Page 7

Höljäkkä Areena ja Everikin puisto Höljäkän Nuorisoseuran Teatterista on tullut yksi vilkkaimmista Pielisen Karjalan alueella toimivista kesäteattereista, ja se on vakiinnuttanut asemansa myös muiden Pohjois-Karjalan harrastajateattereiden joukossa. Kesäteatteri on toiminut jo 15 vuotta, ja sen vuosittainen kävijämäärä on kohonnut jo noin 2500 katsojaan. Lähivuosien tavoitteena on nostaa katsojamäärä 3000 katsojan tasolle. Nykyinen 250 hengen katsomo on kevytrakenteinen ja se on usein käynyt liian pieneksi, jolloin yleisöä on jouduttu käännyttämään takaisin. Katsomossa on myös irrotettava pressukate, joka aiheuttaa pienelläkin sateella kuuluvuutta tehokkaasti haittaavaa ropinaa. Nykyiset kulissit ovat myös kevyitä rakennelmia eivätkä ne tarjoa suojaa näyttelijöille tai varastoitaville tarvikkeille. Koko kokonaisuus peittää nuoriseurantalon komean hirsiseinän sekä täyttää ja rumentaa muuten niin kaunista pihapiiriä. Höljäkän Nuorisoseura osti vuonna 2009 reilun puolen hehtaarin suuruisen alueen omistamansa tontin vierestä. Palsta oli risukkoinen kaupungin teettämän savotan jäljiltä eikä ainakaan komistanut kylän keskustaa. Lisäksi tontilla oli noin tuhannen kuution suuruinen hiekkamonttu, johon oli kertynyt kaikenlaista rojua vuosikymmenten aikana. Ostovaiheessa seuralla ei ollut selkeää suunnitelmaa tontin hyödyntämisestä: ajateltiin vain, että ostetaan pois ”kuleksimasta” – ehkäpä sille vielä jotain käyttöä keksitään. Parkkipaikkana sitä ehkä voisi hyödyntää, jos joskus saataisiin monttu täytettyä. Sitten välähti! Entäpä, jos käännetäänkin koko homma toisinpäin? Rakennetaankin uusi teatteri monttuun ja käytetään vanhan teatterin aluetta ja nuorisoseuran talon pihaa parkkipaikkana. Entäs rahat? Jos keksittäisiin riittävän hullu idea, niin tähänhän voitaisiin saada EU-rahaa Leaderin kautta. Rakennetaan osittain maanpinnan alapuolella oleva ”amfiteatterimainen” , katettu katsomo. Kuopan vastapuolelle pystytetään kulissina ja esiintymislavana toimiva varastorakennus, jota esiintyjät voivat käyttää myös pukeutumisja lämpiötilana. Rakenteiden väliin jäävää aluetta käytetään esiintymislavana erilaisissa tilaisuuksissa ja muuna aikana sitä voidaan käyttää esim. lentopallon, katukoripallon tai tenniksen pelaamiseen. Rakennettavaa kokonaisuutta käytetään monipuolisesti esim. teatteriesitysten, konserttien ja muiden yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Teatterin läheisyyteen rakennetaan Everikin puisto. Se tehdään viihtyisäksi erilaisin istutuksin, sinne sijoitetaan muutamia penkkejä. Puiston vieressä on jo olemassa oleva lasten leikkikenttä keinuineen ja kiipeilytelineineen. Puisto parantaa kyläkeskuksen viihtyisyyttä ja tarjoaa miellyttävän vapaa-ajanviettomahdollisuuden koko perheelle. Lopuksi koko paketille vetävä nimi: Höljäkkä Areena! Siinä se oli – ei muuta kuin hakemusta väsäämään. Alun perin arvioitiin, että kustannukset voisivat olla noi neljänkymmenen tuhannen luokkaa. Sitten teetätettiin rakennuspiirustukset ja kustannusarvio, joka oli huikea – liki satatuhatta euroa!

Profile for Nuorisoseurat Pohjois-Karjala

Seuralainen -tiedotelehti 2011  

Seuralainen on Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry ja Kalevan Nuorten Piiri ry

Seuralainen -tiedotelehti 2011  

Seuralainen on Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry ja Kalevan Nuorten Piiri ry

Profile for 5808
Advertisement