Issuu on Google+

Anssi Hanhela maalaa elämää. Hänen ekspressionismissaan vitalismi törmää eksistentialismiin. Pohjoisilla mielenseuduilla se ei ole mikään ihme: sisäistä luontoaan seuraavan tie johtaa sinne, missä ei ole muita ihmisiä. Maisemassa värit soivat ja leimuavat, ja eros toteutuu siellä kirkkaana. Ihminen on luonnon mystisen todellisuuden äärellä kuitenkin vain seuraaja ja vain mentaalinen yhtyjä, ei orgaanisesti osallinen. Suhde toiseen ihmiseen on alkujaan orgaaninen, ruumiillinen, mutta toinen ihminen kiipeää taakaksi harteille, tappaen mahdollisuuden orgaaniseen kommunikaatioon. Ja siten ihminen onkin orgaaninen vain suhteessa itseensä. Näin hän on eksistentiaalinen - tuntee monin tavoin, mitä on yksin olemassa, ja mitä on olla yksin olemassa. Samalla rakentuu vahva lähtökohta maalaamiseen; maalaus kuopii ja möyhentää ihmistä siinä missä ihminen maalausta. Maalaus on ihmiselle orgaaninen yhtyjä. Tämä näkökulma näyttäytyy minulle Anssi Hanhelan maalauksissa. Niiden tarinallisuus ja maalauksellisuus ilmaisevat samaa sisältöä. Paikoin vapaus kulkee kuin henki, vaikka sielu on teljetty eläintarhaan. Paikoin sisäinen tahto taas ryöppyää sisäänpäin tehden teräviä seurauksia. Kamppailun tunnelma on läsnä. Luonto kutsuu kuitenkin vastaanottavaisena, ja Hanhelan kuvissa on toivo uudenlaisesta revanssista yhdistää sisäinen ja ulkoinen luonto. Henri Hagman taidemaalari, kuvataidekriitikko

Anssi Hanhela paints life. His Expressionism vitalism runs into existentialism. The northern regions of the mind, it's no wonder: the internal nature the road leading to where there are no other people. Landscape, the colors will ring and ascendeth, and eros is realized there will glow brightly. Man is a mystical nature of reality, however, only the front of the successor and the only mental yhtyjä, not organically involved. Relationship with the other person is originally organic, physical, but the second man climbs on the shoulders of a burden, killing the opportunity to communicate with the organic. And so a man is just an organic relationship to themselves. In this way he is existential - know a number of ways, which alone is available, and what is there to be exclusive. At the same time build a strong starting point for painting, paint kuopii and stomp on people as much as a man painting. The painting is an organic human yhtyjä. This approach appears to be to me Anssi Hanhela paintings. They tarinallisuus and painterly express the same content. In some areas the freedom to pass than life, even if the soul is cooped up in the zoo. In some areas the internal will to turn inward, making ryöppyää sharp consequences. Battle for the atmosphere is present. Nature calls, however, is receptive, and the pictures Hanhela is hoped a new kind of revenge to combine internal and external nature. Henri Hagman


taidemaalari, kuvataidekriitikko


Hanhelan teksti