Issuu on Google+

BEAUFORT

N 1 2012 o

P uu v e n e- e st etiik k a ja pu rj ehduskult t uur i

p i e ta ri st. p e t e rsbu r g

luna c l assic

T r äbåts estetik o ch se g l i n g sku lt u r

Itämer i Östersj ön

G ö ra n S c h au m a n


BEAUFORT

Teksti/Text:

purje kerää tuulta, ja pullistuu onnistuneen vendan merkiksi. Köyden kiristyessä kuudesti lakattu mahonkikansi rutisee - ilmoittaa olevansa elossa. Vastaantulevan veneen lomapurjehtija kaivaa kameran kiireesti esiin, jotta saisi ikuistettua ohikiitävän kaunottaren ilta-auringon värjäämät posket. Tunnen ylpeyttä ja mielihyvää. Puuveneet ovat kulttuuria, jota haluan vaalia. Haluan, koska ne tarjoavat mausteita makeampaan elämään, mahdollisuuden elää tarinassa projektin sijaan. Puuvenekulttuuri tarjoaa ison latauksen merkityksellisyyden tunnetta. Ylämerkin ruuhkassa, Hangon jälkipeleissä, kovalla tuulella valmistautuessa jiippiin tai talvisella telakalla lyijypohjamaalin hajussa tunnen eläväni. Puuvenekulttuurissa on tilaa tarinalle. Minä pidän tarinoista, niiden synnyttämisestä sekä niiden kertomisesta. Parhaimmillaan veneen tarina ei koskaan pääty, vaan siirtyy seuraavalle, joka ottaa tarinan hoitoonsa kerrottavaksi muille. Ja hän elää samalla tarinaan uuden luvun. Kulttuuria vaalitaan teoilla. Puhtaimmillaan teot ovat silloin, kun tunteja ei lasketa. Ja se jos mikä tuntuu hyvältä.

Pääkirjoitus

neitseellisen valkoinen

4


BEAUFORT

Tuomas Autio

vita seglet fylls med vind och som tecken på ett lyckas slag tar båten tar fart. Mahognydäcket knakar då skot och tampar spänns åt, det meddelar att det lever. På den mötande båten gräver en söndagsseglare febrilt fram sin kamera för att föreviga skönheten som glider förbi i kvällssolen. Jag känner tillfredställelse och stolthet. Träbåtar är en kultur jag vill värna om. De erbjuder ingredienser till ett gott liv och en möjlighet att leva i en berättelse, istället för i ett projekt. Träbåtskulturen skänker en känsla av relevans, i stora doser. I kaoset vid kryssmärket, under eftersläppet i Hangö, då man i hård vind förbereder en jipp och på varvet bland ångorna från bottenfärgen, känner jag att jag lever. I träbåtskuluren finns det rum för berättelser. Jag njuter av berättelser, sättet de föds på och att föra dem vidare. Då den är som bäst tar en båts historia aldrig slut. Istället förs den vidare till nästa ägare som fortsätter att värna om, och berätta historien. Denne skriver samtidigt följande kapitel i båtens berättelse. Genom gärningar värnar vi om kulturen. Och gärningarna är som störst då man inte räknar arbetstimmar. Det om något känns bra. det bländande

Ledare

5


BEAUFORT

Koko loppukesän merisää

Sjövädret för resten av sommaren

kaksi täysin toisistaan poikkeavaa sääinstituutiota. On iltapäivälehtien kansilööpit: Lupaako paimiolainen kansantieteilijä ukkosta? Mitä mieltä on astrologi? Entäs se iänikuinen sammakkoprofessori? Milloin Juha Föhr aikoo riisuutua uimahoususilleen? Kuinka monta kertaa sähkeuutiseen saa tungettua sanan seksihelle? Sitten on merisää: Nahkiainen, sumua alle 300, pilvistä 45, joka paikassa aina lounaistuulta. Samalla mystisen arvoituksellista ja uuvuttavan pitkäveteistä. Konseptit kannattaisi yhdistää. Merisäähän tulisi vähän draivia, lööppiprofetioihin uskottavuutta. Loppukesän ennuste kuulostaa tältä: “Huomautus veneilijöille: Pohjanlahti kesäkuussa: Etelän ja lounaan välistä tuulta. Odotettavissa heinäkuusta elokuuhun kuivia kesäsandaaleita ja roiseja rusketusraitoja. Pohjois-Itämeri, Saaristomeri ja Ahvenanmeri: Kovimmat helleaallot ajoittuvat alkukesään. Pakoin sateisinta on elokuussa, mahdollisesti myös aurinkoisinta. Lukijat ovat sitä mieltä, että aurinkoinen sää olisi kivempi. Pohjanlahti ja Saimaa: Rantavermeet kaappiin, juhannuksesta alkaen sää hellii vain turkulaisia. Lomakausi kannattaa ajoittaa paikoin muualle. Sää meriasemilla hellelukemissa, mutta se on epävarmaa. Haapasaari: mahdollisesti utua, mikä yllätti Kimi Räikkösen. Katso kuva!”

i f inl a nd finns två väderinstitutioner av totalt olika art. Vi har kvällspressens löpsedlar: Tror statsvetaren på åska? Vad anser astrologen om sommarvädret? Och den uråldriga grodforskaren då? Vad tycker han? När tänker Juha Föhr dra på sig badbyxorna? I hur många nyhetstelegram ryms ordet värmebölja med? Sedan har vi sjövädret: Russarö +10, sydsydväst 5 m/s. Dimma, sikt under 300 meter. Obegripligt, gåtfullt och uttråkande på samma gång. Vi borde kombinera koncepten. Få lite drag i sjövädret och samtidigt mer trovärdighet åt kvällpressens väderprofeter. Prognos för resten av sommaren: ”Meddelande till båtförare. Bottenviken: Sydlig till sydvästlig vind i juni. Mellan juli och augusti väntas fula solbrännor och sommarsandaler. Norra Östersjön, Skärgårdshavet och Ålands hav: De tyngsta värmeböljorna anländer i början av sommaren. I augusti infaller den regnigaste perioden, möjligtvis också den soligaste. Enligt läsarna skulle det vara roligare om solen sken. Saimen och Finska viken: Lägg undan strandsakerna! Efter midsommar skiner solen bara i Åbo. Det lönar sig att ta ut semestern någon annan gång. Vädret vid kuststationerna ostadigt, men temperaturen rekordhög. Vid Haapasaari förekommer dis, vilket överraskade Kimi Räikkönen. Skandalextra!”

Lähde saaristoon. Klubille.

Skärgården kallar. Till fest.

Jacques Cousteaus mössa

hel singfor s m a r k na dsför sig själv som en maritim huvudstad. Nu har huvudstaden även fått en maritim sommarklubb, då Club Cabin övertar Skifferöns restaurang Skiffer på sommaronsdagar. Åtminstone då solen skiner. Både DJn och sommardryckerna är svala, den skrangliga stugbåten skjutsar de snygga gästerna till ön. ”Läppä lentää” på båda språken. Minglandet på Club Cabin börjar genast efter arbetsdagens slut och fortsätter ända till solnedgången. Sedan fortsätts det på efterfest. Club Cabin på Skifferöns restaurang Skiffer sommaronsdagar från klockan fem till solnedgången. Gratis inträde, ingen åldersgräns.

rött, vått och luktar fisk? Kommer du ännu ihåg den franska oceonografen och regissören Jacques Cousteau? Många gör det. Ännu fler kommer ihåg hans legendariska mössa: med röd, vikt kant, som precis täcker hjässan. Ofta dessutom blöt. Den före detta franska marinofficern Cousteau blev känd speciellt för sina långa dokumentärfilmer och för tv-serien ”Havets hemligheter”. Han har även vunnit två Oscar. Efter den store fransmannens död år 1997, har bland annat komedidramat ”The Life Aquatic with Steve Zissou” tillägnats honom. Nu i Helsingfors har ett nytt urbant mode dykt upp i Cousteaus anda: Jacques Cousteaumössan som lämnar de rodnade öronen synliga värmer helsingorsbors huvud både vid segelsällskapen och i Berghälls trendiga krogar.

Laituriparlamentti

suome s sa on

Jacques Cousteaun pipo

mik ä on puna inen ,

märkä ja haisee kalalta? Muistatko vielä ranskalaisen valtameritutkija ja dokumentaristi Jacques Cousteaun? Monet muistavat. Ja vielä useammat muistavat sen legendaarisen pipon: punainen, taitettu reunus ja peittää juuri päälaen. Ja usein märkä. Entinen Ranskan merivoimien upseeri Cousteau tuli tunnetuksi erityisesti pitkistä dokumenttielokuvistaan ja televisiosarjasta Meren salaisuudet. Hänet on jopa palkittu kahdella Oscarilla. Suuri ranskalainen kuoli 1997, jonka jälkeen hänelle on muun muassa omistettu amerikkalainen komediadraama “The Life Aquatic with Steve Zissou”. Nyt Helsingin kaupunkimuoti virtaa Cousteaun hengessä: punottavat korvat esiin jättävä Jacques Cousteau –pipo lämmittää monen kaupunkilaisen päätä niin pursiseuroilla kuin Kallion trendikapakoissa.

va d ä r

itseään merellisenä pääkaupunkina. Nyt se on saanut myös merihenkisen kesäklubin, kun Club Cabin valtaa Liuskasaaren ravintola Skifferin terassin kesäkeskiviikkoisin. Ainakin silloin kun aurinko paistaa. DJ ja kesäjuomat ovat molemmat viileitä, kiikkerä mökkivene kuskaa saarelle hyvännäköisiä vieraita. Läppä lentää molemmilla kotimaisilla. Club Cabinillä pöhinä alkaa heti työpäivän jälkeen ja jatkuu auringonlaskuun. Sitten lähdetään jatkoille. Club Cabin ravintola Skifferissä Liuskasaaressa kesäkeskiviikkoisin kello viidestä auringonlaskuun. Ilmainen, ei yläikärajaa.

hel sink i m a inos ta a

6


BEAUFORT

S/Y Festivalin ja S/Y Devonin miehistöjen purjehduskauden avaava kankkusseili Kompassille käynnistää vapunpäivän tiukimmat tamppajaiset.

Med S/Y Festivals och S/Y Devons ”kankkusseili” börjar besättningens seglingssäsong och Första Majs bästa fest vid Kompassen.

Mayday Mayday Mayday!

7

både parkalkoholisten och yuppien i seglingsskor vara lika överförfriskade hela dagen. Det är dock få av picknickfolket på Ullis som påbörjar Vappens festligheter med säsongens första seglats. “När man har festat till fem eller sex på Vappen, då vaknar man upp bra av en segling som börjar klockan nio, man får liv I kroppen”, konstaterar S/Y Devons Niko Roschier. Devon styrs i arla morgonstund från Drumsö till Havsstranden, där S/Y Festival, en annan H-båt, väntar vid Kompasstorget. Första majs minifestival är redo att börja. Den redan ett par år organiserade utomhusfesten äger rum på Kompasstorgets gräsplätt, runt det hastigt själv-riggade DJbordet och ett par högtalare. Festens hemlighet till framgång är enkel: “Vackra flickor, snygga pojkar och tillräckligt hög, bra musik. Och champagne. Det är allt som behövs” räknar Roschier upp. “Det blir bra stämning då man träffar ungefär samma människor varje år”. Organisatörerna har varit på plats redan sen morgonen, och resten börjar dyka upp runt tolv. Den med djungeltelefon reklamförda vappfesten har blivit en tradition, med en växande vithattad stamskara. Förra året var flera hundra människor på plats, vilka besättningen sprayade till nytt lyft med en slang och i masten upphissad tio liters säck med bål. Och det är inte bara munnarna som väts. ”Alltid är det någon som faller i”, skrattar Roschier. ”Faller eller hoppar, men det hör till.” May day! idag få r

Kajparlamentet

toukokuun ensimm ä isenä niin puistojuoppo kuin purkkarijuppi saa olla yhtä lailla koko päivän parta puurossa. Harvempi Ulliksen piknik-kansasta kuitenkaan starttaa vappua kauden ensimmäisellä purjehduksella. ”Kun on bilettänyt aaton viiteen kuuteen saakka, niin yhdeksän aikaan alkava purjehdus herättää hyvin, pistää kroppaan eloa”, S/Y Devonin Niko Roschier toteaa. Devon ohjataan aamutuimaan Lauttasaaresta Merisatamanrantaan, jossa Kompassitorin kyljessä odottaa toinen H-vene, S/Y Festival. Vapunpäivän minifestivaali on valmis alkamaan. Jo muutamana vuonna järjestetyt ulkoilmahulinat muodostuvat Kompassitorin ruoholäntille, itsekyhätyn DJ-pöydän ja parin kaiuttimen ympärille. Päiväbileiden elementit ovat yksinkertaiset: ”Nättejä tyttöjä, komeita poikia ja hyvää musaa tarpeeksi kovalla. Ja samppanjaa. Ei siihen muuta tarvita”, Roschier kertaa. ”Hyvä vappufiilis kertaantuu, kun joka vuosi tapaa suurin piirtein samat naamat.” Järjestäjät ovat paikalla jo aamusta, ja muuta porukkaa alkaa valua paikalle puoliltapäivin. Viidakkorummuttaen markkinoidut vapputanssit ovat muodostuneet perinteeksi, jolla on kasvava valkolakkinen vakiokävijäkunta. Viime vappuna paikalle saatiin jo useita satoja ihmisiä, joita Festivalin miehistö suihkutti mastoon hilatun kymmenenlitraisen boolisäkin ja letkun avulla. Välillä kostuvat muutkin kuin suut. ”Kyllä siellä aina joku pludaa”, Roschier nauraa. ”Tippuu tai hyppää, mutta se kuuluu kuvioon.” May day!


BEAUFORT

Ajatuksia kannella

Teksti/Text:

Sen kannella kimmelteli moottoriveneitä, purjealuksia, vesiskoottereita, kumiveneitä ja helikopteri. Venäläinen miljardööri oli parkkeerannut hyvin varustellun, valkeana hohtavan aluksensa helsinkiläiselle vesialueelle. Jos hän sattuisi vaikka riitaantumaan vaimonsa kanssa, olisi tätä helppoa vältellä jossain poreammehuoneiden ja kattoterassien ikuisista labyrinteista. Ehkä useammalle vene edustaa paikkaa, jossa toista ihmistä ei pääse laskemaan silmistään. Se on pieni ja epävakainen tila, jossa vedenkestävät vaatteet mahdollistavat harmonisen yhteiselon. Kylpyhuoneen ovesta on turhaa etsiä lukkoa, sillä kallellaan viilettävän veneen pohjalle asetettu ämpäri varmistaa, ettei vessassakaan pääse olemaan yksin. Samalla on hankalaa keksiä toista paikkaa, jossa voittaa yhtä paljon tilaa ympärilleen. 8


BEAUFORT

Veera Voutilainen

9

Tankar på drift

På däcket stod motorbåtar, småseglare, vattenskotrar, gummibåtar och en helikopter uppradade bredvid varandra. Den ryska miljardären hade ankrat sitt välekiperade skinande vita fartyg utanför Helsingfors. Ifall han hade råkat i gräl med sin hustru skulle han lätt kunnat undvika henne i skeppets ändlösa labyrint av takterasser och inomhuspooler. För de flesta kanske båten ändå representerar en plats där man inte kan komma ifrån andra människor. Ett litet och ostadigt utrymme där den enda bekvämligheten är ditt vattentäta seglingsställ. En plats där det är onödigt att försöka stänga toalettdörren eftersom ämbaret på durken i den sydande båten gör det omöjligt för dig att vara ensam. Å andra sidan är det svårt att föreställa sig en plats där du är friare.


BEAUFORT

Onnea Hai 80 vuotta

valtavasti rakkautta - ja myös saanut sitä. Pian syntymänsä jälkeen Hai nousi suureen kansansuosioon, jonka se on säilyttänyt näihin päiviin asti. Silmiähivelevää kauneuttaan se ei ole koskaan menettänyt. Beaufortin toimitus toivottaa Haille onnea, pitkää ikää ja lukuisia uusia rakkaustarinoita.

k aunis h a i syntyi Gunnar L Stenbäckin rakkaudesta purjeveneisiin. Hän oli luojansa toiveiden mukaisesti kaunis, helppohoitoinen ja ketterä. Hain pitkä ja hoikka vartalo kääntää monien ihmisten katseet. Hailla onkin ollut tähän astisessa elämässään useita eri elämänkumppaneita. Jokaiselle niistä hän on antanut

10


BEAUFORT

Grattis HaJen 80 år

h aj en födde s ur Gunnar L Stenbäcks kärlek för segelbåtar. Båten var smidig, vacker och lätt att sköta. Precis som dess skapare haft för avsikt. Än i dag får Hajens långa och smala skrov många huvuden att vändas. Så länge båten funnits till har den fått oändlig med kärlek av sina ägare och i gengäld gett dem stor gläd-

11

je. Hajen blev strax efter sin födelse en mycket omtyckt båt, och är det än i dag. Den har aldrig förlorat sin iögonfallande skönhet. Beauforts redaktion önskar Hajen ett långt lyckligt liv och många nya kärlekshistorier.


BEAUFORT

Kolumni

Purjehdustähteyttä etsimässä

hel singin edus ta l l a tuuli on reipas ja aallot lyövät totisten kisaajien yli. Lähestytään vastatuuliosuuden loppua. Tilanne on todella tiukka. Monta venekuntaa on vielä mukana kamppailemassa voitosta. Riskejä ei pelätä ottaa. Ensimmäinen vene kiertää ylämerkin ja miehistö nostaa pallopurjeen myötätuuliosuuden merkiksi. Johtoasemassa olevan veneen kippari tekee pienen ohjausliikkeen ja vene kevenee, nousee surffiin. Heti perässä tuleva vene saa myös surffin ja laskettelee valtavan aallon rinnettä pelottavalla vauhdilla kohti johtavan veneen perää. Kilpailevilla miehistöillä ei sillä hetkellä ole muuta. Vain purjehdus. Takana ollut venekunta ajoi ahnaasti voittoon. Voittajaveneen kippari antaa kilpailun jälkeen haastattelun, jossa toteaa kisojen sujuneen hyvin. Illan Urheiluruudussa mielikuvaa vahvistetaan aallokossa kuvatulla huteralla 5 sekunnin videolla. Vain viisi sekuntia, koska leikkaaja totesi muun materiaalin olevan liian heiluvaa tai liian kaukaa kuvattua ja epäselvää. Uutinen valuu marginaaliin. Uutispätkän nähtyään purjehtija pettyy. Onnistuneet käännökset, taktiset neronleimaukset ja fyysisesti rankat ponnistelut eivät välity television lyhyestä koosteesta oikeastaan millään tavoin. Toisin kuin suuri osa urheilulajeista, purjehdus ei ole yleisölaji. Eikä ilman yleisöä ole tähtiä. Ja urheilumaailma on täynnä tähtiä. Loiston sekaan halutaan tv-hidastuksissa irtoavia etuhampaita, ilmaveivejä ja polvistuen kyynelehtiviä ronaldoja, ei linssin täydeltä merivettä. Ja tähtiä ammatikseen harjoittelevat purjehtijatkin haluavat olla, mitäs muutakaan. Sellaiseksi on vain vaikeaa tulla siitäkin huolimatta, että uusi tekniikka tekee loistamisen kokoajan mahdollisemmaksi. Esimerkiksi joulukuiset Perthin maailmanmestaruuskisojen lähetykset eivät olleet ollenkaan huonoja. Selostus oli intohimoista ja loistavat purjehdusolosuhteet pystyi aistimaan. Australiassa myös rannan välittömässä läheisyydessä kisatut lähdöt keräsivät katsomoihin runsaasti purjehdusfaneja. Ehkä juuri nerokkaiden innovaatioiden ja mahdollisimman lähellä rantaa käytyjen kisojen avulla lajia saataisiin lähemmäksi suurta yleisöä. Onko purjehduksen tulevaisuus siis näyttävyydessä ja vauhdissa? Meneekö lajin kehitys siihen suuntaan, että tulevaisuudessa kisataan yhä enemmän katsojia ja mediaa varten? Ainakin olympialuokkavalinnoissa on viime aikoina mietitty lähinnä luokan mediaseksikkyyttä ja vaikutusta kilpapurjehduksen imagolle. Uusimpana tulokkaana vuoden 2016 Rion olympialaisiin on tulossa paljon puhuttanut Kite, eli leijalautailu, joka on monien mielestä menossa jo purjehduspornon puolelle. Vaipuvatko siis jo miehen iässä olevat purjehdusluokat unholaan, uusien vauhdikkaiden lelujen tieltä? Tuskin. Ainakin vanhan koulukunnan Raybanit ja Karhun lenkkarit tuntuvat kuitenkin yhä olevan se kova juttu tyylitietoisen nuorison keskuudessa.

Teksti/Text:

Itämeri -Rakkaus oikeankokoiseen mereen Teksti/Text:

t ied os t in i tä mer i - suh t eeni

syvyyden 9844 kilometrin päässä, Nicaraguan Atlantin puoleisella rannikolla. Olin matkustanut jo yli kuukauden yksin, kaukana rakkaimmistani. Haikea ikävä kolotti seikkailumatkailun taustalla. Mutta pienessä Orinocon kylässä, seisoessani laiturilla merta tuijottaen, tunsin olevani jälleen kotona. Meri toi minut kotiin, koska se on osa minun tarinaani, samalla tavalla kuin minulle läheiset ihmiset. Kuukausi jokaisesta lapsuuteni kesästä lipui purjeveneessä, Itämeren eri puolilla. Jurmo, Kökar, Bornholm, Christiansø, eri satamat olivat kesäkotini. Tämän seurauksena meri on osa identiteettiäni, se on osa vastaustani kysymykseen ’missä ovat juureni, mihin minä kuulun?’ Itämeri on lapsuudenystäväni, melkeinpä perheenjäsen. Siksi siis syvä henkäys suolaista tuoksua ja laineiden liplattava laulu aiheuttivat lämpimän aallon sisälläni. Mutta olennainen oivallus oli, että mikä tahansa meri ei tähän riitä. Paria viikkoa aiemmin olin ollut Tyynen Valtameren rannalla, San Juan del Surissa. Nicaraguan surffipääkaupunki oli rennon letkeä rantakohde, mutta sen meri ei ollut minulle ystävä. Valtaisat mainingit löivät rantaan päivin ja öin. Jylhä valtameri oli majesteetillinen näky, mutta kuten kuninkaalliset yleensä, myös etäinen. Kuvaavaa oli, että kylän nuorista iso osa ei osannut lainkaan uida, vaikka meri oli ikkunan alla. Valtamerta voi ihailla, sitä voi kunnioittaa, mutta

Kirjoittaja on 470-luokan kilpapurjehtija ja femmakippari.

12

sen kanssa ei voi muodostua intiimiä suhdetta. Karibianlahden ja koralliriuttojen suojassa oli meri, jonka minä tunsin. Sen laineet liplattivat kutsuvasti, lapset hyppivät laiturilta riemusta kiljuen sen syleilyyn. Se oli ihmiselle ystävällinen. Rakkaudentunnustuksia merelle on monia, olkoon tämä niistä yksi. Järvi on liian pieni purjehtijalle. Kun vastaranta näkyy, on ihminen aina jotenkin loukussa. Ranta rajaa mahdollisuudet, sitä on kuin kettu häkissään. Vasta tyhjä taivaanranta avartaa mielen, se kantaa kuiskauksen kaukaisilta rannoilta, vihjaa loppumattomista väylistä. Valtameri on taas ylhäisyydessään liian suuri. Mutta Itämeri on ihmisen kokoinen. Joskus sekin näyttää mahtinsa, tuulet puhaltavat meren tummaksi ja aallot vyöryvät uhkaavina satamaan pakenevan veneen kylkeä vasten. Luonto opettaa nöyryyttä purjehtijalle, muistuttaa kuinka pieni ihminen lopulta on. Mutta kun myrsky laantuu ja vene makaa tyynessä luonnonpoukamassa, on meri jälleen myötätuntoinen. Taivaanrantaa tuijottaessaan sydän sykkii ja sitä tuntee, kuinka aallot keinuttavat venettä lempeästi. Kuin ystävä koskettaisi.

Kirjoittaja on filosofi, jota elämän perimmäinen merkitys ja pienten saarten kodikkuus häkellyttävät


BEAUFORT

Matias Autio

Östersjön -Av kärlek till ett lämpligt stort hav Frank Martela

precis intill. Man kan beundra en ocean och respektera den, men att komma den riktigt nära går ej. I Karibiska vikens och korallrevens skydd kände jag igen det hav som för mig var bekant. Vågornas kluckande och barnen som, tjutandes av glädje, från bryggan hoppade i. Havet var en vän. Det må finnas hur många kärleksförklaringar till havet som helst, här kommer ytterligare en. Sjön är för liten för att segla i. När den motsatta stranden syns, känner sig människan inlåst som räven i buren. Stranden begränsar. En tom horisont däremot öppnar sinnet, antyder om oändliga far och bär på viskningar från fjär�ran stränder. Oceanen i sin tur, i all sin ståtlighet, är för stor. Men Östersjön är som gjord för människan, den är precis rätt storlek. Ibland visar också den sina krafter. Havet mörknar av hårda vindar och vågorna hackar mot båten, som flyr i hamn. Naturen lär seglaren vara ödmjuk, den påminner oss om hur små vi människor egentligen är. Men när stormen avtar och båten ligger i en stilla vik är havet igen deltagande. Med blicken fastspänd i horisonten och bultande hjärta känner man vågorna sakta gunga båten. Det är som en väns beröring. Skribenten är en filosof som fascineras av hemtrevliga små öar och livets innersta mening.

det bl å ser h å r t utanför Helsingfors och vågorna slår över de tävlande seglarna. Ställningen är mycket jämn och kryssen närmar sig sitt slut. Flera båtlag kämpar fortfarande om segern och ingen är rädd för att ta risker. Första båten rundar kryssmärket, besättningen kan hissa spinnakern och börjar länsa. Skepparen gör en lätt styrmanöver som får båten att lätta och slutligen börja surfa. Följande båt kommer också den upp i surf och störtar sedan ner för en enorm våg i skrämmande hastighet mot den ledande båtens akter. Besättningarnas koncentration finns ingen annanstans, bara på seglingen. Den bakre båten tar slutligen hem segern. I en intervju efter racet konstaterar vinnarbåtens skeppare att tävlingen gått bra. Tävlingen refereras sedan i kvällens sportnytt med ett fem sekunder långt skakigt videoklipp. Endast fem sekunder eftersom redigeraren ansåg att resten av materialet var för otydligt, filmat för långt ifrån båtarna eller i för stora vågor för att kunna användas. Nyheten får knappt någon plats alls i sändningen. Seglaren är besviken på det korta nyhetsinslaget. Varken de lyckade slagen, fysiska ansträngningarna eller hans geniala taktik når tv-tittarna. I motsats till de flesta andra grenar är segling ingen publiksport. Och utan publik finns det inga stjärnor. Resten av idrottsvärlden är full av stjärnor som alla får sin chans att skina på arenor och i tv-sändningar. Hemma i soffan vill publiken se repriser och närbilder av utslagna tänder, målsituationer och gråtande Ronaldon. Inte en lins täckt av havsvatten. Många proffsseglares dröm är att uppnå samma stjärnstatus som andra idrottare, men det är ett svårt mål att nå trots att tekniken hela tiden går framåt och gör det lättare för oss att skina. Sändningarna från VM i Perth i december var inte alls dåliga. Referatet var bra och man fick verkligen känslan av de goda seglingsförhållandena. Dessutom lockades många seglingsfans till stranden för att följa med starterna som i Australien hölls nära land. Kanske man med hjälp av nya innovationer och genom att arrangera starterna nära stranden i framtiden kunde locka en större publik. Kommer synligheten då till slut att avgöra seglingens framtid? Utvecklas grenen i den riktningen att vi i framtiden tävlar allt mer för att tillfredsställa publik och media? I valet av OS-klasser har man den senaste tiden lagt störst vikt vid hur mediasexig båtklassen är och hur valet av den påverkar kappseglingens image. Bland klasserna i OS i Rio 2016 är den stora och mycket omdebatterade nykomlingen Kite, som enligt många snarast kan liknas vid seglingspornografi. Ska alltså de gamla etablerade seglingsklasserna då stiga åt sidan och ge plats för nya snabba leksaker? Knappast. Bland stilmedvetna unga tycks gamla skolans Raybans och Karhu lenkkaren fortfarande vara det enda rätta.

Skribenten kappseglar i 470-klassen och är även en femma skeppare.

13

Kolumn

Atlantkusten i Nicaragua, 9 844 kilometer hemifrån, som jag blev medveten om djupet i min relation till Östersjön. I en månad hade jag rest för mig själv, långt ifrån mina käraste. En vemodig längtan malde i mig under äventyrsresan. Men i den lilla byn Orinoco, där jag nu stod på bryggan och tittade ut över havet, kände jag mig som hemma igen. Havet tog mig hem, för att havet, liksom mina närmaste, är en del av min berättelse. En månad av varje barndomssommar seglade vi runt omkring på Östersjön. Jurmo, Kökar, Bornholm, Christiansø - hamnarna var mitt sommarhem. Därmed är havet en del av min identitet, en del av mitt svar på frågan om ’var mina rötter finns, var jag hör hemma’? Östersjön är min barndomsvän, nästan en familjemedlem. Därför fick alltså det djupa andetaget av salta dofter och vågornas kluckande en varm våg att gå genom mig. Men den väsentliga insikten var att vilket som helst hav inte duger. Två veckor tidigare hade jag besökt Stillahavskusten i San Juan del Sur. Nicaraguas främsta surfstad var ett avslappnat strandresmål, men havet var inte min vän. Enorma dyningar slog mot stranden dag och natt. Givetvis var det massiva havet en majestätisk syn, men som kungligheter vanligtvis, kändes det avlägset. Beskrivande var att en stor del av byns unga inte kunde simma, trots att havet fanns där det va r v id

Jakten på stjärnstatus


BEAUFORT

Neuvostososialismin aikana klassikkopurjeveneistä pilkottiin polttopuita. Alexey Rusetsky näkee kuitenkin venäläisessä purjehduskulttuurissa elpymisen merkkejä.

Teksti/Text: Tuomas Autio

Pietarin puuvenepakolainen

päätä särkee. On särkenyt jo monta vuotta. Päänsäryn aiheuttaja, jokakeväinen purjeveneen kuljetus Pietarista Helsinkiin, piinaa jälleen. ”Mutta kärsin mieluummin päänsärystä kuin purjehdin Astralla tasoituskisoja”, Rusetsky nauraa. Vuonna 2007 valmistunut Astra II on Venäjän ainoa 8mR-luokan vene. Siksi se voi Pietarissa purjehtia vain tasoituskisoissa muiden erikokoisten veneiden kanssa. Syntymästään lähtien Astra onkin ollut tuttu näky Helsingin kesässä. Istumme Rusetskyn työhuoneessa purjehdustarvikeliike Fordewindin toimistolla, lähellä Pietarin vanhinta venekerhoa, River Yacht Clubia. Hetkeä aiemmin kohtelias isäntä on noutanut eksyneen toimittajan läheiseltä metroasemalta vaaleasti sisustetulla Jaguarilla. Harken-kauppa Venäjällä kannattaa. Purjehduksen Rusetsky aloitti jo 70-luvulla.”Vuonna 1971 Neuvostoliitossa oli noin 1000 Louhi-luokan venettä, jota itsekin aloin purjehtia”, Rusetsky sanoo. Suomessakin suosittu luokka oli olympialuokka aina Münchenin kisoihin 1972 asti. ”Münchenin jälkeen, kun luokka menetti olympiastatuksensa, vain noin 30 venettä säästyi tuhoutumiselta”, hän jatkaa. Neuvostoliitossa purjeveneitä rakennettiin kuin taloutta - suunnitelmallisesti. Yksityiset ihmiset eivät voineet omistaa venettä, ja valtio panosti kaikkensa olympialuokkiin, joissa oli mahdollista päihittää rautaesiripun takana lymyilleet kilpakumppanit. Kun olympiastatus oli mennyttä, monista Louhista tehtiin polttopuita. Myös pursiseurat olivat Neuvostoliitossa valtion otteessa. Seuran jäseneksi pääseminen

a l e x e y ruse tsk y n

oli hankalaa. Ja jos jäseneksi pääsikin, joutui sen jälkeen suorittamaan tiukat kirjalliset- ja taitotestit, jotta pääsi veneen kippariksi. Kapteenit valittiin kilpailutaitojen perusteella. Veneiden kunnossapito oli ongelmallista ilman omistussuhdetta veneeseen - taitavin kippari kun ei välttämättä ollut ahkerin veneenmaalaaja. Pietari sijaitsee Nevan suistossa, Suomenlahden rannalla. Se on italialaisten ja ranskalaisten arkkitehtien suunnittelema Venäjän kulttuuripääkaupunki. Pietarin erityistalousalueella tahkotaan päivittäin paljon rahaa pietarilaisten taskuun. Purjehduskulttuurin luulisi kukoistavan. Pietarilaisia houkuttelevat kuitenkin moottoriveneet purjeveneitä enemmän. ”Pietarissa on tänä päivänä ainakin sata moottorivenettä yhtä purjevenettä kohti, enkä usko tilanteen muuttuvan ihan lähiaikoina”, Rusetsky sanoo. Venäjän kulttuuripääkaupungissa puuveneen omistus ei ole merkki edistyksellisyydestä. Tulevaisuuden suhteen Rusetsky on kuitenkin optimistinen. Elokuussa Pietari saa ensimmäisen klassikkoveneiden kilpailun, kun itämerta kiertävä Baltic Masters Cupin osakilpailu kisataan Pietarin vesillä. Myös venäläiset Louhi-purjehtijat pärjäävät jälleen kansainvälisillä vesillä, ja venäläisten klassikkoveneiden rekisteri on tekeillä. ”Elämässä on aina oltava optimisti, varsinkin jos asuu Venjällä”, Rusetksy sanoo. Päänsärkyyn on odotettavissa hidasta helpotusta.

14


BEAUFORT

Under Sovjettiden slutade traditionella träbåtar sina dagar som kaffeved, men Alexey Rusetsky ser ändå tecken på den ryska seglingskulturen återhämtning.

Kuva/Foto: Oskari Pölhö

träbåtsflyktingen från st. petersburg

a le x e y rusetsk y plågas av en långvarig huvudvärk. Den har pågått i många år redan. Orsaken är att det igen är dags för den årliga transporten av hans segelbåt från S:t Petersburg till Helsingfors. ”Men jag föredrar huvudvärken framför att segla med Astra i LYS-tävlingar”, säger Rusetsky. Astra II, byggd 2007, är Rysslands enda 8mR och måste därför flyttas till Finland för att kunna delta i klasstävlingar. Sedan Astra blev färdig har båten varit en bekant syn sommartid i Helsingfors. Vi sitter i Rusetskys arbetsrum i butiken Forewind som säljer seglingstillbehör. Butiken ligger endast ett stenkast från River Yacht Club, S:t Petersburgs äldsta båtklubb. Tidigare blev jag upplockad i en ny Jaguar från den närliggande metrostationen, affärerna i Ryssland tycks gå bra. Rusetsky började segla redan på 70-talet. ”Jag började med att segla Drake, 1971 fanns det i omkring 1000 stycken i Sovjetunionen”, säger Rusetsky. Drake var en olympisk-båtklass fram till OS i München 1972. ”Efter München då klassen tappade sin OS-status förstördes de flesta båtarna. Endast ett trettiotal bevarades”, säger Rusetsky I Sovjetunionen byggdes båtar på samma vis som ekonomin, systematiskt och planerat. Privatpersoner fick inte äga båtar och staten satsade bara på de olympiska klasserna, i vilka man kunde besegra motståndarna från andra sidan järnridån. Efter 1972 skrotades de flesta Drakar till kaffeved. Också seglingsföreningarna i Sovjet

Veneenkunnostushommia Pietarin River Yacht Clubilla. Båtunderhåll på St. Petersburgs River Yacht Club.

15

var i statens våld och det var mycket svårt att bli medlem i en klubb. Lyckades man bli medlem måste man dessutom klara av svåra skriftliga och praktiska prov innan man fick fungera som skeppare på en båt. Kaptenerna valdes på bas av hur bra kappseglare de var. Det var också problematiskt att hålla båtarna i skick då det inte fanns en ansvarig ägare. Den skickligaste kappseglaren var inte alltid den flitigaste målaren. S:t Petersburg är belägen där floden Neva mynnar ut i Finska viken. Staden, som anses vara Rysslands kulturhuvudstad, är ritad av italienska och fransk arkitekter. I finanskvarteren öses dagligen stora summor pengar in i Ryska fickor. Man kunde tro att också seglingskulturen blomstrar, men lokalbefolkningen verkar dock vara mer intresserad av motorbåtar än segelbåtar. ”I S:t Petersburg går det idag åtminstone hundra motorbåtar på varje segelbåt och jag tror inte läget kommer att förändras inom en snar framtid.”, säger Rusetsky. I Rysslands kulturhuvudstad anses man inte vara framåtsträvande om man äger en träbåt. Rusetsky är ser trots allt på framtiden med optimism. I augusti får S:t Petersburg sin första tävling för klassiska träbåtar då staden agerar värd för en deltävling i Baltic Masters Cup, som ordnas på olika håll i Östersjön. De ryska Drak seglarna är har igen vunnit internationell framgång och ett register för traditionella ryska båtklasser är under arbete. ”Vill man klara sig här i livet måste man vara optimist, särskilt om man bor i Ryssland.”, säger Rusetsky. Hans huvudvärk lär dock lätta i framtiden.


BEAUFORT

Luna Classicin kippari Harri Roschier lahjoi 60-luvulla venäläisupseerin alastonkuvilla. Nyt hän valmistautuu kisaamaan 8mR-luokan maailmanmestaruudesta Helsingissä – ja aikoo olla vähintään mitaleilla.

el e tä ä n v uot ta

1968. Beatles on saavuttanut maailmanlaajuisen suosion ja Prahassa uhmataan neuvostopanssareita. Harri Roschier on juuri purjehtinut Saimaan kanavan läpi yhtenä maailman ensimmäisistä. Tuore kanava yhdistää Saimaan vesialueen Lappeenrannasta Viipurin kautta Suomenlahteen. Suomenlahdella neuvostoliittolainen sotalaiva pysäyttää venekunnan. Tiukkasanainen upseeri tiedustelee, millä asialla suomalaiset liikkuvat itänaapurin aluevesillä. Nuori purjehtija ei kuitenkaan hätäile. Hän on jo oppinut, että vieraanvaraisuus ja hyvät käytöstavat kantavat vesillä pitkälle. ”Vastasimme upseerille ojentamalla kilon perunoita ja Suosikin, jossa oli Yoko Onon alastonkuva. Saimme jatkaa matkaa”, Roschier kertoo. 8mR-luokka on Harri Roschierin luotsaaman Luna Sailing Teamin uusin aluevaltaus. Portugalissa syksyllä 2009 alkanut veneenrakennusprojekti saatiin päätökseen keväällä 2012. Roschier kertoo olevansa valitsemansa portugalilaistelakan työhön erittäin tyytyväinen. ”Loistavat referenssit ja 30 prosenttia alempi hinta puolsivat Portugalia. Absolute Projects -telakka oli myös kansainvälisen kasiliiton Lambertz von Buhrerin suositus: siellä tehdään hyviä veneitä.” ”Koko

rakennusurakan ajan saimme kahden viikon välein kuvasarjat töiden etenemisestä, eikä mitään huomautettavaa ollut.” Ensikosketus Luna Classiciin oli Roschierille positiivinen yllätys. ”Kauniimpi, parempi ja pehmeämpi tuntuma kuin odotin. Vielä sitä ei tiedä, mutta perustuntumani on, että vene on todella nopea.” Harjoitusleiri Portugalissa sai lopulta ikävän päätöksen, kun vastavalmistuneen veneen masto katkesi. Harri Roschieria tämä ei kuitenkaan harmita. ”Onneksi masto hajosi vasta toiseksi viimeisenä leiripäivänä. Ei mennyt arvokkaita harjoituspäiviä hukkaan”, Roschier sanoo. Portugalista Luna matkaa suoraan Englantiin, Cowesiin, jossa sitä odottavat Worlds 2012-kisat. Kasiluokassa Roschieria kiehtoo kauniit, hyvin purjehtivat veneet sekä viimeisen päälle järjestetyt kilpailut. Sellaiset ovat odotettavissa myös Suomessa 2013, kun 8mR-luokan maailmanmestaruudesta kisataan Helsingin vesillä. ”Toivottavasti saamme paljon ulkomaalaisia veneitä mukaan. HSS:llä on maailman uljain kasikokoelma ja loistavat puitteet.” ”Sitä paitsi, on makeampaa voittaa mitali, kun on enemmän veneitä mukana.”

Teksti/Text: Tuomas Autio

Kuvat/Foto: Absolute Projects

å r et ä r 1968. Beatles har erövrat musikvärlden och i Prag ska gatorna snart fyllas av Sovjetiska pansarvagnar. Harri Roschier har nyligen, som en av de första i världen, seglat igenom Saima kanal. Den nya kanalen som sträcker sig från Saimen i sydöstra Finland, via Viborg i Ryssland, för att slutligen mynna ut i Finska viken. Ute på Finska viken blir besättningen stannad av ett fartyg ur den sovjetiska flottan. En rysk officer frågar i skarp ton vad finländarna har att hämta på främmande vatten. Men den unga seglaren slås inte av panik. Han har nämligen lärt sig att man med gott uppförande och vänligt bemötande kommer långt ute på vattnet. ”Vi svarade på officerarens frågor genom att räcka över ett kilo potatis och en Suosikki, som innehöll nakenbilder på Yoko Ono. Vi fick fortsätta vår färd”, berättar Roschier. I dag är det 8mR-klassen som ligger i fokus för Harri Roschier och hans lag, Luna Sailing Team. Båtbygget, som påbörjades hösten 2009 i Portugal, blev färdigt nu på våren och Roschier är mycket nöjd över arbetet som det portugisiska varvet utfört. ”Lysande referenser och ett 30 procent lägre pris fick oss att välja Portugal. Dessutom var Absolute Projects i Setubal också Lambertz von Buhrers

(internationella 8mR förbundet) favoritvarv. De bygger fina båtar.” ”Under hela byggnadsskedet fick vi med två veckors mellanrum bilder av hur arbetet fortskred, och vi hade aldrig någonting att anmärka.” Sin första kontakt med Luna Classic beskriver Roschier som en positiv överraskning. ”Båten har en vackrare, bättre och mjukare känsla än jag hade väntat mig. Jag tror att den kan vara mycket snabb, men det kan man ännu inte veta.” Träningslägret i Portugal fick ett dråpligt slut då masten på den nya båten knäcktes. Som tur är krävs det mer än så för att knäcka Harri Roschier. ”Det var tur i oturen att masten havererade på den nästsista lägerdagen, nu gick vi inte miste om värdefulla träningsdagar.” Från Portugal åker Luna nu vidare till Cowes i England där Worlds-2012 tävlingarna väntar. Det som Roschier fascineras av i 8mR-klassen är hur vackra och välseglande båtarna är och hur noggrant tävlingarna är organiserade. Sådana välorganiserade tävlingar är att vänta också i Finland nästa år då VM arrangeras i Helsingfors. ”Förhoppningsvis deltar många utländska båtar. HSS är en bra värdklubb och det är häftigare att vinna medalj då man får kämpa mot flera.”

Uusi uljas kasi

Filosofia

du sköna nya åtta

På sextiotalet mutade Harri Roschier, skeppare på Luna Classic en rysk officer med naken-bilder. I dag förbereder han sig för att segla 8mR-klassens världsmästerskap i Helsingfors där han siktar på en medaljplats.

16


BEAUFORT

Filosofi


BEAUFORT

Hän unelmoi perheveneestä, pitkänmatGASTI kanpurjehduksesta ja SCHAUMAN kesäilloista saariston luonnonsatamissa. Luvassa oli sen sijaan vuosikymmenten ajan erilaista kilpapurjehdusta, jonka sekaan mahtui myös Münchenin olympialaiset 1972.

Teksti/Text: Eva Lamppu

Kuvat/Foto: Oskari Pölhö

Han drömde om en familjebåt, om långfärdssegling och sommarkvällar i skärgårdens naturhamnar. I stället blev det årtionden av GASTEN kappsegling av alla SCHAUMAN de slag, inklusive OS i München 1972. 18


BEAUFORT

Göran Schaumanin juttu, ja on ollut sitä aina. Ammatikseen hän on näyttelijä mutta vapaat kesät hän on jo yli 60 vuotta viettänyt merellä. Hänen mukaansa purjehdus on antoisaa. Siinä täytyy olla jatkuvasti aktiivinen ja valpas. Se on joukkuepeliä, joka toimii vastapainona työlle, jota on muuten turhan helppo kantaa mukanaan joka paikkaan. ”Sitä ei yksinkertaisesti voi olla passiivinen, vaan täytyy keskittyä sataprosenttisesti koko ajan,” Schauman sanoo. Tapaamme viileänä kesäkuun iltana Helsingfors Segelsällskap:in Liuskasaarella, vaikka hän itse onkin NJK:n jäsen. Kylmyys valuu sisään klubihuoneeseen. Ainoat merelle suuntavat purjehtijat ovat nuoria optimistijollailijoita. Ulkopuolella laiturissa on Pohjolan suurin, klassisten purjeveneiden laivasto: vitosia, kutosia ja kaseja. Nämä kaunottaret sytyttävät Göranin. ”Mikään ei voita sitä tunnetta, kun purjehtii puuveneellä sulavasti pieneen lahteen, laskee kätensä roikkumaan laidan yli ja tuntee, miten lähellä luontoa sitä on. Isot veneet ovat mukavia mutta puuveneellä on sielu.” Göran Schauman on tuttu kasvo niin vanhoille kuin nuorille teatteria rakastaville helsinkiläisille. Svenska Teater oli hänen työpaikkansa yli viidenkymme-

purjehdus on

19

segling ä r Göran Schaumans grej och har alltid varit. Till yrket är han skådespelare, men sina lediga somrar har han i över sextio år tillbringat på havet. Att segla är givande, säger han. Du tvingas vara aktiv och alert. Det är teamwork och ger motvikt till ett jobb som man lätt bär med sig överallt. “Du kan helt enkelt inte vara passiv, utan måste koncentrera dig till hundra procent hela tiden”, förklarar Schauman när vi träffas en gråkall junikväll på Helsingfors Segelsällskap på Skifferholmen, trots att han själv är NJK-medlem. Kylan sipprar in i klubbrummet, de enda som ska ut på havet är några ivriga småpojkar i en optimistjolle. Utanför vid bryggan ligger Nordens största flotta av klassiska segelbåtar förtöjda -- femmor, sexor och åttor. Det här är skönheterna Göran brinner för. ”Inget går upp mot en träbåt, att smidigt segla in i en liten vik, doppa handen i det varma vattnet och känna hur nära naturen är. Stora båtar är bekväma, men träbåten har en själ.” Göran Schauman är ett bekant ansikte för gamla och unga teaterfrälsta helsingforsare. Svenska Teatern var hans arbetsplats i över femtio år – han har spelat elefant i “Jorden runt på 80 dagar”, pappan i

Gasti Schauman HSS:n vajassa. Gasten Schauman i HSS skjul.


BEAUFORT

”Merellä voin kuitenkin aina hyvin ja se tunne jäi todennäköisesti alitajuntaani.” ”På havet mådde jag ändå bra och det fastnade antagligen i mitt undermedvetna.” nen vuoden ajan: hän on näytellyt norsua näytelmässä ”Jorden runt på 80 dagar”, isää puolestaan näytelmässä ”Långdagsfärd mot natt” ja muuten kaikkea siltä väliltä. Hän aloitti uransa teini-iässä näyttämöavustajana ja työskenteli ensimmäiset vuotensa teatterissa isänsä ja teatterinjohtajan, Runar Schaumanin, kanssa. Nyt Göran on eläkkeellä mutta hänellä on vielä pieni rooli syksyn näytelmässä, Shakespearin ”En midsommarnatts dröm”.

“Långdagsfärd mot natt” och allt där emellan. Sin karriär inledde han i tonåren som statist och de första åren på teatern jobbade han med pappan, teaterchefen Runar Schauman. Nu är Göran pensionerad, men har en liten roll i höstens uppsättning av Shakespeares “En midsommarnatts dröm”.

vesillä voi hyvin

Pappans seglingsintresse smittade av sig i ett tidigt skede. På sommarstugan i Sibbo skärgård rodde den 10-åriga sonen ut i familjens eka som hade mast och ballongsegel. Upp mot vinden rodde han, så länsade han ner. “Jag har alltid tyckt om havet, kanske för att jag som liten var väldigt allergisk och hade astma. På havet mådde jag ändå bra och det fastnade antagligen i mitt undermedvetna.” Den första riktiga segelbåten blev en vingbåt, en kölbåt för juniorer som han seglade med sin bror ända tills grälen mellan de två blev för häftiga. Vingbåten var en finsk kusin till den svenska stjärnbåten men med något mindre segel. Grannpojkarna på landet hade egna båtar och föräldrarna byggde banor. Kappseglingen i kompisgänget kom genast i gång. Följande modell blev en femma som hette C’est la vie. Den fick Göran nöja sig med eftersom det inte fanns pengar till folkbåten han drömde om. Med C’est la vie försökte kompisarna nå Hangö och Åland, men kom inte längre än till Högsåra. När båten sen skulle fixas, var portmonnän tom och båten såldes bort. “En sommar var jag utan båt och gick som en äggsjuk höna på land. Så skaffade min ex-klasskamrat, den kappseglingsfrälste Kurt Nyman en snipe som jag fick vara gast på.” Göran är en lång karl och snipen en lätt och sportig tvåmansjolle, ursprungligen från USA. De två styrde kosan mot regattor i Karlshamn i Sverige och Köpenhamn. “Tung och stor som jag var låg vi bra på kryssen, men i läns dök vi och stjälpte. Jag var helt enkelt för stor för snipen.” Snart köpte Nyman sin första drake, Shalala, byggd i Finland. Tredje man i besättningen blev

Isän kiinnostus purjehdukseen tarttui häneen jo varhain. Kesämökillä Sipoon saaristossa 10-vuotias poika suuntasi merelle perheen ruuhella, jossa oli masto ja pallopurje. Hän souti ylös vastatuuleen ja tuli purjein myötätuulessa takaisin. ”Olen aina pitänyt merestä, ehkä siksi, että olin pienenä hyvin allerginen ja minulla oli astma. Merellä voin kuitenkin aina hyvin ja se tunne jäi todennäköisesti alitajuntaani.” Ensimmäinen oikea purjevene oli junioreille suunnattu kölivene, sulkavene, jolla hän purjehti veljensä kanssa – siihen saakka kunnes keskinäisistä riidoista tuli liian rajut. Sulkavene on suomalainen serkku ruotsalaiselle mallille ”stjärnbåten”, mutta sillä on jonkin verran pienempi purje. Mökkinaapurin pojilla oli kullakin omat veneensä ja vanhemmat rakensivat ratoja. Kilpapurjehdus kaveriporukassa alkoi saman tien. Seuraava malli oli C’est la vie -niminen femma, johon Göranin oli tyydyttävä kun rahat eivät riittäneet hänen unelmoimaansa folkkariin. C’est la vie:lla kaverit yrittivät päästä Hankoon ja Ahvenanmaalle, mutta eivät päässeet Högsåraa pidemmälle. Kun vene piti korjata, oli kukkaro tyhjä ja vene oli myytävä. ”Yhden kesän olin ilman venettä ja kuljin levottomana ympäriinsä. Silloin vanha luokkatoverini, kilpapurjehdukseen hurahtanut Kurt Nyman, hankki viklan, jossa sain olla gastina.” Göran on pitkä mies ja vikla on puolestaan kevyt urheilullinen – alun perin amerikkalainen – jolla, joka oli tarkoitettu kahdelle henkilölle. Yhdessä kokka suunnattiin regattoihin Karlshamnissa, Ruotsissa ja Köpenhaminassa. ”Sillä olin isokokoinen ja painava, olimme iskukykyisiä luoviessa, mutta myötätuulessa sukellettiin ja

till havs mår man bäst

20


BEAUFORT

Ikätoverit Göran ja Eystran puomi. Jämnåriga Göran och Eystras bom.

21


BEAUFORT

kaaduttiin. Olin yksinkertaisesti liian suuri snipeen.” Pian Nyman osti ensimmäisen louhiveneensä, Shalala:n, joka oli valmistettu Suomessa. Antero Sotamaasta tuli miehistön kolmas jäsen. Trio pärjäsi hyvin ja vieläkin paremmin, kun alle saatiin tanskalainen louhivene, White Lady. Vene oli voittanut olympiakultaa Tokiossa 1964. ”Silloin aloimme purjehtia ihan huipputasolla.” olympialaisiin louhella Louhiveneluokka tuli Norjasta ja sitä valmistettiin pitkään vain puusta. Toisen maailmansodan jälkeen se sai genuan ja spinaakkerin ja se hyväksyttiin mukaan olympialaisiin. Keskimmäisenä gastina Göran hoiti spinaakkerin ja purjeiden trimmauksen. Taktinen rooli sopi hänelle hyvin, sillä hän viihtyi kovissa tuulissa ja piti sen takia myös louhiveneestä. ”White Lady on kyllä lempiveneeni. Se oli mielettömän kaunis puuvene ja kesti kovia tuulia”, Göran sanoo. Nymanin miehistöllä oli olympiakulta tähtäimessään ja he pääsivät jahtaamaan haavettaan 1972 Kiehlissä, Münchenin kesäolympialaisissa. Sitä varten vaadittiin kovia harjoituksia ja kansainvälisiä karsintakilpailuja jo monta vuotta aikaisemmin. Kielerwoche oli toistuvasti vuorossa oleva regatta, jossa he pärjäsivät hyvin. Samalla he näkivät miten olympiakylä alkoi löytää muotoaan. ”Nykyäänhän kilpapurjehdusharjoitukset jatkuvat vuoden ympäri, mutta meille se ei taloudellisesti ollut mahdollista. Kuntotreeniä tehtiin vuoden ympäri, mutta purjehdustreenit sijoittuivat pääsiäisestä syksyn viimeisiin regattoihin Euroopassa.” Kotimaassa White Lady voitti suomenmestaruuden ja sijoittui hyvin vuotuisessa Dragon Gold Cup:issa, joka vastaa MM-kisoja. Olympialaisissa Kiehlissä White Lady joutui kuitenkin purjehtimaan huonommilla purjeilla kuin niillä lainapurjeilla, joilla se tähän asti oli pärjännyt hyvin. Odotukset olivat korkealla. Kilpailut käynnistyivät iloisissa merkeissä ja avajaisseremonioita oli sekä Münchenissä, että Kiehlissä. Ennen viimeistä starttia Kiehlissä oli White Ladyn sijoitus kuudes, hyvillä mahdollisuuksilla vielä neljänteen sijaan. ”Otettiin riski, mutta epäonnistuimme ja putosimme kahdeksannelle sijalle. Sen jälkeen louhiveneet putosivat olympialaista ja aloimme purjehtia solingia.” Münchenin olympialaiset kärsivät myös palestiinalaisista terrorihyökkäyksistä, jossa osa israelilaisen joukkueen jäseniä, poliiseja sekä terroristeja menehtyi. Turvatoimet kiristyivät, liput olivat puolitangossa ja iloinen tunnelma haihtui, Schauman kertoo. ajamista alasti Göran on puhelias ja kertoo tapahtumista juurta jaksaen. Hänen mukaansa purjehduksen sosiaalinen puoli on aina ollut tärkeää, ja nimenomaan se, että joukkue toimii hyvin yhteen. Tämä on ollut olennaista kesälomapurjehduksilla, kilpapurjehduksilla sekä reissuilla, joilla veneet kuljetettiin Eurooppaan kilpailuihin. Heillä oli tapana ajaa etelään kuorma-autolla, louhivene kyydissä. ”Alppiteillä kaksi meistä istui sisällä kuorma-autossa ja yksi meistä ylhäällä lavalla, lepattavan pressun alla maaten kumipatjalla veneen sisällä. Kaikki kolme eivät nimittäin mahtuneet sisään autoon.” Kuten valtaosalle vannoutuneista purjehtijoista, myös Schaumanille on sattunut yhtä ja toista. Hän on muun muassa uinut maaliin ja purjehtinut valtaosan yhdestä kisasta alastomana. Jälkimmäinen sattui Hollannissa, Medemblikissä. Meri oli peilityyni ja miehistö White Ladyssä hikoili paahtavan kesäauringon alla. ”Emme liikkuneet mihinkään, surisevia kärpäsparvia oli joka puolella. Lopulta siitä tuli täysin sietämätöntä ja hyppäsin mereen. Samalla alkoi tietenkin tuulla joten hyppäsin takaisin veneeseen ja aloin virittää purjeita. Istuin siinä sitten alastomana, melkein maaliin asti,” hän naureskelee.

Antero Sotamaa. Trion klarade sig bra, ännu bättre när den danska draken White Lady kom in i bilden. Båten hade vunnit OS-guld i Tokyo 1964. “Det var då vi började segla riktigt på toppnivå.” med draken till olympiska spelen Draken kom från Norge och tillverkades länge bara i trä. Efter andra världskriget fick den genua och spinnaker och godkändes som OS-klass. Som mittersta gast skötte Göran spinnakern och trimmade segel. Den taktiska rollen passade honom bra - han gillar hårda vindar och därför också draken.“White Lady är nog min favoritbåt. Den var en fantastiskt vacker träbåt och tålde hårda vindar”, berättar han. Det var just precis OS som Nyman & Co ville uppnå. De förverkligade sin dröm år 1972 i Kiehl, där kappseglingen för sommar-OS i München gick av stapeln. För det här krävdes hårda träningar och internationella uttagningstävlingar redan flera år innan. Kiehlerwoche var en återkommande regatta, där de klarade sig bra. Samtidigt såg de hur olympiabyn tog form. “Nu pågår ju seglingträningen för kappseglarna året om, men för oss var det ekonomiskt omöjligt. Vi konditionstränade året om, men seglingstränade från påsk ända till den sista höstregattan i Europa.” Här hemma vann White Lady finska mästerskap och placerade sig bra i den årliga Dragon Gold Cup, som motsvarar VM. Väl i OS i Kiehl tvingades White Lady ändå segla med sämre segel än de lånesegel man hittills klarat sig bra med. Förväntningarna var uppskruvade. Tävlingarna hade inletts i glada tecken med invigning både i München och i Kiehl. Före sista starten i OS i Kiehl låg White Lady på sjätte plats med chans till fjärde. “Vi tog en risk, men missade och föll till åttonde plats. Därefter föll draken ur OS och vi började segla soling.” München-OS präglades också av det palestinska terrorattentatet, där medlemmar av det israeliska laget samt polis och terrorister fick sätta livet till. “Säkerhetskontrollerna skärptes, flaggorna var på halvstång och den glada stämningen dämpades av”, berättar Schauman.

Arkistokuvassa Göranin ensimmäinen femma, Eystra. Arkivbild av Görans första femma, Eystra

naken segling Göran är pratglad och talar ”så in i vassen” för att anväda ett av hans uttryck. För honom har det sociala i seglandet alltid varit viktigt, att gänget fungerar bra tillsammans. Det gällde både kappsegling, på sommarseglatser och när båtarna transporterades till tävlingarna i Europa. I lastbil med den tunga draken på flaket körde man söderut. “På alpvägarna satt två av oss inne i lastbilen och en av oss låg uppe på flaket, under en fladdrande presenning på en gummimadrass inne i båten. Det var för trångt att sitta alla tre inne i bilen.” Liksom de flesta inbitna seglare har Schauman råkat ut för en hel del. Han har simmat i mål, och seglat största delen av ett lopp naken. Det senare hände i Medemblik i Holland. Sjön låg spegelblank, i White Lady svettades besättningen i gassande sommarsol. “Vi rörde oss ingenstans, svärmar av flugor surrade överallt. Till slut blev det olidligt så jag hoppade i. I samma stund började det naturligtvis blåsa, så jag hoppade in i båten och tog itu med seglen. Där satt jag naken, nästan ända fram till mål”, skrattar han. seglingsprojekt fram till denna dag Draken byttes ut till soling, också den från Norge, som blev olympisk båtklass 1968 och höll sin plats fram till 2000. Det var en fysiskt krävande båt som skulle ha behövt mycket hårdare träning. De internationella meriterna till ytterligare ett OS räckte inte till.

22

”Istuin siinä sitten alastomana, melkein maaliin asti”


BEAUFORT

Gasti Schauman Wisa Salokankaan miehistössä Helsingin Regatassa. Gasten Schauman i Wisa Salokangas besättning under Helsingfors Regatta.

purjehdusprojekteja näihin päiviin asti

”Där satt jag naken, nästan ända fram till mål”

Louhivene vaihtui solingiin, joka sekin tuli Norjasta. Solingista tuli oma veneluokkansa olympialaisissa 1968 ja se säilytti paikkansa aina vuoteen 2000 saakka. Vene oli fyysisesti erittäin haastava ja olisi vaatinut paljon kovempaa treeniä. Schaumanin ja kumppaneiden kansainväliset meriitit eivät riittäneet enää olympialaisiin. Seuraavaksi haasteeksi muodostui avomeripurjehdus ja Gotland Runt Wisa Salokangkaan Finngulfilla. Yhtäkkiä 1990-luvun alussa olivat vitoset taas uudemman kerran suosittuja. Schauman osti yhdessä Lars Mellinin ja Robert Svartströmin kanssa Eystra-nimisen vitosen, joka oli rakennettu 1940 –samana vuonna kun Göran syntyi. Göteborgissa rakennettu vene oli alun perin suunniteltu purjehdittavaksi Ruotsin länsirannikon järvillä. ”Ostin sen, kun täytin viisikymmentä ja purjehdimme sillä kymmenen vuotta. Pidin Eystrasta ja voitimme sillä regattoja Hangossa ja Helsingissä. Kun totesin, että olin jäämässä yksin veneen kanssa, myimme sen.” Puuvene on monella tapaa haastava, muun muassa se on laitettava kuntoon vain parin viikon aikana keväällä, kun sää on suotuisa. Juuri tämän työn Wisa Salokangas on juuri tehnyt vitoselleen Liss-Gunille, jolla Göran on olut gastina siitä lähtien kun Eystra myytiin. Vuosien aikana purjehdus- ja merikulttuuri on muuttunut – valitettavasti huonompaan suuntaan. Kristallinkirkkaita vesiä ja rauhallisia, hiljaisia väyliä on nykyään harvassa. Siitä huolimatta on Schaumanin purjehdusinto tallessa. Hän päätti aktiivisimman purjehduskautensa 1979 mutta osallistuu ainakin vielä tänä kesänä regattoihin. ”Kilpailut Liss-Gunilla ovat rankkoja 70-vuotiaalle. Vene on kuitenkin nyt niin hyvässä kunnossa, että se näyttää ihan flyygeliltä. Niinpä suunta otetaan pian kohti Helsingin regattaa ja Hankoa, joka on yksi kesän suosikeista!” 

23

Nästa utmaning blev havskappsegling och Gotland Runt med Wisa Salokangas Finngulf. Så plötsligt i början av 1990-talet blev femmorna populära på nytt. Med Lars Mellin och Robert Svartström köpte Schauman femman Eistra, byggd 1940 (samma år som Göran föddes!) i Göteborg för den svenska västkustens höga sjöar. “Jag köpte den när jag fyllde femtio och vi seglade den i tio år. Jag tyckte bra om Eistra och vi vann regattor i Hangö och Helsingfors. När jag sedan insåg att jag höll på att bli ensam med båten sålde vi bort den.” Träbåten är krävande på många sätt, bland annat ska den sättas i skick på bara några veckor under våren då vädret är lämpligt. Det här arbetet har Wisa Salokangas just gjort med sin femma Liss-Gun som Göran gastat på sedan Eistra såldes. Under årens lopp har seglings- och sjökulturen förändras, tyvärr mot det sämre. Kristallklara vatten och lugna, tysta far finns det litet av i dag. Trots det här har Schauman sin seglingsiver och tävlingsgnista kvar. Han avslutade allra aktivaste seglingsfas 1979, men deltar åtminstone ännu i år i sommarens regattor. “Tävlingarna på Liss-Gun är tuffa för en 70-åring, men hon är nu i så fint skick, hon ser ut som en flygel. Så av bär det snart både till Helsingforsregattan och till Hangö, som är en av sommarens favoriter!” 


BEAUFORT

Teksti/Text: Anne-Laura Markkanen

Kuva/Foto: Markus Lehtinen

Pojalta isälle

jol l a k se ssa , i tä isen

Helsingin rannassa, sijaitsee venesatama. Se samainen, joka on nimetty kartanoista ja purjeveneistä tutun Newportin kaupungin mukaan. Edellisenä vuonna ylioppilaaksi kirjoittanut Aleksi Piironen kävelee hulmuavien mastokankaiden seassa ja ajattelee. Hän ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaisi. Sen piti selvitä armeijassa, mutta siellä ei ehtinyt muuta kuin selvitä aamutoimista sekunnin murto-osissa. Silti fyysiset maastoharjoitukset ja konkreettinen tekeminen toivat paljon enemmän tyydytystä kuin biologian oppikirjojen tankkaaminen lukioaikana. Käsillä tekeminen olisi se juttu, hän tiesi. Soittimien rakentaminen olisi voinut olla kivaa. Kuuntelihan hän sujuvasti musiikkiakin, miksei rakentaisi itse sitä aiheuttavia instrumentteja. Ammattikoulun hakuaika oli vain jo ehtinyt mennä siltä vuodelta umpeen. Olisi keksittävä jotain muuta, nuori mies mietti ja tuijotteli merelle. Tuuli puhalsi kevyesti, purjeiden köydet hakkasivat mastoja vasten. Sitten hän sen keksi. Tai ei se mikään salamanisku ollut, enemmänkin tiedostamattoman ajatuskulun lopputulema. Epädramaattinen, mutta selkeä. ”Tuijottelin yksinkertaisesti veneitä ja ajattelin, että niiden rakentaminen voisi olla siistiä”, 21-vuotias Piironen sanoo. Nyt ensimmäinen vene, se tärkein, on jo puoliksi valmis. Sen tekeminen on isoin urakka nuoren miehen tähänastisessa elämässä. Mutta myös tärkein. Kun katsoo minkä tahansa veneen piirustuksia, ei tiedä, mihin kohtaan pitäisi tarkentaa. Pieniä numeroita on loputtomasti, viivoja siellä täällä, kaaria ja tekstiä ympäri ämpäri. Ihan kuin kaikki Ikea-kalusteiden kokoamisohjeet olisi printattu yhdelle lapulle. Juuri nämä piirustukset on kuitenkin suunnattu myös amatöörirakentajille. Venearkkitehti Iain Oughtred on suunni-

Från son till far

”Tuijottelin yksinkertaisesti veneitä ja ajattelin, että niiden rakentaminen voisi olla siistiä”

i joll a s , vid östra Helsingfors strand, ligger en båthamn som blivit döpt till Newport – efter staden som är känd för sina herrgårdar och segelbåtar. Aleksi Piironen, student sedan ett år tillbaka, går bland de fladdrande seglen och tänker. Han vet inte riktigt vad han vill göra i livet. Han trodde det skulle klarna i armén, men där hann man inte med mycket annat än att klara av morgonrutinen på en bråkdels sekund. Ändå fann han de fysiska terrängträningarna och det konkreta arbetet mycket mer tillfredsställande än inpräntande av biologiböckerna under gymnasietiden. Att använda sina händer, det var det som var grejen visste han. Att bygga instrument kunde ha varit roligt – han tyckte ju om att lyssna på musik, så varför inte bygga instrumenten själv? Ansökningstiden till yrkesskolan hade ändå hunnit gå ut för det året. Något annat måste man hitta på tänkte den unga mannen och blickade ut över havet. Vinden blåste lätt, seglens rep slog mot masterna. Då kom han på det. Det var inget blixtnedslag, mer ett resultat av en omedveten tankeprocess. Odramatiskt, men klart. ”Jag stirrade helt enkelt på båtarna och tänkte att det kunde vara häftigt att bygga sådana”, säger den 21-åriga Piironen. Den första båten, den viktigaste, är nu redan till hälften färdig. Byggandet är det hittills största åtagandet i den unga mannens liv. Men också det viktigaste. En titt på vilken som helst båts ritningar ger sällan någon uppenbar fokuseringspunkt. Oändligt med små siffror, linjer, bågar och text om vartannat. Som om alla Ikeamöblers instruktioner skrivits ut på en och samma lapp. Det är ändå precis de här ritningarna som är menade åt amatörbyggare. Båtarkitek-

tellut kokonaisen katalogin erilaisia puuveneitä kenen tahansa valmistettavaksi. Yksi niistä, Fulmar, näyttää samalta kuin Piirosen puolivalmis rakennelma. Fulmar-malli oli nimittäin sellainen, minkä isä halusi. Ensimmäinen vene, se tärkein, valmistuu yhden tärkeimmistä, isän, käyttöön. Poika rakentaa sitä Loviisassa, Axxell-ammattioppilaitoksessa, Kuggomin yksikössä. Se on aikuiskoulutuslaitos, jossa voi opiskella käsityötaitojen perustutkinnon tai ottaa kansanopistokursseja. Piironen keksi hakea sinne, koska sieltä valmistuu veneenrakennusartesaaniksi. Vaikka tutkinnon nimi on mikä on, koulussa ei ole pakko kasata merikelpoista alusta. Vain kolme nuoren miehen kurssilaisista rakentaa venettä itselleen, koululle tai asiakkaalle. Muut keskittyvät valmiiden huolto- ja korjaustöihin. Opiskelijat ovat muutenkin keskenään hyvin erilaisia. Ikähaitari joustaa kahdestakympistä viiteenkymppiin, asumismuodot vaihtelevat koulun asuntolasta omakotitaloihin ja tavoitteet ovat eri tasoilla. Mutta Piironen viihtyy. Hänhän näkee kokoajan omin silmin, kuinka hyvin. Hän näkee sen veneen etenemisestä.

24


BEAUFORT

”Jag stirrade helt enkelt på båtarna, och tänkte att sådana kunde det vara häftigt att bygga”

Nimittäin ensin olivat vain piirustukset. Ne Oughtredin suunnitteleman Fulmarin epäselvät kokoamisohjeet. Isä toivoi nostokölillä varustettua päiväpurjevenettä, johon saisi pienen perämoottorin, joten sellainen suunniteltiin alkuperäismallin pohjalta. Mallikaaret tehtiin opettajan tiukassa vierehoidossa. Piironen sanoo kyselleensä vartin välein, että menihän se näin, menikö varmasti. ”Veneen tekemisen vaiheet on ihan selvät, mutta vain silloin, kun tietää mitä tekee”, oppipoika sanoo. Sitten valittiin puulajit. Tarkasti. Piironen mentoreineen päätyi vaaleaan mäntyyn ja tummaan irokoon. Viimeisteltiynä ne ovat täydellinen yhdistelmä. ”Tumman ja vaalean puulajin sekoittuminen luo kontrastia ja persoonallisuutta”, tuleva artesaani sanoo. Kaiken kaikkiaan rakentamiseen menee satoja tunteja, Piirosen varovaisen arvion mukaan nelisensataa. Euroja kuluu kymmenisen tuhatta. Mutta Fulmarista tuleekin noin viisi metriä pitkä ja 135 kiloa painava. Tulee, sitten kesän jälkeen. Ensi syksynä laudoitetaan ja tehdään köli. Silloin vene alkaa näyttää valmiimmalta kuin piirroksissa: se alkaa näyttää ihan oikealta veneeltä. Koko paketin on tarkoitus olla valmis viimeistään ensi vuoden keväänä, ehkä jo jouluun mennessä. Piironen ei vielä tiedä tarkalleen miten se tapahtuu, mutta se selviää koulussa. Tärkeintä on, että nyt on selvää, mitä hän haluaa. Hän haluaa töitä, jotka ovat hänen omalta alaltaan. Ja vielä tärkeämpää on, että oma ala on selvillä. Siitä parhaana todisteena on kohta oma isä – vesillä.

ten Ian Oughtred har planerat en hel katalog med olika träbåtar som vem som helst kan bygga. En av dem, Fulmar, liknar Piironens halvfärdiga bygge. Fulmar-modellen är nämligen en sådan som pappa ville ha. Den första, och viktigaste båten, byggs åt en av de viktigaste, pappa. Pojken bygger den i Lovisa på yrkeshögskolan Axxells enhet i Kuggom. Det är ett lärosäte för vuxna där man kan ta folkskolekurser eller en grundexamen i hantverk. Piironen sökte dit eftersom man kan få en examen som artesan i träbåtsbygge. Trots namnet på utbildningen behöver man inte bygga ett sjödugligt fartyg från början. Endast tre av den unga mannens kurskamrater bygger en båt åt sig själva, åt skolan eller en kund. Resten koncentrerar sig på service och reparation av färdiga båtar. Studerandena är annars också mycket olika. Allt från tjugo till femtio år gamla, bosatta i allt från skolans studentbostäder till egnahemshus, alla med varierande ambitioner. Men Piironen trivs.

25

I byggandets långsamma framskridande ser han ju hela tiden med egna ögon hur en båt börjar ta form. Först fanns såklart endast ritningarna: Oughtreds oklara instruktioner till Fulmar. Pappa önskade sig en dagsturssegelbåt med centerbord (lyftköl) med plats för en liten motor, så en sådan planerades utifrån originalmodellen. Modellspanten gjordes med lärarens personliga handledning. Piironen berättar att han var femtonde minut frågade om det säkert gick rätt. ”Båtbyggandets faser är helt klara, men bara när man vet vad man gör”, säger lärlingen. Sedan valdes träslagen. Piironen och hans mentorer bestämde sig för ljus tall och mörk iroko – med rätt finish skapar de en kontrast och ger personlighet”, säger den blivande artisanen. Allt som allt tar arbetet hundratals timmar, enligt Piironens försiktiga uppskattning fyrahundra. Totalkostnaden blir ungefär tiotusen euro. Men Fulmar blir också ungefär fem meter lång och 135 kg tung. Blir – efter sommaren. Nästa höst ska plankorna läggas och kölen göras. Då börjar båten se mer färdig ut än i ritningarna, mer som en riktig båt. Hela paketet ska bli färdigt senast nästa vår, kanske redan till jul. Det viktigaste är att han vet vad han vill. Han vill ha jobb inom sin egen bransch. Han vet nu vilken bransch som känns egen. Beviset på det kommer snart att vara hans egen pappa – glidande fram på vattnet.


BEAUFORT

Teksti/Text: Oskari Pölhö Kuvat/Foto: Jorma Rautapää

Käytännössä katsoen kaunis

Praktiskt taget vacker

Kasi ja femma talviunilla Ouritin telakalla. En åtta och femma på vintervila i Ourit båtvarv.

26


BEAUFORT

Puuveneet on tehty muuhunkin kuin purjehtimiseen. Ne on tehty katsottaviksi. Mikä niistä tekee niin hienoja? neet valloittivat satama-altaat 60-luvulla ja puupurjeveneet alettiin nähdä epäkäytännöllisinä ja työläinä hoitaa, Suomessa on edelleen vahva puuvenekulttuuri ja puuveneet osa kansallismaisemaamme. Rautapää halusi tallentaa sen. Ihalemiensa 1900-luvun alun venemaisemakuvaajien tavoin hän halusi näyttää jotain siitä, mikä ei ehkä säilyisi jälkipolvien katseltavaksi, jos lasikuituveneet syrjäyttäisivät puiset veljensä. Innostuttuaan nuoruudessaan veneilystä, se oli luonnollista yhdistää kouluaikoina alkaneen valokuvausharrastuksen kanssa. Hän halusi ‒ Frank Beken Jr:n ja Morris Rosenfieldin tavoin ‒ kuvata puuveneet siten, mi-

”ihmise t k ys y vät minulta usein, mikä tekee puuveneestä klassikkoveneen. Vastaan aina, että klassikkovene on puuvene, joka näyttää hyvältä.” Tätä mieltä on valokuvaaja Jorma Rautapää. ”Puuveneen tunnistaa saman tien. Puun tekstuuri ja lämmin sävy näyttävät upeilta paljaalle silmälle ja valokuvassa. Puuvene on kuin flyygeli, lasikuituvene kuin syntikka.” Rautapää tietää mistä puhuu, sillä hän on taltioinut puuveneitä filmille yli 30 vuoden ajan. Regatoissa, satamissa, avomerellä. Miksi? Koska jokainen vene on ainutlaatuinen, käsintehty taidonnäyte. Ja siksi, että hän sattuu asumaan oikeassa maassa. Sillä siitä huolimatta, että lasikuituve-

ten hän itse koki ne: uniikkeina yksilöinä osana maisemaa. Beken Jr. ja Rosenfield olivat oman aikansa pioneereja maisemakuvauksessa ja tulivat tunnetuiksi juuri veneaiheisista kuvistaan. Mutta mikä tässä maisemassa on niin arvokasta? Puretaanhan vanhoja talojakin kokoajan. Miksei Rautapää kuvaa niitä? Koska vain veneet sytyttävät kaikki aistit yhtä aikaa, hän selittää. ”Kun vanha vene seilaa maiseman ohi, se saa katsojan miettimään miltä ympäristö on näyttänyt vuosikymmeniä takaperin”, hän sanoo. Vetten päällä ei kellu pelkkä veistos, vaan myös siihen kuluneet työtunnit. Puulakan käry alkaa polttaa sieraimia ja hiomisen aiheuttamat känsät kutittavat käsissä. Telakan sahanpurupö-

Träbåtar är inte bara till för att segla med, de är också till för att beskådas. Men vad är det med båtarna som gör dem så fina? liga att underhålla finns det fortfarande en stark träbåtskultur som utgör en del av vår nationalbild i Finland. Denna kultur ville Rautapää föreviga. Likt sina fotografförebilder från 1900-talets början ville han bevara något för kommande generationer att beundra, ifall glasfiberbåtarna slutligen skulle slå ut träbåtskulturen. För Rautapää var det ett naturligt val att kombinera sina två barndomsintressen segling och fotografering. Han ville, precis som Frank Beken Jr. och Morris Rosenfield före honom, fotografera båtarna som han själv upplevde dem. Som en del av ett landskap. Beken Jr. och Rosenfield var under sin tid pionjärer inom land-

“ jag få r ofta frågan om vad som gör en träbåt till en klassiker. Då brukar jag svara att en klassiker är en träbåt som ser bra ut”, förklarar fotografen Jorma Rautapää. “Man känner genast igen en träbåt på materialet och dess varma toner. Det ser fantastiskt ut både på film och med blotta ögat.” Rautapää har i över 30 år förevigat träbåtar på film i hamnar, regattor och ute på havet, så han vet vad han talar om. Men varför? För att varje båt är ett unikt handgjort konstverk. Dessutom råkar han vara bosatt i rätt land. Trots att glasfiberbåtarna under 60-talet erövrade de finska farvattnen och trots att träbåtar då ansågs vara opraktiska och besvär-

27

skapsfotografering och blev berömda genom sina bilder med sjöfartstema. Men vad i landskapet är det som är så värdefullt? Varför fotograferar Rautapää inte till exempel båtvarv, som också de hela tiden rivs? Eftersom endast båtar aktiverar alla sinnen samtidigt. “Då en gammal båt seglar genom landskapet får den åskådarna att fundera över hur där sett ut genom decennierna”, säger Rautapää. Det är inte bara ett verk, utan också arbetstimmarna bakom det som flyter på vattnet. Ångorna från lacken sticker i näsan och såren som uppstått genom timmar av slipning bränner i händerna. Man kan nästan känna doften av varvets sågspån.


BEAUFORT

”Vene tuo itse itsensä esille luonnon kautta. Aurinko sulautuu siihen, se sulautuu aurinkoon. Se on taidetta.”

”Båten framhäver sig själv genom naturen och blir ett med sin omgivning. Det är konst.”

Estetiken känns I hela kroppen. “Det är som med möbler. Båtens skönhet kommer bäst fram genom ägarens uppskattning för den, och allt besvär som har krävts för att hålla den I skick. Om man tar väl hand om en båt så seglar den bra. Genom att fotografera rätt kan man fånga allt det på film.” ”Man måste bara veta hur. Man måste förstå hur ljusets infallsvinkel samspelar med olika båtar. Ljuset måste träffa båten på rätt sätt för att formerna och ytan ska framträda på ett bra sätt. Den optimala kameravinkeln är 35 grader för då blottas fören samtidigt som hela sidan av båten syns. Man måste känna till alla båtar i detalj så att man kan förutse deras rörelser i vattnet. Om man är en bråkdels sekund för sen med att knäppa en bild förlorar man rörelsen man vill fånga. Även om man vet allt det här, krävs det en hel del tur för att alla bitarna ska falla på plats. Men om man lyckas får man en fullt uppblåst spinnaker att lysa klart samtidigt som den skymmer det direkta solljuset. Båten framhäver då sig själv genom naturen.och den blir ett med sin omgivning. Det är konst. Samma principer som inom målerikonst används för att skapa en vacker bild kan tillämpas då man fotograferar”, förklarar Rautapää. Då det kommer till själva båten är förhållandet mellan skrov och segelyta det viktigaste. Enligt fotokonstnären är de vackraste båtarna de med lågt skrov och enorma segel. Men det är inte bara de tekniska egenskaperna hos en båt som gör den vacker. Rautapää ser likheter mellan träseglare, målerikonst, gamla möbler och instrument. De vittnar alla om en svunnen tid och har uppkommit genom handarbete och koncentration för att sluta som unika mästerverk. Kan skönhet födas ur en längtan till det förflutna? Är det nostalgin som gör träbåtarna till en del av landskapet? “Varje träbåt har sin egen historia”, säger Rautapää. “Precis som det natursköna landskapet konstverket seglar igenom.” Historien har en benägenhet att upprepa sig. Inte precis som tidigare, men tillräckligt lika för att vara igenkännbar. En klassiker känner man igen på träet. 

lyn pystyy haistamaan. Estetiikka tuntuu koko kehossa. ”Aivan kutein mööpeleistä, kauneimmista veneistä aistii omistajan arvostuksen venettä kohtaan ja kaiken vaivan, jota veneen ylläpitäminen vaatii”, Rautapää sanoo. Kun venettä pidetään hyvin, se liikkuu hyvin. Kuvaamalla hyvin sen kaiken voi saada filmille. Pitää vain tietää, miten. Pitää ymmärtää valon suunta ja se, miten se suhteutuu minkäkinlaiseen veneeseen. Valon on osuttava oikealla tavalla, jotta muodot ja pinta korostuvat. Pitää tietää, että optimaalinen kuvauskulma on 35 astetta. Silloin venee keula paljastuu, mutta myös pitkä sivu näkyy kuvassa kokonaisena. Pitää tuntea kaikki veneet läpikotaisin, jotta pystyy ennakoimaan niiden liikkeet. Jos kameran laukaisee sekunnin murto-osan liian myöhään, liike katoaa. Vaikka tietäisi kaiken tämän, tarvitaan onnea, että palikat osuvat kohdalleen. Jos niin käy, pyöreänä levittäytyvä spinnu loistaa kirkkaana ja himmentää suoran auringon paisteen. Vene tuo itse itsensä esille luonnon kautta. Aurinko sulautuu siihen, se sulautuu aurinkoon. Se on taidetta. ”Samat periaatteet, jotka maalaustaiteessa toimivat tyydyttävän kuvan luomisessa, toimivat työkaluina myös veneitä kuvatessa”, Rautapää selittää. Sellaiset kuin sommittelu, rakenne ja vahvat linjat. Itse veneissä tärkeintä on rungon ja purjepinta-alan suhde. Kauneimmissa veneissä on matala runko ja valtavat purjeet, taitelija kertoo. Mutta pelkät tekniset yksityiskohdat eivät tee veneistä kauniita. Rautapää on maininnut puisia purjehtijoita kuvaillessaan flyygelin, 1900-luvun alun valokuvaajat, vanhat huonekalut ja maalaustaiteen. Kaikki ne henkivät vanhaa aikaa. Käsityöläisyyttä, keskittymistä ja yksittäisiä mestariteoksia. Voisiko kauneus syntyä kaipuusta menneseen? Onko se nostalgia, mikä tekee puuveneistä osan maisemaa? ”Jokaisella klassikoveneellä on historiansa”, Rautapää sanoo. ”Niin myös taustalla komeilevalla maisemalla, jonka ohi puinen taideteos lipuu.” Ja historialla on tapana toistaa itseään. Ei tarkalleen samanlaisena, mutta tunnistettavana. Klassikot tunnistaa puusta. 

28


BEAUFORT

Jorma Rautapää on vuosien varrella keränyt ja ylläpitänyt listaa vanhoista suomalaisveneistä. “Suomalaisveneen” määritelmä on se että vene on joko rakennettu Suomessa tai on nykyisin tai on ollut suomalaisomistuksessa.

Under årens lopp har Jorma Rautapää samlat och fört lista över gamla finska båtar. Kravet för en “finsk båt” är att den är/ har varit i finsk ägo eller att den är byggd i finland.

SATAVUOTIAITA

HUNDRAÅRIngar

Teksti/Text: Oskari Pölhö

Kuvat/Foto: Oskari Pölhö började fotografera träbåtar på 70-talet märkte han att en del båtar han plåtat sommaren innan inte längre kunde återses efter vinterns vistelse på båtvarvet. De nya glasfiberbåtarna gjorde att tråbåtarna kändes väl arbetssamma och många sålde då sina träbåtar till Sverige eller lät dom helt enkelt murkna på land. Förutom det estetiska fann Rautapää en ytterligare orsak till sitt fotograferande. Han började dokumentera och bokföra utrotningshotade för kommande generationer. I Sverige hade reparationer av slutkörda träbåtar redan länge uppmärksammats i form av stipendier för de som antog utmaningen. På så sätt uppmuntrandes seglare att uppehålla den försvagade träbåtskulturen. Ett annat fungerande exempel på återupplivning kommer från mellan-europa. Den tyska segelföreningen FKY upprätthåller på sin hemsida en lista över gamla träbåtar som är till salu. Listan har hjälpt många pensionerade träbåtar att hitta nya ägare. På Rautapääs lista finns flera båtar som byggts redan under 1900-talets första decennier. Med listan hoppas Rautapää att han uppmuntrar finska träbåts-entusiaster till liknande åtgärder som i Sverige och Tyskland. Han berättar om ett skräckexempel: ” För några år sedan stod en vacker amerikansk träbåt på land i en hamn i huvudstadsregionen. Trots ägarens löften reparerades eller såldes båten aldrig. Den vackra båtens historia fick en dyster upplösning när den slutligen fick sågas i bitar för att ge plats åt annat. Det är något som jag inte vill se igen”.

aloitti puuveneiden kuvaamisen 70-luvulla, hän huomasi kuinka edelliskesänä kuvatut kauniit veneet olivat kadonneet Etelä-Suomen vesiltä telakkakauden aikana. Lasikuituveneiden mukaan tulo sai puuveneet tuntumaan turhan työläiltä hoitaa ja monet myivät puuveneitään ruotsiin tai antoivat niiden lahota käyttökelvottomiksi. Valokuvauksellisen estetiikan lisäksi hän havaitsi myös toisen motiivin veneiden kuvaamiselle. Rautapää alkoi pitää listaa sukupuuttoon kuolevista veneistä tuleville sukupolville. Ruotsissa oltiin jo jonkin aikaa annettu tunnustusta uhanalaisten veneiden kunnostajille stipendien muodossa. Näin kannustettiin purjehduksen ystäviä ylläpitämään uhanalaista puuvenekulttuuria. Toinen esimerkki toimivasta puuvene-elvytyksestä tulee Keski-Euroopasta. Saksalainen purjehdusseura FKY pitää nettisivuillaan listaa myytävistä, uhanalaisista veneistä ja se on auttanut monia eläköityneitä veneitä löytämään uuden omistajan. Jorma Rautapään uhanalaisten veneiden listasta löytyy nykyään kymmeniä veneitä joista monet ovat rakennettu jo viime vuosisadan ensimmäisillä kymmenillä. Hän toivookin, että suomalaiset puuveneharrastajat huolestuisivat uhanalaisten veneiden tilasta siinä määrin, että FKY:n ja ruotsalaisten kaltaisiin toimiin ryhdyttäisiin myös Suomessa. Rautapää kertoo liikuttuneena esimerkin: ”Muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulla sijaitsevalla venesatamalla seisoi toimettomana kaunis amerikkalainen vene. Omistajan lupauksista huolimatta venettä ei koskaan kunnostettu tai viety uuteen kotiin. Kauniin yksilön tarina päättyi satamaväen moottorisahan käsittelyssä. Sitä en halua nähdä tapahtuvan toiste”.

nä r jor m a r au ta pä ä

kun jor m a r au ta pä ä

Beaufort tarjoilee maistiaisen Rautapään listan vanhimmista metriveneistä. Beaufort bjuder på ett smakprov på Rautapääs lista över de äldsta meterbåtarna.

Rakennusvuosi Byggår

Nimi/Kotipaikka Namn/Hemort

Luokka Klass

Rakennuspaikka Byggplats

Suunnittelija Planerare

1910

Marga/Tukholma, SWE

10mR

Hästholmsvarvet

C. Liljegren

1911

Kitty/Tammisaari, FIN

10mR

Åbo båtvarv

A. Mylne

1911

Edit/Saksa, GER

8mR

Åbo båtvarv

A. Mylne

1913

Singoalla/Ruotsi, SWE

8mR

Åbo båtvarv

Zake Westin

1921

Naja/Helsinki, FIN

8mR

Åbo båtvarv

G.L. Stenbäck

1921

Skade/Parainen, FIN

6mR

Ängelholmens båtvarv

Tore Herlin

1922

Caresse/Turku, FIN

6mR

Åbo båtvarv

Bruno Westin

1923

Kerttu/Porvoo, FIN

6mR

Åbo båtvarv

Zake Westin

1923

Nixlfu II/?

6mR

Abrahamsson & Son

William Fife

1924

Borgila/Helsinki, FIN

6mR

Ängelholmens båtvarv

C. Nicholson

Koko lista löytyy osoitteesta:

29

Hela listan finns tillgänglig på:

sailandsea.fi/vanhimmat_veneet_the_oldest_boats


BEAUFORT

Galleria

Jorma rautap채채

GALLERI 30


BEAUFORT

31


BEAUFORT

32


BEAUFORT

33


BEAUFORT

34


BEAUFORT

35


BEAUFORT

36


BEAUFORT

37


BEAUFORT

”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”

Teksti: Penni Vasama

Ajatuksia kannella

ikuinen k a l l io , makaa vedessä. Punainen pakara, limainen lapa, ja kylmä olka pilkistää, verhoutuu vaahtoon. Ilme ei värähdä. Haahka hihittää kaukaisella luodolla. Kippura mänty valaa varjon sen siipien sulille. Lintu pönkittää untuviaan lämmittämään viileää munaa ja antaa silmien seurata ympärillä köllivää maisemaa. Vene. Yksi piste. Paikallaan, etenee. Tulee ei-mistään, päätyy ei-mihinkään. Seilaajan katse vaeltaa. Näkee, unohtaa. Kiire, paha maailma, kuolema – kaikki, katoaa. Nainen kaupungissa, valitsee vauvan vaatteita. Merkittäviä tekoja. Iso ihme. Ihmisen syntymä. Toinen esittelee niitä. Myy, miettii merkkejä, kertoo ja kuvailee. Kieli kuumenee ja katse karkailee. Kaula jännittyy, mutta suu yrittää pysyä hymyssä. Hengissä kun on selvittävä. Edes tästä yhdestä – elämästä. Herra Mårtenson kuiskii kevyitä sanoja. Unessa kuulen, mutta valveilla ne on vaikea tavoittaa. Illalla – ihanaa kun on tilaa, ajatusten vaeltaa. ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”, on iloinen laulu. Aamulla ihmettelen kuka idiootti lausui sellaiset silmittömät sanat. Järjestys. Struktuuri. Maailman malli. Mikä meitä määrää – Julmettu jumalainen nälkä. Ajaa alas ajan, häätää tunnit. Tuo tuhottomasti touhua, tukahduttaa.

Psykologi puhuu. Sairaanhoitaja vaihtaa vaippaa. Roskakuski keksi tavan jolla lajitella jäte tehokkaammin ––hei, hehtaari lisää tilaa vuodessa, eläimille ja teille vaeltaa, – isoja tekoja. Urotöitä. Mutta mihin? Oletko idiootti? Koska muuten kaikki räjähtää, pörssi romahtaa, kuplat poksahtaa ja meklarin housuun tulee reikä. Mun housuun tulee reikä, ja sen jälkeen afrikassa haudataan taas sata-tuhatta luista lasta. Mutta, kuka on se, joka nostaa purjeen, antaa tuulen puhaltaa, pehmeän hengen johdattaa. Joka jättää rannan ei-missään, jatkaa ei-mihinkään. Parkkimittari reistailee. Ostoskärry on kolauttanut auton kylkeen. Kassit painaa ja vituttaa. Miksi pitää keskittyä sellaiseen? Siivoo suus ja anna mun olla! Elämä – sitä odotan, alkavaksi – kaiken keskellä. Hra Mårtenson nousee vedestä. Ahdin parta, ja valtava virne. Sinun henkesi on arvo sinänsä. Ai on vai?! –– ihminen nauraa, ––Voihan vittu! Sä et selvästi tajua minkälaista on olla minä.

Turha? Hei oikeesti, – hyvä sen Hra Mårtensonin on huudella. Ei ole äijällä kolmea lasta huollettavana, oikeita töitä tehtävänä, yhtiövastiketta, laskuja, lainaa maksettavana, maailmaa pelastettavana. Lapsi itkee rikkoutunutta ikkunaa, isä autossa istuttuja tunteja. Tunteettomia. Miettii ––mihin mieliteot katosivat? Kokonaisuuden suuhun. Kenen pussiin kaikki höseltää. Kuka minusta välittää, kuka hoitaa ja millä täytän tyhjän tilan, joka sisälläni väräjää. Kun käytännössä ei ole minuuttiakaan liikaa, ajassa ei tarpeeksi elämää. Monia merkityksiä –loputtomasti yhdelle ymmärtää. Maailma laajenee, mahdoton pysyä mukana. Meri kuhisee, kallion poukama kuohuu. Laine lyö. Ranta ei valita. Tuuli tekee tahattomia tuhoja.

Mutta, on sinulla varaa valita, ottaa vastaan se jota varten äitisi kiljui tuskasta. Kulmakauppaasikin on kannettu kaikki maailman ruoka. Ota vastaan velvollisuutesi; vapautesi ja iloitse siitä minkä olemisessa saat. Sillä, miten osaisit arvostaa toisen onnea; puolustaa lastesi, jos olet valmis luopumaan omastasi. Purjehdi! – Muuten, ketä varten on mitään? Tyhjyydessä kuitenkin olemme, loppujen lopuksi, keskenämme. Ohut kaistale olevan aikaa, materiaa. Ihminen istuu puisessa veneessä. Ajelehtii usvassa. Taivaan silmä seuraa sitä, siintää oranssia, paistaa hehkuvaa punaa. Pilvipeili häviää horisontissa. Päivät pyörivät, leviävät kuin helmet ilman nauhaa. Veteen jää vana – katoava. Olinko se minä, vai joku muu. Ei sillä väliä – hihitän hiljaisen haahkan kanssa, koska kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Minä tiedän! Huutaa yksi, kännissä laiturilta. Typerys! Ole hiljaa.

38


BEAUFORT

Ensamma på Atlanten

Text: Robert Manry

Ur Robert Manrys Tinkerbelle, om hans ensamsegling i en 13,5 fot lång träbåt.

39

Tankar på drift

t rots r e va de segel rusade Tinkerbelle fram genom mörkret med sju knops fart, vilket var hennes högsta möjliga. De skvättblöta seglen slet i skot och halsar när den obarmhärtiga stormen tog sats och försökte rycka loss dem. Då och då slog en fräsande vågtopp mot styrbordssidan och kastade upp en kaskad av skum, och floder av saltvatten forsade över däcket och fyllde till hälften den självlänsande sittbrunnen. Vid varje våldsam sjös anlopp vacklade hon som en skadskjuten hind och vräkte ner i lä med en rörelse som fick det att vända sig i magen på mig. Genom att vara så lovgirig att rorkulten låg hårt i handen, talade hon om för mig att hon var olycklig. Men jag tvingade henne att fortsätta med full fart. Hur mycket var klockan? Hur många ohyggliga timmar var det kvar till gryningen? Jag lade storskotet ett slag kring rorkulten och höll båda med vänstra handen. Medan jag försökte hålla Tinkerbelle på kurs, använde jag högra handen för att hålla strålkastarlampan och lysa ner i ruffen genom den lilla ventilen i den nerfällda ruffluckan. Jag hade hängt en armbandsklocka där inne, för det var relativt torrt där. Enligt Greenwichtid, som klockan visade, borde det på vår dåvarande meridian vara två på natten, Tinkerbelle tid. Gode Gud! Två och en halv timme kvar till soluppgången! Jag skulle vara stelfrusen vid det laget. För att inte tala om att jag skulle ha blivit tokig av blåsten eller drunknat. [...] Just då hade jag tretton sekundmeters sydlig vind, det mesta som Tinkerbelle tålde med revat storsegel, och sjön gick skrämmande hög och hotade ideligen att vräka ner relingen under vattnet. Gång efter annan måste jag gira upp med förstäven mot de kraftigaste sjöarna, annars kunde det ha gått galet på allvar. Men jag seglade vidare trots vår sårbarhet, för jag ville ta igen de åtta timmar som jag hade legat i bi i hård storm under dagen. Det skulle ta evig tid att komma till England om jag måste ligga för drivankare en tredjedel av tiden. Jag var redan åtskilliga dagar efter det uppgjorda schemat. Därför seglade jag vidare, frestade Tinkerbelles krafter till det yttersta och avverkade nästan två sjömil i kvarten. [...] Det var måndagen den 14 juni, fjorton dagar efter avseglingen från Falmouth i Massachutes på den första etappen av en transatlantisk segling som jag hade drömt om i hela mitt liv och omsorgsfullt planerat under mer än ett år. ”Här kommer jag, England!” skrek jag till stjärnorna.”


BEAUFORT

Galleria

ESKO KILPI

GALLERI 40


BEAUFORT

41


BEAUFORT

42


BEAUFORT

43


BEAUFORT

44


BEAUFORT

45


BEAUFORT

46


BEAUFORT

47


BEAUFORT

48


BEAUFORT

49


BEAUFORT

50


BEAUFORT

51


BEAUFORT

52


BEAUFORT

53


BEAUFORT

Passion for the sea.

Bags from recycled sails www.savethec.com

Crew on uusi helsinkiläinen miehistö ja kipparipalveluihin erikoistunut yritys. Järjestämme aluksellenne ammattitai ammattitaitoisen kipparin ja miehistön tilaisuuksianne varten.

Yhteydenotot: Michael Tervanen 040 86 98 746

CREW Email: CREWBOOKING@yahoo..i

54

Crew hoitaa myös moottorija purjeveneiden siirtoajot sopimuksen mukaan, vapauttaen aikaasi esimerkiksi lomasta nauttimiseen purjehduksen parissa!

Aleksis Oreschnikoff 050 57 11 650


BEAUFORT

Hankoon, Suomen eteläisimmälle niemelle rakennettavat upeat asunnot ovat nyt varattavissa!

Avomerelle avautuvalle niemelle rakennetaan ainutlaatuisia ja korkeatasoisia asuntoja, jotka soveltuvat niin ympärivuotiseksi kodiksi kuin vapaa-ajan asumiseenkin. Huoneistoissa on huikeat merinäkymät ja moderni tilankäyttöfilosofia, jossa tila on suunniteltu mahdollisimman valoisaksi, väliseinättömäksi ja avaraksi. Rakentaja Quattrorakennus Oy. Huoneistoesimerkkejä: 1 h,kk, patio 31 m2 Mh 65.100 € Vmh 186.000 € 2 h, kph, p, s 44 m2 Mh 100.030 € Vmh 285.000 € 3 h, k, kph, s, terassi 110 m2 Mh 346.185 € Vmh 989.100 € Tiedustelut p. 09-6803 980, 045-353 1823, 0400-444220 KIINTEISTÖMAAILMAN ASUNTOMYYMÄLÄ ON PIAN MYÖS HANGOSSA Avaamme uuden asuntomyymälän lähiaikoina Hankoon osoitteeseen Ratakatu 7. Esittelememme Drottninbergein ainutlaatuista kohdetta sekä muita myynnissämme olevia huoneistoja myös uudessa Hangon asuntomyymälässämme elokuun alusta alkaen. Tervetuloa! Kiinteistömaailma Bulevardin Kotimeklarit Oy LKV Bulevardi 22, 00120 Helsinki

55


KOKEILE HUILIA. 0

STÄV

TA 2 0 1

ES

UOD Ä V

• laiturit • satamat • merikuljetukset 0400-818 717 www.mikemarine.fi

Ä

Meiltä:

LÄM Ä E

www.huililehti.fi

KE

Ä

Ekolifestyle-lehti Huili on riippumaton, kriittinen ja ihana. Tilaa viisi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti kotiisi — kestotilauksena vain 35 € (määräaikainen 45 €). Tilaa numerosta 03 4246 5307 tai osoitteessa


LJUNGSVIK.COM

BEAUFORT

57


BEAUFORT 1/2012 Päätoimittaja / Chefredaktör Tuomas Autio

Graafinen muotoilu / Grafisk formgivning Martin Martonen & Antti Grundsten

Kuvatoimitus / Bildredaktör Oskari Pölhö

Avustajat / Assistenter Matias Autio Niklas Evers Heidi Haapanen Eva Lamppu Anna-Laura Markkanen Frank Martela Robson Lindberg Markus Lehtinen Aleksis Oreschnikoff Aurora Rämö Emmy Smeds Michael Armen Tervanen

Painatus / Tryck WhyPrint Oy Ab

Painos / Upplaga 2000 kpl

Kustantaja / Förläggare Venda Finland

Kannen kuva / Omslagets bild Esko Kilpi

Yhteystiedot / Kontakt Beaufort beaufourtmagazine.fi info@beaufortmagazine.fi p. 0405134422


sisältö / Innehåll

4

6

8

Pääkirjoitus Ledare

Laituriparlamentti Kajparlamentet

Ajatus kannella / Tankar på drift Vol 1: Veera Voutilainen

10

12

Onnea Hai Grattis Hajen

Kolumnit Kolumner

14

16

18

Pietari St. Petersburg

Uusi uljas kasi Du sköna nya åtta

Gasti Schauman Gasten Schauman

24

26

Pojalta isälle Från son till far

Käytännössä katsoen kaunis Praktiskt taget vacker

30

38

40

Galleria / Galleri Jorma Rautapää

Ajatus kannella / Tankar på drift Vol 2: Penni Vasama / Robert Manry

Galleria / Galleri Esko Kilpi

BEAUFORT 1/201 2


Beaufort N° 1