, Aleksanterin teatteri, 5.10. • Nainen ja karhu, KokoTeatteri, 8.10. • Minä ja Muro, Kansallisteatteri (Willensauna), 8.10. • Jäniksen vuosi, Ryhmäteatteri, 10.10. • Frankie ja Johnny, Jurkka 10.10. • Pelon maantiede, Avoimet ovet, 11.10. • Orkesteri, KOM-teatteri, 16.10. • Just Queens, Korjaamo, 18.–20.10. • Kamp, Espoon teatteri, 24.–26.10. • Stars Show, Peacock, 29.10. Turku: • Miniä, Linnateatteri, esitykset alkaen 8.10. • Rocky Horror Picture Show, Turun kaupunginteatteri (Päänäyttämö), 25.10. • Choise!, Linnateatteri, 29.10. Tampere: • The Addams Family, Tampereen työväen teatteri (Vanha päänäyttämö), 4.10. • Tom & Tom, Komediateatteri, 5.10. • Kolme iloista rosvoa, Komediateatteri, 5.10. • Radikaaleinta on arki, Tampereen teatteri (Frenckell-näyttämö), 8.10. • Maanalainen armeija iskee jälleen, Tampereen työväen teatteri (Suuri näyttämö), 17.10. • Avoin liitto – lähes levällään, Tampereen teatteri (Päänäyttämö), 22.10.

AVAUTUVIA NÄYTTELYITÄ: • Ateneum. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö, 11.10.2013–09.02.2014. • Arkkitehtuurimuseo. Kestävän kehityksen kärjessä, 2.10.2013–5.1.2014. • Arkkitehtuurimuseo. Muutos – kohti kestävää kehitystä, 2.10.2013–5.1.2014 Turku: • Turun taidemuseo. IC-98: ABENDLAND, 4.10.2013–5.1.2014 • Turun taidemuseo. Maja Qvarnström & Erik Lagerwall, 4.10.–17.11. Tampere: • TR1 Taidehalli: Kaupunki tekee minusta seikkailijan, 5.10.–24.11. • TR1 Taidehalli: Perttu Saksan valokuvia, 26.10.–24.11.

TANSSIA: • Susanna Leinonen co, Aleksanterin teatteri 3.–4.10. • Prinsessa Ruusunen, Kansallisbaletti, 4.10.–9.11. • Seitsemän miestä, Espoon teatteri 10.–12.10. • Andrius Katinas: Work, Zodiak, 17.–26.10. • Ervi Sirén: Neljän tarinan vuori, Zodiak, 17.–26.10. • Gllims & Gloms: Aikojen lopun kvartetti, Espoon kulttuurikeskus, 18.–21.10. • Liisa Pentti & co: Spaceparticles #10, Mediakeskus Lume, 18.–24.10.

• Fork – ElectroVocal Circus, Aleksanterin teatteri, 21.10.–21.12. • Kaarina Maununtytär, Aleksanterin teatteri, 30.10.–6.11.

ELOKUVAENSI-ILLAT: 4.10. • Mieletön elokuu Kati Outinen, Miroslav Etzler, Elena Leeve O: Taru Mäkelä • Runner Runner Justin Timberlake, Ben Affleck, Gemma Arterton O: Brad Furman • Pioneer – Sukellus meren syvyyksiin (Pionér) Aksel Hennie, Wes Bentley O: Erik Skjoldbjærg • Grandmaster (The Grandmaster) Tony Leung, Zhang Zhiyi, Chang Chen O: Wong Kar-Wai • Oli aikakin (About Time) Domhnall Gleeson, Rachel McAdams O: Richard Curtis 11.10. • Knucklebonehead Knucklebone Oscar, Peppe Bergström O: Oskari Pastila • Machete kills Danny Trejo, Amber Heard, Mel Gibson O: Robert Rodriguez • Bettien matka (Elle S’en Va – On My Way) Catherie Deneuve, Nemo Schiffman O: Emmanuelle Bercot • Promised Land Matt Damon, John Krasinski O: Gus Van Sant 18.10. • Leijonasydän Peter Franzén, Laura Birn, Jasper Pääkkönen O: Dome Karukoski • Turbo O: David Soren • Poski poskea vasten (Mittsommernachtstango) Walter ”Chino” Laborde, Diego ”Dipi” Dvitko O: Viviane Blumenschein • Frances Ha Greta Gerwig, Mickey Sumner, Adam Driver O: Noah Baumbach • Metallica: Through the Never Dane DeHaan O: Nimród Antal • Captain Phillips Tom Hanks, Barkhad Abdi, Barkhad Abdirahman O: Paul Greengrass 25.10. • Syvyys (Djúpið) Ólafur Darrí Ólafsson, Jóhann G. Jóhansson O: Baltasar Kormákur • Viides valta (The Fifth Estate aka Wikileaks) Benedict Cumberbatch, Daniel Brühl O: Bill Condon • The Butler Forest Whitaker, Oprah Winfrey, John Cusack O: Lee Daniels • Päivien kuohu (L’écume des jours/Mood Indigo) Audrey Tautou, Romain Duris O: Michel Gondry • Jackass esittää: Paha pappa (Jackass Presents Bad Grandpa) Johnny Knoxville, Jackson Nicholl O: Jeff Tremaine


CULT24

MAGAZINE

28

Lokakuu 2013

ettekö te tiedä kuka minä olen?

Kaikkien aikojen rakkauslaulut

Olen naamioteatterintekijä, jolla on jalat paskassa ja pää pilvissä*

1. Johanna Kurkela: Rakkauslaulu

mion tarjoama toiseus kiehtoo. Saan inspiraatiota erilaisista tyylilajeista. Saatan nähdä jonkun naamiotyypin tai -tyylin, vaikka puolinaamion, josta tulee olo, että tuosta olisi hieno tehdä esitys. Sen jälkeen visuaalinen maailma rupeaa kehittymään siihen ympärille. Saan myös inspiraatiota elämässä vastaan tulevista aiheista, jotka herättävät kysymyksiä. Vapaa-aika on minulla kortilla, mutta kun minulla sitä on, vietän sen lapseni kanssa. Kun sitten taas on vapaata lapsesta, nollaan itseni täysin, nukun enkä tee oikein mitään korkealentoista. Mielestäni ihmisten pitäisi katsoa monipuolisesti erilaisia kulttuurimuotoja. Naamioteatteri ja klovneria tarjoavat erilaisia katsontakulmia esitystaiteeseen ja elämään. Nyt te tiedätte kuka minä olen.

2. Pelle Miljoona na & 1980: 0: Tahdon n rakastella lla sinuaa

Veera Hirvonen MasQue 2013 -kansainvälinen naamioteatterifestivaali, 18.–20.10. Stoassa.

* Haastateltava keksi itse otsikon

Testaa oletko CU LTurelli

HelStrips

HELPOT

5. Kuka on ohjannut Teemu Selänteestä kertovan dokumenttielokuvan? 6. Kuka on Radion sinfoniaorkesterin tuore ylikapellimestari? 7. Missä teatterissa pyörii syksyllä Juha Itkosen kirjoittama näytelmä Hämeenlinna? 8. Kenen tuore kirja on Luonnon laki (2013)?

VASTAUKSET

VAIKEAT

Pauli Jokinen

1. Kuka näyttelee Steve Jobsia elokuvassa Jobs? 2. Minkä yhtyeen levy on Back in Black (1980)? 3. Kenestä tamperelaiset toimittajaopiskelijat kirjoittivat epävirallisen elämäkerran? 4. Minkä yhtyeen basisti-laulaja on Elli?

MEDIUM

Kuvia kaupungilta

Uusi hittituote!

3. Kaj Chydenius: Sinua sinua rakastan

4. Leif Wager: Romanssi

9. Missä kaupungissa on Peggy Guggenheim -museo? 10. Mikä museo sijaitsee Helsingissä osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 13? 11. Kuka maalasi Tarja Halosen presidenttimuotokuvan? 12. Minkä kulttuuritalon johtaja on Paulina Ahokas? 1. Ashton Kutcher, 2. AC/DC:n, 3. Björn Wahlroosista, 4. Haloo Helsingin, 5. JP Siili, 6. Hannu Lintu, 7. Q-teatterissa, 8. Kari Hotakaisen, 9. Venetsiassa, 10. Eläinmuseo, 11. Rafael Wardi, 12. Tampere-talon

Olen Soile Mäkelä, 41-vuotias esiintyjä, ohjaaja, teatteriopettaja sekä naamionvalmistaja. Asun Helsingin Arabianrannassa lapseni kanssa. Olen 2005 perustetun naamioteatteriin erikoistuneen Teatteri Metamorfoosin yksi perustajajäsenistä. Ohjaan tällä hetkellä Femme Fatale & The General Theory of Love -naamioteatteriesitystä, joka saa ensiiltansa 18.10. Teatteri Metamorfoosin järjestämällä kansainvälisellä MasQue-naamioteatterifestivaalilla Stoassa. Femme Fatale on teatteriklovnerian keinoin toteutettu esitys, jonka kerronnassa käytetään myös esineteatteria. Minua kiehtoo naamioteatterissa se, että naamion avulla pääsee hetkessä toiselle tasolle, ja irti inhorealismista ja naturalismista. Kun tutustuin naamioteatteriin, minua veti puoleensa se, että tarinaa kuljetetaan ensisijaisesti kehollisen ja tilallisen ilmaisun avulla. Naamioteatterissa en ole myöskään oman persoonallisen identiteettini vanki, vaan voin olla mitä vaan, kun peitän kasvoni ja muutan kehoani. Naa-

Cult24 järjesti netissä lukijakyselyn, jossa lukijat saivat kertoa suosikkejaan rakkauslauluista. Tässä lukijoiden suosikit.

Tulokset: 1-4 pistettä: aloittelija, 5-8 pistettä: harjaantunut, 9-12 pistettä: culturelli

5. Sentenced: You Are The One

Pääkaupunkiseudun festarit, tapahtumat, konsertit, elokuvat, teatterit, näyttelyt, ravintolat. Pysy kartalla!

6. Haloo Helsinki!: Rakkaus 7. Kiti Neuvonen: Nuoruustango 8. Scorpions: Still Loving You 9. Elton John: Your Song

Cult24 Magazine lokakuu 2013  

Cult24 Magazine lokakuu 2013