miiA suoyrjö
Projekti loppui, kaveruus jatkuu Meidän perhe menee kouluun -projektin loppuseminaarissa Tampereella kuultiin kokemuksia ja ajatuksia vertaistuesta ja koulunaloitusvaiheesta. Meidän perhe menee kouluun -projektin lähtökohtana oli huoli siitä, että tukitoimista huolimatta monilla lapsilla, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia, todetaan oppimisvaikeuksia kouluiässä. – Koulun alkaessa lasten terapiat vähenevät tai loppuvat, ja vanhemmat kokevat usein jäävänsä yksin ilman tietoa ja tukea tässä elämäntilanteessa. Myös kuntoutusohjausta on vähän tarjolla ja sen määrä on paikkakuntakohtainen. Myös vertaistuen merkitys olisi perheelle suuri, mutta sitä on usein vaikea löytää, kertoi Aivohalvaus- ja dysfasialiiton projektityöntekijä minna voltti. Projektin tavoitteena oli ennaltaehkäistä esiopetusikäisen lapsen riskiä saada oppimisvaikeuksia kouluiässä ja tukea perhettä koulunaloitusvaiheessa sekä verkostoitua vertaistukiryhmän kanssa. – Tarkoituksena oli myös lisätä perheiden jaksamista koulunaloitusvaiheessa ja antaa arjen työkaluja perheelle lapsen koulunkäynnin tukemiseksi, selvitti Minna Voltti. Projektin kohderyhmänä olivat perheet, joiden esiopetusikäisellä lapsella on dysfasia. Toiminta käynnistyi syksyllä 2007 Pohjan-
maalla ja laajeni pääkaupunkiseudulle syksyllä 2008. Perheitä oli mukana yhteensä 27 ja he kokoontuivat viikonlopputapaamisiin 5–6 kertaa toiminnan aikana.
KouLunALoiTus HuoLesTuTTAA Perheet kokivat tapaamisten tärkeimmäksi anniksi tiedon saamisen sekä vertaistuen että asiantuntijoiden kautta. Vanhemmat kokivat, että vertaistuen kautta pystyy jakamaan ajatuksia muiden vanhempien kanssa, joilla on samanlainen elämäntilanne. – Vanhemmat saivat vertaistuen kautta esimerkiksi tietoa erilaisista tukimuodoista ja harrastuksista. Muiden hyväksi kokemia ideoita kokeiltiin myös oman perheen arjessa, kertoi Minna Voltti. Tuleva koulunaloitus herätti paljon ajatuksia. Vanhempien huolena oli erityisesti lapsen mahdollinen kiusaaminen esimerkiksi puheen vuoksi. Vanhempia huolestutti, että lasta ei hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on. Hyvän itsetunnon säilyttäminen ja erilaisuuden kokeminen mietityttivät. Myös oppimiseen liittyviä huolenaiheita oli paljon. Miten selvitä pettymyksistä ja luovuttamisen
tunteesta, kun oppiminen on vaikeaa? Miten lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan? Miten lapsi jaksaa illalla keskittyä läksyihin? Mikä olisi lapselle paras kouluvaihtoehto, pärjääkö hän integroituna yleisopetukseen? Vanhempien huolena oli myös lapsen kiusaaminen. Mitä tapahtuu, jos toiset lapset kiusaavat lasta, eikä hän osaa käsitellä sitä? Vanhempia huolestutti, että lasta kiusattaisiin puheen vuoksi tai että lasta ei hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on. Erityisen tärkeäksi koettiin ammattitaitoinen opettaja, joka ymmärtää lapsen vaikeudet ja ottaa ne huomioon opetuksen suunnittelussa. Lisäksi vanhemmat korostivat tiivistä yhteistyötä vanhempien ja koulun välillä sekä lapsen itsetunnon vahvistamista myös koulussa. – Myös oikean koulumuodon valinta on tärkeää lapsen opiskelumotivaation säilymiseksi, tähdensi Minna Voltti.
ProjeKTin TuLoKseT Minna Voltti korosti, että tärkeintä on ollut perheiden kokemusten ja ajatusten kuuleminen. Perheiden kokemukset ovat olleet pohjana
vertaistukea ovat saaneet kaikki perheenjäsenet. 24 • DYSFASIA 4/09