Page 24

Kulttuuri.

24

IHMISET ILMIÖIDEN TAKANA ”Parhaimmillaan dokumenttielokuva saa katsojan tutkimaan omia näkemyksiään ja arvomaailmaansa”, DocPointin taiteellinen johtaja Iris Olsson sanoo.

PALKITUSSA dokumenttielokuvassa A Cambodian Spring seurataan kuuden vuoden ajan kambodžalaisten taistelua maa- ja asumisoikeuksien puolesta. Vastapuolena on äärimmäisen korruptoituneen yhteiskunnan valtakoneisto. Elokuvan keskiössä on joukko kambodžalaisia naisia, jotka puolustavat yhteisönsä oikeuksia, kun suuryhtiö valtaa heidän maa- ja vesialueensa. Yhtiö tuhoaa kodit, vie toimeentulon ja jättää ihmiset vaille kunnollista korvausta. Kamera seuraa myös ihmisoikeuksia puolustavaa buddhalaista munkkia, joka uhmaa perinteisiä uskonnon ja yhteiskunnan raja-asetelmia. Chris Kellyn ohjaama elokuva on todella hieno kuvaus aktivismista ja ennen kaikkea siitä tinkimättömyydestä, joka ajaa ihmisiä puolustamaan oikeuksiaan modernisoituvassa Kambod­ž assa, joka ei ole oikeudenmukainen. A Cambodian Spring -elokuvassa naisten ja buddhalaismunkin tiet kohtaavat; toisaalta se kuvaa kipeästi tilannetta, jossa pitkään jatkunut syrjintä ajaa läheiset ihmiset vastustamaan toisiaan. DOKUMENTTIELOKUVA This Is Congo kuvaa todellisuutta vuosikymmenten konfliktikierteen puristuksessa. Kongon demokraattisen tasavallan armeija ja kymmenet aseistautuneet kapinallisjoukot sotivat elokuvassa, ja kamera seuraa hyökkäyksiä eturintamassa. Daniel McCaben ohjaaman elokuvan keskiössä on taisteluiden keskellä sijaitseva Goman kaupunki ja

Kuva elokuvasta A Cambodian Spring

ALKUVUOSI ON dokumenttielokuvan ystävän parasta aikaa. DocPoint-festivaalin teemoiksi nousevat vuonna 2018 muun muassa rasismi, perhesuhteet ja kansainvälinen politiikka. Luvassa on elokuvia, jotka yrittävät purkaa globaalia maailmaa järjen keinoin. ”Toisaalta ohjelmistossa on myös läheltä yksittäisiä ihmisiä ja perheitä katsovia tarinoita. Ne kuvaavat paitsi yksilön suhdetta globaaliin todellisuuteen, myös ristiriitaa yksittäisen kokemuksen ja maailman välillä”, festivaalin taiteellinen johtaja Iris Olsson sanoo. DocPoint-ohjelmistossa on ihmisoikeuksien kannalta kiinnostavia dokumenttielokuvia, jotka sijoittuvat esimerkiksi Syyriaan, Ukrainaan ja Saudi-Arabiaan.

sen lähiympäristö vuodesta 2008 eteenpäin. McCabe kuvaa sodan mielettömyyttä ja kärsimystä jopa arveluttavan läheltä. Elokuva sekoittaa hurjan määrän informaatio­ palasia maasta, josta tiedämme kovin vähän. This Is Congo sisältää konfliktikuvaston lisäksi haastatteluita sekä kolonisaation historiaa. Kongo on luonnonvaroiltaan poikkeuksellisen rikas valtio, mikä käy ilmi elokuvassa, jonka yksi säie seuraa kongolaisnaisen pyörittämää laitonta timanttikauppaa konfliktin keskellä. Sirpaleisesta kokonaisuudesta tärkeimmäksi nousevat kuitenkin konfliktikierteestä kärsivät miljoonat siviilit. Ihmiset pakenevat tulitusten keskellä ja elävät maan sisäisinä pakolaisina leireillä, joissa elinolosuhteet ovat todella huonot. DOCPOINTIN ihmisoikeusaiheiset elokuvat sivistävät ja syventävät dokumentaation sekä

taiteen keinoin katsojan käsityksiä maailmasta. Iris Olsson korostaa, että dokumenttielokuvan muutosvoima on sen kyvyssä viedä katsoja erilaisten ihmisten asemaan. Näyttämällä uutisten, ilmiöiden tai mielikuvien takana eläviä ihmisiä dokumenttielokuva voi avata katsojan maailmankuvaa ja lisätä ymmärrystä oman elinpiirin ulkopuolella. ”Dokumenttielokuva ei mielestäni aja muutosta, vaan se saa katsojan tutkimaan omia näkemyksiään ja arvomaailmaansa. Parhaimmillaan nämä ajatukset siirtyvät arjen teoiksi”, Olsson sanoo. DocPoint järjestetään Helsingissä 29.1.–4.2.2018. Festivaalin ohjelmisto julkaistaan 4. tammikuuta. Lisätietoja docpointfestival.fi Teksti Marie Kajava

Amnesty 04 2017 issuu  

Amnesty-lehden viimeisessä numerossa pohditaan, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä 100-vuotiaassa Suomessa, tavataan Amnestyn pakolaistutkija...

Amnesty 04 2017 issuu  

Amnesty-lehden viimeisessä numerossa pohditaan, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä 100-vuotiaassa Suomessa, tavataan Amnestyn pakolaistutkija...

Advertisement