Jotkut uskoivat menehtyneiden ihmisten sielujen olleen lintujen sieluissa jotka kirkuivat alituisesti halutessaan vapauteen. Ne olivat sieluja jotka eivät päässeet hiljaisuuden sielujen saarelle ikuisuuteen. Niiden sielujen taakkana oli lennellä tyrskyvien aaltojen yläpuolella, istua kylmillä kivisillä rantakallioilta, hakeutua myrskyjen suojaan venevanojen turvaan. Ehkä ne pääsisivät vapauteen joskus, seuraavien sukupolvien sielujen aikana, sitä ei kukaan tiennyt, piti vain odottaa armahdusta.
17