Page 1

6.12.2017 2/2017


Sisällysluettelo Ruoriapila 6.12.2017 (80.)

Auran Tytöt ovat hankkineet uudern koulutusaluksne 4

Toimituksen osoite Olga Pöysti Julkaisija Auran Tytöt ry Taittaja
 Saara Sulonen saara.sulonen@gmail.com

Ilmestyy
 2 kertaa vuodessa Painopaikka Multiprint Oy Kannen kuva Carin Holmroos

5

Killan kuulumiset

7

Muistelemispäivä

9

Venekuntien retki

10

Supernaiset

12

Potun hauska alueretki

13

Nostalgiaretki

14

100-vuotisjuhla

16

Stefan Stjärnstedin onnittelupuhe Auran Tytöille 17

Levikki 175kpl

Tuki ry:n turinoita

2

Ansiomerkit

19

Auran Tytöt ja Tortun aika

21

Partioparaati

24

Fokka

25

Matkikset

30

Tall Ships Races

32

31st Asian Pasific Jamboree

35

Jollatoimikunnan kuulumiset

38

Kesävaellus

40

Ronja Ryövärintytär

41

Yösuunnistus

42

Kiehiset

43

Yhteyksiä

46

Merikotkat

47

Meritähdet

48

Merenneidot

50


Tässä lehdessä on koottuna juhlavuotemme hedelmät. Keräilimme toimituksen kanssa muistoja merkkipaalu vuodeltamme. Toivottavasti olit itsekin mahdollisimman monessa mukana, sillä nyt on oiva aika palata lehden kautta takaisin tunnelmiin ja muistoihin joita koit esimerkiksi viime kesän juhlaleirillä. On ollut ihana vuosi yhdessä ja saimme paljon aikaan. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan seuraavaa sataa vuotta. Toimitus

3


Auran Tytöt ovat hankkineet uuden koulutusaluksen!

Pitkäaikainen koulutusalusprojektimme Auran Tytöt Uusiin Tuuliin pääsi tavoitteeseensa, kun syyskuussa hankimme uuden, Grand Soleil 37 -merkkisen purjeveneen. Ensi kesänä aurantytöt saavat siis jälleen purjehtia ilta-, viikonloppu- ja matkapurjehduksilla.

varainhankintakampanjoitamme, kuten joulukalenterien ja paperin myyntiä ja lahjapaketointia Myllyssä, ja/tai myös muita kampanjoita. Lippukuntaa voi tukea myös avustamalla kalustohankinnoissa – tarkista tämän jutun yhteydessä oleva lista ja ota yhteyttä Assi Kairamaan, mikäli Sinulla on kontakti henkilöön tai yritykseen, joka voisi hankinnoissa meitä tukea!

Hankkimamme vene on kymmenen vuoden ikäinen, perhekäytössä ollut laadukas ja hyväkuntoinen italialaispursi. Veneen kyljet ovat siniset ja kansi tiikkiä, sisällä on kaksi kajuuttaa, tilava keulapunkka sekä tilava salonki, jossa on niin sanottu Välimeren keittiö. Vene on niin ulko- kuin sisätiloiltaan aiempaa s/y Aurantyttöä tilavampi ja varustukseltaan moderni. Alus ehdittiin syksyllä koepurjehtia kaksi kertaa. Purjehduskokemus oli mukana olleiden mukaan oikein hyvä!

Vaikka varainhankinta vielä jatkuu ja veneen huoltotyöt ja itse purjehtiminen ovat vasta edessä, me aurantytöt olemme onnistuneet projektissamme. Tavoitteemme oli hankkia lippukunnalle uusi koulutusalus 100vuotisjuhalvuotenamme. Sen teimme! Kaikilla nykyisillä ja tulevilla aurantytöillä on mahdollisuus purjehtia jatkossakin, siitä voimme ja meidän tulee olla ylpeitä ja kiitollisia. Kiitos uuden aluksen hankinnasta kuuluu jokaiselle aurantytölle, perheelle, tutulle ja yritykselle, joka on osallistunut ja avustanut meitä projektin varainhankinnassa. Erityiskiitoksen haluan antaa kaikille niille johtajille, jotka ovat aktiivisesti ja väsymättä toimineet niin varainkeruun toteuttamiseksi kuin sopivan veneen löytämiseksi.

Alus on nostettu talvisäilytykseen halliin Paraisilla. Talven aikana veneessä tehdään muutamia korjaus- ja kunnostustöitä, ja keväällä odottavat perinteiset vahaus- ja muut huoltotyöt, joihin osallistuvat johtajien ohella myös ainakin vanhempien lasten ja nuorten ryhmät.

Purjeveneen hankintaa edelsi vuosien varainkeruu, joka myös vielä jatkuu. Hankinnasta 25 000 euroa on rahoitettu matala- ja kiinteäkorkoisella lainalla, jonka suunnitelman mukaan maksamme takaisin viidessä vuodessa. Lainan takaisinmaksu, samoin kuin veneen tarpeellisten kunnostus- ja vakuutuskustannusten kattaminen edellyttää, että tulevinakin vuosina toteutamme perinteisiä

Toukokuussa veneen veteen laskun jälkeen pidetään uuden hienon aluksemme kastajaiset – nimi kylläkään ei ole salaisuus, vaan vene kastetaan miksipä muuksi kuin s/y Aurantytöksi :) Nähdään kastajaisissa! Hyvää joulunaikaa kaikille! Anu Perho

4


Meillä on taas vene!

Tietoja uudesta veneestämme:

Pituus 11.30m (37 ft) Leveys 3.67m

Sitä syyskuista sunnuntaina, jolloin pääsin ekaa kertaa astumaan uuden koulutusaluksemme kannelle, en ihan heti unohda. Päivä oli pilvinen, mutta mieliala kaikkea muuta. Tuntui uskomattomalta seistä siinä, uljaan Grand Soleilimme kauniisti harmaantuneella tiikkikannella ja vain fiilistellä. Sisällä oli niin avaraa ja valoisaa, että vanhaan Aurantyttöön tottuneella päätä melkein huimasi. Punkat olivat myös, ah niin leveitä, että tulevaisuudessa riittää mainiosti tilaa pyöriskellä vaikka kaverin päälle! Ja nyt meillä on erillinen vessakin! Ja normaali hana! Ja iso jääkaappi! Ja vähän helpompi roskis. Ja lista jatkuu vain…

Syväys 2.10m Uppouma 6.8t Maston korkeus 18m Makuupaikkoja 8 (10) Valmistusvuosi 2007

KUULUTUS! VARUSTEITA UUTEEN KOULUTUSALUKSEEMME! Tunnetko jonkun, joka voisi lahjoittaa meille jonkin seuraavista varusteista? :)

Nyt, kun ollaan kesä saatu olla muiden vieraanvaraisuuden ehdoilla, on huikea olo saada tällaiset puitteet ihan lippukunnan omaan käyttöön! Mahtavaa me! En millään malttaisi odottaa ensi kesää ja niitä kaikkia seikkailuja ja huimia hetkiä, joita meillä ja uudella aluksellamme onkaan edessä!

• • • • • • • • • • • • •

ME TEHTIIN TÄÄ!

Ankkuri 15 kg Keulatikkaat Työkaluja Fendarisuojat Vanttisuojat Spinlockin kiipeilyvaljaat Juhlaliput Kiinnitysköydet Pleissaustyökalut Kampipidike Moottorin varaosat Imuri YM! Tarkemmat tiedot: ota yhteys Assi Kairamaan p. 045 671 8441 / assi.kairama@gmail.com

5


ideoita, miten voisimme olla avuksi tai

Rakkaat aurantytöt ja vanhemmat,

miten saisimme kerättyä lisää varoja

Auran Tyttöjen toimintaa varten.

Tuki ry onnittelee teitä uuden upean

Iloitsemme jokaisesta ideasta ja

veneen johdosta. Olemme teistä

viestistänne.

superylpeitä, projekti oli teiltä valtavan

hieno suoritus!

Onnea vielä kerran 100-vuotiaalle

lippukunnalle ja ihanille aurantytöille!

On ilo saada olla auttamassa ja tukema-ssa teidän toimintaanne. Aurantytöt ja

Auran Tyttöjen Tuki ry

tyttöjen vanhemmat, meille saa lähettää

Maarit Helin

anomuksia retki- tai leirimaksuihin ja

0400-21 31 21

muihin vastaaviin liittyen. Otamme

maarit.helin@calligraphen.fi

myös mielellämme teiltä vastaan

6


KILLAN KUULUMISIA

Killasta on yhä enemmän muodostunut osa lippukuntaa ja vuoden varrella olemme osallistuneet moniin lippukunnan tapahtumiin. Juhlavuoden aloituksessa Vimmassa kiltalaisten johdolla laulettiin partiolauluja.

Osa viihtyi leirillä yön yli ja muutama piipahti vain päiväksi käymään. Lermun ja Merjan vetämällä iltanuotiolla moni nykyinen aurantyttö oppi uusia lauluja ja leikkejä vuosien varrelta.

Killalla on ollut myös omia kokouksia vuoden varrella, joissa on jutusteltu, kaffeteltu ja suunniteltu jotakin tulevaa tai muisteltu menneitä. Muistot ja muistikuvat muodostuvat jokaiselle hieman eri tavalla ja kun asioista keskustellaan yhdessä, niin näkökulmia löytyy moneen suuntaan ja se on hienoa. Itse voin ainakin sanoa oppineeni näiden kiltavuosien aikana paljon uutta lippukuntamme menneistä vuosista ja nuo historian vuodet ovat muuttuneet ”eläviksi” tarinoiden kautta. Vuoden aikana myös yksi kiltalainen on siirtynyt pois keskuudestamme. Kunnioitimme Marja Karangon muistoa adressin välityksellä.

Killan juhlavuoden ehdoton vetonaula oli kuitenkin 100 vuotisjuhlaa edeltänyt kahvitilaisuus, jonne saapui entisiä aurantyttöjä suuri joukko. Puheensorina täytti tilan ja aika tuntui jäävän jopa hieman lyhyeksi, koska kuulumisia riitti monelta vuosikymmeneltä. Saimme tuolloin myös muutaman uuden jäsenen kiltaan. Osallistuimme myös juhlan ohjelmaan tekijöinä, jossa killalla oli oma näytelmä lippukunnan eri vuosikymmenistä. Anu kävi aiemmin keväällä kokouksessamme keräämässä näytelmää varten faktatietoja ja ystävällisesti käsikirjoitti näytelmän kuulemansa perusteella. Näytelmäharjoitukset pidettiin kololla oikein rekvisiitan kera.

Lämmintä joulunaikaa kaikille!

Lippukunnan juhlakesäleirille Merikarvialle osallistui myös kiltalaisia.

Maria

7


Muistelemispäivä 8.2.2017 Mikä on muistelemispäivä?

kysymyksiin vastauksia niin kyselemällä vanhoilta kuin nykyisiltä aurantytöiltä sekä tutkiskelemalla Ruoriapiloita.

22. helmikuuta eli Robert BadenPowellin ja Lady Olaven yhteisenä syntymäpäivänä partiolaiset ympäri maailman viettävät muistelemispäivää. Päivänä muun muassa muistellaan partiotapahtumia ja joissain lippukunnissa kerätään rahoja hyväntekeväisyyteen.

Ennen illan päättymistä pääsimme nauttimaan ihanien kiltalaisten järjestämästä unohtumattomasta laululeikkihetkestä! Jokaiselle aurantytölle jaettiin myös huikeat Juhlavuosipassit! Passiin on tarkoitus keräillä ”suorituksia” erilaisia juhlavuoteen ja muuhun toimintaan liittyvistä tapahtumista ja tehtävistä. Joko sinun passisi on ihan täynnä? J

Muistelemispäivä oli tänä vuonna Aurantyttöjen satavuotisjuhlavuoden aloitustapahtuma. Tavallisesti poiketen jokainen partiotyttö sai makean alkumaljan saavuttuaan. Riikka, lippukunnanjohtajamme avasi huikean juhlavuoden mieleenpainuvalla puheenvuorollaan, sitten skoolattiin, namskis!

Lopuksi kokoonnuttiin yhdessä perinteiseen tapaan suuren suureen sisaruspiirin koko porukka. Kiitimme ihanasta illasta ja toivotimme hyvää yötä jokaiselle J

Illan ohjelmaan kuului hauska Kahoot tietovisa, jossa pääsi muistelemaan esimerkiksi mikä olikaan kolon osoite ja minkä niminen mahtoi jollamme olla. Muistatko oikeat vastaukset?

Historian havinaa saatiin muistelemalla vanhoja aikoja ja selailemalla kaikkia vanhoja arvokkaita Ruoriapila-lehtiämme! Samalla jokainen sai etsiä leikkimielisiin

Terkuin, Vatti

8


9


Venekuntien retki Ahtelassa 3.-5.3.2017 Kun ensimmäisenä päivänä tulimme Ahtelaan, menimme ensin huoneisiimme. Sen jälkeen menimme iltapalalle ja iltanuotiolle. Iltanuotiolla syĂśtiin vaahtiksia ja saatiin murhapelin ohjeet, sekä illalla jumpattiin ja keskusteltiin syvällisiä. Lauantaina aamupalalla oli muroja ja päivällä pelasimme jättijalkapallolla ja värillinen joukkue voitti. Olimme myĂśs kuka pelkää partiojohtajaa-leikkiä, se oli hauskaa! Ruuaksi oli riisikanaa, jonka jälkeen meidät jaettiin ryhmiin ja suoritimme rasteja, jotka kaikki kuuluivat jotenkin ensiapuun. Koko päivän tapahtui kaameita murhia (murhapelissä đ&#x;˜Š)! Illalla sĂśimme sipsejä ja appelsiiniriisiä, oli myĂśs kaikkia kivoja kilpailuja. Liito-oravat kirjoittivat retkestä

10


11


Supernaiset Tippsundissa 17.-19.3.2017 Perjantai 17.3

tehdä ilmapallovene. Rata sisälsi myös kylmiä rasteja, joissa oli kysymyksiä EA:sta ja ruoriapiloista jne. Myös temppuratarasti löytyi ja supernaisen piti ohjata tyttö läpi reimariradan.

Saapuminen tapahtui noin 19.00, siitä mökkeihin järjestäytyminen. Iltanuotio syttyi ohjelmineen kahdeksan maissa. Ohjelmassa oli arvailuja, lihiksiä, nakkeja ja vaahtokarkkeja. Nuotio loppui heijastinpolkuun, jossa oli iltasatuja.

Päivälliseksi oli Auran Tyttöjen perinteistä kanamössöä, jonka jälkeen sudenpennut lähtivät saunomaan. Supernaisille oli musavisaa, aikakauslehtiä ja mindfullnessvärityskuvia. Supejen saunottua, supernaiset pääsivät nauttimaan saunasta kera pommacin, ihonhoitotuotteiden ja jalkakylpyjen. Supeilla taas vuorostaan oli musavisaa. Iltapalaksi herkuteltiin tortilloilla.

Lauantai 18.3 Lauantaiaamun herätys koitti 7.30, heti kahdeksalta nostettiin lippu salkoon. Tämän jälkeen kiirehdittiin aamupalalle. Aamupalan jälkeen alkoi superohjelma, kun Taivassalon VPK saapui paloautolla, ensivasteen autolla, sekä naisjaoston autolla paikalle. Ohjelmassa oli autoihin ja toimintaan tutustuminen, sekä alkusammutusta ja keilojen kaatoa vesiruiskulla. Huippuhetkiä kuitenkin oli, kun tytöt pääsivät soittamaan autojen sireenejä. Myöhemmin paikalle saapui myös ambulanssi. Isojen kiitos-hurrausten jälkeen siirryttiin tekemään trangialla ruokaa, spaghettia ja jauhelihakastiketta.

Sunnuntai 19.3 Sunnuntai valkeni myös aurinkoisena ja aloiteltiin lipunnostolla, sekä aamujumpalla. Aamupalan jälkeen oli Assin ja Julian vetämä leikkihetki. Tämän jälkeen koitti mökkien siivous, jonka jälkeen lounastettiin hernekeittoa ja pannukakkua. Retki päättyi lipunlaskuun ja kiitoksiin <3

Maittavan itsetehdyn lounaan jälkeen alkoi rastirata, rakentelurastilla. Aiheena oli

12


PoTun hauska alueretki! Perjantaina, 31.3.2017 pakkasimme rinkat ja laukut kiireen vilkkaa ja suuntasimme bussilla kohti Sauvon Ahtelassa järjestettävää Pohjois-Turun alueretkeä eli Pottuleiriä. Aurantyttöjen matkassa taapersi muun muassa Zeni, Miilu, Manta, Mulkkis, Täpy ja 17 muuta aurinkoista kaunokaista. Retkellä saimme nauttia Puhurin Poikien, Turun Partio-Sissien, Mikaelin Sinikellojen ja Mikaelin Sinisten seurasta.

-

-

Tiedossa oli, että retkestä tulisi kevään hauskin – sen suunnitteluun ja ideointiin oli nähty paljon vaivaa monelta eri lippukunnalta. Ohjelmaa oli tehty myös samoajille, mikä innosti muun muassa Mantaa ja Täpyä lähtemään mukaan.

-

Samoajaohjelmaan kuului muun muassa aamu-uintia jäiden keskellä (pelastautumisharjoituksia kuivapuvuilla), korikiipeilyä ja extreme-partioscout-ylitäitsesi-ja-vilustu -haikki ja niin samoajat kuin johtajat puoleensa vetävä Room Escape.

-

Alla pieni raportti retken tapahtumista: -

-

Pottu saa kunnolla alkunsa, kun perjantain iltapalan jälkeen kuuluu huuto: “Teillä on viisitoista minuuttia aikaa valmistautua puolen tunnin päästä alkavalle haikille. Mukaan vain välttämätön.” Ohjeita tarkennettaessa saamme käsityksen välttämättömästä: mukaan saa ottaa valitseman vaikeusasteen mukaan kolme, neljä

-

tai viisi tavaraa alusvaatteita ja kenkiä huomioon ottamatta. Leiristä kuuluu muutamia epäuskon naurahduksia ja kirouksia: onhan ulkona lunta maassa ja pakkasta. Sissien kuitenkin ollessa armollisia, saamme mukaamme laavun ja kartan ilman, että pitää paidasta ja piposta luopua. Raskaan, mutta mieleenpainuvan yön jälkeen saavuimme takaisin leiriin ja aamupalan nautittuamme pääsemme pulahtamaan aamuuinnille jäihin. Kyllä huomaa, ketä on ohjelmaa suunnitellut :D. No, mutta hyvä kylvää hieman sissin luonnetta aurantyttöönkin. Room Escapen kokosivat Zeni ja Miilu puolijoukkuetelttaan. Harjoitus oli erinomaisen hauska ja oikein mielenkiintoinen. Neljäs kerta toden sanoo, eikö? Illalla pääsimme saunomaan ja hurjimmat uskaltautuvat myös uimaan. Yön nukuimme puolijoukkueteltoissa kiertävän kipinävahdin valvoessa pienien prinsessojen ja prinssien koisiessa höyhensaarilla. Muistithan varoa halihyökkäyksiä!

Retkestä jäi todella iso hymy huulille; tuli koettua monia uusia kokemuksia ja solmittua monia ystävyyssuhteita. Näitä alueretkiä voisi olla enemmän! Stella

13


Nostalgiaretki 25.-26.3.2017 Nostalgiaretki järjestettiin maaliskuussa Rymättylän Vienolassa. Retkelle oli kutsuttu 1990-luvun ja 2000-luvun aktiivisia johtajia ja retken nimen mukaisesti retkellä tehtiin nostalgisia juttuja. Jo paikanvalinta perustui nostalgiaan, sillä etenkin 90-luvulla lippukunnan johtajiston tammikuun suunnitteluviikonloput pidettiin aina Vienolassa.

kerääminen. Krepparirata päättyi ruokarastille ja valmistettavana ruokana oli Italianpata, tietenkin. Voiton kisassa vei Hillujat-vartio.

Iltapäivällä leikimme ehkä yhtä suosituimmista leikeistä, eli suklaansyöntikilpailua. Aivan kuin nuorena, kilpa nostatti suuria tunteita. Illalla saunoimme sekä vietimme perinteisen iltanuotion. Sunnuntaina rikoimme kaavaa ja jokainen sai nukkua niin pitkään kuin halusi, jonka jälkeen nautimme pitkän aamiaisen ja turinoimme. Kuten kaikki retket, tämäkin retki päättyi kämpän siivoukseen. Lounaaksi paistoimme makkaraa ja söimme muita jämäruokia. Järjestäjinä olimme erittäin iloisia siitä, että retkeläiset tuntuivat viihtyvän, sunnuntainakaan kukaan ei kiirehtinyt kotiin, vaan juttua riitti, vaikka kotiin sai ampaista heti halutessaan.

Perinteisistä retkistä poiketen retkeläiset oli kutsuttu paikalle lauantaiaamusta alkaen ja retki alkoi tuoreilla sämpylöillä, jotka Maria Oksa tuosta vaan pyöräytti pöytään. Aamiaisen jälkeen osallistujat jaettiin venekuntiin ja vuorossa oli krepparirata, joita ei varmasti yksikään 90-luvulla retkille osallistunut voi unohtaa. Yksi tärkeimmistä tehtävistä, kyllä, kuten jo tiedätte, nostalgisesti, oli laatia iltanuotiolle ohjelmanumero annetuista ohjeista tai vinkeistä. Krepparirata muodosti kokonaisuudessaan kilpailun, jossa pärjätäkseen tarvitsi olla kartalla myös nostalgian lisäksi myös lippukunnan nykyajasta. Kreppariradalla oli tuttuun tapaan mm. morsetehtävä sekä reimarirata, uudempana tulokkaana insta-suosion

Retken ”johtajien” puolesta,

Petra

Marialle erityiskiitos myös osallistujilta kiitosta keränneestä muonituksesta!

Retken johtajat Vasemmalta: Eva Aitasalo, Petra Naavalinna ja Maria Oksa (o.s. Hemminki)

14


Aloitustehtävässä vartioiden piti rakentaa luonnon raaka-aineista luontotaulu, kuvissa ryhmät hienoine tuotoksineen. CAKA-venekunta Vasemmalta: Carin Holmroos, Alma Kormi (o.s. Jula), Katri Stenius ja Aurora Palin Lumihuuhkajatkoala-venekunta Vasemmalta: Satu Kuosmanen (o.s. Peltola), Tiina ”Tikku” Laukkanen (o.s. Hukkanen), Anna-Maija ”Keksi” Salminen (o.s. Hermonen), lpkj Riikka Lundell ja Maria Turkki

Kreppariradan voittoisa Hillujatvenekunta Kuvassa vasemmalta: Maija Männistö (os. Nurminen), Riiikka Naavalinna, Maria Lindström ja hallituksen pj Sanni Heinonen

15


100-vuotisjuhla 23.4.2017 Kårenilla Yksi juhlavuotemme kohokohdista oli 100-

lippukuntamme historiaan sekä askartelemaan.

vuotisjuhlamme

Juhlassa nähtiin perinteiseen tapaan mahtavia

huhtikuussa

partioviikon

huipentumana Pyhän Yrjön päivänä, kun noin

esityksiä

250 nykyistä ja entistä aurantyttöä sekä liuta

johtajille

muita kutsuvieraita kokoontuivat Kårenille.

liikuttavia puheita. Ihanaa olla aurantyttö!

Paikalla kävi myös Aamuset-lehden toimittaja tekemässä

haastattelua

ansiomerkkejä

ansioituneille

sekä

kuultiin

Teksti: Carin Holmroos

kakkua ja kahvia sekä tavattiin muita aurantyttöjä. Paikalla pääsi myös tutustumaan

jaettiin

lippukuntamme

toiminnasta. Tilaisuuden aluksi nautittiin

ryhmiltä,

16


Piirin puheenjohtajan Stefan Stjärnstedin onnittelupuhe Auran Tytöille ”Hyvät Auran Tytöt, arvoisat kutsuvieraat

partiolaisten

kotiväki, Partion merkitys harrastuksena ei ole vähentynyt ajan myötä – päinvastoin. Partiolla on edelleen ajassamme tärkeä tehtävä. Tälläkin hetkellä joka kolmas nuori on ilman harrastusta ja joka viides on yksinäinen. Harrastus on mahdollisuus parempaan maailmaan ja helppo osallisuutta rakentava keino. Lippukuntanne on jo pula-ajoista lähtien, paljon vaikeammissakin oloissa, osallistunut hyväntekeväisyystyöhön. Arvostan jo nyt sitä työtä, mitä te jatkossa tulevina vuosina teette lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, sekä partiolippukuntana että siviilitoimissanne. Kun tietää, millaista on aiemmin ollut, ymmärtää mikä merkitys avun antamisella tänäkin päivänä on. Apua ei ole aina helppoa antaa, eikä sitä ole välttämättä helppoa ottaa vastaan, mutta sitäkin tärkeämpää on kutsua kaikki mukaan yhteiseen partioomme. Teillä, jos kenellä, on osaamista ja kokemusta uusien nuorten ottamiseksi mukaan porukkaan ja yhteiseen tekemiseen. Joskus me vain tarvitsemme sitä, että joku on valmis kuuntelemaan ja luottamaan itseemme.

Auran Tytöt on itselleni läheinen lippukunta. Olen oppinut tuntemaan lippukunnan jäseniä leireillä ja yhdessä järjestetyissä kilpailuissa - partiossa ja vapaa-ajalla. Olen myös saanut seurata läheltä erään lippukunnan toiminnassa syntyneen ystäväpiirin matkaa. Menneiden vuosien muistoissa on kunnioitusta lippukuntanne taidoista tehdä yhteistyötä eri partioyhteyksissä.

Kun lippukunta toimii sadan vuoden ajan, se on onnistunut väistämättä koskettamaan monen lapsen ja nuoren elämää. Vaikutus näkyy paitsi partiotoiminnassa myös partion ulkopuolella, työelämässä, lähiyhteisöissä ja koko yhteiskunnassa. Sadoittain nuoria on saanut ystäviä, itseluottamusta ja taitoja toimia maailmassa. Auran Tytöt ovat vaikuttaneet sekä partiojärjestöissä että siviilielämässä. Se on partiosta valmistumista, näkyvää sekä piilevää. Lippukunnassa ja muualla hankittujen taitojen käyttämistä laajemmassa mittakaavassa yhteisen hyvän eteen.

Yksi partion vahvuuksista on harrastuksen nousujohteisuus. Aurantyttönä ja partiolaisena jokainen teistä kasvaa vähitellen vastuuseen, eikä kenenkään tarvitse kantaa enempää kuin itse jaksaa. Toisaalta meistä ihmisistä löytyy ihmeellisiä voimia, kun meille antaa tilaa tehdä ja toteuttaa itseämme. Partiolaisen tuntee siitä, että hän on joskus vilustunut ja ihastunut metsässä, mutta myös siitä, että hänellä on itsevarmuutta johtaa ja herkkyyttä toimia ryhmän jäsenenä. Jokainen sudenpentu, seikkailija, tarpoja, samoaja ja vaeltaja saa itse tehdä ja olla osallisena lippukunnan toiminnassa. Hyvästä lippukunnasta löytyy sekä kokemusta ja perinteitä että nuoruutta ja uusia tapoja tehdä. Laumoilla, joukkueilla, venekunnilla ja johtajilla on tärkeä rooli kokonaisuudessa. Lippukunta toimii, kun sen jäsenet luottavat toisiinsa ja nauttivat vastuusta sopivassa suhteessa.

Näin suuri ja pitkäjänteinen työ on vaatinut vuosikymmenten aikana johtajilta lukemattomia tunteja vapaaehtoistyötä. Niitä tunteja ei ole tapana laskea, mutta työn tuloksena on ihmisyhteisö, jonka arvoa on vaikea mitata. Jokainen leirinuotio ja purjehdus on portti ystävyyteen, joka kestää parhaassa tapauksessa läpi koko elämän.

Olette lippukuntanne historian aikana pienin askelin kehittyneet meripartiolippukunnaksi. Oma purjehduskokemukseni on vähäinen, mutta merkittävä osa siitä on kertynyt s/y Aurantytöllä. Olen nähnyt, kuinka purjeveneeseen mahtuu paljon enemmän kuin uskoisi. Minulle on opetettu, että vaikka on kyse tutusta porukasta, yhden eli kipparin, on aina oltava vastuussa. Ja minulle on opetettu, että yhdessä tekeminen ja yhteinen historia hitsaa yhteen porukan kuin porukan, kuten teidät Auran Tytöt.

Koska viimeisten sadan vuoden aikana on tapahtunut niin paljon, se houkuttelee ajattelemaan,

17


että kaikki on muuttunut. Onko partiolainen silti oikeastaan erilainen kuin sata vuotta sitten? Aina tulee uusia asioita, mutta tekemisen tapa on se, mikä yhdistää lippukunnassa eri aikoina vaikuttaneita partiolaisia. Partion arvopohja on kehittää itseään ja ottaa toiset ihmiset huomioon. Se on rohkeutta mennä eteenpäin, tarkastella asioita tietopohjaisesti ja tarttua ongelmiin. Me partiolaiset emme huutele, vaan otamme asioista selvää. Sitä reipasta asennetta ja reilua käytöstä te tarvitsette retkillä, leireillä ja purjehduksilla ja siitä hyötyy satavuotias lippukunta, satavuotias Suomi ja koko maailma.

tavalla, jonka jokainen poliittinen suuntaus voi hyväksyä. Me annamme nuorten itse kokeilla ja tehdä, oli kyse kenestä hyvänsä. Itse tekemällä saavutettua itseluottamusta parempaa lahjaa on vuorollaan siipiään maailmassa kokeilevalle nuorelle vaikea antaa. Te Auran Tytöt olette omalta osaltanne osallistuneet siihen tärkeään työhön. Partio muuttaa maailmaa - te olette muuttaneet maailmaa. Jokainen aurantyttö on supernainen.

Lippukunta ei toimi sataa vuotta pohtimalla jatkuvasti kuljettua matkaa, vaan keskittymällä itse toimintaan. Elämä eletään tässä hetkessä ja jokainen tapahtuma kasvattaa osallistujiaan ja tekijöitään. Matkaanne voi seurata vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Arvostan suunnattomasti ponnistelujanne uuden purjeveneen hankkimiseksi eli matkaanne kohti uusia tuulia. Olen iloinen, että te käytte aktiivisesti retkillä, leireillä, kisoissa ja piirin muissa tilaisuuksissa. Olen ylpeä, että Auran Tytöt on hyvä ja luotettava yhteistyökumppani. Yhteistyö oman lippukunnan ulkopuolella kasvattaa näkemään yhteisen työn hedelmät ja tekee partiotyöstämme vielä vaikuttavampaa.

Kun partiolainen kasvaa, hän on oppinut käytännönläheisellä tavalla ottamaan huomioon itsensä ja muut, luonnon ja elinympäristönsä, ja osaa asettumalla toisten asemaan ratkaista vaikeitakin eettisiä kysymyksiä. Kaikki lähtee pienistä kokemuksista aikuisten partiolaisten johdattamana, ja jatkuu oman toiminnan seurausten ymmärtämisenä ja omien valintojen merkitysten arvioimisena pitkällä tähtäimellä. Kun me emme voi varmasti ennustaa, miten maailma muuttuu, meidän on entistä tarkemmin keskityttävä lasten ja nuorten kasvattamiseen vastuuntuntoiseen kansalaisuuteen. Maailmaa ei ole aina helppo hahmottaa ja sitä on taatusti vaikea hallita, mutta juuri siksi on tartuttava jokaiseen yksilöön. Me partiolaiset ajattelemme niin, että muutos lähtee aina meistä itsestämme.

Minulla on vielä yksi muisto purjehduksesta Aurantytöllä: kun päivän askareet ovat takana ja ilta kääntyy yöksi, on aika käydä läpi menneitä ja suunnitella tulevaa. Purjevene on siihen hyvä paikka. Laavulla, teltassa tai veneessä annetaan palautetta ja jaetaan ne iltanuotiotarinat ja kokemukset, jotka tekevät Auran Tytöistäkin juuri omanlaisensa lippukunnan, hieman paremman kuin muut.

Me ihmiset tarvitsemme sekä ajassa muuttuvia käytännön taitoja että vahvoja arvoja, joiden avulla suunnistaa. Partion hienous on siinä, että opettelemalla käyttämään kompassia, oppii samalla jotain vieläkin arvokkaampaa. Sudenpennulle se on vielä salaisuus, mutta kun on riittävän vanha ymmärtämään sen, on aika antaa itse takaisin ja kasvattaa nuorempiaan. Ongelmia tulee yhtä varmasti kuin auringonpaistettakin, mutta niitä ei ole syytä pelätä, vaan lähestyä rohkeudella.

Juhla on hyvä hetki pysähtyä vähäksi aikaa muistelemaan menneitä, ennen kuin suunnataan kohti tulevaa. Te olette tiivis porukka. Toivotan teille tekemällä oppimista, lämpimiä muistoja ja kestävää ystävyyttä ja parasta mahdollista menestystä seuraavan sadan vuoden toiminnalle.”

Viimeiset sata vuotta ovat tarkoittaneet merkittäviä parannuksia myös naisen asemaan kodeissa, työelämässä ja yhteiskunnassa. Partiossa toimitaan

18


Ansiomerkit 2017 Juhlavuonna seuraavat lippukuntamme jäsenet ovat saaneet ansiomerkkejä kiitoksena arvokkaasta toiminnastaan lippukuntamme hyväksi:

Collanin solki: Stella Laaksonen II-luokan Mannerheim-solki Jenny Kostiainen I-luokan Mannerheim-solki Milla Kallajoki L-SP:n pronssinen ansiomitali Tuulia Helin Assi Kairama Saara Sulonen L-SP:n hopeinen ansiomitali Maija Männistö Maria Oksa SP:n hopeinen ansiomitali Eva Aitasalo Petra Naavalinna Auran Tyttöjen kultainen ansiomitali Sanni Heinonen Riikka Lundell Aurora Palin Vuoden aurantyttö: Stella Laaksonen

19


“MERKISTÄ MEIDÄT TUNNETAAN” Lippukunnan oma ansiomitali Juhlavuoden kunniaksi päätimme perustaa 90-vuotiaalle lippukunnalle oman ansiomerkin, josta niin pitkään oli jo haaveiltu. Päädyimme teettämään hopeisen ja kultaisen ansiomitalin. Halusimme luoda arvokkaan merkin, joka myönnetään auran tytölle ansiokkaasta partiotyöstä omassa lippukunnassaan. Symboliksi merkille valitsimme vuonna 1992 käyttöömme vihityn lipun kuvion. H. Hurme on lippuamme vihkiessään 26.4.1992 Turun tuomiokirkossa todennut: ”Auran Tyttöjen lipun symboliikka on yksinkertaisen selkeä: Ruorin sisälle on sijoitettu kolmiapila, joka kuvastaa, että kyseessä on partiotyttölippukunta, joka harrastaa purjehdusta” Ansiomitaleille olemme laatineet seuraavat kriteerit: Auran Tyttöjen Hopeinen ansiomitali myönnetään aurantytölle, joka on suorittanut partiojohtajan peruskurssin, hoitanut lippukunnassa ainakin yhtä vastuullista pestiä, on hankkinut förstin pätevyyden lippukunnan omalla koulutusaluksella ja näkyy lippukunnan toiminnassa, niin tekijänä kuin osallistujana. Alaikäraja ansiomitalin saajalle on 20 vuotta. Auran Tyttöjen Kultainen ansiomitali edellyttää saajaltaan monipuolista, aktiivista, pitkäjänteistä ja ansiokasta partiotyötä lippukunnassa. Ansiomitalin saajan tulee näkyä lippukunnan toiminnassa, niin tekijänä kuin osallistujana. Partiotyötä tulee olla jatkettu hopeisen ansiomitalin jälkeen vähintään viisi vuotta. Merkkiä jaetaan pääsääntöisesti vain juhlavuosina. Ansiomitalien myöntämisestä päättää Auran Tyttöjen hallitus ja merkkiä jaetaan pääsäännön mukaan vain lippukunnan Yrjönpäiväjuhlassa keväisin. Tähän mennessä jaetut merkit:

Kultainen: 1. Lippukunnan hallussa 2. Partiomuseolla 3. Eva Aitasalo 4. Maija Männistö (os.Nurminen) 5. Aurora Palin 6. Riikka Lundell 7. Sanni Heinonen

Hopeinen: 1. Lippukunnan hallussa 2. Partiomuseolla 3. Aurora Palin 4. Maria Oksa (os. Hemminki) 5. Petra Naavalinna 6. Suvi Saloranta (os. Lumme) 7. Aino Kalske 8. Anu Perho

20


Auran Tytöt ja Tortun aika ja kokoonnuttiin koululla. Kolo oli päivisin koulun käytössä mm ruokailutilana ja vain iltaisin lippukunnan käytettävissä. Lippukunnankokoukset pidettiin koulun juhlasalissa, missä myös tontut (nykyisin sudenpennut) kokoontuivat. Monesti vartiot joutuivat pitämään kokouksensa jossakin koululuokassa, koska kololle ei yksinkertaisesti mahtunut, vartioita kun oli paljon ja myös tarpojaryhmä (vaeltajat) tarvitsi kokoontumistilan. Kuusikymmentäluvun alussa Torttu luotsasi lippukunnan pois koululta. Ensin oltiin lyhyt aika ”tallikolossa” Kaivokadulla, mutta vakituinen oma kolo saatiinUudenmaankadun ja Sirkkalankadun kulmassa olevan talon kellariin. Se oli sitten Auran Tyttöjen kolona toistakymmentä vuotta. Sinne laskeuduttiin jyrkkiä kierreportaita. Tilaa oli kahden pienen huoneen verran + ”johtajaboksi” eli pieni kompukka, jossa johtajisto voi tehdä suunnitelmia silloinkin, kun vartiot pitivät kokouksiaan. Myös äitikerho kokoontui kololla. Yhteyttä yhteiskouluun ylläpidettiin kuitenkin edelleen ja suhteet olivatkin hyvät: myyjäiset pidettiin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja yleensä myös lippukunnankokoukset, kololle kun eivät kaikki samaan aikaan mahtuneet. Vaikka Yhteiskoulu oli läheinen yhteistyökumppani, se ei kuitenkaan ollut varsinainen taustayhteisö siinä mielessä, että sieltä olisi saatu taloudellista apua (Yhteiskouluhan oli yksityinen koulu, joka itsekin kamppaili talousvaikeuksien kanssa). Lippukunta joutui hankkimaan kaikki toimintavaransa omin toimin (samoin kuin nykyisinkin). Äitikerho lienee Tortun perustama heti 50-luvun

Eeva ”Torttu” Lauren oli Auran Tyttöjen lippukunnanjohtajana vuodesta 1950 vuoteen 1970, siis kaksikymmentä vuotta. Auran Tytöt oli yhtä kuin Torttu kokonaiselle sukupolvelle tyttöjä. Torttu menehtyi alkuvuodesta 2017 ja Puntuksen laatima muistokirjoitus julkaistiin kevään Ruoriapilassa. Tässä jutussa Haka muistelee Tortun aikaa vielä hieman laajemmin. Tortun aikana lippukunta kukoisti. Auran Tytöt oli (ja on) Turun vanhin suomenkielinen tyttölippukunta, mikä näkyi partiopuvussa paikkakuntanauhan merkintänä Turku I. Olimme siis ykkösiä, ja sen piti näkyä myös lippukunnan toiminnassa. Ja se näkyi! Monella mittarilla Auran Tytöt edusti partiotoiminnan huippua: lippukunta oli suuri ja aktiivinen, omiin kesäleireihin osallistui valtaosa jäsenistä ja koulutustoiminta tavoitti kaikki jäsenet pienimmästä suurimpaan. Tämä näkyi esimerkiksi partiotaitokilpailujen tulosluettelossa, kun Auran Tyttöjen joukkueet vuodesta toiseen pääsivät palkinnoille piirin ja järjestön kisoissa. Myös paraatissa lippukunta erottui, kun sen kärjessä kulki oma soittokunta. Lippukunnan jäsenistö toimi aktiivisesti sekä partiotyttöpiirissä että partiotyttöjärjestössä. Osallistuttiin kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin ja luotiin kansainvälisiä yhteyksiä niin että pieninkin partiotyttö koki olevansa osa maailmanlaajuista sisaruspiiriä. Kaikki tämä tapahtui ja oli mahdollista Tortun innostavassa ja määrätietoisessa johdossa. Toimintaedellytykset olivat kuitenkin vaatimattomat. Lippukunta oli perustettu Turun suomalaisen yhteiskoulun yhteyteen

21


alussa. Hän piti läheistä yhteyttä hyvin aktiivisesti toimivaan kerhoon, joka vuosittaisten myyjäisten tuotoilla avusti lippukuntaa monin tavoin. Äitikerho maksoi koulutusmaksuja, hankki leirikalustoa ja kololle kalusteita, verhoja yms. Lippukunnan talouden pitäminen tasapainossa vaati kuitenkin paljon tyttöjen itsensä tekemää työtä. Tortun aikana lehtitilausjärjestelmä oli voimissaan: kaikki lehdet tilattiin siihen aikaan vuosittain eli tilaukset piti uusia joka vuosi. Joka syksy jokainen lippukunnan jäsen hankki niin monta tilausta kuin mahdollista. Lehtitilaukset olivat lippukunnan talouden tukiranka kestotilausjärjestelmän vakiintumiseen saakka. Tuloja saatiin lisäksi esim. mainosjakeluista yms. Turun kaupungilta saatiin myös pieni toimintaavustus. Tärkeä Auran Tyttöjen toiminnan tukija Tortun aikakaudella oli koko Laurénien perhe. Torttu asui Linnankadulla lapsuuskodissaan äitinsä kanssa. Koska kololle ei vartiokokousten lisäksi mahtunut muuta toimintaa, kokoontuivat vj- ja johtajaneuvostot vuosien ajan Tortun kotona, missä usein saatiin nauttia hänen äitinsä järjestämästä tarjoilusta. Lippukunnan kesäleirit pidettiin Maskun Taipaleessa, joka oli Tortun perheen maaseutukoti. Perheen isän kuoltua maatilaa hoiti Tortun sisar Maisu miehensä Brorin kanssa. Molemmat olivat apuna leirien aikaan: Maisu huolehti ruokahuollosta ja talon kellarissa säilytettiin kylmätavarat. Maisu kävi vuosien ajan leireillä myös keittämässä. Bror huolehti esim. pikkutyttöjen tavaroiden kuljetuksesta leirirantaan. Talon maitokärryt taisivat leirien aikaan olla enemmän leirin kuin talon käytössä, kun kaikki muona ja juomavesi kuljetettiin kärryillä talosta leirirantaan.

Makuualustoina käytettiin siihen aikaan olkipatjoja, ja mistäpä muualta oljet olisi saatu kuin Taipaleen talon navetan ylisiltä! Leirit olivat pitempiä kuin nykyään: ne kestivät yleensä 10 päivää. Johtajisto osallistui lisäksi työleiriin, jonka aikana rakennettiin yleiset leirirakennelmat: muurattiin keittiöön veturi, rakennettiin kellari, kaivettiin latriini ja rakennettiin sen telineet, pystytettiin lipputanko yms. Kaikki nämä paikan päältä saadusta luonnonmateriaalista, ilman nauloja surraten. Vaikka leiri pidettiin vuosittain samassa paikassa, purettiin kaikki rakennelmat leirin jälkeen niin, että ulkopuolinen ei voinut mistään päätellä alueen olevan vakituinen leiripaikka. Metsään tallaantuneet polut olivat ainoa merkki siitä, että alueella oli suuremmin liikuttu. Vasta myöhempinä vuosina paikalle jätettiin ruokapöydät, koska ne oli rakennettu höylätystä laudasta ja olivat paitsi suuritöiset myös kalliit. Taipaleessa pidettiin myös hiihtoleirejä ja sinne tehtiin yöretkiä. Viimeinen leiri Taipaleessa pidettiin v. 1974. Auran Tyttöjen aktiivisuus ja ”ykkösasema” lippukuntien joukossa Tortun aikana perustui paitsi hänen innostavaan otteeseensa ennen kaikkea kahteen asiaan: koulutukseen ja yhteistoimintaan muiden kanssa. Toki nämä on ”rakennettu sisään” partiotoimintaan, mutta Tortun tapa hoitaa näiden toteutus teki Auran tytöistä ”ykkösiä”. Vartionjohtajat ovat lippukunnan tärkeimmät johtajat, joten heidän koulutuksensa ja taitojensa kehittäminen oli Tortulle sydämenasia. Paitsi varsinaisia vj-kursseja vartionjohtajat saivat lisäkoulutusta koko ajan: kuukausittaisissa vj-neuvostoissa, kesä- ja hiihtoleireillä, yöretkillä. Pidettiin hauskaa, mutta samalla saatiin lisäoppia. Partioideologian mukaisesti vanhemmat kouluttivat nuorempia, ja näin kukin kasvoi vastuun 22


pikku hiljaa lisääntyessä johtajatehtäviin. Kipinäkurssin kävivät lähes kaikki johtajat vuorollaan ja kolmiapilatutkinnon suoritti niin moni Auran Tyttö, että lippukunnan omista leireistä 50-60 luvulla valtaosa oli suoritusleirejä. Yhteydet lippukunnan ulkopuolelle oli tärkeä voimavara. Auran tyttöjä toimi Tortun innostamana partiotyttöpiirin johtajistossa ja partiotyttöjärjestön toimikunnissa ja hallintoelimissä. Itsestään selvää oli, että lippukunnan jäseniä oli sekä järjestämässä piirileiriä että osallistumassa siihen suurena joukkona. Sama tapahtui myös järjestötasolla eli oltiin mukana järjestämässä valtakunnallisia leirejä ja niihin osallistuttiin suurella joukolla. Kansallisen toiminnan lisäksi Torttu innosti mukaan kansainväliseen partiotoimintaan ja hänen aikanaan monet osallistuivat leireille ulkomailla tai työskentelivät partiokodeissa Englannissa ja Sveitsissä. Torttu oli itsekin stipendiaattina Yhdysvalloissa, mistä hän toi lippukunnan toimintaan uusia ajatuksia. Huippu oli kuitenkin varmaan se, kun Torttu vei koko lippukunnan leirille Norjaan.

Auran Tyttöjen kansainvälisistä yhteyksistä hyötyivät partiolaiset muuallakin Suomessa esimerkiksi uusien laulujen muodossa. Auran Tytöt toivat laulut Suomeen ja lauloivat niitä ”kielillä”. Kun sitten Keppu (Kerttu Juva, Tortun sisar) käänsi laulut suomeksi, monet otettiin partiotyttöjärjestön laulukirjaan ja tulivat näin kaikkien Suomen partiotyttöjen yhteiseen käyttöön. Moni Auran Tyttö voi varmasti yhtyä Anja Tulenheimo-Takin eli Puntuksen sanoihin: ”Torttu oli yksi koko nuoruuteeni merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä”. Haka, Anja Nurminen Aurantyttö vuodesta 1953

23


Partioparaati 7.5.2017 Toukokuisena sunnuntaina kymmenet pienet ja vähän vanhemmat aurantytöt kokoontuivat kololle ja viereiseen Asemanpuistoon ykköset yllään. Koitti yksi partiovuoden huipentumista, jokavuotinen partioparaati. Tänä vuonna sillä oli erityismerkitys meille aurantytöille, sillä juhlimme samalla näyttävästi lippukunnan satavuotista historiaa ja asustus oli sen mukaista: virallista partioasua täydensi jokaisen hiuksiin tehdyt letit, isompien tyttöjen huuliin sipaistu punainen huulipuna sekä jokaisen rannetta koristava valkoinen rusetti. Ulkorivistössä marssivat saivat lisäksi kunnian pidellä sinistä ilmapalloa. Takarivistön kruununa oli pienet tytöt 100-v hopeisten ilmapallojensa kanssa. Mikä näyttävä marssirivistö kaikkiaan! Auran Tyttöjen juhlavuosi keräsi mediahuomiota ja paraatiin valmistautumistamme oli seuraamassa myös Turun Sanomien toimittaja. Juhlavuoden paraati oli kaikille aurantytöille tärkeä ja paikalle saimmekin mahtavan suuren joukon marssijoita, tuoden meille hienosti monen vuoden tauon jälkeen tyttölippukuntien sarjassa Karelia-Maljan, eli prosentuaalinen paraatiaktiivisuutemme oli suurin, peräti 78% koko lippukunnan jäsenistä oli paikalla. Hyvä me! Teksti: Carin Holmroos yhmäkuva: Joni Kuusisto

24


25


26


27


28


29


30


31


Tall Ships Races, Race 2, Turku-Klaipeda Sunnuntaiaamuna 23.7. kokoonnuimme Aurajokirantaan intoa ja jännitystä kutkuen; olimme ilmoittautuneet osalle meistä vielä tuntemattomalle alukselle vieraan miehistön mukaan pitkälle avomerikisaosuudelle Tall Ships Raceen Turusta Klaipedaan. Turun Sinikotkien koulutusaluksen s/y Theian matkaan lähti tuolloin neljä aurantyttöä; Tiitta, Stella, Elina ja Jenny. Muu miehistö koostui kymmenestä sinikotkasta ja kahdesta nuotiotytöstä. Purjehduksen kipparina toimi Aleksi Alho ja förstinä Oskari Alho. Ennen matkalle lähtöä miehistö jaettiin kahteen vahtiin; oikeaan ja vasempaan. Tapahtuma aloitettiin perinteisesti Purjeiden Paraatilla (The Parade of Sails). Paraati lähti Aurajoesta ja jatkui Airistolle, josta purjehdimme yöksi Korpoströmiin. Airisto oli täynnä niin Turusta lähteviä kisaan osallistuvia suuria purjelaivoja, että pienempiä veneitä yleisönä ihailemassa. Kisa starttasi Utön eteläpuolelta maanantaina 24.7. kello 1500. Tuuli puhalsi tuolloin suoraan pohjoisesta, mikä mahdollisti meille optimaalisen lähdön genaakkerilla. Ylitimme lähtöviivan huimassa yhdeksän solmun vauhdissa ja tuota pikaa huomasimme olevamme luokkamme kärjessä. Kisa taittui leppoisasti välillä genaakkerilla ja välillä spinnulla vihellellen. Keskinopeutemme oli 8,5 solmun luokkaa, ja nopeusennätyksemme aallolta alas liukuen oli jopa 12,8 solmua! Gotlannin eteläkärjessä sijaitsevaa Hoburgin niemeä lähetyessä tuuli kääntyi puhaltamaan koillisesta, minkä vuoksi vaihdoimme genaakkerin fokkaan. Meidän onneksemme pääsimme yhdellä halssilla Gotlannista Klaipedan edustalle, jossa maaliviiva sijaitsi. 32

Emme siis joutuneet kryssimään, toisin kuin monet muut perässä tulevat veneet. Kisan aikana miehistön motivaatio oli korkealla, ja kolmimetrisestä aallokosta ja 11 metriä sekunnissa puhaltavasta tuulesta huolimatta suuri osa miehistöstä pysytteli kannella niin pitkään kuin mahdollista. Tarmokkaaseen kannella pidättäytymiseen vaikutti osittain myös se, että sisällä kulkiessa monella tuntui siltä, kuin olisi pyörinyt pesukoneessa. Muutaman masun antaman todistuksen jälkeen mantookipaikka kannella vaikuttikin jo erittäin houkuttelevalta paikalta nukkua. Mahdollisimman hyvän nopeuden takaamiseksi monet nukkuivat vapaavahtinsa aikana ulkona tai sisällä veneen ylälaidalla. Vaikka aallot heittivät vettä laitojen yli koko miehistön päälle kastellen kaiken, ei kukaan valittanut, saatika sitten luovuttanut. Ylitimme maaliviivan huomattavasti nopeammin, mitä olimme osanneet odottaa. Reilun 500 merimailin kisaosuuteen meni vain 39 tuntia! Kiinnittäydyimme siis Klaipedan Dane-jokeen kolme päivää ennen kuin Tall Ships Races -tapahtuma Klaipedassa edes alkoi. Tapahtuma-aluetta pystyteltiin pari seuraavaa päivää, joiden aikana meidän oli keksittävä omaa tekemistä. Kävimme koko miehistön kanssa muun muassa uimassa ja syömässä paikallisessa liettualaisessa


33


ravintolassa, tilattiin pizzat kuudelletoista hengelle, sekä vierailimme muiden alusten miehistöjen kanssa merimuseossa katsomassa delfiinejä ja merileijonia. Osa porukasta kävi myös lenkillä ja kiertelemässä erilaisia markkinakojuja joen varrella.

Sunnuntaina sekä kipparimme että förstimme lähtivät kohti Suomea, joten vastuun veneestä ja miehistöstä otti secondi Mikko Akkola. Aamulla oli tarkoitus mennä kisailemaan miehistöjen välisiin urheilukilpailuihin, mutta kuinkas ollakkaan, lähes kaikki miehistömme jäsenet nukkuivat tyytyväisenä kisailujen ohi. Iltapäivällä lähdimme miehistöparaatiin, jossa lauloimme täyttä kurkkua muun muuassa Kampelavalssia, Pumppulaulua ja Ankkurit ylös -laulua. Paraatin jälkeen ohjelmassa oli palkintojenjako, josta kävimme hakemassa pystin D-luokan voitosta. Sitä seuraava kohteemme olikin miehistöbileet eli (s)crew party, joista suurin osa kävi hakemassa vain ilmaiset juomat, sillä parempaa juhlatunnelmaa löytyi muilta tutuilta turkulaisilta partioveneiltä.

Tapahtuman avajaispäivänä lauantaina miehistöstämme lähti Jenny ja Matias Sinikotkista Shabab Oman II –purjealukselle aamiaiselle. Aamiainen syötiin matoilla istuen, minkä jälkeen tanssittiin säkkipillien tahdissa jonoissa ja piireissä. Iltapäivällä menimme tapahtuman avajaisiin, jossa oli puhumassa muun muassa Liettuan presidentti ja Klaipedan kaupunginjohtaja. Illalla meillä oli veneessä “voittajien päiväkäsky”, joka tarkoitti kipparimme Aleksin kiitospuhetta. Kauniissa puheessaan Aleksi kiitti erikseen jokaista miehistönsä jäsentä kuluneesta purjehdusreissusta ennen poistumistaan alukselta seuraavana aamuna.

Maanantaina meillä oli edessä muuttopäivä. Iltapäivästä aloitimme paatin siivouksen, minkä jälkeen siirryimme pikkuhiljaa läheiseen hostelliin viettämään viimeistä yötä Klaipedassa. Theialle oli tulossa jo paluupurjehduksen miehistö, jolle teimme tilaa. Iltaa vietimme muiden meripartiolaisten kanssa viimeisen TSRpäivän kunniaksi ennen seuraavan aamun aikaista lähtöä kohti Suomea.

Jenny Kostiainen ja Stella Laaksonen

34


31st Asian Pacific Jamboree, Mongolia, Ulaanbaatar

25.07 - 04.08.2017

Siis mikä APRJ? Tyynenmeren puolella asustelevat partiolaiset järjestävät nykyisin joka neljäs vuosi oman Jamboreensa, joka on toimitavaltaan samanlainen kuin WSJ tai meidän omat jamboreet. Mittasuhteeltaan ne ovat hyvin vaihtelevia, riippuen missä maassa ne kulloinkin on pidetty. Mongoliassa oli 6000 leiriläistä kun Australiassa partiolaisia on ollut kymmeniä tuhansia. Pääsääntöisesti Aasialaiset ja järjestäjä maa ovat leireillä enemmistö. Muutamia tuhansia on muualta. Jamboreille toivottaisiin tietenkin muita edustaja maita enemmän. Kokemuksena itse leirit ja kulttuurillisesti ne ovat hyvin kiinnostavia! Seuraava APR jamboree onkin 2021 Bangladeshissä aivan meren rannalla hienoissa puitteissa.

ISTejä. Yritän etsiä toista suomalaista. Emme ole ennen tavanneet mutta jaamme teltan leirin ajaksi. Onneksi suomalaiset löytää helposti! Olemme ainoat suomalaiset tällä matkalla, Ida on Helsingistä Vikinga flickornista ja minä Turusta Aurantytöistä. Seuraamme ”Isoa mustaa johtajaa” joka on ohjelmapäällikkömme. Hän majoittaa meidät teltta alueelle. Pian huomaamme että meitä majoittuu vain kourallinen Eurooppalaisia ISTejä sillä alueella. Siitä tulee ”Pikku Eurooppa”. Ranskattaret, Suomi neidit ja Svenska pojkarna. Olemme koko leirin ajan hyvin paljon yhdessä ja meillä tiimi toimi. ISTeille tehtiin leiriin perehdytys ja pestin valinta kierros hyvin sekavissa merkeissä. Meidän saapuessa leiriä vasta rakennettiin ja kaikki paikalliset olivat täydessä tohinassa, samaan aikaan kun me olimme ihan hukassa. Lennossa nappasin ohjelmakyläkseni siisteimmältä kuulostavan nimen, ’Better world village’ tietämättä mitä se on. Meitä oli kouluttamassa ja ohjaamassa ihan oikeat Messenger of Peace koordinaattorit kansainvälisestä ryhmästä. Ohjelma laaksomme oli täynnä maailman parannusta, ympäristön muuttamista vihreämmäksi, Iloista tanssia ja kiinnostavia keskusteluita. Meillä idätettiin auttamista ja välittämistä nuoriin. Valitsin yhdessä Australialaisten kanssa tämän M.O.P. tehtävän.

Olen hieman helpottunut kun olen päässyt raskaan Moskovan vaihdon jälkeen Mongolian kentälle, josta minut on ystävällisesti noudettu. Ajo matka oli yksi kauhistuttavampia. Eihän ne osaa ajaa! Liikennesääntöjä ei noudateta, - tai niitä ei ole. Kaks puolisia autoja, eikä nopeusrajoituksia ole. Jotenkin ehjänä selviän toiseen eksoottiseen matkaan, joka vie meidät läpi koko Ulaanbaatarin keskustan, aina hienojen lasiseinäisten toimistotalojen ja uusien lähiöiden ohi. Lopulta jurttien ja hökkelikylien valtakuntaan kuoppaisille teille ja likaisille alueille joissa ei paljo kaunista katsottavaa ole. Matka jatkuu kauas vihreille laaksoille joissa jurtat ja hevoset ovat yksinään. Nairamdal on kansainvälinen iso leirikeskus, joka on majapaikkani seuraavan kaksi viikkoa.

Ohjelma pisteellämme kävi päivittäin 400 nuorta mongolialaista pien ryhmissä. Heille näytimme videoita, kerroimme auttamisen ilosta ja he saivat kertoa rauhan merkityksestä paperille. Omaksuin täysin tämän tehtävän ja otin sen osaksi arkeani. Laaksossamme vallitsi mukava tunnelma ja

Seison keskellä solaa laakeiden huippujen ympäröimänä. Ympärilläni kuhisee tulevia

35


joka aamu me aloitimme yhdessä tunnus biisillämme, jonka esitimme tanssi liikkeiden kanssa päättäjäisissä koko leirille J

hevosenjouhi kitaran soittoa. Ihailimme tanssi ryhmiä ja upeaa mongolilaista pukuloistoa. Ajatus karkasi leiristä kokonaan, kun tanssimme yhdessä ’Macarenaa’.

Päivittäin oli paikalliseen tapaan tehtyä leiriruokaa johtaja kanttiinissa. Valitettavasti se ei palvellut erikoisruokavalioisia. Laaksomme lähellä oli tarjolla maksullista ja itämaista ruokaa. Iloksemme saimme käydä testaamassa niitä ja nauttia auringosta kylmien juomien kera. Kahviloita oli leirillä tiheästi ja kauppa kävi. Kuuma ilma sai kylmät juomat loppumaa hyllystä ja aamulla kahvi oli johtajien ensimmäinen asia enne pestiin menoa. Eksoottisia kokemuksia oli Kiwi jäätelö ja sininen Sprite.

Leirillä ollessa tapasin uusia ihmisiä. Ihania ihmisiä Slovakiasta jotka jäivät sydänmeeni, hulvattomia Ausseja joiden kanssa jaoin pestini ja useita aamu kahvi hetkiä, niin täydellisiä Brittejä ja puhumattakaan ranskattarista! Mongolialaisiin oli vaikea saada kontaktia, osittain ehkä kielimuurin takia. Eikä monikaan leirillä olevista ISTeistä ollut partiossa. He olivat nuoria opiskelijoita jotka olivat päässeet ”kesäleirille”. Mongolialaiset ovat valtavan leppoista, iloisia ja rentoa porukkaa. He eivät ota turhaan stressiä tekemättömistä töistä, pienistä puutteista, ajasta tai vesisateesta. En toista porukkaa ole nähnyt ottavan niin rennosti kun Better world village oli aamulla kadonnut kokonaan myrskyn jäljiltä. Ei he toki ole kovin tarkkojakaan. Jokainen aamu oli uusi haaste kun tavarat olivatkin siirtyneet tai niitä ei sitten ollutkaan enää käytössä. He vain hymyilivät. Täsmällisyys, tai oikeammin kiirehtiminen ei kuulu mongolialaiseen tyyliin. Heillä ei ole kiire mihinkään. Partiossa me ei onneksi oteta kaikkea kuitenkaan niin vakavasti, pää asia että on hauskaa.

Leiri aamut alkoivat mukavasti auringon paistaessa ja hiljalleen heräillen. Ei pestiin tarvinnut liian aikaisin mennä. Aurinko paistoi leirillä jokaisena aamuna, lämmintä suotiin liki kolmekymmentä astetta, ja lämmin sää jatkui iltaan asti, aina siihen saakka kunnes tuli pimeys. Lähes jokaisena päivänä satoi todella rankasti, mutta se kesti korkeintaan 15minuuttia ja vesi hävisi kuivaan maastoon, sellainen Mongolialainen kesä on. Suomalaiselle sade on tuttua, mutta että sitä ei tulekaan koko päivää, oli hieman vaikea tottua siihen. Iltapäivällä ISTit saivat reilusti vapaa-aikaa joka täyttyi avajaisten, keskiäisten ja päättäjäisten ohjelmien valmisteluista, kuten rumpujen soittoa ja lipunkantoa. Joitakin vapaa iltoja oli jolloin saimme nauttia suihkusta ja rennosta yhdessä olemisesta.

Kuten leirin viimeisenä päivänä, meidän oli määrä jäädä purkamaan leiriä. Kuitenkin meille ilmoitettiin ettei leirikeskukseen saanut jäädä. Koko alue tyhjennetään. Leirikeskus oli muuttanut sopimusta. Eikä meille olisi ollut tarjolla vettä tai ruokaakaan. Yhdessä aloimme punoa nopeita suunnitelmia ranskattarien ja slovakkien kanssa. Oli siinä Kv- Koordinaattorilla tekemistä mihin saisi 25 ihmistä mahtumaan kun ei hotelleihinkaan tahtonut mahtua yhtä enempää. Lopulta päädyimme parin tunnin ajomatkan päähän

Pääsin ISTeille järjestettyyn yllätys illalliseen, joka oli pois leirialueelta. Siellä kokeilimme ratsastusta, paikallisia vaatteita ja jousiammuntaa. Meille tarjoiltiin paikkalista juhlaruokaa ja juomia, kuten maha salaattia ja hevosenmaito teetä. Saimme kuulla kurkunpää laulua ja

36


paikallisen perheen takapihalle majailemaan vuorokaudeksi. Siellä pienessä hökkelikylässä keskellä kaukaisuutta, junan ulvoessa, me sitten teimme yhdessä ruokaa pienellä puuhellalla. Jokaisen puukko ja lautanen tuli käyttöön kun tiimi alkoi väsätä ”mongolialaista bolognesea”. Katselimme tähtiä ja värjötimme pimeydessä. Ihmettelimme paikallista puuceetä hieman lähemmin, kun sinne tippui puhelin ja pesimme hampaamme pienessä manuaali altaassa. Nyt jo naurattaa koko tapahtuma. Olin saanut kokeilla kamelilla ratsastamista, paikallista satulaa. Maistoin paikallista ruokaa ja juomia. Sain kuulla kurkunpää laulamista ja paikallista musiikkia. Me saimme nähdä keskiäisissä painia ja jousiammuntaa sekä temppuja hevosen selässä. Leikin pienempien lasten kanssa vaikka ei yhteistä kieltä ollut, - leikit ja eleet puhui puolestamme. Sain kurkistaa jurttaan ja pelata luunapeilla. Istuin kuuntelemassa munkin puhetta buddhalaisuudesta ja taisin nukahtaa. Näin taas uuden kulttuurin ja tavan elää huolettomasti, vaikka ilman vessa paperia ei pärjää. Edustin Suomea partiopuvussa ylpeänä soittaen rumpuja avajaisissa, vaikken edes osaa soittaa, tanssin päättäjäisissä vaikka inhoan esiintyä isosti ja omistan kaksi vasenta jalkaa mutta partiossa osaan mitä vain! Partio mahdollisti sen, taas. Leiriltä palasin koti Suomeen Trans Mongolian junalla Ulaanbaatar - Moskova - Helsinki- Turku. Se onkin toinen tarina…. Krista

37


Jollatoimikunnan terveiset

TIETOLAATIKKO

Tänä vuonna lippukuntamme jolla Meriapila laitettiin vihdoin pienen tauon jälkeen kuntoon, ja päästiin vihdoin seilaamaan myÜs pienemmällä paatilla! Jollatoimikunnan kausi alkoi jollatalkoopäivällä helatorstaina 25.5., jonka päätteeksi laskimme Meriapilan vesille. Kesän aikana Meriapilalla pääsi purjehtimaan 18 ihmistä.

Jollavaellus Ajankohta: 9.-10.6.2017 Reitti: Heinänokka-Lahjasaari Purjehtijoita: 8

Merimaileja: n. 23

Milla: â&#x20AC;?Hellou! Nyt on huippu kausi takana. Jollatiimi teki tehtävänsä ja laittoi toiminnan nupit kaakkoon! Kiitos tiimilleâ&#x20AC;?

Elina: â&#x20AC;&#x153;Jollatoimikunta sai tänä kesänä kokea, mitä tarkoittaa sanonta "kyllä hätä keinot keksii".

Tumpe: â&#x20AC;&#x153;Vauhdin huuma ja ystävien naurua, mikä jollaillessa raikaa ei voita mikään! AurantyttĂśjen jolla on joka kerta täynnä mahtavaa tiimihenkeä!đ&#x;&#x2DC;?â&#x20AC;?

Amanda: â&#x20AC;?Jollavaellus oli ihan huippu ja mahtavasti järjestetty!â&#x20AC;?

Aikaa kului: 6 tuntia Fiilis merellä: 6/5 Nakkeja veneessä: 120 kpl

Stella: â&#x20AC;?Kiling koling klungs! Onneksi päät pysyivät pinnalla, vaikka kaikki sokat eivätâ&#x20AC;Śâ&#x20AC;?

Assi: "Kunnollisen" koulutusaluksen puutteessa jollamme Meriapila pääsi toden teolla loistamaan, ja sen kanssa seilaten tuli vietettyä niin monta mahtavaa kesäpäivää että paremmasta viis! Jollavaelluksella päästiin heti kauden alussa tositoimiin, kun purjehdimme oman ja Sinisten RS Visionin aina Lahjikseen asti! MyĂśhemmin kesällä pyĂśrittiin lähialueilla mutta meno ei kyllä kärsinyt!â&#x20AC;?

Jenny: â&#x20AC;?Jollavaelluksella oli mahtava ja kisainen tunnelma! Loppukesän jollailuissa tuli käännettyä jollaa muutaman kerran ympäri, mutta oli se kyllä pesun tarpeessakinâ&#x20AC;Śâ&#x20AC;?

Tiitta: â&#x20AC;?Superkivaa on ollu jollailemassa, aina heti haluis uudestaan!â&#x20AC;?

38


39


Kesävaellus Olimme vaeltamassa kuhankuonolla 4.-6.8. Vaeltamassa mukana oli Amanda, Anu, Sofia, Milla, Stella, Jenny ja Senja. Sanni tuli lauantaina mukaan iloiseen ja reippaaseen joukkoomme ja Riikka ja reipas Sara käväisi lauantaina katsomassa meitä. Retken oli suunnitellut Elina, mutta hän ei valitettavasti päässyt mukaan. Perjantain lähti mukavasti aurinkoisessa säässä liikkeelle ja lähdimme tarpomaan hyvillä mielin kohti ensimmäistä maja paikkaamme, jonne oli noin 8 kilometriä. Matkan varrella löysimme paljon kanttarelleja, ja saimmekin poimittua niitä aikamoisen kasa. Illalla paistoimme kaikki nuotion ääressä ja saimme niistä oikein maukasta täytettä hot dogeihimme, vaikka osalla porukalla tämä hod dogit tulikin yön aikana ulos...Lauantaina tarpomista oli yllin kyllin ainakin 10 kilometriä, mutta nekin selvittiin hyvällä ruualla ja reippailla mielillä.

Sunnuntaina oli lähdön aika ja matkaa jäljellä vielä 7 km. Sunnuntai aamulla ei vielä satanut, mutta mitä lähemmäs menimme bussipysäkkiä, tuntui, että sitä enemmän vain alkoi sataa vettä. Loppujen lopuksi pääsimme märkinä bussipysäkille hieman väsyneinä, mutta ajoissa. Vettä satoi jo silloin todella paljon ja teimme mukanamme olleista pressuista suojan toisillemme. Käperryimme kaikki pressujen alla lepäämään niin kauaksi aikaa, kunnes bussi tulisi. Bussiin päästyämme olimme jo ihan litimärkiä. Vaellus oli todella hauska vaikka sunnuntaina tulikin vähän vettä, mutta siitä selvittiin kunnon partiosisulla!

40


Ronja, Ryövärintytär -syysretki

Eräänä syyskuun perjantaina aurantytöt pakkasivat bussinsa ja lähtivät matkaan kohti Kemiön Karhurantaa. Bussimatka taittui mukavasti sukeltaen Ronja Ryövärintytär-elokuvan maailmaan kaikkine kummallisuuksineen. Bussin kääntöpaikalta odotti ainakin lähestulkoon loputon vaellus perille varsinaiselle leirialueelle, mutta niin vain reippaat ronjalaiset saapuivat määränpäähän ja alkoivat heti käskyn saatuaan telttojen pystytykseen. Lämpimän viikonlopun kunniaksi kamiinat jätettiin tähtitaivaan alle ja kokeiltiin nukkumista pelkkä makuupussi lämmikkeenä. Aamulla päätöksestä oltiin sekä tyytyväisiä että nuristiin, tosin nurisijat olivat lähteneet makuupussi auki etsimään rajojaan - ja löytäneet ne.

Ronjan tarinaa sekä kirjoiteltiin omia kertomuksia 100-vuotiaasta lippukunnastamme. Rastien jälkeen koitti ansaittu päivällinen sekä iltasauna. Upeaa auringonlaskua katsellessa askarreltiin Ronjan nahkavyöt. Ilta päättyi perinteisesti leirinuotiolle, jonka äärellä laulettiin yhdessä ja yksin niin partiolauluja kuin kuumimpia hittejäkin. Nuotiohetken kruunasi itseoikeutetusti lättykestit ja makkarat.

Sunnuntaina ohjelmassa oli mm. siivousta, vapaamuotoista rantaohjelmaa sekä puukiipeilyä, joka tuntui saavuttavan huomattavasti suuremman suosion kuin telttojen pakkaus. Retki huipentui Borkan ja Mathiaksen leirin huimaan taistoon lipunryöstössä, jonka Borkat tiukasti voittivat! Mahtava saalis jaettiin kuitenkin partiohengenmukaisesti tasan, ja kaikki pääsivät kolikon rikkaampina kotiin. Bussimatkalla katsottiin vielä Ronja-leffa lähes loppuun, mutta pieni jännitysmomentti jätettiin kotiinkin. Bussista purkaantui hieman väsyneitä mutta tyytyväisen oloisia retkeläisiä, jotka olivat valmiita palaamaan kotiin huiman seikkailunsa jälkeen.

Lauantaiaamu valkeni kauniina, ja retkipaikan upeat rantamaisemat näyttäytyivät kaikessa komeudessaan. Aamu alkoi Assin legendaarisella venejumpalla, jonka avulla opimme varmasti vielä huippupurjehtijoiksi. Rantakivillä nautitun aamupalan jälkeen saatiin lähtökäsky rastiradalle, jossa vietettiin koko kaunis syyspäivä. Lounasgallupissa lempirasteiksi nousivat Ronjan nahkapussien tekeminen, ramboilurata, jousiammunta sekä kaverin käsien sitominen EA-rastilla. Päivän aikana opittiin myös merimerkkejä, muisteltiin

Sen pituinen se.

41


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yösuunnistus Yösuunnistuskilpailu alkoi Jäkärlän koululla klo 19.16, mutta olimme paikalla jo klo 18.45. Lämmittelimme ja venyttelimmehyvin ennen lähtöä, jotta jaksaisimme juosta metsässä. Mukana yösuunnistuskilpailussa meidän ryhmästämme oli: Amina, Helka, Asta, Senna ja Senja, joukkueemme nimi oli Hemulit. Löysimme kaikki muut rastit nopeasti ja helposti, paitsi 4. rastin, jota emme löytäneet ollenkaan. Etsimme sitä 56 minuuttia! Yösuunnistus oli kivaa, vaikka lopuksi tulikin vähän kylmä. Kun olimme päässeet maaliin, saimme lämmintä mehua, joka lämmitti mukavasti. Olimme omasta mielestämme silti paras joukkue vaikka ei voitettukkaan! Terv. Saukot

42


Ulkomaankirjeenvaihtaja

Kiehiset Terveiset Ithacasta! Ja ei, nyt ei ole kyse Homeroksen sankarin Odysseuksen kotisaaresta Kreikassa, vaan pikkukaupungista New Yorkin osavaltion sydämessä ja Cornellin yliopiston kotipaikasta. Muutin tänne vajaa kaksi vuotta sitten jatkaakseni tutkimusta kasviekologian parissa väitöskirjani valmistumisen jälkeen. Yksi ensimmäisistä esineistä jonka lisäsin ”mukaan amerikkaan”- listaani muuttoa suunnitellessani oli puukko, heti juustohöylän ja desilitran mitan jälkeen. Puukon raahaaminen maapallon toiselle puolelle oli mielestäni perusteltua, sillä olinhan tulossa töihin biologian laitokselle paikkaan, jota ympäröi huikean kaunis luonto ja miltei loputtomat retkeilymahdollisuudet. Laskeskelin että oli korkea todennäköisyys että tulevat työkaverini olisivat vähintään yhtä innoissaan pusikoissa hyörimisestä ja nuotiolla notkumisesta kuin minä itse, joten puukko tulisi mitä luultavimmin tarpeeseen, Sain kyseisen puukon, tyyppiä Marttiini Ilves, lahjaksi joskus venekuntalaisena. Se on kulkenut mukanani lukuisilla kesä- ja talvileireillä, syysretkillä, pt-kisoissa ja vaelluksilla. Olen nukahtanut puukko kädessä, risti-istunnassa kesken rastitehtävän eräänä erityisen rankan ptkisan aamuna kun väsymys vei voiton kesken puisen lusikan kaiverruksen. 12vuotiaana vuolin sillä palasen vasemmasta nimettömästäni puuhatessani talviteltan kamiinan tulia. Tästä minulla on ikuisena muistona epämääräiseksi arpeutunut 43

sormenjälkikuvio vasemmassa nimettömässäni. Oli luontevaa että puukkoni tulisi mukaan myös tälle reissulle, olkoonkin että kyse ei ollut partiosta, mutta seikkailusta kuitenkin. Ensimmäinen kesä Ithacassa koitti ja kuvitelmani kävivät toteen: päätimme muutaman työkaverini kanssa lähteä telttailemaan ja retkeilemään viikonlopuksi Catskillsien kansallispuistoon. Puukko pääsi vihdoin tosi toimiin kun koitti aika sytyttää nuotio retkemme ensimmäisenä iltana. Aloin tottuneesti pieniä halkoja ja vuolla kiehisiä joiden avulla sytytys sujui vaivatta vanhalla rutiinilla, rituaalinomaisesti. Hämmästykseni oli melkoinen kun nuotion jo iloisesti palaessa minulle valkeni että olin huomaamattani tehnyt suuren vaikutuksen amerikkalaisiin kollegoihini, jotka kuvailivat touhuani mm. sanoin “hard core” ja ”ninja”. Paistattelin melkoisen tyytyväisenä, vaikkakin hämmentyneenä, uudessa maineessani ja laskeskelin että ehkä näillä näytöillä minut pyydetään mukaan eräreissuille jatkossakin. Ja ehkä, jos oikein hyvin käy, työkavereista tulisi ajan ja näiden puukkotaitojen siivittämien uusien metsäreissujen myötä ihan tavallisia kavereita. Tässä kohtaa lienee tarpeen todeta että minä en suinkaan ole mikään puukkovirtuoosi, vaan ihan tavallinen, keskiverto ellen peräti keskivertoa kömpelömpi puukonpyörittelijä. Siksi puukonkäyttöni saama suuri huomio tuntui erityisen odottamattomalta. Se sai minut pohtimaan mitä muuta olenkaan partiossa omaksunut, mikä muun maailman silmissä näyttäytyy ihmeellisenä taitona tai suotuisana kykynä? No purjehdusta ja navigointia ainakin, varmaan ryhmässä toimimista, tapahtumien järjestämistä ja kaiketi jonkun asian johtamisestakin. En


osaa sanoa missä muussa kohtaa elämääni nämä ja muut partiossa opitut taidot ovat olleet hyödyksi tavalla tai toisella, mutta varmaa on että niin on käynyt jo aiemmin ilman että olen sitä pannut merkille. Tällä kertaa amerikkalaisten ylitsepursuava kehuminen ja hötkyily nosti asian tapetille selvemmin kuin koskaan aiemmin, ja hyvä niin. Muistinpa taas olla ylpeä ja iloinen erityislaatuisesta harrastuksestamme.

S’mores nuotiojälkkäri (nimi on lyhennelmä lausahduksesta ”some more”) tarvikkeet isoja vaahtokarkkeja suklaalevy (ohuempi parempi, maito tai tumma)

Mitä me sillä nuotiolla työkavereideni kanssa sitten teimme? No, paistoimme s’mores:ja tietenkin. Jos amerikkalaisilta haluaa jotain Suomeen ja suomalaiseen partioon omaksua, niin tämä ällöttävän makea nuotiojälkkäri voisi olla hyvä ehdokas. Ja kyllä, meistä tuli silloisten työkavereideni kanssa sittemmin hyviä ystäviä – puukon ansiosta tai siitä huolimatta.

Marie-keksejä tai vastaavia tikku vaahtokarkin paahtamiseen Paahda vaahtokarkki pehmeäksi nuotiolla tikun päässä. Kokoa yhden keksin päälle ensin pala suklaata, paahdettu vaahtokarkki ja lopuksi toinen keksi. Paina kekoa kevyesti kasaan jotta kuuma vaahtokarkki pehmentäisi hieman suklaata. Nauti heti lämpimänä.

Aino

Ithaca, NY, Yhdysvallat

44


45


Yhteyksiä Lippukunnanjohtaja Hallituksen PJ Sihteeri Jäsenrekisterinhoitaja Rahastonhoitaja Venevastaava Venemestarit Jollavastaava Koulutusvastaava Kilpailuvastaava Lippukunnan edustaja Tuki ry:ssä

Riikka Lundell Sanni Heinonen Carin Holmroos Eva Aitasalo Anu Perho Saara Sulonen Assi Kairama Tuulia Helin Jenny Kostiainen Milla Kallajoki Tuulia Helin

045 040 040 040 044 050 045 040 050 040 040

Sini Hietanen

044 5862 030 sinikuronen3@gmail.com

Ryhmien johtajat: Meritähdet Julia Lindroos Elina Laiho

050 352 1271 045 633 8054

Merikotkat Julia Lindroos

050 352 1271

Merenneidot Riikka Lundell Sanni Heinonen Eva Aitasalo Anu Perho

045 040 040 044

Lumikot Senna Keränen Viivi Heinonen Milla Kallajoki

040 960 5808 040 770 9704 040 525 5867

Liito-oravat Amanda Mankinen Elina Miilunpalo

045 234 1424 044 020 6981

Ilvekset Stella Laaksonen Elina Laiho Jenny Kostiainen

050 446 0035 045 633 8054 050 442 0135

Saukot Senja Myllynen Sofia Rumbin

044 552 5526 040 967 2788

Samoajat Jenny Kostiainen Elina Miilunpalo

050 442 0135 044 020 6981

674 9476 845 8027 836 8340 303 3125

46

674 9476 845 8027 847 4999 836 8340 303 3125 555 8343 671 8441 031 6131 442 0135 525 5867 031 6131

riikka.lundell@gmail.com sheinon@utu.fi holmroos_c@hotmail.com eva.aitasalo@gmail.com perhoanu@hotmail.com saara.sulonen@gmail.com assi.kairama@gmail.com tuulia.helin@gmail.com jkostiainen98@gmail.com milla.kallajoki@gmail.com tuulia.helin@gmail.com


MERIKOTKAT Merikotkat on ensimmäisen vuoden sudenpentulauma. Meitä on 7: Tessa, Minttu, Ilona, Pihla, Milja, Aada ja Olivia. Kokoonnumme maanaintaisin klo 17:00-18:30. Syksyn aikana olemme askarrelleet kaikenlaista, esimerkiksi läsnäolopingviinit ja lauman oman viirin. Kokouksissa olemme tehneet merimiessolmuja, kuvasuunnistusta ja leikkineet lätkää. Syksyn kohokohtia on ollut sudenpentupäivä ja lippukunnan syysretki, jossa pääsimme laittamaan ruokaa trangialla. Meistä partiossa on kivaa retkeily, ulkoilu, suunnistus, leikit ja askartelu. Tulevaisuudessa haluaisimme lähteä veneelle, lähteä metsäretkelle päiväksi ja ottaa eväitä mukaan, leikkiä lätkää, purjehtia ja askarrella. Olemme tästä kaikesta hyvin innoissamme, iloisia ja ylpeitä. Terveisin Merikotkat

47


MERITÄHDET Meritähdet on reipas ja hauska sudenpenturyhmä. Eräässä kokouksessa meritähdet saivat toimia toimittajina ja keksiä toisilleen kysymyksiä, joihin sitten vastailtiin innolla. Tässä on asioita, joita nämä sudenpentutoimittajat saivat selville ryhmäkavereistaan: Ensimmäisenä haastatteluumme tuli Kassa. Hänen mielestään kokouksissa parasta on pihalla oleminen. Partion lisäksi Kassa harrastaa tanssimista. Jos kävisi niin, että Kassa joutuisi autiolle saarelle ja saisi ottaa mukaansa vain kolme asiaa, Kassa ottaisi ruokaa, purjeveneen sekä isänsä auttamaan. Seuraavaksi haastateltiin Papua. Papulla on paljon harrastuksia. Hänelle esitettiinkin kiperä kysymys, että jos toinen harrastus on partion kanssa päällekkäin, niin tuleeko hän silti partioon. Papu vastasi, että asia riippuu tietysti harrastuksesta. Papu ei haluaisi välttämättä mennä partioleirille aivan ilman kaveria. Hän pitää ryhmästään. Avelina on innokas partiolainen, joka käyttää partiohuivia mielellään. Hän ei jättäisi partiota väliin, vaikka telkkarista tulisi hänen lempiohjelmansa… eikä edes silloin, vaikka samaan aikaan olisi koulun disco! Olgan, jota kutsutaan myös Rituksi ja Olgissimoksi, tehtäväksi annettiin kertoa suosikki fantasiaolentonsa. Hetken mietittyään Olga vastasi sen olevan tietysti Myrtti. Olgan lempikynä on kuulakärkikynä. Jos Vilma saisi päättää, hän ottaisi mieluummin purjeveneen kuin moottoriveneen. Vilma ei odottanut haastatteluhetkellä lainkaan partion loppumista. Hän tykkää leffoista, ja kertoi kaikkien elokuvien olevan hyviä.O Ainon partionimi on Lempi. Hän pitää välillä makeisista ja välillä ei. Ainon lemmikki on hienosti trimmattu ja välillä hieman pelätty koira. Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä toimittajat haastattelivat Alinaa, Siiriä ja Liljaa.

Alinan lempiruoka on uunimakkara ja lempinumero 7. Hänen lempieläimensä ovat söpöt pienet siilit. Myös Siiri kertoi pitävänsä kovasti siileistä. Siiri tykkää syödä varsinkin siskonmakkarakeittoa. Hän pitää ainakin numerosta 10. Lilja sanoi haastattelijoille, että hänen mielestään hauskinta partiossa on askartelu. Liljan lempiruokaa on hernekeitto. Talvisin Lilja pitää laskettelusta, ja hänen mielestään olisi superhauskaa, jos laskettelun ja partion voisi joskus yhdistää laskettelupartioksi!

48


49


MERENNEIDOT Merenneidot ovat saaneet syksyllä 2017 riveihinsä paljon uusia tyttöjä ja johtajia. Tässä me olemme. Olemme valinneet seuraavista vaihtoehdoista aina toisen. Nimi + lempinimi Metsä vai meri Mansikka vai suklaa jätski Kävely vai juoksu Teltta vai mökki Kesä vai talvi Lettu vai makkara Isa ”Iisakki” metsä mansikka kävely teltta kesä lettu Linnea ”Linnu” meri suklaa juoksu mökki talvi lettu Emily meri mansikka juoksu teltta talvi makkara Olivia ”Omena” meri suklaa juoksu mökki talvi lettu Isabel ”Iba” meri suklaa juoksu mökki kesä lettu

Anna meri suklaa kävely teltta kesä lettu Elviira ”Elvis” meri suklaa juoksu mökki kesä lettu Emma ”Emppu, Pemppu, Omppu” metsä suklaa juoksu mökki talvi lettu Anni meri mansikka juoksu mökki talvi makkara Ella meri suklaa juoksu teltta

50

kesä lettu Siiri-Sofia ”Sohvi” meri mansikka juoksu mökki kesä lettu Mila ”Milu” meri mansikka kävely mökki kesä lettu Stina ”Stiinu” meri suklaa juoksu mökki kesä makkara Kiira ”Kirahvi, Kiiru” meri mansikka kävely mökki kesä lettu


Isabella ”Isa” metsä suklaa kävely teltta kesä lettu Mettenoora ”Mette, Mettis” metsä mansikka kävely mökki kesä lettu Maisa meri mansikka kävely teltta talvi lettu Ida ”Viiru” meri mansikka juoksu teltta kesä lettu

Nora meri suklaa juoksu mökki kesä lettu Safia meri suklaa juoksu mökki talvi lettu Matilda ”Matu” metsä suklaa kävely mökki talvi lettu

51

Johtajat Eva meri mansikka juoksu mökki kesä lettu Sanni meri suklaa kävely mökki kesä lettu Riikka meri mansikka kävely teltta talvi makkara Anu molemmat suklaa kävely teltta neljä vuodenaikaa lettu


52


53


54


55


Pieni vene

Aavalla merellä pieni vene, määrätietoisesti purjehtien, kohti uusia seikkailuja.

Aavalla merellä on välillä myrskyä, välillä peilityyntä, meri on aina liikkeessä.

Veneen on seurattava aaltojen liikkeet, vaikka haluaisikin kulkea omaa reittiä, reittiä kohti uusia horisontteja.

Tyynellä säällä on joskus helpompaa, rauhallisesti purjehtien, ja hitaasti edeten.

Myrskyssä vene on oltava varuillaan, hakea satamaa, missä on turvassa, missä on hyvä olla.

Matka voi joskus tuntua pitkältä tai raskaalta, mutta perillä odottaa oma turvallinen satama, missä voi levätä, ja suunnitella uutta seikkailua.

Tuntematon

56

Ruoriapila 2/2017  

Auran Tyttöjen oman lehden juhlavuosinumero täynnä juhlavuoden kohokohtia.

Ruoriapila 2/2017  

Auran Tyttöjen oman lehden juhlavuosinumero täynnä juhlavuoden kohokohtia.

Advertisement