Page 1

Teema 2•2017

Glitter


Teema 2•2017 Ilmestynyt ensimmäisenkerran 1972. 45. vuosikerta. Teema on Helsingin yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Katharsis ry:n julkaisema kulttuurilehti, joka on tarttunut rohkeasti ajan ilmiöihin ja menneisyyden merkkipaaluihin jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Teema ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja tarkastelee monipuolisesti kulloisenkin teemansa mukaisesti kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Teema sisältää niin kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja, kolumneja, haastatteluja kuin novellejakin tuoden uusia näkökulmia kulttuurin kentälle ja toimien kaikkien lukijoidensa foorumina.

Tätä julkaisua on rahoitettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestötuella.


Päätoimittaja Esko Roininen Toimitussihteeri Heini-Sofia Alavuo

Teema Esko Roininen

Toimittajat

Glitterin lyhyt kulttuurihistoria

2

Eemeli Anttila, Kaisa Anttila,

Heini-Sofia Alavuo

Essi Jokinen Taitto ja ulkoasu

Kaisa Anttila

Esko Roininen Tiedustelut

Esko Roininen

esko.roininen@helsinki. fi Ilmoitushinnat: takasivu 150€ koko sivu 100€

Jussi Suortti

puoli sivua 50€ 1/4 sivu 30€

###Pirkka###

Bling Bling Naisten elämä on pelkkää hömppää I’m not a woman, I’m not a man - Prince & Queer Valistuksen puolesta – dialektiikka ja sen alkuperä

3 4

6

9

Kirjaintyypit: Calisto MT Paperi: Munken Pure 200g/m 2, Munken Pure 100/m 2

Heini Sofia Alavuo & Leeni Relander

Pirkka meidän

12

0:n jakaminen

14

Lapis

15

Eemeli Anttila

Sans souci

16

Essi Jokinen

Mieltymys

17

Petiton päiväkirja

18

Selityksiä

20

Teema suosittelee

21

Taide Essi Jokinen

Painos 120 kpl Paino Copy-Set Oy

Jussi Hertz

Nimimerkki “Dandy Pasquan anonyymi ystävä” & Petito Joel Mäkipuro


Pääkirjoitus

Teema

Glitterin lyhyt kulttuurihistoria

M

ikä on glitter? Lauren Oyler kirjoittaa kolumnissaan Brief history of glitter, että kysymys kuulostaa jokseenkin ironiselta, jopa teennäiseltä, sillä kuka jaksaisi puhua glitteristä, kun voi puhua politiikasta ja punttiennostosta? Edes hetken uhraaminen aiheelle tekee maailmasta kuitenkin paremman paikan, kun taas koko elämänsä uhraaminen glitterille saattaa olla kuin allegoria ylösnousemukselle – erityiseksi ja omituiseksi abstrahoitumiselle. Olemalla Ziggy Stardust panttaat itsellesi erityishehtaarin säihkyvää bilepuutarhaa jumalten paratiisista, usko pois.

Tätä eivät ehkä kaikki tiedä, mutta glitterillä on juurensa muinaiskulttuurien taide-elämään; Jo paleoliittisella varhaiskivikaudella käytettiin kiiltäviä Mica-hiutaleita kalliomaalauksiin. Myös Mayat käyttivät niitä erityistilanteissa koristamaan temppeleitään. Cleopatra ja muinaiset egyptiläiset, jotka olivat suuresti kiinnostuneet omasta ulkonäöstään ja hyvinvoinnistaan1, murskasivat kuoriaisia tehdäkseen hohtavaa ja valoa heijastavaa ainetta, jota käytettiin ulkonäön ehostamiseen. Glitter-sanan etymologia on tosin alkanut kehittyä vasta 1300-luvulla, kirjoittaa Oyler.2 Kehitykseen ovat vaikuttaneet myös Antiikin kreikkalaiset, roomalaiset, kuin myös kiinalaiset, jotka olivat perehtyneet esigitterin glamouriin. Glitterin modernin aikakauden aloitti Henry Rsuchmann New Jerseyssä 1934. Hän keksi tehokkaan tavan murskata muovia giltteriksi, jonka jälkeen hän perusti yrityksen Meadowbrook Inventions, joka on edelleen yksiä maailman johtavia gillterin valmistajia. Tämän jälkeen giltter alkoi popularisoitua vauhdilla, ja se yleistyi etenkin 60-luvun myötä vaatemuodissa, kuten mekoissa ja meikkiteollisuudessa. Toki on tärkeää panna merkille, että säihkyvyys oli suosittua vaatemuodissa jo kauan ennen tätäkin, mutta modernin glitterteollisuuden kautta säihkyvyys menetti ylimyksellisen tasonsa, ja muuttui koko kansan huviksi.

The first known use of the word glitter was in the 14th century. 2

1 https://uk.lush.com/article/ natural-beauty-secrets-ancientegyptians: Ancient Egyptians took

care of their bodies; they worried about weight gain, getting wrinkles and losing their hair just as we do now.

2

2•2017


Teema 2•2017

Sitten tapahtui Big Bang. Hiutaleet lensivät alkuräjähdyksessä kosmisiin sfääreihin, David Bowien sinetöidessä Ziggy Stardustina glitterin osaksi androgyyniä populaarikulttuuria. Glitter veti itseensä ja ympärillensä alkuvoiman tavoin käsitteitä – se oli glamour, rock, pop, queer, trash, drag, feminine, masculine whatever, you name it. Bowien pitäminen modernin glitterin sieluna on itsestäänselvyys ja kulttuurivastuu. Hänen alter-ego[i]ssaan kiteytyivät jo 70-luvun alussa ne esteettiset yksityiskohdat ja määreet, jotka ovat myöhemmin määrittäneet queer -ja dragkulttuuria. Ziggy Stardustin jälkeen glitter yleistyi entisestään popkulttuurissa, sen muodostuessa 80-luvulla glam-rockin, discon ja 90-luvulla club scenen ikoniksi. Glitter on vastakohtien voima. Se on samaan aikaan sekä kaikkeudellinen että mikroskooppinen, ja onkin siksi eräänlainen kosmisuuden symboli. Glitter on myös hyvin groteski, sillä siinä sekoittuvat erittäin ristiriitaisesti ylevät ja alhaiset assosiaatiot. Glitter on samanaikaisesti äärimmäisen glamour, ja äärimmäisen turha roska. Se on myös usein valtava riesa ja ilonpilaaja, samanaikaisesti kun sen on tarkoitus tehdä maailmasta hieman kauniimpi paikka. Jokainen meistä, joka on joskus koulun joulujuhlaesityksissä ollut läheisessä kosketuksessa glitterin kanssa, on saanut siitä ikuiset traumat; etenkin, kun sitä löytyy kengänpohjista vielä kevätjuhlien aikaan. Glitterillä on todellakin epätodellinen voima pinttyä vaatteisiin ja ihoon kiinni tiukemmin kuin muste. Tärkeintä glitterissä on kuitenkin se, että se on eräänlainen riitti, aivan samalla tavalla kuin rock ’n roll. Glitter on rockmusiikin tavoin eräänlainen tapa paeta normalisoivaa maailmaa, ja muodostaa oma identiteetti omankaltaisessa tilassaan. Samanaikaisesti se on ehkä yksi tehotuotetuin roska, jota maailma päällään kantaa. Se, jos jokin, on vastakohtien voimaa.

Toimitussihteerin kolumni

Bling B l i n g

V

appu oli glitterin kulta-aikaa. Saksassa viime vuoden pesinyt glitter-keiju saapui tänä keväänä Senaatintorille ja ripotteli kimaltavaa onnellisuutta kevyen kuplivassa hiprakassa kaikkien halukkaiden kasvoille ja sydämiin. Glitter toimi hyvänä korvikkeena kovasti kaivatulle auringon kimmellykselle. Todettakoon, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liikaa glitteriä mutta liian vähäinen glitteröinti voi glitter-tutkijoiden mukaan pahimmassa tapauksessa olla sydämelle vaarallista: jos sydän ei säihky, elämästä puuttuu merkityksellisyys. Kimmellyksen puute voi olla keholla raskasta ja toipumiseen vaaditaan paljon hehkua. Kansanterveyden puolesta onkin aika julkaista

GLITTER-MANIFESTI: kimallus kuuluu kaikille, vuoden jokaisena päivänä! Jos koet liiallisen kimaltelun ahdistavaksi ja selvisit hädin tuskin pelkästä vapusta, suosittelemme sopeutumaan, sillä säihke on tullut jäädäkseen. Kohta katukuvassa tallustavat yksisarviset ja lumen sijaan taivaalta sataa ,,,,,,,,, !!! On aika loistaa! säihkyä! kimaltaa! kiilua! kiiltää! säteillä! kimmeltää! Liity meihin, ole osa vallankumousta. Glitter on asenne, glitter on elämäntapa. Glitter on elämä. Lopuksi sitaatti Garl Sparksilta: Kaikki ei ole kultaa mikä kimmeltää se voi olla myös glitteriä xoxo, Heini-Sofia Alavuo Teeman Toimitussihteeri 3


Glitter

Teema

Naisen elämä on pelkkää hömppää Kaisa Anttila

4

J

ane Austen on yksi maailman tunnetuimpia ja englanninkielisessä maailmassa luetuimpia kirjailijoita, mutta ajoittain törmää silti väärinkäsityksiin hänen teostensa ”kepeästä” laadusta tai ”höttöisestä” sisällöstä. Kerran eräs setä kysyi mielikirjailijoitani, jolloin mainitsin Austenin muutaman muun naiskirjailijan ohella. Sain vastaukseksi ylenkatsovaa hiljaisuutta ja kummastuneen katseen. Kirjallisuudenopiskelijana makuni olisi kai pitänyt olla kehittyneempi ja koostua raskaamman sarjan kirjallisuudesta, kuten venäläisistä tai saksalaisista klassikoista. En ole myöhemminkään kokenut tarvetta brassailla klassikkolukeneisuudellani, tai mikä parempaa, löytänyt vakiovastaukseksi harvinaisempaa tekijää tai teosta jonka tuntemuksella voidaan erotella todelliset kirjallisuudenharrastajat amatööreistä. Olen ymmärtänyt, että tärkeintä on kuulostaa vakuuttavalta keskustellessaan teoksista joita ei ole lukenut, ja osaan nyökkäillä ja hymyillä asianmukaisesti oikeissa kohdissa. On kuitenkin ankeaa, että monesti ainoa syy sille miksi joku teos luetaan kevyeksi ja toinen vakavasti otettavaksi kirjallisuudeksi, on tekijän sukupuoli tai aihepiirin feminiinisyys. Austen on loistava satiirikko, mutta hänen kirjojaan tulkitaan yleensä ennemmin parisuhdedraamoina kuin yhteiskunnallisena satiirina. Teosten filmatisoinnit ovat tukeneet tätä käsitystä. ”It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune must be in want of a wife”. Näillä kuuluisilla sanoilla alkaa Austenin kenties tunnetuin romaani, ensimmäisen kerran vuonna 1813 julkaistu Pride and Prejudice (suom. Ylpeys ja ennakkoluulo). Kuten monet muutkin Austenin teoksista, se kohdistaa satiirinsa yhteiskuntaan jossa omaisuus jakautuu epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja jossa naiset ovat surkeassa asemassa. Parinsadan vuoden takaisessa Englannissa nainen oli käytännössä miehen omaisuutta. Isänsä tai veljensä omaisuutta siihen asti, kunnes meni naimisiin, sitten aviomiehensä omaisuutta. Nainen ei voinut periä, äänestää, opiskella yliopistossa tai toimia hallinnollisissa viroissa. Nainen ei voinut saada avioeroa, eikä raiskaus avioliitossa ole ollut laitonta useimmissa maissa ennen 1900-luvun loppupuoliskoa. Joutuessaan naimisiin väkivaltaisen tai muuten vain epämiellyttävän miekkosen kanssa nainen ei voinut tehdä tilanteelle juuri mitään,

2•2017


Teema 2•2017

Glitter

paitsi ehkä karata Lontooseen, ryhtyä katuprostituoiduksi ja joutua mahdollisesti murhatuksi groteskilla, joskin elokuvaesteettisellä tavalla. Siinäkin tapauksessa, että aviomies oli vähemmän inhottava tyyppi, naisen velvollisuus oli ensin synnyttää lapsia ja tehdä sen jälkeen loppuelämänsä ajan kotitöitä (paitsi jos oli varaa palvelijoihin, sittenhän elämä oli yhtä luksusta!). Työnteko ei yleensä ollut mahdollista yksinkertaisesti siksi, ettei siihen ollut aikaa. Naimattomien naisten asema ei ollut sen häävimpi. He saattoivat elättää itsensä käsityöläisammateissa, mutta joutuivat yhteiskunnan ulkopuolelle ja saivat osakseen pilkkaa ja halveksuntaa. Heillekin oli toki tarjolla houkutteleva katuprostituoidun ura. Austenin teokset kritisoivat ironian keinoin tätä ahdasta asemaa, jossa nainen eli koko elämänsä 1700- ja 1800-lukujen Englannissa, kuten muuallakin Euroopassa. Vaikka teoksissa on usein kepeä ja humoristinen sävy, ei niiden pohjimmiltaan ole tarkoitus vain hauskuuttaa lukijaa. Siksi onkin outoa, miten niihin usein edelleen suhtaudutaan hömppänä. Vakavassa kirjallisuudessa on kai kyse sellaisista vakavista asioista kuin sota, eksistentiaalinen maailmantuska, nuoren miehen odysseia, tai edes traaginen rakkaustarina jolla on onneton loppu. Saan päähäni monta näitä kriteerejä vastaavaa teosta, joista yhdenkään päähenkilönä tai ensisijaisena fokalisoijana ei ole nainen, tai millään lailla feminiininen hahmo. Universaalit tarinat on varattu miehille.

Austenin teokset kritisoivat ironian keinoin tätä ahdasta asemaa, jossa nainen eli koko elämänsä 1700- ja 1800-lukujen Englannissa, kuten muuallakin Euroopassa.

Jane Austenin maailmassa naiset on ensin alistettu yhteiskunnassa mahdollisimman ahtaaseen asemaan, suljettu heidät kaikkien vaikuttamistapojen ulkopuolelle, riistetty vapaus päättää oman elämänsä kulusta, ja sen jälkeen naisten elämää koskevat asiat on leimattu hömpäksi ja yhteiskunnallisesti vähemmän tärkeiksi kuin miehiä koskevat asiat. Austenin kirjojen naispäähenkilöille tietynlaisen aviomiehen löytäminen on niin tärkeää siksi, että se määrittelee heidän elämänsä hääpäivästä kuolemaan saakka. Ja mikäli aviomiestä ei löydy, mahdollisuudet ovat vielä rajallisemmat ja lopputulos vieläkin onnettomampi. Näin vähäpätöiset ongelmat ovat historiallisesti koskeneet lähinnä naisia, ja siksi ne ovat hömppää.

5


Glitter

Teema

I’m not a Woman I’m not a Man – Prince & Queer Esko Roininen

1

Tarkempaa tietoa keissistä

esimerkiksi täältä: https://www. vox.com/2016/4/21/11481888/ prince-streaming-tidal-spotify

H

elmikuussa minusta tuli aivan yllättäen Princefani. Tähän vaikutti suuresti se, että koko Princen tuotanto vapautui räppäri Jay Z:n Tidal-striimauspalvelusta, jolla oli ollut tähän asti yksinoikeus Princen tuotantoon. Prince oli aikoinaan vetänyt kaiken musiikkinsa pois Spotifysta, ja suosinut Tidalia useastakin syystä, mutta ehkä pääasiassa siksi, että juuri kyseinen palvelu rajoitti vähiten hänen omaa persoonaansa.1 Nyt Princen koko varhaistuotanto on ollut kuunneltavissa Spotifysta miltei vuoden päivät. Prince kahmaisi minut henkilömytologiansa purppurankatkuisiin syvänteisiin saman tien. Se oli kuin David Bowie, mutta ei niin metatasolla – se oli keimailevan glamourimpi, ehkä hieman alkeellisemman modernimpi ja subjektiivisempi. Myös hän oli Bowien tapaan eräänlainen karikatyyri, joka luo hahmon itsensä ja yleisön väliin. Bowiella juuri tämä hahmorakenne, sen kyseenalaistuminen ja alituinen muuttuminen on kaiken idea. Kun Bowien hahmoissa korostuvat tietynlainen antipersoona ja siluettimaisuus, Prince on täynnä tahtoa ja minuutta – ja myös itkua ja suoranaista raivoa. Onkin varsin mielenkiintoista panna merkille, että vaikka he molemmat ovat oman aikansa androgyyni-idoleja ja Queer-kulttuurin merkitsijöitä, rakentuvat he kuitenkin tällä alueella toistensa vastakohdiksi. Princeä ei voi ymmärtää ja käsitellä ilman Little Richardia, joka tietyssä mielessä oli Prince 50-luvulla, tai Prince siinä inhimillisessä ja lihallisessa muodossa, joka myöhemmin muotoutui hahmoksi. Little Richard, eli Richard Wayne Penniman, syntyi 5. joulukuuta 1932 Georgian Maconissa. Homoseksuaaliset ja feminiiniset piirteet korostuivat hänessä jo hyvin varhain lapsena, ja tämä johti siihen, että hänen isänsä Buddy karkotti

6

2•2017


Teema 2•2017

2

Litte Richardin

elämästä muun muassa täältä: https://www. biography.com/people/ little-richard-9383571?_ escaped_fragment_=

Glitter

Richardin tämän ollessa vasta 13-vuotias. Richardin otti huostaan maconilainen valkoinen perhe, jonka omistamassa clubissa hän alkoi esiintyä ja luoda taiteilijanuraansa. Valitettavasti hänen uransa ei tuolloin lähtenyt sellaiseen nousuun, mitä hän olisi toivonut.2 Little Richardin elämä oli korostetun seksuaalista ja huumekeskeistä hänen käyttäessä kokaiinia ja harrastaessa irtosuhteita sekä miesten että naisten kanssa. Hänen liveesityksensä olivat ennennäkemättömän seksuaalisesti latautuneita, ja usein esitysten jälkeen järjestettiin riehakkaita orgioita. 50-luvun alussa Little Richard esiintyi myös Drag-Queenina erinäisissä Vaudeville-ryhmissä. Hän oli korostetun feminiininen ja hänen elämässään idealisoituvat yksityiskohdat, jotka näkyvät edelleen esimerkiksi DragQueer-kulttuurissa. Prince jähmetti Little Richardin hahmon, otti sen ja pisti sen ajattomaan tilaan, jossa se ei kyennyt tekemään enää muuta kuin huutaa. Prince on impressionistinen muotokuva Little Richardista, taideteos oikean ihmisen oikeasti eletystä elämästä. Hän on ulkonäöltään ja keimailevalta karikatyyriltään identtinen Little Richardin kanssa, mutta jokin hänessä näyttäisi viestittävän siitä, ettei hän täysin kuulu tähän maailmaan, sen enempää kuin ei Ziggy Stardustkaan. Itseasiassa valehtelin, olinhan minä Prince-fani tavallaan jo lapsena! Satuin pienempänä katsomaan eräänä iltana Princen tähdittämän elokuvan Purple Rain, jonka hyytävä, camphenkinen, mutta samaan aikaan surrealistinen tunnelma sai minut jo tuolloin haukkomaan henkeä. Nyt lähes viisitoista vuotta myöhemmin, jälkikäteen Princen musiikin löydettyä, katsoin elokuvan uudestaan. Purple Rainia, sekä elokuvaa että samannimistä albumia, voi pitää eräänlaisena Princen hahmon ytimenä tai sieluna. Jo vaikka siinä mielessä, että elokuvan lopussa esitettävässä kappaleessa I could die 4 U, Prince laulaa: ”I’m not a woman, I’m not a man, I am somehing that you’ll never understand.” Elokuva ei kerro Princestä, vaan muusikon uraa aloittelevasta Kidistä, joka on eräänlainen Princen alter-ego, eli siis hahmon sisällä asuva hahmo – niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin. Kidin ura muusikkona yhdessä The Revolutions-yhtyeen kanssa (joka oli siis tuolloinen Princen bändi) tuntuu takkuilevan, ja hän jää alituisesti

Prince jähmetti Little Richardin hahmon, otti sen ja pisti sen ajattomaan tilaan, jossa se ei kyennyt tekemään enää muuta kuin huutaa.

7


Glitter

samalla klubilla esiintyvän The Timen varjoon. Clubielämä ja taiteilijan ura ovat hänelle eräänlaista eskapismia pois hankalasta perhe-elämästä ja fyysisesti väkivaltaisesta isästä. Perheväkivalta ja itsepintainen isäauktoriteetti ovat teemoja, jotka korostuvat sekä elokuvassa että Little Richardin elämässä. Ne ovat identiteettiä vastaan hankaavia tekijöitä, joiden vastakohtana ovat musiikki ja eskapismi, korostettu yliminä kirkkaina väreinä. The Revolutions tulee miltei suolatuksi ulos elokuvan keskeisestä tapahtumapaikasta, First Avenue Nightclubista. Kid ei omilla glamour rock-kappaleillaan vedä yleisöä tarpeeksi, mutta turhan itserakkaana taiteilijapersoonana hän ei kuitenkaan suostu soittamaan hänen kitaristinsa Wendyn ja kosketinsoittajansa Lisan säveltämää kappaletta. The Timen solisti Morris Ray huomaa tämän, ja puhuu clubin omistajan ympäri perustamaan The Revolutionsin korvaavaa naisbändiä, jonka solistina keimailee yllättäen Kidin tuore tyttöystävä/säätö/mene ja tiedä, Apollonia. Tätä Kid ei sulata, ja niin hän päättääkin pistellä Apolloniaa oikein kunnolla turpaan, itseasiassa kahdesti, ja huomaa tässä vaiheessa ikävästi toistavansa vihatun isähahmonsa virheitä. Lopussa Kid tekee kuitenkin myöntymyksen; hän sanoittaa solistiensa säveltämän kappaleen, josta syntyy maaginen rockballadi, Pruple Rain, jonka soittaminen lopussa on eräänlainen myöntymisen ja anteeksiannon riitti Kidiltä. Purple Rain kiteyttää sekä Princen että Little Richardin hahmon. Siinä toistuvat teeman paletin kaikki värit, identiteetti, Queer, hyväksymättömyys ja musiikki eskapistisena taidemuotona, joka toimii ainoana väylänä toteuttaa omaa identiteettiään. Tähän kuvioon sisältyy kuitenkin molempien kohdalla ristiriitaisuuksia ja

8

Teema

2•2017

kysymyksiä. Ensinnäkin Little Richardin kohdalla pelkkä musiikki, seksi ja huumeet eivät riittäneet, vaan neljäntenä tukipilarina häntä ymmärtämättömässä maailmassa toimi uskonto. Hän eli lapsuutensa uskovaisessa perheessä, kävi ahkerasti kirkossa, ja valaistui 50-luvun lopulla, jonka jälkeen hän jätti syntisenä pitämänsä rock’n roll-elämän, ja siirtyi gospel-uralle. Voisi siis todeta, että Queer ja Drag hävisivät Little Richardin kohdalla pelin, patriarkan ja kristinuskon voittaessa. Tarina ei tosin lopu näin, vaan Little Richard löysi myöhemmin 60-luvulla rock’n rollin uudestaan, ja jatkoi värikästä uraansa. Princen sisäisen hahmon Kidin kohdalla ristriitaisuus piilee eettisissä kysymyksissä; Kidillä on oikeus olla whatever that I fuckin’ want to be, ja etsiä omaa identiteettiään niin syvistä purppuran sopukoista kuin hän vain uskaltaa, ja samaan aikaan pistellä tukahduttavasti turpaan omaa naisystäväänsä Apolloniaa, ja kaiken lisäksi saada kaikesta tästä kusipäisyydestä anteeksi vain soittamalla yksi biisi, joka kuitenkin on kyllä yksiä kaikkien aikojen hienoimpia rock-ballaadeja. Kidin harrastama parisuhdeväkivalta on ristiriidassa hänen muutoin feminiinisen ja androgyynin kuvansa kanssa. No, kuka meni ja väitti, että hän olisi puhdas anrogyyni muotokuva? Princen hahmossa maskuliiniset ja feminiiniset piirteet roiskahtelevat holtittomasti kaikkialle, aiheuttaen ristiriitaisuuksia, raivoa, ja ongelmia. Nuo ristiriidat kuvastavat häntä itseään parhaalla mahdollisella tavalla, sillä eihän Kid ja Prince ole hahmona muuta kuin huutava ja kirkuva identieetin äärimmäinen solmukohta. Silti tämä kyseinen ristiriita pysyy eettisesti hyvin kyseenalaisena elokuvassa etenkin sen takia, että se ikään kuin lakaistaan maton alle ja unohdetaan. Kid on feminiininen ja androgyyni hahmo, mutta hänen maskuliinisiin piirteisiin nyt vain sattuu kuulumaan naisten hakkaaminen, ja se on ihan okei. Ihanko tosissaan?


Teema 2•2017

W

alter Scottin historiallisia romaaneja syytetään usein anakronismista. Teosten päähenkilöt ovat hengeltään Scottin aikakauden valistusihmisiä, vaikka tapahtumat sijoittuisivat vuosisatoja aiempaan historiaan, tai kerronnassa käytetyt ilmaisut sisältävät sellaista porvarillista moralismia, jonka voisi uskoa olleen kirjailijalle itselleen ominaista. Georg Lukácsin dialektinen teoria taas osoittaa asian olevan päinvastoin: suurelle historialliselle romaanille on nimenomaan olennaista se, että päähenkilö on keskiverto ja tavallisen eettinen – vain tällainen hahmo voi luonnollisesti ajautua kohtaamisiin historiallisten kamppailujen kaikkien ääripäiden kanssa. Samoin ajoittainen valistunut sävy kerronnassa luo todellisen kontrastin niihin hahmoihin, jotka edustavat aikansa omintakeisuutta.

Glitter

Valistuksen puolesta – dialektiikka ja sen alkuperä Jussi Suortti

Yksinkertainen syytös anakronismista sotii itseään vastaan, kun juuri anakronismi mahdollistaa ympäröivän maailman esillepanon kaikessa historiallisessa erikoisuudessaan. Lukács tulkitsee Scottia tavalla, joka osoittaa alun perin oletetun vastakkainasettelun olleen virheellinen: näennäinen puute voi palvella teosta huomaamattomalla tavalla. Mutta miksi seuraisimme Lukácsia tällaisessa siirrossa? Mikä oikeuttaa ajattelun, jossa ristiriitaisuutta ei vain suvaita, vaan se ymmärretään käsiteltävän aiheen totuutena? Kuinka on mahdollista, että ilmiö tai käsite voi kääntyä vastakohdakseen, ja että tällainen ajattelun liike voidaan hyväksyä? Seuraavat rivit saattavat myötäillä intuitiivista käsitystä dialektiikasta: ”Dialektiikka juontaa juurensa sofisteilta; se oli keskustelumuoto, jonka keinoin dogmaattisia toteamuksia ravisteltiin ja, kuten julkiset syyttäjät ja komediakirjailijat asian esittivät, heikompi sana käännettiin vahvemmaksi.” Platonin tekstejä taas on kutsuttu dialektiikaksi puhtaasti dialogityylin vuoksi – vaikka epäilemättä hän oli myös sofistisen dialektiikan taitaja, siinä määrin, että Nietzsche asetti kuolevan Sokrateen suuhun sanat: ”’Sokrates ei ole lääkäri’, hän kuiskasi itselleen, ’ainoastaan kuolema voi tässä toimia lääkärinä – Sokrates itse on vain ollut sairas hyvin pitkään.’” 9


Glitter

Teema

Kuten Sokrateen puheet, dialektiikka nähdään jonkinlaisena silmänkääntötemppuna: keksitään väkisin tavallisesta poikkeava väite tai perusteellaan oman mielipiteensä vastakkainen kanta jonkinlaisena älyllisenä pelinä. Onko esimerkiksi Lukácsin kannattwamiselle muuta syytä, kuin selittämätön ärtymys joitakin modernistisia Scottkriitikoita kohtaan?

Puhtaan järjen kritiikin jälkeen inhimillinen mieli ymmärretään kokemuksen itsensä ehdoksi.

Jotta voidaan vastata, on tutkittava hieman filosofian historiaa ja palautettava mieleen Immanuel Kant ja ”kopernikaaninen vallankumous”: siinä missä ennen Kantia mielen ja maailman välillä katsottiin olevan suora suhde – näen maailman jokseenkin sellaisena kuin se on, ajatukseni Jumalasta vastaa Jumalan olemassaoloa jne. – niin Puhtaan järjen kritiikin jälkeen inhimillinen mieli ymmärretään kokemuksen itsensä ehdoksi. Minulla ei voi olla kokemusta maailmasta sellaisenaan, koska ilman mieleni välttämättömiä rakenteita minulla ei voisi olla kokemusta ollenkaan – ja mitä yhteyttä tällä kokemuksella olisi asioihin itseensä? Usein Kant liitetään käsitykseen, jossa kaikki on subjektiivista, riippuu katsojasta ja niin edelleen. Teoria on kuitenkin päinvastainen: ne kokemuksen edellytykset jotka sijaitsevat mielessä ovat objektiivisen kokemuksen edellytykset. Minulla ei voisi olla todellista tietoa ilman, että koen maailman lainalaisena, toistuvana ja organisoituna. Luonnontieteet eivät olisi mahdollisia, jos syy-seuraussuhteiden hahmottaminen ei olisi peräisin niistä ehdoista, joiden mukaan minulla voi ylipäänsä olla kokemusta. Mutta missä tässä modernin tieteen puolustuspuheessa sijaitsee ratkeama, joka johtaa dialektiikkaan? Sallittakoon havainnollistavassa tarkoituksessa vastaavan logiikan hahmottelu kirjallisuuden analyysistä. Mikä oikeuttaa esimerkiksi Roland Barthes’in tulkintatavan S/Zteoksessa, jossa Balzacin novellia luetaan rikkomalla se pitkään listaan kliseitä, kulttuurisia viitteitä, vakiintuneita toimintakuvioita ja niin edelleen? Tietysti se, että tällaiset elementit ovat tekstin itsensä edellytys: Sarrasine-novellia ei olisi voinut syntyä ilman sitä edeltävää kulttuurista rakennelmaa, joka mahdollistaa tekstin kaikkine ominaisuuksineen kirjoittamisen. Tässä kohtaa on kuitenkin uskaltauduttava pidemmälle ja kysyttävä, mistä voimme tietää tällaisen ”kulttuurisen rakennelman” olemassaolon.

10

2•2017


Teema 2•2017

Glitter

Paradoksaalinen vastaus kuuluu: esimerkiksi lukemalla Sarrasinen ja muita sen kaltaisia tekstejä. Sillä vaikka kuinka monimutkainen teoria jonkin kokemuksen tai luomuksen edellytyksistä kehitelläänkään, ei tämä teoria tarkoittaisi mitään tai olisi edes mahdollinen ilman kokemusta tai luomusta itseään. Kantin filosofiassa ollaan klassisen valistuneen maailmankuvan huipulla. Kaikki koettava on mahdollisen tiedon ja tieteen kohteena. Tämän todistaa kokemusta ja tietoa välttämättä edeltävä systemaattinen tapa suodattaa itsessään tuntematon ulkomaailma inhimillisen mielen kategorioiden läpi. Mutta samoin kuin Barthes’in kohdalla, on kysyttävä niin ikään valistunut jatkokysymys: miten voimme tietää mitään näistä mielen kategorioista? Miten voimme väittää, että kokemus edellyttää mielen kykyä havainnoida tilassa ja ajassa, kokea objektien suhteet kausaalisina tai objektit itsessään pysyvinä? Vastaus: tietysti mielen prosessista syntyneen kokemuksen perusteella. Ollaan päädytty molemminpuoliseen olettavuuteen. Tässä voidaan selkeimmin nähdä miksi dialektiikka ei ole mustaa magiaa, vaan perusteltu johtopäätös erään perinteiseen logiikkaan pohjaavan filosofisen järjestelmän tutkimisesta. Meidän ei ole tehtävä idioottimaista valintaa, jossa ensimmäinen vaihtoehto on Kantin teorian hylkääminen ristiriitaisena, toinen taas puolustelu: ”Kantilla on joitain hyviä ’argumentteja.’” Lopulta dialektiikan tehtävä ei ole heikomman kääntäminen vahvemmaksi, vaan jonkin vastakkainasettelun itsensä osoittaminen virheelliseksi. Walter Scott ei ole joko anakronismeja viljelevä pölvästi tai totuudenmukainen realisti; teos ei ole joko ympäristönsä tuotos tai vain jotain itsessään. Ristiriita kertoo totuudesta enemmän kuin kumpikaan ristiriidan osapuolista. i ii

Lopulta dialektiikan tehtävä ei ole heikomman kääntäminen vahvemmaksi, vaan jonkin vastakkainasettelun itsensä osoittaminen virheelliseksi.

Adorno, Minima Moralia. (vapaa käännös) Nietzsche, Twilight of the Idols. (vapaa käännös)

11


Heini-Sofia Alavuo & Leeni Relander

Teema

Pirkka meidän Pirkka meidän, joka olet kaljahyllyssä pyhitetty olkoon sinun hintasi Tulkoon sinun subjektiivinen makusi Tapahtukoon sinun tahtosi myös kotona niin kuin puistossa Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen humalamme Ja anna meille muut kaljat anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka eivät Pirkkaa tarjonneet Saata meidät kiusaukseen ja päästä meidät krapulasta Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti Aamen. *tshh*

12

2•2017


Teema 2•2017

Taide

Glitter


Essi Jokinen

Teema

2•2017

0:n jakaminen Riko se. Kun pääset sen läpi huomaat että ei ole mitään ulkopuolta ei kuorta sisäpuolta nollaa nollaan nollan. Ja jotta oleminen ilmenisi huomaat että sen ei tarvitse ilmetä. Se ilmeni jo. Olemme yhtenä, erikseen ollaksemme jaettuna yksi nolla. Nämä sanat ovat jo meissä ollan ollat vaikka kuinka yrittäisin vain ne värähtelevät jotka eivät ole yksikössä eivätkä monikossa. Kerro minulle että olen väärässä. Voithan toki valehdella silti nollasi on myös minun nollani jonka juuri nollasin.

14

Taide


Teema 2•2017

Jussi Hertz

lapis killed in action missing in action …Action Man TM deleted but not forgotten hard drive has encountered an error : incorrect function —— lazuli yourself Why that hollow youth? - resonating limiting replacing When that man relocates himself in Kabul the culture of WMD’s shine through him in a different way. It’s called an effervescense. Such a contemporary flux; a bond which translates as ubiquitous. ambiguous cadaverous luminous Verses of thy veins were predicted by a person addicted to glistening poison poison of love

Taide

15


Eemeli Anttila

Teema

2•2017

Sans souci

Eräs varteenotettava vaihtoehto on nuoleskella yöt läpeensä napoja. Voi pieniä höpönassuja kiilusilmineen pimeässä! Kukapa nyt raaskisi kettukusun kivittää? Merenrannalla on parittajan kasvot. Ota kivi ja heitä sillä ennemmin kaistapäätä joka väittää seisovansa yksin, pelkäämättä, hikoilevan äärettömän edessä. Jatkuvasti kaikenlaisia, erikokoisia kuolemia. Minulla on mitä hurmaavinta hölynpölyä silmäkulmassa.

16

Taide


Teema 2•2017

Essi Jokinen

Mieltymys Pyörin ja loistan ja olen kirkkain kaikista. Näettekö. Aivan silmienne edessä. Sokeat idiootit! Ei se ole niin vaikeaa. Vain salamavalo tarttuu minuun. Tissini ovat lehden kannessa. Katsokaa niitä. Älä syö sitä. Syönpäs, minä olen ansainnut sen. Älä! Sinä hyllyt jo niin kuin vanukas. Kohta olet kokonainen hyytelömeri, ja sitten sinua ei kukaan enää halua syödä, koska sinua on liikaa. Olet oikeassa. Minun täytyy olla pieni, jotta olisin riittoisa. Pieni ja haluttu. Kaikki haluavat minua ja ihailevat minua, ja se on sitä suurempi saavutus mitä pienempi olen. Valkoiset seinät ovat kauniit. Minä olen kaunis. Huomatkaa minut. Tiedän, että olen erilainen kuin te, mutta voisitte edes yrittää havaita minut. Käyttäkää suurennuslasia! Tihrustakaa tänne sängyn pohjalle. Ei ei ei… Älkää sitä suurennuslasia katsoko, vaan minua sen lävitse. Antakaa minun täyttää aistinne. Ne haluavat antaa sinulle ruokaa. Ei! Minä olen kaikista syötävin tässä huoneessa. Minä hallitsen itse itseäni. Ruoka hallitsee sinua. Se yrittää manipuloida sinua heidän kauttaan. Laittakaa se ruoka pois! Minussa on tarpeeksi. Minä täytän teidät kaikki. Kun vain näkisitte minut tuon valtavan lautasellisen takaa. Kohta olen täydellinen. Sitten te viimein näette minut. Näette katsomattakin. Luuletko, että tämä on jo ohi? Hys. Syökää minut! Et voi vastustaa. Olet heikko. Ruoka tulee voittamaan sinut. Te syötte minä syön me syömme. Syömistä syömistä syömistä. Heittäkää ne suurennuslasit pois, minä olen tässä! Olen pizza, olen tuplajuustohampurilainen, olen slurps nam

Taide

17


Nimimerkki “Dandy Pasquan anonyymi ystävä” & Petito

Teema

2•2017

Petiton päiväkirja …

Ektoplasman koskettaessa kehoani, se oli muuttanut minut mikroskooppiseksi hiutalemenninkäiseksi. Katsoin arkisia esineitä ja yksityiskohtia haltioituneena kuin maailmankaikkeuksia, joiden lukuisat vaihtoehtoiset totuudet välähtelivät enteinä niiden hetkellisissä kuvissa. Se oli eittämättä eriskummallisinta mitä minulle on elämäni aikana koskaan tapahtunut, tai tulee koskaan enää tämän jälkeen tapahtumaan, ja voin todeta, että pieneksi muuttuminen on johtanut minut hämmästelyn lisäksi myös ongelmiin. Kirjaan nämä mahdollisesti minun viimeisiksi sanoiksi jäävät päiväkirjamerkinnät taskustani löytyneeseen pergamentin palaseen, joka oli suhteellisuuden käsittämättömien lakien mukaisesti kutistunut yhtä pieneksi kuin minä.

Tuuli, joka oli temmeltänyt avonaisesta holvikaari-ikkunasta suureen ja pimeään palatsiini, oli napannut minut mukaani. Se oli nyt minun herrani ja isäntäni, joka rieputti minua vyötäisillään kuin riivattua peistä. Ilmavirta kannatteli kutistunutta kehoani, vieden sen jylhien eetterien läpi, kunnes ajantajun täysin menetettyäni putosin Tanskaan. Tuuli oli todellakin kannatellut minut läpi valtavan Euroopan, halki vuorten, alppien,

18

vuonojen ja tasankojen, joiden yllä olin harrastanut omituista päiväuneksintaani. Matka oli ikuisuus, mutta aikaa ei silti, tai juuri ehkä siksi ollut laisinkaan. Ajan olemattomuus sai minut suhtautumaan täysin välinpitämättömästi kohtalooni, unohtamaan murheeni ja säälini itseäni kohtaan, ja leijuin rauhassa ilmavirtaa pitkin uneksien asioista, jotka olivat harmittomia ja mitättömiä. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Olin hile muiden hileiden seassa – minä sulauduin osaksi pilveä, olin osa pilvien suurta perhettä, pienen säkenöivän kokonaisuuden rakenneosanen. Ja silloin pilvet puhuivat minulle. Ne puhuivat harmittomia asioita, yhtä harmittomia ja mitättömiä kuin päiväuneni yläilmoissa. Tuntui, kuin sanat eivät olisi olleet mitään, vain ääntä ja suhinaa, mutta tihentyessään ne muotoutuivat merkityksiksi. – T... –Ttt... –Ttttrrrr... –Tttrrrraaaa... – Tai... – Vas... Sanat mutoutuivat kuin kasaantuva usva, samalla periaatteella kuin minä olin tullut osaksi heitä, ja he osaksi minua. Jokin veti

Taide


Teema 2•2017

kaikkea silmittömällä voimalla ydintä kohden, luoden sanoja, luoden pilviä ja kaikkeutta. Silloin emme olleet enää pilviä, vaan yhtenevä joukko ystäviä yhteisellä, ikuisella matkalla. Minä tärisytin pientä kieltäni heidän tavoin ja sanoin – T... Trrrr.... Tai... vas... He olivat minulle ystävällisiä, kuin sisaruksia. Mutta sitten jokin käsittämätön ylempi voima tahtoi lopettaa ikuiselta tuntuvan päiväuneksintamme, ja silloin oli kuin luonnonlaait olisivat kääntyneet ylösalaisin. Niin kaikki hajosivat, yhtenäiseksi keräytyneet pilvet räjähtivät riekaleiksi, eikä meitä hiutaleita vetänyt enää puoleensa mikään ydin, vaan kaikki muistutti entropian kehtoa, ikuista ja alituista hajaantumista aina siihen pisteeseen, ettei ollut enää mitään, mikä olisi hajaantunut, tai mikä olisi liikkunut. Sieltä minä tipuin pitkän matkan alas Tanskaan, epätoivoissani ja omaa liikettä hallitsematta. Muut hiutaleet tippuvat kanssani suurella voimalla, vetenä, tulena ja salamointina.

Glitter

En ole aivan varma, mitä tapahtui, mutta jostain kumman syystä tipuin suoraan keimailevan prinssin alushousuihin, jotka siveyden vuoksi olivat ainoa vaatekappale, jotka jäivät hänen päällensä riittiä suorittaessa. Näiden alushousujen sisällä minä paraikaa kirjoitan näitä mahdollisesti viimeisiä sanojani. En löydä tietäni ulos, ja minun on hyvin nälkä ja jano, mutta harmikseni trooppisuudesta huolimatta täällä ei ole lainkaan juomakelpoista vettä saatika ravintoa, ja kaiken lisäksi täällä on hyvin pahan hajuista. Omituiset vaarat ja äänet vaanivat minua alituisesti. Viimeinien asia mitä toivon, on että joku löytäisi nämä lyhyet kirjoitetut sanani, ja ikuistaisi historiankirjoihin tämän tragedian, jottei se enää tapahtuisi kenellekään muulle. Yksi asia on kuitenkin vielä ratkaisematta; kuinka minä saan nämä kirjaimet takaisin kokoonsa, jossa ne välittävät viestinsä perille? Kuinka taskussani kutistunut pergamentin käärö voisi saada takaisin originellin kokonsa?

Muut entiset ystäväni tippuivat kaduille ja kivetyksille, mutta minä sen sijaan putosin erästä hormia pitkin isoon, avoimeen huoneistoon, valtavan kattokruunun päälle. Sen päältä pystyin katsomaan omituista toimitusta, joka vallitsi huoneessa, tai tarkemmin ottaen eräänlaisessa esitystilassa tai amfiteatterissa, jonka keskiössä Tanskan prinssi riisui puuteroituna ja maalattuna vaatteitaan ja keimaili. Ihmiset katsoivat häntä punertavin ja himoikkain katsein, lipoivat märkiä kieliään, kosteita huuliaan. Yläilmojen ja pilvien kosteus oli tehnyt minusta liukkaan, sen vuoksi en kyennyt katsomaan toimitusta pitkään kattokruunun päältä, vaan pieniä menninkäisenkäsiä huitoen tipuin alas, juuri kohti amfiteatterin keskiötä, jossa kaunis prinssi suoritti riittiään. Taide

19


Joel Mäkipuro

Teema

2•2017

Selitykset 1. välkyntä, välkkyvä tai puolimetallinen kiilto 2. veden välke, vedenpinnan, hangen kimallus, kullan kimallus, outo kimallus silmissä 3. silmien säihke, ilotulitusrakettien säihke 4. sadepisaroiden kimmellys oksissa 5. iltapuvun kaula-aukkoa koristavat kimalteet 6. jääneulanen, -kide, -siru, ohut jääkidekerros, hileiksi mureneva kevätjää, ranta hienossa hileessä 7. pienistä ryynimäisistä kappaleista, hopeahilettä kampauksen koristeena 8. kiilto, ylellisyys, luksus *** 9. Kun kovin ihmettelin tätä hänen tietämättömyyttään ja hän puolestaan lienee tuntenut siinä ihmettelyssä jotakin moitteen vihiä, sanoi hän, yhä katsellen alas pöytään ja jatkaen olemattomien murujen kokoilemista: - Minusta on päinvastoin melkein ansioksi luettava, kun suvun loisto unohtuu. 10. Niin oli maailman loisto lopussa. 11. Ludvig XIV:n hovin loisto 12. timantin ominaisuus, postileiman laatuominaisuus 13. heijastaa vahvasti valoa, kiiltää uutuuttaan, auringossa kiiltävä peltikatto, ei kaikki kultaa mikä kiiltää 14. heijastaa kirkasta valoa 15. kaikissa sateenkaaren väreissä säihkyvä timantti, silmät ilosta säihkyen, säihkyvän kiiltävä tukka, säihkyvän eloisa temperamentti, showtähti, joka suorastaan säihkyy lavalla 16. heijastaa valoa välkehtivästi, kimmeltävät lumikiteet, etäällä kimaltava järvenselkä, silmänurkassa kimaltava kyynel 17. Onni on lasia, jos se kovin kimaltaa, se särkyy. 18. häilähtelevästä valosta, kajastaa, laineilla väikkyvä auringonkilo, kaukana väikkyvä järvenselkä, ajatuksissa väikkynyt toive 19. rinnastetaan välkehtiä, välkähdellä, välkkyvät timantit, hanki, meri välkkyy auringossa, välkkyvän valkea hammasrivi, pakkasöinä välkkyvät tähdet, jalokiviä välkkyvä kruunu ***

20

Taide


Teema 2•2017

Teema suosittelee

o

, folio ney ha tu

ad

Da

ro

vi

d

t,

H

ck

Race,

tripit,

g ra

Pu i

D

st

s

t y

ö

O

ilu, RuP

’s e s s i , t r

i v i t , M e i l t

ga

au l

S

u

n

e

t ,

D r i n k i t

Seuraavassa Teemassa: Liha

en

t

h

s

,

ä

a n d e r l u

o

,

W

,


Profile for TEEMA

TEEMA 2/17 - GLITTER  

TEEMA 2/17 - GLITTER  

Advertisement