Page 1

A A L LO N Y L I O P P I L A S L E H T I

N r o . 7/ 2 0 1 0

P ITÄ IS I OLLA EKOLOGI S EMPI, MU TTA MITÄ

JOS EI HU VITA? LAIS KA K IN VOI PI E NE NTÄÄ HII LI JA LA NJÄ LK E ÄÄ N

VOISIKO OPISKELIJA KERJÄTÄ? KAIKEN TAKANA ON VIRKAMIES EDUSTAJISTO KESKUSTELEE


Nro.6/2010 M E N E E A A L LO N P I N N A N A L L E

28

38 HIRVITTÄÄKÖ LUOMUN HINTA? Kymmenen keinoa opiskelijabudjetin ekoelämään, sivu 18 VOISIMMEKO VAIN OSTAA PAREMMAN OMANTUNNON? Helppoa ekologista elämää etsimässä, sivu 28

18

MINNE MENEVÄT NE OPISKELIJAT, JOILLA ON OIKEASTI HÄTÄ? Toimittaja kokeili kerjäämistä, sivu 38

*

HELMENKALASTUS 6. Yrittäjät matkalla Amerikkaan 8. Pelkkää juhlaa ja opintotuen surkeutta 11. Printteri ei taaskaan toimi 11. Anonyymit eläimet 12. Esittelyssä vaatesuunnittelijat 15. Koukussa Jussi Valtonen 16. Edustajiston meililistan helmet SYVISSÄ VESISSÄ 18. Kymmenen tapaa elää ekommin 24. Kaiken takana on virkamies Anita Lehikoinen 28. Pelasta maailma, tee se rahalla 38. Mitä jos olisitkin kerjäläinen? MATO-ONGELLA 44. Juokseminen on Heikin vastapaino 46. Gallupissa liikuttuneita aaltolaisia 48. Kulttuurikokemus oopperassa ja KYL:n koelaulussa 50. Hankalana opiskelukaverina syöpä, Manu menee lääkärille 53. Perässälaahaajat 54. Iltasatu 52. In English: Fuel for studying


6 Nro.5/2010

El ä m ä l l ä ki n o n deadline ja se jää a i na vä hä n ke skeneräiseksi, kun se n j o ut uu palau ttamaan. Ote lukijakyselystä. Käy avautumassa Ainosta osoitteessa ainolehti.fi.

miehistö

PÄÄTOIMITTAJA Anna Munsterhjelm ULKOASU Jaakko Suomalainen TOIMITTAJA Johanna Mitjonen KIRJOITTAJAT Erna Bodström, Markus Helaniemi, Tuukka Hetemäki, Krista Kauppinen, Veera Lipasti, Reetta Nurmo, Kerttu Partanen, Meri Peltola, Tuuti Piippo, Laura Saarikoski, Niclas Storås

Jonossa Opiskelijoiden leipäjonosta erotan tutut kasvot. Pieni lapsi sylissään opiskelukaverini pakkaa kangaskassiinsa ruokaa ja lastenvaatteita. Suututtaa hänen puolestaan. Perheellinen ei voi noin vain tinkiä menoistaan eikä lähteä iltatöihin luentojen jälkeen. Hän on pelkästään tukien armoilla. Vaikka opiskelija itse pärjäisi opintotuellaan, lapsi tarvitsee muutakin kuin rakkautta ja näkkileipää. Köyhyys kirpaisee vasta sitten, kun se tulee niin lähelle, ettei siltä voi sulkea silmiään. Mutta on pitenevissä leipäjonossa ja kaduilla istuvissa kerjäläisissä ainakin yksi hyvä puoli: parempiosaiset eivät pääse unohtamaan, ettei kaikilla edelleenkään mene riittävän hyvin. Laura Saarikoski Laura kokeili, miltä tuntuu olla kerjäläinen. Lue juttu sivulta 38.

KUVAAJAT JA KUVITTAJAT Tom Engström, Milena Huhta, Joonas Lehtimäki, Kira Leskinen, Veera Lipasti, Noomi Ljungdell, Minna Mäkipää, Mari Mäkiö, Katja Maria Nyman, Matteus Pentti, Pia Sissala KUSTANTAJA Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) TOIMITUSNEUVOSTO Hanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Aku-Ville Lehtimäki, Juhani Mykkänen, Antti Oksanen, Jussi Rosendahl, Teija Sutinen, Maija Töyry (pj) Ilmoitusmyynti: Timo Herttua, 040 4827080 Mediakortti: www.ainolehti.fi/media Paino Art Print Oy Painos 8 000 Sisäsivujen paperi: Dito 100g/m2 Kannen paperi: Galerie Art Gloss 250g/m2 YLIOPPILASLEHTI AINO PL 69 02150 Espoo Käyntiosoite: Lämpömiehenkuja 2 02150 Espoo etunimi.sukunimi@ayy.fi 050 5209447 www.ainolehti.fi ISSN-L 1798-4394 ISSN 1798-4394 KANNEN KUVA Noomi Ljungdell


Nro.7/2010 5 pääkirjoitus

Ekojuppi kuolee pian iedäthän viherpiiperöt? Ne vähän liian innostuneet nörtit, jotka käyttävät saimaannorppapaitoja ja kuivaavat suppilovahveroita talven varalle. Ne, jotka joskus muinoin köyttivät itsensä Koijärven kaivinkoneisiin ja myöhemmin pakottivat lapsensa kulkemaan omituisissa kirpparivaatteissa. Koulussa viherpiiperöt ovat niitä, jotka huomauttavat ystävällisesti, kun heität lautasliinasi ruokalan sekajäteämpäriin – ja tonkivat sen sieltä puolestasi. Unohda heidät. Vihreydelle on kymmenessä vuodessa tapahtunut sama kuin vyötärölaukulle: siitä on tullut supertrendikästä. Piiperöt taka-alalle, ekojuppi esiin! Ekojuppi näyttää luonnollisesti hyvältä – kiitos tyyriin luomukosmetiikan. Ekojuppi tilaa itselleen netistä kangaskassin, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja jossa lukee I’m Not A Plastic Bag. Ekojuppi on punavihreä, sinivihreä tai paljas vihreä. Ekojuppi muistaa pitää meteliä siitä, että ostaa tuulisähköä ja kompensoi lentomatkansa päästöt. Ekojuppi on useimmiten kaksi-kolmekymppinen ja opiskelee korkeakoulussa. Todennäköisesti sinäkin olet sellainen – tai vieläkin todennäköisemmin toivot kovasti olevasi. Todelliset ekojupit ovat nimittäin yläluokkaa, ja me muut vain heidän hännystelijöitään. Ne kangaskassitkin shoppailemme Lindexiltä. Kun ostan luomumehua tai Reilun kaupan viiniä, en ajattele tekeväni argentiinalaista viinitilallista tyytyväiseksi. Teen vain itseni tyytyväiseksi. Pullo kertoo minulle ja muille, että en ole mikään halvinta kyykkyviiniä kittaava tyhjäpää. Se viinikin on ihan kelvollista. Ekojuppeilu on kallista ja trendikästä, mikä tarkoittaa, ettei se tule kestämään kovin pitkään. Tänä vuonna leffatähdet jättävät ehkä luomuravintolansa perustamatta, ensi vuonna mekään emme enää innostu hamppuisista haaremihousuista. Mikä sitten enää motivoi meitä pelastamaan maailmaa arjessa? Tässä Ainossa kokeilimme kiirettä ja helppoutta (sivu 28). Mutta jotain hyvääkin. Massat kyllä kääntyvät: sekin naapurikorttelisi luomubaari sulkee ovensa viimeistään kahden vuoden kuluttua. Synttärilahjaksi saatu vegaanikeittokirja jää pölyttymään hyllylle, siihen 1980-luvun mikroruokareseptien viereen. Ne epämuodikkaat viherpiiperöt kuitenkin jatkavat. Anna Munsterhjelm


Mari Mäkiö

6 Nro.6/2010


Nro.6/2010 Nro.7/2010 7 helmenkalastus / aallonharjalla

Matkalla mahdollisuuksien maahan Startup-yritykset ovat oma maailmansa, ja sen maailman keskipiste on Piilaakso. Yrittäjähenkiset aaltolaiset reissaavat Kaliforniaan etsimään inspiraatiota ja ideoita. Kalifornian auringon alta löytyy kasvuyrityksen koko ekosysteemi: yhteistyökumppanit, rahoittajat, juristit, alan media ja kilpailijat. Siksi Piilaaksosta kirjoitetaan paljon, ja siellä olevia yrityksiä ja tapahtumia voi helposti seurata netin välityksellä. Miksi on niin tärkeää nähdä paikka omin silmin? ”Piilaakson energiataso ei välity Suomesta käsin. Nopeus ja intensiteetti, jolla asiat tapahtuu, täytyy kokea itse, että sen ymmärtää”, Linda Liukas kuvailee. Liukas on Turun kauppakorkeakoulun kasvatti, joka on suorittanut visuaalisen journalismin sivuaineen Taikissa sekä tuotekehitysopintoja TKK:lla. Hän on tämänvuotisen Aaltoes goes Silicon Valley -matkan pääjärjestäjä. Liukas säteilee innostusta kertoessaan matkasuunnitelmista. Mukaan lähtee lähes neljäkymmentä opiskelijaa ja aloittelevaa yrittäjää. Viime vuoden reissu on nostanut odotukset korkealle. Silloin päästiin muun muassa saunomaan Mårten Mickosin, Suomen menestyneimmän sarjayrittäjän ja MySQL:n entisen toimitusjohtajan, luokse. Piilaakson-retki ei ole turisteille. Samoin kuin yrittäjänä, tälle matkalle lähtiessä täytyy tietää, mitä haluaa. Jokaisen lähtijän täytyy asettaa itselleen tavoitteita. ”Me halutaan tarjota ihmisille mahdollisuuksia ja introja, mutta jokainen on vastuussa omasta matkastaan”, Linda Liukas painottaa. Parhaillaan yritetään esimerkiksi järjestää vierailuja Googlelle, Applelle ja Twitterille. Järjestäjät ovat koonneet selviytymisoppaankin. Siinä esitellään kaikki Piilaakson keskeisimmät hahmot TechCrunch-teknologiablogin perustaja Arringtonista Facebookin toimitusjohtaja Zuckerbergiin, suurimmat suomalaiset menestystarinat sekä alueen maantietoa. Matkalaisille on myös koottu kirjasuosituksia ja oma Spotify-soittolista. Reissulla eletään opiskelijaystävällisellä bootstrapping-mentaliteetilla. Bootstrapping tarkoittaa yrityksen perustamista ja kehittämistä mahdollisimman pienellä budjetilla. Matkalla se tarkoittaa jaettuja motellihuoneita ja pikaruoka-aamiaisia. Yksi matkan päätarkoituksista on kontaktien luominen. Sen edistämiseksi kehitettiin leikkimielinen kilpailu, jossa on erilaisia tehtäviä. Kuka saa kovimman käyntikortin? Kenellä on paras sotakertomus kontaktin luomisesta? Kuinka moneen uuteen tuttavuuteen ollaan yhteydessä Suomeen paluun jälkeen? Leikin tarkoitus on haastaa osallistujat verkostoitumaan aktiivisesti. Lyhyestäkin tapaamisesta voi syntyä vaikka uusi F-Secure. Krista Kauppinen Matkasta raportoidaan blogissa 25.-30.10.2010 ja kaikki sitä varten tuotetut materiaalit ovat avoimesti käytettävissä osoitteessa www.aaltoes.com.


8 Nro.6/2010 helmenkalastus

Kaikki tahtoo juhlii Kahdentuhannen ihmisen katujuhlat grilleineen, metrilakukojuineen ja saunoineen. Nauravia naamoja, kuplivia tuoppeja ja pomppulinnan hengästyttämiä aaltolaisia. Lukuvuoden avajaisten jatkoilla Aalto Partyssa oli todella ”jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea”, kuten etukäteen luvattiin. Illan saattoi aloittaa vaikkapa taidetaistelulla ja jatkaa siitä KY:n järjestämiin kotibileisiin tai lyhytelokuvia tapittamaan. Jos meni kovin myöhään, kotona odottavalle tyttöystävälle ehti vielä hankkia lepyttelylahjaksi TOKYOn myyjäisistä korvakorut. Juhlia järjestänyt Anne Liiri oli illalla klassisesti väsynyt, mutta onnellinen. ”Ensi vuonna tulee olemaan vaikea saada tällaiset bileet nollabudjetilla! Tänä vuonna ollaan saatu mukavasti sponsseja ja tapahtuma pystyyn vähällä rahalla. Tarkoitus on, että Aalto Party järjestettäisiin joka vuosi, tästä ikuisuuteen.” Samaa taitaa toivoa moni muukin: hilpeät juhlijat vaikuttivat vähintään yhtä tyytyväisiltä kuin järjestäjä Liiri. Olisiko Aalto Party ensimmäinen asia, joka uudessa yliopistossa on miellyttänyt ihan kaikkia? Johanna Mitjonen Anna Munsterhjelm


Nro.7/2010 9 helmenkalastus / pelkkää juhlaa

aaltolaiset menevät, tulevat ja

raportoivat ainolle.

Viiden päivän marjapussi

Shamaaneja ja sheikkausta

Korttipeli Marjapussi on ollut osa kemistien ajanviettoa viime vuosisadan alusta saakka, kertoo tempausvastaava Janne Andtsjö. Myös Coronaa on pelattu kiltahuoneella vuosikymmeniä. Nyt Kemistikillan täyttäessä 120 vuotta päätettiin pelata yhtä monta tuntia putkeen. Viiden päivän ajan kemianlaitoksen edessä oli lava, jossa molemmat pelit jatkuivat taukoamatta vähintään kuuden hengen voimin. Pelirupeama kävi työpäivästä: kiltalaiset läiskivät korttia kahdeksan tunnin vuoroissa. Myös kymmenet muut innostuivat mukaan. Rehtori Teeri ja kaupunginjohtaja Mäkeläkin oli kutsuttu pelipöydän ääreen. Tempauksen päätyttyä Kemistikillalla oli saavutuksenaan epävirallinen maailmanennätys ja tempausvastaavalla hyvä mieli onnistuneesta teekkaritapahtumasta. ”Etenkin öisin oli yllättävän hyvä meininki. Naurettiin kilpaa ja yhteisfiilis oli tosi hyvä”, juuri univelkansa kuitannut Andtsjö kertoo. Hänestä tempaus oli hyvä osoitus siitä, kuinka ihmisiä edelleen kiinnostaa kilta- ja teekkaritoiminta. ”Laskeskelin, että tempaukseen käytettiin 1300 henkilötyötuntia.” Pelipöytään istui 113 ihmistä. Parhaimman tuloksen teki kemisti, joka jaksoi pelata tempauksessa yhteensä 56 tuntia ja 21 minuuttia. Mutta miksi Coronaa pelataan niin monella kiltiksellä joka viikko? ”Se on sellainen mukavan nopea peli. Yks peli ei kestä kuin muutaman minuutin ja siksi sen voi hyvin pelata luentotauolla.” J.M.

Lokakuussa moni taikkilainen pistää taas neulalla sormeensa ommellessaan ennennäkemättömän upeaa naamiaisasua TOKYOn vuosijuhlaan, Arabia Maskeradiin. Tänä vuonna kekkeröidään Korjaamolla mystisissä voodootunnelmissa. Juhlakansaa hypittävät No Good Men, The Irrationals, Happy-Go-Lucky, Concorde Pilot & Inkerin prinssi ja Misf*ts DJs. Kaikkien taideopiskelijoiden ystävä ja TOKYOn henki Sheryl Tokyo kertoo moniäänisesti bändien olevan erilaisia, mutta niitä yhdistää hyvä juhlintamusiikki. ”Kaikista löytyy myös voodoota.” Naamiaiset ovat kuuluneet taideopiskelijoiden juhlakavalkadiin 1900-luvun alusta lähtien. Toissavuonna pukeuduttiin puhuttavan Pinnan alla kuohuu -teeman mukaisesti, mutta nyt juhlaa ei haluttu politisoida. Teeman on oltava laaja, jotta pukuja ei rajoita kuin mielikuvitus. Esimerkiksi Arabia night -teema innoitti jonkun pukeutumaan kutosen yöratikaksi. Sheryl kehottaa juhlijoita hulluttelemaan ja uskoo, että tänäkin vuonna yllätytään upeista asukokonaisuuksista. Tanssittavien bändien ja spektaakkelimaisten pukujen lisäksi ”Maskerad on yllätysten juhla”, Sheryl vihjaa. Mitä ihmiset vievät juhlista mukanaan? ”Toivottavasti hyvää energiaa, uusia tuttavuuksia, valokuvia, hyviä muistikuvia ja ideoita”, Sheryl innostuu listaamaan kahdella äänellään. Jos luovuus ei kuki tai ompelukoneen käyttöönotto aiheuttaa aina sairaalareissun, ei juhlia tarvitse kuitenkaan jättää väliin. Asu on vapaa ja kaikki kouluun katsomatta ovat tervetulleita. ”Ihan katsomaankin voi vain tulla.” J.M. Arabia Maskerad 29.10. Korjaamolla. Liput Tiketistä.

Milena Huhta

Valtio ei vippaa sulle viitosta

Opintotukea ei sidota indeksiin, päätti hallitus vuoden 2011 budjettiesityksessään. Sitominen olisi tarkoittanut, että elinkustannusten noustessa opiskelijoille maksettaisiin suhteessa saman verran lisää tukia. Esimerkiksi elokuussa elinkustannusindeksi olisi tuonut opintotuen maksimimäärään 4 euroa ja 90 senttiä lisää. Huu, mikä summa! Kuinkahan moni olisi valmis jättämään osa-aikatyönsä tuon ylimääräisen vitosen turvin ja keskittymään pelkästään opiskeluun, kuten opintotuen uudistusryhmä toivoo? Summalla voisi hankkia esimerkiksi viisi alehintaista mikropizzaa tai edestakaisen bussimatkan Espoosta Helsinkiin. Kenties juuri siksi useimmat pääkaupunkiseutulaiset opiskelijat jättivät menemättä 14. syyskuuta järjestettyyn Kusetuksen makua -mielenosoitukseen. Siihen kulutettujen tuntien aikana kun tienasi videovuokraamon tiskilläkin helposti yli kympin. Eduskunta päättää talousarviosta lopullisesti joulukuussa.

Uudistus voi upottaa teekkarin • Kulttuuriministeri Wallinin asettama, valtiosihteeri Marcus Rantalan vetämä työryhmä esitti keväällä opintotukeen lukuisia uudistuksia, joiden tavoitteena on nopeuttaa valmistumista. • Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen mielestä hallitus poimi paketista pelkät tiukennukset: ensi syksystä lähtien opintotuki myönnetään erikseen kandi- ja maisterivaiheisiin, yhtä tukikuukautta kohti pitää tienata viisi opintopistettä nykyisen 4,8 sijaan ja pelkän asumislisän nostaminen alkaa kuluttaa tukikuukausia. • Pahiten tuen kaksiportaisuus osuu teekkariin, jonka tutkintoon kandivaihe on kuulunut vasta muutaman vuoden. Monen opintopistesaldo liikkuu jo sadoissa, mutta puuttuva kandintyö estäisi opintotuen saamisen. • Parannuksista toteutunevat kymmenen sentin ateriatukikorotus sekä perheellisten opiskelijoiden tukijärjestelmän luominen. A.M.


Nro.7/2010 11 helmenkalastus

Ei tulosta Tiedät tilanteen: monta tuntia kauppiksen Tieto-salissa väännettyjen TuTan tehtävien palautuksella alkaa olla kiire, mutta yksikään salin tulostimista ei suostu yhteistyöhön – eikä naapuriluokan printterissä ole mustetta. Otaniemessä tulostaessasi taas huomaat jonon pituudeksi vain 427 työtä – ensimmäisen tulostajan työn vielä raksutellessa rauhalliseen tahtiin printterin paperikouruun. Aalto-yliopiston tulostusjärjestelyt tuntuvat olevan aika retuperällä. Muste tai paperi on lopussa, tulostinta ei löydy printterivalikosta tai se on muuten vain käsittämättömän hidas. Monista tuntuu myös siltä, että ongelmat ovat lisääntyneet Aalto-yhdistymisen myötä. Ennenhän tulostimet toimivat ihan hyvin… Pitkän tavoittelun jälkeen kiinni saatu Aalto-yliopiston IT-johtaja Pekka Kähkipuro vahvistaa, että tulostimet ovat todellinen vaiva opiskelijoiden keskuudessa. ”Aalto-yhdistymisen myötä siirryttiin tulostamisessa uuteen tekniseen ympäristöön ja tällöin tosiaan törmäsimme ongelmiin. IT-palvelupisteiden työmäärä on ollut merkittävä ja myös tämä on osaltaan hidastanut tulostimiin liittyvien pulmien hoitamista kampuksilla.” Kun monet eri tekijät hoitavat tulostimia eri kampuksilla eri tavoin, ovat ongelmat taattuja. ”Arabiassa päävastuu on ollut Yliopistopainolla, Töölössä Aalto-Printillä ja Otaniemessä useammalla toimijalla. Jatkossa on tarkoitus yhdenmukaistaa käytännöt, mutta tämä vie jonkin aikaa ja siirtymäaikana voi esiintyä pulmia eri tilanteissa”, Kähkipuro selventää. Useissa ulkomaisissa yliopistoissa printtaaminenkin maksaa. Ilmaiseen tulostukseen tottuneelle suomalaisopiskelijalle se kuulostaa rajulta ratkaisulta, mutta silloin sentään maksaisimme toimivista tulostamista. Kähkipuro ei kuitenkaan lähtisi tälle linjalle: ”Ilman maksullisuuttakin on perusteltua edellyttää, että tulostus toimii.” Nyt aaltolaiset nauttivat rajattomista tulostuskiintiöistä, mutta Kähkipuro varoittaa, että elämme vain hetken huumaa. Hänen mukaansa ”täysin vapaa tulostus ei ole tarkoituksenmukaista”. Opiskelijalle jää siis ratkaisuksi sama vanha itkeminen, potkiminen, maanittelu ja rukoilu? Kähkipuro jaksaa valaa uskoa tulevaan: ”Laitetoimittajan avustuksella olemme saaneet suurimmat ongelmat pääsääntöisesti ratkaistua”. Ehkäpä “siirtymävaiheen” ja “käytäntöjen yhtenäistämisen” jälkeen tulostaminen vielä joskus onnistuu ihan vain nappia painamalla. Markus Helaniemi

Milena Huhta

Oletko selvinnyt yliopistossa ilman printteriongelmia? Onnea! Olet ainoa.

Printterirutinaa Facebookissa Arabia: ”Mä odotan innolla, että TaiKiin saatais yksi (1) väriprintteri. Go Aalto go!” Otaniemi: “Nyt pikkasen hajotti koulun pritterit. 10min lomakkeiden täyttöä, 40min printtausta kahdessa eri luokassa.” Töölö: “Printtaaminen ei koskaan oo ollu näin helppoa, ihan oikeasti :D feels good man - ei kannata tulla denatoriin tulostamaan nyt kun rasse suoltaa 100 lauluvihkoa”

ANONYYMIT ELÄIMET JOONAS LEHTIMÄKI


12 Nro.7/2010 helmenkalastus / vieraissa

Milena Huhta

sarjassa esitellään aallon koulutusohjelmia pinnan alta.

REPORTAASIA HENKILÖKUVAA GONZOA BLOGIA PAKINAA PIIRROSTA STUDIOKUVAA SARJAKUVAA RUNOA UUTISIA ILMIÖJUTTUJA

Haluaisitko päästä tekemään juttuja tai kuvia AYY:n omaan Aino-ylioppilaslehteen? Tule avustajatapaamiseen tiistaina 19.10. klo 18 AYY:n toimistolle Lämpömiehenkuja kakkoseen! Luvassa ideointityöpaja ja kuplajuomaa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä meiliä toimitus@ayy.fi. Tervetuloa kaikki lehdenteosta kiinnostuneet!

Tyylilehdistä tutut Vaatesuunnittelijat pääsevät parrasvaloihin, mutta takahuoneissa tarvitaan kyynärpäitä. Opiskelijat: Suomessa on ainakin kolmetuhatta muotibloggaria, jotka haaveilevat Hel-Looksiin pääsemisestä ja uuden Ivana Helsingin perustamisesta. Tuon joukon lahjakkain eliitti pääsee Taikin vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelmaan. Opiskelijat ovat isosti kansainvälisiä ja – kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti – ihan jokainen ei tee itse vaatteitaan. Vaatesuunnittelijat ovat silti Taikin tyylikkäintä possea, kertovat kateelliset. Opiskelu: Teoria ja käytäntö sekoittuvat alusta asti toisiinsa. Aamupäivällä on opetusta vaatetuksen historiasta, iltapäivällä painetaan ja värjätään kangasta. Aineopinnoissa otetaan haltuun kaikki Stockmannin rättiosastot: suunnitellaan siis vaatteita naisille, miehille, lapsille ja urheilijoille. Tavoitteena on oppia luomaan ja kaupallistamaan sekä uniikkipukuja että kokonaisia mallistoja. Tulevaisuus: Valmistumisensa jälkeen taikkilaiset vaatesuunnittelijat päätyvät usein muotilehteen – suunnittelijatähtinä sen sivuille tai toimittajana apinalaatikkoon. Kyllä, juuri niin glamoröösiä kuin kuvittelit! Oikeasti menestyneimmät designerit ovat vain pirun hyviä projektijohtajia, jotka sattuvat piirtämään keskimääräistä kiinnostavampia vaatteita. Tämäkin ala on täynnä katkeraa kilpailua. Töitä löytyy myös esimerkiksi tutkijana tai puvustajana. Ulkopuolisille: Tervetuloa catwalkin reunalle! Kolmas opiskeluvuosi huipentuu muotinäytökseen, jota sopii jo tituleerata legendaariseksi. Joka toukokuu Arabiassa esitellään luomuksia, jotka ovat muotialan kovimpien asiantuntijoidenkin mukaan kansainvälistä tasoa. A.M.


Nro.7/2010 13 helmenkalastus / rehtori pakinoitsija tarkkailee ayy-politiikkaa pöydän päältä.

pakinoitsijan nimi ei ala t-kirjaimella.

HYY:n kannanotot vuonna 2010 (tilanne 30.9.)

AYY:n kannanotot vuonna 2010 (tilanne 30.9.) ”Kannanotot eivät ole tehokkain tapa vaikuttaa. Käytetään resurssit mieluummin esimerkiksi päättäjien tapaamiseen.” Liisa Lähteenaho, AYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija

Aika kultaa mustikat AYY sai vihdoin omat tunnusvärinsä: purppuran ja hopean. Ne tullaan näkemään esimerkiksi ylioppilaskunnan nauhassa ja lipussa. Voisivatko nämä värit parantaa ja eheyttää rikkonaista ylioppilaskuntaa, väriterapeutti Anne Hietanen? Itse asiassa hopeaa ei väriterapiassa käytetäkään, koska sen värisiä ruokia ei ole olemassa, Hietanen korjaa. Terapian ideana kun on myös syödä ja juoda parantavia värejä. ”Mutta hopean näkeminen nostaa esiin mukavia, ajan kultaamia muistoja.” Violetin sisarväri purppura taas on luopumisen ja kokemuksen tuoman viisauden väri. Terapeutti suosittelee sitä erityisesti silloin, kun elämä tuntuu liian raskaalta. Purppura auttaa myös ilta-aikaan pakertavia henkisen työn tekijöitä. Toisin kuin hopeaa, purppuraväriä sopii myös syödä. Mustikkaa poskeen! A.M.

Parasta huumetta Kun Rehtori oli teidän ikäisenne, hän tapasi runoilla aina syksyn alkajaisiksi aineen kesälomastaan. Nykyäänhän ei enää aineita kirjoitella – niissä vain ollaan. Nuorisolla on LSD, MDPV ja nyt tämä AYY. Todellinen design-huume, kuulemma. Kesätauon jälkeen paluu säännölliseksi käyttäjäksi on saattanut tuntua monesta kummalliselta, jopa ahdistavalta. Ei huolta: nyt paikalla on lääkäri! Rehtorin ystävä Tohtori diagnosoi elokuisesta edustajiston kokouksesta muutamia surullisia tyyppiesimerkkejä uudelleen langenneista AYY-käyttäjistä: EP (Eksynyt Pupu) Ennen ihailtavan määrätietoinen, nyt ainoastaan hukassa. Soma otsa huolekkaissa kurtuissa. Mitä kasvattiäiti käskikään muistaa tästä asiasta? Epätietoinen olemus ja anova katse hellyttävät jo kivikovan teekkarinkin. LJE (Läsnä Ja Esteetön) Voitonriemua ei voi estää, mutta aina sopii kokeilla. Tukahduttamisyritykset aiheuttavat ikäviä nykiviä pakkoliikkeitä. TM (Tykkimies) Rintamasuuntana etukeno, kallon asento hyökkäävä. Ääni muuttuu hermostuessa kimittäväksi, jopa hysteeriseksi. Niin kovin moneen muuhunkin edaattorin sopii tämä Rehtorin internetistä löytämä kuvaus huumeiden käyttäjästä: Hän saattaa väistellä kysymyksiä, antaa tylyjä vastauksia, valehdella tai saada raivokohtauksia. Aikaisemmat tärkeät asiat ja mielenkiinnon kohteet, kaverit ja harrastukset, eivät enää olekaan tärkeitä. Sitä mitä on tullut tilalle, ei voi paljastaa. Kunpa vain edustajiston jäsenten asioista voitaisiinkin avoimesti puhua! Rehtori tietää kyllä, että pinnan alta löytyisi vastaus odottamattomiin tuloihin, arkistoarvoitukseen ja siihen, kuka raapustelee esityslistan marginaaleihin punaposkisen edaattorikollegansa nimiä sydämellä koristeltuna. Voi tuota kujeilevaa nuorukaista! Mutta niin tapahtuu nyt, kuten on aina tapahtunut. Sydämestä ottaa ja pää on raskas, mutta Rehtorinkin on myönnettävä tosiasiat – se on kaiken viisauden alku. Yläluokan pojat ovat pelotelleet pienempänsä hiljaisiksi. Rahalla saa ja Audilla pääsee. Ovat kehvelit tainneet saada ilmaiset polttoaineet ja matkapuhelimet vaitiolonsa pantiksi. Ehkäpä joku voisi anoa TTER:ltä avustusta selvittääkseen, mistä loput valitusrahat on hankittu? Siihen projektiin ei nimittäin Rehtorinkaan eläke riitä, niin kovin mielelläni kun teitä auttaisinkin ja niin kovin paljon teitä enemmän kuin sitä tulen saamaankin. Mutta muistakaa Tohtorin neuvo: Asian ratkeaminen vaatii prosessinomaista keskustelua, jossa vihan, surun ja syyllisyyden tunteet saattavat olla itse kullakin pinnassa. Vahva ja rauhallinen lähipiiri luo turvallisuutta ja uskottavuutta – vielä kun se sanoo, että tulee tekemään kaikkensa käytön loppumisen eteen.


Soldier (detail). Vesa Pesonen.

Accelerate your career from day one Join McKinsey as a management consultant (Junior Associate) and you become part of the world’s most influential leadership network: our collegues, clients and alumni. You will have unrivalled choice to shape your career and future.

To learn more about our work, people, and career options visit www.mckinsey.fi. With any questions, please contact

The McKinsey Helsinki office is looking for outstanding Master’s degree candidates for permanent positions. We hire exceptional people with excellent capabilities and great potential in problem solving, leadership, drive, and interpersonal skills.

You can send your application anytime, already before graduation, by filling in an online application at www.mckinsey.fi.

Merja Kolehmainen, merja@mckinsey.com or +358 40 508 1094.


Nro.7/2010 15

Kira Leskinen

helmenkalastus / koukussa

Onko AYY TKY:n kopio, Jussi Valtonen? AYY:n ensimmäinen puheenjohtaja on tehnyt uudesta ylioppilaskunnasta niin rennon, että muualla Suomessa vitsaillaan jo ituhipeistä. Heräät sairaalassa KY ry:n ja KY-säätiön puheenjohtajien välissä. Mitä on tapahtunut? ”Entisen valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen vetämät neuvottelut veivät kaikki mehut. Saatiin sopu, mutta jouduttiin sairaalaan tiputukseen.”

yön pikkutunteina leikkisästi syytelleet ituhipeiksi, kun emme ehkä juokaan alasti viinaa pöydällä seisten. AYY tunnetaan rennosta asenteesta. Me ei vedetä valkoista paitaa ja skragaa päälle. Me vaan mennään ja sanotaan että terve, mä olen Jussi Aallosta.”

Mitä aiot tulevissa työhaastatteluissa kertoa puheenjohtajapestistäsi? ”Elämäni opettavaisin vuosi. Ei ole toista hommaa, jossa 25-vuotias kundi pääsee johtamaan näin älykästä ja vaativaa porukkaa. Puheenjohtajuus on kunniatehtävä, ja haluan olla joka päivä sen luottamuksen arvoinen.”

Mitkä kolme tavaraa pakkaisit seuraajasi reppuun? ”Ensiksi jäitä, joita pannaan tarvittaessa hattuun. Jos puheenjohtajalta loppuu usko, peli on menetetty. Toiseksi riippuliidokin, koska edelleen on oltava rohkeutta ottaa riskejä ja tehdä päätöksiä, joiden onnistumisesta ei ole varmuutta. Ja pensselin: AYY tarvitsee väriläiskiä. Se ei saa muuttua staattiseksi ja harmaaksi.”

Mikä tarina kuvaisi AYY:n ensimmäistä vuotta? ”Myrskyn jälkeen tulee aina aurinko. Esimerkiksi yö, jona Forrest Gump lähti kalastamaan. Oli niin hirveä rajuilma, ettei mikään muu alus uskaltanut merelle, mutta Forrest kavereineen sai lopulta älyttömän suuren saaliin.” Teekkarijaosto asuu ylioppilaskunnan tiloissa; suurin osa tavoista ja työntekijöistä on kotoisin TKY:ltä. Onko AYY vain TKY:n kopio? ”Paljon käytäntöjähän on otettu myös KY:ltä. Olen miettinyt, olisiko KY-taustainen puheenjohtaja tehnyt tämän vuoden helpommaksi. Yhteisön kannalta siinä olisi ollut puolensa, mutta omaisuusvääntö olisi muuttunut entistä vaikeammaksi.” Kuinka AYY on sopeutunut muiden ylioppilaskuntien joukkoon? ”Meidän tehtävähän on tavallaan vapauttaa ylioppilaskunnat 2000-luvulle. Karistaa turha perinteiden painolasti ja stereotypiat. Muun Suomen teekkarit ovatkin

Miltä se väriläiskä nyt näyttää? ”Se on enemmänkin väriloistoa. Oranssia, johon väritetty mustalla ohuella kynällä päälle. Pinnassa on rosoa, mutta värit pilkahtelevat sieltä väleistä.” Edellisessä Ainossa pakinoitsija Rehtori kirjoitti, ettei AYY:sta taida sittenkään tulla vähemmän paskaa ylioppilaskuntaa. Näinkö on? ”Hesari antaa AYY:sta kuvan, joka on kymmenen kertaa todellista rumempi. Suurin osa asioista on älyttömän hyvin: asuntoja rakennetaan lisää, yhdistysten toiminnalle tarjotaan puitteita ja jäsenten etuja valvotaan yliopiston suunnalla. Aallon opiskelijoita potkittaisiin tosi paljon päähän, jollei AYY:ta olisi.” A.M. AYY:n uusi hallituksenmuodostaja valitaan edustajiston kokouksessa 10.11.2010.


16 Nro.7/2010 ASIAKIRJOJEN JULKISUUDESTA

”Hei edustajisto, edustajiston jäsenten pyynnöstä olen lisännyt edustajistowikiin Helsingin hallinto-oikeudelle toimitetut valitukset.” Joonas Turunen 15.2.2010 kello 17:32

”Heipparallaa, ja valitukset poistettu. Henkilötietojen kuten osoitteen julkaiseminen tällä tavalla on suoraan lainvastaista. Asiaan varmastikin palataan kunhan siitä on ehditty ensin keskustella.” Jarmo Mäkelä 15.2.2010 kello 18:04

”Mikäli ehditte valitusasiakirjat jo tallentamaan, niin kyseisistä syistä pyytäisin tuhoamaan tiedostot jatkoikävyyksien välttämiseksi.” Jussi Valtonen 15.2.2010 kello 18:28

SMÖKIN KULUISTA

“Mutta tosiaan, voi olla että Smökin tunnearvo on niin suuri, että sen takia halutaan luopua vaikkapa suuremmista järjestöavustuksista tai kansallisesta edunvalvonnasta.” Jukka Liukkonen 18.3.2010

”Niin joo. Muutamia vuosia sitten silloinen TKY:n isäntä kännispäissään lupasi allekirjoittaneelle tai kenelle tahansa korillisen Jaloviinaa ja muuten vain kosteita iltoja kasapäin siitä hyvästä että onnistuisi polttamaan Smökin korjauskelvottomaan kuntoon palovakuutuksen piikkiin. Leikkimielellä ja kännipäissään tottakai.” Matti Kuismin 10.3.2010

KADONNEISTA PÖYTÄKIRJOISTA

”Terve Teemu! AYYE:n pj:n mukaan vastaat ylioppilaskunnan pääsihteerinä ylioppilaskunnan asiakirjojen toimittamisesta edustajistolle. Kaipaisimme nähtäväksemme KY:n hallituksen, taloustoimikunnan ja edustajiston pöytäkirjat liitteineen vuosilta 2007-2009.” Mike Pohjola 16.2.2010

”Huolestuttavan vihamieliseksi edennyt tämä keskustelu.” Ville Simola 18.2.2010

Muut esille tulevat asiat Ylioppilaskunnan edustajisto kokoontuu kerran kuukaudessa. Siinä välissä sähköpostilistalla keskustellaan asiasta ja sen vierestä.

”Määä haluaisin TKY:n ja TOKYO:n hallituksen & edarin pöytäkirjat liitteineen vuosilta 2007–2009, 1978–1984 ja tietysti 1969!” Tuomas Hämäläinen 16.2.2010

"Olen pahoillani sotkeutuessani mielenkiintoiseen keskusteluun, mutta haluaisin ihmetellä...” Kaarlo Väisänen 18.2.2010

”Oletko pahoillasi?? Pysy ite totuudessa.” Tuomas Hämäläinen 18.2.2010

KY:N ARKISTOSTA

”Toisin kuin Chrischan ja Nina sähköposteissaan väittävät, ei ylioppilaskunnan materiaalia ole pimitetty. Uuden ylioppilaskunnan hallitukselle ja pääsihteerille on jaettu tammikuussa kaikki KY:n eijulkisessa jaossa olleet dokumentit (liittyen edustajiston kokoukseen 30.10.2008) sekä kaikki joulukuun 2009 pöytäkirjat.” Jenni Laakso 18.2.2010

Koonnut: Anna Munsterhjelm ESTEELLISYYDESTÄ

”Toivotan kestämistä niille, joille tällä listillä on vittuiltu (ja joille itse olen) sekä niille, joiden työtä ja elämää AYY:n ja AYYE:n meno on vaikeuttanut. Kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu, ei tosin teidän aikana.” Tuomas Hämäläinen 18.2.2010

“Esteellisten henkilöiden osallistuminen päätöksentekoon toisaalta vaarantaa päätösten pitävyyden (ainakin jos päätös on esteellisille edullinen) ja toisaalta altistaa esteelliset henkilöt seuraamuksille (Matti Vanhanen).” Jarmo Mäkelä 23.9.2010

“Mites muuten Facebook? Jos mun statuspäivitys koskee tätä jupakkaa, pitääkö mun suodattaa sen näkyminen keiltä kaikilta? PS. Saanko muuten linkin, josta löytyy määritelmä termille asian valmistelu? Eli jos vaikka keskustelen tästä asiasta jonkun AYYE:n esteellisen kylteriedaattorin kanssa ja siihen sattuu paikalle esteetön kaveri, niin olenko syyllistynyt johonkin? Ts valmistelenko silloin asiaa?” Alexander Patouchas 24.9.2010


Nro.7/2010 17

”Asiakirjapyyntönne koskien TKY:n ja TOKYOn lakisääteisten toimielinten pöytäkirjoja on vastaanotettu sähköisesti. TKY:n 2009 materiaalien osalta allekirjoittaneeseen ja sopimaan ajan näihin tutustumiseen. Muiden materiaalien osalta pyydän ystävällisesti olemaan yhteydessä ylioppilaskunnan arkistonhoitajaan.” Teemu Halme 16.2.2010

”Tästä asiasta olen voimakkaasti eri mieltä. AYY on KY ry:n toivomalla tavalla pyytänyt koko Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan hallintoaineistoa alkuperäisenä oheisella kirjeellä. KY ry on kieltäytynyt pyynnöstä.” Jussi Valtonen 18.2.2010

”Mitä taas tulee Kaarlon viittauksiin KY:n asiakirjoista, minusta on erikoista, että asia nousee tässä yhteydessä esille – etenkin kun tänään Jenni Laaksolta kysymäni tiedon mukaan kaikki AYY:n pyytämät asiakirjat ovat odottaneet hakijaansa KY:n toimistolla jo viikkoja.” Joonas Turunen 18.2.2010

”Tämä rahasotku toivottavasti epäilyksistä huolimatta selviää pian, mutta se ei vielä takaa aurinkoista tulevaisuutta. Muutama juttu tulee mieleen. Ensinäkin itse teekkareiden pitäisi repiä se pää hanurista ja lopettaa uskottelu, että kyllä noi muut lähtee tähän meidän meininkiin satasella kun me tarpeeks kauan niitä siihen tyrkytetään.” Sebastian Knight 21.4.2010 ”Minusta olisi arvokasta, että jäsenistömme voisi tietää millaisia asioita ajamme ja millä tavoin hoidamme edustajistotyön. Että he voivat tietää, että olemme luottamuksen arvoisia. En usko, että kukaan edustajiston jäsen tekee niin likaisia asioita ettei edustajiston keskustelua voisi näyttää jäsenistölle...” Jukka Liukkonen 4.3.2010

© iStockPhoto.com/ChristiTolbert

Paljon. Sinulle. TEKin jäsenenä saat herkullisen kasan etuja ja palveluja. Kuten ilmaisen Tekniikka&Talous- sekä TEK-lehden ja rahallista turvaa työttömyyden varalle IAET-kassasta. Mutta tiesithän, että autamme myös työnhaussa, neuvomme lakiasioissa ja rohkaisemme työnantajaa maksamaan sinulle kunnon palkkaa. Noin esimerkiksi. Opiskelijajäsenyys on ilmaista! Liity jäseneksi ja katso kymmenet edut netissä: www.tek.fi/liity


18 Nro.7/2010

10 keinoa pelastaa maailma opiskelijabudjetilla Teksti: Tuuti Piippo Kuvitus: Milena Huhta

Miten elää ekologisemmin, jos luomun hinta hirvittää? Aino mietti puolestasi.

1. SEURAA TRENDIÄ Maailmanparannusta ei tarvitse enää etsiä, koska se pläjäytetään naamalle kysymättä. Lokakuussa vietetään Joutsenviikkoja, Energiansäästöviikkoa, Luomuviikkoa ja Reilun kaupan viikkoa. Niiden lisäksi on Älä osta mitään -päivä, Autoton päivä, Nuukuusviikko… you name it. Aika uuvuttavaa, vaikka tarkoitus on hyvä. Teemaviikot tarjoavat tapahtumia ja ideoita kuluttajien ja tuottajien arjen parantamiseksi. Kaikkeen ei tarvitse onneksi osallistua. Poimi tapahtumista ja informaatiovirrasta se, mikä kiinnostaa ja mihin voit itse vaikuttaa. Sitä ei kuitenkaan pääse pakoon, että luomusta ja ekosta on tullut megatrendejä.

2. VAADI PAREMPAA Ympäristö- ja terveysaiheinen Kemikaalicocktail -blogi kyseli elokuisessa postauksessaan, miksei Fazer valmista luomusuklaata. Liina Hemminki ja Leena Majamäki Fazerin viestinnästä vastasivat: Fazerilla ei ole vielä luomusuklaa-

ta, koska kysyntä ei toistaiseksi ole ollut riittävää. Kuten myös täällä käyty keskustelu osoittaa, kiinnostus on selvästi lisääntynyt. Olemme välittäneet toiveenne luomusuklaasta eteenpäin tuotekehitykselle ja markkinoinnille. Vastauksen lisäksi Hemminki jäi seuraamaan keskustelua blogin kommenttiosiossa ja vastaili lukijoiden kysymyksiin. Isompikin firma on siis valmis kuuntelemaan kuluttajan toiveita. Reilummat tuotteet ovat oiva tapa kiillottaa brändiä. Kysyntää syntyy vaikka niin, että käytät kaksi minuuttia ajastasi palautteen tai toiveen kirjoittamiseen firmalle, jonka tuotteita käytät. Useimmat tarjoavat siihen mahdollisuuden nettisivuillaan. Jos kaipaat luomumaitoa lähikauppaasi, kysy sitä kauppiaalta.

3. HAASTA TYÖNANTAJA Työpaikka on helppo paikka vaikuttaa isommin ja nopeammin: jos sata ihmistä sammuttaa valot ja tietokoneen lähtiessään, säästö merkitseekin jo jotain. Rohkaistu kyseenalaistamaan työpaikkasi hölmöt käytännöt ja haasta koko pulju tavoittelemaan jotain konkreettista tavoitetta: vaikka hillija-


Nro.7/2010 19

Jokainen suomalainen tuottaa keskim채채rin

500

kiloa j채tett채 vuodessa.


20 Nro.7/2010

60 %

suomalaisten yhdyskuntajätteestä kärrätään kaatopaikalle. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla vastaavat prosentit lasketaan yhden käden sormilla. lanjäljen pienentämistä, reiluun kahviin siirtymistä tai työmatkafillareiden hankkimista. Homman voi viedä pidemmällekin. Kun haet töitä, kysy rohkeasti konkreettisia esimerkkejä potentiaalisen työnantajan ympäristöystävällisyydestä. Painota työnhaussasi yrityksiä, jotka tekevät oikeita asioita ympäristön suojelemiseksi tai energian säästämiseksi – kivalta kuulostavat sanat nettisivujen arvolitaniassa eivät riitä. Voit myös valita ketju-Alepan kassan sijaan vaikka kirpputorin tiskin.

4. KÄYTÄ HYVÄKSI KOULUPROJEKTIA Jos koulutusohjelmassasi suunnitellaan tai tehdään käytännön projekteja, ota ekotrendi huomioon niissä. Aallossa on tehty esimerkiksi nollaenergiatalo yhteistyössä kymmenien yritysten ja asiantuntijoiden kanssa. Opiskeluaika on loistava tilaisuus suunnitella ja toteuttaa ideoita, joita ei työelämään siirryttyään välttämättä saa enää läpi. Opiskelijalta toimeksiantajat odottavat juuri niitä massasta poikkeavia suunnitelmia, joita vuosikymmeniä alalla työskennelleet eivät tulisi ajatelleeksi. Joskus kouluprojektit poikivat työpaikkoja ja uusia firmoja. Aallon Design Factorylla majaa pitää esimerkiksi Seos Design, jonka perustajat ovat opiskelleet IDBM-ohjelmassa. Seos keskittyy kestävään designiin ja tutkimukseen ja on tehnyt projekteja muun muassa Nokialle, Comptelille ja Nordealle.

5. ÄLÄ OSTA HALPAA… …ellei se ole käytettyä. Ennen kuin menet Ikeaan hakemaan halpishuonekaluja, tee kierros Facebookin Annetaan/vaihdetaan -ryhmissä ja esimerkiksi HOASin nettikirpputorilla, joissa moni yrittää päästä eroon hyväkuntoisistakin kodin tavaroista ennen muuttoa. Lastulevystä tehtyjen huonekalujen valmistaminen kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin puusta, metallista tai muovista valmistaminen.


Nro.7/2010 21

Tutki design-torit ja -markkinat, joista saa usein pienten valmistajien ympäristöystävällisiä tuotteita normaalihintoja halvemmalla. Säästä rahaa ja osta kerralla kalliimpi, mutta kauemmin kestävä tuote. Kolme bisseä viikossa tekee 720 euroa vuodessa. Sillä saa vaikka arktisiin oloihin soveltuvan untuvatakin, jolla pärjää ainakin kymmenen Suomen talvea.

6. TEE PORUKALLA Järjestä koulukavereiden kanssa illanviettoja, joissa tehdään yhdessä ruokaa. Ison määrän tekeminen tulee halvemmaksi, eikä valmistukseen kulu yhtä paljon energiaa. Patteriakaan ei tarvitse vielä kääntää isommalle, koska huone lämpiää joukkovoimalla. Ota muutama ulkomaalainen opiskelija mukaan kokkaamaan ja opeta heille suomalaisia ruokia, joita itse tykkäät syödä. Eteläkorealainen Yereum muutti Suomessa ensimmäistä kertaa yksin asumaan, eikä ollut koskaan tehnyt ruokaa tai käyttänyt pesukonetta. Luokkakaverit kertoivat kaupassa, mitä mikäkin paketti tarkoittaa ja näyttivät muutaman yksinkertaisen reseptin, ettei tytön tarvitse ostaa koulun ruokalasta annoksia kotiin joka päivä. Samalla suomalaiset oppivat vieraan kulttuurin ruokailutavoista. Porukalla voi järjestää myös vaatevaihtobileitä shoppailukierrosten sijaan. Joku muu voi nähdä virheostoksessasi kauan etsimänsä ihanan jutun.

7. SIIVOA OMA NURKKA Viiden opiskelijapojan solu Etelä-Helsingissä päätti lopettaa roskien kierrätyksen, koska läheltä ei löytynyt järkevää paikkaa kartongille, lasille ja metallille. Pojat olivat alun perin sopineet, että kukin vie roskat vuorollaan, mutta parin vuoden yhteisasumisen aikana metallijätteet kuskattiin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan kierrätyspisteeseen kerran. Kartongit ja lasit olisi pitänyt raahata kilometrin päähän. Solun pojat eivät ole kummajaisia päätöksensä suhteen: suomalaisten yhdyskuntajätteistä jopa 60 prosenttia kärrätään kaatopaikalle. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla vastaavat prosentit lasketaan yhden käden sormilla. Koska kukin meistä tuottaa keskimäärin 500 kiloa jätettä vuodessa, olisiko suuri vaiva edes Suomi-Ruotsi-kilpailuhengessä yrittää laskea sekajätteen määrää? Ellei taloyhtiö voi järjestää lajittelua, valita seudun ympäristöpalveluun.

8. LIITY YHTEISÖÖN Ympäristöteot eivät aina vaadi rahaa. Porkkanamafia järjestää tempauksia, joiden tuotolla esimerkiksi kahvila, ravintola tai leffateatteri sitoutuu muuttamaan toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi. Tavastia-klubin tempauksen seurauksena sisarklubi Semifinaliin vaihdettiin energiaa säästävät led-keikkavalot. Tapahtumat ovat täyttäneet sale-


22 Nro.7/2010

ja alusta asti, ja mafia onkin levinnyt jo 15 paikallisosastoon. Mukaan on helppo mennä, ja uusia tempauspaikkoja voi ehdottaa Facebook-sivuilla. Kuten Porkkanamafia julistaa: yksittäinen kuluttaja on voimaton, mutta ryhmä voi jo neuvotella. Aallon oma opiskelijalähtöinen maailmanparannusryhmä Aalto Social Impact on tuonut tapahtumiinsa nimekkäitä puhujia Pekka Haavistosta ja Saku Tuomisesta Harvardin professori Howard Gardneriin. AaltoSI:n kautta omille projekteille voi saada taustavoiman, ja ryhmä ottaa uudet innokkaat tekijät luonnollisesti avosylin vastaan.

9. KUUMOTA YLIOPISTOA Tiesitkö, että Oxfordin yliopistolla on oma Sustainable Development Officer? Kate Aydin on kirjoittanut opiskelijoille oppaan How to Save the Planet On A Student Budget. Se sisältää neuvoja veden kulutuksesta ulkona syömiseen ja matkustamiseen, ja katsoo opiskeluaikaa mahdollisuutena elää ekologisempaa elämää ja vaikuttaa muihin. Oma päätös jättää luentomateriaalit tulostamatta ei ehkä tunnu missään, mutta entä jos puolet aaltolaisista tekisi sa-

moin? Oxfordin opas antaa ymmärtää, että jokaisella maailmanluokan yliopistolla pitäisi olla oma ympäristöstrategia. Jos et tiedä, millainen se on, kysy opettajalta tai lähetä sähköpostia johdolle.

10. INSPIROIDU Ylen alainen Uusimusta.fi kysyy hyviä kysymyksiä oikeilta ihmisiltä, tekee ruohonjuuritason kulutustavaravertailuja ja jakaa kiinnostavia linkkejä. Ilmastotalkoot.fi kertoo esimerkiksi WWF:n 10 ohjetta toimiston ekotehokkuuteen ja monta hyvää linkkiä muille kattaville sivustoille. Hauskimmasta päästä on dothegreenthing.com. Treehugger.com on kattava mainstream-yleisölle suunnattu sivusto kestävää kehitystä edustavasta teknologiasta, designista ja kulttuurista, muun muassa. Yhtäkkiä huomaa selanneensa tuntikausia kuvasarjoja mahdollisimman pieniin tiloihin ahdetuista design-kodeista tai eksoottisten eläinten silmistä. New York Timesin vihreä blogi käsittelee energiaa ja ympäristöä laajemmasta, globaalista näkökulmasta: bisnestä, politiikkaa, asumista ja tiedettä osoitteessa green.blogs.nytimes.com.*


24 Nro.7/2010

ONKO ANITA HIRMUNEN? Teksti: Tuukka Hetemäki Kuvitus: Matteus Pentti

Lukukausimaksuilla uhkailujen takana ei olekaan Henna Virkkunen, vaan Anita Lehikoinen. Opetusministeriön korkeakoulupolitiikasta vastaava johtaja haluaa kuitenkin vain ohjata opiskelijat oikeille koulutusaloille. Raitiovaunu kolisee kohti Kruununhakaa. Kaupunginosa uinuu loppuiltapäivän auringossa. On hiljaista. Kauppakeskusten ja ravintoloiden sijaan Krunikka tunnetaan valtion laitoksista ja Donnerin suvusta. Ensin mainittuja edustaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ministeriössä päätetään koulutuksen tulevista kuvioista ala-asteesta yliopistoihin. Tilojen nimetkin henkivät suomalaiskansallista eetosta. Kokoushuone Lönnrotissa korkeakoulu- ja tiedeyksikön johtaja Anita Lehikoinen tarjoaa pullaa. Virkamies on pukeutunut valkoiseen housupukuun. Hiukset ovat lyhyet, leikkaus muodikas. Silmälasit ovat isot, hipster-mallia. Lehikoinen oli yliopistouudistuksen pääkoordinaattoreita. Keväällä hän toimi puheenjohtajana työryhmässä, joka selvitti opintojen nopeuttamista. Se oli juuri se työryhmä, joka väläytteli muun muuassa tonnin lukukausimaksua ja ylioppilastutkinnon suosimista pääsykokeiden sijaan. Melkoinen metakkahan siitä nousi – ainakin opiskelijoiden keskuudessa. Mielenosoitusten ja adressien lisäksi monet muistavat Facebook-ryhmän

Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi. Lehikoinen tosin on sosiaalidemokraatti. Huhutaan jopa, että hän olisi vuotanut sittemmin virheelliseksi osoittautuneen tiedon lukukausimaksuista

ja usuttanut siten median kokoomusVirkkusen kimppuun.

Pääaineena hän luki englantilaista filologiaa, sivuaineena tiedotus- ja valtio-oppia. ”Pohdin pitkään, että kannattaako tällaista sekatutkintoa ottaa. Tuttu lehtori kuitenkin rohkaisi ja sanoi, että ehkä tuollaisella yhdistelmällä päätyy tehtävään, joita on maassa vain yksi.” Englannin kieli ja kirjallisuus jäivät harrastuksiksi. Anglofiilin parhaisiin lukukokemuksiin kuuluu Paul Austerin New York -trilogia. Pienoisromaanien Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone henkilöhahmot epäilevät identiteettiään ja etsivät paikkaansa. Lehikoinen sen sijaan löysi omansa: sen tehtävän, joita on vain yksi. Lehikoinen tuli opetusministeriöön projektisihteeriksi vuonna 1989. Siellä hän aikoo myös pysyä. Muuten asiallinen virkamies puhkeaa opiskeluajoistaan kertoessaan hymyyn. Johtajan ulosanti on sujuvaa. Hän on tottunut esittämän ja puolustamaan omia näkemyksiään.

Mutta aloitetaan johtajan omista opiskeluajoista. Lehikoisen aineyhdistelmä on sellainen, jolle insinööri-isä ja ekonomiäiti pudistelisivat päätään.

Argumentointitaitoja tarvitaan, sillä virkamies vaikuttaa asioita valmistelemalla. Virkamiehen tehtävä on palvella po-

” Vaikka ministeriksi valittaisiin aidanseiväs, hänen kanssaan on pakko pystyä tekemään yhteistyötä. ”


Nro.7/2010 25


26 Nro.7/2010

liittista päätöksentekojärjestelmää ja toteuttaa hallitusohjelmaa. Anita Lehikoinen voinee samaistua suosikkikirjansa yksityisetsiviin. Hänkin saa haastavia toimeksiantoja. Ei tosin epätoivoisilta naisilta, vaan poliitikoilta. Vuosien, vuosikymmenienkin, valmistelutyö saatetaan haudata verkkokansio Ö:hön. Jos asiantuntijoiden valmistelema ratkaisu on sellainen, että sillä ei äänestäjiä voiteta, runnovat poliitikot läpi jotain ihan muuta. Turhauttaako tämä teitä? ”Sinutellaan”, korjaa Lehikoinen lämpimästi. ”Tämä on virkamiehelle vaikea läksy, mutta se on osa tätä työtä. Poliitikkojen vastuulla on arvovalintojen tekeminen.” Kun Lehikoinen aloitti opetusministeriössä, ministerinä oli Christoffer Taxell ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Viimeisten parinkymmenen vuoden ajan demarit ja kokoomuslaiset ovat pallotelleet opetusministerin pestiä keskenään. Samoja aatteita kannattavan poliitikon kanssa yhteistyön luulisi sujuvan. Entä sitten, kun ministerinä onkin paatunut oikeistolainen? ”Silloin myös”, sanoo Lehikoinen. ”Vaikka ministeriksi valittaisiin aidanseiväs, joka edustaa mitä tahansa puoluetta, hänen kanssaan on pakko pystyä tekemään yhteistyötä. Jos se ei onnistu, ei tähän työhön sovi.” Anita, Anita, maksuja emme fanita! Näin huudettiin huhtikuussa Senaatintorilla. Silloin Anita Lehikoisen nimi maalattiin suurin kirjaimin opiskelijoiden heiluttelemiin mielenosoituskyltteihin. Keskustelupalstoilla meininki oli tuttua matalalentoa: nimimerkkien takaa kirjoiteltiin törkeyksiä. Kokoomuksen verkkolehdessä vihjailtiin pisteliäästi, että kymmeniä tuhansia jäseniä keränneen Facebook-ryhmän nimeen oli päätynyt väärä puolue. Suurin osa kurasta lensi kohti opetusministeri Henna Virkkusta, mutta huippuvirkamieskin saa varautua melkoiseen henkilökohtaiseen loanheittoon. Työryhmien asiantuntijajäsenien nimiä harva jaksaa opetella, joten puheenjohtaja saa julkisuudessa ottaa piikkiinsä työryhmän yhteistyönä syntyneen esityksen. Turhauttaako tällainen henkilöiminen? ”Ei se turhauta, mutta kyllä se on välillä raskasta. Keskustelu jumiutuu johonkin yksityiskohtaan ja aika äkkiä syntyy julkinen mielipide, onko joku

” Isoissa yliopistoissa puolella hakijoista on jo valmiiksi paikka samassa yliopistossa. Siinähän ei ole mitään järkeä. ” asia hyvä vai huono. Toimittajat nostavat laajoista asioista vain sen raflaavimman kulman. Se taas on kauhean turhauttavaa”, Lehikoinen toteaa selvästi tuskastuneena.

”Töitä riittäisi palvelu- ja hoiva-alalla. Itse asiassa niin paljon, että sitä ei pystytä edes aloituspaikkojen määrää kasvattamalla täyttämään”, huomauttaa Lehikoinen. Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, uudenlaisia tapoja hoitaa vanhoja ja sairaita. Joku syyttäisi koulutuksen ylitarjonnasta aluepolitiikkaa. Etäkampuksia ja ammattikorkeakouluja perustettiin aikoinaan ympäri Suomea, että edes osa pikkupaikkakunnan nuorista saataisiin pysymään alueella. Nyt tätä verkostoa pitäisi ruveta karsimaan. Lehikoisen sanoin: ”rajuja päätöksiä”. Kun Oulun yliopisto päätti lakkauttaa Kajaanin etäkampuksen, PohjoisSuomessa protestoitiin ankarasti. Myös Aalto-yliopistolla on omat aluepoliittiset lonkeronsa. Toimintaa on pääkaupunkiseudun lisäksi Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Vaasassa. Mutta onko yliopiston tehtävä puhaltaa henkeä keskisuuriin maakuntakeskuksiin? Aallon yhteydessä poikkitieteelliset kohtaamiset, siis teekkareiden, kyltereiden ja taikkilaisten yhteiset projektit, taitavat nekin olla aika korkealla agendalla? Ikkunattomassa kokoushuoneessa tulee hiljaista, vain ilmastointilaite surraa hiljaa. Lehikoinen pitää pienen tauon ja asettelee sanansa tarkkaan. ”Alueellinen läsnäolo ei ole yliopistojen perustehtävä, ei samalla tavalla kuin ammattikorkeakouluilla. Kun tähdätään korkealle tasolle, halutaan uudistaa tutkimusta ja opetusta ja etsiä uusia kombinaatioita, niin eihän se toimi hirveän hajanaisessa toimipisterakenteessa.”

Venyvät opiskeluajat ja kolmikymppiset maisterit on nostettu kansalliseksi kulkutaudiksi. Paperivalintojen lisäämisen lisäksi Lehikoisen työryhmä tarjoaa lääkkeeksi yliopistojen sisäisen liikkuvuuden pysäyttämistä. ”Isoissa yliopistoissa saattaa olla lähestulkoon puolella hakijoista jo valmiiksi paikka samassa yliopistossa. Siinähän ei ole mitään järkeä.” Lehikoinen kehuu Aallon kauppakorkeakoulun mallia ”erittäin fiksuksi”. Ensimmäisen vuoden aikana päntätään yhteiset perusopinnot, ja vasta sen jälkeen valitaan pääaine. Tulevaisuudessa opiskelijoita valitaan yhä laajempiin kokonaisuuksiin. ”Aalto-yliopistoon yhteiset perusopinnot eivät ehkä sovi, kaupallinen, tekninen ja taideteollinen ala vaativat niin erilaista osaamista. Yhteisiä maisteriohjelmia on kuitenkin varmasti yhä Kello on varttia yli neljä. Virkaenemmän luvassa.” ajan jälkeen on Kruununhaankin kaTämä ei vielä itsessään riitä. Aloiduilla vilskettä, kun tietotyöläiset patuspaikkoja pitää karsia. Erityisesti laavat koteihinsa. kulttuurin ja viestinnän aloilla kouluKokoushuone Lönnrotissa pullat ovat tusta on liikaa. jääneet syömättä. Ne jököttävät edelleen Osa opiskelijoista tuntuu olevan kokouspöydän ei-kenenkään-maalla. yhtä hukassa kuin Manhattanin saarelAnita Lehikoinen nousee pystyyn, la hortoileva New York -trilogian Dakatsoo silmiin ja kiittää mielenkiinnosniel Quinn. ta. Haastateltavan ja toimittajan roolit Lehikoinen ei taida jakaa Helsingin vaihtuvat yhtä nopeasti kuin LasikauSanomien toimittaja Maija Aallon aja- pungissa. Viimeisen kysymyksen esittusta siitä, että nuorena pitää olla oitääkin johtaja Lehikoinen. keus valita väärin? Ja se on sieltä kiperämmästä päästä: ”Tietyillä aloilla keskeyttämisprosentit ”Mikäs sinusta tulee isona?” * ovat aivan liian suuret. Se ei tietenkään ole nuoren eikä yhteiskunnan etu.”


Nro.7/2010 27


28 Nro.7/2010

MAAIL PELAST L A I S KO


LMANT U S TA OILLE

Nro.7/2010 29


30 Nro.7/2010

PITÄISI KULUTTAA VÄHEMMÄN, KIERRÄTTÄÄ ENEMMÄN JA RYHTYÄ KAIKIN PUOLIN PAREMMAKSI IHMISEKSI. MUUTEN MAAILMA TUHOUTUU. MUTTA KUN SE ON NIIN VAIVALLOISTA! VOISIKO VÄHEMMÄN VIITSELIÄS AALTOLAINEN TURVAUTUA MAAILMANPELASTUKSESSAAN UUSIIN TEKNOLOGIOIHIN JA RATKAISUIHIN?


Nro.7/2010 31

TEKSTI: JOHANNA MITJONEN, ANNA MUNSTERHJELM JA MERI PELTONEN KUVAT: NOOMI LJUNGDELL

Kuvittele itsellesi vauva. Kuvittele sille isosisko. Kuvittele itsellesi myös puoliso, asuntolaina, auto, palkallinen vuosiloma ja pankkikortti, jota höylätessä ei tarvitse miettiä tilin saldoa. Ehkä puolikas kesämökkiä, jonne hurautatte lokakuussa laituria nostamaan. Siinä olet sinä kymmenen vuoden kuluttua. Ja seuraavaksi voitkin laskea, kuinka suureksi haitaksi olet maapallolle silloin. Vastaus on 17 418 hiilidioksidiekvivalenttia. Se tarkoittaa, että hiilijalanjälkesi on melkein tuplasti suurempi kuin keskivertosuomalaisella Helsingin Sanomien nettitestin mukaan. Testi mittaa kaikkien kasvihuonekaasujen yhteismäärän ja se perustuu sekä tutkittuihin päästötietoihin että suomalaisten kuluttamisen keskiarvoihin ja olettamuksiin. Hupsista. Tuleepa päästeltyä. Ja kuitenkin me tiedämme, että turha kulutus pitäisi lopettaa, energiaa säästää ja lamput sammuttaa lähtiessä. Ekosanomaa on hoettu meille 80ja 90-luvulla syntyneille ala-asteelta asti: ensin vähän vaisummin, sitten yhä paisuvammin.

Ajatusmaailmamme onkin muuttunut. Vanhempamme ostavat kaupasta muovipussin sitä kummemmin miettimättä, mutta omassa päässämme ainakin käväisee ajatus kangaskassista. Ehkä seuraava sukupolvi osaa jo ottaa sen automaattisesti taskuunsa lähtiessään ostoksille. Kauppakassi ei kuitenkaan pelasta maailmaa. Pitäisi tehdä jotain radikaalimpaa: lopettaa vaatteiden ostaminen, muuttaa pienempään asuntoon tai ryhtyä pyöräilemään töihin talvellakin. Mutta kun vihreästi eläminen on niin vaivalloista. Näin opiskelijana on vielä helppo julistaa, että valmistumisen jälkeenkin ostan huonekaluni huuto.netistä ja autoa en muuten koskaan hanki. Ehdottomuus laimenee varmasti siinä ruuhkabussissa, kun pitäisi hallita yhtä aikaa rintarepussa karjuva esikoinen, englanninkielinen työpuhelu ja luomuringistä raahattu perunasäkki. Jos rahaa kerran on, miksei sitä käyttäisi elämänsä helpottamiseen? Voisimmeko vain ostaa paremman omantunnon? ”Tarvitsemme radikaalisti uudenlaisia tapoja käyttää materiaaleja”, nyökkää tarkoituksenmukaiseen

ja vastuulliseen suunnitteluun painottavan Seos Designin Janne Korhonen. Hän valmistelee Aalto-yliopistossa väitöskirjaa siitä, mitä on odotettavissa kun maailman olennaisimmista resursseista tulee tulevaisuudessa pula ja kutsuu itseään ympäristörealistiksi. ”Kysymys on kuitenkin paljolti siitä, miten nopeasti uusi energian käyttötapa voidaan ottaa käyttöön. Vaikka huomenna keksittäisiin, miten saisimme valtavasti energiaa käyttöömme, kestää aina aikansa, että tuotantolaitokset saadaan pystyyn.” Energia tuntuu olevan Korhosen lempisana. Sitä tarvitaan nytkin, kun puhutaan hiilijalanjäljestä. ”Monen uusiutuvan energian kohdalla on vielä epäselvää, kuinka niistä saadaan hiilivapaita. Myös voimalaitosten käyttöikä kannattaa ottaa huomioon: fossiilisia polttoaineita käyttävien voimalaitosten käyttöikä on 30-40 vuotta. Niitä ei äkkiä vaihdeta. Autokannan uudistuminenkin on yhdeksän vuoden luokkaa.” Uudistumisen hitaus johtaa siihen, ettei kymmenen vuoden päästä olla nykyhetkeä juurikaan pidemmällä, arvelee diplomi-insinööri Korhonen. Mutta ekologisten ratkaisujen ja


32 Nro.7/2010

AALTOLAINEN EI JAKSA OLLA EKO

”Aina on kunnianhimoisia suunnitelmia tavaran kierrättämisestä. Mutta kun tulee kiire saada kämppä siistiksi, lentävät kauan hillotut säilyketölkit ja paristot kuitenkin sekajätteeseen. Kirpparille matkalla olleet vaatteet olen jo kahdesti kipannut roskikseen, kun en vain ole saanut aikaiseksi mennä myymään niitä.”

”Noloa, mutta en kierrätä mitään muuta kuin paperit. Yhden hengen taloudessa tulee niin vähän esimerkiksi biojätettä, että se orpo banaaninkuori jäisi sitten muhimaan ja haisemaan kahdeksi viikoksi ämpäriin.” Poika, 25, teknillinen korkeakoulu

Tyttö, 26, kauppakorkeakoulu

AALLOSTA VALMISTUU MAAILMANPARANTAJAMAISTEREITA

keksintöjen eteen paiskitaan töitä koko ajan, tälläkin hetkellä, isolla porukalla, niin Aalto-yliopistossa kuin muuallakin. Korhosen on pakko olla pessimisti. On varmasti olemassa tapoja, joilla jokapäiväisestä elämästä voi vaivattomasti tehdä maapalloa vähemmän kuluttavaa. Matkaan! Lähdemme etsimään helppoa ekologista elämää – autolla. Se voisi olla vaikkapa ladattava hybridi- tai sähköauto. Aallon EcoMobilityaloitteen koordinaattori Antti Ruotoistenmäki uskoo niiden yleistyvän ja hintojen putoavan. ”Olivathan kännykät ja tietokoneetkin aluksi hintavia. Mutta niin kauan kun sähköauto maksaa yli kaksinkertaisesti bensakäyttöiseen verrattuna, on turha olettaa, että ihmiset valitsisivat ekologisemman vaihtoehdon. Harva haluaa pelastaa maailman täysin epäitsekkäästi, eikä sen niin pidä ollakaan. Muutoksen täytyy olla taloudellisesti kannattavaa.” EcoMobility pyrkii kehittämään energiatehokkaampia ja ilmastoystävällisempiä tapoja liikkua. Ruotoistenmäen mukaan tulevaisuutta on ”hirvittävän hankala ennustaa”, mutta ainakin keppiä ja porkkanaa tullaan

Vesi- ja ympäristötekniikkaa lukeva Elina Heikinheimo opiskeli viime vuonna Aallon uudessa Creative Sustainability -ohjelmassa. Poikkitieteelliseen ohjelmaan kerätään opiskelijoita kaikista kolmesta koulusta ja sen teemana on kestävä kehitys. Tarkoitus on hakea erilaisia näkökulmia: viime vuonna luennoimassakin kävi esimerkiksi poliitikko ja tähtitieteilijä. Tuleeko Creative Sustainabilityn opiskelijoista maailmanparantajamaistereita? ”Kyllä. Luulen että moni, joka on lähtenyt tähän ohjelmaan mukaan, yrittää etsiytyä työpaikkoihin, jossa ympäristöasioihin voisi vaikuttaa. Uskon, että vesialalla tulee ole-

maan paljon töitä ja kansainvälisiä tehtäviä. Jo olemassa olevat ongelmat tulevat vain kasvamaan. Väkiluku kasvaa, mutta samalla käytettävissä olevat makean veden varat vähenevät ja puhdasta vettä riittää koko ajan harvemmalle. Kilpailu energiantuotannon, maatalouden ja ihmisten välillä lisääntyy. Yksi iso haaste, jonka olen tunnistanut jo opiskeluaikana, on erilaisten kulttuurien kohtaaminen. Ympäristöalalla toimitaan eritaustaisten ihmisten kanssa. Usein mukana on politiikkaa ja ihmisillä erilaisia intressejä. Aina ei voi keskittyä asiaan, vaan pitää olla oikeat keinot keskustella ja vaikuttaa.”

heiluttelemaan entistä enemmän. Kannustimilla ja sakoilla ohjataan liikkumisen valintoja. ”Jos ajatellaan mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut, niin ainakin hybridiautot ovat tulleet verotuspäätösten ansiosta hintakilpailukykyisiksi. Hybridilla ajaminen on leikannut esimerkiksi oman perheen kohdalla liikkumisen hiilidioksidipäästöjä noin 40 prosentilla.” Auton tankkiinkin ladataan eri tavaraa kuin nykyään. ”Vuonna 2020 on luultavasti tarjolla enemmän erilaisia biopolttoöljyjä, esimerkiksi jätteistä valmistettavaa polttoainetta. Niiden kehittelyssä täytyy kuitenkin huomioida, minkä kustannuksella niitä valmistetaan. Ei voida tuijottaa vain hiilidioksidipäästövähennyksiä”, Ruotoistenmäki huomauttaa.

me edes tiedä, miltä hyvä laatu tuntuu. Kasurinen ehdottaa ratkaisuksi slow fashionia. Se tarkoittaa sitä, että tuotantoprosessin jokaisen vaiheen tärkeyttä suhteessa laatuun korostetaan. Kertakäyttömuotia siis vähennetään ja laatua arvostetaan. ”Vaatteen hinnan tulisi nousta, jotta sen arvostus kasvaisi. Nyt ihmiset käyttävät vaatteitaan koko ajan lyhyemmän aikaa, kun ennen vaate käytettiin loppuun.” Pitäisikö sitten kulkea vaarin vanhoissa kalsareissa ja keikutella olallaan tädiltä perittyä salkkua? Palaverissa uskottavuus ei siitä nousisi. Ei, mutta tekstiilienkin materiaalia voidaan kierrättää. Ensin Paula Kasurinen siirtäisi vaatteiden valmistuksen lähemmäs käyttäjiä. Onhan jo lähiruokaa, miksei sitten lähimuotia? Jos halvan puuvillan tuominen tänne lopetettaisiin, alettaisiin perinteisiä eurooppalaisia kuituja – hamppua ja pellavaa – kasvattaa enemmän. ”Ne ovat huomattavasti ekologisempia kuin puuvilla.” Nyt tekstiilialan innovaatiot Euroopassa liittyvät älykankaisiin ja muihin teknisiin tekstiileihin.

Oho. Unohdimme pukeutua. Älä kuitenkaan kiskaise niskaasi yhtä niistä kymmenestä ketjuliikkeen halpispaidasta. Sen hinta on kaupassa pieni, mutta ympäristölle iso. Opinnäytetyössään tekstiilituotannon ekologisuutta tutkinut muotoilija Paula Kasurinen väittää, että nykyään tekstiilit ovat niin heikkoja, ettem-


Nro.7/2010 33 ”Tiedän hirveästi tyyppejä, jotka messuavat kierrättämisestä ja ympäristöystävällisyydestä kuin mitkäkin ekojeesukset. Oikeasti vain murto-osa heistä kuitenkaan edes tietää, mitä on vaikka energiajae.” Tyttö, 22, teknillinen korkeakoulu

”Meillä on kämppikseni kanssa periaate, että kierrätetään kaikki. Se on ainakin meidän taloyhtiössä tehty tosi helpoksi: pelkästään paristot ja ongelmajätteet joutuu viemään muualle. On tosi ärsyttävää, jos vieraat sitten lätkivät roskiaan mihin pussiin sattuu. Olenkin tällainen ekonatsi.” Tyttö, 27, taideteollinen korkeakoulu

”En tosiaan kierrätä. Ei ole aikaa sellaseen hommaan.” Poika, 19, kauppakorkeakoulu


3 4 Nro.6/2010

ENTÄ JOS EI OLE VARAA HYVÄÄN OMAANTUNTOON?

”Jos EU:n kestävän kehityksen strategian mukaisesti verotus siirtyisi kuluttamiseen ja ympäristöverotukseen, niin rahtaaminen vähenisi ja lähituotantoa tulisi enemmän. Silloin taas vanhaa kuitumateriaalia alettaisiin käyttää enemmän. Nyt älytön määrä materiaalia päätyy jätteeseen, vaikka se olisi sataprosenttisesti kierrätettävää.” Ja tekstiilikuitujen kierrätysmenetelmiä ei ole juuri kehitetty, koska uuden tekeminen kaukomaissa on niin halpaa. Tekstiiliteollisuus tuottaa myös ison kasan jätettä – osittain myrkyllistäkin. ”Tulevaisuudessa on käytössä tekniikkaa, jolla tarvittavan materiaalin määrä voidaan laskea tarkemmin. Digitaalisessa tulostuksessakin jätettä syntyy vähemmän, kun kone laskee tarkasti värjäykseen tarvittavan määrän”, Paula Kasurinen ennustaa. Vaatteet päällä, ladattava hybridi alla, roskabensaa tankissa. Kurvataan seuraavaksi ruokakauppaan. Sen hyllyiltä kiireisenkin on helppo valita vastuullisin tuote, kun älypakkaukset yleistyvät. Niiden kyljestä voisi suoraan lukea elintarvikkeen hiilijalanjäljen ja skannata tiedot muistiin vaikkapa kännykällä.

Sähköauton, aurinkopaneelien tai tuuligeneraattorin hankkiminen vaatii ekotietoiselta kansalaiselta muutakin kuin hyvää tahtoa. Voiko hiilineutraaliin elämäntapaan sitoutua, vaikkei olisikaan ekonomin tai diplomiinsinöörin tuloja? “Asumisnäkökulmasta edullinen vaihtoehto on valita oikea paikka ja asua tiiviisti. Sen sijaan, että ostaa 300 neliötä huitsin nevadasta, kannattaisi mieluummin hankkia mukavat 80 neliötä paikasta, jossa palvelut ovat lähellä. Leveästi asuminen aiheuttaa ympäristön kannalta huonon dominoefektin: suuren tilan lämmittämiseen ja valaisemiseen kuluu enemmän energiaa, ja nurkkiin kertyy enemmän tavaraa, perustelee ajatushautomo Demos Helsingin vähähiiliseen elämäntapaan perehtynyt tutkija Outi Kuittinen. “Ekologisesti kestävän ratkaisun ei tarvitse tarkoittaa aurinkopaneelien asentamista tai muuta massiivista investointia, vaan se voi olla juuri asuinpaikan valinta. Fillari on kuitenkin aina ekologisempi kuin hybridiauto. Kasvispainotteisen kausiruoan syöminen on myös edullinen ympäristöteko. Hiilijalanjälkeä pienentääkseen ei tarvitse ostaa kalliita erikois- ja luomutuotteita tai syödä pelkkiä kasviksia, Kuittinen muistuttaa. Samaa sanoo Seos Designin Janne Korhonen. “Luonto ei anna tasoitusta hyvästä yrityksestä. Ainoa asia, millä on väliä, on kokonaiskulutus.” ”Jos jokainen tekee ympäristön hyväksi pikkuisen, on lopputuloskin pikkuinen. Jos jokainen vähentää päästöjään prosentin, päästötkin vähenevät prosentin. Tehokkuuden parantaminen, valojen sammuttelu, pitkäikäisempien tuotteiden suosiminen, kierrätyksen lisääntyminen sekä asennemuutokset eivät kuitenkaan ole turhia. Ne lähettävät signaalin kanssaihmisille ja poliitikoille. Ne viestivät siitä, että tämä on tärkeää ihmisille, ja ihmiset ovat mahdollisesti valmiita jonkinlaisiin uhrauksiin.”

Lapset huutavat jo nälkäänsä, joten noukitaan päivällinen einesaltaasta: broileripullien sijasta keinolihaa. Keinoliha on laboratorio-olosuhteissa eläimen kantasoluista tuotettua keinotekoista proteiinia, jota teoriassa voidaan käyttää ruoanlaitossa perinteisen lihan asemesta. ”Tällä hetkellä keinoliha on vasta kokeiluasteella ja sen valmistaminen on hyvin kallista”, selventää Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa työskentelevä projektipäällikkö Riikka Saarimaa. Saarimaa oli mukana tekemässä suomalaisten ruoan kulutukseen vuonna 2030 keskittyvää Syödään leväpullia pimeässä -raporttia. Siinä visioitiin muun muassa jokaiseen keittiöön oma proteiinintuotantolaite. ”Luultavasti keinolihaa käytettäisiin kuitenkin ensisijaisesti teollisiin elintarvikkeisiin kuten makkaroihin ja eineksiin, ja oikeasta lihasta tulisi gourmet-tuote.” Keinolihan hiilijalanjäljen kokoa Saarimaa ei osaa vielä arvioida, mutta uskoo sen olevan perinteisen karjatalouden päästöjä pienempi. Keinolihapullat on paistettu. On aika siivota jäljet. Keittiön alakaapista tulvahtaa imelä

haju. Roskat pitäisi viedä – jo kolmannen kerran tällä viikolla. Pussi pullistelee pakkauksia: juustorasia, huulipunan hylsy, lääkelaatikko, karkkipussi, maitotölkki. ”Kymmenen vuoden päästä kaatopaikat tulevat olemaan ääriään myöten täynnä”, toteaa VTT:n biomassapohjaisten materiaalien tutkimusprofessori Ali Harlin. ”Tällä hetkellä lasilla, metallilla ja kuitupakkauksilla on kohtuullisen toimivat kierrätysjärjestelmät. Lasi ja metalli ovat kuitenkin erittäin energiaintensiivisiä materiaaleja, joten jää kuitupakkausten tehtäväksi vastata tulevaisuuden haasteisiin.” VTT:lla onkin hiljattain kehitetty uudenlainen pakkauspinnoite, joka mahdollistaa täyskierrätettävien ja entistä vähemmän raaka-ainetta vaativien pakkausten valmistamisen. Keksinnön avulla pystytään korvaamaan kierrätyskelvottomat materiaalit erittäin ohuilla, mutta toimivilla ja kestävillä kuitupakkauksilla. Pakkausmateriaalien biopohjaisuus varmistaa sen, että jätteitä voidaan polttaa lisäämättä hiilidioksidikuormaa juurikaan. Sen kiireisen perheenäidin tai -isän – sinun ja minun – kannalta suurin muu-


Nro.6/2010 35


tos pakkausmateriaaleissa näkyy lähimarketin hyllyssä. Kymmenen vuoden päästä lasipulloja ja metallipakkauksia ei juuri ole. Yhdistelmäpakkaukset, kuten lääkkeet ja monikerroslaminoidut kahvipaketit, siirtyvät historiaan, sillä niiden verotus kiristyy. Kaupan hyllyt saattavat muuten näyttää myös paremmilta. Ainakin Ali Harlin uskoo, että kuitupakkauksista tulee myös muotoilutuotteita. ”Esimerkiksi läpinäkyvää kartonkia tullaan taatusti hyödyntämään viinien ja virvoitusjuomien pakkaamisessa.” Kymmenen vuoden päästä yhä isompi osa pakkauksista siis pystytään kierrättämään, mutta niiden sisältö saattaa silti ajaa kääreen ohi. ”Jos juustokilon valmistamiseen kuluu luonnonvaroista useita kymmeniä kuutiometrejä vettä ja litroittain öljyä, on pakkauksen ensisijainen tarkoitus varmistaa tuotteen säilyvyys ja välttää hävikki”, sanoo Harlin. Kaivetaan hiilijalanjälkilaskuri taas esiin ja suoritetaan välilaskelma. Olemme siis vaihtaneet tavallisen auton hybridiin, ryhtyneet popsimaan tekolihaa, lopettaneet kertakäyttömuo-

din ostamisen ja vähentäneet pakkausjätteiden määrää. Ennakoidaan vielä sen verran, että vaihtaisimme kodin sähkösopimuksen vihreään ja rakentaisimme uuden rivitalomme maalämmön varaan. Panokset ovat keskituloiselle rahallisesti niin merkittäviä, että pakkohan niillä on olla jotakin vaikutusta myös päästöihin. Viimeisten tietojen syöttäminen, yksi klikkaus ja lomake lähtee matkaan. Kone raksuttaa. Jännää! 13 946 hiilidioksidiekvivalenttia. Höh. Se on vain 3472 yksikköä vähemmän kuin ennen muutoksia ja edelleen roimasti enemmän kuin keskivertovastaajalla. Vuoden 2050 tavoitteeseen, 5500 päästötonniin per suomalainen, on vielä huimaavan pitkä matka. Ympäristörealisti Janne Korhonen oli oikeassa: kymmenessä vuodessa juuri mikään ei tule muuttumaan. ”Suuret ratkaisut on jo lyöty lukkoon. Ihmisistä ei tule tämän parempia eikä mitään äkkivalaistumista ole odotettavissa. Luonnonvarojen kulutus on 200 viime vuoden aikana vain kasvanut, ja jo nyt käytämme reilusti enemmän resursseja kuin planee-

tallamme on varaa. Vuonna 2020 öljyntuotanto on melko varmasti jo huipentunut ja sen seuraukset alkavat näkyä jokapäiväisessä elämässä.” Poliitikot eivät ole tähän vielä havahtuneet. Syyskuun lopussa Korhonen suomi blogissaan Pekkarista ja Kataista tietämättömyydestä. Emmehän ole varmoja, mikä luonnonvara loppuu ensimmäisenä, oli Katainen sanonut ja Me emme tiedä, mitä öljyhuippu tarkoittaisi Suomen taloudelle Pekkarinen. Sitaattien alle Korhonen listasi kymmenisen lähdettä, jotka todistavat öljyhuipun tulemisesta. Mitä tavallinen ekonomi, taiteiden maisteri tai diplomi-insinööri voi enää tehdä? Pienet teot ovat pipertelyä, radikaalit elämänmuutokset ovat liian vaivalloisia eikä ongelma ratkea rahallakaan. Korhosella on vastaus: “Yksittäisen ihmisen tärkein panos ympäristönsuojeluun on politiikkaan osallistuminen. Vapaaehtoisuuteen luottaminen ei riitä.” Se kannattaa muistaa ensi maaliskuussa. Lappuun piirretyllä numerolla on enemmän merkitystä kuin sillä, ajatko äänestyspaikalle vuoden 1986 Fordilla vai fillarilla.*


AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA AALTO-UNIVERSITETETS STUDENTKÅR AALTO UNIVERSITY STUDENT UNION

AYY sai värit! Rakkautta ja monarkiaa. AYY:n edustajisto päätti kokouksessaan 29.9. ylioppilaskunnan viralliset värit. AYY tunnetaan tästä lähtien purppuran ja hopean värisenä. Purppura on historiallisesti ollut harvojen saatavilla ollut ylellisyysväri, jota käyttivät kuninkaalliset ja aateli.

AYY tarvitsee sinua 2011! Haut AYY:n hallitukseen ja jaostoihin avautuvat loka-marraskuussa. Jos sinulla on ideoita, näkemystä ja/tai innostusta, olet juuri oikea tyyppi. Lisätietoa paikoista ja hakemisesta tulee pian sivulle www.ayy.fi/rekry AYY - tee itte parempi

AYY:N YHTEYSTIEDOT AYY:llä on palvelupisteet Arabianrannassa, Kampissa ja Otaniemessä. AYY:n keskustoimisto toimii väliaikaisissa tiloissa Otaniemessä osoitteessa Lämpömiehenkuja 2. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myös AYY:n internetsivuilta www.ayy.fi/yhteystiedot.

AYY:n postiosoite PL 69 02151 Espoo Keskustoimisto Lämpömiehenkuja 2 02150 Espoo ayy@ayy.fi

Arabianranta Hämeentie 135 C 00560 Helsinki arabia@ayy.fi 09 756 30431 Avoinna ma–pe klo 11.30–14

Palvelupiste kauppakorkeakoululla Kauppakorkeakoulun päärakennus, pohjakerroksen A-siipi 040 353 8275 tai 040 353 8272 Avoinna ma–to 10.30– 16.00, pe suljettu Asuntosihteeri päivystää ma 14-16, ti 10-12, ke 14-16 ja to 9-11

Otaniemi Otakaari 11 02150 Espoo otaniemi@ayy.fi 050 520 9400 tai 050 520 9401 Avoinna ma–pe klo 9–16. Asuntotoimisto on avoinna arkisin klo 12–16 sekä jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9–16.


38 Nro.7/2010

IHMISTEN EDESSÄ


Nro.7/2010 39

Teksti: Laura Saarikoski Kuvat: Katja Maria Nyman

Opiskelija elää köyhyysrajan alapuolella, mutta ei suostu polvistumaan kerjuulle. Toimittaja päätti kuitenkin kokeilla. Tihkusateisena perjantaina seison Narinkkatorin kulmalla sateenvarjon alla. Ihmiset kulkevat reippain askelin ohitseni, vilkaisten vain salaa minuun päin. Hymyilen. Silloin tällöin joku pysähtyy ja kaivelee laukkuaan, etsii lompakon käsiinsä. Kiitän, kun kaksieuronen kilahtaa punaisen Nälkäpäivä-lippaan pohjalle. Synkästä säästä huolimatta tunnen olevani oikeassa paikassa. Jokainen kolikko lippaassani on askel kohti vähän tasa-arvoisempaa maailmaa. Tahdon auttaa muita. Olen valmis pyytämään rahaa vierailta ja antamaan sitä tarvitseville, mutta hyväntahtoisuudellani on rajansa. Kaduille ilmestyneet kerjäläiset ovat olleet minulle vaikea pala. Heihin oli helpompi suhtautua ulkomaanmatkoilla suurkaupunkien eksoottisina asukkaina kuin osana koti-Helsingin arkea. Käännän pääni pois enkä anna kerjääjille senttiäkään. En halua tukea vääränä pitämääni toimintaa. Silti huono omatunto häilyy sisälläni, kun kiiruhdan polvillaan kyyhöttävien romanikerjäläisten ohi. On kovin lyhyt aika siitä, kun Suomeen ei tarvinnut lennättää mierolaisia muista maista – niitä löytyi riittämiin omastakin takaa. Entä jos armopaloja anelisinkin minä, tavallinen opiskelija? Päätän kokeilla, miltä kerjääminen tuntuu. Nämä nykyiset kerjäläiset polvistuivat Narinkkatorille Romanian liityttyä

Euroopan unioniin keväällä 2008. Rajat aukesivat uusien jäsenmaiden asukkaille, ja Romanian romanit löysivät paikkansa ydinkeskustan aukioiden laitamilta. Nyt heitä on täällä parisensataa. Netin keskustelupalstoilla ihmetel-

” Vedän anorakin ylleni ja riisun silmälasit. Osittain siksi, ettei kukaan tuntisi minua ja osittain siksi, etten minä tuntisi ketään. Almujen antajat on helpompi kohdata puolisokeana.” ” lään, mistä romanit saavat rahaa lentolippuihin ja kuka lopulta käärii voitot kerjäläisten kupeista. Toiminnan on pakko olla organisoitua, mafian järjestämää! Laittomista romanileireistä eri puolilla pääkaupunkiseutua on tehty vali-

tuksia – naapureiden mielestä ne ovat epäsiistejä ja rauhattomia. Pari kertaa virkavalta on lähetetty purkuhommiin. Romanien puolustaminen on jäänyt vapaaehtoisten harteille. Vapaa liikkuvuus -verkosto ja Vapaa katto ry ovat vastustaneet leirien purkamista ja vaatineet kaupungilta apua romanien majoittamiseen. Valtuustosaleissa ja kapakoissa kerjäläiskeskustelu käy tulisena, mutta itse kerjäläisiä se ei ole hetkauttanut. Kumaraiset hahmot ovat harmaassa kaupunkikuvassa jo yhtä pysyviä kuin pulut ja räkäklimpit. Valmistaudun kerjäläisyyteeni tarkkailemalla kadunkulmien romaninaisia. He istuvat rähjäisten pussien päällä ja katsovat huiviensa alta ohikulkijoita apaattisin silmin. Joku heiluttaa pahvikuppiaan niin, että pohjalla olevat kolikot helisevät. Toinen on nostanut viereensä pyhimyksen kuvan. Hirvittää kuvitella itseni heidän paikalleen. Kotona pyörittelen isoa villahuivia päähäni yhä uudestaan ja uudestaan, mutta kurjan kerjäläisen asemesta näytän vain yli-ikäiseltä virpojalta. Lopulta sovitan ylleni kaapista löytynyttä rähjäistä anorakkia. Sen sisään hukun mukavasti. Hupun alle on helppo kätkeytyä. Käyn läpi kauhuskenaarioita siitä, ketkä kaikki voisivat tulla kadulla vastaan ja nähdä minut polvillani: opet-


40 Nro.7/2010

tajat, koulukaverit, isoäiti, sukulaiset, kuka tahansa. Panikoidun. Olen valmis perumaan koko jutun. Aamulla tungen silti tavarani yliopiston aulan säilytyslokeroihin. Vedän anorakin ylleni ja riisun silmälasit. Osittain siksi, ettei kukaan tuntisi minua ja osittain siksi, etten minä tuntisi ketään. Almujen antajat on helpompi kohdata puolisokeana. Jokainen valepuvussa otettu askel tuntuu piinaavalta. Kun hörppään kahvin loppuun – samalla saan kerjäyskupin – alan tuntea itseni yhteiskunnan pohjasakaksi, näkymättömäksi. Narinkkatorin kulmalla asetan muovipussin maahan ja käyn sen päälle polvilleni. Laitan pahvikupin

eteeni, tuijotan hupun alla maahan ja odotan. Tuulenpuuska tönäisee pahvisen kuppini kumoon kerta toisensa jälkeen, ja minun on pakko ottaa muki käsieni väliin. Mietin, montako kolikkoa tarvittaisiin pitämään kuppi aloillaan. Olen vakuuttunut siitä, että se tulee pysymään tyhjänä kokeiluni loppuun asti. Ihmiset virtaavat ohitseni. Toiset kulkevat kaukaa, toiset ilmestyvät kulman takaa niin lähelle, että voisin tarrata heidän jalkoihinsa. Kaksi sinistä jalkaparia lähestyy, ulkomaalaisia rakennustyömiehiä. Toinen miehistä astuu yllättävän lähelle, kurottuu minua kohti, mutta jatkaa sittenkin matkaa kohti Kampin keskusta. En näe miehen kasvoja, mutta erotan vieraskieli-

set sanat. Puhuikohan hän minulle? Työasento on epämukava, mutta alan vähitellen rentoutua. Uskallan nostaa katseeni ja ojennella puutuneita jalkojani. En palele, sillä muovipussiin tungetut vaatteet toimivat hyvänä eristeenä ja istuinalustana. Kannatti katsoa mallia kollegoilta. Äkkiä tutut siniset jalat ovat taas edessäni, ja kippooni solahtaa kolikoita. Yritän katsoa ylös ja sopertaa kiitoksen, mutta jalat ovat jo tiessään. Kiitollisuus, kauhu, nöyryytys, syyllisyys ja onnistuminen humahtavat ylitseni yhtenä aaltona. Nälkäpäiväkerääjänä lahjoittajien rahat on helppo ottaa hymyillen vastaan, mutta nyt haluaisin juosta palautta-


Nro.7/2010 41

” Ahdistus kasvaa, kun poliisiauto ajaa aukiolle. Se matelee hyvin hitaasti kohti, yhä lähemmäksi. Olen jo valmis juoksemaan pakoon. ” maan kolikot. Tunnen itseni huijariksi. Mutta pahvikuppini ei enää kaadu tuulessa. Ahdistus kasvaa, kun poliisiauto ajaa aukiolle. Se matelee hyvin hitaasti kohti, yhä lähemmäksi. Olen jo valmis juoksemaan pakoon. Ehkä joku on hälyttänyt poliisit puhdistamaan roskat rakennuksen seinustalta! Auto kaartaa lopulta hitaasti ohitseni ja kuski pysähtyy keskustelemaan lähellä seisovan kuvaajan kanssa. Pakotan itseni pysymään paikallani, hupun alla katseilta suojassa. Enhän

ole tehnyt mitään laitonta. Ainakaan vielä. Pian kerjääminen voi nimittäin olla rangaistavaa. Sisäasiainministeriön työryhmä esittää, että se estettäisiin järjestyslailla ja ministeri Anne Holmlund totesi syyskuussa olevansa valmis kieltoon jo tällä hallituskaudella. Sillä haluttaisiin torjua järjestäytynyt kerjääminen ja siihen liittyvä hyväksikäyttö. Nettikeskustelijat taputtavat käsiään, mutta vastustajiakin löytyy. Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäen mukaan kriminalisoiminen ei ole tehokas keino kitkeä kerjääviin ihmisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä. Myös Suomen romanijärjestöt ovat asettuneet kerjäämiskieltoa vastaan.

Mitä jos minun ja sinun, suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden, olisikin pakko kerjätä elantomme muilta? Kuulostaa naurettavalta, mutta ei mahdottomalta. Suomessa köyhyysraja on 1080 euron nettotulo kuukaudessa, ja sen alle useimpien opiskelijoiden tulot jäävätkin. Kun opintotuen myöntämisperusteita ensi vuonna kiristetään, saattaa yllättävän moni jäädä kokonaan ilman. Työttömyyskorvausta saa vain jos luopuu opiskelupaikastaan. Häävisti ei mene niilläkään, jotka pystyvät täyttämään opintopistevaatimukset. Korkeakouluopiskelija saa opintotukea enintään viisisataa euroa kuukaudessa. Pääkaupunkiseudun asumiskulujen jälkeen siitä ei jää juuri mitään jäljelle. Ilman lisätuloja selviy-


42 Nro.7/2010

tyminen olisi mahdotonta. Edullisia opiskelija-asuntoja ei riitä kaikille. Tänä syksynä ennätysmäärä Aallonkin opiskelijoita joutui alkusyksystä turvautumaan hätämajoitukseen, kun asuntoa ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Kesätöiden teko on välttämätöntä, joten ympärivuotista opiskelua ei voi edes harkita. Ellei töitä löydy eikä äiti auta, opiskelija on pulassa. Lainaakaan ei voi loputtomasti nostaa. Ja jos opiskelija sattuu vielä tulemaan raskaaksi, eroamaan, sairastumaan tai vaikka jäämään työttömäksi, ovat rahavaikeudet taattuja. Silloin kerjäämälläkin tienatut eurot voisivat olla iso apu. Kynnys kadulle polvistumiseen on kuitenkin liian korkea, se selviää koulukavereilta kysymällä nopeasti. Minne uskaltautuvat ne opiskelijat, joilla on oikeasti hätä? He tulevat esimerkiksi tänne Helsinginkadulle, missä Heikki Hursti järjestää joka kuun viimeisenä tiistaina vain opiskelijoille tarkoitetun ruoan ja vaatteiden jakotilaisuuden. Toisin kuin tavalliset leipäjonot, tämä järjestetään illalla, jotta opiskelijoiden olisi helppo päästä paikalle. Hursti kertoo saaneensa idean kuunneltuaan nuorten aikuisten murheita. ”Ellei opiskelijoiden vanhemmilla ole mahdollisuutta auttaa, ei apua saa välttämättä mistään.” Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön kaksi kertaa viikossa järjestettävissä, kaikille avoimissa leipäjonoissa nuoria käy vähän. Hurstin mukaan 1200 jonottajasta heitä on parisenkymmentä – ehkä kynnys tulla tavalliseen ruokajonoon on liian korkea. Muiden opiskelijoiden kanssa jonottaminen on helpompaa. ”Mutta jos on todella nälkä, niin kyllä ruoan hakee mistä vain.” Jotkut opiskelijat ovat itkeneet, etteivät tiedä, miten olisivat selviytyneet ilman Hurstin apua. He ovat kuitenkin harvassa. Yleensä leipäjonossa ei juuri jutella. Niin käy nytkin. Kun jakelupisteen ovet syyskuisena iltana aukeavat ja opiskelijat virtaavat sisään, kuuluu vain tasaisin väliajoin lausuttu kiitos.

Opiskelijat poimivat mukaansa riisiä, puuroa, sipsejä, suklaata ja vaatteita. Kaikkea sitä, mitä Hurstit ovat saaneet lahjoituksena. Jonossa seisova 20-vuotias opiskelija ei häpeä Hurstin jakelupisteessä käymistä. Mutta kerjäämään hän ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä. ”Jos joku on lahjoittanut tänne nämä tavarat, niin ei mulle ole ongelma käydä täällä. Mutta en kyllä lähtisi varta vasten keneltäkään pyytämään”, tyttö toteaa ja katoaa ruokapussien kanssa Helsinginkadulle. Vaikka Hurstin työ on vähäosaisten auttamista, hän suhtautuu romanikerjäläisiin jyrkästi. ”Mä kieltäisin sen välittömästi, se on järjestäytynyttä rikollisuutta.” Mutta mitä Hursti sanoisi, jos suomalainen opiskelija lähtisi kadulle kerjäämään? ”Se voisi olla hyvä protesti”, Hursti naurahtaa, mutta vakavoituu sitten. ”Kyllä suomalaisen yhteiskunnan pitäisi pitää opiskelijoistaan huolta niin, etteivät he joudu kerjuulle. Opintoraha pitäisi sitoa indeksiin, sillä nyt opiskelijoiden asema on koko ajan heikentynyt, kun rahalla saa vähemmän kuin ennen.” Takaisin Narinkkatorille, missä joku seisoo taas edessäni. Hoikat jalat, kiharat tummat hiukset, käsi, rannekoruja. Tyttö pudottaa rahat kuppiini ja katoaa, ennen kuin ehdin nähdä hänen kasvojaan tai sanoa yhtään mitään. Minua hävettää koko ajan enemmän. Olen istunut kadulla noin tunnin. Se saa riittää. Otan muovikassin ja kupin, sujautan kolikot taskuuni. Huppu päässä kävelen kohti koulua. Seuraava luento alkaa pian. Kulkiessani lasken kuppiin heitetyt rahat: kaksi euroa, 85 senttiä ja yksi Viron kruunu. Sillä saisi opiskelijaruokalassa lounaan ja konvehdin päälle, mutta kadulla istumisen jälkeen minulle ei maistu ruoka tai opiskelukavereiden seura. Roolista luovuttuanikin tunnen itseni ulkopuoliseksi. Annan eurot kadun kulmalla istuvalle kerjäläiselle, joka hymyilee minua rohkeammin. Kruunun pidän itselläni, muistona.*

” Nälkäpäiväkerääjänä lahjoittajien rahat on helppo ottaa hymyillen vastaan, mutta nyt haluaisin juosta palauttamaan kolikot. Tunnen itseni huijariksi. ”


Nro.7/2010 43


44 Nro.6/2010 mato-ongella / vastapaino

Heikki Laaninen

aaltolaiset irrottautuvat opiskelusta


Nro.6/2010 45

Pystyy mihin vaan ”Eräs luennoitsija sanoi, että johtajan pitäisi osata pysähtyä pohtimaan joka päivä. Minulle lenkkeily on sitä. Kun lähden juoksemaan ongelman kanssa, se on ratkaistu, kun pääsen himaan. Pää tyhjenee hetkeksi, ja saan uusia ideoita. Se on tosi kummallista. Lenkin jälkeen on supermiesfiilis. Tuntuu terveeltä ja että pystyy mihin vaan. Kun asuin Amsterdamissa, juokseminen kodin lähellä tarkoitti tööttääviä autoja ja väistelyä. Moni ei tiedä, että Hollannin rannikko on yhtä hiekkarantaa, joka on laskuveden jälkeen kova kuin asfaltti. Se täyttyi kesäisin saksalaisista turisteista. Nuorempana juoksin vain siksi, että jaksaisin lautailla talvella. Kun rinteet aukesivat, juoksu väistyi. En ole koskaan jaksanut treenata maratonia varten. En halua ottaa sitä niin vakavasti. Juoksu on enemmän hauskanpitoa.” Tuuti Piippo Heikki Laaninen opiskelee Creative Business Management -maisteriohjelmassa Porissa.


46 Nro.7/2010 mato-ongella / gallup

Liikuttuneet Aaltolaiset kertovat, milloin liikkuivat viimeksi.

Eeva, valokuvataide: Aamulla pyöräillessäni kaupungista toiseen.


Nro.7/2010 47

Teksti ja kuvat: Veera Lipasti

Jarkko Kimmo

Pietari Kimmo, valokuvataide:

Eilen aamulla, kun heräsin siihen että katosta vuotaa vettä lattialle.

Jarkko, laskentatoimi:

Kävellessäni äsken metroasemalta.

Pietari, elokuvataide:

Kun koira veti minua asvalttia pitkin.

Antti, elektroniikka:

Lauantaina, kun hullun kaverini kanssa kannoimme levypainoja Nuuksion ympäri.

Jussi, konetekniikka: Eilen pyöräillessäni.

Antti

Antti*, markkinointi: Aamulla painiessani.

Jussi

Zaur, machine learning :

Lauantaina junassa matkalla Turkuun.

Jyri, kansantaloustiede: En liiku koskaan.

Antti*

Jyri Zaur


48 Nro.7/2010 mato-ongella / kulttuurikokemus /

korkeakulttuurin karsastaja katsoi ja kuunteli rigoleton.

Oopperan jumitus

Kun ääneni mä auki saan

”Iiiii!” ”ÖMMÖÖÖÖ!” Nämä kaksi ääntä: naislaulajien kuurotkin herättävä kirkuna ja miesten kiimaisesta sonnilaumasta muistuttava mölinä. Muuta en elämäni ensimmäisen oopperan lauluista muistakaan. Paitsi että laulajat hokivat amorea ja mortoa vähintään joka toisessa lauseessa. Olen oppinut italiaa telkkarin Perhelääkäristä, joten ymmärrän kyllä, että Rigoletossakin puhkuttiin ja uhkuttiin pelkkää rakkautta ja kuolemaa riimi toisensa jälkeen. Yhteensä noin kolme tuntia. Mitä pidemmälle sukkahoususankarien seikkailu etenee, sitä varmemmaksi tulen siitä, että oopperat on alkujaan tehty tavallista yksinkertaisemmille tyypeille (siis kuninkaille ja muille hoviherroille). Kuka tahansa normaalilla neuronimäärällä varustettu henkilö nimittäin tajuaisi jo kolmannesta kerrasta, että ”tykkään susta” tai ”vedän ranteeni auki”. Mutta ei oopperassa. Siellä jokainen viesti on luikautettava ainakin kuusi kertaa ja useimmiten vielä niin, että keskustelukumppani toistaa sen stereona. Kuvitelkaapa vain sama nykyajassa, kun poika pyytää ihastustaan treffeille: ”Oi elämäni valittu, lähtisitkö ulooos?” ”Ai pyydätkö minua ulooos?” ”Elämäni valittu, pyydän sinua uloooos!” ”Oo hän pyytää minua ulooos!” ”Lähtisitkö siis kanssani uloooos?” Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Mahtaisi käydä kärsimättömämpien kosijoiden hermoille. Mutta ilmeisesti oopperantekijöille on maksettu kappaleen pituuden mukaan. Tämä Rigoletto-raukkakin olisi mahtunut helposti puoleen tuntiin. Väliajalla katselen lämpiössä käyskentelevää porukkaa uteliaana. Pitävätkö nämä villahameisiin ja vesikampauksiin itsensä vyöttäneet kahvittelijat oikeasti oopperasta? Vai kuinka moni käy täällä vain saadakseen kulturellin maineen ja puheenaiheita? Palattuani kellonkilistysten jälkeen saliin päätän keskittyä korvakokemuksen sijasta silmänruokaan. Rekisteröin silkkiä. Samettia. Korkokenkiä. Massiivisia peruukkeja ja kauneuspilkkuja. Jos suhtautuisin prinsessasatuihin yhtä fanaattisesti kuin kuusivuotiaana, rakastaisin tätä komeljanttarointia. Nyt janoan kaiken krumeluurin sijasta edes jotain aitoa tai särmikästä. Esityksen jälkeen tekee mieli vetää grillillä makkaraperunat kaikilla mausteilla ja ryystää kaljaa suoraan tölkistä. Ooppera kaikkine jumituksineen ja toistoineen taitaakin sopia parhaiten lapsuutensa tarinamaailmaa kaihoaville keski-ikäisille. Kovin montaa nuorta en näytöksessä nähnytkään.

” Mitä pidemmälle sukkahoususankarien seikkailu etenee, sitä varmemmaksi tulen siitä, että oopperat on tehty tavallista yksinkertaisemmille tyypeille. ”

Kerttu Partanen

Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat esiintyy keikalla tarkasti ja herkästi. Lauluveikkojen touhuja pari vuotta seurannut Heikki Kemppinen halusi mukaan.


Nro.7/2010 49 mato-ongella / kolumni

Millaista on opiskelijaseksi? Pimenevässä syysillassa Heikki Kemppinen astelee koelauluihin kauppiksen päärakennukselle. Vuoroa odotellessa ei jännitä, koska kuoron puheenjohtaja – joka Kemppisen koelauluihin on ylipuhunutkin – viihdyttää kokelasta. Kuusihenkinen jury esittää kysymyksiä. Mikä tuo miehen yliopistolta kauppiksen kuoroon? Miten kahden tutkinnon pakertaja aikoo ennättää harjoituksiin? Kemppinen kertoo, että aktiivisesta musiikin harrastamisesta on vierähtänyt vuosia, mutta perusta on kunnossa. Tunnelma on rento, mutta jämpti. Sellainen kuva Kemppisellä on kuorostakin. “Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään, mä ihan lähelläin...” Jury seuraa Kemppisen esitystä. Uudestaan, nyt matalammalta. Korkeammalta. Siitä välistä. Pepe Willbergin Aamua veivataan, kunnes raati on tyytyväinen. Tämä laulu sujuu Kemppiseltä luontevasti, tulihan sitä treenattua kesällä vietetyissä polttareissa. Kokelaat ovat esiintyneet, koelaulu on päättynyt. Raati keräilee kimpsunsa, koelaulusalina toimineen ravintola Proffan ovet suljetaan. Mitä nyt? Kauppiksen pääoven kalahdettua kiinni raadin jäsen toivottaa molemmat kokelaat tervetulleiksi seuraaviin harjoituksiin. Reetta Nurmo KYL on akateeminen mieskuoro, joka täydensi syyskuussa rivejään kuudella uudella jäsenellä.

Koulua ei tarvitse käydä oppimisen vuoksi. Kouluun voi tulla rakastumaan. Olen kuullut tapauksesta, jossa oikeustieteelliseen hakenut henkilö kertoi motiivikseen hyvin tienaavan kumppanin metsästämisen. Juuri nyt eletään opiskelijoiden parasta rakastumissesonkia, syksyä. Siirrettäköön saman tien syyskuu suoraan vuoden ensimmäiseksi kuukaudeksi: silloin uudenvuodenlupaukset voitaisiin kytkeä muodikkaaseen kaamosmasennukseen. Tipattomat tammikuut vaihtuisivat luontevasti vaikkapa Seksiä syyskuussa -lupauksiin. Syysihastuskin piristää varmasti enemmän kuin kirkasvalolamppu. Evoluution mukainen ajoitus rakastumiselle keväällä on tylsä ja opiskelijalle väärä. Se on kuin tauolle jäävän televisiosarjan väkisin viritetty cliffhanger, varmistus sille, että katsoja palaa ruudun ääreen myös seuraavalla tuotantokaudella. Ei opiskelijan tarvitse tällaisista seikoista huolehtia. Suurin osa koulukavereista palaa syksyllä maisemiin joka tapauksessa. Opiskelijarakkaus ei tosin aina palaakaan kesätauolta. Opiskelijahan rakastuu syksyllä ja eroaa kesällä, eikä jännittävintä kohtaa koskaan esitetä yleisölle. Käy kuin saippuasarjoissa: lapset vanhentuvat viikossa kymmenen vuotta. Romanssin osapuolet ovat vaihtuneet, mutta kaikki muu on ennallaan. Vuosikurssilaiseen ihastuminen on kaikkein petollista. Kerran havahduin seurustelevani luokkakaverin kanssa. Opiskelun alkamisesta oli aikaa alle kuukausi. Silloin piti jakaa yhtäkkiä aivan kaikki: koulukaverit, opiskelu- ja vapaa-aika. Suhde kariutui. Saman vuosikurssin parit eivät pääse toisiaan karkuun edes luennoilla. Pahimmassa tapauksessa pariskunta unohtaa opiskelijakaverit ja alkaa käyttäytyä koulussa kuin kotonaan, tuoden mukanaan suhteen likapyykit. Myöhässä luennolle saapuneiden punaposkien sanaton viesti lienee yleensä koko luokalle selvä. Rakastuessa on syytä pitää mielessä myös eroaminen. Hyvä rakastuja suunnittelee pakotien suhteesta valmiiksi jo ennen kuin suhde edes alkaa. Kurssikaverin kanssa vanhat eroamisen niksit eivät toimi. Hyvin käytännöllinen tekstiviestieroaminen ei ole vaihtoehto, koska silloin koulukavereille jäisi vedenpitävä todiste siitä, kumpi jätti toisen. Yhteisen ajan puutteeseen tai etääntymiseen ei voi vedota, sillä samoilla kursseilla istutaan edelleen. Koulu jatkuu, vaikka suhde loppuu. Ja te, jotka luulitte saavanne vastauksen otsikon kysymykseen, joudutte pettymään. Ottakaa itse selvää. Sen voin paljastaa, että opiskelijoiden seksi ei ole tantraa. Niin ainakin toivon, sillä jotain kokeiltavaa täytyy säästää keski-ikäänkin.

Tekstiviestiero ei käy, koska silloin koulukavereille jäisi vedenpitävä todiste siitä, kumpi jätti toisen.

Niclas Storås Kirjoittaja on arkkitehtiopiskelija, joka on seurustellut kerran koulukaverinsa kanssa.


50 Nro.7/2010 mato-ongella / hankala opiskelukaveri

”Jatkan, kuin syöpää ei olisi ollutkaan” ANTTI, 28, TKK: ”Syöpään sairastuminen ei haitannut elämääni hirveästi. Mulla ei jäänyt yhtään kurssia suorittamatta sairastumisen takia. Mutta kyllähän siitä kieltämättä ylimääräistä painolastia tuli. Sairastuminen oli äkillistä. Rupesi sattumaan kylkeen niin, että piti mennä lanssilla suoraan sairaalaan. Siellä selvisi aika nopeasti, että mut pitää leikata. Röntgenkuvissa näkyi möntti. Myöhemmin patologi leikkasi munuaisen kahtia ja löysi syöpäkasvaimen. Sairaslomalla koodailin vanhempien sohvalla. Olin lähtenyt syksyllä Saksaan vaihtoon ja olin tuolloin joululomalla Suomessa. Sairastumisen takia Saksaan palaaminen viivästyi kuukaudella. Palattuani yliopistoni Saksassa jousti hyvin ja tentin kursseja kolme viikkoa. Palasin sitten TKK:lle ja aloitin neljännen periodin kurssit. Olihan sairastuminen aika kova juttu. Se tapahtui niin nuorella iällä: olin 24-vuotias. Ennuste oli kuitenkin hyvä, mun ei tarvinnut toisen munuaisen lisäksi uhrata mitään ja parannuin suhteellisen nopeasti. Kipeä kylki haittasi liikkumista, mutta muita haittoja ei ollut. Paska juttu kaikin puolin, mutta yllättävän pienellä siitä selvisi. Kai sairastuminen aiheuttaa jonkinlaista huolta tulevaisuudesta, mutta en ajattele sitä päivittäin. Silloin kun asia oli lähempänä oli tietysti eri juttu, kävin kontrolleissakin puolen vuoden välein. Aina sairaalassa sanottiin, että hyvältä näyttää, joten pikku hiljaa alkoi helpottamaan. Ehkä ajattelen kuitenkin niin, ettei tämä ole muuttanut elämässäni mitään ja jatkan, kuin syöpää ei olisi ollutkaan. Pääsin moneen muuhun sairastuneeseen verrattuna helpolla.” J.M.

” Kylkeen sattui ja piti mennä lanssilla sairaalaan. Röntgenkuvissa näkyi möntti. ”

Milena Huhta

mitäpä jos sairastutkin syöpään?

Terveyskertomuksia ”Ja seuraava potilas!” Manu nousee odotushuoneen muovituolilta ja harppoo ojentamaan kätensä lääkärille. Polvia hiukan vapisuttaa, mutta rempseä hymy vienee huomion alaraajojen tärinästä. Kunpa se ei kysyisi mitään edellisestä hammaslääkärikäynnistä! Tai juomisesta. ”Mitenkäs olut on maistunut näin fuksivuonna?”, tohtori avaa keskustelun. Manu ilmoittaa ottavansa saunakaljan silloin, toisen tällöin. Samoin tekevät monet muutkin YTHS:n kävijät – siis valehtelevat alkoholinkäytöstään. Miesopiskelijoille liian reipas viinanjuonti on yhtä yleinen vaiva kuin vastakkaisella sukupuolella sosiaalisten tilanteiden aiheuttamat ongelmat. Molemmat synnyttävät toiseksi eniten hälytysmerkintöjä tilastoihin. No, ainakaan bileissä viihtyvä Manu ei kärsi yksinäisyydestä, toisin kuin melkein viidennes suomalaisista opiskelijoista. Suurin osa heistä onkin Turusta. Seuraavaksi lääkäri vilkaisee villapaidan alla komeana kohoavaa mahakumpua. ”Taidat opiskella Aallossa?” O-ou. Olisi kannattanut valita sittenkin se Lapin yliopisto. Rovaniemellä nimittäin asuvat opinnoistaan innostuneimmat. Helsinkiläisillä ja espoolaisilla taas on ykköspaikka vähiten liikuntaa harrastavimpien ja huonoiten nukkuvien listalla. Se näkyy Manunkin silmäpusseista. Lääkäri tarkastelee kalpeanaamaista fuksia otsa kurtussa. Manu hätääntyy: ”Huumeita en käytä! Enkä tupakoi.” Uskoohan tohtori. Vain seitsemän prosenttia opiskelijoista sauhuttelee päivittäin. Vielä viimeiset ronkinnat, ja Manun terveystarkastus on ohi. Parasta käydä vielä vessassa purskuttelemassa suu puhtaaksi ja hengitys raikkaaksi, jos ihana Sini sattuisi taas tänään istumaan viereiselle koneelle! Lavuaareille onkin jonoa. Siellä parveilee se 40 prosenttia opiskelijamiehistä, jotka saivat lääkäriltään kehotuksen harjata hampaansa useammin. A.M. Jutun tiedot perustuvat YTHS:n sähköisen terveyskyselyn 2009-2010 tuloksiin sekä Töölön YTHS:n henkilökunnan haastatteluihin. Kysely lähetettiin kaikille aloittaville opiskelijoille ja siihen vastasi 7631 opiskelijaa.


Nro.7/2010 51 viisasten kerho

entiset opiskelijat antavat neuvoja nykyisille.

Älä nai siivoojaa

Jos halusi päästä naimisiin – ja kaikkihan halusivat – piti vain käydä tarpeeksi usein osakunnassa ja olla sellainen rempseä ja iloinen. Kutsuista ei saanut koskaan kieltäytyä. Helposti sitä tyttönä otti sen ensimmäisen, joka nappasi kainaloonsa. Myöhemmin se on hiukan harmittanut. Terttu, 83, opiskeli historiaa 1950-luvulla.

Mielestäni on tärkeää, että puoliso on samasta elinpiiristä, samasta luokasta. Jos opiskelee yliopistossa, ei pidä ottaa mitään hanslankaria. Alussahan sekin saattaa olla ihanaa, mutta lopussa kaikki vain kärsivät. Tutustuin omaan mieheeni osakunnassa ja sieltä suurin osa ystävistämmekin on. Maria, 74, opiskeli englantia ja estetiikkaa 1950- ja 1960-luvuilla. A.M.

mato-ongella / kolumni

Ei haittaa mittään! Serkullani oli pienenä vakioreaktio kaikkeen, mikä meni pieleen. Kun viimeiset maidot kaatuivat lattialle, kissa raapi jalat verille tai kirjahylly kaatui päälle, pikkutyttö tokaisi aina: "Ei haittaa mittään!" Itse olisin jäänyt huutamaan äitiä, mutta neljä vuotta nuorempi serkku kohelsi jo seuraavaa hyllyä päin. Pelkäsin epäonnistumista lapsena niin paljon, etten uskaltanut opetella ajamaan pyörällä ennen kolmatta luokkaa. Siinä hommassahan saattaa vaikka kaatua. Kaaduin toki aika monta kertaa vielä opittuanikin. En vieläkään tiedä, mistä serkkutyttö asenteensa oppi. Lapsuuden jälkeen karttunut elämänkokemus on opettanut minulle, ettei suomalainen osaa suhtautua epäonnistumiseen. Sehän on häpeä. Moka. Ai kauhee! Ei puhuta siitä. Paitsi että nyt kyllä puhutaan. Haastattelemani nuoret yrittäjät huokailivat kerran, että jenkit sentään osaavat arvostaa konkurssin tehnyttä yrittäjää elämänkokemuksen takia. Piilaaksossa konkurssin voi rohkeasti nostaa myyntivaltiksi. Siellä kun on oivallettu tällainen aika monimutkainen konsepti, jota voidaan kutsua vaikka oppimiseksi. Jos putoan kuoppaan ja joudun taistelemaan itseni ylös, olen vahvempi seuraavalla kerralla ja tiedän, miten kuopasta pääsee parhaiten pois. Suomalaiselle tämä tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää. Siksi moni pelkää putoamista, ja siksi tapahtuu kuten minulle ja polkupyörälle pienenä: emme uskalla edes yrittää. Katajaanhan se kuitenkin kapsahtaisi. Jos kaikki pelkäisivät, mitään ei koskaan tapahtuisi. Ei olisi olemassa Bohemian Rhapsodya tai Thrilleriä. Michael Jackson olisi hylännyt ajatuksen tanssivista zombeista ihan idioottimaisena. Verkkokauppa.comin perustaja olisi ajatellut, ettei tästä kuitenkaan mitään tuu ja jäänyt nördäämään autotalliin. Ei olisi Applea, Marimekkoa eikä Googlea. Eikä varsinkaan Aalto-yliopistoa, jolta mokailua on odotettu ahnaasti jo pitkään. Eihän sille yliopistolle olisi edes nimeä, koska Alvarin ideat joistain typeristä aaltoilevista seinistä ja vaaseista eivät olisi koskaan päässeet pöytälaatikkoa pidemmälle. Ei olisi yhteistä ylioppilaskuntaa, ei sen lehteä, eikä ketään, kenet kannattaisi esitellä Aallonharja-palstalla. Ei olisi näitä hassuja konseptisuunnittelun luentoja, joilla saatan lipua omiin fantasioihin, saada järjettömiä ideoita ja piirrellä niitä ruutupaperille. Opiskelijuuden yksi parhaista puolista on, että saa vapaasti toteuttaa haluamiaan projekteja ja samalla Nobel-kirjailija Samuel Beckettin legendaarista neuvoa: Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better. Yksi niistä Aallonharjalla olleista istuu nyt vieressäni luennoilla. Yhdessä suunnittelemme lisää järjettömiä ideoita, joista syntyneitä tuotteita saatat pidellä käsissäsi vuoden päästä. Ennen sitä tarvitsemme kuitenkin monta epäonnistumista lisää. Vasta niistä oppimalla hullusta tulee hyvä ja hyvästä timanttinen. Kun apurahaa ei heru kahdeksasta loistavasta hakemuksesta huolimatta eivätkä tiimin jäsenet enää suostu puhumaan toisilleen, meidän täytyy opetella sanomaan: ei haittaa mittään. Ja jatkaa kohti seuraavaa mokaa. Tuuti Piippo


52 Nro.7/2010

Milena Huhta

in english

Fuel for studying Lunch at a student restaurant keeps the students fit to study. In fact, the whole system was created to improve your study efficiency and to speed up graduation. Around twelve o’clock queues are forming in every student cafeteria all around Finland. Thousands of students line up chattering and waiting to be fed. - It’s great that you can go to any student restaurant in the city to have lunch, says a foreign Aalto degree student. In fact, there are over 100 student restaurants in the Helsinki metropolitan area. By dining in one of these restaurants and by showing your student card, Kela, the Social Insurance Institution of Finland, compensates about forty percent of the price of the meal. It all started in the backwash of the recession set off by the global oil crisis. – According to an anecdote, the president of Finland Urho Kekkonen visited the Finnish Student Health Service (FSHS) at the time only to discover that he was in a better physical shape than the students on average, describes Ilpo Lahtinen, benefits manager at Kela. - Of course, at that point, the president was nearly 80 years old. Oh, the good old days… In reality, living expenses of students had increased from 15 to 20 per cent yearly during the second half of the 1970’s. Many students were forced to cut down on food expenses, among other necessities. In 1979, the meal subsidy kicked in. - The society wanted to ensure every university student at least one warm meal a day, Lahtinen explains. Indeed, a Kela compensated student meal should cover approximately one third of the daily energy intake. According to the Health Study of University Students 2008, about 54 per cent of students have the main meal of the day in a student or office restaurant. Still, almost half of the students have their main meal somewhere else. Let’s face it, the student food is not known for its taste.

Then again, the goal of Kela compensated student meals is not to offer gourmet food but to promote healthier eating habits. Thus, the amount of fat and salt are regulated carefully, which may explain the lack of taste. Still, the alternatives provided are versatile. Perhaps the most eccentric student restaurant of Aalto University is Kipsari, a student restaurant of the Arabia campus concentrated totally on vegetarian food. For meat eaters, restaurant Täffä in Otaniemi provides meatballs or steaks daily, not to mention the legendary Spaghetti Bolognese on every Wednesday. According to a popular believer, the meal subsidy was part of a bigger scheme to promote equal opportunities for students regardless of socio-economic background. - In Finland, we have a tradition of direct study support. The meal subsidy is, actually, an exception to the rule, comments Lahtinen. However, back in old days, the government did not defend the study support system in the name of equal rights but, rather, to improve study efficiency and to speed up graduation. Now, why does that sound so familiar? The current government encourages students to speed up graduation as well. However, no updates are to be expected to student support this time around, more likely restraints and cutbacks. Is the meal subsidy likely to be on the cut list? - The meal subsidy has been at risk for several times, but the student’s associations have hanged on to it, recollects Lahtinen. - I can’t imagine that it would be given up. Erna Bodström Additional source: Blomster, P. Yliopisto-opiskelijoiden toimeentulo ja opintotuki 1900-luvun Suomessa. Kansaneläkelaitos, 2000.


Nro.7/2010 53 mato-ongella / per채ss채laahaajat


54 Nro.7/2010


Nro.6/2010 55

Minna Mäkipää

mato-ongella / iltasatu

KEHITTYVIEN KAMPUSTEN SUOMI

eski-ikäisen tarjoilijan selkää kolotti. Syykin oli selvä: tarjotin, jota hän kantoi, oli ylikuormattu keskioluella. Juomat oli tarkoitettu töölöläisen ravintolan kabinetissa epävirallisessa neuvonpidossa istuvalle seurueelle. Puoluejohdon vaihduttua nämä tapaamiset oli siirretty Nurmijärven ABC:n kahviosta takaisin Helsingin ravintolamaailmaan. Se olikin seurueen harvoja ilonaiheita. Ilmeet olivat synkkiä. ”Kajaanin etäkampus liipaistiin jo, ja nyt ne puhuvat ammattikorkeakouluverkon järkeistämisestä. Saanko vaan kysyä, että mitä ihmettä? Mitä tekemistä järjellä on ikinä ollut aluepolitiikan kanssa?” tuskaili maakuntien voimahahmo. ”Parempaa ei todellakaan ole luvassa. Maan tapoja ei enää kunnioiteta, ja kannatuskin luisuu koko ajan. Ei helvata!” kirosi toinen. Uusi puoluejohto näytti kiusaantuneelta. Kesällä he olivat luvanneet uusia avauksia. Nyt niitä totisesti kaivattiin. ”Totuushan on se, että ei me voida loputtomiin nakata ydinvoimaloita ja virastoja niihin vaalipiireihin, missä meitä äänestetään”, aloitti uusi puheenjohtaja varovaisesti. Muu seurue katsoi häntä tyrmistyneenä. Kuuttakymppiä kolkutteleva äijäkööri näytti siltä kuin joku olisi juuri kehunut etelän mediaa. Puheenjohtaja jatkoi nopeasti: ”Tarkoitan siis, että nyt on ajateltava ihan uudella tavalla. Koulutuspolitiikassa aurataan ihan uusia sarkoja. Tällä uudella Aalto-yliopistollakin on aika vapaat kädet päättää omista asioistaan.” Avustaja näki tilaisuutensa tulleen. ”Tarkoitamme, siis että tässä on nyt vaikuttamisen paikka. Aallolla on vielä kampuskysymys auki, ja ne on puhuneet hajautetusta ratkaisusta.” Puheenjohtaja katsoi kiitollisena avustajaansa. Hajautus oli tässä seurassa toistelemisen arvoinen taikasana. Isäntien ilmeet näyttivät paljon suopeimmilta. Hajautettu kampusratkaisu saattaisi kuitenkin tarkoittaa, että yliopiston päärakennus tulisi muutaman

sadan metrin päähän töölöläisravintolan kabinetista. Sehän ei käynyt lainkaan päinsä. Avustaja selasi älypuhelimellaan verkkolehtiä ja luki Aallosta kertovia juttuja. ”Näissä puhutaan paljon tietoverkostoista ja tutkijoiden liikkuvuudesta. En ihan ymmärrä mitä niillä tarkoitetaan, mutta liikkuvuus ja verkostot kuulostavat hyvältä.” Vanhan liiton kaaderit alkoivat kyllästyä vaikeisiin yhdyssanoihin. Yksi löi nyrkkinsä pöytään sellaisella voimalla, että kotimainen lager läikkyi. ”Perhana! Sanoista tekoihin. Selvästi noilla on halua hajasijoittaa. Ei puoliksi raskaana voi eikä varsinkaan kannata olla. Jos hajautetaan, niin sitten hajautetaan kunnolla.” ”Kyllä tämä voisi toimia. Aallolla on toimintaa jo Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Vaasassa. Sille pohjalle on hyvä rakentaa. Ja hei, elokuvataiteen laitos haluaa kuulemma irtautua! Sehän voisi mennä vaikka Sodankylään. Siellä on jotkut aiheeseen liittyvät kinkerit,” avustaja sanoi. ”Kauppakorkeakoulua on ehdotettu siirrettäväksi Keilaniemeen, kun siellä on niitä yrityksiä. Ristus, paskapuhetta. Missään ei ole yritystä niin paljon kuin EteläPohjanmaalla. Me otetaan ne Kauhajoelle tai Kurikkaan”, uhosi Pohjanmaan piirin nokkamies. ”Ja teekkarithan voi olla ihan missä vaan, vaikka joka laitos eri läänissä. Niillä menee ne innovaatiot kuitenkin valokuitua pitkin.” Tarjoilija keräili seurueen tyhjentyneitä laseja. Voimansa tunnossa oleva seurue tilasi saman tien uuden kierroksen. Jäljellä oli enää yksi triviaali ongelma: miten tämä kaikki saataisiin toteutettua? Päätettiin perustaa yhdistys. Yhdistys, jonka tavoitteena oli edistää maakuntien hyvinvointia tukevaa koulutuspolitiikkaa. Avustaja käänsi lasinalusensa ja kirjoitti sen nurjalle puolelle: Kehittyvien kampusten Suomi. Tuukka Hetemäki Kirjoittaja on ylpeä pohjalaisista juuristaan.


Aino 6/2010  

Lokakuussa Aino pelastaa maailman. Hirvittääkö luomun hinta? Kymmenen keinoa opiskelijabudjetin ekoelämään. Voisimmeko vain ostaa paremman o...

Aino 6/2010  

Lokakuussa Aino pelastaa maailman. Hirvittääkö luomun hinta? Kymmenen keinoa opiskelijabudjetin ekoelämään. Voisimmeko vain ostaa paremman o...

Advertisement