Audico CASE 2/2018

Page 1

ASIAKASLEHTI 02 / 2018

FORTUMIN UUSI SHOWROOM IHASTUTTAA WHITE & CASE

GLOBAALI IMAGO TYYLIKKÄILLÄ AV-RATKAISUILLA

AUDICO LIVE S

W O H


HC AUDICO, Iloiset asiat ja jaksaminen töissä on tärkeää. Työ ei ole meille kaikki, mutta moni Audicolainen on antanut suurimman osan työurastaan samalle työnantajalle. Ja olemme ylpeitä siitä, että meidät on koettu hyväksi ja luotettavaksi työnantajaksi jo vuosikymmeniä. Yhdessä työskentely luo ystävyyssuhteita, ja Audicolla moni myös harrastaa yhdessä. Tätä miesvaltaista alaa meillä on yhdistänyt jääkiekko. Uuden työntekijän aloittaessa on luistelutaito ensimmäisten kysymysten joukossa. Audico on tukenut toimintaa jääaikojen varauksissa ja varusteluissa. Monet pikkujoulut on vietetty ystävyysotteluissa jäähalleissa. Joukkueeseen on jäänyt myös harjoittelijoita, työntekijöiden toinen sukupolvi ja entisiä työntekijöitä. Audicon ostaessa Ruotsin Electrosonicin toiminnot viime kesänä odotettavissa on myös ruotsalaisia vahvistuksia seuraavaan otteluun. Audico Systems AB palvelee ruotsissa 6 hengen voimin vaativien AV-järjestelmien ja erityisesti valvomoratkaisujen toimittajana. Nyt voin ylpeänä esittää Audicon jääkiekkoperinteen vahvistuneen entisestään. Pieni jengimme on nyt virallisesti joukkue HC Audico. Yhteisellä rintamalla on hyvä työskennellä kaikilla kentillä. Tervetuloa haastamaan! Harri Leiva


E S CA 5

UUSI SHOWROOM IHASTUTTAA Fortumin pääkonttorissa

10

WHITE & CASE Gobaali imago, paikalliset ratkaisut

16

LAMK -VANHASTA HUONEKALUTEHTAASTA moderni oppimisympäristö

FUTURE FARM 20 SOFIA Luovan työn ja hyvinvoinnin keskus LIVE 24 AUDICO Asiakastapahtumamme kokosi taas ammattilaiset ja AV-alasta kiinnostuneet KAUPUNGINTEATTERI 28 KUOPION Uudet valopöydät: grandMA3

ISTÖME

R

I

Osoiterekisterinä on käytetty Audico Systems Oy:n markkinointi- ja asiakasrekistereitä.

R PÄ

KK

Tämä on Audico Systems Oy:n asiakaslehti.

YM

30 HENKILÖKUVA Yrjö ”Ykä” Fonselius

M

ILJ

ÖMÄRK

T

Painotuotteet Painotuotteet 1234 5678 4041-0619

Julkaisu ja sisällön toimitus Audico Systems Oy / Kati Pajukallio Ulkoasu People’s Village Oy Kannen kuva Fortum Oyj | Paino PunaMusta Oy Palautteet ja tilaukset Mikäli toivot lehtemme tai et halua lehteämme tulevaisuudessa, ole hyvä ilmoita siitä osoitteeseen case@audico.fi, kiitos! Audico Systems Oy Olarinluoma 12, 02200 Espoo vaihde 020 747 9340 Rautatehtaankatu 22, 20200 Turku info@audico.fi Tohlopinranta 31, 33270 Tampere www.audico.fi

ACADEMY Audico Academy edustaa Audicon koulutustarjontaa. Haluamme tarjota asiakkaillemme ja sidosryhmillemme tarvittavaa tuotekoulutusta toiminnan tueksi sekä uutta ja ajankohtaista tietoa helpottamaan valintojen tekoa tulevaisuudessa. Uudet koulutustilamme Espoossa tarjoavat loistavat puitteet koulutuksille. Tervetuloa!

TUTUSTU TARJONTAAN WWW.AUDICO.FI!


AUDICO ON VAATIVIIN OHJAUSTILOIHIN, KUTEN VALVOMOIHIN JA NÄYTTÖSIMULAATIOIHIN, TARKOITETTUJEN AVRATKAISUJEN TOIMITTAJA. AUDICO TARJOAA TOIMIVAA TUKEA VALVOMOPROJEKTIN JOKAISESSA VAIHEESSA SUUNNITTELUSTA ASENNUKSEEN SEKÄ TARVITTAESSA HUOLTOA JA YLLÄPITOA YMPÄRI VUOROKAUDEN. Syvällisen osaamisemme ja valmistajista riippumattoman lähestymistapamme ansiosta asiakkaamme saavat aina tarkoituksiinsa parhaiten sopivan ratkaisun, joka tukee kaikkia asiakkaan kriittisille toimintaympäristöille asetettuja tavoitteita.

SHOW CASE / 4

Audicon asiakkaat hyötyvät ennen kaikkea osaamisestamme hallittavan valvomonäyttötekniikan sekä videokuvan ja grafiikan toistamisessa verkossa. Tuotevalikoimamme kattaa hallinta- ja ohjausjärjestelmät, monipuoliset näyttöratkaisut sekä turvaluokitel-

lut työpöydän KVM (Keyboard, Video, Mouse) hallintakytkimet. ja nyt myös valvomotoimintaan kehitetyt järeän tyylikkäät Gesab valvontapöydät. LISÄTIEDOT Jukka Oksanen 020 7479392


TEKSTI Tom Nyman KUVAT Kuvatoimisto Kuvio. Fortum Oyj ja Audico

FORTUM SIIRTYI UUTEEN OSOITTEESEEN ESPOON KEILANIEMESSÄ. TALO LAITETTIIN UUTEEN USKOON PUOLESSA VUODESSA. LOPPUSUORALLA AUDICO SYSTEMS ASENSI ENERGIAYHTIÖN HULPPEAAN ESITTELYTILAAN JA KYMMENIIN NEUVOTTELUHUONEISIIN AV-JÄRJESTELMÄT.

SHOWROOM IHASTUTTAA FORTUMIN PÄÄKONTTORISSA

U

lospäin talo on pelkkää lasia ja terästä. Sen Länsiväylän puoleinen siipi on laitettu uuteen uskoon Fortumia varten. Tunnelma sähköistyy ja näköaistini terävöityy, kun siirryn valoisasta aulasta hämärään ovaalinmuotoiseen tilaan. Upouusi kaarevaseinäinen huone on nimeltään Showroom.

”Me kerromme tässä huoneessa yrityksen tarinaa. Videoilla ja uusilla teknologisilla välineillä esittelemme erilaisia energiantuotantomuotoja ja näytämme somefeediä ledinäytöillä. Jatkuva syöte kertoo, missä kaikessa olemme mukana ja mitä meistä puhutaan maailmalla”, kertoo Fortumin brand manager Tarja Hänninen.

Esittelyhuoneen sisustus hivelee silmiä kaikella tekniikallaan. Hänninen näyttää, kuinka huoneen katon värin voi hetkessä muuttaa tunnelmasta toiseen. Kuvaseinillä juoksee yrityksen tuotantodataa. Päänäytöllä – joka on 12 neliömetrin kokoinen – esitellään energia-alan megatrendejä ja kerrotaan esimerkiksi digitali-

CASE / 5


saatiosta, kaupungistumisesta ja ilmastonmuutoksesta. Vesiputousseinämän vierestä nappaan virtuaalilasit päähäni ja uppoudun keskelle upeita 360°-videoita. Seikkailen aurinkovoimalassa Intiassa, tuulivoimalassa Norjassa ja vesivoimalassa Ruotsissa. Interaktiivinen PufferSphere-pallo herää eloon, kun kosketan sitä. Värikäs karttapallo näyttää havainnollisesti, missä maapallolla on sähköä käytössä ja kuinka merivirtojen ja tuulten reitit kulkevat. ”Taloon tulevat vieraat voivat käydä katsomassa huonetta omin päin tai sitten järjestämme ohjatun kierroksen. Pidämme Showroomissa monenlaisia tilaisuuksia. Ihmiset ovat vaikuttuneet, koska tekniikka on täällä näyttävää ja äänet kuulostavat voimakkailta ja tulevat eri suunnista. Kun talon

CASE / 6

omat työntekijät tai vieraamme järjestävät täällä presentaation, he saavat liitettyä omat laitteensa helposti huoneen kuva- ja äänijärjestelmiin”, Tarja Hänninen kiittelee.

Langattomaan suuntaan Fortumin service manager Kari Juhani Innanen sanoo, että yhteispeli kolmen yrityksen kesken toimi saumattomasti mittavassa AVoperaatiossa. Granlund Oy suunnitteli AV-tekniikan uudistamisen ja sen jälkeen kilpailutti urakan. Audico Systems toimitti ja asensi valtaosan laitteista Keilaniemeen. Uutta tekniikkaa – kuten isoja näyttöjä, LED-seiniä, kosketusnäyttöjä, langattomia kuvansiirtojärjestelmiä, kaiuttimia ja mikrofoneja – tarvittiin Showroomin lisäksi yli 50 neuvotteluhuoneeseen, boardroomiin, toimitusjohtajan neuvot-

teluhuoneeseen, auditorioon, cocreation -tilaan ja moniin muihin paikkoihin. ”Audicolla oli selkeä näkemys, millä tekniikalla meidän vaatimukset voidaan toteuttaa ja he tiesivät, mitkä ovat alan viimeisimmät trendit. Audico toimi proaktiivisesti ja tarjosi tarvittaessa innokkaasti vaihtoehtoja. Annoimme


vastuulliselle toimijalle lopulta isomman siivun toimituksista kuin alunperin oli tarkoitus”, Innanen kertoo. ”Hyvä AV-toimittaja tekee sen, mistä on sovittu, pysyy aikatauluissa ja pitää kustannuksista kiinni. Audico teki juuri näin, joten valitsimme kumppanin täysin oikein”, Kari Juhani Innanen summaa.

”Maailma on menossa langattomaan suuntaan. Esimerkiksi langattomat laturit ovat jo yleistyneet neukkareissa ja työskentelypisteissä. Odotamme kovasti, että kuvanvälitys muuttuu langattomaksi. Silloin kuva siirtyy läppäriltä isolle näytölle kätevästi eikä monia eri standardien mukaisia liitinjohtoja enää tarvita”.

Asiakas: Fortum Oyj Sisustusarkkitehtisuunnittelu: Kohina AV-suunnittelu: Granlund Oy AV-urakointi: Audico Systems Oy Showroom: LED-seinät: Absen N2 ja A2725 Videoprosessori: Picturall AV-ohjaus: AMX

Näytöt: NEC Äänentoisto: Genelec Kokoushuoneet: Näytöt: NEC AV-ohjaus: AMX Langaton esistysjärjestelmä: Clickshare Äänentoisto: Genelec

Iso muutos henkilökunnalle Pääkonttorin valmistumisen aikataulu oli tiukka: koko projekti vietiin läpi reilussa puolessa vuodessa. Samalla Fortumilla on toteutettu myös iso yrityskulttuurin muutos ja opeteltu uusia työskentelytapoja. Talon väelle

CASE / 7


muutto tarkoitti siirtymistä noin kolmasosaan entisistä neliöistä ja samalla luopumista henkilökohtaisista työpisteistä. Audicon projektinhoitaja Marko Hyvärinen kertoo, että Fortumin toimitus oli hyvä näyttö siitä, kuinka työ saadaan vietyä tyylikkäästi maaliin kovan kiireen ja paineen allakin. ”Koko ketju laitetoimituksista kuljetuksiin ja viimeiseen asennukseen asti toimi ilman ongelmia. Työmailla tulee lopussa lähes aina kiire, koska kaikki asiat kasautuvat häntäpäähän. Me pääsemme hommiin vasta, kun viimeiset kalusteet ovat paikoillaan. Olemme kuitenkin tottuneet siihen ja osaamme toimia sen mukaan”, Hyvärinen kuittaa. LISÄTIEDOT Toni Hämäläinen 020 747 9387

CASE / 8


Modular

Scalable

Cost Effective

Excellent Image Quality

Smart Monitoring

160° Viewing Angle

Front/Rear Installation

3+1+1 Panels

@ L E D A b s e n / @ A b s e n _E u r o p e

CASE / 9


E S A C GLOBAALIN YRITYKSEN PAIKALLISET RATKAISUT – WHITE & CASE KUN KANSAINVÄLINEN YRITYS PÄÄTTÄÄ PISTÄÄ AV-KALUSTOA MYÖTEN KOKO IRTAIMISTONSA UUSIKSI, TULEE HUOMIOIDA YHTEISET, MAAILMANLAAJUISET PÄÄTÖKSET MUTTA MYÖS PAIKALLISET TARPEET JA ERITYISPIIRTEET. AUDICO TOIMI ASIANAJOTOIMISTO WHITE & CASE:N AUDIOVISUAALISTEN RATKAISUJEN KUMPPANINA UUSIEN TOIMITILOJEN SUUNNITTELUSSA, REMONTISSA JA KÄYTTÖÖNOTOSSA.

CASE / 10


A

sianajotoimisto White & Case Oy muutti alkuvuodesta 2018 Helsingin Aleksanterinkadulle. Muuttoa edelsi pari vuotta väistötiloissa ja päätös luopua pitkään palvelleista mutta vesivahingossa kärsineistä tiloista Etelärannassa. ”Samalla päätettiin pistää uusiksi koko kalusto. Oli helpompi jättää mittatilauksena tehtyjä ja hyvin kaapeloituja huonekaluja vanhoihin

tiloihin kuin edes yrittää muuttaa niitä mukana,” muistelee IT Manager Marjaana Laitinen. White & Case:n osakkaat Timo Airiston johdolla vastasivat muuttoon liittyvistä päätöksistä. Laitinen vastasi yhdessä HR Manager Sevi Pesosen kanssa kaikista järjestelyistä. Muutossa mukaan lähti taidekokoelma ja pientavaraa, muuten uuden tilan suunnittelu aloitettiin puhtaalta pöydältä.

White & Case:lla ja Audicolla on pari vuosikymmentä kestänyt yhteinen historia ja Marjaana Laitiselle oli selvää, että hän haluaisi hoitaa uusien tilojen audiovisuaaliset ratkaisut Audicon ja erityisesti Mikko Tenhusen, kanssa. ”Luottamus ja tottumus,” miettii Laitinen. ”Kun on tottunut siihen, että asiat hoituvat ilman ylimääräistä ponnistelua ja lopputulos on laadukasta, niin on päivänselvää,

CASE / 11


että haluaa jatkaa yhteistyötä.” Koska White & Case on usean tuhannen työntekijän globaali yritys, tuovat sen toimintatavat mukanaan paitsi selkeyttä myös ajoittain haasteita paikallistason kulttuurien eroissa. Yrityksellä on toimitiloille selkeät speksit, jotka yhtenäistävät yrityksen ilmeen kansainvälisesti Australiasta Italiaan ja Brasiliasta Kazakstaniin. ”Yleensä ei ole mahdollista valita kumppaneita maakohtaisesti, vaan globaalit sopimukset ohjaavat AV-hankintoja, joita valvotaan White & Case:n omista AV-hallinnointipisteistä.” Marjaana Laitinen kertoo. ”Meidän onneksemme Suomi on sen verran syrjäinen maa, että sain taivuteltua

ylemmän johdon ymmärtämään, että ei ole mitään järkeä lennätellä tänne ihmisiä, kun asiantuntijuutta löytyy lähempääkin.” Nyt jälkikäteen katsottuna Laitisen päättäväisyys on säästänyt paljon rahaa, aikaa ja vaivaa. ”Remontti venyi ja näin ollen ulkomaiset avasiantuntijat olisivat tulleet tänne täyden remontin keskelle, turhaan. Oli huomattavasti helpompi sopia asioita Espoossa. Puolen tunnin automatkan edut nähtiin usein, etenkin kun vastaan tuli tilanteita, joissa tarvittiin huoltoa tai muuta teknistä tukea pikaisesti.” Audicon projektinhoitaja Tero Torenius kerää kiitosta. ”Terosta tuli remontin aikana melkein osa

White & Case:n uusia tiloja ovat koordinoineet HR-Manager Sevi Pesonen ja IT-Manager Marjaana Laitinen.

CASE / 12

meidän työyhteisöä,” Laitinen ja Pesonen nauravat muistellen remonttivaiheen käänteitä. Konsernijohdon myönnettyä suomalaiselle toimistolleen poikkeusluvan, Audicon AV-ohjaukseen ja ohjelmointiin erikoistunut Olli Mäkinen lensi New Yorkiin, White & Casen kotipesään, tutustumaan yrityksen arkkitehteihin ja teknisiin käsikirjoihin. Projektimyyntipäällikkö Mikko Tenhunen aloitti puolestaan tiiviin yhteydenpidon White & Case:n Filippiinien toimistolle, missä projektin johto sijaitsi tällä kertaa. ”Saimme tarkan listan mikrofoneista lähtien, mitä pitää olla. Audicon edustus istui hyvin yhteen tarpeiden ja määreiden kanssa.”


Paitsi tuotemerkkejä on konsernitasolla määritetty myös tiettyjä standardeja toiminnallisuuksille. ”Esimerkiksi pöytätasojen kiillon ja huoneiden akustiikan tulee olla tietynlainen jo ihan siitä syystä, että pidämme paljon videokonferensseja ja haluamme, että kuva itsessään ei erottele maita toisistaan.” Yhdenvertaisuus työnteossa on yksi White & Case:n lähtökohdista. Työtä tehdään samoilla laitteilla ja samoin tiedoin, olipa kyseessä toimitusjohtaja tai aloitteleva juristi, paikkana Singaporen pilvenpiirtäjä tai museoviraston suojelema rakennus Helsingin Aleksanterinkadulla. White & Case:n uudet tilat levittäytyvät kahteen kerrokseen. Viidennessä kerroksessa sijaitsevat asiakastilat eli valoa tulviva odotustila, neljä neuvotteluhuonetta sekä yksi monitoimitila. Suurin tiloista, Väinämöinen,

vetää saman pöydän ääreen 20 henkilöä. Vellamo, Louhi, Aino ja Ilmatar ovat perinteisiä neuvotteluhuoneita, joista kahdessa on valmiudet videokonferensseihin. Väinämöinen on muunneltavissa neuvotteluhuoneesta luokkahuoneen kaltaiseksi opintotilaksi tai rennoksi oleskeluhuoneeksi baaritiskeineen ja sohvineen. Myös AV-ratkaisut elävät tilaisuuden ehdoilla. ”Toimi kuin unelma,” summaavat Laitinen ja Pesonen remontin projektinhallintaa suunnittelijoiden puolelta. Mikko Tenhunen Audicolta painottaa, että tässä projektissa poikkeuksellista on ollut se, että AV on otettu suunnitteluun mukaan alusta lähtien. ”Tuntuu hullulta, että näin ei olisi ollut, sillä AV-ratkaisuthan liittyvät aivan kaikkeen,” Sevi Pesonen pohtii ääneen ja muistelee keskusteluja, joita käytiin kalustevalmistajien

CASE / 13


KUVAT Kuvatoimisto Kuvio

kanssa siitä, miten tekniikka saadaan piilotetuksi neuvottelupöytien sisään siististi. ”Meidän tilat ovat nyt niin kauniit ja toimivat, että meiltä kysellään, voiko tilojamme vuokrata.” Audicon ammattilaisten lisäksi White & Case:n uusien toimitilojen ilmeestä ja toimivuudesta vastasivat Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy ja remontin konsulttina toimi Marco Savolainen CBRE Finlandista. Tuloksena on toimivat tilat ja loppulasku, joka ei noussut audiovisuaalisten ratkaisujen kohdalla alkuperäisestä. Myös globaali johtoporras oli tyytyväinen tekemäänsä päätökseen, antaa Audicon toteuttaa kaikki audiovisuaaliset suunnitelmat ja ratkaisut. ”Miten kukaan voisi olla tyytymätön, kun hommat toimivat?”

CASE / 14

Asiakas: Asianajotoimisto White & Case Oy Pääurakoitsija KVR-Rakennus Oy Urakan asiakkaan konsultti: CBRE Finland Oy Sisustusarkkitehti: Sisustusarkkitehdtit Gullstén & Inkinen Oy AV-suunitttelu: White & Case ja Audico Systems Oy Urakointi: Audico Systems Oy Sähkösuunnittelu: Ramboll Oy

Tilavarausjärjestelmä: Crestron Näytöt/videoseinäjärjestelmä: Samsung, Extron AV-ohjaus: Crestron Videoneuvottelujärjestelmä: Cisco Äänentoisto: Bose, Kef, Powersoft MIkrofonit: Clockaudio, Shure, Audix

LISÄTIEDOT Mikko Tenhunen 020 747 9355


CASE / 15


TEHDASKIINTEISTÖÖN MODERNI OPPIMISYMPÄRISTÖ SUURURAKASSA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU (LAMK) SAI UUDEN KAMPUKSEN, KUN SEN VIIDELLE TUHANNELLE OPISKELIJALLE RAKENNETTIIN TULITERÄT TILAT ISKUN ENTISEEN HUONEKALUTEHTAASEEN MUKKULAAN.

TEKSTI Tom Nyman

Rakennuksen koosta pääsee jyvälle, kun kävelee ammattikorkeakoulun sisäänkäyntinä toimivan lasikuution läpi keskelle lounasravintolan kuhinaa. Pöydät, tuolit, vitriinit, linjastot ja erilaiset salaattipisteet täyttävät koko alakerran. Ravintolamaailmassa eli tässä silmämäärin jalkapallokentän kokoisessa tilassa on 900 asiakaspaikkaa. Täällä syövät myös Iskun pääkonttorin väki ja monien muiden kiinteistössä sijaitsevien yritysten työntekijät. Kaikki ammattikorkeakoulun opiskelijat ja 400 henkilöstön jäsentä toimivat nyt saman katon alla ajanmukaisissa ja tekniikaltaan viimeistä huutoa olevissa tiloissa. Aikaisemmin eri koulutusalat oli

CASE / 16

Kuvat LAMK ja Audico

ripoteltu viiteen toimipisteeseen Lahden keskustassa. LAMK:ssa voi opiskella liiketaloutta ja matkailua, muotoilua ja media-alaa, tekniikan alaa sekä sosiaali- ja terveysalaa. Päivänvalo siivilöityy kauniisti 60 vuotta vanhan tehtaan isoista ikkunoista kampuksen kahteen kerrokseen. Koko talon pinta-ala on 75 000 neliömetriä ja ammattikorkeakoululla on käytössään siitä kolmannes. Kiinteistön omistava Isku kertoo tehtaan remontin maksaneen jopa 40 miljoonaa euroa. Talo riisuttiin aluksi aivan luurangoksi, niin että pystyyn jäivät vain seinät. Sitten mukaan ympättiin moderni talotekniikka maalämpöpumppuineen ja aurinkosähköjärjestelmineen.

Vuorovaikutusta yrityksien kanssa Ammattikorkeakoulun puolelta uuden kampusalueen prosessia vetänyt ja koordinoinut projektijohtaja Satu Hyökki pyyhkii vielä hikeä otsaltaan, kun kaikkiaan kuutisen vuotta kestänyt mietintä, suunnittelu, remontti ja muutto on ohi. Hän on helpottunut, koska opiskelijat ja muu kampusyhteisö ovat ottaneet uudet tilat ja ratkaisut innostuneena vastaan. ”Tässä matkassa on ollut aikamoisia mutkia välillä, mutta uskallan jo sanoa, että onnistuimme hienosti siinä, mitä tavoittelimme”, Hyökki nyökkää.


Asiakas: Lahden Ammattikorkeakoulu AV-suunnittelu: Ramboll Oy ja Audico Systems Oy AV-toimitus: Lyreco Oy ja Audico Systems Oy Auditorion tekniikka tiivistettynä: Saliäänikaiuttimet: L’Acoustics ARCS wide/focus Miksauspöytä: Digico S21 Valopöytä: MA-Lighting Dot2 XL-F Äänimatriisi: Biamp Tesira Server Mikrofonit: Sennheiser/Biamp Kuvaprosessori: Barco S3-4K Projektorit: Barco F80-Q9/Hitachi LP-WU9100 Valoheittimet: Elation Ohjausjärjestelmä: AMX Kuvan matrisointi: AMX SVSI Opetus-, neuvottelu- ja yleisten tilojen tekniikka: Projektorit ja näytöt: NEC Kuva- ja ohjausjärjestelmät: Extron Äänimatrisointi ja mikrofonit: Biamp Kaiuttimet: RCF/Genelec Langaton kuvansiirto: Barco Clickshare

”Halusimme nykyaikaisen oppimisympäristön, jossa on avointa, julkista ja yksityistä tilaa. Sellaisen joka toimii tarvittaessa vaikka 24/7. Vuorovaikutus ammattikoululaisten ja yritysmaailman kesken on myös ainutlaatuista. Siitä syntyy varmasti monia mielenkiintoisia projekteja”, Satu Hyökki uskoo. LAMK:n ja Iskun jälkeen kiinteistössä on vielä lähes kolmannes vapaata tilaa, jota vuokrataan yrityksille. Suurten, pienten ja monella tavalla muunneltavien opetustilojen lisäksi koulussa on erilaisia paikkoja ja pisteitä opiskelijoiden oleskelulle, tapaamisille ja tiimityölle. Opiskelijat pitävät talossa myös baaria ja kahvilaa. Vuoden

CASE / 17


alussa värikkäille ja valoisille käytäville valmistuu vielä kuntosali, ryhmäliikuntatilat ja joogastudio. Kampuksella on oma, opiskelijoiden pyörittämä radioasemakin jota voi kuunnella netissä.

Muuntuva auditorio täynnä tekniikkaa Audico Systemsin myyntipäällikkö Toni Hämäläinen sanoo työn olleen suurin koulu-urakka missä Audico on tähän mennessä ollut mukana. Audico toimi hankkeessa Lyreco Oy:n yhteistyökumppanina ja alihankkijana. ”Pari vuotta sitten, kun kävelin ensimmäisen kerran taloon, ykköskerroksen lattia oli maanvarainen eli pelkkää hiekkaa. Pian tämän jälkeen tuli koulun suunnitelmista ja tarpeista suunnittelutoimisto Rambollin Excel-tiedosto, jonka koko oli 80 megatavua”, Hämäläinen muistelee projektin tavallista isompaa mittakaavaa. ”Talossa on noin sata tilaa, jotka varustimme AV-tekniikalla. Ne koostuvat 48:sta eri tilatyypistä. Teknisessä mielessä talon kruununjalokivi on 600-paikkainen auditorio, joka voidaan jakaa kolmeen eri kokoiseen osaan. Tarpeen tullen se mukautuu vaikka teatterinäyttämöksi tai rocklavaksi”, Hämäläinen kertoo. Kun olen lähdössä pois puoleensavetävästä talosta, neljän opiskelijan joukko pikkuloosissa näpyttää läppäreitänsä ja myhäilee yhdestä suusta, että parasta uudella kampuksella ovat valoisat ja siistit tilat ja se, että eri alojen opiskelijoita ja henkilöstöä näkee nyt päivittäin. ”Se luo yhteenkuuluvuutta ja mahdollistaa toivottavasti monenlaisen yhteistyön. Täällä viihdytään niin hyvin, että monet pysyvät talossa koko päivän. Siksi täällä on positiivinen kuhina aamusta myöhäiseen iltaan”.

LISÄTIEDOT Toni Hämäläinen 020 747 9387

CASE / 18


CASE / 19


UUTTA TYÖTÄ JA ELÄMÄÄ KESKELLÄ VANHAA HELSINKIÄ OHJATTUJA PÄIVÄUNIA, LÄHIRUOKAA, YHTEISÖVOIMAA, HYVÄÄ TEETÄ JA INSPIROIVIA KONSERTTEJA. NÄISTÄ AINEKSISTA MUODOSTUU LUOVAN TYÖN JA HYVÄN ELÄMÄN YHDISTÄVÄ RESEPTI Á LA SOFIA FUTURE FARM.

CASE / 20


H

elsingin ydinkeskustassa, Senaatintorin kupeessa sijaitseva Kiseleffin talo on toiminut parin vuosisadan varrella muun muassa Stockmannina ja poliisiasemana. Nyt se palvelee helsinkiläisiä luovan työn ja hyvän elämän kaupunkikeskuksena. Elokuussa auennut Sofia Future Farm kätkee sisäänsä yhteisöllisen toimistotilan, teesalongin, viinibaarin, kuusi erikokoista kabinettia sekä kaksi ravintolaa. Jokainen tiloista ja toiminnoista on suunniteltu palvelemaan luovan työn tekijöitä sekä kaupunkikulttuuriin aktiivisesti osaa ottavia vapaaajanviettäjiä. Sofia Future Farm, tuttavallisemmin Sofia, on kaupunkikehitysja sijoituskonserni Töölö Urban Oy:n tuorein konsepti, joka pyrkii luomaan tilan ja yhteisön, jossa työ ja vapaa-aika voivat muodostaa toisiaan täydentävän, toimivan kokonaisuuden. Töölö Urban -konserniin kuuluvat Sofian lisäksi Helsingissä sijaitsevat Kulttuuritehdas Korjaamo, Allas Sea Pool sekä talvisin Rautatientorin Jääpuisto. ”Taipuisat,” kuvaa tapahtumatuottaja Katri Hyvärinen Sofian vasta remontoituja tiloja. ”Sofia Bistro esimerkiksi toimii päivällä lounasravintolana ja illalla konserttisalina. Klubitilan puolella voi puolestaan olla aamusta vaikkapa konferenssi ja iltapäivällä firman bileet.” Tilojen tulee muuntua nopeallakin tahdilla moneksi, myös tekniikan osalta. Sofian tekninen tuottaja Benjamin Rantanen kuvailee valittua av-varustelua laadukkaaksi ja visuaalisesti hyväksi. ”Sofian audiovisuaalisessa kalustamisessa on saanut käyttää ammattitaitoa ja mielikuvitusta tilojen erityispiirteiden vuoksi. Kiinteistö on museoviraston suojelema, joten esimerkiksi kiinteitä ripustuksia täällä ei voi käytännössä tehdä lainkaan.” Audico on konsultoinut valinnoissa ja toimittanut Sofian tiloihin huipputason äänentoistojärjestelmät ja sähköiset kyltitykset.

Asiakas: Helsingin Sofia Oy / Sofia Future Farm Laitetoimitus ja käyttöönotto: Audico Systems Oy Äänentoistojärjestelmä: DiGiCo, Biamp, Sennheiser Kaiuttimet: Genelec, L-Acoustics DJ-laitteet: Technics, Pioneer Projektorit, valkokankaat: NEC, Panasonic, Euroscreen Esitysjärjestelmä: Barco Clickshare Digital Signage järjestelmä: SmartSign Näytöt: LG Valaistuksen ohjaus: ProLED, JANDS Valonheittimet: Elation Arkkitehtuurivalaistus: CLS Led, ProLED

SOFIAN PALVELUT TUKEVAT UUSIA TYÖNTEON TAPOJA, ITSENSÄ KEHITTÄMISTÄ JA KOKONAISVALTAISTA HYVINVOINTIA.

KUVAT Kuvatoimisto Kuvio

CASE / 21


Myös kabinettien yksinkertainen neuvottelutekniikka on suunniteltu palvelemaan niin Sofian yhteisöön kuuluvia toimijoita kuin vierailevia vuokralaisiakin. Ainutlaatuista empiremiljöötä on kunnioitettu, mutta samalla on tietoisesti luoto dynaamista ja mahdollisuuksia ruokkivaa tunnelmaa. ”Audico on suunnitellut aikanaan Korjaamon tekniikan, ja kokemuksesta tiedämme yhteistyön toi-

mivaksi, joten sitä haluttiin jatkaa Sofiassakin.” Benjamin Rantanen pitää Audicon vahvuutena paitsi asiantuntijuutta myös nopeaa reaktiokykyä sekä asennetta. ”Ihmiset ovat mukavia ja ymmärtävät, että välillä hommia joudutaan tekemään kiireellä ja kellon ympäri.” Audicolta Sofian yhteyshenkilönä toimi Ilkka Hildén, jota Rantanen kuvaa lähes taikuriksi. ” Meillä meni suunnitelmat näyttöjen sijoittelun osalta uusiksi päivää ennen avajaisia ja tarvitsimme todella nopeasti uudet kiinnikkeet niille. Oikeanlaisia ei löytynyt koko Suomesta, mutta jostain Ilkka ne meille taikoi ennen ovien avaamista.” Molemmat kaupunkikeskuksen tuottajat, Katri Hyvärinen ja Benjamin Rantanen, kokevat valitun teknisen kattauksen toimivaksi suhteessa tilaan. Audiovisuaalisten ratkaisujen merkityksen Sofiassa Benjamin Rantanen näkee ennen kaikkea mahdollistajana: ”Sen pitää sujuvoittaa tekemistä, olla helppoa ja toimia. Parhaimmillaan tekniikka tukee onnistuneita palavereita ja mahdollistaa ikimuistoisia taide-elämyksiä.”

CASE / 22

Lisätiedot Ilkka Hilden 020 7479395


PERFORMANCE ART

SYVA

COLINEAR SOURCE

Syva is a new breed of speaker, blending our groundbreaking line-source heritage with plug-and-play simplicity and an elegant design. 142 dB. 35 meters of throw. 140° horizontal coverage. Down to 35 Hz. Syva gives you peerless power and performance. Learn more about Syva at l-acoustics.com and experience our immersive sound solutions at l-isa-music.com.

Your logo

Name of company NO. Street/P.O. box - City and zip code and Country - Telephone/E-mail - Website

CASE / 23


AUDICO LIVE 2018 Audico Live – Audicon joka toinen vuosi järjestettävä asiakastapahtuma - kokosi jälleen tänä vuonna saman katon alle audiovisuaalisen teknologian ja esitystekniikan ammattilaiset sekä alasta kiinnostuneet. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa uusissa toimitiloissa Espoon Olarinluomassa.

CASE / 24

AV-alan johtavat edustajat saapuivat paikan päälle esittelemään uusimmat tuotteensa sekä pitämään korkeatasoisia luentoja. Liven aikana nähtiin ja kuultiin lähes 30 kiinnostavaa luentoa, osallistuttiin työpajoihin ja vierailtiin yhden jos toisenkin AV-alan yrityksen ständillä. Päivän kruunasi Egotripin yksityiskeikka piha-alueelle nousseella lavalla sekä Audicon nimikko-oluet – Clear Sound IPA & Brilliant Light Pils. Audico Live on ennen kaikkea kohtaamispaikka. Joka toinen vuosi järjestettävän tapahtuman tarkoitus on innostaa sekä antaa uusia ideoita ja oivalluksia. Pyrimme siihen, että Audico Live antaa jokaiselle jotakin, vastasit sitten kesän festareiden valoshowsta tai kokoustilojen AV-ratkaisuista. Yhden pysähdyksen taktiikan lailla

haluamme tarjota yhden päivän aikana useita kiinnostavia puhujia, tuotteita ja inspiraatiota. Vuoden 2018 Audico Liven ohjelma oli rakennettu kuten aikaisemmin, eri aihepiireille oli suunniteltu omat luentokokonaisuudet, jotka keskittyivät muun muassa valoon, ääneen sekä eri tyyppisiin AV-ratkaisuihin. Osallistujat saivat ilmoittautuessaan valita näistä juuri itseä kiinnostavat luennoitsijat ja aiheet. Osa luennoista olikin täyteen varattu jo ennen varsinaista tapahtumapäivää. Näihin kuviin ja tunnelmiin – nähdään jälleen vuonna 2020! #audicolive www.audicolive.fi


Juha Lindqvist esitteli Panasonicin kameroita.

Timothy Lloyd - Televicin kokousjärjestelmät esittelyssä.

Barcon monipuoliset tuotteet ja valvomoratkaisut olivat kaikki esillä samalla kertaa.

DiGiCo:n Tim Shaxson oli paikan päällä kertomassa kaiken uudesta 4REA4 -keskusyksiköstä.

Ensimmäistä kertaa Suomessa! Tyylikkäistä näyttöratkaisuistaan tunnettu ja palkittu Arthur Holm -tuoteperheen demoauto.

CASE / 25


Beckhoff Suomen Jussi Piispanen luennoi aiheesta AV- ja esitystekniikan IoT.

Schnick Schnack Systemsin Solveig Busler luennoi aiheesta LED Color Mixing.

Valokuvaajakouluttaja Tiina Puputti piti studiotilassa päivän aikana useita valokuvaus- ja valaisuaiheisia työpajoja.

Michał Popławski Renkus Heinzilta kertoi meille kaijutinjärjestelmien optimoinnista.

Lighting Design Collectiven valaistussuunnittelujohtaja Jari Vuorinen kertoi valon narratiivista – siitä kuinka saavutetaan hienostunut vuoropuhelu valon, tilan ja ajan välille.

SHOW CASE / 26

Robin Stütz IC audiolta aiheenaan EN54 – Tunnel project challenges.


SELKEYTTÄ VALONOHJAUKSEEN

C

asino Helsinki on MannerSuomen ainoa kansainvälinen pelikasino ja osa Veikkaus Oy:n toimintaa. Kasinon tuotto jaetaan kokonaisuudessaan Veikkaus Oy:n periaatteen mukaisesti. Casino Helsinki tarjoaa asiakkailleen monipuolisen ja luotettavan kasinopelien valikoiman, sekä viihdettä mm. live-musiikin, teematapahtumien ja Show & Dinner -iltojen puitteissa. Kasinolta löytyy myös Sports Bar ja Bar All In -cocktail-baari. Casino Helsinki uudisti syksyllä kaikkien asiakastilojensa valonohjausjärjestelmän. Edellinen järjestelmä oli tullut elinkaarensa päähän ja uudelta ohjaukselta toivottiin selkeyttä ja luotettavuutta. Järjestelmällä ohjataan Casinon yleisötiloja ja tilanteita, siivousvaloista tunnelmalliseen sisustusvalaisuun. ”Casinon valaistukselle on hyvin monenlaisia vaatimuksia. Myös Casinopelien valvottavuus asettaa tiettyjä vaatimuksia valaistuksen tasolle ja suunnalle, mahdolliset valaistuksen aiheuttamat heijastukset otetaan huomioon kameravalvontaa suunniteltaessa”, kertoo Casinon tiloista vastaava Veikkauksen kiinteistöpäällikkö Erkki Salopuro. Valaisimia ei vaihdettu, mutta käytännössä ohjauslaitteiden lisäksi kaikki väyläkaapelointi on uutta. Lisäksi kaikki käyttöliitty-

mät ja painikepaneelit uusittiin. Uusi järjestelmä on yhtenäinen ja helppo käyttää. Valotilanteita

on nyt helppo säätää tarpeiden mukaan ja ajastettu automaatio hoitaa valojen kytkennät. Fennia Salonkiin, Casinon tapahtumien sydämeen tehtiin myös selkä kosketusnäytöllä varustettu ohjauslogiikka, jotta henkilökunta

saa helposti luotua monipuolisia valotilanteita vaikka tilaisuuksien valonohjauksesta vastaava valoteknikko ei olisi talossa. Casino on auki puoliltapäivin aamuneljään joten työskentelyajat asettivat haasteita asennukseen. Valot ovat aina päällä. Huoltokatkon aikana tekevät työtään niin siivoojat kuin Casinon laitteiden huoltajatkin. Urakasta selvittiin Audicon Tapio Järvisen vetämänä parissa kuukaudessa, yksi himmenninkeskus kerrallaan. Audicolla on erittäin kattavaa kokemusta Helvarin valonohjausjärjestelmistä, joita on asennettu moneen kymmeneen risteilyalukseen. ”Projekti meni hyvin, aikataulussa ja suunnitelmissa pysyttiin. Casino toimi normaalisti ja merkki muutoksista tuli tila kerrallaan uuden paneelin odottaessa uudessa tilassa työvuoron alkaessa”, Erkki Salopuro kiittelee.

Valonohjausjärjestelmä: Helvar Digidim Dali reititin: Helvar Imagine 920 Säätimet ja releet: Helvar 458 / Helvar Uni8 ja Rel8 säätimet DMX-ohjain: Pharos LPC 10 Fennia Salongin ohjausjärjestelmä: AMX Lisätiedot Tapani Järvinen 020 767 9460

KUVAT Veikkaus Oy

CASE / 27


KUOPION KAUPUNGINTEATTERI YKSI ENSIMMÄISISTÄ GRANDMA3-KÄYTTÄJISTÄ SUOMESSA

K

uopion kaupunginteatteri on Itä-Suomen suurin ammattiteatteri, jonka historia yltää niinkin pitkälle kuin vuoteen 1902. Kuopion Näytelmäseurana aloittanut teatteri on yli sadan vuoden aikana tuonut näyttämölle useita klassikkoesityksiä ja nykyteatterin helmiä. Kuopion kaupunginteatterille nousi vuoden 2018 alussa tarve valopöytien uusimisesta – sekä ison Minna-näyttämön että pienen Maria-näyttämön osalta. Olemassa oleva valopöytä oli saapunut tiensä päähän, eikä enää sellaisenaan palvellut tuotantojen audiovisuaalisia tarpeita. Uutta hankintaa pohdittaessa mietittiin jatketaanko vanhan merkin tuoreemmilla tulokkailla vai vaihdetaanko valmistajaa kokonaan. Lopulta Kuopion kaupunginteatteri päätyi uuteen merkkiin: MA Lightingin samaisena keväänä lanseerattuun uutuuteen – grandMA3 -valopöytään. Valintaan vaikutti huippuominaisuuksien sekä hyvien aiempien kokemusten lisäksi myös MAvalopöytien yleisyys Suomessa – osaajia ja luottoa siis löytyy. Suosiosta kertoo myös se, että Kuopio Tanssii ja Soi -taidetanssifestivaalin vierailijat speksaavat MA:n lähes poikkeuksetta. Lisäksi päätökseen vaikutti MA Lightingin lupaus kehittää uutta MA3 -sarjaa vähintään seuraavat kymmenen

SHOW CASE / 28

KUOPION KAUPUNGINTEATTERI UUSI MOLEMPIEN NÄYTTÄMÖIDENSÄ VALOPÖYDÄT KESÄLLÄ 2018. UUDEKSI VALOPÖYDÄKSI VALITTIIN MA LIGHTINGIN UUTUUS GRANDMA3. TEATTERILLA VALOSUUNNITTELIJANA TOIMIVA JUHO ITKONEN ON KUVANNUT HANKINNASTA JA SEN ODOTTELUSTA VIDEOBLOGISARJAA, JONKA OSAT NÄHTÄVISSÄ AUDICON YOUTUBEKANAVALLA

vuotta – uuden hankinnan myötä avautui siis ainutkertainen mahdollisuus olla aivan kehityksen kärjessä. Kaiken kaikkiaan grandMA3 voidaan nähdä tällä hetkellä yhtenä markkinoiden parhaista valopöydistä. Kuopion kaupunginteatteri oli yksi Suomen ensimmäisistä grandMA3:n hankkijoista ja teatterilla valosuunnittelijana työskentelevä Juho Itkonen on kuvannut Audicolle videoblogisarjaa, joka kulkee tilanteeseen sopien nimellä MAata odotellessa. Ensimmäisessä osassa seurattiin, kun Itkonen matkasi huhtikuussa

Audicon väen kanssa Frankfurtiin Prolight & Sound -messuille tutustumaan uutuuteen ensimmäistä kertaa. ”Tekniikka menee eteenpäin ja sen sijaan, että vanhaa rautaa yrittäisi softapuolelta päivittää sellaiseksi, että se taipuu tämän päivän tarpeisiin, on hyvä tehdä myös uutta rautaa”, kertoo Juho ensimmäisellä videollaan. Prolight & Sound -messuilla esiteltiin grandMA3 ensimmäistä kertaa ja osasto oli ehdottomasti yksi messujen suosituimmista. Messuilta kotiuduttuaan Juho nosti uutuudesta esille muun muassa


JUHON GRANDMA3 -VINKIT & POIMINNAT UserProfiles ja wiew toiminnot helpottavat siirtymää edellisestä valopöydästä, kun siihen tottuneille voi näkymät muokata tutun oloisiksi Kun Layoutin rakentaa oikein niin se toimii ikäänkuin interaktiivisena valokarttana Layout ja Wiew- toiminnot helpottavat vierailuja ja ulosvuokrauksia, kun yhden pohjan päälle on helppo rakentaa uusia tilanteita Tracking on oikein käytettynä työkalu, joka säästää aikaa, mutta vaatii opettelua

Juha Itkonen ja ja MA3-valopöytä.

motorisoidut liu’ut, piirto-ominaisuuden sekä uuden heitinkirjaston, joka saattaa hänen mielestään paljastua yllättävänkin isoksi uudistukseksi. Mutta loppujen lopuksi grandMA3 innostaa siksi, että se tähtää tulevaisuuteen. Pöydästä löytyy kaikki mitä edeltäjästään ja vielä vähän paremmin. ”grandMA3 vie ajattelun siitä, mitä valopöydältä voidaan vaatia, seuraavalle levelille. Kyllä mä oon täpinöissäni”, kiteyttää Juho videollaan. grandMA3 saapui Kuopioon aurinkoisena elokuun päivänä. Lisäksi Kuopioon saapui grandMA-

asiantuntija Antti Vanhanen kouluttamaan kaupunginteatterin väkeä MA:n maailmaan. Mukana koulutuksessa oli ensimmäistä kertaa grandMA3 -konsoli. Elokuun loppupuolella oli myös Audicon tiloissa Espoon Olarinluomassa grandMA3:n Suomen ensiesittely. MA Lightingin Max Brokbals kertoi täydelle salille uutuuden ominaisuuksista ja paikalle saapunut runsas joukko pääsi myös itse testailemaan. Kuopion kaupunginteatterin Juho Itkonen oli myös paikan päällä ja kuvasi Suomen ensiesittelystä MAata odotellessa -vlogisarjansa toisen

osan, jossa avasi tarkemmin uusia ominaisuuksia ja kertoi kuinka ne ovat käytännössä teatterilla toimineet. Saapumisensa jälkeen grandMA3 on ollut Kuopiossa käytössä useissa ensi-illoissa. Juholta kiitosta saa erityisesti pöydän hiljaisuus sekä näppäinten suunnittelu. Erillistä Silent mode-tilaa ei tarvita, sillä pöytä täyttää uuden jäähdytyksen myötä hiljaisuuden vaatimukset sellaisenaan. Näppäimet ovat hiljaiset ja suunniteltu siten, että ohilyöntien pitäisi jäädä vähemmälle. Lisäksi pöydän kustomointi pimeään moodiin on erityisen kätevää teatterimiljöössä. ”En malta odottaa mitä kaikkea MA3 tulee mahdollistamaan. Mahtavaa tarjota Kuopion kaupunginteatterin kävijöille ensiluokkaisia elämyksiä”, kertoo Juho. LISÄTIEDOT: Pikku-Markku Tuominen 020 747 9391

SHOW CASE / 29


PIDETTY KONKARI POLKEE ELÄKKEELLE 29 VUOTTA TALOSSA – OSASTOPÄÄLLIKKÖ YRJÖ ”YKÄ” FONSELIUKSEN ELÄKEPÄIVÄT ALKAVAT MAALISKUUN ALUSSA. ”HULLUJUSSI pamahti kuuluisuuteen pian sen jälkeen kun tulin stadiin soittajakaverini Niemelän Tapsan kehoituksesta. Taisin olla 19-vuotias ja soitin bändissä rumpuja. Me painettiin naama punasena ympäri maata kolme-neljä vuotta. Keikkailu oli silloin taatusti erilaista kuin tänä päivänä. Pahimmillaan oli 31 keikkaa kuukaudessa: tavarataloja, tanssilavoja ja -ravintoloita. Suosion lasku siitä seurasi. Kombo paloi loppuun, ja koko hommasta meni maku. REWATT oli musiikkiliike ja laitevuokraamo Helsingin Kalliossa. Menin sinne töihin vuonna -77 bändin hajottua ja jatkoin siihen asti, kun aloitin tässä yrityksessä. ”Retku” oli mun kouluni tälle alalle. Opin asiakaspalvelua, aloin kolvata ja huoltaa laitteita ja tutustuin alan ihmisiin. Elvytin rumpujensoittoani Frank Pappa -shown telkkaribändissä 90-luvulla. Pari kuukautta sitten olin soittamassa Holle Holopaisen eli Frank Papan 70-vuotispäivillä ja lauloin siellä vanhan bravuurini Paimenen huuto. KEURUULTA Keski-Suomesta olen kotoisin. Sain Keuruun Soittajapojissa hyvää koulutusta rumpujen soittoon ja opin esiintymään varuskunnan tilaisuuksissa. Lähdin kuitenkin Helsinkiin heti, kun sain ylioppilaslakin päähäni. Mulla on kesämökki Keurusselän rannalla. Pienen työporukan kanssa käymme siellä kerran kesässä. Ne on mun lähimpiä kavereitani.

CASE HENKILÖKUVA / 30 / 30

ESIMIEHEKSI olen ajautunut matkan varrella ja yrityksen kasvaessa. En ymmärrä, miksi kukaan haluaa johtotehtäviin, mutta jonkun nekin hommat on tehtävä. Tulin taloon 29 vuotta sitten. Titteli oli heti projektipäällikkö, mutta käytännössä roudasin tavaraa ja tein asennuksia. Nyt olen osastopäällikkö eli projektinhoitajien esimies. Katson, että duunit viedään tyylikkäästi maaliin. Teen monesti vielä samoja hommia kuin alussakin, koska pidän niistä. Hyvärisen Marko jatkaa mun paikalla, kun väistyn. Olen ollut yhden talon mies, ja se on mitä parhaimpien työkavereiden ansiota. Ei ole tehnyt mieli muualle. KREMLIN asennuskeikka on jäänyt mieleen. Viikon reissu venähti viideksi viikoksi, kun Moskovan hallintopalatsin ukoilla oli pohjatyöt jääneet tekemättä. Aseistettujen vartijoiden valvonnassa omat hommat hoidettiin sitten ripeästi. Jos Jeltsin tuli taloon, meillä nousi tie pystyyn ja edessä oli vapaapäivä. Mukavasta vaihtelusta normiduuneille kävivät myös huoltotyöt Karibian laivoilla risteilyjen aikana. Aikamoista luxusmeininkiä. PYÖRÄILEN töihin kesät talvet maastofillarilla. Laajasalosta Olariin ja takaisin tulee 46 kilometriä. Siivu kestää tunnin verran ja vedän siinä kunnon hien pintaan. Talvipyöräily on asennekysymys: tahdon lisäksi tarvitaan nastarenkaat ja keliin

sopivat vaatteet. Jos pakkasta on yli 25 astetta, sormet ja varpaat alkavat palella eikä polkeminen ole enää kliffaa. Mulla on himassa neljä vanhaa pyörää, joita rassaan ja pidän kunnossa. Se on sellaista zenhommaa mulle. Silloin tällöin käyn huvikseni joissain kisoissa. PERHE on tärkeä. Mulla on kolme aikuista lasta, kaksi poikaa ja tytär. Vanhin ja nuorin opiskelevat ja keskimmäinen on Audicolla töissä. Siitä on tulossa projektinhoitaja (Mikko Fonselius). Vaimoni kanssa käymme melko ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Etenkin klassisen musiikin esitykset ovat alkaneet kiinnostaa meitä. ELÄKKEELLE jään hyvillä mielin. Täytän helmikuussa 65 vuotta, ja kuun viimeisenä päivänä laitan rukkaset naulaan. Olen tehnyt lähtöä jo pari vuotta, mutta mielenkiintoisia duuneja on riittänyt. Projektihommat ovat vastuullisia ja välillä raskaita, sillä kesken olevat keissit voivat tulla uniin. Mutta olen vireässä kunnossa, joten pian saatan olla taas jeesaamassa kavereita täällä. Aluksi totuttelen täyspäiväisen kotiapulaisen rooliin, koska vaimo on yhä työelämässä. Aion myös lukea paljon ja käydä konserteissa, kuka ties soittaa rumpujakin. Ja pyöräily jatkuu, mutta reitit vaihtuvat.” TEKSTI Tom Nyman


AUDICO SYSTEMS OY • Olarinluoma 12, 02200 Espoo • Rautatehtaankatu 22, 20200 Turku • Tohlopinranta 31, 33270 Tampere Vaihde +358 (0)20 747 9340 • info@audico.fi • www.audico.fi

SERVICE CENTER Ulla Tapanainen Service Center Manager 020 747 9359 Eveliina Kivimäki Administration Assistant 020 747 9348 Päivi Rantanen Administration Assistant 020 747 9346 Juha Suni Purchasing Manager 020 747 9355 Jouko Suonio Sales Manager 020 747 9394 Yrjö Fonselius Operations Manager 020 747 9380

AV SYSTEM SALES Mikko Tenhunen Project Sales Manager 020 747 9353 Olli Karisalmi Sales Manager 020 747 9357 Toni Hämäläinen Sales Manager 020 747 9387 Jukka Oksanen Sales Manager 020 747 9392 Tuomas Tuomisto Sales Manager 020 747 9358

ADMINISTRATION Mika Pynnönen Deputy Managing Director 020 747 93456

LIGHTING SYSTEMS

PROJECT MANAGEMENT

SERVICE & MAINTENANCE

Juki Orpana Sales Director 020 747 9390

Marko Hyvärinen Project Manager 020 747 9386

Philip Reynolds Service Technician 020 747 9377

Pikku-Markku Tuominen Sales Manager 020 747 9391

Harri Heinilä Project Manager 020 747 9385

Jukka Kampman Service Technician 020 747 9379

Tapio Järvinen Product Manager 020 767 9490

Tero Torenius Project Manager 020 747 9388

Jouni Leppikangas Service Technician 020 747 9376

Pasi Liimatainen Project Manager 020 747 9365

Pekka Patrikainen Service Technician 020 767 9470

Sami Blomster Project Manager 020 747 9381

Aki Laapio Service Technician 020 767 9471

INSTALLATION

Juuso Helenius Service Technician 020 767 9473

SYSTEM DESIGN, PROGRAMMING Kari Stenbäck System Specialist 020 747 9374 Olli Mäkinen System Specialist 020 747 9378

Jorma Vaalasmaa AV Installer 020 747 9384

Markus Kyönsaari Technical Specialist 020 747 9363

Tomi Tuomela AV Installer 020 747 9368

Esa Vaaramaa Technical Specialist 020 747 9375

Mikko Fonselius AV Installer 020 747 9382

AUDICO TECHNOLOGY OY

Pauli Molnár Sales Manager 020 747 9393

Eero Sali Technical Specialist 020 747 9362

Hannu Hedborg AV Installer 020 747 9383

Jyri Hiltunen Managing Director 020 747 9356

SALES MANAGEMENT

Ilkka Hildén Sales Manager 020 747 9395

Mika Eklund Technical Specialist 020 747 9373

Henri Riipinen AV Installer 020 767 9480

Raino Hyttinen Development Director 020 747 9360

Harri Leiva Managing Director 020 747 9350

Jorma Tikka Sales Manager 020 747 9354

Olli-Pekka Suominen System Designer 020 747 9364

Sami Siitonen Installer 020 767 9481

Jukka Kuronen Production Director 020 747 9370

Mika Pohja Service Manager 020 767 9475 Petri Suominen Warehouse 020 747 9367 Tapani Rantanen Warehouse 020 747 9366

Kati Pajukallio Communication Manager 020 747 9347

PRO AUDIO SOLUTIONS

Jesse Koskela Service Technician 020 767 9472

Aki Lankinen R & D Engineer 020 767 9460

STOCKHOLM

AUDICO SYSTEMS AB

Audico Systems AB, Gustavslundsvägen 139, 167 51 BROMMA Växel +46 (0)8 522 057 00 • info@audico.se

Harri Ranta Sales Director 020 747 9351 Kari Hakkarainen Sales Manager 020 747 9352

Daniel Borg Managing Director 08 522 057 14

Jessica Pap Project Coordinator 08 522 057 26

Michael Keyzer AV Engineer 08 522 057 22

Riipinen Ari AV Installer 020 747 9396

Nicklas Nilsson Operations Manager 08 522 057 16

Nike Nierenburg AV Engineer 08 522 057 18

Anton Dehn AV Engineer 08 522 057 28

Mika Talo Installer 020 747 9371

CASE / 31


ESPOO TURKU TAMPERE STOCKHOLM w w w . a u d i c o . fi