Page 1

Joulukuu 2013

Auta Lasta


Sisällys Eeva Rahko: Kirje lukijalle...............................................................3 Hanna Heinonen: Miten saadaan lastensuojelu toimimaan?.......4 Irmeli Korhonen: Poliisi ja moniammatillinen yhteistyö...............6 Sirkka-Liisa Olli: Yhdessä tehden - vaikuttavuutta ennalta ehkäisevään lapsiperhetyöhön.......................................8 Rajiv Michael Chilaka: My visit to Finland.....................................10 Kaisu Pelkonen: ESKOsta eteenpäin.......................................................................12 Jari Kestilä: Kuntatoimijoiden ja järjestötoimijoiden yhteistyötä Terva-Toppilan koulussa..........................................13 Annu Haho: Arvokasvatuksen juuria...........................................14 Jaana Jokinen: Perheart, konkreettinen työväline perheille arkeen.................16 Mikko Karppinen, Ari Sulasalmi: Art -työskentely Heinäsalmikodissa...........................................17 Taisto Vähäaho: Nuorten Ote13....................................................18 Paula Kähkönen: Yhteistyössä yli rajojen.....................................19 Kolme kuukautta Suomessa. Lunta, kylmää ja paljon ihania tunteita...............................................................20 Kari Miettunen: Valosa -hanke, Osallisuus on aina hyvinvointityötä..................22 Lyhyesti.........................................................................................24 Pertti Kukkonen: Ennen oli ennen.................................................26 Tiina Antila: Päiväkoti Eväsrepun kuulumisia.............................28 Niilon satu.....................................................................................29 Tuomo Mulari: Oppisopimuskoulutuksella datanomiksi..........30

Auta Lasta ry:n julkaisu joulukuu 2013 Toimittajat:

Kari Miettunen Pertti Kukkonen

AUTA LASTA RY Mustasaarentie 7, 90510 OULU puh. 08-5629800, 044-5629800 fax. 08-5629850 Taitto ja paino:

Erweko Oy

Kannen kuva: Pertti Kukkonen Takakannen kuvat: Riitta Rahkola ja Tiina Antila

autalasta@autalasta.fi www.autalasta.fi Auta Lasta ry myös facebookissa


Kirje lukijalle

perusta ” Yhdistyksen on kristillisyydessä, joka näkee arvon jokaisessa ihmisessä tavoittelematta erityistä hyötyä.

T

ällä palstalla kirjoittaa tavallisesti yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen. Sovimme tällä kertaa että sijaistan häntä varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Päätin virittäytyä aiheeseen lukemalla lastensuojelulakia. Sen tarkoituksena on osaltaan ”turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun”. Lakiteksti määrittelee vanhemmuuden tukemista, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä sekä lastensuojelun eri muotoja säädöksineen. Kopioin tekstin omaksi tiedostokseen ja hakuohjelmalla päätin etsiä siitä sanaa ”rakkaus”. Vastaus tuli nopeasti: ”Word on lopettanut etsinnän kohteessa asiakirja. Merkkijonoa ei löytynyt.” Luottamus –sana löytyi kertaalleen yhdyssanasta ”luottamustoimessa olevat henkilöt..” Lakiteksti hoitaa epäilemättä tehtäväänsä siten kuin on tarkoituskin, mutta lain kirjain ei tavoita sitä mistä on lopulta kyse. Rakkaus ja luottamus ovat lapsen tasapainoisen ja kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, mutta niitä ei voi lailla vaatia saatikka taata. Turvallinen ympäristö voi kuitenkin luoda olosuhteita, joissa rakkaus ja luottamus voivat kasvaa. Tätä taustaa

vasten pohdin Auta Lasta ry:n toimintaa. Yhdistyksen perusta on kristillisyydessä, joka näkee arvon jokaisessa ihmisessä tavoittelematta erityistä hyötyä. Lastenkoti tai päiväkoti ei tavoittele taloudellista voittoa. Yhdistyksessä pitkään toimineet sekä työntekijät voisivat ansaita työstään optioita yritystermein kuvattuna, mutta mahdollinen taloudellinen tuotto käytetään lasten hyväksi tehtävän työn kehittämiseen. Hieman provokatorisesti mutta totuudenmukaisesti voi todeta, että Heinäsalmi ja Eväsreppu sijaitsevat monikansallisista yhtiöistä ja veroparatiiseista vapaalla vyöhykkeellä! Tämä on yksi vaikutin, joka motivoi itseäni antamaan oman panokseni vapaaehtoiseen hallitustyöskentelyyn. Vasta pidetyn yhdistyksen syyskokouksen jälkitunnelmissa pohdin lopuillaan olevaa 44. toimintavuotta. ”Vain muutos on pysyvää” –sanonta kuvaa lastensuojelussakin tapahtuvaa liikehdintää, jossa perhehoito korostuu ja laitoshoidon osuus vähenee. Toimintojen muokkaaminen lastensuojelun tarpeita vastaaviksi on vaatinut henkilöstöltä ponnistuksia ja pitkäjänteistä työtä. Myös päiväkoti on kehittänyt toimintaansa lasten vanhemmilta saatujen toiveiden pohjalta. Arvostan työnteki-

jöiden motivoitunutta ja sitoutunutta asennetta; tunnistan siitä myös rakkauden ”merkkijonon”. Yhdistys ei ole itsestäänselvyys, mutta mikään ei viittaa siihen, että lasten hyväksi tehtävä työ olisi Suomessa saatettu loppuun. On syytä jatkaa, kehittää työtä edelleen ja mennä eteenpäin -luottamuksella.

Eeva Rahko

Varapuheenjohtaja, Auta Lasta ry:n hallitus

3


Kuva: Katriina Roiha

Miten saadaan lastensuojelu toimimaan? Hanna Heinonen ohjelmajohtaja Lastensuojelun keskusliitto

L

astensuojelua on parin viimeksi kuluneen vuoden aikana arvioitu ja selvitetty monien eri tahojen toimesta. Valtiontalouden tarkastusvirasto toteutti lastensuojelun tuloksellisuustarkastuksen, joka julkaistiin vuonna 2012 ennen kuin lastensuojelun asiakkaana ollut 8-vuotias Erika menehtyi oman isän ja hänen uuden puolisonsa kaltoinkohteluun. Tämä surullinen tapahtumaketju sai aikaan sen, että lastensuojelun tilan ja toiminnan arviointi käynnistettiin usean työryhmän toimesta samanaikaisesti. Valtioneuvosto ja Oikeusministeriö tekivät oman selvityksensä, tapausta tutkivat myös Valvira ja Etelä-Suomen Aluehallintovirasto, toki Helsingin kaupunkikin tutki omien työntekijöidensä toimintaa tilanteessa. Vähän laajempaa näkökulmaa toivat keskusteluun Valtionvarainministeriön selvitys perheitä tukevien julkisten palvelujen vaikutuksista talouteen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Myös perhe- ja lapsisurmista tehty selvitys tarkasteli aiheeseen liittyviä taustoja laajemmin. Lastensuojelun toiminnan kannalta kenties merkittävin selvitys oli Sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva lastensuojelutyöryhmän selvitystyö, jonka loppuraportti nostaa esiin 54 yksittäistä kehittämiskohdetta lastensuojelussa. Näin monien kehittämisehdotusten edessä voi ensisijaisesti todeta, että kaikki ovat tarpeellisia ja lastensuojelun toimintaa parantavia ehdotuksia. Kehittämisehdotusten tärkeyttä ei kiistä kukaan. Pulmana on se, ettei työryhmä tai ministeriö ole pystynyt mitenkään priorisoimaan kehittämisehdotuksia, vaan eritasoiset uudistamisehdotukset esitetään lukijalle numeroituna sarjana toimia. Toki Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt omia priorisointejaan. He ovat esimerkiksi käynnistäneet tärkeän tutkimuksen siitä, millä kriteereillä lastensuojeluilmoituksia tehdään. Valmisteilla on myös opas lasten kohtaamisesta ja tähän liittyvä koulutuskierros. Lastensuojelulain 29§:ä muutetaan työryhmän esityksen mukaisesti ja myös Lastenasiaintalon pilotointia pidetään merkittävänä edistysaskeleena. Kehittämisehdotuksia tutkiessa kannattaa kysyä, millainen lastensuojelu meillä on, kun olemme toteuttaneet kaikki Toimiva lastensuojelu työryhmän tekemät parannusehdotukset? Viranomaisvastuiden selkeys johtaa siihen, että kaikki lasten kanssa toimivat näkevät lasten suojelun yhteisenä asiana. Siirtämisen kulttuurista siirrytään kohti vastuun ottamisen ja välittämisen kulttuuria. Vastuun ottaminen ja välittäminen näkyy myös siinä, että oikeat ja tarvittavat tiedot siirtyvät, asiakkaiden palvelut ovat jousta-

4

via ja jatkuvuuteen perustuvia palvelupolkuja. Yhdessä tekeminen on suositumpaa kuin yksin tekeminen, moniammatillisuus asettuu lastensuojelun arkeen, aidosti lastensuojelun sosiaalityön toteutumista tukemaan. Lapset ja perheet tulevat kohdatuksi lasten ja perheiden palveluissa, peruspalveluissa tai perhepalveluissa, joka jo sinällään vähentää lastensuojeluun siirtämisen kulttuuria. Hyvänä esimerkkinä toimivat erotilanteet, jotka nykyään riitaisissa tilanteissa johtavat perheet myös lastensuojelun asiakkaiksi. Kun edellä mainitut perheitä tukevat palvelut toimivat intensiivisesti ja oikea-aikaisesti, erotilanteet eivät mutkistu ja asian hoitaminen lapsen edun näkökulmasta toteutuu. Lapsen ja vanhempien suhteen merkityksellisyys tunnustetaan ja kaikki mahdolliset toimet vanhemmuuden tukemiseksi otetaan käyttöön. Lapset, nuoret ja heidän vanhempansa ovat mukana pohtimassa palvelujen toimivuutta ja kehittämistarpeita. Sijaishuolto rakentuu entistä enemmän lasten tarpeista käsin määrittyen. Lapsen edun mukaisesti on mahdollista ratkaista myös nykyistä pysyvämpi asettuminen sijaisperheeseen. Ymmärretään sekin, etteivät jälkihuollon palvelut voi päättyä liian aikaisin ja palvelujen pitää olla perusteellisesti pohdittuja, nuoren tarpeista käsin rakentuvia.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin osataan kiinnittää huomiota ja erityisesti peruspalveluissa on mahdollisuus vastata näihin tuen tarpeisiin. Lastensuojelun toimintakäytännöt perustuvat tulevaisuudessa tutkittuun tietoon ja sitä on käytettävissä tehtävien päätösten tukena. Lastensuojelun taustalla olevista syistä on entistä tarkempi käsitys, samoin lastensuojelun vaikuttavuudesta. Myös lastensuojelun kansallinen ohjaus tehostuu ja yksittäiset toimijat saavat selkeät ohjeet oman toimintansa tueksi. Valvontaa tukee laadukkaan lastensuojelun toteutumista. Toimivan lastensuojelun tuloksena ovat siis vähentyneet asiakasmäärät varsinaisessa lastensuojelussa, mutta lisääntyneet palvelutarpeet peruspalveluissa. Yksittäisten, toisinaan irrallisten auttamistoimenpiteiden sijaan, suositaan kokonaisvaltaista vastuunottoa lapsen, nuoren ja perheen tilanteesta. Suoritteet eivät synny enää pelkistä tapaamisista, yksittäisistä suoritteista tai määräaikojen noudattamisesta. Tärkeämmäksi onnistumisen mittariksi tulevat tapaamisten sisällöt, laadukas toiminta, tulokset ja vaikuttavuus.


LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN JA TOTEUTTAMINEN rinnalla löytää keinoja vahvistaa peruspalvelujen toimintamahdollisuutta. Keskustelutilaisuus nosti esiin myös sen, kuinka kansalaisjärjestöjen tekemä työ jää raportissa näkymättömäksi. Raportti tuo lisää velvoitteita kunnille, joista tulee selvitä ilman resurssien lisäystä, ainoastaan uudelleen organisoimalla ja olemassa olevia resursseja toisella tavalla jakaen. Siksi ihmetyttää muiden toimijoiden sivuuttaminen, osaamista on sekä kansalaisjärjestöissä, yksityisillä palveluntuottajilla sekä monilla muilla toimijoilla. Tosi asiassa yhdessä tekemisen muutos lähtee siitä, että alueellisesti riittävän varhaisessa vaiheessa arvioidaan kuntalaisten palvelujen tarvetta sekä alueella käytettävissä olevaa asiantuntijuutta, yhdistetään voimavarat ja osaaminen konkreettisesti yhteen parempien lastensuojelupalvelujen puolesta. Lastensuojelulain edellyttämä hyvinvointisuunnitelma on hyvä väline yhteisten tavoitteiden asettamiseksi lasten ja perheiden palvelujen kehittämiseksi, parhaimmillaan kyseinen suunnitelma ei ole vain kunnan toimintaa kuvaava asiakirja, vaan ennen kaikkea yhteisöllisesti voimavaroja kokoava, ennakoiva suunnitelma.

Lastensuojelun perusteellinen arviointi on ollut paikallaan, myös lastensuojelussa on paljon parannettavaa. Toiminnan kriittinen ja rakentava arviointi on ennen kaikkea mahdollisuus. Lastensuojelun kehittäminen vain ylhäältä alas johdettuna on mahdoton tehtävä, kokonaisvaltainen arviointi edellyttää moniäänisyyttä. Lastensuojelua ei saada toiminaan, jos ei lapsia, nuoria ja heidän läheisiään oteta mukaan palvelujen kehittämiseen. Lastensuojelun uudistaminen edellyttää myös, että työtä käytännössä tekevät asiantuntijat ovat avainasemassa ja tulevat kuulluksi uudistuksia tehtäessä. Vaikuttava lastensuojelu toteutuu vain pysyvän, riittävän ja tehtäviinsä sitoutuneen henkilökunnan kautta, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia kohdata asiakkaat.

” Lastensuojelun yhdessä tekeminen

lähtee myös yhteisestä alueellisesta näystä...

Kuva: Kari Miettunen

Jotta nämä kehittämisehdotukset tulevat toteutettua ja todella tehtyä, vaaditaan sen ymmärtämistä, että kunta ei voi yksinään olla vastuussa kaikista selvitysryhmien esiin nostamista kehittämistehtävistä. Lastensuojelun yhdessä tekeminen lähtee myös yhteisestä alueellisesta näystä, millaisia lastensuojelupalveluja alueellamme tarvitaan, keiden osaaminen on käytössä ja miten voimme helpottaa toistemme työtaakkaa. Kansallisen tason selvitysryhmät unohtavat helposti kansalaisjärjestöjen ja myös yksityisten toimijoiden mahdollisuudet ja osaamisen hyödyntämisen. Myös kuntien tulee uudistaa lastensuojelun organisointiaan, yksi isoimmista kehittämisen paikoista on tehtävärakenteiden uudelleen pohtiminen. Tätä toki pitää johtaa vahvasti kansallisella tasolla. Saadaanko lastensuojelu siis toimimaan näillä edellä esitettyjen kehittämisehdotusten toteuttamisella? Asiasta keskusteltiin Toimiva lastensuojelu –loppuraportin lausuntokierrosten jälkeen Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti keskustelutilaisuuden kansalaisjärjestöille, jossa ministeri Huovisen johdolla pohdittiin niitä askeleita, joita selvitystyön jälkeen tulee ottaa. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja veti keskustelua yhteen tehdyistä kehittämisehdotuksista ja siitä, miten kansalaisjärjestöt nivotaan mukaan kehittämistyön arkeen. Varhaisen tuen ja peruspalvelujen vahvistamisen tarve on ilmeinen. Lastensuojelun toiminnan kannalta Kananoja pitää merkittävänä kivijalkana asiakastyössä tehtävää arviointityötä. Alueellisesti toisistaan eroavat käytännöt eivät edistä lasten ja perheiden tasa-arvoista kohtelua, josta syystä yhtenäisiä arviointikäytäntöjä pitää kehittää pikaisesti. Lastensuojelussa asiakkaana olevien maahanmuuttajien ja eroperheiden tilannetta tulee selvittää perusteellisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö paneutuu myös pysyvän huostaanoton kysymykseen ja mahdollisuuteen. Työntekijöiden saatavuuden ja työssäjaksamisen näkökulmasta on ilmeistä, että tehtävärakenteita tulee arvioida uudelleen. Lopuksi Kanaoja totesi, että järjestöjen ja kuntien kehittämiä menetelmiä ja hyviä käytäntöjä tulee koota yhteen sekä arvioida, miten näitä toimivia menetelmiä ja hyviä käytäntöjä saadaan levitettyä nykyistä laajempaan käyttöön. Ehjä ry:n toiminnanjohtaja Kai Laitinen totesi osuvasti keskustelutilaisuudessa, että nykyiset lastensuojelun ongelmat johtuvat ennen kaikkea peruspalvelujen ohuudesta ja vaikeudesta vastata lasten ja perheiden tarpeisiin riittävän ajoissa ja oikea-aikaisesti. Lastensuojelun palvelujen kehittämisen

5


Poliisi ja moniammatillinen yhteistyö Irmeli Korhonen, Rikosylikonstaapeli Nuorisorikosryhmä Oulun poliisilaitos

E

ilen töihin ajaessani kuulin radiosta uutisen, jonka mukaan nuorten mielenterveyspalveluiden korvausmäärät ovat kasvaneet huimasti. Jäin miettimään, miten nuorten mahdolliset mielenterveydenongelmat näkyvät omassa työssäni poliisina vai näkyvätkö ne lainkaan. En ajattele, että nuorten tekemien rikosten syynä olivat heidän mielenterveydelliseen tilaansa liittyvät seikat. Usein nuorten mielenterveydelliset ongelmat näkyvät esimerkiksi masennuksena, syrjäytymisenä tai itsetuhoisuutena. Tälläinen henkilö, varsinkaan nuori, ei jaksa suunnata energiaa rikosten tekemiseen. Valitettavasti edellä mainitut ongelmat saattavat sitä vastoin uhriuttaa ongelmista kärsijää. Selkein ryhmä, jonka työssäni näen kärsivän mielenterveys ongelmista, ovat huostaan otetut nuoret. Ja mitenkös nämä nuoret poliisille kuuluvat, saattaa joku kysyä. Monesti eivät onneksi mitenkään, mutta huostaanottojen lisääntyminen näyttäytyy nykyisin poliisille erittäin työllistävänä mm. nuorten karatessa sijoitusyksiköistään. Yhteiskuntamme on rakentunut ainakin toistaiseksi siten, että karanneen nuoren kiinniotto-oikeus on nimenomaan poliisilla. Nuoren tavoittaminen karkureissultaan edellyttää tiivistä sijoitusyksiköiden, sosiaalitoimien ja poliisin yhteistyötä. Nuoren huostaanottojen taustat ovat hyvin moninaiset. Osalla nuorilla huostaanottoon on vaikuttanut nuoren oma kehitykselleen vaaraksi oleva käytös. Käytös saattaa olla esimerkiksi lainvastaista käytöstä, itsetuhoisuutta tai päihdekäyttöä. Osalla huostaanoton syynä ei ole yksi yksittäinen syy vaan huostaanoton taustalla on useampia perusteita. Sekin tulee muistaa, ettei huostaanottoon vaikuta aina nuoren oma käytös vaan syynä voi olla myös vanhempien ongelmat. Joka tapauksessa huostaanotolle on olemassa varmasti aina perusteensa, kunkin kohdalla omanlaisensa. Edellä kirjoitettu toimikoon aasinsiltana laajemmin huostaanottoihin sekä huostaan otettuihin liittyvää moniammatillista yhteistyötä sekä työn raameja miettiessäni.

6

Olen työskennellyt poliisina lähes 20 vuotta. Koko tämän työurani aikana olen työskennellyt, enemmän tai vähemmän, lasten, nuorten, heidän perheidensä, lastensuojelun sekä lastensuojelupalveluita tuottavien yksiköiden kanssa. Vuosien aikana on tapahtunut muutoksia lastensuojelulaissa kuten myös lastensuojelun asiakasmäärissä. Lastensuojelulain uudistuksella on tavoiteltu hyvää, mutta kasvaneista huostaanottojen määristä päätellen tavoitteessa ei ole onnistuttu. Olisiko maassamme tehtävissä enemmän lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen? Olen usein joutunut työni äärellä pysähtymään Suomen erittäin vahvan yksilönsuojan ja lapsen etu -käsitteen äärelle. On hyvä, että kullakin meillä on vahva yksilön suoja, mutta onko koskaan alaikäisen huostaan otetun edun mukaista, että meillä viranomaisilla tai muilla toimijoilla on niin vähän työkaluja ja -keinoja nuoren tavoittamiseksi. Valitettavan usein joutuu toteamaan, että nuori on ajautunut ongelmissaan entistä syvemmälle huostaanoton syiden suhteen karkureissullaan. Työkaluja ja -keinoja olisi varmasti mahdollista lisätä, mutta työkalupakin laajennus vaatisi lakimuutoksia. Poliisin näkökulmasta toivoisin jonain päivänä näkeväni uudistuksia esimerkiksi nuoren kiinniotto-oikeuden suhteen. Tiedostaen paremmin kuin hyvin poliisin työmäärät sekä niiden viime vuosien kasvu, tuntuu hullunkuriselta, että nuoren huollosta vastaavan sijoitusyksikön henkilöstö ei saa ottaa heille huollettavaksi määrättyä nuorta kiinni. Kumpiko on jälleen nuoren edun mukaista; tuttu sijoitusyksikön aikuinen vai virkapukuinen täysin outo aikuinen?

elkein ryhmä, jonka ” Styössäni näen kärsi-

vän mielenterveysongelmista, ovat huostaanotetut nuoret.


LAPSEN ETU PERUSPALVELUISSA?

N

ykyaikaista tekniikkaa hyödynnetään jatkuvasti eri toimijoiden toimissa. Milloinhan laki tulee antamaan mahdollisuuden käyttää sitä mielestäni lapsen edun mukaisesti karkulaisen tavoittamiseksi ja paikantamiseksi? Nykyisellään toiminnan käyttömahdollisuus on rajattu erittäin harvaan tapaukseen ja silloin voi nuoren hengenlähtö olla jo hyvin mahdollinen. Ei liene tämäkään lapsen tai nuoren etu? Ovatko lastensuojelun ennalta ehkäisevät toimet riittävät ottaen huomioon huostaanottojen määrät vuosittain valtakunnassa? Onko sosiaalityöntekijöillä riittävästi työkaluja pakissaan vai tulisiko kehittää uusia toimia? Entä onko yksittäisellä sosiaalityöntekijällä rehellisesti riittävästi päätösvaltaa suunnata jo olemassa olevia avohuollon tukitoimia asiakasperheisiin vai täytyykö heidän alistaa rahalliset tukitoimet asiantuntijatyöryhmille? Voivatko sosiaalityöntekijät tehdä itsenäisiä ja asiakkaan lähtökohdista parhaita mahdollisia sijoituspäätöksiä mietittäessä esimerkiksi nuoren sijoituspaikkaa? Onko yksittäisen sosiaalityöntekijän asiakasmäärät sellaiset, että niistä on realistisesti mahdollista selvitä laadukkaalla työnjäljellä?

Onko lainsäädäntö selkeä kaikilta osin alaikäisten kohdalta ja tukeeko se heidän kasvua ja kehitystään? Esimerkiksi otettakoon vaikka tupakkalaki. Tupakkatuotteiden hallussapito alle 18-vuotiaana on lainvastaista. Hallussapito ei ole kuitenkaan rangaistavaa. Mikä on lainlaatijan viesti nuorille lain suhteen? Opettaako se noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä vai opettaako se kenties, että on meillä laki, mutta ei siitä mitään seuraa jos sitä ei noudata? En ole itse sitä mieltä, että ongelmat poistuvat poliisin asiakkaalle sakon kirjoittamalla, mutta tiedän, että vastaavanlaiset lakipykälät tuottavat toimintaongelmia esimerkiksi sijoitusyksiköissä nuorten kanssa työskenteleville. Näin ei mielestäni pitäisi olla. Onko yhteiskunnan peruspalveluissa huomioitu riittävästi lapset ja nuoret? Peruspalveluilla tarkoitan tässä yhteydessä esimerkiksi neuvola-toimintaa ja kouluterveydenhuoltoa. Aina on niitä, jotka esittävät, että palveluita saa yksityisestikin. Kaikilla ei yksityisiin palveluihin ole varaa ja valitettavasti vajeesta kärsii lapsi tai nuori, jolla sitä ei itsellään ainakaan ole. Mikä on peruspalveluiden tarjonnan määrä verrat-

taessa aikaisempaan? Pahoin epäilen, että palveluita tarjotaan nykyisin aikaisempaa vähemmän. Paljon kysymyksiä ja vielä enemmän jätän kirjaamatta. Kysymyksillä ei ole tarkoitus loukata, eikä syyllistää ketään. Jossakin vaiheessa kaikkia noita olen mietiskellyt ja siksi ne keskustelunherättäjiksi yleisesti heitän. Suomen Kuvalehden 8/2010 julkaisussa Sattuma säätelee lastensuojelua Hanna Leivonniemi kirjoittaa: Lastensuojelujärjestöt pelkäävätkin, että kunnat jatkavat peruspalveluista leikkaamista ja ongelmien kuilu vaan syvenee. Elämme vuotta 2013 ja eilen uutisoitiin nuorten mielenterveyspalveluiden korvausmäärien lisääntyneen huomattavasti, jopa räjähdysmäisesti. Onko tämä ongelmien kuilun syventymistä? Muistammehan lapsista ja nuorista puhuttaessa, että tämän päivän säästö on huomisen menetys.

7


Yhdessä tehden – vaikuttavuutta ennalta ehkäisevään lapsiperhetyöhön Sirkka-Liisa Olli, Sosiaalijohtaja, Oulun kaupunki

O

ulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteisenä strategisena tavoitteena vuoteen 2025 mennessä on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia vahvistamalla arjen kehitysyhteisöjä, kaikille yhteisiä peruspalveluja ja niiden kasvatuskumppanuutta niin, että erikoistuneiden palvelujen tarve ja kuormitus vähenevät. Uuden Oulun hyvinvointikatsaus 2011 sisälsi kuvauksen oululaisten hyvinvoinnista ja olosuhteista uuden kaupungin syntyhetkellä ja katsaus toimi pohjana elämänkaari-mallin kehittämisen painopisteiden valintoja tehtäessä. Hyvinvointia uhkaavina tekijöinä hyvinvointikatsauksessa nostettiin esiin erityisesti lapsiperheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyen mm. lapsiperheiden huono-osaisuus, nuorisotyöttömyys, köyhyys, syrjäytyminen ja sairastavuus. Vahvuutena nähtiin mm. nuori väestörakenne ja koulutustaso. Oulun palvelumalli 2020:ssa on linjattu Oulun kaupungin lasten ja nuorten palveluiden kehittämisen päälinjaukset seuraaville vuosille. Tämän lisäksi valmisteilla on Oulussakin kuntakohtainen lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma, mikä sisältää myös lastensuojelulain mukaisen lakisääteisen suunnitelman lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Strateginen tavoiteasettelu on siis tehty varsin huolella ja tietoon perustuvana, osana uuden Oulun kaupungin valmistelutyötä. Tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan valtuustotasolle saakka säännöllisesti mm. sähköiseen hyvinvointikertomukseen sisältyvien lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehitystä kuvaavien indikaattoreiden kautta. Oulussa lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämisen strateginen painopiste on selkeästi asetettu ennalta ehkäisyyn ja avohuoltoon. Varsinaiseen lastensuojelun asiakkuuden piiriin päätyvien osuuden lapsiväestöstä tavoitellaan vähitellen laskevan ja samalla myös lasten ja nuorten raskaimpien palveluiden ( lasten- ja nuorisopsykiatria, lastensuojelu ) kustannuskehityksen odotetaan pysähtyvän ja tulevaisuudessa jopa lapsiväestöön suhteutettuna asteittain alenevan. Kysymys kuulukin nyt, miten muutamme arjessa toimintaamme, jotta halutut vaikutukset saavutetaan? Ottaen huomioon, että viime vuosina kehityssuunta on ollut voimakkaasti myös Oulun kaupungissa raskaimpia palveluita lisäävä ja erityisesti nuorten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat avohuollon toimenpitei-

8

nä lisääntyneet, riittää tavoitteen saavuttamisessa todellisia haasteita seuraaville vuosille. Kehityssuunnan pysyvään muutokseen tarvitaan monentasoisia ja –suuntaisia toimia eikä maaliin päästä toki hetkessä. Tarvitaan ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen selkeää lisäämistä, varhentamista ja yhteistyön syventämistä myös kaupungin omissa palveluissa erityisesti varhaiskasvatuksen, koulu- ja nuorisotyön sekä kaupungin hyvinvointipalveluiden kesken, kulttuuri- ja liikuntapalveluita sekä ympäristö- ja yhdyskuntapalveluita unohtamatta. Kaupungin oman toiminnan lisäksi koko kaupunkiyhteisön voimavarat tulee saada tukemaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin suotuisaa kehitystä. Kunnan vahvan oman toiminnan lisäksi tarvitaankin järjestöjen ja yritysten kanssa tehtävää yhä syvenevää strategista yhteistyötä, jotta matalan kynnyksen tuki ja palvelut kyetään tulevaisuudessa yhä vaikuttavammin järjestämään. Tulee myös selkeyttää eri toimijoiden roolit palveluiden ja tuen kentässä, jotta toimijat saavat kestävän pohjan oman roolinsa mukaiseen toimintaan. Yhteisen tavoitteenasettelun onnistumista edesauttaa pitkäjänteinen strateginen kumppanuus, joka tukee kaikkien kumppanuustahojen toiminnan kehittymistä ja tuottaa parhaiten myös uusia vaikuttavia toimintamalleja. Lastensuojelun piirissä olevien lasten ja heidän perheidensä tukeen ja palveluihin on löydettävä myös tulevaisuudessa aivan uudenlaisia innovatiivisia ja kuntoutuksellisia kotiin suuntutuvia ja kotiin laitos- tai

perhesijoituksesta suuntaavia tukitoimia ja palveluita. Viime vuosina Oulun kaupungissa tapahtunut jyrkkä kasvu laitossijoitusten käytössä avohuollon palveluina kielii osaltaan myös siitä, että palveluiden ostajina emme kaupunkina ole riittävällä tavalla osanneet vaatia palveluita tuottavilta tahoilta perinteisen ”laitostuotteen” sijaan vaikuttavia avohuollollisia palveluita ja lastensuojelun palvelukokonaisuus on tältä osin tästäkin syystä jäänyt vajaaksi. Tällä hetkellä Oulun seudulla näyttää siltä, että käymässä olevan vuoropuhelun perusteella sekä kunnat että palveluntuottajat ovat molemmat havainneet avohuollollisten palveluiden kehittämisen kohdan olevan tässä ajassa ja tilanteessa välttämätöntä ja tilanne tullee parantumaan jatkossa. Tässä artikkelissa pohditaan kuitenkin nimenomaan ennalta ehkäisyn näkökulmaa kaupungin ja järjestöjen tulevaisuuden yhteistyössä, jolloin lastensuojelun avohuollon palveluiden kehittämistarpeet rajautuvat tietoisesti tällä kertaa tämän teeman ulkopuolelle.


OULUN KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ Ennalta ehkäisevän tuen osalta järjestöjen ja kaupungin rooleja kirkastettiin osana päättymässä olevaa sosiaali- ja terveysalan järjestötoimijoiden ja Oulun kaupungin yhteistä ESKO- ehkäisevän työn kärkihanketta. Ison kaupunkiorganisaation ja laajan järjestökentän toiminnan yhteensovittaminen ja järjestöjen ja kaupungin toiminnan lähtökohtien erilaisuuden huomioiminen vaati yhteisen ymmärryksen löytymistä, mutta kun se hankkeen aikana löytyi, alkoi myös käytännössä tapahtua. Kehitettiin esimerkillisellä tavalla uudenlaisia kumppanuusperiaatteella toimivia ennalta ehkäisevän työn toimintamalleja ja lähellä arjen kehitysyhteisöjä tapahtuvia tuen muotoja lasten, nuorten ja perheiden tueksi. Merkittävää oli myös se, että tuki oli kaikkien pilottialueen perheiden saavutettavissa niin fyysisen sijainnin kuin taloudellisten edellytystenkin näkökulmasta. Monikulttuurisuus nähtiin voimavarana perheiden omien tukiverkostojen vahvistuessa. Syntyi aivan uudenlaista yhteistyötä ja käytänteitä paitsi järjestöjen ja kaupungin toimijoiden kesken, niin myös kaupungin omien toimijoiden välisenä. Kun hankkeessa mukana olleesta yhtenäisperuskoulusta ryhdyttiin käyttämään hankkeen aikana kaupunkiorganisaation sisälläkin nimeä ”hyvinvointikoulu” ja kaupungin hyvinvointipalveluissa samaan aikaan lapsiperheiden palvelut alkoivat hahmottua ”hyvinvointineuvola- ja perhepalvelut – nimikkeiden” alle, ollessaan aiemmin hajallaan toimivia kokonaisuuksia käyttäjäasiakkaan näkökulmasta, voidaan hyvällä syyllä nähdä aidon muutoksen tavoiteltuun kuntalaislähtöiseen suuntaan jo käynnistyneen monella eri taholla. Vaikka pitkä yhteinen hankemuotoinen kehittäminen loppuukin, jatkuu yhteistyö järjestöjen ja Oulun kaupungin välillä tiiviinä. Järjestöjen ja kaupungin yhteistyön

painopistealueina ovat seuraaville vuosille erityisesti Oulun kaupunkiin syntymässä oleva uudenlainen hyvinvointikeskusten ja hyvinvointipisteiden toimintamalli, jossa yhteisen kehittämisen sarka löytyy kaupungin ja järjestöjen välisenä luontevasti eri alueiden asukkaiden tarpeet huomioivan ennalta ehkäisevän tuen näkökulmasta. Hyvinvointikeskusmallissa perinteisen terveyskeskustoiminnan tilalle haetaan aidosti alueen väestön tarpeet tunnistavaa monitoimijuuteen perustuvaa toimintamallia, jossa järjestöillä, asukastupatoiminnalla ja osin myös yrityksillä on tärkeä roolinsa arjen tuen tekijöinä kaupungin palveluiden rinnalla. Hyvinvointikeskusympäristön kokonaisuuteen kuuluu virtuaalisesti koko hyvinvointikeskusalueen palveluiden ja tuen kokonaisuus siten, että esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden palvelut näyttäytyvät nykyistä kuntalaislähtöisemmin ja entisten kaupungin hallintokuntien ja prosessien ( esim. hyvinvointipalvelut ja sivistys- ja kulttuuripalvelut ) väliset raja-aidat suhteessa kuntalaiseen hälvenevät. Sähköisten palveluiden ja tuen kehittäminen on yksi hyvinvointikeskusten kehittämisen painopistealueista, jotta resursseja voidaan kohdentaa nykyistä enemmän niille kuntalaisille, joiden osalta ns. hyvinvointihyöty on suurin. Jo nyt alueen järjestöjen kanssa on Oulussa tehty merkittävää yhteistä kehittämistä sähköisten palvelukonseptien osalta ja yhteistä kehittämistä on uudessa toimintaympäristössä edelleen tarve jatkaa ja syventää. Elämänkaaren mukaisten painopisteiden ja niille asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa löytyy niin ikään luonteva kaupungin ja järjestöjen yhteistyön alue. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta selkeästi yhteisinä painopisteinä jo mainittujen kasvu- ja kehitysympäristöjen tukemisen lisäksi, nousee erityisesti syrjäyty-

misen ja eriarvoistumisen ehkäisyn teema. Vaikka Oulussakin toki valtaosa lapsista ja nuorista voi tänään monellakin mittarilla arvioituna paremmin kuin koskaan, näkyy eriarvoisuuden lisääntyminen lasten ja nuorten arjessa monella tavalla. Köyhyys on yksi hyvinvointivajeen merkittävä riskitekijä ja myös eriarvoistumisen tunnetta lisäävä tekijä. Suomalaisessa yhteiskunnassa jokaiselle turvataan viimesijaisen sosiaaliturvan kautta toki oikeus välttämättömään toimeentuloon, mikä kuitenkaan ei takaa pitkään toimeentulon äärirajoilla kamppailevien perheiden lapsille koskaan aivan yhtäläisiä osallisuuden mahdollisuuksia kuin lapsiväestölle keskimäärin. Yhteisöt voivat omalla toiminnallaan tässä kohden merkittävästi vaikuttaa kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointiin, tuomalla aidosti lasten ja nuorten arjen ulottuville matalan kynnyksen toimintamahdollisuuksia ja sitä kautta aitoja osallisuuden kokemuksia. Kunnat ovat yksi toimija osana paikallisyhteisöä ja voivat omassa roolissaan merkittävästikin vahvistaa ennalta ehkäisevän työn toimintaedellytyksiä. Yhteistyötä on tarkoitus Oulussa edelleen syventää pitkäjänteisempään ja strategisempaan suuntaan. Järjestöjen toimintamahdollisuuksia on Oulun kaupungin taholta tarkoitus edistää tukemalla myös tarvittavan resursoinnin hankinnassa ennalta ehkäisevän ja hyvinvointia edistävän toiminnan luomiseen eri rahoituskanavia hyödyntäen. Oulun kaupunki haluaa muutoinkin olla mahdollistamassa erityisesti sellaista järjestöjen toimintaa, mikä tukee koko kaupunkiyhteisön hyvinvointia. Viesti Oulun kaupungin taholta järjestötoimijoille kuuluukin – kaupunki arvostaa järjestöjen ennaltaehkäisevää työtä ja haluaa olla vahvasti mukana tukemassa järjestösektoria ennalta ehkäisyn saralla myös jatkossa!

9


Kuva: Ari Sulasalmi

Heinäsalmen uuden rantasaunarakennuksen terassilla Rajiv Michael Chilaka, Elia Thomas Merugu, Marja-Leena Kemppainen, Tuulikki Tolonen, Kaisu Merenheimo ja Sheila Hicks.

F

inland is a beautiful country. It was my pleasure to visit Finland at the end of this summer, i.e. 1st -16th September, 2013. I and my cousin brother Elia Thomas Merugu were invited to Finland by Kaisu Merenheimo and Sheila Hicks, who received us as their own grandsons. We stayed with Pekka Haahti and his wife in Helsinki and later we came to Oulu and stayed with Mother Kaisu and Dr Sheila. Really we felt that we were in our own home when we were with Sheila and Kaisu. I was very happy and enjoyed being with Finnish people who loved us so much. We cannot forget their love and good hospitality. We enjoyed the good and clean food they provided. Auta Lasta home

It is my pleasure to tell a few words about the children’s home “Auta Lasta.” On 12th September, 2013 we visited the Auta Lasta home. We were invited by Marja-Leena Kemppainen and her committee members to see the Auta Lasta home and meet the children. When we were there we felt very happy to see the natural environment, which was really pleasant. On that day Marja-Leena guided us to show the whole campus and all the facilities arranged for

10

the children. Really we felt very happy and Praised God for the work with the children. The Auta Lasta home has a very big campus with good facilities but there are few children, whereas in India we have more children, a much smaller campus and fewer facilities. At the Auta Lasta campus there is no sound pollution, no air pollution and no mosquitoes, whereas in India there is a lot of sound and air pollution and more mosquitoes. We have shared rooms for all the boys and a separate common room

for all the girls. The Auta Lasta children have computer knowledge and classes. We received excellent and clean food during our visit. It is with great feeling that I thank Marja-Leena and her crew for their love and concern towards our Indian orphans too. The Auta Lasta home children were well taken care of and well protected by Marja-Leena. I am very much thankful to them and it is my prayer that God may help the Auta Lasta children more and more in the future.


My Visit to Finland Rajiv Michael Chilaka

Background

My Father, Pastor Abraham, was brought up in the Hyny Children Home, Machilipatnam, India. Aino Tauriainen, from Oulu, was his Godmother. Pastor Abraham was supported by Aino Tauriainen who passed away in 1985. Before her death Kaisu Merenheimo, her niece, came to know all about the Hyny Children Home and about Pastor Abraham. Since 1985 Kaisu started supporting me and my sister in our education. My father pastor Abraham started a small children home in 2002.

Kaisu Children Home

In 2003, people from the Gollamandha village had a boat accident on the Krishna river, Andhra Pradesh, in which 29 women and men died. Pastor Abraham went and saw the terrible conditions of the small children who had lost their parents. In that particular village there is no proper school, hospital, government hostel or any other private organization to help these small children. Pastor Abraham’s heart was moved with love towards them and he brought 15 children to Machilipatnam to live under his care, to give them food, clothes and also education. At that time there was no money to support or to feed them. Kaisu Merenheimo and Sheila Hicks visited India and saw all the social work that my father Pastor Abraham has been doing.

Most of the boys and girls who joined in 2003 have now completed their studies and are doing some sort of job, a few are still furthering their studies. The children home work has been going well and new children have joined every year. We have children between the ages of 5 and 20 years, both girls and boys. They enjoy a homely atmosphere here in the Kaisu Children Home. Our hearts filled with joy to start the Kaisu Children Home and Dr. Sheila Kindergarten play school in Machilipatnam. We did not have permanent own children home shelters. Kaisu, Sheila and Marjut Väihkönen visited Machilipatnam, in 2004. Their hearts were filled with joy and love for the Indian children. They hugged them, played with them and stayed with them and went back to Finland and started to help us financially. A group of friends and relatives of Kaisu and Sheila joined with them in supporting these Indian children. At present 20 poor orphans and semi orphans are here in the Kaisu Children Home. 15 children are attending the Dr. Sheila Kindergarten play school. Two girls from our home, Raja Kumari and Gayatri are completing their nursing training. This social ministry started and is based on James 1:24 “Religion that is pure and undefiled before God, the Father, is this; to visit orphans and widows in their affliction and to keep oneself unstained from the World.”

In India there are many poor children who do not have proper care and love in their lives. We are working among the poorest of the poor in the Hindu Community. Pastor Abraham would like to do this social service to the poor more effectively in the coming years.

Aims and Objectives 1.

2. 3.

4.

To take care of orphans and needy disabled children from all communities by providing food, clothes and also education. To start an Old Age care centre. To promote socio-economic welfare for the weaker sections at the grass root level through a community based approach (training). To implement and co-ordinate various activities relating to the welfare of the poorest of the poor, backward classes and minority groups.

Please remember us in your prayers, so that we may please God by doing His service. Thank you.

11


ESKOsta eteenpäin Kaisu Pelkonen, varajohtaja Heinäsalmikoti

muodostuu kolmesta ” ESKO-hankekokonaisuus eri järjestöjen hallinnoimista ja eri ikäkausiin keskittyvästä osahankkeesta.”

E

SKO on Oulun alueella vuosina 2009 – 2013 toteutettu ennaltaehkäisevän työn hankekokonaisuus, jossa ovat olleet mukana Oulun kaupunki, sosiaali- ja terveysalan järjestöjä, seurakunta ja oppilaitoksia. Hankkeen tavoitteena on ollut hyvinvoinnin vahvistaminen ja ongelmien syntymisen tai pahenemisen ennaltaehkäisy. Pyrkimyksenä on ollut löytää uudenlaisia yhteistyömalleja ja ratkaisuja kaupungin ja järjestöjen yhteistyössä tapahtuvaan ennaltaehkäisevään toimintaan. ESKO -hankekokonaisuus muodostui kolmesta eri järjestöjen hallinnoimista ja eri ikäkausiin keskittyvästä osahankkeesta: Voimaperhe-ESKO (hallinnoijana Mannerheimin Lastensuojeluliitto), Työikäiset-ESKO (PohjoisPohjanmaan Sydänpiiri) ja Ikä-ESKO (Oulun Seudun Setlementti). Näiden lisäksi toimi ESKO-koordinaatiohanke, jota hallinnoi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. ESKO –hanke on toteutettu RAY:n tuella. Lisäksi Oulun kaupunki osoitti määrärahaa järjestölähtöisen ehkäisevän työn kehittämiseen Meri-Toppilassa. Voimaperheen painopiste on ollut Meri-Toppilan alueella, jossa yhteisenä päämääränä on ollut lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen ja vanhemmuuden tukeminen. Alueelle on kehitetty järjestölähtöistä matalan kynnyksen toimintaa, vahvistettu kunnan ja järjestöjen yhteisiä toimintamalleja, kehitetty järjestötoimintaan ohjaamista ja ohjautumista sekä tuettu perheiden omaehtoisen toiminnan mahdollisuuksia. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n sivuilta löytyvässä ”Voimaperhe – hyvinvointia lapsille ja perheille” -julkaisussa on kuvattu Voimaperheessä kehitettyjä järjestölähtöisiä toimintamalleja ja kehittämistyön tuloksia (http://www.soste.fi/ kehitamme/hankkeet/esko-hanke/voimaperhe-osahanke.html). Auta Lasta ry on ollut vahvasti mukana Voimaperheessä. Jukka Huttula ja Jani Paananen Auta Lasta ry:stä ovat olleet vetämässä Meri-Toppilan koululla lasten liikun-

12

takerhoja ja minä olen toiminut järjestöjen toimintaan ohjaamisen koordinoinnissa ko. alueella. Liikuntakerhot ovat vakiinnuttaneet paikkansa eri-ikäisten lasten harrastustoiminnassa kouluajan jälkeen lasten lähellä, omalla koululla. Ryhmät ovat täyttyneet heti toiminnan pyörähtäessä käyntiin ja niihin osallistuminen on ollut vilkasta. Järjestötoimintaan ohjaaminen on ollut monenlaisten toimintojen kokonaisuus. Perheiden kohtaamisen luontaisena ympäristönä on ollut koulu, jossa olen kohdannut perheitä opettajien kanssa Lapset Puheeksi -keskustelujen yhteydessä. Tavoitteena on ollut tukea perheitä löytämään erilaista tukea ja aktiviteettia järjestölähtöisestä toiminnasta. Se on voinut olla harrastustoimintaa perheen lapsille tai muuta tukea koko perheelle tai lasten vanhemmille. Myös eri toimijoiden informointi alueelle tarvittavasta toiminnasta ja yhteistyö viranomaisten ja järjestöjen kanssa ovat olleet osa järjestöjen toimintaan ohjaamista. Viisivuotinen ESKO –hanke on päättymässä vuoden 2013 lopussa. Voimaperheessä on kehitetty hyviä järjestölähtöisiä toimintamalleja, joiden levittäminen ja juurruttaminen osaksi perustoimintaa ovat tulevaisuuden haasteita. Vaikka hanke loppuu, Voimaperhe jatkaa toimintaansa lapsiperhetoimijoiden yhteistyöverkostona järjestöjen omien ja kaupungin resurssien voimin.

Ihimiset.fi ihimisille

ESKO –hankekokonaisuus oli kehittelemässä Toimeksi.fi –verkkopalvelua, joka koostuu alueellisista sivustoista Espoossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Sivuston tavoitteena on ollut tuoda näkyvyyttä järjestöjen toiminnoista sekä kuntalaisille että ammattilaisille. Sivuilta löytyy tietoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamista toiminnoista, kohtaamispaikoista, järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan keskuksista ja osallistumisen kanavista. Pohjois-Pohjanmaan alueellinen sivusto on nimeltään ihimiset.

fi, jonka kehittämisessä järjestöt ovat saaneet olla mukana alusta lähtien. Järjestöt voivat itse ilmoittaa sivustolle toimijatietonsa (http://www.ihimiset.fi/fi/toimijat/) ja sen jälkeen omia toimintojaan (http:// www.ihimiset.fi/fi/toimintaa/). Sivut tarjoavat kaiken kokoisille järjestöille ilmaisen näkymisen kanavan ja asukkaille helpon tavan löytää haluamaansa toimintaa.

Ehkäisevän tuen tarve ei lopu Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on marraskuun lopussa julkaissut vuotta 2012 koskevat lastensuojelun tilastot. Tilastoja tutkiessa huomaa, että tarvetta erilaisille ehkäisevän tuen toiminnoille tulee jatkossakin olemaan. Tilastojen mukaan huostaanottojen ja kiireellisten sijoitusten määrän kasvu on tasaantunut. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 17830 lasta ja nuorta, mikä on ”vain” 1,6 enemmän kuin edellisenä vuonna. Koko maassa noin puolet huostaan otetuista lapsista oli sijoitettu sijaisperheisiin. Pohjois-Pohjanmaalla huostassa olevista lapsista ja nuorista oli 64 % sijoitettuna sijaisperheisiin, 24 % ammatilliseen perhekotihoitoon, 9 % laitoshoitoon ja 4 %:n kohdalla sijoituspaikkana oli joku muu. Tilaston mukaan lastensuojelun avohuollon tukitoimet tavoittivat entistä suuremman asiakasmäärän; niissä kasvua oli 7 prosenttia edellisestä vuodesta. Erilaisista avohuollon tukitoimista (mm. perhetyö, tukiperhepalvelut, perhekuntoutus sekä loma- ja virkistystoiminta) sai vuoden 2012 aikana apua kaikkiaan 87200 lasta ja nuorta. Tilastoja tutkaillessa ei voi olla miettimättä lastensuojelun kustannuksia, jotka osaltaan ohjaavat kuntia lastensuojelun järjestämisessä ja ennaltaehkäisevään työhön panostamisessa. Voimaperheessä saatujen kokemuksen perusteella ehkäisevään työhön panostamalla ja järjestö-kuntayhteistyöllä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia hyvinvoinnin edistämisessä.


Jari Kestilä, rehtori Terva-Toppilan yhtenäiskoulu

Kuntatoimijoiden ja järjestötoimijoiden yhteistyötä Terva-Toppilan koulussa merkittävästi aikuisten ohjaamaa päivää. Samalla lapset ja nuoret ovat saaneet mahdollisuuden motoristen ja sosiaalisten taitojen harjaantumiseen. Tärkeää on ollut myös kuuluminen liikuntaryhmään varsinkin jos lapsi tai nuori ei ole vapaaajalla mukana liikuntaseuroissa. Auta Lasta ry:n järjestämä järjestötoimintaan ohjaamisen malli on tukenut korvaamattomalla tavalla Terva-Toppilan koulussa käyttöön otettua Lapset puheeksi työmenetelmää. Työmenetelmässä vanhemmat ja opettajat keskustelevat lapsen koulunkäyntiin liittyvien asioiden lisäksi vanhemmuutta tukevista ja vaikeuttavista asioista ja tarvittaessa keskustelun jatkoksi kutsutaan neuvonpito, johon kutsutaan mukaan toimijoita, jotka voivat tukea perhettä. Neuvonpitojen järjestämisessä vastuuhenkilönä on toiminut Kaisu Pelkonen Auta Lasta ry:stä. Kaisu Pelkonen on ollut mukana koulun

arjessa ja rakentanut luottamukselliset ja toimivat suhteet niin koulun henkilökuntaan kuin oppilaiden vanhempiin, mikä on ollut edellytys toiminnan onnistumiselle. Kaisu Pelkosesta on tullut tärkeä osa koulumme työyhteisöä ja merkittävä tukihenkilö koulun arjessa. Voimaperhehanke on mahdollistanut uudenlaisten työmuotojen kehittymisen Terva-Toppilan koulussa. Näille lasten ja nuorten kehitystä ja vanhemmuutta tukeville työmuodoille on ollut selkeä tarve ja jatkossa onkin tärkeää työskennellä sen eteen, että toimivaksi havaittu kunta-ja järjestötoimijoiden yhteistyö voi edelleen jatkua ja kehittyä. Kouluyhteisönä olemme oppineet avaamaan ovemme uusille toimijoille ja jatkossa haluamme heidät yhä tiiviimmin koulumme arkeen saman katon alle kuntatoimijoiden kanssa.

Kuva: Kari Miettunen

Voimaperhe-ESKO hanke on tarjonnut uudenlaisen mahdollisuuden kehittää kuntatoimijoiden ja järjestötoimijoiden yhteistyötä lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisessa. Kuntatoimijoilla on jo pitkät perinteet hallintokuntien välisessä moniammatillisessa yhteistyössä mutta voimaperhehankkeen kautta on myös järjestötoimijat saatu mukaan tähän yhteistyöhön. Koulumaailman toimijana olen saanut kokea, että tämä yhteistyön laajentaminen on ollut erittäin antoisaa. Olemme saaneet koulun arkeen mukaan mahtavia uusia osaajia. Koulun näkökulmasta voimaperhehankeen kaksi keskeistä kehittämistehtävää ovat lasten ja nuorten kehityksen tukeminen tuomalla heidän arkeen turvallisia aikuisia ja vanhemmuuden tukeminen. Auta Lasta ry:llä on ollut keskeinen rooli molempien kehittämistehtävien kohdalla. Liikuntakerhot ovat jatkaneet

13


Arvokasvatuksen juuria Annu Haho, TtT, Tutkijatohtorina Oulun yliopisto Varhaiskasvatuksen laitoksella ArvoKasvatus –hankkeessa TJ, Tutkija ja kouluttaja, ProEt Oy

R

anskalainen filosofi, Simone Weil (1909 -1943) on kirjoittanut ihmisen juurista ja juurtumisen merkityksestä seuraavasti:

“Juur tuminen on kenties tärkein ja väärinymmärretyin ihmissielun tarve. Se on myös yk si kaikkein vaikeimmin määriteltävistä. Ihminen juur tuu osallistumalla todellisesti, ak tiivisesti ja luontevasti yhteisöön, joka pitää hengissä menneisyyden aar teita sekä tiettyjä ennakkoaavistuksia tulevasta. Luonteva osallistuminen toteutuu automaattisesti ja se liittyy paikkaan, syntymähetkeen, ammattiin ja ympäristöön. Jokainen ihminen tarvitsee useita juuria. Jokaisella on tarve muodostaa moraalinen, älyllinen ja henkinen elämänsä miltei täysin niiden ympäristöjen kautta, joihin hän luonnollisesti kuuluu.” (2007, 50). Juurtumista johonkin ympäristöön, perheeseen ja kulttuuriin Weil pitää ihmisen kenties keskeisempänä henkisenä tarpeena. Lapset ja nuoret tarvitsevat juuria ja juuret tarvitsevat vahvan maaperän kyetäkseen ravitsemaan versoaan ja kiinnittämään se maaperään. Millainen on lapsen ja nuoren kannalta ravintorikas henkinen maaperä, joka saa tämän vihannoimaan ja kukoistamaan sekä sen myötä levittämään ympärilleen toivoa ja tulevaisuuden uskoa? Eikö se ole niin, että aikuisen uupuessa ja kyynistyessä lasten ja nuorten luottavaista elämään suhtautumista seuratessa hän saa aivan kuin täsmähoitoa toivottomuuttaan ja pessimismiään vastaan? Yhteisö voi muodostua kulttuurisesta ympäristöstä tai perheyhteisöstä. Se voi olla harrastuspiiri, kaverijengi, ideologinen tai vakaumuksellinen yhteisö. Sen perustava voima voi liittyä johonkin ulkoiseen tekijään, kuten kansalaistunteeseen, joka vetää jäseniään puoleensa. Aikoinaan Oulussa oli vahva evakkokarjalaisten yhteisö, he jakoivat kaipauksin ja ikävöiden ”menneisyyden aarteitaan”, joita keskenään tarinoivat. Muistan myös äitini kotipitäjän jäsenten vahvan yhteenkuulumisen tunteen, joka keräsi heidät usein yhteen. Kuuluminen syntymäpitäjän tai kohtalotoveruuden yhteiseen joukkoon auttoi heitä sopeutumaan uuteen elinympäristöönsä, ja ennen kaikkea auttoi heitä käsittelemään ikäväänsä ja menetyksiään. Yhteisöllä oli yksilöä eheyttävä tehtävä. Arvot ovat kuin juuret. Jos ne ovat tietoi-

14

sesti mukana ihmisen elämässä, sitä vahvempi hänestä tulee. Juurtuminen maaperään, ts. yhteisöön, tapahtuu arvojen välityksellä. Itsensä kunnioittaminen mahdollistaa toisen ihmisen kunnioittamisen. Omien arvojen tunnistaminen auttaa ymmärtämään toisten arvovalintoja. Kiinnittyminen yhteisöön tapahtuu siis itsensä tiedostamisen kautta, arvotiedostaminen lähtee itsestä. Yksilö tarvitsee yhteisöä, johon juurtua, jotta hän voisi kehittyä omaksi itsekseen ja toteuttaa yksilöllisyyttään. Yhteisön tehtävänä ei ole häivyttää yksilöä massan joukkoon. Sen perustehtävänä on luoda kasvualusta yksilölle. Millainen yhteisö sitten tarjoaa rikkaan ja turvallisen kasvualustan lapselle ja nuorelle? Jotta lapsi ja nuori oppisi tuntemaan itseään, hänen täytyy olla näkyvä aikuisten maailmassa. Tämän on Tove Jansson kuvannut sattuvasti Näkymättömän Ninnin tarinassa. Hänen kasvatusäitinsä sarkastinen asenne ja lukuisat vaatimukset tekivät Ninni-tytöstä näkymättömän, kun taas Muumiperheen hoivassa hän sai näkyvän muotonsa ja rohkeutensa jälleen takaisin. Ensimmäinen edellytys tasapainoiselle henkiselle kasvulle on siis turvallinen ja lasta sekä nuorta kunnioittava lähipiiri. Lapsi ja nuori on sinänsä arvokas, hänen ei tarvitse lunastaa olemassaoloaan saavutuksillaan tai vastaavilla muille ihmisille tuottavilla hyödyillään. Hänen arvoaan ei voi määrittää vanhempien koulutustaustan, suvun varakkuuden, läheisten päihdekäyttäytymisen, kieliryhmän, kulttuurisen

taustan, ihonvärin, asuinpaikan, sukupuolen tai muun seikan perusteella, vaan hän ON arvokas, aina. Tämän toteaminen johtaa loogisesti ajattelemaan, että kenelläkään ei ole valtaa suhteessa lapseen tai nuoreen, ei edes tämän omilla vanhemmilla. Vanhempia, läheisiä tai ammatti-ihmisiä on vain kohdannut suuri armo ja onni olla mukana lapsen ja nuoren elämässä, tukemassa ja ohjaamassa häntä sekä iloitsemassa yhdessä hänen kanssaan elämän ihmeistä. Kasvatus ei tarkoita vallan käyttämistä, vaan se on luonnollista yhdessä olemista ja oppimista, molempien potentiaalien mahdollistamista. Valtaan liittyy aina asetelma, että yksi alistaa ja toinen on alistetussa asemassa.

PERHEKESKEISYYS, TERVEYS JA HYVINVOINTI Vasta tämän perusedellytyksen täyttyessä päästään sellaisiin kasvatuksen arvolausumiin kuin tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, yksilöllisyys, perhekeskeisyys tai terveys ja hyvinvointi. Nämä universaalit arvot on aika ajoin hyvä konkretisoida, miten ne näkyvät meidän perheessä, koulussa, päiväkodissa tai perhekodissa. Muussa tapauksessa ne tuppaavat jäädä vain huoneentauluiksi tai juhlapuheiden lisätäytteeksi. Toteutetaanko tasa-arvoa sillä periaatteella, että kaikille kaikkea sama määrä, vai tarkoitetaanko sillä yksilöllisten erojen huomioimista tasa-arvoisesti? Jos Pek-


täyttäminen. Olisiko aika keskustella siitä nyt: millaisia henkisiä tarpeita tänä päivänä ihmisillä, erityisesti lapsilla ja nuorilla, on? Mitkä niistä ovat erityisen tärkeitä ja miten voisimme nämä tarpeet täyttää? Tässä artikkelissa tuotiin kuin keskustelun avaukseksi esiin niistä kaksi: tarve kuulua johonkin ja tarve tulla kohdelluksi arvokkaana sinänsä.

Lähde: Weil Simone (2007) Juurtuminen. Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle. Originally published L’Enracinement (1949) translated by Kaisa Kukkola. Eurooppalainen filosofian seura ry, Tampere. Tallinnan kirjapaino-osakeyhtiö, Tallinna.

Kuva: Kari Miettunen

ka sai eilen enemmän kakkua, koska pyysi lisää, niin tänään on Kirsin vuoro saada oma toivomuksensa huomioiduksi, joka ei suinkaan ole lisäannos kakkua. Onko oikeudenmukaista vaatia nuoria lopettamaan tupakointi taloyhtiön piha-alueella jos sama vaatimus ei koskekaan aikuisia? Naljaileeko ohjaaja tanssiopetuksesta kieltäytyneelle lapselle vain sen vuoksi, että se tuotti tälle lisävaivaa järjestää sijaistoimintaa vai ärsyttikö häntä lapsen uskonnollisesta vakaumuksesta lähtevä perustelu? Pidetäänkö päiväkodissa kuria sen vuoksi, että aikuisilla olisi helpompi toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelmaa vai saavutetaanko sillä hyötyä lapsille itselleen? Millainen on kasvattajan suhde energiajuomiin ja valvooko hän niiden käyttämistä, ts. onko kieltäminen vain periaatteellista ”minä olen nyt sanonut”? Arvot kasvatuksessa ovat tavoitteellisia, konkreettisia ja jokapäiväisiä, ja ne ovat kontekstisidonnaisia, ts. ne ovat merkitysyhteydessä tilanteeseen, aikaan, paikkaan ja tapoihin. Se, mikä periaate arvon toteutumiseksi sopii toiseen paikkaan, ei onnistu toisessa paikassa. Kyetäkseen osallistumaan arvokasvatukseen aikuisen tulee lähtökohtaisesti tunnistaa oma arvomaailmansa ja maailmankuvansa, jotta kykenee tarvittaessa arvioimaan omien ennakkoasenteidensa tai motiivinsa vaikutukset lapsen ja nuoren kasvatukseen. Hänen tulee myös tietää, millainen on hyvä maaperä lapselle ja nuorelle, ts. millaisia arvoja yhteiskunnassa on ja miten ne vaikuttavat esim. lainsäädännön kautta kasvatustyössä. Ennen kaikkea hänellä tulisi olla herkkyyttä havaita lapsen ja nuorten tärkeinä pitämiä asioita ja heidän henkisiä tarpeitaan. Se on mahdollista olemalla oma itsensä lasten ja nuorten kanssa, olla kiinnostunut heistä ja heidän näkemyksistään sekä tuntea oman arvonsa ja antaa arvo toisillekin. Maaperän tulisi ruokkia juuria, jos näin ei ole, kasvi kuihtuu. Yhteisön tulisi myös kyetä ravitsemaan lasten ja nuorten henkistä kasvua ja kehitystä, muussa tapauksessa käy heidänkin huonosti. Weil totesi, että fyysisten tarpeiden lisäksi ihmiselle elintärkeitä ovat myös hänen henkiset tarpeensa ja niiden huomioiminen sekä

15


PERHEART – Konkreettinen työväline perheille arkeen Jaana Jokinen, sosiaalityöntekijä, ART-kouluttaja Suomen ART ry

L

asten ja nuorten aggressiivisuus puhuttaa ammattilaisia päiväkodin ja koulun toimintaympäristöissä. Kouluterveyskyselyssä on seurattu nuorten osallisuutta koulukiusaamiseen niin uhrina kuin kiusaajana vuodesta 1995. Osallisuus koulukiusaamiseen ei ole tänä aikana jatkuvasti lisääntynyt, vaikka julkisessa keskustelussa sellainen huoli nouseekin. Toisaalta kiusaaminen ei ole vähentynyt, vaikka siihen on koko 2000-luvun ajan kiinnitetty paljon huomiota erilaisten siihen vaikuttamaan pyrkivien ohjelmien, mielipidevaikuttamisen, uhrien kärsimystä korostavien julkisuuteen tulojen ja oikeusprosessienkin kautta. Vähintään viikoittain koulukiusaamisen uhreina on suomalaisista yläkoululaisista pojista 8-10 % ja tytöistä 5-7 %, kiusaajina pojista 10–12% ja tytöistä 3 %. Ammatti-koululaisilla kiusaaminen melkein yhtä yleistä mutta lukiolaisten joukossa selvästi harvinaisempaa. Lastensuojelussa lasten ja nuorten sijoitukseen vaikuttavana tekijänä on usein aggressiivisuus. Tutkimukset osoittavat, että aggressiivisen käyttäytymisen takana on aina useita sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. Mikään yksittäinen piirre ei aggressiivista käyttäytymistä aiheuta. Aggressiivisiin käyttäytymismalleihin turvautuvat herkimmin ne nuoret, joilla on muita enemmän puutteita sosiaalisissa taidoissa, tunnehallinnassa tai asenteessa (Goldstein 1998). Lisäksi kasvaminen perheessä ja toveripiirissä, joka suosii aggressiivisia toimintamalleja, altistaa nuorta toistamaan ympärillä näkemäänsä toimintatyyliä. Jos lähipiiri sosiaalisten ongelmanratkaisutaitojen sijaan turvautuu vihaa aiheuttavissa tilanteissa jatkuvasti riitelyyn, uhkailuun tai jyräämiseen, se tarjoaa nuorelle yliopitun mallin toimia samoin paineisissa tilanteissa. Syrjäytyminen ja siihen liittyvät erilaiset toimenpiteet ja vaikuttamisen keinot ovat ajankohtainen puheenaihe Suomessa. Syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle, vaikka se ei ole geneettisesti siirtyvä ominaisuus. Ylisukupolvisuuteen liittyy sosiaalisen perimän käsite. Sosiaalinen perimä näkyy selkeästi väkivallan ja kaltoin kohtelun kokemisessa ja aggressiivisessa käyttäytymisessä. Lapset ja nuoret, jotka ovat kokeneet psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa myös itse todennäköisemmin käyttäytyvät aggressiivisesti. Sosiaalisen perimän käsite korostaa voimavarojen sukupolvista siirty-

16

mistä vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisten taitojen kautta (Kärkkäinen, 2004. 29–33.)

VAIHTOEHTOISIA TAPOJA ARVOJEN POHDINTAAN FamilyTIES, josta Suomessa käytetään nimitystä PerheART, on kanadalaisen Robert Calamen ja Kim Parkerin kehittämä ryhmämuotoinen interventio perheille. PerheART perustuu Arnold Goldstein kehittämään ART (Aggression replacement training) – menetelmään, jossa nuoret harjoittelevat sosiaalisia taitoja, vihanhallintaa ja moraalista, arvoihin ja asenteisiin liittyviä pohdintaa. Sosiaalisia taitoja harjoitellaan, jotta nuoret saavat vaihtoehtoisia tapoja toimia, vihanhallinnan kohteena ovat nuorten omien tunteiden tunnistaminen ja hallinta, jotta nuori kykenee käyttämään oppimiaan taitoja. Moraalisen pohdinnan ryhmäkertojen tavoitteena on, että nuoret haluavat käyttää uusia taitojaan ja samalla oppivat miettimään oman elämänsä valintoja ja ratkaisuja. Jotta nuorten oppimat ja harjoittelemat taidot siirtyvät heidän arkeensa ryhmän ulkopuolelle, vanhempien tuki ja ohjaus ovat keskeisessä roolissa. PerheARTissa vanhemmat ohjaavat omia lapsiaan sekä sosiaalisten taitojen ja vihanhallinnan taitojen harjoittelussa että pohtivat yhdessä oman käyttäytymisen ja valintojen vaikutusta. Vanhempien toimivat omien lastensa valmentajina ryhmätapaamisissa, joissa perheet harjoittelevat arjes-

sa kohtaamiensa pulmallisten tilanteiden ratkaisua. Kun vanhemmat hallitsevat taitojen ohjaamisen lapsilleen, heillä on mahdollisuus tukea lapsiaan ratkaisemaan ongelmiaan kotona ja laajemminkin. PerheART perustuu ajatukseen vahvasta perheestä. Vahvassa perheessä kaikki voivat hyvin, perheessä on puhetta ja kaikki arvostavat toisiaan. Heillä on aikaa myös yhdessäololle. Vahva perhe on toimintakykyinen ja sitoutunut olemaan osa perhettä iloineen ja suruineen. Kun vanhemmat kutsutaan PerheARTissa valmentajiksi, heitä pyydetään vahvistamaan vanhemmuutta omille lapsilleen. Ennen kaikkea he ovat omien lastensa asiantuntijoita. Kysymys on tämän asiantuntijuuden vahvistamisesta. PerheART on ryhmämuotoista toimintaa. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa ja jokaisella tapaamisella on oma teemansa. Ryhmän loputtua järjestetään vielä seurantatapaaminen, jonka tarkoituksena on vielä vahvistaa opittuja taitoja ja tukea perheitä haasteellisissa tilanteissa, joita he ovat ryhmän päätyttyä kohdanneet. Ryhmä ensimmäiset neljä tapaamista ovat vanhempien kesken. Niiden tavoitteena on valmistautua omien lasten ohjaamiseen. Tapaamisissa käydään läpi perheiden erilaisia tilanteita ja harjoitellaan niissä tarvittavia taitoja kuten rakentavan palautteen ja neuvottelun taitoja yhdistämällä niitä perheen arkeen. Lopuilla ryhmäkerroilla nuoret ja vanhemmat harjoittelevat yhdessä. Ryhmä-


Kuva: Pertti Kukkonen

Mikko Karppinen ja Ari Sulasalmi

evään 2013 aikana Heinäsalmikodin perhetyöntekijät aloittivat ART-tyyppisen työskentelyn lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Varsinaista ART-ryhmää ei vielä tässä vaiheessa syntynyt, vaan asiakastyössä käytimme soveltaen osia ART:sta. ART-taitoihin tutustuminen ja niiden harjoittelu olivat lapsille alkuun hankalaa, mutta pian työskentelyn aloittamisen jälkeen vanhemmilta tullut positiivinen palaute kannusti heitä jatkamaan. Syksyllä 2013 aloitti ensimmäinen Heinäsalmikodin nuorista koostunut ARTryhmä, kun kolme Heinäsalmikodissa asuvaa nuorta innostui mukaan opiskelemaan menetelmää. Joulukuun alkuun mennessä ryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Alkujännityksen voittamisen ja työtapaan tutustumisen jälkeen nuoret ovat ottaneet menetelmän omak-

tapaamisilla tutustutaan perheen omiin suuttumuksen kehiin ja mietitään luottamuksen merkitystä. Tavoitteena on saada palautettua usein kadonnutta luottamusta perheenjäsenten välille. Keskeistä kaikissa tapaamisissa on konkreettinen harjoittelu, juuri ristiriitoja aiheuttavissa tilanteissa. Vertaisryhmä ei ole toiminnan päätavoitteena, mutta usein vanhemmat ryhmätapaamisten aikana huomaavat etteivät he ole ainoita vanhempia hankalissa tilanteissa omien lastensa kanssa. Kasvatukselliset vaikeudet lasten kanssa saavat vanhemmat kokemaan itsensä epäonnistuneiksi. Perheet oppivat myös toinen toisiltaan. Ryhmän ja yhteisen konkreettisen työskentelyn avulla syyllisyyden ja häpeän tunteet vähenevät. Vanhemmat usein voimaantuvat ja samalla omaksuvat vahvemman vanhemman roolin.

seen. Haastavinta heille oli sosiaalisten taitojen harjoitusten tekeminen, mutta pian harjoitusten yksinkertaisuuden ja toimivuuden oivallettuaan he olivat kuin vanhoja tekijöitä. Kouluttajien näkökulmasta haastavinta oli alkukankeuden ja nuorten epävarmuuden voittaminen, mutta siihenkin ART- ja FamilyTIES-koulutuksessa saadut valmiudet antoivat oivia keinoja. Merkkejä sosiaalisten taitojen siirtymisestä harjoituksista arkielämäänkin on jo nähtävissä. Tulevaisuuden suunnitelmissa on ottaa työskentelyyn mukaan myös ryhmässä mukana olevien nuorten omaohjaajia. Syksyllä käydyssä perheille suunnatussa ART-koulutuksessa, FamilyTIES, saatiin Heinäsalmikotiin valmiudet työskennellä tehokkaammin ART-menetelmien kautta perheiden kanssa. Tässä vaiheessa on kuitenkin ollut haastavaa

saada mukaan ryhmän vetämiseen tarvittava määrä osallistujia. Toiveissa onkin, että mahdollisuus ryhmien vetämiseen jatkossa toteutuisi. Usko työskentelytavan hyötyihin on vankka etenkin, kun nuorten lähipiiri saadaan myös osallistumaan, ja jo perheiltä aikaisemmin saatu positiivinen palaute toiminnasta innostaa nuoria ja heidän vanhempiaan omaksumaan taidot vielä tehokkaammin.

Pohjois-Suomen sosiaalialan oppimiskeskuksen Lapin toimintayksikkö järjesti lokakuussa 2013 PerheART – koulutuksen Rovaniemellä. Kouluttajina toimivat menetelmänkehittäjä Robert Calame ja pohjoismaisen PerheART – mallin kehittäjä Johannes Finne. Koulutukseen osallistuivat myös Heinäsalmikodin työntekijät Mikko Karppinen ja Ari Sulasalmi. Tarkoituksena on saada PerheART- työskentely ensi vuoden aikana osaksi Heinäsalmikodin palvelutarjontaa.

Kuva: Kari Miettunen

K

ART– TYÖSKENTELYÄ HEINÄSALMIKODISSA

17


Lapin ja Oulun osallistujat, keskellä kansanedustaja Simo Rundgren. Kuvasta puuttuvat Uudenmaan liiton osallistujat.

Kuva: Pertti Kukkonen

Nuorten OTE13 6.–8.6.2013 Taisto Vähäaho, hankeasiantuntija Auta Lasta ry

Näillä työvuosilla on tullut nähdyksi, kuulluksi ja koetuksikin jos jonkinmoista esitystä ja suunnitelmaa. Monet suunnitelmat ja esitykset ovatkin sitten jääneet muistitikuille, pöytälaatikkoon tai sinne kuuluisaan Ömappiin. Paulan ajatus ”nuortenvuodesta” alkoi kuitenkin elää omaa elämää minun pienessä päässäni ja jopas lamppu syttyi. Onnistuin löytämään netistä Paula Kähkösen puhelinnumeron ja soitin hänelle samoin tein kertoakseni ideastani. Paula oli hetken hämillään soitostani tyrmäämättä kuitenkaan ajatusta. Samana päivänä laiton ajatuksia paperille ja lähetin Paulalle alustavia luonnosteluja ideasta. Siitä asia lähti eteenpäin, joskin vastassa oli jonkin verran pientä epäilyä ja hymähtelyä. Mutta kun asian saa itselle kirkkaaksi, niin silloin pitää mennä eteenpäin. Parin viikon kuluttua pohjoisen tytöt ja pojat ottivatkin asian tosissaan ja alkoivat keräämään hankkeelle sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. Allekirjoittanutta vietiin välillä kuin ”pässiä narussa” ja sähköpostit kulkivat tiuhaan maakuntien välillä.

18

Alkuperäisenä suunnitelmana oli ns. juhannusjuna -formaatilla tehtävä tapahtuma, joka kuitenkin peruuntui VR:n ratatöiden vuoksi. Junakyyti vaihtui suunnitelmissa tämän jälkeen bussimatkaksi. Pidimme asian tiimoilta kaksi palaveria Rovaniemellä talven ja alkukevään aikana. Alkujaan työnimenä oli Haastematka Utsjoki- Helsinki, joka projektin edetessä vaihtui ”Nuorten OTE13” tapahtumaksi. Tapahtumalla pyrittiin kuvaamaan läpileikkausta nuorten elämästä ja työstä Lapista - Helsinkiin! Tapahtuma oli myös haaste nuorille, työelämän edustajille, kunnille, oppilaitoksille, kansanedustajille ja tiedotusvälineille osallistua tekoihin, jotka vaikuttavat nuorten työllistymiseen ja yrittäjyyteen. Olemme samojen haasteiden äärellä joka puolella Suomea, joten yhteistyössä yli rajojen onnistumme! ”Syrjäytyminen ei ole luonnonilmiö, jolle emme mitään mahtaisi. Yksin meistä kukaan ei voi sitä poistaa, yhdessä se on mahdollista”. Presidentti Sauli Niinistö

Kuva: Taisto Vähäaho

22.1.2013 ajelin aamuaikaisella töihin Heinäsalmeen. Pakkasta n. 15 astetta ja pientä lumipyryä. Liikenne itäisestä Oulusta oli verkkaista. Työmatkalla kuuntelin radio- Pookia kuten muinakin työaamuina. Radiossa haastateltiin Lapin liiton Lappi II-projektin projektipäällikkö Paula Kähköstä Lapin nuorten asioista. Lopuksi Paula Kähkönen totesi, että 2013 on heillä projektin viimeinen vuosi joka on nimetty ”nuorten vuodeksi”.

Työministeri Lauri Ihalainen sai Lapin menolipun lisäksi Pertti Kukkoselta tutustuttavakseen tuhdin Auta Lasta –lukupaketin.


Kuva: Taisto Vähäaho

Yhteistyössä yli rajojen Paula Kähkönen ja Ellinoora Köpman, Lapin liitto

”N

yt me sitte vihdoin lähemä!” oli monen toteamus torstai-aamuna 6.6., kun linja-auton keula kääntyi kohti Helsinkiä. Kevään aikana on suunniteltu, ideoitu, pähkäilty ja taas vähän suunniteltu, ja nyt se hetki oli vihdoin käsillä: oli aika suunnata Helsinkiin näyttämään, millainen paikka Lappi on nuoren näkökulmasta, ja miten Nuorten vuonna on vastattu Nuorisotakuu-haasteeseen. Nuorten Ote-tapahtuma oli siis Lapin, Oulun ja Uudenmaan alueen nuorten yhteinen tapahtuma! Matka taittui leppoisasti ja ennen Oulussa tapahtuvaa pysähdystä oli ehditty vaihtaa kuulumiset, suunnitella muita tulevia tapahtumia ja käydä läpi seuraavan päivän ohjelmaa Helsingissä! Tunnelma oli odottava, sillä Oulusta mukaan liittyi Auta Lasta ry:n, I love sport Oulu-hankkeen, sekä MANO-maahanmuuttajanuorten ohjaushankkeen väkeä. Bussimatkalla olikin hyvin aikaa tutustua moniin uusiin kasvoihin ja käydä vielä koko porukalla läpi, miten seuraavan päivän ohjelma tulisi etenemään. Päivä kääntyi jo illaksi, kun saavuimme määränpäähän ja pienen valmistautumistuokion jälkeen oli aika suunnata  nukkumaan.  Perjantai-aamu alkoi sään puolesta harmaana, mutta mieli oli sitäkin korkeammalla! Päivän ohjelmassa ennen Nuorten Ote-tapahtumaa oli vierailu eduskunnassa. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja pääsimme kiertämään eduskuntatalon eri kerroksissa. Saimme kuulla mielenkiintoisia asioita rakennuksen historiasta, arkkitehtuurista ja materiaaleista. Lisäksi saimme kuulla eduskuntatyöstä ja eri tiloista: pääsimme muun muassa katsomaan naistenhuonetta sekä  ihailemaan eduskunnan kahvilaa (ja sitä kahvilan upeaa kattoa!) Kierroksen jälkeen oli vuorossa lappilaisten kansanedustajien tapaaminen ja pääsimme saman pöydän ääreen Heikki Auton, Eeva-Maria Maijalan ja Simo Rundgrenin kanssa. Esittelyiden jälkeen kerroimme Nuorten Lappi II-hankkeesta ja Nuorten vuodesta, kerroimme miksi olemme Helsinkiin tulleet ja millainen tapahtuma Nuorten Ote-tulisi olemaan. Vastaavasti saimme kuulla kansanedustajien työpäivästä ja ajatuksista, sekä saimme heiltä tsemppausta omaan työhömme. Oli ilahduttavaa, että kansanedustajat ehtivät tapaamaan meitä ja pääsivät mukaan myös Nuorten Otetapahtumaan!

Eduskuntavierailun jälkeen riensimme lounaalle, ja sitten olikin jo aika tehdä soundchek ja varmistaa, että kaikki on valmiina pian alkavaa tapahtumaa varten! Heti tapahtuman alkuun saatiin mukaan myös lämpöä, kun harmaa sää selkeni ja aurinko alkoi paistaa! Mukavasta aloituksesta piti huolen Einon lisäksi OSNU ry.:n näytelmä Pientä puhetta, joka kertoi humoristisesti nuorten arjesta. Tässä vaiheessa oli havaittavissa pientä jännitystä, sillä seuraava ohjelmanumero oli Pohjoisen näyteikkuna eli näytelmän jälkeen lavalle nousivat OTE13-tiimin Mari ja Eetu! Mari ja Eetu huomauttivat, kuinka pohjoisessa on ihan samanlaisia haasteita kuin etelässäkin: kaikille nuorille ei välttämättä löydy töitä tai opiskelupaikkaa ja mieli voi olla maassa. Lapissa nuoret ryhtyivät tuumasta toimeen ja kiersivät CV-bussilla ympäri Lappia sparraamassa nuorten työelämätaitoja. Marin ja Eetun puheenvuorosta ei energiaa ja intoa puuttunut! Heidän puheenvuoronsa jälkeen lavalle nousi lappilainen kansanedustaja Hekki Autto, joka vastaili juontaja Einon esittämiin kysymyksiin. Asiantunteva ja kannustava kansanedustaja uskoi, että Lappi kehittyy, ja Lapista löytyy nuorille töitä myös tulevaisuudessa! Pohjoisen näyteikkuna-ohjelman päätteksi lavalle astui työministeri Lauri Ihalainen. Ministeri Ihalainen puhui hyvin kannustavaan ja positiiviseen sävyyn. Hän korosti, että kaikki työ on arvokasta ja nykyisin työ on ihmiselle paljon muutakin, kun keino tulla toimeen. Ensimmäinen työpaikka on nuorelle tärkeä ja työnantajien tulee nähdä nuoren palkkaaminen tulevaisuuden investointina! Ihalainen kannusti nuorta olemaan työelämässä rohkeasti oma itsensä ja piti sosiaalisten taitojen ja verkostoitumisen ohella tärkeimpänä sitä, että tulee toi-

meen muiden ihmisten kanssa. Nuorisotakuun osalta ministeri Ihalainen totesi että on toki haasteita, mutta hän näki Lapin kasvavana ja työpaikkoja tarjoavana alueena. Työministeri Ihalainen korosti, kuinka hienoa on se, että Pohjoisesta on tultu Helsinkiin positiivisella ja hyvällä asenteella, sen sijaan että olisi tultu valittamaan huonoista asiosta. Tästä on hyvä jatkaa työtä nuorten asioiden hyväksi! Seuraavaksi vuorossa oli Auta Lasta ry:n sekä I love sport Oulu-hankkeen Liiku nuorena niin breikkaat vielä vanhanaki. Ohjelmanumeron nimen mukaisesti nostettiin esiin liikunnan tärkeä merkitys nuorten hyvinvoinnille sekä jalkapallon ilosanomaa. MANO-maahanmuuttajanuorten ohjaushankkeen väki puolestaan teki hienoja pinssejä halukkaille koko tapahtuman ajan! Tapahtuman viimeisenä ohjelmanumerona oli Uudenmaan liiton Jokainen kesätyöpaikka on merkityksellinen.  Lavalle nousi jälleen nuoria ja ohjelmassa oli viihdyttävä paneelikeskustelu, jossa kerrottiin Uudenmaan kesäduunikampanjasta. Kampanjan myötä huikea määrä nuoria on saanut kesätöitä! Sää vaihteli aurinkoisesta aina pieniin sadekuuroihin, mutta tunnelma oli korkealla ja ihmiset ottivat iloisesti ja kiinnostuneesti vastaan viestimme sekä menoliput. Innokkuus, onnistuminen, positiivinen asenne, yhdessä tekeminen. Nämä päälimmäisinä tunnelmina Helsingistä ja Nuorten Ote-tapahtumasta!

19


Tre mesi in finlandia: neve, freddo e tante belle emozioni nel mio cuore! Kolme kuukautta suomessa: lunta, kylmää ja paljon ihania tunteita! Haastattelu: Meri Tuomikoski, sosionomi (AMK) harjoittelija Heinäsalmikodissa 11.3.-26.4.2013

1. Kerro jotain itsestäsi. Mitä opiskelet, elämästäsi Italiassa…? Nimeni on Gloria Calearo ja olen 21-vuotias vaihto-opiskelija Italiasta. Asun Vicenzassa, joka on kaupunki Pohjois-Italiassa lähellä Venetsiaa. Opiskelen kolmatta vuotta sosiaalityöntekijäksi Trenton yliopistossa. Tämä on viimeinen vuoteni ja valmistun tämän vuoden syksyllä. Valmistumisen jälkeen haluaisin löytää töitä sosiaalityöntekijänä omasta kaupungistani. Italiassa vietän viikkoni yliopistolla Trentossa opiskelijaasunnossa kahden muun opiskelijan kanssa, ja viikonloppuisin menen aina kotiin Vicenzaan missä perheeni ja poikaystäväni asuvat. Kun palaan Italiaan, en palaa enää Trentoon koska olen suorittanut jo kaikki lähiopintokurssit, loput voin suorittaa kotona Vicenzassa.

20

2. Miksi halusit tulla Suomeen? Halusin tulla Suomeen, koska täällä sosiaalihuolto perustuu pohjoismaiseen malliin ja tämä malli on yksi parhaimmista koko maailmassa. Halusin ymmärtää paremmin sellaista järjestelmää ja viedä sen tietämyksen mukanani Italiaan, jotta voisin kehittää Italian sosiaalihuoltoa. Valitsin tämän kokemuksen myös sen takia, koska halusin avata mieleni uudelle kulttuurille ja itsenäistyä. Olen Oulussa, koska se oli ainoa mahdollisuuteni: lähetin sähköpostia myös esimerkiksi Norjaan, mutta tämä oli ainut paikka josta vastattiin.

3. Oletko tykännyt olla täällä ja harjoittelupaikassasi? Kun saavuin tänne, oli paljon lunta ja kylmää sekä hiljaista. Hyvin erilaista ja outoa. Tykkään Suomesta, koska tämä on hiljainen maa. Kaikki ihmiset, jotka olen tavannut täällä ollessani, ovat olleet kilttejä ja kohteliaita minulle. Toinen asia mihin olen ihastunut Suomessa, on avara luonto, joka auttaa rentoutumaan. Ainoa asia, josta en hirveästi Suomessa tykkää on ruoka. Te suomalaiset syötte liikaa perunaa! Rakastan kuitenkin silti suomalaista pullaa. Heinäsalmessa olin aluksi vähän surullinen, koska nuoret täällä olivat hyvin ujoja eivätkä uskaltaneet tulla puhumaan englantia minulle. Yleensäkin kielimuuri haittasi viihtymistäni aluksi, koska kaikki Heinäsalmikodissa puhuvat lähinnä vain suomea


ja tunsin oloni hieman yksinäiseksi. Tällä hetkellä viihdyn paremmin, koska nuoret haluavat olla kanssani alun jännityksestä yli päästyään. He ovat enemmän sosiaalisia, nyt kun tuntevat minut. Pidin myös useita toimintatuokioita nuorille toisen opiskelijaharjoittelijan kanssa, joka myös auttoi tutustumaan nuoriin.

4. Mitä olet tehnyt Heinäsalmikodissa? Halusimme toisen harjoittelijan kanssa järjestää tekemistä nuorille, koska täällä monet ovat ujoja ja yksinäisiä. Halusimme tukea Heinäsalmikodin nuorten keskinäisiä ystävyyssuhteita ja auttaa heitä ymmärtämään miten tärkeää on, että on ystäviä. Ensimmäiseksi halusimme järjestää erilaisia ystävyysleikkejä. Kirjoittelimme isolle lapulle mitä tulee mieleen sanasta ystävyys. (esim. sanoja joita kirjoitimme mm. rehellisyys, luotettava yms). Sen jälkeen keskustelimme sanoista. Seuraavaksi otimme esille lankarullan ja vyöryttelimme sitä toisillemme pitkin lattiaa sanoen sen nimen, jolle lankakerä vyörytettiin. Kun kaikki pitivät kiinni omasta langastaan, ympyrän keskelle muodostui ystävyyden verkko. Keskustelimme verkosta ja sosiaalisista verkostoista, miten ihmiset ovat kytköksissä toisiinsa. Sitten jaoimme lappusia, joihin olimme kirjoittaneet positiivisia adjektiiveja. Tehtävänä oli antaa oma lappu henkilölle, joka kuvastaa lapun sanaa. Lappujen jakamisen jälkeen keskustelimme miltä tuntui saada kehuja toisilta ja siitä, miten ystävälle ei välttämättä sano usein ääneen, kuinka paljon häntä arvostetaan. Seuraavaksi katsoimme hauskan videon kuka on hyvä ystävä? Video oli hilpeä ja herätti keskustelua esimerkiksi kuinka tärkeää itselle on, että ystävä muistaa syntymäpäivän. Viimeiseksi laitoimme piirin keskelle jonkin itselle tärkeän esineen. Kaikki kertoivat vuorollaan esineen tarinan ja kierrättivät sitä muilla. Kaikki avautuivat ainakin hieman omasta elämästään toisille, aivan niin kuin ystävät tekevät. Seuraavaksi toiminnaksi valitsimme nuorten vapaa-ajan vieton. Kävimme Nallikarissa talvipiknikillä aurinkoisessa säässä sekä myöhemmin keilaamassa. Tämän toiminnan tarkoituksena oli yhdessä oleminen ja tekeminen, että esimerkiksi hauskaa voi pitää ilman alkoholia ja ilman suurimpia ponnisteluja voi olla hyvinkin hupaisaa yhdessä tehdessä. Samalla keskustelimme mitä nuoret harrastavat ja mitä tekevät vapaa aikanaan. Kolmanneksi toiminnaksi pidimme yhteisen leffaillan, jonka katsoimme valkokankaalta. Elokuvan nimi oli The Pursuit of Happyness, ja tarkoituksena oli että nuoret ymmärtävät miten onnekkaita he kuitenkin ovat, sillä joillakin saattaa olla vielä vaikeampi elämä kuin heillä. Pitää olla onnellinen siitä mitä on.

Viimeiseksi toiminnaksi kokkasimme kaikki yhdessä Italialaista ruokaa. Tavoitteena oli kansainvälinen tunnelma, koska on tärkeää ymmärtää ja arvostaa erilaisia kulttuureja. Ennakkoluuloja oli siis tarkoitus hälventää. Kun söimme ruokaa, tarkoitus oli että kaikki syövät yhdessä ”isona perheenä” niin kuin teimme ruuankin. Suurin osa ihastuikin Italialaiseen makuelämykseen!

5. Mitä eroa olet havainnut Suomen ja Italian sosiaalipalveluiden välillä? Tämä on hankala kysymys, mutta vastaus on yksinkertainen. Ero on se, että Italiassa ei ole rahaa. Taloudellinen tilanne on siis paljon tiukempi kuin Suomessa. Meillä ei ole rahaa perheille, lapsille, nuorille eikä vanhuksille. Ei kenellekään. Jos sinulla on lapsia, olet köyhä, koska valtio ei auta rahallisesti mitenkään. Valtio ei auta myöskään opiskelijoita, joten perheen täytyy esimerkiksi itse maksaa kalliit lukukausimaksut. Pystymme siis tämän takia muuttamaan omillemme vasta 30–40 -vuotiaina. Jos esimerkiksi isovanhempasi ovat sairaita, perheen täytyy huolehtia heistä, sillä vanhuksille ei ole järjestetty palvelutaloja Italiassa. Onneksi Italiassa tehdään myös paljon vapaaehtoistyötä. Monet työttömät haluavat päiviinsä ajanvietettä, jota he saavat muun muassa vapaaehtoistyötä tehden. Monella ei ole

mahdollisuuksia palkkatyöhön. Tilanne taloudellisessa kriisissä on eettisesti haastavaa esimerkiksi tulevassa työssäni sosiaalityöntekijänä: voin vain kuunnella ihmisten ongelmia ja olla välittävä, mutta rahaa ahdinkoihin ei ole. Täytyy olla luova ja keksiä vaihtoehtoisia tapoja auttaa.

6. Kehittikö tämä kokemus ammatillista tietämystäsi tulevaisuuden alastasi? Mitä olet oppinut? En oppinut tulevaisuuden työstäni sosiaalityöntekijänä, koska heinäsalmikodissa heitä ei työskentele, sosiaalityöntekijät ovat yhteistyötahoja täällä, mutta olen oppinut muita asioita. Olen oppinut olemaan kärsivällinen ihmisten kanssa, jotka eivät halua/ uskalla puhua. Olen myös oppinut olemaan luova ja löytämään mielenkiintoisia aktiviteetteja. Italiassa sosiaalityöntekijöiden asiakkaina on paljon Afrikkalaisia, joten täällä olen oppinut olemaan avoin uudelle kulttuurille ja sitä kautta ymmärrän paremmin tulevia asiakkaitani, millaista on olla maassa, jossa ei puhuta omaa kieltä. Olen oppinut vaihtoehtoisia kommunikaatio muotoja, sillä en osaa puhua suomea. Olen myös oppinut arvostamaan omaa kotimaatani, vaikka täällä monet asiat ovatkin paremmin kuin siellä. Vasta kun on ulkomailla, tajuaa että oma koti on kullan kallis.

21


Valosa hanke

”OSALLISUUS ON AINA HYVINVOINTITYÖTÄ” Teksti ja kuvat: Kari Miettunen

L

auantaina 16. marraskuuta Suomen Vanhempainliitto järjesti VALOSA hankkeen puitteissa tapahtuman otsikolla Virtaa ja Virikkeitä vanhempaintoimintaan. Päivän ohjelman esittelivät suunnittelijat Aslak Rantakokko ja Sari Manninen Suomen Vanhempainliitosta. Aslak totesi avauspuheenvuorossaan, että osallisuuteen ja osalllistumiseen on Oulussa panostettu aina paljon.Liiton tavoitteena on lisätä koulujen ja kotien yhteistyötä sekä innostaa osallisuuteen. Toiminnalla pyritään vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi mm. koulukiusaamiseen ja sitä kautta mahdolliseen syrjäytymiseen. Mitä aikaisemmin lapsi saa tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu sitä suuremmat mahdollisuudet hänellä on rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Osallisuus on henkisen pääoman kasvattamista VALOSA on Suomen Vanhempainliiton kolmevuotinen hanke (2013-2016). Hankkeessa on mukana kolme pilottikoulua. Liitto on vapaaehtoisjärjestö, ja RAY on mukana rahoittamassa hanketta. Tilaisuuteen Oulun kaupungin edustajina olivat saapuneet palvelupäällikkö Riitta Veijola ja suunnittelija Antti Koistinen opetustoimen puolelta. Heidän teemanaan oli.”Ookko nää osallinen, voikko nää hyvin.” Opetustoimessa sivistysja kulttuuritoimessa osallistuminen kuuluu tärkeänä osana toiminnan kehittämimsessä keskustelevampaan suuntaan. Tilaisuudessa kuulttin ja nähtiin nuorten tekemä musiikkivideo otsikolla Jokaisella on oikeus. Nähty sai kuulijakunnan mietteliääksi. Antti Koistinen esitteli lasten asemaa ja oikeuksia koskevia säädöksiä, joista selvisi että osallisuus on jo-

22

kamiehen ja-naisen oikeus eikä vain velvollisuus. Osallisuus on hyvinvointiytötä Usein ajatellaan ,että osallisuus on vain rakenne. Emme tarvitse välttämättä rakenteita, vaan osallisuuden tulee olla jokapäiväinen asia virkamiehille ja meille kaikille, mainitsi Riitta Veijola. Oulu on tehnyt paljon positiivistä ja raknetavaa työtä erityisesti varhaiskasvatuksen puolella. Voidaan hyvällä syyllä todeta, että osallisuus ei ole mielivaltaa, vaan vastuuntuntoa. Osallisuus on osa ihmisarvoa. Voinko minäkin olla minä? Miksi osallisuus on niin vaikeaa?Tilaisuudessa saatiin kuulla miten nuoret toimivat kun heille annetaan vastuuta esim. myönnetyn määrärahan käyttämiseksi. Keskustelussa sivuttiin myös syrjäytymistä ja sen ehkäisyä tukemalla nuorten osallistumista. Vastuunantamminen kohottaa itsetuntoa ja siksi on tärkeää antaa nuorille tilaa ja aikaa. Työssä on kaikenaikaa mietittävä tukeeko

työmme osallisuutta, mainitsi Antti Koistinen. Musiikkivideolta nähttiin myös millaista Oulua nuoret haluavat olla rakentamassa, video oli otsikolla ENTÄ JOS OULU...? Laulutekstissä nuoret lausuivat ääneen,” Oulu on meidän vastuulla...ei tänne ole itkemään tultu.

Tulevaisuuden kyläyhteisö

Ritaharjun monitoimitalon rehtori Pertti Parpala toi tilaisuuteen näkymiä kouluympäristöstä ja sen vaikutuksesta lasten ja vanhempien hyvinvointiin. Ritaharju on ollut pilottihanke ja liikkeelle oli lähdettävä valottamalla millaisista lähtökohdista koulua lähdettäisiin kehittämään palvelvampaan suuntaan. Heti alkumetreillä oli selvitettävä miten osallisuus kuuluu koulun kehittämissuunnnitelmiin. Kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen oli tärkeässä asemassa ja rakennuspalikat oli saatava tukemaan toisiaan. Oli hahmoteltava koulua, missä jokaisella tulisi olla minähallinnan taidot. On hyvä olla asenne, tahto ja motivaatio oppia. Työryhmissä määrittelimme koulua, joka keskustelee, opettaa ja ohjaa. Tuli ajatus, että monitoimitalo ei olisikaan pelkkä koulu, vaan sen tehtävänä olisi palvella koko kyläyhteisöä. Onko tällainen mahdollista nykyaikana kun kylät kuihtuvat ja kouluja lakkautetaan. Ritaharjun talo on tulevaisuuden kyläyhteisö, jossa innostus,ilo, toisten arvostaminen, turvallisuus sekä yhdessä tekeminen tukevat elinikäistä kasvua, hyvinvointia ja oppimista. Lopputuloksena Ritaharjun monitoimitalo palvelee koko asuinaluetta, kertoi rehtori Pertti Parpala kokemuksistaan osallisuuden merkityksestä palvelevan koulun rakennustyössä.


Kuinka suojelen lasta?

Poikien ja nuorten miesten keskuksen päällikkö Mika Lehtonen Väestöliitosta käsitteli hyvin ajankohtaista teemaa otsikolla:Seksiä ja väkivaltaa tuutin täydeltä, -kuinka suojelen lasta? Esityksessään Mika selvitteli nuoren kehityskaarta ja pysäytti pohtimaan mikä on kussakin vaiheessa tärkeää tietää. Nuoruus on seksuaalisuuden voimakkaan kehittymisen aikaa, jolloin hormonit jylläävät ja tunteet kuohuvat joskus yli sallittujen rajojen. Koulu ja harrastukset on hoidettava, seurustelu vie aikansa, tietoa tulee joka puolelta. Uutiset vaikuttavat maailmankuvan luomiseen. Mainoksilla vaikutetaan nuoren kulutuskäyttäytymiseen, nuorisokulttuuri vaikuttaa musiikin, elokuvien ja videoiden välityksellä. Sosiaalinen media on nykyisin tärkeä tekijä ja näihin on kaikilla yleinen sisäänpääsy mutta jokainen on kuitenkin itsenään mukana, mainitsi Mika Lehtonen. Aikuisilla on väärää tietoa, kummallisia luuloja ja odotuksia, mutta miten sitten nuoret? Nuorille on hyvä antaa tietoa, opettaa olemaan kriittisiä maailmaa kohtaan ja heille tulisi kertoa myös epäonnistumisista ja niis-

tä selviämisestä. Elleivät nämä asiat ole selviä vanhemmille, kannattaisi hankkia tietoa. Pettymysten kohdatessa heräävät myös tunteet aiheuttaen agressioita, jotka ovat hallittavissa. Pettymyksistä selviäminen on opittavissa, viha, suru suuttumus, loukkaantuminen, häpeä ja agressio ovat tosiasoita, jotka menevät ohi, vai menevätkö sittenkään. Sanotaan, että aika parantaa haavat mutta ei välttämättä aina. Pettymyksistä kannattaa jutella jonkun turvallisen ihmisen kanssa. Aggressio on tunne, joka voi muuttua teoksi koska jokainen voi päättää, mitä tekee silloin kun aggressio nousee. Väkivalta on teko, mikä on päätetty tehdä. Aggressio voimavarana pitää sisällään sen, että pidän puoleni ja olen tärkeä sekä sanon mielipiteeni. Voin taistella oikeudenmukaisuuden puolesta ja uskallan puolustautua. Pyrin olemaan samanarvoinen kuin muut. Esityksensä loppuvaiheessa Mika Lehtonen kyseli miten agressiota voi purkaa? Mikään ei saa mennä rikki, keneenkään ei saa sattua, mitään peruuttamatonta ei saa tapahtua ja estää saa mutta ei kostaa. Nuoren itsetunto on nykymenossa ajoittain kovilla ja oman itsetunnon rakentamiseen tarvitaan

apua. Nuori voi näyttää hyvältä ja kovalta mutta sisempää hän onkin heikko, rikkinäinen ja epävarma. Itsetunto muokkaantuu murrosiässä kavereiden, ihanteiden, nähdyn ja koetun mukaan. Mitä enemmän nuorella on ”samastumiskohteita”, sen enemmän hänellä on mahdollisuuksia valita. Nuori ei halua olla luuseri, riittää kun on oma itsensä, totesi Mika Lehtonen mielenkiintoisen esityksensä päätteeksi.

Lasten osallisuus keskiössä

Hanke lisää vanhempien osallisuustietoisuutta ja auttaa heitä edistämään lastensa osallisuutta kotona, koulussa ja kuntatasolla. Osallisuus juurrutetaan luontevaksi osaksi vanhempainyhdistysten toimintaa. Vanhempainyhdistysten, oppilaskuntien ja koulun henkilöstön yhteistyötä tiivistetään yhteisen toiminnan ja tapahtumien myötä. Hyvät käytännöt levitetään Vanhempainliiton jäsenyhdistysten kautta valtakunnalliseen tietoisuuteen.

Osallisuus on enemmän kuin osallistuminen ˝ Osallisuus on vastakohta osattomuudelle. Se on kuulumista johonkin, aitoa kuulluksi tulemista”minä saan sanoa, minua kuunnellaan ja minun sanoillani on vaikutusta.” ˝ Aito osallisuus luo tunteen siitä, että yksilö voi vaikuttaa elämäänsä ja ympäristöönsä. ˝ Osallisuus on myös sitoutumista ja vaikuttamista -vastuun ottamista seurauksista. ˝ Osallisuus ei toteutdu ilman yksilön ja yhteisön välistä vuorovaikutusta ja kumppanuutta. Yksin ei voi olla osallisena. ˝ Parhaimmillaan osallisuus kasvattaa lapsuusiästä lähtien demokratiaan ja päätöksentekoon yhteisissä asioissa. Osallisuudessa on myös aina kyse hyvinvoinnista. ˝ Osallisuutta on kotiosallisuus, kouluosallisuus ja kuntaosallisuus.(lähde VALOSA esite)

23


Lyhyesti Teksti: Pertti Kukkonen

H A

uta Lasta ry:n toimintaa on tänäkin vuonna tehty tunnetuksi erilaisissa tapahtumissa ja messuilla. Helmikuussa PohjoisSuomen lastensuojelupäivillä Oulun Pohjankartanossa Heinäsalmikoti esittäytyi lastensuojeluväelle. Syyskuussa Auta Lasta ry osallistui oululaisten yhdistysten ja järjestöjen esittäytymiseen Oulun ensimmäisillä järjestömessuilla Kirkkotorin koulutuskeskuksessa. Kuvassa hankeasiantuntija Taisto Vähäaho valmiina kohtaamaan järjestömessuvieraat.

Kuva: Pertti Kukkonen

einäsalmikodissa oli elokuussa iloisia kohtaamisia, kun paikalle kokoontui parikymmentä lastenkodissa menneinä vuosina lapsuuttaan ja nuoruuttaan elänyttä nuorta ja hieman vanhempaakin aikuista. Päivän vanhin vieras oli muuttanut Heinäkulman lastenkodista pois jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Paikalla oli myös useita nuoria vanhempia lapsineen. Oli todella hienoa nähdä, miten jokainen oli löytänyt omanmittaisen paikkansa elämässä monesti todella vaikeidenkin lapsuuden lähtökohtien jälkeen. Viimeistään kolmen vuoden kuluttua tavataan jälleen.

einäsalmikodin lapsille mahdollistui tänäkin vuonna kotimaan loma- ja huvipuistoreissuja, joista suuri kiitos kuuluu lahjoittajille lasten harrastustoimintaan suunnatuista tukilahjoituksista. Oulun konekilta suuntasi perinteisen laskiaisriehansa tuotosta 1200 euroa Auta Lasta ry:lle. Samoin Lions Club Oulu-Raatti jatkoi perinteistä lastenkodin retkitoiminnan tukemista. Huomattava lahjoitus tuli myös yksityishenkilöltä, joka osoitti 80 –vuotispäiviensä lahjoitukset Heinäsalmikodille ja sitä kautta lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen. Lahjoitusvarat on käytetty suoraan Heinäsalmikodin lasten harrastusja virkistystoimintaan. Konekillan lahjoituksella tutustuttiin mitä hauskempiin koneisiin ja laitteisiin viettämällä huvipuistopäivää Alahärmän Powerparkissa. Toinen kesän pitempi virkistysretki suuntautui Ranuan eläinpuistoon. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille.

Kuva: Ari Sulasalmi

H

einäsalmikodin joukkue osallistui Oulujoen perhekodin järjestämään Oulun seudun nuorisokotien väliseen sählyturnaukseen 23.11. Utajärvellä. Turnausjoukkueissa kentällä saa sääntöjen mukaan olla yhtä aikaa viisi pelaajaa, joista korkeintaan kaksi aikuisia työntekijöitä. Heinäsalmikodista perinteiseksi muodostuneeseen turnaukseen on osallistuttu jo useampana vuotena sijoituksen vaihdellessa viimeisen ja toiseksi viimeisen välillä. Tämän vuoden joukkue ei kuitenkaan päättänyt jatkaa tappioperinnettä, vaan palasi reissusta turnausvoittajan pokaali mukanaan. Joten asia edellytti mitalikakkukahveja.

24

Kuva: Pertti Kukkonen

H


Kuulumisia ja näkymisiä

H

Kuvat: Pertti Kukkonen

einäsalmen uuden rantasaunan käyttöönottotarkastus toimitettiin 31.5.2013, jonka jälkeen uusi rakennus otettiin tehokkaaseen palaveri-, kokous- ja perhetapaamiskäyttöön. Uutta saunaakin on ehditty muutaman kerran lämmittää ja löylyt hyväksi todeta.

uta Lasta ry on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hankepartnerina EU –rahoitteisessa Karelia Enpi Cbs –hankkeessa 2013-2014. Hankkeeseen kuuluu tieto-taidollista lastensuojelun yhteistyötä Suomessa Pohjois-Pohjanmaan alueen ja Venäjän Karjalan tasavallan Petroskoin seudulla. Syyskuussa Heinäsalmikodin johtaja Pertti Kukkonen osallistui seminaari- ja tutustumismatkalle Petroskoihin. Vierailun kohteisiin kuului mm. vierailu Petroskoin järjestöjen perhetukikeskuksessa sekä venäläiseen perhehoitoon ja per-

hekulttuuriin tutustuminen vierailulla sijaisperheen kotona. Kuvassa vasemmalta tulkki Olga Gokkoeva, yksikön päällikkö Juha Fränti THL:n Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys –yksiköstä, erityisasiantuntija Päivi Känkänen THL:n lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksiköstä, lastenkodin johtaja Pertti Kukkonen Auta Lasta ry:stä sekä projektikoordinaattori Dmitry Titkov ja kehittämispäällikkö Simo Mannila THL:n kansainvälisten asiain yksiköstä.

Kuva: Pertti Kukkonen

A

25


Kuva: Pertti Kukkonen

Ennen oli ennen ja nyt on nyt Teksti: Pertti Kukkonen, johtaja, Heinäsalmikoti

T

oukokuussa minulla tuli kaksikymmentä vuotta täyteen yhtäjaksoista työskentelyä Heinäsalmikodissa. Lastenkodin johtajan työtä olen tästä ajasta tehnyt kuusitoista vuotta. Kahdeksantoista vuotta olen saanut tutkailla lasten kasvamisen ihmettä myös isän roolista. Matkan varrelle on sattunut monenlaisia enemmän ja vähemmän hienoja päiviä ja maailma ympärillä on muuttunut paljon. Ja useissa yhteyksissä on jälleen viime päivinä tiedotettu siitä, että kodin ulkopuolelle kalenterivuoden aikana sijoitettuna olleiden määrä on kahdenkymmenen viime vuoden aikana yli kaksinkertaistunut.

Kuva: Kari Miettunen

Kaksikymmentä vuotta sitten lastenkodin työvuoron aikaiset tapahtumat kirjoitettiin käsin raporttivihkoon. Ainoastaan taloustoimistossa oli käytössä kallis ja kapasiteetiltaan varsin vaatimaton tietokone. Kännyköistä ei ollut huolta, ei sen enempää lasten rajattoman kännykkäkulttuurin kuin oman työn rajaamisenkaan suhteen. Jos vapaalla ei ollut kotona puhelimen äärellä, niin sitten ei yksinkertaisesti ollut tavoitettavissa. Laitosluvalla toimivia lastensuojeluyksiköitä vanhan Oulun läänin alueella oli 90 –luvun alussa yksi valtion koulukoti, puolenkymmentä kunnallista lastenkotia sekä suunnilleen saman verran yhdistysten ylläpitä-

26

miä yksiköitä. Muutama vuosi sitten laitosluvalla toimivia yksiköitä samaisella alueella oli yli kuusikymmentä ja niistä suurin osa yksityisiä perhekoteja. Hatkaaminen eli sijaishuoltopaikasta karkaaminen ei ollut lastenkodeissa mikään yleinen ongelma. Eikä huumausaineita ollut siinä määrin yleisesti alaikäisten saatavilla kuin tänä päivänä. Olutta ja tupakkaa lastenkodin lapset toki kokeilivat tuolloinkin. Ja tupakkaa 90-luvun alussa 16 –vuotta täytettyään vieläpä aivan laillisesti. Muistankin lämmöllä erästä nuorta, joka aikoinaan tupakoinnista kiinni jäätyään totesi minulle ponnekkaasti, että ”ootahan Kukkonen kun täytän kuusitoista. Tuun sitten sun eteen polttaan ketjussa tupakkaa ja puhaltelen savut suoraan sun naamalle”. Tämänkin pojan laillisen sauhuttelun aika siirtyi uhosta huolimatta vielä tästäkin parilla vuodella, kun tupakkalain uudistus nosti ikärajan sopivasti 18:an ennen kuin nuori ehti täyttää kuusitoista vuotta. Nykyään tämä aikuinen herra pärjää hyvin ilman tupakkaa. Lastenkotiuraa aloittaessani Heinäsalmen lastenkodissa asui kahdeksan lasta, jotka kaikki olivat muuttaneet lastenkotiin jo pieninä ja joiden lastenkodissa asuminen lähtökohtaisesti oli päättymässä vasta täysiikäisyyteen 18 –vuotiaana. Vaihtuvuus lastenkodissa oli pientä niin lasten kuin henkilökunnankin osalta. Ongelmina olivat lähinnä kotiintuloajoissa myöhästymiset ja käyttäytymisen haasteet. Lastenpsykiatrinen erikoissairaanhoito oli vahvasti mukana useimman lapsen tilanteessa.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä alkoivat lastenkotisijoitukset muuttua peruskoulun viimeisiä luokkia käyvien +-15 -vuotiaiden avohuollon sijoituksiksi. Avohuollon sijoituksille oli ominaista, että lapset myös kotiutuivat ennen kahdeksaatoista ikävuottaan. Tuohon aikaan laki ei vielä tuntenut avohuollon sijoituksiin jälkihuoltovelvoitetta. Uuden vuosituhannen alku nosti esiin monia uusia haasteita. Internet ja rajojen avautuminen eivät ole tuoneet nykyelämään pelkkää onnellisuutta ja lapsia saadaan nykyään suojella ihan uudenlaisilta vaaroilta. 2000 –luvun lastenkotielämän rikastuttavin asia on kuitenkin ollut monikulttuurisuus, johon maahanmuuttajalasten kautta olemme saaneet tutustua. Suvaitsevuudessa tämän päivän suomalaislapset ovat kasvaneet monella tapaa edelle aiemmista sukupolvista. Ensimmäinen sukupolvi, jota olin 1990 –luvulla saattamassa lastenkodista omaan elämään alkaa olla nyt neljääkymmentä ikävuotta lähestyviä aikuisia. Osa on perustanut oman perheen ja elämän perusasiat ovat kunnossa. Toiset taas ovat kulkeneet kivisempää tietä omaa paikkaansa etsiessään. Viime syyskesän hienoin tapahtuma Heinäsalmikodissa oli lastenkodista viime vuosikymmenien aikana omaan elämään muuttaneiden kokoontuminen tapaamaan toisiaan ja Heinäsalmikodin tuttuja työntekijöitä. Keskusteluissa sain itsekin kuulla paljon hyviä muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta Heinäsalmessa. Ja toki mukaan mahtui myös joitain ikävämpiäkin koke-


2014 on ” Vuosi Auta Lasta ry:n ja

Heinäsalmikodin 45. toimintavuosi ja lapsen oikeuksien sopimuksen 25. juhlavuosi.

n Kukko Pertti Kuva:

en

Vuosi 2014 on Auta Lasta ry:n ja Heinäsalmikodin 45. toimintavuosi ja lapsen oikeuksien sopimuksen 25. juhlavuosi. Lastensuojelun rakennemuutos on viime vuosina edennyt nopeammin kuin kertaakaan aiemmin oman lastensuojelun työhistoriani aikana. Tulevan vuoden toiminnan ja talouden suunnittelu ei aiemmin ole ollut näin haastavaa kuin tänä syksynä. Uusi vuosi tuo uudet haasteet, mutta yhteistyöllä ja avoimella mielellä löytyvät mahdollisuudet ja ratkaisut myös tulevaisuudessa. Sillä elettiin sitä ennenkin.

Kuva: Pertti Kukkonen

muksia. Mutta meille työntekijöille päivä oli jälleen tärkeä muistutus siitä, että olennaisinta työssämme on valmistaa lasta ja nuorta siihen päivään, jona hän muuttaa pois lastenkodista. Muutto voi olla omaan asuntoon, paluu omien vanhempien luo, siirtyminen sijaisperheeseen tai palveluasumiseen tai mitä se sitten kunkin kohdalla tarkoittaakaan. Yksi tyypillinen tapa lähestyä tulevaisuuden haasteita on muistella kaihoisana sitä, kuinka hyvin asiat olivat ennen kouluissa, kotona ja meillä sijaishuollon työssäkin. Puhumme, kuinka lapset kunnioittivat vanhempia ja opettajia ja kuinka paljon parempia entisajan yhteisöt olivat. Aika kultaa muistot ja jollain tapaa tällainen nostalgisoiminen ja historian romantisoiminen vääristääkin maailmankuvaamme ja lähestymistämme tämän päivän ongelmiin. Tutkija Harry Lunabba sanoi seminaariesitelmässään, että 1970 –luvun maalaisympäristössä kasvaneiden lasten tilannetta ei tulisi verrata 2010 –luvun kaupunkilähiölasten tilanteeseen vaan vertailua tulisi tehdä esim. sen perusteella, millaista oli elää 40 –vuotta sitten päihdeperheessä verrattuna lapsuuden kokemuksiin tämän päivän päihdeperheessä. Lastensuojelussakin katseet on hyvä suunnata tulevaisuuteen ja ottaa menneestä mukaan toimivimmat osa-alueet.

27


Kuva: Pertti Kukkonen

Päiväkoti eväsrepun kuulumisia Tiina Antila, päiväkodin johtaja , Päiväkoti Eväsreppu

Tiina A Kuva:

ntila

äiväkoti Eväsrepun toiminnassa on syksystä 2013 alkaen painotettu kristillisen arvokasvatuksen lisäksi taidekasvatusta. Kristillisyys toteutuu päiväkodissamme yleiskristillisenä arvokasvatuksena, jossa yhteisöllisyys painottuu. Haluamme tarjota lapselle myönteisen ja lasta kunnioittavan varhaiskasvatusympäristön, jossa lapsi viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi. Tällaisessa ympäristössä lapsi oppii kuin huomaamatta. Silloin, kun virheet ja epäonnistuminen ovat sallittuja ja jopa toivottuja, on itsetuntoa kasvattavaa kokeilla uusia asioita yhdessä tutun aikuisen ja lapsiryhmän kanssa. Pienille lapsille ympäröivä maailma on uteliaisuuden ja ihmettely kohde. Lapset tutkivat, tarkastelevat ja leikkivät. He liikkuvat illuusioiden, mielikuvituksen ja leikin maailmassa, jossa kaikki on mahdollista. Taidekasvatuksen tavoitteena onkin antaa virikkeitä kaikille aisteille sekä päästää lapsi katsomaan, kokemaan ja tekemään itse. Pienten lasten suhde maailmaan, itseen ja olemiseen muotoutuvat paljolti aistien ja tunteiden avulla. Taide on lapselle erittäin tärkeä väylä purkaa sisäisiä tuntojaan. Kun lapsi tutkii ympäröivää maailmaa, hän tutkii samalla itseään. Aina ei taiteen tarvitse olla esittävää, eikä siitä aina tarvitse syntyä valmista tuotetta. Taiteeseen tutustumalla ja sitä tekemällä mielikuvitus rikastuu ja luova ajattelu kehittyy. Nämä antavat työkaluja myös arkielämän ongelmien ratkaisuun ja tuovat hyvinvointia. Ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaamme ei tämä kaikki onnistuisi ja siksi haluankin kiittää heitä upeasta työstä. Tästä on hyvä jatkaa.

28

Kuva: Tiina Antila

P

A Tiina Kuva:

ntila


na Anti

la

a Rahkola

Kuva: T ii

Kuva: Riitt

Niilon satu Olipa kerran Niilo. Ajeli pyörällä lätäköissä. Yhtäkkiä tuli pieni moottoripyörä. Sitten tuli auto, se ajeli lujaa lätäköistä. Sitten tuli Ford ja sitten tuli Hannu. Sitten tuli iso moottoripyörä, se ajeli tässä ja sanoi Brrrrr. Auto ei ajanut ojaan, se ajeli tiellä. Jeepit ajeli rapakoissa. Mulla ei ollut siellä jeeppiä vaan pieni hinausauto.

29


OPPISOPIMUSKOULUTUKSELLA DATANOMIKSI

Kuva: Pertti Kukkonen

Tuomo Mulari

H

einäsalmikodin ohjaajan toimenkuvan ohella työtehtäviini kuuluu Auta Lasta ry:n palvelukeskuksen tietojärjestelmän ylläpitäminen. Työtehtäviäni ylläpitotehtävässä ovat mm. tietokoneiden, niiden oheislaitteiden, ohjelmistojen ja verkkojen asennukset ja ylläpito, palvelujen tuottaminen sisä- ja ulkoverkkoon sekä muut ylläpitotyöt, joita ovat esimerkiksi uusien ohjelmaversioiden päivitykset. Tehtäviin kuuluu myös tutustumista uusiin ohjelmiin ja laitteisiin, alan kehityksen seuraamista sekä tietojärjestelmän käyttöön liittyvien ohjeistuksien laadinta ja tietojärjestelmän käyttäjien neuvonta. Vuoden 2010 loppupuolella päätin ryhtyä hankkimaan itselleni lisää tietotaitoa vastatakseni tietojärjestelmän ylläpidon työtehtävien tuomiin haasteisiin. Alun perin tarkoitukseni ei ollut hakeutua tutkin-

30

toon tähtäävään koulutukseen, mutta koska mitään sopivaa lyhyt- tai kurssimuotoista koulutusta ei tuolloin ollut tarjolla, hakeuduin PSK:n aikuisopiston järjestämään tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoon (ts. datanomi) johtavaan koulutukseen. Näyttötutkintona toteutetun datanomitutkinnon suoritin oppisopimuksella omassa työpaikassani Auta Lasta ry:n palvelukeskuksessa. Lähestulkoon kaikki koulutuksen kuuden eri opintojakson näytöt pystyin toteuttamaan palvelukeskuksessa jo olemassa olleessa tietojärjestelmässä, järjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen liittyvillä tehtävillä. Parin viimeisen näyttökokonaisuuden suorittamiseksi sain tarvittavia laiteresursseja käyttööni PSK:n aikuisopistolta.

Kokonaisuudessaan tutkinnon suorittaminen kesti hieman vajaat kaksi vuotta ja pidin kovasti näyttötutkintotyyppisestä opiskelusta. Opiskelussa ei tarvinnut ”päntätä” sitä minkä jo osasi, vaan riitti, että jo olemassa olevan osaamisen pystyi näyttämään toteen. Näin ollen opiskelussa sai keskittyä opiskelemaan niitä aihealueita joissa tunsi eniten oppia tarvitsevansa. Lisäksi, koska suoritin tutkinnon omalla työpaikallani, pystyttiin lukuisia tutkinnon aikana opittuja käytänteitä ottamaan heti palvelukeskuksen tietojärjestelmän käyttöön parantamaan järjestelmän toimivuutta ja helpottamaan järjestelmän ylläpitoa.


Auta Lasta ry

HEINÄSALMI Kotia lähellä

Auta Lasta ry on vuonna 1969 perustettu lastensuojeluyhdistys, joka ylläpitää palvelukeskus Heinäsalmessa 14 -paikkaista lastensuojeluyksikkö Heinäsalmikotia sekä 21 -paikkaista päiväkoti Eväsreppua. Heinäsalmi sijaitsee luonnonkauniilla ja rauhallisella paikalla Oulun Hietasaaressa vain muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta.

Heinäsalmikoti tuottaa lastensuojelulain mukaisia sijais-, avo- ja jälkihuollon palveluja ympärivuorokautisen asumispalvelun lisäksi myös perheiden kotiin suunnatun tuen muodossa. Päiväkoti Eväsreppu tarjoaa laadukasta päivähoitoa 1–6 -vuotiaille lapsille. Päiväkoti Eväsreppu on erikoistunut kristilliseen kasvatukseen sekä arvokasvatukseen.

Auta Lasta ry osallistuu aktiivisesti lastensuojelun vaikuttamis- ja edunvalvontatyöhön myös valtakunnallisella tasolla. Yhdistys toteuttaa yleishyödyllisenä toimintana mm. lasten hyvinvointia edistäviä kehittämishankkeita yhteistyössä julkisten palveluiden sekä toisten järjestötoimijoiden kanssa. Auta Lasta ry on jäsenenä Lastensuojelun keskusliitossa, Erityishuoltojärjestöjen liitto Ehjä ry:ssä ja Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry:ssä sekä yhteistyöjäsenenä Suomen sosiaali- ja terveys Soste ry:ssä.

31


Auta Lasta ry kiittää yhteistyökumppaneita ja tukijoita kuluneesta vuodesta sekä toivottaa menestystä vuodelle 2014

32

Auta Lasta -lehti 2013  

Auta Lasta ry:n vuosijulkaisu 2013

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you