Skip to main content

ÄKS 53

Page 8

Kuva: Pilvi Honka

Eilen tänään

Vaarallinen tuuli pilasi kansainväliset mäkikisat Suolahdessa, 8. maaliskuuta 1963 Odotetut kansainväliset mäkikisat jäivät kehnojen olosuhteiden vuoksi torsoksi perjantaina Tiitisen mäessä, Suolahdessa. Toinen hyppykierros jäi suorittamatta, joten palkinnot jaettiin yhden hypyn perusteella. Kisan voitti Lahden Hiihtoseuran Niilo Halonen 46,5 metrin leiskautuksellaan. Pisteitä viime vuonna Zakopanessa MM-pronssia ja kolme vuotta sitten Squaw Valleyssa olympiahopeaa hypännyt Halonen sai 107,8. Jyväskylän Harri Jussilainen yllätti kakkossijallaan. Kolmanneksi sijoittunut Herbert Schiffner oli vaatimattomasti esiintyneen itävaltalaisjoukkueen paras. Ennakkomainosten mukaan paikalla piti olla myös länsisaksalaishyppääjiä, mutta heitä ei nähty. Poissa oli myös mainostettu Veikko Kankkonen, mutta muista Suomen huipuista Eino Kirjonen (viime vuoden Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja) oli kuudes ja Juhani Kärkinen (vuoden 1958 Lahden kotikisojen MM-mies) oli seitsemäs. Sisä-Suomen Lehden mukaan sää ei olisi voinut olla huonompi: koko päivän pyrytti ja illalla puuskainen tuuli äityi vaarallisen voimakkaaksi. Kilpailun al-

kua siirrettiin, mutta olot eivät kohentuneet. Hypyt suoritettiin ylimmältä lavalta ja vaikka luistokin oli hyvä, jäivät hypyt kauttaaltaan n. 4–5 metriä normaalia lyhyemmiksi voimakkaan laitavastaisen tuulen vuoksi, kertoo Sisis. Lopulta kilpailun "jatkaminen katsottiin liian uhkarohkeaksi". Tuloksia: 1) Niilo Halonen LHS 107,8 pistettä (46,5 metriä), 2) Harri Jussilainen JHS 100,5 (42), 3) Herbert Shiffner Itävalta 98,1 (41),.. 8) Erkki Kumpunen SU 94,7 (40),.. 15) Heikki Paatelainen SU 86,5 (37),.. 18) Matti Paatelainen SU 83,4 (38),.. 23) Aarne Ilves SU 75,5 (32). Myöhemmin tapahtunutta: Matti Paatelainen voitti Suolahden kauppalan mestaruuden seuraavalla viikolla niukasti ennen Erkki Kumpusta. Paatelaisesta tuli myöhemmin jalkapallon SM-sarjan maalikuningas ja maajoukkuemies. Kankkos-Viki voitti olympiakultaa 1964. Niilo Halosesta tuli Hiihtoliiton mäkihypyn lajipäällikkö. Harri Jussilaisen Risto-pojasta tuli 2000-luvun alun maajoukkuehyppääjä. Tiitisen mäki purettiin 2006.

Ihanainen päivä ■■ YK vahvisti 8. maaliskuuta kansainväliseksi naistenpäiväksi vuonna 1975, vaikka päivää onkin juhlistettu KeskiEuroopassa jo 1900-luvun alusta saakka. Suomessa naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Tärkeitä saavutettuja suomalaisnaisten oikeuksia ovat olleet muun muassa äänioikeus vuonna 1906, oikeus tehdä työtä ilman miehen lupaa vuonna 1919, avioliittolaki eli mm. yhtäläinen vanhemmuus ja itsenäiset varallisuusoi-

Varjolapset paineissaan ■■ Äänekosken nuorisoteatteri Varjolasten viides ensi-ilta 16. maaliskuuta tarjoaa katsojille nykyteatterin iloja. Esitys L-EGO on lähes 30 nuoren työn tulos ja pitkän prosessin huipentuma. - Monet kohtauksista ovat syntyneet improvisaation kautta ja esiintyminen on vapaata: Hahmot saattavat jopa vaihtaa mielipiteensä eri esityksissä, esityksen ohjaaja Pilvi Honka kertoo. L-EGO kiertelee identiteetin ympärillä ja pohtii, kuinka muut ihmiset asettavat meille paineita. Hongan ja näyttelijä Minna Vaittisen, 18, mukaan esityskään ei ole syntynyt paineitta. Pilvi Honkaa mietityttää: Onko tämä viimeinen ensi-iltamme? - Olemme koko prosessin ajan taistelleet olemassaolostamme. Puheissa toimintaa arvostetaan, mutta käytännössä rahat eivät riitä. Missä punainen lanka? - Saako yleisö kiinni ajatuksistamme vai onko näytelmä liian sisäänpäinkääntynyt tai mielenkiinnoton? Minna Vaittista mietityttää: Saadaanko näytelmä valmiiksi? - Kohtaukset ovat valmiita, mutta ne täytyy vielä liimata yhteen. Vähän jännittää. Uskallanko keikistellä uimapuvussa? - Eräässä kohtauksessa olen pelkässä uimapuvussa. Uskallanko nousta lavalle, jos katsomo on aivan täynnä? Taija Kolehmainen

keudet vuonna 1929, laki raskauden keskeyttämisestä vuonna 1970 ja tasaarvoisuus miesten kanssa vuonna 1986 sekä avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisointi vuonna 1994. Tänä vuonna naistenpäivän kansainväliseksi teemaksi naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamisen.

“Spessu Jopo” duo Solonen ja Kosola ■■ Ennakkoluulottomuudestaan tunnetun Pub Markuksen vasta toipuessa Jussi Syrenin ja Grounbrakersin bluegrass –iloittelusta, lavan valtaa rap-kaksikko Solonen ja Kosola. Hurjista keikoistaan tunnettu parivaljakko astelee Markuksen estradille perjantaina 8.3. Kokkolassa syntynyt Tomi Solonen voitti Rapin Suomenmestaruuden vuonna 2002 ja hänen viimeisin albuminsa “Harmaanaaman kirous” näki päivänvalon vuonna 2009. Myös Kosola on pärjännyt hyvin Rapin SM-mittelöissä ja hänet tunnetaan myös beatboxaus -taidoistaan. Parhaiten duo muistetaan viime vuoden hitistään “Spessu Jopo“. Solonen ja Kosola Pub Markus perjantaina 8.3. Liput 5 euroa.

Risteilymatkat

Risteily+hotelli

Kylpylämatkat

Tallink EuropaTallink Valitse itsellesi risteily Tallinnaan Europa-risteily hemmotteleva tai kuntoutTakuulähdöt päivittäin. alk.........................hlö/C4 46€ Ostosbussi mukana Tallinnassa!

+yö Tallinnassa alk. 33 €* Takuulähdöt päivittäin.

Päivä Tukholmassa

Hotellimatkat

16.3., 23.3., 25.3., 26.3, 28.3...

alk.

€ Viking XPRS -risteily 230 /hlö & Viron kartanoita 16.4. ja 7.5.

Käynnit mm. Palmsen, Vihulan ja Sagadin kartanoihin. 1 yö laivalla, 2. yö kartanossa. Hinta alk. Hki, liittymäkuljetus lisämaksusta. www.pohjolanmatka.fi/risteilyhotellimatka

KORTILLA MERKITYISTÄ MATKOISTA BONUSTA!

8

Vikingillä

alk............... hlö/C4 50€ Siljalla alk.......hlö/C4 51 € Bussi mukana Tukholmassa.

Ladies Night Vikingillä 16.3.

alk.................hlö/B4 54 € Erikoisohjelmaa laivalla. Risteilyt sisältävät kuljetukset.

Tallinna

1 yö alk. ................................. 64 €* 2 yötä alk. ............................ 72 €*

Pärnu

3 yötä alk. ........................ 143 €* 4 yötä alk. ........................ 182 €*

Riika

3 yötä (9.5.) alk. ...........

254 €*

tava kylpylämatka laajasta valikoimastamme!

4 pv Tallink Spa 28.3. 5 pv Kalev Spa 24.3. 8 pv Fra Mare 24.3.

alk.*

199€ /hlö

alk.*

307€ /hlö

alk.*

365€ /hlö

Useita kylpylävaihtoehtoja. Hinnat alk. Helsinki. Suuri osa Viron kylpylämatkoista kerryttää S-Etukortilla Bonusta! UUTTA! Oma bussimme kuljettaa Pärnun kylpylämatkustajat kylpylään saakka!

Erikoismatkat Viking XPRS-risteily

Kiertomatkat

Lentosatama-retki 19.3., 20.3.... alk. ...................... hlö/B4 62 € Sis. kuljetukset, risteilyn Viking XPRS:llä, käynnin Lentosataman Merimuseossa.

Konserttimatkat

Tallinnaan

alk.*

Robbie Williams

173€

Tarja Turunen

alk.*

19.–21.8. 19.–21.5.

/hlö

211€ /hlö

Hinnat sisältävät konserttilipun ja majoituksen Sokos Hotel Virussa.

Türin

kukkamarkkinat

16.5. ............alk. 336 €* Erikoismatkat

Ohjelmallinen pääsiäismatka Riikaan 4 pv 29.3. ........... alk. 468 € Hinta sisältää kuljetuksen ja ohjelman. * Tähdellä merkityt hinnat alk. satamasta, liittymäkuljetus alk. 44 € Äkistä.

Toimistomme avoinna ma–pe 10–17 • JYVÄSKYLÄ, Väinönkatu 28 • Ryhmämyynti 0201 303 304 • Tilausajot 0201 303 329 SOITA JA VARAA 0201 303 303 (ma–pe 9–17) Palvelumaksu 12 €/varaus, netistä 0 €/varaus. Puhelujen hinnat kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Online-myynti 24h www.pohjolanmatka.fi

53 · 2013

| Ä ks


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
ÄKS 53 by ÄKS-lehti - Issuu