Kaustinen Folk Music Festival 2019 - käsiohjelma 1. painos

Page 1

8.-14.7.2019

Kesän onnellisimmat päivät

KÄSIOHJELMA 2019, 1. PAINOS. KAIKKI OHJELMATIEDOT JA LAAJEMMAN FESTIVAALI-INFON SISÄLTÄVÄ 2. PAINOS ILMESTYY FESTIVAALIVIIKOLLE.


Risto Savolainen

YHTEISTYÖSSÄ Regionala danscentret i Österbotten Pohjanmaan tanssin aluekeskus


KESÄN ONNELLISIMMAT PÄIVÄT 8.–14.7.2019 – JO 52. KERRAN KAUSTISELLA

K

austisen kansanmusiikkijuhlat (Kaustinen Folk Music Festival) on viiden vuosikymmenen ajan kuulunut Pohjoismaiden ja koko Euroopan keskeisimpiin kansanmusiikkitapahtumiin. Perheystävällisille festivaaleille palataan vuosi vuoden jälkeen uudestaan, sillä Kaustisen tunnelma on unohtumaton. Pienen kylän Suuri juhla on syntynyt vahvan ja elävän pelimanni- ja tanssitradition luomalle perustalle ja toimii suomalaisen elävän perinnön, kulttuuriperinnön, kansankulttuurin ja suomalaisen kansanmusiikin näyteikkunana. Avajaismaanantai on maksuton, ja sen tarjoaa juhlavieraille Kaustisen seutukunta. Tämän vuoden teemana on rytmi, joka muistuttaa siitä, että musiikkia voi havaita eri aisteilla kuulon ohella. Keskiviikon teemapäivä Tunne musiikki! tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea musiikkia mahdollisimman esteettömästi. Alueella on tuolloin viittomakielistä musiikkia, viittomakielen tulkkeja sekä kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen esittelypiste. Areenalla myös nähdään viittomin tulkittua musiikkia, ja seminaarissa pohditaan musiikin ­opetuksen yhdenvertaisuuden toteutumista erityisesti erityisnuorten näkö­ kulmasta. Tunnistat teemaan liittyvät ohjelmanumerot -tunnuksesta. Kansainvälisyys kansanmusiikissa ja -tanssissa -teemamme tuo ulkomaisia esiintyjiä muun muassa Marokosta, Argentiinasta, Kuubasta, ­Italiasta, Britanniasta, Venäjältä, Ruotsista ja Virosta. Maakuntateemojen sarjassa on vuorossa Savo. Tunnistat teemaan liittyvät ohjelmanumerot -tunnuksesta. Musiikin lisäksi viikko on täynnä monenlaista osallistavaa ohjelmaa ja kiinnostavaa koettavaa. Tuhannet pelimannit, maamme eturivin artistit ja kansainväliset vieraat sekä vakiokävijät ja vierailijat rakentavat yhdessä kesän onnellisimmat päivät. Tervetuloa Kaustiselle!

Kaustinen Folk Music Festival 8.–14.7.2019 040 170 1966 info@kaustinen.net www.kaustinen.net Liput ennakkomyynnissä 30.6.2019 saakka

Puhelinpalvelu 0600 1 1616 (1,78 € / min. + pvm) Avoinna ma–su 9–21

Puhelinpalvelu 0600 10300 (1,98 € / min + pvm/mpm) Avoinna ma–la 8–21, su 10–18. Facebook kaustinenfmf Instagram #kaustinenfmf Twitter kaustinenfmf Youtube Kaustinen Folk Music Festival Kaustinen Folk Music Festival -käsiohjelma 2019, 1. painos. Julkaisija Pro Kaustinen ry., painosmäärä 10000 kpl. Painopaikka Waasa Graphics Oy, taitto Jimmy Träskelin. Kaikki ohjelmatiedot ja laajemman festivaali-infon sisältävä 2. painos ilmestyy festivaaliviikolle.

3


Teresa Nurmioja

Kaustinen! P

ersoonallisten pikkukylien ja 4300 asukkaan Kaustisen kunta sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, vehreässä Perhonjokilaaksossa, kantatie 63:n ja valtatie 13:n risteyksessä. Lähin juna-asema sijaitsee Kokkolassa (n. 45 km), josta on bussiyhteys Kaustiselle. Juna-aikataulut löydät VR:n kotisivuilta www.vr.fi. Bussien vakiovuorojen aikataulut selviävät Matkahuollon sivuilta www.matkahuolto.fi. Rautatieaseman ulko-ovesta astuttaessa ­ n. 50 m oikealle on pysäkki, jossa vakiovuorot ja Kaustisen oma Festivaalibussi pysähtyvät. Edullisella Festivaalibussilla kuljet mukavasti Kaustiselle ja sen kyliin. Katso tämän käsiohjelman lopusta Festivaalibussien reitit ja aikataulut.

4

FESTIVAALIALUE Festivaalipuisto sijaitsee Kaustisen keskustassa koulujen läheisyydessä. Juhlien päätapahtuma-alue avataan maanantaina 8.7. klo 15. Koko perheelle soveltuva festivaalipuisto on tunnettu siisteydestään ja viihtyisyydestään. Keskipohjanmaa-areena on alueen sydän, mutta ohjelmaa on myös aidatun alueen ulkopuolella (ks. kartta sivulla 6). Kaustisen musiikkilukio toimii esiintyjien infopisteenä. Portteja aidatulle festivaalialueelle on kaksi: Musiikkilukion puolella (Meerbuschintie 1) sekä keskustan puolella, Pelimannitorilla. Festivaalialueella on lukuisia ravintoloita, kahviloita, ruokamyyntipisteitä ja kioskeja sekä useita kymmeniä esiintymislavoja.

MAJOITUS FESTIVAALIEN AIKANA Festivaaliorganisaatio ei järjestä yleisömajoitusta, mutta lähiseudulla on lukuisia erilaisia majoitusmahdollisuuksia. Tutustu majoitus­vaihtoehtoihin nettisivuillamme ­kaustinen.net/info.



19 Kaustisen kirkko PELIMANNITORI

WC

14

35 WC

18

26 17

15

WC

22 21

1

24

23 20 WC

36

34

13 VT

-> LA KO K KO

16

4

26

30

5 WC

28

PAJALAN TIE

31 6

3

7 WC

13

2 WC

8 9 10 29 INFO

25

WC

33

32

WC

11 WC

VT

KANSANTAITEENKESKUS

13 ->

WC 6

12

KY

S VÄ JY

KALLIOKLUBI


1 PELIMANNITORIN PORTTI 2 MUSIIKKILUKION PORTTI 3 KESKIPOHJANMAA-AREENA 4 MONDO (K-18 klo 22 jälkeen) 5 PELIMANNITALO Iso tupa, Santerin kabinetti, kahvio 6 TROKA (K-18 klo 22 jälkeen) 7 LAULUREKI 8 MASSIKKA 9 SOPUKKA 10 IHOLLA-SALI 11 KANSANTAITEENKESKUS Kaustinen-sali, Museosali, Kansantaiteenkeskuksen aula, myymälä, Suomen kansansoitinmuseo, Kahvila Konserttiina 12 KALLIOKLUBI 13 LASTENTELTTA JA PUUHATELTTA 14 YLÄKOULU Wiljami, Krenikka Marjaananvillen kaffila, Folk Shop, Taito Craft Shop, Artrinki, kansallispuvut, soitinrakentajat, ensiapu ja tallennusstudio 15 JUHLAPIHA Juhlapihan lava ja tanssilattia, työnäytöksiä, näytteilleasettajia 16 SOITTOSALI 17 MAITOLAITURI 18 SETORI 19 KAUSTISEN KIRKKO 20 KESTIKIEVARI, teltassa myös ruokakioskeja 21 VIINITUPA 22 MAITOLAITURI 23 PUOLIMATKA 24 MAUNON MAKASIINI 25 KRAATARI 26 FESTIVAALIRAVINTOLA 27 JUHLAPIHAN BASAARI Myyntiteltta: käsitöitä, designia, vaatteita, koruja, jne. 28 RUOKAKUJA, ruokakioskit 29 MUSIIKKILUKIO Info, Lipputoimisto, soitin­ narikka, Press, kutsuvieraat, festivaalitoimistot, esiintyjien vastaanotto, majoitustoimisto, jäsenkorjaus 30 YHTEISLAULUNUOTIO 31 ILTANUOTIO 32 URHEILUTALO Urheilukentän leirintäalueen vastaanotto 33 URHEILUKENTÄN LEIRINTÄALUE 34 KIERRÄTYSPISTE 35 INFOPISTE JA PUOTI 36 VESIPISTE

Tervetuloa Festivaaliravintolaan! Eventpro:n keittiötiimi valmistaa tapahtuman parhaat ruokakattaukset sinulle, ystävillesi ja koko perheellesi. Tule ja tutustu!

www.kaustinen.net/info/ruokalistat www.eventpro.fi


8


SU 7.7. YÖVAELLUS KLO 20 Tunnelmallinen yövaellus luonnon helmassa, Pööskallion ja Pauanteen maisemissa (4,5 km ja 15 km reitit). Tulevan festariviikon tunnelmiin eläydyt vaelluksen lomaan ripoteltujen musiikkiesitysten myötä. Liput: 5 €, voit maksaa ja ilmoittautua etukäteen – katso reitit ja ohjeet: www.kaustinen.net/ilmoittaudu. Yövaellus järjestetään yhteistyössä Perhonjokilaakson retkeilijät ry:n kanssa.

MA 8.7. KREETAN KIERROS KLO 15.30 (ilmoittautuminen klo 14 alkaen) Kansanmusiikkijuhlat polkaistaan vauhdikkaasti käyntiin kansanmusiikkiväritteisellä Kreetan kierros -juoksutapahtumalla ma 8.7. Lähtö ja maali sijaitsevat Pelimannitorilla. Reitti kulkee, nimensä mukaisesti, kanteleensoittaja Kreeta Haapasalon patsaan ohitse. Tapahtuma alkaa klo 14 ilmoittautumisella ja alkulämmittelyllä. Lähtö starttaa alkufanfaarin myötä klo 15.30. Reittien varrella kuullaan kaustislaisten pelimannien musisointia, samoin kuin lähtiessä ja maaliin tullessa.

Sarjat:

5 km ajanotolla tai ilman 2 km lasten sarja 1,5 km soitin-/tanssisarja, jossa reitti kuljetaan joko tanssien tai jotakin soitinta soittaen. Tiimiytyminen ja apuvälineiden käyttö on tässä sarjassa sallittua, ellei jopa suositeltavaa. Ilmoittaudu Kreetan kierrokselle osoitteessa www.kaustinen.net/ilmoittaudu. Osallistumismaksu 3.7.2019 mennessä ilmoittautuneille on 10 €, ja se maksetaan käteisellä paikan päällä. Alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi, eikä heitä tarvitse ilmoittaa ennakkoon. Kreetan kierros järjestetään yhteistyössä Kaustisen Pohjan-Veikkojen kanssa. 9 Krista Järvelä


MAANANTAI 8.7.

17.00-17.30 Avajaiskulkue lähtee Osuusmeijerin pihasta ja johdattaa festivaaliväen pelimannimusiikin saattelemana Keskipohjanmaa-areenan avajaisjuhlaan. Liity kulkueen jatkoksi vaikka matkan varrelta! KESKIPOHJANMAA-AREENA 17.30-18.45 Avajaisjuhlassa mukana kaustislaisia pelimanneja, tanssijoita ja laulajia sekä monisatapäinen Näppärien joukko. Juhlapuheiden lisäksi uusien mestaripelimannien nimeäminen ja festivaaliplaketin jako. 10

19.30-20.45 Kansainvälisen tanssin illassa mm. Százlábu Romanian Transilvaniasta, Rosstan Venäjältä, U-tena Kenya Dancers Keniasta sekä tanssijat Kreikasta ja Kyprokselta vievät meidän matkalle Tjumenista Nairobiin. 21.45-22.45 T for Threen tahdissa leppoisat festivaalinaloitustanssit on taattu! 23.30-00.30 Laulu- ja soittoyhtiö Rempallaan jatkaa tanssittamista pikkutunneille. MONDO 16.00-17.00 Pelimannien tervetulokahvit: legendaarinen Hääkuoro kajauttaa tervetulosävelet.

Jimmy Träskelin - Havaintovihkon sivuilta

Duo Antonsson / Tuominen (SE/FI)

AIKATAULU

Robert Joronen

Kaustisen seutukunta -päivä: maksuton sisäänpääsy klo 15 alkaen.

18.45-19.30 Spelarit Mondon viikko avataan taitavien pelimannien seurassa. 20.45-21.45 Crying Uncle Bluegrass Band (US) Nuoret muusikot saavat svengin syttymään. 22.45-23.45 Ethno Finland 2019 Kansainvälisen leirin nuoret konsertoivat. 00.30-01.30 Eldanka Keskipohjalaista rautalankaa 60-luvun perinteisiin nojaten. IHOLLA-SALI 19.15-20.00 Jimmy Träskelin – Havaintovihkon sivuilta Pelimanniuden ja luontoharrastuksen välisestä suhteesta.


Saima

20.30-21.15 Fiori Naislauluyhtye tuo Kaustiselle Mia Makaroffin säveltämän Noidat-sarjan. 21.45-22.45 Kaunis Elsa 23.30-00.30 lydia ievins & Juha Kujanpää (US/FI) Pohjoismaista kansanmusiikkia ja omia sävellyksiä viulun/avainviulun ja pianon sävelin. PELIMANNITALO 18.45-19.30 Duo Antonsson / Tuominen (SE/FI) Sellon ja laulun konstailematonta yhteyttä. 20.00-21.00 Laulutupa Kaikki mukaan laulamaan! (s. 34) 21.30-22.15 SHOWCASE Nooli Keskipohjalaislähtöinen viulu-harmooni-duo. (s. 33) 22.45-23.30 Wasel & The Weasels Festivaaliviikon työmyyrät aloittavat urakkansa: elämänkarheita Suomeen sovitettuja lauluja Ameriikan mailta. 00.00-01.00 Petri Hakala & Piia

Kleemola Huippumuusikoita kaksin kappalein. MAUNON MAKASIINI 19.00-19.45 Oma tanssi -työpaja Sini Rantakarin ja Terho Asikaisen johdolla. (s. 34) WILJAMI 19.00-19.45 Meillon Modernia ja perinteistä kansanmusiikkia kauniilla ja nuorekkailla sovituksilla levynjulkaisukeikallaan. 20.15-21.00 Saima Upeaääninen laulaja-lauluntekijä pilke ja kyynel silmäkulmassaan. LASTENTELTTA 16.00-16.45 20-vuotiaan Lastenteltan avaus Tradilintujen seurassa. (s. 40) 16.45-17.30 Lastenyhtye Raiku Lastenlauluja reippaalla otteella ja savolaisella asenteella.

Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle.

POIMINTOJA KESTIKIEVARI 18.30-19.15 Raakku SOITTOSALI 19.00-20.00 Soittosalin perinteinen avaus: Kaustisen Purppuripelimannit 20.00-21.00 Mestarisoitto Uudet mestarit esittäytyvät. JUHLAPIHA 20.45-22.30 Peltolan pojat 20 ­vuotta -juhlatanssit! PUOLIMATKA 21.45-22.15 U-Tena Kenya Dancers (KE) VIINITUPA 00.30-02.30 Perinteiset Viinituvan aloitusjamit. Soittimet mukaan ja klassikoiden kimppuun parhaassa seurassa! 11


TIISTAI 9.7.

Liput 34 €

AIKATAULU KESKIPOHJANMAA-AREENA 11.00-12.00 Lasten Kaustinen Seikkailukone Pikku Kakkosen supersuosittu lastenohjelma ilostuttaa festivaaliareenalla. 13.00-14.15 Lasten Kaustinen Mukula­ matinea I MiniOttoset, PikkuOttoset, JunioriOttoset ja Ottoset vierainaan oululaiset Hyrrä ja Hippa pistävät tanssiksi! (s. 40) 15.00-16.00 Lasten Kaustinen Seikkailukone (s. 41) 18.00-19.00 Lasten Kaustinen Mukulamatinea II: Näppärit ystävineen. (s. 40) 20.00-21.15 Kansantanssin illassa mm. Rosstan Venäjältä, Százlábú Romanian Transilvaniasta, Pirttiset ja JunioriOttoset I Suomesta, U-tena Kenya Dancers sekä kreikkalaiset ja kyproslaiset tanssitaiturit. 22.15-23.15 Ethno Finland 2019 -leirin pääkonsertti. 00.00-01.00 Antti Paalanen Haitarishamaani uuden levymateriaalinsa kanssa. MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshop Tervetuloa opettelemaan uusia kappaleita eri artistien johdolla. (s. 34) 14.15-15.00 SHOWCASE Nooli Svengaava harmooni-viulu-duo. (s. 33) 12

Seikkailukone 16.00-17.00 Mateli Liisa Matveisen ja Tellu Turkan duo jo 20 vuotta. 19.00-20.00 Vuokko Hovatta & Kolmisin Eleganttia laulua yhdessä vibrafonin ja alttoviulun kanssa. 21.15-22.15 VIMMA Kalevalaista taide-

poppia progella ja rockilla höystettynä. 23.15-00.00 Madingma (BE) Mielenkiintoinen flaamilainen säkkipilli–haitari-veljesduo. 01.00-02.00 5/5 Viisi mahtimuusikkoa soittaa jalan alle.


IHOLLA-SALI 13.30-14.30 Laulukieli Soolo­ laulajien konsertissa SAIMA, Onni Rajaniemi sekä Anna Fält. 15.00-16.00 Ruthie Dornfeld & Timo Alakotila (US/FI) Upea pitkän linjan viulisti ja pianotaiteilija yhteisellä musiikkitaipaleella. 16.30-17.30 Crying Uncle Bluegrass Band (US) Nuorten muusikoiden sähäkkää energiaa. 18.00-19.00 ¡RÅ! Paljaan äänen ja flamencotanssin sulavaa yhteyttä voimallisesti tulkittuna. 21.00-22.00 Asmaa Hamzaoui & Bnat Timbouktou (MA) Gnawa-musiikin harvinaislaatuiset tulkitsijat. 22.30-23.30 Barlast luo musiikkia, josta tarpeeton on riisuttu pois. PELIMANNITALO 10.00-12.30 Suomen kansanmusiikkiliiton pelimannimerkkien suoritus­ tilaisuus. 13.00-14.00 Muistojen Kaustinen Anttilan pelimannit. 14.30-15.30 Perinnemusiikkia Vetelistä Tero Hyväluoman & Matias Tynin levynjulkaisukeikka. 16.00-17.00 Mestarisoitto 17.30-18.30 Pelimannit framilla: Raimo Nummela on tyylikkäästi soittava haitaristi, joka tuntee kaikki ja jonka tuntevat kaikki. 19.00-21.15 Konsta Jylhä -kilpailu 10 vuotta täyttävän kisan alkuerät. 22.00-23.00 Laulutupa Tule mukaan laulamaan! (s. 34)

Vuokko Hovatta Kolmisin

Antti Paalanen

Otto Virtanen

Ulla Nikula

13


Madingma (BE) LASTENTELTTA 10.00-10.30 Tradilintujen päivän­ avaus. (s. 40) 10.30-11.00 Anttilan pelimannit Kaustislainen perheyhtye. 12.00-12.45 Jyväskylän kansalaisopiston lasten ja nuorten pelimanniryhmät Jyväskylästä kajahtaa yli 40 lapsen ja nuoren voimin! 14.15-15.00 Lastenteltta tanssii MiniOttoset I ja Ottoset. (s. 39) 16.00-16.30 Mielimusiikin rytmimuskari kutsuu lapset ja aikuiset leikkimään matkalle rytmien maailmaan! 16.30-17.00 Tradilintujen musiikkihetki. (s. 40) 17.00-18.00 Tallari ja Loiskis Kaksi ammattiyhtyettä yhdessä. (s. 41) 18.30-19.00 Lasten pelimannikatselmus 14

¡RÅ! KIRKKO 20.00-21.00 Friikoolin messu Lakeuden Ristin kamarikuoro joht. laulusolisti Johanna Ojala-Haapala, ork. Piia Kleemola, Mika Virkkala, Petri Välimäki sekä Tea Polso. MAUNON MAKASIINI 13.30-15.00 Nordic Dance: tanssi-­ jamiworkshop Avoin kaikille! (s. 34) 15.30-16.15 Kaunis Elsa Talonpoikaista keinutuolinostalgiaa ja taiturimaista kansanmusiikkia. 16.45-17.30 Teemu Eerola Trio Pohjoismaista kansanmusiikkia kuulijan jalan alle. 18.00-18.30 Hurja Halla Sello, huuliharput, munniharput, pitkähuilu ja laulu. 18.30-19.00 Viola & Veera Pohjois-

maista kansanmusiikkia, improvisaatioita sekä omia sävellyksiä kanteleen ja viulun kantamana. 19.00-20.00 Nordic Dance -tanssit Pohjoismaiset tanssit eri artistien säestämänä. 20.00-21.00 HOPS jatkaa tanssittamista. 22.00-22.45 Duo Suenpää Kansanmusiikkia tanssittavaksi kahdella viululla. Polskat, sotiisit, ja valssit Suomesta sekä Ruotsista. KALLIOKLUBI 15.00-16.30 Tanssiworkshop Flatfoot dance with Moosic. (s. 34)


∞ Maakuntateema Savo ∞ Tunne musiikki!

Raimo Nummela

Veli-Jussi Lietsala

POIMINTOJA Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle. WILJAMI 11.00-11.30 Lasten Kaustinen Lasten­ yhtye Raiku ∞ 11.30-12.00 Tuulesta viis’ ∞ 12.00-12.30 Savonmualta Kaustiselle – Kelepoo soettoo Savolaiset ja kaustislaiset pelimannit yhdessä soittaen ja musiikillisia perinteitä vaihtaen! ∞ 16.30-17.00 Lasten Kaustinen Metsäor-

Moosic kesteri Käet Ylös! Esitys on kaksikielinen (viittomakieli ja suomi). (s. 41) ∞ 19.00-19.45 lydia ievins & Juha Kujanpää (US/FI) Viulun/avainviulun ja pianon saumatonta yhteispeliä. 20.15-21.00 Ånon Egeland & Mikael Marin: Sorpesoll (NO/SE) Hardangerviuluguru ja alttoviulumestari yhteisten sävelmaailmojen äärellä. 21.30-22.15 Otra Balkanille kallellaan oleva tyylikäs yhtye soittaa Kaustisella uutta materiaalia. 22.45-23.30 Kopla Upeaa polskan poljentoa ja meneviä lauluja 13 nuoren pelimannin voimin. KESTIKIEVARI 15.00-15.30 U-tena Kenya Dancers (KE) 16.00-17.00 Kreikkalaisten ja kyproslaisten tanssien opetusta. 17.30-18.00 Százlábu (Romania).

Antti Järvelä

18.45-19.15 Kansantanssia Sopusakki ja Susirekka. 21.15-22.00 Kaustislainen purppuritupa Purppuria pääsee tanssimaan Jarkko Peltolan johdolla ja kaustislaisten pelimannien tahdissa. 22.30-23.30 T for Three Korvia hivelevän upea yhtye tanssittamassa. SOITTOSALI 10.00-11.00 Kaustisen tunti Akkapelimannit ja Rentukat 20.00-21.30 Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen 50v-juhlasoitto! Useita yhtyeitä, helmikuun juhlakonsertin toisinto. JUHLAPIHA 15.30-16.00 Kansantanssia Väkitukko 16.30-17.30 Kansantanssia Pirttiset, Tanhu-Visa, Rosstan (RU) 15


KESKIVIIKKO 10.7.

MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshop Tervetuloa opettelemaan uusia kappaleita eri artistien johdolla. (s. 35) 16

Jimmy Träskelin

KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa Kansainvälinen kansantanssitupa, tansseja Tjumenista Transilvaniaan. 13.00-14.15 Kansainvälinen koontikonsertti Százlábú (RO), Rosstan (RU) sekä Asmaa Hamzaoui & Bnat Timbouktou (MA). 15.30-16.30 Koivuselän kimallus – mandoliinilegenda Heikki Lahden muistoa kunnioittaen. 17.30-18.45 Karjalan Nuoret 100 Otteita teoksesta Poies itsekäs ite – 100 vuotta lujaa ystävyyttä. Sykähdyttävä kansantanssin, -musiikin ja teatterin yhteisteos. 20.00-21.00 Kalevauva.fi Kaustinen special 2019! Suoraa puhetta netin keskustelupalstoilta, lauteilla myös Kaustisen oma houseband. Konsertti tulkattu viittomakielelle. ∞ 22.00-23.00 Vuoden yhtye: ENKEL Hersyvä pelimannityttöbändi valloittaa koko festivaaliyleisön. 00.00-01.00 Iltavilli, vol. 3 Hanna Poikela ja Nope – yllätyksellinen yöhurmos.

Liput 34 €

ENKEL

AIKATAULU

TUNNE MUSIIKKI!

14.15-15.30 Ånon Egeland & Mikael Marin: Sorpesoll (NO/SE) Hardangerviulu ja alttoviulu omaan maailmaansa kietoutuneena. 18.45-19.45 Signmark Rap-artisti kohtaa folk-kansan. Esitys on kaksikielinen (viittomakieli ja englanti). ∞ 21.00-22.00 VisualVoice Esitys on kaksikielinen (suomi ja viittomakieli). ∞ 23.00-00.00 Varjakka String Band Lempeitä soundeja ja lauluja oululaisittain.

00.30-01.45 MäSä-Duo Rehellistä, konstaalematoonta ja riuskaa pelimannimeininkiä. KALLIOKLUBI 14.00-15.30 Bodyperkussiosessio Sami Paasilan ohjauksessa. Tule mukaan oppimaan! ∞ 19.00-20.00 Asmaa Hamzaoui & Bnat Timbouktou (MA) Gnawa-musiikkiperinteen erityis­ lähettiläät.


IHOLLA-SALI 11.00-12.30 Käpylän musiikkiopiston kamulinja esittää vuoden satoa. 13.30-14.30 Tallari vierainaan Marianne Maans & Juulia Salonen Byar och skär – kyliltä ja luodoilta. 15.15-16.15 Piia Kleemola & Tea Polso: RindaNickola Viulu ja barokkisoitin cembalo sekä mehevät eteläpohjalaiset polskarytmit kohtaavat. 16.45-17.30 Mateli Liisa Matveisen ja Tellu Turkan duo jo 20 vuotta 18.00-19.00 Panu Savolainen & JPP Vibrafoni ja kaustislainen viulismi svengaavat hyvin yhteen! 19.30-20.15 Lilla spelmanstämman: Småbönders spelmanslag 40 år jubileumskonsert. 22.00-22.45 Onni Rajaniemi Luonteva laulaja-lauluntekijä, ääni ja kitara. 23.15-00.00 Philomannit A cappella -lauluja katumuksesta, tuskasta ja ikävästä. PELIMANNITALO 10.00-11.00 Lasten Kaustinen Metsäorkesteri Käet ylös! Esitys on kaksikielinen (viittomakieli ja suomi). (s. 41) ∞ 11.30-12.30 Lilla Spelmansstämman Karlebynejdens Spelmansgille, TärjäFolk och Pietarsaaren Spelmanslag.

13.00-14.00 Muistojen Kaustinen Köyhäjoen pelimannit. 14.30-15.30 Mestarisoitto 16.00-19.00 Konsta Jylhä -kilpailun aiheena Konsta Jylhä itse. 10 vuotta täyttävän kovatasoisen kilpailun finaali. 19.30-20.30 Laulutupa ­Tule mukaan laulamaan vanhoja työväenlauluja. (s. 35) 21.00-22.00 Vilma ja Sami Duo tulkitsee kansanmusiikkia maailman kolkista. 22.30-23.30 Madingma (BE) ­Flaamilaisen veljesduon veikeät sävelet kertomuksineen vievät mennessään. 00.00-00.45 Pelimanni Jimmy Träskelin ystävineen. MAUNON MAKASIINI 12.00-13.00 Otra Uutta tuotantoa Kaustiselle tyylikkäästi balkanilaisin ja oululaisin vivahtein. 13.30-15.00 Nordic Dance Kaikille avoin tanssi-jamiworkshop! (s. 35) 15.30-16.30 Kuokkavieraat ja Fiori Lauluyhtyeet, naiset ja lauletut tarinat, yhdessä ja erikseen. 17.00-18.30 Orivesi All Starsin Pelimanniklinikka Päivystävä pelimanni antaa ensiapua kaikille soitto­ nälkäisille. (s. 35) 19.30-20.30 Nordic Dance -tanssit Pohjoismaiset tanssit eri artistien säestämänä. 20.30-21.30 Taksi Iltatanssit saavat jatkua taidokkaan trion tahdissa.

23.15-00.00 Vanhanpiian pojat Rakastetut, lystikkäät, legendaariset peruspelimannit juhlatuulella. KAUSTINEN-SALI 18.00-18.45 Lasten Kaustinen Tangoteatteri Kiuta: Gnomos Tangoteatteria koko perheelle. Yhteistyössä: Pohjanmaan tanssin aluekeskus. (s. 41) 21.00-22.00 Kansainväliset kansantanssivieraamme Százlábu Romanian Transilvaniasta, Rosstan Venäjältä, U-tena Kenya Dancers Keniasta sekä tanssijat Kreikasta ja Kyprokselta omassa konsertissaan.

∞ Tunne musiikki!

21.00-22.00 Väsen (SE) Pitkäaikainen Kaustisen ystävä juhlii 30-vuotistaivaltaan. 23.00-00.00 Tsuumi Sound System Modernia kansanmusiikkia suuren luokan meiningillä.

MUSEOSALI 10.00-11.00 Ukulelen alkeet -työpaja Satu Lumiahon johdolla. (s. 34) 11.15-12.15 Ukulelen jatkotyöpaja Lauri Keskisen johdolla. (s. 34) 13.30-14.15 Lasten Kaustinen Unilinnun vastaanotto Väsyttääkö? Tule lepuuttamaan silmiäsi ja sieluasi ennen kuin jatkat matkaasi. Valitse itsellesi sopiva kehtolaulu ja laulamme sen sinulle. 15.00-17.00 Musiikin voima erityisnuorten musiikkikasvatuksessa -seminaari Paneelikeskustelussa pohditaan musiikin opetuksen yhdenvertaisuuden toteutumista erityisesti erityisnuorten näkökulmasta. Keskustelijoina rap-artisti Signmark alias Marko Vuoriheimo, Arts equal -tutkija Katja Sutela ja musiikkiterapeutti Riitta Koski-Helfenstein. Seminaari käännetään viittomakielelle. ∞ 17


Mateli

18

Riikka Kantinkoski

LASTENTELTTA 10.00-10.30 Tradilintujen päivänavaus. (s. 40) 10.30-11.00 Mutsit ja murut Omia, tuoreita ja tuttuja lastenlauluja ilomielellä. 11.00-11.45 Kangasalan Pikkupelimannit Vuodesta 1979 toiminut harrastajaryhmä lastenlaulusetillään. 11.45-12.15 Tuulesta viis Moniäänistä laulua ja rehevää soittoa rennolla kansanmusiikillisella otteella. ∞ 12.15-12.45 Duo JAB Perinteisiä ja uusia laululeikkejä lapsille. 12.45-13.15 Kankaanpään UusiKapelli Musiikkiopistolaiset iloisella mielellä ja hyvällä meiningillä. 14.15-15.00 Lastenteltta tanssii: JunioriOttoset ja JunioriOttoset I. (s. 39) 15.00-15.30 Serkkusirkus Lähes serkusten yhteinen kansan- ja lastenmusiikkiyhtye. 16.30-17.30 Mutaveijarit vievät kuulijat mukaansa maailman merille, konsertti tulkattu viittomakielellä. (s. 41) ∞ 18.30-19.00 Lasten pelimannikatselmus (s. 39)

Kalevauva.fi Kaustinen special 2019

KANSANTAITEENKESKUKSEN AULA 12.30-13.30 Pelimannimusiikkia Kangasalta Pikku- ja Balladipelimannit. Suuri joukko kansanmusiikin harrastajia yhteisessä konsertissaan. 14.15-14.45 Saima Upeaääninen laulaja-lauluntekijä pilke ja kyynel silmäkulmassaan.


Risto Savolainen

POIMINTOJA WILJAMI 17.00-18.00 7. Suuri perinteinen huuliharppukonsertti Suomen rakastetuimmat huuliharpistit ja yhtyeet, lopuksi upea yhteissoitto. 18.30-19.30 2. Perinteinen ukulelekonsertti Mukana mm. VOPulele, The

Triplet, UkuLissut, WAU ja VanUke. 21.30-22.15 Barlast luo uutta ilmavaa musiikkia, jonka taustalla kuuluu hiljaisuus. 22.45-23.30 VisualVoice Esitys on kaksikielinen (suomi ja viittomakieli). ∞ KESTIKIEVARI 14.45-15.30 Kansantanssia Mm. Tanhu-Visa. 19.45-20.30 Kansantanssia Mm. Väkitukko, JunioriOttoset I ja JunioriOttoset II. 21.15-22.15 Peltolan pojat Kaustislaiset yhtyeen juhlatanssit 25 vuoden kokemuksella! 00.00-01.00 Lilla Spelmansstämman -esitys La Riippa Group Bändin soundissa narisee kapakan lava, kopisee tangon poljento ja solisee pohjoismainen jazz.

SOITTOSALI 10.00-11.00 Kaustisen tunti Anttilan pelimannit ja Valon pelimannit 11.00-12.00 Lusikka-Veikko ystävineen, Mestaripelimanni Risto Ala-Ikkelä duo, Kauhajoen pelimannit. 20.00-21.30 Lilla Spelmansstämman -iltamat Med Ingå- och Karlebynejdens Spelmansgille, TärjäFolk och Pietarsaaren Spelmanslag. JUHLAPIHA 14.30-16.30 Kansantanssia Mm. Purpuridansarna, kreikkalaisten ja kyproslaisten tanssien opetusta, U-tena Kenya Dancers (Kenia), Susirekka.

∞ Maakuntateema Savo ∞ Tunne musiikki!

Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle.

TROKA 23.00 alkaen Suuret Ukulelejamit! Ota oma ukulele mukaan ja tule jamittelemaan iloiseen ukejoukkoon! 19


TORSTAI 11.7.

20

Olena Uutai (SA-RU)

MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshop Tervetuloa opettelemaan uusia kappaleita eri artistien johdolla. (s. 35)

KALLIOKLUBI 15.30-16.45 Katrilliworkshop Petri Kauppisen ohjauksessa ja illalla Yökatrilliin! 18.30-19.30 VIMMA Lokeroista murtautunut, omaa musiikillista tietään raivaava yhtye. 20.45-21.45 Aili Järvelä Ensimmäisen sooloalbumin julkaisukeikka. 23.00-00.00 Olena Uutai (SA-RU) Siperialainen maaginen artisti taikoo luontoäänet elektronisen popin saattelemana ilmoille. Halukkaille tiedossa bileilta!

Ulla Nikula

KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa Kaustislainen purppuritupa Senni Penttilä-Kunkaan ja Laura Roimelan ohjauksessa. 13.00-14.15 Kaustinen tanssii! Kaustisen Nuorisoseuran MiniOttoset, PikkuOttoset, JunioriOttoset, Ottoset ja VeteraaniOttoset elävän kansantanssiperinnön äärellä omassa konsertissaan. 15.00-16.00 Mikko Alatalo ja Jammi Humalamäki Yhteislauluja koko kansan kestosuosikin ja säestäjäystävänsä johdolla. 17.15-18.30 Kavalkadi: Kaustisen Mysteerio Musiikkinäytelmä, jossa on uskomattomia tarinoita Kaustisen tuhatvuotisesta historiasta. 1. esitys. Yhteistyössä: Avain Säästöpankki. 19.30-20.45 Rajaton Suosittu a cappella -yhtye, jonka soundit taipuvat lähes mihin vain! Yhteistyössä: Keliber Oy 21.45-23.00 Väsen 30 vuotta! Juhlakonsertissa mukana ystäviä uran varrelta. 00.00-01.00 Yökatrilli: Petri Kauppinen & JPP.

14.15-15.00 Teemu Eerola Trio rytmittää vanhoja viulumelodioita suoraan kuulijan jalan alle. 16.15-17.15 Ruthie Dornfeld & Timo Alakotila (US/FI) Viulu ja piano kohtaavat pitkän linjan maestrojen käsittelyssä. 18.30-19.30 SANS (UK/FI/AM) Sykähdyttävä Etno-Emmalla palkittu maailmanmusiikkiyhtye. 20.45-21.45 Százlábú Band Transilvanian tanssijoiden säestysryhmä irtaantuu ja päästää balkanrytmit ilmoille. 23.00-00.00 Vuoden yhtye: Enkel Pelimannityttöenergiaa parhaimmillaan! 01.00-02.00 Nope Modernia kansanmusiikkia taidolla ja mielettömällä meiningillä.

Aili Järvelä

AIKATAULU

Liput 39 €


Väsen (SE) IHOLLA-SALI 10.00-10.30 Lasten Kaustinen Yhdessä! Vauvaperheille konsertti, jossa myös sosiaalista sirkusta. (s. 40) 11.00-11.30 Lasten Kaustinen Yhdessä! Vauvaperheille konsertti, jossa myös sosiaalista sirkusta. (s. 40) 12.00-13.00 Etiäinen Savolaista ammattitaitoa täyslaidallinen. ∞ 13.30-14.30 Konsta Jylhä -kilpailun 2019 voittajat esittäytyvät. 15.00-15.45 Vilma ja Sami Kansanmusiikkia meiltä ja maailmalta. 17.45-18.30 Duo Selina Kanteletaitureiden levynjulkaisukonsertti. 19.00-20.00 Beethovenin parempi marssi Klasaria kaustislaisittain huip-

Sarah Thorén

pumuusikoiden seurassa. 20.30-21.30 Primitiivisen Musiikin Orkesteri 40 vuotta Primoa laatua! 23.30-00.15 Lapua-Uusi-Guinea Omat sävellykset sekä perinnesävelmien sovitukset lainailevat jazzin, popin ja maailman musiikkikulttuurien ääniaalloilta, pitäen ytimessä kuitenkin pelimannimusiikin kaihon, kauneuden ja tanssimisen riemun. PELIMANNITALO 13.00-14.00 Muistojen Kaustinen Akkapelimannit. 14.30-15.00 Lasten Kaustinen Uskospois & co Mestaripelimanni Usko Välimäki poikineen ja lastenlapsineen. Mu-

∞ Maakuntateema Savo

kana myös Vuoden nuori pelimanni 2019 Jasmin Harjanti. 15.30-16.30 Farandi (FI/SE/BE/DK/ UK) Viisi eri kansalaisuutta yhdessä rakkaudesta pohjoismaiseen musiikkiin. 17.00-17.45 SHOWCASE Eva Väljaots (EE) Pienkateleita suomalais-ugrilaisen perinteen pohjalta. (s. 33) 20.00-21.00 Laulutupa Lähde laulamaan yhdessä! (s. 36) 21.30-22.30 Savon mestaripelimannit -konsertti. ∞ 23.00-23.45 Philomannit Erolauluja, ikävää ja tuskaa a cappella. 00.15-01.00 Luunappi Lupsakoita laulelmia ja kupletteja aikuisen naisen elämästä. MAUNON MAKASIINI 12.00-13.00 Keski-Pohjanmaan perinnettä parhaimmillaan: Talkoopelimannit ja Kinnarin pelimannit. 13.30-15.00 Nordic Dance Kaikille avoin tanssi-jamiworkshop! (s. 36) 16.00-17.30 Orivesi All Starsin Pelimanniklinikka Päivystävä pelimanni antaa ensiapua kaikille soittonälkäisille. (s. 36) 19.00-21.00 Nordic Dance -tanssit Pohjoismaiset tanssit eri artistien säestämänä. 23.15-00.00 FM Sellokvartetin akustista kamarimetallia. KAUSTINEN-SALI 14.00-15.30 Mestariparaati Suomalaisen kansanmusiikin kattava läpileikkaus mestareiden tarjoamana.

21


Jim Sutherland

Farandi (FI/SE/BE/DK/UK) 17.30-18.30 Lasten Kaustinen Mutaveijarit Muikea, suuri ja veikeä lastenmusiikkiorkesteri täydessä vauhdissa. (s. 41) 20.30-21.30 Sun rakkautes tähden Koskettava tanssiteatteriteos Maijan ja Arvin rakkaudesta vaaran vuosina 1943-1945. 1. esitys. 23.00-00.00 Hulva Duon musiikissa viulu, elektroniikka ja kokeilunhalu maalaavat pitkien välimatkojen eteeristä äänimaisemaa. Asiasanat: ambient, avantgarde, folk. MUSEOSALI 10.00-11.30 Pelimanniklarinettityöpaja Annika Lyytikäinen ja Sanna Salonen lehdykkäpuhallinystävineen. Myös saksofonilla voi osallistua! (s. 35) 22

Jonathan Bondesson

15.45-16.30 Unilinnun vastaanotto Toivo unilinnulta mielilaulusi. Tuttuja ja tuntemattomampia, kauniita ja karuja, haikeita ja iloisia ja tietysti sopivasti unettavia lauluja Suomesta ja ympäri maailman. 17.15-18.45 Soiva luento Kaj Ahlsved & Saijaleena Rantanen – Aktivistinen musiikintutkimus. KANSANTAITEENKESKUKSEN AULA 12.30-13.45 Mestareiden nuottikirjoista Eri kokoonpanot esiintyvät Aldevin ja Kari Peltonimen sekä Arttu Peltokankaan nuottikirjojen pohjalta Mauno Järvelän, Jaana Elorannan ja Katja Louhulan tarinoinnin lomassa.

Mikko Alatalo

Karri Hinkka

16.45-17.15 Lasten Kaustinen Ihhahhaa Kansanmusiikkia tuoreilla sovituksilla lapsille ja aikuisille. 19.00-20.00 Instituutin tunti Jimmy Träskelin & Tallari – Lähtölaulu LASTENTELTTA 10.00-10.30 Tradilintujen päivän­ avaus. (s. 40) 10.30-11.00 Metsäorkesteri Käet ylös! Kielenä viittomakieli ja suomi. (s. 41) ∞ 11.00-11.30 Hempan sakki Soittoa ja lau­ lua kaustislaisen perheyhtyeen voimin. 11.30-12.00 Kansanlauluyhtye ILO Näytelty musiikillinen kansansatukonsertti. (s. 40) 12.00-12.30 Leo Kosonen Tarinalauluja lapsille.


∞ Maakuntateema Savo ∞ Tunne musiikki!

Vanhanpiian pojat

SANS (UK/FI/AM)

Jaakko Ruuttunen

Jim Sutherland

14.15-15.00 Lastenteltta tanssii MiniOttoset II ja JunioriOttoset II. (s. 39) 16.15-17.15 Eppel&Peppel Tarinankerrontakonsertti Ihmepyörä. (s. 40) 18.30-19.00 Lasten pelimannikatselmus (s. 39) KIRKKO 09.00-10.00 Pelimannihartaus 16.00-17.00 Savolainen messu Antti Janka-Murroksen uudet raikkaat sävellykset ja sovitukset esitetään monikymmenpäisen savolaisjoukon voimin. ∞

Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle.

KESTIKIEVARI 15.30-16.15 Kansantanssia Mm. Susirekka. 16.45-17.45 Yhteislaulua Veikko Lavin ja Junnu Vainion laarista. Laulattaa huikea Laulu- ja soittoyhtiö REMPALLAAN! 18.30-19.15 Anssi Känsälä & Co saa taatusti tunnelman kattoon ja tunteet pintaan.

POIMINTOJA

SOITTOSALI 10.00-11.00 Kaustisen tunti Kirkonkylän pelimannit ja Nikulan pelimannit.

WILJAMI 17.00-18.00 1. Suuri Kansanpuhaltimet-konsertti. Lehdykkäpuhaltimet esiin! Mukana legendaarinen Kauhajoen klaneetit ja FolkKlara. Oriveden klarinettikurssi esittäytyy ja saksofonistitkin tuuttaavat parastaan! 18.30-19.00 Munnaripartio Akustinen ja tunnelmallisen rouhea munniharpun, jouhikon, kanteleen sekä pitkähuilujen sointi yhdistettynä karjalaiseen joikuun, runo- sekä kurkkulauluun ei jätä ketään kylmäksi!

JUHLAPIHA 14.30-15.00 Pohjois-Pohjanmaan Riemupelimannit Suuri yhteisohjelmisto riemukkaassa hengessä. 15.00-16.00 Kansan- ja showtanssia Mm. Kaustisen Showtanssijat. 18.00-19.00 Hipasu, Sopusakki, Lystikkäät, Näpsäkät. KYLÄSOITTO 10.30 Kyläsoitto Köyhäjoen Mäntymajalla. (s. 42) 23


PERJANTAI 12.7.

Liput 39 €, Keskipohjanmaan ja Perhonjokilaakson etukortilla pe 12.7. päivälippu portilla 2 yhden hinnalla (2hlöä / kortti)!

KESKIPOHJANMAA-PÄIVÄ AIKATAULU KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa Tanssitupa Pispalan Sottiisia ja paljon muuta Kaustisella Petri Hopun ohjauksessa. 13.00-14.15 Tanssitaiturit I mm. Polokkarit, Koplaus, Ulmalan Nuorisoseuran Tanhuujat, Ottoset, Kimurantti ja Kirjavat. 15.30-16.30 Viärät leovat, oekeet sävelet Savon maakuntateeman pääkonsertti. ∞ 17.30-18.30 Wentus Blues Band Suomen kansainvälisin blues-yhtye yhdessä viulisti Arto Järvelän kanssa. Yhteistyössä: Keskipohjanmaa. 20.00-21.15 Samuli Edelmann & Orkestra Suora lähetys Karismaattinen laulaja räiskyvän rytmisen ja modernin mustalaisorkesterin kanssa. 22.15-23.15 April Verch Band & Curly Strings (CA/EE): The Heritage Project eli perinneprojektissa countryhenkisyyttä sekä Kanadasta että Virosta. 23.30-00.00 Pispalan Sottiisi valjastaa paritanssin saloihin ennen yötansseja! 00.00-01.30 Orivesi All Stars Suomen suurin pelimanniorkesteri tanssittaa! 24

MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshop Tervetuloa opettelemaan uusia kappaleita eri artistien johdolla. 14.15-15.00 Almoraima (AR/CU/IT) Maailmanmusiikkia monin eri vaikuttein Italian Salentosta. Yhteistyössä Italian Kulttuuri-instituutti, Helsinki. 16.30-17.30 Farandi (FI/SE/BE/DK/ UK) Pohjoismaista kansanmusiikkia monin eri maustein. 18.30-19.00 Seinäjoen 2-riviset Tunnelma suunnataan viereiseen maakuntaan rehdillä haitarimusiikilla. 19.00-20.00 Bill Hota & the Pulvers Paluun tekevä kolmikko eteläpohjalaisen sielunmaiseman ytimessä. 21.15-22.15 SHOWCASE AXVY (SE) Ruotsalaista kansanmusiikkia tyylikkäällä otteella. (s. 33) 23.15-00.15 Vildá Mystisiä joikuja, svengaavia rytmejä ja improvisaatiota yhdistettynä. 01.00-02.00 MäSä-Duo villitsee vielä yön pikkutunneilla.

IHOLLA-SALI 13.45-14.15 Lasten Kaustinen Yhdessä! Vauvaperheille konsertti, jossa myös sosiaalista sirkusta. (s. 40) 16.30-17.30 Almoraima (AR/CU/ IT) Aitoa flamencoa ja upeaäänistä lauluperinnettä Etelä-Euroopan ja Lähi-Idän mausteilla. 18.00-19.00 Vesselil (DK) Tanskalaisen trion eleganttista sekä svengaavaa poljentoa. 21.00-22.00 Beethovenin parempi marssi Klasaria kaustislaisittain huippumuusikoiden seurassa. 23.00-00.00 Kaustisen musiikkilukion Grande Folklore Group Iso ja mahtava porukka Ville Ojasen johdolla.

KALLIOKLUBI 14.30-16.00 Tanssiworkshop Argentiinalaista tangoa alkeista alkaen. (s. 36) 19.00-20.00 SANS (UK/FI/AM) Riipaisevan lumovoimainen maail-

PELIMANNITALO 13.00-14.00 Muistojen Kaustinen Jylhän pelimannit. 14.30-15.30 Lyhyeltä sivulta: Maija Pokela ja Tallari Perhonjokilaakson kanteleperinteen äärellä.

manmusiikkiyhtye. 21.00-22.00 Tanhu Facka Bilekansanmusaa elektronisilla soittimilla. 23.30-00.30 Antti Paalanen Reivihanuristi tuoreen soololevymateriaalinsa kanssa.


∞ Maakuntateema Savo

MAUNON MAKASIINI 12.00-13.00 Järvelän pelimannit Kaustislaista parhaimmillaan Järvelän Maunon Makasiinissa! 13.30-15.00 Nordic Dance Kaikille avoin tanssi-jamiworkshop! (s. 36) 17.00-18.30 Orivesi All Starsin Pelimanniklinikka Päivystävä pelimanni antaa ensiapua kaikille soittonälkäisille. (s. 36) 19.00-21.00 Nordic Dance -tanssit Pohjoismaiset tanssit eri artistien säestämänä. 21.30-00.00 Eroottisen kansanperinteen iltamat Viime kesän supersuosion saavuttanut maratonkonsertti uusin vivahtein.

Vesselil (DK)

16.00-16.45 Teija Niku Monipuolinen haitaritaiteilija tällä kertaa soolona uuden levynsä kanssa. 17.15-18.15 25 vuotta ja edelleen: Vanhapiian pojat! He ovat täällä jälleen! Tule onnittelemaan ja onnellistumaan hyvässä pelimanniseurassa. 20.00-21.00 Laulutupa Lähde laulamaan yhdessä. (s. 36) 21.30-22.15 Rommakko Mukaansatempaava musiikki kumpuaa juurimusiikin, folk’n rollin ja laulelman maailmasta. 22.45-23..30 Primitiivisen Musiikin Orkesteri PRIMO Tohtoreitten toimesta jo 40 vuotta. 00.00-01.00 Arto Järvelä & Mats Berglund (FI/SE) Metsäsuomalaisten sävelmien parissa.

KAUSTINEN-SALI 14.30-15.30 Sun rakkautes tähden Koskettava tanssiteatteriteos Maijan ja Arvin rakkaudesta vaaran vuosina 1943-1945. 2. esitys. 16.30-17.45 Olena Uutai (SA-RU) Syväsukellus Siperian luontoon ja sen luomiin maisemiin. 21.00-22.15 Kotimaisen kansantanssin ilta: Polokkarit, Kirjavat ja Kimurantti.

15.00-15.45 Soiva luento, Kristiina Ilmonen Sibelius-Akatemian tohtoriohjelma – oppia ja kokemuksia kohta 20 vuoden ajalta. 15.45-16.30 Soiva luento, Pauliina Syrjälä Jooseppi Pohjolan kantele ennen ja nyt.

MUSEOSALI 10.00-11.30 Pelimannimusiikkia lusikoilla soittaen -workshop Mestaripelimanni Veikko Kuivalainen, Erkki-Jussi Koivuluoma ja Kirsi Viitala. (s. 36)

LASTENTELTTA 10.00-10.30 Tradilintujen päivän­avaus 10.30-11.00 Läskisoosi big band Akaalainen perheyhtye vuoden tauon jälkeen uudella nimellä ja kahden perheen voimat yhdistäneenä.

KANSANTAITEENKESKUKSEN AULA 18.00-18.45 Kaustisen mieslaulajat

25


26

Primitiivisen musiikin orkesteri Primo

Samuli Edelmann & Orkestra Suora lähetys 11.00-11.30 Ihhahhaa vanhoja ja uusia toiminnallisia lastenleikkejä. 11.30-12.00 Sunuy Xale -lapsiryhmä soittaa länsiafrikkalaista toisen äidinkielensä wolofin lastenmusiikkia. 12.00-12.30 Vapaapääsyorkesteri lastenmusiikki ja lapsille esiintyminen, mukaan pääsee kuka vaan. 12.30-13.00 Miukeli Palkittu 10–16-vuotiaiden yhtye, jolla on aina iloinen meininki kohdallaan! 14.15-14.45 Mottine Neljän nuoren viulistin kokoonpano Raumalta. 14.45-15.30 Eppel&Peppel Tarinakonsertti nimeltään Ihmepyörä. (s. 40) 16.30-17.15 Lastenteltta tanssii: Ottosten perilliset (s. 39) 17.15-17.30 Lystikkäät ja Näpsäkät 18.30-19.00 Lasten pelimannikatselmus (s. 39)

Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle.

POIMINTOJA WILJAMI 19.00-19.45 Hulentka Maagista, lyyristä, mukaansatempaavaa menoa Oulusta!

20.15-21.00 Lapua-Uusi-Guinea Vauhdikasta poljentoa monipuolisin vaikuttein. 21.30-22.15 Elias, Veera & Timo Maineikkaat muusikot huikeassa musiikin maailmassa. 22.45-23.30 Katiska on kvintetti, joka ottaa vaikutteita suomalaisesta folkmusiikista ja modernista jazzmusiikista. KESTIKIEVARI 12.00-13.00 Kansantanssia Mm. Kirjavat, Kimurantti ja Vinteliska 16.00-16.45 Väisänen jne. Viime vuoden showcase-yhtye tuoreen levyn tuliaisineen. Huumoritakuu. 17.30-18.15 TAKSI Svengaa ja houkuttelee tanssijalat liikkeelle. 19.15-20.00 Kansantanssia Mm. Jutarinki ja Kerot


∞ Maakuntateema Savo

Heidi Holma

TROKA 10.00-11.30 “Viännä se savoks” -murretyöpaja 1 Aitojen savolaisten seurassa. ∞ 17.30-18.30 “Tuu Het” -murretyöpaja 2 Savolaiskiilaus Keski-Pohjanmaalle. ∞ 18.30-19.15 Salonkylän pelimannit Taattua kaustislaista tanssihengessä.

Eroottisen kansanperinteen iltamat

JUHLAPIHA 14.00-15.00 Kansantanssia Mm. Rosstan (RU). 16.00-17.30 Kansantanssia Mm. Százlábú (RO), Hipasu, Polokkarit, Koplaus.

Heli Honkalampi

SOITTOSALI 10.00-11.30 Kaustisen tunti Salonkylän pelimannit, Alikylän pelimannit ja Kaustisen mieslaulajat. 20.00-21.30 Savon mestaripelimannit -konsertti Mestaripelimannit Tuure Niskanen, Antti Kämäräinen, Kalevi Kainulainen ja Erkki Vepsäläinen innoittavat savolaisia pelimanniryhmiä vahvaan tulkintaan. ∞ 22.00-00.00 Laulu ja Soittoyhtiö Rempallaan -iltamat Junnu Vainion ja Veikko Lavin tuotanto uudelleen sovitettuna upealle pelimannien suurorkesterille, jossa on jäseniä ympäri Suomen!

Hipasu

22.00-22.45 Iso Ilo ei jätä ketään kylmäksi, laulaa tanssii ja yllättää yli 40 hengen voimin.

27


LAUANTAI 13.7. AIKATAULU KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Mestarikansantanssija Antti Savilammen tanssitupa. 12.45-14.00 Tanssitaiturit II Mm. Ulmalan Nuorisoseuran Tanhuujat, Kipuna Kollektiivi, JunioriOttoset, Jutarinki, Kerot ja Tampereen unkarilainen kansantanssiryhmä TUK 15.00-16.00 Elävä perintö -teeman pääkonsertti (s. 46) 17.00-18.15 Kavalkadi: Kaustisen Mysteerio Uskomaton tarina Kaustisen tuhatvuotisesta historiasta. Yhteistyössä Avain Säästöpankki. 19.15-20.15 Stella Polaris goes Kaustinen! Legendaarisen improvisaatioteatterin musiikkipitoinen show. 21.15-22.30 Vesterinen yhtyeineen Yhdistelmä rock-bändin massiivisuutta ja modernia poppia. 23.30-00.45 SibA Folk Big Band feat. Kamala Uuden yhteistyön alku railakkaan ja massiivisen kansanmusiikkiorkesterin sekä tuoreen ja taidokkaan kansantanssiryhmän välillä. MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshop Tervetuloa opettelemaan uusia kappaleita eri artistien johdolla. (s. 35) 14.00-15.00 Kaustislaiset pelimannit Iltapäivän upea perinnepläjäys. 28

16.00-17.00 Vesselil (DK) Eleganttinen ja svengaava tanskalainen trio. 18.15-19.15 Tallari Uuden kokoonpanon virallinen ensiesiintyminen. 20.15-21.15 Tanhu Facka Elektronista bilekansanmusiikkia. Supikkaat kattoon! 22.30-23.30 5/5 Viiden tähden porukan laatukansanmusiikkia. 00.45-01.45 Sami Heinonen & Mustaruukku tuo tuulahduksen yhdistelmästä calypsoa, dixielandia sekä klezmeriä viimeiseen festivaaliyöhön. KALLIOKLUBI 14.00-15.00 Bodyperkussiosessio Sami Paasilan ohjauksessa, tule mukaan oppimaan! 18.15-19.15 SHOWCASE AXVY (SE) Ruotsalaisen kansanmusiikin nouseva nimi. (s. 33) 20.15-21.15 April Verch Band & Curly Strings (CA/EE): The Heritage Project Upeat countryhenkiset yhtyeet mainiossa yhteisproduktiossaan. 22.15-23.15 Vildá Joikuperinnettä ja haitarismia maagisella tavalla yhdistettynä. IHOLLA-SALI 14.00-15.00 Teija Niku Monipuolinen haitaritaiteilija soolona vasta julkaistun materiaalinsa parissa.

Liput 39 €

15.30-16.30 Ruamjai Kuoro tunnetaan erityisesti elävästä esiintymisestä ja tulkinnallisesta taituruudesta sekä perinteisen kuoromusiikin rajojen koettelusta. 17.00-17.45 SHOWCASE Eva Väljaots (EE) Pienkanteleita suomalais-ugrilaisen perinteen pohjalta. (s. 33) 18.15-19.00 Munnaripartio 21.15-22.15 Arto Järvelä & Mats Berglund (FI/SE) Metsäsuomalaisia sävelmiä kahden viuluvelhon seurassa. 23.00-01.30 Musiikkilukio All Stars! Lukion alumneja ja nykyisiä opiskelijoita monipuolisilla kokoonpanoilla. PELIMANNITALO 10.15-11.30 Lasten Kaustinen Aava Ilmastonmuutosta käsittelevän konserttisarjan ensimmäinen osa, teemana vesi. (s. 40) 11.30-12.30 Pelimannit framilla: Ritva Talvitie Ritun soitto ei jätä taatusti ketään kylmäksi. 13.00-14.00 Muistojen Kaustinen Aila Rauhalan kanteletytöt, Kaustisen kanteleet 14.30-15.30 Pohjola Project soittaa sävellettyä uutta kansanmusiikkia. Pauliina Pajala, Antti Pohjola sekä Timo Ala-Kotila sovittavat ja säveltävät. 16.00-17.00 Mestarisoitto


Vesterinen yhtyeineen AJ Savolainen

MAUNON MAKASIINI 15.30-16.15 Elias Frigård & Veera Kuisma (SE/FI) Hyvien melodioiden, uusien harmonioiden ja groovaavan

Curly Strings & the April Verch Band (EE/CA)

Juliana Voloz

17.30-18.30 Ilo(iset) tytöt Pelimanniperinnettä, kuplettia ja popvivahteita yhdistelevä tuore, herkkä ja hersyvä yhtye, joka löytää aina syyn iloon. 22.00-23.30 Laulutuvan päätös Yhteislauluja mm. ikivihreitten Suomi-­ Filmin laulujen parissa. (s. 37) 01.00-02.30 Kaustinen Old Time Stomp! -jamit Tunnelma kattoon, soitin mukaan, tömistyskengät jalkaan ja roots-, bluegrass- ja Old Time -musiikin pyörteisiin!

poljennon yhdistyessä tuloksena on tanssittava ja nautittava lopputulos uutta kansanmusiikkia. 16.45-17.30 Ethno Finland Kansainvälisen leirin koontikonsertti. 18.00-19.30 Kiharakolmio feat. MäSä: Nurkkatanssit! 21.00-00.00 Kaustinen Old Time Stomp! Konserttia vauhdittamassa mm. Wasel & The Weasels, Uncle Ruby ja April Verch Band (US).

Folklore Group feat. Timo Rautiainen. 17.45-19.15 Suuri kuorokonsertti: Filianna Lahden naislaulajat, Ruamjai ja Iso Ilo Taiturimaista laulua suurten kuorojen voimalla. Myös liikettä ja pilkettä silmäkulmassa. 22.00-23.00 Matka Folkin tän ja tuonpuoleiseen: Keke Lammassaari ja Antti Janka-Murros ystävineen minimalismin ja rockin molemmin puolin.

KAUSTINEN-SALI 13.00-14.00 Lasten Kaustinen Maltti ja Valtti Mainiot konstaapelit omassa konsertissaan. (s. 41) 16.00-17.00 Kuula ja kansanlaulut Kaustisen musiikkilukion Grande

MUSEOSALI 10.00-10.45 Huuliharppu -­work­shop Jimmy Träskelin. (s. 37) 11.00-14.30 Kaustisen kansainvälinen aineeton kulttuuriperintö -seminaari 2019 (s. 47) 29


Kesäkuussa ilmestyvästä käsiohjelman toisesta painoksesta löytyvät lopulliset Wiljamin, Kestikievarin, Soittosalin, Juhlapihan, Krenikan, Puolimatkan, Viinituvan, Santerin kabinetin, Pelimannitalon kahvion, Massikan, Setorin, Trokan, Sopukan, Yhteislaulunuotion sekä Laulureen ohjelmatiedot. Pelimannimusiikki soi alueella joka päivä aamusta yömyöhälle.

POIMINTOJA

Uulu

LASTENTELTTA 10.00-10.30 Tradilintujen päivän­ avaus. (s. 40) 11.00-11.30 Aikaansaapas koostuu Pohjois-Kymen musiikkiopiston oppilaista ja opettajista. 11.30-12.15 Rytmireilaaja Tule tutustumaan kaiken maailman rytmeihin ja rytmisoittimiin Kulttuuriosuuskunta Uulun työpajaan! (s. 40) 12.30-13.00 Lastenduo Vejie Tänä kesänä tytöt eläinystävineen seikkailevat lelumaassa ja matkaavat monissa eri kaupungeissa ympäri maailman etsien eksynyttä leijonaystäväänsä. Lapsiyleisön rytmi- ja leik30

kiapua tullaan tarvitsemaan leijonan etsimisessä! (s. 41) 14.00-14.45 Lastenteltta tanssii PikkuOttoset II ja PikkuOttoset I. (s. 39) 15.00-15.30 Läskisoosi big band Akaalainen perheyhtye uudella nimellä ja kahden perheen voimat yhdistäneenä. 16.00-16.45 Uskospois & co Mestaripelimanni Usko Välimäki poikineen ja lastenlapsineen. Mukana myös Vuoden nuori pelimanni 2019 Jasmin Harjanti. 18.00-19.00 Lastenteltan loppu­ hulinat (s. 40)

WILJAMI 19.00-19.45 Almoraima (AR/CU/ IT) Modernia flamencoa, Lähi-Idän vaikutteita ja fadon tunnelmaa taiturimaisesti yhdistellen. Yhteistyössä Italian Kulttuuri-instituutti, Helsinki. 20.15-21.00 Väisänen jne. Viime vuoden showcase-yhtye tuo uuden levyn ohjelmistoa taatulla persoonallisella kuplettihengellä. 21.30-22.15 Räyhäytys Energinen trio, joka käy musiikillista keskustelua niin kuiskaillen kuin räyhäten. KESTIKIEVARI 16.45-17.30 Alavuden Kaksiriviset Taattua jalan alle menevää poljentoa kaksirivisten haitarien rytkeellä. 21.00-22.00 Agregaatti Mainio tanssiorkesteri johtajanaan Jorma Pellinen ja laulusolistinaan Mauri Peltoniemi. 22.30-23.30 Kaustisvisa on siirtynyt uuteen paikkaan, mutta laatukysy-


mykset ovat edelleen taattuja. Tule osallistumaan leikkimieliseen ja mielenkiintoista nippelitietoa sisältävään festivaalivisailuun! SOITTOSALI 10.00-11.20 Kaustisen tunti Järvelän pelimannit, Jylhän pelimannit ja Sillankorvan pelimannit. 20.00-21.30 Eteläpohjalaiset iltamat: Järviseudun, Kauhavan sekä Kortesjärven pelimannit, kuoroja mm. Nätty laulaa sekä Nissin Kööri, Arto Juurakko ja Jussi Asu erikoisesityksellään “Moomma tällaasia” sekä lopuksi Pelimannit Yli Kuntarajojen (PYK) yhteissoitto. JUHLAPIHA 12.00-13.00 Kansantanssia Rosstan (RU), Näpsäkkäät, Lystikkäät. 14.30-17.15 Kansantanssia Jutarinki, Kerot, PikkuOttoset II ja I, JunioriOttoset II ja I, JunioriOttoset, Ottoset ja VeteraaniOttoset, Rikurilla, Kurpposet, Kikari ja Kasareikka. 21.30-23.00 Laulu- ja soittoyhtiö REMPALLAAN tanssittaa Veikko Lavin ja Junnu Vainion ikivihreiden tahdissa upeiden solistien ja pelimannien suurokesterin kera.

SibA Folk Big Band

Jimmy Träskelin

SUNNUNTAI 14.7. FESTIVAALIRAVINTOLA 8.00-10.00 Aamiaissoitto Aamupala pelimannimusiikin soidessa ennen kotiin lähtöä ruokkii niin vatsan kuin sielunkin. KIRKKO 10.00-11.00 Sanajumalanpalvelus Mukana kaustislaiset pelimannit. KREETAN PUISTO 11.15-12.00 Päätössoitto Festivaalit päätetään perinteiseen tapaan tunnelmallisen juhlavasti kaustislaisten pelimannien soittoon Kreeta Haapasalon patsaalla.

31


Sona Hellman

Eva Väljaots (EE)

Kata Treimann

NOOLI Neea Lamminmäki

SHOWCASE

AXVY (SE)


K

austisen festivaalin uljaassa showcase­ sarjassa esitellään eteenpäin pyrkiviä, nousevia kansanmusiikin nimiä. Raati on valinnut kansainvälisen, upean ja runsaslukuisen hakijajoukon keskuudesta kolme edustavaa esiintyjää, jotka peilaavat hyvin kokonaisuutena kansanmusiikin monenlaisia puolia.

AXVY (SE)

Yhtye koostuu kolmesta ruotsalaisesta muusikosta, jotka maalaavat musiikkiinsa monikerroksisen maisemakuvan sinertävine vuorineen, missä vesiputoukset kiemurtelevat syvien metsien lomassa. Nämä perinteentaitajat ymmärtävät myös, että perinteen tulee uudistua pysyäkseen elävänä. Tämä näkyy ja kuuluu AXVYn musiikissa. Yhtyeen harvinainen soitinyhdistelmä mahdollistaa skandinaavisen kansanmusiikin tutkailemisen laajalla perspektiivillä. Musiikki nojaa vahvoihin melodioihin, joiden perustana ovat kunkin muusikon käyttämät instrumentit: 12-kielinen kitara, lyömäsoittimet, 5-kielinen viulu sekä hardangerviulu. Jerker Hans-Ers 5-kielinen viulu, hardangerviulu Albin Broberg 12-kielinen kitara, cittern Mårten Hillbom lyömäsoittimet

Pe 12.7. klo 21.15, Mondo La 13.7. klo 18.15, Kallioklubi

EVA VÄLJAOTS (EE)

Eva on virolainen kanteleen soittaja, joka opiskelee tällä hetkellä Suomessa, Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän soittaa erilaisia virolaisia sekä suomalaisia kanteleita ja etsii musiikkiinsa jatkuvasti uusia äänimaisemia niiden avulla. Hänen improvisaatiolähtöisen ja meditatiivisen soittonsa inspiraationa ovat karjalaiset ja virolaiset historialliset kanteletyylit ja niiden mukana periytyvä maailmankuva. Eva Väljaots kanteleet

To 11.7. klo 17.00, Pelimannitalo la 13.7. klo 17.00, Iholla-sali

NOOLI

Duon juuret ovat syvällä pohjoismaisessa kansanmusiikkiperinteessä, mikä ilmenee vauhdikkaissa ralleissa, huumaavissa sooloissa sekä herkissä valsseissa. Groovaavan harmoonin ja energisen viulutaituroinnin tuottama svengi menee taatusti kuulijan jalan alle. Jonna Lankinen viulu Oona Harju harmooni

Ma 8.7. klo 21.30, Pelimannitalo Ti 9.7. klo 14.15, Mondo 33


WORKSHOP MAANANTAI MAUNON MAKASIINI 19.00-19.45 Oma Tanssi -työpaja Sini Rantakarin ja Terho Asikaisen johdolla. Meissä jokaisessa on liikkeitä, tansseja, jotka haluavat tulla tanssituiksi. Tule rohkeasti mukaan, mitään ei tarvitse osata. Oma tanssi syntyy hetkessä, suunnittelematta. PELIMANNITALO 20.00-21.00 Laulutupa, jossa pääsee laulamaan paljon sekä oppimaan laulamisesta uusia asioita. Oppaana laulumatkalla Maailmalta Savoon toimii Pia Rask.

TIISTAI MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshopissa opetellaan festivaaleille tulleiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien seurassa kappaleita heidän omasta ohjelmistostaan. Kaikki soittointoiset mukaan! Vetäjinä Madingma (BE) sekä Vuoden yhtye Enkel. 34

KALLIOKLUBI 15.00-16.30 Tanssiworkshop: Flatfoot dance with Moosic. Pohjois-Amerikan Appalakkien vuoriston musiikkiin liittyy harvoin Suomessa nähty perinteinen flatfoot-tanssi. Moosic-yhtye ohjaa askeleihin ja hyppelyihin, joissa tehdään musiikkiin erilaisia rytmejä jaloilla kopistellen eli stepaten. Sitten saa kopistaa ja tömistää livemusiikin tahtiin. Nilkat rennoiksi ja tanssimaan! MAUNON MAKASIINI 13.30-15.00 Nordic Dance: tanssi-jamiworkshop. Sosiaalisen kansantanssin työpajassa lähtökohtana on musiikin ja tanssin yhteys. Tanssiin tutustutaan Oona Tuomisen ja Saana Kujalan johdolla. Työpaja sopii kaikille! 19.30-20.30 Nordic Dance -tanssit. Kaikki mukaan tanssimaan! KESTIKIEVARI 16.00-17.00 Kreikkalaisten ja kyproslaisten tanssien opetusta. MUSEOSALI 17.30-20.00 Oldtime-, bluegrass- ja

rootsmusiikin workshop: Wasel & The Weasels. Osallistua voi perinteisillä tai ei-niin-perinteisillä akustisilla soittimilla, mandoliinit, banjot, viulut, kitarat, buzukit, bassot, pyykkilaudat, lusikat jne. Tervetuloa leppoisan tiukkaan Old­time-sessioon! PELIMANNITALO 22.00-23.00 Laulutupa, jossa pääsee laulamaan paljon sekä oppimaan laulamisesta uusia asioita. Laulutuvassa lauletaan teemalla K-15 ja oppaana toimii Minna Siitonen.

KESKIVIIKKO KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa. Kansainvälinen aamunavaus, tansseja Tjumenista Transilvaniaan. MUSEOSALI (Kansantaiteenkeskus) 10.00-11.00 Ukulelen alkeet Ohjaajana Satu Lumiaho. 11.15-12.15 Ukulelen jatkotyöpaja Ohjaajana Lauri Keskinen. Valtavan suosion saaneet ukuleletyöpajat jatkuvat. Tilaan mahtuu 30


IT JA JAMIT ensimmäistä, osalle on tarjolla myös soittimia. MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshopissa opetellaan festivaaleille tulleiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien seurassa kappaleita heidän omasta ohjelmistostaan. Kaikki soittointoiset mukaan! Vetäjänä Piia Kleemola-Välimäki. KALLIOKLUBI 14.00-15.30 Tanssiworkshop. Bodyperkussiosessio Sami Paasilan ohjauksessa (Tunne musiikki -teemaa). JUHLAPIHA 15.00-15.30 Kreikkalaisten ja kyproslaisten tanssien opetusta. MAUNON MAKASIINI 13.30-15.00 Nordic Dance: tanssi-jamiworkshop. Sosiaalisen kansantanssin työpajassa lähtökohtana on musiikin ja tanssin yhteys. Tanssiin tutustutaan Oona Tuomisen ja Saana Kujalan johdolla, ja työpaja sopii kaikille! 17.00-18.30 Orivesi All Stars: Pelimanniklinikka. Iskikö akuutti

tarve päästä soittamaan pelimannimusiikkia? Kaipaatko soittokavereita? Oletko aina halunnut kokeilla jamittelua, mutta tarvittava taustatuki on puuttunut? Tai ehkä olet kyltymätön jamittelija ja sinua vaivaa loputon soittokutka? Orivesi All Starsin päivystäjät tarjoavat nuotteja ja soittoseuraa. Päivystys on avoin kaikille: vanhoille OAS-pelimanneille ja uusille soitonhaluisille.

opittua laulustoa. On tullut aika lähteä elvyttämään tätä perinnettä.

19.30-20.30 Nordic Dance -tanssit. Kaikki mukaan tanssimaan!

MUSEOSALI (Kansantaiteenkeskus) 10.00-11.30 Pelimanniklarinetti-työpaja. Ohjaajina mm. Annika Lyytikäinen ja Sanna Salonen. Työpajaan voi osallistua myös saksofonilla! Kurssilaiset pääsevät halutessaan osallistumaan 1. Suuri Kansanpuhaltimet -konsertin yhteissoittoon Wiljamissa torstaina. Tule rohkeasti mukaan opettelemaan konsertin yhteissoittokappaleet klarinetillasi tai saksofonillasi. Lisätietoa annika. lyytikainen@uniarts.fi.

PELIMANNITALO 19.30-20.30 Laulutupa: Työväen laulu. Tule laulamaan vanhoja työväenlauluja kanssamme! Työväenlaulut olivat merkittävää yhteisöllisen laulun kulttuuria 1900-luvulla. Rinta rinnan laulaen työväenliikkeen tilaisuuksissa vahvistettiin yhteisyyden kokemusta ja luotiin uskoa tulevaan. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on osaltaan luotu laulaen. Nyt tämä yhteislaulukulttuuri on painumassa unholaan. 70-luvulla vappujaan työväentaloilla viettäneet lapset ovat viimeinen sukupolvi, jolle työväenlaulut ovat tuttua, korvakuulolta

TORSTAI KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa. Kaustislainen purppuritupa Senni Penttilä-Kunkaan ja Laura Roimelan ohjauksessa.

MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshopissa opetellaan festivaaleille tulleiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien seurassa kap35


paleita heidän omasta ohjelmistostaan. Kaikki soittointoiset mukaan! Vetäjinä Kaustisen pelimanniyhdistys sekä Väsen (SE).

laulamaan paljon sekä oppimaan laulamisesta uusia asioita. Laulutuvan teemana on romanilaulut ja oppaana toimii Pia Rask.

KALLIOKLUBI 15.30-16.45 Tanssiworkshop. Katrillia Petri Kauppisen ohjauksessa ja illalla Yökatrilliin!

PERJANTAI

MAUNON MAKASIINI 13.30-15.00 Nordic Dance: tanssi-jamiworkshop. Sosiaalisen kansantanssin työpajassa lähtökohtana on musiikin ja tanssin yhteys. Tanssiin tutustutaan Oona Tuomisen ja Saana Kujalan johdolla.Työpaja sopii kaikille! 16.00-17.30 Orivesi All Stars: Pelimanniklinikka. Iskikö akuutti tarve päästä soittamaan pelimannimusiikkia? Kaipaatko soittokavereita? Oletko aina halunnut kokeilla jamittelua, mutta tarvittava taustatuki on puuttunut? Tai ehkä olet kyltymätön jamittelija ja sinua vaivaa loputon soittokutka? Orivesi All Starsin päivystäjät tarjoavat nuotteja ja soittoseuraa. Päivystys on avoin kaikille: vanhoille OAS-pelimanneille ja uusille soitonhaluisille. 19.30-20.30 Nordic Dance -tanssit. Kaikki mukaan tanssimaan! PELIMANNITALO 20.00-21.00 Laulutupa, jossa pääsee 36

KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa. Pispalan Sottiisia ja paljon muuta Kaustisella Petri Hopun ohjauksessa. MUSEOSALI (Kansantaiteenkeskus) 10.00-11.30 Aamuworkshop: Pelimannimusiikkia lusikoilla. Mestaripelimanni Veikko Kuivalainen eli Lusikka-Veikko ystävineen paljastaa lusikoilla soittamisen salat ja tekniikat. Mukana myös Erkki-Jussi Koivuluoma ja Kirsi Viitala. Omat puulusikat mukaan, mikäli sellaisia löytyy! MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshopissa opetellaan festivaaleille tulleiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien seurassa kappaleita heidän omasta ohjelmistostaan. Kaikki soittointoiset mukaan! Vetäjinä Vesselil (DK) sekä Ethno Finland -leirin tiimi. KALLIOKLUBI 14.30-16.00 Tanssiworkshop. Argentiinalaista tangoa alkeista alkaen Marjo Kiukaanniemen ja Timo Hakkaraisen kanssa.

MAUNON MAKASIINI 13.30-15.00 Nordic Dance: tanssi­-jamiworkshop. Sosiaalisen kansantanssin työpajassa lähtökohtana on musiikin ja tanssin yhteys. Tanssiin tutustutaan Oona Tuomisen ja Saana Kujalan johdolla. Työpaja sopii kaikille! 17.00-18.30 Orivesi All Stars: Pelimanniklinikka. Iskikö akuutti tarve päästä soittamaan pelimannimusiikkia? Kaipaatko soittokavereita? Oletko aina halunnut kokeilla jamittelua, mutta tarvittava taustatuki on puuttunut? Tai ehkä olet kyltymätön jamittelija ja sinua vaivaa loputon soittokutka? Orivesi All Starsin päivystäjät tarjoavat nuotteja ja soittoseuraa. Päivystys on avoin kaikille: vanhoille OAS-pelimanneille ja uusille soitonhaluisille. 19.30-20.30 Nordic Dance -tanssit Kaikki mukaan tanssimaan! TROKA Savon murretyöpajat: 10.00-11.30 “Viännä se savoks”. ∞ 17.30-18.30 “Tuu het!” Savolaiskiilan jäljillä Keski-Pohjanmaalla. ∞ PELIMANNITALO 20.00-21.00 Laulutupa, jossa pääsee laulamaan paljon sekä oppimaan laulamisesta uusia asioita. Laulutuvan teemana on festivaalin teemoja mukaillen Maailmalta Savoon ja oppaana toimii Minna Siitonen.


Krista Järvelä

LAUANTAI KESKIPOHJANMAA-AREENA 10.00-11.30 Tanssitupa mestarikansantanssija Antti Savilammen johdolla. MUSEOSALI (Kansantaiteenkeskus) 10.00-10.45 Huuliharppuworkshop Jimmy Träskelinin seurassa Workshopin jälkeen yhteisesiintyminen Kansantaiteenkeskuksen aulassa. MONDO 11.30-13.00 Jamiworkshopissa ope-

tellaan festivaaleille tulleiden koti- ja ulkomaisten esiintyjien seurassa kappaleita heidän omasta ohjelmistostaan. Kaikki soittointoiset mukaan! Vetäjinä Curly Strings (EE) sekä Ethno Finland -leirin tiimi. KALLIOKLUBI 14.00-15.00 Tanssiworkshop. Bodyperkussiosessio Sami Paasilan ohjauksessa. MAUNON MAKASIINI 13.00-15.00 Mestari–kisälli-workshopissa kaksi huippuviulistia opettavat hienoja metsäsuomalaisten

kappaleita. Sopii erityisesti viulisteille, mutta myös muut melodiasoittajat tervetulleita. Opettajina ruotsalainen Mats Berglund sekä Arto Järvelä. PELIMANNITALO 22.00-23.30 Laulutupa Pia Raskin ja Minna Siitosen festivaaliviikon laulutupasarjan päätös. Laulutuvassa pääsee laulamaan paljon sekä oppimaan laulamisesta myös uusia asioita. Päätöstuvassa aiheena parhaat palat viikon varrelta ja huipennuksena yhteislauluja Suomi-Filmi -elokuvista.

37


Risto Savolainen

Lasten Kaustinen 20 vuotta ALLE 7-VUOTIAAT MAKSUTTA FESTIVAALEILLE KOKO VIIKON! 38


T

änä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun lasten ohjelmaa alettiin toteuttaa omassa erillisessä teltassaan leikkikentän kupeessa. Siitä saakka Tradilinnut ovat isännöineet ja musisoineet Lastenteltalla koko perheen iloksi ja pitäneet huolen siitä, että musiikki soi ja iloinen tunnelma pysyy teltan katon rajassa koko viikon ajan. Näin myös perheen pienimmät saavat osansa festivaalin ohjelmasta. Kaustisen festivaalia pidetään erittäin perhe- ja lapsiystävällisenä juuri Lastenteltan ja sen ohessa toimivan puuhateltan ansiosta. Aidatulla festarialueella on turvallista oleilla, leikkipuisto on avoinna koko ajan ja perheiden kaipaamat palvelut ovat lähellä. Mukavinta Kaustisella on päästä olemaan osa suurta festivaalia! Puuhateltassa on päivittäin sekä ohjattua käsillä tekemistä että vapaata piirustelua. Lastenohjelmaa on myös muilla esiintymispaikoilla, tiedot löytyvät ohjelmasta erillisellä logolla merkittynä.

Lasten pelimannikatselmus on kaikenikäisille lapsille tarkoitettu avoin musiikkikatselmus, joka päättää Lastenteltan ohjelman jokaisena päivänä. Lava on vapaa soitto-, laulu- ja tanssiesityksille yksin tai porukassa. Katselmukseen voi ilmoittautua Tradilinnuille valitsemansa osallistumispäivän aikana. Osallistujat saavat itselleen virallisen kunniakirjan. Lisäksi festivaalilauantain loppuhulinoissa on luvassa muutamalle mieleenpainuvimmalle esitykselle pieni lisäpalkinto. Lasten työpajat

an ja ntelt an e t s La atelt puuh loajat: o auki 9.00 00 - 1 .00 . 6 1 Ma - 19 10.00 a l i T

Tule työpajoihin tekemään itsellesi oma festivaalimuisto! Puuhateltassa voi piipahtaa tai viipyä pidemmänkin aikaa piirtelemässä, värittelemässä tai askartelemassa. Kaikki pajat ovat maksuttomia, ja ohjaajat ovat teltassa koko aukioloajan. Taito Keski-Pohjanmaan festarikäsityöpajoissa löytyy iloista tekemistä jokaiselle! Aiheina mm.

rustelusdokat, naamarit, korut ja käsintehdyt rytmisoittimet. Ma 8.7. klo 16.00-19.00 Ti-la 9.-13.7. klo 12.00-15.00 Kaustisen Marttojen käsityöpajassa kirjotaan rannekkeita erilaisin perinteisin pistoin. Tee itsellesi oma muisto kesän onnellisimmista päivistä. Ti-la 9.-13.7. klo 15.00-18.00 Lastenteltta tanssii ja tanssittaa Kaustisen nuorisoseura Ottosten kansantanssituokiot koko perheelle – lapset tanssivat lapsille ja lopuksi yleisökin pääsee mukaan. Ti 9.7. klo 14.15 MiniOttoset I ja Ottoset Ke 10.7. klo 14.15 JunioriOttoset ja JunioriOttoset I To 11.7. klo 14.15 MiniOttoset II ja JunioriOttoset II Pe 12.7. klo 16.30 Ottosten perilliset La 13.7. klo 14.00 PikkuOttoset II ja PikkuOttoset I

39


POIMINTOJA KOKO PERHEEN OHJELMASTA Tradilinnut 20 vuotta Festivaalin omat musiikkilinnut täyttää pyöreitä vuosia! Tradilintujen johdolla avataan jokainen Lastenteltan päivä mukaansatempaavilla leikeillä ja musisoinneilla. Tradilinnut kulkevat Lastenteltan oppaina koko ohjelman ajan ja huolehtivat siitä, että jokaisella halukkaalla on mahdollisuus päästä osallistumaan teltassa tapahtuviin aktiivisiin osuuksiin. Ma 8.7. klo 16.00-16.45 Lastenteltan avajaiset Ti-la 9.-13.7. klo 10.00 Päivänavaus Ti 9.7. klo 16.30-17.00 Tradilintujen musiikkihetki La 13.7. klo 18.00-19.00 Lastenteltan loppuhulinat Mukulamatinea I ja II, Ottoset ja Näppärit Keskipohjanmaa-areena täyttyy tiistaipäivänä jo perinteeksi muodostuneella tavalla kahteen eri otteeseen tanssijoista ja soittajista, joista nuorimmat ovat vasta taaperoiässä. Mukulamatinea I on Kaustisen Ottosten sekä vieraittensa näyttävä tanssikonsertti, ja Mukulamatinea II kokoaa yhteen sadat Näppärisoittajat ympäri maan. Ti 9.7. klo 13.00 Mukulamatinea I: Kaustisen Nuorisoseuran MiniOttoset, PikkuOttoset, JunioriOttoset ja Ottoset Mukulamatinean tanssikonsertissa vierainaan Hyrrä ja Hippa Oulusta. Keskipohjanmaa-areena Ti 9.7. klo 18.00 Mukulamatinea II: Monisatapäisessä Näppärien joukossa on eri ikäisiä pelimanneja ympäri Suomen. Keskipohjanmaa-areena 40

Eppel&Peppel Mainio tarinankerronta- ja musiikki­ seurue tuo Kaustiselle esityksen nimeltä Ihmepyörä. Se on koko perheen esitys, jossa yleisö pääsee vaikuttamaan esityksen kulkuun eli pyöräyttämään Ihmepyörää. Kun ihmepyörää pyöräyttää, tapahtuu – melkein mitä vaan! Ainakin tapahtuu laulu, tarina, runo ja soitto. Ehkä myös saippuakuplia, tanssia tai jotain hullunkurista! Hattupäinen apinalauma alkaa metelöidä, ja sitten vietetään rottaprinsessan hienoja häitä. To 11.7. klo 16.15 Lastenteltta Pe 12.7. klo 14.45 Lastenteltta Kansanlauluyhtye ILO Kansanlauluyhtye ILO esittää perinteisiin kansansatuihin pohjautuvan näytellyn lastenkonsertin. Savolaiset Karhu, Kettu, Susi ja Jänis saapuvat ystävineen Kummakorven metsästä. Laulut on säveltänyt Mika Lahtinen ja sanoittanut Lasse Forsgren. Ke 10.7. klo 17.30 Lastenteltta To 11.7. klo 11.30 Lastenteltta ja klo 14.00 Wiljami Kulttuuriosuuskunta Uulu YHDESSÄ! -konsertissa vauva ja vauvan lähipiiri saavat tehdä ja olla yhdessä! Matkalla karhun syntymäpäiväjuhlille pääsee niin soittamaan, laulamaan, liikkumaan kuin kokeilemaan sosiaalisen sirkuksen harjoitteita. Ei vaadi ennakko-osaamista, mukaan voi tulla jo ihan pienenkin vauvan kanssa. Yhdessä olemme kaikki enemmän!

To 11.7. klo 10.00 ja 11.00, Iholla-sali Pe 12.7. klo 13.45, Iholla-sali Soitinpöytä Tule tutustumaan mitä mielenkiintoisimpiin maailmalta tuotuihin soittimiin. Pe 12.7. klo 10.00-12.00, Puuhateltta AAVA – veden kiertokulku Aava vie hydrologisen kierron pyörteisiin, ulapalle, jäätikölle, sädemetsään, suolle, joen varrelle! Konsertissa yleisö pääsee tutustumaan paitsi veden kiertokulkuun, myös erilaisiin meren antimista tehtyihin soittimiin ja veden äärellä asuvien kansojen musiikkiin. Setin aikana osallistujista tulee osa bändiä, sillä laulun, rytmityksen ja liikkeen lomassa päästään myös kokeilemaan itse soittimia. La 13.7. klo 10.15, Pelimannitalo Rytmireilaaja Uulun kaikkien aikojen suosituin työpaja tutustuttaa erilaisiin rytmeihin ja rytmisoittimiin! Sopii kaiken ikäisille! La 13.7. klo 11.30 Lastenteltta Sarvisuunnistus Sarvi tai torvi käteen ja menoksi! Koko perheen hulvaton metsäretki avaa sarvien ja torvien käyttötarkoituksia metsässä, jossa ne soivat ja kuuluvat parhaiten. Lähde mukaan luomaan sarvikieltä ja etsimään aarretta. La 13.7. klo 18.00 LÄHTÖ Kallioklubin edestä, Pauanteen maastossa (kesto n. 45 min).


Lastenduo Vejie Vejie on lastenlauluduo, johon kuuluvat 13- ja 12-vuotiaat ystävykset Venla Kivioja ja Eeva Virtanen. Esitysten pohjana on tarina, jota käsinuket ja pehmolelut vievät eteenpäin. Tänä kesänä tytöt eläinystävineen seikkailevat lelumaassa ja matkaavat monissa eri kaupungeissa ympäri maailman etsien eksynyttä leijonaystäväänsä. Lapsiyleisön rytmi- ja leikkiapua tullaan tarvitsemaan leijonan etsimisessä! Apuun saadaan myös Venlan ja Eevan sisarukset Lauri, Otso, Ahti ja Immi kitaroiden, rumpujen ja viulun kera. Huikea musiikkiseikkailu voi alkaa! Ke 10.7. klo 15.30 Wiljami La 13.7. klo 11.30 Massikka ja 12.30 Lastenteltta Mutaveijarit Mutaveijarit on riemukas ja veikeä lastenmusiikkiyhtye, jonka musiikista nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Yhtye onkin tunnettu energisestä lavaesiintymisestään ja monipuolisesti eri musiikkityylejä yhdistelevistä omista lauluistaan. Emma-ehdokkaaksikin yltänyt Mutaveijarit esiintyy Kaustisella jo tuttujen sekä uusien laulujen kera ja vie kuulijansa kuravellin, ystävyyden ja luonnon riemukkaaseen maailmaan. Ke 10.7. klo 16.30 Lastenteltta (viittomakielelle tulkattu) To 11.7. klo 17.30 Kaustinen-sali Maltti ja Valtti Televisiosta tutut liikennekonstaapelit tulevat Kaustiselle lauantaina pitämään järjestystä yllä. Heidän svengaava esityksensä nähdään Kaustinen-salissa lauantaina, minkä

lisäksi konstaapelit kiertelevät festivaalialueella päivän aikana. La 13.7. klo 13.00 Kaustinen-sali Metsäorkesteri Käet Ylös! Mikä tekee oravan onnelliseksi? Ja kuka nappisilmä se köllöttelee rantakivikossa kevätauringon lämmössä? Tunnelmia ja tosiasiaa linnuista ja muista metsän asukkaista on tarjolla koko perheen konsertissa, kun Elina Kynsijärven rytmikkäät ja yllätykselliset lorut ovat saaneet musiikillisen muodon sekä viittomakielisen tulkinnan. Ti 9.7. klo 16.30 Wiljami (viittomakielelle tulkattu) Ke 10.7. klo 10.00 Pelimannitalon iso tupa (viittomakielelle tulkattu) To 11.7. klo 10.30 Lastenteltta (viittomakielelle tulkattu) Pikku Kakkosen Seikkailukone “Ylös eteen oikeaan, alas taakse vasempaan, seikkailun voi löytää ihan mistä vaan!” Pikku Kakkosen Seikkailukoneen matkassa edetään riemukkaissa tunnelmissa. Seikkailuseurana on Pikku Kakkosen tuttuja juontajia, iloinen orkesteri sekä tietenkin kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu, jonka reppuun on pakattuna varusteet tilanteeseen jos toiseenkin. Kun Seikkailukone paljastaa kartan, matka voi alkaa leikkien, laulaen ja hauskoja tehtäviä suorittaen. Ti 9.7. klo 11.00-12.00 ja 15.00-16.00 Keskipohjanmaa-areena Tangoteatteri Kiuta: Gnomos Metsätontut Villiina ja Vihmo ovat tarkkailleet ihmisten puuhia jo 300 vuoden ajan. Tonttuja hämmästyttää

ihmisten aiheuttama, alati kasvava melu ja hulina. Mahtavatko ihmiset huomata, mitä luonnossa tapahtuu? Eräänä päivänä tontut löytävät kotimetsästään jotain sinne kuulumatonta, ja heidän elämänsä suistuu raiteiltaan. Gnomos on koko perheen tangoteatteriteos, joka kertoo luonnon tärkeydestä, salakavalasta itsekkyydestä ja todellisesta kumppanuudesta. Tanssin rinnalla tarinaa kuljettaa elävä musiikki. Tangoteatteri Kiutan teoksissa argentiinalainen tango yhdistyy fyysiseen teatteriin, nykytanssiin ja tangolle epätavallisiin aiheisiin. Kiutan esityksissä korostuvat elävä musiikki, vahva tarina, hienovarainen huumori ja hiljainen voima. Ke 10.7. klo 18.00 Kaustinen-sali Tallari ja Loiskis Yhteiskeikalla luvassa mainioita ja hulvattomia lastenlauluja Loiskiksen laajasta tuotannosta sekä kappaleita yhtyeen kotikonnuilta Keski-Suomesta. Konsertissa nähdään melkoinen arsenaali erilaisia soittimia, ja se sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Ti 9.7. klo 17.00-18.00 Lastenteltta Lastenohjelmassa mukana myös: Duo JAB, Hempan sakki, Ihahhaa, Jyväskylän kansalaisopiston lasten ja nuorten pelimanniryhmät, Kaino ja Kille, Kangasalan Pikkupelimannit, Kankaanpään UusiKapelli, Lastenyhtye Raiku, Läskisoosi big band, Mielimusiikin rytmimuskari, Miukeli, Mottine, Mutsit ja murut, Serkku­sirkus, Sunuy Xale -lapsiryhmä, Tuliterä, Tuulesta viis, Unilinnun vastaan­otto, Uskospois & co, Vapaapääsy-­ orkesteri ja monia muita. 41


Kaustinen käy kylään

S

oitosta ja laulusta on mahdollisuus nauttia myös festivaalialueen ulkopuolella, kun pelimannit ympäri Suomen valloittavat kylän keskustan. Festivaali näkyy ja kuuluu pitkin viikkoa muun muassa Palvelutalo Iltaruskossa, kaupoissa, huoltoasemilla, Kraatarilla ja Wanhassa Markussa. Kaikkiin Kaustinen käy kylään -sarjan esityksiin on yleisöllä vapaa pääsy!

42

-konserttisarja

Aikataulut ilmestyvät Kaustinen käy kylään -kohteiden seinille sekä 2. käsiohjelman painokseen.

Tulevana kesänä ”elvytetään” sukulaisten ja kylänmiesten, entisten naapurusten, saman kesän rippikoululaisten, entisten luokkatovereiden, työkavereiden ja kaikkien muiden ulkokaustislaisten treffaamista. Köyhäjoen kyläsoiton ja ulkokaustislaisten tapaamisen järjestävät yhdessä festivaalien kanssa Kaustisen kunta, Eläkeläisten Kaustisen yhdistys, Kaustisen seudun oppaat ja Köyhäjoen kyläyhdistys.

To 10.30 alkaen Kyläsoitto Köyhäjoen Mäntymajalla Torstaina on erityinen kyläilypäivä, kun ulkokaustislaiset ja festivaalivieraat toivotetaan tervetulleiksi yhteen Kaustisen kylistä. Tänä vuonna vuoronsa saa Köyhäjoki.

Kaikki ulkokaustislaiset voivat kutsun, lisätietoa ja uutisia aiheesta halutessaan jättää yhteystietonsa (henkilökohtaisesti) joko osoitteessa http://bit.ly/ulkokaustislaiset, tai soittamalla Kaustisen kunnan infonumeroon 040 6527 692.


MESTAREITA JUHLILLA AINAKIN:

MESTARISOITOT & MESTARIPARAATI

K

austisen kansanmusiikkijuhlat on myöntänyt mestaripelimannin, mestari­ kansanlaulajan ja mestarikansantanssijan arvonimiä vuodesta 1970. Näitä perinnekentän merkittäviä edustajia kuullaan ja nähdään festivaaliviikon aikana niin Mestarisoitoissa kuin Mestariparaatissakin. Tunnelmallisissa tilaisuuksissa hellitään yleisöä soiton ja tanssin lisäksi myös tarinoita ja tietoa jakaen. Perinne elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle! Mestarit näyttäytyvät juhlilla myös omien yhtyeidensä kanssa.

Teppo Välimäki Hilja Grönfors Kimmo Anttila Risto Hotakainen Usko Välimäki Veikko Kuivala Erkki Vihinen Esko Pirttilampi Teppo Aho Matti Paananen Jouko Heikola Risto Ala-Ikkelä Kari Peltoniemi Erkki Lassila Eero Hautsalo Jonas Borgmästars Teuvo Anttila Katja Lampinen Janne Rauma Tony Uusitalo Christine Julin-Häggman Jussi Asu Hannu Rahikainen Kalevi Kantola Aarne Järvelä Teijo Aho Antti Savilampi Jussi Haanpää Mauno Järvelä Tapio Kivelä Timo Valo Pentti Mattsson Aimo Mässbacka Teppo Ala-Juntti 43


KANSANTANSSI

VASTAKKAIN JA SELÄKKÄIN, KYYNÄRKOUKUSTA KÄSIKYNKKÄÄN JA KAIKKEA SILTÄ VÄLILTÄ!

J

uhlien kansantanssiohjelmassa näkyy ja tuntuu vuosikymmenten kokemus, tahto ja taito vaalia perinteitä, uuden sukupolven kokeilunhalun eteenpäin vievä kehittämisen voima, kaikki sulassa sovussa Kaustisella. Kansantanssiohjelmisto koostuu tuttuun tapaan tasokkaiden kotimaisten kansantanssi- ja musiikkiryhmien esityksistä, tanssiteatterista, kansainvälisistä vieraista sekä osallistavasta tanssista monimuotoisine kokemuksineen. Viikon aikana näemme Suomen parhaalla tanssiareenalla kotimaista ja kansainvälistä kansantanssia päivittäin erilaisissa kansantanssi- ja koontikonserteissa. Kansainväliset tanssijavieraat tuovat tervehdyksensä juhlaamme Romaniasta, Venäjältä, Latviasta, Keniasta sekä Kreikasta ja Kyprokselta. Százlábú Folk Dance Ensemble saapuu Romanian Transilvaniasta ja osuu juhlamme rytmiteeman ytimeen. Tarkoittaahan ryhmän nimi tuhatjalkaista ja taitavan, nuorten tanssijoiden ryhmän spesialiteettina ovatkin transilvanian alueen tuliset ja rytmiset mustalaistanssit. Folk Dance Group Rosstan tulee Venäjän Länsi-Siperiasta, Tjumenista, joka sijaitsee 2000 kilometria Moskovasta itään, lähellä Kazakstanin rajaa. Tämä perinteinen folkloreryhmä esittelee alueensa kansanperinnettä laulaen ja tanssien laajalla repertuaarillaan. Latvian suitien musiikki- ja tanssikulttuuria esittelee tanssiryhmä Suiti säkkipilliyhtye Suitu Dūdeniekin säestyksellä. U-tena Kenya Dancers on luova kenialaisten tanssijoiden ja laulajien akrobaattinen performanssiryhmä, jonka ohjelmisto koostuu

Arto Kuorikoski


Krista Järvelä

perinteisistä, Maasain, L ­ uhyan, Luon ja useiden muiden kenialaisten heimojen tansseista ja lauluista. Lisäksi kreikkalaisten ja kyproslaisten tanssijoiden ja muusikoiden ryhmä tanssii ja tanssittaa perinteisten liiran, lauton ja luutun tahtiin. Tanssiteatterilla hemmotellaan niin lapsia kuin aikuisiakin. Tangoteatteri Kiuta tuo Kaustiselle koko perheen tangoseikkailun nimeltään Gnomos. Gnomoksessa seikkailevat metsätontut Villiina ja Vihmo, teos kertoo luonnon tärkeydestä, salakavalasta itsekkyydestä sekä todellisesta kumppanuudesta. Tanssillinen teatteriteos Sun rakkautes tähden, kertoo Maijan ja Arvin rakkaustarinaa sotavuosilta. Teos perustuu nivalalaisten, Maija ja Arvi Ruuttusen autenttiseen kirjeenvaihtoon vuosilta 1943-45. Teatteritaiteen opettaja Anna Myllylä on dramatisoinut isovanhempiensa kirjeenvaihdon koskettavaksi teokseksi yhdessä oululaisten taiteilijoiden ja taidepedagogien kanssa.

Kikari, Rikurilla, Kurpposet ja Kasareikka edustavat maakuntateeman mukaisesti Savoa. Juhlavuottaan viettävät Karjalan Nuoret tuovat Kaustiselle otteita juhlateoksestaan Poies itekäs ite – sata vuotta lujaa ystävyyttä. Kaustisen omat Ottoset 250 tanssijan ja pelimannin voimin MiniOttosista Ottosiin tuovat paikallista elävää perinnettä esille koko festivaaliviikon tanssien, laulaen ja soittaen. Osallistava, yhteisöllinen tanssi on vahvasti läsnä koko viikon erilaisissa tanssituvissa ja workshopeissa sekä suuren suosion saavuttaineissa Nordic Dance -tanssijameissa. Yhteisöllisen tanssikokemuksen viikolla huipentavat niin legendaarinen Yökatrilli kuin Iltavilli vol. 3. Yökatrillin vetää ensimmäistä kertaa Antti Savilammen uskomattoman 37 vuoden kokemuksen jälkeen Petri Kauppinen JPP:n tahdittamana, ja Iltavillin tanssivaltikka on tulevana kesänä Hanna Poikelan ja Nope-yhtyeen käsissä.

Esiintymään saapuvat mm.

Hipasu, Hippa, Hyrrä, JunioriOttoset, JunioriOttoset I, JunioriOttoset II, Jutarinki, Karjalan Nuoret, Kasareikka, Katrilli, Kaustisen showtanssijat, Kerot, Kikari, Kimurantti, Kipuna Kollektiivi, Kirjavat, Koplaus, Kurpposet, Lystikkäät, Matit ja Maijat, MiniOttoset I, MiniOttoset I, Näpsäkät, Ottoset, Ottosten perilliset, Pauha, PikkuOttoset I, PikkuOttoset II, Pirttiset, Polokkarit, Purpuridansarna, Puumalan purppuriryhmä, Renesanssiryhmä Linnea, Rikurilla, Sopusakki, Sun rakkautes tähden ensemle, Susirekka, Tanhu-Visa, Tangoteatteri Kiuta, Tanssiteatteri Kamala, Tampereen unkarilainen kansantanssiryhmä, Väkitukko, VeteraaniOttoset ja Vinteliska. 45


ö t n i r e p ä v ä l E Mitä on sinun perintösi?

K

austislaista viulunsoittoa esitetään Unescon kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon mm. flamencon, fado-laulun ja reggaen rinnalle vuonna 2021. Kansanmusiikkijuhlat on luonnollisesti paras paikka tutustua Euroopankin mittakaavassa esimerkillisen elinvoimaisena säilyneeseen perinteeseen niin soiton, tanssin kuin niitä säestävän tarinoinnin kautta. Soitto soi pitkin pitäjää, ja tanssia voi seurata lukuisilla esiintymispaikoilla. Muista ainakin Kaustisen tunti päivittäin klo 10 Soittosalissa ja Muistojen Kaustinen päivittäin klo 13 Pelimannitalossa! Kaustisen oman paikallisperinteen lisäksi juhlilla kuullaan toinen toistaan hienompia musiikillisen kulttuuriperinnön esimerkkejä niin ympäri Suomea kuin maailmalta, suomenruotsalaisesta menuetista eteläpohjalaiseen haitarimusiikkiin, tikkurististä runolauluun ja sahansoittoon, pohjoisafrikkalaisesta gnawa-perinteestä Latvian Suiti-kulttuuriin.

46

Musiikki- ja tanssiperinteen ohella haluamme avartaa aineettoman kulttuuriperinnön ymmärrystä esittelemällä ilmiöitä myös muilta elämänalueilta. Mitä yhteistä on Torniojokilaakson siikakalastusperinteellä ja suomalaisella metsäsuhteella? Entäpä suomalaisille rakas saunakulttuuri, Suomen ensimmäinen ehdokas Unescon luetteloon? Juhla-alueella kasvaa yhteisöteos Elävän perinnön puu, jonka juurella kuullaan eri ilmiöiden asiantuntijoita pitkin viikkoa. Tule kertomaan, mikä on sinun perintösi! Keskusteluiden ja esittelyiden lisäksi yleisöllä on mahdollisuus heittäytyä syvemmälle perinteisiin – vaikkapa lauteilla hikoillen, siikaa kalastellen tai öisessä metsässä vaeltaen. Elävän perinnön ohjelmakokonaisuus huipentuu lauantaina kansainväliseen seminaariin sekä Festivaaliareenan pääkonserttiin. Seminaarissa tarkastellaan Unescon luetteloinnin vaikutuksia perinnekohteiden suojeluun, komeassa pääkonsertissa tutustutaan Latvian Suiti-yhteisön musiikkiperinteeseen sekä Jepuan menuettiin.


Sunnuntaiyönä suomalaiseen metsäsuhteeseen sukelletaan yövaelluksella.

KAUSTISEN KANSAINVÄLINEN AINEETON KULTTUURIPERINTÖ -SEMINAARI 2019 Unesco-luetteloinnin vaikutukset yhteisöjen elävän perinnön suojelutyölle – kokemuksia ja käytäntöjä Tiistaina ja keskiviikkona klo 14.00 alkaen Kukkolankosken siiankalastajat Mosalan rannassa – kuinka perinteinen lippo rakennetaan ja miltä maistuu varrassiika?

Miten luettelointi on vaikuttanut perinteenharjoittajien toimintaan Baltiassa ja Pohjoismaissa? Miten suojelutyöhön liittyviä erilaisia hyviä käytäntöjä voidaan tehdä tunnetuksi ja edistää? Mikä rooli kansalaisjärjestöillä on prosessissa? Mitä uhkia tai ei-toivottavia vaikutuksia sopimuksen suojelutoimien toteuttamisessa tulisi huomioida? Seminaarissa kuullaan esityksiä kulttuuriperintökohteiden kokemuksista Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Suomessa. ­Seminaariin on vapaa pääsy. Seminaarikieli on englanti.

Ilmoittautumiset 15.6. mennessä anne.virkkala-harju@kaustinen.fi Torstaina ja perjantaina klo 14.00 lämpiää sauna Maunon makasiinilla – löylyn taikaa ja vihdanteon opastusta.

Lisätietoja: www.kansanmusiikki-instituutti.fi 47


Myynti- ja esittelypisteet YLÄKOULU Yläkoulun myynti- ja esittelypisteet ovat avoinna ma klo 15–22 ja ti–la klo 10–22, ellei toisin mainita. Folk Shop Suomen Kansanmusiikkiliiton, Kansanmusiikki-instituutin ja festivaalien yhteinen runsaudensarvi. Laaja valikoima kansanmusiikkijulkaisuja, äänitteitä, kirjoja, soitintarvikkeita, piensoittimia ja festivaalituotteita. Toinen myymälä on Kansantaiteenkeskuksessa. Taito Craft Shop Yläkoululle rakennetussa myyntinäyttelyssä on runsaasti käsityömateriaaleja ja tekemisen ideoita, hyvää tekevää käsityötä, keskipohjalaisia tuotteita ja käsityö-designia ympäri Suomen sekä työnäytöksiä päivittäin. Onni elää käsityössä! Kestävästi Suomessa tuotetut tuotteet antavat sinulle mielihyvää ja visuaalisia elämyksiä. Tuotteemme ovat ihania itselle – lumoavia lahjaksi. Artrinki Avoinna klo 10–19. Kaustislaisia käsitöitä. Kansallispukuklinikka Avoinna klo 10–19. Klinikalta saa pika-apua nappien ompelusta pukuhuoltoon, päähineiden pukemisesta paidan tärkkäykseen. Välitämme myös käytettyjä kansallispukuja. 48

Suomen kansallispuvut Avoinna ma klo 15–20, ti–la klo 11–18. Förening Bragen ja Kansallispukukeskuksen näyttely, neuvontaa, materiaaleja ja tarvikkeita.

Kokkotyö-säätiö Avoinna ma klo 15–20, ti–pe klo 12–20. Kierrätysmateriaaleista valmistettuja ja tuunattuja tuotteita sekä kierrätysvaatteita.

Soitinrakentajia Avoinna klo 12–19. Myyntinäyttely ja pienimuotoista huoltopalvelua. Kieliä ja jousia myynnissä. Mukana Kristian Wetterstrand, viulunrakentaja Leif Kronqvist, Harmonikan huolto ja restaurointi Viljo Mannerjoki, Juhana Nyrhinen: Metsän ääni -perinnesoittimet sekä Inarin Soitinverstas.

Kuuloalan järjestöt Avoinna ke klo 10–20 (vain ke). Tule tutustumaan kuulo- ja viittomakielialoihin! Voit opetella kanssamme yleisimpiä viittomia tai testauttaa kuulosi Kuuloautossa, joka sijaitsee rauhallisella alueella festivaalialueen ja Kansantaiteenkeskuksen välillä.

JUHLAPIHA Monenkirjava joukko näytteilleasettajia, työnäytöksiä ja myyntipisteitä. Kaustisen seutukunta Avoinna ma klo 18–20, ti–to klo 12–19, pe–la klo 11–19. Tule tutustumaan Kaustisen seutukuntaan, Suomen elinvoimaisimpaan maaseutuun! Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Toholammin ja Vetelin kunnat toivottavat festivaalivieraat tervetulleiksi seudulle, missä eletään sujuvaa arkea puhtaan luonnon keskellä. Suutarimestari Ari Tylli Avoinna ti–la klo 10–19. Perinnejalkineiden valmistusta käsityönä. Työnäytöksessä voi seurata supikkaan ompelua ja muita työvaiheita. Mukana korjaustöitä varten perinteinen poljettava Singer.

Keski-Pohjanmaan liitto Avoinna klo 10–17 (ei ke). 11 jäsenkunnan liitto edustaa yli 80000 ihmisen elämää, osaamista ja mahdollisuuksia. Rakennamme maakunnan tulevaisuutta yhteistyössä muiden kuntayhtymien, aluehallinnon ja järjestöjen kanssa. BASAARI Avoinna ma 15–22 ja ti–la klo 10–22. Johanna K. Design Ekologisia hyvän mielen neuleita. Taidekäsitöitä Sirpa Salmu Huovutetut kortit ja taulut, sisustus- ja lahjataulut. Ihania tuotteita mökille ja kotiin! Koi Design Persoonallisia ja tyylikkäitä hopea-


Krista Järvelä

koruja sekä riemastuttavan värikkäitä VÄRIÄ by Koi Design -tuotteita. Kauniston Taidelasi Kauniit käsityönä valmistetut korut. Vehkomäki Paula Design Pellava- ja puuvillamekkoja, tunikoita arkeen ja juhlaan. Inka Wasi Eettisesti tuotettua käsityötaidetta Etelä-Amerikasta, mm. alpakkavillalangat ja -neuleet sekä Andien soittimet. Kelttikorut 925 Oy Historialliset kelttikorut parhaasta 925-hopeasta ja tinakorut Viikinkien mytologiasta. Venka&Vinka Oy Ekologisia, kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja ja asusteita. AnemoneN Käsityönä valmistettuja koruja. Materiaaleina on käytetty hopeaa, kivihelmiä ja makeanveden helmiä.

Arto Kuorikoski

Paulanka Pellavasta ja villasta valmistettuja vaatteita sekä asusteita ja koruja. ILOinen KettuLiini Laadukkaita ja uniikkeja Suomessa valmistettuja naisten ja lasten vaatteita sekä Suomessa suunniteltuja kankaita. The Natural Beauty Shop, Finland Itä-Afrikassa käsin valmistettuja koruja, koreja, laukkuja ja vaatteita sekä Suomessa valmistettuja luomusaippuoita, ihovoiteita ja hiustenhoitoaineita. Mithu Oy Eettisesti valmistetut vaatteet, asusteet ja soittimet (mm. äänimaljat, munniharput ja huilut). Idealahjat Ky Korkealaatuiset ja kotimaiset keittiöja kattaustuotteet lämpökäsitellystä puusta yhdistettynä ruostumattomaan teräkseen sekä vanhat markat ja laadukkaat korut, mm. erilaiset avainkaulakorut.

KANSANTAITEENKESKUS Avoinna ma–la klo 10–22 Tilat palveluineen arvokkaille kohtaamisille, elämyksille sekä hienoille, ikimuistoisille tarinoille! Suomen Kansansoitinmuseo Museosalin vastauudistettuna perusnäyttelynä on Kaustislainen viulunsoitto – elävää perintöä sekä pienoisnäyttely Paimensoittaja ­Teppo Repo. Naiivia taidetta Dallmeier-­ kokoelmasta Alakerran galleriassa esillä Dall­ meierin Naiivia taidetta -kokoelma, jonka suomalais-saksalainen lääkäripariskunta Maija ja Volker Dallmeier lahjoitti Kaustisen kunnalle vuosi­ tuhannen alussa. Näyttely vie katsojansa eurooppalaisen naiivin taiteen keskeisimpien teosten tunnelmaan. Taivaan laasijat Taiteilija Anni Rapinojan suunnittelema ja paikallisten yhdistysten toteuttama yhteisöllinen sadan risuluudan taideteos. 49


~~~

Harmonikan huolto ja restaurointi Tmi Viljo Mannerjoki Naantali n rmonikkoje 10 vuotta ha sa. is al nt aa N korjausta bookissa ja Seuraa Face ki hhjrmannerjo @ sa is Instagram

PERINNESOITTIMIA

KAIKEN MAAILMAN MUSIIKKIA www.uulu.fi

Harmonikkojen huollot ja korjaukset, viritykset uusiin ja vanhoihin peleihin, restauroinnit vanhoihin harmonikkoihin, olka­ ja bassoremmit ja ergonomiset PasiPro­lantioremmit 040–8291050 | viljo.mannerjoki@vapaalehdykka.net w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t

festivaaleilla paikalla

INARIN SOITINVERSTAS * ARTRINKI - Kaustislaisia käsitöitä

- Viulun rakentamisen mestari Uudestakaarlepyystä - Tilauksesta rakennetut soittimet - Valmiit soittimet myytävänä - Korjaukset / Trimmaus

www.leifkronqvist.fi


Centria on ammattikorkeakoulu suurella sydämellä! Yhteensä noin 3 000 opiskelijan kampuksemme sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Tutustu koulutustarjontaamme: www.centria.fi Opiskele musiikkia Centriassa! Valitse klassisen musiikin, rytmimusiikin tai kansanmusiikin opinnot. Opiskelu yli genrerajojen onnistuu myös! Lisätietoja: www.centria.fi/musiikkipedagogi

Varjoa ja valoa

Centria on toista kertaa valtakunnan ykkösenä valmistuvien opiskelijoiden palautteissa. (03/2019) Valtakunnallinen AVOP-kysely, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lune d’Avril

Moments ILMARI TUNKKARIN C-TUTKINTO & OPINNÄYTEKONSERTTI

- musiikkia pelisarjasta Final Fantasy

Heidi Vehkalan opinnäytekonsertti Ke 11.4.2018 klo 16 konservatorion sali Heidi Vehkala, piano ja viulu Janika Läspä, viulu Emma Yli-Korpela, viulu Saana Pulkkinen, alttoviulu Sallamaria Saarimäki, laulu Sara Jokela, huilu Ilona Jussinmäki, harmonikka Tero Tavaila, piano

Ilmari Tunkkari, sello Johanna Tilus, piano

eele Meine eShen S im hört

Bach - Debussy - Schumann Keski-Pohjanmaan konservatorion sali Tiistaina 9.4.2019 klo 20.00

KONSERVATORIO

KONSERVATORIO

Keski-Pohjanmaan

KOKKOLA

KONSERVATORIO

KOKKOLA

Emma Rahjan opinnäytekonsertti ke 11.4.2018 klo 18 Konservatorion sali

KOKKOLA

Tribute To Foo Fighters

Carpe diem

Wie Melodien

Nelli Marjomäen opinnäytekonsertti

Pieni sydän Tiistaina 10.4.2018 klo 20 Konservatorion iso sali

Tartu hetkeen

We Are Alive

NÄYTTÖKONSERTTI & D-TUTKINTO

SOPRAANO PAULA KUJANPÄÄ KAARINA NISONEN, PIANO

at Night

TI 5.4.2016 KLO 20.00 KONSERVATORION SALI VAPAA PÄÄSY, TERVETULOA!

Kuva © Essi Luoma

Keski-Pohjanmaan

~ Sade Turjan opinnäytetyökonsertti 9.11. klo 18.00 konservatorion salissa ~

KONSERVATORIO KOKKOLA

Kun suljen silmäni – muistoja ja unelmia

PINJA HILTUSEN NÄYTTÖ- JA D-TUTKINTOKONSERTTI

Emma Rahja, sopraano | Anna Kuusniemi, viulu | Ewa Tracz-Lejman, sello | Tero Tavaila, piano & cembalo

DON’T Taru Laitalan opinnäytekonsertti TALK TO STRANGERS

Flying Foos

Keski-Pohjanmaan Keski-Pohjanmaan

Kaunis, julma rakkaus

VIIMEINEN VALITUSVIRSI KE 10.4. KLO 19

Alli Järvelä laulu Anni Kaakinen laulu Ilari Mäkelä koskettimet, taustalaulu Konsta Kivelä kitara Samuli Kiiveri basso Oskari Paakki rummut

WALDHORN X2

Iiro Koskisen ja Iida Ranta-Nilkun opinnäytetyökonsertti

PMMP-tribuutti Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa Alli Järvelän D-tutkinto ja opinnäytetyö

Pinja Hiltunen, laulu Tero Tavaila, piano Ke 11.4.2018 klo. 20.00 Konservatorion iso sali Vapaa pääsy, Tervetuloa!

Tero Tavaila, piano Martta Laitinen, viulu

Johanna Oksasen 13.4.2018 klo 18 Konservatorion Peopinnäyte/D-tutkintokonsertti 13.4 Raatihuone perjantaina klo 20.00, vapaa pääsy Iso sali, vapaa pääsy Keski-Pohjanmaan

KONSERVATORIO KOKKOLA

Keski-Pohjanmaan

Keski-Pohjanmaan

KOKKOLA

KOKKOLA

KONSERVATORIO

Milla Koivisto, sopraano Tero Tavaila, piano ja cembalo Martta Laitinen, piano Ilmari Tunkkari, sello Meeri Järvelä, viulu Heidi Vehkala, viulu Perjantaina 10.11.2017 klo 20 Konservatorion sali

KONSERVATORIO

SUOMEN MONIPUOLISIN KONSERVATORIO To 8.11.2018 klo 18 Keski-Pohjanmaan konservatorion sali

Torstaina 11.4. klo 20

Konservatorion Sali

Keski-Pohjanmaan

KONSERVATORIO

* TOTEUTA UNELMASI * OPISKELE MUSIIKISTA AMMATTI! KOKKOLA

WWW.KPKONSA.FI

JATKUVA HAKU: WWW.KPKONSA.FI

Tiistaina 9.4.2019 klo 18.00 Konservatorion salissa Johanna Tilus, piano, Maria Seppä, oboe, Emmi Salonen, klarinetti sekä Konservatorion jous Mozart, Beethoven, Reinecke, Larsson Vapaa pääsy, tervetuloa! Keski-Pohjanmaan

Keski-Pohjanmaan

KOKKOLA

KOKKOLA

KONSERVATORIO

KONSERVATORIO


Arto Kuorikoski

RYHMILLE

I

sompien porukoiden kannattaa varata edulliset ryhmäliput etukäteen.

52

Ryhmäliput / päivä ti 24 € / hlö (norm. 34 €), ke 24 € / hlö (norm. 34 €), to 29 € / hlö (norm. 39 € / hlö), pe 29 € / hlö (norm. 39 € / hlö) ja la 29 € / hlö (norm. 39 € / hlö)

Samalla voit kysyä tarjousta kahvila- ja ravintolapalveluistamme. Tarjolla on juhlavampia kattausvaihtoehtoja upeilla maisemilla Kalliopaviljongilla sekä vapaamuotoisempaa Kestikievarin buffet-ruokailua. Myös alueella sijaitsevaan, kotiruokaa tarjoavaan Festivaaliravintolaan voivat ryhmät ostaa ruokaliput etukäteen, kuten myös kahvi- tai drinkkiliput. Lisäksi tarjoamme ryhmille opastettuja kierroksia kaustislaisten pelimannien jalanjäljissä sekä ohjelmallisia lisäpalveluita Kalliopaviljongin ruokailun yhteydessä. Tutustu ruokalistoihin: kaustinen.net/ruokalistat

Ryhmäalennukset koskevat vähintään 10 hengen ryhmiä, ja joka 11. lippu on ilmainen!

Tiedustelut ja varaukset: myynti@kaustinen.net, puh. 040 1634 398.


Ravintolat ja kahvilat Festivaaliravintola Avoinna klo 8–20. Maukasta kotiruokaa edullisin festivaalihinnoin klo 11–20 (13/7 €). Runsas aamiainen tarjolla ti–su klo 8–10 (6,90/4,90 €). Kalliopaviljonki Korkealla kalliolla sijaitseva tilausravintolamme tarjoaa ryhmille (20–80 henkeä) kolme eri kattaus- ja buffetvaihtoehtoa (18,50–35,90 €). Varaukset: myynti@kaustinen.net, puh. 040 1634 398. Kestikievari Avoinna klo 10–02.30. Musiikkia, tanssia ja herkullisia ruokia festivaalialueen teltassa. Ruokakioskeissa on tarjolla mm. saksalaista yrttibratwurstia, pulled porkia, currywurstia ja burgereita (Daniel´s Grillbar) ja kreikkalaista Souvlakia ja Gyrosia tuoreen leivän kera (Fast­ food Festivals Oy.) Paikat voi varata myös etukäteen ryhmille: myynti@ kaustinen.net, puh. 040 1634 398. Mondo Avoinna klo 9–03.30. Livemusiikki ja pitkä baaritiski povaavat hyvää menestystä viihtyvyydelle alueen sydämessä sijaitsevassa Mondossa. K-18 klo 22 jälkeen, alaikäisille on oma alueensa. Troka Avoinna klo 13–03.30. Viihtyisässä Trokassa on seurustelun lisäksi tilaa

akustisille jameille ja nurkkatansseille! Uutuutena erikoisoluita tarjoava baari. K-18 klo 22 jälkeen Pelimannitalon kahvio Avoinna klo 10–02.30. Vanhan hirsitalon tunnelmaa, musiikkia ja tietenkin kaustislaista juustopaistia. Marjaananvillen kaffila Avoinna klo 9–22. Juhlapihan suositussa kaffilassa viihtyvyyden takaa Krenikka-lavan ohjelmisto. Tarjolla on kahvia ja teetä, virvokkeita sekä suolaista ja makeaa syötävää. Kallioklubi Avoinna ke 18.30–00.30, to 18– 00.30, pe 18.30–01 ja la 18–24. Festivaalin perinteikäs klubi sijaitsee Kalliopaviljongilla. Nauti klubitunnelmasta ja kylmistä juomista. Alaikäisille on oma alueensa. Viinituvan terassi Avoinna klo 15–01. Musiikkia kaikista ilmansuunnista! Kahvila Konserttiina Avoinna klo 10–22. Viihtyisä kahvila Kansantaiteenkeskuksessa tarjoaa herkkuja moneen makuun. Festivaalipuiston kioskit ja Ruokakuja Festivaalialueen Ruokakujalta ja alueen eri kioskeista löydät monenlaista syötävää pikkutunneille saakka. Mondon kupeessa sijaitse-

vasta Vohvelisankarin kahvilasta saat mm. paikan päällä paistetut vohvelit, Liisankankaan Tilajäätelön kahdesta jäätelökärrystä kotitekoiset jäätelöt ja Petit Moulin Oy:n karkkikioskeista löydät metrilakut ja muut herkut. Slush-jäähilejuomia on tarjolla ruokakujalla. Ruokakioskeista voit ostaa mm. suolaisia ja makeita lettuja, pitaleipiä eri täytteillä (Eventhits Oy), kevätrullia, currya ja nuudeleita (Vary Bun Oy), perinteisiä grillituotteita (Kappelin grilli Oy) ja suomalaisia kalaruokia (Kuusamon kalaravintola/ Hakofest Oy). Näillä eväillä taatusti jaksat juhlia! 53


Kaustinen Folk Music

Festival 2019 väcker alla sinnen

V

älkomna till Kaustby! Festivalen är den äldsta och största folkmusikfestivalen i Norden och den lockar årligen tusentals spelmän och dansare – både proffs och amatörer – för att vistas sju dagar i Kaustby, som är känd för sin traditionella musik och sina musiker. Festival inleds med en nattvandring söndagen den 7.7 . Öppningsdagen 8.7 är gratis. Flera framstående inhemska och utländska artister toppar programmet på den 52:a folkmusikfestivalen i Kaustby. Årets tema är rytm, något som når lyssnarna med alla sinnen. Upplevelsen av musik är en kroppslig helhet. På onsdag finns även teckenspråkstolkar på plats på området. För att få med Kaustbys violinspel på Unescos lista över immateriella kulturarv i världen redan år 2021 läggs mycket arbete ner under hela året i Kaustby vid sidan om festivalarrangemangen. Traditionen lever stark även hos de unga. Än en gång har en imponerande mängd spelmän anmält sig till festivalen. Veckan fylls förutom av musik även av dansworkshopar, jamsessioner, ukulelekurser, skedspelsskolor m.m. Konsta Jylhä-tävlingen ordnas för tionde gången och landskapstemat för festivalen är i år Savolax. 54

Showcase - lovande framtida stjärnor Det modiga, sensibla och sprudlande spelmansflickbandet ENKEL har utsetts till Årets ensemble i Kaustby. Leija Lautamaja, Maija Pokela, Miia Palomäki och Iida Savolainen är starka folkmusikproffs. Deras musik är modern, kreativt galen och utstrålar en djup respekt för traditionen. Showcase-konsertserien erbjuder lovande nykomlingar en möjlighet att bygga sitt varumärke. Tiotals ansökningar från Finland och andra länder inkom till serien. Svenska AXVY, estniska Eva Väljaots och finska Nooli har valts till årets showcase-artister. Festivalens populära hashtag #kesänonnellisimmatpäivät (sommarens lyckligaste dagar) gör verkligen skäl för sitt namn särskilt under kadriljnatten på torsdag. Kanske kommer du att vara med i år?

Biljettforsäljning och logi Biljetter säljs billigare via tiketti.fi och Pohjanmaan Lipputoimisto tills 30.6.2019 (Se priserna s. 6). Under festivalen säljs biljetter vid portarna och i musikgymnasiet (öppet kl. 9–20), tel. 0600 95020 (0,98 € /min+lna), myynti@ lipputoimisto.fi. Assistent eller stödperson till innehavare av funktionshinderkortet får gratisbiljetter vid porten.


Festivalen erbjuder ingen publiklogi utöver spelmansinkvarteringen, men Kaustby erbjuder många inkvarteringsmöjligheter. Mera information på webbsidan kaustinen.net/info.

Området Den närmaste tågstationen är i Karleby (ca 45 km från Kaustby). Därifrån finns bussförbindelse till Kaustby. Tågtidtabellerna finns på VR:s hemsidor (www. vr.fi/sv). Då du stiger ut från tågstationen i Karleby finns busshållplatsen ca 50 meter till höger - där stannar ordinarie busslinjer samt Kaustbys egen festivalbuss. Festivalbussens hållplats i Kaustby finns på Spelmanstorget. I Kaustby centrum finns skyltar som leder bilburna festivalgäster till området.

Krista Järvelä

Det finns två portar till festivalområdet: vid musikgymnasiet (Meerbuschvägen 1) och på centrumsidan, Spelmanstorget. Festivalparken som ligger i Kaustby centrum nära skolorna, är platsen där största delen av festivalens aktiviteter äger rum. Parken lämpar sig väl för hela familjen och den är känd för att vara ren, vårdad och trivsam. Keskipohjanmaa-arenan är parkens hjärta. Parkeringsplatser finns vid musikgymnasiet på Meerbuschvägen och vid Folkkulturcentret. Parkeringen är gratis. Det finns ett begränsat antal platser så utnyttja gärna också andra parkeringsalternativ i centrum. Det finns särskilda parkeringsplatser för dem som uppträder eller arbetar på festivalen. Trafikövervakare vägleder på parkeringsplatserna.

Krista Järvelä

55


Kaustinen Folk Music

Festival 2019 caters for all senses

K

austinen Folk Music Festival, est. 1968, has had a firm position for nearly five decades as one of the most important folk music events in Europe. Known for its unique atmosphere where both amateurs and professional artists mix freely, the festival is a rare blend of hundreds of inspired concerts, both domestic and international, workshops, improvised jam sessions and dance performances each summer. This year’s themes are rhythm and ‘Around the World – Internationality in Folk Music and Folk Dance’. The oldest and largest folk music festival in the Nordic countries starts off with a night-time hiking event on Sunday 7 July. The opening day (8 July) is free of charge and the gates will be open at 3pm.

Feel the music! The programme of the 52nd Kaustinen Folk Music Festival is packed with celebrated Finnish and international artists. This year’s theme engages the listener through all the senses. In addition to the festival, a great deal of work is carried out at Kaustinen all year round in order for the local-style violin playing tradition to be included on UNESCO’s World Heritage List in 2021. The local tradition of violin playing has existed uninterrupted in Kaustinen for at least 250 years. This tradition also remains strong among young people. The rhythm theme and unique cooperation with associations in the hearing sector brings sign language interpreters in the festival 56

area, and special programming for the visitors. Feel the Music! The festival has also attracted a vast number of traditional folk music artists this year. In addition to music, the week will be filled with other activities, such as dance workshops, ukulele courses, and a workshop on the coveted art of spoon playing.

Showcase - promising future stars The brave, intuitive, and lavishly zestful folk music girl band ENKEL has been named the Band of the Year in Kaustinen. Leija Lautamaja, Maija Pokela, Miia Palomäki and Iida Savolainen are extremely talented folk music professionals. Their music is modern, creatively joyful, and reflects the artists’ deep respect for tradition. The showcase concert series offers promising newcomers an opportunity to build their brand. Dozens of applications were received to the series from Finland and abroad. Among them, AXVY from Sweden, Eva Väljaots from Estonia, and Nooli from Finland were chosen as this year’s showcase artists. The popular hashtag of the festival, #thehappiestdaysofthesummer is true at Kaustinen Folk Music Festival every day and night. Tradition comes alive in every corner and event, whether it’s night-time hiking or the infamously entrancing night of the quadrille!


Practical info The nearest train station is in Kokkola (ca. 45km). There is a bus connection to Kaustinen. The train timetables are available at www.vr.fi. There is a bus stop outside the train station, next to the old iron steam locomotive; this is where Kaustinen’s own Festival bus as well as regular public busses stop. You can find the bus timetable at the back of the festival programme. The festival busses stop just outside the festival area in Kaustinen. There are also signs around Kaustinen directing those arriving by car. There are two main gates in the festival area, one next to the Kaustinen College of Music, and the other next at the Festival Marketplace. Tickets or other passes will be checked whenever walking in or out the festival area. Parking around the festival area is free of charge, although only a limited amount of visitor parking space is available close to the festival area (next to the Kaustinen College of Music and the Folk Arts Centre). There is a separate parking area for performers and festival staff. There are festival staff members guiding the traffic around the parking areas. There are several bars and cafés, a buffet restaurant, fast food stalls etc. within the festival area serving guests from early mornings to late hours.

Tickets and accommodation Tickets for Kaustinen Folk Music Festival are sold in advance through online ticket services Tiketti.fi or Ticketmaster.fi (Pohjanmaan Lipputoimisto) until 30th of June – after that tickets are sold at the festival gate starting 8th of July at 3 pm. During the festival tickets are sold at the gates and at the ticket office at Kaustinen College of Music (open 9am – 8pm during the festival week). A day ticket gives entrance to the festival area as well as all events mentioned in the festival programme. The ticket is valid for the whole day and a separate evening ticket is not needed. A weekend ticket gives you access to the festival area, and to all the venues and concerts listed in the festi-

Risto Savolainen

val programme for Friday and Saturday. Childrens’ day ticket is available for kids between the ages of 7 and 15 giving access to the festival area, and to all venues and concerts in the festival programme for that day. Under 7-year-olds get in for free. Children’s tickets cannot be bought in advance, only at the festival gate. All-week ticket is valid for the entire festival week. It gives you access to the festival area, and to all venues and concerts listed in the festival programme. Children’s all-week ticket is also available for kids aged 7 to 15. Evening tickets are available for Tuesday-Friday, and they are valid from 7pm until late. The evening ticket cannot be bought in advance, only at the festival gate. Separate tickets are available for Club Kallio concerts only. The ticket costs 10€, and they are available at the entrance. If you have a day ticket or an evening ticket, you don’t need a separate ticket for Club Kallio. The festival organization does not provide accommodation services, but there are many accommodation options available - have a look at our webpage at www.kaustinen.net for more information. 57


Kansanmusiikki-instituutti on suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin asiantuntijaorganisaatio ja akkreditoitu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijajärjestö.

KANSANMUSIIKKI-INSTITUUTIN SOIVAT LUENNOT JA SEMINAARIT FESTIVAALEILLA Keskiviikko 10.7.2019 15.00-17.00 SEMINAARI: MUSIIKIN VOIMA ERITYISNUORTEN MUSIIKKIKASVATUKSESSA Seminaarissa pohditaan, miten musiikin koulutuksen ja harrastamisen yhdenvertaisuutta voitaisiin tukea ja miten siihen voitaisiin kannustaa. Keskustelijoina illan ­artisti Marko Vuoriheimo alias Signmark, Oulun yliopiston tutkija Katja Sutela ja musiikkiterapeutti Riitta Koski-Helfenstein. Torstai 11.7.2019 17.15-18.45 AKTIVISTINEN MUSIIKINTUTKIMUS Kaj Ahlsved & Saijaleena Rantanen. Osa I: Tutkija yhteiskunnallisesti vastuullisena kriitikkona ja musiikkikasvattajana. Osa II: Musiikin historian esilläpito - amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkikulttuuri (alustus Tallarin

konserttiin "Lähtölaulu – Jimmy Träskelin ja Tallari amerikansuomalaisen perinteen äärellä") Perjantai 12.7.2019 15.00-16.30 TAITEELLINEN TUTKIMUS KANSANMUSIIKISSA Kristiina Ilmonen: Sibelius-Akatemian tohtoriohjelma oppia ja kokemuksia kohta 20 vuoden ajalta. Pauliina Syrjälä: Jooseppi Pohjolan kantele ennen ja nyt. Lauantai 13.7.2019 11.30-14.00 KAUSTINEN INTANGIBLE CULTURAL HERITAGE SEMINAR 2019 Seminaari käsittelee Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen vaikutuksia perinteensuojelutyöhön. Tapausesimerkkeinä Unesco-kohteita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Latviasta. Työkieli englanti.

TALLENTAA • JULKAISEE • TUTKII • KOULUTTAA • KEHITTÄÄ • TIEDOTTAA • PALVELEE


INSTITUUTIN UUDET ­JULKAISUT

LÖYDÄT JUHLILLA FOLK SHOPISTA JA KANSAN­TAITEENKESKUKSEN MYYMÄLÄSTÄ!

Kaustisen Näppärit: Kettu, hukka ja jänis. Näppärilauluja. (CD) Konstan nuottikirja, 2. täydennetty laitos. (toim. Mauno Järvelä) Tuhannen riemun harmooni. Kaisu Förstin nuottikirja. (toim. Mauno Järvelä ja Timo Valo) Tero Hyväluoma & Matias Tyni: Perinnemusiikkia Vetelistä (CD)

KANSANMUSIIKKYHTYE TALLARI www.tallari.net

42. Kaustisen KamarimusiiKKiviiKKo 24.1.-1.2.2020 www.kamarimusiikkiviikko.net

kansanmusiikki-instituutti.fi


LATAA S-MOBIILI Bonus ja rahanarvoiset edut aina mukanasi!


Uutta kesällä 2019

OLUTBAARI TROKAN YLÄTASANTEELLA

Laaja valikoima tuotteita paikallisesta pienpanimosta aina kansainvälisesti t­ unnettuihin merkkeihin!

61


Jotta kaikilla olisi mahdollisuus el채채 hyv채채 arkea.

Kaustinen, Pajalantie 4 ma-la 8-21


MATKAILIJAN 9 1 0 2 T I T I E R Ä S E K 102 km

88 km

47

#ahtarizoo

km 57

m 133 k

ahtarizoo.fi, 030 62150

km

Hotelli Kivitipun majoitus kesällä 2019 110 €/2hh • 80 90 €/1hh 100 Sisältää aamiaiset, kuntosalin, allasosaston ja saunojen käytön.

sales@ahtarizoo.fi

Nykäläntie 137, 62600 Lappajärvi www.kivitippu.fi Varaukset: p. 044 791 0470

Kulttuurin keidas Etelä-Pohjanmaan sydämessä Lapuanjoen rannalla. Tervetuloa virkistäytymään taiteen, teatterin, hyvän ruoan, juoman ja ostosten pariin.

PIETARSAARI reception@stadshotellet.fi 06788 8111

vanhapaukku.fi

Katso majoituspalvelut: visitlapua.fi

63


Entä jos

VAIHTAMALLA PARANEE? Voit olla Säästöpankin asiakas jo huomenna! Ota yhteyttä ja me teemme vaihdon kanssasi vaivattomasti.

Kalajoki | Kannus | Kaustinen | Kokkola | Kortesjärvi | Kälviä | Sievi | Toholampi | Raahe | Ylivieska

ark PowerP essä! ihan vier

Huvimatka Härmään alk.165 €/vrk/perhe Majoitus 1-2 aikuista + 1-2 lasta (alle 13 v.), aamiainen, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä naperoille Nippe-Norsun Vekaraviidakko.

Kesämajoitus alk. 65 €/vrk/hlö Majoitus 2 hh, aamiainen sekä kylpylän ja kuntosalin käyttö.

avoinna Kylpylä ä joka päiv

Vaasantie 22, 62375 Ylihärmä Puh. (06) 483 1600 | www.harmankylpyla.fi

koulutamme nuoret ja aikuiset #tulevaisuudenosaajaksi


SIELLÄ SIELLÄ MISSÄ MISSÄ ON SIELLÄ MISSÄ ON ELÄMÄÄ. ON SIELLÄ MISSÄ ON ELÄMÄÄ. ELÄMÄÄ. ELÄMÄÄ. Monille tärkeintä elämässä on läheisten turvattu elämä. Kun tuntee olonsa turvatuksi, uskaltaa elää enemmän, täydemmin. Ja täyttä elämää eläessä onnellisuuskin on lähempänä. Me olemme asiakkaiden omistama elämänturvayhtiö. Se tarkoittaa, Monille tärkeintä elämässä on läheisten turvattu elämä. Kun tuntee olonsa turvatuksi, uskaltaa elää enemmän, täydemmin. että olemme asiakkaidemme ja heidän läheistensä talouden, terveyden ja turvan asialla. Ja täyttä elämää eläessä onnellisuuskin on lähempänä. Me olemme asiakkaiden omistama elämänturvayhtiö. Se tarkoittaa, Lue lisää lahitapiola.fi/elamanturva että olemme asiakkaidemme ja heidän läheistensä talouden, terveyden ja turvan asialla. Lue lisää lahitapiola.fi/elamanturva TerveysHelpistä saat nopeasti ja Tutustu Sankarikoulutuksen Keskittämällä voit säästää

vakuutusmaksuissa jopa 17 % Keskittämällä voit säästää ja lisäksi kerrytät vakuutusmaksuissa jopa 17 % jopa 5 % S-ryhmän Bonusta. ja lisäksi kerrytät jopa 5 % S-ryhmän Bonusta.

ensiapu- ja Tutustu Sankarikoulutuksen alkusammutustaitoihin ensiapu- ja lahitapiola.fi/sankarikoulutus alkusammutustaitoihin lahitapiola.fi/sankarikoulutus

helposti vastauksia terveyshuoliisi. TerveysHelpistä saatApp nopeasti ja Lataa TerveysHelppi Storesta helposti vastauksia tai Google Playterveyshuoliisi. Storesta. Lataa TerveysHelppi App Storesta tai Google Play Storesta.

65


TAITO CRAFT SHOP Käsityötuotteita ja designia ma 15-22, ti-la 10-22 Yläkoululla

LASTEN PAJAT

Tekemistä joka päivä ma 16-19, ti-la 12-15 Puuhateltassa taitokeskipohjanmaa.fi


Festivaali­ bussilla pääset liikkeelle

F

estivaaliviikon aikana liikut kätevästi Kokkolasta ja Kaustisen kylien

ja majoituskohteiden välillä festivaalibussilla. Vuoroja ajetaan pikkutunneille saakka. Tarkemmat bussiaikataulut löydät nettisivuiltamme kaustinen.net sekä festivaaliviikolle ilmestyvästä käsiohjelman 2. painoksesta.

KOKKOLAN FESTIVAALIBUSSI (7 €/MATKA)

yhteistyössä Kokkola-Camping, Original Sokos Hotel Kaarle, Hotel Kokkola, Hotel Seurahuone, Visit Kokkola, Hotelli Nukkumatti ti-la

ma-la

ma-la ma-la ma-la ma-la ma-la ma-la

ma-la

09:00 11:00 13:00 15:00 17:00 19:00 21:00 23:00 01:00

ti-la

Kokkola, leirintäalue

ma-la

Festivaalibussivuorot hoitaa pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Linja-autoliikenne O.A. Aho Oy

ma-la ma-la ma-la ma-la ma-la ma-la ma-la

ke-la

11:00 13:00 15:00 17:00 19:00 21:00 23:00 01:00 02:50 *04:00

10:00 12:00 14:00 16:00 18:00 20:00 22:00 00:00 02:00 Pelimannitori, Kaustinen 10:15 12:15 14:15 16:15 18:15 20:15 22:15 00:15 02:00 *03:15

*ke-to, to-pe, pe-la ja la-su välisenä yönä


Lue mitä festareilla tapahtuu Lataa puhelimeesi Keskipohjanmaan uutissovellus!

Tutustu Keskipohjanmaan kaikkiin digisisältöihin kuukauden ajan vain 10 € www.keskipohjanmaa.fi/festarit

www.keskipohjanmaa.fi