7.0 The Business Planning Process
• The most important aspect of writing the business plan is the learning that goes on as you identify your concept and then research the concept, the industry, the competitors, and customers.
• The process undertaken in developing a tight, well written story is also very important.
• The plan must establish an opportunity worth exploiting and detail how to accomplish it.
• The business planning process raises critical questions about the feasibility of the venture.
• The great benefit of the business planning process is that it allows the entrepreneur to articulate the business opportunity to various stakeholders in the most effective manner.
7.1 THE PLANNING PROCESS
• Business planning literally starts when you start thinking about your new venture.
• Start organizing information in a meaningful way after acquiring a critical mass of learning.
• Your planning process will focus on critical aspects of your business model, and not coincidentally, these critical aspects map well to the typical format of a business plan.
• Wisdom is realizing that the business plan is a “living document.”
7.2 THE STORY MODEL
• Keep in mind how these stakeholders will interpret your plan.
-The guiding principal is that you are writing a story, and all good stories have a theme – a unifying thread that ties the setting, characters and plot together.
• Rigorous adherence to the tagline helps you write a concise and coherent business plan.
• Keep your plan as close to “general format” as possible, because:
-If a venture capitalist becomes frustrated with an unfamiliar format, it is more likely that she will reject it rather than try to pull out the pertinent information.
-Even if you aren’t seeking venture capital, the common structure is easy for other investors and stakeholders to follow and understand.
7.3 THE BUSINESS PLAN
7.3.1 The Cover
• The cover of the plan should include: Company Name, Tag Line, Contact Person, Address, Phone, Fax, Email, Date, Disclaimer and Copy Number.
• Controlling distribution is particularly important when seeking investment, especially if you do not want to violate Regulation A of the Securities Exchange Commission which specifies that you may solicit only qualified investors.
• The cover should also have a line stating which number copy it is.
• Finally, the cover should be eye-catching.
7.3.2 Table of Contents
• A detailed table of contents is critical:
-It should include major sections, sub-sections, exhibits and appendices.
-The company’s business plan should include most of the elements highlighted in the business outline.
7.3.3 Executive Summary
• Write it after you have gained a deep understanding of the business by working through all the other sections,
-Since the executive summary is the most important part of the finished plan.
• Hook the reader.
-Otherwise it is unlikely that they will read any other parts of the plan.
• Provide compelling information about each of the following subsections:
- Description of Opportunity
- Business Concept
- Industry Overview
- Target Market
- Competitive Advantage
Bygrave, W., & Zacharakis, A. (2014) Entrepreneurship, 3rd Edition. Hoboken, NJ: Wiley.
- Business Model and Economics
- Team and Offering
7.3.4 Industry, Customer, and Competitor Analysis
➢ Industry
• Illustrate the opportunity and how to capture it.
-Provide a setting or context for story.
-Delineate both the current market size and how much you expect it to grow in the future.
• Indicate what kind of market you’re facing.
-The best opportunities are often found in emerging markets; those that appear poised for rapid growth and that have the potential to change the way we live and work; i.e.… in the 1980’s the PC, disk drive and computer hardware markets revolutionized our way of life.
-Another market structure that tends to hold promise is a fragmented market where small, dispersed competitors compete on a regional basis. Many of the big names in retail revolutionized fragmented markets. i e , category killers such as Wal-Mart, Staples, and Home Depot consolidated fragmented markets by providing quality products at lower prices.
• Another key attribute to explore is industry economics.
-i e … do companies within the industry enjoy strong gross and net income margins?
• Identify the trends.
-Both positive and negative, that will interact with your business.
• Describe overall market in terms of dispassionate, arm’s-length analysis of the market.
-With the goal of highlighting a space or gap that is underserved.
➢ Customer
• Define target customer profile accurately.
-It is essential to developing a product that customers truly want and marketing campaigns they will actually respond to.
-The most impressive entrepreneur is the one who identifies that customer by address, phone number and email.
-When you understand who your customers are, you can assess what compels them to buy, how your company can sell to them (direct sales, retail, Internet, direct mail.), and how much it is going to cost to acquire and retain them as customers.
• Entrepreneurs` wrongly presupposition:
-“if they love their product concept, so should everybody else.”
-So to truly understand your customers, you need to talk to them.
-It is critical to listen at this stage, rather than only talk or tell about your concept.
➢ Competition
• A competitive profile matrix:
-A competitive profile matrix not only creates a powerful visual catch-point, it conveys information about your competitive advantage and is the basis for your company’s strategy.
• Focus on the key success factors that often lead a customer to buy a specific product;
• It is also a good idea to list your own concept in the matrix.
• The best way to gather competitive information is through network and trade shows.
7.3.5 Company and Product Description
• Introduce the basic details of your company:
-You should provide a brief overview of the concept for the company, and then highlight what the company has achieved to date.
• Communicate the product and its differentiating features.
-Your advantage may be a function of proprietary technology, patents, distribution and/or design.
-In fact, the most powerful competitive advantages are derived from a bundle of factors, because this makes them more difficult to copy.
• Identify market entry and growth strategies.
• Sell the entrepreneur’s vision for the company’s long term growth potential.
-If the venture achieves success in its entry strategy, it will either generate internal cash flow that can be used to fuel continued growth, or it will be attractive enough to get further equity financing at improved valuations.
-Devote at least a paragraph or two to the firm’s long term growth strategy.
Bygrave, W., & Zacharakis, A. (2014) Entrepreneurship, 3rd Edition. Hoboken, NJ: Wiley.
7.3.6 Marketing Plan
➢ Target market strategy
• Lean heavily on the knowledge to target and position your product.
➢ Product/service strategy
• Differentiate your product from the competition.
-You can create a powerful visual by using the attributes defined in your customer profile matrix to produce a product attribute map.
• Address what services you will provide the customer.
➢ Pricing Strategy
• Canvass prevailing prices in the marketplace.
• Determine the perceived value for your product.
• Avoid “cost plus” pricing.
➢ Distribution strategy
• Distribution strategy can define a company’s fortune as much as or more than the product itself.
• It’s wise to determine the best distribution channel.
• Can you access it?
➢ Marketing Communications Strategy
• Carefully select the appropriate strategies to avoid extra expenses.
• Create detailed schedules when develop a multi-pronged advertising and promotion strategy.
➢ Sales strategy
• A thoughtful presentation of the company’s sales force builds credibility by demonstrating an understanding of how the business should operate.
➢ Sales and marketing forecasts
• The comparable method and the build-up method.
-The comparable method models sales forecast after what other companies have achieved, and then adjusts these numbers for differences in things like the age of the company and the variances in product attributes.
-In the build-up method, the entrepreneur identifies all the possible revenue sources of the business and then estimates how much of each type of revenue they can generate during a given period of time.
• Use both the comparable and build-up techniques to assess the viability of the opportunity.
7.3.7 Operations Plan
• Detail the production cycle, and gauge its impact on working capital.
• The shorter that cycle, the more cash you have on hand and the less likely you are to need bank financing.
➢ Operations Strategy
• Provides a strategy overview.
• Discuss the geographic location of production facilities and how this enhances your firm’s competitive advantage.
• Provide a description of the facilities, discuss whether you will buy or lease them, and explain how you’ll handle future growth.
➢ Scope of Operations
• What is the production process for your product or service?
• Scope of operations section should also discuss partnerships with vendors, suppliers, and partners.
Bygrave, W., & Zacharakis, A. (2014) Entrepreneurship, 3rd Edition. Hoboken, NJ: Wiley.
➢ Ongoing operations
• This section builds upon the Scope of Operations by providing details on day-to-day activities.
7.3.8 Development Plan
➢ Development Strategy
• What work remains to be completed?
• What factors need to come together for development to be successful?
• What risks to development does the firm face?
➢ Development Timeline
• A development timeline is a schedule that highlights major milestones and that you can use to monitor progress and make changes.
• The timeline helps you track major events, delegate responsibilities for project tasks, and schedule activities to best execute on those events.
7.3.9 Team
• Identify the members responsible for key activities and conveys why they are exceptionally qualified to execute on those responsibilities.
➢ Team Bios and Roles.
• CEO, CTO, or Vice President of Business Development?
• A simple, relatively flat organization chart is often useful to visualize what roles you have filled and what gaps remain.
➢ Advisory Boards, Board of Directors, Strategic Partners, External Members.
• The directors’ primary role:
-To oversee the company on behalf of the investors and to that end the board has the power to replace top executives if it feels doing so would be in the best interests of the company.
• Strategic partners
-may not be on your advisory board or your board of directors, but still provide credibility to your venture.
➢ Compensation and Ownership
• A capstone to the team section should be a table listing key team members by role, compensation and ownership equity.
• A brief description in the text should explain why the compensation is appropriate.
7.3.10 Critical Risks
• How should you present these critical risks without scaring your investor or other stakeholders? Show the risk and your contingency plan if the risk proves out.
• Some common categories of the critical assumptions:
-Market Interest and Growth Potential
-Competitor Actions and Retaliation
-Time and Cost of Development
-Operating Expenses
-Availability and Timing of Financing
7.3.11 Offering
• The sources section details how much capital you need, and the types of financing such as equity investment and debt infusions.
• The uses section details how you’ll spend the money.
7.3.12 Financial Plan
(Covered in the next chapter)
Bygrave, W., & Zacharakis, A. (2014) Entrepreneurship, 3rd Edition. Hoboken, NJ: Wiley.
7.3.13 Appendices
• Add anything for further validation to your concept
• Keep this part small
7.4 TYPES OF PLANS
• If you need outside capital, a business plan geared towards equity investors or debt providers should be about 25 to 40 pages long.
• An operational plan is much longer and is used for internal purposes.
• An expanded executive summary is useful to “hook” investors and other key stakeholders
7.5 STYLE POINTERS FOR THE WRITTEN PLAN AND ORAL PRESENTATION
• The keys to create visual catch-points:
-Use a table of contents with numbered sections, as we described earlier in the chapter.
-Use clearly marked headers and sub-headers throughout the document.
-Use bullet point lists, diagrams, charts, and sidebars.
• The oral pitch… 10 slides.
1. Cover page showing product picture, company name and contact information
2. Opportunity description emphasizing customer problem or need that you hope to solve
3. Illustration of how your product or service solves the customer’s problem
4. Some details (as needed) to better describe your product
5. Competition overview
6. Entry and growth strategy showing how you get into the market and then grow
7. Overview of your business model – how you will make money and how much it will cost to support those sales.
8. Team description
9. Current status with timeline
10. Summary including how much you need and how that money will be used.
• The key to creating a successful presentation is graphs, pictures and other visuals. Bullet lists aren’t visually compelling.
7.6 CONCLUSION
• The business planning process allows the entrepreneur to better anticipate instead of react.
• Entrepreneurs can get feedback from experts, including investors, vendors and customers.
7.7 YOUR OPPORTUNITY JOURNAL
7.8 WEB EXERCISE
7.9 CASE: P'kolino
Bygrave, W., & Zacharakis, A. (2014) Entrepreneurship, 3rd Edition. Hoboken, NJ: Wiley.
Another random document with no related content on Scribd:
Jaakko hymähti. Ihmepä olisi ollutkin, ellei Nevalainen olisi nokkaansa nostanut.
— Tulin vain sanomaan, että raja-aita Hautamäen ja Nevalan maitten välillä on rikki ja sopimuksen mukaan on se nyt naapurin korjautettava.
Vai niin. Tehdään sitten rautalangasta, että kestää.
Se oli olevinaan komeutta, ja Nevala ilostui nauramaan, että oli keksinyt jotain naapuria loukkaavaa.
— Saapahan sen laittaa vaikka piikkilangasta, ryssiltähän sitä saa.
Ukko lähti menemään. Jaakon sana oli sattunut. Vallitöitä johtava upseeri majaili Nevalassa, ja isäntä oli liehakoinut häntä siksi notkeaselkäisenä, ettei Nevalan maalta otettu yhtään turvetta juoksuhautoihin, ja muutenkin näyttiin säästettävän Nevalan metsää.
Ukko oli mennyt vähän matkaa, mutta kääntyi takaisin. Kasvot hehkuivat punaisina.
— Kyllä minä aidoistani huolen pidän, mutta kuinka on sen sinun velkasi laita? Korkoineen se tekee vähän yli viisituhatta markkaa. Et ole sitä kai muistanutkaan.
Kovinpa kipeästi olikin koskenut Nevalaiseen hänen äskeinen huomautuksensa ryssän liehakoimisesta, koskapa velasta piti muistuttaa.
— Kyllä minä sen muistan. Onko naapurilla siis tarkoitus sanoa laina maksettavaksi?
— Vaikkapa maksaisitkin. Se on jo isäukon aikuista asiaa, ja onhan Hautamäki nyt hyvissä varoissa.
Nevala sanoi tämän hieman pisteliäästi. Vaikka Hautamäki oli paikkakunnan elinvoimaisin ja mailtaan ja metsiltään paras talo, oli ukko jättänyt poikiensa huollettavaksi hieman velkojakin. Näistä oli jo osa makseltu Jaakon toimesta. Nevalainen ja pari muuta saamamiestä oli vielä suorittamatta.
— Ainahan sitä sen verran löytyy, virkkoi Jaakko huolettomasti ja kääntyi menemään.
Tuntui masentavalta ajatellessa Nevalaisen röyhkeää käytöstä. Mies oli sangen alhaalla. Ajoi maantielle mökkiläisiään ja kantoi vallityöstä ryssän avulla maksua kahdesta hevosesta, vaikka niitä ei työhön käytettykään.
Vaati velkaansa, mutta vaatikoon. Tosin olis kaikki talon tulot tarvittu suonkuivaukseen, mutta ei sopinut jättää enää odottamaan lautamiestä. Pentti saa mennä huomenna maksamaan.
Miten käy yhteiskunnan tulevaisuudessa, kun siinä on tällaisia miehiä? mietti Jaakko alakuloisena. Hän ei voinut ummistaa silmiään koko kansan kohtaloilta. Terve yhteiskunta piti yllä tervettä valtiota, mutta terve yhteiskunta muodostui vain terveistä yksilöistä. Nevalaisen tapaiset miehet olivat mätäpaiseita. Ne eivät ennustaneet rauhallista tulevaisuutta.
Jaakko oli joutunut omien viljelysten alueelle ja tapasi Pentin, joka taluttaen pyöräänsä palasi kylästä.
— Missä olet ollut? kysyi Jaakko kävellen veljensä rinnalla.
— Kirkonkylässä.
Kumpainenkin käveli tämän jälkeen äänettömänä. Jaakko koetti arvailla, millä asioilla Pentti oli siellä liikkunut. Pentti taas mietti, sanoako veljelle Saksaan-lähdön aikeistaan.
Pentin oli ensiksi puhuttava. Jaakko ei tahtonut olla utelias.
— Olin kuulemassa keitä on Saksaan lähtenyt, sanoi Pentti.
Jaakon mielenkiinto heräsi. Hän arvasi heti veljensä myöskin suunnittelevan lähtöä. Eihän se ihmekään ollut. Kaikki jaloluonteisimmat nuorukaiset sitä suunnittelivat. Toiset pääsivät lähtemään, mutta useimmilla oli esteensä, mikä milläkin.
— Ja aiotko sitten sinäkin lähteä? kysyi Jaakko.
— Olenhan sitä joskus ajatellut, vastasi Pentti hetken kuluttua. — Ryssien isännöimisestä pitäisi tässä maassa tehdä kerrankin loppu. Mutta kansa, joka kerran vielä nousee, tarvitsee kokeneita johtajia.
— Onhan se niinkin, ja minä en sinua tahdo kieltää enkä käskeä. Sinun on noudatettava vakaumustasi.
Siitä ei puhuttu enää sen enempää. Veljekset olivat harvasanaisia, ja varsinkin tällä kertaa tuntuivat monet mietteet vaativan vaitioloa. Pellonveräjällä vain virkkoi Jaakko veljelleen.
— Pitäisi käydä Nevalaiselle velka maksamassa. Minä en joutaisi huomenna.
— Vaatiko ukko saatavataan? kysyi Pentti vilkkaasti.
— Siltä tuntui. Siihen menee tosin kaikki käteisvarat.
— Heittiö… mistä sinä otat rahat suonkuivaukseen?
— Jostain kai sitä on saatava.
Lupaava viljapelto lainehti siinä tien kahden puolen. Se olisi kohta leikattavana. Maa oli mainio lainan takaisin-maksaja. Jaakko oli käyttänyt isänsä kuoleman jälkeen suuria summia viljelyksiin. Nyt ne olivat jo melkein maksetut. Huomispäivänä lyhenisi taas velka, ja kun vilja saataisiin puiduksi, ei olisi enää mitään huolta veloista.
Ville palaili myöskin kylästä. Oli ollut katsomassa Kinkomaan maita ja metsiä ja viettänyt lopun iltapäivän Helenan seurassa.
Hänen asiansa oli nyt jo selvä. Hän ottaa tytön ja talon.
Joku viikko sitten oli Helena, hänen ollessaan käymässä Kinkomaassa, uhannut myydä talon. »Myyn koko roskan ja muutan poikien kanssa kaupunkiin. Mitä naisihminen talolla tekee», oli sanonut. Ville oli lupautunut ostajaksi ja puolittain leikillä oli hän luvannut tulla taloa katsomaan ja kauppoja hieromaan. Helena oli naureksien kehoitellut julkeasti:
— Sopii vain tulla hieroksimaan!
Ja tämän jälkeen vielä merkitsevästi hymyillyt.
Ville oli ollut vain hyvillään tytön julkeudesta ja luvannut varmasti tulla.
Ja nyt hän oli viettänyt poutaisen kauniin päivän Kinkomaassa.
Aamiaisen jälkeen oli hän kävellyt Kinkomaahan. Helena istui piharakennuksen kuistilla näperrellen jotain käsityötä. Ville istui
häntä vastapäätä ja nauratteli tyttöä. Häntä miellytti erinomaisesti tytön rehevä vartalo, joka näytti olevan kuin pehmeästä pumpulista, iloiset, harmaat silmät ja tuore, punainen suu. Hiukset olivat vaaleat ja huolellisesti kammatut.
Ville aivan sykähteli siinä häntä katsellessaan.
Tyttö näytti olevan tietoinen rehevyydestään ja koetti sitä vielä hyvin näytellä pojalle. Hän tiesi sen vaikuttavan, ja siksipä hän ei liioin peitellyt lyhyen hameen alta polveen asti paljastuvia pohkeitaan.
— Tulin nyt sitä talonkauppaa tekemään, sanoi Ville.
— Se sopii, mennäänkö maita katsomaan?
— Mennään vaan.
— Mutta ensin meidän on kahvia saatava.
Ja tyttö pyörähti tuvan puolelle sitä laittamaan. Sillä aikaa oli Villellä tilaisuus katsella ympärilleen. Hän oli kyllä käynyt satoja kertoja talossa ja nähnyt kaikki tallin ylisiä myöten, mutta nyt hän tarkasteli kaikkea kuin omaansa. Pellot levisivät sileinä talon ympärillä. Muuan kumpare, jossa tuulimylly sijaitsi, oli vain kivikkoa, mutta nytkin näytti siinä olevan hyvä ruis. Tuparakennus, jossa oli vanhaan malliin kaksi pirttiä, oli jo lahonnutta paikoitellen, mutta karjakartano ja piharakennus olivat melkein uudet. Helenan isä oli ne ennen kuolemaansa rakennuttanut ja koettanut saada erilaisiksi kuin muissa taloissa ja varallisuutta näyttäviksi. Niinpä karjakartanon katossa oli pitkä rivi ikkunoita, ja piharakennus oli osaksi kaksikerroksinen.
Ville käveli puutarhassa ja vihelteli tyytyväisenä. Paras talo paikkakunnalla joutuisi pian hänelle, ja hänen ei tarvitseisi maksaa siitä penniäkään. Saisi tytön vielä talon mukana. Helenan veljille tosin oli kerran suoritettava osansa, mutta Hautamäestä tulisi kyllä riittävästi siihen hänen osastaan.
Pehtori näkyi kävelevän kauempana pelloilla. Siellä korjattiin vielä heiniä haasioilta. Myöhäänpä olivat pitäneet.
Helena oli tullut kahvikojeitten kera puutarhaan, ja nurmikolla istuen nautittiin kahvia valkoisen leivän kanssa, jota ei ollut enää kaikissa taloissa.
Kun Ville tästä huomautti, naureksi tyttö loikoen nurmella.
— Meillä kasattiinkin vehnäjauhosäkkejä viiluille, ja muutakin makeata.
— Päästäppä isännäksi tähän taloon! ihasteli Ville.
— Miks'ei pääse, sanoithan ostavasi talon.
— Mitäpä siitä sitten, kun ei ole emäntää.
— Niinkuin et sitä saisi! Joutaisin tästä minäkin…
Taas oli tytön silmissä veitikkaa hänen sätkytellessään nurmikolla sääriään.
— Taidat vain pilailla.
— Kuka kieltää koettamasta, onko se pilaa.
Ville kyllä tiesi talon maat ja metsät, mutta kuin leikiten mentiin katsomaan. Helena kulki Villen rinnalla kapealla metsätiellä ja puhua räpätteli mitä sattui. Tie oli paikoitellen kivikkoa, ja he tulivat siinä tyrkkineeksi tahtomattaan toisiaan. Ville, vaikka olikin kylän naissankari, ei ollut vielä koskenut Helenaa muuten kuin kädestä, ja nyt hän tunsi kuin huumausta Helenan läheisyydestä. Tytön täyteläinen vartalo, nauravat silmät ja punainen suu vetivät ja viehättivät, ja ennenkuin huomasikaan, oli hän kietaissut tytön syliinsä.
— No? sanoi tyttö ja kostein silmin jäi katselemaan poikaa. Tämä sulki hänen suunsa loppumattomilla suudelmilla. Viimein painuivat he sammalmättäälle istumaan.
— Tähänkö se talon katsominen jäikin? ilvehti tyttö voitostaan.
— Minä otankin sinut, läähätti Ville.
— Silloin sinun on otettava talo myöskin, sanoi tyttö huolettomasti.
Ville palasi kuin unessa kotiinsa. Peltoveräjällä vasta huomasi olevansa kotona. Istuen veräjäpuulle viritti hän remuavan iloisen laulun. Piti jotenkuten ilmaista onnellista mieltään. Nyt hänen ei tarvitseisi tehdä työtä milloinkaan. Pehtori johtaisi taloutta, ja hän nukkuisi aamuisin pitkään piharakennuksessa ja Helena kantaisi hänelle aina sänkyyn vehnäskahvit.
Jaakolta oli pyydettävä jo tänään rahaa. Oli sovittu Helenan kanssa, että heti mennään kaupunkiin kihlautumaan, ja kun kumpaisellakin oli varoja, päätettiin ulottaa matka pääkaupunkiin asti.
Jaakko oli kamarissaan kaapilla laskemassa rahoja huomista velan suoritusta varten, kun Ville astui sisään.
— Hei, hei! Ihanhan sinä hukut setelipinoihin.
Jaakko kääntyi katsomaan tulijaa, jonka remuavaa tervehdystä hän kummasteli. Kun hän sitten jatkoi laskuaan äänetönnä, näytti Ville käyvän neuvottomaksi. Mitähän Jaakko rahoilla? Oli vielä niin vakavan näköinen. Hänenkin pitäisi joku tuhat saada. Nouseekohan tästä rajuilma?
— Pitäisi saada minunkin rahaa, virkkoi hän kuin maaperää tunnustellen.
— Mitä sinä rahalla? Ei taida riittää edes Nevalaisen velkaan, ja työmiehillekin tarvittaisiin.
Ville ei piitannut Nevalaisen velasta eikä muustakaan. Kuultuaan vastustusta hän sanoi vaatien:
— Minä tarvitsen huomenna tuhatviisisataa, ja sinä annat sen tinkimättä.
Jaakko laski setelipinkat laatikkoon ja sulki kaapin.
— Parhaiksi riittää Nevalaisen velkaan… rahat tarvitaan talouteen.
— Osastani olen kai minäkin saapa. Kun muutan Kinkomaahan, niin joutavat sitten rahasi puolestani.
— Kinkomaahan? Aiotko sinä sitten…
— naida tytön ja ottaa talon, se on selvää, jatkoi Ville, — … minä tässä rupea aina sinun kynittävänäsi olemaan. Ja siksi minä tarvitsen
rahaa huomenna.
Jaakko istui pöydän päähän ja jäi odottamaan.
— Niin, niin, huomenna minä lähden Helenan kanssa kihlautumaan, ja ymmärtänet, että tarvitsen rahaa.
—- Oletko sinä sitä koskaan hankkinut?
— Kai minullakin osani on.
Veljesten sanat kalskahtelivat kylminä.
— Ja pitäisikö sinun naima-intosi vuoksi antaa Nevalaisen odottaa velkaansa ja… hävittää taloa.
— Se ei kuulu sinuun. Minulla on oikeus. Koetappas kieltää! Minä eroan heti Hautamäestä, saat maksaa kokonaan osani.
— Samantekevää. Se ei tapahdu kumminkaan vielä huomenna.
Jaakko poistui huoneesta. Ville jäi katselemaan ikkunasta ulos.
Mistään muualta ei hän saisi huomiseksi rahaa, ja lähtöä ei missään tapauksessa voisi siirtää.
Villen muulloin niin pehmeä luonne kuohahteli Jaakon välinpitämättömyydestä.
Mistä hän saisi rahaa huomiseksi?
Tuntui niinkuin Helena olisi ollut siinä ja ivaten naureksinut hänelle.
— Tyhjä mies, vaikka on talosta olevinaan!
Ville puraisi hammasta ja meni ulos, mutta huomattuaan Jaakon tarkastelevan ulompana ruispeltoa astui jälleen sisään. Ottaen kynäveitsen taskustaan hän avasi kaapin, luki seteleitä itselleen pyytämänsä määrän ja sovitti sitten taas kaikki paikoilleen.
Mutta nyt oli parasta myöskin lähteä heti talosta. Mihin? Tietysti Kinkomaahan. Samantekevää tänäänkö vai aamulla. Ja parasta oli pitää tyttöä yhtämittaa kuumana.
Ville meni illallista odottamatta aittaan ja pukeutui kiireesti.
Annikki ilmestyi aitan kynnykselle.
— Kas poikaa… mihin nyt?
— Tulehan tänne.
Ville veti sisarensa aittaan ja sulki oven.
— Minä lähden nyt akan ottoon, mutta elä puhu kenellekään.
Tyttö nauroi ja sitoi veljensä kaulaliinaa.
— Kenet sinä sitten otat?
— Arvaappas.
— Kyllä minä tiedän, Kinkomaan Helenan. Ihanko sinä otat hänet heti?
— Niin tietysti. Mitäs minä Hautamäessäkään teen.
— Sinä menet Kinkomaahan?
— Tietysti. Pientä nypykkätä vain tulee ikävä.
— Minä käyn sinua katsomassa.
Ville teki lähtöä.
— Jos Jaakko kaipaa rahojaan, niin sano, että minä olen ottanut.
— Otitko sinä… voi sinä paha poika!
— No kun ei muuten antanut. Hyvästi nyt.
— Onnea vaan. Kyllä minä puoliasi pidän.
Ville oikaisi suoraan ruispellon piennarta kylätielle. Hän ei tahtonut enää pihan kautta mennä ja mahdollisesti joutua Jaakon kanssa vastakkain.
VI.
Elokuu oli menossa. Hautamäessä oli maalaisseuran iltamajuhlat. Väkeä liikkui talon avaralla pihamaalla ja huoneissa, jotka oli koivunlehvillä koristettu.
Muutamia valliryssiä istui syrjemmässä veljeilijäinsä kanssa naureskellen ja iskien silmää ohikulkeville naisille. Juhlayleisö ei voinut olla tuntematta pientä painostavaa tunnetta ryssien läsnäolosta. Oli tosin heitä jo totuttu näkemään talojen pihoissa ja pirteissä, mutta juhlansa olivat maalaiset saaneet vielä viettää ilman näitä haisevia kuokkavieraita.
Nytkö he tulisivat tästäpuolin olemaan kaikessa mukana? Eikö Suomen kansalla ollut enää mitään rauhoitettua aluetta, johon pääsy näiltä rauhanhäiritsijöiltä olisi kielletty.
Tuparakennuksen portailla puhui nuori agronomi Juurakko. Hän ei puhunut maataloudesta ja sen kannattavaisuudesta, joka oli niin tavallinen puheenaihe maatalousmiehillä. Hän vetosi maalaisten valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan ja kehoitti heitä liittymään yhteen. Hän kuvasi tulevaa aikaa, jolloin voimakas maaseutu kohoaa varallisuudessa ja sivistyksessä. Sitä ennen täytyy
tapahtua mullistus maaoloissa. Torpparien tulee saada lohkonsa omikseen, ja viljelemätön joutomaa on valtion välityksellä toimitettava viljelyshaluisille maattomille.
Ulkohuonerakennuksen portailla istui kuin omassa ryhmässään kyläkunnan torppareita ja mäkitupalaisia. He kuuntelivat mielellään puhujaa, mutta eivät uskoneet mitään hänen tulevaisuuslupauksistaan. Talojen isännät olivat oppineet heiltä vain aina vaatimaan työtä ja veropäiviä ja he nurisematta tekemään.
Rinnan alla kyti joskus toivo paremmista päivistä, mutta kun ei mitään parannuksia maanomistajien puolelta kuulunut, lakkasi toinen toisensa perään sieltäpäin mitään toivomasta.
— Koreastipa osaa puhua, arveli yksi torppareista.
— Valehdella, tokaisi toinen. — Ei sieltäpäin tarvitse mitään odottaa.
— Kah, kun lupaa mäkituvillekin maata. Mutta talonjussitpa sanookin toista.
— Ne ajaa vain entisetkin maantielle.
Hautamäen torppari Nikki Purola tunsi tarvetta sanoa painavan sanansa:
— Ei tarvihe valetta uskoa. Ei auta muu kuin sosiali-mokraatti.
— Ei auta, vahvisti toinen.
— Mutta kun tämä vakuuttaa toisin, tohti joku arvella. — Sanoo sosialismin ajavan tehdasväen etuja.
— Valehtelee.
— Koettaa pimittää.
— Onhan mies porvarien asialla. Näetkö miten sille nyt isännät makeilevat, voi hele…
Miehistä poistui yksi toisensa jälkeen, ja ryhmä harveni. Pari miestä vain jäi. Kun Juurakko oli mennyt hieman kävelemään, kapaisivat nämä miehet perästä.
— Mitenkä se on, tuota, kuulkaahan. Kuka tässä on oikeassa, tekö vai sosialistit?
Juurakko hymyili miehille ja koetti selittää. Ja ennen pitkää näyttivät miesten katseet kirkastuvan. Juurakko oli vetänyt maanomistajienkin virheet esille, mutta ne olivat yksilöiden virheitä.
Annikki tuli hakemaan Juurakkoa kahville. Edellisenä iltana oli peltojussi, niinkuin hän itseään nimitti, tullut taloon, ja hyvät välit olivat ehtineet kehkeytyä hänen ja Annikin kanssa. Tyttö oli suorasukainen, ja se miellytti Juurakkoa.
Nytkin he vetäytyivät puutarhanurmikolle kahviaan juomaan.
Ville oli tuonut morsiamensa juhlaan, ja yhdessä he tekivät pilaa illan ohjelmasta ja sen suorituksesta. Varsinkin Helena pisteli yhtämittaa.
— Kyllä nämä tunkiojussit ovat kauhean yksinkertaisia ja tuhmia, sanoi hän niin, että useimmat sen kuulivat. — Ja sitten vielä ollaan olevinaan vaikka mitä. Siksipä minä en viitsi käydä edes naapureissakaan.
Ville yhtyi tietysti kannattamaan Helenaa.
— Samaa mieltä olen minä. Maalaiskansan sivistys on vain tunkioissa, navetoissa ja sikoläteissä. Sen sijaan että he jalostavat eläimiään, pitäisi heidän jalostaa itseään.
Juurakko tarttui puheeseen.
— Vaikka tuo on tarkoitettu loukkaamaan, niin on siinä totta toinen puoli. Milloinkapa maamiehelle on tarjottukaan sivistystä? Oppineet ovat maamiestä halveksineet ja kääntäneet hänelle selkänsä, silloin kun olisi pitänyt ojentaa kätensä. Ei ole maamiesten syy, että he ovat itseensäsulkeutuneita ja yksinkertaisia. Pohjakoulut heille on annettu ja maamieskoulut ja kurssit, ei muuta. Pohjakoulutkin pitäisi järjestää uuteen malliin, ja kansanopistoja lisää kaksi joka lääniin.
— Menevätkö maalaiset sitten sinne? koetti Ville vastustaa. — He ovat omahyväisiä.
— Lienee niitäkin, mutta suurin osa ottaa vastaan sivistystä, jos sitä annetaan. Ja minä uskon, että tulee vielä aika, jolloin maaseudun sivistys on kaupunkisivistyksen tasalla ja muutamissa suhteissa siitä edelläkin.
— Semmoista aikaa ei tule milloinkaan, sinkosi Helena. — Eihän siihen tule edes tarpeellisia välineitä koskaan maaseudulle.
— Me laitamme ne, sanoi Juurakko. — Kun maaseudun asutuskysymys järjestetään uudelle kannalle, tulee kaikki muukin mukana.
— Teatterit ja konsertit ja muut sellaiset, pisti Ville väliin.
— Aivan niin. Maaseudun näyttämöt ja musiikkiyhdistykset. Tuleva maaseutu tulee olemaan siksi elinvoimainen, että se jaksaa kyllä tällaisia pystyttää ja kannattaa.
— Sitä minä en usko. Maanjussithan vihaavat teattereita, virnisteli Helena.
— Se on vanhettunut luulo. Kuka istuu hartaammin katselemassa huonostikin esitettyä näytelmää kuin juuri maanjussi. Ei mikään taide ole niin herkästi vastaanotettua kansan keskuudessa kuin juuri näytelmätaide. Ja sillä voidaan sivistää tulevaisuudessa kansaa enemmän kuin millään muulla.
Ohjelman suoritus jatkui, ja Ville jäi morsiamensa kanssa kahden puutarhaan.
— Uskohan pois, poika, me muutamme vielä kaupunkiin, sanoi Helena tulevalle miehelleen.
— Voihan sitä muuttaakin… Hyvä meidän on Kinkomaassakin, kun sinä kultaseni pidät niin hyvää huolta vatsan vaatimuksista. Teemme joskus matkoja kaupunkiin. Pehtori saa hoitaa taloutta.
Nuoret suunnittelivat loistavaksi talouttaan. Palvelijoita tulisi olemaan lukuisasti, ja kumpainenkin aikoi pysyä niin paljon kuin mahdollista erillään ikävästä maataloudesta ja maaseudun tuhmista asukkaista.
Ohjelman jälkeinen tanssi oli jo loppunut ja yleisö virtaili ovista ulos hajoten kyläteille. Mikkolan Vilma odotti pihamaalla Penttiä, joka oli luvannut lähteä häntä saattamaan. Koljakoff oli aikonut samaa, mutta Vilma oli pyörähtänyt piiloon ja vänrikki luuli tytön menneen
yleisön mukana ja kiiruhti häntä etsien ensiksi poistuneitten joukkoon.
Pentti käveli äänetönnä Vilman rinnalla kylätiellä. Kauempana kuului poistuvien äänekäs ilakointi. Yö oli lämmin, ja Vilma oli kevyissä pukimissaan ja avopäin.
Penttiä kaiveli Vilman omituinen käytös. Hän oli tanssinut vänrikin kanssa, vaikka Pentti oli pyytänyt, ettei hän menisi ryssän kanssa yhteenkään tanssiin. Tyttö oli ollut muutenkin koko illan kiihtynyt ja omituinen. Pentti ei voinut olla siitä hänelle huomauttamatta.
Vilma painui lähemmäksi ja pisti kätensä Pentin kainaloon.
— Elä nyt viitsi… enhän minä voinut kieltäytyä, kun hän niin kauniisti pyysi.
— Pyh! Ryssän pyyntö!
— Ihmisiähän hekin ovat. Ja tanssinhan minä sinunkin kanssasi.
— Siitä ei olekaan kysymys. Minä vain en tahdo, että ryssät saavat kädelläänkään sinuun koskea.
— No ei nyt riidellä. Minä lupaan, etteivät saa.
Ja Vilma nauroi kirkasta nauruaan, joka sai Pentin leppymään.
Talon veräjältä aikoi Pentti palata, mutta tyttö pyyteli vielä pihaan lähtemään. Siellä hän ei sanonut voivansa Penttiä laskea yksin menemään, jos muka vänrikki olisi huomannut heidät ja jäänyt johonkin Pentin paluuta vahtimaan.
— En minä ryssiä pelkää, sanoi Pentti, mutta itsekseen ihmetteli, miksi
Vilma tästä huomautti. Oliko tyttö tosiaankin keimaillut ryssälle?
— Tule nyt vielä sisään vähäksi aikaa. Tiedäppäs, minä nukun ihan yksin aitassa. Pistelin päivällä resedoja seinänrakoihin. Arvaappas ketä varten.
Tytön silmät loistivat hämärässä. Poika ei sanonut mitään, piteli vain tytön pehmeää kättä omassaan. Hänestä oli tällä kertaa ero hyvin vaikea, mutta ikäänkuin jokin näkymätön vaati häntä lähtemään.
Hiljainen pihamaa katseli heitä. Haapa aitan nurkalla humisi omia puheitaan.
— Tule nyt vähäksi aikaa istumaan.
Aitan ovi rasahti auki, ja sisältä tulvahti voimakas kukkien tuoksu.
— Sinä et sano mitään, jöröjukka.
Tyttö näytti työlästyvän. Olisi vetänyt kädestä poikaa aittaansa, jos olisi kehdannut.
— Sitten toiste. Aamulla täytyy lähteä takamaalle ja nyt minun on mentävä nukkumaan. Hyvää yötä.
— Näinkö sinä menet?
Poika kääntyi, epäröi ja läheni. Otti sitten tytön pään käsiensä väliin, suuteli värähteleviä huulia ja kääntyi menemään.
Haapa aitan nurkalla oli kuunnellut äänettömänä. Nyt sen lehdet yht'äkkiä kahahtivat kuin painajaisesta vapautuen tuskin tuntuvassa tuulen henkäyksessä. Tyttö nakkasi niskojaan ja veti paukahtaen ovensa kiinni.
Mutta samana yönä, hetkistä myöhemmin, se aukeni vänrikille.
VII.
Vähämäen Eenokin ja Nikki Purolan torpat olivat vierekkäin. Aita vain erotti pellot toisistaan. Eenokki oli jo ikämies, yli kuudenkymmenen.
Torpan paikan oli hän perinyt isältään ja pienestä pojasta saanut raataa vuoroin omilla, vuoroin talon viljelyksillä. Suuret eivät hänen viljelyksensä olleet. Pellot kiviperäisiä ja niittyjen raivaukseen oli jäänyt vähän aikaa. Viljelykset eivät jaksaneet elättää suurta perhettä, kun vielä joka viikko oli verotyössä käytävä, ja niin oli pieni puute yhtämittaa vieraana.
Eenokki ei valittanut. Ei kotonaan eikä verotyössä ollessaan.
Toisten alustalaisten vaikeroimista tai kiroilua hän kuunteli ääneti, ja toiset työmiehet luulivat hänen kovasta työstä ja alituisesta puutteesta turtuneen kaikesta välinpitämättömäksi.
Työ ei ollut hänelle vaikeaa eikä raskasta. Se oli hänen ylläpitäjänsä, jonka avulla voi säilyttää rauhallisen mielen. Hän tunsi vaistoillaan, että toisin olisi pitänyt olla olosuhteet, mutta luonto ei noussut koskaan kapinoimaan. Kun sai vähänkään ruokaa ja vaimo ei marissut, saattoi olla tyytyväinen. Harmaissa, vetisissä silmissä oli rauhallinen ilme ja uurteisilla kasvoilla vielä voimaa ilmaiseva punerrus.
Paikkakunnalle oli muutamia vuosia takaperin perustettu työväentalo, mutta siellä häneltä oli jäänyt käymättä. Tästä hänelle toverit huomauttelivat, mutta Eenokki vain muhoili tai oli kokonaan vaiti, kuin ei mitään olisi kuullut.
Ensimmäisenä oli hän verotyöhön joutumassa, ja siitäkin hänelle toiset torpparit sanoivat. Mutta kaikesta huolimatta ei sota-aikakaan tuonut hänen kotiinsa niin lukuisasti puutteita kuin toisten mökkiläisten. Leipää oli hänellä riittävästi, vaikka se usein syötiinkin suolaan kastaen.
Nikki Purola oli vähän yli neljänkymmenen. Vankkarakenteinen ja jurolta näyttävä. Kerrottiin, että hänen isänsä oli ollut suuri laiskuri, jopa siinä määrin, että jätti perheensä hoivaamatta ja meni itse köyhäintaloon vielä verrattain nuorena.
Torppa, jossa hän asui, oli alkujaan toisen miehen raivaama. Nikki antoi peltojen laihtua ja ojanvarsien kasvaa pajukkoa. Iso perhe sai kärsiä puutetta alinomaa.
Kun vallityöt aloitettiin paikkakunnalla, oli hän ensimmäisenä tarjokkaana siellä, ja pakollisen verotyön aikana hän saarnasi toisille alustalaisille sosialismia sen perusteella, mitä oli lukenut puolueen sanomalehdestä.
Nytkin oli hänen täytynyt jättää vallityö muutamiksi päiviksi ja tulla Hautamäkeen suorittamaan verorästejään. Miehet nostivat turvepehkua isolla suolla. Toiset tekivät ääneti työtään, Nikki istui tervaskannon nenässä saarnailemassa.
— … koonneet nämäkin hautamäkeläiset rikkautensa meidän alustalaisten hiellä ja vaivalla… ilmaiseksi saavat kaikki työt. Mutta
kunhan roletaari pääsee valtaan, niin silloin tasataan. Ja pian tapahtuvaa vallankumoustapa se tämäkin Työmies ennustaa.
—- Koehan joutua haasioita laittamaan, sanoo joku miehistä.
— Eipä täss ole kiirutta. Hullu paljon työtä tekee, elää viisas vähälläkin. Kunhan roletaari…
— Lakkaa jo helvetissä mies sitä roletaariasi huutamasta! kivahtaa Eenokki. — Ihan etoo tuommoinen laiskottelu.
Mutta Nikki vain naurahtaa kantonsa nenässä ja ruiskauttaa pitkän syljen toisesta suupielestään, toisessa kytee käyrävartinen piippu.
— Eip' oo kiirettä.
Vanha Eenokki miettii siinä pehkuhaasiota laittaessaan tulevaa talvea. Ansiotyöhön se taas hänetkin ajaa, vanhan miehen. Ruis oli harvaa, kun ei jaksanut viime talvena kylliksi muraa ajaa. Ohran kuivasi pouta. Kuivaa se sen laihassa maassa. Perunat tulevat syödyiksi jouluun. Ansiotyö se on varana, jos sattuu jaksamaan. Pojan hankkeet menivät jälestä, äitikään ei jaksa enää kehrätä.
Kun olisi kerrankin aikaa riittävästi omille töille. Saisi rauhassa raataa omilla perkkiöillä. Saisi ehkä runsaamman ravinnon, kun pääsisi kiinni maahan. Mitäpä siitä. Ei taida roletaaria huutamalla olot korjautua.
Eenokki nojaa haasiopuuta vasten hetkiseksi hengähtämään.
Puhuvat ne, että mökkiläisetkin saisivat kerran omaa maata… toiset sanovat, että ryssä jakaa, mutta siihen ei pitäisi luottaa, Eikä
liene luottamista muidenkaan jakoon… kukapa sitä omaansa jakaisi. Paljon niitä olisi oksan ottavia, kun olisi kuusen kaatavia.
Välähti siinä mieleen Eenokille, minkälaista olisi, jos saisi omaa maata, torppansa ihan omituiseksi. Ojia pitäisi heti syventää ja sarkoja kyntää syvemmältä. Poika saisi perkata lisää peltoa. Jaksaisin sitä vielä minäkin. Pitäisi saada sitten uusi pirtti, isompi ja valoisampi. Lapsetkin viihtyisivät paremmin. Heh, ne on nämä vain niitä tuulentupia. Huomenna on vielä veropäivä ja ylihuomenna, ja niitä on vain loppumattomiin. Ka, mitä minä tässä, kun työ ihan unohtuu.
Eenokki aloittaa taas työnsä mistään muusta välittämättä. Nikki istuu vielä kannon nenässä. Aurinko on lämmittänyt selkää ja herpaissut niin, että toinen silmä on painunut kiinni, toinen katselee puoliavoimena ja elottomana suota siinä jalkojen vieressä.
VIII.
Syksy on kulunut jo pitkälle. Hautamäessä on aloitettu riihien puinnit.
Poutaiset päivät jouduttivat puintia, ja riihet lämpisivät yhtämittaa.
Jaakko oli kutsunut kaikki talon alustalaiset viljan puintiin. Ne mökkiläiset, jotka olivat omat viljansa korjattuaan menneet vallityöhön, jättivät sen nuristen ja tulivat vastahakoisesti puintia aloittamaan. Jaakko huomasi sen ja ihmetteli. Ennen olivat mökkiläiset yhdessä palkkaväen kanssa hyvillä mielin ryhtyneet viljanpuintiin. Tiesiväthän he saavansa viljaa Hautamäestä aina halvemmalla kuin muualta. Nyt vitkasteltiin riiheen lähtiessä, ja rohkeimmat laskettelivat peittelemättä suustaan suuria sanoja.
Ja niin jatkui koko puinti-ajan. Turhaan koetti emäntä heitä hyvitellä.
Oli kuin painajainen työväessä.
— Mistähän se johtuu? arveli Emmi Jaakolle eräänä päivänä.
— Kyllä minä syyn tiedän. Luokkavihaa lietsovat työväenlehdet ja muutkin siinä mukana ja sitten tuo vallityö. Se vie miehiltä kaiken työkuntoisuuden. Siellä ei tarvitse muuta kuin lapioonsa nojailla.
Talon vainioilla täytyy vielä edes nimeksi heilua. Taitaa olla kaikin puolin huonot ajat tulossa.
— Sinun pitäisi heitä hyvitellä, sanoi Emmi. — Vaikka eihän se ole hyväksi liika kumartelukaan.
— Ei. Ja olenhan koettanutkin. Se on nyt sellainen ajanhenki, että juopaa koetetaan suurentaa molemmin puolin. Raha- ja teollisuusluokka painaa maalaisväestöä, ja maatyömiehet liittyneinä tehdastyöväkeen taistelevat omaa itseään vastaan.
— Mikä tästä lopulta tulleekaan?
Ennen niin iloinen Emmikin näytti huolestuneelta.
— Yhteiskunnallinen uudistus. Sen täytyy ennen pitkää jotenkuten tapahtua. Ja jos se pakkovaltaa käyttäen tulee yhdessä ryssäläistymisen kanssa, olemme hukassa. Minun mielestäni pitäisi ryhtyä viivyttelemättä maatyöväen, varsinkin torppariluokan, oloja parantamaan. Maata pitäisi saada maattomille ja maalaissivistystä olisi kaikin puolin kohotettava. Se estäisi veljeilyä sosialistien ja ryssien kanssa.
Lieneekö heillä kaikilla halua päästä maahan kiinni?
Toisilla ei, mutta useimmilla kuitenkin on. Laiskureita ei tosin voi lopettaa maailmasta, mutta vähentää heitä voi. Yhteiskunnan uudistus riippuu kokonaan maasta, maakysymyksen järjestelystä.
Oli hiljainen iltapäivä, ja palvelijatkin olivat menneet riiheen. Jaakko oli vaimonsa kanssa kahden pirtissä.
Päivän valojuova tulvi ikkunasta ja väreili permannolla. Vanha kaappikello, talon rauhoittava haltiahenki, mittasi aikaa verkalleen.
Emmi istuutui miehensä viereen ja näytti aikovan sanoa jotain erikoista.
— Sinä olet nykyisin muuttunut niin kovin vakavaksi. Et minuakaan huomaa juuri milloinkaan. Eihän sinua enää velat paina.
Emmi jäi odottamaan. Jaakko kohottausi ja tapaili vaimonsa kättä.
— Katsohan, tämä yhteiskunnallinen tilanne se minua vaivaa. Torpparit niskoittelevat ja heittäytyvät ryssien ja sosialistien syliin. Se ei ole heidän oma syynsä, ja siksi se niin painaa. Ja sitten toiseksi. Tässä maalaispuolueessa on paljon sellaisia, jotka ovat toista mieltä kanssani tästä yhteiskuntakysymyksestä. Kaikki pitäisi muka pysyttää ennallaan. Jäseniä kumminkin otettaisiin seuraan myöskin maattomista. Eiväthän he voi tulla samaan liittoon vastustajiensa kanssa.
— Mutta eihän se sinun surullasi parane eikä toiseksi muutu. Olisit joskus iloinen kuten ennen ja vielä viimeksi keväällä.
Jaakko katsoi vaimonsa kirkkaisiin silmiin. Heidän täytyi molempien naurahtaa. Emmi oli tosiaankin viime aikoina taitanut tulla hieman syrjäytetyksi, koskapa pyrki valittamaan.
— Sinä eukko kulta ajattelet vain omaa itseäsi, sanoi Jaakko vetäen vaimonsa lähemmäksi.
— Täytyyhän minun, kun sinä et välitä minusta.
Jaakko nauroi jo vapautuneesti.
— Minä lupaan tapani parantaa. Hommaa sinä nyt vain riihimiehille kahvia.
— Mutta kyllä sinun täytyy luvata tästä lähtien muistaa enemmän minua ja lapsia.
— Johan sen lupasin.
Jaakko jäi ikkunanpielessä istuen katselemaan Emmin liikehtimistä tuvan ja keittiön välillä. Liisa oli hänen apunaan, ja yhdessä he leikittelivät ja naureksivat kuin sisarukset ikään. — Mistähän Emmi on tuon elämisen taidon oppinut? Lapset uskoivat pienimmätkin huolensa hänelle ja ilakoivat hänen kanssaan kuin nuoren tyttösen. Tuon kyllä pitäisi enemmän kiinnittää minun mieltäni. Miten se onkaan tullut niin syrjäytetyksi, että Emmin täytyi siitä huomauttaa?
Kahvin valmistuttua Emmi lähti Jaakon kanssa viemään sitä riiheen.
Siellä oli sanasota käymässä, mutta se vaikeni heidän tultuaan.
Jaakko pyyteli miehiä suorittamaan työnsä huolellisemmin. Tähkiin oli jäänyt jyviä.
— Pitäisi isännän olla mukana työssä, niin saisi sanoa aikanaan, kuului joku riihessä sanovan, mutta Jaakko ei ollut sitä kuulevinaan.
Kun Emmi oli vienyt pois kahvineuvot, sanoi Jaakko riihiväelle maksavansa täyden palkan puintiajalta, vaikka se kuuluikin heidän verotehtäviinsä.
Hyväksyvä murina kuului riihestä, ja varstoihin tartuttiin innokkaasti.
Lyhteet saivat nyt navakoita iskuja, eikä jyviä jäänyt tähkäpäihin.
Jaakko tunsi rauhoittavaa tyydytystä palatessaan kartanolle.
Veroja oli tullut jo tarpeeksi torppien ja mäkitupien alueista. Talo oli varmaankin jo aikoja sitten saanut niistä hinnan täydellisesti.
Tästäpuolin saisivat he verohelpotuksia yhä enemmän. Kykenivätkö he ymmärtämään, ettei hän toimenpiteellään tarkoittanut omaa etuaan?
Oli vielä yksi myöhäsyksyn päiviä, jolloin aurinko lämmittää ja kirjavat puut odottavat kuin hengähtämättä syysmyrskyä, joka karistaa lehdet ja hajoittaa ne maahan. Metsät hehkuivat värikylläisinä, kuolinjuhlaansa pitäen.
Pentti käveli oikopolkua metsien läpi Mikkolaan. Päivällisen jälkeen ei hän voinut tarttua työhön. Vilma oli poltellut hänen mieltään koko päivän. Juhlien jälkeen oli hän vain kerran käynyt eräänä sunnuntaina Mikkolassa. Siellä oli vieraita silloin, ja kun osa heistä oli poislähdössä ja hän aikoi jäädä odottamaan, kunnes Vilma kokonaan vapautuisi vieraista, tuli vänrikki tapansa mukaan liehitellen ja imelästi virnistellen. Pentti ei voinut enää hetkeksikään jäädä. Hän kumarsi koko seuralle ja astui päättävästi ulos. Ohimennen hän oli huomannut Vilman kummastuneen katseen, mutta ei voinut olla kiroamatta itsekseen miksi Vilma jäi paikoilleen, eikä tullut hänen jälkeensä.
Miksi tyttö ei sitä tehnyt? Vänrikki oli kai siis mielivieras.
Nyt oli Pentti päättänyt saada täyden selvyyden. Mieltä jäyti ja karvasteli lakkaamatta. Miksi hän yhä ajatteli tyttöä, vaikka hyvin
näki, ettei tämä ollut rehellinen? Siitä oli selvänä merkkinä tytön hämilleen joutuminen, kun puhelu kosketteli Koljakoffia.
Pentti ei voinut olla ajattelematta rehevää, voimakaspiirteistä tyttöä, jolla oli niin kauniit silmät ja tuuhea tukka kuin kultaa.
Kuolleet lehdet kahisivat metsäpolulla. Pentti kiirehti käyntiään, silmäillen uteliaasti ympärilleen. Vallihaudat olivat muuttaneet erämaanluonnon kokonaan toiseksi.
Yht'äkkiä jäi hän kuin naulittuna tielle ja polvet rupesivat horjahtelemaan. Koko hänen ruumiinsa vapisi. Vähän etempänä tiestä istui Koljakoff Vilma sylissään. He eivät huomanneet Penttiä, joka varovasti painautui maata vasten tiheän pensaan suojaan.
Pentti oli vähällä hyökätä ryssän kimppuun mutta sai vaivoin hillityksi itsensä jääden paikoilleen tähystämään.
Vilma ei vastustellut ryssän hyväilyjä. Posket hohtivat ja tukka oli auennut. Ryssä sormieli sitä hyväillen.
Sitten tapahtui vielä hirveämpää, joka sai Pentin raivosta vapisemaan. Vilma ei vastustellut, ja Pentti oli lamautunut niin, ettei voinut jäsentäkään liikuttaa. Viimein hän raivosta karjaisten syöksyi esiin. Kauhu jähmetytti tytön ja raiskaajan paikoilleen. Ryssä sai käteensä pistoolin, mutta Pentti tempasi sen häneltä ja heitti metsään. Tyttö pakeni huutaen, mutta ryssä painui Pentin ravakasta otteesta mättäälle ja sai hänen puukostaan muutamia harkittuja viiltoja.
Ryssä ärisi kuin paholainen.
— Huudatko sinä perkele!
