Page 1

TIIMI

P Ä I H D E T YÖ N E R I KOI S L E H T I 3

/2 0 1 8

SATA NUORTA KERTOI, mikä auttaisi

V AH V I S T A MO

VANHEMPIEN PÄIHDEONGELMA usein huostaanoton taustalla

TYÖ JA TEKIJÄ Heli Alkila

yhdistää nuorten ehkäisevän työn ja mielenterveyden tukemisen


3

2018

TIIMI

16

4

PÄ I H D ET YÖN E R I KOI S L E H T I

www.a-klinikka.fi/tiimi 54. vuosikerta Ilmestyy viisi kertaa vuodessa ISSN 0358-6936

14

JULKAISIJA

A-klinikkasäätiö Ratamestarinkatu 7 A, 6. krs., 00520 Helsinki www.a-klinikka.fi

SISÄLTÖ

PÄÄTOIMITTAJA

Kirsi Utoslahti kirsi.utoslahti@a-klinikka.fi p. 045 6579 019

3 PÄÄKIRJOITUS 4 LYHYESTI

TOIMITUSSIHTEERI

Auli Saukkonen auli.saukkonen@a-klinikka.fi p. 0400 624 870 ULKOASU

Anna Makkonen TOIMITUSNEUVOSTO

Marja Holmila Koko Hubara Margareeta Häkkinen Mikko Salasuo (pj.) Ilpo Salonen Jouni Tourunen Kirsi Utoslahti TILAUKSET & OSOITTEENMUUTOKSET

A-klinikkasäätiön keskustoimisto www.a-klinikka.fi/tiimi/tilaus p. 040 6623 384 tilaukset@a-klinikka.fi TILAUSHINTA

25 euroa/vuosi ILMOITUKSET

Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi PAINOPAIKKA

Grano

KANNEN KUVA

Anna Makkonen

6

10

Vahvistamo yhdistää nuorten ehkäisevän työn ja mielenterveyden tukemisen Sata nuorta kertoi, mikä auttaisi

11 HÄKKINEN

Reseptilääkeongelman ydin ei ole resepti

12

Onko pohjoismaista suhtautumista kannabikseen?

14

Sosiaalijournalismi: sankarillisia yksilöitä

16

TYÖ JA TEKIJÄ

Heli Alkila

20

TIETEEN KENTILTÄ

2 1 SALASUO

12

s.23

Pohjoismaita yhdistää usko rangaistuksiin?

Lymyääkö tietokonepeleissä helvetinkone

22

Vanhempien päihdeongelma usein huostaanoton taustalla

26 TUTKITTUA 28

KIRJAT Marko Luukkanen: Surukirja Bo Löfgren: Alkoholboken Tom Wainwright: Huumeparonin käsikirja

31 HENKIREIKÄ

Miia Piho


PÄÄKI RJOITUS

TYÖNTEKIJÄT PÄIHDETYÖN VAIKUTTAJINA

V

iestintä on yksi monista tavoista tehdä päihdetyötä. Sen tehtävänä on tuoda näkymättömiksi jäävien kansalaisryhmien ääntä esiin, parantaa heidän yhteiskunnallista asemaansa sekä turvata tarvittavan tuen ja palveluiden saavutettavuus. MEDIAN VÄLITYKSELLÄ vaikuttamista voidaan pitää rakenteellisena sosiaalityönä, joka tekee ehdotuksia työn edellytysten parantamiseksi ja hälventää kielteisiä stereotypioita. Sosiaalityöntekijä Laura Tiitinen (Yhteiskuntapolitiikka 2/2018) joutuu kuitenkin toteamaan, että sosiaalialalle on ominaista hiljaisuuden kulttuuri. Tämä voi Tiitisen mukaan ilmetä niin, että työssä onnistumisia ei haluta korostaa resurssien vähentämisen pelosta, vaikka ne voisivat lisätä luottamusta työtä kohtaan. Julkisuuteen varotaan välittämästä väärää kuvaa tai yksipuolista tietoa alasta. OLI PYSÄYTTÄVÄÄ , kun ison tiedotusvälineen artikkelissa käytettiin negatiivisesti arvottavaa nimitystä ihmisistä, jotka käyttävät huumeita. Juuri asenteet ja mielikuvat syrjäyttävät, kuten projektikoordinaattorimme Miina Kajos muistuttaa (Helsingin Sanomat 12.5.). Siksi niistä ei voi vaieta. Joskus tieteenala on ratkaissut tiedon välittymisen ongelman perustamalla oman, riippumattoman verkkomedian. AntroBlogi.fi:n uutistoimitus ei ole ehtinyt täyttää vuottakaan. Parhaimmillaan sen tiiviitä, ajankohtaisaiheisiin tarttuvia uutiskommentteja on nähnyt Viestintä on yksi 46 000 henkilöä. Vapaaehtoiset kommentaattorit ovat niin toimittajien kuin laajan yleisön käytettävissä ja vastaavat monista tavoista lukijoille, jopa reaaliajassa. päihdetyötä. SUUREN YLEISÖMÄÄRÄN tavoittelu ei toki ole päihdeviestinnän päätavoite. Oleellisempaa on tavoittaa oikeat ihmiset. Joskus on tehokkainta viestiä samanmielisten sijaan niille, jotka ajattelevat toisin. Milloin on hyvä hetki vaikuttaa päihdetyölle tärkeisiin päätöksiin? Tähän ei oikein voi vastata kuin yhdellä tavalla. Mahdollisimman ajoissa. Päättäjän roolissa olevat muodostavat käsitystään asiasta jo ennen sen etenemistä valmisteluun. Vaalit vasta siintävät edessä, mutta niiden ohjelmia kirjoitetaan paraikaa. Ketä ja mitä vaikuttajatahoja onnistumme työntekijöinä puhuttelemaan tiedolla päihdetyöstä?

tehdä

Kirsi Utoslahti

Kirsi Utoslahti on Tiimi-lehden päätoimittaja. Kommentoi kolumnia osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi 3 / 2018 TIIMI

3


LYHYESTI

Itsemääräämisoikeus uuteen uskoon ASIAKKAAN JA POTILAAN itsemääräämisoikeut-

Päihdehoitoon hakeutuvalle tulisi mahdollisuus sitoutua hoitoon vuorokauden ajaksi ja halutessaan uusia sitoutuminen. Tästä voisi olla apua tilanteissa, joissa ihmisellä on motivaatiota lopettaa päihteidenkäyttö mutta vaikeiden vieroitusoireiden vuoksi hän on altis keskeyttämään hoitonsa. Sosiaali- ja terveysministeriön aikataulun mukaan laki tulisi eduskunnan käsittelyyn lausuntokierroksen jälkeen syksyllä.

Scanstockphoto

ta koskevia säädöksiä ollaan uudistamassa. Ideana on yhdistää potilaslaki ja sosiaalihuollon asiakaslaki ja lisätä lakiin itsemääräämisoikeuden tukemista koskevat säännökset. Lain lähtökohtana on asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Lakiluonnoksen mukaan itsemääräämisoikeuden rajoittaminen olisi poikkeuksellista. Sitä rajoitettaisiin esimerkiksi silloin, kun ihmisen oma tai muiden terveys on vakavassa vaarassa. Lakiluonnos sisältää myös säännökset tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja tahdosta riippumattomasta päihdehoidosta. Tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon soveltamisalaa ei olla laajentamassa, mutta myös syömishäiriöstä on tulossa peruste tahdosta riippumattomalle hoidolle. 

4

TIIMI 3 / 2 018


LYHYESTI Alkoholi on varsin yleinen stressinhallintakeino

Scanstockphoto

MIEHISTÄ RUNSAS NELJÄSOSA ja

PELUURIN YHTEYDENOTOISTA PUOLET NETTIPELEISTÄ pulaan joutuneita ja heidän läheisiään auttavaan Peluuriin lisääntyivät viime vuonna. Puhelujen määrä kasvoi 14 %:lla. Noin puolet Peluuriin yhteyttä ottaneista pelaajista pelasi ensisijaisesti internetissä. Heistä 56 % oli rahoittanut pelaamistaan lainarahalla. Nettipelaajille kertyivät myös suuret, yli 10 000 euron pelivelat. Pelaaminen kauppojen, kioskien, pelisalien ja ravintoloiden pelipisteillä rahoitetaan nettipelaamista useammin eläketuloilla ja sosiaalietuuksilla. YHTEYDENOTOT RAHAPELAAMISENSA KANSSA

YHTEISKUNNALTA EI HALUTA TUKEA TUPAKKAVIEROITUKSEEN – runsaat 40 % – on sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi tukea tupakoinnin lopettamisessa. Nuivimmin yhteiskunnan tukeen suhtautuvat ihmiset, jotka eivät ole itse koskaan tupakoineet. Suurinta kannatusta yhteiskunnan tukeen tulee päivittäin tupakoivilta. Tulos on peräisin THL:n tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten tupakka-asenteita. Aineistona oli Finriski 2012 -aineisto. Tutkijat päättelevät, että tupakoinnin nähdään ehkä kuuluvan yksilön vastuun piiriin. Kuitenkin tuettu tupakkavieroitus on tutkitusti tehokkaampaa kuin yrittäminen ilman tukea.

SUOMALAISISTA VAIN VÄHEMMISTÖ

naisista melkein joka viides kertoo käyttävänsä alkoholia stressistä palautumiseen, kertoo EHYT ry:n ja Suomen Mielenterveysseuran teettämä väestökysely. Yleisimmät suomalaisten käyttämät stressilääkkeet ovat kyselyn mukaan lepo (67 %), liikunta tai hyötyliikunta (57 %) ja oleskelu luonnossa (47 %).

Toimeentulotukiuudistus kohteli kaltoin huonosti pärjääviä HYVIN PÄRJÄÄVIEN ASIOINTI HEL-

mutta haavoittuvimmat ryhmät ovat heikoilla uudistuksessa, jossa perustoimeentulotuen myöntäminen siirrettiin kuntien sosiaalitoimesta Kelaan. THL:n kyselyn tulosten mukaan erityisesti ulkomaalaistaustaiset hakijat, mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsivät ja ikäihmiset pärjäävät huonosti uudessa järjestelmässä. Omatoimisten ja sähköisen asioinnin hallitsevien asiakkaiden asiointi on helpottunut. POTTUI,

Vuoden paras tutkimusartikkeli liittyy geenitutkimukseen ALKOHOLI- JA HUUMETUTKIJAIN

on palkinnut vuoden parhaan päihdeaiheisen tutkimusartikkelin. Parhaaksi artikkeliksi valittiin Heidi Marjosen, Hanna Kahilan ja Nina Kaminen-Aholan artikkeli raskaudenaikaisen alkoholialtistuksen genotyyppikohtaisista vaikutuksista istukan geenien säätelyyn ja vastasyntyneen päänympärykseen. Valinnan teki päihdelääketieteen emeritusprofessori, tutkimusprofessori Hannu Alho. SEURA

PÄIVITTÄIN TUPAKOIVISTA

59 %

ON SITÄ MIELTÄ, ETTÄ YHTEISKUNNAN

TULISI TUKEA TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA.

3 / 2018 TIIMI

5


Nuorten työn ja mielen tukemisen

ehkäisevän terveyden yhdistää

V A H V I S T A MO 6

TIIMI 3 / 2 018


Uusi valtakunnallinen nuorisotyön osaamiskeskus Vahvistamo käynnistelee toimintaansa. Se keskittyy nuorten päihde- ja pelihaittojen ehkäisemiseen ja mielenterveyden edistämiseen. Teksti Ilmo Jokinen Kuvitus Anna Makkonen

E

HYT ry on mukana perustamassa Suomen Mielenterveysseuran ja Nuorten mielenterveysseura Yeesin kanssa mielenterveyden edistämisen ja ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön osaamiskeskusta nimeltään Vahvistamo. Sen rahoitus tulee opetus- ja kulttuuriministeriötä. Rahoitus on myönnetty vuosille 2018–2019. Vuonna 2019 on taas eduskuntavaalit ja uusi hallitus painaa oman puumerkkinsä uudenlaisten osaamiskeskusten toisen kierroksen muodostumisprosessiin. 2000-luvun alussa olin töissä Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAKissa X-ante -hankkeen projektisihteerinä ja ryhdyin kehittämään Etelä-Suomeen nuorisotyöntekijöiden verkostoa ehkäisevän huumetyön teeman alle. Verkosto, joka sai hieman >>

3 / 2018 TIIMI

7


myöhemmin nimekseen Preventiimi, oli aluksi hapuileva ja varsin pieni. Osallistujia oli ensimmäisenä vuotena alle parikymmentä ja toiminta rajautui tarkasti Lohja–Hyvinkää–Porvoo -kehän sisälle. Osa kunnista ei sieltäkään lähtenyt toimintaan mukaan. Ehkäisevä päihdetyö oli teemana tuolloin nuorisotyölle hieman hankala. Nuoriin ja päihteisiin liittyvissä keskusteluissa sosiaalitoimen ja poliisin näkemykset vaikuttivat kuuluvan kovaäänisimmin. Kummankaan lähestymistavat eivät tuntuneet suoraan sopivan nuorisotyöhön. Monessa organisaatiossa ei ollut aivan selvää linjaa sille, millaisin toimin juuri nuorisotyö on mukana ehkäisevässä päihdetyössä. Tältä ajalta muistan paljon yhteisiä keskusteluita ja tapaamisia, joissa etsimme nuorisotyön omaa tapaa tehdä ehkäisevää päihdetyötä. Vuosien aikana Preventiimi jatkoi kehitystään, valtakunnallistui, ammattimaistui ja kehittyi monipuoliseksi kehittämiskeskukseksi. NIKOTIINITUOTTEET, KANNABIS, ALKOHOLI, PELAAMINEN

Nyt 15 vuotta myöhemmin, kun aloittelemme EHYTissä Vahvistamon toimintaa, moni asia on hyvin eri tavoin. Pelaaminen on aivan eri tavalla mukana nuorten arjessa kuin aiemmin ja pelaamisen haitoista puhutaan paljon vahvemmilla äänensävyillä.

EHYTin tavoitteena on vahvistaa nuorisotyön ammattilaisten promootio- ja preventio-osaamista ehkäisevässä päihde- ja pelityössä.

8

TIIMI 3 / 2 018

Suomi on iso maa ja eri alueilla haasteet voivat olla hyvinkin erilaisia.

Asennoituminen pelaamiseen on vielä monessa tilanteessa aika pomppivaa: joissakin keskusteluissa se nähdään valtavana mörkönä ja toisaalta vaikkapa suhtautumisessa ikärajoihin tiedetään olevan aikamoista välinpitämättömyyttä. Nikotiinituotteiden kohdalla olemme ehkä jonkin uuden edessä. Nuoriso on toki savuttomampaa kuin kymmeniin vuosiin ja kehitys näyttää jatkuvan. Nikotiini on silti monin muin tavoin nostamassa päätään nuorten arjessa. Nuuska voi nykyään olla nuorten keskuudessa paikallisesti isokin asia ja erilaiset sähkösavukelaitteet pyrkivät trendiksi. Nuorisotyöhön tarvitaan uutta osaamista muuttuvassa nikotiini-ilmastossa. Kannabis on asiana arkipäiväisempi nuorten keskuudessa kuin ennen, samoin nuoret suvaitsevat sen käyttöä enemmän kuin ennen. Joissakin maissa ja USA:n osavaltioissa ollaan otettu askeleita linjalla penalisaatio–depenalisaatio–dekriminalisaatio– legalisaatio. Suomessakin käydään samaa keskustelua ja moni kasvattaja kokee epävarmuutta siitä, miten tulisi toimia ja miten kannabiksesta tulisi puhua nuorten kanssa. Alkoholi on edelleen kuningaspäihteemme. Vaikka nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt, täysi-ikäistyneiden nuorten alkoholinkäytön kulttuuri ei ole muuttunut vähemmän humalahakuiseksi. Yhteiskunnassamme on viime vuosina ollut paljon keskustelua ja päätöksiäkin alkoholirajoitusten keventämisen puolesta normien purkamisen hengen mukaisesti. Tässä tilanteessa on järkevää huolehtia nuori-


sotyön toimialan osaamisesta, ettei nuorten alkoholinkäytön vähenemisen hyvä kehitys katkea. PROMOOTIOTA JA PREVENTIOTA TEKEMÄSSÄ

Kaikista yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta pidän silti isoimpana asiana Vahvistamon kokoonpanoa. Nykyään pyritään yhä selvemmin katsomaan päihteidenkäyttöä ja mielenterveysasioita samassa kuvassa. Vaikka molemmilla sektoreilla on paljon omia painotuksiaan, tavoitteet ja toimivat käytänteet erityisesti ehkäisevän työn puolella ovat hyvin samansuuntaisia. Vahvistamossa organisaatioilla on yhteisiä tavoitteita ja jokaisella toimijalla myös omia erityisiä tavoitteitaan. Kaikkiaan Vahvistamossa toimii kymmenen työntekijää, viisi Suomen Mielenterveysseurassa, yksi Yeesissä ja neljä EHYTissä. EHYTin työntekijöiden erityinen tavoite on vahvistaa nuorisotyön ammattilaisten promootio- ja preventio-osaamista ehkäisevässä päihde- ja pelityössä. Promootiolla tarkoitamme päihteettömän elämän edistämistä ja päihde- ja pelihaittoja mahdollisimman vähän sisältävän elämän edistämistä. Promootiota tehdään tietysti koko ajan ja moneen suuntaan. Vahvistamon toiminnassa pyrimme luomaan nuorisotyön toimialalle keskustelua ja yhteistä ymmärrystä promootion käsitteestä ja vahvistamaan sen näkemistä arkipäiväisenä osana jokaisen työtä. Preventiossa puhumme päihde- ja pelihaittojen ehkäisystä ja haittojen vähentämisestä. Vahvistamo toimii pääsääntöisesti kuntien nuorisotyön toimijoiden, nuorisojärjestöjen, työpajojen yksilö- ja työvalmentajien sekä etsivän nuorisotyön työntekijöiden ja heidän esimiestensä kanssa. Koska toimintakenttä on näinkin laaja, on selvää, että eri toimijoiden kohtaamilla nuorilla on hyvin erilaisia elämäntilanteita suhteessa päihteisiin ja pelaamiseen. Tarvitsemme monenlaisia prevention tapoja ja taitoja.

ASIOITA TARKASTELLAAN PAIKALLISESTA NÄKÖKULMASTA

Suomi on iso maa ja eri alueilla haasteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Vahvistamossa pyrimme vastaamaan tähän luomalla 15 alueellista verkostoa kattamaan koko valtakunnan. Vahvistamossa on neljä verkostokoordinaattoria toteuttamassa EHYTin kokonaisuutta. He ovat sijoittuneet verkostomaisesti neljään eri kaupunkiin, Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään ja Ouluun. Alueellisiin verkostoihin ovat tervetulleita eri kunnissa toimivat nuorisotyön toimialan työntekijät. Jokaisessa verkostossa ehkäisevän päihde- ja pelityön promootiota ja preventiota katsotaan paikallisesta näkökulmasta. Vaikka moni asia on yleispätevä, paikallisiakin haasteita on runsaasti, esimerkkinä vaikkapa Meri-Lappi, jossa nuuska näkyy nuorisotyössä aivan eri tavoin kuin muualla Suomessa. Verkostoissa tarkoituksemme on hyödyntää alueellista hyvinvointitietoa ja peilata sitä käytännön työhön. Tarjoamme myös työkaluja ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön tueksi nuorisotyöntekijöille, etsiville nuorisotyöntekijöille ja nuorten työpajoissa työskenteleville. Teemallisesti EHYTissä keskitymme neljän substanssin ympärille. Ne ovat nikotiinituotteet, alkoholi, kannabis ja pelaaminen. Jokaisella teemalla on oma kummityöntekijänsä, joka vastaa oman substanssinsa koulutuskokonaisuuksien sisällöistä. Jokaisessa verkostossa tulemme ottamaan eri substanssit ja alueen erityispiirteet verkostojen kanssa käsittelyyn nuorisotyön ammattilaisten asiantuntijuutta jakaen ja vahvistaen. Mutta vielä olemme aivan alussa. Kevät ja kesä 2018 ovat sokkelin teon aikaa. Syksyllä sitten rakennus alkaa nousta.

×

Ilmo Jokinen työskentelee osastopäällikkönä EHYTissä. 3 / 2018 TIIMI

9


M

illaista apua tarvitsisi nuori, jolla asiat ovat solmussa? Tätä kysyttiin sadalta nuorelta työpajoissa, joista haluttiin saada ideoita psykososiaalisen tuen

palveluihin. Työpajoja pidettiin ympäri Suomen, ja niistä vastasivat sosiaali- ja terveysministeriö, Me-säätiö ja Ohjaamot. Työpajoihin osallistuneet 16–29-vuotiaat nuoret tulivat erilaisista taustoista ja elämäntilanteista, mutta kaikilla oli paljon omakohtaista kokemusta sosiaali- ja terveys-, opetus-, nuoriso- ja työllisyyspalveluista sekä kolmannen sektorin toiminnasta. Nuorten tuottamista kehittämisideoista jatkojalostetaan toteuttamiskelpoisia psykososiaalisen tuen palveluaihioita tämän vuoden aikana. Työpajoissa oli eniten esillä turvallisten aikuisten kaipuu. Nuoret toivat esiin, että tarvitaan aikuisia, joilla on sydäntä, empatiaa ja aikaa. Kun luottamus on ansaittu, sen päälle voi alkaa rakentaa monenlaista muuta hyvää. Haluttiin mentoreita, tukihenkilöitä, kummeja, kouluvaareja ja -mummoja. Nuoret kertoivat lapsuusperheidensä vaikeuksista ja vanhempiensa jaksamis-, parisuhde-, talous-, mielenterveys- ja päihdeongelmista. Perheet tarvitsisivat nuorten mielestä varhaisempaa tukea ja vanhemmat kasvatusvalmennusta ja hengähdyspaikkoja. Kokemus oli, että neuvolan jälkeen välittämisen ket10

TIIMI 3 / 2 018

ju katkesi. Nuorten ollessa lapsia perhettä ei auttanut kukaan eikä mikään. Nuoret nostivat ongelmistaan esiin eniten mielenterveysongelmia. Koulujen oppilashuoltoa kohtaan tunnettiin suurta epäluottamusta ja apu koettiin yleensäkin liian viralliseksi ja vastaanottomaiseksi. Varhaisempaa tukea, ongelmien ennaltaehkäisemistä ja matalan kynnyksen palveluita toivottiin. Palveluja oli monesti vaikea löytää, niistä kaivattiin enemmän infoa. Palveluja toivottiin myös verkkoon. Elämisen perushallintaan ja -taitoihin haluttiin tukea. Miten ruokaa laitetaan? Kuinka muiden kanssa ollaan ja toimitaan? Miten erilaisissa paikoissa asioidaan? Kouluihin toivottiin arkioppia. Tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia kaivattiin lisää. Moni koki itsensä yksinäiseksi, ja ideoitiin esimerkiksi ”kaveri-Tinderiä”. Liian monella oli elämän suunta hukassa. Tarvetta oli saada ohjausta tulevaisuuden suunnitteluun ja esimerkiksi ammatin valintaan ja tukea valintoihin. Monet oli torjuttu useaan kertaan työnhaussa, ja työelämä koettiin suurelta osin etäiseksi ja elämä kaikkiaan näköalattomaksi. Suomessa on arviolta vajaat 70 000 alle 29-vuotiaista nuorta, jotka ovat koulutuksen, työn ja yhteiskunnan toiminnan ulkopuolella.

×

Unslplash/Redd Angelo

SATA NUORTA KERTOI, MIKÄ AUTTAISI


HÄKKI NEN

RESEPTILÄÄKEONGELMAN YDIN EI OLE RESEPTI

S

amaan aikaan kun maassamme kauhistellaan Yhdysvaltojen vuosia jatkunutta opioidiongelmaa, voivotellaan tehottomia, suorastaan laiskoja terveyskeskuslääkäreitä. Lääkärihän on sitä tehokkaampi, mitä enemmän yksittäisiä potilaita vastaanotolla käy päivittäin. Hiiteen mini-interventio, perusteellinen tutkimus ja motivoiva haastattelu. Nopeutta potilastyöhön saataisiin esimerkiksi kirjoittamalla matalammalla kynnyksellä potilaan pyytämä lääkeresepti. YHDYSVALTOJEN OPIOIDIONGELMA alkoi, kun kaikkeen kipuun onnistuttiin markkinoimaan nopea ja kätevä ratkaisu. Oli taitovirhe, ellei kipupotilaalle määrätty opioideja. Kun markkinoinnin seuraukset tajuttiin, paniikkiratkaisuna reseptikoneet pysäytettiin. Vaille hoitoa jääneet lääkeriippuvaiset jatkoivat omahoitoa kustannustehokkaammin, käyttämällä opioidilääkkeitä tai heroiinia suonensisäisesti. Lääkeongelma on helpompi saada aikaan vahingossa kuin parantaa tarkoituksella. Lääkkeiden markkinoinnissa ei pysähdytty vielä siihen, että huomattiin lisääntynyt lääkeriippuvaisten ja väärinkäyttäjien määrä. Tilannetta yritettiin paikkailla keksimällä uusia lääkemuotoja, joita oli vaikeampi käyttää pistämällä. Väärinkäyttäjät ovat kuitenkin aina lääketehtaita kekseliäämpiä uusissa väärinkäyttötavoissa. Vanha lääke uusissa kuorissa ei riitä. Väärinkäyttöä pitäisi yrittää estää kehittämällä, resursoimalla ja toteuttamalla enemmän kivunhoitoa, joka ei sisällä päihdyttäviä lääkkeitä. Lääkeongelma on helpompi HEROIININ POISTUTTUA maamme huumemarkkinoilta viitisentoista vuotta sitten opioidiongelmas- saada aikaan vahingossa tamme tuli lääkeongelma. Toisin kuin Yhdysvalloiskuin parantaa tarkoituksella. sa, reseptilääkeongelmamme ei suurimmaksi osaksi johdu kotimaisista resepteistä, ainakaan vielä. Buprenorfiini tulee päihdekäyttöön pääosin katukaupasta, jonne se päätyy useimmiten ulkomailta salakuljetettuna. Fentanyylin ja oksikodonin aiheuttamissa suomalaisissa myrkytyskuolemissa yli puolessa tapauksista opioidia ei ollut hankittu omalla reseptillä, tramadolikuolemissa yli kolmanneksessa. Liikaan tyytyväisyyteen ei täälläkään ole varaa. Kelan tilastoima vahvojen opioidien kulutus muuhun kuin syöpäkipuun on kolminkertaistunut vuosikymmenessä. OPIOIDIEN ONGELMALLISESTA käytöstä vain pieni osa on varsinaista huumekäyttöä. Opioideista tulee osalle isoja haittoja jo kauan ennen huumeongelmaa. Haittoja ei estetä vain vahtimalla lääkäreitä ja lääkefirmoja. Kunpa joku vahtisi myös älyttömiä tehokkuusvaatimuksia. Mitattaisiin ennemmin hoitoketjun laatua kuin lääkärikäyntien lukumäärää. Margareeta Häkkinen työskentelee A-klinikka Oy:n laitospalvelujen ylilääkärinä. Kommentoi kolumnia osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi 3 / 2018 TIIMI

11


O N KO P O H J O I S M A I S TA S U H TA U T U M I S TA KANNABIKSEEN? Norjassa mietitään suhtautumista huumeisiin uudelta pohjalta. Mikä on tilanne muissa Pohjoismaissa? Teksti & kuva Auli Saukkonen

K

annabiksen dekriminalisointi on kuuma peruna ja agendalla ei puolilla maailmaa. Miten Pohjoismaissa suhtaudutaan kannabikseen? Onko yhteneväisyyksiä olemassa? Tätä kysyttiin Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen NVC:n järjestämässä seminaarissa. Norjassa parlamentin enemmistö on sillä kannalla, että huumeiden käyttöä tulisi tarkastella jatkossa ei laillisuus- tai laittomuuskysymyksenä, vaan kysymyksenä ihmisten terveydestä. Suunnanmuutosta perustellaan huumeidenkäyttöön liittyvän stigman purkamisella ja toiveella saada hoitoon hakeutumisen kynnystä matalammaksi. Norjassa työskentelee nyt komitea, jossa mietitään, mitä periaate voisi tarkoittaa käytännössä. Norjan tilanteesta seminaarissa kertonut kriminologi, professori Paul Larsson sanoi, että kukaan ei tässä vaiheessa varsinaisesti tiedä, mitä Norjassa tapahtuu. Missään tapauksessa kyse ei ole kannabiksen tai muiden huumeiden laillistamisesta: ”No chance. En näe, että se tapahtuisi.” Suomessa keskustellaan huumeidenkäytön ran12

TIIMI 3 / 2 018

gaistavuuden poistamisesta, mutta useampi ministeri ja poliisi on tyrmännyt ajatuksen. Ruotsissa lähtökohtana on edelleen nollatoleranssi ja huumeeton yhteiskunta ja painotus on kontrollissa ja rangaistuksissa. VALTAOSALLA KANNABIKSEN KÄYTTÖ JÄÄ KOKEILUKSI

Pohjoismaista kannabiksen käyttö on yleisintä Tanskassa, jossa noin 18 prosenttia 16–36-vuotiaista kertoo käyttäneensä kannabista viimeisen vuoden aikana. Suomessa vastaava osuus on 13 prosenttia ja Norjassa ja Ruotsissa 7–8 prosenttia. Suhtautuminen kannabikseen on Pohjoismaissa liberaaleinta Tanskassa ja tiukinta Ruotsissa. Muut Pohjoismaat sijoittuvat jonnekin niiden välimaastoon. Täysi-ikäisistä islantilaisista noin neljännes tai kolmannes kertoo käyttäneensä kannabista joskus. Suurimmalla osalla käyttö on kokeiluluonteista, huomautti sosiologian professori Helgi Gunnlaugsson: ”Se jää, kun ikää tulee lisää, perustetaan perhe ja mennään työelämään.”


Lisäkoulutusta, avointa keskustelua ja yhteisten käytäntöjen kehittämistä omalla työpaikalla. Tätä toivovat päihde- ja mielenterveystyön ammattilaiset, jotta sateenkaariasiakkaat voitaisiin huomioida palveluissa paremmin.

Helgi Gunnlaugsson islannista (vas.), Paul Larsson Norjasta, Karin Rantala Suomesta ja useammassa Pohjoismaassa vaikuttava Per-Ole Träskman pohtivat huumepolitiikkaa Pohjoismaissa.

Hän arveli, että Islannissa voi tapahtua sellainen muutos, että kannabiksenkäyttöä ei enää viedä nuorilla rikosrekisteriin. ”Mutta se tapahtuisi hiljaisuudessa, ei julkisesti”, Gunnlaugsson lisäsi. Yli 60 prosenttia islantilaisista vastustaa kannabiksen käytön dekriminalisointia ja yli 80 prosenttia laillistamista. Huumeet nähdään vakavimpana rikosongelmana. Islantilaisten valtaenemmistö antaisi poliisille lisää valtuuksia tutkia huumerikoksia. Vaikka parlamentissa on liberaalia ajattelua, Paul Larssonin mukaan myös Norjassa hiihdellään edelleen latuja, joissa huumeet ovat hyvä vihollinen. Kannabista pidetään vaarallisena ja ensiaskeleena huumeidenkäyttöön. Kun huumeidenkäytöstä puhutaan julkisuudessa, huomio kiinnittyy kadun ongelmakäyttäjiin. Huume-ehkäisyssä keskeinen toimija on poliisi, ja rikosseuraamusten uhka nähdään välttämättömäksi. POHJOISMAINEN LINJA?

kin kolme yhteistä piirrettä: usko rangaistuksiin, ehdoton ”sano ei” -asenne huumeidenkäyttöön ja huumeiden näkeminen vastakkaisena pohjoismaiselle puhtautta korostavalle elämäntyylille. Kriminologina Larsson halusi kyseenalaistaa etenkin rangaistuksista koituvan hyödyn. Jos esimerkiksi huumeidenkäyttölukuja halutaan alemmaksi, keinoa siihen pitää etsiä muualta kuin rangaistuksista. ”Olisihan se hienoa, jos poliisi, lainsäädäntö ja oikeuslaitos ratkaisisivat kaikki ongelmani, mutta niin ei vain ole.” Seminaarin puheenjohtajana toiminut oikeusministeriön apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen veti keskustelua yhteen: Pohjoismaille on yhteistä, että kriminaalipolitiikka ja sen keinot nähdään vasta viimesijaisena keinona. Sitä ennen yritetään käyttää esimerkiksi sosiaalipolitiikan alaan kuuluvia välineitä ja edistää hyvinvointia ihmisten syrjäytymisen estämiseksi.

×

Onko mitään, mikä yhdistäisi Pohjoismaita suhtautumisessa kannabikseen? Paul Larsson löysi aina3 / 2018 TIIMI

13


SOSIAALIJOURNALISMI: RYHMIEN ONGELMIA, SANKARILLISIA YKSILÖITÄ ”Ei-selviytyjät jäävät katveeseen”, mietti toimittaja Maija Aalto sosiaaliasioita käsittelevää journalismia. Teksti Auli Saukkonen Kuva Unsplash/Timon Studler

14

TIIMI 3 / 2 018


S

osiaaliasioita seuraavilla toimittajilla on ollut oma yhdistys jo lähemmäs vuosikymmenen ajan. On siis hyvä aika pohtia, mikä on sosiaalijournalismin tila Suomessa. Sosiaalitoimittajien seminaarissa pohdittiin, onko sosiaalikysymyksille tilaa median aihevyöryssä ja asialistalla. Sosiaalijournalismi tuntuu olevan ryhmien tasolla ongelmapuhetta, mutta yksilötasolla mediassa vallalla on sankaritarina, pelkisti Tampereen yliopiston tutkijatohtori Sinikka Torkkola. Keskustelussa keskityttiin pitkälle niihin tavallisiin ihmisiin, jotka antavat kasvot sosiaalisille ongelmille, kuten asunnottomuudelle, syrjäytymiselle ja päihdeja mielenterveysongelmille. Kysyttiin, missä määrin toimittajien kuuluu suojella haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. JUTUNTEKO EI SAA VAHINGOITTAA HAASTATELTAVAA

Toimittaja Maija Aalto uutisoi Helsingin Sanomissa paitsi sosiaaliasioista, myös koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta ja sote-uudistuksesta. Hän sanoi, että juuri sosiaaliasioita käsittelevät jutut jäävät toisinaan mietityttämään, ja varsinkin haastateltavat, jotka kertovat jutuissa omakohtaisista asioistaan. Vaikka mediassa toivotaan, että haastateltavat ovat esillä omilla kasvoillaan ja kertovat ikävistäkin asioista seikkaperäisesti, jutunteko ei saa vahingoittaa ihmisiä, Maija Aalto sanoi. ”Toimittajana olen tietoinen, mitä julkisuus voi tehdä ihmiselle. Julkisuus voi haavoittaa todella pahasti. Miettii, paljonko haastateltaviaan altistaa hyökkäyksille.” Hän viittasi esimerkkinä ”Voiko köyhällä olla koira?” -keskusteluun, joka versoi taloudellisesti huonossa asemassa olleesta perheestä tehdystä lehtijutusta.

Toimittajana olen tietoinen, mitä julkisuus voi tehdä ihmiselle. Julkisuus voi haavoittaa todella pahasti.” Toimittaja Maija Aalto, HS

Myös hän oli pohtinut sitä, miksi sosiaaliasioista kertovat henkilöjutut ovat tyypillisesti selviytymistarinoita. On hienoa, että ihminen selviytyy, mutta piileekö siinä myös ongelma yleisellä tasolla? ”Kaikki eivät ole siinä kunnossakaan, että pystyisivät puhumaan omista asioistaan. Ei-selviytyjät jäävät katveeseen. Mediajulkisuudesta syntyy oletus, että ihmisen kuuluu olla vahva ja selviytyä.” PELKO SOSIAALIPORNOSTA TURHAN ISO

Sosiaalitoimittajat ry:n puheenjohtaja Kristiina Koskiluoma mietti, loistavatko sosiaaliasiat julkisuudessa poissaolollaan. Helsingin Sanomien eläkkeellä oleva päätoimittaja Reetta Meriläinen huomautti, että sosiaalinen näkökulma on läpäisevä ja näkyy muuallakin kuin kotimaan tai kaupungin uutisosastolla, esimerkiksi talous- tai kulttuurijournalismissa. Meriläinen muisteli, että hänen toimittaja-aikoinaan joitakin juttuideoita tyrmättiin sillä perusteella, että ne olivat sosiaalipornoa. Hän kertoi jääneen itselleen epäselväksi, oliko sosiaalipornoa aihe vai aiheen käsittelyn sävy. ”Pelko sosiaalipornosta on turhan iso. Silloin jää käsittelemättä aiheita, joita kuitenkin olisi tärkeä käsitellä. Pitää kysyä, miten torjuttuja aiheita voisi käsitellä taitavasti.”

×

3 / 2018 TIIMI

15


YHTÄ JALKAA

ASIAKKAAN KANSSA

Asiakkaan tilanteen mukainen tuki ja vaihtoehtojen tarjoaminen päihteidenkäytölle. Näiden puolesta liputtaa Helsingin Diakonissalaitoksen asunto ensin -asumisyksiköistä vastaava palvelualuejohtaja Heli Alkila. Teksti & kuva Auli Saukkonen

A

sunto ensin -periaate on täyttänyt Suomessa jo kymmenen vuotta. Se synnytti ison muutoksen. Asuntolat ja ensisuojat muutettiin asunto ensin -yksiköiksi, joissa asukkailta ei enää vaadita päihteettömyyttä. Asunto ensin -periaatteen mukaan jokaisella on oikeus asuntoon eikä asuntoa tarvitse ”ansaita”. Periaate vakiinnutettiin asunnottomuustyöhön vuonna 2008 alkaneen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman eli PAAVOn myötä. PAAVOssa satsattiin rahaa asunnottomuuden poistamiseksi. Vanhoja asuntoloita remontoitiin nykyaikaisiksi asumisyksiköiksi, joissa ihmisillä on makuusalien sijasta omat asunnot. Asuntojen hankkimiseen satsattiin ja asumista tukemaan palkattiin työntekijöitä. Työote asumispalveluissa muuttui ja asumissosiaalinen työ laajeni voimakkaasti. Helsingin Diakonissalaitoksen asunto ensin -yksikköjä ovat Aurora-talo, naisten asumisyksikkö ja

16

TIIMI 3 / 2 018

Alppikulma Helsingin Alppikadulla, Kuninkaankallion asumisyksikkö Espoossa sekä hajasijoitetut yksittäiset asunnot eri puolilla pääkaupunkiseutua. Alppikulman asumisyksikkö on vanhaa asuntokantaa, ja sitä ollaan ajamassa alas. Hajasijoitettujen asuntojen määrä on nousussa. Diakonissalaitoksen asunto ensin -palvelut tarjoavat asunnon noin 350 ihmiselle. ASIAKKAAN EHDOILLA

Helsingin Diakonissalaitoksen asumis- ja päihdepalvelujen palvelualuejohtaja Heli Alkila näkee kehitystä tapahtuneen asunto ensin -aikana. Esimerkiksi alkuaikoina puhuttiin paljon uloskirjoittamisesta ja asumisen päättämisestä, mutta nyt on opittu miettimään, miten tilanteesta selvitään niin, ettei asiakas menetä asuntoaan. Jos ennen asumispalveluissa omistettiin aikaa sen seuraamiselle, ovatko asukkaat humalassa tai aineissa, nykyään keskitytään siihen, miten asukkaita >>


TYÖ JA TEKIJÄ

3/ 2018 TIIMI

17


Ihmisistä välitetään sellaisina kuin he ovat.” voidaan tukea ja auttaa jopa silloin, kun heidän päihteidenkäyttönsä on kaoottista eivätkä he halua luopua päihteistä. Alkila ei pidä työskentelyä päihtyneiden kanssa mitenkään tuhoon tuomittuna tai kummallisena asiana. Jokaiselle asumispalvelujen asiakkaalle tehdään kirjallinen palvelusuunnitelma. Asumissosiaalinen työ räätälöidään yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Asumissosiaalinen työ asunto ensin -yksiköissä on hyvin käytännönläheistä, pienten askelten työtä. Esimerkiksi jos asiakas sanoo, että hän ei halua palvelusuunnitelmaa eikä ylipäänsä halua suunnitella työntekijän kanssa yhtään mitään, palvelusuunnitelmaan kirjataan, että asiakkaan kokiessa tarvitsevansa jotain työntekijä tarttuu siihen välittömästi. Jos seuraavan kerran asiakkaalla on asiaa työntekijälle, kun hän on hukannut avaimensa, kirjataan, mitä voidaan tehdä, etteivät avaimet hukkuisi uudestaan. Se on siinä vaiheessa asiakkaan tarvitsemaa palvelua. ”Asiakkaan ehdoilla lähdetään ja kuljetaan hänen kanssaan samassa rytmissä. Työntekijän pitää osata tarttua hetkeen ja tarjota mahdollisuuksia”, Heli Alkila tiivistää. HYVÄ POMO ON MYÖS VIESTIJÄ

Heli Alkilan ensimmäinen ammatillinen koulutus oli nuoriso-ohjaajan koulutus. Hän teki sitä työtä parissakin seurakunnassa ja lähti sitten kiertämään maailmaa. Suomeen palattuaan hän opiskeli psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Ensimmäinen alan työpaikka oli lastensuojelutyössä Helsingin Diakonissalaitoksella. Saman työnantajan palveluksessa hän on myös pysynyt lukuunottamatta muutaman vuoden loikkaa 90-luvulla A-klinikkasäätiöön Kettutien A-poliklinikalle. Ura on edennyt lähiesimiehestä yksikönjohtajaksi ja palvelualuejohtajaksi. Viimeiset kolmisen 18

TIIMI 3 / 2 018

vuotta Heli Alkila on vastannut palvelualuejohtajana ikäihmisten palveluista, päihdepalveluista ja erityisasumisesta. Viimeksi mainittuun kuuluvat myös asunto ensin -asumispalvelut. Palvelualueella työskentelee Helsingin Diakonissalaitoksessa noin 380 työntekijää. Millainen on hyvä johtaja ja esimies? On tärkeää tehdä työtä omalla persoonallaan ja antautua työhönsä, sanoo Alkila. Tärkeää on myös luottaa ihmisiin. Eniten hän kuitenkin puhuu viestimisestä ja avoimen keskusteluilmapiirin luomisesta. ”Asioista tulee voida puhua. Ajattelen, että työntekijät ja esimiehet tarvitsevat minua ja olen heidän puolellaan. Ei olla eri puolilla vaan tehdään yhdessä. Tärkeää on pystyä viestimään myös arvot ja tavoitteet selkeästi: tämä on se mihin ollaan menossa, tähän työmme perustuu.” SINUN ELÄMÄSI ON YHTÄ ARVOKAS KUIN MINUN ELÄMÄNI

Viestintää tarvitaan myös siinä, kun mietitään, mitä asunto ensin -periaatteella tarkoitetaan. Periaate ei tee työstä helppoa työntekijälle. Työntekijän on pysyttävä herkkänä sille, mitä voi tehdä, mitä saa tehdä ja mitä työntekijänä täytyy tehdä. Asumissosiaalisessa työssä tarvitaan työnäkyä, innoittavaa näkemystä oman työn sisällöstä ja tarkoituksesta ja uskoa sen mahdollisuuksiin. Tarvitaan luottamusta, kunnioitusta ja sen sisäistämistä, että jokaisen elämä on yhtä arvokas. Heli Alkila sanoo, että tosiasia on sekin, että kaikki eivät jaksa työtä asunto ensin -asumisyksiköissä. ”Joko asunto ensin -asiaa ei ole puhuttu auki tai se on jäänyt epäselväksi. Tai työntekijä ei halua tehdä työtä päihtyneiden ihmisten kanssa. Silloin tilanne on hyvä tiedostaa, sillä muunkinlaista työtä on olemassa”, Alkila sanoo.


TYÖ JA TEKIJÄ

Tyypillinen asunto ensin -yksiköihin kohdistuva kritiikki on vaatimus intensiivisemmästä tuesta. Alkila ei allekirjoita sitä, etteikö tukea olisi tarjolla asumisyksikön sisällä. Diakonissalaitoksen asunto ensin -asuminen kuuluu tuetun asumisen piiriin, jossa on 1–3 työntekijää 15:ta asukasta kohden. ”Meillä on ihan kohtuulliset henkilöstömitoitukset, vaikka työntekijät eivät tykkää, kun sanon näin. Aina työn laatu ja sisältö ei ole mitoituksestakaan kiinni”, Alkila huomauttaa. Asunto ensin -paikkojen kiistämätön hyvä puoli on, että työntekijät ovat lähellä ja näkevät asukkaiden arjen. ”Meillä asiakkaat tarvitsevat matalan kynnyksen palvelua, jossa ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti. Asumisyksiköiden ohjaajilta saa päihdepalvelua, joka vastaa näihin tarpeisiin. Kyllähän Suomessa saa päihdehoitoa, kun siihen sitoutuu – avohoitoa ainakin.” ASUNTO ENSIN: MITÄ SE TARKOITTAA?

Asunto ensin -periaatetta on tulkittava jatkuvasti työyhteisössä. Alkila sanoo, että tärkeää on miettiä sitä itse kunkin yksittäisen asiakkaan näkökulmasta: mitä se tarkoittaa juuri hänen elämässään. ”Asunto ensin -periaate ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan asiakkaan kunnioittamista. Kunnioittamista siinä mielessä, että koko ajan yhdessä haetaan sitä, miten elämäsi voisi olla toisin. Eihän se, että ihminen käyttää päihteitä rajusti ja hänen elämänsä on kaaoksessa, ole hyvä asia. Ihmisistä välitetään sellaisina kuin he ovat, ja heitä autetaan niin, että he saavat elämäänsä järjestystä ja selkeyttä.” Ideana ei myöskään ole koko ajan puhua päihteistä vaan oleellista on nähdä ihminen päihteidenkäytön takana. ”Myös työntekijät näkevät ihmisten tilanteen ja oivaltavat muutoksen paikkoja. Kun asiakas alkaa olla valmiimpi, yhdessä työntekijän kanssa mietitään, miten hän on voisi lähteä eteenpäin”, Alkila sanoo. Monenlaista tekemistä löytyy jo Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelista. On leirejä, bänditoimintaa, teatteria ja konsertteja. Asukkaat remontoivat asuntoja työvalmentajan kanssa. Eletään ihan tavallista elämää. Heli Alkila kertoo innostuneesti, kuinka Tampereella päihdepalvelujen asiakkaat valmistivat ja tarjoilivat päivällisen hävikkiruuasta 130 yhteistyökumppanille.

Heli Alkila Asumis- ja päihdepalvelujen palvelualuejohtaja, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Paras ominaisuutesi työssä? Tämä työ perustuu vahvasti ihmisarvon puolustamiseen. Teen arvojeni mukaista työtä sydämelläni. Huonoin ominaisuutesi työssä? Minulla on iso vastuualue, ja vaikka innostun helposti monenlaisista asioista, pitää osata rajata työtään ja sanoa asioille myös ei. Rakkain työkalusi? Puhuminen ja keskusteleminen. Yritetään käydä keskusteluja livenä. Mitä työ on sinulle opettanut? Valtavasti monia asioita. Ehkä tärkein oppi on se, että kun ihmiseen luotetaan ja hänelle annetaan mahdollisuus, hän kykenee melkein mihin vain. Mistä saat vastapainoa työlle? Kodista ja kotoa. Keräilen kaikenlaista ja käyn huutokaupoissa. Opiskelin aikuisena kokiksi, ja laitan esimerkiksi juhlia ystävänpalveluksena. Kun rypyttää vaikka sata karjalanpiirakkaa, se on ihan toisenlainen maailma kuin työmaailma. Vapaa-aikanakin mielellään touhuan jotain. Ellet olisi palvelualuejohtaja Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:ssä, mitä voisit olla? Voisin olla vaikka maanviljelijä, koska olen maanviljelijän tytär.

”Ruoka oli ihanaa ja katsoin ylpeänä, kuinka he hoitivat homman. 130 ihmistä nautti hyvän aterian ja sai hyvää palvelua. Ehkä se muutti jonkun käsityksen huumeidenkäytöstä ja huumeidenkäyttäjistä.” Heli Alkila palaa jälleen siihen, kuinka ihmisiin pitää uskoa ja luottaa. ”Kun ihmisiin uskotaan ja luotetaan, se tuottaa hyvää. Rangaistuksilla päästään surkeisiin tuloksiin. Toivottavasti niistä päästään kokonaan pois.”

×

3 / 2018 TIIMI

19


TIETEEN KENTILTÄ

Palstalla seurataan päihdealan tieteellistä tutkimusta.

Suomalaisen rahapelaamisen vaiheet RAHAPELAAMINEN ON LAILLISTETTU, kesytetty ja hyväksytty sosiaalisesti Suomessa

ajallisesti varhain ja poikkeuksellisen onnistuneesti. Suomen valtiolla on ollut ainutlaatuinen rooli rahapelaamisen kesyttämisessä: rahapelaamisesta tuli hyvän kansalaisuuden symboli valtion edistäessä sitä aktiivisesti monin tavoin, kuten hajasijoittamalla rahapeliautomaatteja ja mainostamalla pelejä kattavasti. Tähän johtopäätökseen päätyy Riitta Matilainen väitöskirjassaan. Hän tarkastelee siinä laillista ja kaupallistettua ajanvieterahapelaamista ja ei-ongelmallista rahapelaamista. Tutkimuksen aikajänne ulottuu 1800-luvulta nykypäivään painopisteen ollessa 1900-luvulla. Matilainen jaottelee suomalaisen rahapelaamisen historiallisesti kolmeen ajanjaksoon. Varhaisinta ajanjaksoa leimasi kieltolaki, sen jälkeen rahapelaaminen nähtiin yhteisen hyvän näkökulmasta ja nykyään vallalla on riskiajattelu. Riitta Matilainen: Production and consumption of recreational gambling in twentieth-century Finland. Publications of the Faculty of Social Sciences 63. University of Helsinki 2017.

Rahapeliongelma jää helposti tunnistamatta ja erityisesti sosiaalipalveluissa olisi tehostettava. Systemaattinen kysyminen pelaamisesta saattaisi tuoda ongelman esiin esimerkiksi velkaantumisen taustalta. Tähän päätelmään päätyy Maria Heiskanen väitöskirjassaan, jossa hän tutki rahan eri rooleja ongelmapelaajien arjessa ja pelaajien mahdollisuuksia taloudelliseen toipumiseen. Tutkimusaineistoina olivat 17:n ongelmia oman rahapelaamisensa vuoksi kokeneen henkilön haastattelut, 11 sosiaalijohtajan haastattelut ja rahapelaamista koskeva väestökysely. Väitöskirjassa nostetaan esiin, että rahapeliongelma ei ole vain mielenterveysongelma. Koska pelaamiseen tarvitaan rahaa, rahan menettämisen ja lisärahan hankkimisen tavat määrittävät kunkin rahapeliongelman luonnetta. Sosiaalijohtajien näkemyksen mukaan rahapeliongelma on sosiaalinen ongelma: pelaaminen nähdään esimerkiksi keinoksi parantaa elintasoa. Rahapeliongelma jää sosiaalipalveluissa muiden ongelmien varjoon ja sen tunnistaminen on vaikeaa. Taloudellista tukea pelaajille on kuitenkin saatavilla. Se on tärkeää ajoittaa niin, että se ei ruokkisi rahapeliongelmaa. RAHAPELIONGELMIEN TUNNISTAMISTA ERI PALVELUISSA

Maria Heiskanen: Problem gamblers and money: Unbalanced budgets and financial recovery. Publications of the Faculty of Social Sciences 64. University of Helsinki 2017.

20

TIIMI 3 / 2 018


SALASUO

LYMYÄÄKÖ TIETOKONEPELEISSÄ HELVETINKONE?

H

elsingin Sanomissa debatoitiin toukokuussa kiivaasti lasten tietokonepelaamisesta. Keskustelu käynnistyi muusikko Daruden puheenvuorosta Facebookissa. Hän ilmaisi huolensa digitaalisen median vaikutuksista omiin lapsiinsa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sai tästä vettä myllyynsä ja intoutui maalailemaan synkin värein pelaamista. Rinnastus pelaamisen ja alkoholiriippuvuuden välillä oli liikaa pelikasvattajille, jotka suivaantuivat Sinkkosen puheista. KUKAAN KESKUSTELIJOISTA ei vaivautunut yleistyksiä roiskiessaan vilkaisemaan tutkimustietoa pelaamisesta. Toisin kuin debatissa väitettiin, pelaaminen tai ruutuaika ei automaattisesti passivoi lapsia. Kyselytutkimuksissa yhteys esimerkiksi vapaa-ajan harrastamisen ja ruutuajan välillä tulee näkyviin vasta, kun kuvaruutua toljotetaan yli kahdeksan tuntia päivässä. Näin hurjaan päivittäiseen pelaamiseen yltää vain hyvin pieni osa lapsista tai nuorista. Lasten pelaamisen on havaittu jo vuosituhannen alussa olevan yleisin syy lasten ja vanhempien välisiin kiistoihin kotona. Asia ei ole uusi eikä pahentunut. Lähes identtisistä konflikteista perheissä kirjoitettiin jo 1960-luvulla populaarimusiikin yleistyessä ja 1980-luvulla videoPelaaminen tai ruutuaika elokuvien saavuttaessa suosiota. Molempien kohdalla ei automaattisesti käytiin hyvin samankaltainen ikärajakeskustelu kuin nyt passivoi lapsia. väkivaltapeleistä. Riippuvuudesta on monia määritelmiä ja kaiken toistokäyttäytymisen voi niin halutessaan luokitella addiktoivaksi. Tyypillisen suomalaisen lapsen tietokonepelaaminen ei aiheuta sen enempää ”riippuvuutta” kuin 50-luvun lasten toistuvat pihaleikit tai 80-luvun nuorten videofilmien ja tv-ohjelmien töllötys. VANHEMMAT OVAT HUOLISSAAN kaikesta sellaisesta lasten tekemisestä, joka ei ole heille tuttua omasta lapsuudesta tai kokemusmaailmasta. Huolireaktio on luonnollinen ja johtaa sääntelemään lasten toimintaa. Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Toki yksittäisissä tapauksissa lapsen toiminta voi muuttua hallitsemattomaksi ja alkaa hallita elämää. Silloin voidaan puhua riippuvuudesta. Ongelmaan on saatavilla apua. LAPSET, KASVATUS ja riippuvuus ovat sanoja, joilla saa taatusti klikkauksia lehtijuttuun, mutta vanhempien primitiivisen huolen ruokkiminen on medialta ja asiantuntijoilta halpamaista moraaliurakointia. Lasten pelaamisesta ei ole sen enempää nykyajan helvetinkoneeksi kuin aiempien sukupolvien teknopaniikkien kohteista. Elviksen musiikki ei omana aikanaan sulattanut nuorten aivoja tai John Rambo muuttanut lapsia silmittömiksi tappokoneiksi. Teletappien lapsille aiheuttamista mielenterveysongelmia on kovin niukasti näyttöä, eikä kännykkä ole ainakaan vielä säteillyt lasten aivoja rusinoiksi.

Mikko Salasuo on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja työskentelee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Kommentoi kolumnia osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi 3 / 2018 TIIMI

21


VANHEMPIEN PÄIHDEONGELMA USEIN HUOSTAANOTON TAUSTALLA Suurella osalla lapsista, jotka on joskus sijoitettu kodin ulkopuolelle, vähintään toinen vanhempi on päihdeongelmainen. Teksti Kirsimarja Raitasalo & Kristiina Kuussaari

S

uomessa on 65 000–70 000 alaikäistä lasta, joiden toisella tai molemmilla vanhemmilla on vakavaan päihdeongelmaan liittyvä rekisterimerkintä (Raitasalo ym. 2016). Määrä on noin 6 prosenttia kaikista alaikäisistä. Todellinen luku on luultavasti suurempi, koska rekistereihin päätyvät vain päihdeongelman vuoksi hoidossa olleet. Rekisterimerkinnöistä 70–80 prosenttia liittyy alkoholinkäyttöön, lopuissa on kyse huumeidenkäytöstä tai alkoholin ja huumeiden sekakäytöstä. A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -kyselyn mukaan peräti joka neljäs lapsi kärsii jollain tavalla vanhempiensa päihteidenkäytöstä (Lasinen lapsuus 2016). THL:ssä toteutettavan Vanla (Vanhemmat ja lapset) -projektin rekisteriaineiston perusteella on vertailtu vanhempien päihdeongelman yleisyyttä sen mukaan, onko lapsi ollut jossain vaiheessa ennen 18. syntymäpäiväänsä sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Tämän tarkastelun mukaan joskus kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista 42 prosentilla on päihdeongelmainen vanhempi tai vanhemmat. Vastaa-

22

TIIMI 3 / 2 018

va osuus sijoittamattomilla on 5 prosenttia. Vaikka tietoa lastensuojeluasiakkuuden syistä ei systemaattisesti kerätä, tulos viittaa siihen, että merkittävässä osassa lastensuojelutapauksista taustalla on vanhempien päihdeongelma. (Kuvio 1) Vastaavasti kaikista sijoitetuista lapsista sijoituskertoja on keskimäärin enemmän niillä lapsilla, joiden vanhemmilla on päihdeongelma verrattuna muihin sijoitettuihin lapsiin (kuvio 2). Tämä saattaa kertoa siitä, että päihdeongelmaisten vanhempien lapsia palautetaan usein kotiin epävakaisiin oloihin, minkä jälkeen heidät joudutaan taas sijoittamaan uudelleen. Kuviosta nähdään myös, että eniten sijoituskertoja on niillä lapsilla, joiden vanhemmilla on sekä alkoholi- että huumeongelmiin liittyviä rekisterimerkintöjä. Lisäksi lasten sairastavuuden riski mitattuna sairaalahoitoon liittyvillä rekisterimerkinnöillä on noin kaksinkertainen ei-päihdeongelmaisten vanhempien lapsiin verrattuna. Riski on lähes nelinkertainen päihdeongelmaisten vanhempien lapsilla, jotka ovat


100

95 %

90 80

Kuvio 1. Vanhempien päihdeongelmat kodin ulkopuolelle sijoittamisen mukaan.

70

58 %

60 50 40 30

Ei sijoitettu Sijoitettu

20 %

20

13 %

10 0

2% Ei ongelmaa

joskus olleet sijoitettuna mutta jotka asuvat sairaalahoidon aikaan vanhempien kanssa. PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT PÄIHDETAPAUSLASKENNAN AINEISTOSSA

THL:ssä vuonna 2015 kerätyn Päihdetapauslaskennan aineiston avulla pyrimme tarkentamaan kuvaa niistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä päihteidenkäytön takia asioineista vanhemmista, joilla on alaikäisiä lapsia. Vuoden 2015 Päihdetapauslaskennassa kirjattiin reilut 10 800 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä rikosseuraamuslaitoksen yksiköihin tehtyä päihde-ehtoista asiointia yhden vuorokauden aikana (Kuussaari ym. 2017a; Kuussaari ym. 2017b). Näistä asioinneista noin 20 prosentissa asiakkaalla oli alaikäisiä lapsia. Alaikäisistä lapsista 14 prosenttia ei asunut samassa kotitaloudessa päihteitä käyttävän vanhempansa kanssa. Aineisto ei kerro, asuiko lapsi esimerkiksi toisen vanhempansa kanssa tai oliko hänet sijoitettu kodin ulkopuolelle lastensuojelun toimen-

Äiti

3%

9% 0%

Isä

Äiti ja isä

pitein. Tutkimusten mukaan kuitenkin yleisin yksittäinen syy lapsen sijoituksen taustalla on vanhemman päihdeongelma (Holmila ym. 2013). Päihdetapauslaskennassa joka kymmenennen asiakkaan alaikäisistä lapsista ei ollut tietoa. Miehillä näitä vastauksia oli enemmän kuin naisilla. Iän mukaan tarkasteltuna ”ei tietoa” -vastauksia oli vähiten nuorimmissa ikäluokissa ja eniten 50–59-vuotiailla. Tämä kertonee siitä, että lasten olemassaolosta jätetään helpommin kysymättä vanhemmilta vastaajilta kuin selvästi vanhemmuusikäisiltä. Parhaiten alaikäisten lasten olemassaolosta tiedettiin päihdehuollon erityispalveluissa ja sosiaalipalveluissa. Sen sijaan terveydenhuollossa ja asumispalveluissa epätietoisuutta oli enemmän. Kun alaikäiset lapset asuivat samassa kotitaloudessa päihdeongelmaisen vanhempansa kanssa, vanhemman elämäntilanne oli stabiilimpi. Esimerkiksi ansiotyössä käyminen oli yleisempää ja asumistilanne vakaampi kuin silloin, jos lapset asuivat muualla. Kuviosta 3 nähdään, että vanhempien päih- >> 3 / 2018 TIIMI

23


Kuvio 2. Keskimääräinen sijoituskertojen lukumäärä niillä lapsilla, jotka sijoitettu vähintään kerran vanhempien päihdeongelman mukaan. Äidit Isät

5,0

4,7 % 4,7 %

4,5 4,0

3,4 % 3,4 %

3,5 3,0

2,5% 2,5%

2,5 2,0 1,5

1,5 % 1,4 %

1 0,5 0,0

Ei päihdeongelmaa

teidenkäytössä oli eroja, kun verrattiin kotitalouksia, joissa alaikäiset lapset asuivat vanhempansa kanssa niihin, joissa lapsi tai lapset asuivat muualla. Huomionarvoista on, että niistä vanhemmista, joiden alaikäiset lapset asuivat samassa kotitaloudessa, lähes 50 prosentilla oli ollut viimeisen vuoden aikaista laittomien päihteiden käyttöä. Myös alkoholinkäyttö oli tässä ryhmässä yleistä. Kuviossa 4 tarkastellaan naisten ja miesten palveluiden käyttöä. Kaiken kaikkiaan eniten asiointeja kohdistui päihdehuollon erityispalveluihin. Näiden rooli korostui, kun asiakkaalla oli alaikäisiä lapsia. Sosiaalipalveluiden merkitys tuli esiin erityisesti,

Kuvio 3. Vain alkoholia ja laittomia huumeita viimeisen 12 kuukauden aikana käyttäneet päihdeongelman vuoksi palveluissa asioineet sukupuolittain sen mukaan, asuiko kotitaloudessa alle 18-vuotiaita lapsia vai asuivatko lapset pääsääntöisesti muualla (%).

Alkoholi

Huumeet

Alkoholi + huumeet

kun asiakas oli nainen, jonka alaikäiset lapset asuivat hänen kanssaan samassa kotitaloudessa. Asumispalvelut olivat merkittävässä roolissa, kun alaikäiset lapset asuivat pääsääntöisesti muualla tai kun asiakkaalla ei ollut lainkaan alaikäisiä lapsia. PERHETILANNETTA EI AINA SELVITETÄ

Suomessa lainsäädäntö velvoittaa, että kun vanhempi on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakkaana, lasten avun ja tuen tarve selvitetään. Päihdetapauslaskennan aineistossa joka kymmenennen asioinnin kohdalla ei ollut tietoa asiakkaan alaikäis-

80 70 60 50 40 30 20

Vain alkoholi Laittoman huumeen käyttö

10 0

Naiset (n=366)

Miehet (n=363)

Alle 18v lapsia samassa taloudessa

24

TIIMI 3 / 2 018

Naiset (n=455)

Miehet (n=1066)

On alle 18v lapsia, mutta he asuvat pääsääntöisesti muualla.


Alle 18v lapsia samassa taloudessa.

On alle 18v lapsia, mutta he asuvat pääsääntöisesti muualla.

Ei ole alle 18v lapsia.

Kuvio 4. Palvelujen käyttö naisilla ja miehillä silloin, kun alaikäiset lapset asuvat samassa kotitaloudessa, kun he asuvat pääasiassa muualla tai kun asiakkaalla ei ole alle 18-vuotiaita lapsia (%).

Miehet (n=5131)

27

Naiset (n=2009)

32

Miehet (n=1066)

26

Naiset (n=455)

23

Miehet (n=363)

34

Naiset (n=366)

29

%

0

17

33

19

21

34

9

14

46

13

15

48

14

27 20

14

40

1

4

2

1 3

48

42

ten lasten olemassaolosta. Etenkin terveydenhuollossa ja asumispalveluissa olisi jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota asiakkaan perhetilanteen selvittämiseen, kun asiakas on vanhemmuusikäinen ja asiointiin liittyy päihteidenkäyttöä. Erityistä tukea tarvitsevat lapset tunnistetaan yleensä hyvin esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa ja neuvoloissa. Kuitenkin on viitteitä siitä, että lasten auttamiseksi tarkoitettujen menetelmien käyttö on kirjavaa, eikä näyttöön perustuvia menetelmiä juuri käytetä. Lisäksi päihdepalveluiden ja lapsi- ja perhepalveluiden yhteistyö vaatii LAPE-muutosohjelman mukaisesti edelleen tehostamista. Alueiden ja palveluiden välillä on suuria eroja siinä, miten yhteistyö käytännössä toteutuu. (Huikko ym. 2017.) Päihdetapauslaskennan aineistosta nousi esiin, että monissa perheissä lapset elävät arkea, jossa vanhempi tai vanhemmat käyttävät aktiivisesti päihteitä. Näiden perheiden tunnistamiseen tulisi kiinnittää palvelujärjestelmässä erityistä huomiota. Vanhemmille ja lapsille tulisi tarjota mahdollisuus apuun ja tukeen.

×

2

60

11 80

Terveydenhuolto Sosiaalipalvelu Päihdehuollon eritylspalvelu Asumispalvelu Muut palvelut (vankilat ym.)

100

LÄHTEET Marja Holmila, Kirsimarja Raitasalo, Ilona Autti-Rämö & IrmaLeena Notkola: Päihdeongelmaisten äitien lapset (2013). Teoksessa Katariina Warpenius ym. (toim.): Alkoholi- ja päihdehaitat läheisille, muille ihmisille ja yhteiskunnalle. THL 2013. Eeva Huikko, Leena Kovanen, Minna Torniainen-Holm, Miika Vuori, Riikka Lämsä, Annamari Tuulio-Henriksson & Päivi Santalahti: Selvitys 5–12-vuotiaiden lasten mielenterveyshäiriöiden hoito- ja kuntoutuspalvelujärjestelmästä Suomessa. THL 2017. Kristiina Kuussaari, Olavi Kaukonen, Airi Partanen, Hanna Samposalo & Helena Vorma: Päihdepalveluiden rakenteen ja työnjaon maakunnittaiset erot vuonna 2015. Yhteiskuntapolitiikka 3/2017. Kristiina Kuussaari, Jouni Tourunen, Ulla Knuuti, Heidi Lind & Antti-Jussi Ämmälä: Rikosseuraamusyksiköiden päihdeasiakkaiden tausta, päihteidenkäyttö ja heille annetut palvelut. Tietopuu: Katsauksia ja näkökulmia 4/2017. A-klinikkasäätiö 2017. Lasinen lapsuus: https://lasinenlapsuus.fi/ajankohtaista/tiedotelasinen-lapsuus-ja-turvallisen-aikuisen-kaipuu. Kirsimarja Raitasalo, Marke Jääskeläinen & Marja Holmila: Vanhempien päihdeongelmista aiheutuvat haitat lapselle. Teoksessa Marja Holmila ym. (toim.): Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot – vanhemmat, lapset ja alkoholi. THL 2016.

Kirsimarja Raitasalo ja Kristiina Kuussaari työskentelevät erikoistutkijoina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. 3 / 2018 TIIMI

25


Teksti Janne Takala

T UTKITTUA

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSYHDISTYSTEN

VERTAISTEN JA KOKEMUSASIANTUNTIJOIDEN TUESSA KEHITETTÄVÄÄ Päihde- ja mielenterveysyhdistyksissä toimii suuri määrä vertaisia ja kokemusasiantuntijoita. Yhdistyksissä on kehitettävä hyvinvointia tukevia käytäntöjä, joilla ehkäistään toimijoiden väsymistä. Teksti Sari Jurvansuu & Päivi Rissanen

V

aikka vertais- ja kokemusasiantuntijatoiton yhdistyksistä (taulukko), mielenterveysyhdisminnalla on kolmannella sektorilla pittyksissä (mediaani=18) suuremmassa määrin kuin kät perinteet, tutkittu tieto toiminnan laapäihdeyhdistyksissä (mediaani=10). Tämä johtunee juudesta ja toimijamääristä on vähäistä. pitkälti mielenterveysyhdistysten yleensäkin suuPäihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelremmista toimijamääristä ja toiminnan painottumassa (MIPA) kartoitettiin asiaa paikallisille päihdemisesta vertaisryhmiin. Ryhmien kaikki osallistujat ja mielenterveysyhdistyksille kohdistetulla kyselylvoidaan lukea kyselyssä käytetyn määritelmän mulä. Lisäksi tarkasteltiin vertais- ja kokemusasiantunkaan vertaisiksi. tijoiden pääsyä yhdistysten tukikäytäntöjen piiriin. Kyselyyn vastasi 199 päihde- ja mielenterveysyhdistyksen johdon Vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden edustajaa. määrä paikallisissa päihde- ja VERTAISIA MUKANA VALTAOSASSA YHDISTYKSISTÄ

Vertaiset määriteltiin kyselyssä ”saman elämäntilanteen tai sairauden kokeneiksi tai niiden kanssa eläviksi ihmisiksi, jotka toimivat toisten tukena”. Kokemusasiantuntijat määriteltiin ihmisiksi, jotka ”osallistuvat oman kokemuksensa pohjalta palveluiden kehittämiseen”. Vertaisia toimi valtaosassa aineis26

TIIMI 3 / 2 018

mielenterveysyhdistyksissä (n=199).

Vertaisia

Paikallisyhdistykset

Kokemusasiantuntijoita

Paikallisyhdistykset

0

18 % (n=30)

0

42 % (n=73)

1-5

21 % (n=35)

1-3

22 % (n=39)

6-10

17 % (n=28)

4-5

16 % (n=27)

11-30

27 % (n=44)

6-10

8 % (n=14)

Yli 30

17 % (n=28)

Yli 10

20 % (n=21)

Yhteensä

100 % (n=165)

Yhteensä

100 % (n=174)


Osallistuvatko vertaiset ja kokemusasiantuntijat yhdistyksen... Vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden osallistuminen henkilöstökokouksiin, -koulutuksiin ja työnohjauksiin (kysymys osoitettiin yhdistyksille, joissa oli näitä toimijoita, n=166).

henkilöstökokouksiin?

53 %

henkilöstökoulutuksiin?

43 %

työnohjauksiin?

29 % 0

19 %

20 % 27 % 25

kyllä

Kokemusasiantuntijoita oli yli puolessa aineiston yhdistyksistä (mediaani=5). He ovat yhdistyksissä yleensä palkka- tai palkkioperusteisessa työssä ja toimivat esimerkiksi ammattilaisten työparina. Tämä näkyi kokemusasiantuntijatoiminnan painottumisena jäsenmääriltään suuriin, vähintään 120 jäsenen väestörikkailla alueilla toimiviin yhdistyksiin sekä niin sanotulla ”uudella kolmannella sektorilla” toimiviin yhdistyksiin, joissa työskentelee myös palkattua henkilöstöä. Aineiston 199 yhdistyksessä toimi kaikkiaan noin 5 600 vertaista ja 1 000 kokemusasiantuntijaa. Vain 13 prosentissa yhdistyksistä ei ollut lainkaan vertaisia tai kokemusasiantuntijoita. Ilman vertaisia tai kokemusasiantuntijoita toimivat yhdistykset olivat aineistossa pääosin ehkäisevän työn toimijoita, jotka eroavat kohderyhmiltään, toimijoiltaan ja toiminnoiltaan monin tavoin potilasjärjestöistä ja vertaisyhteisöistä. TUKI VAHVISTAA TOIMIJOIDEN JAKSAMISTA

Vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaan liittyy kuormittavia tekijöitä. Joka kolmannen päihde- ja mielenterveysjärjestöjen vertaistoimijoista on todettu joskus väsyvän tehtävissään (Jurvansuu & Rissanen 2018). Väsymisen riskiä voidaan ehkäistä riittävillä tukitoimilla. Kyselyssä kartoitettiin vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden osallistumista yhdistysten henkilöstökokouksiin, -koulutuksiin ja työnohjauksiin. Tukikäytännöissä oli yhdistyksissä kehitettävää. Esimerkiksi työnohjausten on todettu tukevan merkittävästi vertaistoimijoiden jaksamista, mutta pääsy

ei

28 %

37 % 44 %

50

75

100 %

ei järjestetä yhdistyksessä

tällaisen tuen piiriin toteutui vain reilussa neljänneksessä aineiston yhdistyksistä (kuvio). Usein vertaiset ja kokemusasiantuntijat eivät osallistuneet tarkasteltuihin tukitoimiin, vaikka niitä yhdistyksissä järjestettiin. Eri toimijaryhmien yhdenvertaiseen mukaan ottamiseen on syytä kiinnittää yhdistyksissä huomiota. SUURET YHDISTYKSET VASTASIVAT AKTIIVISIMMIN

Kyselyyn vastasivat aktiivisimmin suuret yhdistykset, mikä antanee todellisuutta laajemman kuvan yhdistysten toimijamääristä ja tukikäytännöistä. Selvää kuitenkin on, että päihde- ja mielenterveysyhdistykset tarjoavat suurelle määrälle ihmisiä paikan, jossa he voivat reflektoida vaikeaa kokemustaan ja hyödyntää sitä muiden tukemisessa, vaikuttamistoiminnassa ja palveluiden kehittämisessä. Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan kasvaessa myös toimijoiden hyvinvoinnin tukemiseen on kiinnitettävä kasvavaa huomiota.

×

LUE LISÄÄ Sari Jurvansuu & Päivi Rissanen: Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen ja uupumisen tunteet. Tietopuu: Tutkimussarja 1/2018. Ladattavissa netistä.

Sari Jurvansuu (Sininauhaliitto) toimii tutkijana Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA) ja Päivi Rissanen (Mielenterveyden keskusliitto) kehittäjä-sosiaalityöntekijänä ESR-rahoitteisessa Recovery-toimintaorientaatio mielenterveyspalveluissa -hankkeessa. 3 / 2018 TIIMI

27


KI RJAT

Teksti Auli Saukkonen

Santerin muistolle ”OLEN NYT 53-VUOTIAS. Minun

elämästäni on tullut vakavaa.” Lauseet kirjoittaa Marko Luukkanen päiväkirjaansa 26.4.2014. Siinä vaiheessa on kulunut runsas kuukausi siitä, kun hänen poikansa Santeri on löytynyt kotoaan kuolleena. Poika kuoli 18-vuotiaana käytettyään useamman vuoden sekaisin huumeita, alkoholia ja lääkkeitä. Kun poika on kuollut, isä käy läpi tuntojaan kirjoittamalla intensiivisesti päiväkirjaa. Nyttemmin hän on julkaissut päiväkirjamerkintöihin pohjautuvan Surukirjan nettisivustollaan, josta kirja on vapaasti ladattavissa. Surukirja on autenttinen, yhden ihmisen pään sisään päästävä kertomus äkkiarvaamatta tulevasta tapahtumasta, suuresta järkytyksestä ja yrityksistä ymmärtää tapahtunutta, saada siihen tolkkua. Tekstissä on paljon toistoa. Yhä uudelleen isä palaa pohtimaan mennyttä etsien mahdollisia syitä seurauksiin ja kysyen ”mitä jos” -kysymyksiä. Santerin kannabiksen käyttö alkaa peruskoulun seitsemännen luokan keväällä, 13-vuotiaana. Vuoden päästä se on jo päivittäistä. Myöhemmin kuvaan tulevat myös hallusinogeenit. Mukana cocktailissa ovat lääkärin määräämät lääkkeet: unilääke, rauhoittava lääke ja mielialalääke. Perheen jäsenillä on lämpimät välit toisiinsa. Vanhemmat pitävät yhteyttä poikaansa, käyvät hänen kanssaan ruokakaupassa ja asunnossa siivoamassa. Antavat rahaa vaatteisiin ja bussilippuun. Santerille on apua tarjolla moneen otteeseen ja monenlaisena. Hän itse ei pidä apua tarpeellisena, joten apu ei auta. Santeri julistaa uhmakkaasti käyttävänsä kannabista elämänsä loppuun asti. Mutta kun hänen elämänsä loppusuoralla ja hoito psykiatrisen sairaalan osastolla olisi tarpeen, se ei järjesty. Sen sijaan Santerin vanhemmat etsivät ja saavat tukea. Isä juttelee poikansa tilanteesta ja omasta jaksamisestaan psykiatrin, työnohjaajan, lymfahoitajan ja homeopaatin kanssa. Perhe käy perheterapiassa ja vanhemmat nuorisoaseman vanhempain ryhmässä 28

TIIMI 3 / 2 018

Marko Luukkanen: Surukirja. Ladattavissa nettiosoitteesta Peilintakaa.fi. Julkaistu 1.3.2018.

ja Irti Huumeista ry:n vertaisryhmässä. Isä kokoaa verkostotapaamisia. Poliisin toiminta herättää perheessä katkeruutta. Poliisi käy hakemassa pojan kesken yhdeksännen luokan ruokatunnin oppilaiden ja opettajien nähden, panee käsirautoihin ja vie kahdeksi vuorokaudeksi poliisiputkaan. Kirjan epilogissa Marko Luukkanen vetoaakin sen puolesta, että huumeidenkäytön rangaistavuudesta luovuttaisiin ja huumeidenkäyttäjiä ei kohdeltaisi rikollisina. Surukirja tuo vaikuttavasti esille sen, miten suuret vaikutukset yhden ihmisen huumeidenkäytöllä on lähiyhteisöön. Huoli ja ahdistus ovat läsnä ja heijastuvat niin kotiin, perheeseen, parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin kuin työpaikalle. Ihmiset joutuvat äärirajoille. Ehkä syvällisin viisaus on teologi Martti Lindqvistin kirjoittamissa sanoissa, joita Marko Luukkanen lainaa päiväkirjaansa: ”Me emme voi lopultakaan tietää, miksi ihmisille käy niin kuin heille käy. Se on elämän salaisuus, jota voimme katsella ja johon meidän on viime kädessä suostuttava.”


KI RJAT

Teksti Ingalill Österberg

Optimistinen alkoholilääkäri psykoanalyytikon Bo Löfgrenin (1936–2012) postuumisti julkaistu raikas ja inhimillinen Alkoholboken on ajankohtainen. Sen lähtökohtana on humanistinen ihmiskäsitys. Bo Löfgren oli keskeinen alkoholilääkäri ruotsalaisessa keskustelussa, kirjailijana ja luennoitsijana. Hän vaikutti myös kyselypalstoillaan, joilla hän lähes 50 vuoden aikana perehtyi yli 20 000 henkilön elämäntarinaan viisailla vastakysymyksillään ja kommenteillaan. Löfgren oli myös jazzpianisti. Onko raitis alkoholisti todella ainoa ja paras alkoholiongelmien asiantuntija? Niin voisi uskoa, kun katsoo, ketkä pääsevät ääneen mediassa. Onko samalla unohtunut runsaslukuinen ryhmämme kokeneita ja päteviä terapeutteja ja alkoholitutkijoita? Alkoholboken ei ole hyökkäys minnesota-hoitoa vastaan, mutta kerettiläiselle vyöryi silti sankka vastaväitteiden ryöppy. Törmäyskurssilla olivat käsitykset sairauskäsitteestä ja kaikille pakollisesta raittiudesta. Onko alkoholistiksi tunnustautuminen ja identiteetin etsiminen pitäen sitä lähtökohtana aina hyödyllistä? Raittius voi olla hyvä päämäärä, mutta ankara vaatimus saattaa pelottaa hakeutumasta hoitoon. Useimmat unelmoivat pystyvänsä vielä juomaan kohtuullisesti. Sekin on monelle mahdollista, ja tämä on hankalin ideologinen kiistakappale. Bo Löfgren kunnioitti suuresti AA:n työtä mutta joutui tieteellisen uskottavuuden ja kliinisen kokemuksensa perusteella protestoimaan yksipuolista näkemystä vastaan, jonka mukaan sama ja ainoa ratkaisumalli sopii kaikille. Yleisesti väitetään, että alkoholisti valehtelee jatRUOTSALAISEN PSYKIATRIN JA

Bo Löfgren: Alkoholboken. Carlsson Bokförlag 2015.

kuvasti. Itsepetos on kuitenkin inhimillinen ja tavallinen suojautumiskeino. Ei ole liioin suotavaa tulkita ongelman kaikkia syitä tekosyiksi. Humalaisenkin puheesta voi löytyä vihje siitä, miksi jeppe juo. Bo Löfgren oli optimisti. Hänestä alkoholiongelmaisen auttaminen oli kiitollista työtä. Monet saavat apua ja elämänlaatu paranee. Juova osapuoli on alistetussa asemassa parisuhteessa, musta lammas. Eikö nimitys läheisriippuvuus lisää kumppanin syyllisyyttä? Ei hänkään ole aina virheetön. Tämä terapeutti uskaltaakin ehdottaa pariskunnalle keskustelua keskinäisestä arjestaan. Vapaa ajatus, vapaa sana on kaiken kehityksen edellytys. Ingalill Österberg on A-klinikkasäätiön eläkkeellä oleva apulaisjohtaja ja Tiimin entinen päätoimittaja. 3 / 2018 TIIMI

29


KI RJAT

Teksti Pekka Pakarinen

Huumeglobalisaation jäljillä TOM WAINWRIGHT ON TALOUSTOIMITTAJA ,

joka toimii The Economist -lehden toimituspäällikkönä. Hän vastasi lehden Väli-Amerikan toimituksesta vuosina 2010–2013. Huumeparonin käsikirja perustuu pitkälti tämän ajan materiaaliin ja jatkotutkimuksiin, jotka Wainwright teki saatuaan tarjouksen tehdä kirja talouselämän ja huumekaupan samankaltaisuudesta. Ajatus oli myös miettiä, voisiko taloustutkimus auttaa huumesodissa paremmin kuin esimerkiksi jyrkkä kontrollipolitiikka. Huumeparonin käsikirja ei ole mikään salamaratkaisu huumeongelmaan, mutta se herättää lukijan pohtimaan huumesotien järkeä ja mahdollisuuksia huumeidenvastaisessa taistelussa. Luettuaan Wainwrightin esittämän kuvan huumetalouden innovaatioista ja toiminnasta suurten ylikansallisten yhtiöiden mallin mukaan usko huumesotiin ratkaisuna tuntuu ohuelta fantasialta – siksi tehokkaan kuvan kirja antaa huumekaupan globalisaatiosta. Huumeparonin käsikirjan parhaita puolia ja samalla heikkous on sen laajuus. Kirjassa ollaan pääasiassa Etelä-Amerikassa, mutta siinä piipahdetaan katsomaan myös Uuden-Seelannin muuntohuumeteollisuutta ja kannabiksen laillistanutta Coloradon osavaltiota USA:ssa. Erittäin mielenkiintoinen on esitys internetin pimeästä puolesta ja siellä tapahtuvasta huumekaupasta. Pelottavaa tekstiä, jonka jälkeen ei ihmettele, miksi esimerkiksi bitcoin-valuutta on arvoltaan niin korkea. Huumebisnes on kovaa ja armotonta. Se muuttuu, innovoi ja uudistuu, koska kyseessä ovat käsittämättömät rahasummat ja kova koneisto, jolla ei ole moraalia. Wall Mart -tyylinen tuotannon optimointi ja kulujen alasajo on nykyaikaa myös huumekau30

TIIMI 3 / 2 018

Tom Wainwright: Huumeparonin käsikirja. Näin huumebisnes toimii. Docendo 2017.

passa. Kansalliset yritykset katkaista kansainvälinen (huume)kauppa on vaikeaa, ellei mahdotonta. Etelä-Amerikkaan liittyvä ilmapallovertaus kuvaa tilannetta hyvin: jos tuotanto tulee vaikeaksi esimerkiksi Kolumbiassa, se voidaan siirtää halvempaan Hondurasiin tai vaikkapa Guatemalaan. Paha ilma ei poistu, se vain vaihtaa maisemaa. Valvontaa tehdään kansallisella tasolla, vaikka bisnes on globaalia. Huumeet vuotavat valtioiden rajojen läpi eikä asialle voi mitään. Wainwrightin mukaan huumesodissa keskitytään liikaa tarjontaan, alkutuotannon karsimiseen ja salakuljettajien jahtiin. Kysynnän kontrollointi tuottaisi enemmän tulosta. Ennaltaehkäisevä päihdetyö ja -valistus tulevat myös halvemmaksi kuin jälkihoito. Voisiko huumeiden kontrolloitu laillistaminen auttaa? Tom Wainwrightin vastaus on ujo kyllä. Toki laillistaminen synnyttäisi jälleen uusia ongelmia. FM Pekka Pakarinen on kulttuurintutkija ja toimittaja.


HENKIREIKÄ

Teksti Miia Piho

VIRTAA AAMUTREENEISTÄ

Kuva: Anni Hanén

K

ello soi hiljaa 5.20. Ei torkutusta, vaan kello kiinni ja ylös. Kuuntelen, kun muu perheen jatkaa uniaan. Painan ohi kulkiessani kahvinkeittimen päälle, juon kahvini samalla kun vedän vaatteet päälle. Laukut olalle ja suljen kotioven takanani. Montaa ihmistä ei ole liikkeellä, salilla pari tuttua aamuvirkkua tervehtii iloisesti ja vaihdetaan kuulumisia. Kello on 6.30. Sama toistuu muutaman kerran viikossa. Minulle aamun hiljaiset hetket, sykettä nostattava hikinen treeni aamulla ja kuulokkeista kuuluva musiikki tarkoittaa hetkeä olla itseni kanssa ja aloittaa uusi päivä uusilla ajatuksilla. On päiviä, jolloin se tarjoaa edes pienen hengähdystauon muuten ehkä kiireiseltä tuntuvan arjen keskellä. Aamutreenien aikana mietin usein jo tulevaa päivää, saatan pohtia ratkaisuja mielen päällä oleviin asioihin. Usein koen suuria heureka-hetkiä, kun huomaan ajatusten selkiytyneen. Kun on aika lähteä töihin, olo on virkeä ja väsymys jäänyt jonnekin yön uneliaisiin tunteihin. Muu maailma usein vasta heräilee tässä vaiheessa ja itseäni hymyilyttää. Olen jo nuoresta saakka ratkonut ajatuksiani kuntosalilla tai juoksupoluilla. Muistan jo lukioaikana lähteneeni lenkille pohtimaan kirjoitusaiheita ja palanneeni sieltä valmiin tarinan kanssa. Myöhempinä vuosina lähdin lenkille aamuviiden jälkeen. Tulin töihin virkeänä siinä vaiheessa, kun muut vasta kömpivät sängyistään. Nyt oman haasteensa tuo perhe. Toisinaan tarvitaan aikatauluttamista ja kalenterin tuijottamista, mutta uskon että kaikki on järjestettävissä, jos vain oikein haluaa. Minulle liikunta on suuri voiman antaja ja energian tuoja. Se on minun henkireikäni. Se voi olla punttitreeniä, bodycombatia, spinningiä, juoksua. Jotain mistä saa virtaa ja missä syke nousee. Ja mihin aikataulu antaa myöten. On ollut aikoja, jolloin ei ole ollut voimia liikkua eikä ole jaksanut herätä aikaisin. On ollut pakko hyväksyä, että aina ei jaksa. Silti samalla muistan pohtineeni, että kunhan tästä selvitään, niin liikkeelle on lähdettävä. Ilman sitä mikään ei oikein onnistu. On tarvittu tahtoa ja eteenpäin potkijaa. Mutta noistakin elämän eteen tuoneista pienistä ilmakuopista on noustu uuteen lentoon, liikunnan ja aamutreenien avulla. Pidän kiinni myös levosta, elämäni ei ole aina elohopeana menoa. Tasapaino pitää muistaa kaikessa. Niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaa, minun elämässäni vierivä kivi ei sammaloidu ja sielu on terve terveessä ruumiissa. Siinä on minun voimani ja sisäinen rauhani. Miia Piho työskentelee toimintavastaavana Tukikohta ry:ssä. Hän haastaa seuraavaksi kertomaan henkireiästään Kristiina Niskasen, joka on sairaanhoitaja ja psykoterapeutti Riippumatta-hoito-ohjelmassa. 3 / 2018 TIIMI

31


A M M AT T I L A I N E N K E H I T E TÄ Ä N PÄ I H D E L I N K K I Ä Y H D E S SÄ Millaista sisältöä sinä toivoisit Päihdelinkin ammattilaisosioon? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja osallistu arvontaan. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 10 trendikästä "Humallun vain sinusta" -t-paitaa. M Paihdelinkki.fi/ kysely

Tiimi 3/2018  

Tiimissä 3/2018: Osaamiskeskus Vahvistamosta ammennetaan voimaa nuorisoalan ehkäisevään työhön 

Tiimi 3/2018  

Tiimissä 3/2018: Osaamiskeskus Vahvistamosta ammennetaan voimaa nuorisoalan ehkäisevään työhön 

Advertisement