Page 15

Teema

ELINTAPOJEN REMONTTI EHKÄISISI KROONISIA TAUTEJA

destään. Jos myös elintavat pistettäisiin remonttiin, iso osa ongelman ytimestä, kroonisista taudeista, pystyttäisiin ehkäisemään. Marjatallekin on saatettu ehdottaa, että hänen pitäisi maksaa ylipainosta johtuvien selkävaivojensa hoidosta enemmän kuin hoikan kansalaisen. Onko itse aiheutettua sairautta poteva se, joka vähenevien resurssien todellisuudessa tippuu yli järjestelmän laidan?

kroonisen vamman ja vaaralliselle kielekkeelle suistunut vuorikiipeilijä on noudettava alas kalliilla helikopterikyydillä. Myös vapaus valita elämäntapoja on kyseenalainen. Jos on syntynyt ja kasvanut kodissa, jossa ruokavalio on epäterveellinen, on tahtomattaan altistunut epäterveellisille elämäntavoille vauvasta asti.

Missä menee raja?

”Jos ihminen jätetään hoitamatta siksi, että hänellä on niin kutsuttu itse aiheutettu sairaus, ollaan loputtomassa suossa”, vastaa Kauppakorkeakoulun professori, filosofi Matti Häyry. Yritysjohtaja, joka sairastuu stressistä, on hänkin aiheuttanut itse sairautensa. Himourheilija rasittaa polveensa

Häyryn mukaan julkinen terveydenhuolto oli aiemmin reaktiivista. Kun sormi oli poikki, se hoidettiin, jotta kansalainen pysyisi työkykyisenä. Sittemmin reaktiivisuudesta on siirrytty proaktiivisuuteen – nykyinen kansanterveyssysteemi tähtää ennaltaehkäisyyn. Erityisen paljon valistetaan raskaana olevia naisia. Vastuu itsestä laajenee vastuuksi syntymättömästä lapsesta. Olisiko meillä silloin jopa velvollisuus varmistaa geneettisellä valikoinnilla,

että maailmaan syntyisi mahdollisimman terveitä ihmisiä? ”Niinkin on sanottu, mutta ajatukseen liittyy tekninen ongelma: meillä ei ole täydellistä tietoa siitä, millä tavalla jonkin geenin muuttaminen vaikuttaa muihin asioihin. Yksi tautigeeni saattaakin antaa immuniteetin jollekin toiselle taudille.” Ongelma on myös se, ettei kriteeriä parhaalle mahdolliselle ihmiselle ole olemassa. Unohdetaan siis geneettinen valikointi. Puhutaan lääketieteestä yleensä. Se tuntuu olevan sekä apu että umpikuja. Diagnostiikka ja tautien hoito paranee jatkuvasti, ihminen elää yhä vanhemmaksi ja saa yhä useamman kroonisen taudin, jolloin hoitokuormitus kasvaa. Missä on piste, johon lopettaa? Häyry uskoo, ettei mitään lopeteta ennen kuin voimavarojen raja tulee vastaan. Ihminen etsii aina ratkaisuja ongelmiin tieteen ja teknologian avulla. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 09 \ 15

Profile for Aalto University

Aalto University Magazine 09  

The Aalto University Magazine issue 09 deals with questions related to health care.

Aalto University Magazine 09  

The Aalto University Magazine issue 09 deals with questions related to health care.