BA A LT I C G TTHHEE B GU UIIDDEE
16–17
henkilö
ä poika TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT STINA KASE
Mart Meri johtaa Viron instituuttia, jonka hänen isänsä Lennart perusti 1989 edistämään virolaisen kulttuurin tuntemusta maailmalla.
T
apasin Mart Meren (s. 1959) Viron instituutin Tallinnan toimistolla. Virolaisen kulttuuriviennin hermokeskus löytyi Vanhankaupungin laidalta kivitalon toisesta kerroksesta. Puitteet ovat melko vaatimattomat, mutta työmaa onkin pääasiassa maailmalla.
Sujuvasti suomeksi Heti kättelyssä paljastuu, että Meri puhuu erinomaisen hyvää suomea. ”Asuimme koko lapsuuteni Tallinnassa ja isovanhemmillani oli televisio jo kun olin aivan pieni. Katsoimme aina kun mahdollista Suomen TV-ohjelmia ja jotenkin siinä sivussa opin suomea kuin huomaamatta. Meillä kävi myös suomalaisia isän tuttavia usein, joten kielitaidolle oli myös käyttöä.” Suomen TV oli tärkeä asia koko perheelle. ”Isoisäni oli erittäin täsmällinen. Hän heräsi aamuisin säännöllisesti aikaisin, ennen seitsemää. Sitten hän kuunteli radiosta BBC:n uutiset ja voimisteli vartin verran. Päiväohjelmassa oli seuraavaksi muutama tunti työskentelyä, yleensä Shakespearen kääntämistä viroksi. Iltapäivällä isoisä kävi kaupassa, teki pihatöitä ja jatkoi kirjallisia hommiaan. Iltaisin päivärutiineihin kuului poikkeuksetta TV:n katselu ja kanava oli aina suomalainen. Sitä kautta minulle tulivat tutuiksi vanhat sarjaohjelmat, elokuvat ja erityisen kiinnostavat poliittiset ajankohtaisohjelmat kuten vaalipaneelit.”
Vaikuttava isoisä Isoisä oli Merelle tärkeä vaikuttaja. ”Viisivuotiaaksi asti asuimme isovanhempiemme talossa, sitten muutimme omaan taloon samaan Nõmmen kaupunginosaan, joten kylämatka ei ollut koskaan pitkä. Isoisäni oli ollut itsenäisen Viron diplomaatti ja hän kertoi mielellään tarinoita vanhoista vapaammista ajoista. Sitä kautta meillä kotona oli aina vähän politiikkaa ilmassa.” Pikkupojalle jutut Viron itsenäisyyden ajoilta olivat jännittäviä
ja tarunhohtoisiakin kertomuksia, mutta myöhemmin isoisä puheli vakavammistakin asioista. ”Kun olin jo yliopistossa, kertoi isoisä miehityksestä ja muista 40-luvun tapahtumista, muun muassa siitä, kuinka hän oli Moskovassa vankilassa kuolemaantuomittuna. Ihmeeksi tuomiota ei pantu täytäntöön, vaan isoisä pelastui ja pääsi takaisin Viroon yhdessä vaimonsa ja poikien Lennartin ja Hindrekin kanssa – he olivat karkotettuina Siperiassa Marinmaalla.”
muassa Viron äidinkielen seuran pääsihteerinä ja Kieli- ja kirjallisuuslehden päätoimittajana. Sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajana Meri on istunut kahteen otteeseen, vuosina 1999– 2003 ja 2006–2007. Instituutin leivissä hän on ollut vuodesta 2007. ”Kun minua ei valittu eduskuntaan viime vaaleissa ja kun Instituutista tarjottiin töitä, päätin ottaa paikan. Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että tässä ollaan seuraamassa isän jalanjälkiä.”
Kulttuuri etusijalla Isä neuvoi liittymään komsomoliin Muuten Meri muistaa viettäneensä tavallista neuvosto-Viron nuoren kaksoiselämää virallisen aivopesun vastustamisen ja oman ajattelukyvyn säilyttämisen rajoilla. ”Tosin en koskaan ollut pioneeri. Siitä oli haittaa kerran, kun luokkani kaikki muut oppilaat osallistuivat pioneeritoimintaan,
Maailma on kuitenkin muuttunut rajusti siitä, kun Lennart Meri perusti 1989 Viron instituutin. ”Lennartin ajatuksena oli Instituuttia perustettaessa pääasiassa luoda epävirallisia suhteita länteen, sellaisia kontakteja, jotka eivät olleet Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Toiminta oli poliittista kulttuurin varjossa. Instituutti oli eräänlainen Viron edustusto
”Lennartin ajatuksena oli Instituuttia perustettaessa pääasiassa luoda epävirallisia suhteita länteen, sellaisia kontakteja, jotka eivät olleet Neuvostoliiton vaikutuspiirissä.”
tällä hetkellä toimipisteet Helsingissä, Tukholmassa ja Budapestissä. Ne jakavat tietoa ja tukevat kulttuurivientiä. Kehitämme jatkuvasti myös internetpalvelujamme ja tuotamme monella kielellä erilaisia julkaisuja.” Instituutti on myös mukana viemässä virolaista kulttuuria maailmalle. ”Esimerkiksi Arvo Pärtin musiikkia esitetään joka puolella Eurooppaa, kirjallisuutta käännetään useille kielille ja elokuvia esitetään täysille saleille muun muassa Unkarissa. Siellä virolaisella elokuvalla on uskollinen fanijoukko.”
Viro-talo Helsinkiin avataan syyskuussa uusi Viro-talo, johon myös Instituutti muuttaa. Saman katon alla toimii muitakin Viro-yhdistyksiä kuten Tuglas seura kirjastoineen. ”Viro-talo on hieno asia. Sillä on iso symbolinen arvo. Suomalaisten kiinnostus Viroa kohtaan tuntuu vain lisääntyvän ja syvenevän. Kulttuurimatkailu näyttelee tärkeää osaa kehityksessä. Estonia ja Kumu tunnetaan hyvin, mutta paljon uutta löydettävää riittää etenkin Tallinnan ulkopuolella. Pyrimme saamaan huomiota myös pienemmille tapahtumille ja kohteille, joilla ei ole itsenäisesti resursseja tiedottaa ja markkinoida ulkomailla. Uskon, että niin suomalaiset kuin Suomessa asuvat virolaiset löytävät talon ja saavat sieltä kaipaamansa palvelut.”
Elokuu 1991 minut määrättiin siivoamaan koulun lattioita. Olin samanaikaisesti sekä suuttunut että ylpeä – olin pitänyt kantani.” Nuorisojärjestö komsomoliin Meri liittyi lukion lopulla. ”Isä neuvoi, että kannattaa liittyä, jos aiot yliopistoon. Jos kävisi niin, että pääsykokeissa olisi useammalla pyrkijällä samat pisteet, niin valituksi tulisivat ensisijaisesti komsomolin jäsenet. Jos en olisi päässyt opiskelemaan. olisin joutunut suoraan neuvostoarmeijaan. Noudatin isän neuvoa, mutta luulen, ettei sillä ollut mitään merkitystä.” Meri pääsi joka tapauksessa Tarton yliopistoon opiskelemaan virolaista filologiaa. Myös työura suuntautui aluksi kielitieteen pariin ja hän toimi muun
virallisen Neuvosto-Eestin rinnalla.” Vapaassa maailmassa instituutin toiminta on täysin epäpoliittista, mutta työsarkaa riittää. ”Instituutti koordinoi Viron kielen ja kulttuurin opetusta ulkomailla. Olemme lähettäneet maailmalle 10 lehtoria yliopistoihin muun muassa Pekingiin ja meillä on tiiviit kontaktit noin 30 yliopistoon, joissa opetetaan viroa. Tärkeää on myös viron opiskelun mahdollistaminen ulkovirolaisten lapsille. Suomessa olemme järjestäneet kampanjaa Viro tulee kouluun, joka on ollut erittäin suosittu. Siinä on ajatuksena viedä Viro-tietoutta suoraan nuorille. Virolaisen kulttuurityön edistäminen maailmalla kaikin tavoin kuuluu toimenkuvaan. Meillä on
Viron uudelleenitsenäistymiseen liittyy Meren osalta dramatiikkaa ja suuria tunteita. ”Uudelleenitsenäistyminen oli pitkä prosessi. Haave siitä, että Viro voisi olla osa normaalia maailmaa eli, mutta millaisella aikataululla haave voisi toteutua oli arvoitus. Lopulta tapahtumat etenivät yllättävänkin nopeasti.” Elokuu 1991 on jäänyt Merelle elävästi mieleen. ”Kun levottomuudet puhkesivat Moskovassa elettiin myös Tallinnassa dramaattisia vaiheita, jotka eivät onneksi kääntyneet tragediaksi. Lennart oli vielä Neuvostoliittoon kuuluneen Viron ulkoministeri ja Suomessa muistomerkin paljastustilaisuudessa. Vaimoni oli niin ikään työmatkalla Helsingissä, kun rajat varoittamatta suljettiin.
Myös yhteydenpito ulkomaille oli vaikeaa. Minulla oli työpaikalla puhelinlinja, jolla pystyin soittamaan suoraan Suomeen. Lähdin autolla keskellä yötä kotoa Nõmmeltä keskustaan soittamaan vaimolleni. Matkalla törmäsin panssarivaunukolonnaan, jonka takana jouduin odottelemaan pääsyä eteen päin. Silloin tunsin todellista raivoa, oli sellainen tunne, että teki mieli hyökätä keinolla millä hyvänsä panssareja vastaan. Pääsin kuitenkin lopulta soittamaan ja sovimme vaimoni kanssa, että vien lapsemme Suomeen siltä varalta, että syntyy vakavia levottomuuksia. Lennart tehtävä oli jäädä sellaisessa tilanteessa muodostamaan pakolaishallitusta ulkomaille. Siitä olisi seurannut varmasti vaikeuksia kotimaahan jääville lähisukulaisille. Silti olin vakaasti päättänyt palata Viroon heti kuin mahdollista.”
Itsenäisyyden huumaa ”Ainoa keino päästä Helsinkiin oli silloin Georg Ots -laivalla. Se kulki, mutta epävarmasti. Kaupungilla oli panssarivaunuja ja Tallinnan lahdella sota-aluksia. Pari päivää laivayhtiöön soiteltuani sain viestin, että laiva lähtee 1,5 tunnin päästä Helsinkiin. Pakkasin lapset mukaan ja pääsimme laivaan. Tunnelma Georg Otsilla oli hyvin erikoinen, muita matkustajia ei juuri näkynyt missään ja oli hiljaista. Matkan puolivälissä eräs matkustaja, jolla oli radio mukanaan alkoi huutaa, että Viro on nyt vapaa ja että tilanne on rauennut. Yhtä äkkiä oli joka paikka täysi ihmisiä ja tunnelma katossa. Helsinkiin päästyämme oli laivaa vastassa suuri joukko ihmisiä ja mediaväkeä. Minua tultiin heti haastattelemaan Suomen ruotsinkieliseen uutislähetykseen. Myöhemmin sain kuulla, että tvryhmä oli seurannut koko päivän vaimoni tekemisiä. Meille järjestyi huone yliopiston asuntolasta ja siellä vietimme pari yötä seuraten tapahtumien kehittymistä. Viroon palattiin sitten samaisella laivalla juhlatunnelmissa yhdessä pienen kansainvälisen tuttavaryhmän kanssa. Vapaudentunne oli ihmeellinen, me vain ajelimme pari päivää ympäri maata nauttien uuden Viron ensimmäisien päivien huumasta.” ■