Page 87

työt vaativat uusia teknologisia ratkaisuja, jotta tuotantoa voitiin kehittää. Siitä syystä Furukawa alkoi 1900-luvuna alkuvuosina tuottaa omia kaivostyövälineitä, joiden ansiosta kaivostyö kehittyi. Näin Furukawa loi kaivostoiminnan ohessa perustan uuden huipputeknologian konsernille. Vastatakseen markkinoiden vaatimuksiin eri osa-alueilla, vuonna 1918 perustettiin Furukawa Mining Co. ja vuonna 1920 Furukawa Electric Co. tänä päivänä pörssinoteerattu Furukawa-konserni toimii monilla eri toimialoilla globaalisti. Kivenkäsittelytyökalujen valmistuksen kasvaessa perustettiin vuonna 1961 Furukawa Rock Drill Co. jotta voitiin myydä maailmanlaajuisesti laitteita, jotka oli tarkoitettu alun perin vain omaan käyttöön. Vuonna 1971 Furukawa perusti uuden tehtaan Yoshiin, jossa alettiin tuottaa tela-alustaisia poravaunuja ja purkulaitteita. Laitteiden kysyntä ylitti odotukset ja jo vuonna 1976 avattiin toinen tuotantoyksikkö Takasakiin. Euroopan myynnin kasvaessa vahvasti aloitettiin vuonna 1998 laitteiden kokoonpano Hollannissa, minne esimerkiksi iskuvasaroiden koneikot tulevat Japanin tehtaalta.

Rotator ja Furukawa hyvää yhteistyötä 30 vuotta

Rotator Oy on toiminut Furukawan maahantuojana jo vuodesta 1989 lähtien. - Vuosikymmenien saatossa käsitys japanilaisten iskuvasaroiden ja purkutyökalujen luotettavuudesta sekä käyttövarmuudesta on saanut kokemuksien kautta vahvistuksen. Furukawa valmistaa laadukkaita, tehokkaita, kestäviä ja helposti huollettavia työlaitteita. Niinpä niillä on Suomessakin tyytyväinen koko ajan kasvava asiakaskunta. Pyrimme pitämään eri kokoisia Furukawa -iskuvasaroita aina varastossa mikä takaa nopeat toimitukset, sanoo Rotator Oy:n tuotepäällikkö Janne Salomäki.

Uudistuneet FXJ -sarjan vasarat

Furukawan laaja iskuvasaramallisto kattaa kaikki tarpeet minikoneista aina järeimpiin tela-alustaisiin kaivukoneisiin. Kaikissa FRD -iskuvasaroissa on käytetty korkealaatuisia materiaaleja, jotka varmistavat runkorakenteen keveyden

Furukawan iskuvasaroita ja purkutyökaluja on saatavilla myös Rotarentin vuokrakoneisiin, joilla budjetoitu urakka hoituu kustannustehokkaasti ja varmasti.

kestävyydestä tinkimättä. Vasaran koneikko on käyttövarma ja tehokas - se sisältää mahdollisimman vähän liikkuvia osia. - Furukawan FXJ-sarjan iskuvasaroiden etuina ovat kestävyys, luotettavuus ja tehokkuus. Iskuvasaran käyttö on kovaa hommaa iskuvasaran ja sitä käyttävän peruskoneen rakenteille, tämän vuoksi FXJ-mallien koneikon ja rungon välistä vaimennustaon parannettu. Tavoitteena on tietenkin vähentää peruskoneeseen kohdistuvia iskuja ja täten myös pidentää peruskoneen käyttöikää. FXJ-sarjan rakennetta on kehitetty myös vasaran kokoonpanossa; perinteisesti iskuvasaroissa käytetään pitkiä läpipultteja, jotka varmistavat iskuvasaran koneikon rakenteen koossapysymisen. Katketessaan läpipultit aiheuttavat pahimmillaan sen että vasara saattaa tuhoutua jopa korjauskelvottomaksi. FXJ-sarjan vasaroissa ei näitä pitkiä pultteja ole vaan koneikon rakenne on yhtenäinen ja vain iskuvasaran koneikon päätykappale on lyhyillä pulteilla kiinni opastaa Salomäki. Ensin Furukawan vasaramallistosta uudistui pienen mallisarjan vasarat ja myöhemmin tulivat markkinoille FXJ-sarjan iskuvasarat.

Rotator Oy on tehnyt Furukawan kanssa yhteistyötä vuodesta 1989 - jo 30 vuoden ajan. Kuvassa Rotatorin hallituksen edustajia tehdasvierailulla Japanissa lokakuussa 2018.

www.kivirock.fi

Furukawan Suomi-versiot varusteltukovaan käyttöön

Furukawan vasarat kestävät kovaa käyttöä ja huollon tarve on vähäinen. - Rotator tilaa kaikkiin suurempiin FXJ-sarjan iskuvasaroihin rasvarin tehdasvalmiina ja myös pyörivät liittimet ovat niissä vakiona. Pyörivien liittimien etuna on se, että ne mukailevat varrenpään liikkeitä, jolloin letkut joutuvat vähäisemmälle rasitukselle ja tarpeettoman jyrkkiä kulmia ja rasituksia ei juurikaan pääse syntymään. Tämä lisää oleellisesti hydrauliletkujen kestoikää ja siten myös letkujen vaihtovälit jäävät harvemmiksi. Muuten iskuvasaran perushuolloksi riittää turpaholkin vaihto ja paineakkujen paineiden tarkastus ja sekä lisäys tarvittaessa,, neuvoo Salomäki.

Laaja valikoima purkutyökaluja myös vuokralle

Furukawa tunnetaan Suomessa lähinnä laadukkaista iskuvasaroistaan, mutta Rotatorin tarjontaan kuuluu lisäksi edistykselliset Furukawa -purkutyökalut kuten murskain- ja purkupihdit, purku- ja lajittelukourat sekä leikkurit ja murskaimet. - Furukawan iskuvasaroita ja purkutyökaluja on saatavilla myös Rotarentin vuokrakoneisiin, joilla budjetoitu urakka hoituu kustannustehokkaasti,, sanoo Salomäki.

Erilaisia Furukawan purku- ja lajittelukouria löytyy laaja valikoima.

KIVIROCK 2/2018

87

Profile for Ammattilehti.fi

Kivirock 2/2018 - kevät 2019  

Maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti Kivirock 2/2018 - kevät 2019. www.kivirock.fi

Kivirock 2/2018 - kevät 2019  

Maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti Kivirock 2/2018 - kevät 2019. www.kivirock.fi